VolvoViestiKAH 2_2015 luku
Transcription
VolvoViestiKAH 2_2015 luku
SINUN ALUEESI VOLVOT MYY JA HUOLTAA KESKUSAUTOHALLI oY facebook.com/keskusautohalli www.keskusautohalli.fi työn vuosia täydet 40 laskutus- ja hyvitystehtäviä sekä yleisiä toimistotehtäviä. Turku Brahenkadun konttori vuonna 1977. Sermin takaa näkyy Sinikan pää. Vuonna 1975 viikon lomamatka Kanarialle maksoi 170 euroa. Uuden perheauton sai 3 960 eurolla ja bensalitra maksoi 20 senttiä. Keskivertopalkansaaja ansaitsi 350 euroa kuukaudessa. Samaisena vuonna Sinikka Katajainen aloitti työuransa Keskusautohallissa, jossa oli tuolloin vuonna 1975 tarjolla äitiysloman sijaisuus ostoreskontrassa. Reskontranhoitaja hoitaa yrityksen osto- ja myyntitilejä sekä avustaa luotonvalvonnassa ja perinnässä. 1970 – luvulla tietokonekäytössä reikänauha oli melko yleinen tallennusväline. Reikänauha on koneellisesti käsiteltävän tiedon tallentamiseen tarkoitettu paperinauha, johon on lävistetty reikiä. Nykyinen kynnen kokoinen 8 gigatavun muistikortti vastaa noin kolmen miljoonan kilometrin pituisen reikänauhan tallennuskapasiteettia. Näistä reikänauhoista Sinikka työsti valmiita paperitulosteita. 1980 – luvulla Sinikasta tehtiin ATK pääkäyttäjä. Yritykseen oli hankittu keskustietokone, joka kooltaan täytti yhden huoneen. Pääkäyttäjän tehtäviin kuului koneiden käynnistäminen aamulla ja sulkeminen illalla. Aika siinä välissä käytettiin valvomiseen, siis siihen, että kaikki toimi niin kuin piti. Virhetilanteen osuessa kohdalle, ongelma ratkaistiin pääkäyttäjän avuin. Hänen apunaan oli pieni kirja, joka sisälsi huimasti tietoa. Vuonna 1992 tietotekniikka oli ottanut huiman harppauksen ja Sinikka siirtyi Keskusautohallin autosihteeriksi. Autosihteerin työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelua, autojen myyntiin ja luovutuksiin liittyviä paperitöitä, Vuonna 2001 palkanlaskennassa tarvittiin toista käsiparia ja niin hän siirtyi tähän tehtävään. Tuolloin palkat laskettiin Keskusautohallissa kahden palkanlaskijan voimalla ja tiedot lähetettiin keskitetysti Volvo Autolle Biliaan. Vuonna 2015 Sinikka jatkaa edelleen palkanlaskennassa. Takana on 40 työn vuotta saman työnantajan palveluksessa. Se on huima saavutus, joka monelle meistä on mahdoton saavuttaa. Keskusautohallin lähihistoriassa on juhlittu vastaavia merkkipaaluja muitakin, joten aivan ainutlaatuista tämä ei ole. Jo eläkkeellä oleva mekaanikko Arto Nurmi ehti olemaan 48 vuotta Keskusautohallin palveluksessa eikä varaosamyyjä Jari Mylly kovasti jäänyt tuosta ennätyksestä, sillä työn vuosia ehti kertymään 47. Hieman Sinikalla on siis vielä matkaa tuohon Arton saavutukseen. Tästä kaikesta voimme päätellä, että yritys on hyvä paikka olla ja työskennellä – ainakin, jos asiaa mitataan tällä mittapuulla. Sinikka Katajainen työn ääressä vuonna 2015 Turussa Rieskalähteentiellä. www.keskusautohalli.fi/uudetautot Tekstit: Riina Vesanen markkinointipäällikkö, Keskusautohalli Oy ympäristöä kunnioittaen Esa Brandt on ympäristö- ja kierrätysalan yrittäjä Salosta. Esa on naimissa ja hänellä on kolme lasta, joista kaksi on jo muuttanut pois kotoa. Hänellä on jo yksi lapsenlapsikin. Harrastuksikseen hän mainitsee pyöräilyn ja ilmailun. Esa kertoo, että hän on juuri tehnyt kotiinpaluun. Kotiinpaluulla hän tarkoittaa sitä, että hänellä on pitkä kokemus Volvosta. Tässä välissä oli kuulema yksi ”harharetki” Opelilla. ’Lukuisat eri turvaominaisuudet Volvossa ovat erittäin tärkeä syy merkin valinnassa. Ennakoiva vakionopeudensäädin, sopeutuvat ajovalot sekä tietysti plug in – ominaisuus olivat myös tärkeitä asioita, kun valitsin tämän hetkistä autoa’ sanoo Esa ja jatkaa ’ Ympäristöasiat ovat minulle hyvin tärkeitä luonnollisesti jo ammattini puolesta, koska meidän yritykset toimivat ympäristöalalla ja pyrkivät vähentämään ympäristön Omamekaanikko omamekaanikon pikakäyttöopas 1. varaa huolto omamekaanikoltasi Varaa huolto suoraan omamekaanikoltasi. Hän suunnittelee kanssasi huoltokäynnin toimenpiteet ja varaa tarvittavat varaosat. Hän hoitaa myös mahdollisen sijaisauton varauksen. 2. kun tuot autosi huoltoon Jopa 50 km puhtaasti sähköllä: Volvo V60 Plug-In Hybrid ja tyytyväinen Esa Brandt kuormitusta tehokkaalla jätteiden kierrätyksellä. Tämän takia myös autoilun ympäristöasiat ovat minulle erityisen tärkeitä ja hybridiauto on paitsi vähäpäästöinen ja mukava ajella niin myös imagollisesti tärkeä minulle. Hybridiauto omalta osaltaan suorastaan kannustaa vähäpäästöiseen autoiluun ja sekä kaupunki- että työmatka -ajot sujuvat nollapäästöillä’. Esan mielestä Keskusautohallin henkilökunta, sekä myynnin että huollon osalta, on oikein mukavaa ja asiantuntevaa porukkaa. ’Kaiken kaikkiaan hyvin miellyttävä paikka asioida’, hän lisää ja toivottaa samassa kaikille lukijoille oikein aurinkoista autoilukesää. voita täysin uusi volvo xc90 viikonlopuksi käyttöösi! 1 2 3 KUVAA Volvo hetkesi. KEKSI hetkelle nimi. MERKITSE kuva tunnisteella #keskusautohalli ja julkaise kuva Instagramissa. Kilpailun voittaja julkaistaan seuraavassa Volvo Viestissä, joka ilmestyy syksyllä 2015 sekä tietenkin Instagramissa ja Facebookissa. Tuo auto suoraan omamekaanikollesi. Tuleva huolto ja mahdolliset muut toiveet käydään läpi yhdessä, ilman turhia välikäsiä. 3. huoltotyöt Omamekaanikko on vastuussa huoltotyöstä. Jos huollon aikana tulee ilmi lisätyötarpeita, omamekaanikko on itse yhteydessä sinuun. Hän myös ilmoittaa, kun autosi on valmis. 4. auton haku huollosta Omamekaanikko luovuttaa auton sinulle ja kertoo, mitä kaikkea autolle on tehty. Omamekaanikko hoitaa myös laskutuksen. 5. Huoltotöihin liittyvät asiat Kaikkiin huoltotöihin liittyvissä asioissa voit olla yhteydessä suoraan omamekaanikkoosi. Joko sinulla on Volvo Omamekaanikko? Hae oma Omamekaanikon pikakäyttöopas meiltä! Volvo service 2.0 Omamekaanikko Ohjelmistopäivitys Volvo Tiepalvelu Volvo –sijaisauto Asiakasedut • • • • • minä-myyjät-volvo-mikälievuosi #keskusautohalli Ohjelmistopäivitys – veloituksetta Omamekaanikko – henkilökohtaista palvelua Volvo Tiepalvelu – veloituksetta Volvo -sijaisauto – aina edullisesti Ajankohtaisia asiakasetuja – aina edullisesti www.keskusautohalli.fi/omamekaanikko etumme sinulle Vältä renkaiden turha kuluminen Öljynvaihto (V70/S80/S60) OHJAUSKULMIEN AUTOMAATTI- MITTAUS Sisältää aurauskulmien säädön. Huollon/renkaanvaihdon yhteydessä. 89€ VAIHTEISTOON Sisältää öljyt ja työn, vm.00-07. 249€ Aika vaihdattaa jakohihna? Aika vaihdattaa jarrulevyt? JAKOHIHNAN ETEEN VAIHTO Alkaen Volvo V70 vm. 01-07 349€ Vanhemmille Volvoille ESSENTIALHUOLTO Tiepalvelu vuodeksi veloituksetta! 159€ TAAKSE 360€ 340€ Levyt, palat ja työ joko eteen tai taakse. Volvosi pesee PUTSPLANK Hintaesimerkki: V70/S80/S60 vm. 2000-2006, ei V70 R AUTOJEN PESUT VAHAUKSET PUHDISTUKSET www.putsplank.fi Pyydä tarjous: TOMI VARJONEN puh. 040 560 2169 [email protected] ALENSIMME RENGASPAKETTIEN HINTOJA! NOKIAN HAKKA GREEN 195/65R15 419€ Kysy tarjous omaan rengaskokoosi! 4 kpl asennettuna, sisältää kierrätysmaksun. Vanne ei sisälly hintaan. JOKO SINULLA ON VOLVO OMAMEKAANIKKO? Oman paikkakuntasi omamekaanikot osoitteessa: keskusautohalli.fi/omamekaanikko Palvelemme Sinua seuraavilla paikkakunnilla: Turku: Rieskalähteentie 75 (automyynti 0207 218 120, huolto 0207 218 270, varaosat 0207 218 140) Raisio: Allastie 1 (automyynti 0207 218 220, huolto ja varaosapalvelut Turussa) Salo: Örninkatu 13 (automyynti 0207 218 320, huolto 0207 218 310, varaosat 0207 218 302) Forssa: Aukeentie 5 (automyynti 0207 218 340, huolto 0207 218 350, varaosat 0207 218 332) Huollon ajanvaraus kätevästi netistä: keskusautohalli.fi/huolto Maksuaikaa valintasi mukaan Keskusautohalli Rahoituksella! Hae rahoitusta vaikka heti: keskusautohalli.fi/huoltorahoitus. Yllä olevat tarjoukset ovat voimassa 31.5.2015 asti. Tarjoustuotteita rajoitettu erä.