Kuivasen osakaskunta Pöytäkirja

Transcription

Kuivasen osakaskunta Pöytäkirja
1
Kuivasen osakaskunta
Pöytäkirja
25.3.2015
Osakaskunnan vuosikokous
Aika:
22.03.2015 klo 13.00
Paikka:
Pettilän kyläkeskus, Kuivasensaarentie 1196, 54950 PETTILÄ
1. Kokouksen avaus
Hoitokunnan puheenjohtaja Seppo Ukkonen avasi kokouksen klo 13.05 ja
tervetulotoivotuksien jälkeen kertoi lyhyesti, että uusi kalastuslakiehdotus meni
eduskunnassa läpi vesiomistajien puolustautumisyrityksistä huolimatta. Lain
epäkohdiksi on todettu mm. se, että normaalisti omistajalle kuuluva päätösvalta
siirretään ELY-keskuksille – otetaan pois omistajilta ilman asiaankuuluvia korvauksia.
2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja
Valittiin Seppo Ukkonen.
3. Valitaan kokouksen sihteeri
Valittiin Veli-Matti Ruokokoski
4. Valitaan kaksi pöytäkirjan tarkastajaa ja äänten laskijaa
Valittiin Niilo Tikkanen ja Jouko Kautoniemi
5. Todetaan kokouksen koollekutsuminen ja päätösvaltaisuus
Sääntöjemme mukaan kokouksesta on ilmoitettava 7 päivää ennen kokousta.
Yhteisaluelain mukainen ilmoitusaika on 2 viikkoa. Ilmoitus oli Etelä-Saimaassa
7.3.2015, joten kokous on sääntöjen ja yhteisaluelain mukaisesti koolle kutsuttu ja
päätösvaltainen. (Liite 1)
6. Todetaan läsnä- ja edustettuina olevat osakkaat ja heidän äänimääränsä ja hyväksytään
äänestysluettelo.
Mahdollisia äänestystapoja on lain mukaan kaksi: mies ja ääni periaate (yksimielinen
päätös) tai osuuslukuun perustuva äänestys. Päätettiin valita äänestystapa sitten, jos
äänestystilanteeseen joudutaan.
Hyväksyttiin äänestysluettelo (vähän myöhemmin, kun oli vielä tässä vaiheessa
valmisteilla). Yhteensä osakkaita tai edustajia oli paikalla 24 ja heillä ääniä yhteensä
145 202 kpl. (Osakaskunnan kokonaisäänimäärä näin suhteutettuna on 1 000 000 kpl.)
Äänestysluettelo liitteenä 2.
7. Esityslistan hyväksyminen
Hyväksyttiin kokouksen alussa jaettu esityslista kokouksen työjärjestykseksi.
2
8. Esitetään hoitokunnan laatima vuoden 2014 toimintakertomus ja päätetään sen
hyväksymisestä.
Luettiin toimintakertomus ja hyväksyttiin se. (Liite3)
9. Esitetään tilinpäätös, tuloslaskelma ja tase, sekä kuullaan toiminnantarkastajien lausunto
hallinnosta ja varainhoidosta.
Todettiin, että viime tilikauden tuloslaskelma on 5580,97€ ylijäämäinen ja taseen
loppusumma 26501,38€. (Liite 4)
Luettiin toiminnantarkastajien lausunto. (Liite 5)
10. Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä
hoitokunnalle ja muille tilivelvollisille vuoden 2014 hallinnosta ja varainhoidosta.
Kokous ehdotti tilien hyväksymistä ja vastuuvapauden myöntämistä. Hyväksyttiin
tämä.
11. Päätetään sääntöjen mukaisesta kalastuksen järjestämisestä 2015-2016 seuraavaan
vuosikokoukseen saakka.
11.1 Osakkaiden pyydysyksikkömaksu
Säilytetään viime vuonna päätetty 2,5 €:n manttaaliyksikön hinta ennallaan.
11.2 Osakkaille myytävien lisäyksiköiden määrä ja hinta
Ei ole tarvetta muuttaa tätäkään, joten viimevuotinen päätös pysyy voimassa.
11.3 Ei osakkaille, kylässä muutoin kuin tilapäisesti asuville.(KL 9§)
Pidetään vanha päätös voimassa.
11.4 Ulkopuolisille myytävät kalastusoikeudet ja niistä perittävät maksut
Vanha vuoden takainen päätös pidetään edelleen.
11.5 Ammattikalastajille myönnettävät kalastusoikeudet ja niistä perittävät maksut
Puheenjohtaja totesi, että meillä on Jussi Karhun kanssa sopimus, joka oikeuttaa
troolauksen Liittokiven selällä ja josta Jussi Karhu maksaa osakaskunnalle 1000€:n
korvauksen. Todettiin, että sopimuksen ehtoja on todistetusti rikottu ja että jopa sen
purkuun olisi mahdollisuus, mutta että sopimusteksti itsessään sisältää kohtia, joiden
vuoksi sen purku ei vielä juuri nyt ole mahdollinen. Jussi Karhu kuitenkin lupasi, että
”troolin vaijereiden oikaisu” tapahtuu jatkossa troolialueeksi sovitulla vesialueella.
Keskustelua herätti myös kalastuksen tapa. Kokouksen yleisen mielipiteen mukaan
nuotan vetäminen yhdellä tai kahdella moottoroidulla aluksella on laahusnuottausta,
eli troolausta, kuten laahusnuottauksen määritelmä kuuluu (mm. Wikipedian
mukaan). Määritelmän epäselvyys jää ilmaan ja se tulisi selkeyttää viimeistään
tulevan asetuksen teksteissä. Jos vaikka yo. kalastustapa nimettäisiinkin
nuottaukseksi, tulisi sen tapahtua apajapaikoilla, kuten on aiemmin varsinaisessa
kokouksessa päätetty. Jos se tapahtuu jossain muualla, kuin apajapaikoilla (jotka ovat
meillä karttaan merkittyjä ranta-alueita), on tätä harrastava osakas ylittänyt
osakaskunnan varsinaisen kokouksen yhteispäätökset.
Apajapaikan koko näyttää vaativan tarkempaa määrittelyä ja se on yhteisaluelain
3
mukaan osakaskunnan varsinaisen kokouksen päätettävissä. Päätös jätetään kuitenkin
osakaskunnan seuraavaan vuosi- tai ylimääräiseen kokoukseen.
11.6 Päätetään uusien pyydysmerkkien myyntipaikoista, myyntipalkkioista, käyttämisestä ja
käyttöönottoajankohdasta
Aiemman päätöksen mukaan Pettilän kyläkeskus ja Rauno Alatalo toimivat merkkien
myyjinä. Puheenjohtaja ehdotti annettavaksi hoitokunnalle valtuudet etsiä uusia
myyntipaikkoja. (Omistajaa vaihtamassa oleva Savitaipaleen R-kioski ja uusien
kotisivujen tarjoamat myyntimahdollisuudet). Hyväksyttiin ehdotus.
11.7 Päätetään vuosien 2015-2016 kalastusta koskevista rajoituksista ja ohjeista.
Osakaskunnan ohjeet ja rajoitukset jaetaan jokaiselle merkkien ostajalle.
Viimevuotisille ohjeille ei tämäkään kokous näe vielä päivittämisen tarvetta, joten
mennään näillä.
11.8 Päätetään kalavesien hoitotoimenpiteistä.
Hoitokunta esittää istutettavaksi taimenta 6000€:lla tulevalla toimintakaudella.
Hyväksyttiin tämä.
Pyritään jatkamaan myös aiemmin päätettyä hoitokalastusta, sekä myös kaislanniittoa.
11.9 Valitaan kalastuksen valvojat.
Aiempien valvojien (Rauno Alatalo, Antti Peltola, Ari Nieminen ja Vesa Toivola)
lisäksi on kaksi uutta henkilöä kouluttautumassa tehtävään. Hoitokunnalle annettiin
valtuudet nimetä uudet henkilöt tehtävään pätevöitymisensä jälkeen.
12. Päätetään osakaskunnalle tuloutettujen varojen käytöstä.
Aiemmin on hoitokunta saanut valtuudet käyttää omistajakorvaukset,
norppakorvaukset ja viehelupatuotot kalanpoikasten istutuksiin. Käytäntö on ollut
hyvä, kun olemme sentään vielä kokeneet hoitavamme omaa omistusaluettamme.
Päätettiin jatkaa tätä käytäntöä vielä tänä vuonna, mutta kuuntelemme tarkkaan ensi
vuoden alussa voimaan astuvaa uutta kalastuslakia ja sen asetusta ja päätämme ensi
vuosikokouksessa, onko käytäntöä syytä jatkaa.
13. Hyväksytään toimintasuunnitelma.
Hyväksyttiin esitetty toimintasuunnitelma (Liite 6).
Kokous halusi jatkettavaksi aiemman käytännön mukaista haukikilpailua. Päätettiin
jatkaa tätä, mikäli uusi kalastuslaki/-asetus ei aseta hauelle ylämittaa.
14. Hyväksytään tulo- ja menoarvio.
Puheenjohtaja kävi läpi talousarvion, joka on esitetty samassa liitteessä 6, kuin
toimintasuunnitelmakin. Hyväksyttiin siinä esitetty 14 500€ edestakainen rahavirtaarvio.
15. Päätetään hoitokunnan jäsenille ja muille toimihenkilöille maksettavista korvauksista.
Tänä päivänä yleisten ”nollalinja”- vaatimusten paineessa kokous päätyi ehdottamaan,
että puheenjohtajan (600€/a), hoitokunnan kokouksiin osallistuvien(30€/kokous),
toiminnantarkastajien (laskun mukaan) ja kalastuksen valvojien (laskun mukaan)
4
kulukorvaukset/palkkiot pidetään ennallaan. Mahdolliset matkakulujen korvaukset
maksetaan verohallinnon päätöksen mukaisesti.
Kalastuslehden tilausta hoitokunnan jäsenille jatketaan.
Sihteerille ehdotettiin 200€:n vuosikorvausta, joka myös hyväksyttiin.
16. Valitaan hoitokunnan jäsenet (kolmen) erovuoroisen tilalle seuraavaksi
kaksivuotiskaudeksi ja heille henkilökohtaiset varajäsenet. Erovuoroiset ja heidän
henkilökohtaiset varajäsenet arvotaan.
Erovuorossa oleviksi arvottiin:
1. Seppo Ukkonen (Jouko Kautoniemi)
2. Seppo Saarimäki (Jarmo Ukkonen)
3. Reino Tikka (Pekka Nevalainen)
Kokouksen ehdotuksen mukaisesti päätettiin, että nyt erovuoroisiksi valitut varsinaiset
jäsenet ja heidän henkilökohtaiset varamiehensä valitaan uudelleen.
17. Valitaan hoitokunnan jäsenistä hoitokunnan esimies ja varaesimies.
Päätettiin, että hoitokunnan keskuudestaan valitsema puheenjohtaja toimii myös
osakaskunnan/hoitokunnan esimiehenä.
Esimiehen valinta olisi muuten varsinaisen kokouksen tehtävä, mutta tämän
kokouksen päätöksellä asia siirretään hoitokunnan tehtäväksi ja luotetaan hoitokunnan
puheenjohtajaan myös esimiehenä.
18. Valitaan kaksi toiminnantarkastajaa ja heille varahenkilöt tarkastamaan toimintaa ja
tilejä.
Päätettiin, että aiemminkin toimintamme tarkastaneen Eija Nikkilän lisäksi toiseksi
tarkastajaksi valitaan Kaija Tuuliainen. Heidän varamiehensä ovat Markku Lemmetty
ja Vesa Terävä.
19. Valitaan osakaskunnan edustajat ja varaedustajat:
- Suur-Saimaan kalastusalueen ja Etelä-Karjalan kalatalouskeskuksen kokouksiin.
- muihin tilaisuuksiin (koulutukseen, opintomatkoihin ym)
- Koskein osakaskunnan edustaja, Suur-Saimaan kalastusalueen kokoukseen. (sop. kohta 12)
Valtuutettiin hoitokunta päättämään nämä asiat, kun tulevat ajankohtaisiksi.
20. Päätetään osakaskunnan alueella tapahtuvasta metsästyksestä
Osakaskunnalla on voimassaoleva sopimus Kuivasensaaren Erän kanssa, jonka
sopimuksen mukaan eletään. Sorsastus on sallittu osakaskunnan jäsenille Lahenuiria
ja Tinalahtea lukuun ottamatta, jotka edelleen päätettiin pitää rauhoitettuina.
21. Päätetään osakaskunnan nimenkirjoittajasta
Osakaskunnan säännöissä ei tätä asiaa ole lainkaan, joka on selvä puute.
Päätettiin, että vastaisuudessa nimenkirjoitusoikeus on puheenjohtajalla, joka voi
kirjoittaa nimen yksin. Vaihtoehtoisesti nimen voi kirjoittaa myös varapuheenjohtaja
hoitokunnan jäsenen kanssa kahdestaan.
5
22. Päätetään vesijättömaan myymisestä.
Todettiin, että Saimaalla ei vesijättömaata sanan varsinaisessa merkityksessä ole
ollenkaan, mutta että tämä maa-alue muodostunut aikanaan ruoppauksen seurauksena,
joka ruoppaus oli tehty asianmukaisin luvin ja silloisen kalastuskunnan ohjeita
noudattaen.
Ennakkotapaus vastaavanlaisesta asiasta löytyy kalastuskunnan kokouspöytäkirjasta
10.2.2011, jossa tällaisen maa-alueen hinnaksi on määritelty tontin alkuperäinen
ostohinta ensimmäiselle 200 neliölle ja sen jälkeen tämän yli meneville neliöille
puolet alkuperäisestä hinnasta, jos tontti on alle kymmenvuotias.
Tommi Räikkönen, joka haluaa itse tekemänsä rantapenkan (700-800 neliötä) ostaa,
on Nordean rahanarvolaskuria ja vuosi-inflaatioita hyväksikäyttäen muokannut hinnan
nykyarvoksi ja tarjonnut hintaa 4,12€ per neliö.
Päätettiin antaa hoitokunnalle valtuudet myydä alue tarjotulla hinnalla, mikäli ei
jollakin muulla taholla (esim. Maanmittauslaitoksella?) ole valtuuksia määrittää jotain
muuta hintaa.
23. Todetaan, että tarkastettu pöytäkirja on asianosaisten nähtävillä kokouskutsussa
ilmoitetulla tavalla Pettilän kyläkeskuksessa.
Pöytäkirja toimitetaan viimeistään 29.3.2015 Pettilän kyläkeskuksen ilmoitustaululle
ja se on siellä nähtävillä, kunnes 21 päivää kokouksesta on kulunut.
24. Käsitellään muita esille tulevia asioita
Osakaskunnan puheenjohtajalta on kysytty vainajan tuhkan sirottelulupaa
osakaskunnan vesialueelle. Osakaskunta päätti suhtautua myönteisesti asiaan ja
vesialueen omistajan lupa voidaan antaa. Mieluummin kuitenkin niin, että tuhka
sirotellaan järveen, kuin että koko uurna laskettaisiin sinne.
25. Kokouksen päättäminen
Puheenjohtaja kiitti osanottajia ja lopetti kokouksen klo 14.50.
Allekirjoitukset:
Niilo Tikkanen
pöytäkirjan tarkastaja
Jouko Kautoniemi
pöytäkirjan tarkastaja
Seppo Ukkonen
puheenjohtaja
Veli-Matti Ruokokoski
sihteeri