1 15 2015 • 3 • Leväperäinen

Transcription

1 15 2015 • 3 • Leväperäinen
L E 3 / 201 5
VÄ
N
E
P ERÄIN
2015 • 3 • Leväperäinen
Myyry_levis_3_2015_B5.indd 1
1
23.6.2015 1.08
PÄÄTOIMITTAJALTA
Kun syksyllä 2011 aloitin opiskeluni (kuuden välivuoden jälkeen ja kaikkia oddseja vastaan) ympäristötieteiden laitoksella, olin jo saanut ensikosketuksen tulevaan ainejärjestööni Myy ry:hyn. Tämä oli tapahtunut hieman aiemmin heinäkuussa hyväksymiskirjeen muodossa, jonka lippu-lappusten seasta kolahti lattialle myös merkillinen julkaisu.
Ainejärjestön ja yhteisöllisyyden merkitys ja mielipiteet niistä tuntuvat vaihtelevan eri ihmisiltä kysyttäessä
hyvin paljon. Toisille ne ovat tukiverkko, uusi tärkeä sosiaalinen piiri ja henkireikä heti ensimmäisistä päivistä lähtien. Monet suhtautuvat niihin viileämmin ja joitain tuntuu taas ärsyttävän koko touhu. Itse seilasin aloittaessani jossain toisen ja kolmannen vaihtoehdon välillä, mutta kuitenkin alitajuisesti olin matkalla
kohti myyn ja sen ihmisten, mun ihmisten, tärkeyttä.
Päätoimittajana pidän syksyn numeroa ehkä vuoden tärkeimpänä, koska itseni tavoin myös useimmille muille opiskelemaan valituille leväperäisen ns. ”fuksinumero” on ensimmäinen linkki mahtavaan ainejärjestöömme ja sen muodostaviin ihmisiin. Siihen järjestöön ja ihmisiin, joka erittäin nopeasti voitti puolelleen myös epäilevän ja kyynisen meikäläisen. Hyvien muistojeni
takia haluan toivottaa erittäin nöyrin, mutta ylpein mielin teidät hyvät
uudet myyläiset tervetulleiksi niin leviksen kuin Myyn pariin.
Itse olen kokenut myyn tasavertaisena, tasa-arvoisena ja ennakkoluulottomana ryhmänä, joka rohkaisee ihmisiä olemaan
omia itsejään ja olemaan niitä yhdessä.
Tervetuloa!
Timo ”tikka” Tikka
2
Myyry_levis_3_2015_B5.indd 2
Leväperäinen • 3 • 2015
23.6.2015 1.08
Leväperäinen 3 / 2015
itus
k irjo ta
ä
ä
P
..
ls
u sp a
........
........ ..... Ha llit töstäsi
.
.
.
.
.
.
.
s
.
..
ejärje
........
yt
........
........ .............. llinen ain toresittel !
.
.
.
.
.
.
.
.
u
.
e
.
.
t
ti
.
.
e
.
.
l
.
a
.
a
.
j
.
o
.
...
e...
rm s
ki
........
........ y? - K aik .... Pääain selviät va bingo
2....... ..............
i
y
..
ä i l lä
Fuk s
..
a
kä M
........
4....... ......... Mi .............. k koset - N .............. aa misest
.
.
.
p
a
.
.
.
.
a
.
.
a
.
sa
.
.
t
.
.
.
s
.
ä
.
.
n
.
j
.
.
6..
k si
....
kan
ei l i
.....
........ .......... Fu .............. ti biotiet luonnon y yltä
.
.
.
.
.
0
1
rt
..
ä
...
M
........
?
ydest
R ap o
k ku........
18..... .............. a 2015 - lma yk se . Kysy Pi ikä Y K L
.
e
.
T
.
.
i
M
a
.
n
.
.
.
.
a
.
B
.
.
.
-U
....
....
.....
nm
22..
........ kulttuuri .............. .............. - A hvena
.
.
.
.
.
.
.
5
24
ma
.....
.....
Q201
.. Per
........
........
26..... .............. .............. A M: E X
L
..
...
29..... .............. OS/R EK
.
N
.
I
.
.
.
30..
. MA
........
31.....
Leväperäinen on Ympäristötieteiden opiskelijat – Myy ry:n julkaisu.
2015 on lehden 44. vuosikerta.
PÄÄTOIMITTAJA Timo Tikka (timo.tikka@ helsinki.fi)
TAITTO Timo Tikka, Mari Pieniniemi
TOIMITUSKUNTA Amanda Pasanen, Martti Rajamäki, Johanna Riitakorpi, Ilkka Olkkonen,
Tuuli Teittinen, Olli Mikkonen, Liisa Kolehmainen,
Anna Toikkanen, Veronica Ahonen
APULAISET Mari Pieniniemi, Aino Taskinen, Ossi Keva
KUVITUS Timo Tikka
PAINO Kopijyvä Tampere, 120 kpl.
ISSN: 2323-7430
2015 • 3 • Leväperäinen
Myyry_levis_3_2015_B5.indd 3
Leväperäinen on saanut HYYn järjestölehtitukea.
3
23.6.2015 1.08
MYY ry:n hallitus valitaan vuosittain marrasjoulukuun taitteessa pidettävässä vaalikokouksessa.
Hallitukseen valitaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan lisäksi taloudenhoitaja, sihteeri, tiedottaja, kaksi opintovastaavaa, kaksi toimintavastaavaa, sekä yksi vuosittain valittava lisävirka. Vaalikokouksessa valitaan myös iso joukko
muita toimihenkilöitä vastaamaan esimerkiksi Myyn
kerhojen toiminnasta. Fuksit ovat enemmän kuin
tervetulleita kokoukseen ja ehdolle virkoihin! Lisätietoa kokouksen ajankohdasta yms. kerrotaan sen lähestyessä.
4
Leväperäinen • 3 • 2015
Kuva: Tuuli Manninen
Myyry_levis_3_2015_B5.indd 4
23.6.2015 1.08
Puheenjohtajalta
Hei uusi opiskelija! Suuret onnittelut opiskelupaikan johdosta ja tervetuloa joukkoomme! Juuri nyt luet Levistä, ympäristötieteiden opiskelijoiden ainejärjestön MYY ry:n omaa lehteä. Olen Essi, Myyn tämän vuoden puheenjohtaja. Olen
kolmannen vuoden akva, eli aloitan syksyllä jo kolmannen vuoteni yliopistolla akvaattisia tieteitä opiskellen. Muistan
vieläkin miltä tuntui, kun innostuksesta vapisevin käsin avasin postin mukanaan tuomaa paksua kirjekuorta ja luin
huolellisesti läpi kaiken sen mukana tulleen materiaalin. Tulevaisuus tuntui jännittävältä ja orientoivaan viikkoon tuntui olevan ikuisuus. Yliopisto on ollut kaikkea sitä mitä odotinkin, joissain asioissa jopa enemmän, kiitos ainejärjestön.
Myy on ainejärjestö, jonka ensisijainen tehtävä on huolehtia jäsentensä hyvinvoinnista niin opiskelussa, kuin sen ulkopuolellakin. Seuraamme aktiivisesti opetuksen ja tutkintojen kehitystä ja välitämme opiskelijoiden kannan näistä asioista
eteenpäin asioista päättäville tahoille. Jos siis tunnet, että joku asia ei opetuksessa toimi, niin meille voi rohkeasti laittaa
siitä viestiä. Myystä löytää myös paljon toimintaa vapaa-ajalle. Bileiden järjestämisen lisäksi ainejärjestömme tarjoaa monenlaista kerhotoimintaa, johon on helppoa ja hauskaa liittyä. Voit esimerkiksi lähteä myyläisten kanssa lenkille, järjestää kasvisruokaillallisen, tai osallistua leffailtaan. Lisätietoa kerhotoiminnastamme löytyy myöhemmin tässä lehdessä.
Itselleni ainejärjestön antoisin puoli ovat ehdottomasti muut ihmiset. Ainejärjestö on helppo tapa tutustua vanhempiin
opiskelijoihin, joilta voi kysyä neuvoja ja jotka ovat aina valmiita auttamaan. Itse olen saanut elämäni parhaat ystävät
Myyn kautta. Myyläiset ovat erittäin avoimia ja suvaitsevaisia ja täällä kaikki toivotetaan tervetulleiksi juuri sellaisina
kuin ovat. Meille vanhemmille opiskelijoille kannattaakin rohkeasti tulla juttelemaan, sillä me odotamme innolla teidän uusien fuksien saapumista. Itse olen orientoivan viikon kenttäkurssilla, joten sen viikon tapahtumissa minulla ei
valitettavasti ole vielä mahdollisuutta päästä tutustumaan teihin, mutta toivottavasti tapaamme kuitenkin mahdollisimman pian vaikka syys-Suokissa tai vaikkapa kertsillä.
Syksyä innolla odottaen,
Essi
2015 • 3 • Leväperäinen
Myyry_levis_3_2015_B5.indd 5
5
23.6.2015 1.08
Kaikki oleellinen ainejärjestöstäsi
eli tarina siitä, mitä on MYY ry
Ympäristötieteiden Opiskelijat - MYY ry, tai kavereille ihan vaan Myy, on ainejärjestö juuri sinua varten. Mutta mikä on ainejärjestö? Ja mitä Myy tekee? Tämän tietopaketin luettuasi pääset kärryille siitä, minkälainen porukka sinua yliopistolla odottaa!
Ainejärjestöt, siis mitkä?
Ainejärjestösi on ikään kuin iso perheesi yliopistolla! Sen tarkoitus
on koota saman alan opiskelijoita yhteen, edustaa opiskelijoiden oikeuksia yliopistolla ja järjestää kivaa tekemistä opiskelujen ulkopuolella. Jokaisella pääaineella on siis jokin ainejärjestö, ja useammalla
pääaineella voi olla yhteinen ainejärjestö. Esimerkiksi: akvaattisten
tieteiden opiskelijoiden ainejärjestö on Myy, mutta Myyhyn kuuluu myös paljon muiden pääaineiden opiskelijoita.
Yliopisto onkin oikea opiskelijajärjestöjen viidakko. Ainejärjestöjen lisäksi on esimerkiksi tiedekuntajärjestöjä, osakuntia, urheilujoukkueita, kerhoja kuoroja, sekä yhteiskunnallisia, poliittisia,
kansainvälisiä ja kulttuurisia järjestöjä… Sekä paljon paljon muuta. Ainejärjestö on kuitenkin useimmille se läheisin porukka, joten tervetuloa mukaan!
6
Myyry_levis_3_2015_B5.indd 6
Leväperäinen • 3 • 2015
23.6.2015 1.08
Myyläiset jäämerellä syksyllä 2013. Kuva: Laura Puikkonen
Vuoden Valo -kiertopalkinnon jako Kotiviinikisassa
MY Y ry:n historiikki (lyhennetty versio)
2015 • 3 • Leväperäinen
Myyry_levis_3_2015_B5.indd 7
MYY ry:n perustivat limnologian ja mikrobiologian opiskelijat
vuonna 1961. Ainejärjestön nimi Myy tulee kreikan kielen kirjaimesta myy (µ), joka on myös mikro-etuliitteen merkki, ja limnologit ja mikrobiologit tutkivat tietenkin mikroskooppisen pieniä
asioita. Pääaineet ja tutkintorakenteet muuttuvat yliopistolla jatkuvasti, mutta myyläisten rakkaus ympäristöön on säilynyt läpi
vuosien. Nykyiset Myyn fuksit aloittavat pääaineensa akvaattisissa tieteissä, ympäristötieteissä sekä ympäristö- ja luonnonvaraekonomiassa (joista lisää myöhemmin tässä lehdessä), mutta vanhempien opiskelijoiden pääaineena voi olla vaikkapa ympäristönsuojelutiede, ympäristöekonomia, kalataloustiede tai maaperä- ja ympäristötiede. Myy on melko pieni järjestö, mutta sitäkin lämminhenkisempi porukka. Vuosikymmenien aikana mukaan on tarttunut
muutamia eeppisiä perinteitä, kuten pikkujouluviikonloppu Karkkilassa sekä vappuinen Kotiviinikilpailu.
7
23.6.2015 1.08
Myyn toimintaa
1. Tapahtumat
Myy tarjoaa jäsenilleen toimintaa erilaisten tapahtumien ja kokoontumisten muodossa ympäri vuoden. Tapahtumat
voivat olla esimerkiksi saunailtoja, lautapelien pelaamista, luontoretkiä, etkoja, bileitä, sitsejä, jatkoja, ekskursioita ja
niin edelleen. Kun asioita tehdään ja suunnitellaan yhdessä, mikä vaan on mahdollista. Kerro omat ideasi meille tai tule
mukaan järjestämään niitä, niin katsotaan mitä kaikkea saamme aikaiseksi!
2. Kerhot
Samoista jutuista kiinnostuneet myyläiset ovat aina silloin tällöin perustaneet kerhoja, ja ne kokoontuvat kerhosta riippuen säännöllisesti tai ei-ihan-niin-säännöllisesti. Myyn kerhoja ovat:
Liikuntakerho LiKe: lenkki ja kuntosali kerran viikossa pitää lääkärin loitolla ja opiskelumielen virkeänä! Viikoittain kokoontuu myös kiipeilyjaosto. Välillä kerho järjestää huippuhauskoja retkiä esimerkiksi melomaan, keilaamaan,
tankotanssimaan tai ilma-akrobatiaan. Täällä ketään ei tuomita puuskutuksesta tai spagettikäsistä, pääasia on liikunnan tuoma hyvä fiilis.
Kasvisruokakerho Karu: järjestä kotonasi kokkailuilta, niin opetellaan yhdessä tekemään järjettömän hyvää kasvissafkaa! Tai mennäänkö keräämään villivihanneksia, tutustumaan etnisten kauppojen tarjontaan tai syömään kasvisruokaravintolaan?
8
Myyry_levis_3_2015_B5.indd 8
LapinEXQ:lla vuonoja kattelemassa
Kuva:• Timo
Tikka
Leväperäinen
3 • 2015
23.6.2015 1.08
Käsityökerho Marttis: myyläissieluihin on kertynyt hirmuinen määrä kädentaitoja, joita tässä kerhossa jaetaan muillekin. Täällä sinua neuvotaan aivan varmasti niiden villasukkien kantapäiden kanssa. Marttis kokoustaa usein leppoisasti jonkun kotona tai vaikka kahvilassa, eikä käsitöiden tekeminen ole edes edellytys osallistumiselle. Marttis järjestää silloin tällöin brunsseja, ekskuja, ja kaikenlaista korupajoista lankojen värjäykseen.
Kulttuurikerho Kurja ja elokuvakerho Erja: Kurja vie myyläiset aika-ajoin esimerkiksi teatteriin, ja pitää yllä
lukupiiriä. Kurjan pikkusisko Erja puolestaan järjestää leffailtoja tai leffareissuja.
Kalakerho Vimmat: kalastus on monille myyläisille rakas harrastus ja tärkeä osa elämää. Vimmojen parissa pääset
kalalle myyläisseurassa, varmasti hurjan paljon uutta oppien!
3. Edunvalvonta ja vaikuttaminen
Ainejärjestönä Myyn tehtävä on seurata herkeämättä, mitä yliopistolla ja valtakunnan politiikassa tapahtuu opiskelijoiden edun kannalta, ja reagoida tarvittaessa. Myyläisiä on hallinnon opiskelijaedustajina eli hallopedeinä yliopiston
hallintoelimissä, ja sitä kautta tietoa välitetään puolin ja toisin. Tämän suhteen toimivuutta varmistaa Myyn hallituksessa kaksi opintovastaavaa (yksi bio- ja ympäristötieteellisen ja toinen maatalous-metsätieteellisen asioita varten). Heitä voit nykäistä hihasta, kun huomaat opintoasioissa jotain, mikä ei mielestäsi ole oikein! Opintovastaavat järjestävät
säännöllisin väliajoin “vastaanottoja”, joissa höpistään ajankohtaisista aiheista ja kuullaan opiskelijoiden mielipiteitä yliopiston tai maailman nykymenosta.
MY Y ry netin ihmeellisessä maailmassa:
Tykkää ihmeessä Myyn virallisesta facebook-sivusta, jossa tiedotetaan ahkerasti Myyn ajankohtaisista aiheista:
hae nimellä MYY ry
Liity lisäksi vapaamuotoisempaan Myyn omaan facebook-ryhmään: hae Myy ry (pienet yyt)
Myyn uudet nettisivut löytyvät osoitteesta:
blogs.helsinki.fi/myy-ry
Liity viimeistään yliopiston sähköpostiosoitteellasi Myyn postituslistalle (se ensisijainen tiedotuskanava):
lähetä viesti ilman otsikkoa osoitteeseen [email protected] ja kirjota viestiin:
subscribe myy-ry [email protected]
PÄÄAINEET JA TUUTORIT
Ootko kala? Limno? Liittyykö pääaineesi meriin vai alkaako se Y:llä? Katso
seuraavilta sivuilta muistin virkistykseksi kuvaus omasta tulevasta
pääaineestasi ja ja tutustu tuutoreihisi!!!
2015 • 3 • Leväperäinen
Myyry_levis_3_2015_B5.indd 9
9
23.6.2015 1.08
AKVAATTISET TIETEET
Akvaattisissa tieteiden pääaine koostuu kolmesta oppiaineesta:
meribiologiasta, kala- ja kalastusbiologiasta ja limnologiasta. Näiden välillä on työnjako, missä meribiologia suuntautuu lähinnä murto- ja merivesiin, limnologia sisävesiin ja kalataloustiede kala- ja kalastusbiologiaan sekä
kalatalouteen.
10
Myyry_levis_3_2015_B5.indd 10
Macoman siivilöintiä myrskyisällä (?)
merellä Kuva:
Tikka
Leväperäinen
• 3Timo
• 2015
23.6.2015 1.08
Meribiologian opetuksella pyritään tuottamaan biologian alan ammattilaisia, jotka ymmärtävät erityisesti murtovesien ja merivesien ekosysteemien bioottiset ja abioottiset lainalaisuudet ja täten pystyvät tehostamaan vesiekosysteemien suojelua sekä optimoimaan niiden hyväksikäyttöä.
Kala- ja kalastusbiologian opetuksen tavoitteena on perehtyminen kalojen ekologiaan ja kalantuotantoon
sekä kalatalouteen ja vesien elollisten luonnonvarojen käyttöön ja alan tutkimusmenetelmiin. Yliopistossa saatavaa kalatalouden asiantuntemusta tarvitaan mm. kalataloustutkimuksessa, -suunnittelussa ja -opetuksessa, kalastushallinnossa, vesienhoidossa ja -suojelussa, kalatalouden järjestötoiminnassa ja kalatalousneuvonnassa, kalanviljelyssä ja -kasvatuksessa sekä kalastuksessa ja kalan markkinoinnissa.
Limnologia on oppi sisävesien luonnontaloudesta, vesistöissä tapahtuvista ja vesistöihin liittyvistä ilmiöistä sekä
niiden välisistä syy-yhteyksistä. Limnologian opetusalana on ensisijaisesti sisävesien fysiikka, kemia ja biologia sekä vesistöjen suojelu. Vesien elämän ympäristön ja sen eliömaailman välinen vuorovaikutus on limnologian keskeisintä problematiikkaa.
Laitoksen virallisen tiedotuksen mukaan akvalta valmistuneella opiskelijalla tulee olla kokonaisnäkemys vesiekosysteemin rakenteesta ja syy-seuraussuhteista sekä ihmisen vaikutuksesta niihin, menetelmälliset valmiudet kerätä ja käsitellä monitieteellisiä aineistoja sekä monitieteellinen ongelmanratkaisukyky. Kaikkia näitä harjoitellaan ahkerasti
sekä pänttäämällä tietoa luentokursseilla että työntämällä kädet mutaan monenlaisilla menetelmä- ja kenttäkursseilla.
Kenttäkursseista kannattaa ainakin päätoimittajan mielestä ottaa kaikki irti, sillä parin viikon puljaaminen Tvärminnessä on usein syventänyt omaa osaamista ja ymmärrystä uskomattomalla tavalla. Lisäksi reissut ovat yleensä uskomattoman hauskoja ja luovat hyvää yhteishenkeä! Menkää!
ANNA TOIKKANEN
Moikka! Oon Anna ja oon tokan vuoden akva ja tuleva meribiologi - ainakin jos saan opiskeluvaihteen vähän kovemmalle tulevina vuosina. Mutta eka vuosi kannattaakin mielestäni käyttää
opiskelukavereihin tutustumiseen ja kaikkeen mahtavaan fuksitoimintaan osallistumiseen! Lempikalani on liejuryömijä.
HENRI HANE
Morjens! Olen Henkka Suomen etelästä. Vadelmaveneilin vastavirtaan Hankoa pakoon Helsinkiin vapauttaakseni sisäisen Poseidonini tiedettä hyväilemään.
Onnea valinnastanne ja tervetuloa altaan syvään päätyyn!
Akvaattiset tieteet - kun käsipohja ei riitä.
"Meidän kahden lisäksi akvaattisia tieteitä tuutoroi myös Viivi."
2015 • 3 • Leväperäinen
Myyry_levis_3_2015_B5.indd 11
11
23.6.2015 1.08
Y-KANDI ja
OPINTOVASTAAVIEN
TIETOISKU
Nyt tulevat uuden kandiohjelman uudet fuksit!
Ympäristötieteiden koulutusohjelma.
Nyt se sitten on vihdoin täällä. Kandidaatintutkintoon
johtava opintokokonaisuus, joka on viimeisen vuoden ajan
herättänyt myyläisissä tunteita laidasta laitaan. Mielipiteitä on ollut ja tunteet ovat myrskynneet, kun tätä uutta ohjelmaa on luonnosteltu ja lyöty lukkoon paperilla.
Tämä tarkoittaa sitä, että myyläinen pääaine ympäristömuutos ja -politiikka ei enää entisessä muodossaan kouluta opiskelijoita. Muutos on kuitenkin ainoa pysyvä asia
tässä maailmassa, jossa meidän vanhempienkin on pysyttävä mukana.
Elokuun orientoivalla viikolla se siis lopultakin purkautuu paperilta todellisuuteen ja materialisoituu eteemme uusina fukseina. Näitä fukseja on entisen 16 sijaan 31!
Nämä kummajaiset opiskelevat moneen eri pääaineeseen
johtavaa kandiohjelmaa. Ne opiskelevat.. niin, mitä nämä
oudot uudet opiskelijat oikeastaan opiskelevat? Ja miksi
tällainen koulutusohjelma oikein syntyi?
Ympäristötieteiden koulutusohjelman takana on monia
syitä, joista osaa en minäkään varmastikaan osaa tässä
mainita. Tässä kuitenkin hieman spekulointia. Ensi vuonna otetaan käyttöön ensikertalaiskiintiöt, jolla pyritään
helpottamaan opiskelupaikan saamista niille, joilla ei sitä
vielä ole. Muille se tarkoittaa sitä, ettei paikka enää irtoa yhtä helpolla. Laajat kandiohjelmat, jollainen edellä
mainittu ympäristötieteiden koulutusohjelma siis on, luovat mahdollisuuden saada päättää oman pääaineensa vasta paikan saannin jälkeen. Ympäristötieteiden koulutusohjelmassahan opiskelijat valitsevat suuntauksensa vasta maisterivaiheessa. Näin ei tarvitse lähteä vaihtamaan
paikkaa valintakokeiden kautta, joka vaikeutuu ensikertalaiskiintiöiden kautta.
Toinen syy, miksi laajoja kandiohjelmia kehitellään
muuallakin kuin Viikissä, on koska säästäminen on tämän hetken trendiaihe ja resurssitehokkuus on pop. Suomeksi sanottuna ei ole rahaa ja yhteisesti järjestetty opetus vie vähemmän rahaa kuin jos kaikki pääaineet järjestäisivät omat kurssinsa. Muitakin syitä kuten yliopiston
halu profiloitua on varmasti, mutta jätän sen teidän spekuloitavaksi.
12
Ympäristötieteiden uudet fuksit saattaa bongata aivan samoilta kursseilta, kuin joilla vanhemmatkin opiskelijat istuvat. Vain harva kurssi on luotu tyhjästä ympäristötieteiden tutkinto-ohjelmaa varten. Tutkintoon kuuluu ympäristöalan kursseja laidasta laitaan. Hämmennystä aiheuttaneet moduulit tarkoittavat noin 25 opintopisteen opintokokonaisuuksia, joita ympäristötieteiden opiskelijat voivat
valita opiskeltavakseen yhden tai useamman. Nämä moduulit edustavat niitä suuntauksia, joihin opiskelijat voivat maisterivaiheessa erikoistua.
Moduuleja on käytännössä viisi: agroekologia, agroteknologia, maaperä- ja ympäristötieteet, mikrobiologia
sekä ympäristömuutos ja -politiikka. Näistä vain ympäristömuutos ja -politiikan kursseja järjestää BYTDK (bioja ympäristötieteellinen tiedekunta). Loput kursseista järjestetään MMTDK:ssa (maatalous-metsätieteellinen tiedekunta). Ympäristötieteiden fuksit tulevat siis valmistumaan maistereiksi valinnastaan riippuen joko BYTDK:ssa
tai MMTDK:ssa. Myös Lahdessa toimii ympäristötieteiden koulutusohjelma ja opiskelijat siellä lukevat samoja
kursseja kuin Helsingissä opiskelevat. Lahden opiskelijat jatkavat kuitenkin suoraan ympäristöekologian suuntaukseen.
Viikkiin on putkahtamassa tänä syksynä muitakin laajoja kandiohjelmia. Myyläisiä ehkä lähiten koskettava on
kuitenkin kahden pääaineen yhdistyminen uuden nimikkeen alle. YE:n eli ympäristöekonomian fuksit nimittäin
aloittavat tänä syksynä uusina YLE:n eli ympäristö- ja
luonnonvarataloustieteen fukseina. Koulutusohjelmaan
on yhdistetty YE sekä kansantaloudellinen metsäekonomia. Kuuluvatko nämä uudet fuksit sitten Myy Ry:hyn,
kun YE:n opiskelijat kuuluivat? Siihen en valitettavasti osaa vastata.
Nyt kuitenkin vielä nauttimaan loppukesästä! Kohta täällä ovat taas uudet fuksit, eksku ja kaikki Myyn opiskelijariennot. Niin, ja tietenkin ne ihanat opinnot, minkä vuoksi me kaikki joskus teimme niin valtavasti työtä, jotta valintakoetulos riittäisi viemään meidät nykyiseen opinahjoomme.
Leväperäinen • 3 • 2015
Kuva: Timo Tikka
Myyry_levis_3_2015_B5.indd 12
23.6.2015 1.08
VERONICA AHONEN
Moikka! Olen Veronica, ja aloitan syksyllä toisen opiskeluvuoteni YMPillä. Ensimmäinen vuosi on ollut varsin aktiivinen, ja olen ehtinyt toimia tuutorin lisäksi
muun muassa MYY ry:n toimintavastaavana ja Leviksen toimituksessa. Oma opintopolkuni muistuttaa varsin paljon uutta Y-kandia – löytyy ekologiaa, kemiaa,
aineiden kierron tutkimusta sekä vähän maantiedettä ja geologiaa. Odotankin innolla jo sitä, että pääsen
teidän fuksien kanssa samoille kursseille!
Harrastuksiini kuuluu olennaisena osana järjestötoiminta, mutta olen myös aikamoinen unelmoija ja
enimmäkseen vietän aikaani television, elokuvien tai
pelien parissa tai nenä kiinni kirjassa – silloin tällöin
kirjoitan myös itse. Olen jonkinmoinen piilonörtti, jonka kanssa voi keskustella oikeastaan mistä vain maan
ja taivaan väliltä. Voitte löytää minut Game of Thrones-muki kädessä kertsiltä tai Viikin Prisman kassan
takaa! ;)
JULIA AHLBLAD
Moi, olen Julia, yksi tämän vuoden ympäristötieteiden tuutoreista. Syksyllä aloitan toisen vuoteni Viikissä, pääaineeni on mikrobiologia ja sivussa luen biokemiaa, elintarviketieteitä sekä yleistä biologiaa. Vapaa-ajalla luen, piirrän, pelaan videopelejä (RPG:t!)
ja/tai otan rennosti.
Opiskelu Viikissä on ollut todella kivaa ja uskonkin,
että kampukselta löytyy jokaiselle omanlaistansa seuraa ja mielenkiintoista opiskeltavaa. Suosittelen erittäin lämpimästi kaikkiin rientoihin menemistä vaikka ajatus aluksi epäilyttäisikin. Oman fuksivuoteni alkaessa ajatus suuresta kampuksesta ja uusista ihmisistä kauhistutti, mutta ylitin itseni menemällä mukaan
kaikkiin tapahtumiin ja siten sain ensimmäisestä vuodesta mahdollisimman paljon irti.
"Vahvuutemme tuutoriparina on se, että tulemme eri tiedekunnista.
Pääaineemme Ympäristömuutos- ja politiikka sekä Mikrobiologia
täydentävät hyvin toisiaan, ja osaamme vastata hyvin varsin moninaisiin
kysymyksiin. Olemme aidosti kiinnostuneita fuksien hyvinvoinnista ja
olemme rento mutta tehokas tiimi!"
2015 • 3 • Leväperäinen
13
ikka
Myyry_levis_3_2015_B5.indd 13
23.6.2015 1.08
JASMIN JÄRVINEN
Moikka! Nimeni on Jasmin Järvinen ja opiskelen nyt
toista vuotta Viikissä pääaineenani ympäristömuutos
-ja politiikka. Pidän kovasti urheilusta ja käyn aktiivisesti kuntosalilla sekä lenkkeilen. Rakastan kaikenlaista kokkailua ja heittäydynkin usein luovaksi ruoanlaiton suhteen-mitäs sitä turhaan reseptikirjoja tuijottelemaan! ;) Ympäristötieteiden opiskelu on mielestäni todella tärkeää ja mielenkiintoista. Pidän itseäni
aika generalistina opintojen suhteen, eli minua kiinnostaa aika pitkälti kaikki. Kannatan tieteidenvälisyyttä sekä monitieteisyyttä, sillä asioita pitää mielestäni osata tarkastella monesta eri näkökulmasta. Viime vuonna olin mukana ainejärjestötoiminnassa muun
muassa toukokuussa järjestetyn ravintolapäivän merkeissä. Ravintolapäivässä myyminen hyvällä porukalla oli älyttömän hauskaa ja olen takuulla messissä jatkossakin! Luonto ja eläimet on tosi jees ja kesälomalla
tulikin vietettyä paljon aikaa Korkeasaaren eläintarhassa kesätöitä tehden!
ILKKA OLKKONEN
Hei! Nimeni on Ilkka Olkkonen ja olen opiskellut Maaperä- ja ympäristötiedettä Maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuodesta 2009 asti (toivottavasti valmistun ennen teitä!) Olen viettänyt aikaani yliopistolla
jo muutaman vuoden ja olen ehtinyt olemaan monessa mukana kuten oman laitokseni hallinnossa sekä ainejärjestötoiminnassa Myy ry:ssä. Sivuaineina minulla
on toistaiseksi maataloutta ja kemiaa. Kannustan teitä
fukseja olemaan aktiivisia ja olemaan mukana omaksi tuntuvissa jutuissa, joita löytyy täältä joka lähtöön.
Parasta niissä on kaverit ja tekemisen meininki. Harrastukseni on sekalaisen vaihtelevaa ulkoilua ja liikuntaa, mutta alusta loppuun asti mukana on pysynyt aktiivinen partioharrastus niin hyvässä kuin pahassakin.
"Me molemmat tykätään ruuasta. Jasmin osaa tehdä sitä ja Ilkka tykkää syömisestä. Molemmat ollaan aikamoisia sokerihiiriä
ja tykätään liikkua ja vauhtijutut on kova juttu. Tykätään myös
kaikenkarvaisista elukoista. Me ollaan hyvä tiimi, koska meiltä löytyy kokemusta yliopistojutuista ja nuoruuden intoa. Ollaan
myös poikkitieteellinen tuutoripari ja meiltä löytyy vähän erilaista näkökulmaa asioihin."
14
Myyry_levis_3_2015_B5.indd 14
Leväperäinen • 3 • 2015
23.6.2015 1.09
SUVI JAAKOLA
Moikka! Olen Suvi, 20-vuotias toisen vuoden
opiskelija ja pääaineenani on ympäristömuutos
ja –politiikka. Muutin vuosi sitten Oulusta tähän suureen ja ihmeellisen pääkaupunkiimme ja
näin vuoden jälkeen se on edelleen suuri ja ihmeellinen. Suureksi yllätyksekseni ihmiset täällä
ovatkin ihan normaaleja, hieman hassusta murteesta huolimatta. Itse pyrin soittelemaan äidille
usein, jotta ”ratikka” ei vaihdu fiiniltä kuulostavaan ”sporaan”.
Koulun kautta olen saanut hurjasti uusia kavereita ja kehotankin teitä fukseja tutustumaan vanhempiin opiskelijoihin. Takaan, että he ovat aivan huippuja tyyppejä! Myös erilaisissa tapahtumissa kannattaa ehdottomasti käydä, ne ovat opiskelijaelämän ilo ja valo.
Täällä Helsingissä suureksi intohimokseni ovat muodostuneet lautapelit, joten jos lautapeli-illat kiinnostavat, mua voi aina nykäistä hihasta. Lisäksi Myyn yhtenä urheiluvastaavana järjestän mielelläni erilaisia
urheilutapahtumia.
Tapaamistanne innolla odottaen, Suvi Jaakola
ILONA KEROVUORI
Heippa! Ensinnäkin onnittelut opiskelupaikasta! Olen
Ilona, kuudennen vuoden maaperä- ja ympäristötieteen
opiskelija ja yksi kahdeksasta Ympäristötieteiden tuutoreista. Olemme yhdessä Suvin kanssa tuutoripari. Olen
25-vuotias ja kotoisin maaseudun rauhasta. Innostun
helposti uusista asioista ja tykkään kokeilla kaikenlaista
uutta ja ihmeellistä. Opiskelujen ohella tanssin, ” kasvatan” matoja, kasvimaata ja kissoja, kudon ja nautin luonnosta. Olen myös heppatyttö.
Oma fuksivuoteni oli todella antoisa ja ihana. Aktiivinen osallistuminen ainejärjestötoimintaan poiki mukanaan paljon uusia kokemuksia ja kavereita. Suosittelenkin ottamaan osaa Myyn ja muiden ainejärjestöjen tapahtumiin heti alusta asti.
Orientoivalla viikolla viimeistään nähdään, mutta
aiemminkin saa ottaa yhteyttä. Minulle voi ilomielin
lähettää sähköpostia, soittaa, tekstata tai vaikka lisätä facebook-kaveriksi.
"Tuutoriparina meitä yhdistää pieneltä paikkakunnalta saatu sisu. Meissä on myös sopiva
combo rauhallisuutta, rämäpäisyyttä ja erilaisuutta, mikä tekee tiimistämme loistavan."
2015 • 3 • Leväperäinen
Myyry_levis_3_2015_B5.indd 15
15
23.6.2015 1.09
HELI HUUSKONEN
Moi! Olen Heli Huuskonen, Helsingin uuden ympäristökandin tuutori. Muutin viime syksynä suloisesta
Savonmaasta eli Iisalmesta Helsinkiin ja aloitin opiskelut Helsingin yliopistossa pääaineenani ympäristömuutos ja -politiikka. Olen viihtynyt mainiosti yliopistossa ja Helsingin urbaanissa ympäristössä, vaikka savolaisten levinneisyys alue rajoittuukin lähinnä Kehä
III:sen ulkopuolelle.
Vapaa-ajallani kirjoitan mm. pöytäkirjoja Ympäristötieteiden Opiskelijat – MYY ry:n sihteerinä, ajattelen sinisiä ajatuksia ja yritän ymmärtää maailman
menoa. Haaveenani on oma hevonen ja lempiruokaani marenki. Minä ja tuutoriparini Riina toivotamme teidät lämpimästi tervetulleiksi yliopistolle! Olemme varmasti aivan yhtä innossamme ensi syksystä kuin
uudet fuksitkin!
16
Myyry_levis_3_2015_B5.indd 16
RIINA KOIVURANTA
Moikka! Olen Riina Koivuranta, työelämässä ja vanhempainvapaallakin jo touhunnut ympäristösuunnittelija. Keväällä 2014 päätin hakea agroekologian maisteriopintoihin Helsingin yliopistoon ja tuolla tiellä tarvon edelleen. Agroekologian pääaineopintojen lisäksi olen uppoutunut erityisesti paikkatiedon mahdollisuuksiin ja maatalouspolitiikan kiemuroihin. Harrastan luovaa kaaoksen hallintaa sekä epäsäännöllisen säännöllisiä juoksupyrähdyksiä Koillis-Helsingin
kaduilla ja radoilla. Olen huonon huumorin ja hyvän ruoan ystävä sekä ikuinen henkinen espoolainen.
Syksyllä luotsaan tuutoriparini Helin kanssa innolla
uusia ympäristötieteiden kandeja Viikin ihmeelliseen
maailmaan. Tervetuloa!
Leväperäinen • 3 • 2015
23.6.2015 1.09
Entinen ympäristöekologian pääaine koki myös kandiuudistuksen ja businesscity on samaa isoa Y-kandi-perhettä.
LAHDEN TUUTORIT,
siis olkaa hyvä!
SUVI TIKKA
Hei! Olen Suvi ja aloitan nyt toista vuotta Lahdessa ympäristöekologia opiskelijana. Oma ensimmäinen
vuoteni yliopistolla oli mahtava! Sain monia uusia ystäviä ja pääsin mukaan järjestämään erilaisia tapahtumia opiskelijoille. Yksi hienoimmista kokemuksista
oli viikon opintomatka Kroatiaan yhdessä muiden opiskelijoiden kanssa. Vapaa-aikani tuhoan usein piirtelemällä ja haaveilemalla. Reppureissailu on myös suuri intohimoni.
JENNA LAAKKONEN
Hei! Olen Jenna Laakkonen. Opiskelen ympäristöekologiaa tokaa vuotta, mutta tosiasiassa olen opiskellut
Kumpulan kampuksella matematiikkaa sekä seikkailut Helsingissä keskustakampuksella erinäisten kurssien parissa muutaman vuoden ennen kuin lähdin Lahteen opiskelemaan ympäristöekologiaa. Lahdessa olen
viettänyt ehkä opiskeluaikani parhaimman vuoden, ja
odotan jo innolla mitä tuleva vuosi tuo tullessaan. Ohjelmaa ja menoa on ainakin tähän asti riittänyt enemmän kuin tarpeeksi. Päivääkään ei ole tarvinnut pohtia mitä tekisi, vaikka muutin uuteen tuntemattomaan
kaupunkiin viime syksynä.
Harrastan sisäpyöräilyä pakollisten ulkona siirtymispyöräilyjen lisäksi sekä talvisin rakastan kurvailla laskettelurinteissä.
"Meidän lisäksemme Lahdessa tuutoroi myös Esa, jonka
tapaatte syksyllä! Nähdään pian!"
2015 • 3 • Leväperäinen
Myyry_levis_3_2015_B5.indd 17
17
23.6.2015 1.09
Fuksin aakkoset
Myyläisfuksin tärkeimmät koodisanat yliopistojargonin tulkintaan.
Akateeminen vartti
Luentojen alussa ja lopussa oleva viisitoistaminuuttinen.
Jos luento on merkitty alkavaksi klo 10, se alkaa käytännössä klo 10.15. Jos alkamisaika on merkitty minuutin
tarkkuudella (10.00), ei varttia pidetä (esimerkiksi tenteissä). Loppumisaika on niin ikään varttia vaille: kahvintankkaustauko on siis puoli tuntia.
Akvaattiset tieteet
Akvaattisten tieteiden pääaineet ovat limnologia, kala- ja
kalastusbiologia ja meribiologia.
Alina-sali
Bilemesta Uudella ylioppilastalolla.
Alumni
Yliopistossa opiskeleva tai aiemmin opiskellut henkilö.
Amanuenssi
Laitoksella erilaisia opintoasioita sekä yleishallinnon asioita hoitava henkilö.
Appro eli approbatur
1) Vanha nimitys 25 opintopisteen laajuiselle kokonaisuudelle jostakin oppiaineesta. Nykyisin suositaan nimistystä perusopinnot. Ks myös sivuaine!
2) Appro on myös tapahtuma, jossa kierretään baareissa
keräilemässä leimoja erilaisiin passeihin. Tarpeeksi paljon
juonut, eli ”tutkinnon” suorittanut, saa haalarimerkin. Esimerkkinä keväällä järjestettävä Helsinginkadun Appro.
Assistentti eli assari
Yliopistossa tutkimus- ja/tai opetustyötä tekevä henkilö.
B- ja C-grundit
Talonpojantie 9 ja 13
Latokartanon ylioppilaskylän kerhohuoneistoja ja biletiloja, joissa järjestetään vuoden aikana monia kinkereitä.
Bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta
Tiedekunta, jossa opiskelevat myyläisistä ymp(s)it, akvat,
sekä ympäristötieteiden kandiohjelman uudet fuksit! Lyhennetään BYTDK.
Biosfääri
Vuonna 2010 perustettu bio- ja ympäristötieteellisen tiedekunnan ainejärjestöjen – siis Myynkin – kattojärjestö. Useimmiten käytetään nimeä tiedekuntajärjestö. Se
huolehtii etenkin opinto- ja edunvalvonta-asioista tiedekunnassa.
18
Myyry_levis_3_2015_B5.indd 18
Dekaani
Tiedekuntaa johtava professori, joka pitänee jälleen puheen ensimmäisenä yliopistopäivänäsi.
Domma
Rakennuskompleksi Kampissa Leppäsuonkadulla, jossa
on muun muassa 1) runsaasti erilaisia lukusaleja
2) HYY:n opiskelija-asuntola 3) biletila Domma DC, ja
muita järjestötiloja.
Domus gaudium
”Ilotalo”, kolmas ylioppilastalo, joka valmistui vuoden
2008 lopussa.
Dosentti
Korkeimman tason opetusoikeuden saanut tohtoritason
yliopistohenkilö.
Edari
HYY:n edustajisto, eli ylioppilaskunnan ylin päättävä elin.
Myös edustajistossa istuva henkilö. Kannattaa harkita ehdolle asettumista, jos politiikka ja vaikuttaminen kiinnostavat. Vähintäänkin kannattaa vaikuttaa äänestämällä edarivaaleissa, jotka järjestetään kahden vuoden välein!
Ekskursio
Excursio, eksku, exku, excu, exq tai xq. Opintomatka/retki tai ”opinto”matka/-retki. Joskus
täysin spontaanistikin esiintyvä ilmiö. Syksyisin järjestettävä Myyn ekskursio on joka toinen vuosi kotimaahan ja
joka toinen vuosi ulkomaille: tänä vuonna Ahvenanmaalle! Tässä lehdessä reissuun liittyvää infoa!
Erja
Ks. Kurja-piiri. Erja-elokuvakerho on Myyn oman Kurjapiirin esikoistytär. Tärkeintä on yhdessäolo ja
hyvä fiilis, ei leffahifistely. Aina.
FM
Filosofian maisteri, eli ylempi korkeakoulututkinto. 120
op. Jos onni on myötä, sinusta tulee ehkä joskus tällainen.
Fuksi
Fuxi, phuksi, fucksi ja vuksi. Ensimmäisen vuoden opiskelija, eli sinä!
Esivaatimus
Kursseilla vaadittavat esitaidot/suoritetut kurssit. Joskus
välttämättömiä, yleensä lähinnä ohjeellisia.
Leväperäinen • 3 • 2015
23.6.2015 1.09
Gradu
Pro Gradu -tutkielma, laajahko tieteellinen tutkimus, joka
pitää olla kasassa ennenkuin saat MMM:n tai FM:n paperisi ulos yliopistosta.
Karu
Myyn kasvisruokakerho, joka kokoontuu epäsäännöllisen säännöllisesti kokkaamaan kasvisherkkuja useimmiten jonkun myyläisen kotiin.
Hallitus
Esimerkiksi Myyn hallitus. Huolehtii järjestön juoksevista asioista, kuten taloudesta ja tapahtumien järjestymisestä. Myyn hallitus valitaan aina loppusyksystä seuraavalle
vuodelle - myös fuksit voivat asettua ehdolle!
Kenttäkurssi eli kenttis
Ei luentosalissa istumista, vaan ihka elävään ympäristöön
tutustumista! Kenttäkursseja pidetään esimerkiksi Tvärminnessä, Lammilla, Kilpisjärvellä ja Hyytiälässä.
Hallopedi
Hallinnon opiskelijaedustaja. Huolehtii, että opiskelijoiden ääni saadaan kuuluviin yliopiston erilaisissa päätöksiä tekevissä elimissä, esimerkiksi pääainetoimikunnissa.
Helka
Helsingin yliopiston kirjastojärjestelmä.
HOAS
Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiö.
HSL
Helsingin seudun liikenne.
Hyde
1) MMTDK:n metsäasema Hyytiälässä. Useiden metsäpuolen kenttäkurssien pitopaikka.
2) Helsingin yliopiston partiolippukunta.
HYY
Helsingin yliopiston ylioppilaskunta. Jäsenenä muun muassa sinä.
Ilmoitustaulu (Myyn)
B-talossa MMYL:n kertsin vieressä. Myös Biokeskus 3:ssa
kertsin vieressä.
Infotalo
Korona, Infokeskus, Inhotalo. Sisältää muun muassa Viikin tiedekirjaston, Helsingin kaupungin kirjaston, luentosaleja, MMTDK:n kanslian ja UniCafen.
Kala
Kala- ja kalastusbiologia, ent. kalataloustiede, joidenkin
myyläisten pää- tai sivuaine. Myös kala- ja kalastusbiologian opiskelija.
Karkkila
Legendojen legenda, Myyn perinteistä perinteisin: kultaiselta 80-luvulta asti. Joka vuosi Myy lähtee pikkujoulun
viettoon maalle, Karkkilaan. Karkkilassa saunotaan, syödään, lauletaan ja juodaan viinaa.
2015 • 3 • Leväperäinen
Myyry_levis_3_2015_B5.indd 19
Kerhohuone eli kertsi
Myyn kerhohuone Bio3:n pohjakerroksessa yhdessä biologian opiskelijoiden (Symbioosi ja Svnk) kanssa.
Ilmaista kahvia ja teetä, pari houkuttelevaa sohvaa, rentoa hengailua ja kavereita.
Kiipeilykerho
Myyn kiipeilykerho kokoontuu yleensä kerran viikossa
esimerkiksi boulderoimaan!
Kilppari
Helsingin yliopiston biologinen asema Kilpisjärvellä, joidenkin kenttäkurssien tukikohta.
Kurjapiiri
Myyn kirjallisuus-, sarjakuva- ja kulttuuripiiri. Satunnaisen toistuvasti aktiivinen. Piirillä on muuten ihan ihka
oma Facebookryhmä, ja sähköpostilista jonne voi vapaasti liittyä! Kantsii tsekkaa hei. Ks. myös Erja.
Laitos
Yliopiston hallinnollinen yksikkö, kuuluu yhtä poikkeusta lukuunottamatta aina johonkin tiedekuntaan
ja jakaantuu usein oppiaineisiin ja osastoihin. Myyhyn
kuuluu opiskelijoita eri laitoksilta.
Levis eli Leväperäinen
Kädessäsi olevat läpyskä, joka ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Käsittelee myyläisille tärkeitä asioita liittyen opiskeluun ja juttuun nimeltä elämä. Myös sinun mahdollinen foorumisi.
Limno
Limnologia, yksi akvaattisten tieteiden pääaineista. Myös
limnologian opiskelija.
Luento
Tilaisuus, jossa asiat siirtyvät luennoitsijan kalvoista opiskelijan muistiinpanoihin käymättä kummankaan aivoissa.
LuK
Luonnontieteiden kandidaatti. Alempi korkeakoulututkinto (180 op), joka on nykyään suoritettava ennen
maisterin tutkintoa (ks. FM).
19
23.6.2015 1.09
Maalainen
Maaperä- ja ympäristötiedettä lukeva myyläinen. Johtuu
pääaineen lyhennetystä maa-nimityksestä.
Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta
Tiedekunta, jossa opiskelevat myyläisistä YLE:t, sekä
vanhemmista opiskelijoista ympäristöekonomit, maaperä- ja ympäristötietelijät sekä mikrobiologit. Lyhennetään
MMTDK.
Marttis
Myyn marttakerho ylläpitää myyläisten käsityötaitoja.
Neulontaa, muita käsitöitä, leivontaa, kasvivärjäystä, painantaa, kynttiläasioita tai muuta sellaista marttameininkiä. Kaikki ovat tervetulleita!
Mascot-tiistai
Perinne, jonka mukaan myyläiset tapaavat tiistaisin Kallion Café Mascotissa (Neljäs linja 2). Toteutuu silloin tällöin, tule mukaan!
Meribiologia
Yksi akvan pääaineista.
Mikro
Mikrobiologiaa pääaineenaan lukeva myyläinen. Myös
itse oppiaine.
MMK
Maatalous-metsätieteiden kandidaatti, toinen maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan myöntämistä alemmista korkeakoulututkinnoista ETK:n eli elintarviketieteiden kandidaatin lisäksi.
MMM
Maatalous-metsätieteiden maisteri, eli toinen maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan myöntämistä ylemmistä korkeakoulututkinnoista (lisäksi on ETM). Sinusta tulee ehkä joskus sellainen, jos pääaineesi on MMTDK:ssa.
MMYL ry
Maatalous-metsäylioppilaiden liitto. MMTDK:n ainejärjestöjen kattojärjestö.
MYSPY
Myyn säälittävät paskat -yhdistys (facebook-ryhmä, jossa
saa avautua elämänsä epäonnistumisista).
MYY
1) Ympäristötieteiden Opiskelijat – MYY ry.
2) Satuhahmo Tove Janssonin kirjoissa.
3) Muumien ystävät -yhdistys Myy ry.
4) symboli μ.
20
Myyry_levis_3_2015_B5.indd 20
Myyn lista
Myyn sähköpostilista, johon kaikkien Myystä ja myyläisistä kiinnostuneiden kannattaa liittyä! Liittymisohjeet
tässä lehdessä sekä: http://blogs.helsinki.fi/myy-ry/ (välilehden jäseneksi? alla).
N:s vuosikurssi
Ne lähes muumioituneet otukset, jotka ovat hengailleet
laitoksella ja Myyssä pitkään (noin yli 5
vuotta).
Opintorekisteri
Rekisterissä ovat kaikkien opiskelijoiden kaikki opintosuoritukset (tai sitten ei). Kannattaa
aika ajoin tarkistaa Weboodista, että omat suoritukset
on rekisteröity!
Opintosuoritus(ote)
Juuri tietynhetkinen opintorekisterisi tila eli suoritetut
kurssit. Voit tilata ilmaiseksi WebOodista sähköpostiisi.
Opintotoimisto
Yliopiston opintoneuvonnan toimipiste. Matemaattisluonnontieteellisellä tiedekunnalla on oma opintotoimisto Kumpulassa ja lääketieteellisellä Meilahdessa. Kaikille
yhteisen opintotoimiston löydät keskustakampuksen päärakennuksesta. Viikissä on väliaikainen opiskelijaneuvonnan piste syksyllä 17.8. - 4.9.2015 ja se palvelee sinua ma-pe
klo 10-15 Biokeskus 2:n huoneessa 2008. Syksyisin opintotoimistoista saa esimerkiksi tarran opiskelijakorttiin, kalenterin ja voi päivittää opiskelijastatuksen matkakorttiin.
Opinto-opas
Avaa oman pääaineesi ja tutkintosi kohdalta, tai selaa muita kiinnostavia kursseja. Kannattaa lukea, oikeasti.
Opintopiste
Op, opari, teekkareille noppa. Kuulemma 26,7 tuntia opiskelua. Käytännössä venyvä ja paukkuva käsite. Napsahtavat Weboodiisi kurssien päätteeksi (tai sitten eivät, muista tarkistaa!) Joillekin statussymboli.
Porthania eli Portsu
Keskustan keskeisimpiä yliopistorakennuksia. UniCafe
sekä luento-, luku- ja liikuntasaleja.
Professori
Tiedeyhteisön arvostetuin jäsen (ainakin periaatteessa),
joka edustaa alansa suurinta pätevyyttä maassamme, ja toimii usein laitoksen (tai vähintään oppiaineen) esimiehenä.
Pruju
Leväperäinen • 3 • 2015
23.6.2015 1.09
Tulostetut/monistetut/painetut luentomuistiinpanot. Joistain kursseista näitä saa (joutuu!) ostamaan etukäteen laitoksilta.
Pääaine
Oppiaine, josta suorittaa kandissa noin 70 op ja maisterissa noin 80 op. Teoriassa se aine, jota sinut on hyväksytty tänne opiskelemaan.
Seminaari, semma
1) Suppea tutkielma, jonka tarkoituksena on oppia tieteellistä esitystapaa.
2) Tilaisuus, jossa joku pitää seminaariesitelmän.
”Se puu”
Sen alla myyläiset aina tapaavat Kaivopuistossa ennen
vappupiknikkiä. Puu on kaadettu vuosia sitten, eikä kukaan enää ihan muista, missä se oli. Kaikki eivät ole edes
kuulleet siitä.
Sitsit
Akateeminen pöytäjuhla. Sitseillä nautitaan monen ruokalajin ateria (usein varsin hyvin jäähtynyt sellainen), jota
odotellessa yhteishenkeä kohotellaan (viinan)juonnilla ja
laulamisella.
Sivuaine
Opintokokonaisuus jostain muusta kuin pääaineesta. Toisissa tutkinnoissa vapaita, toisissa osittain pakollisia ja vapaita.
Suokki eli Suomenlinna
Kauden aloittajaiset ja päättäjäiset eli kevät-, kesä- ja syyssuokki juhlitaan täällä. Lautta lähtee Kauppatorin itäisestä
päästä, ja kyytiin pääsee esimerkiksi HSL:n kausilipulla.
Vanha eli Vanha ylioppilastalo
Uuden vieressä. Kuppila (kahvila ja huikeat olutvalikoimat), megabileitä (mm. uusien illat), klubi-iltoja, bändejä
ja niin edelleen. Kesäkaudella terassi! HYY:n omistama.
Vanha huutelija
Sellaisia N:nnen vuoden opiskelijoita.
Viikki-klusteri
Viikkiläisten kohtaamispaikka Helsingin keskustassa Uudella Ylioppilastalolla, B-rapussa.
Viinikilpailu
Viikin arvostetuin kotiviinikilpailu, jonka Myy järjestää
joka vuosi vapunaattona. Kilpailussa on
omat sarjansa ainakin valko- ja punaviineille, oluille, sekä
freestyle-juomille. Myös paras etiketti palkitaan. Osallistujia ympäri Suomen.
Vimmat
Myyn kalastusaiheinen kerho, joka järjestää aina silloin
tällöin toimintaa liittyen kalastukseen tai ainakin kaloihin. Vimmoilla on oma sähköpostilista, jonne voit vapaasti liittyä!
YE
YE eli ympäristöekonomia, joka perehtyy ympäristöja luonnonvarataloustieteeseen. Nyttemmin yhdistynyt
YLE:ksi.
YKL
Ympäristöasiantuntijoiden keskusliitto. Ympäristöalojen
korkeakoulutettuja yhdistävä ja puolustava
akavalainen ammattiliitto.
SvNK
Svenska Naturvetarklubben r.f. eli ruotsinkielisten biologian opiskelijoiden ainejärjestö.
YLE
Ympäristö- ja luonnonvarataloustiede. On yhdistänyt ympäristöekonomian sekä kansantaloudellisen metsäekonomian uudeksi kanditutkinnoksi.
SYL
Suomen ylioppilaskuntien liitto. Korkeakouluopiskelijoiden kattojärjestö.
YMP
Ympäristömuutos- ja politiikka, jota pääaineenaan lukevat ovat ympiläisiä. Ks. myös YMPS.
Tuutori eli tutor
Puolijumala. Tietää kaikesta kaiken ja on vapaasti käytettävissä. Saa lahjoa.
YMPS
Ympäristönsuojelutiede, jota pääaineenaan lukevat ovat
siis ympsiläisiä. Ymppiä edeltänyt pääaine.
Uusi eli Uusi ylioppilastalo
HYY:n keskustoimisto, järjestötiloja sekä bileitä. Kellarissa sauna, jossa Myy saattaa saunoa. Ks. myös Alina-Sali.
Ympäristötieteiden koulutusohjelma
Ihkauusi laaja kanditutkinto, josta voi jatkaa BYTDK:n
tai MMTDK:n puolelle opiskelemaan. Lempinimi yhä
kysymysmerkki.
2015 • 3 • Leväperäinen
Myyry_levis_3_2015_B5.indd 21
21
23.6.2015 1.09
FUKSIBINGO !
Eduskuntatalon kalliot! Täällä
vannotaan myyläisten vala Myyn
fuksiaisten päätteeksi.
Yhteislähtö Kivimiehiltä:
paras ja yleisin tapaamispaikka keskustan rientoihin!
Jonkun myyläisen koti
(ei oma).
Alina-sali Uudella ylioppilastalolla. Sitsejä, bileitä.
Bingoiluohjeet:
- Kerää rasteja tutustumalla myyläisten kanssa tai itsenäisesti
myyläisille tärkeisiin paikkoihin Helsingissä.
- Ota kuva itsestäsi jokaisessa paikassa (myös paikalla olleen
kanssamyyläisen kirjallinen todistus kelpaa).
Viikki-klusteri eli
viikkiläisten oma
kerhotila keskustassa!
- Ensimmäinen fuksi, joka on kerännyt kymmenen rastia, ja ilmoittaa siitä viipymättä päätoimittaja Timo Tikalle ([email protected]), saa palkinnon.
- Voittajan kuvakollaasi julkaistaan Leväperäisen seuraavassa
numerossa! Oi sitä kunniaa!
22
Myyry_levis_3_2015_B5.indd 22
Leväperäinen • 3 • 2015
23.6.2015 1.09
C-grundi: Viikin
rennoin bileluola.
Kertsi! (Biokeskus
3:n alakerta.)
Cafe Mascot eli
myyläisten
lempparikuppila
Kalliossa.
Mintun kertsi
(hyvä etkopaikka)!
Arabianranta: peli-ilta
aloitetaan täältä.
Krapulaluento.
Ekstrapiste:
EKSKUBUSSI!
Suokki eli Suomenlinna!
Myyläisten kevät- ja syyspiknikit täällä.
2015 • 3 • Leväperäinen
Myyry_levis_3_2015_B5.indd 23
23
23.6.2015 1.09
BIOTIETEILIJÄTAPAAMINEN
2015
Teksti: Veronica Ahonen
Koko Suomen biologit ovat kokoontuneet keväisin jo vuosia johonkin Suomen
suurista yliopistokaupungeista tapaamaan tulevia kollegoitaan. Biologien tapaamisena tunnettu tapahtuma järjestettiin tänä vuonna Helsingissä, ja tällä
kertaa tapahtumaan oli historiallisesti kutsuttu biotieteilijöiden lisäksi myös
ympäristötieteilijät ympäri Suomen.
Bio- ja ympäristötieteilijöitä oli saapunut Helsinkiin kuudesta eri kaupungista – Lahdesta, Joensuusta, Jyväskylästä, Kuopiosta, Oulusta sekä Turusta. Mukaan oli uskaltanut niin vihreä- että valkotakkibiologia sekä monenmoista ympäristöasiantuntijaa. Haalarien sateenkaariefekti oli
taattu, sillä viikinvihreän (ja –mustan!) lisäksi tapahtumassa näimme muun muassa punaisia, keltaisia sekä pari
valkoistakin haalaria.
BiTan aikataulu rakentui tänä vuonna joka toinen
vuosi järjestävän Biosynteesi-symposion ympärille. Luentosarjan aiheena oli tänä vuonna biologinen ihmisku-
24
Myyry_levis_3_2015_B5.indd 24
va, ja Infokeskuksen saleissa luennoitiin muun muassa ihmisen onnesta, lihan himosta sekä alkeishiukkasten yhteyksistä elämän syntyyn. Biosynteesi-luennot huipentuivat
niin torstaina kuin perjantaina bileisiin Kupolissa ja Alina-salissa. Kaikki ainejärjestöt esittäytyivät, osa vakavammin ja osa rennommin, esimerkiksi laulujen tai lahjusten
merkeissä. ”Ei oo mulla toivoo eikä duunia”, lauloivat Jyväskylän ympäristöteknikot – Otsoni ry, ja ”HYEENA,
auuuuu!” huuto kajahti kovaäänisesti Kuopion ympäristötietelijöiden huulilta.
Leväperäinen • 3 • 2015
23.6.2015 1.09
Lauantaina bitalaiset puolestaan pääsivät näkemään
Helsinkiä erilaisten asiaohjelmien, kuten linturetkien ja
labrakierrosten merkeissä. Iltapäivällä osallistujat suuntasivat Bitaapproolympialaisiin, jossa yhdistettiin Kallion baarit sekä perinteiset Bitaolympialaiset, jossa kierretään rasteja. Biosfäärin rastilla testattiin imu- ja puhallusvoimaa Suck & Blow-korttipelissä. Teologian ylioppilaat
puolestaan saivat biotietelijöiden runosuonen sykkimään
ja SvNk esitteli Suomalaisille Trattenin – perinteisen juomasuppilon. Myyn ympäristöpoliittisessa väittelyssä kahdella joukkueella oli 30 sekuntia aikaa väitellä ympäristö-
2015 • 3 • Leväperäinen
Myyry_levis_3_2015_B5.indd 25
poliittisesta aiheista
kolmea tukisanaa käyttäen. Rastilla nähtiin raskaana oleva Timo Soini, kuunneltiin homorummutusta sekä evankeliumin ilosanomaa
sekä pantiin Suomi kuntoon estämällä padon purkaminen anaalitapin avulla. Tämän jälkeen suuntasimme loppubileisiin Kaivohuoneelle, jossa heitimme viimeiset hyvästit uusille tuttavuuksillemme.
Myyläisedustus oli jälleen kerran pieni ja pippurinen.
BiTa on perinteisesti ollut vain biologien tapahtuma, jonka vuoksi innostus ympäristötieteiden puolelta on ollut
vähäistä. Kanssajärjestäjinä toimineiden biologien kanssa keskustelu kuitenkin avasi silmäni siihen, ettemme ole
biologien kanssa kovin erilaisia. Ensi vuoden BiTa koittaa
näihin aikoihin Turussa, ja toivon hartaasti, että silloin
ympäristötieteiden edustus on suurempi kuin koskaan.
Olemme osa Biosfääriä, emmekä halua eristäytyä pieneen
vihreään kuplaamme. Pyrkikäämme siis jokainen löytämään sisäinen biologimme – herää se sitten
lintujen ääniä kuunnellessa,
luentokalvojen ääressä
tai Lammin kenttäkurssilla multaa tonkiessa.
25
23.6.2015 1.09
P E R M A K U LT T U U R I
unelma
ykseydestä
luonnon
kanssa
Teksti: Amanda Pasanen Kuvat: Soil
Permaculture is a philosophy of working with, rather than against nature; of
protracted and thoughtful observation rather than protracted and thoughtless labor; and of looking at plants and animals in all their functions, rather
than treating any area as a single product system.
- Bill Mollison
Mikä permakulttuuri?
Australialaisen Bill Mollisonin kehittämä permakulttuuri
on laaja käsite ja ulottuu pysyvästä (permanent) maanviljelystä (agriculture) ja kulttuurista (culture) maan kunnioittamiseen ja sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen. Lyhyesti
permakulttuurin voisi kiteyttää olevan kokonaisvaltainen
suunnittelufilosofia, jonka toiminta ja järjestys perustuu
luonnon ekologisiin periaatteisiin. Ympäröivää luontoa ja
sen prosesseja havainnoimalla pyritään toteuttamaan kestävää elintapaa yhteistyössä muun luonnon kanssa.
Permakulttuurissa on kolme keskeistä periaatetta.
Maasta huolehtiminen: terve maa mahdollistaa niin ihmisten kuin muidenkin eliöiden ja eliöyhteisöjen kukoistuksen. Ihmisistä huolehtiminen: kaikilla ihmisillä on oikeus elämälle välttämättömiin luonnonvaroihin. Ylijäämän palauttaminen takaisin luonnon kiertokulkuun esimerkiksi jätteitä hyödyntämällä ja kierrättämällä.
Permakulttuurin periaatteita ja käytäntöjä voi tulkita ja toteuttaa eri tavoin. Kalifornialainen Soil päätti pari
vuotta sitten ostaa maata Equadorista ja perustaa sinne hedelmäpuutarhan. Olin skypen kautta yhteydessä Soiliin
eräänä huhtikuisena aamuna, joka oli myöhäinen ilta toisella puolella Atlanttia.
26
Myyry_levis_3_2015_B5.indd 26
"Soilin mukaan valtavirrasta poikkeaminen on aina ollut hänelle itselleen helppoa, vaikeampaa se on ollut muiden
käsittää ja hyväksyä."
Tarina yhdestä unelmasta
Iloinen pitkätukkainen Soil nauraa väsyneelle naamalleni
ja kertoilee kuulumisia. Tällä hetkellä hän hankkii elantonsa myymällä itsetekemiään koruja ja vaatteita säästäen
koko ajan rahaa, jotta pystyisi jossain vaiheessa pysyvästi muuttamaan Equadoriin asumaan. Mistä permakulttuuri-innostus oikein lähti? Yhteiskuntapolitiikan opinnot vaihtuivat puutarhurin ammattiin ja reissukärpäsen
puraisun seurauksena elämäntyyli muuttui pikkuhiljaa
”tavallisesta” vaihtoehtoiseksi”. Soilin mukaan valtavirrasta poikkeaminen on aina ollut hänelle itselleen helppoa, vaikeampaa se on ollut muiden käsittää ja hyväksyä.
Vietettyään paljon aikaa erilaisissa yhteisöissä ja farmeilla sekä innostuttuaan raakaravinnosta ja ympärivuotisesta viljelystä Soililla alkoi kypsyä idea oman maan ostamisesta jostain, jossa puutarhurin hommia ei tarvitse lopet-
Leväperäinen • 3 • 2015
23.6.2015 1.09
taa kylmän talven ajaksi. Havajilla oli liian kallista, jos
ei ostanut maata tulivuoren juurelta, joten paikaksi valikoitui Equador. Sieltä maan ostaminen ulkomaalaisena oli Soilin mukaan suhteellisen helppoa ja halpaa. Päiväntasaajan mukaan nimetyssä Equadorissa on lämmintä
ja vehreää vuoden ympäri, Soilin mukaan ikuinen kevät.
Neljän hehtaarin kokoinen maatilkku sijaitsee Intagissa vuoristoisella alueella 1700 metrin korkeudessa, jossa
luonto on erittäin monimuotoista ja kirkkaat vuoristopurot solisevat aurinkoisilla rinteillä.
Kärsivällistä uurastusta ja
luonnon harmoniaa
Permakulttuurin perusperiaatteiden mukaan alussa ei tehdä mitään. Ensimmäinen vuosi vain havainnoidaan alueen
ekologisia prosesseja, jotta myöhemmin pystyttäisiin mahdollisimman hyvin mukautumaan juuri kyseisen paikan
ekologisiin olosuhteisiin. Tämän jälkeen alkaa fyysinen
uurastus. Soilin maatilkku on vartin kävelymatkan päässä lähimmältä tieltä ja kaikki välineet työkaluista puuntaimiin on kannettava omin voimin paikan päälle. Ensiksi maata oli raivattava telttapaikalle ja riippumatolle,
sitten pienelle keittiökatokselle. Työ on fyysistä ja raskasta tehdä yksin, ja Soil sanoikin, että yksi haastavimmista
asioista on ollut saada ihmisiä mukaan keskelle Equadorin ryteikköä. Hän on kuitenkin saanut paljon apua ystävällisiltä naapureiltaan, joilta aikoinaan osti maatilkun.
2015 • 3 • Leväperäinen
Myyry_levis_3_2015_B5.indd 27
Toivon mukaan myöhemmin, kun permakulttuuri jo tuottaa enemmän, ihmisiä tulee eri puolilta maailmaa sinne
asumaan ja elämään luonnonläheistä yhteisöelämää. Siihen on kuitenkin vielä jonkin verran matkaa.
Soil kertoo, että viljelyn alussa on parasta keskittyä
paikallisiin lajikkeisiin, sillä ne tuottavat varmasti satoa ja
ovat luotettavia. Banaanimetsää alueella on jo ihan luonnostaan, muita viljeltyjä (meille tuttuja) lajikkeita ovat mm
avokaado, sitrushedelmät ja kaakaopavut. Myöhemmin
kun puutarha tuottaa jo hyvin, voi pyrkiä kasvattamaan
myös haastavampia lajikkeita. Tarkoituksena olisi viljellä myös kahvipapuja, sillä paikallisille ihmisille ja etenkin naisille, kahvintuotanto on lähes ainoa varteenotettava toimeentulovaihtoehto. Soil on kiinnostunut myös
lääkekasvien viljelystä.
Kasvillisuuden kerrostuneisuus on tärkeää permakulttuurisessa viljelyssä. Kun kerroksia on monia, pystytään paljon erilaisia hyötykasveja viljelemään pienelläkin pinta-alalla ja kasvien välisiä hyötysuhteita hyödyntämään tehokkaasti. Permakulttuurissa tärkeää on eri lajien välinen harmonia eli mutualistiset suhteet niin kasvien, hyönteisten kuin esimerkiksi sienirihmastojen välillä. Usein puhutaan myös permakulttuuri-killoista, jotka muodostuvat yhteisistä resursseista hyötyvistä eliöryhmistä, jotka yhdessä mahdollistavat koko yhteisön kukoistuksen ja selviämisen.
Miksi juuri permakulttuuri?
Ensiksikin Soil haluaa osoittaa, että se on yksinkertaisesti mahdollista. Hän tietää olevansa idealisti ja ymmärtää
projektinsa massiivisuuden. Voi viedä vielä kymmenenkin
vuotta, ennenkuin hänen omistamansa maatilkku on tuotannossaan omavarainen.
"Luonnon manipuloiminen ja prosessoiminen on mennyt niin pitkälle, ettei
tavallista ruoantuotantoa nähdä enää
luonnollisena prosessina."
Toinen syy on sosiaaliturva ja eläke. Soil ei usko kalliisiin vakuutuksiin eikä halua investoida suuryritysten osakkeisiin eläkepäivien varalle. Yhdysvalloissa turvallinen eläke ei ole mikään itsestäänselvyys. Hedelmäpuutarha ja turvallinen permakulttuuriyhteisö Equadorissa tuntuu Soilin mielestä paljon varteenotettavammalta vaihtoehdolta.
27
23.6.2015 1.09
Kolmas syy on vastareaktio amerikkalaiseen epäterveelliseen ruokavalioon. Soilin mukaan etenkin juuri hänen
kotiseudullaan Missourissa ruokakulttuuri on todella epäterveellistä ja perustuu paljolti pika- ja mikroruokiin. Hän
kertoo nauraen omien vanhempiensa syövän vain mikroruokaa.
Takaisin luontoon
Soilin mielestä permakulttuuri on luonnonprosessien jäljittelemistä. Puhumme siitä, kuinka ihminen on mennyt
niin pitkälle luonnon manipuloimisessa ja prosessoimisessa, että tavallista ruoantuotantoa ei välttämättä enää nähdä luonnollisena prosessina vaan teollisena ihmisvaikutteisena tuotantoketjuna, jolla ei enää ole yhteyttä luon-
toon. Ahdistus ympäristöongelmista, ilmastonmuutoksesta ja globaalin maailman sosiaalisesta epäoikeudenmukaisuudesta on johtanut monenlaisiin liikkeisiin kuten
juuri permakulttuurinkin kehittymiseen. Luonnosta vieraantuminen on mennyt monissa teollisissa yhteiskunnissa niin pitkälle, että ihmiset tieten tahtoen valitsevat metsässä asumisen ja ikään kuin ”ajassa taaksepäin matkustamisen”. Soil kertoo, että maata kaivaessa ja muokatessa hän on ymmärtänyt yhä selvemmin kuinka pieni osanen hän onkaan luonnon suuressa kiertokulussa. Maan
omistaminenkin on hänen mukaansa vain ihmisen itselleen luoma illuusio, sillä todellisuudessa esimerkiksi muurahaiset ja muut eliöt omistavat maata vähintään yhtä paljon kuin me ihmiset.
Security is when you look out of your kitchen
window and see your friends gardening.
- Bill Mollison, founder of permaculture
28
Myyry_levis_3_2015_B5.indd 28
Leväperäinen • 3 • 2015
23.6.2015 1.09
Kiinnostaako taittaminen?
Sykkiikö runosuoni?
Onko Karpolla asiaa?
Kysy PikkuMyyltä:
Pikku-Myy on ympäristötieteiden opiskelijoiden ja Myy
ry:n viekas maskotti, mutta myös erittäin terävä päästään. Tämän vuoksi toimitukseen saapuneet visaiset
kysymykset välitetään aina pikku myyn selvitettäväksi.
K: Miksi sanonnassa "Syön sinut suihini" sana suu on
monikossa? Eihän kellään ole kahta suuta?
Pikku myy vastaa:
Toisen popsiminen tai edes sillä vitsailu on sen verran makaaberia puuhaa,
että painajaisiahan sillä ystävälleen teettää. Myy mietti tätä pulmakasta kysymystä nuttura suhisten ja tuli siihen tulokseen, että moinen ehdottelu aiheuttaa uhkauksen kohteelle hirviömäisiä näkyjä , joissa irvileukaiset kasvot puputtavat useilla suillaan epäonnista ystävää. Tätä pidemmälle ei Myy uskaltanut ajatusketjua viedä, eli toivottavasti vastaus tyydyttää. Hui! Senkin pervo.
2015 • 3 • Leväperäinen
Myyry_levis_3_2015_B5.indd 29
Tvärminnen spektrofotometri syö tunnissa noin tsiljoona näytettä suihinsa
29
23.6.2015 1.09
Ammattiliittoon kannattaa
liittyä jo fuksina
Monille fukseille Se Oikea työelämä saattaa kuulostaa kaukaiselta asialta. Eikä ihme - onhan yliopistouran alussa muutenkin valtavasti uutta opittavaa, muistettavaa ja huolehdittavaa. Toisille työelämä on taas tuttua kauraa: jotkut fuksit ovat olleet töissä jo vuosia. Vähintään pienistä kesätöistä homma on tullut tutuksi melkein kaikille. Opiskelijaelämä on todennäköisesti elämäsi huikeinta ja hauskinta aikaa, mutta älä unohda biletyksen lomassa sitä, miksi oikeastaan opiskelet - saadaksesi sen unelmiesi työpaikan, oli se sitten pyöriäistutkija, ympäristökasvattaja, päästökauppaasiantuntija tai ympäristöministeri!
Kun liityt ammattiliittoon heti fuksina, olet vahvoilla
työelämässä heti alusta lähtien. Liitot tarjoavat opiskelijajäsenilleen monenlaista apua ja vinkkiä esimerkiksi kesätöiden hakemiseen. Kesätöitä kannattaa ehdottomasti
tehdä, vaikka oman alan töitä ei heti löytyisikään. Kun
liityt samalla työttömyyskassaan ja pikkuhiljaa kesätöissä kerätyt vaaditut työtunnit täyttyvät, saat valmistumisen jälkeen tarvittaessa ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa (joka on siis paljon enemmän kuin peruspäiväraha)! Liitto myös pitää puoliasi työelämän vaikeissa tilanteissa. Liiton jäsenyys on vaikuttamista parhaimmillaan, sillä työntekijöiden oikeudet eivät ole varsinkaan
nykyisessä ilmapiirissä mikään itsestäänselvyys. Yhteistyössä on voimaa.
Kaiken lisäksi liitto auttaa oman ainejärjestösi MYY
ry:n toimintaa parhaiten, kun mahdollisimman moni
myyläinen on liittynyt liittoon. Esimerkiksi Ympäristöasiantuntijoiden Keskusliitto YKL ry auttaa taloudellisesti tulevaa Ahvenanmaan ekskursiota mukaan lähtevien YKL:n jäsenten määrän mukaisesti.
Ympäristöasiantuntijoiden Keskusliitto YKL ry on
juuri sopiva ammattiliitto ympäristöalan opiskelijalle!
Liiton jäsenenä saat kaikki nämä edut:
- Työttömyyskassa
- Urakurssit
- Ympäristöasiantuntija-lehti neljä kertaa vuodessa
- Palautetta CV:stä
- YKL-kalenterin
- Liiton opiskelijatapahtumat
- Lakipalvelut
- Palkkaneuvonta
- Lisäksi taustalla tapahtuu kaikenlaista: työehtosopimukset, koulutuspolitiikka, luottamusmiehet, työmarkkinatutkimukset, kannanotot... ja paljon muuta!
Opiskelijoille jäsenmaksu (2015) on vain 5 €.
Lue lisää ja liity osoitteessa ykl.fi.
Nähdään syksyllä MYY ry:n ja ammattiliittojen työelämätapahtumissa!
Terveisin Myyn työelämävastaava,
Mari
30
Myyry_levis_3_2015_B5.indd 30
Leväperäinen • 3 • 2015
23.6.2015 1.09
Paras tapa aloittaa fuksivuosi, tai oikeastaan mikä tahansa vuosi, on eksku!
Myyläisneitoja Skagenissa (Tanska-eksku 2014)
Älä jää rannalle ruikuttamaan
- tule ekskulle!
Ainejärjestömme Myy järjestää joka vuosi ekskun eli ekskursion eli exQn eli opintomatkan. Tyypillisesti ekskun odotus alkaa kihelmöidä masuissa jo kevään loppupuolella, ja ekskun jälkeinen syksy meneekin vauhdikkaita ja hataria
ekskumuistoja kaivellessa.
Tänä vuonna käymme keräämässä oppia Suomen ei-suomalaisimmasta kunnasta, eli Ahvenanmaalta, 29.9.2015–
4.10.2015. Paikanpäälle on järjestetty jos jonkinlaista ohjelmaa: tapaamme Ahvenanmaalaisia virkailijoita, turkulaisia
opiskelijoita, real life-panimomestarin ja ehkä jopa villisikoja. Kohokohtana on vierailu Suomen ja Ruotsin johtavassa
vesiviljelylaitoksessa, jossa nähdään, mistä ne meidänkin cittarilohet tulee.
Ennenkaikkea eksku on maailman paras tapa tutustua mainioihin ihmisiin opintojen eri vaiheista, ainejärjestöön
ja myyläisyyteen. Majoitumme koko viikon mökkikylässä rannan tuntumassa, joten saunalauluilta ja iltanuotiofilosofoinneilta tuskin vältytään.
Koko lysti maksanee n. 230 euroa myypylää kohti, ja sisältää matkat, asumisen, ohjelman ja päivittäisen aamupalan/illallisen.
Reissuun mahtuu 40 osallistujaa, ja paikoista 10 on varattu rakkaille fukseillemme. Ekskusta on aikaa jutella orientoivan viikon aikana tuutoreiden, vanhempien opiskelijoiden ja ekskuvastaavan (allekirjoittaneen) kanssa. Ilmoittautuminen vanhemmille opiskelijoille alkaa 10.8. ja fukseille 24.8! Innokas ekskuvastaava vastaa mielellään kaikkiin mieltänne kaihertaviin kysymyksiin meilitse: [email protected]
Mitä? Eksku eli opintomatka Ahvenanmaalle
Missä? No Ahvenanmaalla!
Milloin? 29.9.2015-4.10.2015
Paljon? n. 230 euroa
Onko pöljää odottaa jo lokakuuta keskellä kauneinta kesää? No ei.
Liisa
2015 • 3 • Leväperäinen
Myyry_levis_3_2015_B5.indd 31
31
23.6.2015 1.09
32
Myyry_levis_3_2015_B5.indd 32
Leväperäinen • 3 • 2015
23.6.2015 1.09