Parivartio_5_2015

Transcription

Parivartio_5_2015
No: 5
VARSINAIS-SUOMEN RESERVIUPSEERI- JA RESERVILÄISPIIRIN LEHTI
54. vuosikerta
24.10.2015
Hanna-Maija Raitio
TYYNE 2015 oli myös
somesotilaiden voimankoitos
s. 10 -11
Desantteja
Turun seudulla
Nastaa makkarantekoa Mitä majuri
oikeastaan tarkoittaa?
Tikkakoskella
s. 3
Olli Alho taistelee
kameran takana
s. 4
Harrin ja Mikon pytyt
käväisivät Suomessa
s. 9
s. 12
s. 6
Pelkistettyä puntarointia
meripuolustuksesta
s. 13
2
5/2015
PÄÄKIRJOITUS
Onnistumisia monella rintamalla
V
uoden 2016 budjetin
käsittely alkoi eduskunnassa viime viikolla. Puolustusministeriön hallinnon alan määrärahoista ollaan
vähentämässä vapaaehtoisen
maanpuolustuksen osuudesta
jopa 20 %. Jos määrärahavähennys toteutuu, vapaaehtoisen kentän toimijoiden pitää
entistä tarmokkaammin pystyä estämään vähentyneestä
rahoituskehyksestä mahdollisesti syntyvää suorituskyvyn
alenemista. Sen onnistuminen
vaatii jäsenistöltä huomattavaa
lisäpanostusta, mutta varmasti
me kaikki haluamme kantaa
vastuumme isänmaalle tässä
vaikeassa tilanteessa.
Puolustusministeri Jussi Niinistö on luvannut, että reservinkertausharjoitusten määrä
pysyy tämän vuoden tasolla,
eli puolustusvoimat kouluttaa
18000 reserviläistä vuonna
2016. Toivottavasti tämä lupaus toteutuu.
Voimakas näyttö reservin
halusta tehdä oma osansa
sodanajan joukkojen suorituskyvyn ylläpidossa ja kehittämisessä, oli TYYNE 2015
– harjoitus syyskuun lopussa.
Lounais-Suomen aluetoimiston
tilaamassa ja Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen LounaisSuomen maanpuolustuspiirin
toteuttamassa vapaaehtoisessa harjoituksessa oli yli 2000
reserviläistä harjaantumassa
tehtäviinsä Porin prikaatin Säkylän ja Niinisalon harjoitusalueilla.
Edellä mainittu luku sisälsi
noin 300 MPK:n kouluttajaa
eli harjoituksessa pystyttiin
hienosti toteuttamaan ajatusta ”Reserviläinen kouluttaa
reserviläistä”. Harjoituksessa
tarvittiin vain alle 30 puolustusvoimien kouluttajaa lähinnä erilaisiin ohjeiden vaatimiin
valvontatehtäviin. Harjoitukseen osallistuneet antoivat palautteessaan hienon kokonaisarvion 4,1 asteikolla 1 – 5) ja
kouluttajien suoriutumisesta
arvion 4,5. Myös Porin prikaatin apulaiskomentaja eversti
Petri Kosonen, MPK:n toiminnanjohtaja Pertti Laatikainen
ja Viron Kaitseliitin päällikkö
prikaatikenraali Meelis Kiili
olivat erittäin tyytyväisiä harjoitukseen.
Reserviläispiirin uudet säännöt on otettu käyttöön elokuun
lopussa. Reserviupseeripiirin
uudet säännöt saataneen käyt-
töön lokakuun aikana. Suurin muutos tulee toivottavasti
tapahtumaan piirihallituksien
kokoonpanoihin. Uudistuksen
lähtökohtana on ollut hallitustyöskentelyn virtaviivaistaminen ja hallitusten jäsenten
suurempi sitoutuminen työskentelyyn. Piirien syyskokouksissa 12.11. Paraisilla näemme,
olemmeko pystyneet ottamaan
ensimmäiseen askeleen uudelle
kehityksen tielle.
Maasto- ja ampumaurheilun
kilpailukausi on saatu lähes
loppuun. Piirimme urheilijat
saavuttivat Reserviläisurheiluliiton mestaruuskilpailuissa hienoja tuloksia. On hyvä kääntää
katse ensi vuoteen. Uusi vuosi
tuo tullessaan paljon mestaruuskilpailuja piirin ja Reserviläisurheiluliiton tasolla. Piirimme alueella järjestetään myös
kolme Reserviläisurheiluliiton
mestaruuskilpailua. Toivottavasti saamme uusia henkilöitä
järjestelytehtäviin ja kilpailijoiksi. Erityisesti olisi toivottavaa, jos nuoremmat jäsenet
löytäisivät tiensä joukkoon.
E
PIIRIKIRJOITUS
jestämiseksi. Suuri kiitos saviseudun yhdistyksille, jotka
pääsääntöisesti hoitavat talvilajit.
Kesäyön marssi järjestettiin
kesäkuussa Heikkilässä ja Tyyne harjoitus syyskuussa Porin
prikaatissa. Kesäyössä marssi
430 henkeä ja Tyyneen osallistui noin 2000 reserviläistä.
Nämä tapahtumat olivat alueemme reserviläisiltä mahtava
voimanponnistus ja talkoohengen osoitus. Vuoden kestänyt
suunnittelu, lukuisat palaverit,
valmistavat harjoitukset sekä
tehtäviinsä sitoutuneet toimijat
saivat aikaan lopputuloksen
joka palautteiden perusteella
oli erittäin onnistunut.
Syksy on piirissä ja yhdis-
V-S:n RESERVIUPSEERIPIIRI RY
V-S RESERVILÄISPIIRI RY
Toiminnanjohtaja
Erkki Lehmus
040 160 8001
[email protected]
tyksissä kokousten aktiivista
aikaa. Piirihallituksen kokous
on 29.10. Heikkilässä ja piirien syyskokoukset ovat 12.11.
Paraisilla. Ottakaamme tavoitteeksi saada kokoukset päätösvaltaiseksi, eli joka yhdistys
lähettää edustajansa paikalle.
Täytettäessä hallituspaikkoja
ja muita luottamustehtäviä,
olisi hyvä jatkuvuuden ja toimijoiden jaksamisen kannalta mahdollisuuksien mukaan
kierrättää tehtäviä. Näin saataisiin uusia ajatuksia ja uutta
puhtia toimintaan.
Uudistunut Parivartio
lehti on valittu vuoden parhaaksi piirilehdeksi. Parhaimmat onnittelut kaikille lehden
tekoon osallistuneille.
Toivotan kaikille aktiivista
syksyn jatkoa!
Rul:n toimisto
Puh. 09-4056 2050
Res:n toimisto
Puh. 09-4056 2040
Kotisivut
www.rul.fi/varsinais-suomi
www.reservilaisliitto.fi/varsinais-suomi
RESERVILÄISURHEILULIITTO
Puh. 09-4056 2060
Osoite kaikilla:
Döbelninkatu 2, 00260 Helsinki
O
tsikko on selvää saksaa. Neljä L-alkuista sanaa,
jotka sointuvat mukavasti yhteen, muodostavat
yhden lempihokemani. Itse en ole hokemaa keksinyt vaan jostakin joskus oppinut. Sananelikko tuli taas
mieleeni, kun viime viikkoina meitä ovat koskettaneet
pakolaiset, turvapaikanhakijat ja maahanmuuttajat.
Monen muun tavalla ja monen muun kanssa olen miettinyt, mikä nyt on meidän vastuumme ja tehtävämme.
Moneen kertaan on myös sanottu, että nyt on kysymys aivan yksinkertaisesti ihmisistä ja inhimillisyydestä:
mitä merkitsee olla ihminen toiselle ihmiselle – avun
tarpeessa olevalle. Mitä on olla ihminen? Siitä tuo
sananelikkoni kertoo.
”Leben” merkitsee: ”elää”. On kyse
elämän lahjasta; jokaisella meillä on ainutkertainen elämä,
Jokaisella meillä
ja jokaisella ihmiseläon ainutkertainen
mällä on korvaamaton arvonsa – omalla
elämä, ja jokaisella
elämälläni ja toisen
ihmiselämällä on
ihmisen elämällä.
korvaamaton
”Loben” merkitsee
ylistämistä ja samalarvonsa
la kiittämistä. Joskus
meihin suomalaisiin
on erityisesti liitetty
kiitoksen vastakohtia:
tyytymättömyys ja kiittämättömyys. Miksi meidän
mahtaa olla niin vaikea huomata niitä hyviä asioita,
joita meillä on – ja kiittää kaikesta siitä hyvästä elämän
antajaa; kiittää, vaikka ulkonaisissa asioissa on paljon
parannettavaa.
”Lieben” lienee sanoista tutuin: ”Ich liebe dich!” Se
sana on tarkoitettu kuvaamaan suhdetta toiseen ihmiseen, lähimmäiseen: kyse on lähimmäisenrakkaudesta.
Taannoin nuorten veisukirjassa oli laulu: ”On vaikeata
rakastaa, vaan oppivani soisin – vaan oppivani soisin.”
”Laben” puolestaan lienee sanoista vierain; se merkitsee virvoittamista tai virkistämistä. Sen on tarkoitus
kuvata ihmisen suhdetta luontoon, luomakuntaan. Ei
luontoa ole tarkoitettu tuhottavaksi tai saastutettavaksi – ilmaston lämpeneminen ei ole tavoitteemme. Nyt
kysytään, millä tavoilla – usein pienilläkin – luontoa
voidaan varjella ja virkistää.
Itse asiassa: nuo neljä sanaa ovat yksi tapa kertoa se,
miten ihmisen asemaa ja tehtävää Raamatussa kuvataan. Jouluun on kyllä vielä aikaa, mutta sallittaneen
yksi viittaus jouluun. Jeesuksen syntymä merkitsee
sitä, että Jumala tuli ihmiseksi. Elämällään, teoillaan,
opetuksillaan Jeesus osoitti, mitä ihmisen elämä parhaimmillaan voi olla, siis mitä parhaimmillaan on olla
ihminen. ”Seuraa minua,” hän sanoi eräille aikansa
ihmisille – ja nyt meille.
Pertti Ruotsalo
lääninrovasti,
Raision kirkkoherra
MUUTOKSET JÄSENTIETOIHIN
Tarvittaessa voit toimittaa kaikki jäsentietoja koskevat
muutokset suoraan omaan liittoonsa osoitteella:
Maanpuolustusyhtiö MPY Oy
Jäsenrekisteri
Döbelninkatu 2,
00260 HELSINKI
[email protected]
[email protected]
Muutoksia ja liittymisiä myös
liittojen kotisivuilla
Rykmentintie 15, 20810 TURKU, matkapuh. 040 160 8001, sähköposti [email protected]
Toimitusneuvosto
Marko Silvander
Kari Nummila
Tapio Peltomäki
Seppo Posio
Julkaisija
Varsinais-Suomen Reserviupseeripiiri ry Veikko Valtonen
Varsinais-Suomen Reserviläispiiri ry
Toimituspäällikkö
Teemu P. Peltola
[email protected]
Leben loben,
lieben, laben
Jari Ukkonen
Reserviläispiirin
1.varapuheenjohtaja
Toimisto
Rykmentintie 15, 20810 TURKU
Juhani Pulkkinen 040 410 2394
sähköposti [email protected]
5/2015
Päätoimittaja
Erkki Lehmus
040 160 8001
[email protected]
Erkki Lehmus
päätoimittaja
Piirien toiminnanjohtajien neuvottelupäivillä Lappeenrannassa elokuun loppupuolella piiri-
Uutta kohti
lämme taas talven odotuksen aikaa. Lapissa
on jo ensilumi satanut,
mutta piiriemme alueella lunta voidaan joutua turhaan
odottamaan koko talvi. Talvilajit ovat keskittyneet piirien
pohjoisimpiin kuntiin, missä
perinteisesti pitäisi olla parhaat lumiolosuhteet. Aina ei
sielläkään lumi riitä ja kilpailu joudutaan peruuttamaan
tai muuttamaan hiihto-osuus
juoksuksi.
On varmasti turhauttavaa
tehdä kilpailun eteen valmistelevia töitä ja kuluttaa aikaa
ja rahaa tähän. Rannikolla sijaitsevilla yhdistyksillä talviset
olosuhteet ovat usein täysin
mahdottomat hiihtolajien jär-
lehtemme Parivartio nimettiin
vuoden piirilehdeksi. Vuoden
piirilehti tunnustuksen myönsi
Reserviläinen -lehti. Perusteluissa mainittiin: ”Parivartion
taitto on uusittu onnistuneesti.
Raikkaassa taitossa käytetään
rohkeasti värielementtejä, kuvat ovat näyttäviä ja lehden eri
osastot ovat selkeitä. Lehdessä
käsitellään laajasti aktiivista
varsinaissuomalaista vapaaehtoista maanpuolustusta.”
Kiitokset kuuluvat taittaja Anni Mäkiselle, toimituspäällikkö Teemu P. Peltolalle,
kaikille lehteen kirjoittaneille
ja heistä erityisesti Tuula Rahkoselle. Hienoa tehdä lehteä
tällaisen joukon kanssa!
HENGENRAVINTOA
Taitto ja kuvankäsittely
Salon Seudun Sanomat Oy
Painopaikka
Salon Lehtitehdas 2015
Pankki
Turun Seudun Osuuspankki
Pääkonttori
FI68 5710 0420 0801 37
Jäsenistömme on ostokykyistä ja
useita ammattialoja edustavaa.
Lehden painos 5700 kpl
Seuraava numero ilmestyy 17.12.2015
Aineisto toimitukseen 27.11.2015
3
5/2015
Sabotööreille annettiin usein jopa täysin mahdottomia tehtäviä
Desantteja Turun seudulla
Parivartion työryhmä
S
otavuosina 1939–
1944 Suomessa oli
runsaasti neuvostoliittolaisia desantteja. Vihollisen oli saatava tietoja
suomalaismielialoista, suhtautumisesta saksalaiseen sotaväkeen ja sen kuljetuksista,
sotatarvike- ja muonavarastoista, sotatarviketehtaista,
lentokentistä, sotasatamista
ja sotalaivojen ankkuripaikoista, rannikkolinnakkeista, sotavankileireistä sekä
salaisista kommunistijärjestöistä. Siinä tehtävässä toimivat desantit.
Desantit olivat keskuudessamme toimivia vakoilijoita.
Vakoilun lisäksi desanttien
tehtäviin kuului sabotaasitoiminta. Näissä toimissa
vihollista avustivat myös
Suomen rintamakarkurit ja
paikalliset asukkaatkin. Alla on muutamia esimerkkejä
Turun seudulla kiinni jääneistä desanteista.
Neuvostokansalainen Elis
Georg Gåsström (s.18.12.
1916 Chicagossa) saapui
Suomeen laskuvarjolla 12.6.
1942 yhdessä 15.9. 1941
Vuohtjärvellä Pärmin pataljoonasta vihollisen puolelle
loikanneen Yrjö Anselmi
Heleniuksen kanssa Paimion
Sattelan kylään tehtävänään
hankkia poliittisia ja sotilaallisia tietoja ja ottaa yhteyttä luotettuihin turkulaisiin
tahoihin. Ilmaan oli noustu
keskellä yötä Leningradista,
jota ympäröi tykkien jyly.
Yrjö Helenius tuli Turkuun
ja saapuessaan Turun linjaautoasemalle, hänet tunnistettiin ja etsintäkuulutettiin.
Ennen kiinnijoutumistaan
Helenius teki itsemurhan
heinäladossa Kuralassa 22.6.
Gåsström toimi Kaarinassa,
Turussa ja Kuusistossa majaillen siellä Vierulan tilan
mailla. Hänet pidätettiin
7.7., mutta sitä ennen monet
paikalliset asukkaat olivat
auttaneet häntä. Gåsström
teloitettiin 12.11. 1942, kuin
myös moni häntä avustanut.
Gåsström lepää Kärsämäessä
teloituspaikallaan.
Samoin tietojen hankkimista varten pudotettiin
laskuvarjolla Halikkoon
19.3.1943 vastaisena yönä
Neuvostoliiton kansalaiset
ja inkerinsuomalaiset, ekonomistisuunnittelija Otto
Sarvi (s. 2.4. 1906 Markkovan seurakunnan Tillasen
kylässä) ja kirjurinapulainen
Ilmari Pyykkönen (s. 12.11.
1921 Krasnoje Selon piirin Torikan kylässä). Heidät pidätettiin 22. päivänä
ja heidät tuomittiin Salon
suojeluskuntapiirin kenttäoikeudessa kuolemaan, mikä
tuomio pantiin täytäntöön
21.10. 1943 Heidän viimeinen leposijansa on Turun
Kärsämäessä.
Sotilaskarkurit Ruskon
ja Maskun metsissä
Turkulainen Väinö Johannes Ketonen karkasi joukko-osastostaan JR14:sta
heinäkuussa 1941. Hän toiSA-kuva
Kiikalaan 1.7.1941 01.30 pudotettu Pihkovan virolainen
desantti V.O. Feigin. Hänen tehtävänään oli tiedustella
Hangon rintaman Suomen tulenjohtopaikat ja rautatietykkien tuliasemat. SA Kuva otettu Karjaalla ennen teloitusta
17.7.1941.
SA-kuva
Desantteja Utin vankileirillä talvisodan jälkeen 18.4.1940.
Kuvasta näkyy heidän varsin kirjava vaatetuksensa.
mi karattuaan Ruskolla ja
Maskussa sijainneiden tuhotöiden suorittamista ja jäsentensä kouluttamista kommunistisessa hengessä toimineen
iskuryhmän johtajana. Hän
suunnitteli Turku-Toijala radan räjäyttämistä Pajun pysäkin läheisyydessä. 2Saimme tehtäväksemme partioida
Toijalan rataa Pajun pysäkin
ja Liedon aseman välillä tuholaistoiminnasta tulleen
vihjeen takia”, muistelivat
tuolloin teini-ikäiset sotilaspojat jännittävää tehtäväänsä.
Ketonen poltti useita latoja, joissa oli heinää ja
yhdessä jopa ruista ja räjäytti kaksi valtion räjähdysainekellaria. Pidättämään tullutta konstaapelia
Ketonen ampui päähän ja
myöhemmässä pidätystilanteessa heitti käsikranaatin
ja ampui useita laukauksia
poliiseja kohti, mutta hänet
saatiin pidätettyä ja oikeudenkäynnissä tuomittiin
kuolemaan. Rintamakarkureiden etsinnässä koeteltiin
myös omaisia. Kiusalliseen
tilanteeseen joutui Ketosen
vaimokin työpaikallaan Kärsämäen Hellaksen tehtaalla.
”Sinne tuli kaksi tuulitakkiin ja hattuun pukeutunutta miestä ja pyysivät rouva
Ketosta seuraamaan heitä,
se oli kuin vakoilufilmistä”,
muisteli hänen työtoverinsa
tilannetta.
Poliisin määrätietoisen toiminnan ansiosta suurin osa
Ketosen johtamasta joukosta
jäi kiinni ja toiminta päättyi
1941 lopussa Ketosen onnistuessa vielä pakoilemaan
24.11.1942 saakka.
Lähteet:
• Atso Haapanen: Viholliset
keskellämme 1939-1944
• Jukka Rislakki: En kyyneltä vuodattanut
• Markku Jokisipilän artikkeli Aikalaisten kertomuksia
Kärsämäen muistomerkki, jossa on 14 neuvostosotilaan
hauta. Inkeriläiset, virolaiset ja karjalaiset ammuttiin siellä,
venäläiset ovat muualla teloitettuja. Kyrillisistä kirjaimista
meidän kirjaimiimme käännettynä haudassa ovat: Asejev
KP, Bogdan VV, Vanhanen P, Gerasimenko JP, Gosstrem
E, Kaatonen S, Kirs MI, Lang B, Ozerov VD, Paramonov
AT, Petterson U, Pyykenen I, Sarvi O, Ustinov IN.
SA-kuva
Vangitun desantin varusteet, joukossa suomalaista rahaa, elintarvikekortit, henkilöllisyystodistus, räjähdysainetta, nalleja, sytyslankaa, käsikranaatteja, keksejä ym.
Ylämaa 1941.08.05.
Keitä olivat desantit
He olivat varsin kirjava
joukko taustansa, vaatuksensa, aseistuksensa ja tehtäviensäkin suhteen. Heidän motivaatiossaankin oli
suuria eroja. Osalla heistä
oli varsin huono koulutustausta, mutta paljon oli
korkeastikin koulutettuja.
Yhteispiirteenä oli tottumus
ulkona liikkumiseen. Monet
olivat Suomesta lähtöisin,
rajan pinnasta ja Neuvostoliittoon kansalaissodan lopputiimellyksessä muuttaneita tai heidän jälkeläisiään.
Unohtaa ei sovi Venäjän
karjalaisia, inkeriläisiä ja
virolaisia desantteja.
Vaatetus oli sekalainen siviilipuvusta sotilasasuihin.
Koulutus vaihteli kahdesta
päivästä useampiin kuukausiin. Tuntuu kuin venäläisille olisi ollut aivan sama, onnistuvatko vakoilijat tehtävässään vai eivät. Jopa niin,
että heille annettiin täysin
mahdottomiakin tehtäviä.
Aseistuksena oli konepistooli, joko venäläinen tai
Suomi-kp tai kivääri, lisäksi
pistooli. Käsikranaatteja ja
räjähteitä kuului tarvittaessa varustukseen. Mukana
oli myös muutaman päivän
elintarpeet ja radisteilla radio.
Useimmiten heidät pudotettiin koneen pommiluu-
kusta, jopa niin, että luukku
vain yhtäkkiä aukeni ja he
putosivat. Riippui lentäjän
suunnistustaidoista putosivatko he oikeaan paikkaan.
Osa onnistui tehtävässään,
mutta useimmat heistä jäivät kiinni, jotkut surmasivat
itsensä kiinniotettaessa tai
tehtävän tultua suoritetuksi.
Osa antautui ja osa jopa
vaihtoi puolta.
Pidätettyjen yleisin tuomio oli kuolemantuomio tai
elinkautinen kuritushuone.
Talvi- ja jatkosodan aikana
785 desanttia teloitettiin,
surmattiin tai tuomittiin
elinkaudeksi kuritushuoneeseen. Luku lienee todellisuudessa korkeampi.
Tuomioihin vaikutti myös,
suostuiko vakoilija yhteistyöhön tiedustelumme
kanssa. Muutamassa tapauksessa desantti on jätetty
kokonaan tuomitsematta, kun hän oli suostunut
palvelemaan Suomen tiedustelua. Näin erityisesti
radistien onnistui pelastaa
itsensä, kun he lähettivät
venäläisille vääriä tietoja ja
samalla urkkivat venäläisten tietoja.
Lähde:
Atso Haapanen: Viholliset
keskellämme, Desantit
Suomessa 1939-1944
4
5/2015
Hanna Pohjantuli
LYHYET
Parivartion
tukirengas Porin
prikaatissa
Parivartion tukirengas tutustui Porin prikaatiin syyskuun
23. päivänä. Matkassa oli
kymmenkunta tukirenkaan
jäsentä. Isäntänä toimi Porin
prikaatin komentaja eversti
Arto-Pekka Nurminen. Hän
toimii Parivartion tukirenkaan
suojelijana.
Päivän ohjelmassa oli Nurmisen alustus prikaatin ja
puolustusvoimien nykytilasta
ja tulevaisuuden näkymistä.
Esityksen jälkeen saimme
nauttia maittavan lounaan
varuskuntaravintola Rumpalipojassa. Lounaan jälkeen
pääsimme tutustumaan kapteeni Timo Hiljasen johdolla
evakuointiharjoitukseen, jossa
potilaita siirrettiin uusimmalla
helikopterikalustolla. Lisäksi
teimme kierroksen harjoitusalueella ja kävimme yksikössä.
Harjoitusalueella saimme
nähdä kansainvälisessä koulutuksessa olevien varusmiesten joukkojenhallinta harjoitusta. Yksikössä pääsimme
näkemään näkymiä nykyisen varusmiehen ”kodista”.
Kierros prikaatilla päättyi
tietenkin makoisiin kahveisiin Sotilaskodissa. Antoisan
päivän jälkeen olimme valmiita kotimatkalle. Seuraava
tukirenkaan kokoontuminen
ajoittuu marras- joulukuun
taitteeseen järjestettävään joululounaaseen.
Makkaranvalmistus onnistuu poikkeusoloissakin.
NASTA herkisti makkaranmaistajan Tikkakoskella
Nostalgiaa ja makkarantekoa
Heidi Kajander-Maavuori
K
Syysmenestystä
ResUl:n
mestaruuskisoista
Elokuun lopussa kilpailtiin
maastomestaruuskilpailut
Valkeakoskella. Piiriemme
urheilijat saavuttivat kolme
henkilökohtaista ja yhden
joukkuemestaruuden. Muita
mitalisijoja tuli kolme. Mestaruuteen ylsivät Mikko Hautala (H), Lasse Varjonen (H50),
Ahti Isosomppi (H75) sekä
joukkueena Tuomo Kuopio,
Lasse Varjonen, Heikki Rantanen ja Tapio Vuolle. Hopeisen
mitalin saalisti Jorma Tytykoski (H) ja pronssille sijoittuivat Tuomo Kuopio (H60)
ja Erkki Laine (H70).
Syyskuun alussa ratkottiin
pistooliampumajuoksun ja –
parisprintin mestaruudet Espoon Lahnuksessa. Mitalisadetta tuli myös näistä kisoista
Varsinais-Suomeen. Mestaruuksia kahmaistiin neljä henkilökohtaista ja yksi parisprintistä. Mestarit olivat Mikko
Hautala (H35), Jussi Hurri
(H45), Ari Peltonen (H50) ja
Tuomo Kuopio (H60) sekä
parisprintissä Jussi Hurri ja
Ari Peltonen (H80).
irjauduin Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen järjestelmään sekavin tuntein.
Naisten Valmiusliiton (NVL) Syyslento-harjoituksen ilmoittautumiset
olivat juuri alkamassa. Olin saanut
houkuteltua ensikertalaisen ystäväni
mukaan vetoamalla hänen kulinaristiseen puoleensa – suuntanamme
oli Muonituksen erikoiskurssi, jota
lempeästi tällä kertaa makkaranpaistokurssiksi kutsuimme. Tarkoitushan oli opetella valmistamaan makkaraa poikkeusoloissa monin eri tavoin. Omana takaajatuksenani oli sytyttää hänessä
maanpuolustuksellista kipinää sekä
osoittaa tuolle vanhalle partiolaiselle, että intin käymiseni Syyslennon
kanssa samoissa maastoissa kymmenisen vuotta aiemmin ei ollut
mitenkään huono veto.
Tiesin NVL:n NASTA-harjoitusten täyttyvän sekunneissa. Suosittu
harrastus, selitin ystävälleni. Siellä
on samanhenkisiä naisia kouluttautumassa arjen poikkeusolohin
– ja toki vähän poikkeusolojenkin
poikkeusoloihin, virnistin. Klikkasin
meidät muonituskurssille ja huokasin syvään. Tästä alkaisi piina – en
todellakaan ole mikään keittiön sankaritar. Meidän perheessä herra reservin ylikersantti hoitaa kokkailun.
Yhtä kaikki, muonituksen erikoiskurssi odotti, kauhaan oli tartuttava. Ystävälle oli syytä näyttää, että
todellinen maanpuolustaja tarttuu
siihen toimeen, mikä annetaan.
Inttimuistoja ja
makkaranvääntöä
Viimeisenä iltana ennen harjoituksen
Naisenergia täytti
Jyväskylän varuskunnan
423 naista opetteli turvallisuustaitoja pahan päivän varalle
Naisten Valmiusliiton 36. valtakunnallinen valmiusharjoitus Syyslento 2015 läpivietiin
18.–20. syyskuuta Jyväskylän
varuskunnassa ennätyssuurella
joukolla. 423 naista harjoitteli
turvallisuustaitoja Tikkakoskella intoa piukassa ja hymy
huulilla. Pidennetty viikonvaihde
varuskuntaolosuhteissa sisälsi
aimo annoksen turvallisuusoppeja, uusia ystävyyssuhteita ja
irtiottoa arjen ympyröistä.
Syyslento 2015 -harjoitus
koostui kymmenestä kurssista.
Suosituimmat kurssit olivat ilmaalkua whatsuppini soi ahkeraan:”
Ei mulla ole maastopukua, eikä
miehelläkään lainata. Mitä teen?”
”Siinä ohjeessa lukee, että puolustusvoimat jakaa suojavaatetuksena
kaikenlaista.” ”Nukutaanko siellä
sisällä vai teltoissa?” ”Meidän kurssi
majoittuu noin 12 hengen tuvissa,
lämmin on, eikä tarvitse päivystää.”
”Jännittää.” ”Hyvin se menee, siellä
ei oo mitään sotahulluja, se on makkarantekokurssi. Ja sä osaat marssia,
oot entinen partiolainen.” Puhelin
hiljeni, ajatukseni eivät.
Saavuttiin Tikkakoskelle Jyväskylän varuskuntaan ja nostalgia
vuosien 2002-03 asepalveluksesta
täytti mieleni. Joka käänteessä oli
pakko todeta ystävälle, että ”juuri
puolustus tutuksi, jokanaisen selviytymispakki sekä kyberturvallisuus. Ensikertalaisten määrä harjoituksessa oli jopa 45 prosenttia.
Nuorin osallistuja oli 16-vuotias
ja vanhin yli 80-vuotias.
Syyslento 2015 läpivietiin vapaaehtoisten naisten toimesta.
Harjoituksen johti Kaija Koponen.
Valmiusharjoitus toteutettiin
Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) kursseina
Puolustusvoimien tuella.
Seuraava harjoitus Varvara
2016 järjestetään Reserviupseerikoululla Haminassa ensi huhtikuussa.
tuossa aukealla tetsasin ekaa kertaa
elämässäni” tai ”oi vitsi, tuolla mä
kaaduin rynkyn kanssa ja multa lohkesi hammas. Tai ” Tässä salissa me
saatiin lentää lentosimulaattorilla
ennen oppitunnin alkua.” V ä h i tellen hiljenin – oli nimittäin aika
aloittaa se makkaranteko. Opettaja
ohjeisti miten lihat irroitetaan ja
kuinka ne jauhetaan jauhelihaksi. Joku leväytti tummanpunaista
nestettä sisältävät pussit eteeni, oli
verimakkaroiden vuoro. Puristimme monenlaisia erilaisia massoja
koneella suoleen, paistoimme, keitimme, käärimme, pyörittelimme,
grillasimme.
Ystäväni oli elementissään, teki
niinkuin käsketään ja sovelsi ohjeita
tuon tuosta. Ehtipä siinä sivussa
vielä neuvomaan ja vähän pomottamaankin. Selvää johtaja-ainesta siis.
Aivan yksinkertaista ei nimittäin makkaranteko ollut 33 naisen
hääriessä yhdessä keittiössä, yhden
lieden, kahden paistinpannun ja neljän makkarantekokoneen ympärillä.
Mutta hienosti selvittiin, minäkin,
ainakin siitä maisteluosuudesta.
Broileriaurajuustomakkaraa, vanhan ajan verimakkaraa, voimamakkaraa, metsäsienimakkaraa,
vesi herahtaa kielelle. Makkaran
lisäksi saimme ryhmätöiden kautta
oppia kotivarasta ja erilaisista menuistakin.
Mukavaa
epämukavuusalueella
Itselleni harjoituksen suurin anti oli
epämukavuusalueen ylittämisessä.
Minä selvisin kokkauskurssista
ja opin hieman makkaransyöjäksi. Toisaalta, moni muonituksen
erikoiskurssilainen selvisi harjoituksessa pitämistäni sulkeisista,
marssiharjoituksista sekä sadoista
inttimuistoistani. Ehkä opimme jokainen toinen toisiltamme, ainakin
kurssin henki oli mahtava ja lähtisin
tällä porukalla soppakauhasotaan
uudemmankin kerran.
Entäpä se ystäväni? Kuinka kävi
maanpuolustuskipinän? Ystäväni
kertoi huomanneensa, ettei ennakkoluuloihin ole uskomista. Isänmaallisuus voi olla avoimuutta ja
suvaitsevuutta, ei pelkkää fanaattista nationalismia, kuten hän oli
varovasti alkuun uumoillut. Lisäksi
hän ilmoitti olevansa valmis uuteen
koitokseen - lähtöaskel kohti kevään
Varvara-harjoitusta on nyt otettu.
5
5/2015
MIETTEITÄ MPK:STA
”TYYNEN” jälkeen
L
ounais-Suomen maanpuolustuspiirin alkuvuosi on ollut erittäin
vilkas ja työllistävä. Kaksi
suurta tapahtumaa, Kesäyön
marssi ja ”TYYNE”- harjoitus ovat työllistäneet meidät
kaikki mukana olleet.
Olen lausunut toimijoillemme, että kyllä tilanne
rauhoittuu sitten ”TYYNEN” jälkeen. Tuon sanonnan lausuttuani aloin kuitenkin itsekin epäilemään, että
käyköhän tässä niin kuin
aikoinaan -80 luvulla kävi
Porin prikaatissa. Tuolloin
prikaati johti suuren ”VARSTA”- harjoituksen, joka vaati suunnattomia ponnistuksia, ja esimiehet lohduttivat
silloin lausumalla, että kyllä
”VARSTAN” jälkeen helpottaa. Tuota helpottumista ei
kuitenkaan vielä 30 vuoden
kuluessa ole prikaatissa näkynyt.
”TYYNE”- harjoitus oli
puolustusvoimien MPK:lta
Olli-Pekka Lindell tilaama vapaaehtoinen kertausharjoitus, joka oli kohdennettu sekä Satakunnan
että Varsinais-Suomen paikallispataljoonille. LounaisSuomen aluetoimisto lähetti
harjoituskutsun kaikille pataljooniin sijoitetuille reserviläisille ja harjoitukseen
osallistui noin 27 % kutsutuista. Osallistumisprosentti
oli hyvä kun sitä verrataan
aikaisemmin järjestettyihin
vapaaehtoisiin kertausharjoituksiin, joissa osallistumisprosentti on yleensä ollut
10–15 %. Harjoituksen osallistujamäärän ja aktiivisuusprosentin voimakas kasvu
tuli positiivisena yllätyksenä
tilaajalle ja järjestävälle taholle. Mutta tästä positiivisesta yllätyksestä selvittiin
hyvin hienosäätämällä harjoituksen läpivientisuunnitelmaa.
Mitkä tekijät vaikuttivat
eniten siihen, että reserviläisten harjoitukseen osallistu-
Vesa Mattila
misprosentti nousi nyt noin
korkeaksi, ei ole tiedossa.
Osallistumisaktiivisuuteen on
varmasti vaikuttanut useampikin eri tekijä. Niitä voivat
olla muun muassa puolustusvoimien keväällä lähettämä
reserviläiskirje ja kansainvälisen tilanteen kiristyminen.
Varmaa on kuitenkin se,
että harjoitukseen osallistuneiden reserviläisten maanpuolustustahto on korkealla
tasolla. Tämän vahvistaa
harjoituksessa suoritettu reserviläiskysely, jonka mukaan
harjoitukseen osallistuneiden
maanpuolustustahto ja henkilökohtainen motivaatio
olivat kumpikin arvossa 4,6
asteikon ollessa 1-5.
Harjoituksen pääteemana
oli kalustokoulutus. Paikallispataljooniin sijoitetut
reserviläiset pääsivät tutustumaan oman yksikkönsä
materiaaliin, jolloin heille
annettiin materiaaliin liittyvä käyttökoulutus. Koulu-
tukiyksikössä kouluttajien
koulutustaitoa on kehitetty
systemaattisesti usean vuoden ajan. Itse ”TYYNE”harjoitusta alettiin valmistella joulukuussa 2013 ja
harjoituksen ensimmäinen
varsinainen suunnittelutilaisuus pidettiin Heikkilän
auditoriossa marraskuussa
2014 harjoituksen johtajan
Kimmo Iljinin johdolla. Harjoituksen johtohenkilöiden
ja kouluttajien valmistautuminen ”TYYNE” – harjoitukseen on vaatinut heiltä
suuren panostuksen neljässä suunnittelutilaisuudessa
ja kahdessa kouluttajakoulutuksessa. Noista neljästä
suunnitteluharjoituksesta
kertyi yhteensä 644 henkilötyöpäivää ja kouluttajakoulutuksista kertyi yhteensä
817 henkilötyöpäivää. Sitä,
kuinka paljon kouluttajat
käyttivät ”omaa aikaansa”
harjoituksen valmisteluun,
on mahdoton arvioida. Tie-
• MUOTONAUHAT
• MUOTTITUOTTEET
HEXAMER OY
Pakurlantie 6, 20380 Turku, puh. 010 617 620, fax 010 617 621
Bonusta
pankkiasioinnista.
Testaa omat bonuksesi osoitteessa op.fi/bonus
Asuntokohteemme sijaitsevat Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Järvenpäässä, Lahdessa, Tampereella,
Turussa, Piikkiössä, Naantalissa, Ylöjärvellä ja Kaarinassa.
Hyvin varustellut Laatuasunnot
x sijaitsevat keskeisellä paikalla, palveluiden läheisyydessä
x jokaisessa asunnossa oma sauna
x omatoimiremontteja tuetaan
x mahdollisuus toimia aktiivisessa asukastoimikunnassa
x sisäinen asunnon vaihto mahdollista
x sopimukset toistaiseksi voimassaolevia, joten emme vaadi vuoden
määräaikaista sitoutumista
Markku Laine
piiripäällikkö
• SILIKONILETKUT
• NESTESILIKONITUOTTEET (SLR)
Etsitkö pitkäaikaista vuokra-asuntoa?
Suomen Laatuasunnot Oy:llä on yhdessätoista kunnassa tarjolla yhteensä n. 1000 laadukasta asuntoa, mm.
kerros-, pien- ja rivitalovaihtoehtoja.
dän kuitenkin että valtaosa
heistä on joutunut tekemään
valmisteluja myös näiden
johdettujen tilaisuuksien ulkopuolella.
Nyt on siis ”TYYNE”
onnistuneesti takanapäin
ja ainakin niiden kurssinjohtajien ja kouluttajien,
jotka eivät ole mukana 24.
– 25.10.2015 pidettävässä
”PUHURI” – harjoituksessa,
on aika hengähtää hieman
ennen kuin alamme taas
valmistella ensi huhtikuussa pidettävää ”TYYNEN”
seuraajaa, joka on nimeltään
”LYYLI”.
Ensi vuoden ”LYYLI” –
harjoitus ei tiettävästi työllistä yhtä paljon kuin tämän
vuoden ”TYYNE”, mutta
nyt on jo nähtävissä, että
Lounais-Suomen maanpuolustuspiirin toiminta jatkuu
vilkkaana myös ensi vuonna.
SILIKONITUOTTEET
Pentti Laiho
asianajaja, varatuomari
asianajaja
varatuomari
Brahenkatu 9 A 9, 20100 Turku
Puh. (02) 251 1004 Fax (02) 251 4106
e-mail: [email protected]
www.asianajotoimistolindell.fi
”LAADUKASTA ASUMISTA,
VARUSTELLUISSA
ASUNNOISSA”
”LAADUKASTA ASUMISTHYVIN
A, HYVIN VARUS
TELLUISSA ASUNNOISSA”
tukseen liittyi myös monipuoliset ammunnat.
”TYYNE”harjoitus
sujui erinomaisen hyvin ja
olemme saaneet kiitosta
niin puolustusvoimien taholta kuin MPK:n johdolta. Harjoitukseen osallistui
kaikkiaan lähes 2000 reserviläistä, joten se on kaikkien
aikojen suurin ”reserviläinen
kouluttaa reserviläistä”- harjoitus. Myös harjoitukseen
osallistuneiden palautteet
olivat positiivisia. Palautteissa huomioni kiinnittyi
erityisesti kohtaan; Arvio
reserviläisistä kouluttajana,
jonka palautteen keskiarvo
oli peräti 4,5 asteikolla 1-5.
Tästä on pääteltävissä, että
harjoituksen noin 300 reserviläiskouluttajaa ovat onnistuneet tehtävässään aivan
erinomaisen hyvin.
”TYYNE”- harjoituksessa saavutettuihin tuloksiin
ei päästy sattumalta. Varsinais-Suomen koulutus- ja
Etua elämään. OP-Pohjolasta.
Soita ja kysy lisää!
Suomen Laatuasunnot Oy, PL 908, 20101 Turku
Puh. (02) 275 1500, Avoinna ma–pe klo 8.00–16.00
www.suomenlaatuasunnot.fi
WWW.LEHTITEHDAS.COM
Tapaturman
tai sairauden yllättäessä
apu on lähellä
Meillä pääset joustavasti ja nopeasti lääkäriin. Päivystys
joka päivä Terveystalo Pulssissa Humalistonkatu 9-11.
Ajanvaraus puhelimitse ma–pe klo 7–21, la–su klo 8–20
030 6000* tai terveystalo.com
*Puhelun hinta 030 6000 lankaliittymästä 8,28 snt/puh.+ 3,2 snt/min, matkapuhelinliittymästä 19,2 snt/min.
6
5/2015
LYHYET
Sotaveteraanisoittajat
syystunnelmissa
Turun Sotaveteraanisoittajien konsertissa marraskuussa
liikutaan syksyn tunnelmissa.
Rakastettu-jen kotimaisten melodioitten lisäksi kuullaan myös
ulkomaista tuotantoa samasta
aiheesta. Syksy-teemalla löytyy
uutta ja vanhaa Erna Taurosta
ja Pentti Viherluodosta Archibald Joyceen ja Otto Palmgreniin. Ohjelma ei kuitenkaan kokonaisuudessaan liity syksyyn,
sillä orkesteri on hankkinut uusia sovituksia, joista perinteisen
sotaveteraanimusiikin lisäksi
kuullaan näytteitä myös Dimitri
Shostakovitshin ja Oskar Merikannon tuotannosta.
Sama ohjelma esitetään Heikkilän sotilaskodissa kahtena
peräkkäisenä päivänä 14.–15.
marraskuuta klo 15.00. Orkesterin johtajana on Reijo Ahola
ja laulusolistina vierailee Maarit Lindblom. Myös orkesterin
omat laulusolistit esiintyvät.
Konsertit juontaa Pertti Keihäs,
jota niin-ikään kuullaan myös
laulajana.
Lippuja saa ennakolta Turun
Sotaveteraaniyhdistyksestä Läntinen Pitkäkatu 37, en-nakkovaraukset Heikkilän sotilaskodista
puhelimella 050 5584 023 ja
Turun upseerikerholta. Li-pun
hinta 15 euroa, mihin sisältyy
perinteinen munkkikahvitarjoilu väliajalla. Veteraaneilla ja
lotil-la on vapaa pääsy.
Laivaston soittokunnalle uusi johto
Laivaston soittokunnan päällikkökapellimestariksi on nimetty
1.9.2015 lukien musiikkikomentaja-kapteeni Petri Junna.
Samasta päivämäärästä alkaen
soittokunnan kapellimestariksi
on nimetty musiikkikapteeni
Jarkko Aaltonen.
Edellinen päällikkö musiikkikomentajakapteeni Timo Kotilainen aloitti 1.9.2015 Puolustusvoimien Varusmiessoittokunnan päällikkökapellimestarina.
Laivaston soittokunnan kokoonpano kasvoi vuoden 2014
alusta 12 muusikolla. Sin-fonisen soittajiston henkilöstömäärä
kasvoi 32 henkilöön. Soittokunta toimii Sigyn-salin yhteydessä
Aurajoen rannalla sijaitsevan
Turun konservatorion tiloissa.
Laivaston soittokunta konsertoi kir-koissa ja konserttisaleissa
läntisen Suomen alueella. Tervetuloa kuuntelemaan!
6/2015
ilmestyy
17.12.
Tiesitkö tämän sotilasarvoista?
Juhani Pulkkinen
kieleen tarkoittaen suurempaa ja korkeampaa. Alkujaan majuri oli komentajan apulaisena toiminut vanhin
kapteeni.
S
uomalaiset sotilasarvot ovat
muodostuneet vuosisatojen
aikana. Sotilasarvoissamme
on piirteitä Ruotsin ja Venäjän vallan ajoilta sekä jääkäreiden perua
Saksasta.
Osa arvoista on ns. liitännäisarvoja. Ne on muodostettu yli-, ali
tai vara-liitteellä jo olemassa olleista
arvoista. Vuonna 1918 aliupseerien
arvoina olivat kersantti ja vääpeli.
20-luvun alussa vahvistettiin alikersantin arvo. Palkkapoliittisista syistä
perustettiin ylikersantin arvo vuonna
1931 ja samasta syystä ylivääpelin
arvo vuonna 1951 ja yliluutnantin
arvo vuonna 1952.
Yliluutnantin arvo tuli suomeen
jääkäreiden mukana jo 1918 mutta
kun itsenäisen suomen ensimmäinen
sotilasarvojärjestelmä vahvistettiin,
niin se ei tuntenut kyseistä arvoa.
Uusimmat sotilasarvot ovat vuonna
1994 käyttöönotetut prikaatikenraalin ja lippueamiraalin arvot.
Itsenäisyytemme aikana käytössä
on ollut useita arvoja, jotka ovat
poistuneet. Näistä voidaan mainita:
varavääpeli, alipursimies, aliupseeri, alikapteeni, alivänrikki, kornetti, ratsumestari. Lähes kaikki sotilasarvomme ovat lainoja ruotsin
kielestä. Ruotsin kielen takana on
sitten vaihtelevia polkuja eri maiden
sotilasarvoihin.
Kapteeni
Sana kapteeni tulee latinan sanasta
capitaneus. Tämä tarkoittaa johtajaa.
Luutnantti
Luutnantti-nimitys tulee alun perin
ranskan kielestä lieutenant (lat. locum
tenens), mikä tarkoittaa sijassa olevaa
eli (kapteenin) sijaista tai laajemmin
apulaista. Luutnantti on päällikkönsä
eli kapteenin sijainen.
Vänrikki
Alin upseeriarvo juontaa juurensa saksan kielen sanasta fähnrich.
Sana esiintyy myös ruotsin kielessä
muodossa fänrik. Pohjimmaisena on
yläsaksan sana fano, joka tarkoittaa lippua. Vänrikki on alunperin
tarkoittanut lipunkantajaa, johtuen
saksan kielen lippua tarkoittavasta
sanasta fahne.
Sotilasmestari
Sotilasmestarin arvo on ainut arvoista, joka on täysin kotimaista perua.
1920-luvun alkupuolella perustettiin
sotilasmestarien toimia teknisiin tehtäviin. Heitä ei ylennetty, vaan nimitettiin näihin toimiin. He palvelivat
I – IV luokan sotilasmestareina. He
muodostivat erikoismestareiden henkilöryhmän, joka sijoittui upseerien ja
aliupseerien väliin. Sotilasmestarin arvo ei sinänsä ollut tuolloin sotilasarvo.
1.12.1952 sotilasmestarin arvo otettiin käyttöön sotilasarvona. Siitä tuli
tuolloin ylin aliupseerin arvo. Kansainvälisesti sana juontuu vanhasta
englannin kielisestä arvosta sergeant
major general, joka oli keskiajalla
ylin aliupseeriarvo. Myöhemmässä
vaiheessa general putosi pois.
Kenraali
Tulee latinan sanasta generalis, joka tarkoittaa kaikki tai koko. Keskiajalla oli Ranskan armeijan ylin
komentaja oli kapteenikenraali (capitaine general) joka tarkoitti kaikkien muiden päälliköiden päällikköä.
1570-luvulla kenraalikapteeneita
alettiin kutsua kenraaleiksi.
Amiraali
Vääpeli
Amir-al on lainasana arabiasta. Se
tarkoittaa jonkin komentajaa, kuten
amir-al-bahr – meren komentaja. Sisilian normannit lisäsivät sanaan latinalaisen etutavun ad- , ja 1300-luvulla sana alettiin yhdistää yksinomaan
laivastoon.
Luutnantti tulee ranskan sanasta
liutenant, joka tarkoittaa sijaista.
Kenraaliluutnantti tarkoittaa siis
kenraalin sijaista, lähintä alaista.
Vääpeli on aiemmin tarkoittanut
oikeudenpalvelijaa tai enemmänkin
huoltajaa. Saksassa sana weibel on
johdettu sanasta weib, joka tarkoittaa
vaimoa tai naista. Saksassa vääpeli sijoittui sotilasarvona jo varhain
päällikön apulaiseksi, komppanian
äidiksi. Toinen mahdollisuus on, että
pohjana on muinaissaksan verbi weiben (liikkua sinne tänne). Vääpelihän
on ollut kautta aikojen eräänlainen
komppanian yleismies.
Kenraalimajuri
Kersantti
Jountuu vanhasta englanninkielisestä
arvosta sergeant major general, joka
oli keskiajalla ylin aliupseeriarvo.
Tämä esimerkiksi johti jalkaväkeä
taisteluissa. Myöhemmin sana sergeant putosi nimestä pois.
Antiikin Roomassa oikeudenpalvelijaa kutsuttiin nimellä serviens.
Ranskassa se on muodossa sergent.
Ranskassa sana sai myös uuden merkityksen. Se tarkoitti pienen kärkijoukon tai tiedusteluosaston johtajaa.
Suomeen sana tulee ruotsin kautta
noin 1600-luvulla sanasta sergeant.
Kenraaliluutnantti
Kontra-amiraali
Ruotsiksi kontreamiral, Sana kontre
tarkoittaa kohti parempaa, Kontraamiraalin arvo saattaa tulla siitä, että
siitä yletään kohti amiraalin arvoa.
Toinen vaihtoehto on se, että sana
kontra tarkoittaa alinta vrt kontrabasso. Olihan kontra-amiraalin
arvo alin amiraalin arvoista vuoteen
1994.
Korpraali
Nimitys on johdettu latinankielisestä
sanasta caput, joka tarkoittaa päätä. Italiaan se siirtyi muodossa capo
muuntuen sittemmin muotoon caporaleksi, joka tarkoittaa pienen joukon
johtajaa.
Eversti
Nimitys tulee saksan kielen sanasta
Oberst. Nimitys eversti tarkoittaa
ylintä eli tässä tapauksessa pataljoonaa komentanutta majuria ylempää
henkilöä, joka sai aikanaan vastuun
rykmentin komentamisesta.
Everstiluutnantti
Majuri
Sana luutnantti tulee ranskan sanasta
lieutenant, joka tarkoittaa sijaista.
Everstiluutnantti tarkoittaa siis everstin sijaista, lähintä alaista.
Latinan sana magnus tarkoittaa suurta, joka taipuu muotoon maior, tarkoittaen suurempi. Espanjan sana
mayor laajeni 1500-luvulla saksan
Lähteet
• Suomen Aliupseeriliitto 1929-1954
• Tieteen Kuvalehden Historia
7/2011, 10/2011, 12/2014
• Itsenäisen Suomen sotilasarvot ja -arvomerkit, Marko Palokangas 2000
• Kielikello 1/92
• Wikipedia
7
5/2015
AJANKOHTAISTA ALUETOIMISTOLTA
TYYNE-harjoitus aluetoimiston näkökulmasta
A
luetoimiston päällikön
kynästä
muutamia ajatuksia tuoreeltaan Säkylässä,
Niinisalossa ja Raasissa
toimeenpannun TYYNEharjoituksen jälkeen.
Harjoituksen lähtökohdat olivat vuosia rakennetun harjoitusjärjestelmän
mukaiset samoin kuin
aluetoimiston ja maanpuolustuspiirin, eli tilaajan ja
tuottajan tehtäväjako sekä
yhteistoiminta. Tiivistetysti
huomionarvoiset perusteet
ovat;
• harjoitus toimeenpantiin
paikallisjoukkojen osaamisen kehittämiseksi sekä koulutus- ja tukiyksikön harjaannuttamiseksi
omiin tehtäviinsä
• harjoitusaiheet ja opetustavoitteet perustuivat aluetoimiston operatiivisesta
suunnittelusta johdettuihin
vaatimuksiin sekä puolustusvoimauudistuksessa
tehdystä joukkorakenteen
merkittävästä muutoksesta
aiheutuneeseen tarpeeseen
ottaa joukot perehtymään
tärkeimpään sotavarustukseensa
• harjoitus suunniteltiin puolustusvoimien toiminnan
ja resurssien suunnittelun
aikataulussa tiiviissä yhteistoiminnassa LounaisSuomen maanpuolustuspiirin molempien koulutus- ja tukiyksikön kanssa
• harjoituksen mittasuhteet
kasvoivat kutsuttujen ennätyksellisen aktiivisen
osallistumisen johdosta - suureen haasteeseen
vastaamiseen oli kaikilla
osapuolilla tahtoa ja kykyä
• jokainen harjoitukseen
osallistunut harjaantui
omaan poikkeusolojen
tehtäväänsä - oli kysymys
sitten koulutettavista, kouluttajista tai tukiorganisaatiosta
• harjoituksessa toteutui
toiminnan perusajatus
”reserviläinen kouluttaa
reserviläistä”
Harjoitusta valmisteltiin
suunnitellusti yli puolentoista vuoden aikaikkunassa mm neljässä suunnittelutilaisuudessa ja kahdessa
koulutus- ja tukiyksikön
harjoituksessa. Toki edellä
mainittujen tilaisuuksien lisäksi valmisteluja, työtä sekä
pienempiä palavereja toimeenpantiin varsin paljon.
Aluetoimiston ja maanpuolustuspiirin useita vuosia yhdessä rakentama koulutus- ja tukijärjestelmä on
osoittanut valmiutensa, eli
kyvyn ja tahdon toteuttaa
paikallisjoukkojen laadukasta koulutusta asetettujen vaatimusten mukaisesti.
Noin 2000 reserviläisen perustaminen, kouluttaminen,
huoltaminen sekä harjoituksen purkaminen aikataulussa ja tavoitteet saavuttaen
oli tahdon sekä logistisen
junailun malliesimerkki.
Harjoitukseen osallistuneiden arvio koulutustapahtumasta koottiin reserviläiskyselyllä. Kyselyn tulokset
osoittivat reserviläiskoulut-
Hae hohtoa päivääsi!
Hohtokeilaus tuo keilailuun aivan uutta ilmettä! Valitkaa Aquarius
Bowling paketeista teille sopivin ja viettäkää hauska ilta radalla!
KEILAILUPAKETTI, min 4 hlö
• 1 tunti hohtokeilausta (sis. keilakengät)
• kolmen ruokalajin illallisen Castellossa
• hinta 32 € / hlö
KEILAILU + SAUNA-KABINETTI min 4 hlö
• 1 tunti hohtokeilausta (sis. keilakengät)
• sauna ja poreallas
• kevyt ruokailu ravintolassa
• hinta alk. 33 € / hlö
Oletko tyytyväinen pankkiisi?
Hotelli Aquarius
Kullervontie 11, 23500 UUSIKAUPUNKI
P. (02) 8413 123
[email protected]
www.hotelliaquarius.fi
Jos harkitset pankin vaihtoa, ota yhteyttä meihin.
Kerromme mielellämme, mitä kaikkea Nordea voi
tarjota sinulle. Se saattaa olla merkittävästi enemmän
kuin mitä nykyinen pankkisi tarjoaa. Soita ja varaa aika
0200 3000 (pvm/mpm) ma-pe 8-20 tai tule käymään
konttorissamme.
Teemme sen mahdolliseksi
nordea.fi
VIRTASEN 4 ÖLJYN LAATUMAALI
MAALI, JOKA OSUU PUUN YTIMEEN
Perinteinen, luonnonöljypohjainen Virtasen 4 Öljyn Laatumaali imeytyy
syvälle puun sisään. Siksi se ei lohkeile irti vaativissakaan olosuhteissa.
Vaadi sinäkin talomaaliksesi öljymaalien napakymppi,
Virtasen 4 Öljyn Laatumaali* !
Jälleenmyyjien yhteystiedot: www.virtasenmaalitehdas.fi
TESTIVOITTAJALAATUA*
*Testivoittaja, TM-Rakennusmaailma 6/2008 ja 6/2011
Virtasen Maalitehdas,
Työkuja 5, 21600 Parainen (02) 45 44 500
maalitehdas
VIRTASEN
Nordea Pankki Suomi Oyj
KEILAILU JA ILTAPALA, min 4 hlö
• 1 tunti hohtokeilausta (sis. keilakengät)
• iltapala Castellossa
• hinta 22,50 €
tajien perin korkean ammattitaidon sekä järjestävän organisaation kyvyn toimeenpanna johdonmukainen ja
turvallisen harjoitus suurelle
joukolle. Palautteen arvoa
omassa mielessäni nostaa
se, että vastaajajoukko on
varmasti kriittisiä ja antaa
palautteen varmasti kokemansa perusteella. Arvio
reserviläisistä kouluttajina
oli noin 4,5 ja yleisarvosana koulutustapahtumasta
oli noin 4,0 (asteikolla 1-5).
Toki kehitettävää on aina ja
vaatimustaso myös MPK:n
suuntaan kasvaa, mutta
näihin pureudutaan tulevien
harjoitusten valmisteluissa.
Maanpuolustustahdosta kirjoitetaan ja puhutaan
usein. TYYNE- harjoitus
oli mitä konkreettisin osoitus varsinaissuomalaisten ja
satakuntalaisten reserviläisten maanpuolustustahdosta
- voimannäyttö asenteista,
tahdosta, kyvyistä ja tekemisestä!
Tämä kelpaa - arvostan!
Sami Iso-Lauri
everstiluutnantti
aluetoimiston päällikkö
8
5/2015
KENTÄN KUULUMISIA
Säkerhet för gymnasister
Ole Bergen
Ole Bergen
P
å Pargas reservofficerares
initiativ
anordnades en säkerhetskurs för gymnasieelever
i Pargas på Gyltö militärförläggning 4.-6. september. De
praktiska arrangemangen
sköttes av MPK (Försvarsutbildningsföreningen). Allt
fick sin början redan länge sedan då vi förstod att liknande
kurser hålls kontinuerligt på
finska och också på svenska.
Den svenska utbildningen
sker i Dragsvik/Syndalen.
Kurserna har varit jättepopulära i huvudstadsregionen
med upp till 200 deltagare
per gång. Elevresponsen har
alltid varit positiv. Kursen
anordnas samtidigt för pojkar och flickor. Föreningens
ordförande Jorma Ake och
undertecknad bevistade en
dylik kurs och tyckte genast
att det också måste anordnas
en i Åboland. Pargas gymnasiums rektor och lärare blev
mycket intresserade och i våras hade vi kommit så långt
i förberedelserna att skolan
kunde ta emot anmälningar.
Över 20 intresserade elever
anmälde sig, hälften flickor
och hälften pojkar. Tre lärare ville och fick också vara
med, men bara som personer
i ledet, inte som lärare.
Fredagen inleddes med olika
seminarier, bl.a. brandkåren
presenterade sin verksamhet
med videor och diskussion
om brandsäkerheten hemma.
Stadens arbetarskyddspersonal berättade om säkerheten på arbetsplatser. Efter
diskussioner om säkerhet i
allmänhet åt man lunch i
skolan och så bar det av till
Pansio militärförläggning
för byte till den gröna uniformen. Marinen berättade
om sina aktiviteter och sedan
fick vi bekanta oss ombord
på flere militärfartyg i hamnen.
Efter en god middag bar
det iväg med Molles buss
Gymnasister fick uppleva ett veckoslut i armén.
Kommandon gick ju på finska.
till Gyltö. Under resan hade vi förmånen att få lyssna
till emeritus professor Erkki
Leppäkoski om skärgårds-
förhållanden och miljövård.
Alla papper var i ordning så
vi kom in på Gyltö militärområde.
Glada och trötta
Eleverna och lärarna valde
stridspar som man skulle dela
vått och torrt med under hela
övningen. Några av flickorna
hade redan beslutit sig att
göra militärtjänst så de var
kanske ännu mera på alerten.
MPK höll en föreläsning om
hur man beter sig på militärområden, i synnerhet som
det fanns ett hundratal reservister på ön som också samtidigt hade sitt skjutläger där.
Första natten sov alla djupt
inne i berget i stugor. Väckningen skedde militäriskt kl.
6 nästa morgon. Alltid när en
grupp rör sig så måste man
röra sig taktfast i formation,
så också nu, och det gick jättebra. Man kunde ha trott
att eleverna varit inne redan
i veckor. Att röra sig i formation är förutom militäriskt
också en nödvändighet då
deltagarna säkert inte hittar
till sina olika aktivitetsställen och det är viktigt att alla
kommer fram samtidigt, och
att ledarna vet att alla är med.
Detta särskilt eftersom det
samtidigt pågick skjutövningar på området.
Lördagens program blev
lite begränsat då militärförläggningen i Pansio hade missat gravt att skicka med bl.a.
brandsläckningsutrustning
och torrdräkter för övningar
i havet. Men det kompenserades jättebra av de medföljande utbildarna. Man fick
en noggrann utbildning i orientering och lärde sig tolka
vad man såg i naturen och
jämföra med kartan och vice versa, satte upp tält och
fick allmän information och
militärisk utbildning. Alla
kommandon går ju i finska
armen på finska.
På kvällen var det glada och
trötta flickor och pojkar som
grillade korv och gick i bastu.
Natten sov man i tält och alla
hade en egen ”kipinämikko”
tur. Även om det var hyggligt
varmt ute, så hade man en
liten eld igång natten igenom,
för att hålla det skönare och
torrare i tältet.
Söndagsmorgon fick man
sova furstligt till kl 7. Sedan
blev det stor uppställning
framför flaggstången när fanan hissades i givakt. Det
var mycket festligt och stämningsfullt. Efter frukosten
fick alla öva sig under ledning i självförsvar på olika
sätt. Den övningen har man
stor nytta av var som helst.
Tälten togs raskt och professionellt ner och efter lunchen
bar det iväg för klädbyte till
Pansio.
Vädret var ypperligt under
hela övningen och jag vågar påstå att alla, inklusive
MPK:s fem utbildare var nöjda efter övningen. Stämningen och andan var på topp
under hela övningen. Pargas
reservofficerares målsättning
är att en motsvarande kurs
ska hållas årligen. Tidpunkten antingen i början av maj
eller i slutet av augusti.
Parivartio
6/2015
ilmestyy
17.12.
Teemana
Itsenäisyyspäivä
9
5/2015
MAANPUOLUSTUSKOULUTUS
Sitä jaksaa, jos on mukavaa
Pirjo Rajakangas
T
aas on odotusta ilmassa. Tulossa on
parin viikon kuluttua
Puhuri-harjoitus Säkylässä
Huovinrin-teellä ja siellä mieluisa tehtävä toimia rastikouluttajana. Juuri olen saanut
karistettua Tyyne 2015 -harjoituksen pölyt varusteistani,
kun kohta innolla pakkaan
reppuni uutta tapahtumaa
varten. Ky-symyksiä ja huokailuja tutuilta ja vähän tuntemattomimmiltakin; ”Miten
sinä jaksat olla aina me-nossa?”. ”Mikä tuossa touhussa
viehättää?”.
Usein olen todennut, että
mitä minulta olisikaan elämässä jäänyt kokematta,
jos en olisi lähtenyt mukaan
vapaaehtoiseen maanpuolustukseen. Kaikki ne monipuoliset osaamiset, mielenkiintoiset ja jännittävät
kokemukset sekä iso joukko
upeita ihmisiä, voiko sen
enempää odottaa harrastukselta. Tosin kyse kohdallani
on enemmän elämäntavasta
kuin harrastuksesta.
Yhdeksänkymmentäluvul-
la hain väylää lähteä mukaan
vapaaehtoiseen maanpuolustukseen. En muista mistä ajatus päähäni pälkähti, se lienee
osa luonnettani – luonnossa
liikkuminen on lapsesta asti
ollut osa minua. Liityin Salon
Seudun Reservin Upseerien
Naiset ry:hyn, nimen-muutoksen jälkeen Salon Seudun
Maanpuolustusnaiset ry. Yhdistyksen kautta sain paljon
tietoa ja osallistumismahdollisuuksia sekä väylän muihin
toimintatahoihin, kuten MPK
ja Naisten Valmiusliitto, vaikka koen olevani enemmän
kiinnostunut koulutuksiin
liittyvistä tehtävistä, koen
tarpeelliseksi osallistua myös
hallinnollisiin tehtäviin. Toimin muutamia vuosia Salon
yhdistyksen puheenjohtajana
ja tällä hetkellä olen Varsinais-Suomen piirin puheenjohtaja.
Ensimmäinen kerta
koukutti
Muistan tunteeni, kun ensimmäisen kerran osallistuin harjoitukseen. Vuosi oli 1999 ja
paikkana Padasjoki. Tunsin,
että tämä on ”mun juttu”.
Olin täysillä heti mukana ja
innoissani. Harjoituksen jälkeen en saanut ajatuksiani
pois kokemastani. Siitä alkoi aktiivinen osallistumiseni erilaisiin kou-lutuksiin,
aiheina mm. erilaiset turvallisuuskurssit, johtaminen,
kouluttaminen jne. Maanpuolustus-koulutusyhdistys
on ollut avainasemassa ja
mahdollistanut hyödyllisten
koulutusten toteutuksen.
Mainita pitää myös Saaristomeren Merivartiokilta ry,
jonka aktiivisten kouluttajien
kanssa järjes-tämme vesillä
liikkumisen taitoja lisäävää
koulutusta.
Koin vapaaehtoisen maanpuolustuksen niin kiinnostavaksi ja antoisaksi, että pian
löy-sin itseni suunnittelemassa ja järjestämässä harjoituksia ja kursseja. Aluksi toimin vääpelinä, tiedot-tajana
ja myöhemmin harjoitusten
ja kurssien johtajana sekä
kouluttajana. Oppi on tullut
kurssien ja tekemisen myötä,
mutta myös kantapään kautta opittu osaaminen on tullut
minulle tutuksi. Samoja opittuja asioita voin hyödyntää
arjessa ja omassa työssäni.
Vuoden 2008 jälkeen mahdollisuus osallistua vapaaehtoisiin kertausharjoituksiin
toi-mijana ja kouluttajana
toi tullessaan uutta väriä ja
”äksöniä”. Naisena mukana miehisessä joukossa tuntui luonnikkaalta. Henki on
ollut hyvä ja kannustava.
Mukana on vahva yhdessä
tekemisen hen-ki. Olen saanut oppia paljon uutta oman
Isänmaamme turvallisuusasioista. Sellaisia asioita, joita en
olisi oppinut ilman aktiivista
mukana oloa vapaaehtoisessa
maanpuolustuksessa.
Mikä sitten on niin mukavaa valvomisessa, pitkissä
harjoituspäivissä, vaihtelevissa ilmoissa, hiessä ja karuissa
olosuhteissa?
Tätä asiaa minulta kysellään jatkuvasti ihmetellen,
mutta kiinnostunut ilme
kasvoilla. Nuo asiat ovat
osa kokonaisuutta, arjesta
irtautumista. Toiminta vie
niin täydellisesti mukanaan,
että arjen haasteet unohtuvat kokonaan. Tekeminen on
mielenkiintoista ja mukaansa
tempaavaa, jopa maastomuo-
Tuula Rahkonen
Pirjo Rajakangas löysi vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta elämänsä harrastuksen.
nat maistuvat hyville. Se, että
saa olla mukana tarkoituksen
mukaisessa ja hyödyllisiä taitoja opettavassa toiminnassa
hyvässä samanhenkisessä seu-
rassa, on se juttu.
Kaapissa varusteet ovat
valmiina pakattavaksi seuraavaan seikkailuun. Hienoa,
että saan olla mukana!
Tuula Rahkonen
Maanpuolustusta sanoin ja kuvin
Olli Alho
T
ulin mukaan toimintaan syksyllä 2013
sotilasalueen aliupseeripäivän yhteydessä, kun
kerrottiin mahdollisuudesta
toimia tiedotuksellisissa tehtävissä MPK:n organisaatiossa. Alkuvaiheessa pidimme
useita perustavia palavereita
ja hitsauduimme yhtenäisesti
toimivaksi viestintäosastoksi
KOTUn viestinnässä tärkeän
pioneerityön tehneen Jaana
Westerholmin ympärille.
Alkuvaiheessa osallistuin
”asiakkaana”
lukuisille
kursseille eri puolilla Suomea
tutustuakseni MPK:n toimintaan. Väki oli kaikkialla
kannustavaa ja mukaansa ottavaa. Oman mainintansa an-
saitsee myös MPK:n LounaisSuomen piiritoimisto. Piiripäällikkö ja koulutussihteeri
ovat tarjonneet pitkin matkaa
tukea ja paljon hyviä neuvoja
meille viestijöille.
Toiminta MPK:n vapaaehtoisviestijänä on käynyt ajan
mittaan monipuolisemmaksi
lähtien printtiartikkelien ja
Facebook-päivitysten tekemisestä valo- ja videokuvaamiseen ja viestinnän organisointiin ja ideointiin. Matkan
aikana mukaan tulleet uudet
kasvot ovat luonnollisesti tuoneet mukanaan uusia
ideoita ja kehitysehdotuksia
viestintäämme. V ä h i t e n
tärkeitä kehitysehdotuksia
eivät ainakaan ole kaikkein
tuoreimpien some-kanavien
avaaminen, kouluttaminen
ja ottaminen osaksi KOTUn
viestintää. Työn alla on myös
henkilöiden jyvittäminen
kouluttamaan toisille oman
erikoisosaamisalueensa mukaisia taitoja ja näin tasalaatuistaa viestintää.
Kolme kohokohtaa
MPK-urallani kohokohtia
ovat olleet toimiminen tiedotushenkilönä Kesäyön marssilla viime kesänä, jolloin
pääsin haastattelemaan Sisun
Satanen -juoksutempausta
Hyvinkään ampumatapauksessa haavoittuneen poliisikollegansa kuntoutumisen
tueksi valmistellutta Tuomas
Pelkosta yön pikkutunneilla.
Toinen mieleenpainuva hetki
oli luonnollisesti toimiminen
tiedotusporukan tiiminvetä-
jänä TYYNE 2015 -harjoituksessa, joka siis oli kooltaan kaikkien aikojen suurin
reserviläinen kouluttaa reserviläistä -harjoitus.
Kolmas kohokohta, joka
kaikkien alueemme MPK-toimijoiden ohella on piristänyt
erityisesti meitä viestijöitä, on
varmasti Parivartio-lehtemme
valitseminen vuoden piirilehdeksi.
Vapaaehtoinen
maanpuolustus on tällä hetkellä
vahvassa iskussa. Teemme
yhdessä kaikkemme, jotta
tavoitamme mahdollisimman monta toiminnastamme
kiinnostunutta oli kyse sitten
Facebook-päivityksien jakamisesta tai ihan perinteisestä
kasvokkain tapahtuvasta keskustelusta.
Kun tarvitset
monipuolista palvelua!
| Paino- ja tulostuspalvelut
| Asiakasviestinnän palvelut
| Suurkuvapalvelut
| Teknisen alan palvelut
| Tallenne- ja arkistopalvelut
| Käännöspalvelut
Olli Alho on MPK:n mediasotureita.
www.pwc.fi
Yrittäjien
tukena jo
60 vuotta
Multiprint Turku, puh. 0207 767 200, [email protected]
www.multiprint.fi
Laakkonen RAISIO
Vaihde 010 214 7800
Veljekset Laakkonen Oy
Myynti: ma-pe klo 9–18, la 10-15
Nikkarinkatu 1, 21280 Raisio Huolto ja varaosat: ma-pe klo 7.30–17
Puheluhinnat 010-yritysnumeroon: lankapuh. 8,35 snt/puh + 6,00 snt/min.,
matkapuh. 8,35 snt/puh + 17,17 snt/min. Hinnat sis. alv 24 %.
Läntinen Rantakatu 7
20100 TURKU
puh. 020 787 7160
10
5/2015
MAANPUOLUSTUSKOULUTUS
TYYNE tuli
Osallistujia oli ennätysmäiset yli 2 000.
Tuula Rahkonen
P
orin prikaatissa järjestettiin syyskuun
viimeisenä viikonloppuna kaikkien aikojen
suurin Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) toteuttama reserviläisharjoitus
TYYNE 2015. Harjoituksen
oli tilannut Lounais-Suomen
aluetoimisto ja sen toteuttivat
Varsinais-Suomen ja Satakunnan Koulutus- ja tukiyksiköt.
Porin prikaatin Säkylän ja
Niinisalon toimipisteissä järjestettyyn harjoitukseen osallistui noin 2000 reserviläistä,
300 reserviläiskouluttajaa ja
30 puolustusvoimien henkilökuntaan kuuluvaa.
Harjoitus oli vapaaehtoinen (VEH), reserviläinen kouluttaa reserviläistä harjoitus.
Reserviläisten käytössä olivat
prikaatin kasarmit ja muut
rakennukset sekä harjoitusalueet ja kriisinhallintatukikohta Camp Mauri.
Harjoituksen osallistujamäärän ja aktiivisuusprosentin voimakas kasvu tuli
positiivisena yllätyksenä sekä
tilaajalle että järjestävälle taholle. Harjoituksen johtajana
toiminut komentajakapteeni
(res) Kimmo Iljin kertoi ha-
lukkaiden ennätyssuuren
määrän yllättäneen järjestäjät
täysin. Iljin kertoi järjestäjien varautuneen noin 1300
osallistujaan, mikä olisi ollut
realistinen tavoite aikaisempien harjoitusten perusteella.
Harjoituksen johto arvelee,
että puolustusvoimien lähettämä reserviläiskirje lienee
yksi syy reserviläisten aktiivisuuden taustalla. Lisäksi
puolustusvoimauudistus sekä yhteiskunnallisen tilanteen
muuttuminen ja kansainvälisen tilanteen kiristyminen
lähialueillamme ovat myös
osaltaan vaikuttaneet kiinnostukseen ottaa henkilökohtainen vastuu osallistumalla
vapaaehtoiseen kertausharjoitukseen. Iljin on iloinen
siitä, että maanpuolustustahto on kasvussa.
Suurin kautta aikojen
TYYNE 2015 -harjoitus
oli perusteellisen suunnittelun ja valmistelutyön tulos.
Harjoituksen suunnittelusta,
huollosta, koulutuksesta sekä harjoituksen johtamisesta
vastasivat reserviläiset. Harjoitus on jatkumo vuosien
2010 -2014 aikana toteutettujen paikallisjoukkoihin
sijoitettujen reserviläisten
kouluttamiseen. Harjoitus
toteutettiin Lounais-Suomen
aluetoimiston valvomana ja
ohjauksessa.
Ensimmäiset harjoitussuunnitelmat tehtiin joulukuussa 2013. Vuodesta 2014
lähtien harjoitusta valmisteltiin Lounais-Suomen aluetoimiston ja MPK:n reserviläiskouluttajien yhteistyönä
mm. kuudessa suunnitteluja kouluttamisharjoituksessa
satojen henkilöiden voimin.
Aletoimiston mukaan yhteistyö reserviläiskouluttajien
kanssa sujui erinomaisesti
alusta alkaen. Harjoituksen
osallistujamäärän kasvaessa
harjoituksen ohjelmaa tarkistettiin useaan kertaan, jotta
jokainen halukas mahtuisi
mukaan. TYYNE 2015 -kenraaliharjoituksessa harjoituksen läpivientiä harjoiteltiin
aidoilla tapahtumapaikoilla.
Suunnittelutyön ansiosta
harjoituksen jonot vetivät
ja aikataulut pitivät, mikä
saatiin todeta muun muassa
varustautumisessa. Ensimmäisen vapaaehtoisen harjoituksensa läpikäynyt sotilaspoliisialiupseeri, Lauri, kertoi
kotiutuslounaalla, että muun
muassa ammuntoja sisältänyt
viikonloppu meni mukavasti.
MPK:n puheenjohtaja Juha Korkeaoja (kesk.) ja toiminnanjohtaja Pertti Laatikainen
(kolmas vas.) seurasivat harjoituksen sujumista.
– Tämä kaikki on vaatinut todella paljon pohjatyötä. Osallistujia oli paljon ja
aikataulu ei heittänyt, Lauri
luonnehtii.
Myös harjoituksen tilaaja oli tyytyväinen. LounaisSuomen aluetoimiston päällikkö, everstiluutnantti Sami
Iso-Lauri, näkee MPK:n ja
aluetoimiston yhteistyön tulevaisuuden tiiviinä.
– Tavoitteena on entistä
enemmän kytkeä MPK sekä
paikallisjoukkojen eri johtoportaat mukaan harjoitustoiminnan suunnitteluun ja toimeenpanoon. Meillä on erinomaiset edellytykset päästä
asetelmaan, jossa toimijat jo
normaalioloissa harjaantuvat
suoraan omiin poikkeusolojen tehtäviin, Iso-Lauri arvioi.
Everstiluutnantti Iso-Lauri
toteaa harjoituksen osallistujamäärän olevan suuruusluokaltaan ylärajoilla aluetoimiston ja MPK:n yhteistyönä
toteutettavaksi. Iso-Laurin
mukaan suuria harjoituksia
kuitenkin tarvitaan, sillä ne
kouluttavat johtajia ja tukiorganisaatioita todenmukaisella
tavalla. Harjoituksen ennätykselliselle osallistujamäärälle aluetoimiston päällikkö
näkee monia syitä, kuten esimerkiksi puolustusvoimauudistuksen, reserviläiskirjeen ja
turvallisuustilanteen muutokset lähialueilla.
– Aktiivisuuden nousu
osoittaa selvästi sen, että
me suomalaiset arvostamme
itsenäistä hyvinvointiyhteiskuntaamme ja haluamme
osaltamme vaikuttaa sen jatkuvuuteen, Iso-Lauri sanoo.
Tänä vuonna MPK kouluttaa yhtä kertausharjoitettua reserviläistä kohti 20
reserviläistä vapaaehtoisessa
harjoituksessa. Ensi vuonna
Lounais-Suomen aluetoimistolla ei ole yhtään kertausharjoitusvuorokautta. Siksi
tämä vapaaehtoinen harjoitus
nousee entistä tärkeämpään
asemaan. Aletoimiston päällikön mukaan pitkä yhteistyö
sekä nousujohtoinen MPK:n
KOTU -organisaation osaamisen rakentaminen on tuottanut toivottua tulosta. Tilanneharjoitukset suunnitellaan
ja valmistellaan yhteistyössä
MPK:n kanssa puolustusvoimien suunnitteluaikataulussa. Aluetoimisto hyväksyy
ne MPK:n kouluttajat, joilla
on riittävä osaaminen ja tätä
kautta varmistetaan harjoituksen laatu.
varsin tasokkaaksi. Kaikkien
kaikkiaan harjoitukseen ilmapiiri oli erittäin positiivinen ja
toiminta harjoituksessa sujui
ilman suurempia yllätyksiä.
Vapaaehtoisen maanpuolustuksen parissa on paljon
toimijoita, mutta MPK toivoo
mukaan uusia toiminnasta
kiinnostuneita, jotta nykyisten aktiivitoimijoiden työtaakka ei kasva liian suureksi.
Palaute kertoo
tyytyväisyydestä
Aamuvarhaisesta
yömyöhään
Aletoimiston päällikön mukaan tähän kahden paikallispataljoonan harjoitukseen
oli tänä vuonna mahdollisuus
kutsua kaikki henkilöt miehistöä myöten.
– Lähes 30 % kutsun saaneista osallistui harjoitukseen,
mikä on todella iso harppaus
eteenpäin, kun kokemukset
ovat osoittaneet, että noin 15
% kutsutuista osallistuu harjoituksiin, Iso-Lauri toteaa.
Harjoitukseen osallistuneet antoivat palautteessaan
hienon kokonaisarvion harjoituksen onnistumisesta. Palautteen perusteella voidaan
todeta, että MPK:n koulutus
tuottaa myös erittäin hyvän
tuloksen. Reserviläinen, joka vapaa-ajallaan osallistuu
tällaiseen, edellyttää myös
hyvää koulutusta eikä pelkkää toimintaa. Kyselyn tulos
osoittaa myös sen, että joukkojen kouluttamisessa on valittu oikea linja suorituskyvyn
rakentamiseen ja sitä on syytä
jatkaa MPK:n kanssa.
Kun koulutettavien määrä
on suuri, niin taistelijoiden
sujuva tunnistautuminen on
myös äärimmäisen tärkeää.
Tästä syystä koulutettaville
jaettiin värikoodatut rannekkeet, jotka kertoivat yksikön
ja sijoituksen. Ideaa pidettiin
hyvänä ja se toimi hyvin myös
käytännössä.
TYYNE 2015 oli uusille
joukoille ensimmäinen harjoitus. Harjoituksessa LounaisSuomen paikallispataljooniin
sijoitetut reserviläiset perehdytettiin yksikön kalustoon.
Heille annettiin koulutus tärkeimpään kalustoon ja ammuttiin yksikön tärkeimmillä aseilla. Maakuntakomppanioiden erityisteemana oli
hyökkäystaistelu suomalaisessa maastossa, hyödyntäen
kaksipuolisen taistelun (KASI) -järjestelmää
”Jos on silta, se räjäytetään.
Jos ei ole, niin se rakennetaan”. Pioneerikoulutuksessa
kerrattiin jokaisen taitelijan
perustaitoja. Pioneerikontissa
tutustuttiin erilaisiin räjähteisiin ja niiden tuhovoimaan
ja vaikuttavuuteen. Koulutettaville selvisi muun muassa
se, kuinka paljon räjähdettä
tarvitaan tuhoamaan panssarivaunu.
TYYNE ei hiljennyt yölläkään. Viimeiset koulutuksen
kestivät kello 2.00 yöllä.
Reserviläinen kouluttaa
reserviläistä
MPK:lla on oma kouluttajakoulutusjärjestelmä. Järjestelmässä on kolme tasoa;
kouluttamisen peruskurssi,
kouluttamisen jatkokurssi ja
harjoituksen johtajan kurssi. Tällä hetkellä MPK:lla on
noin 200 puolustusvoimien
hyväksymää kouluttajaa Varsinais-Suomessa ja noin 60
Satakunnassa. Kouluttajaoikeudet omaavat reserviläiset
voivat toimia harjoituksen
kouluttajina koulutustasojensa mukaisissa tehtävissä.
Kantahenkilökuntaa tarvitaan kuitenkin taustalla
valvontatehtävissä, sillä esimerkiksi taisteluammuntaa
reserviläinen ei voi hoitaa tai
toimia varoupseerina.
Jäntevä ja pitkäaikainen
kouluttajakoulutusjärjestelmä on tuottanut valmiuden
ja kyvyn toimia vaativissakin kouluttajatehtävissä reservin harjoituksissa. Lisäksi kouluttajilta on vaadittu
paljon aikaa ja vaivaa sekä
sitoutuneisuutta, jotta tähän
tulokseen on päästy. Harjoituksessa voitiin todeta, että
reserviläiset suoriutuivat
tehtävistään erittäin mallikkaasti. Kouluttamisen taito
ja erilaisten systeemien järjestelykyky osoittautuivat
Kaitseliitin komentaja
MPK:n vieraana
Harjoituksessa oli myös ul-
11
5/2015
MAANPUOLUSTUSKOULUTUS
ja voitti
komaalaisia vieraita. Viron
kodinturvajoukkojen, Kaitseliitin komentaja prikaatikenraali Meelis Kiili seurueineen saapui seuraamaan
harjoitusta. Kaksipäiväistä
vierailua isännöivät Porin
prikaatin komentaja, eversti Arto-Pekka Nurminen ja
MPK:n toiminnanjohtaja
Pertti Laatikainen.
MPK ja Kaitseliit tekevät
paljon yhteistyötä ja vierailun
aikana suunniteltiin myös tulevaisuutta.
– Vierailun aikana olemme nähneet monia mielenkiintoisia kursseja ja saaneet
konkreettisia ideoita ja ajatuksia, miten tiivistää MPK:n
ja Kaitseliitin yhteistoimintaa
entisestään, kertoo Laatikainen. Kansainvälisen yhteistyön tavoitteena on tietojen,
taitojen ja kokemusten vaihto. Virolaiset olivat vaikuttuneita hyvin järjestetystä
harjoituksesta.
Kaitseliitin ja MPK:n välillä tehdään vuosittain noin
200–300 vierailua harjoituksiin, kumpaankin suuntaan.
Kaitseliitin vapaaehtoiset
ovat kiinnostuneita harjoituksista, joissa voi kouluttautua nousujohteisesti. Yhteistyö koetaan erityisen arvokkaaksi niin MPK:ssa kuin
Kaitseliitissa. Yhteistoiminta
on helppoa ja Kaitseliitin vapaaehtoiset viihtyvät hyvin
MPK:n harjoituksissa.
– Samantyyppisen kielen
lisäksi meitä yhdistää myös
samantyyppinen mieli, korostaa Kaitseliitin komentaja
Meelis Kiili.
Viron Kaitseliit perustettiin
kansalaisaloitteen pohjalta jo
vuonna 1918. Toiminta oli
kuitenkin välillä pysähdyksissä ja se perustettiin uudelleen
vuonna 1990 puolustamaan
itsenäistä Viroa.
Pertti Laatikainen oli erittäin tyytyväinen harjoituksen
järjestelyihin ja sen toteutukseen. Laatikainen oli myös
iloinen siitä, että reserviläis-
Tuula Rahkonen
kirje on aktivoinut ihmisiä, ja
sitä kautta MPK:n koulutuskysyntä on kasvanut.
Harjoituksen laatua
arviointiin
Aluetoimiston päällikkö Sami Iso-Lauri ja MPK:n Lounais-Suomen piiripäällikkö
Markku Laine auditoivat
harjoituksessa VarsinaisSuomen ja Satakunnan maakuntakomppanioiden koulutusta. Harjoituksen auditointi
on MPK:n laatujärjestelmään
liittyvä alueellisen tason arviointi, joka perustuu MPK:n
vuosisuunnitelmaan ja on
käsketty vuositason laatukäskyssä.
– Auditoinnissa arviointimatriisin avulla arvioidaan
muun muassa tavoitteellisuutta ja tuottavuutta sekä
tehokkuutta ja taloudellisuutta. Erityistä huomiota kiinnitetään myös riskienhallintaan
ja laadunvarmistamiseen,
kertoo Markku Laine.
– Auditoinnin suurimpana tavoitteena oli selvittää
kannattaako näin suurta
harjoitusta järjestää tulevina
vuosina. Sen takia kierrettiin
seuraamassa harjoituksen
kokonaisjärjestelyjä, kuten
varustautumista, alkupuhutteluja sekä harjoituksen purkamista, Laine kertoo.
Vaikka harjoitus meni kaiken kaikkiaan erinomaisesti,
parannettavia kohtia Laineen
mukaan kuitenkin löytyi.
– Esimerkiksi harjoitukseen
sisään kirjautumista voisi
vielä parantaa. Lisäksi palvelukseen astumisajat voisi
näin suurissa harjoituksissa
porrastaa vielä pidemmälle
ajalle. Myös alkupuhuttelujen käskytyserät voisi olla
pienempiä, hän jatkaa.
Auditoinnissa saatujen havaintojen perusteella Markku Laine toteaa, että tällaisia
harjoituksia kannattaa pitää,
mutta kannattaa myös hyvin tarkkaan miettiä miten
MPK:n sitoutuneet koulutta-
Liikkuvien maalien ampuminen pystystä haastoi reserviläisten ampumataitoja.
jat jaksaa, sillä tämä harjoitus oli heiltä kova ponnistus.
Lisäksi kannattaa miettiä,
voiko joka vuosi olla noin
suurta harjoitusta. Laine toteaa, että harjoitus oli paikallaan, tilaaja oli tyytyväinen ja
tällaisia harjoituksia tullaan
jatkamaan.
Tykistö saapui
Huovinrinteelle
Satakunnan tykistörykmentistä, Niisisalosta saapui Säkylään tykkikalustoa, johon
osa harjoituksen joukoista sai
tiiviin perehdytyksen. Tykistön kalustoesittelyssä esillä
oli muun muassa 155 mm:n
kanuuna, 122 mm:n haupitsi, 120 mm:n kranaatinheitin ja tulenjohdon kalustoa.
Tykistökalustoon tutustuttiin
mielenkiinnolla ja se herätti
lisämielenkiintoa myös siksi,
ettei Huovinrinteen maastossa tykistökalustoa kovin
usein nähdä.
Varsinaisen tykistökoulutuksen sen sijaan järjesti Satakunnan KOTU Niinisalossa,
jossa koulutettiin tulipatterin
toimintaa. Joukoille koulutettiin mm. tykin suuntaaminen
ja siinä missä Huovinrinteen
kalustoesittelyssä perehdyttiin ammushuoltoon, päästiin
Niinisalossa tykkiä myös lataamaan ja kiinni varsinaiseen tykkikoulutukseen. Tulenjohdossa keskeiset peitepiirrokset ja etäisyysmittarin
säteellä kohteen koordinaatit
laskevan LASU-järjestelmän
käyttö tulivat niin ikään tutuiksi.
Tyyne-koira ilahdutti
Olli Alhon jakama someohje TYYNE-harjoituksessa otettiin
ilolla vastaan.
TYYNE 2015 oli logistiikan
taidonnäyte, kun harjoitus
liikutti yli 2000 reserviläistä
ja suurta määrää kevyesti ja
varmasti. Tällaiset määrät
vaativat myös perusteellista ja
määrätietoista ennakkosuunnittelua. Harjoitusviikonlopun aikana tehtiin reilusti yli
5000 henkilökuljetusta.
Muonittaja joukkoineen
valmisti harjoitusviikonlopun
aikana työtunteja laskematta
noin 12000 ateriaa. Ruoka
oli hyvää ja sitä oli riittävästi.
Lauantain makkarakeitto oli
kirjaimellisesti makkarakeitto. Heli Kuismanen muonituksesta kertoi, että kahvinkeitto ja puuron valmistus
aloitettiin aamuhämärässä jo
puoli kolmelta.
Mitäpä olisikaan suurtapahtuma ilman maskottia.
Harjoitukseen saapuneita
kurssilaisia kasarmialueella
ilahdutti harjoituksen maskottikoira, ranskanbuldogi
Tyyne, joka oli myös sosiaalisen median suosikkisivu
ja tykätyimpien päivityksien
joukossa.
Sometaistelijoiden
superviikonloppu
Harjoituksessa tiedotuksen
hoiti VSKOTUn viestintäpäällikkö, alikersantti Olli
Alhon vetämä kuusihenkinen mediatiimi, joka laati
ahkerasti laadukkaita kuvia
ja videoita sisältäviä tilapäivityksiä Facebookiin. Twitterissä ja Instagramissa mediaseurantaa hoiti alikersantti Juho
Harmaa, jolta muu ryhmä sai
asiantuntevaa koulutusta sosiaalisen median seurannasta
sekä sen uusista mahdollisuuksista. Mediaseuranta
osoitti tapauksia, joissa paikkatiedot olivat harjoituksen
osallistujilta jääneet someohjeistuksen vastaisesti päälle. Oikea toimintatapa löytyi
rakentavalla keskustelulla.
Kaiken kaikkiaan seuranta
osoitti myös sen, että sosiaalisen median muille kanaville
on tutun Facebookin ohella
vahva kysyntä erityisesti nuorempien reserviläisten osalta.
Harjoituksen alussa osallistujille jaettiin sosiaalisen median ohjeistus, SOME -ohje,
joka sai osallistujilta suurta
kiitosta. ”Hienoa! Ensimmäisenä harjoituksessa tulee
rohkaisevat some-ohjeet”,
twiittasi eräs harjoitukseen
osallistunut. Tämä toimintatapa todettiin hyväksi myös
jatkossa.
Harjoituksen aikana julkaistiin reaaliaikaisia Facebook -päivityksiä harjoituksen kulusta. Tämä lisäksi seurattiin keskustelua muissa sosiaalisen median verkostoissa. Sekä sosiaalisen median
julkaisun, että mediaseurannan tavoitteissa onnistuttiin.
Parhaiten Facebookissa toimivat videot, taistelutilanteet
ja Tyyne-koira. Tavoitelluista
henkilöistä 47 % saavutettiin
sosiaalisen median viesteillä,
jotka olivat harjoitukseen
osallistuneiden reserviläisten
lähettämiä. Tämä kertoo harjoituksen olleen monelle mieleenpainuva elämys, jonka he
halusivat jakaa lähipiirilleen.
Jo pitkään mediatiimin
koulutuksissa pyörinyt kriisiviestintää tukeva mediakartoituksen koulutus tuli konkreettisesti käyttöön lauantaiiltaisen hirvikolarin yhteydessä, jossa ei kuitenkaan onneksi sattunut henkilövahinkoja.
Hirven linja-autoon jättämät
jäljet valokuvattiin, auton
kuljettaja ja vanhin haasta-
teltiin valmista lomakepohjaa
hyödyntäen, minkä jälkeen
laadittiin tiedote harjoituksen johdolle hyväksyttäväksi.
Tiedote tapahtumasta saatiin
Facebookiin noin tunnissa
onnettomuuden sattumisesta.
Mediaryhmän tulokset olivat kaikkiaan vaikuttavia. Jo
sunnuntaina saatettiin puhua
78 000 tavoitetusta henkilöstä ja viikon edetessä jo yli
100 000 oli kuullut TYYNE
-harjoituksesta sosiaalisen
median välityksellä. Todella hienoa oli, että VSKOTU
otti myös takaisin paikkansa
Facebookin tykätyimpänä
KOTU -sivuna.
Ensi keväänä LYYLI
TYYNE 2015 -harjoituksen
jälkeen MPK:n lounaissuomalaisia toimijoita odottaa
jo seuraava urakka. Ensi keväänä järjestettävän perustamis- ja kohteensuojausharjoitus LYYLI 2016 suunnittelu
käynnistyy tämän vuoden
lokakuussa. Harjoituksessa
paikallisjoukkojen tuore kalusto-osaaminen tulee käyttöön. Reserviläiskouluttajat
ja Lounais-Suomen aluetoimisto toivovat kevään harjoitukseen laajaa osanottoa.
Makkarasoppa oli kerrankin nimensä mukainen.
12
5/2015
MUUTA
Harrin ja Mikon pytyt käväisivät Suomessa
Juhani Pulkkinen
V
arsinais-Suomen reserviläispiirien, Kaitseliit
Pärnumaan malevan
ja EROK Pärnu osakondan
perinteinen ystävyystapaaminen järjestettiin tänä vuonna
Varsinais-Suomessa 22.–23.
elokuuta. Pärnusta saapui
vieraaksemme Kaitseliitin
malevan päällikön everstiluutnantti Tõny Miilin johdolla, kuusi virolaista ystäväämme.
Tapaamiseen liittyvä ammuntakilpailu järjestettiin
Porin prikaatin tukemana
Raasissa. Ammuntojen johtajana toimi piirien asevastaava Pekka Tuominen ja tapaamisen vääpelinä toimi Jari
Ukkonen. Myös kummankin
piirin puheenjohtajat ja Viroyhteyshenkilöt osallistuivat
tapaamiseen.
Reserviläispiirin joukkueessa ampuivat Jari Ukkonen, Jari Vilkman ja Petteri
Koittola. Reserviupseeripiirin
joukkueessa ampuivat Eero
Salokannel, Antti Pihlava ja
Oskari Pentti.
Paras
pistooliampuja
oli EROK:n Riivo Liin (94
pist). EROK:n ampujat veivät myös muut palkintosijat.
Toinen sija jaettiin, koska sekä Rein Künnap, että Teet
Vaar ampuivat 93 pistettä.
Edes napakymppien määrä ei
Juhani Pulkkinen
ratkaissut heidän keskinäistä
paremmuuttaan.
Kivääriammunnassa Reserviupseeripiiri pystyi hieman
laittamaan virolaisille kampoihin. Parhaan kiväärituloksen tosin ampui EROK:n
Teet Vaar (95 pist). Oskari
Pentti oli toinen (91 pist) ja
Antti Pihlava kolmas (88
pist). Teet Vaar oli myös kilpailun paras ampuja yhteistuloksella 188.
Järeää pyssyä ja golfia
Yllätyslajina oli ammunta
hieman järeämmän luokan
aseella. Kilpailu ammuttiin
454 casual kaliiberin revolverilla. Kilpailijat ampuivat
neljä laukausta. Tässä lajissa
kolmen ampujan tulos oli 35
pistettä. EROK:n Rein Künnap vei ykköspaikan, koska
hänellä oli yksi napakymppi.
Reserviläispiirin Petteri Koittola ja EROK:n Riivo Liin
jakoivat toisen sijan. Rein
Künnap valittiin tämän vuoden lännenmieheksi.
Kilpailun Mikon-pytystä
(Ru-piiri vastaan EROK
Pärnu osakond) voitti viimevuotiseen tapaan EROK. Sen
kokonaispistemäärä oli 544
Ru-piirin pistemäärän ollessa 478. Niin ikään kilpailun
Harrin-pytystä voitto meni
Pärnuun. Kaitseliitin joukkue saavutti 493 pistettä.
Res-piirin pistemäärä oli 426
Harrin-pytty matkaa ,Simo Saarikallion luovuttamana, Malevan päälikön mukana takaisin Pärnuun.
pistettä. Kumpikin kiertopalkinto matkasi jälleen vuodeksi Pärnuun.
Ammuntojen jälkeen siirryttiin majoittumaan Virttaal-
le Erä-Veikkojen metsästysmajalle. Ilta kului yhteisen
ruokailun, saunomisen ja
keskinäisen seurustelun merkeissä. Sunnuntaiaamuksi,
piirimme jäsen Minna Nenonen, oli järjestänyt meille mahdollisuuden tutustua
Alastaro Golfin kentällä
golf-pelin saloihin. Asiantuntevaa opastusta meille antoi
kentän golf- opettaja Petri
Tamminen. Puolitoistatuntisen harjoittelun jälkeen oli
lähipelikilpailu kolmihenkisin joukkuein. Tämänkin kilpailun vei nimiinsä EROK:n
joukkue.
Tapaaminen oli erittäin onnistunut. Kiitos siitä kuuluu
Porin prikaatille, Alastaro
Golfille ja kaikille mukana olleille. Ensi vuonna matkaamme vuorostamme Pärnuun.
Ehkä sitten Mikon-pytty ja
Harrin-pytty palaavat mukanamme Turkuun.
Opastusta golfin saloihin Petri Tammisen johdolla.
Lounais-Suomen
OSUUSPANKKI
PA I M I O
www.osuuspankki.fi
13
5/2015
ARVOSTELIJALTA
Pelkistettyä puntarointia meripuolustuksesta
M
erivoimat on pieni
puolustushaara,
mutta sen riveistä
on jatkuvasti noussut huipputason yksilöitä puolustusvoimiemme korkeimpiin
upseerin tehtäviin. Näin
tapahtunee tulevaisuudessakin, sillä lupaavia kykyjä
pullahtaa laivaston puolelta esille tämän tästä. Eräs
nousevista tähdistä saattaa
olla komentajakapteeni Ville Vänskä (s.1974), jonka
kirja Merisota ilmestyi alkuvuodesta Docendon kustantamana.
Vänskä käsittelee kirjassaan merisodan historiaa,
teorioita ja nykypäivän virtauksia niin mielenkiintoisesti ja niin iskevästi, että
lukija vaistoaa hänen hallitsevan aiheensa. Kun tekijä
ilmoittaa tavoitteekseen herättää lukijassa liekki merisodankäynnin opiskeluun,
paljastaa se samalla miehen
palvelustehtävän. Vänskä
toimii nimittäin rannikkojoukkotaktiikan opettajana
Maanpuolustuskorkeakoulussa.
Kirja lieneekin tarkoitettu
ennen kaikkea oppikirjaksi
merikadeteille, ja jos he sen
hyväksyttävästi tenttivät,
on meriupseerin ammatillinen ”yleissivistys” varmasti
saavutettu. Vänskän terävä
teksti sopii toki jokaiselle
maanpuolustuksesta kiinnostuneelle kansalaiselle,
joka tuntee tekijän mainitsemaa vetoa ”itsenäiseen
ja luovaan ajatteluun sekä
taktilliseen keskusteluun”.
Kirjoittaja osuu naulan
kantaan pahoitellessaan sitä, ettei taktillisista aiheista
keskustella enää edes ammattisotilaiden piirissä laajemmasta julkisuudesta puhumattakaan. Vaikenemisen
yhtenä syynä hän pitää sotien jälkeen vallinnutta ilmapiiriä. Se ei todellakaan
innostanut ihmisiä vaihtamaan ajatuksia maanpuolustuksesta. Leimattiinhan
yksin puolustusmäärärahoista puhuminen neuvostovastaiseksi teoksi.
Katanpää-luokan
todellinen arvo
Nyt meillä olisi tilaisuus perusteellisiin keskusteluihin
esimerkiksi aluskaluston
hankinnoista, mutta jostakin syystä aiheesta näyttää
vallitsevan siunattu yksimielisyys aina puolustusministeriä myöten. Hänhän
on monissa lausunnoissaan
korostanut merivoimien rahantarvetta miina- ja ohjusalusten pitämiseksi kansainvälisten vaatimusten tasalla.
Vain yhden maanpuolustusasioihin keskittyneen lehden
olen nähnyt arvostelevan
merivoimien kunnianhimoisia suunnitelmia.
Tämä julkaisu on Suomen
Sotilas, joka on kyseenalaistanut toista sataa metriä
pitkien miina-alusten hankinnat Italiasta. Huolimatta
Katanpää-luokan huippumodernista varustelusta ja
mielikuvituksellisesta tekniikasta alusten käyttöarvo
tosi sodassa saattaa jäädä
panssarilaivojen kaltaiseksi.
Niistä ei ollut hyötyä sotatoimissa, mutta työllistivät
sentään rakennusvaiheessa
suuren määrän turkulaisia
rautakouria. Uusien miinaalusten hankintarahat valuvat italialaisille telakoille.
Ville Vänskän tekstissä
olen huomaavinani pientä arvostelua merivoimien
suunnitelmia kohtaan, kun
hän korostaa harkintaa
ulkomailla omaksuttujen
suuntausten jäljittelemisessä. Niiden kritiikitön
lainaaminen voi johtaa sivuraiteille ja jopa laskea
suorituskykyämme, kirjoittaa Vänskä, mutta jättää
esimerkit mainitsematta.
Lukija saa itse arvata, tarkoittaako hän mahdollisesti panssarilaivoja vai peräti
Katanpää-luokkaa. Onhan
molempien käyttöperiaatteet lainattu suurten merimahtien laivastoilta.
Merivoimissa on aina jak-
settu korostaa, että Suomi
on saari ja sen ulkomaankauppa on kiinni meriliikenteestä. Väite pitää toki
paikkansa, mutta vesikuljetusten suojaamistehtävä
sodan aikana tuskin onnistuisi laivastoltamme. Siihen
se ei ole koskaan pystynyt.
Talvisodan aikana kauppalaivoja suojasi pimeys siihen
asti, kunnes meri jäätyi ja
Merenkurkkuun avattiin
jäätie. Valtaosa talvisodan
aikaisesta ulkomaankaupasta kulki kuitenkin Tornion
kautta. Jatkosodassa Itämeri oli myötäsotijan suojaama
ja Atlantille päästiin Liinahamarista.
Mikä kalusto riittää?
Komentajakapteeni Ville
Vänskä torjuu vaatimukset
merivoimien supistamisesta
vääränlaisina mielikuvina
merisodasta. Uskollisena
puolustushaaransa hellimälle totuudelle hän pahoittelee, että merivoimien
päätehtävät, joihin Suomelle
elintärkeiden meriyhteyksien turvaaminenkin kuuluu, on näissä mielikuvissa
”väistynyt taka-alalle”. Hän
ei jää pohtimaan, olisiko
merivoimien ”rakennemuutosta” esittävillä keskustelijoilla asiallisiakin perusteluja. Ne voivat olla juuri
samoja, joita kirjoittaja itse
esittää visiossaan
merivoimien rakenteeksi
vuonna 2030.
Jos kauppamerenkulun
suojaustehtävä jätetään
mahdottomana sivuun,
pystyttäisiin merirajat turvaamaan nykyistä huomattavasti pienemmillä henkilö- ja alusmäärillä. Rannikon puolustus voitaisiin
todellakin toteuttaa tiheällä
valvontaverkolla ja liikkuvilla ohjusyksiköillä, joiden
kantamat ulottuvat satojen
kilometrien päähän.
Voidaan myös kysyä,
onko liittoutumattoman
Suomen pystyttävä sotalaivoillaan operoimaan koko
Itämerellä. Eikö saarten
rikkomalla meririntamalla
tultaisi toimeen kevyillä ja
ketterillä alusyksiköillä?
Vänskä ei ota itse kantaa
tällaisiin kysymyksiin, mutta saa lukijan miettimään
niitä. Silloin kirja onkin
täyttänyt tehtävänsä.
Tuomo Hirvonen
Saat K-Plussa-etuja
yli 3000 ostopaikasta.
K-Plussa on Suomen monipuolisin kanta-asiakasjärjestelmä.
Turuntie 8
Puh. 727
6600
24100 Salo fax 727 6611
sähköposti: tuomo.erkkola@
salonhmlkeskus.inet.fi
KOTIKENTTÄETU
Turun alueen johtavasta
sisustustarvikeliikkeestä:
 maalit
 keraamiset laatat
 tapetit
 liimat
 lattianpäällysteet
 työkalut ja tarvikkeet
ANINKAISTEN TAPETTI JA VÄRI OY
Satakunnantie 164, Turku
Puh. (02) 338 3000, www.atvturku.fi
Turusta suoraan:
Kotimaan kohteisiin
Ulkomaan kohteisiin
Lomalennoille
Toimivat ja nopeat matkustajaja rahtilennot suoraan Turusta
maailmalle
Lounaismaan
Osuuspankki
Turun Lentoasemalta
lentäen maailmalle
14
5/2015
Naantalin Reserviupseerit ry
Naantalin Reservinaliupseerit ry
Turun ReservialiupseeritTurun Reserviläiset ry.
SÄÄNTÖMÄÄRÄISET
SYYSKOKOUKSET
60-VUOTISJUHLA
Heikkilän Sotilaskodissa lauantaina 21.11.2015
Pidetään keskiviikkona 4.11.2015 klo 18.00 alkaen
Naantalin keskusvarikolla ( Rautakatu 7)
Tilaisuus alkaa vastaanotolla ja kahvitarjoilulla klo 12.00
Juhla alkaa klo 12.30
Kokouksissa käsitellään sääntöjen määräämät asiat.
Tarjoilun varmistamiseksi pyydämme ilmoittamaan
saapumisenne viimeistään 15.11.2015 seremoniamestarille:
Petteri Koittola
p. 050 514 3598
[email protected]
Alkuun merikapteeni Peter Lindberg pitää esitelmän aiheesta
”Merenkulku”
Kahvitarjoilu, tervetuloa!
SÄÄNTÖMÄÄRÄISET
SYYSKOKOUKSET
torstaina 5.11. klo 18 alk. Raision kaupungintalolla
(Nallinkatu 2, Raisio), kahvitus klo 17.30 alk.
Käsitellään sääntöjen määräämät asiat.
Ennen kokouksien alkua Lounais-Suomen
maanpuolustuspiirinpäällikkö Markku Laine alustaa aiheesta
”Ajankohtaista Maanpuolustuskoulutusyhdistyksestä (MPK)”.
Raision Reserviupseerit ry
Raision Reserviläiset ry
Varsinais-Suomen Reserviläispiiri ry:n ja
Varsinais-Suomen Reserviupseeripiiri ry:n
SÄÄNTÖMÄÄRÄISET
SYYSKOKOUKSET
pidetään torstaina 12.11.2015 kello 17.30 alkaen Hotelli
Kalkstrad, Rantatie 1, 21600 Parainen (Paikka ja aika on
muuttunut Parivartiossa 4/2015 olleesta ilmoituksesta.)
Käsitellään sääntöjen määräämät asiat.
Ennen kokousta Kaitseliit Pärnun Malevin päällikkö
everstiluutnantti Tõny Miil alustaa aiheesta ”Viron Kaitseliit”.
Kokouskahvit tarjotaan kello 17.00 alkaen
Piirihallitukset
Turun Reserviupseerit ry:n
SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN
SYYSKOKOUS
pidetään torstaina 26.11.2015 kello 18.30 alkaen
Turun Upseerikerholla (Kaivokatu 12, 20520 Turku).
Syyskokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat.
Kahvitarjoilu kello 18.00 alkaen.
Tervetuloa!
Salon Seudun Reserviupseerit ry:n
SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN
SYYSVUOSIKOKOUS
pidetään to 26.11.2015 klo 17.30 Salon lukion iso auditorio
(Kaherinkatu 2, Salo).
Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat.
Tervetuloa!
Hallitus
Piikkiön-Kaarinan Reserviupseerit ry.
Kaarinan-Piikkiön Reserviläiset ry.
SÄÄNTÖMÄÄRÄISET
SYYSKOKOUKSET
Torstaina 19.11. klo 18. Kokouspaikkana LähiTapiola,
Eerikinkatu 6 b, 20100 TURKU
Ennen kokouksia kahvitarjoilu ja alustus ajankohtaisesta
aiheesta: Miten reserviläinen kouluttaa reserviläistä?
Hallitukset
Osanottomaksut:
17 € tilille Halikon Res ry FI28 4715 1020 0064 21
TA: Jarmo Engblom
Lisätietoja: Reino Heikkilä p. 050 567 8904
Tervetuloa kilpailemaan Saloon!
Halikon Reserviläiset Ry
SRA-PIMEÄKILPAILU
LAITILASSA
Tumma puku, isot kunniamerkit
Naantalin Reserviupseerit ry
Naantalin Reservinaliupseerit ry
Raision Reserviupseerit ry:n ja
Raision Reserviläiset ry:n
KOKOUKSET JA
KILPAILUT
SUOMI 98 VUOTTA
TURUN ALUEEN YHTEINEN
ITSENÄISYYSJUHLA
Lauantaina 5.12.2015 kello 20 alkaen Turun
Upseerikerholla (Kaivokatu 12, 20520 Turku).
Klo 20.00 Tervehdyssanat ja alkumalja
Kuorolaulua Laulun Ystävät
Cocktail-tarjoilu
Juhlapuhe ja malja isänmaalle
Kahvi ja leivos
Tanssia
Klo 24.00
Itsenäisyyden kynttilät syttyvät
Tervehdys isänmaalle ja Maamme-laulu
Tilaisuus päättyy noin klo 00.30.
Juhla- tai tumma puku, kunniamerkit
Illalliskortti (40 euroa / osallistuja) sisältää tervetuliaismaljan,
cocktail-tarjoilun ja kaksi kaatoa (valko-/punaviini) sekä kahvi
ja makea.
Ilmoittautuminen tapahtuu lähettämällä ensin ennakkoilmoitus osoitteeseen [email protected]. Muista ilmoittaa
viestissäsi osallistujien nimet. Sitova ilmoittautuminen
tapahtuu maksamalla illalliskortin hinta Turun Reserviupseerit
ry:n tilille FI66 1304 3000 1162 15 viimeistään perjantaina
27.11.2015.Lisätietoja: [email protected]
7. HEIKIN KAHDEN
PENINKULMAN SUUNNISTUS
Loimaalla lauantaina 31.10.2015. Alastarolla
Lähdöt klo 10-11 välisenä aikana.
Matkat n. 20 km, 13 km, 7 km ja 3,5 km.
Kilpailukeskus: Kertunmäen urheilukeskuksessa.
Laitilan reservialiupseerit järjestävät SRA-kilpailun
21.11.2015 Laitilassa, MS Kaikun radalla.
Rastit: Kilpailussa ammutaan yhteensä kahdeksan rastia
joista neljä päivällä ja neljä illalla. Minimilaukausmäärä
kiväärillä 65 lks, pistoolilla 45 lks ja haulikolla 20 lks
(haulipatruunoita max 3mm+ täyteisiä). Maksimi
ampumaetäisyys n.100 m. Rastikuvaukset lähetetään
kilpailijoille sähköpostitse viikkoa ennen kisaa.
Aikataulu: Kilpailu alkaa lauantaina 21.11. klo 12.00
ilmoittautumisella ja asetarkastuksella. Kilpailijapuhuttelu
on klo 12.30 ja ampuminen alkaa klo 13.00. Osoite:
Myllykoskentie 112, Laitila
Maksut: Kilpailun osallistumismaksu on 25 e joka
maksetaan etukäteen viikon sisällä ilmoittautumisesta
tilille Laitilan Res au tilille, Lounais-Rannikon Op FI65 5211
0340 0188 23. Kilpailuilmoittautuminen on voimassa vasta
osallistumismaksun suorittamisen jälkeen.
Vakuutusturva: Kilpailuun osallistuvilla on oltava
SRA-ampujan kortti, sekä vakuutusturva (joko ResUL:n
ampumaturva tai SAL:n kilpailulisenssiin sisältyvä
vakuutus) joiden voimassaolo on esitettävä kilpailupaikalla
ilmoittautumisen yhteydessä.
Muuta: Kilpailun yksipäiväisyyden vuoksi kilpailuun
mahtuu mukaan enintään n. 30 kilpailijaa + toimitsijat. Illalla
ammuttavilla rasteilla käytetään joko aseeseen kiinnitettävää
tai kädessä pidettävää valaisinta. Kivääri- ja haulikkorasteilla
valaisimen tulee olla kiinnitettynä aseeseen. Toimitsijakilpailu
alkaa perjantai-illalla 20.11. Mikäli olet halukas toimitsijaksi,
ota yhteyttä kilp.joht tai ratamest.
Ilmoittautumiset: Viimeistään 7.11. osoitteeseen kristian.
[email protected]. Ilmoittautuessa mainittava nimi,
syntymäaika, yhdistys, mahdollinen ryhmätoivomus sekä jos
tarvitset järjestäjältä laina-aseen / patruunat
Lisätiedot: Kristian Sukari / kilpailun joht. 050-550 1357
Harri Suominen / ratamest. 040-511 2517
Tervetuloa!
Osallistumismaksu 10 euroa, alle 16 v. ilmaiseksi.
Opastus: Loimaa – Oripääntieltä (nro. 210)
PÄIVYRI
Kilpailukeskuksessa saunomismahdollisuus. Buffetissa keittoa,
kahvia, sämpylöitä ja räiskäleitä, järjestää Loimaan Nuotio Loimut
LOKAKUU
24.10.
Reserviläispäivä
Raasi
Tiedustelut ja ilmoittautumiset su 25.10. mennessä
Heikki Pelli p. 040-843 0601.
29.10.
Piirihallitusten kokoukset
Heikkilä
31.10.
Heikin 2. peninkulman
suunnistus
Alastaro
Tervetuloa reserviläisten syksyiseen kuntotapahtumaan!
Alastaron Reserviläiset.
Varsinais-Suomen Reserviupseeri ja Reserviläispiirien
ILMAKIVÄÄRIN
ASENTOMESTARUUSKILPAILUT
MARRASKUU
Piirien syys-SRA
Laitila
12.11.
Piirien syyskokoukset
Parainen
14.11.
RES liittohallitus
Pori
14. – 15.11.
RES syyskokous
Pori
14.11.
Piirien ilmakivääri 3x20ls
(M)
Halikko
Heikkilä
19.11.
PYT
7.11.
RESUL:n syyskokous
Kilpailuohjelma:
Ilmakivääri 3 x 20 ls
Erien alkamisajat ilmoitetaan eräluettelossa. 1 erä kello 10.00
28.11.
RUL:n liittovaltuusto
Helsinki
30.11.
Talvisodan syttymisen
muistopäivä
koko maa
Sarjat ja joukkueet: Kilpailuissa noudatetaan SAL:n
kilpailusääntöjä sekä piirin sääntöjä.
JOULUKUU
viikko 51.
(17.12.)
Joulutulet
koko maa
15.12.
PYT
Heikkilä
16.12.
Maanpuolustusjärjestöjen Heikkilä
puurojuhla
17.12.
PAVA 6/2014 ilmestyy
Pidetään 14.11. SaSA ilma-aseradalla Ollikalankoululla
(käynti osoite Hämeenojankatu 9, 24260 Salo).
Sarjat: H, D, H50, D50, H60, H70 ja H75
Ilmoittautuminen: Yhdistyksittäin perille viimeistään
7.11.2015. Reino Heikkilä Salituntie 2B b16, 24800 Halikko
p. 050 567 8904 sp [email protected]
jatkuu seuraavan palstan ylhäältä ->
15
5/2015
RESERVILÄISURHEILU
Ampuma- ja liikuntavastaavat
koolla Tikkakoskella 28.11.
Reserviläisurheiluliiton jäsenyhdistysten ampuma- ja
liikuntavastaaville järjestetään MPK:n kurssina neuvottelupäivä lauantaina
28.11.2015 Tikkakoskella.
Liitto toivoo osallistujia nimenomaan reserviläis- ja
reserviupseeripiireistä sekä
jäsenliitoista, toki yhdistys-
ten ja kerhojen ammunnasta
ja liikunnasta vastaavat ovat
myös tervetulleita. Oheisessa
ilmoituksessa on tarkempaa
tietoa neuvottelupäivästä.
Osallistujilta tulleet muut
ajankohtaiset aiheet otetaan
käsittelyyn käytettävän ajan
puitteissa.
Jäsenjärjestöjen sekä reservipiirien
AMPUMA- JA LIIKUNTAVASTAAVIEN NEUVOTTELUPÄIVÄ
28.11.2015
Tarkoitus:
Tarkoituksena on antaa osallistujille ajankohtaista tietoa
Reserviläisurheiluliiton toiminnasta, strategiatyöstä, etsiä
uusia ideoita osallistujamäärien kasvattamiseksi sekä luoda
katsaus vuoden 2016 toimintaan.
Toteutus:
Tämä neuvottelupäivä toteutetaan la 28.11.2015
MPK:n Keski-Suomen koulutus- ja tukiyksikön tiloissa, os.
Immolantie 9, Tikkakoski.
Kustannukset:
Tämä neuvottelupäivä toteutetaan MPK:n kurssina ja
se maksa 20€/henkilö. Hintaan sisältyy päivän ohjelma,
kaksi kahvia ja lounas. Reserviläisurheiluliitto ei korvaa
matkakustannuksia.
Ilmoittautuminen:
Ilmoittautuminen tapahtuu MPK:n tietohallintojärjestelmän
kautta 13.11. mennessä.Kurssinumero on 0700 15 12062.
Mikäli sinulla on kysyttävää em. asioiden osalta (mm.
majoitus), niin sinua palvelee Keski-Suomen KOTUyksikön päällikkö Riku Tenhunen, puh. 040 751 5233,
sähköpostiosoite on [email protected]
Reserviläisurheiluliiton asiantuntijat:
Tor-Erik Lindqvist, puheenjohtaja sekä Risto Tarkiainen,
toiminnanjohtaja.
TULOSTAULU
Varsinais-Suomen
Reserviläispiirien pistooliampumajuoksun mestaruuskilpailut Mynämäellä
2.9.2015
Sot.arvo, nimi, yhdistys, sakot
ammunta 1./ammunta
2., tulos
H
1. Pion Juha-Pekka Nieminen
Alastaron Reserviläiset, 2/2,
0:29:45
2. Alik Jorma Tytykoski Alastaron Reserviläiset, 3/3,
0:32:10
H35
1. Ylil Mikko Hautala Raision
Res.ups, 2/3, 0:28:07
2. Kers Markku Pulliainen
Alastaron Reserviläiset, 2/2,
0:31:35
H40
1. Kers Pasi Saastamoinen
Halikon Reserviläiset, 2/3,
0:28:22
H45
1. Kapt Jussi Hurri Kyrön Seudun Res. ups, 1/0, 0:24:26
2. Jääk Petri Tattinen Alastaron Reserviläiset, 1/1,
0:24:30
3. Korp Mika Tattinen Alastaron Reserviläiset, 3/2,
0:28:22
4. Alik Mika Kilpeläinen Alas-
Aikataulu:
08.30–09.00 Ilmoittautuminen ja aamukahvi KOTU-yksikkö
09.00–09.15 Avaus Riku Tenhunen
09.15–10.30 RESUL:n strategian toteuttaminen Tor-Erik Lindqvist
10.30–12.00 Osallistujarekrytointi piirien ja liiton kilpailuihin Risto Tarkiainen
12.00–12.45
LOUNAS Länsiranta
12.45–13.30 Osallistujarekrytointi (ryhmätyö) Risto
13.30–14.30 RESUL:n toiminnan suunnittelu 2016 Turre ja Risto
14.30–15.00 ILTAPÄIVÄKAHVI KOTU-yksikkö
14.30–15.30 Kilpailukalenteri 2016 Puolustusvoimien tuki
Risto Tarkiainen
15.30 –> Vapaa sana osallistujille
Tiedustelut:
Toiminnanjohtaja Risto Tarkiainen, puh. 09 4056 2060, gsm. 050 541 2007 .
taron Reserviläiset, 5/5,
0:31:36
5. Jääk Joni Tenhunen Naantalin Reserviläiset, 5/5,
0:31:42
H50
1. Ylik Lasse Varjonen Alastaron Reserviläiset, 2/1,
0:23:42
2. Korp Esko Pirttimäki Alastaron Reserviläiset, 5/4,
0:30:38
D50
1. Satu Salokannel Halikon
Reserviläiset, 3/1, 0:26:53
H55
1. Ylik Raimo Joensuu Alastaron Reserviläiset, 2/1,
0:23:49
2. Alik Tapio Vuolle Alastaron
Reserviläiset, 2/3, 0:28:45
H60
1. Sotmest Esko Mäkiniemi
Alastaron Reserviläiset, 3/2,
0:25:10
2. Kapt Tuomo Kuopio Kyrön Seudun Res. ups, 1/2,
0:26:20
3. Korp Markku Ruohonen
Halikon Reserviläiset, 2/5,
0:27:00
4. Ylil Jouko Kylä-Utsuri Loimaan Res.ups, 3/4, 0:30:41
H65
1. Ins kapt Pertti Sirola Raision
Res.ups, 4/4, 0:31:30
2. Lääk ltn Reijo Hannus Salon Seudun Res.ups, 3/4,
0:33:42
3. Evl Erkki Kallio Alastaron
Reserviläiset, 5/5, 0:34:30
H70
1. Kapt Erkki Laine Salon Seudun Res.ups, 4/5, 0:33:17
2. Ylik Mauri Hanhisalo Halikon Reserviläiset, 1/2,
0:34:20
3. Ltn Paavo Rastas Salon Seudun Res.ups, 5/5, 0:43:14
H75
1. Ltn Kalevi Vähäkylä Halikon
Reserviläiset, 0/1, 0:25:15
Joukkuekilpailu
H-H45
1. Alastaron Reserviläiset 1,
Petri Tattinen, Mika Tattinen, Juha-Pekka Nieminen,
1:22:37
2. Alastaron Reserviläiset 2,
Markku Pulliainen, Mika Kilpeläinen, Jorma Tytykoski,
1:35:21
H50-H80, D50
1. Alastaron Reserviläiset
1, Lasse Varjonen, Raimo
Joensuu, Esko Mäkiniemi,
1:12:41
2. Halikon Reserviläiset, Kalevi Vähäkylä, Satu Salokannel, Markku Ruohonen,
1:19:08
3. Alastaron Reserviläiset 2,
Tapio Vuolle, Esko Pirttimäki, Erkki Kallio, 1:33:53
4. Salon Seudun Res.ups,
Erkki Laine, Reijo Hannus,
Paavo Rastas , 1:50:13
16
5/2015
MERKKIPÄIVÄT
MARRASKUU
95 VUOTTA
11.11. ylikersantti Martti Lehtovaara
Salo
93 VUOTTA
28.11. kapteeni Risto Nikkilä
30.11. alikersantti Eeri Hyrkkö
Loimaa
Nousiainen
92 VUOTTA
9.11. kapteeni Heikki Niemiaho
Turku
sinulle suunniteltu
uusi volvo V40
Varaa itsellesi Oman Talouden Tuokio.
Saat selkokielisiä neuvoja säästämiseen,
sijoittamiseen ja lainanottoon. Juuri sinulle
mietittynä. Mustaa valkoisella.
www.saastopankki.fi/liedonsp, p. 010 430 900
90 VUOTTA
4.11. vääpeli Eero Kaira
Laitila
85 VUOTTA
7.11. kapteeni Reijo Nordell
19.11. yliluutnantti Mauri Ihattula
27.11. vänrikki Esa Pesola
Salo
Lokalahti
Somero
www.keskusautohalli.fi
80 VUOTTA
2.11. vänrikki Ismo Koski
17.11. alikersantti Raimo Kurikka
Kaarina
Turku
75 VUOTTA
3.11. luutnantti Raimo Salonen
21.11. yliluutnantti Lars Tiusanen
22.11. yliluutnantti Pekka Paakkanen
23.11. vänrikki Jorma Lindblom
23.11. alikersantti Hannu Mäkilä
Loimaa
Piispanristi
Turku
Korppoo
Turku
70 VUOTTA
10.11. kersantti Mauri Ahtinen
21.11. sotamies Ismo Arvonen
25.11. yliluutnantti Veijo Sammalmaa
29.11. ylikersantti Veijo Roine
30.11. kapteeni Teuvo Kylä-Kaila
Mietoinen
Uusikaupunki
Turku
Masku
Turku
60 VUOTTA
1.11. yliluutnantti Keijo Manner
10.11. kersantti Martti Kuusela
11.11. kapteeni Matti Säteri 16.11. kersantti Veli-Pekka Tunttunen
17.11. ylikersantti Aarni Lahtinen
29.11. kapteeni Timo Maanpää
Jyväskylä
Mynämäki
Ilmarinen
Loimaa
Vinkkilä
Uusikartano
50 VUOTTA
1.11. majuri Timo Waris
1.11. luutnantti Hannu Ylönen
2.11. yliluutnantti Johan Lundström
6.11. alikersantti Jyrki Seilo
9.11. vänrikki Erkki Kaskela
18.11. yliluutnantti Juha Kuokkanen
28.11. kapteeni Markku Taalikka
Puhelun hinta kiinteästä liittymästä 8,35 snt/puh.+ 6 snt/min,
matkapuhelimesta 8,35 snt/puh.+17,17 snt/min.
Rieskalähteentie 75, TURKU puh. 0207 218 120
Logistiikkapalveluja
Turun satamassa
TurkuSteve
Varastokatu 1, FI-20200 Turku
[email protected]
+358 (0)207 529 777
Pienistä iloista suuriin uutisiin
Raisio
Raisio
Parainen
Raisio
Salo
Poikko
Hietamäki
Puhelin 010 2700 00
[email protected] Puhelin 010 2700 00
www.lindorff.fi [email protected]
JOULUKUU
www.lindorff.fi
92 VUOTTA
24.12. kersantti Osmo Rantanen
Somero
91 VUOTTA
21.12. luutnantti Egil Essen
22.12. yliluutnantti Jaakko Lindroos
Parainen
Raisio
80 VUOTTA
23.12. luutnantti Aarno Haapaniemi
25.12. luutnantti Ossi Puhtila
Turku
Naantali
75 VUOTTA
1.12. yliluutnantti Ismo Laaksonen
17.12. kersantti Kauko Kankare
Halikko
Metsämaa
70 VUOTTA
5.12. kapteeni Jyrki Stenroos
18.12. kersantti Raikko Rostedt
20.12. kersantti Kari Kouvonen
21.12. kersantti Kyösti Rantanen
21.12. insinöörikapteeni Jorma Seppänen
Mynämäki
Turku
Piispanristi
Turku
Istunmäki
60 VUOTTA
18.12. res-jäsen Tarja Liinoja
26.12. yliluutnantti Kauko Juntunen
50 VUOTTA
2.12. kersantti Aki Laitinen
5.12. kapteeni Markku Haapaniemi
7.12. yliluutnantti Juha Keskitalo
8.12. kersantti Harri Waltari
17.12. alikersantti Rami Raittinen
30.12. korpraali Juha Akkanen
31.12. sotamies Markku Vahtera
Parhaat ratkaisut
Parhaat ratkaisut
kokonaisvaltaiseen
kokonaisvaltaiseen
asiakassaatavien
asiakassaatavien
hallintaan hallintaan
Oripää
Suontaka
Raisio
Laitila
Raisio
Naantali
Laitila
Mynämäki
Vahto
www.turunsanomat.fi
Turun
Tilipalvelut Oy
Itäinen Pitkäkatu 34
20700 Turku
puh: 02-2342109
gsm: 050-5574110
e-mail: [email protected]
Lauantaibrunssi 11.00-14.00, 10 e,
lapset alle 12 v. 5 e ja 4 v. 0 e.