lue lehti - Oma PLUS Apteekit

Transcription

lue lehti - Oma PLUS Apteekit
Oma PLUS Apteekkien asiakaslehti
2/2015 18. vuosikerta
10 ohjetta
IHOVOITEEN
VALINTAAN
ATOOPPINEN
IHO on monen vaiva
Mitä tapahtuu
TRIMMAAJAN
LUONA?
TEEM
ANA
ANNE MATTILA
IHO
TÄRKEINTÄ
on tuottaa iloa
2 Oma PLUS 2/2015
❯ PÄÄKIRJOITUS
Pieniä PUROJA
KEVÄT ON uudistumisen aikaa. Tätä kirjoittaessani Suomi valmistautuu eduskuntavaaleihin. Edellisen hallituksen ja eduskunnan
kesken jääneet työt odottavat vastavalittua eduskuntaa. Kuin kukkaset talven jälkeen nousevat sote-uudistus ja muut edellisen kauden asiat uudelleen esille. Eivät ne ole mihinkään kadonneet. Kesän
tullessa ne nostavat taas päätään.
Perusterveydenhuolto on kaikista lähipalveluista asia, jota suomalaiset arvostavat. Koska verojen korottamisen tie on käyty loppuun, pitää toimintaa kehittää ja keskittyä olennaiseen. Yksityisen
sektorin palveluista useita mainintoja tutkimuksissa asukkaiden
mielessä saa apteekki. Terveydenhuollon palveluiden olemassaolo
on paikalliselle apteekille yhtä tärkeää kuin asukkaillekin. Molemmat hyötyvät toisistaan ja eivät tule toimeen ilman. Tätä kutsutaan synergiaksi.
PricewaterhouseCoopersin (PwC) vuonna 2015 tekemän tutkimuksen mukaan apteekkien neuvonta säästää perusterveydenhuollolta työtä vuositasolla satojen miljoonien arvosta. Apteekkareiden ja lääkäreiden arvioiden mukaan lähes puolet asiakkaista,
jotka saavat apteekeista itsehoitoon liittyvää neuvontaa, välttävät
yleislääkärin vastaanottokäynnin ja uuden reseptilääkkeen määräämisen. Keskimäärin joka kolmas pieniin vaivoihin apua hakeva
puolestaan välttää sairaalapäivystyskäynnin saadessaan apteekista
itsehoitoon liittyvää terveysneuvontaa.
Pienistä puroista kasvaa suuri virta. Lähes miljardia ei varmaan
kukaan voi pienenä pitää, joten ei ihme, että puolueiden edustajat ovat vaalien alla olleet tukemassa nykyisen kaltaisen apteekkijärjestelmän jatkoa ja kehittämistä. Toivottavasti nämä asiat ovat
myös alkavan kauden hallitusohjelmassa. Toimiva, kattava ja tehokas terveydenhuolto on meidän kaikkien suomalaisten etu.
Kuukausi sitten olin symposiumissa kuuntelemassa saksalaisen
asiantuntijan, dr. Carsten Nicolauksen, luentoa Suomen luonnon
vaarallisimmasta eläimestä, punkista. Pienestä koostaan huolimatta tämä otus aiheuttaa valtavasti harmia levittäessään borrelioosia. Toivotan teille kaikille aurinkoista ja terveellistä kesää. Apteekki auttaa lähelläsi kesälläkin.
Tatu Johansson, päätoimittaja, proviisori
Oma PLUS Apteekkipalvelut Oy
[email protected]
BÄCKAR små
VÅREN ÄR förnyelsens tid. Då jag skriver detta förbereder Finland
sej för riksdagsvalet. Den förra regeringens och riksdagens halvfärdiga jobb väntar den nya riksdagen. Social- och hälsovårdsreformen och andra ärenden från den tidigare regeringen och riksdagen väntar nu på den nya riksdagen. Social- och hälsovårdsreformen och många andra oavslutade ärenden väntar på att tas upp
på nytt. De har tyvärr inte försvunnit någonstans.
Primärhälsovården är den tjänst som finländaren anser viktigast. Eftersom skattehöjningar inte längre kommer på fråga, bör
man fokusera på det väsentliga. I olika undersökningar nämner allmänheten ofta apotekstjänsterna bland de privata tjänsterna.Också
för apoteken är det av största vikt att de lokala hälsovårdstjänsterna finns kvar. Synergin mellan apoteken och hälsovårdstjänsterna
är uppenbar och ingendera klarar sig utan den andra.
PricewaterhouseCoopers (PwC) utförde 2015 en undersökning som kom till resultatet att apotekens informationsverksamhet sparar samhället hundratals miljoner. Apotekarna och läkarna
uppskattar att närmare hälften av de kunder som får egenvårdsinformation på apoteket, kan undvika ett besök hos allmänläkare
och därigenom en receptutskrift. I medeltal var tredje person som
söker hjälp på apoteket för mindre besvär, kan undvika att besöka
sjukhusjour efter att ha fått hjälp på apoteket.
Många bäckar små gör en stor å. En summa som närmar sej en
miljard kan väl ingen tycka att är liten. Inte underligt att de politiska
partiernas representanter inför valet uttrycker en vilja att utveckla och säkerställa en fortsättning på det apotekskoncept vi har. Vi
skall hoppas att detta också blir inskrivet i regeringsprogrammet.
Det är i vårt allas intresse att vi har en heltäckande och effektiv
sjukvård.
För en månad sedan besökte jag ett symposium och lyssnade
till den tyska experten, dr. Carsten Nicolaus. Han berättade om vårt
farligaste djur, fästingen, som trots sin ringa storlek är till stort besvär på grund av sjukdomen borrelios, som den sprider.
Jag önskar er alla en solig sommar och en god hälsa. Apoteket
hjälper också under sommaren.
Tatu Johansson, chefredaktör, provisor
Oma PLUS Apteekkipalvelut Oy
[email protected]
❯ TÄSSÄ LEHDESSÄ
Tiesitkö tämän psoriaasista? ............................................................ 3
Gallup................................................................................................. 3
Kun musiikki ja taide koskettavat ..................................................... 4
Tuoteuutiset...................................................................................... 7
Hoida päänahkaa hellästi .................................................................. 8
Turkki kaipaa hoitoa ...................................................................... 10
Uutisia eläinmaailmasta ................................................................. 11
Paikallissivut ................................................................................... 12
Iik, iho ikääntyy! ............................................................................. 14
2/2015
Kysy apteekkarilta .......................................................................... 15
Kirjoja terveydeksi .......................................................................... 16
10 ohjetta ihonhoitotuotteiden valintaan ................................... 18
5 kysymystä aurinkokeratoosista ................................................. 19
Atooppinen iho ärtyy helposti .................................................... 20
Apteekin hyllyltä: rakkolaastarit ................................................... 22
Apteekkien yhteystiedot .............................................................. 23
Ristikko ja sudoku ......................................................................... 23
❯ AJANKOHTAISTA
ALLERGIAPORTAALI
auttaa löytämään
turvallista kosmetiikkaa
HELSINGIN ALLERGIA- JA ASTMAYHDISTYKSEN yhdessä asiantuntijoiden kanssa kehittämä Allergiaportaali on tehty avuksi kaikille, joille kosmetiikka aiheuttaa allergisia oireita. Osoitteesta kosmetiikka-allergia.fi löytyy tietoa esimerkiksi kosmetiikan säilöntäaineista ja allergiasta, hajusteallergiasta, hiusväreistä, deodoranteista ja
antiperspiranteista. Rekisteröityneet käyttäjät voivat myös osallistua
keskusteluihin, esittää kysymyksiä iho- ja kosmetiikkaneuvonnalle
sekä tilata maksullisia tuotelistauksia. Niistä selviää, mitä tuotteita
voi käyttää, kun tietää, mille kosmetiikan raaka-aineelle on allerginen. Tuotteita on mukana noin 7 500 ja tuotetietoja päivitetään jatkuvasti. ■ LÄHDE KOSMETIIKKA-ALLERGIA.FI
Elintapaneuvonta
ehkäisee MUISTIHÄIRIÖITÄ
URAAUURTAVA SUOMALAISTUTKIMUS osoittaa, että terveelliset
elämäntavat voivat ehkäistä muistihäiriöitä. Tehostettua elintapaneuvontaa saaneiden riski muistin ja ajattelutoimintojen heikentymiseen oli melkein kolmanneksen (31 %) pienempi kuin tavallista
neuvontaa saaneiden. Tehostetussa neuvonnassa tehtiin muisti- ja
liikuntaharjoituksia, annettiin ravitsemusneuvontaa ja opastettiin
sydän- ja verisuonitautien riskien hallinnassa.
Osallistujien kokemukset neuvonnasta olivat erittäin myönteisiä
siitä huolimatta, että esimerkiksi ravitsemusasiat olivat monille tuttuja jo ennestään. Ammattitaitoinen ravitsemusterapeutti teki aiheesta kiinnostavan. FINGER-tutkimukseen osallistui kaikkiaan 1 260
60–77-vuotiasta suomalaista kahden vuoden ajan.
Tutkimusta johtanut professori Miia Kivipelto toivoo, että
muistisairauksiin sairastumisen alkua voisi siirtää aktiivisella elintapaohjauksella 5–10 vuotta. Jos näin kävisi, muistisairaiden määrä jopa
puolittuisi. ■ LÄHDE THL
u Tutkimukseen osallistunut Jaana Elonen saa
liikuntaohjausta.
UNIAPNEAA
osataan hoitaa
entistä paremmin
KUN NUKKUJA KUORSAA kovaäänisesti ja hengityksessä on katkoja, puhutaan uniapneasta. Suomessa ainakin 300 000 ihmistä sairastaa uniapneaa. Se on nykyisin hyvin hoidettavissa oleva sairaus,
koska hoitomuodot ovat kehittyneet.
Yleisin uniapnean hoito on nenän kautta annettava ylipainehengityshoito. Siinä hengitetään huoneilmaa ylipaineella maskin avulla, jolloin CPAP-laitteen puhaltama ilmavirta pitää hengitystiet auki
unen aikana. Hengitysliiton järjestöjohtaja Mervi Puolanne kertoo,
JOPA 30 PROSENTTIA suomalaisista sairastaa allergista nuettä laitteista on tullut entistä käyttäjäystävällisempiä. Mashaa. Vaiva vaikeuttaa nukkumista ja tekee siten arjesta
keja on useita malleja, joista voi kokeilemalla etsiä sopiraskaampaa. Myös liikunta muuttuu raskaaksi, kun
van. Hoito auttaa oireisiin hyvin ja tehoaa jo yhden
hengittäminen vaikeutuu. Nuha heikentää myös
tai kahden yön jälkeen. Se sopii lähes kaikille unihaju- ja makuaisteja.
apneaa sairastaville.
Allerginen nuha on vesimäisempää ja pitkäMyös laihduttaminen ja liikunta auttavat väkestoisempaa kuin flunssanuha. Aiheuttajia on
hentämään uniapnean oireita. Päivittäisen arkiVOIT LÄHETTÄÄ palautetta
monia, kuten siitepöly, eläinhilse tai huono siliikunnan lisäksi suositellaan vähintään 2,5 tuntia
OmaPlus-lehdestä osoitteeseen
säilma. Allergista nuhaa hoidetaan antihistamiikestävyysliikuntaa viikossa. Päivittäisestä [email protected]. Samaan
nitableteilla ja kortisonipohjaisilla nenätipoilla tai
sukkien käytöstä voi olla hyötyä, koska silloin jalosoitteeseen voit laittaa myös
-suihkeilla, joita saa apteekeista sekä lääkärin rekoihin ei kerry nestettä, joka makuuasennossa voi
juttuideoita ja toiveita.
septillä että ilman lääkemääräystä. Hoidon voi aloitsiirtyä ylävartaloon ahtauttamaan hengitysteitä. ■
Kiitos!
LÄHDE HENGITYSLIITTO
taa omatoimisesti. ■ LÄHDE ALLERGIA- JA ASTMALIITTO
Nyt NENÄT KUNTOON!
Lähetä
palautetta!
Oma PLUS 2/2015
❯TIESITKÖ TÄMÄN?
3
❯GALLUP
TEKSTI MAIJA RAUHA KUVA DREAMSTIME
TEKSTI JA KUVAT ELINA SUHANKO
Miten hoidat
IHOASI?
Useimmat hoitavat ihoaan
kosteuttamalla ja suojaamalla
auringolta. Ihonhoidossa otetaan
huomioon vuodenaika, ikä ja
ihotyyppi.
VIRPI, PAIMIO
HILSETTÄ?
Ei, vaan psoriaasi
PSORIAASI ON USEIMMITEN LIEVÄ VAIVA, MUTTA PAHIMMILLAAN
SE VOI HANKALOITTAA ELÄMÄÄ PAHASTIKIN. PSORIASISLIITON
KUNTOUTUSSUUNNITTELIJA KRISTIINA RAUTIO ARVIOI
SAIRAUTEEN LIITTYVIÄ VÄITTÄMIÄ.
1
PSORIAASI ON IHOTTUMA.
OSITTAIN TOTTA. Psoriaasi ilmenee usein ihottumana, mutta
oikeastaan se on koko elimistön tulehdussairaus, joka voi aiheuttaa muutoksia ihon ohella myös kynsiin ja tuntua nivelissä. Se
on yksi tavallisimmista ihosairauksista: Suomessa on noin 150 000
psoriaatikkoa. Useimmilla oireet ovat lieviä, ja psoriaatikoilla voi olla myös täysin oireettomia jaksoja.
2
PSORIASIS VOI TARTTUA.
TARUA. Psoriaasin todennäköisyys kasvaa, jos suvussa on mui-
ta, joilla tauti on todettu. Kosketuksen kautta he eivät kuitenkaan ole tautia saaneet, vaan perintötekijöissä. Psorin puhkeamiseen
tarvitaan sekä perinnöllisiä tekijöitä että laukaisevia tekijöitä, kuten
tulehdustauti tai stressi. Sairauden puhkeaminen liittyy usein streptokokin aiheuttamaan nieluangiinaan.
3
PSORIAASI ON HELPPO TUNNISTAA.
TARUA. Kokenut ihotautilääkäri tunnistaa kyllä psorin varsin
helposti, mutta samannäköisiä ihottumia on niin monia, että
meille muille tehtävä on vaikea. Sinnikästä hilseilevää ja punoittavaa
ihottumaa voi epäillä psoriaasiksi etenkin, jos se tuntuu lievenevän
kesällä tai siihen liittyy kynsimuutoksia, nivelten kipuja ja turvotusta. Ihottuma saattaa olla myös kutisevaa.
4
SAIRAUTEEN ON PALJON HOITOJA.
Koska psorin oireet ja vaikeusasteet vaihtelevat, sitä hoidetaan monin erin tavoin. Lievä tauti voi pysyä kurissa kortisoni- tai D-vitamiinivoiteilla ja oleskelemalla auringossa. Jos
sairaus on keskivaikea tai vaikea, sitä saatetaan hoitaa myös valohoitojaksoilla sairaalassa tai terveysasemalla. Tablettihoidot rauhoittavat esimerkiksi käsien ja jalkojen alueella olevaa ihottumaa. Nivel­
psoriaasia hoidetaan samoilla lääkkeillä kuin nivelreumaa. Vaikeimmin sairaille on tarjolla tablettien lisäksi biologisia lääkkeitä, jotka
annostellaan pistoksina.
5
TOTTA.
PSORI ON USEAMMALLA KUIN PÄÄLTÄ NÄYTTÄÄ.
TOTTA. Moni psoriaatikko piilottelee sairauttaan. Ihottuma-
läikät on melko helppo peittää vaatteilla, elleivät ne ole kas-
vojen tai käsien alueella. Ne voivat kuitenkin vaikeuttaa esimerkiksi liikunnan harrastamista: kuntosalille tai uimahalliin ei ole mukavaa mennä, jos vaatteiden riisuminen paljastaa ikävän näköiset läikät. Psori voi myös vaikuttaa ammatinvalintaan ja työuralla etenemiseen aloilla, joilla ajatukseen pätevyydestä liittyy ulkonäkövaatimuksia. Nivelpsori ei välttämättä näy juurikaan päälle.
6
PSORIAATIKKOA EI KADEHDI KUKAAN.
Olen nuoresta pitäen pitänyt huolen, että puhdistan ihon meikeistä illalla. Omistan kaikenlaisia ihonhoitotuotteita, ja olen huomannut, että vanhempana tulee ihonhoito kalliiksi. Pitää irvistellä, ettei tule ryppyjä ja hymyillä, että tulee naururyppyjä! ■
HANNA, TURKU
Rasvaan ihon aina iltaisin ja aamuisin, silmämeikin poistan kookosöljyllä. Minua kiinnostaa entistä enemmän luonnonmukaisuus, sekä ruoassa että kosmetiikassa.■
SYLVI, KALANTI
Käytän vartalo- ja kasvovoiteita, joita myös tyttäreni tuo minulle.
Talvella käyn uimassa avannossa, ja kuumasta kylmään liikkuminen vaatii ihon kosteutusta. Olen töissä ulkona, jolloin suojaan
ihon aurinkovoiteella.■
TARUA. Psoriasisliitto järjestää aurinkopainotteisia sopeutu-
misvalmennuskursseja, jotka pidetään talvisin Kanarian saarilla. Nämä tuetut lomat voivat aiheuttaa kateutta kanssakulkijoissa. Useimmat psoriaatikot vaihtaisivat kuitenkin mielellään paikkaa
kadehtijoiden kanssa ja maksaisivat mieluummin matkansa itse, jos
niin tekemällä pääsisivät sairaudestaan. Psoriaatikko saattaa pinnistellä voimiensa äärirajoilla selviytyäkseen tavallisista työpäivistä, koska jatkuva tulehdus kehossa voi aiheuttaa äärimmäistä väsymystä.
7
8
PSORILLA JA HAMPAILLA ON YHTEYS.
TOTTA. Hampaiden huolellinen hoitaminen on psoriaatikoille
erityisen tärkeää, koska hoitamaton suun tai hampaiden tulehdus voi ylläpitää psoriasista.
KAIDAN TIEN KULKIJALLE PSORI ON HELPOMPI.
ROTJANA, PORI
Olen kosmetologi, joten tiedän paljon eri ihonhoitoaineista ja -tekniikoista. Kesällä on tärkeää suojata ihoa auringolta. Ravinnolla on
myös merkitystä, marjat ja porkkanat sisältävät hyviä vitamiineja.■
TOTTA. Tauti voi riehaantua esimerkiksi runsaasta alkoholin
käytöstä, tupakoinnista tai stressistä. Normaalipainoinen,
säännöllisesti liikkuva ja terveitä elämäntapoja noudattava selviytyy
sairautensa kanssa todennäköisesti paremmin kuin hällä väliä -tyyliin itseään hoitava. Moni psoripotilas on huomannut, että rankan
juhlinnan ohella myös rasittava työputki näkyy iholla.
9
HOITAMINEN ON TÄRKEÄÄ.
TOTTA. Psoriaasin hoitaminen on tärkeää, jotta sen liitännäis-
tautien kehittymistä pystytään ehkäisemään tai lykkäämään.
Psoriaasin liitännäissairauksia ovat muiden muassa sydän- ja verisuonitaudit, kohonneet veren rasva-arvot, kakkostyypin diabetes ja
masennus sekä tulehdukselliset suolistosairaudet. ■
KATALINA, TURKU
Minulla on hyvä ja helppohoitoinen iho. Pesen aina illalla meikit
ja käytän perusrasvaa kosteuttamiseen. Kesällä en käytä meikkiä,
ja laitan iholle kookosöljyä ottaessani aurinkoa.■
4 Oma PLUS 2/2015
IHON KOKONAISPINTA-ALA ON AIKUISELLA
1,2–2,3
M2 JA SE PAINAA
NOIN
RUUMIINPAINOSTA.
15–20 %
LÄHDE SOLUNETTI
IHON ULOIN KERROS, ORVASKESI,
UUSIUTUU TAVALLISESTI KOKONAAN
6–10 VIIKON SISÄLLÄ.
LÄHDE IHOLIITTO
Kun MUSIIKKI ja
koskettavat
TAIDE
Oma PLUS 2/2015
TERVEEN IHON KUIVAPAINOSTA
ON KOLLAGEENIA NOIN
70 %
.
5
GLYKOSAMINOGLUKAANIT SITOVAT IHOON VETTÄ.
0,1–0,3 %
LÄHDE IHOLIITTO
JA NIIDEN MÄÄRÄ
NIITÄ ON
VÄHENEE VANHETESSA.
LÄHDE IHOLIITTO

LEVY ON KEHITYSTARINA JA
UUSI LEVY ON AINA KÄÄNNE
MUUSIKON ELÄMÄSSÄ.

TEKSTI JOHANNA PELTO-TIMPERI KUVAT SATUMAARI VENTELÄ
Anne Mattilan kevät alkoi
taidekahvilan ja gallerian
huhtikuisista avajaisista.
Kesäkuussa keikkailu
on täydessä vauhdissa.
Kesäkiertueella uskolliset
fanit saavat kuulla syksyllä
ilmestyvän levyn uusia
kappaleita.
31
-vuotias Mattila on iskelmätaivaan konkari, joka on keikkaillut jo lähes
kaksikymmentä vuotta. Keikoilla onkin jo toinen sukupolvi
kuuntelemassa idoliaan.
– Minulla on uskollisia faneja, jotka kiertävät ympäri Suomen keikoilla. Olen esiintynyt
niin kauan ja paljon, että löydän
yleisöstä aina tuttuja kasvoja.
Keikan jälkeen on mukava jäädä juttelemaan heidän kanssaan.
– Lauluni ovat periytyneet
äideiltä lapsille. Se on ihanaa.
Esimerkiksi Rovaniemellä nuori poika juuri kertoi, että hän
kuunteli pienenä vanhempiensa
kanssa Asvalttiviidakkoa. Laskin,
että itse olin silloin 19-vuotias ja
poika on ollut noin viisivuotias.
Mattila toteaakin, että on kiitollinen yleisölleen. Kun yh­teys
yleisöön syntyy lavalla, on fiilis sanoinkuvaamattoman hieno. Mattilan mukaan keikoille
lähteminen on aina mukavaa,
vaikkei hän autolla ajamisesta
tykkääkään.
– Vierastan tähti-sanaa, koska yleisön suosio pitää ottaa
nöyrästi vastaan. Olen kiitollinen, mutten nöyristele. Tässä
työssä on parasta juuri se, että
saa tehdä sitä, mitä rakastaa eli
laulaa ja tehdä musiikkia. Rakastan live-esiintymistä.
Mattilan mielestä keikkatauko ei saa kestää kuukautta kauempaa. Eikä hän malttaisi kauempaa poissa lavalta ollakaan.
KUIVAA KOIVUA
Mattilalta ilmestyy syksyllä uusi levy, jonka maistiaisia kuultiin huhtikuussa Kuivaa koivua
-singlellä.
– Tuleva levy on raikas ja siinä on mukana kauniita tarinoita. Sitä on kiva ja helppo kuunnella. Mukana on kappaleita, jotka sopivat kotona villasukat jalassa kuunteluun ja sitten taas
lauluja, jotka toimivat hyvin keikalla. Kokonaisuus on tasapainoinen, koska olemme työstäneet sitä ajan kanssa. Se on näköiseni.
Kuivaa koivua -laulu on tietyllä tavalla vastapari suositulle
Perutaan häät -kappaleelle. Nyt
laulu kertoo miehestä, joka sytyttää saunan pesää, kun vaimo
samaan aikaan tuntee omantunnon tuskia. Tarina päätyy, kun
vaimo tajuaa, ettei kaipaa vierasta roihua vaan kodin lämpöä.
Jo saadun suosion perusteella
voi ennustaa, että Kuivaa koivua nousee kesän keikkojen toivotuimmaksi kappaleeksi.
LEVY ON KEHITYSTARINA
Vaikka Mattilalta on ilmestynyt
kokoelmat mukaan lukien jo parisenkymmentä levyä ja uusin
on 12. pitkäsoitto, on uuden levyn julkistus aina iso asia.
– Levy on kehitystarina ja
uusi levy on aina käänne muusikon elämässä. Uudistuminen
liikaa muuttumatta on haaste.
Pitää kuunnella neuvoja, mutta
pyrkiä omiin päämääriin. Myös
menneiden vuosien pitää näkyä
uudella levyllä.
t Anne Mattilan kesän keikkakalenteri on täynnä, mutta aina
välillä hän ehtii poiketa myös kotikulmille avaamassaan Annen
Taidekahvilassa.
6 Oma PLUS 2/2015
p Anne Mattilan äiti Tarja
Hietikko emännöi Annen

VANHOILLE
HIRSISEINILLE ON
RIPUSTETTU HERKKIÄ JA
SADUNOMAISIA TÖITÄ,
JOIHIN LIITTYY TARINOITA
JA RUNOJA.
Taidekahvilaa. Molemmille
oli iloinen yllätys, että
paikassa vieraili viime
kesänä 7 000 kävijää.

t Anne Mattilan taulut ovat
herkkiä ja puhuttelevia. Kuvassa vuodenaika-sarjaan liittyvä kesämaisema Karviasta.
Tämän kesän näyttelyssä
on esillä Anne Mattilan
enkelitauluja ja vuodenaikoja
kuvaavia töitä. Galleria
on kunnostettu vanhaan
viljasiiloon.
❯PIKATESTI
Mattila toteaa, että hänen
on helppo pitää yhteys yllä yleisöön, koska hän levyttää riittävän usein ja on paljon keikoilla.
Näin muuttumistakaan ei niin
helposti huomaa, vaikkei hän
enää sama teinityttö olekaan.
Uudella levyllä on mukana
kaksi Mattilan itse säveltämää
ja sanoittamaa kappaletta: Matkalaukku ja Pyykit.
– Minusta on hienoa, että
tekemäni kappaleet on kelpuutettu mukaan. Ne eivät ole siellä sen takia, että ovat juuri minun tekemiäni.
MITEN ASUT
ELÄMÄNILO PELASTAA
Omakotitalossa avopuolisoni kanssa.
Mattila tietää vuosien keikkakokemuksesta, että pitää nukkua
riittävästi, liikkua ja ulkoilla sekä syödä terveellisesti.
– En edes yritä saada keikkojen välissä muutettua päivärytmiä. Valvon yleensä aina kolmeen tai viiteen, ja herään sitten
ennen puoltapäivää.
Mattila on tyytyväinen, ettei
hänen ihossaan kovin helposti
näy valvominen ja reissaaminen.
– Olen aika laiska hoitamaan
ihoani, mutta yritän kuitenkin
pitää perusasiat kunnossa. Minulla on herkkä sekaiho, joka
usein on kuiva. Käytän meikkiä
mahdollisimman vähän, ja esiintymismeikin pesen heti pois. Minulla on hengittävää mineraalimeikkivoidetta, ettei iho rasitu.
Olen siirtynyt apteekista saataviin voiteisiin sekä pesuaineisiin.
Mattila rentoutuu kävelemällä luonnossa ja tekemällä puutarhatöitä. Hyötyliikunta on parasta, joten heinäkuussa mennään taas poimimaan mustikoita ja syksyllä sieneen.
– Kun oma elämä on tasapainossa, voi lavallakin antaa itsestään enemmän. Vaikka matkat ja
MIELIPUUHASI
Ehdottomasti maalaaminen ja laulaminen!
PAHEESI
Ehkä se on suklaa. Tai se, että olen niin kärsimätön välillä – se voi tosin olla hyvekin, kun saa jotain aina aikaiseksi.
OLETKO AAMU- VAI ILTAIHMINEN
Ilta!
PARAS PAIKKA MAAILMASSA
Se on koti.
PARAS PAIKKA KOTONA
Keittiö. Tai ehkä sittenkin sauna. Tykkään kovasti saunomisesta.
MITÄ HARRASTAT
Liikuntaa ja puutarhanhoitoa. Ja sitten hiustenleikkaamista. Meillä on bändin poikien hiukset lyhentyneet koko ajan.
KÄYTKÖ USEIN TAIDENÄYTTELYSSÄ
Aina, kun se on mahdollista.
MILLAISEN BIISIN HALUAISIT TEHDÄ
Sellaisen ikivihreän, jota hyräiltäisiin vielä 100 vuoden päästä.
ODOTATKO KESÄÄ
Kyllä. Todella odotan, vaikka minusta kevät ja syksykin ovat hienoa aikaa. Ja talvella taas pääsee
hiihtämään…
valvominen välillä tuntuvat raskailta, en ole kärsinyt loppuun
palamisesta. Elämänilo pelastaa
ja antaa voimia.
MUSIIKKI JA KUVATAIDE
Hyvää vastapainoa keikkailulle on maalaaminen. Taulujen ja
musiikin tekeminen ovat aina
olleet Mattilalle tärkeitä asioita
ja kulkeneet käsi kädessä. Toista ei olisi ilman toista.
– Ensimmäinen esiintymiseni oli 9-vuotiaana, ja saman ikäisenä maalasin ensimmäisen öljyvärityöni. Maalasin sen reippaasti erään vanhempieni taulun päälle.
– Kumpikaan harrastus ei
koskaan ole sivuuttanut toista.
Maalauksistani syntyy joskus tarinoita ja vastaavasti laulu innostaa maalaamaan. Oman gallerian kautta olen selvästi saamassa maalaamisesta itselleni
toisen työn eli sekään ei enää ole
harrastus. Olen tästä enemmän
kuin onnellinen.
VUODENAJAT JA ENKELIT
Vuosi sitten Mattila avasi Karviassa Annen Taidekahvilan ja
gallerian. Vanhaan viljasiiloon
on kunnostettu tunnelmalliset
näyttelytilat. Tämän kesän näyttelyn teemana on Vuodenajat ja
enkelit. Vanhoille hirsiseinille on
ripustettu herkkiä ja sadunomaisia töitä, joihin liittyy tarinoita ja runoja. Lähiseudun asukkaat tunnistavat tuttuja maisemia esimerkiksi vuodenajoista
kertovissa kesätauluissa.
– Esillä olevat työt olen maalannut kuluneen vuoden aikana.
Nyt, kun minulla on kunnon tilat käytössä, ovat taulujeni koot
kasvaneet.
Jalasjärvelle johtavan tien
varrelle Mattila on kunnosta-
nut gallerian lisäksi valoisan ja
hempeän kahvilan, jota emännöi hänen äitinsä Tarja Hietikko. Pihapiiristä löytyy myös kesäkonsertteihin sopiva lava, navettaan kunnostettu krouvi jammailuun sekä tanssilava. Myös
tänä juhannuksena paikassa järjestetään lavatanssit.
– Minulla on paljon suunnitelmia, mutta keikkailun takia
ihan kaikkia ei pystystä toteuttamaan. Esimerkiksi runo- ja säveltapahtuma on tulossa ja konsertteja.
ILOA JA LOHTUA
Paikka on remontoitu talkoohengessä, ja Mattila on itse ollut koko ajan töissä mukana. Uuden kauden kunniaksi kahvilan
seinät, katto ja lattia on maalattu uudelleen.
– Myös gallerian lattia piti maalata, koska viime kesän
7 000 kävijän jäljiltä lattiassa
oli selvät polut nähtävillä. Meille kaikille oli iloinen yllätys, että täällä kävi niin paljon ihmisiä. Äiti on saanut leipoa monta
mustikkapiirakkaa.
Kahvilassa on nelisenkymmentä asiakaspaikkaa ja vehreälle pihalle nostetaan kesäksi pöydät ja penkit ulkokahvitteluun.
– Olen monta vuotta unelmoinut oman gallerian perustamisesta, koska olen huono viemään taulujani näyttelyihin.
Mattila kertoo, että paras
palkinto omasta tekemisestä on
se, kun näyttelyyn pitkään tutustunut kävijä kertoi enkelitaulujen koskettaneen ja lohduttaneen häntä.
– Niin lauluissa kuin tauluissakin on tarkoituksena, että ne
ilahduttavat. ■
Oma PLUS 2/2015
7
❯ TUOTEUUTISET
KOONNEET TATU JOHANSSON JA MAIJA RAUHA KUVAT VALMISTAJAT/MARKKINOIJAT
Turvallista kosteutta
HERKÄLLEKIN IHOLLE
KUIVASTA IHOSTA KÄRSIVÄT monet, myös nuoret aikuiset ja noin 30-vuotiaat. Uudistunut Eucerinin
AquaPorin ACTIVE -sarja sopii kaikille ihotyypeille, myös herkälle iholle. Tuotteet kosteuttavat ihoa te-
Intiimivaivoja?
Multi-Gyn Actigel on tehokas valmiste
emättimen bakteeriepätasapainon
hoitoon. Se helpottaa välittömästi
kutinaa ja ärsytystä.
Käytä voidetta 1–2 kertaa päivässä tai
tarvittaessa kunnes oireet helpottavat.
Sopii käytettäväksi myös raskausja imetysaikana.
APTEEKISTA.
hokkaasti ja pitkävaikutteisesti. Ne sisältävät luonnollisen kaltaisia glukoglyseroleja, jotka aktivoivat ihon
omia kosteuskanavia, akvaporiineja. AquaPorin Eye Care -voiteen on todettu sopivan erityisen hyvin
herkille, helposti turpoaville silmänympäryksille. Sen leveä, muotoiltu metallikärki jättää iholle viilentävän tunteen. Lisäksi sarjan kuuluu kevyt AquaPorin Light -voide normaalille ja sekaiholle, täyteläinen
AquaPorin Rich -voide kuivalle iholle sekä auringolta suojaava AquaPorin UV -voide, jonka suojakerroin on 25. Hajusteettomat ja parabeenittomat tuotteet imeytyvät nopeasti ja niitä voi käyttää meikin
alla. ■ Pakkauskoot: 50 ml, paitsi silmänympärysvoide 15 ml Markkinoija: Beiersdorf
Väsyttämätön hoito
ALLERGISEEN
NUHAAN
ALLERGIALÄÄKKEIDEN VALIKOIMA on laajentunut Fexorin 120
mg -tableteilla, jotka tehoavat kausiluonteisen allergisen nuhan oireisiin, kuten nenä- ja silmäoireisiin.
Fexorinin vaikuttava aine on feksofenadiini. Kyseessä on väsyttämätön, 24 tuntia vaikuttava antihistamiini, ja se on tarkoitettu aikuisille
ja yli 12-vuotiaille. ■ Pakkaus: 10 ja
30 tabl. Markkinoija: Orion
Nopea
hoito KYNSISILSAAN
Luonnollinen raaka-aine
uutettu lääke-aloesta
www.multi-gyn.fi
CANESPRO NAIL on uusi kynsisilsan hoitovaihtoehto, joka antaa
näkyviä tuloksia vain 2–3 viikossa.
Canespro Nail -voidetta levitetään
ohut kerros tulehtuneelle kynnelle.
Kynsi peitetään pakkauksessa mukana olevalla laastarilla, jonka annetaan olla paikoillaan 24 tuntia. Tämän jälkeen pehmenneet kynnen
osat raaputetaan irti kaapimella.
Kynsisilsa on kynnen yleisin sairaus, jota on noin joka kymmenennellä. Se yleistyy iän myötä: yli 70-vuotiaista jo puolella on kynsisilsa. Kynsisilsan yleisin muoto ilmenee muun muassa kynnen paksuuntumisena ja värimuutoksina sekä kynnen irtoamisena kärjestä. Kynsi myös haurastuu ja murenee helposti.
Silsasienet kasvavat usein kynsilevyn alla, jolloin kynnen tulehtuneen osan poistaminen auttaa hoidossa. Canespro Nail -voiteessa on 40 % ureaa sekä cera alba -mehiläisvahaa, lanoliinia, parafiinia ja piioksidia. ■ Pakkaus: 10 g, 22 laastaria ja kaavin Markkinoija: Bayer Health Care
8 Oma PLUS 2/2015
Hoida PÄÄNAHKAA hellästi
TEKSTI ELINA SUHANKO KUVA DREAMSTIME
Kuivuus, hilseily ja kihelmöinti ovat merkkejä
huonosti voivasta päänahasta. Useasti
syynä on Malassezia-sieni, mutta
myös stressi ja hiusten
värjääminen voivat vaikuttaa
hiuspohjan terveyteen,
ihotautien erikoislääkäri Tapio
Rantanen toteaa.
H
iuspohja on samanlaista ihoa kuin muukin ihomme, mutta usein kiinnitämme vähemmän huomiota sen hoitoon. Kerrosepiteelimäisessä päänahan ihossa
on karvatuppia, ja se uusiutuu
muun ihon tapaan jatkuvasti.
– Päänahan sarveiskerros
suojaa ulkoisilta ärsykkeiltä ja
mikrobeilta, jotka voivat ärsyttää ihoamme. Sen uusiutuminen on monivaiheinen prosessi,
joka voi häiriintyä muun muassa hikoilusta, hautumisesta, mikrobeista ja stressistä. Tällöin päätä kutittaa, kihelmöi, kiristää ja
hiuspohja punoittaa ja alkaa hilseillä, Rantanen sanoo.
HILSEILY ON YLEISTÄ
Tavallinen hilseily kertoo lieväasteisesta seborrooisesta ekseemasta eli tali-ihottumasta, joka
voi oireilla myös otsassa, kulmakarvoissa, nenänpielissä, korvien taustoissa ja korvakäytävillä. Hilseily on merkki Malassezia-hiivasienen liiallisesta määrästä ja toiminnasta sekä sen aiheuttamasta tulehdusreaktiosta
päänahan iholla.
Malassezia-sieni on normaalisti esiintyvä mikrobi hiuspohjassa. Useimmiten kuivan päänahankin taustalla on sama sieni. Hilsesampoo ja pesukertojen
tihentäminen on paras ja varmin
tapa päästä eroon ongelmasta.
Apteekista saatavissa hilsesampoissa on kenokonatsolia, klimbatsolia, tervaa tai salisyylihappoa vaikuttavina aineosina, joiden tarkoituksena on hävittää
sieni. Jotkut käyttävät sampoita ennaltaehkäisevästi.
Jos hilsesampoo ei yksin
poista ongelmaa, saattaa lisänä
olla sienen aiheuttama tulehdusreaktio, joka vaatii toisenlaiset
hoitokeinot.
– Päänahkaan tippoina annosteltavaa kortisoniliuosta saa
ilman reseptiä, ja sillä voidaan rauhoittaa tulehdusreaktio. Yleensä
ilman reseptiä saatava kortisoniliuos riittää. Kortisoneja on neljää
eri vahvuutta, joista voimakkaimpia käytetään lähinnä psoriaasiin.
Jotkut ovat hakeneet apua käsidesivalmisteista, koska alkoholi tappaa sieniä ja glyseroli kosteuttaa
kuivaa ihoa.
– Tulehdusreaktion vaivatessa kannattaa myös välttää ärsyttävien hiushoitotuotteiden käyttämistä. Pään hautumista ja hikoilua kannattaa myös välttää
käyttämällä vähemmän myssyjä ja hattuja.
STRESSI TAUSTATEKIJÄNÄ
Ihmiset stressaavat eri tavoin,
jotkut saavat mahavaivoja ja
toiset narskuttelevat hampaita öisin tai saavat iho-ongelmia.
Myös hiuspohjaan liittyvien on-
gelmien takana voi olla stressi, jolloin päänahka oireilee kutisemalla ja kiristämällä.
– Stressillä on hermoston
kautta yhteyksiä hiki- ja talirauhaserityksiin kuten myös immuunijärjestelmän toimintaan.
Klassinen esimerkki stressin aiheuttamista päänahan ongelmista on seborrooinen ekseema. Stressi on myös pahimpia
aikuisen atooppisen ihon ja psoriasiksen pahentajia.
Monet raapivat päätään
stressaantuneena, mutta se ei
ole yleensä pelkkä tapa vaan
merkki päänahan ongelmasta.
Kutina voi kuitenkin olla niin
valtava, että käsi hakeutuu väkisinkin hiuspohjaan. Raapiminen tuo helpotusta ongelmaan,
mutta samalla kynsien kautta
hiuspohjaan joutuu bakteereja.
– Raapiminen vahingoittaa
hiuspohjaa, jolloin solukerroksia
irtoaa. Kun päänahan suoja heikkenee, elimistö yrittää korjata sitä, mikä saattaa johtaa uuteen tulehdusreaktioon. Hilsettä ei tulisi
koskaan harjata tai hangata vaan
pestä pois.
Jokaiselta löytyy stressiin
hallintaan omat keinonsa, mutta
useat ovat saaneet apua rentoutumisesta. Yhtenä vaihtoehtoja
tarjotaan päänahan hierontaa,
koska se stimuloi verenkiertoa
ja yksinkertaisesti rentouttaa.
Päänahan hieronnan mainostetaan myös ehkäisevän hiustenlähtöä ja tervehdyttävän oireilevaa hiuspohjaa.
– Päänahan hieromisesta ei
mielestäni ole muuta hyötyä kuin
Päänahan HOITO-OHJEET
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
Valitse sampoosi hiusten rasvoittumisen ja pesutiheyden mukaan.
Sampoon pH-arvon tulisi olla noin 4,5– 5,5 eli mahdollisimman lähellä hiusten ja ihon omaa pH:ta.
Vältä emäksisiä pesuaineita, koska ihon luontainen pH on lievästi hapan.
Pese hiuksesi rasvoittumisen mukaan, 2–7 kertaa viikossa. Vanhuksilla saattaa riittää vain kerta
viikossa.
Älä pese liian kuumalla vedellä vaan mieluiten haalealla.
Hae kokeilemalla päänahallesi sopiva sampoo.
Älä muhita hiuksia myssyn alla liikaa.
Pyri välttämään hiuspohjan raapimista.
Suojaa päänahan iho aurinkovoiteella kesällä, jos olet harvahiuksinen tai kalju.
Jos epäilet seborrooista ihottumaa, kokeile hilsesampoolla kaksi viikkoa, ja jos se ei auta, varaa
aika lääkärille.
rentouttaminen. En näe myöskään ruokavalion vaikutusta päänahan ongelmiin, Rantanen huomauttaa.
HIUSVÄRIEN VAARAT
Hiusväreillä on yhteys päänahan
ongelmiin. Värjääminen ei sovi
kaikille, ja erityisesti kestovärit
ovat erittäin voimakkaita allergian aiheuttajia.
– Jos hiuksia värjää paljon, voi
herkistyä väriaineelle. Esimerkiksi hyvin tiuhaan blondaaminen
voi käydä hiusten kunnon päälle
ja päänahka voi kärsiä. Allergian
voi saada heti värjäyksen jälkeen
tai iho voi alkaa punoittaa, kutista tai turvota seuraavien päivien aikana. Vakaviakin välittömiä
reaktioita on tullut ilmi, ja voimakkaisiin reaktioihin on liittynyt hiustenlähtöä.
Päänahan hyvinvointi on tärkeintä. Värjäystä ei pidä koskaan
tehdä, jos päänahka on rikki tai
vahingoittunut.
– Yleensä kevytvärit ovat
turvallisempia kuin kestovärit.
Mitä mustempi väri, sitä suurempia määriä allergiaa aiheuttavia aineita se saattaa sisältää.
Useasti ulkomailla saattaa olla
käytössä värejä, joiden aineosia
ei ole tutkittu kunnolla. Hennakasviväri on kohtalaisen turvallinen, mutta sekin voi aiheuttaa
allergiaa joillekin.
ATOPIAA TAI PSORIAASIA?
Hilseilyn mennessä pahaksi syynä voi olla myös psoriaasi tai
atooppinen ihottuma, joiden toteamiseen ja tutkimiseen tarvitaan lääkäri.
– Varsinkin aikuisiän atooppinen ihottuma oireilee hiuspohjassa, kasvoissa ja kaulalla.
Atooppiseen ihottumaan löytyy
monenlaisia hoitokeinoja. Atoopikot käyttävät esimerkiksi rasvaa hiusten ja ihon pesemiseen.
Normaalia vahvempi kortisoniliuos voi tuoda myös avun atoopikon hiuspohjaan.
Päänahkapsoriaasissa hilseläiskät ovat tarkkarajaisia ja
niiden välissä on aivan tervettä ihoa. Valkoiset hilsehiutaleet
ovat isoja ja silmiinpistäviä tavalliseen hilseilyyn verrattuna.
– Läiskäpsoriaasin tavallisimpia sijaintialueita ovat juuri hiuspohja, kyynärpäiden, polvien ja
säärien alueet, mutta joskus se
oireilee vain päänahassa. Se muodostaa karkeahilseisiä, punoittavia läiskiä, jonka kohdalta iho on
selvästi paksuuntunut.
Hilsesampoota ja tiheää pesua suositellaan myös hiuspohjan psoriaasiin, mutta sen lisäksi
tarvitaan vahvaa kortisoniliuosta kuureina. Kihartimien ja hiustenkuivaajan käytölle ei ole estettä. ■
IKÄ verottaa
hiuksia
NUORUUDEN AIKAISIA valokuvia selaillessaan useat hiusten
harvenemisesta kärsivät joutuvat tunnustamaan tappionsa:
hiukset harvenivat eikä niitä saa takaisin. Kaljuuden geenejä
on kaikilla suomalaisilla miehillä, ja joskus miehet kaljuuntuvat jo ennen 20. ikävuotta.
– Miestyyppinen kaljuuntuminen johtuu perintötekijöistä
ja siitä yksinkertaisesta syystä, että on sukupuoleltaan mies.
Naisilla sama perimä ilmenee hiusten tasaisena harvenemisena. Leikillisesti voi sanoa, että hiustenlähtöä voi ennaltaehkäistä vain valitsemalla vanhemmat, Rantala kertoo.
Miesten hiusten harventuminen alkaa yleensä ohimoilta
ja päälaelta, mutta hiukset eivät putoa hetkessä, ja uusi kasvava hius on useasti ohuempaa ja hennompaa.
– Harvalla 70-vuotiaalla miehellä kasvaa hiuspehko päässään, koska ikääntyminen yksinkertaisesti verottaa hiuksia. Stressi myös verottaa hiuksia, ja se voi johtaa tilapäiseen
hiusten harvenemiseen.
Naisetkin kärsivät hiusten lähdöstä, erityisesti 50. ikävuoden jälkeen. Se voi myös liittyä vaihdevuosiin, sillä estrogeeni on aiemmin pitänyt tukan tuuheana. Naisten hiustenlähtö
on samanlaista kuin miestyyppinen kaljuuntuminen, mutta
se esiintyy eri alueilla. Hiusten harveneminen liittyy harvemmin päänahan sairauksiin, mutta se voi liittyä joihinkin yleissairauksiin.
Vaikka markkinoilla on monia tuotteita hiustenlähtöön,
johtuu hiusten harveneminen tavallisesti perintötekijöistä.
Joillakin tuotteilla voidaan hoitaa ja joskus jopa hidastaa kaljuuntumista.
– Hiusten harvenemista voidaan hoitaa paikallisella minoksiidiliuoksella (Rogaine) ja systeemisillä antiandrogyyneillä
(Propecia). Näitä perusaineita suosittelen. Muilla lääkevalmisteilla ei vielä olekaan myyntilupaa, Rantanen toteaa.■
Oma PLUS 2/2015
Suomen suosituin allergialääke*
E S I T TÄ Ä
NAUTINTO
setiritsiini
4,96
9,96
Allergisen
10 tabl.
nuhan
30 tabl.
silmäoireiden ja
APTEEKISTA
iho-oireiden hoitoon
S U O J A A VÄ L I T TÖ M Ä S T I
IMEYTYY NOPEASTI
K O S T E U T TA A 2 4 T U N T I A
Kun aurinko vihdoin paistaa, on aika nauttia.
Sen vuoksi olemme kehittäneet aurinkotuotteet,
joiden avulla voit nauttia auringonpaisteesta
turvallisin mielin.
U USI ACO SU N NY T APTEEKEISSA .
KOKEILE . ACO. FI
Vaikuttava aine: setiritsiini • Annostus: Aikuiset ja yli 12 vuotiaat: 1 tabletti kerran päivässä. Lapset 6-12 vuotta:
Puolikas tabletti aamulla ja illalla. Ei alle 6-vuotiaille • Juo lasillinen nestettä tabletin ottamisen yhteydessä. • Ole
erityisen tarkka Heinixin suhteen, jos sinulla on munuaissairauksia tai epilepsia • Heinixiä ei suositella, jos olet
raskaana tai imetät • Tutustu pakkausselosteeseen • Apteekista. *IMS Health OTC MAT 12/2014.
05/2015
ACO_OmaPlus_2_2015_125x176.indd 1
29/03/2015 17:29:32
KYSY APTEEKISTA
Kesäkatu
polttaa ja kutittaa...
04/2015
Aivastuttaako, kutittavatko hyttysenpistot, närästääkö grilliruoka?
Hae helpotusta kesän pieniin harmeihin lähimmästä apteekista.
Orion on
suomalainen
avainlippuyritys.
Lisätietoja numerosta 010 426 2928 ark. klo 8–16.
9
10 Oma PLUS 2/2015
Natalia Wnuk tuntee koirat ja niiden karvat. Nyt nypittävänä on
karkeakarvainen kääpiömäyräkoira, joka on tottunut käsittelyyn.
TURKKI kaipaa hoitoa
TEKSTI JA KUVAT JOHANNA PELTO-TIMPERI
Trimmaaja Natalia Wnukin mukaan ei ole olemassa koiraa, jonka turkkia ei tarvitsisi hoitaa.
Hyvän ravinnon lisäksi tarvitaan säännöllistä harjausta ja pesua. Trimmauksen tarkoitus on
keventää koiran turkkia ja tarvittaessa nyppiä, harjata tai lyhentää karvaa.
H
aastattelua varten
Natalia Wnuk kutsuu turkulaisen Studio Trimmixin trimmauspöydälle nypittäväksi parivuotiaan karkeakarvaisen kääpiömäyräkoiran Wilin,
joka on tottunut trimmaukseen
pentuikäisestä asti.
Wnuk kertoo, että nypittävä turkki vaatii trimmausta 2–4
kertaa vuodessa rodusta ja koirasta riippuen. Näyttelykoiria
trimmataan useamminkin. Jos
kotikoiran turkkia harjaa ja hoitaa säännöllisesti, trimmausvälit
voivat pidentyä. Trimmauksessa
poistetaan kuollut karva, jolloin
turkki pääsee uudistumaan. Hyvin hoidettu ja oikein trimmattu
turkki on niin sanotusti säänkestävä eli se suojaa koiraa kylmältä ja helteeltä. Turkkia tuleekin hoitaa säännöllisesti. Myös
karvattomien koirien ihosta tulee huolehtia.
– Takut ovat koiralle tuskallisia: ihoon kiinni kasvaneet takut voivat aiheuttaa jopa tulehduksen. Yleensä koirat ovat helpottuneita ja iloisia päästyään
karvoistaan.
Turkinhoito on rotukohtaista ja koirakohtaista. Jo koiraa valitessaan tulee tutustua rodun
ominaisuuksiin. Saman rodun
sisällä voi olla eri karvanlaatuja,
joita käsitellään eri tavalla. Pitää
myös ottaa huomioon mahdolliset kustannukset, jos koira käy
trimmaajalla.
– Turkin hoito on kokonaisuus, johon kuuluvat omistajan
valistus, ohjaus ja neuvonta. Turkin kuntoon vaikuttavat olennaisesti koiran ruokavalio, hoidon säännöllisyys ja terveystila.
Myös hampaiden kuntoa tulee
seurata, sillä huonoilla hampailla koira ei pysty kunnolla syömään, ja sen hengitys alkaa hais-
ta. Ientulehdus ja hammaskivi
voivat johtaa hampaiden mätänemiseen ja irtoamiseen, mitkä
aiheuttavat koiralle kipua. Näin
koirasta voi tulla jopa aggressiivinen.
koiran sen mukaan. Wnuk suosittelee, että kaikki koirat, erityisesti sekarotuiset ja kodinvaihtajat, viedään edes kerran ammattimaiselle trimmaajalle, joka neuvoo kyseisen koiran turkinhoidon kädestä pitäen.
NYPPIMINEN ERIKOISALA
Wnuk on erikoistunut nypittäviin koirarotuihin, mutta hänellä on kokemusta noin 70 rodusta. Näyttelykuntoon hän laittaa
yli 20 rotua. Varsinaisia trimmaukseen kuuluvia osa-alueita ovat
nyppiminen, turkin leikkaaminen tai ajaminen, takkujen poisto, korvien nyppiminen ja puhdistus, anaalirauhasten tyhjentäminen ja kynsien leikkuu sekä
tassujen huolto.
– Turkin käsittelytapa valitaan rodun ja turkin rakenteen
mukaan. Karva joko nypitään tai
leikataan. Joskus riittää perusteellinen harjaus pesun kera. Jos
turkissa on paljon pohjavillaa eikä sitä ole pesun ja föönauksen
yhteydessä harjattu auki, pohjavilla menee takkuun ja muuttuu
huovaksi. Olen aukaissut monta
takkuturkkia. Koiran täysin kaljuksi ajaminen ei ole järkevää enkä suosittele sitä ilman pakottavaa tarvetta.
– Karkeakarvaiset rodut
yleensä nypitään. Trimmaaja
arvioi, milloin turkki on nypittävässä kunnossa. Joskus karvaa
ei voi nyppiä esimerkiksi karvan
laadun vaihtelun takia. Myös ikä
ja terveystila otetaan huomioon,
eikä iäkkäitä ja sairaita koiria
yleensä nypitä. Jos nypittävää
koira aletaan ajaa koneella, sitä
pitää tehdä useammin, koska leikattu karva kasvaa nopeammin
kuin nypitty.
Myös sekarotuisia koiria pitää trimmata. Kokenut trimmaaja näkee, millainen turkin
rakenne koiralla on, ja käsittelee
TOTUTA PENNUSTA
Wnuk korostaa, että koirat tulee tutustuttaa niin turkin hoitoon kuin muihinkin perusterveydenhoitoon liittyviin käsittelyihin jo pentuina eli 6–14 viikon iässä. Tällaisia välttämättömyyksiä ovat esimerkiksi kynsien leikkuu, hampaiden tarkistus
ja pesu, turkin harjaus ja pesu sekä lääkkeiden antaminen. Trimmattavia rotuja pitää tutustuttaa myös trimmauspöytään. Jos
käsittely aloitetaan liian myöhään, trimmaus voi olla hankalaa. Wnuk innostaa pentukouluun menemistä, jotta koira oppii perusasiat.
– Koiran omistaja on aina
mukana trimmauksessa ensimmäisellä kerralla. Trimmaajan
otteet saattavat näyttää tiukoilta, mutta työssä vaaditaan varmoja otteita niin koiran kuin
trimmaajankin turvallisuuden
takia. Varmalla otteella on rauhoittava vaikutus koiraan. Trimmauksessa pitää kuitenkin antaa
työrauha trimmaajalle ja koiralle. Omistajan on opittava pysymään rauhallisena, koska omistajan tunnetila tarttuu koiraan.
TURKINHOITO JA RAVINTO
Turkinhoito on helppoa ja mukavaa, kun turkinhoitovälineet
ovat oikeat ja hyvät. Wnuk ohjaa koiranomistajaa myös turkinhoidon välineiden valinnassa.
– Käyn koiran omistajan
kanssa läpi välineet ja sen, miten
juuri hänen lemmikkinsä turkkia on hyvä hoitaa. Moni ottaa
välineistä kuvan ja käy sen perusteella ostamassa oikeat tuotteet. Tarjontaa on paljon, mutta
kannattaa ostaa laadukkaat ja
juuri omalle koiralle sopivat välineet. Jokaisessa lemmikkikodissa pitää olla hyvät ja terävät
kynsisakset sekä tietysti hammasharja ja hammastahna. Apteekeista ja hyvin varustetuista eläinkaupoista saa asianmukaisia tuotteita koiran suuhygienian, ravinnon ja turkinhoidon tueksi.
Ruokavalio vaikuttaa olennaisesti turkin kuntoon. Ruoan
pitää olla riittävän monipuolista ja laadukasta. Ruokavalioon
vaikuttaa myös energiankulutus:
työkoirat vaativat energiapitoisempaa ruokaa kuin iäkkäät ja
leikatut koirat.
– Kannatan omega-rasvahappoja sisältävän ravintoöljyn käyttöä, koska se hoitaa sekä kosteutta ihoa ja anturoita ja
vähentää esimerkiksi karvanlähtöä. Oikea annostus on tär­keää
ruokinnassa. Ylipaino on koirilla todellinen ja suuri ongelma.
Ruoassa ei kannata säästä, hyvin
ja oikein ravittu koira voi paremmin ja elää pitempään.
Myös koiran lenkkivarusteilla on väliä. Wnuk kannustaa
käyttämään kaulapantaa ja remmiä. Valjaat saattavat olla huono valinta niin turkin kuin koiran ryhdinkin takia. Nailonista valmistetut valjaat kuluttavat karvaa ja aiheuttavat takkuja
muun muassa rintakarvoihin ja
kainaloihin. Mikäli joutuu käyttämään valjaita, pitää materiaalin olla oikea ja mallin sopiva. TRIMMAUS ON TEKNIIKKAA
Wnuk kiinnostui trimmauksesta
jo teini-iässä ensimmäisen oman
koiransa, karkeakarvaisen kettuterrierin, kautta. Kymmeni-
TURKINHOITO ON

ROTUKOHTAISTA JA MYÖS
KOIRAKOHTAISTA.

pTurkinhoidossa tarvitaan hyvät välineet. Kun kotikoiran
turkkia hoitaa säännöllisesti, se suojaa ja lämmittää koiraa
tarkoituksenmukaisesti.
sen vuotta sitten hän aloitti alan
opinnot Moskovassa maailman
huipputrimmaajien opissa. Suomessa hän on suorittanut muun
muassa pieneläinhoitolan pitäjän
ammattitutkinnon. Oman yrityksen hän perusti vuonna 2010.
– Trimmaus on tekniikkalaji. Suomessa koulutus keskittyy
enemmäkseen rotukohtaiseen
trimmaukseen. Olen opinnoissani tutustunut tarkkaan turkin rakenteeseen, rodulla ei ole
niin paljon väliä. Pystyn esimer-
kiksi nyppimään minkä tahansa rodun.
Wnukin omat koirat eli sileä­
karvainen kettuterrieri Pluto ja
parsonrusselinterrieri Tobias
ovat jo senioreja, mutta täysin
touhussa mukana myös trimmaamossa. Wnuk ulkoilee ja liikkuu paljon koirien kanssa, mutta metsästysharrastukset ovat
jääneet iän vuokasi vähemmälle.
– Koira on onnellinen, kun
sillä on hyvä johtaja ja järkevää
tekemistä. ■
Oma PLUS 2/2015
❯ UUTISIA ELÄINMAAILMASTA
KOONNUT JOHANNA PELTO-TIMPERI KUVAT DREAMSTIME
Luotettava, turvallinen
Puoli miljoonaa ROTUKOIRAA
SUOMESSA ON nyt ennätysmäiset noin puoli miljoonaa rotukoiraa. Vaikka pentujen rekisteröintimäärät ovat laskeneet, syntyy pentuja kuitenkin enemmän kuin iäkkäitä kuolee. Kennelliitto rekisteröi viime
vuonna 46 426 koiranpentua, mikä on noin 500 pentua vähemmän kuin vuotta aiemmin. Viime vuonna rekisteröitiin eniten labradorinnoutajia. Toiseksi suosituin rotu oli jämtlanninpystykorva ja kolmanneksi suosituin saksanpaimenkoira. Ajokoirien määrät ovat laskussa. Lintukoirat kasvattavat suosiotaan
ja seisojat, vesikoirat sekä noutajat ovatkin yleistyneet. Mäyräkoirat, pystykorvat ja kääpiökoirat ovat
suomalaisten kestosuosikkeja. ■
LEMMIKKIPASSI uudistui
UUSI LEMMIKKIELÄINPASSI otettiin käyttöön vuoden alussa. Passin hinta
nousi uusien turvaominaisuuksien vuoksi. Uusi asia on myös eläinlääkärin kirjanpitovelvollisuus myönnetyistä passeista. Ennen uudistusta myönnetyt lemmikkieläinpassit ovat voimassa eläimen eliniän, joten lemmikinomistajien ei tarvitse hankkia uutta
passia vanhan tilalle. Passin saa edelleenkin ostaa eläinlääkäriltä. Lemmikkieläinpassi on
pakollinen koirille, kissoille ja freteille kaikissa EU-maiden välisissä kuljetuksissa. Sen tarkoituksena on osoittaa, että eläin on tunnistettavissa ja täyttää jäsenmaiden välisissä
kuljetuksissa vaadittavat eläinten terveyttä koskevat ehdot. ■
Miten ympäristö
vaikuttaa ALLERGIAAN?
KOIRIEN GEENITUTKIMUKSESSA haetaan koiria kyselytutkimukseen, jossa selvitetään, miten koiran
elinympäristö vaikuttaa allergiaoireiluun. Tulehdusperäiset sairaudet, kuten allergiat, ovat yleistyneet
länsimaissa viime vuosikymmeninä niin ihmisillä kuin koirillakin, ja elinympäristöllä on havaittu olevan
vaikutusta atopiataipumukseen. Tutkimus toteutetaan verkkokyselynä, jonka tavoitteena on saavuttaa
suuri joukko koiranomistajia. Kyselyssä selvitetään koiran pentuaikaa, nykyisen kodin elinympäristöön
liittyviä tekijöitä, koiran mahdollista allergiaoireilua, ruokavaliota ja liikuntaa. Tulokset käsitellään ja julkaistaan anonyymeinä henkilötietolain mukaisesti. Tutkimus tehdään yhteistyössä professori Ilkka Hansin tutkimusryhmän kanssa. Kyselylomake löytyy verkko-osoitteen www.koirageenit.fi kautta. ■
KISSA kannattaa leikata
KEVÄÄN VOIMISTUNUT VALO on huomattu leikkaamattomien
kissojen perheissä. Kiima lisää mouruamista, merkkailua ja karkailua.
Lemmikiksi otetut kissat onkin hyvä leikata, jos tarkoituksena ei ole
teettää niillä pentuja. Kissan sterilisaatio vaikuttaa sen luonteeseen
myönteisesti, kun lisääntymiseen liittyvä stressi jää pois ja kissa voi
olla seurallinen lemmikki. Koska leikkauttaminen vaikuttaa kissan
hormonitasapainoon, se lihoo helpommin. Tämä tulee ottaa huomioon ruokinnassa. Kissan leikkauttaminen ei vaikuta kissan kasvuun ja kehitykseen. ■
TEKSTI JOHANNA PELTO-TIMPERI KUVA DREAMSTIME
TURKKI
kuntoon
LEMMIKIN TURKKI kertoo eläimen yleiskunnosta. Kun lemmikin iho on terve, se ei hilseile eikä siinä ole näppylöitä. Jos eläimellä on haavoja, hankaumia, loistauteja, allergiaa, stressiä tai
ravinto ei ole kohdallaan, on turkki takkuinen ja himmeä.
– Rasvahappojen puute voi aiheuttaa eläimen ihon hilseilyä
ja karvanlähtöä. Turkki on myös eloton. Rasvahappovalmisteet ovat tärkeitä ihon kuivuudesta, kutinasta
ja muista ihosairauksista kärsiville koirille ja kissoille.
Jos eläin syö vain kuivaruokaa, on hyvä lisätä rasvahappovalmistetta ja biotiinia ruokaan yhden tai kahden kuukauden ajan, kertoo proviisori Lenita Jokinen Kaukajärven Apteekista.
Biotiini auttaa ihon, turkin ja kynsien hyvinvoinnissa. Sitä tarvitaan etenkin stressitilanteissa,
tiineyden, imetyksen sekä munuais- ja suolistosairauksien yhteydessä. Metioniini on puolestaan
ihon ja karvan hyvinvointia edistävä aminohappo.
Apteekeissa on tarjolla lemmikin ravintolisien lisäksi hyvä valikoima turkin puhdistus- ja hoitotuotteita. Jokinen korostaa, että ne tulee valita turkin ja ihon mukaan. Esimerkiksi kuivalle, rasvaiselle ja tulehtuneelle iholle on kehitetty omat tuotteensa. Useimmat niistä sopivat niin koirille
kuin kissoillekin, mutta sopivuus kannattaa tarkistaa apteekin henkilökunnalta. Ihmisten pesuaineita ei saa käyttää, koska eläimen iho on ohuempi ja emäksisempi kuin ihmisellä.
– Kissa pitää turkkinsa puhtaana itse, eikä peseminen ole tarpeen kuin poikkeustilanteissa tai
näyttelyn yhteydessä. Koiran turkki pestään tarpeen mukaan. Jos turkkia pestään usein, kannattaa valita sampoo, joka ei kuivata ihoa tai on kosteuttava. Ärtyneelle ja tulehtuneelle iholle sopii
antiseptinen pesuaine, jolla voidaan tukea esimerkiksi eläinlääkärin määräämää antibioottikuuria,
Jokinen kertoo. ■
Markkinoija Opteria Oy • www.borrex.fi
11
14 Oma PLUS 2/2015
Vanhetessaan iho ohenee ja tuottaa vähemmän
ihoon kosteutta sitovia aineenvaihduntatuotteita.
Siksi perusvoiteita tulisi käyttää entistä enemmän.
Iik, iho
IKÄÄNTYY!
TEKSTI MARI KUUSINEN KUVAT TONI AHO JA DREAMSTIME
Ihon rappeutuminen kiihtyy voimakkaasti 70. ikävuodesta
eteenpäin. Ruokavalio ja terveet elämäntavat suojaavat
ikääntymiseltä, mutta ihonhoidon rutiinejakin on syytä
muuttaa.
I
hotautien ja allergologian erikoislääkäri Toni Aho
Terveystalo Oulusta kertoo, että kun iho ikääntyy,
sen solukerrokset ohenevat. Myös ihossa tapahtuva aineenvaihdunta ja solujen uusiutuminen hidastuvat. Ihosta tulee
alttiimpi infektioille. Ihoon tulee
myös herkemmin mustelmia ja
se palaa auringossa nopeammin.
– Ihon tukiproteiinien määrä ja eri proteiinien laadut muuttuvat suhteessa toisiinsa. Kestävyyttä antavat kollageenimolekyylit vähenevät suhteessa ihon
joustavuudesta vastaaviin elastiinimolekyyleihin, ja tämä yh-
dessä ihon ohentumisen kanssa
johtaa ihon rypistymiseen, Aho
selvittää.
Kaikissa ihon kerroksissa tapahtuu muutoksia, mutta merkittävimmät niistä tapahtuvat
dermiksessä eli verinahassa, joka
sijaitsee ihon uloimman kerroksen, eli orvaskeden, ja ihonalaisrasvan välissä. Siellä sijaitsevat
ihon rakenneproteiinit, verisuonet ja ihon immunologisista reaktioista vastaavat solut.
Aho kertoo, että on yksilöllistä, millä nopeudella iho muuttuu. Perintötekijät ja elämäntavat vaikuttavat siihen, vastaako
vaikkapa kuusikymppisen iho jo
seitsenkymppisen ihoa. Rappeutuminen kuitenkin yleensä kiihtyy voimakkaasti 70. ikävuodesta eteenpäin.
– Jostain syytä joidenkin elimistö vain tuntuu ikääntyvän
muita nopeammin, mutta elämäntavoilla voi vaikuttaa asiaan.
Tupakan ja auringon on todistettu aiheuttavan ihon rakenneproteiinien näivettymistä, ihon
rypistymistä sekä ohenemista,
Aho muistuttaa.
Sukupuolihormoneillakin on
merkitystä: naisilla estrogeenipitoisuuden vähentyminen vaihdevuosien jälkeen voi ohentaa
ihoa. Estrogeenikorvaushoito ei
yleensä juuri auta tähän ongelmaan. Sen sijaan miehet pysyvät
siloposkisempina pidempään,
sillä testosteroni pitää ihon jonkin verran naisten ihoa jäntevämpänä.
– Tosin myös testosteronin
määrä iän myötä elimistössä vähenee, Aho huomauttaa.
HUOMIOI HAAVAT
Vanhenevaan ihoon tulee haavoja herkemmin ja haavat myös
paranevat hitaammin. Ne saattavat myös tulehtua ja märkiä,
ja siksi ne on tärkeää huomata
ajoissa ja puhdistaa. Haava peitetään sopivilla sidoksilla, jotka
vaihdetaan haavaeritteen määrästä riippuvin välein. Jos iho
alkaa märkiä ja punoittaa haavan ympäriltä, voi kyse olla infektiosta. Siihen on hyvä osata
hakea esimerkiksi reseptittä apteekista saatavaa antibioottivoidetta. Vaikeammissa oireissa on
hakeuduttava lääkäriin.
– Ihon paraneminen vaatii
tervettä nestekiertoa ja vilkasta aineenvaihduntaa. Siksi haavat voivat jopa kroonistua, etenkin, jos neste- tai verenkierto
on iän myötä hidastunut. Muun
muassa vanhusten säärihaavat
syntyvät juuri tästä syystä, Aho
kertoo.
Iho kuivuu vanhetessaan
herkästi, sillä se on ohutta ja
tuottaa vähemmän ihoon kosteutta sitovia aineenvaihduntatuotteita. Siksi perusvoiteita tulisi käyttää entistä enemmän.
Iho myös palaa auringossa nopeammin, joten aurinkosuojaakin on syytä käyttää.
– Etenkin ihopoimut tulehtuvat ja hautuvat herkemmin. Ongelma korostuu, jos iän myötä
on päässyt kertymään ylipainoa.
Hiertymiä ja hankausrakkuloitakin tulee tavallista herkemmin,
joten kannattaa kiinnittää huomiota esimerkiksi jalkineiden sopivuuteen, Aho vinkkaa.
JOIDENKIN ELIMISTÖ

VAIN TUNTUU IKÄÄNTYVÄN
MUITA NOPEAMMIN, MUTTA
ELÄMÄNTAVOILLA VOI VAIKUTTAA
ASIAAN.

Monella tahtovat iän myötä
myös peseytymiskerrat harventua, mikä usein kostautuu etenkin ylipainoisilla ihmisillä ihopoimujen ärtymisenä. Seurauksena voi olla rauhastulehduksia
ja ajoksia runsaasti hikeä sekä
talia erittävillä ihoalueilla, kuten kainaloissa ja pakaravaossa.
– Hautovien ihopoimujen ilmastointia voi parantaa pitämällä kuivaa harsotaitosta tai puuvillakangasta poimun pohjalla.
Poimu tulee pestä päivittäin.
KORTISONIA VAROVASTI
Etenkin talvella iholla on syytä
käyttää perusvoiteita herkästi
kutisevilla tai pintakuivilla ihoalueilla. Öljymäisemmät kosteusvoiteet toimivat iholla parhaiten,
mutta imeytyvät jonkin verran
hitaammin kuin enemmän vettä
sisältävät voiteet.
– Pesuissa voi myös käyttää
pelkän lämpimän veden tai saippuan sijaan herkälle iholle sopivampia pesuvoiteita tai vaikka perusvoiteita. Näin vähenevät myös
ihossa elävät rasvaliukoiset bakteerit, jotka eivät pelkistä vesipesuista ole moksiskaan, Aho sanoo.
Auringolta suojaudutaan riittävän vahvoilla suojavoiteilla: kasvoille suojakertoimen tulee olla
vähintään 40 ja kaulasta alaspäin
vähintään 30.
– Viisainta on suojata vartalo auringolta hengittävällä vaatetuksella ja kasvojen iho vaikkapa
lierihatulla, Aho kertoo.
Kortisonivoiteet imeytyvät
tehokkaammin ohentuneen ihon
läpi, joten niitä tarvitaan aiempaa
ohuempia kerroksia ja harvemmin sekä entistä lyhyempinä kuureina. Ikääntyvää ihoa tarvitsee
hoitaa vain harvoin reseptillä saatavilla vahvoilla kortisonivoiteilla.
– On hyvä muistaa, että
myös mieto kortisonivoide, jota
saa ilman reseptiä, voi ohentaa
ihoa liikaa. Siksi on noudatettava varovaisuutta etenkin kasvojen ja taipeiden iholla.
Terveellinen, vitamiineja ja
hivenaineita sekä ikääntymistä ehkäiseviä antioksidantteja
runsaasti sisältävä ruokavalio on
omiaan ylläpitämään ihon hyvinvointia. Liikunta, kuntourheilu tai muu reippailu saa veren kiertämään ja aineenvaihdunnan pysymään aktiivisena
aivan toisella tavalla kuin jatkuva neljän seinän sisällä television edessä makoilu.
– Aktiiviset sosiaaliset suhteet, rakkaus, liikunta ja positiivinen mieli ovat avain ikuiseen
nuorekkuuteen ja ihmisen arvoiseen elämään, Aho tuumaa. ■
Oma PLUS 2/2015
15
❯ KYSY APTEEKKARILTA
VOIT LÄHETTÄÄ KYSYMYKSIÄ OSOITTEESEEN [email protected] TAI NETTISIVUILLAMME WWW.OMAPLUS.FI
Estrioli
Monet kärsivät vaihdevuosioireista aivan turhaan
– oireita voidaan hoitaa tehokkaasti reseptivapaalla
Ovestin® -estriolivalmisteella
Estrogeenin puutteen aiheuttama kirvely, kuivuus ja kutina ovat tavallisia
oireita, joita voidaan hoitaa helposti siellä, missä niitä esiintyy. Ovestin®
-emätinpuikot ja Ovestin®-emätinvoide lievittävät oireita paikallisesti
juuri siinä kohdassa, jossa niitä käytetään – emättimen ja virtsateiden
limakalvoilla.
Näin Ovestin® vaikuttaa
Ovestin® sisältää naissukuhormonia, estriolia, joka on luonnollisesti
esiintyvä estrogeenihormoni. Paikallinen estriolihoito (Ovestin®) on
turvallinen ja luotettava hormonihoito, jonka kliinisestä käytöstä on
myönteinen kokemus yli 30 vuoden ajalta.
Ovestin® auttaa torjumaan emättimen ja virtsateiden limakalvoilla estrogeenin puutteen takia tapahtuvia kielteisiä muutoksia. Sen sisältämä
estriolihormoni auttaa pitämään sukuelinten alueen limakalvot kimmoisina sekä vastustuskykyisinä kosketuksen aiheuttamalle ärsytykselle
ja infektioille.
Ovestin® on saatavilla ilman reseptiä sekä emätinpuikkoina että -voiteena. Emätinpuikot ovat 15 ja 30 kappaleen pakkauksissa. Voide on
saatavilla 15 gramman tuubissa. Voit valita itsellesi sopivimman valmistemuodon.
Lue pakkausseloste huolellisesti ennen käyttöä.
Ovestin® emätinpuikot (estrioli)
Vaikuttava aine: Estrioli Annostus: Paikallisesti käytettäviä Ovestin -lääkemuotoja
otetaan joko yksi puikko tai asettimen
kärjellinen (0,5 mg) voidetta kerran vuorokaudessa 2-3 viikon ajan, minkä jälkeen
siirrytään ottamaan tällainen annos kaksi
kertaa viikossa. Haittavaikutukset: Tavanomaisilla annoksilla haittavaikutuksia esiintyy suhteellisen harvoin. Joskus voi ilmaantua paikallista ärsytystä ja kutinaa. Myös
rinnat voivat etenkin hoidon alkaessa
aristaa ja kohdunsuun limaneritys voi
lisääntyä. Tutustu pakkausselosteeseen
ennen käyttöä.
Markkinoija Suomessa:
Navamedic AB www.navamedic.com
Puh. +358 (0) 400 463 201
Ovestin®-emätinvoide (estrioli)
Ovestin®-emätinpuikot (estrioli)
Navamedic AB
S-posti: [email protected]
www.navamedic.com
Tällä palstalla apteekkarit vastaavat lukijoiden
lähettämiin kysymyksiin. Nyt vastausvuorossa
on Vantaan Pähkinärinteen apteekin
apteekkari Riitta Nordström.
1
UUTISISSA KERROTTIIN, ETTÄ RUOTSISSA MONI ON SAANUT MYRKYTYKSEN
SYÖTYÄÄN LIIKAA PARASETAMOLIA. ONKO SIITÄ NYT TULOSSA RESEPTILÄÄKE,
VAI VOINKO EDELLEEN OSTAA SITÄ APTEEKISTA RESEPTIVAPAASTI?
Ruotsissa vapautettiin vuonna 2009 parasetamoli ja noin 600 muuta lääkevalmistetta myyntiin myös
muualle kuin apteekkeihin, eli niitä on voinut ostaa esimerkiksi ruokakaupoista ja huoltoasemilta. Tämä on johtanut myrkytystapausten lisääntymiseen viime vuosina. Ruotsin lääkeviranomainen on nyt
esittänyt, että parasetamolin myynti pitäisi palauttaa vain apteekkeihin. Suomessa särkylääkkeitä ei
voi ostaa muualta kuin apteekeista, eikä tähän ole ainakaan toistaiseksi valmisteilla muutosta. Voit siis
edelleen ostaa parasetamolia apteekista myös ilman lääkemääräystä. Parasetamoli on oikein käytettynä turvallinen särkylääke, mutta liian isoina annoksina se voi aiheuttaa vakavia maksavaurioita. Aikuisen
korkein suositeltu päiväannos on neljä grammaa parasetamolia vuorokaudessa. Tämä kertyy esimerkiksi kahdeksasta 500 mg:n tabletista. ■
2
Ovestin® emätinvoide (estrioli)
MILLOIN ANTIHISTAMIINIEN OTTAMINEN KANNATTAA ALOITTAA?
YLEENSÄ YRITÄN SINNITELLÄ ENSIN NENÄSUIHKEELLA JA SILMÄTIPOILLA.
Antihistamiinilääkitys kannattaa aloittaa heti, kun siitepölyallergian ensimmäiset oireet ovat ilmaantuneet. Ei kannata jäädä odottamaan, että nenän limakalvot ovat verillä ja silmät rähmässä. Kevään ensimmäiset aivastukset, silmien turpoaminen ja hiekan tunne silmissä tai tiheä nenäliinan käyttämisen tarve ilman flunssaa kertovat, että nyt on oikea aika. Kun antihistamiinihoito on aloitettu ajoissa,
paikallista hoitoa nenäsuihkeella tai silmätipoilla ei välttämättä edes tarvita tai tarve kestää vain lyhyen
aikaa. ■
3
MINULLA ON NIIN VOIMAKKAAT KUUKAUTISKIVUT, ETTEI TAVALLINEN
SÄRKYLÄÄKE RIITÄ. VOINKO OTTAA ENEMMÄN LÄÄKETTÄ VAI MIKÄ AUTTAISI?
Hyvin voimakkaat kuukautiskivut eivät kuulu asiaan. Jos särkylääke ei auta ja kipu on niin kovaa,
että esimerkiksi joudut olemaan sen takia poissa töistä tai koulusta, on järkevää ottaa selvää kivun syystä. Suosittelen, että hakeudut lääkärin vastaanotolle. Noudata aina särkylääkkeiden pakkauksesta löytyviä annosteluohjeita. Lääkärillä on valikoimassaan enemmän hoitovaihtoehtoja, sillä kipua on mahdollista hoitaa myös esimerkiksi kipukynnystä nostavilla lääkkeillä. ■
4
VAUVALLAMME ON IHOTTUMAA VAIPAN ALLA. ONKO HÄNELLÄ JOKIN ALLERGIA?
Todennäköisesti ihottuma ei johdu allergiasta, vaan virtsan ja ulosteiden sekä niiden hajoamistuotteiden aiheuttamasta ärsytyksestä. Lievä vaiva ilmenee pelkkänä punoituksena, mutta ihottuma voi näyttää myös erittäin äreältä ja iho voi tulehtua helposti. Lievää vaippaihottumaa hoidetaan
tiheällä vaipan vaihdolla, ilmakylvyillä, perusvoiteella ja talkilla. Rasvaukseen käytetään usein sinkkioksidia
sisältävää voidetta, joka hoitaa ärsyyntynyttä ihoa. Jos ihottuma ei mene ohi tai pahenee voimakkaasti,
sitä on hyvä käydä näyttämässä lääkärille. Hoitona on usein lääkevoidetta. ■
16 Oma PLUS 2/2015
❯ KIRJOJA TERVEYDEKSI
KOONNEET MAIJA RAUHA JA PIRKKO SOININEN KUVAT KUSTANTAJAT
Huolehdi ITSESTÄSI
Sairauksia voi ennaltaehkäistä nukkumalla
hyvin, syömällä terveellisesti, juomalla
kohtuullisesti alkoholia ja liikkumalla.
Vai voiko?
HYVÄN UNEN oppitunti
JOPA KOLMANNES aikuisista ei saa tarpeeksi unta, ja suuri osa
lapsista tulee kouluun yliväsyneinä. Huonot yöunet laskevat tuottavuutta, estävät oppimista, häiritsevät ihmissuhteita ja heikentävät itsekontrollia. Psykologian professori Richard Wisemanin Pää
tyynyyn! Hyvän unen kahdeksan oppituntia (Atena) esittelee monipuolisesti uneen liittyviä teemoja jet lagista unissakävelyyn ja kuorsaamisesta voimatorkkuihin. Kirja tarkastelee unisykliä, aamu- ja iltavirkkuja, supernukkujia, unen saamista ja unessa pysymistä ja unien
ymmärtämistä sekä niiden hyödyntämistä. Teos tarjoaa neuvoja
muun muassa kuorsaajille, uniapneasta kärsiville, voimatorkkujen
ottajille ja huonosti nukkuvien lasten vanhemmille. ■
Marjojen avulla
PAREMPI MIELI
HELSINGIN YLIOPISTON kasvitieteen professori Sinikka Piippo kertoo kirjassaan Mielen ruokaa (Minerva), millaiset kasviperäi-
set ruoka-aineet parantavat mielen hyvinvointia. Monet niistä ovat
eksoottisia, mutta kotoisiakin terveyspommeja on helppoa löytää.
Esimerkiksi mansikat ja mustikat parantavat muistia. Hermoston
välittäjäaineita lisääviä ruokia ovat esimerkiksi taateli, banaani ja papaija. Nokkosen Piippo nostaa ginsengin rinnalle laajasti vaikuttavien superruokien joukkoon. Piippo käy kirjassaan läpi suuren määrän
kasveja kertoen niiden käytöstä ja vaikutuksista. Teoksesta on juuri
ilmestynyt toinen painos. ■
Näin vähennät ISTUMISTA
ISTUMISEN EPÄTERVEELLISYYDESTÄ on viime aikoina puhuttu
paljon, mutta mitä on tehtävissä, jos työ tarkoittaa istumista tunnista toiseen? Arto Pesola vastaa kysymykseen kirjassaan Luomuliikunnan työkirja, Istu vähemmän ja ole aktiivinen arjessa (Fitra). Pesola on liikuntafysiologi ja tohtorikoulutettava, joten hänen ohjeensa pohjaavat sekä käytännön kokemukseen että tutkimustietoon.
Iltalenkkikään ei välttämättä pelasta, jos ei ymmärrä nousta tuolista
tarpeeksi usein. Pesola kehottaa aloittamaan pienestä. Esimerkiksi
puhelimen soidessa on hyvä hetki ponnistaa jaloilleen. ■
Pullon KORKKI KIINNI
SUOMALAINEN PÄIHDEKESKUSTELU syyttelee ja syyllistää. Käsitys raittiista elämästä on usein ankea ja tylsä. Raitistumiseen voi
kuitenkin liittyä paljon iloa ja vapautunutta naurua, kuten Vapaa valitsemaan – toipumistarinoita raitistumisesta (Tammi) osoittaa. Piia
Sumupuun, Tommi Virtasen Ja Jussi Kinnusen toimittama kirja
kertoo tositarinoita raitistumisesta ja muutoksesta. ■
1
No.
hiusravinne
apteekissa
* IMS MAT 3/2015
Onko se SAIRAUS?
MITÄ ENEMMÄN verikokeita, röntgentutkimuksia ja hoitoja, sen
parempaa on terveydenhoito – vai onko? Teknologisen kehityksen myötä ihmisiä on mahdollista tutkia yhä tarkemmin, ja kukapa
ei haluaisi löytää syöpämuutoksia mahdollisimman varhain. Mutta
koska ihmiskeho on täynnä poikkeavia löydöksiä, moni päätyy tarpeettomiin tutkimuksiin ja hoitoihin. Lääkäri Iris Pasternackin Tautitehdas (Atena) tarkastelee kriittisesti normaalien ilmiöiden – kuten
iän myötä tapahtuvan verenpaineen ja kolesterolin nousun – nimeämistä sairauksiksi. Tautitehdas kuvaa runsain esimerkein terveydenhoidon paradoksia: länsimaiset ihmiset ovat terveempiä kuin
koskaan, joten sairauksia pitää etsiä entistä tarkemmin. ■
..
Touko-kesakuun ajan
1.5. - 30.6.
Priorin Extra 180
84e
Oma PLUS 2/2015
UU
TU
US
Uusi suoja
ilmavälitteisiä allergioita
vastaan
Prevalin on ainutlaatuinen lääkkeetön nenäsuihke ilmavälitteisiä siitepöly-, pölypunkki- ja eläinallergioita vastaan. Vaikutus on välitön ja
kestää jopa 6 tuntia. Prevalinin vaikutus on paikallinen eikä sillä ole todettuja
haittavaikutuksia. Prevalin on tutkitusti tehokas. Saatavilla apteekeista.
Prevalin nenäsuihke
TEHOAA
AMMIN
NOPEergiatabletit
kuin all
140 annosta
Lievittää allergiasta johtuvia nenä- ja silmäoireita
Sopii myös pitkäaikaiseen käyttöön
Ei sisällä steroideja eikä antihistamiineja
– ei väsytä eikä ärsytä limakalvoja
Sopii käytettäväksi ainoana hoitona tai yhdessä
muiden allergiahoitojen kanssa
Ei sovellu henkilöille jotka ovat yliherkkiä seesamiöljylle tai muulle
Prevalinin ainesosalle. Sopii aikuisille ja yli 12-vuotiaille.
Prevalin on lääketekninen tuote.
Omega Pharma / ACO Pharma Oy | PL 92 | 02601 Espoo | Puh. 0207 631 600
info-fi @aconordic.com | www.prevalin.com
Lähteet: 1. Final report. In vitro examination of the rheological and barrier forming properties of Prevalin. Analyze & realize ag. 2012. 2. Safety
and efficacy of Nasya/Prevalin in reducing symptoms of allergic rhinitis. Stoelzel K, Bothe G, Chong P. W. and Lenarz M. The Clinical Respiratory
Journal. 2013. 3. Efficacy Of Three Thixotropic Nasal Spray Preparations On Seasonal Allergic Rhinitis Assessed By Allergen Challenge In An
Environmental Exposure Unit. Luond-Valeskeviciute I., Haenggi B., Gruenwald J., Webmed Central article ID WMC00993. 2010. 4. Pollen and
Prevalin particle deposition. InQpharm. 2010. 5. Prevalin blocking effect on grass pollen and dust mites. InQpharm. 2011. 6. Expert opinion on
the effects of Nasya/Prevalin nasal spray with regard to pet allergies. Morgenstern R., Stölzel K. CharitéCentrum für therapieforschung. 2012.
ACO_OmaPlus_2_2015_125x176_prevalin.indd 1
16/04/2015 20:24:56
17
18 Oma PLUS 2/2015
10
OHJETTA ihonhoito­
tuotteiden valintaan
TEKSTI MATLEENA MERTA KUVAT ERIKA WIKSTRÖM JA DREAMSTIME
Sopivimmat ihonhoitotuotteet löytyvät parhaiten
kokeilemalla. Oulun Mehiläisessä työskentelevä ihotautien ja
allergologian erikoislääkäri, LT Erika Wikström kertoo, mitä
kannattaa ottaa huomioon kosmetiikkahyllyä silmäillessä.
1
PERUSVOIDE SOPII KAIKILLE
Suosittelen kaikille kosteusvoiteen käyttöä. Kosteusvoide imeytyy parhaiten suihkun jälkeen hieman
kostealle iholle levitettynä. Yleisesti
ottaen itselle parhaat tuotteet löytää yksinkertaisesti kokeilemalla
eri vaihtoehtoja. Apteekin perusvoide sopii useimmille ihotyypistä riippumatta. ■
2
VALITSE
ALLERGIATESTATTUA
Yleisesti voin suositella Allergia- ja astmaliiton hyväksymiä tuotteita, niistä on pienempi riski saada allergisia
oireita. Allergisia oireita voi tulla kenelle tahansa riippumatta siitä, onko aiemmin ollut herkistynyt
jollekin tuotteelle. Allergiatestattuja tuotteita saa
esimerkiksi apteekeista. Merkintä allergiatestauksesta tai herkän ihon tuotteesta ei kuitenkaan ole tae, etteikö tuotteen ainesosasille voisi silti herkistyä. ■
3
KYSY APUA
Apteekissa farmaseutti osaa
auttaa tuotteiden valinnassa
ja selittää, millaisia vaikutuksia eri ainesosilla on. Apteekin tuotteet ovat
yleensä turvallisia, sillä niistä on olemassa muuta kosmetiikkaa enemmän
tutkimustietoa. Jos haluaa tietoa ihotyypistään tai itselleen sopivista tuotteista, apua voi pyytää myös kosmetologilta. ■
4
ONGELMIIN ON OMA TUOTTEET
Parhaat tuotteet esimerkiksi atooppiselle iholle löytyvät kokeilun kautta. Apteekista
löytyy kuivalle ja atooppiselle iholle tarkoitettuja tuotesarjoja. Kuivan iho lisäksi rasvainen ja aknesta kärsivä ihokin tarvitsee kosteutusta. Rasvoittuvan ihon voiteissa kannattaa suosia kevyitä tuotteita, joissa on mahdollisimman pieni rasva- tai öljypitoisuus, mutta
suuri kosteuspitoisuus. Myös akne- ja ruusufinni-iholle löytyvät
omat tuotesarjansa apteekista. ■
5
VÄLTÄ HAJUSTEITA
Ihotautilääkärin vastaanotolle tulee paljon ihmisiä, jotka
ovat saaneet allergisia oireita tai yliherkkyysoireita hajusteista. Suosittelen valitsemaan hajusteettomia tuotteita – näin
riski saada allergisia oireita on pienempi, eikä muiden ihmisten tarvitse kärsiä hajupilvestä. ■
6
VARO ALLERGISOIVIA SÄILÖNTÄAINEITA
Säilöntäaineita tarvitaan kosmetiikan säilymiseen, eivätkä kaikki niistä ole vaarallisia. Jotkut tuotteet sisältävät esimerkiksi
C-vitamiinia. Kokonaan säilöntäaineettomia kosmetiikkatuotteita ei
juuri ole, mieleeni tulee vain kaksi säilöntäaineetonta perusvoidetta. Metyyli-isotiatsolinonin (lyhenne MI tai I) ja/tai metyylikloori-isotiatsolinonin (lyhenne CMI tai MCI) nimellä tunnetun säilöntäaineen
on todettu aiheuttavan paljon allergioita, ja sitä on käytetty monissa
kosmetiikkatuotteissa, kuten ihovoiteissa, puhdistusaineissa, deodoranteissa ja hiusten hoitoon tarkoitetuissa tuotteissa. EU on kieltämässä niiden käytön iholle jätettävissä aineissa, mutta niitä saisi edelleen käyttää poishuuhdeltavissa tuotteissa, kuten käsienpesuaineissa.
Myös formaldehydi ja siitä johdetut aineet aiheuttavat paljon herkistymisiä, joten niitä sisältävät tuotteet kannattaa jättää kaupan hyllylle.
Apteekin perusvoiteet eivät sisällä näitä herkistäjiä. ■
7
PITÄÄKÖ PARABEENEJA VÄLTTÄÄ?
Kosmetiikassa säilöntäaineena käytetyt parabeenit ovat
aiheut­taneet paljon keskustelua. Toisin kuin yleisesti luullaan,
parabeenien ei ole todettu olevan haitallisia ihmisille, ja niistä aiheutuvat allergiat ovat harvinaisia. Sen sijaan parabeeneilla on ympäristöä kuormittavia vaikutuksia, jonka vuoksi valmistajat ovat vähentäneet niiden käyttöä. ■
8
VAIHDA TUOTTEITA IHON MUUTTUESSA
Ihmisen iho muuttuu paljon iän myötä, joten samoja tuotteita
ei kannata käyttää kaksikymppisenä ja kuusikymppisenä. Nuorena iho on yleensä rasvoittuvampi, ja saattaa oireilla aknen muodossa. Tällöin kannatta huomioida kosteutuksen lisäksi puhdistus. Vanhemmalla iällä ihosta haihtuu enemmän kosteutta kuin ennen, jonka
vuoksi kosteusvoiteen käyttö muuttuu entistä tärkeämmäksi. Monilla
vanhemmilla ihmisillä esiintyy atooppista ihottumaa muistuttavaa ekseemaa, joka johtuu ihon kuivumisesta. Kuivaa ihoa hoidetaan kosteusvoiteella, ja vaikeissa ihottumissa voidaan turvautua kortisoniin. ■
9
MUISTA AURINKOSUOJA MYÖS KEVÄISIN
Auringolta suojautuminen on erittäin tärkeää, ja suojakertoimella varustettuja tuotteita tulisi käyttää jopa kevättalvesta
ihan syksyyn asti. Aurinkosuojakertoimella varustettu voide suojaa
niin ihosyövältä kuin rypyiltäkin, kunhan sitä käyttää oikein. Voidetta
tulisi levittää ainakin kasvoille, kaulalle, dekolteelle, kämmenselille ja
käsivarsille, mikäli muut alueet suojataan vaatteella. Hyvä suojakerroin on Suomessakin 30–50, ja ulkomaille mentäessä tulisi aina käyttää korkeinta suojakerrointa. Kesäisin aurinkovoidetta on hyvä lisätä
iholle joka toinen tunti sekä aina uinnin jälkeen, vaikka tuotteessa
luvattaisiin vedenkestävyyttä. Auringolta suojaavia voiteita on saatavilla erikseen kasvoille sopivina, ja eri ihotyypeillekin löytyy niille
suunnattuja voiteita. Myös lapsen iho tulisi suojata voiteella, vaikka
ensisijaisesti suositellaankin iho peittämistä vaatteilla ja hatulla. ■
10
HINTA EI TAKAA LAATUA
Oman kokemukseni mukaan korkea hinta ei takaa
tuotteen olevan hyvä. Sekä apteekki- että markettisarjoista löytyy hyviä tuotteita. Luonnonkosmetiikkatuotteissa saattaa
olla vähemmän kemikaaleja, mikä on tietysti hyvä, mutta yhtä lailla
myös nämä tuotteet voivat aiheuttaa allergiaa, eivätkä ne ole automaattisesti turvallisempia käyttää. ■
Oma PLUS 2/2015
19
❯ 5 KYSYMYSTÄ: AURINKOKERATOOSI
TEKSTI MATLEENA MERTA KUVA ARI KARPPINEN
SAATAVILLA APTEEKISTA
Kysy apteekistasi
kolmiuloitteisesti
ihoa suojaavia
Eucerin-aurinkotuotteita.
Luvassa
auringonpaistetta!
Eucerin Sun -tuotteet suojaavat tehokkaasti ihoa
auringon aiheuttamilta vaurioilta. Perinteisten UVAja UVB-suodattimien lisäksi tuotteet antavat iholle
ainutlaatuisen biologisen suojan, jonka ansiosta
tuotteet suojaavat ihoa paremmin UV-sätelyn
aiheuttamilta dna-vaurioilta.
UUTTA!
1
2
3
4
1. Transparent Sun Spray Dry Touch
-aurinkosuoja SK 30
Raikas, mattapintainen spray. Helppo käyttää ja
nopea levittää. Jättää iholle välittömästi miellyttävän,
raikkaan pinnan.
2. Sun Fluid Mattifying SK 50+ -aurinkovoide
Erittäin kevyt, mattapintainen aurinkosuojavoide
kasvoille. Tehostettu UVA-suodatin.
3. Sun Spray Transparent SK 30 -aurinkosprayvoide
Läpinäkyvä ja rasvaton aurinkosuihke vartalolle.
Ei jätä ihoa tahmeaksi. Vedenkestävä. Korkea UV- ja
solusuoja.
4. Kids Sun Spray SK 50 -aurinkosprayvoide
Helppokäyttöinen, rasvaton ja vedenkestävä suihke
suojaa lasten herkkää ihoa palamiselta.
WWW.EUCERIN.FI
VASTAAJANA IHO- JA SUKUPUOLITAUTIEN
ERIKOISLÄÄKÄRI ARI KARPPINEN MEHILÄISESTÄ.
Aurinkokeratoosi on UVsäteilyn aiheuttama ihovaurio,
jolta voi suojautua pysymällä
poissa auringosta.
1
MIKÄ ON AURINKOKERATOOSI?
Aurinkokeratoosi on ihon epidermisen pintasolukerroksen paksuuntuma, joka voi hoitamattomana edetä ihosyöväksi. Sairaus syntyy auringon UV-säteilyn vaikutuksesta, ja sitä esiintyy jatkuvasti enemmän lisääntyneen auringonoton vuoksi. Keratoosin kehittyminen voi kestää vuosikymmeniä.
Nykyisin saatetaan hoitaa keratooseja, jotka ovat saaneet alkunsa 1970-luvulla. ■
Korkealaatuiset
Avène-aurinkosuojat
2
Aurinkokeratoosi muistuttaa ihottumaa tai psoriasista. Se on punoittava läikkä, joka ei yleensä kutise. Iho kuitenkin rikkoutuu helposti hankautuessaan johonkin, jolloin alue voi kirvellä. Jos
ihottuma ei lähde kortisonilla muutamassa viikossa, kannattaa käydä lääkärissä varmistuttamassa, mistä
on kyse. ■
Kaikki Avènen aurinkotuotteet ovat erittäin
korkealaatuisia ja hellävaraisia, joten ne sopivat
koostumukseltaan myös herkälle iholle, pieniä lapsia
unohtamatta. Kaikki aurinkotuotteet ovat täysin
parabeenisäilöntäaineettomia!
3
4
KENELLE AURINKOKERATOOSI VOI TULLA?
Aurinkokeratoosi on harvinainen alle kolmekymppisillä. Vaaleahipiäiset henkilöt, joilla on punapigmenttiä, ovat suurimmassa vaarassa, koska he palavat herkästi auringossa. Myös tietyt lääkkeet saattavat altistaa aurinkokeratoosille. Esimerkiksi munuaisensiirtopotilaat ovat riskiryhmässä. ■
KESÄN UUTUUDET
30 High Protection Tinted Cream 50 ml
Kevyt, hyvin imeytyvä värillinen aurinkoemulsio kaikille ihotyypeille.
50+ Very High Protection Lotion for Children 250 ml
Kevyt ja hyvin levittyvä aurinkoemulsio koko perheelle ja erityisesti yli 3 v lapsille.
50+ Very High Protection Stick Sensitive Areas
Aurinkosuojapuikko huulille ja pienille alueille.
VAIN APTEEKISTA
MISTÄ SEN TUNNISTAA?
Markkinoija: Oriola Oy
IMS HEALTH – Données Pharmatrend France, Italie, Espagne, Allemagne, Belgique, Autriche, Suisse et Portugal – Marché solaire – CMA à décembre 2013 – ventes en volume et valuer.
MITEN AURINKOKERATOOSIA HOIDETAAN?
Hoito riippuu keratoosin tyypistä ja potilaan sairaushistoriasta. Lieviä keratooseja hoidetaan voiteilla kotona. Vaikeampia tapauksia voidaan hoitaa jäädytys- eli kryohoidolla, jossa ihomuutoksen päälle ruiskutetaan nestetyppeä. Toinen vaihtoehto keskivaikeisiin keratooseihin on PDT- eli valohoito. Siinä hiotaan ensin kuollut solukerros pois, jonka jälkeen iholle levitetään lääkevoidetta. Voiteen
imeytymistä tehostetaan punaisella valolla. Valohoitoa voidaan antaa myös ennaltaehkäisevästi tapauksissa, joissa suurempi ihoalue on vaurioitunut, mutta vahingot eivät ole vielä kehittyneet keratoosiksi.
Vaikeimmissa tapauksissa keratoosi poistetaan leikkauksella. ■
5
MITEN SITÄ VOI VÄLTTÄÄ?
Yksinkertaisesti suojaamalla itsensä auringolta joko vaatteilla tai käyttämällä korkeakertoimisia
aurinkovoiteita. ■
20 Oma PLUS 2/2015
ATOOPPINEN
ärtyy
helposti
IHO
TEKSTI MAIJA RAUHA KUVAT MAARIT VAALAMO JA DREAMSTIME
LÄHTEENÄ MYÖS DUODECIMIN TERVEYSKIRJASTO, KÄYPÄ HOITO
-SUOSITUKSET SEKÄ ALLERGIA- JA ASTMALIITTO
Jopa joka viidennellä
suomalaisella on atooppinen
iho, joka on kuiva, kutisee ja
ärtyy helposti. Atooppisesta
ihottumasta puhutaan, kun
kuivuuteen ja kutinaan liittyy
silmin nähtävä ihottuma.
Kaikeksi onneksi ihottuma
useimmiten paranee hoidon
avulla ja saattaa pysyä poissa
vuosikausia.
p Ihotautien erikoislääkäri
Maarit Vaalamo kehottaa
hoitamaan kutiavan
ihottuman niin, ettei sitä
tarvitse raapia
I
hotautien erikoislääkäri
Maarit Vaalamo Mehiläisestä kertoo, että taipumus
atooppisuuteen ja atooppiseen ekseemaan on osittain perinnöllinen. Sairaus
on elinikäinen ja ilmenee usein jo
pikkulapsena, mutta saattaa tulla
esiin vasta aikuisenakin. Atooppinen ihottuma eli atooppinen ekseema saattaa hävitä hoidon avulla vuosiksi tai jopa vuosikymmeniksi kokonaan, mutta tulla takaisin. Hyviä keinoja ihottuman ehkäisemiseen ei tunneta.
– Atooppinen ekseema on
tulehduksellinen ihotauti, jota
sairastavilla on usein myös astmaa, allergista nuhaa tai muita
allergioita. On myös atooppista
ekseemaa ilman allergioita, eikä kaikilla allergioista kärsivillä
puolestaan ole ihottumaa, Vaalamo kertoo.
Jos vauvalla on kutisevaa
ihottumaa muualla kuin vaippa-alueella, kyseessä voi Vaala-
mon mukaan olla atooppinen
ekseemaa. Pikkulasten atopian
yhteyksiä imettämiseen, muuhun ruokavalioon ja probiootteihin on tutkittu, mutta atooppisen ekseeman Käypä hoito -suosituksen mukaan tutkimustiedot ovat osittain ristiriitaisia tai
niitä on kertynyt niin vähän, ettei niiden pohjalta ole voitu antaa suosituksia. Ei ole näyttöä
esimerkiksi siitä, että atooppiset ihottumat vähenisivät, jos
äiti välttää tiettyjen ruoka-aineiden syömistä tai jos kiinteän
ruoan antamista vauvalle siirretään neljästä kuukaudesta puolen vuoden ikään.
Tuoreessa ruoka-aineallergian Käypä hoito -suosituksessa mainitaan, että lapsen riskiä saada atoopppinen ekseema voidaan mahdollisesti pienentää antamalla allergiariskiperheiden äideille probioottivalmistetta viimeisen raskauskolmanneksen aikana ja lapselle syntymän jälkeen. Tulosta ei
kuitenkaan ole voitu vahvistaa
kaikissa tutkimuksissa. Probiootit ovat suoliston bakteerikantaa
tasapainottavia, hyödyllisiä bakteereja, joista tunnetuimpia ovat
bifido- ja maitohappobakteerit.
Käypä hoito -suositus mainitsee, että stressi saattaa pahentaa atooppista ihottumaa.
Myös hikoilu saattaa pahentaa
ihottumaa tai ainakin ihon kutinaa. Monien atopiapotilaiden
iho ei siedä villaa tai karheita
vaatteita. Esimerkiksi Allergia- ja
astmaliitto ohjeistaa atoopikkoja
käyttämään sileäkuituisia, kuten
pitkäkuituisesta merseroidusta
puuvillasta tai sileistä keinokuiduista valmistettuja vaatteita.
Myös atooppinen iho
kaipaa veden kosketusta.
Suihkussa ja kylvyssä
mahdolliset ruvet irtoavat
veteen vieden mukanaan
ihottumaa pahentavia
bakteereita.
Oma PLUS 2/2015
21
IHOTTUMA SAATTAA

HÄVITÄ VUOSIKSI TAI JOPA
VUOSIKYMMENIKSI KOKONAAN,
MUTTA TULLA TAKAISIN.

MILTÄ SE NÄYTTÄÄ?
Lievä atooppinen ihottuma
näyttää useimmiten kuivalta,
punoittavalta iholäiskältä. Keskivaikeassa ihottumassa on nähtävissä myös pieniä vesikelloja.
Kun kutiseva ihottuma kestää
pidempään ja sitä raavitaan, iho
usein paksuuntuu, jolloin puhutaan jäkälöitymisestä. Pahimmillaan iho voi mennä rikki ja se
voi vetistää, karstoittua ja vuotaa verta. Mitä varhaisemmassa vaiheessa ihottuman hoito
aloitetaan, sitä todennäköisempää on, ettei se pääse pahenemaan ja sitä nopeammin ihottuma paranee.
– Atooppisella ihottumalla
on tyypilliset paikat, joihin se
tulee eri-ikäisillä. Vauvoilla se alkaa usein pään hilseilynä jo elämän ensimmäisten viikkojen aikana ja saattaa sitten levitä laajemmalle vartalolle ja raajoihin.
Pienten lasten atooppista ihottumaa sanotaan usein myös
maitoruveksi, Vaalamo kertoo.
Leikki- ja kouluikäisillä lapsilla atooppinen ihottuma keskittyy useimmiten taipeisiin: kaulaan, ranteisiin, kyynär- ja polvitaipeisiin ja nilkkoihin. Ihottumalla on myös useita erityismuotoja, kuten käsi-ihottuma
ja ratsupaikkaihottuma, joka on
pakaroissa ja reisien sisäpinnoilla. Ihottumaa voi olla myös silmäluomissa, huulilla ja suun ympäristössä.
Aikuisella on atooppista ihottumaa useimmiten kasvoilla,
kaulalla ja ylävartalolla, taipeissa tai käsissä. Sitä voi olla läiskinä tai laajempana alueena. Joskus on vaikeaa sanoa, onko kyseessä atooppinen ihottuma vai
seborrooinen ihottuma eli taliköhnä. Ihotautilääkäri voi auttaa oikean diagnoosin ja hoidon
löytämisessä.
HOIDETAAN VOITEILLA
Suurimmalla osalla potilaista
atooppinen ihottuma on lievää
ja sen ennuste on hyvä eli ihottuma saadaan rauhoittumaan
niin, että kutinakin häviää tai ainakin lievittyy selvästi. Raapiminen pahentaa useimmiten ihottumaa, minkä takia hoito kannattaa aloittaa ripeästi.
– Atooppista, kuivaa ihoa
rasvataan kahdesti päivässä perusvoiteella. Jos kutisevaa ihottumaa on jo ilmestynyt, sitä
voi hoitaa apteekista saatavalla hydrokortisonivoiteella. Kortisonivoidetta käytetään kuureina 1–2 kertaa päivässä, kunnes ihottuma on rauhoittunut,
yleensä 1–2 viikon ajan. Rasvauksessa tulee välillä pitää taukoja, jottei kortisonivoide aiheuta
paikallisia haittoja, kuten ihon
ohenemista. Kesällä oleskelu auringossa usein helpottaa oireita.
Etenkin lasten iho pitää kuitenkin muistaa suojata, ettei se pääsisi palamaan, Vaalamo neuvoo.
Atoopikkojen suihkussa käyn-
nistä on monia mielipiteitä, mutta Vaalamon mielestä ja Käypä
hoito -suosituksen mukaan atoopikkokin voi käydä suihkussa joka päivä. Etenkin ihottuman ollessa vetistävää tai rikkonaista
kannattaa iho pestä, koska vesi
pesee pois myös ihottumaa pahentavia bakteereita. Hiki on hyvä huuhtoa pois iholta. Saunassa
ja uimassa voi käydä. Iho on hyvä rasvata nopeasti peseytymisen, saunomisen tai uimisen jälkeen perusvoiteella ja ihottumakohdat lääkevoiteella.
– Perusvoiteita on saatavana monenlaisia. Käyttökokemus
osoittaa, mikä on sopiva. Kannattaa kokeilla ensin keskirasvaista voidetta ja vaihtaa tuotetta, jos se ei tunnu hyvältä. Eniten vettä sisältävät voiteet voivat
kirvellä hieman ihoa, jolloin rasvaisempi voide on parempi valinta. Jos sopivaa ei tunnu löytyvän, voiteen valinnasta voi keskustella ihotautilääkärin kanssa.
Kun ihottuma on parantunut, ihon rasvaamista kannattaa jatkaa. Jos iho ei vaikuta kuivalta, voidetta voi vaihtaa kevyempään. Vaalamon mukaan
etenkin kesällä kevytkin voide voi riittää. Rasvaamistiheyttä voi myös harventaa, jos tiheän rasvauksen tarve näyttää
olevan ohi.
ENTÄ JOS EI PARANE?
Jos ihottuma on laaja-alaista eikä parane omahoidolla, Vaalamo suosittelee käyntiä yleis- tai
ihotautilääkärin luona. Lapsen
ollessa kyseessä apua voi hakea
myös lastenlääkäriltä. Lääkärin
käytettävissä on lisää hoitovaihtoehtoja.
– Lääkäri tarkistaa ihon ja
kyselee taustatietoja. Allergiatutkimukset eivät yleensä ole
tarpeen, kun on kyse lievästä atooppisesta ihottumasta.
Pienellä lapsella laaja-alainen
atooppinen ihottuma voi kuitenkin liittyä ruoka-aineallergiaan, jota on syytä selvitellä, Vaalamo kertoo.
Lääkäri voi määrätä hoitokuurin voimakkaammalla kortisonivoiteella tai muulla lääkevoiteella. Suun kautta otettavat
lääkkeet ovat Vaalamon mukaan
harvoin tarpeen, mutta silloin
tällöin niitäkin tarvitaan.
– Toisinaan käytetään SUPtai UVB-valohoitoa, jotka sopivat osalle atoopikoista hyvin. Valohoitoa otetaan yleensä talvisin
2–3 kertaa viikossa noin 15 hoitokertaa. Ihottuma rauhoitetaan
kortisonivoiderasvauksin ennen
valohoitoja. Valohoidoissa tulee
käydä säännöllisesti jotta niistä
saadaan paras apu. Myös talviloma aurinkoisessa paikassa voi
helpottaa ihottumaa, hän sanoo.
Iholiiton kautta on mahdollista hakeutua tuetulle ilmastokuntoutusmatkalle. Tietoa, vinkkejä jaksamiseen ja vertaistukea
on tarjolla Atopialiitossa. ■
Ihovaivojen ABC
Ihotauteja on kolmisentuhatta erilaista, eikä tottumattoman
ole aina helppo erottaa niitä toisistaan. Oletko kuullut näistä
ihovaivoista? Lisätietoja saat verkosta esimerkiksi Duodecimin
Terveyskirjastosta.
A
urinkoihottuma. Noin joka viides suomalainen saa kevään
ja kesän ensimmäisinä päivinä kutisevaa ihottumaa, jonka
aiheuttaa auringon ultraviolettisäteily.
B
asaliooma eli tyvisolusyöpä on ihon kasvain, jota on useita
eri muotoja. Tyvisolusyöpiä kehittyy eniten auringolle altistuneille ihoalueille, kuten kasvoihin.
C
ouperosa tarkoittaa hiusverisuonten laajenemisesta johtuvaa punakkuutta kasvojen iholla. Se on yleisintä kuivalla ja
herkällä iholla. Sanaa käytetään enemmän ihonhoitotuotteista
puhuttaessa kuin lääketieteessä.
D
ermatofibrooma on ihon hyvänlaatuinen sidekudoskasvain. Se on yleensä pyöreä, linssimäinen ja kovahko.
E
ksanteema on yleisin lääkeaineallergian oire ja muistuttaa
F
ytofotodermatiitti syntyy, kun iho altistuu ensin kasvipe-
rokkotautia. Laaja ihoalue on punakirjavan, kutiavan ihottuman peittämä.
räiselle, valolle herkistävälle aineelle ja sitten auringonvalolle.
Esimerkiksi mooseksenpalavapensas voi saada aikaan jäljet, jotka
säilyvät pitkään.
H
iivatulehdus. Hiivan aiheuttama ihottuma tulee yleisimmin
taipeisiin, kuten kainaloihin, nivustaipeisiin tai rintojen alle,
tai suupieliin tai kynsivallehihin. Atoopikon iholla voi olla myös
hiivainfektiota.
I
hokeliakia on keliakian toinen muoto suolistokeliakian ohel-
la. Ihokeliakia on paljon harvinaisempi. Sen tärkeimpiä oireita
ovat pienet, kutiavat, kirkkaat nesterakkulat, joita syntyy esimerkiksi kyynärpäiden tai polvien iholle.
J
äkälä. Punajäkälää on monta eri tyyppiä. Tavallisessa punajä-
kälässä iholle tulee sinipunertavia, laakeita näppylöitä, jotka
voivat yhdistyä. Niiden pinnalla voi näkyä vaaleaa verkkoa.
K
äsiekseemat. Pitkään jatkuvaa käsi-ihottumaa on noin yhdellä
naisella kymmenestä. Sitä on ainakin halkeilevaa tyyppiä, vesirakkulaista, läiskittäistä, sormenpäiden ihottumaa ja sormien väleissä esiintyvää. Aiheuttajiakin on monia, eikä syytä aina tiedetä.
L
umipalloihottuma on lasten ja nuorten ihottuma, jos-
sa sormien päät kuivuvat, hilseilevät ja halkeilevat. Voi olla
myös kämmenissä. Liittyy usein atopiaan.
M
ärkärupi on lasten helposti tarttuva ihon bakteerituleh-
dus, joka alkaa yleensä suupielestä tai sierainaukosta. Hoidetaan antibioottivoiteella, mutta myös antibioottikuuri voidaan
tarvita.
N
eurodrematiitti voi alkaa vaikkapa hyönteisen puremasta tai muusta ihon pienestä vauriosta. Kun iho kutiaa ja sitä
raavitaan, iho paksuuntuu ja syntyy ihottumaläiskä. Tyypillinen
paikka on sääressä, mutta neurodermatiitti voi olla missä tahansa.
O
nteloaknen syy on perinnöllinen taipumus. Arpia jättäviä
akneonteloita tulee etenkin yläselkään, usein varsinaisen
akneiän jälkeen. Ne voivat olla kipeitä, eivätkä ne parane omin
avuin.
P
aksu iho eli keratodermia kämmenissä ja jalkapohjissa liittyy
usein ikään, ihosairauksiin tai yleissairauksiin. Iho voi paksuuntua läiskittäin tai tasaisesti. Hyvä hygienia ja rasvainen perusvoide estävät kipeiden halkeamien ilmaantumista.
R
akkulataudit. Rakkuloita kehittyy iholle monissa eri ihotaudeissa, mutta varsinaisiksi rakkulataudeiksi lasketaan
ihokeliakia sekä pemfigoidit ja pemfigukset, joissa elimistö muodostaa vasta-aineita ihon omia rakenteita vastaan. Tavallinen
pemfigoidi on melko yleinen ikääntyneiden sairaus, muut ovat
harvinaisia.
S
ilsa on rihmasienen aiheuttama tulehdus, joka voi olla esimerkiksi jalassa (jalkasilsa), kädessä, päänahassa, nivustaipeessa, ylävartalolla tai kynnessä. Silsat hoidetaan yleensä sienilääkevoiteella, ja joskus voidaan tarvita lääkekuuri myös sisäisesti.
T
ali-ihottuma eli seborrooinen ekseema eli taliköhnä on
yleinen punoittava ja hilseilevä ihottuma, ja taipumus siihen
on pysyvä. Oireilevat alueet vaihtelevat henkilöstä toiseen. Tärkein hoito on päivittäinen pesu vedellä ja saippualla.
U
rtikaria eli nokkosihottuma koostuu nokkosen poltta-
maa muistuttamista paukamista, jotka kohoavat nopeasti
ja vaihtavat muutaman tunnin kuluessa paikkaa ihoalueelta toiselle. Kutina on usein kovaa. Antihistamiini auttaa nokkosihottumaan.
V
alkopälvi eli vitiligo alkaa usein lapsena tai nuorena. Suun
tai silmien ympärille, käsiin tai taipeisiin ilmestyy valkoisia
läikkiä, jotka eivät rusketu lainkaan. Taipumus vitiligoon on perinnöllinen. Se häviää harvoin kokonaan.
Y
skänrokko eli herpes on viruksen aiheuttama infektio. Herpesrakkula on usein huulessa tai muualla kasvoissa, mutta
niitä voi tulla myös käsiin tai jalkoihin. Yskänrokkoa voi hoitaa
monenlaisilla voiteilla, herpeslaastareilla ja suun kautta otettavilla
lääkkeillä. Viruksen toinen tyyppi aiheuttaa sukuelinherpeksen.
Ä
rsytysihottumista eli ärsytysekseemista yleisin on käsien
pesuihottuma, joka johtuu yleensä altistumisesta vedelle ja
pesuaineille työssä. Se alkaa usein kädenselästä peukalon puolelta. Ihon ärtyvyys on perinnöllinen ominaisuus.
Ö
deema tarkoittaa turvotusta. Angioödeema on allergista
turvotusta, joka voi tulla pienelle ihoalueelle tai limakalvolle esimerkiksi huuleen, kieleen, silmäluomiin, poskeen, sormeen
tai käsivarteen. Samaan aikaan voi olla nokkosihottumaa.
LÄHDE DUODECIMIN TERVEYSKIRJASTO
22 Oma PLUS 2/2015
❯ APTEEKIN HYLLYLTÄ
TEKSTI JOHANNA PELTO-TIMPERI KUVA JOHNSON&JOHNSON
Lievitystä RAKKOIHIN
Kun lämpömittarin elohopea nousee kesälukemiin, alkaa
hiertymien ja rakkojen aika. Uudet kesäsandaalit, jalkojen
turvotus ja hikoilu lisäävät riskiä saada vesikelloja jalkoihin.
Vaivaan saa apua rakkolaastareista.
R
akko syntyy yleensä
kantapäähän, iso- tai
pikkuvarpaan kylkeen,
varpaiden päälle tai päkiän alle, kun iho on
äkillisen jatkuvan kitkan ja hankauksen rasittama. Vesikello on
täynnä kirkasta tai veristä kudosnestettä. Rakkoja syntyy tyypillisesti silloin, kun uudet kengät vasta muotoutuvat jalan mukaisiksi tai kun kesällä käytetään
kenkiä ilman sukkia. Rakkoja tulee myös pitkillä vaelluksilla tai
kävely- ja juoksulenkeillä.
Kesällä rakkoja on jaloissa
talvea useammin, koska alaraajojen turvotus ja hikoilu lisäävät
hiertymiä. Jos hiertymää ei huomaa ajoissa, pääsee kohtaan syntymään vesikello.
Rakko jalassa on piinallinen.
Se voi pilata lomapäivän, kun
hiertävillä kengillä ei yksinkertaisesti pysty kävelemään. Rakkojen ennaltaehkäisyyn kannattaa siis panostaa, jos ei halua istua pelkästään katukahvilassa.
Rakko voi olla niin kipeä, ettei
kahvilasta pääse kotiin tai hotellille ilman taksia. Vaellusreissulla
suunnitelmat voivat mennä kokonaan uusiksi rakkojen takia.
LAASTARI SUOJAA
Jos rakko puhkeaa, voi rikkoontunut iho tulehtua. Rikki mennyt iho saattaa toimia myös bakteerien kulkureittinä ja aiheuttaa ruusun tai vakavan streptokokki-ihotulehduksen.
Paranemiseen saattaa kulua useita päiviä. Hoidon tavoitteena on suojata rakko lisähankaukselta. Rakkoa ei saa puhkaista, vaan se pitää suojata esi-
merkiksi Compeed-tuotesarjasta
löytyvillä hoitavilla rakkolaastareilla, joilla saa apua niin varpaissa kuin kantapäässäkin oleviin
vesikelloihin.
Esimerkiksi Compeed-rakkolaastari vähentää kipua ja imee
ihosta ylimääräisen kosteuden
ja muodostaa kohtaan hankaukselta ja paineelta suojaavan geelimäisen tyynyn. Compeed Extreme -hydrokolloidilaastari lievittää nopeasti rakosta aiheutuvaa
kipua ja antaa lisävaimennusta
hankausta vastaan sekä nopeuttaa rakon paranemista. Laastaripakkauksissa on kiinnitysohjeet.
Laastaria pidetään useita päiviä,
jotta iho ehtii parantua laastarin
suojassa. Laastari kestää pesun.
Rakkoa voi keventää siihen
tarkoitetuilla huoparenkailla.
Kun iho on parantunut, on ohut-
Elivo Omega-3 Vahva Plus
ta ihoa syytä rasvata ja tarvittaessa suojata uusien hiertymien
ja rakkojen varalta.
ENNALTA EHKÄISYYN
Sukat auttavat rakkojen ennaltaehkäisyssä. Urheilujalkineiden
kanssa voi pitää kitkaa poistavia
sukkia. Kun ottaa uudet kengät
käyttöön, voi varmuudeksi kiinnittää helposti hiertyvään kohtaan, esimerkiksi kantapäähän,
suojan kuten rakkolaastarin tai
sipaista iholle Compeed-rakonestopuikkoa. Päkiäpehmusteesta
voi myös olla apua.
Jalkojen rasvaamisesta on
hyötyä, koska kuiva iho hiertyy
rasvattua herkemmin. Maalaisjärkikin auttaa. Kun tietää, että joutuu kävelemään paljon, on
hyvä miettiä, millaiset kengät
valitsee. ■
Oma PLUS 2/2015
❯ RISTIKKO 2/2015
Evijärven apteekki
Juha Päivärinta
Kirkkotie 25, 62500 Evijärvi
p. (06) 765 1043
Forssa, Keskusapteekki
Timo Heinonen
Kartanonkatu 11, 30100 Forssa
p. (03) 422 2835
Hangon apteekki 
Heikki Peura
Nycanderinkatu 18, 10900 Hanko
p. (019) 248 2312
Helsinki, Etelä-Kaarelan apteekki
Anita Oksanen
Vanhaistentie 1, 00420 Helsinki
p. (09) 566 0080
*Malminkartanon sivuapteekki
Malminkartanonaukio 4,
00410 Helsinki, p. (09) 566 2193
Helsinki, Malmin apteekki
Sirpa Peura
Ylä-Malmin tori 3, 00700 Helsinki.
p. (09) 565 6080
Hyvinkää, Kirjavantolpan apteekki
Sven Söderlund 
Uudenmaankatu 70
05830 Hyvinkää
p. (019) 431 642
Hämeenlinna, Tiiriön apteekki
Ritva Ortamala
Wartiamäentie 2 (Prismakeskus)
13130 Hämeenlinna
p. (03) 674 2321
Imatrankosken apteekki
Anja-Riitta Martinsén
Helsingintie 9, 55100 Imatra
p. (05) 541 1770
Karjaan apteekki 
Silja Kyllönen
Kauppiaankatu 9, 10300 Karjaa
p. (019) 230 018
Karvian apteekki
Antti Vaara
Kyläkarviantie 10, 39930 Karvia
p. (02) 544 1040
Kouvolan 10. Inkeroisten Apteekki
Merja Wiio
Päätie 22, 46900 Inkeroinen
p. (05) 317 1554
Kuopio 3. Toriapteekki
Ulla-Riitta Savolainen
Haapaniemenkatu 24–26
70110 Kuopio
p. (017) 287 6601
Kuusankosken Ykkösapteekki
Raili Hyyryläinen
Kauppakatu 3, 45700 Kuusankoski
p. (05) 742 9200
Lahti, Renkomäen apteekki
Johanna Pennanen
Pasaasi 2, Renkomäki
(Kärkkäisen kauppakeskus)
15700 Lahti
p. 020 789 3570
Lempäälä 3., Apteekki Ideapark
Hanna-Maija Syrjänen 
Ideaparkinkatu 4, 37570 Lempäälä
p. 029 090 8030
Lieksan Pietari apteekki
Virpi Heikkinen 
Pielisentie 30, 81700 Lieksa
p. (013) 521 003
Naantalin apteekki
Henrik Brenner 
Luostarinkatu 25, 21100 Naantali
p. (02) 431 2720
*Rymättylän sivuapteekki
Viluntie 3, 21140 Rymättylä
p. (02) 252 1202
Porvoon Vanha apteekki 
Robert Järnström
Näsin koulukatu 2, 06100 Porvoo
p. (019) 689 4400
*Gammelbackan sivuapteekki
Suolaketie 2, 06400 Porvoo
p. (019) 575 3990
*Pornaisten sivuapteekki
Latiskantie 1, 07170 Pornainen
p. (019) 664 7247
Tampere, Ensimmäinen apteekki 
Riitta Junnila
Hämeenkatu 21, 33200 Tampere
p. (03) 253 7700
Taivalkosken apteekki 
Jouni Virtanen
Kauppatie 11, 93400 Taivalkoski
p. 040 480 8000
Tampere, Kaukajärven apteekki 
Markku Knuutila
Keskisenkatu 5, 33710 Tampere
p. (03) 3143 9500
Tampere, Lielahden apteekki
Kyösti Laitinen
Turvesuonkatu 2, 33400 Tampere
p. (03) 347 3800
Tervolan apteekki
Petri Kiviluoma
Keskustie 94, 95300 Tervola
p. (016) 435 003
Turun Keskus-Apteekki
Minna Jaanson
Viilarinkatu 3, 20320 Turku
p. (02) 880 0860
*Littoisten apteekki
Uusi Littoistentie 48
20660 Littoinen
p. (02) 246 1291
Turku, Linnan Apteekki
Markku Knuutila 
Kauppiaskatu 10, 20100 Turku
p. (02) 275 0400
*Patterinhaan Apteekki
Kanslerintie 10, 20200 Turku
p. (02) 275 0810
Turku, Varissuon Apteekki
Antti Koivuniemi
Kousankatu 1, 20610 TURKU
p. 0207 349 120
Vantaa 11. Pähkinärinteen apteekki
Riitta Nordström
Lammaslammentie 9, 01710 Vantaa
p. (09) 849 4180
*Kalajärven sivuapteekki
Ruskatie 1 F, 02970 Espoo
p. (09) 849 2370
Vantaan Tikkurilan apteekki
Tarja Saesmaa
Kielotie 11, 01300 Vantaa
p. (09) 836 2540
Varkauden Vanha Apteekki
Kirsi Puurunen
Relanderinkatu 30, 78200 Varkaus
p. (017) 266 4700
*Käpykankaan sivuapteekki
Sammonkatu 6, 78870 Varkaus
p. (017) 266 4730
*Könönpellon sivuapteekki
Pitkälänniementie 1, 78500 Varkaus
p. (017) 266 4740
Ylihärmän apteekki
Leena Ulvinen
Järventie 1, 62375 Ylihärmä
p. (06) 482 3100
VANHEMMAN KONSTAAPELIN valvovan silmän alla on
lehden 1/2015 ristikon onnelliseksi voittajaksi arvottu:
q RISTIKON 1/2015 RATKAISU
LEENA KUJANPÄÄ, VAULAMMI
Ristikon vastaukset voi lähettää 5.8.2015 men­nessä­ osoit­­teeseen:
Oma PLUS Apteekkipalvelut Oy, Kauppiaskatu 10, 20100 Turku.
Voit myös palauttaa ristikon paikkakuntasi lähimpään Oma PLUS
-apteekkiin. Ristikon voi täyttää myös nettisivuillamme
WWW.OMAPLUS.FI
Oikein vastanneiden kesken arvotaan 85 euron arvoinen
tuotelahjakortti Oma PLUS -apteekkiin. Ristikon oikea ratkaisu
seuraavassa lehdessä.
nimi ___________________________________________________________
osoite _________________________________________________________
_______________________________________________________________
_______________________________________________________________
puh. ___________________________________________________________
❯ SUDOKU 2/2015
www.omaplus.fi
KUSTANTAJA Oma PLUS Apteekkipalvelut Oy
Kauppiaskatu 10, 20100 Turku | p. (02) 275 0432
www.omaplus.fi | [email protected]
PÄÄTOIMITTAJA Tatu Johansson | p. 050 560 4344
[email protected]
TOIMITUS JA TAITTO OS/G Viestintä
Aurakatu 14 B, 20100 Turku | p. 0207 806 800
www.osgviestinta.fi | [email protected]
PAINOPAIKKA Suomen Lehtiyhtymä Oy
PL 52 (Klaavolantie 5), 04301 Tuusula
PAINOSMÄÄRÄ noin 400 000 kpl
Paikallissivujen sisällöstä vastaavat paikallisapteekit.
OHJE:
Sudokussa numeroruudukko on
täytettävä siten, että numerot
1–9 löytyvät jokaisesta pienestä (3x3) ruudukosta ja ison (9x9)
ruudukon vaaka- ja pystyriviltä
vain kerran.
Sudokun 1/2015 ratkaisu u
23
KYSY APTEEKISTA
Osta Orionin
*
keräilytuotteita
5
I
imall
Neljä vaihtoehtoa (arvo à n. 35 €)
• Arabian Muumimukit, 2 kpl
• Fiskars-veitset, 3 kpl
• Iittalan Taika-keittiöpyyhkeet, 2 kpl
• Orionin tuotteita Iittalan Taika-purkissa
* vähintään 9 euron hintainen itsehoitotuote
Kampanja koskee itsehoitotuotteita (ei lääkkeet). Keräilykortteja saat apteekista ja leiman jokaisesta ostetusta
Orionin keräilytuotteesta. Postita kortti ohjeiden mukaisesti. Keräilyaika 1.5.–31.8.2015.
Orion on
suomalainen
avainlippuyritys.
Lisätietoja numerosta 010 426 2928 ark. klo 8–16.
3/2015
© Moomin Characters
3/2015
le
a
O
TESE
TT
TU
saat tuotesetin