Supervälkkä innostaa lapsia liikkumaan

Transcription

Supervälkkä innostaa lapsia liikkumaan
KUNTA TIEDOTTAA
Supervälkkä
innostaa lapsia liikkumaan
Toimintaohjeita oppilaille antoivat
oranssihuppupäiset Teemu Liimatta,
seurakunnan nuorisotyönohjaaja(kesk.)
ja Mika Vänni, kunnan liikuntasuunnittelija.
Hyvinvointisuunnitelmasta
käytäntöön
Supervälkän tavoitteena on
lisätä lasten ja nuorten liikkumista. Ikäihmisille suunnatuilla
kirjasto- ja kulttuuripalveluilla
taas tuetaan iäkkään väestön
fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista
hyvinvointia.
M
Koulun pihalla on täysi tohina päällä, kun koulun oppilaat juoksevat
ympäri pihaa leikkien ”Poliisia ja
rosvoa” tai tekevät toinen toistaan
hienompia lumiveistoksia koulun
pihan täydeltä. Iloiset kiljahdukset,
punaiset posket ja jatkuva liike täyttävät näkymän Klaukkalan koulun
pihalla.
K
yseessä on supervälkkä, joka
pidetään kunkin kuukauden
ensimmäisenä tiistaina kouluaikana. Supervälkkä kestää 30 minuuttia
ja sen on kaikille koulun oppilaille tarkoitettua ohjattua toimintaa, jolla halutaan innostaa lapsia liikkumaan yhdessä
ekaluokkalaisesta kuudesluokkalaiseen.
Toiveena on, että lapset jatkaisivat omatoimisesti muillakin välitunneilla supervälkällä tehtyjä pelejä ja leikkejä.
Supervälkällä
pelataan ja leikitään
Perusajatuksena on kannustaa lapsia
liikunnallisten pelien ja leikkien pariin
välitunneilla sekä lisätä lasten liikuntaaktiivisuutta, jolla on myös positiivisia
vaikutuksia oppimiseen ja kouluviihtyvyyteen. Supervälkkä-toimintaa on
toteutettu Klaukkalan koulun lisäksi
Syrjälän koululla ja Rajamäen koululla
viimeisen vuoden aikana.
4
NURMIJÄRVI 1 • 2015
Supervälkkä-toimintaa on ollut toteuttamassa liikuntasuunnittelija Mika
Vänni ja seurakunnan nuorisotyönohjaaja Teemu Liimatta.
– Tavoitteenamme on käydä jatkossa useammalla koululla aloittamassa
supervälkkä-toimintaa ja innostaa kouluja ja opettajia jatkamaan sitä. Toiminta tarjoaa myös hyviä mahdollisuuksia
Välkkäri-ohjaajille tai oppilaskunnan
edustajille tsempata oppilaita liikkumaan välitunneilla sekä lisätä oppilaiden
osallisuutta koulupäivän aikana, toteavat
Mika ja Teemu.
Toimijoiden välinen
yhteistyö tukee kouluja
Klaukkalan koulun rehtori Helena Pelkonen on tyytyväinen supervälkkiin.
Oppilaat odottavat innolla pidennettyjä
liikunnallisia välitunteja, joiden aikana heidän välinen yhteisöllisyys näkyy
myönteisellä tavalla pienten ja isojen
touhutessa toistensa kanssa. Supervälkkä -toimintaan on liittynyt myös liikuntakerho.
Koulun toimintakulttuurin kehittämisellä on merkittävä osa uudistuvassa
opetussuunnitelmassa. Tällainen eri toimijoiden välinen yhteistyö tukee kouluja
tulevassa muutoksessa.
Maria Immonen (vas.) ja Jessica Heikkinen Klaukkalan koulun 3b-luokalta olivat innolla mukana liikkumassa.
Pidennetty liikunnallinen
välitunti, supervälkkä,
pidetään kunkin kuukauden
ensimmäisenä tiistaina.
olemmat esimerkit liittyvät Nurmijärven kunnan hyvinvointisuunnitelman tavoitteiden käytännön
toteuttamiseen.
Viime vuonna valmistuneella
hyvinvointisuunnitelmalla vaikutetaan lasten ja nuorten, työikäisten
ja ikäihmisten hyvinvointiin sekä
asuin- ja elinympäristön turvallisuuteen ja viihtyisyyteen. Samalla
kehitetään hyvinvointityön johtamista kunnassa. Suunnitelmaan
kirjattujen tavoitteiden toteutumista seurataan vuosittain.
Voit tutustua Nurmijärven hyvinvointikertomukseen ja
-suunnitelmaan osoitteessa www.
nurmijarvi.fi/strategia