Jäsenkirje 21.10.2015 - Suomen Senioriliike ry

Transcription

Jäsenkirje 21.10.2015 - Suomen Senioriliike ry
Jäsenkirje
21.10.2015
Hyvä Senioriliikkeen jäsen
Syyskokous 9.11.2015
Tämän kirjeen mukana tulee kutsu Senioriliikkeen syyskokoukseen, joka pidetään
maanantaina 9.11.2015 klo 16.00 alkaen Espoon Tapiolassa, LähiTapiolan auditoriossa.
Kokousasioiden lisäksi kuulemme kansanedustaja Matti Vanhasen esityksen hallituksen
eläkeläisiä koskevista suunnitelmista. Puheen jälkeen on mahdollisuus tehdä kysymyksiä
ja kommentoida. Kokoukseen on bussikuljetus Helsingistä nykytaiteen museo
Kiasman edestä, Mannerheimin aukio 2 klo 15.30. LähiTapiola toivoo saavansa
osallistujien nimet etukäteen. Ilmoittaudu Helena Elomaalle, puh. 040 588 6434.
Ilmoita hänelle myös, mikäli tulet mukaan bussikuljetukseen.
Kansalaisaloite Työeläkeindeksi palauttamisesta palkkatasoindeksiksi
Olen tehnyt kansalaisaloitteen Työeläkeindeksi palauttamisesta palkkatasoindeksiksi.
Asiasta päätettiin Senioriliikkeen hallituksessa kesän lopulla. Olemme nyt saaneet yli
10.000 kannattajaa aloitteelle, mutta lisää kannatusta tarvitaan. Saadaksemme asian
eduskunnan käsittelyyn tarvitaan 50.000 kannatusta 24.3.2016 mennessä. On erityisen
hienoa, että Opettajien seniorijärjestö suosittaa jäsenilleen aloitteen allekirjoittamista.
Seuraavassa lyhyesti aloitteen perusteluista, tarkemmat perustelut on saatavissa
kansalaisaloitepalvelusta https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1591 tai
Senioriliikkeen toimistosta.
Työeläke on ansiosidonnainen etuus. Indeksoinnin tehtävänä on varmistaa työuran
aikaiseen tulotasoon suhteutetun eläkkeen ostovoiman säilyminen. Alun perin
työeläkkeissä käytettiin pelkkää ansiotasoindeksiä. Se oli voimassa vuoteen 1977. Puhdas
palkkatasoindeksi on yhä käytössä maailman parhaiksi arvioiduissa eläkejärjestelmissä
Alankomaissa ja Tanskassa. Suomen nykyinen työeläkeindeksi on EU-maiden
seitsemänneksi heikoin painottaessaan palkkatason muutoksen sijasta hintatasoa.
Nykyinen työeläkeindeksi eli ns. taitettu indeksi ei kykene ylläpitämään työeläkkeen
ostovoimaa. Taitetun indeksin seurauksena eläkkeiden kasvu on ollut lähes puolet
hitaampaa kuin palkkojen kehitys. Vuosina 1995 - 2014 palkkatason nousu oli 88 % ja
työeläkkeiden 46 %. Kun vuonna 1995 keskimääräinen työeläke oli 60 % palkoista, niin
vuonna 2014 se oli reaalisesti enää 47 %.
Palkkatasoindeksi takaa sen, että palkkojen noustessa myös eläkkeet nousevat. Jos palkat
eivät nouse eivät nouse eläkkeetkään.
Kansalaisaloitteen voi allekirjoittaa kansalaisaloite.fi –palvelussa
osoitteessa: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1591. Netissä allekirjoitukseen
tarvitaan pankkitunnukset. Allekirjoitus onnistuu myös oheisella lomakkeella. Lomake
palautetaan osoitteella:
Eeva Kainulainen, Suomen Senioriliike ry, Vanha Talvitie 11 C, 00580 Helsinki
Terveisin
Eeva Kainulainen, puheenjohtaja