Oven takana odotetaan

Transcription

Oven takana odotetaan
www.salonseurakunta.fi
Nro 1 * 6.2.2015
Oven takana odotetaan
Salla Kohmo ja Alina Saari käyvät tapaamassa Koivulehdon asukkaita, koska haluavat tehdä jotain vanhusten
yksinäisyyden lievittämiseksi. Vapaaehtoistyöstä lisää keskiaukeamalla.
s. 9
Kastepuu
Mikä se sellainen on?
s. 4
Kerhotoimintaa
avoimin ovin
Lapset ovat
Haitin toivo
Pyhän tuntua
Yhteisvastuukeräys auttaa Haitin
lapsia pääsemään kouluun.
Retriitti oli Varpu
Saarelle elämys.
s. 8
Lapsille päiväkerhoja, koko
perheelle iltakerhoja.
s. 4 ja 5
Ekopaasto
s. 2
Tartu haasteeseen ja
tartuta toisetkin.
s. 16
SALON SEURAKUNTA SANOMAT ¤
2
PÄÄKIRJOITUS
N
ykyistä aikaa ja elämänmuotoa kuvaillaan usein lyhytjänteiseksi, hetkellisiin elämyksiin ja kokemuksiin
perustuvaksi jonkinlaiseksi katkonaiseksi filmiksi.
Totta onkin, että tietokonepelien ja lyhyiden musiikkivideoiden luoma kuva maailmasta on katkonainen, ikään kuin
valokuvista koostettu kollaasi. Näyttäisi siltä, että hetkellinen toiveiden ja kaipuun tyydyttäminen olisi ihmisen elämänsisältönä.
Tällaiseen maailmaan eivät kuulu sitoutuminen ja pitkäjänteisyys. Oma minä ja sen tarpeet tallaavat yhteisöllisyyden
ja lähimmäisen huomioimisen ylitse. Moni näkee tuloerojen
kasvun ja kohtuuttomiksi kokemansa palkitsemisjärjestelmät itsekkyyteen rohkaisevana elämänmuotona.
Tämä Seurakuntasanomien numero osoittaa tuollaisen
kuvan maailmasta ja ihmisyhteisöstä kovin yksipuoliseksi.
Monet löytävät elämäänsä sisältöä omastaan jakamisesta ja
lähimmäisestä huolehtimisesta. Suurella sydämellä on varsin
osuva nimi toiminnalle, johon monet vastuuta kanssaihmisistään tuntevat vapaaehtoiset ovat antautuneet.
Vuosi sitten tähän aikaan kerrottiin saattohoidosta. Siinä ovat lukuisat ammattilaiset ja vapaaehtoiset löytäneet
paikkansa auttaakseen kärsivää lähimmäistä saamaan ihmisarvoisen kohtaamisen ja huolenpidon. Milloinkahan myös
omaishoitajien laaja joukko saisi ansaitsemansa tuen?
Moni on löytänyt mielekkään toiminnan vähemmän dramaattisesta, mutta tärkeästä toiminnasta niin yksinäisen
vanhuksen seuralaisena kuin lasten ja nuorten harrastusten
ohjaajana. Paljon hyvää tehdään myös organisoitumattomasti, hiljaisesti ja näkymättömästi: käydään kaupassa,
tarjotaan kyyti, luodaan lunta. Tätä tarkoittaa sana toivo.
Yksinkertaisia arjen askareita, joilla autetaan lähimmäistä,
välitetään ja otetaan todesta.
Kirkkovuodessa ollaan jälleen kääntymässä kohti suurta
paastoa. Vanha perinne on saamassa uusia muotoja. Paluu
yksinkertaisuuteen, kulutuksen ja luonnon kuormittamisen
vähentäminen ovat jälleen löydettyjä, ehkä unohduksissa
olleita tapoja toteuttaa sellaista yksinkertaisuutta, joka palvelee, ei ainoastaan laihduta.
Yksinkertaisuuden ja kulutuksen vähentämisen huomioiminen avannee näkemään myös niiden maailmaa, joille
yksinkertainen elämäntapa ei ole oma valinta vaan olosuhteiden pakko. Tällä kertaa yhteisvastuullisuuteen kutsutaan
erityisesti haitilaisten kouluikäisten auttamiseksi. Vuosikymmeniä diktatuurista kärsinyt maa ei ole päässyt kehittämään perusrakenteitaan, ja luonnonvoimien armoilla elävä
saarivaltio on jäänyt läntisen pallonpuoliskon köyhimmäksi. Tämänvuotinen YV-keräys lähtee perusteiden
rakentamisesta. Maassa, jossa lukutaitoprosentti on alle viidenkymmenen,
tarvitaan koulutusta. Sekin on toivoa,
että lapsilla on tulevaisuus.
Siunattua ja
rauhoittavaa paastonaikaa!
Timo Hukka
kirkkoherra
¤
Seurakunta
SANOMAT
Nro 1 * 6.2.2015
www.salonseurakunta.fi
Pyhän tuntua retriitissä
Varpu Saari kertoo osallistumisestaan
hiljaisuuden retriittiin.
Toisen auttaminen
tuo toivoa
SALON
1/2015
O
lin syksyllä Naarilassa
hiljaisuuden retriitissä.
Kerran aikaisemminkin
olen ollut, se oli ikoninmaalausretriitti viime keväänä, joten tiesin jo vähän mitä odottaa. Hiljaisuutta ja rauhaa, uskon varmuutta ja samanhenkistä yhteisöä.
Mukava oli huomata, että tällä
syksyn retriitillä yksi tärkeä teema nousi Ystävyyden ikonista.
Siitä oli jaettu kuva jokaiselle
huoneeseen.
Olen sellainen hiljaisuuden
ihminen. Pitkäaikaisessa työpaikassanikin kasvinjalostuksen
ja kasvitautien tutkimuksen parissa nautin siitä, että minulla
oli koetilalla ”oma” laboratorio.
Katselin aamulla ennen töiden
alkua järvimaisemaa ikkunasta
ja pyysin siunausta päivän työlle.
Retriitille tullessa tuntui heti hyvältä nähdä, kuinka paljon
vaivaa vetäjät olivat nähneet sen
hyväksi, että alttaritila oli laitettu kauniiksi. Oli lehtiä, marjoja,
kiviä ja kynttilöitä. Rauha ja läsnäolo oli käsinkosketeltavaa.
Meitä osallistujia tuli paikalle
viisitoista. Kokoonnuimme päivittäin ohjelman mukaan hartauksiin ja ruokailuihin. Illaksi
oli jätetty syötävää ja juotavaa
esille niin, että jokainen sai käydä
ottamassa jos halusi. Meille oli
varattu myös kirjallisuutta luettavaksi. Ja eteisessä oli kullekin
ohjaajalle varauslista: ohjaajan
kanssa oli mahdollista jutella.
Yhteinen hiljaisuus julistettiin
ohjaajan sanoilla ”nyt hiljaisuus
laskeutuu”. Sen jälkeen ei edes
ruokailuissa puhuta, mikä tun-
Olennaisinta retriitissä olivat
Jumalan sana ja ehtoollinen, niin
kuin kirkossakin.
Jos retriittiä pitäisi kuvata yhdellä valokuvalla, siinä olisivat
alttari, kynttilät ja risti. Alttari
on Jumalan kohtaamisen paikka.
Kun menen ehtoolliselle, tuon siihen itseni aivan kokonaan.
Parasta oli se rauha ja siunaus,
minkä siellä sai. Sinua siunataan
Herran huoneesta, sanoo Raamattu. Sen rauhan ja siunauksen
saa mukaansa.
Varpu Saaren
retriittiajatukset kirjasi
Riitta Koivisto
Kynttilänpäivä 8.2.
Kynttilänpäivänä muistetaan
Jeesus-lapsen tuomista temppeliin. Jeesuksen aikana noudatettiin Vanhan testamentin säädöstä, jonka mukaan äidin piti
suorittaa puhdistautumisuhri
40 päivää poikalapsen syntymän
jälkeen.
Jerusalemin temppelissä Maria, Joosef ja Jeesus-lapsi tapasivat vanhan Simeonin. Hänelle
Jumala oli luvannut, ettei hän
kuolisi ennen kuin on kohdannut
Herran voidellun.
Jeesus-lapsesta loisti ihmeellinen kirkkaus. Simeon puhkesi
kiitoslauluun. Hän ylisti Jumalaa pelastuksesta, jonka hän on
valmistanut kaikille kansoille, ja
valosta, joka loistaa hänen kansalleen Israelille.
Toimitus
Salon seurakunta
Torikatu 6, 24100 Salo
Päätoimittaja Timo Hukka
p. 0400 784 322
[email protected]
Toimitussihteeri
Ulla-Maija Kytölä
p. 044 774 5212
[email protected]
27.3.2015
tai sai vain huilata.
Hiljaisuus päätettiin viimeisen
päivän loppurukouksen jälkeen
ohjaajan sanoihin ”nyt hiljaisuus
päättyy”. Sitten juteltiin vähän
ennen kotiinlähtöä.
Kirkon kuvapankki
Julkaisija
Seuraava lehti
tui ensin vähän vaikealta. Istutaan ruokapöydässä vastakkain
ja ollaan hiljaa. Tai kun tullaan
käytävällä vastakkain, ohitetaan
vain. Toisella kerralla se kuului
asiaan, niin vain oli. Näin annetaan tilaa toisen hiljentymiselle.
Yhteisissä hartaushetkissä
olimme piirissä, jotta näimme
toisemme. Kuuntelimme ohjaajan
kertomuksia, joissa oli mukana
kaunista rekvisiittaa. Lauloimme
virsiä ja Taizé-lauluja.
Aamuherätyksen soitti ihana
pieniääninen tiukukello. Samoin
päivärukouksen ja lounaan merkiksi.
Jokainen sai tehdä ihan mitä
halusi. Olla rauhassa, miettiä
ja lukea. Kävelin, tein käsitöitä
ja keskustelin ohjaajan kanssa.
Sauna oli lämpimänä aamuin illoin. Kaunis järvi ja joutsenpariskunta jäivät erityisesti mieleen.
Yhteisiin juttuihin sai osallistua
Kynttilänpäivän nimi liittyy keskiaikaiseen tapaan, jolloin kirkoissa vihittiin
vuoden aikana käytettävät kynttilät.
taitto ja
kuvankäsittely
Jakelu Posti Oyj
Salon Seudun Sanomat Oy,
Anni Mäkinen
Painatus
Salon Lehtitehdas, Salo
ISSN 1455-5425
Painos 26 800 kpl
SALON SEURAKUNTA SANOMAT ¤
1/2015
Palstapyhäkoulu nro 1
kotona kokeiltavaksi!
3
MENOVINKIT
Perhekirkkoja
Perttelin kirkossa on perhemessu kynttilänpäivänä 8.2.
klo 12. Päiväkerholaiset laulavat, ja messun säestyksistä
huolehtii Aki Toivoniemi kitaroineen.
Sunnuntaina 1.3. on perhe-
kirkko Muurlassa klo 10 ja
Salon kirkossa klo 17. Lisää
perhekirkkoja on luvassa palmusunnuntaina 29.3. Kiikalassa, Perniössä ja Perttelissä.
Halikon kirkossa on silloin mukulamessu.
Talvilystiä tiistaina
Salo-Uskelan seurakuntatalossa on tiistaina 10.2. klo 10–14
monenlaista ohjelmaa, kuten
lumiukkozumbaa, temppurata,
väritystehtäviä ja kasvomaalausta. Kappelissa on Godly Play
-hetket klo 11 ja 13, alasalissa
lauletaan klo 10.30 ja 11.30.
Keskisalissa avautuu Veka Helinin ”valintatalo” klo 12, ja klo
12.30 siellä voi tutustua Yhteisvastuuseen kuvin. Ostosten tekoon on tarjolla arpoja, yhteisvastuutuotteita ja käsityöpiiri
Jyvän verran hyvää
I
hana helmikuu! Luonnossa
valo lisääntyy päivä päivältä,
ja pimeän kauden jälkeen se
saa aikaan ihmeitä. Myös oma
mieli on valoisampi. Ja kun itsellä on valoisa mieli, syntyy halu
jakaa valoa myös muille. Tähän
meitä kutsutaankin juuri nyt!
Helmikuun myötä käynnistyy
Yhteisvastuukeräys. Yhteisvastuukampanja kutsuu meitä antamaan omastamme ja tekemään
hyvää toisille niin kotimaassa
kuin ulkomailla. Myös helmikuussa vietettävä ystävänpäivä
muistuttaa meitä lähimmäisistämme. Lisäksi helmikuussa laskeudutaan paaston aikaan. Paastokin kehottaa meitä siirtämään
katseemme itsestämme kohti
toisia ihmisiä ja kohti Jumalaa.
Talvilystiä sunnuntaina
Kuusjoella on sunnuntaina 1.3.
koko perheen yhteisvastuutapahtuma seurakuntatalolla klo
13–15. Lasten iloksi on tarjolla
poniratsastusta, kasvomaalausta ja ongintaa. Syötäväksi on
tarjolla keittolounasta, kahvia,
mehua ja ”talvipullaa”. Maksut
vaihtelevat onginnan 50 sentistä aikuisten lounaan 5 euroon,
laulu- ja pyhäkouluhetki
klo 14 ei maksa mitään. Päivän tuotto menee
Yhteisvastuukeräykselle.
Samana sunnuntaina 1.3. on
yhteisvastuutapahtuma myös
Muurlassa. Seurakuntakodissa
ja pihamaalla on ohjelmaa klo
11–13.
Lasten virsilaulajaiset
Pienen pojan eväät
(Joh. 6:5–13, Matt. 14:13–21)
Raamatussa kerrotaan tapahtumasta, jossa Jeesus ruokkii suuren ihmisjoukon. Tuhannet ihmiset ovat tulleet kuuntelemaan
Jeesuksen opetuksia, ja illan
suussa syntyy huoli siitä, mistä
kaikki saisivat jotain ruokaa. Jeesus kehottaa opetuslapsia: ”Antakaa te heille syötävää.”
Väkijoukosta opetuslapset löytävät pojan, jolla on mukanaan
viisi leipää ja kaksi kalaa. Hän
on valmis jakamaan eväänsä
Jeesuksen kanssa. Jeesus ottaa
leivät ja kalat, kiittää Jumalaa
ja antaa eväät opetuslasten jaettaviksi. Pienistä eväistä riittää
ateriaksi kaikille, ja ihmisten syötyä itsensä kylläisiksi jää vielä
monen korillisen verran tähteitä.
Tällä kertaa minut pysäyttää
kertomuksessa Jeesuksen kehotus: ”Antakaa te heille syötävää.”
Jeesus ei toimi yksin vaan Hän
kehottaa opetuslapsia toimimaan.
Epäröiden opetuslapset tuovat
Jeesukselle pienen pojan eväät:
viisi leipää ja kaksi kalaa. Se ei ole
paljon, mutta se riittää. Se riittää,
kun sillä on Jumalan siunaus. Siihen siunaukseen Jeesus rohkaisee
meitäkin luottamaan.
Tänään kuulen mielessäni tuon
Jeesuksen kehotuksen: ”Antakaa te heille syötävää.” Kuulen
Jeesuksen kysyvän minulta:
”Tahdotko sinä jakaa omastasi?”
Siskonkamarin kädentaitojen
tuloksia.
Talvilystissä saa myös ruokaa. Hernekeittoateria maksaa
5 €, lapsilta 2 €, laskiaispullan
ja kahvin tai mehun kera 7/4 €.
Tapahtuman tuotto menee lähetystyölle ja Yhteisvastuukeräykselle.
Kanttorit Pirjo Lahti ja Maria Rainio-Alaranta laulattavat lapsia ja koko perhettä
ti 3.3. klo 18 Salon kirkossa,
Kirkkokatu 7. Jos lasten päi-
väkerho on perheessä ajankohtainen asia, voi laulujen
jälkeen käydä seurakuntatalon puolella tutustumassa
kerhotoimintaan.
Voihan kantapää!
Tiedän, että evääni ovat pienet,
mutta opetuslasten tavoin saan
ojentaa evääni Jeesuksen siunattaviksi. Silloin ne voivat kasvaa
tuhatkertaisiksi!
Minulle vai muille?
Laskiaisen myötä laskeudutaan
paaston aikaan ja pääsiäisen
odotukseen. Minulle paaston keskeinen ajatus on se, että luovun
jostain, johon olen tottunut: näin
syntyy tilaa jollekin uudelle. En
tuijota itseäni ja mieti, mitä minä saan menetetyn tilalle, vaan
suuntaan ajatukseni kohti toisia
ihmisiä ja kohti Jumalaa. Kuuntelen, ja kysyn, mitä voin antaa.
Viime vuonna omat lapseni
kiinnostuivat paastosta ja halusivat kokeilla sitä. Mietimme
yhdessä, mikä olisi lapsille sopiva muoto paastota, ja lopulta
päädyimme yhteiseen kiukkupaastoon. Ei se taloamme täysin kiukuttomaksi tehnyt, mutta
jokainen tiedosti kiukkunsa herkemmin. Kun yksi oli ärtynyt,
toiset olivat myötätuntoisempia
ja yrittivät auttaa eivätkä niin
herkästi vastanneet kiukkuun
kiukulla.
Tehtävä
Katsele Raamatun kertomusta
eri näkökulmista. Eläydy pienen
pojan rooliin, opetuslasten rooliin, nälkäisen väkijoukon rooliin.
Mieti vielä, mitä Jeesus tahtoo
toiminnallaan kertoa.
Minkälaisia eväitä sinulla on?
Voisiko niistä riittää jaettavaksi?
Mitä ajatuksia paasto herättää
sinussa? Onko jotain, josta sinä
haluaisit paaston ajaksi luopua?
TV, tietokonepelit, makeiset, uusien tavaroiden hankkiminen...?
Lauluni sanoin:
Pienen jyvän verran hyvää
tänään tehdä haluan,
pienen jyvän verran hyvää
läheisilleni annan.
Uskon, että pieni jyvä
suuren sadon aikaan saa,
jokainen jos jyvän verran
toista tahtoo auttaa.
Rukous
Taivaallinen Isä, kiitos kaikesta hyvästä, mitä olemme sinulta
saaneet. Siunaa eväämme niin,
että niistä olisi iloa ja hyötyä
mahdollisimman monelle.
Aurinkoista kevättalvea ja
valoisaa mieltä!
Anna-Maaria Varonen
pyhäkoulunohjaaja
Perttelin seurakuntatalossa
(Mikolantie 5) kokoontuu kaikenikäisten ompeluseura, jossa
tehdään käsitöitä ja jutustellaan. Maanantaina 23.2. klo
17.30 siellä saa tarvittaessa
opastusta sukan kantapään
tekoon. Sukan varsi tai
kaksikin kannattaa tehdä
kotona etukäteen, jotta kantapääoppia pääsee heti soveltamaan.
Pääsiäisaskartelua
Tehtäisiinkö vaikka virpomisoksat palmusunnuntaiksi?
Tätä ja muuta pääsiäisaskartelua voi harrastaa vanhempien, isovanhempien tai vaikka
kummin kanssa ke 25.3. klo
18–20 Perttelin seurakuntatalossa, Mikolantie 5. Materiaalia ja malleja on tarjolla talon
puolesta.
Talvileirejä koululaisille
Naarilan leirikeskuksessa on
kaksi tyttöjen viikonloppuleiriä:
• Tyttöleiri 7–10-vuotiaille
27.2.–1.3. Ilmoitt. 13.2. mennessä.
• Tyttöleiri 11–15-vuotiaille 6.–
8.3. Ilmoitt. 26.2. mennessä.
• Tiedustelut Anette Fagerlund 044 774 5384.
Molemmille leireille voi ilmoittautua netissä www.salonseurakunta.fi/koululaiset.
Kesäleirejä koululaisille
Salon seurakunta järjestää ensi kesänä kouluikäisten leirejä
Juvankoskella, Kesä-Angelassa, Lammenjärvellä, Naarilassa ja Perniön leirikeskuksessa.
Lisäksi on tarjolla valtakunnal-
linen leiri Partaharjulla.
Leirit löytyvät verkosta www.
salonseurakunta.fi/koululaiset.
Sähköiset ilmoittautumislomakkeet avautuvat siellä 23.3.
klo 8.
Rippikoululaisia keräystyössä
Rippikoululaisia on lukuisasti
liikkeellä Yhteisvastuun lipaskerääjinä su 8.2. Ollikkalan ja
Mahlakankareen suunnalla.
Perniön rippikoululaiset
tarttuvat samaan työhön su
8.3. kirkonkylän alueella.
SALON SEURAKUNTA SANOMAT ¤
4
1/2015
Tule tutustumaan päiväkerhotoimintaan!
S
uomen evankelis-luterilaisen kirkon järjestämä
lasten päiväkerhotoiminta
viettää 70-vuotisjuhlavuottaan.
Ensimmäinen päiväkerho aloitti Turussa syksyllä 1945. Salon
suunnallakin päiväkerhoja on ollut monilla seurakunta-alueilla jo
yli neljäkymmentä vuotta.
Avoimet ovet
Halikko 9.2. klo 10–14 Pikkupappila, Kalliokuja 2
Kiikala 23.3. klo 16–18 Seurakuntatalo, Kirkkotie 4
Kisko 5.–6.3. klo 9–12 Seurakuntatalo, Uudenmaantie 2
Kuusjoki 12.3. klo 12–14 Seurakuntatalo, Ylikulmantie 235
Muurla 10.3. klo 9–12 Seurakuntakoti, Uotilantie 1
Perniö 12.3. klo 16.30–18.30 Pappila, Lupajantie 7
Pertteli 5.3. klo 15–18 Seurakuntatalo, Mikolantie 5
Salo-Uskela
Kerhoja kaikkialla
Päiväkerhoryhmiä on Salon seurakunnassa kaikilla kymmenellä
seurakunta-alueella. Nuorimmat
ensi toimintakauden kerholaisista ovat vuonna 2012 syntyneitä,
vanhimmat esikouluiässä.
Kerhokertojen määrä viikossa
vaihtelee alueittain. Tämän vuoden alusta lähtien päiväkerhotoiminta on ollut maksutonta.
Päiväkerhossa seurataan kirkkovuotta ja vuodenaikoja. Kerhossa askarrellaan, piirretään,
leikitään, jutellaan, lauletaan,
opitaan uutta ja harjoitellaan
myös hiljentymisen taitoa.
Avoimet ovet
juhlavuoden kunniaksi
Kaikissa Salon seurakunnan päiväkerhoissa järjestetään avoimet
ovet helmi-maaliskuussa. Tällöin
on mahdollisuus tulla tutustumaan päiväkerhotyöhön ja tiloihin, joissa pienet kerholaiset
kokoontuvat. Tarjolla on infoa
päiväkerhotoiminnasta, ja suunsa saa makeaksi mehulla ja kekseillä. Tervetuloa!
Ilmoittautuminen ensi toimintakauden kerhoihin alkaa
Päiväkerhojen ensi toimintakauden 2015–2016 ryhmiin ilmoittaudutaan 9.2.–2.4. Lomakkeen
• Mahlakankareen seurakuntakoti 9.3. klo 14–16, Palomäenkatu 2
• Ollikan seurakuntakoti 24.2. klo 14–16, Hämeenojankatu 19
• Paunalan seurakuntakoti 10.3. klo 16.30–18.30, Sillanpäänkatu 5
• Seurakuntatalo 3.3. Lasten virsilaulajaiset klo 18 Salon kirkossa, sen jälkeen
jatketaan päiväkerhotiloissa, Kirkkokatu 6
Suomusjärvi 11.3. klo 9–12 Kitulan seurakuntakeskus, Kitulantie 3
Särkisalo 2.4. klo 9–11 Seurakuntakoti, Kirkkopolku 1
voi täyttää sähköisesti verkkosivuilla www.salonseurakunta.
fi/lapset. Paperilomakkeita saa
kerhopaikoista.
Päiväkerhojen toiminnasta
saa tietoa avoimien ovien lisäksi
kaikista kerhopisteistä ja vastaavalta lastenohjaajalta Jaana
Ahlroosilta 044 774 5253. Lapsen
saamasta kerhopaikasta ilmoitetaan hyvissä ajoin ennen toiminnan alkua.
Salon kirkko sai kastepuun
S
untio Jani Ursin kaipasi Salon kirkkoon paikkaa
kastettujen vauvojen nimille ja miksei kuvillekin. Ideasta
tuli totta tammikuussa. Syntyi
värikäs puu huopakoristeineen.
Kun vauva on kastettu – tapahtuipa se kirkossa tai kotona
– hänen nimensä ja kastepäivänsä kirjoitetaan huopakukkaan,
joka kiinnitetään kastepuuhun.
Jos puuhun halutaan vauvasta
valokuva, sekin käy päinsä. Kukan tai kuvan voivat kiinnittää
vanhemmat itse tai sen voi jättää suntion tai papin huoleksi.
Ilman vanhempien lupaa vauvoja
ei puuhun ripustella.
Tarkoitus on kerätä kastepuuhun Salo-Uskelan alueella kastettujen vauvojen nimikkokukkia ja
kuvia koko vuoden ajan.
– Katsotaan, miten puu kasvaa,
sanoo Jani Ursin toiveikkaana.
Ennen ensi tammikuun vauvakirkkoa puu tyhjennetään
uusia vauvoja varten.
Perttelin kirkon kastetaulu on paikallista
puusepäntyötä.
Kiikalassa kierrätettiin
Salon kirkon kastepuu ei suinkaan ole ainoa tämäntyyppinen
varuste seurakunnan kirkoissa.
Kiikalassa on ollut kastetaulu
jo toistakymmentä vuotta. Idean esitti aikoinaan lastenohjaaja
Pirjo Nummi nähtyään kastetaulun helsinkiläisessä kirkossa.
Kiikalan kastetauluksi pelastettiin varastojen kätköistä löytynyt vanha virsitaulu, jonka Anu
Virta puhdisti ja ehosti.
Perttelissä puuseppä asialla
Myös Perttelissä kastetaulu on
ollut käytössä vuosia.
– Taulun idea on esitellä kirkkokansalle uudet seurakuntaiset, sanoo aluekappalainen Suvi
Laaksonen. – Samalla he tulevat yhteisen rukouksen ja jumalanpalveluselämän piiriin.
Taulun on tehnyt pertteliläinen puuseppä
Hilpas Rättö, ja se on suunniteltu juuri tähän kirkkoon sopivaksi penkkien tammiootrauksia
mukaillen.
Vuosien mittaan Perttelin taulu
on täyttynyt monenlaisista kuvista. Jotkut on otettu kastejuhlassa,
joihinkin puettu päälle suosikkipotkupuku. Viime vuosina taulun
käyttö on hiukan hiipunut: kuvia
otetaan paljon, mutta paperikuvat ovat käyneet harvinaisiksi.
Nyt Perttelin papit aikovat elvyttää perinnettä ja muistuttaa
perheitä taulun olemassaolosta.
Suntio Inga Hakala on säilönyt kastetaulun kuvia kansioon.
Lasten kirkkovierailuilla jotkut
ovat ilokseen löytäneet albumista
oman kuvansa tai pikkusisaruksensa kuvan.
Ulla-Maija Kytölä
Kiikalan kastetaulu
on alun perin palvellut virsitauluna,
ei kuitenkaan nykyisessä kirkossa vaan
jossakin sen edeltäjässä.
Suntio Jani Ursin työsti pohjalevyn Salon kirkon kastepuuhun. Lopusta huolehtivat kansainvälisen työn harjoittelijat. Maisemamaalarina oli Elena Taipalmaa,
ompelutyöt teki Anna Syrjäläinen apunaan Silva Bedenkova.
Elias, Niilo ja muita nimisuosikkeja
Vanhemmilla on edessään mukava mutta vastuullinen tehtävä, kun he valitsevat vauvalle
nimeä. Annetaanko nimiä yksi,
kaksi vai kaikki lain sallimat
kolme? Mikä olisi ensimmäinen?
Sehän yleensä eniten kuluu käytössä vauvaiästä vanhuuteen
asti.
Salon seurakunnassa kastet-
tiin viime vuonna yli 350 pienokaista. Heidän ensimmäisten
etunimiensä listalla suurimpia
suosikkeja ovat Elias (7), Niilo
(7) ja Leo (6). Tyttöjen joukosta
ei näin monia kaimoja löydy lainkaan. Suosituimmat ovat Amanda, Emma ja Vilma, jotka on
valittu nimeksi neljälle tytölle.
Nea- tai Neea-nimisiä tosin on
viisi, jos lasketaan yhteen molemmat kirjoitusasut. Neljällä
pojalla on nimenä Daniel, Eeli,
Eemeli, Lenni, Nooa tai Väinö.
Harvinaisen nimen näyttävät
saaneen ainakin Allu, Reni, Semina, Tiida ja Vivea. Väestörekisterikeskukseen oli tämännimisiä kirjattu vuosina 2010–
2014 koko Suomessa enintään
kymmenen. Eepi, Joosu, Juuse,
Nanni ja Nomi sijoittuvat seuraavaksi harvinaisimpaan kategoriaan; heillä on samoilta vuosilta alle parikymmentä kaimaa
(www.vaestorekisterikeskus.fi >
Etunimihaku). Vuosikohtaista
tietoa sivusto ei näistä harvinaisimmista nimistä anna.
Valtakunnallinen ja salolainen
lista eivät ole aivan vertailukelpoiset, koska seurakunnan luvuissa ovat 2014 kastettujen ensimmäiset etunimet ja väestörekisterikeskuksen luvuissa 2014
syntyneiden kaikki etunimet.
Tilastoja tutkaili
Ulla-Maija Kytölä
SALON SEURAKUNTA SANOMAT ¤
1/2015
– Tänne tullaan kyllä uudelleenkin, sanoo Stiina Höglund (vas.). Hän on ensimmäistä kertaa SaloUskelan seurakuntatalon iltaperhekerhossa tyttäriensä Klaaran (sylissä) ja Eedlan kanssa.
Anne Alanko ja Esteri ovat jo kokeneita kerhoilijoita.
P
äivisin pidettävät
seurakunnan perhekerhot ovat suosittuja kokoontumispaikkoja
lapsille ja aikuisille. Nyt
on mahdollisuus tulla kerhoilemaan myös illalla.
Iltaperhekerho kokoontuu
Salo-Uskelan seurakuntatalossa kaksi kertaa
kuukaudessa ja Perttelin
seurakuntatalossa kerran
kuukaudessa.
Liukumäkeen,
liukumäkeen!
Salo-Uskelan seurakuntatalon kerhotiloissa pyörii
ja hyörii äitejä, isiä, mummuja ja lapsia vauvoista
koululaisiin. Tammikuun
5
Perttelin päiväkerhotilojen leluhuoneessa voi keksiä monenlaisia leikkejä.
– Äiti katso, täällä on tällaisiakin leluja! kuuluu iloisen yllättynyt huudahdus.
Iltakerhoilua koko perheelle
aloituspäivänä kerhossa
on mukana niin vakikävijöitä kuin uusiakin.
Kaksivuotias Emma
on saapunut kerhoon pikkusiskonsa Alisan (8 kk)
ja äitinsä Ellamari Nikkasen kanssa. Heidän
ensimmäinen ja ainakin
Emman mielestä tärkein
kerhopuuhansa on askartelu. Tällä kertaa mallina
on värikäs kuuraketti.
– Emma odotti kovasti, että pääsee askartelemaan, kertoo Ellamari.
Kolmevuotias Hilda on
löytänyt leikkihuoneesta hauskan mustekalapelin, jota hän pelaa yhdessä mummunsa Riitta
Castrénin ja äitinsä Eva
Castrénin kanssa. Kerhoilu on Hildalle viikoittaista puuhaa. Perhekerhossa hän käy mummun
kanssa, iltaperhekerhoon
tulee myös äiti mukaan.
– Työssäkäyvälle tämä
ajankohta on erittäin hyvä.
Sijainnin vuoksi meidän on
myös helppo tulla tänne,
kertoo Eva.
– Täällä on kiva käydä,
kun on vapaamuotoista
ohjelmaa. Täällä tutustuu
uusiin ihmisiin ja aikuiset
saavat hengähtää ja vaihtaa ajatuksia sillä aikaa,
kun lapset leikkivät.
– Lapsia kiinnostavat lelut ja erityisesti sellaiset,
joita ei ole kotona. Jumppasali on ehdoton, ja liukumäkeen usein jonotetaan!
Jumppasalissa seitsemänvuotiaat Santeri ja
Viljami potkivat palloa ja
nelivuotias Esteri touhuaa kavereidensa kanssa.
He ovat tulleet kerhoon
äitinsä Anne Alangon
mukana.
– Täällä on käyty säännöllisesti sen jälkeen, kun
aloitin työt. Meille kerho
on henkireikä etenkin kun
suku ja sitä kautta tukiverkko on kaukana, kertoo Anne. – Tätä kautta
on tullut paljon uusia kavereita ja tuttuja, joiden
kanssa pidetään yhteyttä
muutenkin.
Muskaria ja
hamahelmiä
– Me tultiin suoraan luistelemasta! kuuluu iloinen
lapsenääni Perttelin seurakuntatalon päiväkerhotilojen eteisestä. On alkamassa tämän vuoden en-
simmäinen iltaperhekerho.
Laura Niinistö on tullut ensimmäistä kertaa
paikalle Iitun, Ukon, Ellin ja heidän serkkutyttönsä Nupun kanssa.
– Me käydään keskiviikkoisin perhekerhossa, mutta nyt tultiin katsomaan
tännekin. Täällähän on
kivasti porukkaa.
– Parasta näissä kerhoissa on se, että näkee aikuisia ja lapset saavat leikkiä
toistensa kanssa. Ja mikä
tärkeintä, tänne voi tulla
juuri sellaisena kuin on!
Laura naurahtaa.
Tammikuun kerhon ohjelmassa on vapaamuotoisen seurustelun lisäksi
talvimuskari ja hamahel-
millä askartelua. Muskarihetkessä rakennetaan
laulujen lomassa paperilumiukko ympäri huonetta
löytyvistä palloista, hatusta ja porkkanasta.
– Lapset tykkäävät laulamisesta ja laululeikeistä,
toteaa Mira Koponen, joka on tullut ensimmäistä
kertaa iltaperhekerhoon
kolmivuotiaan Iidan kanssa.
Mira on juuri palannut
työelämään ja näin ollen
päiväperhekerho on jäänyt.
– Mukava, kun on työssäkäyville perheillekin
paikka, johon voi tulla.
Marja Roiko
Iltaperhekerhot
Salo-Uskelan seurakuntatalon
päiväkerhotiloissa, Kirkkokatu 6
* Kerho kokoontuu to 12.2., 26.2., 12.3., 26.3., 9.4., 23.4.,
7.5. ja 21.5. klo 17–19.
* Vapaata oleskelua, askartelua, leikkiä, kahvittelua ja
kerhon päätteeksi pieni yhteinen hartaushetki.
* Käytössä myös jumppasali palloineen ja liukumäkineen.
* Tarjolla pientä iltapalaa.
* Kerhoon ei tarvitse ilmoittautua ja mukaan voi tulla
siihen aikaan, kun perheelle sopii.
* Ohjaajina vuorottelevat Anne Paasi, Kristiina Luoma,
Kirsi Lintula, Eija Korpi ja Margit Pihakivi.
Perttelin seurakuntatalon
alakerrassa, Mikolantie 5
Leevi Perttulalle seurakuntatalon jumppasalin liukumäki on
mieluisa paikka.
* Kerho kokoontuu ma 23.2., 30.3. ja 27.4. klo 17–19.
* Kerho toimii yhteistyössä MLL:n kanssa.
* Vapaata oleskelua, lauluhetki, askartelua, leikkiä ja
kivaa puuhastelua.
* Tarjolla pientä iltapalaa.
* Kerhoon ei tarvitse ilmoittautua.
* Ohjaajana on seurakunnan lastenohjaaja Anne-Maarit
Pesola, lisäksi mukana yhteyshenkilö MLL:stä.
– Tämä on tarkkaa puuhaa! toteaa Mira Koponen taiteillessaan
Iidan kanssa sydäntä hamahelmistä.
SALON SEURAKUNTA SANOMAT ¤
6
1/2015
Naisenergiaa perheneuvonnassa
Salon perheasiain neuvottelukeskuksessa on viime aikoina
tapahtunut muutoksia niin henkilökunnassa kuin työn organisoinnissa. Järjestelyt tähtäävät
sen turvaamiseen, että palveluja
voitaisiin tarjota niitä tarvitseville ilman kohtuuttomia odotusaikoja.
Keskuksessa on nyt kaksi ko-
koaikaista perheneuvojan virkaa.
Toisessa niistä aloitti äskettäin
Suvi Kiuas, toista täytetään
parhaillaan. Keskuksen johtajan
tehtävistä vastaa Ulla Risto-
lainen, jolla on johdettavanaan
myös seurakunnan diakoniatyö.
Ristolainenkin on edelleen mukana asiakastyössä.
Suvi Kiuas hoitaa virastaan
toistaiseksi vain puolikasta. Toisen puolen tekijänä jatkaa Päivi
Mäkinen. Lisäksi perheneuvontaan osallistuu seurakuntapastori Anne Sippola.
Suvi Kiuas tuntee lapsiperheen arjen
T
yö perheneuvonnassa on
mielenkiintoista ja antoisaa, joskin myös haastavaa
eikä tosiaan kovin kevyttä, Suvi
Kiuas tietää kokemuksesta. Jo
seurakuntapastorina hän työskenteli osittain perheneuvonnassa papin työn ohessa.
Perheneuvojan paikka oli hänelle täyden kympin juttu.
– Perheen, parisuhteen ja lasten asiat ovat minulle läheisiä, ja
koen työn todella omakseni.
Papin työstä Suvi jää eniten
kaipaamaan toimituksia, joissa
saa olla mukana ihmiselämän
merkityksellisimmissä, monesti
pyhissä hetkissä. Perheneuvojan
työajat ovat kuitenkin pienten
lasten äidille huomattavasti kätevämmät kuin papin.
Haastavat tilanteet tuttuja
Eräänlaista armon välittämistä tämäkin työ on, sanoo papin työstä kokonaan
perheneuvojaksi siirtynyt Suvi Kiuas.
Parhaillaan Suvi Kiuas kouluttautuu työn ohessa perheterapeutiksi, ennestään hän on paitsi
pappi myös sairaanhoitaja. Kaikesta lienee hyötyä perheneuvo-
jan tehtävissä?
– Molemmissa ammateissa olen
nähnyt monenlaisia tilanteita enkä ihan pienestä hätkähdä.
– Pappina olen valmis tarvittaessa puhumaan hengellisistäkin
asioista, jos asiakas niin haluaa.
Sairaanhoitajana tunnen terveydenhuoltojärjestelmän, tiedän jotain sairauksista ja lääkityksistä
ja osaan ehkä ohjata tarvittaessa
muualle avun piiriin.
Entä vaimon ja äidin rooli, mitä niistä voi ammentaa tähän
työhön?
– Eläytymistä ja ymmärrystä,
Suvi aprikoi.
– Täällä käy paljon perheitä,
jotka ovat samanlaisessa elämäntilanteessa kuin minä itse. On
pienet lapset, työ, ehkä urakin.
Se on haastavaa etenkin niille,
joilla ei ole täällä tukiverkkoja.
Meillä onneksi on isovanhemmat
lähellä.
Toivon herättelijä
Suvi Kiuas kokee, että perheneu-
vojan työssä omankin elämän tärkeysjärjestys kirkastuu.
– Tässä oppii muita kuuntelemalla, kuulee ja näkee selviytymiskokemuksia. Näkee sen,
miten ihmiset arvostavat perhettään ja haluavat pitää huolta
lapsistaan.
Suvi arvostaa sitä, että moni
haluaa sitoutua pitkäksi aikaa
selvittämään kipeitä asioita. Paljon ollaan valmiita tekemään, jotta parisuhde pysyisi koossa.
Joskus ero on väistämätön,
mutta perheneuvonnasta voi silloinkin olla iso apu:
– Tavoitteena on, että pariskunnan välit pysyvät asiallisina ja
lasten etu nostetaan oman edun
edelle. Vanhemmuuden pitää voida jatkua myös eron jälkeen.
Onnistumisen hetket ovat palkitsevia ja rohkaisevia. Perheneuvojan työssä ne voivat olla
vaikka sellaisia, että toisistaan
etääntynyt pariskunta löytää
taas häivähdyksen tunneyhteydestä, joka heillä joskus on ollut.
Toivo alkaa uudelleen elää.
Anne Sippolan tavoitteena aito kohtaaminen
T
ammikuussa papiksi vihitty Anne Sippola kutsuttiin
seurakuntapastorin virkaan, josta Suvi Kiuas siirtyi
perheneuvojaksi. Samalla heistä
tuli työtovereita, sillä Annellekin
kuuluu siivu perheneuvontaa.
Moniammatillista
osaamista
Anne Sippola kertoo opiskelleensa elämänsä varrella moneen
kertaan. Ammattien lista onkin
hänellä hengästyttävä: vajaamielishoitaja, lähetystyöntekijä,
diakonissa, erityisnuorisotyönohjaaja – muutamia mainitakseni.
Kaikki tuntuu Annen mielestä
kuitenkin suunnanneen tähän,
missä nyt ollaan, kun pappeudesta on tullut totta ja uusi tehtävä
uudella paikkakunnalla alkanut.
Vaikka koti Ulvilassa on kaukana, Anne Sippola halusi tulla
tekemään juuri sellaista työtä
kuin Salossa oli tarjolla: puolet
seurakuntapapin työtä, puolet
perheneuvontaa.
– Ilman perheterapeutin koulutusta en olisi tätä paikkaa saanut.
Perheterapeutiksi Anne opiskeli työskennellessään lastensuojelulaitoksessa. Teologia taas oli
mielessä teinistä saakka, mutta
vasta kuluvalla vuosikymmenellä tuli mahdolliseksi toteuttaa
pitkäaikainen haave. Asuminen
ja muut käytännön asiat järjes-
Sinun kanssasi huomiseen
– Jukka Salmisen parisuhdekonsertti Keidas-illassa
”Sinä siinä, minä tässä, itseämme, toisiamme etsimässä.”
Keidas-illassa ke 4.3. hämeenlinnalainen lauluntekijä
Jukka Salminen kuljettaa kuulijansa parisuhteen riemuun ja
rosoisuuteen. Lauluja ja tarinoita on syntynyt 40 avioliittovuoden aikana arjen iloista ja
kivuista, yksinäisiltä poluilta
ja kasvusta yhteyteen.
Keitaalle kokoonnutaan
Salo-Uskelan seurakuntataloon, Kirkkokatu 6. Vierailijan
osuus alkaa klo 18.30, tarjoilu
tyivät kuin itsestään:
– Koin niissä suurta Jumalan
johdatusta, Anne sanoo.
Pappi on palvelutyössä
Tuntui sykähdyttävältä kävellä
Turun tuomiokirkon käytävää
ristikulkueessa kohti alttaria ja
pappisvihkimystä, Anne Sippola
sanoo ja vertaa kokemusta vuosikymmenten takaiseen avioitumiseensa:
– Kirkon käytävä oli silloin paljon lyhyempi mutta tunne yhtä
sykähdyttävä!
Pappeus myös mietitytti:
– Voiko minusta tulla pappi?
Riitänkö tähän? Sitten ajattelin,
että Jumala tarvitsee monenlaisia työntekijöitä, varmaan myös
minunlaisiani.
Papin ja perheneuvojan työssä
Anne näkee paljon samaa:
– Tehtäväni on kohdata ihmiset aidosti. Aito kohtaaminen sisältää sanat ja teot Kristuksen
rakkauden avulla. Ei siihen oma
lähimmäisenrakkaus riitä, Anne
miettii.
Painotuksissa on kuitenkin
eroa:
– Perheneuvojan tehtävä ei ole
julistaa, painopiste on palvelussa.
Papin työssä painottuu palvelun
ohella julistus.
Perusarvojen varassa
ja house bandin tahdittamat
yhteislaulut aloitellaan klo 18.
Vapaapäiviksi Anne Sippola ajaa
kotiin, viisi päivää viikossa asuu
Salossa.
– Meidän 34 vuotta vanha liittomme kestää tämän kyllä, Anne
Anne Sippola omistautuu Salossa papin ja perheneuvojan tehtäville, kotona
Ulvilassa hän tarttuu tarvittaessa niin traktorin kuin puimurin ohjaimiin.
– Vain leveintä juurikkaannostokonetta en ole ajanut! Anne sanoo.
vakuuttaa.
Millä eväillä liitto on tähän asti
kestänyt?
– Monesti olen ihmetellyt, miksi Jumala on meidät yhteen laittanut! Anne nauraa. – Meillä on
niin erilainen temperamentti.
– Suhteemme perustuu luottamukseen ja rakkauteen, Anne vakavoituu. – Voin luottaa mieheeni
täysin ja joka asiassa.
Parisuhteen osapuolten ei Annen mielestä todellakaan tarvitse
olla samanlaisia, erilaisuus voi
olla voimavarakin.
– Suhdetta on vaikea saada
kestämään, jos kaikki asiat ovat
erilaisia, mutta se riittää, jos perusarvot ovat samat.
Ulla-Maija Kytölä
SALON SEURAKUNTA SANOMAT ¤
1/2015
7
Petite Messe solennelle
Salon kanttorit ystävineen
esittävät Gioachino Rossinin
Petite Messe Solennellen Uskelan kirkossa kynttilänpäivänä 8.2. klo 18.
Rossini oli 1800-luvun alun
johtava italialainen oopperasäveltäjä, joka sävelsi myös
kolme kirkkomusiikkiteosta:
Messa di Glorian, Stabat Materin ja Petite Messe solennellen, jota hän kutsui viimeiseksi
vanhuuden synneistään. Messunsa esipuheeseen Rossini
kirjoitti: ”Hyvä Jumala, olen
kiitollisuudenvelassa luonut
tämän pienen messun – onko
kirjoittamani todella hengellistä musiikkia? Sinä tiedät hyvin, että olen luotu koomiseen
oopperaan. Vähän tiedettä, vähän sydäntä, siinä kaikki. Ole
Jumala siunattu ja suo minulle
Paratiisi!”
Petite Messe solennelle on
alkujaan luotu pienelle kokoonpanolle. On sanottu, että
se vaatii vain sopivan tilan,
pianon, harmonin, kahdeksan
kuorolaista ja neljä loistavaa
solistia. Vähän ennen kuolemaansa Rossini teki messuunsa myös orkestroinnin, koska
aavisteli, että joku sen kuitenkin hänen kuolemansa jälkeen
tekisi.
Salon kanttorien kokoonpano messussa on lähes samankokoinen kuin alkuperäisessä
esityksessä. Samuli Takkula
soittaa piano-osuudet ja Maria
Rainio-Alaranta harmonistemmat. Soolokvartetissa laulavat
Maria Sirén, Kaisa SuutelaKuisma, Tommi Niskala ja Jari
Parviainen. Muut kanttorit ja
pari avustajaa laulavat kuoroosuudet.
Konserttiin on vapaa pääsy,
ohjelma 10 €.
Ehtookellojen soidessa
Hoiturit-kuoro juhlii 30-vuotista taivaltaan kahdella konsertilla. Niistä ensimmäinen, nimeltään Kiitos, on naistenpäivänä
8.3. klo 17 Uskelan kirkossa. Konsertin johtaa Riitta Helenius, urkurina ja pianistina on Samuli Takkula ja kertovana
lukijana Minna Karppinen. Vapaa pääsy, ohjelma 10 €.
Hoiturien 30 vuotta laulua
ja muuta mukavaa
A
la-altot ovat stemmaharjoituksissa. Laulu kuuluu Salo-Uskelan seurakuntatalon alasalin oven läpi.
Eteisessä odottelee yksi kuoroon
tutustumaan tullut, jolla on jo
nuotteja selattavana. Ilman laulukoetta saa tulla mukaan katsomaan, tuntuuko paikka rivissä
omalta.
Naisia saapuu pikkuhiljaa lisää: Kuorossa on vain niin kivaa.
Hyvin yksimielisiä laulajat tuntuvat olevan siitä, että parasta on
hyvä yhteishenki. Siitäkin pidetään, että naisia on monenikäisiä.
Ja siitä, että yhdessä tehdään
muutakin kuin lauletaan.
Siemenet kaikkeen tähän
mukavaan lähtivät kasvuun jo
kuoron syntyhetkillä 30 vuotta
sitten, kun hoitotyötä tekevä TEHYn porukka oli retkellä Leningradissa. Bussimatkalla laulettiin niin paljon, että päätettiin
perustaa kuoro.
Johtajana aloitti kuoroa nykyisinkin johtava kanttori Riitta
Helenius. Muutama alkuvuosi
laulettiin sekakuorokokoonpanossa, sitten naiskuorona. Laulajat ovat edelleen hoitajaväkeä,
muutama poikkeus vahvistaa
säännön. Ammattiyhdistyksen
jäsenyyttä ei enää pitkään aikaan
ole edellytetty.
Toistensa tunteminen ja
työ kantavat hedelmää
Johtaja tuntee kuoronsa ja haluaa valita laulut niin, että ne ovat
sopivia eivätkä liian vaikeita.
Silloin niiden sanoma saavuttaa
kuulijan.
Kuorolaiset kertovat pistävänsä välillä hanttiin, että ”me ei tätä opita, mutta sitten se menee ja
me ollaan kauhian tyytyväisiä”.
Täällä on ”rento fiilis, mutta silti
tiukka ote”, summaa joku.
Paljon on tehty!
Vuosien mittaan toteutettujen
konserttien listasta ei tule lop-
pua. Kuorolaisissa on ollut ainesta ja halua paitsi lauluun, myös
runoon ja draamaan. Riitta Helenius kertoo alussa toivotun, ettei
ohjelmisto olisi ”kovin harrasta”,
mutta kanttorisnainen ja hoitajat
ovat löytäneet toimivan yhteisen
linjan. Kuoro laulaa mielellään
niin hengellistä kuin muutakin
musiikkia. Lisäksi reissataan,
retkeillään luonnossa, syödään
yhdessä ja pidetään omia arpajaisia.
Naurut ja itkut ja kiitos
Nauru kuuluu ja näkyy, mutta
itkettääkö koskaan?
Itkettää. Toisten suruja itketään, ja pyhäinpäiväkonsertit
tuppaavat herkistämään laulajat
jo etukäteen.
Yksi koskettavimmista lauluista saa soida haastattelun päätökseksi: Matkaa teen rakkauteen.
Se soi sydämestä sydämeen. Kiitos!
Riitta Koivisto
Salon kirkossa alkaa uusi iltamusiikkisarja Ehtookellojen soidessa. Hyvää musiikkia monipuolisesti esitettynä
kuullaan kerran kuussa lauantai-iltaisin heti kuuden ehtookellojen jälkeen. Tilaisuuksiin on vapaa pääsy, mutta
viiden euron ohjelmalehtisen
ostolla voi tukea seurakunnan
musiikkityötä ja erityisesti
konserttien järjestämistä.
Musiikkia Suomesta
Ensimmäisessä iltamusiikissa 28.2. kuullaan suomalaista
musiikkia, onhan Kalevalan ja
suomalaisen kulttuurin päivä.
Musisoimassa ovat kanttorit
Kaisa Suutela-Kuisma, Maria Sirén ja Jari Parviainen
sekä huilisti Taru Koskinen.
Tänä vuonna tulee 150 vuotta
Jean Sibeliuksen syntymästä,
ja ohjelmassa onkin runsaasti
hänen sävellyksiään. Lisäksi
kuullaan mm. Kuulan ja Hannikaisen musiikkia.
Erämaa iloitsee
Maaliskuun iltamusiikissa
21.3. esiintyvät Suvi Lehtonen-Gräsbeck, laulu, ja Folke
Gräsbeck, piano. Konsertin
otsikkona on Erämaa iloitsee,
ja siinä kuullaan erityisesti
vanhoja heprealaisia lauluja
sekä uudempaa israelilaista
musiikkia. Folke Gräsbeck
”Erämaa iloitsee” Suvi ja Folke
Gräsbeckin iltamusiikissa la 21.3.
Salon kirkossa.
esittää lisäksi neliosaisen
sarjan Belsazarin pidot, joka
on Sibeliuksen harvoja Raamattuun liittyviä sävellyksiä.
Kertomus on peräisin Hjalmar Procopén näytelmästä,
joka taas pohjautuu Danielin
kirjan 5. lukuun. Sibelius sävelsi näytelmään musiikin
pienelle orkesterille ja laati
myöhemmin tämän pianoversion.
Huhtikuun lopulla ehtookellojen aikaan kuullaan
Gospelit-kuoroa. Toukokuussa esiintyvät Ella Kiiski, sello,
ja Angela Saarinen, piano.
Wannabe Singers jatkaa
Yhteisvastuumusiikkia
Maaliskuussa on kolme kirkkokonserttia Yhteisvastuun hyväksi. Perttelin kirkossa kuullaan su
1.3. klo 15 Perniön Laulukuoroa ja
Perttelin kirkkokuoroa, johtajina
kanttorit Maria Rainio-Alaranta
ja Kirsi Laakkonen. Kiikalassa
on Marian ilmestyspäivänä 22.3.
klo 18 konsertti ”Magnificat”, jossa laulavat Kiikalan ja Suomusjärven kirkkokuorot sekä solistit
Ilona Sirén ja Maria Sirén. Myös
Kuusjoen kirkossa on yhteisvastuukonsertti su 22.3. klo 18.
Yhteisvastuulaulajaiset järjestetään to 12.3. klo 18 Muurlan
seurakuntakodissa ja ke 18.3.
klo 18 Kiskon seurakuntatalossa.
Molemmissa ovat mukana paikalliset kirkkokuorot.
Suomusjärvellä kokoonnutaan
laulamaan ”Muistojen koulu-
lauluja” pe
27.3. klo 18
entisiin Ykköspesän
tiloihin, Kitulantie 11. Siellä voi muistella
oman kouluajan säveliä ja oppia
uusia. Tilaisuuden juontaa Tuula
Tielinen. Lippu 5 €/hlö sisältää
kahvin, teen tai mehun leivonnaisen kera.
Lauluintoisten mutta äänestään epävarmojen laulajien
kuoro ”Wannabe Singers”
starttaa taas Salossa ja tarjoaa mainion tilaisuuden oppia
laulamaan. Ensimmäiset harjoitukset ovat to 19.3. klo 18.30
Salo-Uskelan seurakuntatalon
alasalissa, ja kokoontumiset
jatkuvat 26.3. ja 16.4. Loppuhuipennuksena päästään laulamaan su 19.4. Turun tuomio-
kirkkoon! Sinne on kutsuttu
Wannabe Singersejä ympäri
Suomen.
Laulunhaluisia kouluttaa
kanttori Jari Parviainen. Harjoituksissa opetellaan hengitystekniikkaa, rentoutta, äänen tuottamista ja kuorolaulua hyvässä ja kannustavassa
hengessä kaikille tuttujen ja
riittävän helppojen laulujen
parissa.
8
SALON SEURAKUNTA SANOMAT ¤
1/2015
Yhteisvastuu – lähimmäisenrakkauden kansanliike
T
ämänvuotisen Yhteisvastuukeräyksen avulla kehitetään vapaaehtoistoimintaa Suomessa ja autetaan lapsia
kouluun Haitissa.
Suomessa Suurella Sydämellä
Suurella Sydämellä on vapaaehtoisen auttamisen verkkopalvelu, jossa voi ilmoittautua monenlaisiin vapaaehtoistehtäviin tai
pyytää apua itselleen. Verkoston
kautta autetaan erityisesti yksinäisiä, sairaita ja taloudellises-
sa ahdingossa olevia tai muista
syistä elämässään vaikeaan tilanteeseen joutuneita. Suurella
Sydämellä toimii tällä hetkellä yli
30 paikkakunnalla, myös Salossa.
Yhteisvastuuvaroin Suurella
Sydämellä -verkoston toimintaa
laajennetaan koko maahan. Keräysvaroin kehitetään myös uusia
välineitä avuntarvitsijan ja vapaaehtoisen auttajan saattamiseksi yhteen sekä tehostetaan uusien vapaaehtoisten rekrytointia
ja koulutusta. Hankkeen toteutusta koordinoi Kirkkopalvelut ry.
Haitissa koulutyön asialla
Keräyksen ulkomaisena esimerkkikohteena on tänä vuonna Haiti,
jonne yhteisvastuuvaroilla rakennetaan turvallisia ja ympäristöystävällisiä kouluja. Rakennukset
on suunniteltu kestämään maanjäristyksiä ja hirmumyrskyjä.
Sähkö tuotetaan aurinkopaneelien avulla. Wc-jätteestä syntyvää biokaasua voidaan hyödyntää
esimerkiksi koulun keittiössä ja
biomassaa lannoitteena koulun
puutarhassa. Avun vie perille Kirkon Ulkomaanapu.
Yhteisvastuukeräys
on evankelis-luterilaisen kirkon vuosittainen
suurkeräys, joka auttaa hädänalaisia syntyperään, uskontoon tai poliittiseen vakaumukseen katsomatta Suomessa ja kehitysmaissa.
Keräykseen osallistuvat kaikki Suomen ev. lut.
seurakunnat.
Tuotosta 60 % menee Kirkon Ulkomaanavun välityksellä kehitysyhteistyöhön ja katastrofiapuun, 20 % käytetään vuosittain valittavaan kohteeseen Suomessa ja 20 % kirkon ja seurakuntien tekemään avustustyöhön.
Koulutus on Haitissa ainoa tie parempaan tulevaisuuteen
Minna Elo
Ville Asikainen
Tytöt ovat päässeet ASPAMin (Assiociation des Parents am Mellier) kouluun, jonka Kirkon Ulkomaanapu on rakennuttanut Haitiin viiden vuoden takaisen maanjäristyksen jälkeen.
Kymmenvuotias Lorrens haluaa isona
rakennusinsinööriksi tai agronomiksi.
– Koulutus on tärkeää, sillä haluan
päästä eteenpäin ja pärjätä elämässäni,
Lorrens perustelee. Vaikka opiskelu on
tärkeää, Lorrensin mielestä parasta ovat
kuitenkin välitunnit ja kaverit. Jalkapalloa pelataan aina tilaisuuden tullen.
H
aitissa vajaat 80 prosenttia lapsista aloittaa koulun, mutta yläkoulussa
jatkaa enää neljännes. Valtaosa kouluista on yksityisiä ja
maksut niin korkeita, etteivät
köyhät perheet pysty kustantamaan lastensa koulunkäyntiä
– eläähän 80 prosenttia haitilaisista alle kahdella dollarilla päivässä. Moni lapsi joutuu
jättämään koulun kesken aivan
liian varhain.
Ilman koulutusta toivoa paremmasta ei juuri ole. Työttömyys uhkaa pahiten kouluttamattomia nuoria. Vuosikymmenet väkivallan, sorron,
korruption ja luonnonkatastrofien kourissa kamppaillut haitilaisyhteiskunta haluaa muutosta. Se kaipaa kipeästi nuoria ja
rohkeita osaajia, jotka pystyisivät luomaan maahan tuottavaa
yritystoimintaa, palveluja sekä
toimivan ja tasa-arvoisen yhteiskuntarakenteen.
Haitilaislapset ymmärtävät
koulutuksen merkityksen. He
haluavat lääkäreiksi, sairaanhoitajiksi ja insinööreiksi. He
haluavat päästä eteenpäin ja
auttaa kotimaataan. Samaa toivovat myös vanhemmat, jotka
yrittävät parhaansa mukaan tukea lapsiaan koulunkäynnissä,
sekä maan hallitus, joka on ottanut tavoitteekseen saada kaik-
ki lapset kouluun vuoteen 2016
mennessä. Ilman kohtuuhintaisia ja hyvää opetusta tarjoavia
kouluja matka valoisampaan
tulevaisuuteen on kuitenkin
monelle lapselle mahdoton.
Salla Peltonen
Minna Elo
Suurella Sydämellä
Makupalat
Maaliskuun ensimmäisellä viikolla on mahdollisuus kokeilla kertaluonteisesti vapaaehtoistehtäviä. Ilmoittaudu keikkatehtävään Suurella Sydämellä -sivustolla, jossa
näitä makupaloja on näkyvillä 9.2. lähtien. Lähde rohkeasti keikalle ja hanki tuntumaa vapaaehtoistehtäviin!
ASPAMin koulussa opetellaan myös viljelyä. Oppilaat istuttavat ja hoitavat kasveja. – Tämä on tosi hauskaa, kuudesluokkalaiset huutavat kuorossa. – Näytämme muille, mitä olemme oppineet ja jatkamme samaa kotona.
www.suurellasydamella.fi
SALON SEURAKUNTA SANOMAT ¤
1/2015
VAPAAEH
TOISTYÖ
Rohkeasti juttuseuraksi vanhuksille
M
itä tehdä, kun mielessä
alkaa kaihertaa kuva
siitä, kuinka vanhukset
Suomessa ovat yksinäisiä. Lehdet ovat kirjoittaneet siitä, muun
muassa Helsingin Sanomat viime
syksynä.
Asiasta voi puhua kaverin
kanssa. Netistä voi tunnustella
mahdollisuuksia tehdä jotain. Ja
ajatuksistaan voi laittaa rohkeasti
sähköpostia tuntemattomallekin
ihmiselle.
Kohta voi huomata istuvansa
palvelutalossa pitämässä pientä
juttutuokiota jonkun kanssa.
Juuri näin kävi Salla Kohmolle ja Alina Saarelle, jotka ovat
ystävyksiä ja luokkakavereita Halikon Armfeltin koulussa.
Oikeesti?
Vanhusten kipeä yksinäisyys on
ollut tyttöjen mielessä jo kauan.
Ettei ole ketään, kenelle jutella.
Tytöt voisivat käydä pitämässä
seuraa, lukemassa lehtiä tai soittamassa viulua – Alina harrastaa
soittamista ja sen lisäksi kirjoittamista, jota toivoo pääsevänsä
kehittämään joskus kirjoittajalukioon Orivedelle. Partiota ja
jalkapalloa harrastavan Sallan
toivelukio olisi ilmaisutaidon lukio Helsingissä. Siellä kiinnostaisi
valokuvaus ja tanssi.
Kahdestaan liikkeelle lähteminen oli helpompaa.
– Aika kauan tätä mietittiin,
tytöt kertovat. – Ja vähän jännitti,
mitä kaikesta tulee.
Seurakunnan nettisivut tuntuivat hyvältä aloituspaikalta. Pari
kertaa sivuilla piti seikkailla, ja
sen jälkeen lähti sähköposti Suurella sydämellä -hankkeen vetäjälle, diakoniatyöntekijä Sanna
Saramolle. Sannan kanssa tehtiin jonkin ajan kuluttua kirjalli-
Ystävän seurassa aika rientää
S
eurakunnan vapaaehtoistyöntekijä Raila Ekman
on vanhuksen ystävä ja juttuseuralainen. Hän on vieraillut
viime lokakuusta lähtien 89-vuotiaan Annikki Vuokon luona.
– Meistä on tullut hyvät ystävät,
Raila kertoo.
– Se on aina iloinen asia, kun
Raila tulee. Meillä on niin hauskaa, toteaa Annikki.
Kaksikkoa kun kuuntelee, ei ole
epäilystäkään, etteivätkö he viihtyisi keskenään. Juttua ja naurua
piisaa eikä mene hetkeäkään, kun
huomaan nauravani itsekin vedet
silmissä!
Myönteisellä asenteella
eteenpäin
Annikin ja hänen miehensä Kaukon (93 v.) kodissa on lämmin tunnelma. Kotia kaunistavat Kaukon
tekemät lamput ja seinäkoristeet
ja Annikin virkkaamat pitsiliinat.
Käsillä tekeminen on ollut molemmille tärkeä harrastus.
– Sen jälkeen, kun näköni huononi, en ole pystynyt käsitöitä te-
kemään. Se on ollut minulle kova
pala, koska olen aina tykännyt
näprätä kaikenlaista käsilläni,
kertoo Annikki esitellen kauniisti
virkattuja liinoja.
– Tämä on Annikille tehty lahja,
sanoo Kauko osoittaen jalkalamppua, joka valaisee olohuonetta
sohvan vierellä.
Annikin tekemisiä rajoittaa niin
heikko näkö kuin kuulokin. Liikkuminenkin on rajallista, mutta se
ei Annikkia häiritse. Rollaattorin
avulla hän voi harrastaa liikuntaa
vaikka joka päivä.
– Teen päivittäin kävelylenkin.
Kävelen olohuoneen ja keittiön
välistä kierrosta useaan kertaan.
Olen laskenut, että yksi kierros
on 33 askelta, kertoo Annikki iloisesti. – Joka päivä on liikuttava, ei
kukaan kauan jaksa maata!
Elämänkokemusta on vuosikymmenten myötä kertynyt niin
Annikille kuin Kaukolle. Kahden
lapsen ja heidän jälkipolvensa
myötä perhepiiri on laajentunut
ja lyhyiden välimatkojen ansiosta
yhteyttä voidaan pitää säännöllisesti. Annikkia kuunnellessa voi
Kaverina kävelyllä
M
istään ei saa niin paljon
iloa itselleen kuin toisen
auttamisesta, vakuuttaa Tauno Rantanen, joka on
mukana vapaaehtoistoiminnassa
Kiskossa. Hän uskoo, että joka
ihmisellä on pohjimmiltaan halu
auttaa. Jokainen varmaan myös
toivoo, että itsekin saisi apua kun
sitä tarvitsee.
Mielekästä tekemistä
lääkkeeksi menetykseen
Tauno Rantanen joutui sopeutumaan isoon elämänmuutokseen
vajaat kolme vuotta sitten, kun
Sirkka-vaimo menehtyi äkkiarvaamatta aivoverenvuotoon muutamassa päivässä.
– Niin äkkiä voi elämä muuttua.
Siinä oli omakin kunto vähällä
romahtaa, ja alkuajat yksin olivat
apeita. Elämänhalu sentään säilyi, ja pian Taunolle alkoi ilmaan-
tua uutta tekemistä ja ajateltavaa.
Diakoni Niina Jyllilä soitti ja kysyi, voisiko Tauno joskus
käydä auttelemassa pyörätuoliin
joutunutta miestä. Tauno meni,
ja kävikin niin kauan kuin apua
tarvittiin.
Tauno houkuteltiin myös Eläkeliiton paikallisosaston puheenjohtajaksi – puoliväkisin, kuulemma.
Hän lupautui tehtävään vuodeksi
ja on sen jälkeen jatkanut hallituksen jäsenenä.
Taas Taunoa tarvittiin
Puolisen vuotta sitten Niina Jyllilä taas soitti ja kysyi, lähtisikö
Tauno Rantanen hänen kanssaan
käymään Kiskokodissa. Siellä olisi
kaveri, joka ei mielellään lähde
yksin ulkoilemaan, kun pelkää
kaatumista.
Taunosta mies sai kävelykaverin, lenkillä käydään torstaiaa-
9
nen sopimus toimintaan lähdöstä.
Siinä tulivat käsitellyiksi vaitiolovelvollisuus, vakuutukset ja
se, että vanhemmat ovat mukana
hommassa – tytöthän ovat 14-vuotiaita ja siis alaikäisiä. – Vanhemmat ovat olleet ihan kannustavia.
No, oikeesti!
Nyt ollaan jo niin pitkällä, että
Alina ja Salla ovat vierailleet kaksi kertaa Koivulehdon palvelutalossa Halikon kirkolla. Mukana
on näin alkuun ollut Railimaria
Lehto, joka hoitaa etsivän vanhustyön hanketta alueella. Oli
helpompi mennä, kun joku tietää,
mistä mennään sisään ja muuta.
Kerran kuussa on tytöistä hyvä
vierailutiheys.
Palvelutalon hoitajat tietävät
tyttöjen vierailupäivät ja miettivät valmiiksi, kuka juuri silloin
olisi juttuseuraa vailla ja sopivasti
Alina Saari ja Salla Kohmo käyvät juttelemassa Koivulehdon vanhusten kanssa
kerran kuussa.
virkeä. Iloisia käynneistä ovat hoitajatkin olleet.
Vierailuilla ei ole soitettu viulua
eikä luettu lehtiä, vaan juteltu:
Millaista oli nuorena ennen? Millaista koulu on nyt? Vanhukset
ovat ihmetelleet, miten vaikeita
aineita koulussa nykyään opiskellaan. Mutta koulumatkat eivät ole
niin pitkiä kuin ennen.
Jo nyt tytöistä tuntuu, että varmuutta on tullut lisää. Ja vanhusten yksinäisyys on osoittautunut
todeksi.
– He ovat tosi iloisia vierailuista
ja odottavat tuloa uudestaan.
Riitta Koivisto
VAPAAEH
TOISTYÖ
vain ihailla hänen myönteistä elämänasennettaan.
– Iälle en ole asettanut tavoitteita. Illalla kiitän menneestä päivästä ja aamulla olen iloinen uudesta.
Molemminpuolista
ystävyyttä
Annikki on Railalle jo neljäs vanhusystävä. Ensimmäinen ystävä
eli lähes satavuotiaaksi, toinen
lähti yllättäen. Kolmas on vanhustenkodissa.
– Olen onnellinen ystävistäni,
Raila sanoo. – Annikinkin kanssa
meillä on hauskaa yhdessä eikä
koskaan tunnu siltä, että en jaksaisi lähteä tervehtimään.
Annikki ja Kauko saavat arkiaskareisiinsa päivittäin apua Salon
kaupungilta.
– Kiva, kun käyvät kurkkaamassa, että täällä on kaikki hyvin,
toteaa Annikki.
Raila puolestaan vierailee Annikin luona noin kerran viikossa.
Vierailun pääosassa on seurana
oleminen eikä tapaamisille ole
määritelty tarkkaa kellonaikaa.
– Tässä me ystäväni Annikin kanssa istutaan vierekkäin, jutellaan ja nauretaan
välillä niin mahdottomasti, toteaa vapaaehtoistyöntekijä Raila Ekman.
– Viivyn yleensä niin kauan
kuin meillä juttua piisaa. Välillä
sitä on enemmän ja välillä vähemmän. Me juttelemme kaikesta
maan ja taivaan välillä, kertoo
Raila.
– Meidän juttelussa ei juuri taukoja ole, naurahtaa Annikki. – Siinä se aika menee nopeasti.
Raila on ollut mukana seurakunnan vapaaehtoistoiminnassa
jo lähes viisitoista vuotta. Vapaa-
ehtoistyön kurssin käytyään hän
on ollut mukana erilaisissa tehtävissä, joihin hän on saanut perehdytyksen ennen aloittamista.
Vanhusten ystävänä oleminen on
lähellä hänen sydäntään.
– Yhdessäolo on antoisaa itselle
ja vanhukselle, sanoo Raila.
– Minulle tämä on tärkeä asia,
toteaa Annikki ja katsoo ystäväänsä iloisesti.
Marja Roiko
VAPAAEH
TOISTYÖ
muisin ja viivytään tavallisesti
kolmen vartin verran. Tutustuminen kävi helposti:
– Huomattiin heti, että sovitaan
hyvin kavereiksi.
Tapaamisiin on mukava mennä,
kun tietää, että toinen kovin odottaa ja erottaessa aina sanoo: ”Tule
sitten taas torstaina.”
Säännöllinen aika sopii molemmille hyvin, eikä lenkkiä siirretä säätilan mukaan. Yksi kerta
jäi väliin, kun Tauno teki viikon
klapeja poikansa mökillä Pohjanmaalla. Niitä riittää nyt lastenlastenlapsillekin, oli poika arvellut
tulosta katsellessaan. Että sellaistakin ”vapaaehtoistyötä”.
Avun tarpeesta
kannattaa kertoa
Koska monet ovat eläkkeelle siirtyessään vielä varsin hyvässä
kunnossa, Tauno Rantanen toivoo
Tauno Rantasen kävelykaveruus Kiskokodin asukkaan kanssa ei vie paljon aikaa mutta tuottaa iloa molemmille. Rantasen viikkokalenterissa on muitakin
vakinaisia menoja: maanantaina sulkapalloa, joka toinen tiistai ”kirkon kerho”,
keskiviikkoisin kirkkokuoro ja perjantaisin jumppa.
heistä entistä useamman lähtevän
mukaan vapaaehtoistyöhön.
– Avun tarvitsijat saisivat myös
antaa enemmän vinkkiä siitä, mitä toivovat.
Tauno on huolissaan esimerkiksi niistä vanhuksista, jotka asuvat
vielä omillaan mutta eivät enää
jaksa tehdä lumitöitään. Maksulliseen apuun eivät monenkaan
rahat riitä, joten siinä olisi taas
tehtävää jollekulle avuliaalle lähimmäiselle.
Ulla-Maija Kytölä
SALON SEURAKUNTA SANOMAT ¤
10
TAPAHTUMAKALENTERI
HALIKKO
KIRKONMENOT
Halikon kirkossa
• 8.2. Messu kello 10.
• 15.2. Messu kello 10.
• 18.2. Tuhkakeskiviikon iltakirkko
klo 18.
• 22.2. Sanajumalanpalvelus seurakuntatalossa(!) klo 17.
• 1.3. Messu klo 10, varttuneen
väen kirkkopyhä, mukana Neljän kerran kuoro. Kaffekellarin
tarjoamat kirkkokahvit seurakuntatalossa. Kuljetus: Vaskion
Sale klo 9.10 – Kauppatie – Puutaivaantie – Vaskion kirkko –
Halikon kirkko. Kuljetuspyynnöt
muualta viimeistään pe 20.2.
Virpi Lasorlalle p. 044 774 5364.
Kuljetus on maksuton. Paluukuljetus klo 12.30.
• 8.3. Messu klo 10. Syntymäpäivät 70- ja 75-vuotiaille jatkuvat
seurakuntatalossa.
• 15.3. Messu klo 10.
• 22.3. Lattarimessu klo 18.
• 29.3. Mukulamessu kello 11.
Messun jälkeen keittolounas
seurakuntatalossa.
Angelniemen kirkossa
• 22.2. Messu klo 13.
Vaskion kirkossa
• 8.2. Messu klo 12.
• 22.3. Messu kello 10.
PAASTONAJAN
ILTAHARTAUS
Ke klo 18 Halikon kirkossa.
25.2. * 4.3. * 11.3. * 18.3. * 25.3.
LÄHETYSTÄ JA
LÄHTÖJUHLA
Su 22.2. Halikon seurakuntatalossa. Keittoa lähetystyön hyväksi
klo 16, vapaaehtoinen maksu 5 €/
aikuinen. Ilmoitt. 18.2. mennessä henkilökohtaisesti Kimmo
Maliselle tai puhelimitse Senita
Lahdenperälle 044 774 5365. Lähetyshenkinen sanajumalanpalvelus klo 17. Jumalanpalveluksen
jälkeen kahvit ja musiikkiohjelmaa. Samalla vietetään pastori
Kimmo Malisen lähtöjuhlaa. Mukana Samuli Takkula, kirkkokuoro
ja Kansanlähetyksen piirijohtaja
Ari Malmi.
PYHÄKOULUT
• Pikkupappilassa 15.2. * 1.3. *
15.3. klo 10.
• Angelniemen srk-talossa 8.3.
klo 10.
SANAN JA
RUKOUKSEN ILTA
tajana Markku Virtanen.
• 15.3. Kristuksen kirjeenä maailmassa – miten uskomme näkyy
ulospäin? Alustajana Kimmo
Malinen.
• 29.3. Pääsiäisuhrin sisältö Vanhassa testamentissa. Alustajana
Osmo Vapalahti.
NELJÄN KERRAN KUORO
Oletko innostunut laulamisesta
ja kiinnostunut kuorosta? Tule
valmistamaan ja toteuttamaan
Halikon kirkon jumalanpalvelusta
1.3. klo 10. Harjoituksia on kolmena keskiviikkona 11.2., 18.2.
ja 25.2. Halikon seurakuntatalon
alasalissa klo 16.45–17.45. Harjoitetaan lauluääntä sekä messun virsiä ja lauluja. Mukana ovat
kanttorit Samuli Takkula ja Riitta
Koivisto.
ELÄKELIITON
VIRSI-ILTAPÄIVÄ
Ke 11.3. klo 13 Halikon seurakuntatalossa.
NAISTEN ILTA
To 12.3. klo 18 Halikon seurakuntatalossa, vieraana kirjailija Maija
Nyman ja teemana ”Sovinnon
sillalla”. Ks. sivu 15.
LÄHETYSTYÖ
Lähetyspiirit
• Vaskion lähetyspiiri ti 24.2. klo
18 seurakuntakodissa.
• Kirkonseudun lähetyspiiri to
26.2. klo 18 Rajalinilla, Törnintie
4, vieraana Sari Palmu Sanansaattajista.
• Vaskion ja Märynummen yhteinen lähetyspiiri ti 10.3. klo
18 Vaskion seurakuntakodissa.
• Kirkonseudun lähetyspiiri ti
24.3. klo 18 Kaskarilla, Sevonintie 5.
• Vaskion lähetyspiiri to 26.3. klo
18 seurakuntakodissa.
Lasten lähetyskerho
Pe klo 13 Angelniemen seurakuntatalossa.
13.2. * 27.2. * 13.3. * 27.3.
LÄHETYSKIRPPUTORI
VARTTUNEEN VÄEN
KERHOT
• Vaskion seurakuntakodissa ma
16.2. ja 16.3. klo 13.
• Halikon seurakuntatalossa ti
17.2. ja 17.3. klo 14.
• Angelniemen seurakuntatalossa
to 26.2. ja 26.3. klo 14. Helmikuun kerhossa kanttori laulattaa. Kyytitarpeissa yhteys
Rauli Koskeen p. 0400 225 633.
KIIKALA &
SUOMUSJÄRVI
KIRKONMENOT
Kiikalan kirkossa
• 15.2. Messu klo 10.
• 1.3. Messu klo 10, eläkeläisten
kirkkopyhä.
• 15.3. Messu klo 10, Kazan-lähetyspyhä. Pula-ajan pidot seurakuntatalossa, ks. sivu 15.
• 29.3. Perhekirkko klo 10.
Suomusjärven kirkossa
• 8.2. Kynttilänpäivän messu klo 10.
• 22.3. Messu klo 10.
Kitulan seurakuntakeskuksessa
• 22.2. Messu klo 10.
• 8.3. Messu klo 10. Haitilainen
keittolounas ja kirkkokahvit.
YSTÄVÄNPÄIVÄJUHLA
Ohjelmallinen juhla to 12.2. klo
10 Kitulan seurakuntakeskuksessa ja pe 13.2. klo 14 Kiikalan seurakuntatalossa. Kiikalan juhlaohjelmassa mukana Tuula Tielinen,
lisäksi arpajaiset. Järj. seurakunta
ja ystäväryhmät.
HAITILAINEN
YV-LOUNAS
Kitulan seurakuntakeskuksessa
haitilainen keittolounas ja kirkkokahvit su 8.3. klo 10 alkavan
messun jälkeen. Lounas 5 €, lapsilta 3 €. Tuotto Yhteisvastuukeräykselle.
YHTEISVASTUUKONSERTTI
Kirpputori Rysässä avoinna lauantaisin klo 11–15. Hartaus 7.2.
ja 7.3. klo 12.
Marianpäivänä 22.3. klo 18 Kiikalan kirkossa, mukana Kiikalan ja
Suomusjärven kirkkokuorot.
NAISTEN PIIRI
MUISTOJEN
KOULULAULUT
• Halikon seurakuntatalon Luukussa ma 16.2. ja 16.3. klo 15.
• Vaskion seurakuntakodissa 2.3.
klo 15, kimppakyydit Halikosta
klo 14.45.
To 19.3. klo 18.30 Halikon kirkossa, vieraana pastori Seppo
Juntunen.
MIESTEN PIIRI
LÄHDE-ILLAT
TYÖIKÄISTEN
MIESTEN PIIRI
Joka toinen su klo 17 Kanttorilassa, Hornintie 9. Tarjoilua,
alustus, musiikkia, keskustelua ja
rukousta. Illoista vastaavat seurakuntalaiset, ja mukana voi olla
sekä kuuntelijana että aktiivisena
puheenvuorojen käyttäjänä.
• 15.2. Kristillinen yhteys, rakkaus
ja huolenpito, alustajana MarjaLiisa Laine.
• 1.3. Pyhä Henki sinullekin! Alus-
www.salonseurakunta.fi
To 12.2. kello 18 Halikon seurakuntatalossa.
Ke 11.3. klo 18.30 Halikon seurakuntatalossa.
RUKOUSPIIRIT
• Aamurukous Vaskion kirkossa
perjantaisin klo 6.35.
• Rukouspiiri Kanttorilassa torstaisin klo 19. (Ei 19.3.)
• Hajalan rukouspiiri ma 2.3. klo
19 Niemellä, Rikuntuvankuja 2.
Pe 27.3. klo 18 entisissä Ykköspesän tiloissa, Kitulantie 11. Mainio tilaisuus tulla muistelemaan
ja laulamaan omia kouluaikaisia
lauluja ja oppimaan uusia. Juontajana Tuula Tielinen. Lippu 5 €/
hlö sisältää kahvin/teen/mehun
ja leivonnaisen. Illan tuotto Yhteisvastuukeräykselle.
OMAISHOITAJIEN
VERTAISTUKIRYHMÄ
Tervetuloa tapaamaan toisia
omaishoitajia, vaihtamaan ajatuksia ja virkistymään kahvikupin
äärellä.
• Kiikalan omaishoitajille ti 10.2.
klo 13 Kiikalan seurakuntatalossa.
• Suomusjärven omaishoitajille ti
10.3. klo 13 Kitulan seurakuntakeskuksessa.
*
1/2015
[email protected]
ILTAPÄIVÄN ILOKSI
-KERHO
Ohjelmallinen kerho to 26.2. ja
to 26.3. klo 14 Suomusjärven terveysaseman ruokasalissa. Kahvit,
hartaus, aivo- ja tuolijumppaa,
tarinoita ja mukavaa yhdessäoloa. Toteutus yhteistyössä Eloisaa arkea -projektin ja Suomusjärven ystäväryhmän kanssa.
TIETOA JA TUKEA
LÄHEISTÄÄN AUTTAVILLE
Kolmena maanantaina klo 13–
15 Kiikalan seurakuntatalossa.
Kahvitarjoilu. Järj. Salon seudun
omaiset ja läheiset ry ja seurakunta.
• 16.3. Kaupungin ja Kelan palveluista kertoo palveluohjaaja
Anne Vainio.
• 23.3. Sairaanhoitaja Milka Leppiniemen aiheena hoivatyön
aakkoset, fysioterapeutti Jaana
Isotalo kertoo apuvälineistä ja
ergonomiasta.
• 30.3. TtM, psykiatrinen erikoissairaanhoitaja Helena Ahonen
puhuu muutostilanteiden kohtaamisesta ja arjen voimavaroista.
ELÄKELÄISTEN
SEURAKUNTAPIIRI
• Kiikalan seurakuntatalossa to
12.3. klo 13.
• Rekijoen Op:n kokoushuoneessa
to 5.3. klo 10.
TOIMINTAA KITULAN SEURAKUNTAKESKUKSESSA
*
vaihde (02) 77451
• 15.3. Messu klo 10.
• 22.3. Messu klo 10 liittyen opiston Marian päivän juhliin.
• 29.3. Messu klo 10, veteraanipyhä.
Pyhäpäivän hartaus
Su 1.3. ja 22.3. klo 14 Valopilkussa, Kuusitie 8, Toija. Kahvitarjoilu.
KYNTTILÄNPÄIVÄN
VALONJUHLA
Su 8.2. klo 13 Muurlan kirkossa. Kuoro- ja urkumusiikkia,
duettoja, asiaa uudesta lähetyskyntteliköstä ja pieni kirkon
35-vuotiaiden urkujen esittely.
Mukana Muurlan kirkkokuoro ja
Krysanteemit-kuoro, Martti Santakari ja Hanna-Leena Keinänen.
Päätteeksi kahvit seurakuntakodissa.
KINKEREITÄ
• Haapaniemen, Kajalan, Kavaston ja Kirkonkylän kinkerit to
12.2. klo 18 Paula Raumanin
ja Juha Punnan luona Härjän
tilalla, Kirkonkyläntie 32.
• Hongiston, Metolan ja Tieksmäen kinkerit ke 4.3. klo 18 Jaana
ja Juhani Joutsenen luona Lampolan tilalla, Tieksmäentie 349.
• Marttilan ja Vilikkalan kinkerit
su 8.3. klo 12 Kristiina ja Ari
Kymäläisellä Sirkan tilalla, Vilikkalantie 981.
• Toijan, Viiarin, Kärkelän, Orijärven ja Vetjon kinkerit su 15.3.
klo 12 Valopilkussa, Kuusitie 8.
• Salon seudun omaiset ja läheiset ry:n 20-vuotisjuhlakahvit ti
3.3. klo 14.
• Kässäpiiri ma 9.2., 23.2., 9.3. ja
23.3. klo 14.
• Aamulenkki ke 4.3. ja 18.3. klo
9, lähtö seurakuntakeskukselta.
Lenkin jälkeen kahvit ja hartaus.
• Toivon Kammari to 5.3. klo 14.
Kahvinjuonnin lomassa keskustellaan, lauletaan ja pidetään
hartaus.
YHTEISVASTUUTAPAHTUMA
MUUTA TOIMINTAA
PÄÄSIÄISVALMISTELUJA
• Rukouspiiri ti 10.2., 24.2., 10.3.
ja 24.3. klo 18.30 Koivusilla, Reväntie 181, Rekijoki.
• Suomusjärven kässäpiiri myy
käsitöitään la 14.2., 21.2. ja
28.2. klo 12–15 Teboil Kivihovissa.
LÄHETYS-SOPUKKA
Lähetyskirppis avoinna la 7.2.,
21.2., 7.3. ja 21.3. klo 10–13 os.
Puistoraitti 8, Kiikala. Kirppislöytöjä, arpoja, kahvia ja juttuseuraa.
Tuotto lähetystyölle.
PUISTOTUPA
Avoinna maanantaisin klo 12–15
os. Puistoraitti 8, Kiikala.
KISKO & MUURLA
KIRKONMENOT
Kiskon kirkossa
• 8.2. Messu klo 10.
• 15.2. Messu klo 10.
• 8.3. Messu klo 10.
Muurlan kirkossa
• 22.2. Messu klo 10.
• 1.3. Perhekirkko klo 10.
Kokeilumielessä
kuoroon
Lounaalle
Yhteisvastuun hyväksi
Neljän kerran kuoro aloittaa 11.2. Halikossa,
Wannabe Singers to 19.3. keskikaupungilla.
Ruokaa tarjolla su 8.2. Särkisalossa
ja su 8.3. Suomusjärvellä.
Su 1.3. klo 11–13 Muurlan seurakuntakodissa.
YHTEISVASTUULAULAJAISET
• To 12.3. klo 18 Muurlan seurakuntakodissa, mukana kirkkokuoro.
• Ke 18.3. klo 18 Kiskon seurakuntatalossa, mukana kirkkokuoro.
• Pääsiäisaskartelua myyjäisiä
varten ti 3.3. klo 18 ja ti 24.3.
klo 13 Valopilkussa, Kuusitie 8,
Toija. Ohjaajana Tarja Alfin.
• Myyjäistalkoot ma 30.3. klo
9–15 Kiskon seurakuntatalossa.
Valmistetaan pääsiäisleivonnaisia seuraavan päivän myyjäisiin.
• Pääsiäismyyjäiset ti 31.3. klo
12–15 Kiskon seurakuntatalossa.
MUUTA TOIMINTAA
KISKOSSA
Käsityökerho
Joka toinen tiistai klo 13 Valopilkussa, Kuusitie 8.
* 10.2. * 10.3. * 24.3.
* 24.2. kerho on Kiskokodissa.
Valopilkkuilta
Joka toinen tiistai klo 18 Valopilkussa keskustellaan Raamatusta
ja ajankohtaisista aiheista kahvikupposen ääressä. Keskustelun
lomassa lauletaan hengellisiä
lauluja ja virsiä.
10.2. * 24.2. * 10.3. * 24.3.
Eläkeläisten
iltapäiväkerho
• Ti 17.2. ja 17.3. klo 13 seurakuntatalossa.
• Ti 3.3. ei ole kerhoa.
• To 5.3. kerho vierailee Perniön
seurakuntatalossa. Ruokailu klo
12.15 (vapaaehtoinen maksu),
Ystävänkammari klo 13–14.30.
Kyydistä pieni omavastuu. Ilmoittautuminen 27.2. mennessä Niinalle 041 442 4747.
MUUTA TOIMINTAA
MUURLASSA
Askartelupyhäkoulu
Su 8.2. ja 15.3. klo 10.30 seurakuntakodin alakerrassa, ohjaajana Nina Juhola.
Keskustelu- ja rukousilta
Maanantaisin klo 18.30 seurakuntakodissa, vetäjänä Jukka
Aalto.
Käsityöpiiri
Joka toinen torstai klo 13 seurakuntakodissa. Neulotaan seurakunnan langoista mm. villasukkia
ja lapasia Yhteisvastuukeräyksen
hyväksi.
12.2. * 26.2. * 12.3. * 26.3.
Varttuneen väen kerho
Kerho vierailee to 5.3. Perniön
seurakuntatalossa. Ruokailu klo
12.15 (vapaaehtoinen maksu),
Ystävänkammari klo 13–14.30.
Kyydistä pieni omavastuu. Ilmoittautuminen 27.2. mennessä
Niinalle 041 442 4747.
KUUSJOKI
KIRKONMENOT
Kuusjoen kirkossa
• 8.2. Kitaramessu klo 10.
• 15.2. Laskiaissunnuntain messu
klo 12.
• 22.2. Messu klo 12.
• 1.3. Messu klo 12 ja sen jälkeen
yhteisvastuutapahtuma.
• 8.3. Messu klo 10.
• 15.3. Messu klo 10, lähetyspyhä, saarna Jarmo Mäki-Mikola
Kylväjästä. Kirkkokahvien yhteydessä lähetyshetki, jossa kuullaan terveisiä mm. Raunioiden
työstä Itä-Aasiassa. Kolehti
Raunioiden työlle.
• 29.3. Messu klo 10. Naistenpäivän juhla jatkuu seurakuntatalossa, vieraana lapualainen
toimittaja ja radiopakinoitsija
Heli Karhumäki, joka myös saarnaa messussa.
USKO, TOIVO, RAKKAUS
Kurssi alkaa ti 24.2. klo 18 seurakuntatalossa. Lue lisää sivulta
13.
YHTEISVASTUUTAPAHTUMA
Su 1.3. klo 12 alkavan messun
jälkeen YV-tapahtuma seurakuntatalolla: Poniratsastus 1 €/
kerta, kasvomaalaus ja onginta
à 50 senttiä. Keittolounas 5 €,
lapsilta 2 €; kahvi, ”talvipulla” ja
mehu à 1 €. Laulu- ja pyhäkouluhetki klo 14.
Valon juhla
Kynttilänpäivänä 8.2. klo 13
Muurlan kirkossa.
SALON SEURAKUNTA SANOMAT ¤
1/2015
www.salonseurakunta.fi
*
[email protected]
*
YHTEISVASTUUKONSERTTI
Äijäklupi
KATEKUMENAATTIRYHMÄ
TAPAAMISIA SEURAKUNTATALOSSA
YHTEISVASTUUKERÄYS
VÄHÄVÄKISTEN LOUNAS
Su 22.3. Kuusjoen kirkossa klo 18.
• Varttuneen väen kerho Aamukaste ke 25.2. ja 25.3. klo 10.
• Ystävänkammari ma 2.3. klo 14.
• Omaishoitajien tapaaminen ma
23.3. klo 13.
PERNIÖ
KIRKONMENOT
Perniön kirkossa
• 8.2. Messu klo 10.
• 15.2. Messu klo 18.
• 22.2. Messu klo 10.
• 1.3. Messu klo 10.
• 4.3. Iltamessu klo 18.
• 8.3. Messu klo 10.
• 15.3. Messu klo 18.
• 22.3. Messu klo 10.
• 29.3. Perhekirkko klo 10. Kahvit kirkossa.
NAISTEN AAMUKAHVIT
La 21.3. klo 9.30 seurakuntatalossa. ”Avaa korvat kuulemaan
– Musiikkia & keskustelua kutsumuksesta”, vieraina selloduo
Anna-Maaria ja Olli Varonen.
Aamupala 3 €.
PÄÄSIÄISVALMISTELUJA
• Pääsiäisaskartelua ti 17.3. ja ke
25.3. klo 16–19 siunauskappelin
tiloissa, ohjaajana Tarja Alfin.
• Pääsiäismyyjäiset su 29.3. klo
11–14 seurakuntatalossa.
MUITA KOKOONTUMISIA
Aamukahvit
To 26.2. ja 26.3. klo 9 Teijon
Postillassa.
Aamulenkki
Joka toinen ti klo 8.30, lähtö seurakuntatalolta.
17.2. * 3.3. * 17.3.
Kässäkerho
Ke klo 13 seurakuntatalon takkahuoneessa.
11.2. * 25.2. * 11.3. * 25.3.
Lähetyspiiri
Joka toinen to klo 13 seurakuntatalossa.
12.2. Videoterveiset nimikkolähettipariskunta Raunioilta ItäAasiasta. Vieraana pastori Jarmo
Mäki-Mikola Lähetysyhdistys
Kylväjästä. Kolehti Raunioiden
työn tukemiseen.
26.2. * 12.3. * 26.3.
Raamattupiiri
Ke 11.2. ja 25.2. klo 18 seurakuntatalossa.
Ruokailu
To 5.3. klo 12.15 seurakuntatalossa. Vapaaehtoinen maksu.
Ystävänkammari
Joka toinen to klo 13 seurakuntatalossa. 19.2. * 5.3. * 19.3.
5.3. vieraita Kiskosta ja Muurlasta. Kuljetuksen (meno-paluu 4 €)
voi tilata Seppo Jaloselta p. 040
563 1164.
Ke 11.2. ja 11.3. klo 18 seurakuntatalon takkahuoneessa.
Su 8.3. klo 12–14 rippikoululaisia
liikkeellä kerääjinä kirkonkylässä.
PIIREJÄ LAITOKSISSA
• Porinapiiri ti 17.2. ja 17.3. klo
10.30 Perniökodissa.
• Tiltulan piiri ke 4.3. klo 14 Hoivakoti Mathildassa.
EHTOOLLISHARTAUKSIA
• Reimarissa pe 13.2. ja 13.3. klo 13.
• Hoivakoti Mathildassa ke 11.2.
ja 18.3. klo 14.
• Perniökodissa ke 4.3. klo 14.
• Terveyskeskuksessa pe 6.3. klo
11.30.
• Vanhainkodissa pe 6.3. klo
13.30.
PERTTELI
KIRKONMENOT
Perttelin kirkossa
• 8.2. Kynttilänpäivän perhemessu kitaran säestyksellä klo 12.
Päiväkerholaiset laulavat. Messun jälkeen seurakuntatalossa
kahvit ja Yhteisvastuukeräyksen aloitus. Vieraana Kirkon
ulkomaanavun yhteyshenkilö,
hallintojohtaja Jorma Korpela,
joka kertoo matkastaan Haitiin.
• 15.2. Laskiaissunnuntain iltamessu Requiemin hengessä klo
18, mukana Salon kamarikuoro
ja Henrik’s Singers johtajanaan
Olli-Pekka Laakkonen.
• 18.2. Tuhkakeskiviikon ilta klo 17.
• 22.2. Messu klo 10.
• 1.3. Messu klo 10.
• 15.3. Sanajumalanpalvelus klo 13.
• 22.3. Messu klo 10. Syntymäpäiväjuhla 75-vuotiaille jatkuu
seurakuntatalossa.
• 29.3. Perhemessu klo 10.
Juvankosken kesäkodilla
Su 8.3. klo 13 reipashenkiset kirkonmenot talvirippikoululaisten
kanssa. Kaffettakin saa, kun on
veisattu.
KINKERIT
La 28.2. klo 14 Maaria ja Harri
Seppälän luona Ali-Suutarilla,
Suutarinkaari 20.
YHTEISVASTUUKONSERTTI
Su 1.3. klo 15 Perttelin kirkossa.
Perniön laulukuoro, joht. Maria
Rainio-Alaranta, ja Perttelin kirkkokuoro, joht. Kirsi Laakkonen.
Vapaa pääsy, ohjelma 5 €.
NAISTENILLAT
Ma 9.2. ja 9.3. klo 18 Inkereen
kerhotilassa, Tortosmäentie 1.
VOIHAN KANTAPÄÄ!
Ma 23.2. klo 17.30 seurakuntatalon nuorisotilassa kaikenikäisten ompeluseura, jossa tehdään
käsitöitä ja jutellaan. Jos haluaa
oppia villasukan kantapään teon,
pitäisi sukan varsi tai kaksikin olla
tehtynä etukäteen. Tarjolla myös
kahvia, teetä ja rukousta.
vaihde (02) 77451
To 5.2. ja to 5.3. klo 18 seurakuntatalon nuorisotilassa.
Pe 20.3. klo 12 seurakuntatalon
kahviossa.
KOKO PERHEEN PÄÄSIÄISASKARTELUILTA
Ke 25.3. klo 18–20 seurakuntatalossa. Pääsiäisaskartelua vanhempien, isovanhempien tai kummin
kanssa. Malleja ja materiaaleja
tarjolla. Tule askartelemaan vaikka
virpomisvitsat palmusunnuntaiksi.
KERHOT
Hähkänän varttuneet
Ma 16.2. ja 16.3. klo 13–14.30
Hähkänän kerhohuoneella. Maaliskuussa mukana lähetyssihteeri
Henna Seppälä.
Ystäväpiiri
Tiistaisin klo 11.30 seurakuntatalon kahviossa. Lähetyssihteeri
Henna Seppälä mukana 3.3.
Tortosmäen kerhot
Inkereen kerhotilassa, Tortosmäentie 1.
• Torstaikerho 19.2. ja 19.3. klo
15.30–17; huom. muuttunut
aika!
• Maanantaikerho 9.3. klo 10.30–12.
• Kuljetuksissa yhteys Eliseen
p. 040 849 6720.
SALO-USKELA
KIRKONMENOT
Uskelan kirkossa
• 8.2. Messu klo 10.
• 15.2. Messu klo 10.
• 22.2. Konfirmaatiomessu (päivärippikoulu) klo 10.
• 1.3. Konfirmaatiomessu (laskettelurippikoulu) klo 10.
• 8.3. Konfirmaatiomessu (hiihtolomarippikoulu) klo 10.
• 15.3. Messu klo 10. Arkkihiippakunnan kumppanuuskirkon
Salvador-pyhä.
• 22.3. Messu klo 10. Juhla
80-vuotiaille seurakuntatalossa.
• 29.3. Messu klo 10.
Salon kirkossa
• 8.2. Messu klo 16, isosten siunaaminen.
• 15.2. Messu klo 17.
• 18.2. Tuhkakeskiviikon päivämessu klo 12.
• 22.2. Messu klo 17.
• 1.3. Perhemessu klo 17.
• 15.3. Tuomasmessu klo 17. Teejatkot kirkon sivusalissa.
• 22.3. Tasaus-messu klo 17. Nepalilainen iltapala kirkon sivusalissa.
Radiokirkko
Uskelan kirkon messu radioidaan
joka sunnuntai taajuudella 88,2.
Café Uskela
Kirkkokahvit messun jälkeen lähes joka sunnuntai (ei konfirmaatiopyhinä).
PYHÄKOULUT
• Mahlakankareen srk-kodissa su
1.3., 15.3. ja 29.3. klo 11.30.
• Ollikan srk-kodissa sunnuntaisin
(paitsi kuukauden ensimmäisenä) klo 16.
• Seurakuntatalossa perhepyhäkoulu Eväsreppu su 8.2. ja 8.3.
klo 16.
KINKERIT
• Ma 9.2. klo 15 Salo-Karinassa,
Helsingintie 52.
• Ti 24.2. klo 11 Salotossa, Kirkkokatu 5.
• Ma 2.3. klo 14.15 Paukkulakodissa.
• Ke 11.3. klo 12 seurakuntatalossa, Kirkkokatu 6, mukana
inkeriläisten piiri.
• Ti 17.3. klo 18.30 Anjala-Haukkalan kinkerit Kaija ja Jukka Salomaalla, Virrantie 12.
TALVILYSTI
Ti 10.2. klo 10–14 seurakuntatalossa. Lue lisää sivulta 3.
LASTEN VIRSILAULAJAISET
Ti 3.3. klo 18 Salon kirkossa. Laulujen jälkeen kahvi- ja mehutarjoilu sekä avoimet ovet päiväkerhotiloissa, Kirkkokatu 6.
KONSERTTEJA
• Petite Messe solennelle su 8.2.
klo 18 Uskelan kirkossa.
• Iltamusiikki ehtookellojen soidessa la 28.2. klo 18 Salon kirkossa.
• Hoiturien 30-vuotiskonsertti su
8.3. klo 17 Uskelan kirkossa.
• Muistojeni maa to 19.3. klo 18
Salon kirkossa.
• Iltamusiikki ehtookellojen soidessa la 21.3. klo 18 Salon kirkossa.
• Pekka Laukkarinen Trio to 26.3.
klo 16 ja klo 18 Salon kirkossa.
• Johannespassio su 29.3. klo 18
Uskelan kirkossa.
SIIONIN KANTELEEN
LAULUSEURAT (ELY)
Ti 24.2. ja ti 17.3. klo 18 seurakuntatalossa, kahvi 17.30. Helmikuun seuroissa mukana rovasti
Pekka Kiviranta.
USKO ARJESSA -ILTA
Ke 25.2. ja 25.3. klo 18.30 seurakuntatalossa. Illoista lisää sivulla
13.
KEIDAS-ILTA
Ke 4.3. seurakuntatalossa, vieraana lauluntekijä Jukka Salminen ja
aiheena ”Sinun kanssasi huomiseen”. Tarjoilu ja musiikki alkaa
klo 18, vierailijan osuus klo 18.30.
MUUTA TOIMINTAA
• Rippikoululaisia liikkeellä Yhteisvastuun lipaskerääjinä
su 8.2. puolen päivän jälkeen
Ollikkalan ja Mahlakankareen
alueilla.
• Arvon kellari maanantaisin
klo 10–12 Ollikkalan koululla;
juttuseuraa ja yhdessäoloa yli
65-vuotiaille.
• Iltaperhekerho to 12.2., 26.2.,
12.3. ja 26.3. klo 17–19 seurakuntatalossa.
• Maksuton lounas työttömille ja
vähävaraisille to 12.2. ja to 19.3.
klo 12 seurakuntatalossa.
• Leipäkirkko la 14.2. ja la 14.3.
klo 11 Ollikan seurakuntakodissa. Keskustelua, musiikkia,
teetä ja kahvia.
11
TAPAHTUMAKALENTERI
• Laulun ja sanan iltapäivä la 28.2.
ja la 28.3. klo 14 Salon kirkossa.
• Runon ja musiikin ilta ti 17.3.
klo 18 Salon kirkossa, kahvit
seurakuntatalossa. Järj. Lottaperinneyhdistys.
• Yhteiskristillinen Ollikkala-ilta
tiistaisin klo 18.30 Ollikan seurakuntakodissa; lauluja, puheita,
Raamatun opetusta, rukousta.
PIIRITOIMINTAA
Raamattupiirejä
seurakuntatalossa
• Miesten raamattupiiri maanantaisin klo 15.30.
• Naisten raamattupiiri maanantaisin klo 18.30.
• Ilosanomapiiri tiistaisin klo 14.
Jumppapiirejä
Maksutonta, vapaaehtoisten ohjaamaa liikuntaa seurakuntatalon
jumppasalissa ma ja ke klo 10
(naiset), pe klo 9 (miehet), Paunalan srk-kodissa ti klo 9 (tuolijumppa) ja Ollikan srk-kodissa ti
klo 10 (poikkeuksena 24.3., jolloin
mahdollisuus osallistua päiväkotien pääsiäiskirkkoon klo 9.45;
tällöin jumppa alkaa klo 10.15).
Muita piirejä
• Seurakuntapiiri Salo-Karinassa
ma 9.2. (kinkerit) ja ma 9.3.
klo 15.
• Toimintatiistai 24.2. ja 24.3.
klo 13–15 seurakuntatalossa.
Virkistystä, juttuseuraa ja pientä yhteistä toimintaa, ohjaajina
pääosin vapaaehtoiset.
• Mököisten pienpiiri ti 3.3. klo 18.30
os. Mököistenkatu 9 (Nore).
• Käsityöpiiri Siskonkamari keskiviikkoisin klo 12 Ollikassa.
KAFFEMUKI
Lähetyskahvio maanantaisin klo
13–15.30 Salon kirkon sivusalissa, Kirkkokatu 7. Ohjelmaa klo 14.
• 9.2. Kakkujuhla. Pastori Anne
Sippola esittäytyy. Kolehti Paulasaarten työlle Israelissa.
• 16.2. Aino ja Yrjö Rossi, aiheena
”Rukous ja herätys”.
• 23.2. Laila Vähälä ja Sirkka Pölönen.
• 2.3. Jarmo Mäki-Mikola Lähetysyhdistys Kylväjästä tuo videoterveiset Raunioiden nimikkolähettipariskunnalta.
• 9.3. Anneli ja Olli Nieminen,
aiheena ”Lähetystyö uskon vahvistajana”.
• 16.3. Stefanie ja Miika Rosendahl.
SALOTTO
Kaiken kansan olohuone avoinna
ti–pe klo 10–14 os. Kirkkokatu 5,
puh. 044 774 5261.
• Porinapiiri ma 9.2., 23.2., 9.3. ja
23.3. klo 10. Kaikille avoin keskusteluryhmä. Vetäjinä vuorottelevat Hilkka Tanhuamäki ja
diakoniatyöntekijä.
• Kinkerit ti 24.2. klo 11; Pekka
Airaksinen ja Pirjo Lahti.
• Käsityöpiiri tiistaisin klo 11.
• Ohjelmaa perjantaisin klo
10–11: Yhteislaulua 13.2. Satu
Uusisalon johdolla ja 6.3. Jari
Parviaisen johdolla, vierailijoina 13.3. pastori Liisi Kärkkäinen, 20.3. diakoniatyöntekijä
Maija-Liisa Ristola-Niskala ja
27.3. diakoniatyöntekijä Heidi
Matinlassi.
• Juttukammari keskiviikkoisin klo
15–17. Vertaistukea mielen hyvinvointiin. Mahdollisuus myös
osallistua opiskelijoiden suunnittelemaan ohjelmaan.
SÄRKISALO
KIRKONMENOT
• 8.2. Messu klo 11.
• 15.2. Sanajumalanpalvelus klo 10.
• 22.2. Sanajumalanpalvelus klo 18.
• 1.3. Messu klo 18.
• 8.3. Messu klo 10, eläkeläisten
ja marttojen kirkkopyhä. Ohjelmalliset kirkkokahvit seurakuntakodissa.
• 15.3. Sanajumalanpalvelus klo 10.
• 22.3. Sanajumalanpalvelus klo 18.
• 29.3. Messu klo 10, Meripirtin
kerhon kirkkopyhä. Ohjelmalliset kirkkokahvit seurakuntakodissa.
PYHÄKOULU JA MUSKARI
Su 1.3. ja 15.3. klo 10 seurakuntakodissa. Isommat askartelupyhäkoulussa, pienimmät vanhempineen MLL:n muskarissa.
YHTEISVASTUULOUNAS
Su 8.2. klo 12–13.30 seurakuntakodissa. Hinta 12 €, alle
12-vuotiaat 6 €, alle kouluikäiset
ilmaiseksi.
KINKERIT
• Förby: Ke 11.2. klo 17 Liisa ja Pär
Trobergilla, Kotantie 2.
• Hästö, Kraila ja Hummelvik: Su
8.3. klo 15 Multamäellä Villa
Nanpossa.
• Kaukassalo ja Mannermaa: Ke
11.3. klo 18 Ulla ja Seppo Ahlqvistilla, Saunamäentie 38.
• Muuri, Norrby ja Suutarkylä:
Su 15.3. klo 15 Villa Meressä,
Länsitalontie.
• Kirkonkylä: Ti 17.3. klo 18 Suoma ja Pekka Engblomilla, Puutarhatie 4.
PÄÄSIÄISMUNATYÖPAJA
Ma 9.3. klo 18–21 pappilan alakerrassa. Puisten munien valmistamisen ja maalauksen ohjaa
taiteilija Erja Alander.
MUUTA TOIMINTAA
Ilosanoman ilta
Raamattupiiri ke 4.3. ja 18.3. klo
18 seurakuntakodissa.
Lämmintä lähimmäiselle
Käsityöpiiri ke klo 18 seurakuntakodissa.
11.2. * 25.2. * 11.3. * 25.3.
Iltarusko
• Ma 23.2. klo 13 seurakuntakodissa.
• Ma 16.3. klo 13 Iltaruskon yhteydessä 70, 75, 80, 85, 90 ja
yli 90 vuotta täyttävien juhla.
Kappalaisenkanslia
Juha Hekkala tavattavissa pappilan kansliassa maaliskuun torstaipäivinä klo 15.30–17.30 puh.
044 735 8621.
Kirkon kuvapankki/Maria Ojanperä
Soppaa
kansallispuistossa
Seurakunnan
lähetystyöllä on kaksi
hernesoppatykkiä
Teijon kansallispuiston
avajaisissa 16.2.
Konfirmaatio
huipentaa
rippikoulun
Uskelan kirkossa konfirmoidaan
su 22.2. päivärippikoululaiset,
su 1.3. laskettelurippikoululaiset,
su 8.3. talvilomarippikoululaiset.
Kaiken kansan olohuone
Salotto avoinna ti–pe klo 10–14
Kirkkokatu 5:ssä.
SALON SEURAKUNTA SANOMAT ¤
12
TAPAHTUMAKALENTERI
KANSAINVÄLINEN
TOIMINTA
Toimintaa sekä Suomeen muualta muuttaneille että täällä aina
asuneille. Seuraa verkkosivuja:
www.salonseurakunta.fi > Kansainvälinen toiminta.
INFOPISTE
Kirkkokatu 6, seurakuntatalon
kansainvälinen tila.
Tietoa Saloon muuttaneille ma–
ke klo 10–12.
Yhteistyössä kaupunki, seurakunta ja Mun Salo ry.
RYHMIÄ KANSAINVÄLISESSÄ TILASSA
Kirkkokatu 6, katutaso:
Luetaan yhdessä
Ti klo 13–15 (ryhmä täynnä).
Keskustellaan yhdessä
• 11.3. kinkerit klo 12.
• 25.3. piiri Salon kirkossa.
EESTI RING
Neljapäeval 19. veebruaril ja 19.
märtsil kl 18–20 Salo-Uskela kogudusemajas, Kirkkokatu 6, Salo.
Lisainfo: Anneli Nuutinen gsm
045 784 009 05, Timo Viitanen
gsm 044 774 5295.
THAI-JUHLA
Salon seudun ja Raision seudun
thai-ystävien juhla su 15.3. klo
15–17 Salotossa, Kirkkokatu 5.
Raamatun tutkistelua, kulttuuria
ja thai-tanssia, nyyttikestitarjoilu.
Mukana Lilja Kinnunen-Riipinen
ja Seija Ala-Uotila.
TULOSSA KESÄLLÄ
www.salonseurakunta.fi
HALIKKO
Veisukinkerit
Isoskoulutus
Peli-ilta/yö
Isosleiri
Ota yhteyttä:
Pe klo 18 Kanttorilassa.
6.2. * 13.2. * 27.2. * 6.3. * 13.3.
* 20.3.
Ryhmät ti klo 16.30 ja klo 18
Kanttorilassa.
10.2. * 24.2. * 10.3.
28.–29.3. Kesä-Angelassa. Ilmoittautuminen Sannalle 23.3.
mennessä.
Ota yhteyttä:
Sanna 044 774 5329
[email protected]
Kai 044 774 5337
[email protected]
Käsityökerho Hanna
OTA YHTEYTTÄ:
Tiistaisin klo 17 seurakuntatalossa (ei 17.2.).
Tuire Kallio
Ota yhteyttä:
Saksankielinen
keskusteluryhmä
Timo Viitanen
Ke klo 14–16.
Aikuisten lautapeliryhmä
maahanmuuttajatyön pappi
044 774 5295
[email protected]
Tilkkutyökurssi
PARISH WORK
IN ENGLISH
To klo 13–15.
To klo 10–12.
Tehdään kangastilkuista tekstiilejä kotiin.
OLLIKKA
Hämeenojankatu 19.
Venäjänkielinen
keskusteluryhmä
Pe klo 12–14.
PAUNALA
Sillanpäänkatu 5.
Puutyökerho
Ti ja to klo 13–16 puutyösalissa.
Omat materiaalit, ei ohjaajaa.
www.salonseurakunta.fi/english
Holy Communion
A service of Holy Communion is
offered at Salo Church (Kirkkokatu 7) on every other Sunday at
1 pm. The service is followed by
tea, coffee and fellowship.
Dates for next services:
• February 8
• February 18, Ash Wednesday,
at 6 p.m. (18:00), Holy Eucharist
with Imposition of Ashes
• February 22
• March 8
• March 22
*
vaihde (02) 77451
PERTTELI
Nuortenillat
• Perheleiri 22.–23.6. Naarilan
leirikeskuksessa.
• Ilmailutapahtuma su 23.8. Kiikalan lentokentällä.
kansainvälisyyskasvattaja
044 735 8628
[email protected]
[email protected]
NUORI SEURAKUNTA
Ryhmät ma klo 14–15 ja to klo
10–11. Opetellaan juttelemaan
suomeksi.
Ke klo 11–14. Tehdään palapeittoja Äiti Teresan tyyliin ja jutellaan naisen elämästä eri puolilla
maailmaa.
*
1/2015
KUUSJOKI
Nuortenillat
Jaana 050 381 1718
[email protected]
PERNIÖ
Nuortenillat
To klo 18 seurakuntatalon nuorisotilassa.
12.2. * 26.2. * 12.3. * 26.3.
Iltamessu
Ke 4.3. klo 18 Perniön kirkossa.
Riparilaisten YV-keräys
Rippikoululaisten veisukinkerit ti
17.3. klo 18–19.30 seurakuntatalossa.
Pe 27.3. – la 28.3. Juvankoskella
perinteisten lautapelien parissa.
Ilmoittaudu Lealle.
Lea 044 774 5280
[email protected]
SALO-USKELA
Elämää Akvaariossa
• Nuortenilta perjantaisin klo
18–22.
• Avoimet ovet koulupäivinä klo
14.30–18.
• Raamis eli Ison kirjan ihmettelyä
keskiviikkoisin klo 18.
• Talvilomaviikolla toiminta osittain tauolla; seuraa tilannetta
Facebookista!
• Akvaario on seurakuntatalossa,
ovi Torikatu 6:n sisäpihalta ja
toinen Kirkkokadun puoleiselta
parkkipaikalta.
Messut ja musiikki
• Isosten siunaaminen su 8.2. klo
16 messussa Salon kirkossa.
• Iltamessu pe 20.3. klo 18 Salon
kirkossa. Jatkot Akvaariossa.
• Diskantti-kuoron harjoitukset
torstaisin klo 17.30 seurakuntatalossa.
• Bändikämppä Akvaariossa.
Su 8.3. Rippikoululaiset kiertävät
yhteisvastuukerääjinä kirkonkylän alueella klo 12–14.
Pelivuoro
Isoskoulutusleiri
Ota yhteyttä:
27.–29.3. Perniön leirikeskuksessa. Ilmoittautuminen viimeistään
ti 24.3. Johannekselle.
Ota yhteyttä:
Martti 044 735 8623
[email protected].
Johannes 044 735 8629
[email protected]
Palloilua tiistaisin klo 18–19.30
seuriksen jumppasalissa.
Anette, nuorisotyönohjaaja, 044 774 5384, [email protected]
Vilho, nuorisotyönohjaaja, 044 774 5290, [email protected]
Jussi, koulupappi, 044 774 5218,
[email protected]
Pekka Laukkarinen Trion konsertit to 26.3. klo 16 ja 18 Salon kirkossa, Kirkkokatu 7. Ensimmäinen etupäässä riparilaisille, toinen
kaikille kiinnostuneille. Vapaa pääsy!
YHTEISET
Talvirieha
La 28.2. klo 12– Halikon KesäAngelassa. Hankipalloa, pulkkailua, leikkiä, laulua, saunomista,
makkaranpaistoa ja muuten vain
mukavan riehakasta yhdessäoloa.
Omat kyydit. Ilmoittaudu vii-
meistään ke 25.2. netissä www.
salonseurakunta.fi/nuoret.
Eura-Gospel
La 7.3. retki Salosta Euraan. Hinta
10 € sisältää matkat ja konserttilipun. Ilmoittaudu viimeistään
su 1.3. nettilomakkeella www.
salonseurakunta.fi/nuoret.
Open House
GOSPEL-LATTARIT™
Seurakuntatalon jumppasalissa, Torikatu 6.
Ma klo 12.30–13.30 ja ke klo 16–17.
Maksu 5 €, muilta kuin työssäkäyviltä 3 €.
Lapsille tilaa leikkiä ja tanssia salin toisessa päässä.
FUTSAL
5–8-vuotiaille pe klo 16.30–18
seurakuntatalon jumppasalissa,
Torikatu 6.
Tiedustelut Nima Eftekharshenas
0400 481 913.
INKERILÄISTEN PIIRI
Keskiviikkoisin klo 12 Salo-Uskelan seurakuntatalossa, Kirkkokatu 6.
• 18.2. tuhkakeskiviikon messu
Salon kirkossa klo 12.
Our Open House evenings take
place on every second Thursday in the coffee room of Salo
Church (Kirkkokatu 7) from 5:30
onwards. Next dates February 12
and 26, March 12 and 26.
Open House is your Christian
living room in Salo: We get together to have a chat, to enjoy
snacks, perhaps to take a look at a
Bible passage, and we finish with
short prayers.
More information
Revd Timo Viitanen
tel. 044 774 5295
[email protected]
Ministry for Internationals
Work among Immigrants and International Community
The Evangelical Lutheran Parish
of Salo
YHTEINEN
TOIMINTA
Näkövammaiset
Kontaktikerho ke 25.2. ja 25.3.
klo 13.30 Salo-Uskelan seurakuntatalossa.
Kirkkovaltuusto
Kokous ke 18.3. klo 18 Salo-Uskelan seurakuntatalossa.
Yhteissyntymäpäiväjuhlat
• Halikon 70- ja 75-vuotiaat
(tammi-kesäkuussa syntyneet)
su 8.3.
• Halikon ja Salo-Uskelan 80-vuotiaat (tammi-kesäkuussa syntyneet) su 22.3.
• Perttelin 75-vuotiaat su 22.3.
• Särkisalon 70, 75, 80, 85, 90
ja yli 90 vuotta täyttävät ma
16.3. klo 13.
• Ilmoittautumiset viimeistään
viikkoa ennen juhlaa kirkkoherranvirastoon p. 044 774 5207,
[email protected].
Kesätöitä kirkkomailla ja keittiöissä
Kesätyöntekijöitä
hautausmaille
Keittiöapulaisia
leirikeskuksiin
Salon seurakunnan hautausmaille otetaan kesäkuukausiksi työhön nuoria,
joilla on ikää vähintään
16 vuotta. Tehtäviin kuuluu kukkien istutusta ja
hoitoa, ruohonleikkuuta,
pensaiden hoitoa ja muuta
puistotyötä. Hakuaikaa on
perjantaihin 6.3. saakka.
Salon seurakunnan leirikeskuksiin palkataan kesätyöntekijöitä ensi sijassa keittiöihin. Paikkoja on
Halikon Kesä-Angelassa,
Naarilassa, Kiikalan Lammenjärvellä, Perniön leirikeskuksessa ja Perttelin
Juvankoskella. Työtä on
tarjolla 1–3 kuukaudeksi. Tiedusteluihin vastaa
emäntä Tarja Lehtovirta
044 774 5292, [email protected]. Hakuaikaa on
helmikuun loppuun.
Kausityöntekijöitä
hautausmaille
Hautausmailla on myös kesäaikaa pidempiä työpaikkoja. Kausityöntekijöiden
työ alkaa 20.4. ja päättyy
30.10. Koulutus ja aiempi
kokemus puutarha-alalta
on hakijalle eduksi. Kausityöhön voi hakea 20.2.
saakka.
Haku sähköisellä
lomakkeella
Kaikkiin edellä mainittuihin töihin haetaan sähköisellä lomakkeella. Lomakkeisiin on linkit seurakunnan verkkosivuilla
www.salonseurakunta.fi >
Ajankohtaista > Avoimet
työpaikat.
SALON SEURAKUNTA SANOMAT ¤
1/2015
Tietoa, taitoa, tunteita
13
Sijaisia papistossa
Ystäviä Halikon ikäihmisille
Jos olet kiinnostunut toimimaan
Halikossa vanhusten ystävänä,
tule kakkukahville Halikon seurakuntataloon ke 11.2. klo 14–17.
Kahvin lisäksi tarjolla on leppoisaa keskustelua ja koulutusta.
Mukana ovat vapaaehtoistyön
diakoni Sanna Saramo ja Halikon etsivän vanhushankkeen
diakoni Railimaria Lehto sekä
Salon Muistiyhdistyksestä Mari
Luonsinen.
Ilmoittaudu pe 6.2. Railimarialle puh. 044 774 5308. Jos tarvitset
kyydin, sekin järjestyy.
Avoimet ovet
Juttukammarissa
Salotossa keskiviikkoisin toimiva
Juttukammari on mielenterveyskuntoutujien avoin ryhmä. Sen
toimintaan voi tutustua Ystävyyden iltapäivässä ke 11.2. klo 15–
17 os. Kirkkokatu 5. Ohjelmassa
on rentoa ohjattua ja vapaaehtoista toimintaa: muistelukortit,
bingo, askartelua ja taukojumppaa sekä Ystävän päivän leivonnaisia kahvin kera.
Juttukammaria ylläpitävät
yhteistyössä Salon mielenterveyskuntoutus, Salon seurakunta, Omaiset mielenterveystyön
tukena ry:n Salon osasto sekä
ammattikorkeakoulun ja ammattiopiston hoitoalan opiskelijat.
Kurssitusta muistiohjaajille
Kiinnostaisivatko eväät aivoja
aktivoivaan toimintaan? Entä
sellaisen toiminnan ohjaamiseen
jossakin ryhmässä? Muistitehtävien ohjaajia koulutetaan ti 17.2.
klo 13–16 Kiikalan seurakuntatalossa. Kurssi-iltapäivän järjestävät Salon Muistiyhdistys ja Salon
seudun omaiset ja läheiset ry,
seurakunta tarjoaa tilat. Lisätietoja ja ilmoittautumiset viimeistään pe 13.2. puh. 044 727 0771.
Usko, toivo, rakkaus
Laskiaisesta alkava paastonaika
on omiaan hengelliseen syventymiseen. Sitä voi harjoittaa vaikka
Kuusjoen Usko, toivo, rakkaus
-kurssilla. Tule mukaan pohtimaan, mistä kristinuskon suurissa lupauksissa on kysymys! Mitä
usko, toivo ja rakkaus sinulle
merkitsevät?
Kurssi pidetään ti 24.2., 17.3.
ja 24.3. klo 18–20 Kuusjoen
seurakuntatalossa. Kolmeen
teemaan keskitytään kuhunkin
vuorollaan. Iltoihin sisältyy pieni alustus, yhteistä työskentelyä ja keskustelua. Mukana ovat
kouluttaja Marjaana Kanerva
Kirkkopalvelujen Agricola-opintokeskuksesta ja Kuusjoen aluekappalainen Marika Huhtasalo.
Ilmoittautuminen mielellään
15.2. mennessä Marika Huhtasalolle puh. 050 590 9521 tai [email protected].
Surevalle tukea ryhmästä
Sururyhmä läheisensä menettäneille alkaa ti 24.2. klo 18 Halikon Kanttorilassa, Hornintie 9.
Ryhmä kokoontuu kahden–kolmen viikon välein, ohjaajina diakoniatyöntekijät Virpi Lasorla ja
Kevättalven taideretriitti Naarilassa on juuri pääsiäisen edellä, joten taidetta
voidaan tehdä vaikka maalaamalla puumunia.
Sanna Laakkonen. Ilmoittautumiset ja lisätietoja 9.–13.2. Sanna
Laakkonen puh. 044 774 5360 tai
Virpi Lasorla 044 774 5364.
Ilosanomaa arjen
kohtaamisiin
”Kristuksesta elämään ja kertomaan” on Kansanlähetyksen
piirijohtajan Ari Malmin aiheena
Usko arjessa -illassa ke 25.2. klo
18.30 Salo-Uskelan seurakuntatalossa, Kirkkokatu 6. Miten
voimme lähestyä ihmisiä, jotka
kohtaamme arjessa, ja kutsua
heitä seurakunnan yhteyteen?
Malmi tekee tutuksi Luukkaan
evankeliumiin pohjautuvaa L10Tlähestymismistapaa. Illassa on
mahdollisuus jättää esirukousaiheita. Mukana ovat myös pastori
Pekka Airaksinen ja kanttori Kaisa Suutela-Kuisma, jonka kanssa
lauletaan Viisikielistä.
Maaliskuun Usko arjessa -illassa 25.3. päästään ”Jobin kirjan äärellä pimeydestä valoon”,
raamatunopettajana Kimmo Malinen. Musiikista vastaa turkulainen Lauramaria Kalaja.
Retriitti taideteemoin
Retriitti on muutaman päivän
– usein viikonlopun – mittainen
vetäytyminen pois arjen rutiineista ja kiireestä. Se on paikka
levähtää ja kuunnella itseään ja
Jumalaa kaikessa rauhassa.
Palmusunnuntaiviikonloppuna
27.–29.3. Naarilan leirikeskuksessa järjestetään retriitti, jossa taide toimii välineenä omaan
sisäiseen maailmaan. Jokainen
voi valita itselleen sopivan ilmaisutavan. Se voi olla maalaamista,
piirtämistä, runoilua, muotoilua
tai kirjoittamista. Tarvitsemansa
välineet – kuten paperit, liidut,
vesivärit ja siveltimet – kukin tuo
mukanaan.
Retriitti aloitetaan perjantaina
klo 18 ja lopetetaan sunnuntaina
noin klo 14. Naarilassa majoitutaan yhden hengen huoneissa, ja
paikalle tullaan omin kyydein.
Osallistumismaksu on 68 €, työttömiltä ja eläkeläisiltä 50 €, muilta kuin salolaisilta 100 €.
Retriitin ohjaavat diakoni Laura Masih ja pastori Liisi Kärkkäinen, avustajana on mukana
Anwar Masih. Mukaan voidaan
ottaa 20 henkilöä.
Ilmoittautumiset viimeistään
16.3. Laura Masihille 044 735
8624, [email protected].
Kirkkodraamaa pääsiäiseksi
Perniön ja Särkisalon alueella
valmistetaan pääsiäiseksi kolme
erillistä tapahtumaa sisältävä
kirkkodraama ”Noussut hän on”.
Se alkaa palmusunnuntaina 29.3.
runomatinealla Perniön kunnantalossa klo 15, jatkuu pitkäperjantain iltana klo 19 vaellusdraamalla Särkisalon kirkkopuistossa
ja päättyy pääsiäisaamuna klo 10
kirkkodraamaan Perniön Pyhän
Laurin kirkossa.
Esityksen käsikirjoituksesta
vastaa TT Lilja Kinnunen-Riipinen, joka myös harjoittaa teoksen yhdessä Anna Kaisa Siltasen
kanssa. Draamaa on toteuttamassa iso joukko perniöläisiä ja
särkisalolaisia näyttelijöitä sekä
seurakunnan työntekijöitä, mutta mukaan sopii vielä lisää. Jos
osallistuminen kiinnostaa, soita
puh. 044 975 1802.
Lupa tuntea
Perniön leirikeskuksessa järjestetään 10.–12.4. tunteisiin paneutuva viikonloppu, joka toteutetaan kristillisen toipumistyön
(Kriton) menetelmin. Viikonlopun
aikana työskennellään ryhmissä,
joissa menetelminä ovat oman
tarinan kertominen, toisten tarinoiden kuunteleminen ja rukous.
Mukana ovat diakoniatyöntekijät
Pirjo Harstinen ja Anne Kössi.
Paikalla on myös Krito-vapaaehtoisia.
Viikonloppu maksaa 60 €. Ilmoittautua voi 31.3. mennessä
verkkosivuilla www.salonseurakunta.fi/aikuiset. Tiedusteluihin
vastaa Anne Kössi p. 044 774
5386, [email protected].
Tekoja
rauhan
puolesta
Kirkon Ulkomaanavun (KUA)
ajankohtaispäivä järjestetään ti
24.3. klo 10–15.15 Salo-Uskelan
seurakuntatalossa, Kirkkokatu 6.
Päivä on suunnattu seurakunnan
työntekijöiden ohella luottamushenkilöille, vapaaehtoistehtävissä toimiville ja kaikille KUA:sta
kiinnostuneille.
Luvassa on mm. tietoa kampanjasta, jonka teemana on
nuorten radikalisoituminen ja
rauhantyö. Samalla se innostaa
osallistumaan tekoihin ihmisarvon puolesta.
Ajankohtaispäivä on ilmainen,
KUA tarjoaa ateriat. Ilmoittautuminen 16.3. mennessä verkossa www.kirkonulkomaanapu.fi >
Seurakunnille > Ajankohtaispäivät. Lisätietoja antaa Perttelin
diakoni Elise Joro, elise.joro@evl.
fi, 040 849 6720.
Marith Leppäkari-Lindberg huolehtii osaltaan siitä, että kirkollinen elämä
Kiikalassa ja Suomusjärvellä jatkuu henkilöiden vaihtuessakin.
Kemiöstä KiSun aluepapiksi
Pastori Marith LeppäkariLindberg tuli joulukuussa
aluepapiksi Kiikalaan ja Suomusjärvelle. Hän sijaistaa
virkavapaalle jäänyttä Elina
Joutsiniemeä.
Marith lupaa pitää hyvää
huolta perustyöstä: siitä, että
Kiikalassa ja Suomusjärvellä
saa papin palveluja ja että jumalanpalvelukset ja kirkolliset
toimitukset hoituvat.
– Toiminta on ja pysyy, vaikka henkilöt vaihtuvat.
Kokeneena pappina Marith
sanoo pystyvänsä tarttumaan
siihen, mitä alueilla on suunniteltu tehtävän. Sijaisena ei
ole syytäkään alkaa sorkkia
asioita uuteen kuosiin.
Marith on kotoisin ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta, mutta
papin työtä hän haluaa tehdä
suomeksi:
– Yksityishenkilö Marith on
ruotsinkielinen, pastori Marith
suomenkielinen, hän muotoilee.
Kemiönsaaren vt. kirkkoherranakin toiminut Marith on
tyytyväinen pestiinsä Salon
seurakunnassa:
– Opin tuntemaan uusia ihmisiä ja näen erilaisia tapoja
tehdä asioita.
– Tykkään toimituksista, ja
täällä saan tehdä paljon papin
perustyötä.
Kotijoukoilla on edustus Isto Peltomäen työpisteessä: näyttöruudun
kuvasta kurkkii esikoispoika Aadel.
Rippikoulupäällikkö Peltomäki
Isto Peltomäki tuli marraskuussa hoitamaan seurakuntapastori Anna Knuutilan
sijaisuutta, johon kuuluu myös
”rippikoulupäällikön” tehtävä.
Salolainen rippikoulutyö on
Istolle tuttua niin isosen kuin
kesäteologin näkökulmasta.
Lisäksi hän on Annan ja muiden täkäläisten työntekijöiden
hyvin kouluttama, joten koko
seurakunnan rippikoulutyön
koordinointi sujunee mallikkaasti, vaikka on nyt papiston
kuopuksen harteilla.
Kun on ollut aktiivinen seurakuntanuori, voi tie papiksi
näyttää selviöltä. Sellainen se
ei Istolle ollut. Teologia kyllä
kiinnosti, mutta Isto tähtäsi
opettajaksi tai yhteiskunnallisiin tehtäviin.
– Sitten kirkolliset aiheet
opiskelussa veivät mukanaan,
erityisesti sielunhoito.
Johdatustakin Isto myöntää
olleen matkassa. Omaa pie-
nuutta on silti pitänyt miettiä:
– Onko minusta kaikkeen,
mihin papin pitäisi pystyä? No
ei ole, mutta jos tämä tie on Jumalan tahto, kuten piispa pappisvihkimyksessä sanoi, niin
siihen pitää luottaa.
Millaisin toivein nuori pastori
on työhönsä tarttunut?
– Toivon, ettei kukaan kohtaamani seurakuntalainen koe,
että olen sivuuttanut hänet, Isto
miettii.
– Haluan olla osa armoa välittävää työyhteisöä, joka on
armollinen myös itselleen.
Elämä töineen ja pappisvihkimykseen valmistautumisineen
on viime aikoina ollut tiivistahtista. Siksi Isto toivoo, että ehtisi taas olla myös aviomies ja isä.
Kotijoukkoihin kuuluvat vaimo
Iina (salolaisia seurakuntanuoria hänkin), kaksivuotias Aadel
ja viiden kuukauden ikäinen
Eliel.
Ulla-Maija Kytölä
SALON SEURAKUNTA SANOMAT ¤
14
1/2015
SALON SEURAKUNNAN YHTEYSTIETOJA 2015
Verkkosivut: www.salonseurakunta.fi
Sähköposti: [email protected]
Työntekijöiden sähköpostit [email protected]
ellei toisin mainita.
Vaihde klo 9–15
Faksi
(02) 77451
(02) 774 5235
Seurakuntatalo, Vaskiontie 31
• Vahtimestari-siistijä Senita Lahdenperä
• Siistijä Riitta Niemi-Määttänen
• Kiinteistönhoitaja Jukka Ahtiainen
044 774 5365
044 774 5355
044 774 5375
Angelniemen kirkko, Angelniementie 261
Angelniemen seurakuntatalo, Päivöläntie 8
Kesäkoti Kesä-Angela, Angelantie 77
• Emäntä Tuulikki Hiilovaara
044 774 5236
Kirkkoherranvirasto
Torikatu 6, 24100 Salo
Avoinna ma–pe klo 9–15
Toimitusten ajanvaraus
Sukuselvitykset
[email protected]
(02) 774 5206
(02) 774 5207
(02) 774 5208
Kirkkoherra Timo Hukka
Tiedottaja Ulla-Maija Kytölä
Tiedottaja Marja Roiko
Seurakuntasihteeri Laura Lehtola 0400 784 322
044 774 5212
044 774 5305
044 774 5307
Hauta-asiat
Torikatu 6
Hautatoimen päällikkö, Anja Manni
Hautapaikat
Hoitosopimukset
(02) 774 5209
044 774 5232
044 774 5233
044 774 5209
Talous- ja kiinteistötoimisto
Torikatu 6, toinen kerros
avoinna ma–pe klo 9–15
Talousjohtaja Marjut Eriksson
Toimistopäällikkö Marika Ahola
Kiinteistöpäällikkö Kai Fagerström
Isännöitsijä Kauko Kuparinen
Työalojen johtavat viranhaltijat
Diakonia ja perheneuvonta: Ulla Ristolainen
Lähetystyö: Tarja Laurila
Musiikkityö: Kaisa Suutela-Kuisma
Nuorisotyö: Maritta Järveläinen
Rippikoulu: Isto Peltomäki (vs.)
(02) 774 5200
044 774 5200
044 774 5301
044 774 5333
044 735 8612
044 774 5227
044 774 5293
044 774 5291
044 774 5276
044 774 5378
KIIKALA & SUOMUSJÄRVI
Aluekappalainen Kaarlo Launonen
Aluepappi Elina Joutsiniemi (vv.),
sijaisena Marith Leppäkari-Lindberg
Kanttori Maria Sirén
Diakoniatyöntekijä Kaija Virtanen
• Ajanvaraus to klo 9–10
Nuorisotyönohjaaja Simone Koivisto
Seurakunnan yhteiset työntekijät
Sairaalapastori Petri Vuorinen
Maahanmuuttajatyön pappi Timo Viitanen
Kansainvälisyyskasvattaja Tuire Kallio
Lähetyssihteeri Henna Seppälä
Vapaaehtoistyön diakoni Sanna Saramo
044 774 5244
044 774 5295
044 735 8628
044 774 5214
044 774 5296
Perheasiain neuvottelukeskus
Rummunlyöjänkatu 5, toinen kerros
ajanvaraus ke ja pe klo 12–13
[email protected]
044 774 5217
Palveleva puhelin (valtakunnallinen)
Päivystys su–to 18–01, pe ja la 18–03
010 190 071
044 774 5298
044 774 5300
040 520 9673
044 774 5249
Lastenohjaajat
• Miira Lehti, Kiikala
• Reija Rantanen, Suomusjärvi
044 774 5357
044 774 5356
Suntio, Kiikala, Timo Jakala
044 774 5367
Seurakuntamestarit
• Perttu Tiilikainen, Kiikala
• Anne Vesanen, Suomusjärvi
044 774 5250
044 774 5382
Emäntä-siistijä Taina Koski
044 774 5263
Toimitilat
Kiikalan kirkko, Kirkkotie 1
Kiikalan seurakuntatalo, Kirkkotie 4
Suomusjärven kirkko, Karjalohjantie 161
Suomusjärven seurakuntatalo, Karjalohjantie 166
Kitulan seurakuntakeskus, Kitulantie 3
Lammenjärven leirikeskus, Hyyppäräntie 330
KISKO JA MUURLA
Aluekappalainen Martti Santakari
Kanttori Hanna-Leena Keinänen
Diakoniatyöntekijä Niina Jyllilä
• Ajanvaraus ti klo 9–10
Nuorisotyönohjaaja Simone Koivisto
Lastenohjaaja Hannele Markula
Seurakuntamestari Manu Helkiö (Kisko)
Suntio Martti Helkiö (Muurla)
Siistijä-hautausmaanhoitaja Kristiina Toivonen
044 774 5264
044 774 5270
041 442 4747
044 774 5249
044 774 5340
040 730 2671
040 731 4963
044 774 5325
Toimitilat
Kiskon kirkko, Kirkonkyläntie 31
Kiskon seurakuntatalo, Uudenmaantie 2
Kerhotila Valopilkku, Toija, Kuusitie 8
Muurlan kirkko, Muurlantie 347
Muurlan seurakuntakoti, Uotilantie 1
044 727 8604
HALIKKO
Aluekappalainen Miika Rosendahl
Kappalainen Erkki Kiiski
Seurakuntapastori Mari Vihinen
Seurakuntapastori Annukka Saarinen (vv.),
sijaisena Kimmo Malinen 31.3.2015 saakka
Kanttori Samuli Takkula
Kanttori-tiedottaja Riitta Koivisto
([email protected])
044 774 5390
044 774 5251
044 204 9566
Diakoniatoimisto
044 774 5373
– Ajanvaraus ma ja to klo 9–10
Diakoniatyöntekijä Sanna Laakkonen
Diakoniatyöntekijä Virpi Lasorla
Etsivän vanhustyön hanke:
diakoniatyöntekijä Railimaria Lehto
044 027 2219
044 027 2220
044 774 5255
044 774 5360
044 774 5364
044 774 5308
Nuorisotoimisto
Kanttorila, Hornintie 9
Nuorisotyönohjaaja Kai Ruha
Nuorisotyönohjaaja Sanna Salmio
Päiväkerho
Pikkupappila, Kalliokuja 2
Lastenohjaaja Merja Palokankare
044 774 5337
044 774 5329
044 774 5345
044 774 5351
Kirkot, kiinteistöt
Halikon kirkko, Kirkkorinne 1
• Suntio Veijo Hiilovaara
• Hautausmaanhoitaja Arto Lehtovirta
044 774 5235
044 774 5363
Aluekappalainen Marika Huhtasalo
Kanttori Satu Uusisalo
Diakoniatyöntekijä Pirjo Harstinen
• Ajanvaraus to klo 9–10
Lastenohjaaja Jaana Alijoki
Seurakuntamestari Markku Inkivaara
Emäntä Raisa Saari
SALO-USKELA
Aluekappalainen Kaarlo Launonen
044 774 5268
Kappalaiset
• Pekka Airaksinen
044 774 5374
• Liisi Kärkkäinen
044 774 5266
• Päivi Pulkkinen-Watson
044 774 5265
Seurakuntapastorit
• Jussi Houttu
044 774 5218
• Anna Knuutila (vv.),
sijaisena Isto Peltomäki
044 774 5378
• Tarja Laurila
044 774 5293
• Anne Sippola
044 774 5246
Kanttorit
• Kaisa Suutela-Kuisma
044 774 5291
• Jari Parviainen
044 774 5269
• Pirjo Lahti 044 774 5258
050 381 1718
050 511 7173
044 774 5331
Kirkko, Ylikulmantie 234
Seurakuntatalo, Ylikulmantie 235
Perniön kirkko, Lupajantie 6
Siunauskappeli, Heikkiläntie 5
Seurakuntatalo, Lupajantie 9
Pappila (päiväkerhotilat), Lupajantie 7
Leirikeskus, Kuivastontie 351
Nuorisotyönohjaajat
Anette Fagerlund
Maritta Järveläinen
Raimo Järveläinen
Vilho Routasalo
Timo Sjöblom
044 774 5216
044 774 5231
050 381 1717
044 774 5385
044 774 5273
044 774 5229
044 774 5272
044 774 5384
044 774 5276
044 774 5223
044 774 5290
044 774 5294
044 774 5237
044 774 5339
044 774 5383
044 774 5343
Uskelan kirkko, Sairaalantie 5
Salon kirkko, Kirkkokatu 7
• Kirkkojen suntio Jani Ursin
Helisnummen kappeli, Hämeenkyläntie 2
• Kappelin suntio Afferina Kettunen
Seurakuntapuutarhuri Markku Johansson
Naarilan leirikeskus, Naarilantie 369
Emäntä Leena Toivonen
Seurakuntatalo, Kirkkokatu 6
• Talonmies Tarmo Nurmi
• Emäntä Tarja Lehtovirta
• Siistijä Satu Kaukiainen
044 774 5366
044 774 5284
044 774 5285
(02) 735 5849
044 774 5323
044 774 5279
044 774 5292
044 774 5282
Seurakuntakodit
PERNIÖ
Toimitilat
Kirkkokatu 5
– Ajanvaraus ti–to klo 10–11
Diakoniatyöntekijät:
• Virva Haikonen
• Pirjo Harstinen • Taina Lindholm
• Heidi Matinlassi
• Aila Parkkinen
• Maija-Liisa Ristola-Niskala
Kirkot, kiinteistöt
050 590 9521
044 774 5327
050 381 1717
Toimitilat
Aluekappalainen Johannes Alaranta
Seurakuntapastori Pirkko Koivunen
Kanttori Maria Rainio-Alaranta
Kanttori Vesa-Matti Tastula
Diakoniatoimisto
• Ajanvaraus ti ja to klo 9–10
Diakoniatyöntekijä (vs.) Laura Masih
Diakoniatyöntekijä Anne Kössi
Nuorisotyönohjaaja Martti Rouhiainen
Päiväkerho, Pappila
Suntio Marko Välläri
Seurakuntamestari Lasse Vuorinen
Emäntä Kaarina Virtanen
Siistijä Sini Skarp-Ala-Kokko
040 849 6720
044 774 5280
044 774 5341
0400 652 287
044 774 5259
044 774 5324
Kirkko, Kaivolantie 150
Seurakuntatalo, Mikolantie 5
Juvankosken kesäkoti, Juvankoskentie 212
Inkereen kerhohuone, Tortosmäentie 1
Hähkänän kerhohuone, Karpalopolku 2
Mahlakankare
Ollikka
Paunala
Seurakuntatalo KUUSJOKI
040 586 3820
040 359 0526
0400 884 699
044 774 5381
Toimitilat
Lasten päiväkerhot
Työelämän ja työyhteisöjen kehittämispalvelut
Rummunlyöjänkatu 5, neljäs kerros
Työnohjaaja, prosessikonsultti Ari Oinas
Aluekappalainen Suvi Laaksonen
Seurakuntapastori Aki Toivoniemi
Kanttori Kirsi Laakkonen
Diakoniatoimisto
• Ajanvaraus ma ja ke klo 9–10
Diakoniatyöntekijä Elise Joro
Nuorisotyönohjaaja Lea Pistemaa
Lastenohjaaja Anne-Maarit Pesola
Suntio Inga Hakala
Seurakuntamestari Jarno Nieminen
Emäntä Marjaana Toivonen
Diakoniatoimisto
Lapsityö: Johanna Rytkönen
044 774 5334
• Vastaava lastenohjaaaja Jaana Ahlroos (päivä- ja perhekerhot)
044 774 5253
• Vastaava lastenohjaaja Tarja Linden (mentorointi, pyhäkoulu)
044 774 5361
• Lapsityönohjaaja Tuula Valkonen (mentorointi, Deep Talk)
044 774 5225
044 774 5268
PERTTELI
044 735 8629
044 735 8622
044 735 8626
044 774 5346
044 774 5354
044 735 8624
044 774 5386
044 735 8623
044 774 5338
044 735 8650
044 735 8618
044 735 8617
044 774 5299
Mahlakankare, Palomäenkatu 2
• Siistijä Anja Haapala
Ollikka, Hämeenojankatu 19
• Siistijä Simo Hiekkavuo
Paunala, Sillanpäänkatu 5
• Siistijä Päivi Helmiö
Olohuone Salotto
Kirkkokatu 5
044 774 5283
040 554 6242
044 774 5234
044 774 5261
SÄRKISALO
Aluekappalainen Juha Hekkala
Kanttori Vesa-Matti Tastula
Diakoniatyöntekijä Anne Kössi
• Ajanvaraus ti ja to klo 9–10
Päiväkerho, lastenohjaaja Eija Korpi
Seurakuntamestari Aira Timonen
Toimitilat
Kirkko, Kirkkopolku 4
Seurakuntakoti, Kirkkopolku 1
Kappalaisenkanslia, Pappila, Kirkkopolku 3
044 735 8621
044 774 5346
044 774 5386
044 774 5354
044 774 5342
044 774 5321
SALON SEURAKUNTA SANOMAT ¤
1/2015
Matkailua
Lähetysjuhlille pohjoiseen
Salosta tehdään 11.–15.6. retki
Suomen Lähetysseuran kesäjuhlille Rovaniemelle. Menomatkalla
katsellaan Pohjanmaan lakeuksia, ja juhlaviikonlopun jälkeen
ajellaan takaisin Keski-Suomen
kautta. Juhlaohjelma on monipuolinen ja yötön yökin varmasti
kokemisen arvoinen.
Retki maksaa Salon seurakunnan jäseniltä 300 €, muilta 330 €.
Hinta sisältää hotellitasoisen majoituksen aamiaisineen ja bussikuljetuksen.
Tiedustelut ja sitovat ilmoittautumiset 30.4. mennessä: Pirjo
Harstinen p. 050 381 1717 tai
Henna Seppälä p. 044 774 5214.
Miehet melomaan
Miesten melontaretki 22.–27.6.
suuntautuu Ivalonjoelle. Vesille
lähdetään keskeltä koskematonta erämaata, teltoissa yövytään
ja inkkareilla lasketaan nelisenkymmentä koskea. Retki päättyy
Kiilopään juurelle Tievatuvalle.
Hinta noin 400 €/äijä sisältää
matkan, majoituksen, ruoat ja
inkkarin retken ajaksi. Lopullinen hinta määräytyy osallistujamäärän mukaan.
Ilmoittautumiset 30.4. mennessä www.salonseurakunta.fi >
Matkat ja retket.
Tiedustelut Matti Lähdekorpi puh. 044 55 66 951,
[email protected].
Naiset ruskaretkelle
Salosta tehdään naisten ruskaretki 13.–19.9. Ylläkselle. Meno- ja paluumatkalla yövytään
Oulussa. Retken hinta 595 €
sisältää matkat ja puolihoidon
(ma–pe) sekä fysioterapeuttien
ryhmä- ja yksilöohjaukset. Matkanjohtajina ovat diakonit Elise
Joro ja Niina Jyllilä. Ilmoittautuminen ja tiedustelut: Elise 040
849 6720 tai Niina 041 442 4747.
Aunuksen Karjala kutsuu
Evankelinen lähetysyhdistys
järjestää 8.–14.7. bussimatkan
Sortavalaan, Aunukseen ja Petroskoihin. Hinta 650 € sisältää
matkat, ruokailut ja ryhmäviisumin sekä retket Valamon ja Kizin
luostareihin. Salolaiset liittyvät
ryhmään Lahdessa. Matkanjohtajana on Sirpa Keski-Antila
(p. 0400 974 102, [email protected]) ja tulkkina
salolainen Irma Iho.
15
Kiitos!
RISTIIN RASTIIN
Diakoniatyö sai jouluksi
useita lahjoituksia vähävaraisten perheiden taloudelliseksi tukemiseksi. Lämmin
Seurakuntalaisia 42711
Tammikuun aikana valmistuneet tilastot kertovat, että Salon
seurakunnassa oli vuoden 2014
päättyessä 42711 läsnä olevaa
jäsentä. Vuotta aiemmin luku
oli 43633, joten jäsenmäärä väheni 921:llä. – Läsnä olevien
lisäksi seurakuntaan kuuluu
995 poissa olevaa jäsentä, jotka
asuvat tilapäisesti muualla, lähinnä ulkomailla.
Jäsenmäärän laskuun vaikutti viime vuonna kolme eri ilmiötä. Kasteessa seurakunnan jäseniksi liitettiin 352 pienokaista,
Tiistaina 24.2. Salo-Uskelan
seurakuntatalossa (Kirkkokatu
6) vietetään Matin-päiväseuroja
Matti Lähdekorven ja Evankelisen lähetysyhdistyksen aluetyöntekijän, rovasti Pekka Kivirannan seurassa.
Kahville voi tulla klo 17.30,
seurat alkavat klo 18. Maaliskuussa Siionin kannelta lauletaan samassa paikassa ti 17.3.
klo 18. Seuroihin toi tuoda pieniä arpajaisvoittoja Halikossa
pidettäviä ELY:n kesäjuhlia
varten.
Pula-ajan pitoruokaa
Kazan-pyhässä
Kiikalassa vietetään su 15.3.
Kazanin lähetyspyhää. Messussa, jonka aiheena on ”Elämän
leipää”, saarnaa rovasti Sakari
Pinola. Messun jälkeen on seurakuntataloon katettu paastonaikaan hyvin istuvat Pula-ajan
pidot, jotka on valmistettu koti-
Nepal-aiheinen Tasausmessu
Kazanin kirkon rakennustyö oli tammikuun puolivälissä näin pitkällä.
maisista raaka-aineista.
Lähetysjuhlassa Sakari Pinola
tuo terveisiä helmikuiselta Kazanin-matkalta, kirkkohankkeen
työmaakokouksesta ja luterilaisesta seurakuntaelämästä.
Lähetyspyhän tuotolla tuetaan
Kazanin kirkon rakentamista.
Tavoitteena on, että kirkon vihkimisjuhlaa voitaisiin viettää
loppusyksystä. Salosta suunnitellaan Kazaniin ryhmämatkaa,
jonka yhteydessä poiketaan ehkä
myös Keltossa, Inkerin kirkon
työntekijöiden koulutuskeskuksessa.
Marianpäivän Tasausmessua vietetään Salon kirkossa su 22.3.
klo 17. Nepalin-lähettiveteraanin
Kirsti Kirjavaisen ja pastori Tarja
Laurilan keskustelusaarnan teemana on pyhän otsikko ”Herran
palvelijatar”. Messun jälkeen on
sivusalissa tarjolla nepalilainen
iltapala sekä kuvia ja tietoa Nepalin vammaisista ja maattomista daliteista. Tuotolla parannetaan kehitysmaiden vammaisten
tilannetta Suomen Lähetysseuran Tasaus-keräyksen kautta.
Pääsiäiskahvila ja
-myyjäiset Perniössä
Palmusunnuntain perhemessun
jälkeen 29.3. klo 11–15 on Perniön seurakuntatalossa avoinna
puurobaari ja kahvila tuoreiden
munkkien kera. Mukaan voi ostaa leivonnaisia, käsitöitä, pääsiäiskransseja ja -kynttilöitä.
Kahville voi sopivasti poiketa
myös ennen kunnantalolla klo
15 alkavaa runomatineaa.
Ihmisyyteen kuuluu sovinnon
tekeminen eri suuntiin. On aloitettava omasta itsestä ja omaan
elämänhistoriaan kuuluvista ihmisistä. Se on toisinaan vaikeaa,
mutta sovinnon tekijä on voittajan puolella ja voi katsoa itseään
silmiin.
– Ilman sovinnon tekemistä
ihminen katkeroituu ja kantaa
kaunaa sielussaan, sanoo kirjailija Maija Nyman, joka puhuu teemasta naisten illassa to 12.3. klo
18 Halikon seurakuntatalossa,
Vaskiontie 31. Nyman korostaa
kokemuksestaan äitinä, anoppina
ja isoäitinä, että sovinto nykysuhteissa antaa voimia arkeen
ja työhön.
Naisten ilta ohjelmineen ja iltapaloineen maksaa 10 €; tuotto
ohjataan Yhteisvastuukeräykselle. Ilmoittautumiset ja tieto
ruoka-allergioista viimeistään
5.3. sähköpostitse virpi.lasorla@
evl.fi tai puh. 044 774 5364.
Kutsumus teemana
Perniössä
Avaa korvat kuulemaan – Musiikkia & keskustelua kutsumuksesta. Tällainen on teema
naisten aamukahvilla Perniön
seurakuntatalossa la 21.3. klo
9.30. Vieraaksi saadaan sellistipariskunta Anna-Maaria ja Olli
Varonen. Aamupala 3 €.
Halikon kirkon kivipaanukaton korjaus jatkuu ja laajenee. Kattorakenteiden lahovauriot ovat osoittautuneet
arvioituakin suuremmiksi.
Jotta huonokuntoiset kattotuolien päät ja palkit saadaan korjattua ja vaihdettua
turvallisesti, on kirkkosaliin
jouduttu pystyttämään tukitelineet. Ne toivotaan saata-
Jos jää kiinni menneeseen, ei pääse eteenpäin eikä näe valoa ja iloa.
Myös sovinto Luojan kanssa vahvistaa ja vapauttaa ihmistä. Kukaan
ei ole täydellinen, mutta rosoinen
riittää Jumalalle. Voisiko olla terapeuttisempaa uutista, sanoo Maija
Nyman, joka vierailee 12.3. naisten
illassa Halikossa.
van pois pääsiäiseksi.
Kirkkoa voidaan käyttää
muuten normaalisti, mutta tukitelineet eivät ole tilaisuuksissa mukavaa katseltavaa.
Esimerkiksi omaiset joutuvat miettimään, halutaanko
vainaja siunata kirkossa telineistä huolimatta vai olisiko parempi valita jokin muu
paikka.
Henkilöstöuutisia
ELY-juhlat elokuussa
Karhumäki Kuusjoen
naistenpäivässä
Heli Karhumäki on lapualainen
toimittaja ja radiopakinoitsija, joka huhtikuussa siirtyy Sana-lehden päätoimittajaksi. Karhumäki
vierailee su 29.3. Kuusjoella ja lupaa haastaa naisia kapinaan ilon
ja kauneuden puolesta. Kuusjoen Maa- ja kotitalousnaisten ja
seurakunnan yhdessä järjestämä
päivä alkaa messulla kirkossa ja
jatkuu seurakuntatalossa.
Kattoremontti valtasi myös kirkkosalin
Pirkko Koivunen on palannut
vuorotteluvapaalta työhönsä
Perniön alueen seurakuntapastorina.
Pastori Kimmo Malisen
pitkä työrupeama Halikossa
Aamuja, päiviä ja iltoja naisille
Sovinnon sillalla Halikossa
mutta haudan lepoon siunattiin
518 seurakuntalaista. Kirkkoon
liittyjiä oli 126, kirkosta eroajia 663. Kolmas miinusmerkki
tulee muuttotappiosta: tänne
muutti 978 ja täältä pois 1191
henkilöä.
Avioliittoja solmittiin kirkollisin menoin 87, siviilivihkimisiä
kirjattiin 78. Jälkimmäisten
osuus on viime vuosina jatkuvasti kasvanut. Avioliiton kirkolliset siunaamiset sen sijaan
ovat yleistyneet; viime vuonna
sellaisen halusi 16 pariskuntaa.
Kai Fagerström
Liikkeellä lähetysmielellä
Siionin kannel soi
Matin-päivänä
kiitos yksityishenkilöille ja
yhteisöille, jotka halusivat
tuoda jouluiloa lähimmäisille!
Evankelisen Lähetysyhdistyksen valtakunnalliset kesäjuhlat
pidetään 1.–2. elokuuta Halikossa. Ohjelmarunko on jo valmiina ja käytännön järjestelyt
meneillään.
Maaliskuussa aletaan aktiivisesti etsiä talkoolaisia muun
muassa kahvitelttaan, liikenteenohjaukseen ja arpojen
myyntiin. Talkoovuoroihin voi
kevään mittaan ilmoittautua
monissa lähetystyön tilaisuuksissa tai ottamalla yhteyttä
lähetyssihteeri Henna Seppälään puh. 044 774 5214, henna.
[email protected].
ELY-juhlien mainosbanderollin
valmistivat seurakunnan kansainvälisen työn harjoittelijat.
Annukka Saarisen sijaisena
päättyy maaliskuun lopussa.
Lähetysteemaista lähtöjuhlaa
vietetään jo su 22.2. Halikon
seurakuntatalossa.
SALON SEURAKUNTA SANOMAT ¤
16
1/2015
Paastoperinne päivittyy nykyaikaan
P
aasto on vanha kristillinen
käytäntö, joka tunnetaan
monissa muissakin uskonnoissa. Kristillisistä paastonajoista pisin ja tärkein alkaa ihan
pian, heti laskiaistiistain jälkeen,
ja kestää pääsiäisaamuun.
Asenne kohdalleen
Paastossa ei ole kyse ruoasta pi-
dättäytymisestä tai ruokien valikoinnista, vaan elämänasenteesta, opastaa Pentti Lempiäinen
kirjassaan Pyhät ajat. Leivällä ja
mehulla eläminen ei paljon auta,
jos ihminen ei kykene tulemaan
toimeen toisten kanssa, Lempiäinen kärjistää.
Paaston avulla ihminen tavoittelee mielenmuutosta ja keskittyy olennaiseen. Paasto opettaa
panemaan asioita oikeaan tärkeysjärjestykseen, luopumaan
tarpeettomasta.
Paastonaikana elämä yksinkertaistuu: syödään eri lailla, hidastetaan vauhtia, hiljennytään.
Samalla annetaan tilaa hengellisyydelle. Aineellisesta hyvästä
ja nautinnoista – esimerkiksi
ruuasta, juomasta tai muusta
kuluttamisesta – karsimisen toi-
Me olemme mukana
votaan kasvattavan kykyä kuulla
sydämen ja Jumalan ääntä.
Vaara vaanii!
Ihmisen ei pidä luulla, että paastoamalla voi kokoilla ansioita Jumalan edessä tai jotenkin miellyttää Häntä. Luther ja hänen
uskonpuhdistuskumppaninsa
havaitsivat tällaisen luulemisen
vaaran, mutta katsoivat paaston
hyvät puolet suuremmiksi. He
myös korostivat, että paasto ei
koskaan saa perustua pakkoon
vaan paastoajan omaan haluun.
Paastonsa pituuden päättäköön
jokainen itse.
Arjella ja juhlalla on eroa
Renja Alijoki lupautui kokeilemaan
ekopaastoa. – Voisin kannustaa
muitakin mukaan, hän suunnittelee.
Jussi Haapanen tavoittelee liharuoan korvaamista kasviksilla ja
ruokahävikin nollaamista.
Elina Oksan ekopaastoksi valikoitui karkkilakko. – Kaikenlaista
makeaa tekee usein mieli.
Renja
Jussi
Elina
Kuusjokelainen Renja Alijoki
tarttui haasteeseen tehtyään
vähän taustatutkimusta netissä.
– Tämä on minun mielestäni
tärkeä asia, hän perustelee.
Sopiva tapa osallistua on alustavasti mietittynä, useampikin.
– Ajattelin, että kävelisin kaikki ne matkat, jotka voin.
Siinä on haastetta kerrakseen, kun asuu Raatalassa ja
käy yläkoulun viimeistä luokkaa
Koskella, viidentoista kilometrin
päässä. Lyhyempääkin käveltävää arjesta silti löytyy.
– Tietokonettakin voisi vähän
vähemmän pitää päällä.
Renja ei kyllä muutenkaan
jouda istumaan jatkuvasti koneen ääressä. Hän soittaa haitaria, pianoa ja kitaraa ja pitää
alakouluikäisille musakerhoa
Kuusjoen seurakuntatalossa.
Muutaman oman maatiaiskanan hoitokin ottaa aikansa.
Jos silti ekopaastoilisi vähän
tietokoneen käytöstä, voisi senkin ajan käyttää vaikka soittamiseen, Renja tuumii.
Turkulainen Jussi Haapanen on juuri paastonajan
alkumetreillä tulossa Saloon
teologian opintoihinsa kuuluvaan harjoitteluun. Myös Jussi
lupautui ekopaastoajaksi.
– Voisin vähentää reilusti
lihan syöntiä ja korvata sen
kasvisruoalla. Ajattelin, etten
tekisi kotona ollenkaan liharuokaa.
Jussin paastoaikeet muistuttavat perinteistä kristillistä
paastoa, jossa liha poistuu pöydästä moneksi viikoksi. Kalan
ja kananmunat Jussi aikoo
pitää ruokalistallaan. Hän
aikoo myös kiinnittää entistä
enemmän huomiota siihen,
että ruokaa ei mene roskiin.
Proviisori Elina Oksa keksi
nopeasti itselleen tavan ekopaastota:
– Aion pitää karkkilakkoa
ja näin välttää ylimääräistä
sokeria. Se vähentäisi turhaa
kulutusta ja säästäisi rahaa,
vaikkakin vaatii itsekuria ja
jostakin luopumista.
Sinä?
Ennen vanhaan juhla ja arki erottuivat selvemmin toisistaan kuin
nykyään. Arki oli yksinkertaista, usein puutteellistakin. Paastonaika taisi suorastaan auttaa
säästämään niukkoja ruokavaroja juhlaa varten.
Nyky-yhteiskunta on 24/7-mallia, aina vauhdissa. Paastoaminen tavalla tai toisella voi olla
merkittävä tapa korostaa arjen
ja juhlan eroa myös nykyajassa.
Paasto ei kuitenkaan ole päämäärä vaan apu juhlaan valmistautumisessa.
Vastuuta ja välittämistä
Paaston on määritelty merkitsevän myös jatkuvaa kasvamista
vastuullisessa elämäntavassa
ja omastaan luopumista hätää
kärsivien hyväksi. Meneillään
oleva Yhteisvastuukeräys palvelee osaltaan molempia päämääriä. Vastuulliseen elämäntapaan
kannustaa myös muutama vuosi
sitten kehitelty ekopaasto.
Vaihtoehtona ekopaasto
Liity mukaan
Facebookissa tai ihan
vain itseksesi, tavalla
joka sinulle sopii.
Ekopaasto on kristillisen paaston nykyaikainen sovellus, jolla
halutaan edistää sekä ekologista elämäntapaa että pääsiäistä
edeltävää paastoa. Kampanjan
panivat pystyyn Suomen evankelis-luterilainen kirkko ja Suomen ympäristökeskus. Mukana
ovat myös Suomen Ekumeeninen
Neuvosto, Marttaliitto ja Kirkon
Ulkomaanavun Changemakerverkosto.
Tänä vuonna Ekopaasto-kampanjaa toteutetaan pääosin sosiaalisessa mediassa. Facebookissa
(www.facebook.com/ekopaasto) ja
Twitterissä (#ekopaasto) haastetaan ihmisiä muuttamaan kulutustottumuksiaan. Paastonajan
viikoilla on omat teemat: liikenne,
kuluttaminen, ilmastonmuutos,
ruoka, asuminen, korjaaminen
& tuunaaminen sekä hiljentyminen. Luvassa on myös kilpailuja
osallistujien kesken.
Mikä sopisi minulle?
Ekopaastota voi monella tavalla.
Aiempien vuosien kampanjoissa
on esitelty vaihtoehdoiksi muun
muassa luomu- ja lähiruoan suosimista, sähkön säästämistä,
julkisen liikenteen käyttöä, kierrätyksen lisäämistä ja nautintoaineista luopumista. Houkutteleva haaste on myös hiljentyä ja
vähentää tahtia elämässä. Sitä
voisin vaikka kokeilla. Turha kiire pois – paitsi suihkussa, jossa
nopeus säästäisi vettä.
Ulla-Maija Kytölä
Lähteinä muun muassa
www.ekopaasto.fi
Pentti Lempiäinen: Pyhät ajat
Iltakirkkoja pitkin
paastonaikaa
Halikon kirkossa on paastonajan aluksi tuhkakeskiviikon iltakirkko 18.2. klo 18.
Sen jälkeen iltahartaudet
jatkuvat koko paastonajan
keskiviikkoisin klo 18. Hartauksissa sivutaan soveltuvin osin myös ekopaaston
viikkoteemoja.