Mallivastaukset – Sopimusoikeus (200203A) 13.5.2015

Mallivastaukset – Sopimusoikeus (200203A) 13.5.2015
Tehtävä 1 (Marja Luukkonen)
Tapauksessa oli kyse valtuutuksesta ja siinä piti vastata kysymyksiin valtuutusmuodosta,
valtuutuksen pätevyydestä sekä lisäksi tilannetta tuli arvioida oikeustoimilain 11 §:n nojalla.
Maksimipistemäärä oli 10 pistettä.
Tapauksessa tuli ensiksi pohtia valtuutusmuotoa ja sen pätevyyttä. Valtuutusmuoto on
tapauksessa valtakirjavaltuutus, jossa valtuuttaja antaa valtuutetulle valtakirjan, jossa määritellään
valtuutetun kelpoisuus. Esittämällä valtakirjan kolmannelle valtuutettu voi osoittaa edustusvaltansa.
Valtuutuksella ei ole määrämuotoa lähtökohtaisesti eli sekä kirjallinen että suullinen valtuutus ovat
yhtä päteviä. (Hemmo s. 267)
Toiseksi tapauksessa tuli pohtia edustajan toimivaltaa ja kelpoisuutta, mitä näillä tarkoitetaan,
miten ne ilmenevät tapauksesta ja mitä oikeusvaikutuksia näillä mahdollisesti on. Kelpoisuus ja
toimivalta määrittävät kummatkin sitä, kuinka laaja oikeus sitoumusten tekemiseen edustajalla on.
Kelpoisuus määrittää edustusvallan ulkorajan. Edustajalla on lähtökohtaisesti valta päättää
sellaisia oikeustoimia, jotka kuuluvat hänen valtakirjassa täsmennetyn tehtävänsä alaan.
Kelpoisuus määrittyy siten valtakirjan sisällön (tai joissakin tapauksissa edustajan aseman
kaltaisten havaittavien tunnusmerkkien) perusteella. (Hemmo s. 252)
Edustajan toimivalta puolestaan määräytyy sen mukaan, mitä päämiehen ja edustajan välillä
asiasta on sovittu. Toimivalta rajoittuu esimerkiksi silloin, kun valtuuttaja antaa valtuuttajalle
toimiohjeita siitä, millaisen oikeustoimen tämä saa tehdä, muta näitä seikkoja ei kirjata valtakirjaan
kelpoisuuden rajoituksiksi. Toimivaltarajoitukset perustuvat siis valtuuttajan ja valtuutetun sisäiseen
suhteeseen. (Hemmo s. 253)
Kelpoisuus ja toimivalta ovat yhtä laajoja silloin, kun päämies ei ole antanut edustajalle mitään
sellaisia sopimuksen päättämistä rajoittavia ohjeita, jotka eivät suoraan ilmene edustajan
kelpoisuuden perustuvasta tosiseikastosta. Tapauksessa kelpoisuus on kuitenkin ollut toimivaltaa
laajempi, sillä valtuutetulle on annettu valtakirjalla oikeus päättää oikeustoimi valtuuttajan puolesta
niin, että valtuutettua koskevia toimintavaatimuksia on täsmennetty valtuuttajan ja valtuutetun
välisin valtakirjasta näkymättömin määräyksin. (Hemmo s. 253) Tapauksessa valtuutetun
toimivaltaa on rajoitettu DVD-boksin ostohinnan suhteen.
Jos edustaja ylittää toimivaltansa, mutta pysyy kelpoisuutensa sisällä, hän rikkoo päämiehen
antamia ohjeita. Menettelyvirheen oikeusvaikutuksia on tällöin arvioitava erikseen päämiehen ja
sopimuskumppanin sekä päämiehen ja edustajan suhteessa. Ratkaisevaa päämiehen ja
sopimuskumppanin välisen sopimuksen pätevyyden kannalta on jälkimmäisen vilpitön mieli. Ellei
sopimuskumppani tiennyt eikä hänen pitänytkään tietää toimivallan ylityksestä, sopimus sitoo
päämiestä. Tapauksessa annettujen tietojen mukaan DVD-boksin myyjä on ollut vilpittömässä
mielessä. Sen sijaan valtuutettu voi joutua vahingonkorvausvastuuseen valtuuttajaa kohtaan.
(Hemmo s. 253–254)
Korjaajan kommentti: Tapaus on mennyt yleisesti ottaen todella hyvin. Joiltain opiskelijoilta oli
harmillisesti mennyt sekaisin kelpoisuus ja toimivalta. Jos termit on kuitenkin selitetty täysin oikein
(mutta niistä on käytetty päinvastaisia nimityksiä), on tästä saanut pari pistettä, mutta ei enempää.
Tehtävä 2 a (Frey Nybergh)
On olemassa lähinnä historiallinen sopimuksen syntytapaa koskeva erottelu. Sopimuksia voi jakaa
konsensuaali- ja reaalisopimuksiin. Konsensuaalisopimus on sopimus, jonka sitovuus ei edellytä
suoritustointa vaan perustuu pelkästään suorituslupaukseen eli tahdonilmaisuun. Reaalisopimus
puolestaan ei sido ennen nimenomaisen suorituksen tekemistä (esim. hallinnan luovutus).
Tällaisilla sopimuksilla ei kuitenkaan ole nykyisin merkitystä. (Halila – Hemmo: Sopimustyypit
(2008) s. 13 ja Hemmo: Sopimusoikeuden oppikirja 2006 tai sama teos 2008 s. 75).)
Oikeustoimilain sopimuksen tekemistä koskevien säännösten soveltamisala on lain 1.2 §:n
rajoittama. Säännökset eivät koske määrämuotoisia sopimuksia eivätkä reaalisopimuksia.
Oikeustoimilain 1 luku sääntelee siis vapaamuotoisten konsensuaalisopimusten tekemistä.
(Hemmo: Sopimusoikeuden oppikirja 2006 tai sama teos 2008 s. 75).)
Hallituksen esityksessä esitetty reaalisopimuskäsite ei vastaa sitä mitä perinteisesti
siviilioikeudellisessa kirjallisuudessa sillä on tarkoitettu. Siinä selitetään, että syntyvä sopimus
perustuu kuljettajan käyttäytymiseen tilanteissa, jossa ajetaan yksityisesti hallitulle kiinteistölle.
Tämä käyttäytyminen kuvataan “niin sanotuksi reaalisopimukseksi”. Kirjallisuudessa tämä
sitoutumisen tapa on kuitenkin hahmoteltu toisin. On puhuttu sopimuksen välittömästi perustavista
tosiseikoista. Oikeussuhteen perustuva tosiasiallinen tapahtuma saa aikaan molemminpuoliset
suoritusvelvollisuudet, joista toinen on yleensä maksusuoritus ja toinen elinkeinonharjoittajan
toimialalle ominainen palvelus. (Hemmo: Sopimusoikeuden oppikirja 2006 tai sama teos 2008 s.
87). Hallituksen esityksessä valittu nimitys on omiaan aiheuttamaan sekaannusta oikeuselämässä
käytävässä keskustelussa eikä siten ole suositeltava ainakaan ilman tarkentavaa määrittelyä.
Huomioita
Kahdessa vastauksessa on onnistuttu kuvaamaan reaalisopimuksen määritelmä, muttei
luonnehtimaan pysäköintiä sopimusoikeudellisesti siten kuin oppikirjassa. Muutoin ei ole analyysin
pohjaksi osattu toistaa, mitä oppikirjoissa on sanottu reaalisopimuksista. Näin ollen kehotus suorittaa
vertailu ei ole pystytty toteuttamaan.
Muutamassa vastauksessa vastaaja käyttää ilmaisua “tapauksessa” viitaten täten ikään kuin olisi kyse
oikeustapauksen ratkaisemisesta. Tämän jälkeen kerrotaan joutuuko kuljettaja maksamaan
valvontamaksua. Tehtävässä kehotettiin vertaamaan esitetty teksti siihen mitä muisti oppikirjoista. Ei
ollut siis kyse yksittäisen tapauksen ratkaisemisesta!
Tehtävä 2 b (Frey Nybergh)
On kyse ostajan huolenpitovelvollisuudesta tavarasta, joka on irtaimen kaupan instituutti. Tätä
instituuttia koskevia normeja tulee sovellettaviksi, kun ostaja haluaa torjua vastaanottamansa
tavaran. Sitä koskevia normeja sovelletaan kaikissa irtaimen kaupan suhteissa (ns. b-b, b-c, c-c).
Teoksessa Varallisuusuhteet asia käsitellään pelkästään kauppalain (KL) osalta (s. 989 s.).
Teoksessa Wilhelmsson ym. 1 luvussa on esitys irtaimen kaupasta yleisesti. Tehtävä ei rajoittunut
KL:n soveltamistilanteisiin. Kuluttajakaupassa tulee huomioida, että kuluttajasuojalain (KSL)
5:29:ssä säädetään siitä mitkä kauppalain säännökset sovelletaan KSL:n 5 luvun ohella.
Ostajan huolenpitovelvollisuudesta säädetään KL 73.1 §:ssä seuraavasti: Jos ostaja haluaa torjua
vastaanottamansa tavaran, hänen on myyjän lukuun ryhdyttävä kohtuullisiin toimenpiteisiin
huolehtiakseen tavarasta.
KL 73.2 §:ssä säädetään kuljetuskaupasta ja tällöin on huomioitava, että KSL 5:29 mukaan tämä
lainkohta ei sovelleta kuluttajakaupassa: Jos ostaja haluaa torjua tavaran, joka on lähetetty hänelle
ja jota pidetään hänen saatavillaan määräpaikkakunnalla, hänen on huolehdittava tavarasta
myyjän lukuun, jos se on mahdollista kauppahintaa maksamatta ja ilman kohtuuttomia
kustannuksia ja kohtuutonta haittaa. Tällaista velvollisuutta ei kuitenkaan ole, jos myyjä tai joku
muu, joka hänen puolestaan voi huolehtia tavarasta, on määräpaikkakunnalla.
Lisäksi KL:ssa säädetään huolenpitovelvollisuustilanteista 74–78 §:ssä: tavaran säilytyksestä
sivullisen luona, kustannusten korvaamisesta ja tavaran myynnistä.