Lataa tästä osavuosikatsaus kokonaisuudessaan

Transcription

Lataa tästä osavuosikatsaus kokonaisuudessaan
SAVON VOIMA OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS
Savon Voima -konsernin liikevaihto oli 122,7 miljoonaa euroa (viime vuonna vastaavana ajanjaksona 123,4 miljoonaa euroa), eli liikevaihto laski
0,6 prosenttia edellisen vuoden tasosta. Liikevaihdon lasku johtuu normaalia lämpimämmästä
kevättalvesta ja energian hinnan laskusta.
Konsernin liikevoitto oli 9,1 miljoonaa euroa
(19,0). Liikevoiton lasku johtuu volyymin ja hintojen laskun lisäksi tammikuun tykkylumiongelmien aiheuttamista tappioista. Katsauskauden
voitto oli 6,9 miljoonaa euroa (15,5).
Savon Voiman mittava investointiohjelma jatkuu
ja tälle vuodelle ennakoidut investoinnit ovat
53,5 miljoonaa euroa, josta oli elokuun loppuun
mennessä toteutunut 29,4 miljoonaa euroa (35,0).
Savon Voima Oyj:n toimitusjohtajana aloitti
1.8.2015 KTM Arto Sutinen.
SAVON VOIMA -konsernin muodostavat emoyhtiö Savon
Voima Oyj sekä tytäryhtiöt Savon Voima Verkko Oy ja Savon Voima Salkunhallinta Oy. Tärkeimmät osakkuusyhtiöt
ovat Kymppivoima Oy ja Kymppivoima Hankinta Oy.
Toimintaympäristö
Aikaväli tammi–elokuu oli hieman edellistä vuotta kylmempi viileästä kesästä johtuen ja keskimääräinen ulkolämpötila oli 5,9˚C, joka on 0,7˚C viime vuotta alempi.
Lämpötilariippuvan energian tarvetta kuvaava lämmitystarveluku oli lämpimästä talvikaudesta johtuen 4,8 prosenttia edellistä vuotta ja 21,4 prosenttia pitkän aikavälin
keskiarvoa pienempi.
Suomen tammi–elokuun sähkönkulutus oli 54 TWh, eli
noin prosentin vuodentakaista pienempi. Pohjoismaiden
vesitilanne kääntyi normaalia paremmaksi huhtikuun
alussa ja on sateisen kesän ansiosta säilynyt hyvänä. Suo-
TILIKAUSI 1.1.–31.8.2015
men oma sähköntuotanto kasvoi tammi–elokuussa myös
prosentin viime vuodesta 43 TWh:iin. Erityisesti kasvua oli
vesi- ja tuulivoiman tuotannossa, kun taas lauhdetuotannon määrä pieneni merkittävästi. Tuonti Suomeen kasvoi
yhdellä prosentilla. Vienti Suomesta kasvoi merkittävästi
(+41 prosenttia) Viron viennin lisääntymisen vuoksi.
Tammi–elokuun sähkön keskimääräinen tukkuhinta oli
Pohjoismaiden systeemihinnan osalta 21,06 €/MWh, yli
neljänneksen vuodentakaista matalampi. Suomen sähkön tukkuhinta tammi–elokuussa oli keskimäärin 29,05
€/MWh, sekin 18 prosenttia vuodentakaista matalampi.
Suomen heikko taloustilanne näkyy yhä uusien sähköliittymien vähäisenä määränä aikaisempiin vuosiin verrattuna.
Liiketoiminta-alueet
Savon Voima Myynti harjoittaa sähkön vähittäismyyntiä
Suomessa. Toisen vuosineljänneksen jälkeen sähkönmyynnin volyymi oli laskussa edellisvuodesta noin 7 prosenttia.
Kuluttajamyynnin määrässä ei ollut olennaisia muutoksia,
mutta yritysmyynnin tuotteissa oli laskua yli 10 prosenttia,
mikä johtui asiakkaiden vähentyneestä sähkönkäytöstä ja
joistakin päättyneistä sopimuksista. Liikevaihto laski myynnin volyymiä vähemmän, mikä johtuu pääosin liikevaihtoon
kuuluvien asiakassuojausten kasvaneesta kassavirrasta.
Sähkönmyynnin keskihinta oli laskussa markkinahintojen laskun myötä. Laskevia markkinahintoja kyettiin hyödyntämään, eikä ajoittain suureksi kasvanut aluehintaerokaan aiheuttanut yllätyksiä. Toimintakulut kasvoivat
edellisvuodesta lisääntyneiden uusasiakashankinta- ja
markkinointiprosessien kehittämiskustannusten vuoksi.
Liikevoitto kasvoi tästä huolimatta selvästi.
Savon Voima Salkunhallinta Oy tuottaa energiakaupan
sijoituspalveluita, kuten salkunhallintaa ja hintasuojausten välitystä. Sähköjohdannaisten laskeva hintakehitys ja
historiallisesti verraten matala taso vilkastutti hintasuojaustoimintaa, ja kaupankäyntivolyymi kasvoi hieman yli
20 prosenttia. Liikevaihto ja liikevoitto laskivat lähinnä
konserninsisäisten palveluveloitusten laskun myötä.
Savon Voima Lämpö harjoittaa kaukolämpötoimintaa 13
kunnan alueella Savossa. Toteutunut lämmön ja höyryn
myynti tammi–elokuussa oli 372 GWh, joka oli 7 GWh viime vuotta suurempi. Lämmön myyntimäärän kasvu johtui
Joroisten Energialaitoksen hankinnan myötä kasvaneesta
kaukolämpöliiketoiminnasta. Kotimaisten polttoaineiden
osuus oli yli 95 prosenttia lämmön tuotannon polttoaineista. Liiketoiminnan liikevoitto oli edellistä vuotta parempi.
Alkuvuosi oli poikkeuksellisen lämmin, minkä takia lämmön
myynti jäi ennakoidusta, mutta se pienensi myös kaukolämmön tuotantoon käytetyn öljyn määrää. Öljyn hinta oli myös
edellisen vuoden vertailuajankohtaa alhaisempi. Nämä vaikuttivat positiivisesti liikevoiton kehitykseen. Liikevoiton
parantuminen edellisen vuoden vastaavaan aikaan nähden
johtui myös osaltaan alkuvuodesta loppuunsaatetuista Nilsiän ja Juankosken biolämpökeskusinvestoinneista ja tuotannon energiatehokkuuden parantumisesta.
Toukokuussa tehtiin päätös Ariterm Oy:ltä hankittavasta
3 MW pellettilämpökeskuksesta Joroisten kaukolämmöntuotantoon. Pellettilämpökeskuksen yhteyteen rakennetaan myös 2 MW kevyttä polttoöljyä käyttävä varakattila.
Lämpökeskuksen maanrakennustyöt aloitettiin elokuussa.
Kesän aikana käynnistyivät myös Pielaveden 4 MW biolämpökeskuksen sekä Pieksämäen 12,8 MW ja Varpaisjärven 3 MW kevyellä polttoöljyllä toimivien huippu- ja
varalämpökeskusten rakentaminen. Vanhoja lämpökeskuksia purettiin kesän aikana Nilsiässä ja Varpaisjärvellä.
Iisalmen voimalaitoksen savukaasujen pesu- ja lämmön
talteenottoinvestoinnin rakennustyöt etenivät kesän aikana päälaiteasennusvaiheeseen. Tavoitteena on saada
meneillään olevat investoinnit käyttöönotettua ja tuotantoon ennen tulevaa talvikautta.
Savon Voima Tuotanto vastaa sähkön tuotannosta omilla voimalaitoksillaan sekä yhtiön omistamien tuotantoosuuksien hallinnoinnista. Sähköntuotannon liiketulos oli
tappiollinen alhaisesta sähkön markkinahinnasta johtuen.
Vuoden 2015 tammi–elokuun sähkön tuotantomäärä oli
304 GWh, mikä on edellisvuoden vastaavan jakson suuruinen. Oman vastapainetuotannon määrä oli 49 GWh,
joka on 21 GWh edellisen vuoden vertailujaksoa suurem-
SAVON VOIMA OYJ
OSAVUOSIKATSAUS 2/2015
1
pi. Merkittävä kasvu edellisvuoteen nähden johtuu siitä,
että Iisalmen voimalaitoksen sähköntuotanto oli edellisen vuoden talvikauden keskeytyneenä turbiinivaurion
johdosta.
Vesivoiman tuotantovolyymi oli tammi–elokuussa
86 GWh, mikä on 40 prosenttia edellisen vuoden tuotantoa
suurempi. Tuotannon kasvuun ovat osaltaan vaikuttaneet
kaksi viime vuoden lopussa tehtyyn Joroisten Energialaitoksen hankintaan sisältynyttä vesivoimalaitosta. Tämän
lisäksi vesivoiman tuotantoa kasvatti suuri sademäärä.
Edellisvuonna vastaavan jakson vesivoimantuotanto oli
61 GWh. Kiltuan vesivoimalaitoksen tuotanto oli keskeytyneenä alkuvuoden saneerauksen johdosta, mutta laitos
otettiin tuotannolliseen käyttöön helmikuun lopulla ja on
ollut normaalissa tuotannossa tästä eteenpäin.
mukaista verkkotoiminnan suurinta sallittua tuottoa liki
kymmenen miljoonaa euroa. Tilannetta ei helpottanut touko- ja kesäkuussa tulleet sähköhäiriöt kovan tuulen takia.
Sähkön siirtomäärissä on ollut pienoista nousua. Määrä
oli elokuun lopussa 87 GWh suurempi kuin viime vuonna,
ollen 1 446 GWh.
Maakunnissa tapahtuva rakentaminen on heikentynyt ja
se näkyy uusien sähköliittymien vähyytenä.
Sähköverkon investoinnissa toiminta on kohdistettu suurimmaksi osaksi toimitusvarmuutta parantaviin kohteisiin
ja se etenee suunnitellusti. Verkostorakentamisessa isompia hankkeita ovat olleet tänä vuonna Kiuruveden taajaman
kaapelointi, Lapinlahdella keskijännite- ja pienjännite-kaapelointi välillä Juustolantien ja Maxin seutu–Väärnipuisto,
Suonenjoen sähköaseman ja Nokisenkosken kaapelointi,
110 kV:n johdon saneeraus välillä Varkaus–Humalamäki,
Kuopiossa Marjomäen ja Sänkimäen kj:n uusinta sekä Lapinlahden Nerkoon ja Martikkalan lähtöjen kaapelointi.
Kymppivoima Oy:n kautta omistetuilla tuotanto-osuuksilla tuotettiin sähköä tammi–elokuussa 170 GWh, joka on
noin 21 prosenttia edellisen vuoden vertailujaksoa pienempi. Ydinvoimatuotannon määrä kasvoi 34 prosenttia
50 GWh:iin edelliseen vuoteen nähden Olkiluoto 1 - ja 2
- laitosten lisäosuuksien hankinnan johdosta. Päästöllisten
tuotanto-osuuksien tuotantomäärät pienenivät alhaises- Talous
ta sähkön markkinahinnasta johtuen. Savon Voimalla on
tuotanto-osuuksia PVO Lämpövoima Oy:n Kristiinankau- Savon Voima -konsernin liikevaihto oli edellisvuotta piepungin ja Porin Tahkoluodon hiililauhdelaitoksista. PVO nempi eli 122,7 miljoonaa euroa (123,4). Liiketoiminnan
Lämpövoima Oy päätti kesäkuussa poistaa voimalaitokset kulut olivat 95,3 miljoonaa euroa (92,0). Kulujen kasvu
kannattamattomina markkinoilta ja laittaa ne pitkäaikai- johtuu pääosin lumikuormien aiheuttamien vahinkojen
seen säilöntään.
korjaustöistä.
Tuulivoimalla sähköä tuotettiin 12 GWh mikä on 29 prosenttia viime vuotta enemmän. Tuulivoiman määrän lisäys
johtui EPV Energia Oy:n Torkkolan tuulivoimapuiston tuotannon käynnistymisestä keväällä 2015. Kesän aikana päätettiin investoida myös toiseen EPV Energia Oy:n tuulivoimapuistoon Ilmajoella, joka kasvattaa vuositasolla 9 GWh
tuulivoiman määrää. Tuotannon on määrä alkaa vuoden
2016 syksyyn mennessä.
Savon Voima Verkko Oy vastaa konsernin sähköverkkoliiketoiminnasta. Alkuvuonna sähköverkkoa vaivasivat lumikuormahäiriöt, jotka aiheuttivat korjaus- ja vakiokorvauskustannuksina yli viiden miljoonan euron kustannukset.
Häiriöt pienensivät myös Energiaviraston valvontamallin
2
SAVON VOIMA OYJ
OSAVUOSIKATSAUS 2/2015
Konsernin liikevoitto oli katsauskautena 9,1 miljoonaa euroa (19,0). Liikevoitto laski edelliseen vuoteen verrattuna
52,1 prosenttia. Lasku johtuu lumikuormien aiheuttamien
vikojen kustannuksista sekä normaalia lämpimämmästä
alkuvuodesta, joka vähensi energian tarvetta. Myös laskenut sähkön tukkuhintataso on vaikuttanut negatiivisesti
tuotantoliiketoiminnan tulokseen.
Nettorahoituskulut olivat 0,5 miljoonaa euroa (0,3). Voitto
ennen satunnaisia eriä, tilinpäätössiirtoja ja veroja oli 8,6
miljoonaa euroa (18,7). Tilikauden voitto katsauskaudelta
oli 6,9 miljoonaa euroa (15,5).
Konserni investoi käyttöomaisuuteen 29,4 miljoonaa euroa.
Investoinnit kohdistuivat pääosin sähköverkkoon, Kiltuan
vesivoimalaitoksen tehonnostoon ja biolämpökeskusten
uusimiseen. Konsernin omavaraisuus aleni 3,9 prosenttiyksikköä viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna ja
oli 73,4 prosenttia (liittymismaksut on käsitelty tunnusluvun
laskennassa oman pääoman kaltaisena eränä).
Henkilöstö
Savon Voima -konsernin palveluksessa oli tämän katsauskauden aikana keskimäärin 182 henkeä (177).
Arvio loppuvuoden kehityksestä
Konsernin kaikki liiketoiminnot ovat vahvasti riippuvaisia
sääoloista ja energian kysynnänvaihtelusta, johon vaikuttaa talvikauden lämpötila. Myynti- ja tuotantoliiketoiminnat
ovat lisäksi riippuvaisia tukkusähkön markkinahinnasta, johon vaikuttavat kysynnän lisäksi polttoaineiden ja päästöoikeuksien hintakehitys sekä Norjan ja Ruotsin vesi- ja lumitilanne. Tukkusähkön hintakehityksen ennustettavuutta
ovat vaikeuttaneet entisestään erilaisten tukimekanismien
myötä voimakkaasti lisääntynyt uusiutuvan energian tuotanto, jonka määrä itsessään on riippuvainen säätekijöistä,
sekä epävarmuus Venäjän sähköntuonnin määrästä.
Sähköverkkotoiminnan tulosta heikentävät tammikuun
tykkylumiongelmien aiheuttamat korjauskustannukset
ja asiakkaille sähkönjakelun keskeytymisestä maksettavat korvaukset. Sähköntuotannon tulos jää heikoksi johtuen tukkusähkön alhaisesta hintatasosta sekä eräiden
tuotanto-osuuksien ilmeisestä alaskirjaustarpeesta. Savon
Voima omistaa Kymppivoima Oy:n kautta osuuksia hiili- ja
öljylauhdevoimalaitoksista, joiden todennäköinen sulkeminen aiheuttaa kertaluonteisen alaskirjaustarpeen kuluvan vuoden tilinpäätökseen.
Näillä olettamilla vuoden 2015 tuloksen arvioidaan olevan
edellistä vuotta huonomman.
Osavuosikatsauksen tiedot ovat tilintarkastamattomia
Siilinjärvi, syyskuu 2015
Savon Voima Oyj, Hallitus
KONSERNIN TULOSLASKELMA
tuhansia euroja
KONSERNIN TASE
1–8/2015
1–8/2014
1–12/2014
122 668
0
647
72 272
18 973
22 979
9 092
-538
123 393
230
3 245
75 186
15 842
16 838
19 001
-305
187 959
-1 290
3 336
114 472
24 157
25 088
26 287
-260
8 553
18 696
26 028
Voitto ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja
Tuloverot
125
8 678
-1 779
0
18 696
-3 207
-127
25 901
-4 962
TILIKAUDEN VOITTO
6 899
15 488
20 938
LIIKEVAIHTO
Osuus osakkuusyhtiöiden tuloksista
Liiketoiminnan muut tuotot
Kulut
Poistot
Liiketoiminnan muut kulut
LIIKEVOITTO
Rahoitustuotot ja -kulut
Voitto ennen satunnaiseriä, tilinpäätössiirtoja ja veroja
Satunnaiset erät
VASTUUSITOUMUKSET
tuhansia euroja
31.8.2015
31.8.2014
31.12.2014
13 200
19 426
13 201
19 427
13 200
19 426
Leasingvastuut
Alkaneella tilikaudella maksettavat
Myöhemmin maksettavat
Yhteensä
141
340
481
92
644
736
92
644
736
Vuokravastuut
Alkaneella tilikaudella maksettavat
Myöhemmin maksettavat
Yhteensä
280
6 150
6 430
216
8 501
8 717
657
6 570
7 227
18 225
30 000
4 878
13
0
27 218
18 225
29 850
4 878
13
0
18 033
18 225
30 000
4 878
13
0
18 033
Omasta velasta
Kiinteistökiinnitykset
Yrityskiinnitykset
Muut vastuut
Takaukset omistusyhteysyritysten puolesta
Sähköjohdannaisten pankkitakausvastuut
Pankkitakausvastuut
Eläkevastuut
Muut vastuut
Kiinteistöinvestointien alv:n tarkistusvastuu
tuhansia euroja
VASTAAVAA
31.8.2015
31.8.2014
31.12.2014
PYSYVÄT VASTAAVAT
Aineettomat hyödykkeet
Aineelliset hyödykkeet
Sijoitukset
11 621
332 981
40 526
8 459
298 379
42 191
12 206
320 136
40 473
VAIHTUVAT VASTAAVAT
Vaihto-omaisuus
Rahoitusomaisuus
2 680
54 206
2 926
54 559
3 353
89 866
442 013
406 514
466 034
31.8.2015
31.8.2014
31.12.2014
VÄHEMMISTÖOSUUS
PAKOLLISET VARAUKSET
VIERAS PÄÄOMA
Liittymismaksut
Pitkäaikainen
Laskennallinen verovelka
Lyhytaikainen
969
187 225
0
632
969
183 141
0
319
969
187 821
0
319
135 668
53 360
29 232
34 927
129 797
38 477
25 752
28 059
134 513
35 823
27 669
78 921
Yhteensä
442 013
406 514
466 034
31.8.2015
31.8.2014
31.12.2014
7,4 %
73,4 %
1,3
29 430
3,8 %
15,4 %
77,3 %
1,5
33 800
8,9 %
14,0 %
69,4 %
1,0
64 490
7,1 %
Yhteensä
tuhansia euroja
VASTATTAVAA
OMA PÄÄOMA
Osakepääoma
Muu oma pääoma
TUNNUSLUVUT
Liikevoitto (%)
Omavaraisuus 1)
Maksuvalmius, Qr
Investoinnit (1 000 €)
Sijoitetun pääoman tuotto 2)
1)
2)
Omavaraisuus = (oma pääoma + varaukset + liittymismaksut) / taseen loppusumma * 100 %
Sijoitetun pääoman tuotto = (nettotulos + korko- ja rahoituskulut + verot) * 100 % / sijoitettu pääoma
SAVON VOIMA OYJ
OSAVUOSIKATSAUS 2/2015
3