Fact-Sheet - Kotimaan apu 2015 SH vapaaehtoiset

Transcription

Fact-Sheet - Kotimaan apu 2015 SH vapaaehtoiset
Punaisen Ristin avustustoiminta
kotimaan äkillisissä onnettomuuksissa
www.punainenristi.fi
28.8.2015
Punainen Risti varautuu ja
auttaa palaamaan arkeen
Punaisen Ristin kotimaan apu ulottuu
varautumisesta onnettomuuksien jälkitukeen.
Punainen Risti varautuu onnettomuuksiin ja häiriötilanteisiin kouluttamalla vapaaehtoisiaan, pitämällä yllä valmiussuunnitelmia ja tekemällä yhteistyösopimuksia
kumppanien kanssa. Auttamistyö ja valmiuden ylläpito rahoitetaan Punaisen Ristin
katastrofirahastosta.
Punainen Risti pystyy katastrofirahaston turvin auttamaan nopeasti niin suurissa kuin pienissäkin häiriötilanteissa. Kuva: Vesa-Matti Väärä
Auttaminen on Punaisen Ristin
perustehtävä
Suomen Punaisen Ristin tehtävänä on auttaa ihmisiä onnettomuuden tapahtuessa joko viranomaisten tukena tai itsenäisesti.
Apua annetaan äkillisissä onnettomuus- ja häiriötilanteissa, joiden
vaikutukset ovat yksilölle tai perheelle kohtuuttomat. Tällainen tilanne voi olla esimerkiksi tulipalo, tulva tai suuronnettomuus.
Punaisen Ristin tehtävät onnettomuustilanteissa ovat niin kutsuttuja ensihuoltotehtäviä, jotka täydentävät viranomaisten työtä,
mutta eivät korvaa sitä. Apu on aina luottamuksellista ja auttajia
sitoo vaitiolovelvollisuus.
Onnettomuuden tapahtuessa Punainen
Risti pystyy toimimaan nopeasti. Apu voi
olla aineellista apua, henkistä tukea tai
käytännön apua ja neuvontaa.
Onnettomuuden jälkeen Punainen Risti
voi tarjota tukeaan, kun onnettomuuden
seuraukset heikentävät yhteisön selviytymistä arjessa. Tuki on aina hankemuotoista ja se toteutetaan vapaaehtoisvoimin.
Erillisissä poikkeustapauksissa Punainen
Risti voi järjestää myös ammatillista tukea
onnettomuuden koskettamille ihmisille.
Näistä tapauksista sovitaan aina erikseen
viranomaisen tai kunnan kanssa ja palveluista laskutetaan.

Tätä on kotimaan apu








avun tarpeen kartoittamista
vaatettamista ja muuta välttämätöntä aineellista apua
hätämajoituksessa avustamista
ruokahuollon järjestämistä
terveydentilaan liittyvien tarpeiden selvittämistä
neuvontaa ja käytännön apua
läsnäoloa ja henkistä tukea
henkilötietojen ja tapahtumien kirjaamista.
Vuonna 2014
565 AUTETTUA
163 AVUSTUSTEHTÄVÄÄ
142 000 € KATASTROFIRAHASTOSTA IHMISTEN AUTTAMISEEN
Lisätietoja: https://www.punainenristi.fi/hae-tukea-ja-apua/akilliseen-onnettomuuteen.punainenris
Punaisen Ristin avustustoiminta
kotimaan äkillisissä onnettomuuksissa
www.punainenristi.fi
28.8.2015
Katastrofirahastosta apua ensi hätään
Katastrofirahasto on Suomen Punaisen Ristin valmiuden perusta. Siihen kerättyjen sitomattomien
varojen turvin pystytään auttamaan nopeasti esimerkiksi tulipalossa kotinsa menettäneitä perheitä. Rahastosta järjestetään apua onnettomuutta välittömästi seuraaviin välttämättömiin tarpeisiin, kuten vaatteiden, ruuan, majoituksen ja kodin tarvikkeiden hankkimiseen. Apu katastrofirahastosta annetaan aina maksusitoumuksina paikallisiin liikkeisiin, ei koskaan rahana.
Jokaisessa Punaisen Ristin paikallisosastossa ympäri Suomen on nimetty kotimaan avun yhteyshenkilö, jolla on oikeus myöntää apua katastrofirahastosta.
Punainen Risti auttaa katastrofirahastonsa turvin silloin, kun kyse on äkillisestä onnettomuudesta
tai häiriötilanteesta. Siksi apua ei myönnetä esimerkiksi taloudelliseen ahdinkoon, kosteus- tai
homevaurion tai haittaeläinten aiheuttamiin vahinkoihin, sairastumisesta aiheutuviin kustannuksiin tai hautajaiskuluihin. Näissäkin tapauksissa avun tarvitsijalle voidaan kuitenkin antaa ohjeita
ja käytännön apua.
Kun onnettomuudessa avustetaan yhtä henkilöä, enimmäisavustuksen summa on
600 euroa. Jos autettavia on samassa taloudessa useampia, seuraavia autettavia kohden enimmäisavustus on 300 euroa henkilöä kohden. Osasto voi omalla päätöksellään avustaa yhdessä onnettomuudessa
enintään 2000 eurolla.
600 e
300 e
300 e
300 e
Jos henkilö-, perhe- tai onnettomuuskohtainen enimmäissumma on tarpeen ylittää, osaston on otettava
ennen päätöksentekoa yhteyttä piirin toiminnanjohtajaan tai piiriin kotimaan avun yhteyshenkilöön. Piiriin on otettava yhteyttä myös niissä tilanteissa, joissa apua tarvitsee useampi kuin yksi perhe.
Piiri voi omalla päätöksellään myöntää avustusta 10 000 euroon saakka onnettomuutta
kohden. Jos avustustarve on yli 10 000 euroa, piirin kotimaan avun yhteyshenkilö neuvottelee asiasta
keskustoimiston kotimaan avun yhteyshenkilön kanssa, joka valmistelee asian pääsihteerille. Yli 10 000
euron kerta-avustuksesta päättää aina pääsihteeri.
Ulkomailla tapahtuvat onnettomuudet ja häiriötilanteet
Erityisistä ja perustelluista syistä katastrofirahastosta voidaan myöntää avustusta myös silloin, kun Suomessa vakituisesti asuva henkilö joutuu hätään onnettomuus- tai häiriötilanteessa ulkomailla. Avustuksista päättää pääsihteeri.
Yhteisöllinen tuki onnettomuus- tai häiriötilanteen jälkeen
Punaisen Ristin vapaaehtoiset voivat tarvittaessa järjestää yhteisöä vahvistavan hankkeen onnettomuus- tai häiriötilanteen jälkeen. Hankkeen tavoitteena on auttaa yhteisöä sopeutumaan muuttuneeseen tilanteeseen ja auttaa sen jäseniä palaamaan arkeen. Käytännössä hanke voidaan toteuttaa esimerkiksi harrastekurssin tai yhteisön yhteisen virkistystoiminnan muodossa.