Sota 2/15 - Tampere - Tampereen yliopisto

Sota 2/15
SISÄLLYSLUETTELO
3Pääkirjoitus
4
Sikariporras
Pessimismi on pasifismin
Legenda on sitoutumaton
ainejärjestölehti, joka ilmestyy
neljä kertaa vuodessa.
pahin vihollinen
www.uta.fi/jarjestot/teema
sota
6
9 Eräs tunnustus
11 Runoja rintamalta
13 Sodan jumalattaret -testi
18Teeman silmäätekevät
hallituskaudella 2015
21 Taistelu sivistysihanteista ja
laadukkaasta koulutuksesta
23
Teeman tuutorit
26 Metsä jää
27 Tuhon Enkeli historian
merkityksen yllä
28
Rakkaus G.H:n mukaan
30
Ehkä valloitamme vielä
maailman
32
Kirottu kirjallisuus!
LOPUKSI
33
Tampereen yliopiston
kirjallisuudenopiskelijoiden
ainejärjestölehti
Faunitarha lähtee sotaan
35Legendalista
36Piu-Piu
Painopaikka:
TAMPEREEN YLIOPISTOPAINO OY
JUVENES PRINT
Tampereen Tietotalo
Naulakatu 2, 33100 Tampere
PÄÄTOIMITTAJA
Liban Sheikh
[email protected]
KIRJOITTAJAT
Helena Haavisto
Ville Hämäläinen
M.K.
Susanna Keinänen
Liban Sheikh
Sirpa Sipinen
Noora Vaakanainen
Terhi Väänänen
ULKOASU
Kansi: Rimma Erkko
Piirros s15: Mikko Mäntyniemi
Kuvituskuvat: Liisi Hämäläinen
Oikoluku: Tiia Hokkanen ja
Riikka Simpura
Taitto: Laura Okkonen
Takakannen Piu-Piu: Janica
Oke
pääkirjoitus
Eräs puheenvuoro
ja sotaisa pääkirjoitus
Liban Sheikh
Sodasta on paljon sanottavaa. Niin paljon, että
kaikki sanomisen arvoinen hukkuu kaiken sanotun alle.
sellamme julkaistuihin tutkielmiin, sekä mm. arviot
ja näkökulmat kirjallisuustieteellisesti perustavanlaatuisista teoksista.
Omaa henkilökohtaista kamppailuani edustaa tällä
lukukaudella pyrkimys päätoimittajan ominaisuudessa ainejärjestölehti Legendan uudistamiseen sekä
tason vaaliminseen lukijakunnan tarpeita silmällä
pitäen.
Jos sodin jopa liikakilojani vastaan, niin kuinka
paha sota voi itsessään olla?
Sota on termi, joka sotii määrittelyään vastaan,
se on kaoosta.
Uskomukseni on että ainejärjestölehti on rikkaus.
Lehti toimii matalan kynnyksen foorumina niin
opiskelijoille kuin henkilökunnallekin, ja avaa yhteydenpitokanavan eri toimijoille ja heidän puheenvuoroilleen.
Mielenkiintoista on että tämän numeron teema Sota
limittyy hyvin edeltävän painoksen teemaan, joka
oli Synti. Kenties haasteiden kyllästämä, erilaisten
seminaarien, kirjatenttien, sekä vaalihumun täyttämä kevätlukukausi alkaa vaikuttaa? Oli miten oli,
aiheiden kytköksiä on purettu monissa laadukkaissa
klassikoissa, ja teemojen kerrostuneisuus näyttää innostavan kirjoittajia vielä nykypäivänäkin.
Sodasta ja pahanteosta kun on ihmisellä aina sanottavaa.
Sodan alkaessa ensimmäisenä kärsii totuus. Sotaa edeltää informaatiosota.
Aj-lehti tuo niin hallituksen kuulumiset, tuutorien
esittelyt, kulttuurikatsaukset kuin kanssaopiskelijoiden kaunokirjalliset tekstitkin piristämään opiskelijan arkea.
Legendan kaltaisen lehden parissa toimiminen ja
sen tuottaminen pitää sisällään paljon aktiivista
taustatyötä, lukijoiden mielipiteiden kartoittamista,
ja kokoustamista toimituksen sekä ainejärjestöaktiivien kanssa uusien numeroiden ideoimiseksi.
Sotaa ei voida määritellä. Jo se että nykypäivänä
käytetään niin vaivattomasti sotaa terminä eri
elämän haasteiden kuvaamisessa hämärtää ilmiön luonnetta.
Yhtenä pyrkimyksenä kuluvan kauden toimituksella on tieteellisten tekstien näkyvyyden edistäminen lehdessämme. Lukijoilta tulleiden palautteiden
pohjalta toiveessa ovat erityisesti katsaukset laitok-
3
I got to win. I mean I got to win.
Everyday I sin
‘Cause I got to win.
Lord please have mercy, mercy on me.
Lord please have mercy, mercy on me.
I-I-I-I
I can’t lose. I mean I can’t lose.
Every day I choose to do wrong
‘Cause I can’t lose.
Have mercy, mercy on me.
Lord please have mercy, mercy
on me.
Tito Lopez
Legenda » 2/2015
sikariporras
Reflektio oppivuosista
hallituksesta
Susanna Keinänen
Olen nyt kolmatta vuotta mukana Teeman hallituksessa. Muuhun yhdistyskokemukseeni kuuluu
Helsingin yliopiston Eteläsuomalainen osakunta.
Kurkistus helsinkiläisen osakunnan maailmaan on
antanut minulle uuden näkökulman järjestötoimintaan.
Osakunnilla on ensinnäkin pitkä historia, jopa
1600-luvulle asti. Lisäksi osakunnat ovat yliopiston alaisia ja kaiken kaikkiaan osakuntalaiset ovat
hyvin ylpeitä järjestöistään. Eräs Eteläsuomalaisen
osakunnan entinen kuraattori on sitä mieltä, että
osakunnat toteuttavat yliopistolain mukaista kasvatustehtävää: yliopistolain 1. luvun 2 § mukaan yliopistojen tehtävänä on ”edistää vapaata tutkimusta
sekä tieteellistä ja taiteellista sivistystä, antaa tutkimukseen perustuvaa ylintä opetusta sekä kasvattaa
opiskelijoita palvelemaan isänmaata ja ihmiskuntaa.”
”Palvelemaan isänmaata ja ihmiskuntaa” – hieman
pompöösiä? Ehkä, mutta minusta siinä on totuuden siemen. Pieni ainejärjestömme, siinä missä
osakunnatkin, tarjoaa oppimisympäristön, jossa
voi opetella muun muassa lehden toimittamista ja
tapahtumien järjestämistä. Erään kokeneen osakuntaseniorin mukaan elämässä pitää osata järjestää
hyvät juhlat, johtaa kokousta ja kyetä hallitsemaan
projekteja. Ainejärjestön hallituksessa tai muussa
virassa oppii vähintään yhden noista asioista ja ne
ovat hyödyllisiä taitoja isänmaan ja ihmiskunnan
palvelemisessa riippumatta asemasta ja ammatista.
Ja eikö järjestöylpeydestä voisi omaksua jotain myös
ylioppilaskunta- ja ainejärjestötasolle?
4
Kun aloitin Teeman hallituksessa vuonna 2013,
olin arka tarttumaan toimeen ja ajattelin, että olen
hallituksessa vain rivijäsen enkä ota mitään vastuualuetta. Halusin selvitä mahdollisimman vähällä, olinhan päätynyt hallitukseen puolivahingossa.
Yhtä puolivahingossa sain kirjallisuuskahvivastaavan tehtävät. Kahvituksia järjestellessä sainkin alkeiskurssin tapahtumien järjestämisessä – oli kivaa
ja ihmiset kiittelivät leivonnaisiani.
Tapahtumien järjestämisessä hyppäsin suoraan jatkokurssi 3:lle, kun hain viime vuonna vuosijuhlavastaavaksi Teeman 40-vuotisjuhlia varten. Kirosin itseäni moisen päätöksen takia viime syksynä
moneen kertaan. Loppujen lopuksi vuosijuhlien
järjestäminen oli paras ja opettavaisin kokemukseni ainejärjestössä. Järjestötoiminta nimittäin vie
mukanaan ja vuosijuhlavastaavan tehtävän myötä
todella innostuin siitä. Oppikokemuksenakin se oli
antoisa: kertaheitolla opin järjestämään juhlat (löysin esimerkiksi hyvän pitopalvelun), johtamaan työryhmän kokouksia (tai ainakin miten kokousta ei
kannata johtaa) ja sain erikoiskurssin projektinhallinnasta. Kaikessa en yltänyt vielä huippusuoritukseen, mutta seuraavalla kerralla osaan jo perusteet ja
pystyn parempaan.
Ihaninta täällä Teeman sikariportaassa on kuitenkin ihmisiin tutustuminen: projektinhallinta- ja
kokoustaitoja opetellessa ystävystyy kanssaopiskelijoiden kanssa. Tiedän, että yliopistoaikaiset ystäväni
ovat hallitusvuosiltani.
Legenda » 2/2015
sota
Pessimismi on pasifismin pahin vihollinen
Ville Hämäläinen
Ensimmäinen yhteiskunnallinen aatteeni oli pasifismi. Siihen heräsin lukioikäisenä matkalla Tampereen kirjamessuilta kotiin. Luin bussimatkan aikana
Albert Einsteinin ja Sigmund Freudin kirjeenvaihdosta koostetun kirjasen Miksi sotaa?
Euroopan suuret miehet Einstein ja Freud lanseeraavat taistelevan pasifismin ajatuksen: taistella
täytyy, mutta ei toisiamme vastaan, vaan rauhan
puolesta. ”Ihmisten on jatkettava taistelua, mutta
taisteltava sen puolesta, mikä kannattaa. Päämäärät
eivät saa olla isänmaallisuuden lippuun verhottuja
epätodellisia rajoja, rotuennakkoluuloja ja rikkauksien tavoittelua. Aseinamme olkoot hengen aseet
eivätkä panssarit ja ammukset.”
Sotaa Einstein ja Freud vastustavat kahdesta erinomaisesta syystä. Ensinnäkin se on aineellisesti tuhottoman kallista: ensimmäiseen maailmansotaan
käytetyn energian ja rahan murto-osa olisi riittänyt
takaamaan kaikille maailman köyhille ihmisarvoisen elämän.
Toisekseen sotien myötä hukataan paljon inhimillistä potentiaalia, arvokasta kulttuuria ja ihmistyön
tuloksia.
Sotia seuraa jälleenrakentaminen, joka tarkoittaa
infrastruktuurin rakentamista uudelleen, toimintatapojen uudelleen opettelemista ja kehityksen
hidastumista mitä tulee henkiseen pääomaan. Sota
tarkoittaa paitsi ruumiita myös ihmisraunioita,
traumatisoituneita ihmisiä, hukattuja sukupolvia ja
pakenemista toiselle puolen maapalloa. Monet taideteokset, tekstit ja ajattelijoiden hengentuotokset
kokevat sensuuria, hävitystä ja sattumanvaraista tuhoamista. Esimerkkinä tämän päivän konflikteista
Isis on tiettävästi Syyriassa tahallaan tuhonnut historiallisesti merkittäviä kohteita.
Einstein ja Freud eivät näe muuta ratkaisua kuin
luopumisen asevelvollisuudesta ja valtioiden suvereniteetin rajaamisen: on perustettava ylikansallinen
komissio rauhan turvaamiseksi ja väkivallan käytön
estämiseksi. Kouluissa on opetettava sotien vääryydestä ja pantava piste isänmaalliselle glorialle.
6
Väitän, että vain ani harva haluaa lopettaa sodat tai
on valmis toimimaan sen puolesta. Sota on yhteiskunnalle tuhottoman kallista, mutta joillekin myös
hyvin tuottoisaa.
Kirjeenvaihto on vuodelta 1932. Ensimmäinen
maailmansota oli teknisyydessään ihmiskunnan
siihen asti tappavin ja kallein. Kahdeksan vuosikymmentä myöhemmin maailmalla sotilaallisiin
menoihin käytetään arviolta yli 1740 miljardia
Yhdysvaltain dollaria. Yhdysvallat käyttää sotilasmenoihinsa 3,8 prosenttia bruttokansantuotteesta
ja vastaa koko maailman sotilasmenoista yli kolmanneksesta. Samaan aikaan kun länsimaat ovat
pääasiassa vähentäneet sotilasmenojaan, ovat valtiot
Lähi-idässä ja Afrikassa lisänneet niitä.
Aseiden valmistus on rahallisesti suurta bisnestä.
Maailman seitsemän suurinta asevalmistajaa työllistävät yli miljoona ihmistä eri puolilla maailmaa.
Asekaupassa eettiset epäkohdat eivät tuloksentekoa
haittaa. Asevienti kriisialueille on kiellettyä mutta
yleistä. Suomikin on tehnyt asekauppaa esimerkiksi
Israelin ja Saudi-Arabian kanssa.
Sotaa ruokkii rahan ohella pessimismi.
Sotia pidetään luonnollisina. Sotia on jatkuvasti
joka puolella – vaikkakin niiden määrä on historian
saatossa vähentynyt. Silti ajatusta sotien loppumisesta kokonaan pidetään utopistisena haihatteluna
ja sitä se ehkä onkin.
Meille on opetettu, että elämä on kaikkien sotaa
kaikkia vastaan. Sota on helppo sana, joka ei määrittelyjä kaipaa. Hectorin kappale ”Sota on kaunis”
kuvaa termin käyttökelpoisuutta mihin tahansa vastakkainasetteluun, johon sanan käyttäjä haluaa riittävästi pontta. Jotkut julistavat luokkasotaa, vaikka
osapuolista, aseista ja tavoitteista ei ole varmuutta.
Ainoa varma seikka on se, että sitä julistavien poterot ovat jatkuvasti syvemmät.
Legenda » 2/2015
sota
Vanha Testamentti kertoo sodista, joissa Jumala on
suojellut aina voittavaa osapuolta. Käsky ”älä tapa”
pätee kaikkeen muuhun paitsi sotaan. Jopa sanalla
voi tappaa, mutta pyssyllä ei, jos ollaan isänmaan
asialla.
Uutiskuvat konfliktialueilta ovat meille tuttua kuvastoa. Vietnamin sodan aikainen järkytys olohuoneisiin vyöryvästä kärsimyksestä sai aikaan vastarintaa, mutta hiljalleen olemme turtuneet entistä
raaempiin kuviin. On oikeus tietää, oikeus nähdä.
Affektiivisuus ei saa meitä toimimaan, koska elinpiirissämme emme näe, miten voisimme muuttaa
mitään.
Sotien uutisarvo on laskussa. Kun jossakin syttyy
uusi sota, seurataan uutisointia muutama viikko tarkasti. Sitten sota painuu muiden joukkoon,
jatkuu taustalla mielenkiinnon siirtyessä johonkin
muuhun. Irak, Afganistan, Darfur, Tšad, Syyria,
Ukraina.
Sotien seuraaminen on raskasta. Sitäkin vaikeampaa on tietää, mikä on totta ja mikä sepitettyä. Esimerkiksi Euroopan sydänmailla käytävän Ukrainan
sodan kohdalla informaatiosota on ollut tärkeässä
roolissa.
Tuemme jatkuvasti tietämättämme sotia. Kun ostaa
appelsiinin Jaffan alueelta, hidastaa Lähi-idän kriisin ratkeamista. Matkustamme maihin, jotka ovat
sortajien tukijoita. Eduskunta antoi luvan venäläisen valtionyhtiön omistamalle ydinvoimalalle ja
monen kunnan asukkaat osallistuvat kustannuksiin
Fortumin omistuksen myötä. Emme välttämättä
vedä tukea pois, vaikka tietäisimmekin epäkohdista. Voi olla, että oma kulutuspäätös tuntuu mitättömältä. Joku muu tekisi niin kuitenkin.
Ei ole ihme, että sodat aiheuttavat niitä seuraavissa
mutta niiden vaikutuspiirin ulkopuolella olevissa
apatiaa. Pessimismi saa meidät jättämään helpotkin
vaikuttamisen keinot käyttämättä. Sotien edessä
olemme niin voimattomia, että käytämme mieluummin aikamme johonkin, mistä näemme tuloksia nopeammin.
Ratkotaanko sotia terävällä blogitekstillä tai antoi-
2/2015 » Legenda
salla antologialla? Onko edes sillä arvoa, että alati
muistutamme itseämme siitä, että sotia tulisi vastustaa?
Teatterimontussa ensi-iltansa saanut Jalostamo-kollektiivin Rechnitz (Tuhon enkeli) käsittelee kokeellisen teatterin keinoin sitä, miten me emme ole vain
passiivisia sanansaattajia. Näytelmä Jalostamo-kollektiivin esittämänä on omasta näkökulmastani paras ja yksi harvoja kelvollisia tulkintoja Natsi-Saksasta, juutalaisvainoista ja meidän asenteistamme
niihin. Siinä käydään hyvin läpi sitä, miten välittäessämme käsityksiä historiasta eteenpäin samalla
itse tulkitsemme ja arvotamme. Voimme tehdä sen
tietoisesti, tietämättämme tai väärässä luulossa. Tarjolla on vain tukalia paikkoja.
Rechnitz käsittelee paljon muutakin ja näytelmän
pitäminen vain historian välityksen kommentaarina
olisi erinomaisen taiteellisen ja kulttuurisen teon ja
ohjaajan, näyttelijöiden ja suomentajan työn väheksymistä.
Sodilta ei tule ummistaa silmiään, mutta sen vaihtoehdot eivät aina nekään ole täydellisiä. Jos koettuja
vääryyksiä ei suostuta unohtamaan vain vihanpidon
ja katkeruuden tähden, vain jatketaan tuskaa, eikä
suinkaan lievitetä sitä.
Sotien ainoa funktio on osoittaa, miten turhia ja tuhoisia ne ovat. Sodat voivat herättää tahdon niiden
vastustamiseen: ei koskaan enää, kuten Euroopassa
toisen maailmansodan jälkeen sanottiin. Samaan
aikaan tarvitaan rohkeutta vastustaa ei vain tulevia
sotia, vaan myös nykyisiä. Ongelmana on, että niin
kauan kuin emme aktiivisesti vastusta sotia, ylläpidämme pessimismiä, joka haittaa sotien vastustamista.
Sodat eivät lopu ainakaan sotimalla, eikä diplomatiallakaan pystytä muuhun kuin yksittäisten tulipalojen ja kriisipesäkkeiden sammuttamiseen. Tarvitaan
taidetta, rauhanmarsseja ja riittävän tiedostavia kuluttajia.
Ensimmäinen askel sotien vastustamisessa ja pasifismissa onkin vastustaa pessimismiä. Siinä taistelussa
vähänkin on vähän enemmän kuin ei mitään.
7
sota
8
Legenda » 2/2015
sota
Eräs tunnustus
M.K.
Haluan tunnustaa jotakin. Nimeni on Miia ja olen
militaristi. Miten tässä näin kävi?
Aikeeni armeijaan menosta olivat aluperin täysin jalot ja sanoisimmeko humanistiset. Tarkoituksena oli
tehdä empiiristä tutkimusta ihmiskunnan keskuudessa epäilyttävän suositusta harrastuksesta, johon
sisältyy toisten ihmisten surmaamista ja satuttamista, heidän kotinsa ja omaisuutensa tärvelemistä sekä
järjetöntä lähinnä mielipiteisiin perustuvaa riitelyä
niin tonttirajojen, politiikan ja uskonnon pohjalta.
Kaiken lisäksi tämä toimintaa näyttäisi kulminoituvan monesti suoranaiseen brutaaliin tarkoituksettomaan julmuuteen ja suunnitelmalliseen sadismiin.
Halusin nähdä käytännössä mitä ihmettä ihmislaji
tämän aihepiirin parissa oikein puuhailee, ja onko
se aivan tosissaan.
Jos totta puhutaan, tavoitteeni oli oikeastaan mennä ensiksi armeijaan, viihtyä siellä näissä vakoilutehtävissä reilu puoli vuotta, ryhtyä sitten sivariksi
ja lopulta totaalikieltäytyjäksi (kun nainen on ollut
45 päivää armeijassa hänestä tulee Suomessa samalla
tapaa asevelvollinen kuin miehistäkin). Näin olisin
tavallaan nähnyt koko kirjon koneiston toiminnasta
päätyen iloisesti seikkailussani aina vankilaan saakka.
Tällä hetkellä olen kuitenkin laivastoreservin upseeri sotilasarvoltani aliluutnantti, ja olen suorittanut
yhden arvostetuimmista armeijan tarjoamista johtajakoulutuksista. Lisäksi olen, tunnustan vielä!,
aktiivisesti mukana reserviläistoiminnassa. Monesti
olen perustellut ajautumistani tähän jamaan sillä,
että minut aivopestiin niin tehokkaasti ensimmäisen kahden viikon palveluksen aikana, että muutuin
osaksi tahdotonta ja visiotonta inttimassaa. Totuus
on kuitenkin myös se, että vaikka armeijan suljetut puitteet ja kuri vaikuttivatkin meihin kaikkiin
melko kokonaisvaltaisesti, minä myös viihdyin armeijassa.
Palvelukseen astumista edeltävänä keväänä olin juu-
2/2015 » Legenda
ri valmistunut humanististen tieteiden kandidaatiksi ja olin tiukasti päättänyt, että tarvitsen taukoa
akateemisesta maailmasta. Melko nopeasti muistin
nuoruuden haaveeni armeijan suorittamisesta. Miksi se oli haaveeni? Edellä mainitun tutkimusmatkailun lisäksi tuo maailma veti minua kenties puoleensa
haasteena, halusin nähdä miten käyttäytuisin äärirajoilla ja miten voisin tällaisesta koulusta suoriutua.
Kyselin innokkaasti kanssahumanisteiltani, mitä he
suosittelisivat palveluspaikaksi. Tulokset olivat melko laihoja: suurin osa kirjallisuudenopiskelijoista oli
tuolloinkin naispuolisia armeijan käymättömiä, ja
melko suuri osa miespuolisista oli sivareita. Paras
neuvo jonka tunnuin saavan olikin: “Älä mene!”.
Yritän kuitenkin nyt tehdä teille kaikille tuttua
taiteellista analyysia palvelusajastani. Mikä intissä
sitten voidaan laskea taiteeksi? Ensiksi, jos annatte
anteeksi tahdittomuuteni, haluaisin sanoa että ampuminen on eräänlainen taiteenlaji (ei kuitenkaan
silloin, kun aseen piippu kohdistetaan taulujen tai
peltipurkkien sijaan johonkin elävään olentoon). Se
vaatii melkoista keskittymistä, vaistonvaraisuutta,
välittömyyttä sekä rohkeutta elää hetkessä ja luottaa intuitioon. Armeijassa moneen kertaan painotettiinkin, että ampuminen on sotilaan tärkein
taito. Se on ihan siistiä, mutta kun taito sijoitetaan
kontekstiinsa havaitaan, että kyse on perimmiltään
toisen ihmisen surmaamisesta (mahdollisimman
tehokkaasti ja taidokkaasti). Myös armeijan kuri,
muodossa marssiminen ja sääntöjen noudattaminen ovat eräänlaisen estetiikan taidetta, vaikka tulkintaa ei juurikaan suvaita.
Mieleeni on lisäksi jäänyt monet erikoisen surrealistiset hetket leireiltä, marsseilta ja rankoista koulutuksista. Vartiovuoroista suosikkini oli viimeinen,
joka sijoittui yön ja aamun vaihteeseen. Verkkokalvoilleni on piirtynyt kuva mm. siitä, kun alokasleirillä kylmän talven sattumoisin kylmimpänä
viikkona istahdin ryhmämme teltan ulkopuolella
-33 asteen pakkasessa nojaten rynnäkkökivääriini
tupakkaa hitaasti poltellen ja katsellen huikaisevan
9
sota
punaista auringonnousua lumihuurulla kuorrutetun maiseman lomassa. Mentaaliset tilat ovat myös
olleet melko mielenkiintoisia siinä vaiheessa kun
neljän vuorokauden sisällä on nukuttu yhteenä 2
tuntia ja paineltu menemään jossain suomalaisen
metsän uumenissa “viholliselta” piilotellen. Näissä
äärimmäisissä tiloissa tuli myös kirjoitettua.
Erikoista taikuutta liittyi myös johtajakauden sijoitustehtäviini, eli laivastomiljööseen. Johtajakoulutukseni sain keskellä kauneinta suvea Suomenlinnan viehkeän vehreällä merellisen Helsingin
charmia huokuvalla saarella. Koulutukseen sisältyi
myös kolmen viikon jakso, jonka aikana opettelimme ohjaamaan aluksia. Tämä tapahtui käytännössä
Suomenlahden saaristossa, jossa työnteon täyteisten
päivien (ja öiden) lisäksi myös
saunottiin, kylvettiin ja syötiin
aika paljon jäätelöä. On myös
aika hieno tunne joutua pelastamisharjoituksen lomassa heitetyksi mereen ja katsella, kun laiva
erkanee pikkuhiljaa horisonttiin.
Pahinta siinä oli se, reippaat sotilaat tulivat naaraamaan minut
ylös aina liian pian.
Yllättävin kohtaaminen armeijamaailman kanssa
tuli komppaniani komentajan muodossa. Kyseessä
on siis äärimmäisen korkea-arvoinen herra, joka
ystävällisyyttään otti meidät varusmiehet autonsa
kyytiin jonkun harjoituksen lomassa. Hän kyseli
meiltä mitä teemme siviilissä, ja jouduin ensimmäisenä piinapenkkiin koska istuin etupenkissä.
Kerroin synkän salaisuuteni. Komentaja oli hetken
vaiti, naurahti ja tokaisi :”Humanisteja tänne juuri
kaivattaisiinkin”. Tuo rehellisen spontaanisti heitetty kommentti yksikköni ylimmältä esimieheltä
jäi mieleen ja pistää miettimään edelleen tänäkin
päivänä. Olisiko armeija humaanimpi jos siellä olisi enemmän humanisteja? Entä tuleeko se olemaan
humaanimpi joka tapauksessa uusien nousevien
avarakatseisempien sukupolvien myötä? Onko ihmiskunta koskaan ollutkaan humaani? Ja synnyttääkö pelko ja
ennakkoluulo tässäkin tapauksessa vain lisää pelkoa ja ennakkoluuloja?
”Armeijassa opin
itse asiassa myös
Suoraan sanottuna, en tiedä mitä
arvostamaan
tekisin jos sota todella syttyisi ja
minut kommennettaisiin rintakirjallisuutta
malle. Pitkään palvelukseni aikanakin olin sitä mieltä, että silloin
uudelleen. ”
Armeijassa opin itse asiassa myös
eroaisin reservistä ja pakenisin
arvostamaan kirjallisuutta uudelleen. Akateemiseen maailmaan leipääntyneenä
opin nimittäin taas lukemaan, ilman objektiivisen
analyysin pakkoa. Inttiin kuuluu paljon odottamista, joten lukemiseen oli aikaa. Lisäksi laiva lienee jostain syystä (syytän tästä pääasiassa meren
poeettisuutta ja laivan tuudittavaa verkkaista keinuntaa) parhaimpia ympäristöjä mitä tiedän niin
lukemiseen kuin päiväkirjan kirjoittamiseenkin.
Luin mm. muutaman viikon komennuksen aikana
eräällä laivalla koko Jack Kerouacin tuotannon (alkaen tietysti “kadonneesta novellista” The Sea is my
Brother) ja myöhemmin mm. muinaisten roomalaisten kirjoittamia sotataktisia tekstejä, niille vastapainona zen-buddhalaisuutta, analyyttisia kriittisiä
tutkielmia tappamisen psykologiasta ja filosofiasta
sekä monenkirjavaa kaunokirjallisuutta. Yllättäen
armeijassa muistin taas, miksi olin alunperin tullut
opiskelemaan kirjallisuustiedettä: rakkaudesta kirjoitettuun sanaan.
10
maasta johonkin Etelä-Amerikan piilotettuun rauhanomaiseen saariparatiisiin,
josta minua ei enää ikinä löydettäisi. Loppusodan
(viimeinen kenttäharjoitus armeijassa ennen reserviin pääsyä) aikana tulin kuitenkin miettineeksi,
että jos minä olisin siellä rintamalla tappelemassa
niin tekisin sitä ensisijaisesti niiden ihmisten takia jotka ovat siellä ympärilläni. Mielestäni toisen
ihmisen hengen vieminen on paitsi väärin myös
perustavanlaatuisen epäkohtaliasta, sillä kukaan ei
voi katsoa oikeudekseen puuttua kenenkään toisen
ainoaan elämään niin fundamentaalilla tavalla. Haluaisin ainakin uskoa, että jos kyseessä olisi kaksintaistelunomainen valintatilanne vain oman ja vastustajan hengen välillä, en kohottaisi asettani vaan
valitsisin kuolla ylpeästi marttyyrina. Kuitenkin jos
joku arkielämässäkin käy toverini päälle niin ei hyvä
heilu. Näin saattaisi käydä tuolloinkin. Onko se humaania?
res.alil.hum.kand. Kivilä
Legenda » 2/2015
sota
Runoja rintamalta
M.K.
I (nimetön)
Töitä on tarjolla
sotilaille, propagandaministereille, asesepille, kirurgeille, nahkasaappaiden
valmistajille, soihtujen sytyttäjille, raporttien kirjoittajille, vyönsolkien
kiillottajille, lapsensurmaajille, intiimejä palveluita tarjoaville, kidnappaajille, kavaltajille, soiden polttajille, rauniokoirille, inhimillisyyden ulkoistajille, raudan valajille, itseään pettäville, humanitaarisen avun evääjille,
nälkää näkeville, amputaatiota tarvitseville, presidenteille, nyt ensimmäistä
kertaa tämän sukupolven reserviläisille, ilman pilaajille, vantteria poikia
synnyttäville, morfiininarkkareille, metsien kaatajille, kroonisesti unettomille, ihmis- tai rotanlihan syöjille, pyöveleille, verenpesijöille, viirien
ompelijoille, maatomun hengittäjille, tupakkaviljeilijöille, luotisadettajille
Rinnakkaistodellisuuksiin pakopaikkojen rakentajille
Maankuoresta ennustajille
Aktiivisesti unohtaville
Perustan naapuritontin joutomaalle ruusutarhan. Ostakaa!
2/2015 » Legenda
11
sota
II “There are no wasting hours”
Missä asioissa liikumme tällä lumettomalla maalla
Käsky sytytettiin lihaamme joten emme osaa sanoa sitä itsekään
Varmaa on ainoastaan se että liikumme Meidän asiallamme
Ja olemme kirjailleet siitä syystä viirimme huolellisesti
Ja valinneet kirkkaat voimakkaat värit
Meillä on valtava polte, tarve ja Asia
Meidän on Mentävä
Ja se ken tulee tiellemme kehoitetaan poistumaan
Koska hän ei ymmärrä kokonaisuutta
Hän on tietämättömyyteensä syytön
mutta kaikenlaiset esteet on poistettava
On taottava uusi kuu
Aurinkoa emme enää tarvitse koska se on jo raivannut läpipääsemättömät metsät
Meidän ja viiriemme tieltä
Ja on varmaa että jaksamme jatkaa eteenpäin aamuun asti
Jonka ajankohdan tarkistamme satelliittien avulla
Vuorokausien anteliasta rytmiä ei voi havaita
Tulevasta voitosta sakeana olevan ilman läpi
Ja se vie meitä lähemmäksi suurta totuutta
Jonka tulevat vielä ymmärtämään ne joiden kasvoille
Sen hyväilevä kirkkaus on tarkoitettu
Ja ne joiden kasvoille
Valuu kuoleman kuuma armo
Joiden kasvoille
Lasketaan valkea lakana
III (nimetön)
maapallon akseli kääntyy
ikiaikaisessa hiljaisuudessaan
josta äänet ovat jääneet pois tarpeettomina
mullan ja kiven paino
luotettavina seuralaisinaan
musertava vuosituhantinen tuoksu
pinnalla leikkivät sähkön kentät
korviahuumaava helinä ja huuto
sävyjen, muotojen ja asentojen runsaus
savupilven mustassa karnevaalissa
jonka sisällä kilisevät jumalten pienet kellot
ja mykkien eläinten korvista vuotaa verta
ihmiskunta on eriyttänyt itsensä ja jälkensä
suureksi epäorgaaniksi olennoksi
joka lähettää samaa viestiä päätteestä päätteeseen
josta se juuri lähti matkaan
on otettava tuota surullista hirviötä niskasta kiinni
ja ravisteltava
tuttavallisesti, ymmärtäväisesti
jotta valkoinen ydin tulisi näkyviin
12
Legenda » 2/2015
Sodan jumalattaret -testi
sota
Helena Haavisto
Tee testi ja ota selvää, kuka sodan jumalattarista olet!
1. Minne päin maailmaa tunnet vetoa?
≈ Japaniin
& Egyptiin
# Kreikkaan
= Kanadaan
Z Norjaan
X Irlantiin
§ Intiaan
2. Millä aseilla taistelet vihollisiasi vastaan?
& Heittelen heitä palavilla nuolilla
§ Yleensä käytän miekkaa ja tarpeen tullen voin
myös juoda vihollisteni veren
# Pääasiallinen aseeni on keihäs
X Aseiden käytön sijaan pyrin aiheuttamaan sekasortoa, pelkoa ja hämmennystä vihollisen keskuudessa
≈ Minulla on monia aseita, mutta keskityn enemmän muiden suojelemiseen kuin itse taistelemiseen
Z Aseeni on tuli, jota hallitsen
= En tarvitse aseita, minulla on valta siirtää vuoria ja
hallita luonnonilmiöitä
3. Mitä seuraavista teet mieluiten vapaa-ajallasi?
Z Käyn shoppailemassa ja käytän aikaa kauneudenhoitoon
# Opiskelen lisää minua kiinnostavista aiheista
≈ Harrastan joogaa tai meditointia
= Vietän aikaa luonnossa tai lähden vaeltamaan
§ Käyn tanssimassa
X Tutkin kaikkea mystiikkaan, taikuuteen ja tuonpuoleiseen liittyvää
& Vietän aikaa kissani kanssa
4. Mikä on jumaleläimesi?
= Käärme
Z Kissa
≈ Sika
§ Ei minulla ole
2/2015 » Legenda
X Varis tai korppi
& Leijona
#Pöllö
5. Millaisena arvelet muiden näkevän sinut?
# Itsenäisenä ja rohkeana
= Syrjään vetäytyvänä ja voimakasluonteisena
≈ Rauhallisena ja tasapainoisena
Z Avoimena ja puoleensavetävänä
& Vahvatahtoisena ja uskollisena
§ Hurjapäisenä ja arvaamattomana
X Salaperäisenä ja vaikeaselkoisena
6. Mikä seuraavista kasveista miellyttää sinua
eniten?
§ Hibiskus
≈ Lootus
# Oliivipuu
X Unikko
& Jasmiini
= Vaahtera
Z Lehmus
7. Millainen olet sosiaalisesti?
= Viihdyn paljon omissa oloissani ja minulla on
vain muutama tarkkaan valittu läheinen ystävä.
X Tulen ja menen oman mieleni mukaan, mutta
ystäväni ovat jo tottuneet arvaamattomuuteeni. Sisarukseni ovat minulle hyvin läheisiä.
≈ Minulla on suuri perhe, jonka kanssa vietän paljon aikaa. Minulle on tärkeää, että voin huolehtia ja
suojella kaikkia minulle tärkeitä ihmisiä.
§ Kumppanini on minulle hyvin tärkeä ja pidän
häntä läheisimpänä ystävänäni.
Z Olen hyvin sosiaalinen, minulla on paljon ystäviä
ja ihailijoita. Nautin siitä, että saan ihmiset helposti
ihastumaan itseeni.
# Olen hyvin itsenäinen, mutta minulla on myös
läheisiä ystäviä ja olen hyvin lojaali heitä kohtaan.
& Puolisoni ja työkaverini ovat tärkeimmät ihmiset
elämässäni.
13
sota
Laske mitä symbolia sait eniten ja katso, kuka sodan jumalatar olet!
&
Jos sait eniten tätä symbolia, olet egyptiläinen sodan jumalatar Menhit. Menhitin nimi tarkoittaa
”Hän, joka uhraa”, mutta hänet tunnetaan myös nimillä ”Leijona-jumalatar” ja ”Teurastaja”. Muinaisessa
Egyptissä jumalat pystyvät tyypillisesti ottamaan eläimen hahmon ja Menhit kuvataan usein naisena, jolla
on naarasleijonan pää. Menhit edustaa myös pohjoistuulta.
Menhitin puoliso on sodanjumala Anhur ja heidän tehtävänään on suojella egyptiläisiä kuninkaita, faaraoita ja hallitsijoita. Taisteluissa Menhitin uskotaan ratsastavan egyptiläisten sotajoukkojen edellä ja
ampuvan vastapuolen taistelijoita tulisilla nuolilla taaten näin lähes varman voiton egyptiläisille.
= Jos sait eniten tätä symbolia, olet Kanadan alkuperäiskansaan kuuluvan Nuxalk-heimon soturijumalatar
Qamaits. Qamaits tunnetaan myös nimillä ”Meidän naisemme” ja ”Hän, joka ei pelkää mitään”.
Legendan mukaan maailman syntyessä Qamaits kävi taistelun vuorten kanssa ja voitettuaan järjesti vuoret niiden nykyiseen kokoon ja muotoon. Qamaits ei laskeudu ihmisten keskuuteen usein, mutta
maan päällä vieraillessaan hän aiheuttaa maanjäristyksiä, metsäpaloja ja yleistä tuhoa ja sairautta. Hänellä
on myös lemmikkikäärme, jonka hän ottaa mukaansa maan päällä käydessään.
X
Jos sait eniten tätä symbolia, olet irlantilainen sodan jumalatar Badb. Badb on sisartensa Machan ja
Morríganin ohella yksi kolmesta sodanjumalattaresta. Myös Badbin puoliso Neit on irlantilaisessa mytologiassa sodanjumala. Badb joko ilmaantuu ennustamaan lähestyvää taistelua tai verilöylyä tai sitten hän
näyttäytyy taistelun keskellä aiheuttaen hämmennystä ja sekasortoa vastapuolen taistelijoiden keskuudessa.
Badbin näkeminen saattaa myös ennustaa läheisen ihmisen kuolemaa.
Ennustaessaan tulevaa taistelua tai kuolemaa Badb voi ottaa esimerkiksi vanhan ennustajaeukon
hahmon tai näyttäytyä nuorena naisena, joka pesee sen henkilön verisiä vaatteita, joka tulee pian kuolemaan. Taistelutantereella Badb saattaa olla pelkkää pelkoa herättävää kirkunaa tai hämmennystä aiheuttavaa sumua. Hän saattaa myös liidellä taistelijoiden yllä kirkuvan korpin tai variksen hahmossa. Tästä syystä
Badb tunnetaan myös nimellä Badb Catha eli Taisteluvaris.
§
Jos sait eniten tätä symbolia, olet hindujumalatar Kali. Kali on taistelujen, tuhon, ajan ja muutoksen
jumalatar ja hänet kuvataan usein hurjana, ihonväriltään sinimustana naisena, jolla on sotkuiset mustat
hiukset, mustat verestävät silmät ja vähintään neljä kättä. Kuvissa Kalin kieli on usein ulkona ja suupielistä
valuu verinoro, mikä kuvastaa hänen verenhimoaan. Kalin kaulakoru on tehty pääkalloista ja vyö irtokäsistä. Yhdessä kädessään Kali pitelee veristä miekkaa ja toisessa katkaistua päätä. Irrotetut ruumiinosat
kuvastavat egon ja syntien tuhoutumista ja sielun vapautumista.
Erään tarinan mukaan taistelussa demoni Raktabijaa vastaan Kalin oli leikattava irti demonin pää
ja juotava tämän veri pystyäkseen voittamaan demoni, sillä jokaisesta Raktabijan veripisarasta syntyi lisää
demoneja. Kali juopui Raktabijan verestä ja taistelun päätteeksi alkoi tanssia villisti demonien ruumiiden
päällä. Kali rauhoittui vasta, kun hänen puolisonsa tuhon ja kuoleman jumala Shiva heittäytyi Kalin jalkoihin teeskennellen kuollutta ja Kali pelästyi, että oli vahingossa tallannut miehensä kuoliaaksi.
14
Legenda » 2/2015
sota
≈ Jos sait eniten tätä symbolia, olet buddhalainen
jumalatar Marici. Marici on valon ja soturien jumalatar ja yhdeksän hallitsijajumalan äiti. Hänet
tunnetaan myös nimellä ”Valon säteillä siunattu
nainen”. Marici kuvataan usein kauniina, mustatukkaisena naisena, joka istuu avoimen lootuksenkukan päällä tai toisinaan sian selässä tai seitsemän
sian vetämissä tulisissa vaunuissa. Maricilla voi olla
yhdet, kolmet, viidet tai kuudet kasvot, kahdesta
kahteentoista kättä ja kaksi tai kolme silmää kaikissa
kasvoissaan. Monikasvoisissa representaatioissa yksi
Maricin päistä on aina sian. Käsissään hän pitelee
aurinkoa, kuuta, kelloa, kultaista sinettiä, keihästä
ja jousta sekä nuolta.
Maricin tehtävänä on suojella sotureita
ja auttaa heitä kehittymään paremmiksi taistelijoiksi tulemalla epäitsekkäämmäksi ja päästämällä
irti henkilökohtaisista tavoitteistaan meditaation
avulla. Taisteluissa Maricin uskotaan pystyvän tekemään suojeluksessaan olevat sotilaat väliaikaisesti
näkymättömiksi viholliselle. Erityisesti japanilaiset
samurait ovat palvoneet Maricia.
Z Jos sait eniten tätä symbolia, olet skandinaavisen mytologian jumalatar Freija. Freija on ensisijaisesti
kauneuden, rakkauden ja hedelmällisyyden jumalatar, mutta samalla hän toimii myös taistelun jumalattarena. Muinasnorjan kielellä Freijan nimi tarkoittaa rouvaa ja hänet kuvataan usein kauniina nuorena
naisena, jolla on pitkät vaaleat hiukset ja siniset silmät. Freija on seksuaalisesti hyvin aktiivinen ja hänellä
on ollut paljon rakastajia - joidenkin kertomusten mukaan hänen väitetään maanneen kaikkien jumalten
ja kääpiöiden kanssa.
Taisteluissa Freija ratsastaa taivaan halki kahden suuren, sinisen kissan vetämillä lentävillä vaunuilla puolisonsa Odin rinnalla. Joskus hän käy taisteluun myös villisialla ratsastaen. Taistelussa kuolleiden
soturien sielut Freija ja Od jakavat keskenään tasan. Freijalla ja Odilla on kaksi tytärtä, Hnoss ja Gersemi.
Freija tuntee myös taikuutta: hän osaa hallita tulta ja hän omistaa haukansulista tehdyn kaavun, jonka
avulla voi muuttua haukaksi tai miksi muuksi linnuksi tahansa. Kaavun avulla Freija matkustaa silloin
tällöin alamaailmaan saadakseen tietoa ennustuksista ja tulevista ihmiskohtaloista. Freijalle pyhitetty puu
on lehmus.
# Jos sait eniten tätä symbolia, olet Antiikin Kreikan jumalatar Athene. Athene on strategisen sodan ja
taistelun jumalatar, mutta hänet mielletään myös tiedon ja viisauden jumalattareksi. Athenen jumaleläin
on pöllö, joka tyypillisesti yhdistetään viisauteen.
Athene kuvataan usein nuorena naisena, jolla on kirkkaat silmät, päässä kultainen kypärä ja kädessä keihäs. Taisteluissa Athena johtaa usein suosiossaan olevia sotajoukkoja ja osallistuu taisteluun heidän
kanssaan. Hän saattaa myös varoittaa sotilaita etukäteen lähestyvästä vaarasta ja voi ilmestyä monessa erilaisessa hahmossa, esimerkiksi pöllönä tai kotkana. Oliivipuu on pyhitetty Athenelle.
2/2015 » Legenda
15
sota
16
Legenda » 2/2015
sota
2/2015 » Legenda
17
sota
Teeman
silmäätekevät
hallituskaudella -2015
1. Kuka olet?
2. ”Taistelusi” ainejärjestöaktiivina?
3. Onko sodalla funktiota?
1. Ville Hämäläinen, Teeman puheenjohtaja nyt toista kautta.
2. Suurenmoinen taisteluni ainejärjestössä on ollut tehdä Teemasta jäsentensä
näköinen ainejärjestö. Minulla on ollut onnea, sillä sotajoukkoni ovat olleet
todella uutteria ja taitavat ainejärjestösodankäynnin taidot.
3. En tiedä, mutta valistunut arvaukseni on, että sodan funktio on tuoda lisää
rahaa sotatarvikkeita eli pyssyjä, paukkuja ja peitsiä valmistaville monikansallisille yrityksille ja kansaa sortaville partasuille.
1. Eveliina Kälviäinen, Teeman varapuheenjohtaja sekä tiedostus- ja nettivastaava
2. Yritykset taistella viron opetuksen puolesta - but too little, too late. Tiedotus- ja nettivastaavan ominaisuudessa olen myös tämän vuoden puolella
käynyt väsytystaistelua uusien nettisivujen sekä sähköpostilistojen kanssa, ja
tästä taistelusta olen selviytymässä voittajana.
3. Tarjolla olisi moniakin funktioita, mutta kaikki syyt tuntuvat enemmän
tai vähemmän näennäisiltä. Pessimistisesti ajatellen jopa varsin yleviltä kuulostavat funktiot tuntuvat verhoavan vain vähemmän yleviä päämääriä.
1. Katriina, Teeman sihteeri, kv-vastaava, hyvän kirjallisuuden ja kahvin rakastaja
2. Taistelu inhimillisemmän ja käytännönläheisemmän kirjallisuustieteen
puolesta
3. Toivoisin kovasti ettei olisi, mutta joissain tapauksissa muutos parempaan
on mahdollinen vain taistelun kautta, niin koko maailman mittakaavassa
kuin yksittäisen ihmisen elämässä
18
Legenda » 2/2015
sota
1. Olen Veera Laine, Teeman Sosiaalipoliittinen vastaava ja Narikkavastaava.
2. Taisteluni on saada Teeman narikkavuoroille ahkeria työntekijöitä ja tehdä
ainejärjestöstämme sellainen, että sen toimintaan on kaikkien helppo osallistua.
3. Sodalla on funktio, mutta ei oikeutusta. Peace.
1. Susanna Keinänen, taloudenhoitaja ja koulutuspoliittinen vastaava
2. Suomen kielen lähtötasokokeen poistuminen, mutta se oli aika turhaa, koska suomen kielen henkilökunta olikin jo päätynyt sen poistamiseen. Teeman
40-vuotisjuhlien järjestäminen sen sijaan ei ollut turhaa. Odotan innolla,
minkä taistelun tämä vuosi tuo tullessaan.
3. Monenlaisia funktioita. Oikeutetun sodan funktiona voi olla puolustautuminen tai inhimillisen kärsimyksen ehkäisy (kirkkoisä Augustinus ja YK:n
peruskirja).
1. Anna Haavisto, kirjallisuuskahvivastaava 1/2.
2. Järjestän pieniä hengäshdystaukoja hektisen yliopistoelämän keskellä. Kahvihampaan kolottaessa tarjoamme Rimman kanssa kupilliset sumppia ja ajankohtaan sopivia, makeannälän taltuttajia kerran periodissa. Ollaanhan me
noviiseja vielä, mutta taistelemme entistä paremmiksi sokerileipureiksi!
3. Sodan funktioita on yhtä paljon kuin on sotiakin. Se ei välttämättä ole aina
ratkaistavissa, kärsimys on kuitenkin aina vakio.
1. Helena Haavisto, yksi kolmesta tapahtumavastaavasta.
2. Yhdessä tapahtumavastaavasisarteni Anna Ojalahden ja Helena Paloposken
kanssa käymme jatkuvaa (usein voittoisaa) taistelua halvempien saunatilavuokrien, edullisempien tarjoilujen, runsaamman kulttuuritapahtumatarjonnan ja parempien bileiden puolesta. Viime syksyn vuosijuhlien järjestäminen
oli myös taistelu sinänsä. Ehkä tärkein ja mieleenpainuvin taistelu taisi kuitenkin olla Annan kanssa tuutorivastaavana toimiminen pari vuotta takaperin.
3. Sodalla on se funktio, minkä se kullekin ihmiselle antaa tai on antamatta.
Aina tulee olemaan ihmisiä, jotka löytävät elämän(sä) tarkoituksen sodasta.
1. Olen Pehr!
2. Ensin otamme yliopiston, seuraavaksi otamme Suomen!
3. Sodan funktio on käyttää paljon huutomerkkejä – erinäisistä syistä.
2/2015 » Legenda
19
sota
1. Anna Ojalahti, yksi kolmesta tapahtumavastaavasta ja kirjallisuustieteen
OPS-työryhmän jäsen sekä johtokunnan varahallopedi.
2. Taisteluuni ainejärjestöni puolesta kuuluu tavoitteeni järjestää Teemalle monipuolisia tapahtumia muiden tapahtumavastaavien kanssa. Koska minulla on
tapa työntää lusikkani joka soppaan, olen myös OPS(opetusohjelma)-työryhmässä nuuskimassa, mitä opettajat suunnittelevat päämme menoksi ja välittämässä opiskelijoiden mielipiteitä ja tarpeita sinne suuntaan. Taistelen siis paremman ainejärjestön ja paremman kirjallisuustieteen puolesta!
3. Todennäköisesti sodan kullakin osapuolella on mielessä sodalle jokin funktio, oli se sitten kuviteltu tai oikea, muuten sotia ei kai käytäisi.
1. Helena Paloposki
2. Pubikierros, se Teeman yksi pidetyimmistä tapahtumista, mutta ilmoittautumis- ja maksusäätö on aina yhtä taistelua. Onneksi olen tähän mennessä aina
voittanut ja kaikilla on ollut kivaa. Henkilökohtaisempi taisteluni tässä ainejärjestössä on päästä eroon Hitlerin-leimasta, jonka sain fuksivuotenani esiintyessäni kaksissa bileissä Hitlerinä.
3. Välttelen konflikteja, mutta kai sillä joskus on. Ihmisoikeuksien puolesta tulee taistella väkivallattomasti.
1. Hyvä, vaikea kysymys. Erään määritelmän mukaan olen Petri Poutiainen,
Teeman ELKI-vastaava. ELKI on Elävän Kirjallisuuden Yhdistys, jonka motiivi
on yllättäen tehdä kirjallisuudesta elävää ja pistää kaikki paska paskaksi. ELKIssä olen puolestaan Teema-vastaava, eli toimenkuvani on siis pitää yllä kommunikaatiota näiden kahden hienon tahon välillä.
2. Yritän tuoda kuultavaksi täsmälleen niitä ääniä (huutoja ja kuiskauksia), jotka
edustavat sellaisia opiskelijoita joita ainejärjestöaktiivisuus ei välttämättä muuten kiinnosta.
3. On tietysti, moniakin. En mennyt armeijaan enkä tiedä mitä siellä aiheesta
olisi opetettu, mutta suuri neromme Väinö Linna on muotoillut asian näin:
Kunnanpösö tarttee korkeeta viljanhintaa ja mettäherrat näitä Venäjän korpia.
Isot herrat tarttee kunniaa ja niitten huorrat jalokiviä ja turkiksia. Sitä varten
täällä ihmisiä tapetaan.
1. Liban Sheikh, toisen vuoden kirjallisuustieteiden opiskelija ja Legendan päätoimittaja.
2. Tapahtuu jatkuvasti pääkopan, tai neljän köyden sisällä.
3. Hallitsemisen himo, yhdistettynä retoriikkaan ja välinpitämättömyyteen.
Hallitukseen kuuluu myös hallituksen jäsen Toni Hautaluoma.
20
Legenda » 2/2015
sota
Taistelu sivistysihanteista
ja laadukkaasta koulutuksesta
Liban Sheikh
Teksti on katsaus Tampereen yliopistolla syksyllä 2014 pidettyyn kehitystyön
teemapäivien vierailuluentoon. Helsingin yliopiston arabian kielen ja islamin
tutkimuksen professori sekä tietokirjailija Jaakko Hämeen-Anttila luennoi koulutuksen ja sivistyksen arvosta. Teemoina olivat, onko nykyinen länsimainen
ajattelu maailmanlaajuisesti hyväksytty perusta myös koulutukselle? Onko taloudellinen hyöty nykyisen koulutusajattelun perusta vai onko muunkinlaisella
sivistysajattelulla sijansa yhteiskunnassa?
Koulutuskeskustelu Suomessa limittyy Jaakko
Hämeen-Anttilan mukaan väistämättä talouskeskusteluun: mikä on taloudellisesti tuottavinta ja
kustannustehokkainta koulutusta? Koulutusta tulisi ajatella enemmän yksilön kannalta; sen pitäisi
taata yksilön tasapainoinen kasvu kriittiseksi kansalaiseksi. Opintojen laaja-alaisuus ja kiireettömyys
kuuluvat Hämeen-Anttilan mukaan näin ollen sivistykseen.
Seuraavaksi
Hämeen-Anttila
asettaa kysymyksen, onko kaikki koulutus arvokasta, ottaen
esimerkiksi ISIS- terroristijärjestön koulutusleirit. Hän painottaa koulutus-termistön purkamista ja sitä, että tärkeää on
oikeanlainen koulutus, ei koulutus itseisarvona. Totalitarismi ja sivistys eivät sovi yhteen,
ja Hämeen-Anttilan mielestä
liberalistinen markkinatalous
on yksi totalitarismin muoto.
Helsingin islamin- ja Lähi-Idän
tutkimuksen professori katsoo, ettei aidosti sivistynyt ihminen ole esimerkiksi rasisti, koska hän ymmärtää historiaa ja yhteiskunnan ilmiöitä laajasti, ja
osaa suhteuttaa ajatteluaan ja toimintaansa.
”Laaja-
Hämeen-Anttila suhtautuu kriittisesti nykyiseen
kiirekiire-ajatteluun koulutuksessa. Ilmiö näkyy
hänen mukaansa lisääntyneenä masennuksena ja
uupumuksena opiskelijoiden keskuudessa, mikä
taas tarkoittaa lisää kustannuksia. Eikö tällöin olisi
järkevämpää antaa opiskelijoiden opiskella rauhassa- varsinkin kun se ei maksa yliopistoille yhtään
sen enempää, vaikka tutkinto-opiskelija opiskelisi viiden vuoden sijasta kymmenen vuotta, Hämeen-Anttila kysyy. On yleisesti viljelty harha, että
hitaammin opiskeleva opiskelija
kuluttaa yhteiskunnan varoja,
ja että hänen panostaan välttämättä tarvittaisiin työelämässä – Suomessa on tällä hetkellä
muutenkin paljon työttömiä.
Kiireen ideologia on tullut myös
yliopistoihin Hämeen-Anttila
huomauttaa. Yliopiston katsotaan oleva hyvä ja menestynyt
kun se tuottaa nopeasti valmiita
opiskelijoita
alainen
sivistys antaa näkökulmaa maailmaan ja opettaa
kriittisyyttä.”
2/2015 » Legenda
Minkälaista koulutusta sitten tarvitaan sivistyksen kannalta katsottuna?
Koulutus on kulttuurisidonnaista, ja eri paikoissa se
voi tarkoittaa eri asioita. Hämeen-Anttila painottaa,
21
sota
että oman kulttuurin ja historian tuntemus on jokaisella alueella ensiarvoisen tärkeää – vasta sen jälkeen voi tulla muiden alueiden tuntemus. Esimerkiksi meidän kotimainen koulutusjärjestelmämme
tällaisenaan ei sovi kaikkialle, koska sen näkökulma
on rajoittunut suomalaiseen ja länsimaiseen maailmaan. Talousvetoisen koulutusmallin vieminen
muualle tarkoittaa myös meidän talousmallimme
viemistä kyseiselle alueelle. Kyse ei ole vain koulutuksesta, vaan asiaan liittyvät esimerkiksi luonnonvarojen ylikäyttö ja eriarvoistuminen.
Koulutusvienti on usein myös rahanteon väline,
Hämeen-Anttila muistuttaa. Tällöin koulutusviennin on oltava Suomelle tappiollista tai muuten se
on vain oman ideologian myymistä, eikä varsinaista
kehitystyötä. Kehitysyhteistyössä piilee myös vaara;
siinä tarvitaan syvää kulttuurista ymmärtämistä,
jotta voidaan tehdä pitkäjänteistä ja rakentavaa kehitystyötä. Kehitysyhteistyötä ei pidä tehdä oman
kulttuurin kulttuurihorisontin läpi katsottuna, vaan
paikallisen kulttuurin ehdoilla. Hyvänä esimerkkinä tästä toimii burkha- kielto Ranskassa, jonka seu-
22
rauksena joidenkin musliminaisten elintila pieneni
entisestään, koska ilman huivia he eivät voi liikkua
ulkona ollenkaan. Ranskalainen laki tähtäsi naisten oikeuksien kasvattamiseen, mutta teki sen kyseenalaisin keinoin ja demokratian arvoja vastaan,
puuttuen kansalaisten henkilökohtaiseen pukeutumiseen, ja aiheuttaen muslimiväestössä tunteen
lainsäätäjien suunnalta tulevasta hallinnollisesta
syrjinnästä.
Mihin koulutusta sitten tarvitaan, Hämeen-Anttila
kysyy. Työelämätaitojen kehittämiseen, mutta myös
sivistystä varten, tieteen ja taiteen jatkuvuuden takia. Jos haluamme Suomen olevan sivistysvaltio,
on meidän panostettava yhteiskuntaa epäsuorasti
hyödyttävään, sivistävään koulutukseen. Sivistys,
niin kuin ihmisarvo, on arvo itsessään, ei välinearvo. Sen lieveilmiönä toimii taloudellinen arvo, eli
ns. tuotantotehokkuus. Laaja- alainen sivistys antaa
näkökulman maailman ymmärtämiseen ja opettaa
kriittisyyttä, auttaen opiskelijaa ajattelemaan omilla
aivoillaan. Se, Hämeen-Anttila tiivistää, onko meillä varaa koulutukseen, on vain ja ainoastaan
priorisointikysymys.
Legenda » 2/2015
sota
Teeman tuutorit
1. Kuka olet? (Nimesi, tehtäväsi ja opiskeluvuotesi?)
2. Selvitymisvinkkisi korkeakoulutantereelle?
3. Miksi olet tuutorina?
1. Iina Leppälä, tuutorivastaava 1/2 ja vuoden 2014-15 fuksi
2. Rennoin mielin kohti uusia perioideja!
3. Tosi kivaa päästä tutustumaan uusin fukseihin ja järjestää kaikkia kivoja
tapahtumia!
1. Reetta Sirén, tuutorivastaava 2/2, lukuvuoden 2014-2015 fuksi
2. Rento ote, avoin mieli ja aikaa lukemiselle!
3. Tuutorina saan mahdollisuuden tutustua uusiin fukseihin ensimmäisten
joukossa ja elää uudelleen jännittävää fuksivuotta!
1. Olen Tiia Ketola, toisen vuoden opiskelija ja toimin tutorinasi muiden
huimien tutorien kanssa !
2. Ylettömät määrät mustaa kahvia, haleja kavereilta ja rennon lupsakka asenne, kaiken voi aina uusia !
3. Pääsen viettämään aikaa kanssatutoreiden ja teidän uusien ihanien fuksien
kanssa !
1. Anna Haavisto. Tuutori sekä toinen kirjallisuuskahvivastaavista. Fuksi’14.
2. Akateeminen vapaus ei ole niin vapauttavaa mitä termi antaa ymmärtää!
Tai sitten on, it’s up to you.
3. Haluan tutustua uusiin fukseihin ja auttaa heitä tuntemaan yliopistoelämän salat.
2/2015 » Legenda
23
sota
1. Olen Aino, tuutori ja toisen vuoden opiskelija.
2. Älä jätä tehtäviä siihen viimeseen iltaan. Mutta kun jätät, niin varaa runsaasti
kahvia, teetä tai muuta virkistävää ainetta lähettyville.
3. Tuutorina saa mahdollisuuden tutustua uusiin mahtaviin ihmisiin heti ja jakaa
kaikki yliopiston salaisuudet.
1. Olen Ville, Teema ry:n toinen liikuntavastaavista ja toisen vuoden opiskelija.
2. Selviytyminen on riippuvainen aikatauluista. Aikataulut estävät kaaosta, mikä
hallitsemattomana johtaisi stressiin, terveyden heikentymiseen, opintojen päättymiseen, syrjäytymiseen, alkoholismiin, huumeriippuvuuteen ja lopulta kuolemaan.
Olisi hengenvaarallista aloittaa opinnot ilman tarkkaa aikataulua.
3. Hain tuutoriksi, koska haluan madaltaa kynnystä sopeutua uuteen ympäristöön.
Etenkin kotikaupunkiaan vaihtavilla uusilla opiskelijoilla askel tuntemattomaan on
pitkä ja samalla haastava. Sopeutumisen kannalta on huomattavasti miellyttävämpää mikäli askeleen haastavuus on ainoastaan sen pituudessa.
1. Senni Vesikallio, tuutori, toinen opiskeluvuosi
2. Uskalla kysellä ja pyytää apua. Älä turhaan jätä esseen tekoa viimeiselle palautuspäivälle (yleensä näin kuitenkin käy vaikka kuinka yrittää välttää...). Niin ja muista
rentoutua ja juhlia opiskelun ohessa, ettei nyt sentään liian tieteelliseksi menisi!
3. Lähdin tuutoriksi sillä ajatuksella, että olisi hienoa, jos voisi edes vähäsen ekan
vuoden opiskelun kokemuksista ja tiedoista siirtää eteenpäin. On myös kiva tutustua uusiin fukseihin ja päästä järkkäämään yhteisiä tapahtumia! Siispä syksyn tapahtumia odotellessa Muumimamman sanoin: “Nyt minusta tuntuu, minusta tuntuu,
että on aika tehdä kunnollinen hauska huviretki jonnekin. Eväskori mukana.”
1. Saara-Elina “Sannu” Manninen, tuutori ja toinen vuosi.
2. Joskus on ihan okei mennä sieltä mistä aita on matalin. Tehtävien kasaantuessa
kannattaa myös opiskella yhdessä ja jakaa luku-urakkaa.
3. Omat tuutorit ja kaikki hauskat tutustumistapahtumat oli niin kullanarvoinen
osa fuksisyksyä, että haluan ehdottomasti olla mukana uusien fuksien jännittävässä
syksyssä.
1. Jenny Salmi, tuutori, lukuvuoden 2014-2015 fuksi
2. Aina ei ole pakko ottaa, vaikka tarjotaan ;D
3. Ryhdyin tuutoriksi, koska uskon sen olevan hauskaa ja voin siirtää ”massiiviset”
tietoni yliopistosta seuraavalle fuksipolvelle ;)
24
Legenda » 2/2015
sota
2/2015 » Legenda
25
sota
Metsä jää
Noora Vaakanainen
Anni Kytömäen Kultarintaa ei ensisilmäyksellä voi
nimittää sotakirjaksi. Siinä ei kuvata kansallissodan
kenttätaisteluita, agitaatiota tai vankileirien oloja
suoraan. Sitä ei myöskään ole kirjoitettu kummankaan osapuolen – punaisten tai valkoisten – näkökulmasta, vaan niiden, jotka ovat yrittäneet pysytellä sivussa poliittisesta ja sotilaallisesta tilanteesta.
Kultarinta on sukutarina, jonka keskiöön nousevat
metsänhoitaja Erikin ja hänen tyttärensä Mallan
vaiheet vuosina 1907–1937. Kaikesta huolimatta
teos onnistuu sanomaan jotakin uutta sodasta ja
ihmisestä.
Kultarinta edustaa jokseenkin uutta trendiä kotimaisen historiallisen romaanin kentällä. Teosta ei
voi lukea postmodernistisena historiallisen tiedon
paradokseilla leikittelynä, ja yhtä huonosti mammuttimainen Kultarinta antautuu tulkittavaksi fragmentaarisena jännitysmosaiikkina, jossa eri äänet
kokoavat trillerimäistä juonta kasaan pikku hiljaa.
Sen sijaan Kytömäen romaanissa korostuu ensisijaisesti tiheä tunnelma, jonka kutomisessa lavea kerronta ja eläytyvä kieli nousevat keskeiseen rooliin.
Laaja rakenne mahdollistaa hahmojen vakuuttavan
psykologisen kehittelyn, mutta myös moninaisten teemojen saumattoman yhteenkietoutumisen.
Mallan ja Erikin suhde on kompleksinen analyysi
ihmisistä sodan liepeillä, mutta samalla myös uudenlainen visio siitä, mitä ja miten historiallisessa
romaanissa voidaan kertoa.
Vaikka Kytömäki keskittyykin teoksessaan kuvaamaan erityisesti ihmisiä, jotka pyrkivät puolueettomuuteen sodan keskellä ja sen jälkeen, teos ei
kuitenkaan sivuuta kansallissotaa. Huolimatta siitä,
että Erik ja Malla eivät tunnusta väriä, he eivät voi
välttyä olemasta osa tiettyä aikakautta ja kaikkea sitä
suurta liikettä, joka keikuttaa maata kaupungista
syvimpään korpeen. Kapinalehtiset, tiesulut, vankileirien pakolaiset, kulkutaudit ja sodanjälkeinen
poliittinen vaino ei jätä ketään 1900-luvun alussa
elävää rauhaan. Toisaalta Kultarinnassa sota luo tilanteita, joissa ei ole madollisuuksia valita tai toimia
toisin, mutta toisaalta sota myös liittää yhteen ja sy-
26
Teoksen tiedot:
Anni Kytömäki, Kultarinta. Gummerus,
Helsinki 2014. 644 s.
sää sylikkäin eksyneitä.
Sukupolvien kokemukset sodasta ovat tosin kovin
erilaisia. Erik saa juuri sodan takia elämänsä rakkauden omakseen, ja samalla häntä seuraa katkera tietoisuus siitä, että mitään pysyvää on turha rakentaa
ihmissuhteitten tomumajoille. Malla taas luottaa
ehdottomaan rakkauteen ja siihen, että vaikka ihmiset lähtevät, kartat luokse ja takaisin eivät muutu.
Tiheä tunnelma romaanissa johdattaa lukijan metsään, joka tuntuu samanaikaisesti sekä tutulta että
vieraalta kodilta. Sodan kauhuja ja ahdistavien aikojen puutetta voi paeta korpeen, ja luonto myös
auttaa tuottamaan selityksiä muutoin niin selittämättömille ilmiöille. Erik ja tytär Malla lähestyvät
metsää ja sen eläimiä ensiksi satujen kautta, lopulta
tutkien ja tarkkaillen – kansantarut ja luonnontiede
elävät Kultarinnassa rinnakkain: ”Minä ryhdyn tut-
Legenda » 2/2015
sota
kimaan elämää puiden kuorella, oksistossa, maahan
kaatuneitten runkojen alla ja sisällä. Vedän keuhkoihin ilmaa, joka on täynnä viherhiukkasista utuavaa
happea ja tuhansien olentojen lämmintä hengitystä.
Metsä on puinen maja, jossa asuu laskematon määrä kansoja.” (s. 180.)
Myytit sekoittuvat romaanissa todellisuuteen tuottaen maagista realismia keskelle historiallisia realiteetteja, ja eläinhavainnot jalostuvat kertomuksen
edetessä monimerkityksellisiksi motiiveiksi ja metaforiksi. Samaten Erikin luontouteliaisuus ja pienet vaellukset laajenevat nopeasti elämäntehtäväksi
ja maailmankatsomukseksi. Metsää täytyy suojella,
sillä se on ainoa perintö, joka lopulta kestää: ”Minua ei enää tarvita. Metsä jää.” (s.386), Erik toteaa
epäuskonsa hetkellä.
Kultarinnassa ihminen ei vaella luonnon keskellä
romanttisen hurmoksen vallassa tai tuhoten, vaan
kulkee pikemminkin polkuansa luonnon ehdoilla.
Kytömäen luonto ei ole kiiltokuva tai myyttinen allegoria, vaan elävä ja säilyttämisen arvoinen osa planeettaa. Kerronnassa sekoittuvat ihmisen ja eläimen
ääriviivat, ja luonto tarjoaa monesti turvallisemman
piilopaikan kuin kaupungin vilske tai ihmisiä pursuavat junat. Ekokriittisyys ei kuitenkaan ole teoksessa tendenssimäinen agenda, vaan lukija voi itse
päättää haluaako reflektoida omaa luontokäsitystään teoksen syvien metsien keskellä.
Kielellisesti Kytömäen romaani on rikas ja elävä.
Kielestä ei kuitenkaan missään vaiheessa tule romaanin itsetarkoitusta, pikemminkin se toimii sulavana korostuskeinoja ja elävöittävänä aspektina.
Metaforat eivät vyörytä lukijaa allensa, eikä tekstin
lukeminen puuroudu uudissanoihin. Tunnelma ja
kerronta ovat siis keskiössä, ja kielen funktio on
lähinnä korostaa ja tasapainottaa näitä elementtejä
sekä annostella tuttuutta ja vierautta. Lopputuloksena on hallittu ja lähes mestarillinen kokonaisuus,
sillä Kultarintaan on helppo uppoutua ja unohtua,
ja sen sivujen siimeksessä on mahdollista nauttia aitoa tekstin hurmaa. Samalla teos antaa toivoa siitä,
että kotimainen historiallinen romaani kykenee jatkossakin uudistumaan ja käsittelemään mitä moninaisimpia aiheita – vaikka sitten luonnonsuojelua ja
sisällissotaa – mielenkiintoisesti ja tuoreesti.
2/2015 » Legenda
Tuhon Enkeli historian merkitysten yllä
Liban Sheikh
Elfriede Jelinek on itävaltalainen kirjailija, isänsä
puolelta juutalais-tšekkiläistä syntyperää. Hän sai
Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 2004. Jelinekin tuotannon teemoja ovat valta ja alistaminen,
ja niinpä häntä on pidetty feministisenä kirjailijana,
vaikka monissa teoksissa vallankäyttö liittyy myös
luokkayhteiskunnan rakenteisiin.
Vuonna 2015 Jukka-Pekka Pajusen suomentamasta
Jelinekin näytelmästä Rechnitz (Tuhon Enkeli) on
tehty kotimainen sovitus teatteriporukka Jalostamo-kollektiivin voimin. Itävaltalaisen Rechnitz (Tuhon Enkeli) -näytelmän lähtökohta on järkyttävä
kuvaus Rechnitzin linnassa vuonna 1945 tapahtuneesta liki kahdensadan Unkarin juutalaisen murhasta. Jelinekin teksti paiskaa silmille faktojen, mielipiteiden ja uhkakuvien myrskyn. Syylliset ja uhrit
katoavat, kun tekoja yritetään häivyttää pois historiankirjojen sivuilta. Totuutta on vaikea jäljittää.
Pelottavaa aihetta käsittelevä teatteri on satiiri ja
27
sota
jopa parodia. Se on rehellinen pyrkimys kiinnostua maailmasta tutun ja turvallisen ulkopuolella
sekä kuvaus siitä, miten historia toistaa itseään niin
meissä kuin koko maailmassakin. Toteutus on kielellisesti herkullinen, visuaalisesti kerroksellinen – ja
tanssiva (Jalostamokollektiivi.com).
Näytelmä marssittaa esille niin, historian professorin lempioppilaidensa ympäröimänä, kuin sanaa
julistavan enkelin joka puhuu T.S. Elliotin runon
säkein. Kolmetuntinen tanssin ja vaikuttavien efektien läpäisemä teos ottaa kantaa vastuun ja vallan
kytköksiin. Hyvinkin intertekstuaalinen näytelmä
odottaa myös yleisöltään paljon. Pois lähtiessä katsojan päähän jää soimaan läpi näytöksen toistunut,
kenties nykypäivän julkisessa keskustelussakin vallalla oleva, itsensä uhriuttamisen huuto ”Minullakin on oikeus tuntea syyllisyyttä, ja olla siitä ylpeä”.
Nykypäivän mielikuvien avulla historian uudelleen
kirjoitusta kritisoiva vastahuuto ”Minä en ole uhri”,
tuntuu Rechnitzissä jäävän häviölle.
Esitykset jatkuvat Kiasma Teatterissa keväällä 2016
Rakkaus
G.H:n mukaan
Khimairan
“On rankkaa kadottaa itsensä. Se
on niin rankkaa että luultavasti keksin pian keinon löytää itseni, vaikka oman itseni löytäminen veisikin
minut takaisin elämänvalheeseeni,”
Tämän kevään kolmantena lukupiirikirjana luimme brasilialaisen Clarice Lispectorin
teoksen Passio – Rakkaus G.H:n mukaan. Teoksen
keskiössä ovat päähenkiö G.H:n eksitentialistiset
pohdinnat, jotka pitävät kasassa lähes juonetonta romaania. Kerronnan piste on yhdessä hetkessä, jonka aikana syntyneitä ajatuksia G.H. kertoo
jälkeenpäin - kerronnan ja tarinan ajan ja paikan
etsintä tai määrittely on kuitenkin epäolennaista,
28
sillä pohjimmiltaan teos kertoo ihmistä perustavanlaatuisesti ravistavasta kokemuksesta, joka ulottuu
ajallisen ulottuvuuden tuolle puolen.
Siivoojan jälkeensä jättämä tyhjä, valkoinen huone
ja kaapinoven väliin liiskaantuva torakka laukaisevat
G.H:n ajatusten vyöryn, joka on koko teos. Tarinan
tasolla teos on minimalistinen - juuri mitään ei tapahdu - mutta kerronta onkin tämän teoksen ydin.
Loputon ajatusten tulva ryöpsähtää aina uudelleen
mitä pienimmistä ulkoisista ärsykkeistä hallitsemaan tekstiä ja vangitsemaan lukijan. Murskaantuneesta torakasta ulos valuva massa pakottaa kertojan
kohtaamiseen koko ihmisrodulle ja kaikille eläville
olennoille yhteisen, alkukantasen elämän massan
kanssa. Järisyttävän kokemuksen sanallistamisyritykset ovat niin monisanaisia ja aika aika ajoin sellaisella abstraktiotasolla liikkuvia, että lukija uhkaa
hukata niihin itsensä.
Teoksen kieli soljuu eteenpäin jatkuvana virtana ja
ison alkukirjaimen puuttuminen kysymysmerkkien
jälkeen on mielenkiintoinen esimerkki esitettyjen
ajatusten katkeamattoman luonteen esittämisestä
tesktuaalisella tasolla. Luvun viimeisen lauseen toistaminen seuraavan luvun alussa kuitenkin
hämmensi useita lukupiiriläisiä,
sillä se tuntui turhalta toistolta
ja katkaisi ikävästi muuten sujuvan tekstin. Ohut kirja myös
hämäsi ulkonäöllään, sillä teos
ei ollut pituudestaan huolimatta
millään muotoa helppolukuinen
vaan vaati lukijaltaan keskittymistä ja syventymistä. Yleisesti
ottaen teosta pidettiin lukupiirissä mielenkiintoisena, vaikka
kaikki eivät olleet ehtineet lukea
teosta kokonaan ja eräässä lukupiiriläisessä se myös herätti akuutteja ja eläväisä torakkatraumoja.
Yhdessä ajatuksia lukupiirissä jakoivat: Anna Ojalahti, Susanna Keinänen, Noora Vaakanainen, Minna Hagman ja Essi Tapanainen.
Legenda » 2/2015
sota
2/2015 » Legenda
29
sota
Kirjallisuudenopiskelijoiden menneistä ja nykyisistä ammattihaaveista
Ehkä valloitamme vielä maailman
Sirpa Sipinen
Muistaako kukaan enää, miten tulevan työnkuvansa
löysi teini-iässä? Vastaavanlaiseen olotilaan pääseminen on varsin yksinkertaista:
a .Ensin täytyy unohtaa hetkeksi kaikki se, mitä ammatinvalinnanohjaaja on sanonut kullekin sopivista
ammateista.
b. Mikäli teini-iän ammatinvalinnan olotilaa tavoitteleva henkilö on käyttänyt aikansa johonkin muuhun kuin erilaisten kuvioiden etsimiseen paperilta
tai hassujen lauseiden täydentämiseen omin sanoin,
voi ammatinvalinnanohjaajan testien unohtamisen
korvata unohtamalla kaiken sen, mitä omat vanhemmat ovat sanoneet kannattavista työmahdollisuuksista.
c. Tämän jälkeen pitää unohtaa kaikki negatiivinen
ja epämääräinen, mikä liittyy työnsaannin mahdollisuuteen ja tulevaan palkkaukseen.
d. Lopuksi täytyy vielä keskittyä sellaisiin asioihin
ja tekemisiin, joilla haluaisi täyttää arkipäivänsä tulevaisuudessa.
Lopputuloksena pitäisi olla ammatti tai työnkuva
tai molemmat, jotka vastaavat edellä luetellut kysymykset läpikäyneen unelmia. Halutessaan ajatusleikkiin osallistunut voi vertailla unelma-ammattiaan muistikuvaansa teini-iän ammattiunelmistaan.
Onko näissä mitään yhteistä?
On hyvin todennäköistä, että moni kirjallisuudenopiskelijaksi päätynyt on noudattanut edellä
selostettua unelmien jalostamiskaavaa. Useille kirjallisuudenopiskelijoille oma opiskeluala kun on
30
unelmien toteuttamista – onhan moni tutustunut
kirjallisuuteen ensin rakkaana harrastuksena. Jossain vaiheessa opiskelua saattaa kuitenkin alkaa
pohdituttaa, mihin tällaisia kirjallisuuteen haksahtaneita työelämässä tarvitaan. Tiedustelin muutamalta kirjallisuuden opiskelijalta heidän teini-iän
ammattihaaveitaan, jolloin selvisi jo muutenkin
melko varmana pitämäni tieto: monelle kirjallisuus
on tärkeä oheisilmiö muiden kulttuuririentojen lisäksi.
”Ihminen kun olisi aika
onneton ilman toiveita
ja tulevaisuuden
maalailuja.”
Kirjallisuus toimii siis eräänlaisena kulttuurin ydinpisteenä. Kiinnostus on useimmiten melko pitkäaikaisen intoilun seurausta, mikäli havaintonsa
perustaa satunnaiseen otantaan kirjallisuudenopiskelijoiden teini-iän unelma-ammateista. Varhaisnuoruuden toivotuimmat työnkuvat ovat liittyneet
musiikkiin tai hieman yllättäen näyttelijän työhön.
Erilaiset luovuutta korostavat ammatit ovat siis
kiinnostaneet ja kiinnostavat edelleen kirjallisuuden
pariin päätyneitä, sillä nykyhetken ammattihaaveissa mainitut opettajan työ ja kulttuuritapahtumien
järjestäminen eivät sulje ulkopuolelleen luovuuden
hyödyntämismahdollisuutta.
Legenda » 2/2015
sota
Teini-iän ammattiunelmat eroavat nykyisistä lähinnä niiden toteuttamisen suhteen. Unelmointi on ollut selvästi villimpää, mikä ei ole yllätys. Teini-ikäistä kun harvemmin häiritsevät todellisen maailman
realiteetit. Myöskään usko omiin kykyihin ei sulje
pois kuvitelmia, jotka melko usein on tarkoitettukin pelkiksi kuvitelmiksi. Kaikkein parasta pilvilinnoissa onkin se, ettei niihin tarvitse sisällyttää
mitään menestyksen todellisesta hinnasta: valtavasta työmäärästä, hitaasta kipuamisesta huipulle
tai koko projektin takana häämöttävästä suuresta
riskistä, ettei kaikki menekään niin kuin on unelmoinut. Tulevaisuus kriitikoilta hengen salpaavana
näyttelijänä, elokuva-ohjaajana, muusikkona saati
kirjailijana ei ole välttämättä niin helposti saavutettavissa, kuin mitä teininä olisi toivonut tai olettanut. Osaltaan tavoitteen saavuttamiseen vaikuttavat
paitsi omat kyvyt, myös tavoitellun maineen ja suitsutuksen toivottu laajuus.
On tietenkin turhaa yleistämistä olettaa, että jokainen haaveilisi teini-iässään maailmanvalloituksesta.
Kukaan teini-iän unelma-ammattinsa paljastaneesta
kirjallisuuden opiskelijasta ei kertonut vannoneensa
teininä olevansa tulevaisuudessa suuren suuri tähti. Tämä ei tietenkään tarkoita, ettei kuvitelmien
laajuus ole saattanut olla mitä tahansa. Kirjallisuudenopiskelijoiden kulttuuriin liittyvät nykyiset haaveet ovat kuitenkin omanlaisensa osoitus siitä, että
myös teini-iän unelmissa voi olla totuuden siemen,
sillä nykyiset haaveet ovat vähintään välillisesti yhteydessä jopa aikanaan kaikkein mielikuvituksellisimpiin haaveisiin. Muusikon työstä haaveillut voi
päätyä esimerkiksi musiikkifestivaalin tiedottajana
unelma-ammattiaan sivuaviin tehtäviin. Kirjailijan
työstä haaveillut voi puolestaan purkaa kirjoittamisintoaan vaikka toimittajan työssä. Ja mikä parasta:
2/2015 » Legenda
eihän kukaan vielä tiedä, mitä kaikkea yliopiston
käytävillä laahustavista tyypeistä voi vielä kehkeytyä.
Unelmien ei tietenkään tarvitse lähteä aina kaikkein
suurimuotoisimmasta, vaan kaikkein tärkeimmät
ammattiunelmat saattavat monesti olla kaikkein
pienimpiä. Ehkä juuri tällaiset erittäin todennäköiset ja toteutettavissa olevat haaveet ovat myös
kaikkein henkilökohtaisimpia ja siksi vaiettuja.
Toisinaan kaikki eivät tiedä edes itse mistä haaveilevat, ennen kuin haave osoittautuu mahdolliseksi
toteuttaa. Joskus taas ääneen lausuttu ammattihaave voi kätkeä jonkin vielä toivotumman, vain toivojalle itselleen tunnustetun haaveen. Pienimuotoisissa unelmissa on jotain kokonaan toisenlaista
kuin unelmissa suuresta tähteydestä. Tällöin tulevaa
ammattia lähestytään toteuttamisen näkökulmasta, mikä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei unelmia
voisi kehitellä omassa mielessään ja ilmaista jonkin
salonkikelpoisemman haaveen uteliaimmille lähimmäisilleen.
Paluu teini-iän mahdollisuuksien täyttämään olotilaan on olennaista, jotta unelmoinnin tärkeys ei
unohtuisi putkitutkintojen ihannoinnin aikakaudella. Ihminen kun olisi aika onneton ilman minkäänlaisia toiveita ja tulevaisuuden maalailuja. Ja
mikäli jotakuta häiritsee unelman haikaileva ja kuutamoiva sävy, voisi sanan korvata vaikka määritelmällä ”mahdollisuuksien löytäminen”. Unelmointi
voi nimittäin toimia merkittävänäkin innostajana ja
motivoijana. Yhteistä kaikille unelmille on se, että
unelmat voivat olla mahdollisia tai mahdottomia,
mutta kaikkein tärkeintä olisi, että ne olisivat silti oikeutettuja. Unelmissa kun ei ole kyse mistään
muusta kuin vapaudesta uskoa itseensä.
31
sota
Kirottu kirjallisuus!
Terhi Väänänen
Oletko aivan varma, että haluat olla kirjallisuudenopiskelija, opettaa kirjallisuutta tai tulla kirjailijaksi? Elokuvamaailman silmin vaikuttaisi siltä, että valintasi ei ole terveellinen. Fiktiossa kirjallisuusihmisillä ei mene hyvin.
Miksi Levottomissa päähenkilöön, Mikko Nousiasen esittämään sekundaseppoon, pakonomaisesti
tarrautuvasta Tiinasta on tehty kirjallisuudenopiskelija? Siksikö, että juuri kirjallisuudenopiskelijan
voisi uskoa kutovan tällaisen harhakuvitelmien ja
itsepetoksen verhon ympärilleen? Hän elää kirjojen
fantasiamaailmassa, ja on vaarassa siirtää sen myös
arkitodellisuuteen. Herkkä ja kärsivä kirjallisuudenopiskelija on myös elokuvassa Wonder Boys. Siinä
Tobey Maguire näyttelee kummallista ja syjäänvetäytyvää kirjailijanalkua, joka asuu yliopiston siivouskomerossa.
Niin, yhteistä elokuvien kirjallisuudenopiskelijoille
ja -professoreille näyttää olevan se, että he haluavat
kirjailijoiksi. Kirjallisuuden opiskelu ja opettaminen
ovat toisarvoisia, kirjailijuus tavoiteltavaa ja arvostettua. Tobey Maguiren esittämä James nousee kurjuudestaan tulemalla juhlituksi esikoiskirjailijaksi.
Hänen opettajansa, menestyskirjailija Grady Tripp
on vajonnut keskinkertaisuuteen, ymmärtää sen ja
kärsii. Elokuvissa oman rajallisuuden tuskallinen
tiedostaminen näyttäisi olevan kirjallisuudenopettajien kiirastuli - Kubrickin ja Humbert Humbertin
tapauksessa 12-vuotiaan nymfetin lumo.
Poikkeus kirjallisuudenopettajien angstiseen ja kieroutuneeseen joukkoon tuodaan elokuvassa Kuolleiden runoilijoiden seura. Siinä Robin Williams näyttelee opettajaa, joka on oppilaidensa inspiraatio.
Hän opettaa heitä elämään totuudellisesti ja tarttumaan hetkeen - kirjallisuuden avulla. Piristävää
jo siinäkin mielessä, että tässä elokuvassa annetaan
32
arvoa kirjallisuudelle itselleen, eikä vain myyttiselle
kirjailijuudelle.
Entä sitten itse kirjailijat? Vaikuttaisi siltä, ettei kyseinen ammatti ainakaan elokuvissa ole opiskelijoiden ja opettajien haaveilun arvoinen. Mementon ohjanneen Christopher Nolanin elokuvassa Insomnia
Robin Williams nähdään tällä kertaa kirjailijana - ja
murhaajana. Samalla tapaa Kubrickin Stephen Kingin teokseen perustuvassa elokuvassa Hohto kirveen
vartta heiluttaa kukapa muu kuin kirjailija. Mielenvikaisuus ja vahingoittamisen tarve näyttäisivät
olevan ammattikunnan jäseniiin liitettäviä ominaisuuksia. Jos kirjallisuudenprofessorit suomivat tuskaisuudessaan omaa psyykeään, eivät kirjailijat näe
mitään syytä jättää rankaisematta myös lähimmäisiäään. Toisessa Stephen Kingin kirjaan perustuvassa elokuvassa, Piina, asetelma käännetään kuitenkin
päinvastaiseksi. Tällä uhri ja väkivallan kohde on
kirjailija ja piinajana toimii tämän harras ihailija.
Elokuvissa on nähtävissä on selkeä kaari. Mitä syvemmällä olet kaunokirjallisuuden maailmassa sitä
enemmän kärsit. Kirjallisuudenopiskelijat ovat syrjäytyneitä ja todellisuudesta irtautuneita ja professorit tuskaisia itsekriitikkoja. Kirjailijat antavat henkisesti kaikkensa kirjallisuudelle ja maksavat hinnan
myös fyysisenä kipuna – joko muihin purettuna tai
itse kärsittynä. Voimme lohduttautua ajatuksella,
että kyse on vain representaatioista ja stereotypioista. Mutta takaraivoon jää kuitenkin epäilys, kirjallisuudessa on jotain perin vaarallista.
Legenda » 2/2015
faunitarhan satoa
Faunitarha lähtee sotaan
1. “Täällä Scheherazade, Utopian poikkeustilavaliokunnan tiedottaja. Maamme on sotatilassa. Vihollinen tahtoo vallata asuinsijamme, ihanat, karheat, kotoisat, käsinkosketeltavat kirjansivumme ja pakkosiirtää meidät kaikki, vangita meidät hektiseen tietovirtaan ekirjojen syövereihin. Kehotamme kansalaisia ylimääräiseen varovaisuuteen, mutta ei syytä paniikkiin. Neuvomme
siirtymään hyvässä järjestyksessä pois lukijoiden mielistä ja populaarikulttuurista lähimmän käsillä
olevan painetun kirjan sivuille. Varmistakaa, että kirja on kovakantinen ja huolella nidottu. Pehmeäkantinen tusinapainate ei käy; se ei suojaa vihollisen hyökkäykseltä. Kehotamme kansalaisia
musteen ja paperin säännöstelyyn ja ennakkoluulottomaan yhteistyöhön tämän takaiskun selättämiseksi. Rohkeutta! Onnellinen loppu koittaa vielä!”
2. Taivaalta putoilee päivisin lehtisiä, jotka katoavat aina öisin jonnekin.
Kansalaiset, ystävät! Jokainen teistä tietää, että instituution tehtävä on tehdä itsensä tarpeettomaksi.
Tehtävänsä täyttänyt ja palveluksensa päätökseen saattanut instituutio muuttuu työkalusta taakaksi,
apuvälineestä rasitteeksi. Näin on käynyt painetulle kirjalle, joka arvokkuuden päiviensä päätyttyä on
surkastunut hyödyttömäksi historialliseksi jäänteeksi. Varmasti jokainen teistä tunnustaa, että aika on
ajanut ohi sekä kynän että kirjan. Ystävät, on viisautta tunnistaa luopumisen hetki ja rohkeutta päästää irti siitä, jonka osa historiassa on päättynyt, sillä turhaa on tukea sellaista, jonka omat jalat eivät
enää vuosiin ole kantaneet.
Paperin aika on ohi. Nouskaa tervehtimään sähköistä kirjaa!
3. “...selättämiseksi. Rohkeutta! Onnellinen loppu koittaa vielä!”
Suljin tv:n ja taapersin keittiöön päätäni pudistellen. Kuinka kauheaa. Mitenkä ne oikein pärjäävät
siellä rintamalla, kun ei ole ketään leipomassa keksejä tai paikkaamassa sukkia. Ei niitä ole tehty
tällaisiin seikkailuihin. On se vaan niin kauheaa. Silppusin omaan maan viimeiset porkkanat keittoon ja jäin seuraamaan veden kiehumista. Kattilassa kypsyivät viimeiset puutarhasta ja kellarista
löydetyt ruoaksi kelpaavat ainekset. Hiljalleen kupliva vesi rauhoitti mieltä, ainakin me olimme
täällä lämpimässä ja vielä tänään saisimme vatsamme täyteen ruokaa. Huomenna pitäisi lähettää
Pappa ruokajonoon...keittokauha putosi kolahtaen lattialle. Eihän hänkään ollut enää kotona.
Niin kauheaa. Kirjeistäkin oli aina puolet sensuroitu. Miten ne pärjäävät siellä rintamalla...
2/2015 » Legenda
33
faunitarhan satoa
4.”Heipä hei,
Ja terveisiä kovasti täältä rintamalta” , kirjoitin.
Kynä kylmettyi nopeasti, joten jatkoin nopeasti kirjoittamistani yrittäen olla koskematta paperiin liikaa.
”Toivottavasti voitte hyvin ja olette päässeet turvaan, sydämessäni asuu jatkuva huoli teidän
puolestanne. Täällä on aika kylmä meininki. Jatkan silti väsymättä taisteluani utopian puolesta.”
Enempää en ehtinyt kirjoittaa, kun paperi jäätyi, ja kaikki, mitä olin kirjoittanut, oli täysin lukukelvotonta. Otin uuden paperin ja kirjoitin:
”Hei, toivottavasti voitte hyvin. Terveisiä kaikille. Sain urhoollisuusmitalin, kun jäädytin
vihollisen tietokoneet, joten voitte olla ylpeitä. Moni kuoli kauhusta, maa mukaan lukien. Elossa
ollaan, vaikka kylmä on.”
Taas paperi jäätyi, ja hajosi timanttisiksi jääkiteiksi käteeni. Turhauttavaa. Paperi alkaa kohta loppua,
ja aikakin on kortilla joten pitäisi saada kirje nopeasti lähetettyä. Eihän sitä tiedä mitä tässä vielä tapahtuu. Lopulta sain kirjoitettua seuraavat sanat paperin jäätymättä:
”Hei, terveisiä. Kylmä. Sain mitalin ja olen elossa. Voikaa hyvin.
Lämpimin terveisin: Mörkö. ”
Seuraava ongelma onkin sitten löytää kirjekyyhky, joka kestää kylmää. Hamekaan ei ole käytännöllisin
mahdollinen sotavaruste. Olisipa edes saappaat. En kuitenkaan rupea kirjoittamaan jälkikirjoitusta,
paperia on tuhlaantunut jo ihan tarpeeksi.
5. Hyvä herra Puh,
Ikävä velvollisuuteni on ilmoittaa, että läheisenne Nasu on menehtynyt taistelussa maansa ja ystäviensä
puolesta. Vihollinen onnistui tunkeutumaan puolustuslinjojemme taa kavalalla yllätyshyökkäyksellä,
ja Nasu oli yksi ensimmäisistä uhreista. En voi strategisista syistä paljastaa tuon hyökkäyksen yksityiskohtia, mutta sen voin Teille kertoa, että ystävänne kuoli urheasti taistellen. Menetimme Nasussa
hyvän possun.
Viime hetkinään Nasu kirjoitti kirjettä Teille ohessa se, mitä tuosta kirjeestä on jäljellä.
Suruunne osaa ottaen,
Kapteeni Potter
PUH!!!
Oi voi.
OOI VO
6. “Meillä on täällä puolustusministeri langanpäässä. Ministeri Pinokkio, miksi emme saa enää
yhteyttä rintamalle?”
“No, hyvä uutisankkuri, joskus vain käy näin.”
“Miten vastaatte yleisiin syytöksiin koskien sitoutumistanne maatamme runtelevaan sotaan? Väitetään,
että ekirjaliiga on lupaillut teille asemaa oikeana poikana.”
“En kommentoi.”
“Ja nyt yhteytemme katkesikin. Tämä saattaa liittyä nykyisiin sähköisiä yhteyksiä koskeviin rajoituksiin. Pahoittelemme.”
34
Legenda » 2/2015
legendalista
Sota-lista
1
3
5
Sota vakiintuneita vallanmuotoja vastaan.
Nykyajan edustukselliselle demokratialle on tunnuksenomaista kansalaisten
osallistumisen kasvattaminen, mutta
vaikuttavuuden vähentäminen. Päättäjät
vaihtuvat, mutta politiikka säilyy.
Sota kommunismia/ huumeita/ terrorismia vastaan
Sota on sotaa. Sitä on turha kaunistella, sitä on turha oikeuttaa. Lähi-itää
vastaan kohdennetut pakkotoimenpiteet, asutuskeskuksien ohjusiskuista,
maiden kauppasaartoihin, on tappanut enemmän ihmisiä kuin mitkään
joukkotuhoaseet (weapon of mass
destruction) koko historian aikana
yhteensä. Yksinkertaisin tapa lopettaa terrorismi on lakata osallistumasta
siihen.
Viisi turhinta sotaa.
2
4
Sota historiasta oppimiseksi.
Historian sanotaan olevan filosofiaa
käytännössä. Sodan filosofia on nykyhetken dystopia. Historia ei opeta, se
toistaa itseään.
Rauhan puolesta sotiminen
Sodan syttyminen itsessään on jo niin
sanottu ”sotarikos”. Hyvien aatteiden
puolesta tulisi taistella väkivallattomasti.
Sota tyhmyyttä vastaan
On sodanmuodoista ainoa kannatettava, mutta tuhoon tuomittu. Typerät
ihmiset porskuttavat yhteiskunnassa
eteenpäin, vähemmän tyhmempien
jäädessä hienotunteisuuttaan jalkoihin.
Koululaitosten kasvava eriarvoistuminen, tarjoaa hyvän kasvualustan myös
yhteiskunnalliselle typeryydelle.
2/2015 » Legenda
35