Marraskuu 2015

Transcription

Marraskuu 2015
Seurakunnassa
tapahtuu
Marraskuu
2015
Töölön seurakunnan uudet toimitilat
H
yvää jaksaa odottaa. Odotus joskus venyy, mutta sinnikkyys myös palkitaan. Seurakunta on saamassa Töölön kirkon uudelleen käyttöönsä niin, että käyttöönottojuhlaa saadaan viettää 14. helmikuuta 2016 koko sunnuntain
kestävässä toimintapäivässä.
Tuona sunnuntaina myös Helsingin piispa Irja Askola kunnioittaa läsnäolollaan yhdessä vietettävää juhlaa ja messua, jota
vietetään klo 17.00. Tämä aika on jatkossa pysyvä messuajankohta sunnuntaisin Töölön kirkossa.
Jo nyt vapaaehtoisia kutsutaan mukaan suunnittelemaan
yhteistä juhlapäivää. Itse asiassa koko juhlapäivänä vietettävän messun sisältö suunnitellaan ja harjoitellaan yhdessä tuon
kuluvan päivän aikana.
Rakennusliike luovuttaa Töölön kirkon Helsingin seurakuntayhtymälle ja Töölön seurakunnalle jo joulukuussa, mutta
silloin vasta alkaa useamman viikon kestävä kalustus ja kirkon
varustaminen.
Toinen hyvä odotuksen aihe on seurakunnan uusien oheistilojen saaminen remontoitavaan Taivallahden kasarmin tiloihin. Tulevan vuoden 2016 syksyllä Mechelininkadun varteen
muuttavat kirkkoherranvirasto sekä diakoniatoimisto. Samoin
Töölön torin varrella kellaritiloissa toiminut nuorten tila ”Kerhis” saa kunnostetut tilat Taivallahden kasarmirakennuksesta.
Luonnollisesti uusien tilojen saamisen
yhteydessä joudutaan myös osasta vanhoja
tiloja luopumaan. Sellaisia luovuttavia tiloja ovat Kirkkoherranvirasto seurakuntakoteineen Runeberginkatu 39, nykyinen diakoniatoimisto Runeberginkatu
58 sekä nuortentila siellä Töölön torin
varrella. Tällainen vaihtokauppa kyllä kannattaa ja hyvää on mieluista
odottaa.
Siunattua syksyä ja alkavaa
jouluajan odotusta
Nepal
2
Auvo Naukkarinen
kirkkoherra
Messut ja hartaushetket
messut
Temppeliaukion kirkko, sunnuntaisin ja pyhäpäivinä klo 10
1.11.
8.11.
15.11.
22.11.
29.11.
Markus Lehtimäki, Soili Maisila, Leena Tiitu, Henri Hersta.
Pop-messu klo 18. Liturgia Sara Pykäläinen, saarna Tytti Matsinen, artistivieras Jennie Storbacka.
Jari Leinonen, Matilda Hakkarainen, Hannu Holma, Tuomas Karjalainen
Otto Alanen, Tuomas Meurman, Tuomas Karjalainen, Henri Hersta. Otto Tolonen, kitara.
Rukousmessu klo 18. Herää, Herran seurakunta! Otto Alanen, Kari Pulakka Band, Leena Tiitu. Rukouspalvelua, iltakahvit.
Valtakunnallinen omaishoitajien kirkkopyhä. Matilda Hakkarainen,
Otto Alanen, Maija Åker, Sirkka-Liisa Mäki-Fränti, Leena Tiitu, Henri
Hersta. Juha Untala, trumpetti. Kirkkokahvilla vieraana Helsingin Alzheimer-yhdistyksen toiminnanjohtaja Teija Mikkilä ja Pääkaupun
kiseudun omaishoitajat ja läheiset ry:stä Sinikka Salomaa.
1. adventtisunnuntai. Auvo Naukkarinen, Markus Lehtimäki, Maija Åker, Minna Valkiainen, Leena Tiitu, Tuomas Karjalainen. Tapiolan
kuoro, joht. Pasi Hyökki. Rakenna Joulupuu -keräys alkaa. Messun jälkeen voit noutaa vähävaraisen perheen lapsen tai vähävaraisen nuoren lahjatoiveen ja toteuttaa sen. Lisätiedot diakoni Maija Åkerilta.
Messun jälkeen kirkkokahvit seurakuntasalissa
KESKIPÄIVÄN RUKOUSHETKI - DAILY PRAYER
Ma, ti, to ja pe klo 12, Temppeliaukion kirkko
Englanninkielinen rukoushetki.
RUKOUSETKOT
Keskiviikkoisin klo 17.15–18, Temppeliaukion kirkon morsiushuone
Tule rukoilemaan yhteisten ja omien asioiden puolesta. Voit myös tuoda rukouspyyntöjä, tai pyytää että puolestasi rukoillaan. Lisätiedot Kika Paukkunen
p. 040 503 0707.
Ehtoollishetki
Keskiviikkoisin klo 18, Temppeliaukion kirkko
Pappi tavattavissa hartaushetken jälkeen.
Aamurukous - Morning Prayer
Kuukauden 1. lauantai klo 9, Arkadia International Bookshop, Nervanderink. 11
Hiljentymishetkessä on mietiskelyä, sanaa, laulua ja kouriintuntuvaa tunnelmaa.
Vetäjänä pastori Petri Tikka. Marraskuun rukoushetki 7.11.
3
Rukousmessu
Sunnuntai 15.11. klo 18, Temppeliaukion kirkko
Herää, Herran seurakunta! Otto Alanen, Kari Pulakka Band, Leena Tiitu.
Rukouspalvelua, iltakahvit.
Pop-messu
Sunnuntai 1.11. klo 18, Temppealiaukion kirkko
Teemana rauhantyö. Liturgia Sara Pykäläinen, saarna Tytti Matsinen, artistivieraana Jennie Storbacka.
Jatkot messun jälkeen seurakuntasalissa, lastenhoito järjestetty.
Vuoden viimeinen Pop-messu sekä viimeinen Temppeliaukion kirkossa järjestettävä Pop-messu - messut siirtyvät kevättalvella 2016 Töölön kirkolle.
Lapset ja perheet
AVOIMET PERHEKERHOT
Tiistaisin klo 10-11.30, Olaus Petrin kirkon kerhotilat, Minervankatu 6
Perjantaisin klo 10-12, Temppeliaukion kirkon takkahuone
Kerhon ohjelmassa on laulu- ja hartaushetki, leikkiä ja keskustelua lapsiperheen
elämään liittyvistä asioista.
Koululaisten kerhotoiminta
Katso seurakunnan nettisivuilta lisätietoja kerhoista: kirkkohelsingissa.fi/toolo
→ Toiminta → Lapset ja perheet → Kouluikäisten kerhoja
 Tapahtuu joulukuussa 
Perheiden jouluaskarteluilta
Tiistai 8.12. klo 17-19, Temppeliaukion kirkon kerhotilat
Mukavia jouluisia askarteluja eri ikäisille, joulumusiikkia, yhdessäoloa ja jouluista
tarjoilua. Illan päättää yhteinen hartaus. Hinta 5 €/aikuinen, 2 €/lapsi. Alle 5v.
maksutta.
Ilmoittautuminen perjantaihin 4.12. mennessä nuorisotyönohjaajalle,
[email protected].
Muistathan ilmoittaa tarjoilua varten mahdolliset ruoka-aineallergiat.
4
Nuoret
Peli-ilta
Maanantaisin klo 18-21, Kerhis
Pingistä, lautapelejä, oleilua ja kohtaamisia.
Nuortenilta
Keskiviikkoisin klo 18-21, Kerhis
Teemallisen illan aluksi legendaarinen kuulemiskierros, illan päätteeksi hartaushetki.
Tori-café
Perjantaisin klo 18-23, Kerhis
Turvallinen ja päihteetön nuorisokahvila perjantai-illan viettoon.
Musiikki
TÖÖLÖN KIRKON KAMARIKUORO JA -ORKESTERI
Seurakunnassamme toimii Töölön kirkon kamarikuoro ja jousiyhtye, Töölön
kirkon kamariorkesteri. Uudet laulajat ja soittajat ovat tervetulleita! Koelaulusta
ja -soitosta sopiminen ja lisätietoja Tuomas Karjalaiselta puh. 040 8281 822.
BÄNDIIN SOITTAMAAN
Haluaisitko viritellä nuoruuden taitoja kitara kädessä tai basso kainalossa? Rumpalillekin löytyy tilaa. Soittimet, muut bändikamat ja harjoituspaikka löytyvät
meiltä. Omankin soittimen voit ottaa mukaan. Jos kiinnostuit bändimusisoinnista
yksin tai vaikkapa porukalla, ota yhteyttä:
Leena Tiitu (050 3801 684, [email protected])
Tuomas Meurmann (040 828 1820, [email protected])
Lauluilta
Maanantai 30.11. klo 18, Cafe & Eepos, Runeberginkatu 29
Päivä vain ja hetki kerrallansa - toivevirsien ilta
Lauluillassa mukana yllätysvieraita. Tule hyvissä ajoin nauttimaan talon antimista, myynti loppuu ennen lauluilllan alkua klo 18. Lauluillat toteutetaan yhteistyössä Cafe & Eepoksen kanssa.
5
EXIT keikalla
Keskiviikko 11.11. klo 19, Temppeliaukion kirkko
Kauneutta ja kipua -levynjulkaisukiertue. Pekka Simojoen ajatuksia levystä: ”
Lauluissa välähtävät sekä elämän arkinen kauneus, että sairaus ja jopa kuoleman
läsnäolo. Kauneutta jokainen tarvitsee, jotta jaksaisi, mutta elämää ei voi ymmärtää ilman kipua. Kauneus ihastuttaa, mutta kipu koskettaa.”
Liput ovelta 5 €.
papit sodassa - virsilaulajaiset Sota-ajan sävelin
Maanantai 16.11. klo 17, Temppeliaukion kirkko
Alustus kenttäpiispa emeritus Hannu Niskanen. Virsiä ja lauluja sota-ajan sävelin laulaa ja laulattaa Helsingin Seniorilaulajat Leena Kauppisen johdolla. Mukana Raita Karpo, Svante Korkiakoski ja Tuomas Karjalainen, urut. Kirkkokahvit.
Kulttuuriklubin ja Merimieskirkkopiirin yhteiseen kirkkoiltaan on vapaa pääsy.
Diakoniatyö
Diakoniaruokailu
Tiistaisin ja perjantaisin klo 12.00-13.00, Seurakuntakoti
Ruokailun hinta 3,50 €. Yhteinen aloitus. Mukana diakoniatyöntekijä.
Piirit ja kerhot
MERIMIESKIRKKOPIIRI
Maanantaisin klo 16.30 parittomat viikot, Temppeliaukion kirkon seurakuntasali
Vierailijat kertovat merimieslähetyksestä Suomessa tai ulkomailla. Vetäjänä Aino
Kaulen, puh. 040 750 5184.
6
KITARAKURSSIT
Maanantaisin klo 17–21, Temppeliaukion kirkon takkahuone
Kitaransoittoa, opetusta ja jamittelua hyvässä seurassa. Klo 17 aloittelijat, klo 18
pidemmälle ehtineet ja klo 19 jammailua (bluegrass). Yhteyshenkilö Jari Leinonen, 050 538 2251, opettaja Kari Pulakka.
POSLIINIPIIRI
Maanantaisin klo 14–20, Kerhokeskus
Posliininmaalausta Tuula Setälän johdolla. Posliinipiiri soveltuu myös aloittelijoille. Yhteydenotot: Tuula Setälä, puh. 050 512 2271.
JUMPPAKERHO ELÄKELÄISILLE
Tiistaisin klo 10.30–11.30, Temppeliaukion kirkon seurakuntasali
Eläkeläisille mielen virkistykseksi suunnattua leppoisaa ja kevyttä liikuntaa, tuolijumppaa ja taivutuksia. Vetäjinä Eeva Murtomaa ja Eeva Jalonen.
LÄHETYSPIIRI
Tiistaisin klo 13.15, Seurakuntakoti
Kahvin ja laulujen lomassa asiaa lähetystyöstä ja uskosta.
3.11.
10.11.
17.11.
24.11.
aihe avoin
Hanna-työ Töölössä ja maailmalla - Liisa Tojkander ja Hilkka Kiviluoto
Heijastin-askartelua - Mika Leppäaho
Oikeus, kohtuus ja tuomio - Jari Leinonen
MIESTENPIIRI
Keskiviikkoisin klo 16 parillisina viikkoina, Seurakuntakoti
Kaikenikäisille miehille suunnattu piiri, jossa keskustellaan niin Raamatusta kuin
arjen asioistakin. Juttelun lomassa keitetään kahvit. Vetäjänä Jari Leinonen.
DIAKONIAPIIRI
Torstaisin klo 13, Seurakuntakoti
Mukavaa jutustelua ja käsitöiden tekoa omien mieltymysten mukaan.
HOPEAPIIRI
Perjantaisin klo 13.15, Seurakuntakoti
Eläkeläisille suunnattu keskustelu- ja hartauspiiri. Vetäjänä Tuula Sysimies.
7
Muuta toimintaa
RAAMATTULUENTO
Tiistaisin klo 13, Temppeliaukion kirkon seurakuntasali
Helsingin Raamattukoulun luentosarja. Teemana Jeesuksen opetukset. Keskustelua luennoitsijan alustuksen pohjalta. Luentokahvit.
HANNA-RUKOUSRYHMÄ
Tiistaina 3.11. ja 17.11. klo 18.30–20, Seurakuntakoti
Naisten kansainvälisen verkoston rukousryhmä. Lisätiedot Kika Paukkunen, puh.
040 503 0707.
Parents & Toddlers
Keskiviikkoisin klo 10-12, Temppeliaukion kirkon kerhotilat
Kansainvälisen seurakunnan (IEC) äiti-lapsi -piiri maahanmuuttajille. Lisätietoja
Kika Paukkunen p.040 503 0707.
Rukousmessun suunnittelukokous
Keskiviikko 4.11. klo 17, Temppeliaukion kirkon seurakuntasali
Tule mukaan ideoimaan sunnuntaina 15.11. pidettävää Rukousmessua!
RAAMATTUA KUUNNELLEN
Perjantaisin klo 18–19, Seurakuntakoti
Pidämme illan aluksi lyhyen kahvihetken, jonka jälkeen luemme yhden tulevan
sunnuntain Raamatuntekstin. Pidämme hiljaisen hetken ja jaamme sen, mitä
teksti on meille nostanut mieleen. Jakamista emme kommentoi.
Parisuhdeilta
Torstai 5.11. klo 18-19.30, Temppeliaukion kirkko
Parisuhteen hyvinvointia - Rikasta minua
Kataja-Parisuhdekeskus ry:n ja pääkaupunkiseudun seurakuntien perhetyön
kanssa yhteistyössä järjestämä ilmainen parisuhdeluento. Iltaan voi tulla yhdessä
tai yksin. Luennolla ei ole ilmoittautumista tai ryhmäkeskusteluja. Luennoitsijana
parisuhdekouluttaja Sari Liljeström. Lastenhoito järjestetty.
Israel-ilta
Torstai 5.11. klo 18.30-20, Seurakuntakoti
Israel matkailumaana nyt. Israelissa voi matkailla turvallisesti myös nykyään.
Matkailusta kertoo YTM, opas Dave Hasenson ja Haifan messiaanisesta seurakunnasta pastori Liisa Auruksenaho Aurus ry:stä. Tapahtuma kaikille Israelista
ja Lähi-idän matkailusta kiinnostuneille. Kahvitarjoilu.
8
Gambia-ilta
Torstai 12.11. klo 18, Seurakuntasali
Verkosto naisiin kohdistuvan väkivallan uhrien auttamiseksi on
RaTas - Kristillisen tasa-arvon puolesta ry:n kehitysyhteistyöhanke Gambiassa.
Hanke on saanut ulkoasiainministeriöltä hanketukea 2010-2015. Suomessa hanketta koordinoivat oikeusministeriön rikoksentorjuntayksikössä työskentelevät
neuvotteleva virkamies Aarne Kinnunen ja erikoissuunnittelija Saija Sambou
sekä Töölön seurakunnan aktiivi ja RaTas ry:n varapuheenjohtaja Saara Ruokonen.
Ilta alkaa yhteisellä ruokailulla (hinta 5-7 €), jonka jälkeen djembe-rytmejä sekä
kehitysyhteistyöhankkeen vaiheiden ja tulosten esittelyä. Vieraina ovat oikeusministeriön rikoksentorjuntayksiköstä Aarne Kinnunen ja Saija Sambou sekä
Ratas ry:n varapuheenjohtaja Saara Ruokonen. Illan aikana on mahdollisuus
ostaa gambialaisia tuotteita, mm. batiikkikankaita ja koruja. Myynnin tuotto
käytetään hankkeen omavastuuosuuden kartuttamiseen. Lisätietoja hankkeesta
www.gambiahanke.fi.
Merimieskirkkopiirin myyjäiset
Lauantai 21.11. klo 11-13, Seurakuntakoti
Myynnissä itsetehtyjä karjalanpiirakoita, kaali-, rahka- ja sienipiirakkaa, omenariisipuuroa sekä pinaattilettuja ja valkosipulisilakoita. Myynnissä myös kahvia
ja pullaa sekä lista- ja pika-arpoja sekä keittoa.
Adventtimyyjäiset
Lauantai 28.11. klo 11-14, Temppeliaukion kirkko
Tule nauttimaan joulunodotuksen tunnelmasta ja tapaamaan joulupukkia Jouluisia tuotteita ja herkkuja voi ostaa seurakunnan omien työalojen pöydiltä sekä
Martoilta ja Partiolippukunnilta. Seurakuntasalissa tarjolla lounasta ja kahvia
koko myyjäisten ajan.
Temppeliaukion
kirkon opastukset
Temppeliaukion kirkossa järjestetään
opastus keskiviikkoisin klo 17.
Opastus on lyhyt ja se pidetään suomeksi
/ englanniksi / ruotsiksi / viittomakielellä.
Opastuksesta voi maksaa vapaaehtoisen
maksun 5 €.
Opastukset jatkuvat koeluonteisesti ainakin marraskuun loppuun saakka, jolloin
myös ehtoollishetki jää tauolle.
9
Kulttuuriklubi
Temppeliaukion kirkko
Keskiviikko 4.11. klo 19
Sana Soi
Mukana evankelistat Anne Pohtamo, Jaana Pöllänen
(musiikki), pastorit Ilkka Rytilahti ja Jari Leinonen.
Maanantai 16.11. klo 17
Papit sodassa
Alustus kenttäpiispa emeritus Hannu Niskanen. Virsiä ja lauluja sota-ajan sävelin laulaa ja laulattaa Helsingin Seniorilaulajat Leena Kauppisen johdolla. Mukana Raita Karpo, Svante Korkiakoski ja Tuomas Karjalainen, urut. Kirkkokahvit.
Kulttuuriklubin ja Merimieskirkkopiirin yhteiseen kirkkoiltaan on vapaa pääsy.
Lisätiedot Jari Leinonen, p. 050 538 2251.
Pappi tavattavissa
Temppeliaukion kirkolla
Lutherinkatu 3
Maanantaina, tiistaina, torstaina ja
perjantaina klo 10-14
sekä messujen ja hartaushetkien
jälkeen.
Kirkkoherranvirastolla
Runeberginkatu 39 A 7
Keskiviikkona klo 14-17.30
Puhelin (09) 2340 6302
10
Rakenna joulupuu -keräys 29.11.-13.12.
Joulupuukeräyksen kohteena vähävaraisten perheiden lapset sekä vähävaraiset nuoret. Lisätiedot diakoni Maija Åker, puhelin 09 2340 6370,
maija.å[email protected].
Adventtimyyjäiset
Lauantai 28.11. klo 11-14
Temppeliaukion kirkko
Joulunodotuksen tunnelmaa!
Jouluisia tuotteita ja herkkuja myytävänä
seurakunnan omien työalojen pöydissä sekä
Martoilla ja partiolippukunnilla.
Seurakuntasalissa on tarjolla lounasta ja kahvia koko myyjäisten ajan.
Myyjäisissä voit tavata
myös joulupukin!
11
KIRKKOHERRANVIRASTO
Runeberginkatu 39 A 7, 00100 Helsinki
Puh. 2340 6300 ([email protected])
Avoinna ma, ti, to, pe klo 10–14 ja ke klo 14–18
• Portaat, ei hissiä
DIAKONIATOIMISTO
Runeberginkatu 58 B 14
Ajanvaraus tiistaisin klo 10–12.30, puh. 2340 6318
• 2. krs, hissi
TEMPPELIAUKION KIRKKO
Lutherinkatu 3, puh. 2340 6320
• Esteetön kulku kadulta kirkkosaliin, ei portaita
TEMPPELIAUKION KIRKON SEURAKUNTASALI
Temppelikatu 16 A
• Portaat, ei hissiä
TEMPPELIAUKION KIRKON KERHOTILAT, TAKKAHUONE
Temppelikatu 16 b
SEURAKUNTAKOTI
Runeberginkatu 39 A
• Portaat, ei hissiä
TÖÖLÖN KIRKKO JA SEURAKUNTASALI
Topeliuksenkatu 4
Rakennus on suljettu peruskorjauksen vuoksi
KERHOKESKUS KERHIS
Tykistönkatu 8
Seurakunnan verkkosivut
www.helsinginseurakunnat.fi/toolo
Facebook-sivu
facebook.com/toolonseurakunta
VIRKATODISTUKSET
Helsingin seurakuntayhtymän keskusrekisteri
Kolmas linja 22 B
Puh. 2340 5000
12
Muutokset mahdollisia | Kuvat Wikimedia, Freeimages
Yhteystiedot