04 IIN KYLIEN AJANKOHTAISET
Transcription
04 IIN KYLIEN AJANKOHTAISET
04 2015 OLLI PAAKKOLA Kylien neuvottelukunta on kaikille avoin kohtaamispaikka Suomen Kuntaliitto ja Suomen Kylätoiminta ry palkitsivat Iin vuoden Kylämyönteisimpänä kuntana syyskuussa Helsingissä vuosittain järjestettävillä Kuntamarkkinoilla. Iin, Olhavan ja Kuivaniemen kylissä toimii kymmeniä kylä- ja asukasyhdistyksiä sekä laaja joukko aktiivisia nuoriso-, maamies-, vpkja metsästysseuroja. Iin kunta ja alueen kylät ovat perustaneet yhdessä kylien neuvottelukunnan (3.2.2014), jonka tavoitteena on edistää yhteistyötä kunnan, yhdistysten ja järjestöjen välillä. Keskiviikkona 28.10.2015 neuvottelukunnan järjestämä tilaisuus YliOlhavan maamiesseurantalolla keräsi 17 osallistujaa. Vuoroin eri kylissä tilaisuuksia järjestetään keskimäärin 2-4 kertaa vuodessa. Kaikille avoimessa tilaisuudessa keskustellaan vapaasti ajankohtaisista asioista, saadaan uutta tietoa sekä jaetaan kokemuksia ja hyviä esimerkkejä kylien ja asuinalueiden viihtyvyyden kehittämisestä. Kylien neuvottelukunnan sihteerinä ja koollekutsujana toimii kunnan yhteyshenkilö, tapahtumavastaava Riitta Räinä Ii-instituutista. Toisena kunnan yhteyshenkilönä toimii hallintojohtaja Erkki Taskila. Kyläyhteisöjen ideoiden ja suunnitelmien vieminen kunnan päätöksentekoon on tärkeää ja tuloksellista kuntalaisvaikuttamista. Neuvottelukunta tiedottaa Ajankohtaista Iin kylille -tiedotteella ja Iin kylien Facebooksivuilla ”Iin kylät”. Jos haluat uutiskirjelistalle, lähetä sähköpostiosoitteesi [email protected] IIN KYLIEN AJANKOHTAISET Kyläyhdistyksiä pyydettiin kertomaan toiminnastaan vastaamalla kolmeen kysymykseen: 1)Mitä/millaista toimintaa kyläyhdistyksellä on? 2)Mitä tavoitteita/kehittämisteemoja kyläyhdistyksellä on tulevalle vuodelle 2016? 3)Miksi kyläyhdistykseenne kannattaisi liittyä mukaan ja miten mukaan voi liittyä? Vastauksensa toimittivat Kuivaniemen kotiseutuyhdistys ry, Myllykankaan kyläyhdistys ry ja Pohjois-Iin kyläyhdistys ry. Kuivaniemen kotiseutuyhdistys ry 120 jäsentä, jäsenmaksu 10 e/vuosi. 1 Kotiseutuyhdistys ylläpitää Kuivaniemen kotiseutumuseota ja järjestää lauluiltoja ja jokavuotisen kotiseutujuhlan. 2 Kyläyhdistys kunnossapitää museoaluetta ja huolehtii ympäristön hoidosta. Lauluillat ja kotiseutupäivä kuuluvat ensi kesän ohjelmaan. 3 Jäseneksi voi liittyä yhdistyksen verkkosivujen kautta www.oulunkaari.net/ yhdistys/kuivaniemenkotiseutu tai ottamalla yhteyttä sihteeri Anne Riepulaan ([email protected] tai p. 0400 700 681). Myllykankaan kyläyhdistys ry Yhdistyksen jäseniä ovat kaikki kyläläiset sisältäen vapaa-ajan asukkaat. 1 Kyläyhdistyksellä on meneillään satamahanke Kaakkuriniemeen. Viimeisimpien kirjattujen suunnitelmien mukaan satama tulee olemaan 50-paikkainen ja syvyys 2,5 m. Satamahankkeessa selvitellään nyt mm. rahoitusvaihtoehtoja ja rakentamiskustannuksia. Yleisiä kokouksia pidetään ajoittain. Kyläyhdistyksellä on Facebook-sivut, joita pääse katsomaan myös kirjautumatta. Kyläyhdistyksen ilmoitustaulu on 4-tien varressa Halttulantien ja Taipaleentien kohtaamispisteessä. Myllykankaan tavoitteena on kehittää kylää yhteistyössä eri tahojen kanssa ja lisätä asukkaiden ja kylällä vierailevien viihtyisyyttä ja aktiviteetteja. 2 Kyläyhdistykseen kannattaa liittyä mukaan tekemään kylästä entistä viihtyisämpi, ja kannattaa olla mukana tuomassa ideoita ja kehittämässä erilaisia toimintamahdollisuuksia. Mukaan voi liittyä esimerkiksi ilmoittamalla yhteystiedot sähköpostilla: [email protected] tai mukaan voi liittyä tulemalla kokouksiin, joista tiedotetaan ilmoitustaululla, postilaatikoihin ja yhdistyksen Facebook-sivuilla. 3 Pohjois-Iin kyläyhdistys ry 100 jäsentä, jäsenmaksu 12 e/vuosi. Kylälle on tehty kyläsuunnitelma vuoteen 2019 asti, jossa energia ja ympäristö ovat tärkeimmät teemamme tuleville vuosille. Osallistumme kansalliseen HINKU-projektiin, jossa tavoitteena on vähentää kylän hiilidioksidipäästöjä ja tarjota kyläläisille apua ja neuvoja energiansäästöön ja vähähiilisten energiaratkaisujen toteuttamiseen. Toimimme myös kylän 1 asukkaiden edunvalvojana, järjestämme erilaisia aktiviteetteja kuten tapahtumia (perinteiset Joulurauhan julistus, Syksyn Sävel), koulutusta, harrastusmahdollisuuksia sekä pidämme huolen kotikylämme viihtyisyydestä. Talkoilla on saatu paljon aikaiseksi lintutornista lammaslaitumeen, ja jokaviikkoinen jumppa on pyörinyt pohjoisiiläisin talkoovoimin yli 20 vuotta. Vuonna 2016 käännämme katseemme jo vuoteen 2017, jolloin 7.5. Pohjois-Iin kyläyhdistys ry täyttää 30 vuotta. Samalla julkaisemme alkuperäisen pohjoisiiläisen Pertti Huovisen kirjoittaman PohjoisIin kyläkirjan. Olemme myös yhteistyössä Iin kunnan kanssa kehittämässä kunnostettavaa Hiastinhaaran luontopolkualuetta lammaslaitumineen uudeksi matkailukohteeksi mm. lapsiperheille. Etsimme myös itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuotta varten Kotikuusia vuodelta 1967 Pohjois-Iistä, toteutamme Pohjois-Iin asukaslähtöisen turvallisuussuunnitelman ja talvella jäätilanteen niin salliessa avaamme aurinkoladun Iijoelta Hiastinhaaran laavulle. 2 3 Pohjois-Ii on todellinen alueensa kehittäjäorganisaatio, jossa tehdään kyläsuunnittelua laajana prosessina, ja kylässä on hyödynnetty hyvin hankerahoitusta alueen kehittämiseksi ja tiedottaminen on aktiivista (www.pohjoisiinkylayhdistys. fi, www.facebook.com/PohjoisIi, PohjoisIin Sanomat) ja talkoohenki voimissaan - valintaperustelut v. 2009 Suomen Valtakunnallinen Vuoden Kylä. Tervetuloa mukaan toimintaamme ja jäseneksi osoitteessa www.pohjoisiinkylayhdistys.fi. 2 IIN HYVÄT TUULET - kuntatiedote 4/2015 KOLUMNI Onko Iissä vielä ideaa? I issä katsotaan luottavaisesti tulevaisuuteen. Investoimme, kehitämme toimintatapoja ja seuraamme tarkasti taloutta. Viime kuussa saimme viettää uuden koulun (ala-aste ja lukio) vihkiäisjuhlaa. Hiljattain valmistui myös uusi vanhusten hoivakoti remontoidun ja laajennetun terveyskeskuksen viereen. Hammashoito sai uudet tilat kuntakeskukseen valmistuneen puukerrostalon yhteydestä. Kunnanvaltuuston myönteinen kanta kuntalaisten tietoliikenneyhteyksien parantamiseen on myös vahva signaali koko kunnan asuttuna pitämiseen. Nämä investoinnit ovat esimerkkejä rohkeista päätöksistä kohti tulevaisuutta. Ympärillämme tapahtuu. Maailmantalous yskii, maailmalla soditaan ja yleinen epävarmuus vallitsee, ja vaikutukset tuntuvat myös meillä. Tämä näkyy työttömyytenä, verotulojen heikkenemisenä ja lisääntyvinä menoina ennen kaikkea sosiaalisektorilla. Iissä olemme eläneet useita taloudellisesti menestyksekkäitä vuosia, mutta talouden matalasuhdanne heijastuu myös meihin. On odotettavissa entistä tiukempia vuosia edessäpäin. Kuntapuolella elämme muutosten aikaa. Byrokratiaa ollaan purkamassa ja kuntien tehtäviä karsimassa. Vuosia jatkunut Sote-uudistus näyttää etenemisen merkkejä. Tulevaisuuden kunta onkin varmasti erilainen kuin tällä hetkellä. Noin puolet kunnan budjetista on siirtymässä itsehallintoalueille, joiden rahoitus tulee todennäköisesti valtion kautta. Iissä olemme olleet jo vuosia eturintamassa tässä muutoksessa, kun Oulunkaaren kuntayhtymä on järjestänyt ja tuottanut kuntamme sosiaali- ja terveydenhuollon lakisääteiset palvelut. Iin kunnalla on pitkä ja menestyksekäs historia. Vuonna 2014 vietimme Iin 640-vuotisjuhlavuotta. Kylät elävät aktiivista aikaa, ja kunnassamme ymmärretään niiden suuri merkitys kuntamme kehityksessä. Tämä on poikinut myös tunnustusta laajemmin, tänä vuonna Iille myönnettiin vuoden kylämyönteisin kunta -palkinto merkittävästä työstä kylien hyväksi ja kylien aktiivisesta toiminnasta. Kunnan omaleimaisuus on vain vahvistunut. Vapaus rakentaa kotinsa myös taajaman ulkopuolelle sekä toimivat kyläkoulut ovat olleet merkittäviä vetovoimatekijöitä kuntaan muuttaville. ”Ii on kasvava, viihtyisä ja elinvoimainen, luovasti uudistuva kunta – Iissä on ideaa”, tämä on suora lainaus kunnanvaltuuston vuonna 2014 hyväksymästä uudesta kuntastrategiasta. Näiden asioiden eteenpäin viemiseen olemme sitoutuneet Iin kunnassa. Tavoitellaan hallittua asukasmäärän kasvua viihtyisässä ja elinvoimaisessa kunnassa, jossa palvelut pelaavat. Nämä myönteiset asiat ruokkivat toisiaan, mutta eivät tule itsestään. Iiläisellä yhteistyöllä ja asukkaiden myötävaikutuksella nämä tavoitteet voidaan saavuttaa. Pienessä kunnassa asiat ovat sopivankokoisia. Taloudelliset haasteet ovat usein ratkaistavissa, ja niihin voimme osaltamme itse vaikuttaa, ne ovat meidän käsissämme. Suuruuden ekonomia ei aina pidä paikkaansa. Pieni onkin usein ketterä ja tehokas. Suunnan muutos voi olla helppo ja nopea. Oikeastaan idea itsenäisestä Iin kunnasta on vain vahvistunut ja voimistunut. Hyvää ja idearikasta syksyn jatkoa kaikille ja positiivista mieltä! JOHANNES TUOMELA, Iin kunnanvaltuuston puheenjohtaja IIN kuntatiedote 4/2015 HYVÄT TUULET Julkaisija: Iin kunta, Jokisuuntie 2, 91100 Ii Vaihde (08) 5875 5000 Yhteispalvelupiste 050 310 3458 Toimitus: Micropolis Oy/Anna Saksio [email protected] 040 535 3362 Luettavissa myös verkossa ii.fi/tuulet Taitto: Rantapohja Paino: Suomalainen Lehtipaino Seuraava Iin Hyvät Tuulet ilmestyy torstaina 25.2.2016. IIN HYVÄT TUULET - kuntatiedote 4/2015 TYÖLLISYYSKATSAUS - Onko synkin työttömyys Iissä vihdoinkin jo hellittämässä? Syyskuun työllisyystilastoissa Iin osalta oli pitkästä aikaa näkyvissä orastavaa valoa pimeän tunnelin päässä. Työttömyydessä on havaittavissa pitkällä aikavälillä hienoista laskua. Maakunnan kultamitalisija työttömyystilastossa menetettiin jo edellisessä kuussa. Ii poikkeaa naapurikunnista. Oulussa, Pudasjärvellä ja Taivalkoskella on työttömyydessä edelleen noususuunta. Ottaen huomioon kausiluonteiset seikat eli kesään keskittyvät työt ja työmaat sekä nuorten koulusta valmistumisen ja edelleen jatkoopintoihin pääsemisen, Iissä työnhakijat ovat alkaneet työllistyä. Ammattialoittain tarkasteltuna rakennus-, korjaus- ja valmistusaloilla on suunta parempaan päin, ja nämähän ovat perinteisiä miesten aloja. Miesten työllisyystilanne Iissä on jo parempi kuin vuonna 2013. Huonompia uutisia sen sijaan on naisten työttömyysluvuissa. Perinteisten naisten alojen, kuten palvelu-, asiakaspalvelu-, toimisto-, kaupan- ja myyntialojen työttömyys on kasvanut ja kasvaa edelleen tasaisesti. Kasvu alkoi jo vuonna 2013. Naisten työttömyys huononee yleensä viiveellä seuraten miesten työttömyyttä. Miesten työttömyyden kasvu johtaa yleensä ostovoiman ja kulutuksen pienentymiseen, jolloin puolestaan nämä naisten alat joutuvat supistamaan työvoimaa. Pitkäaikaistyöttömyys kuitenkin kasvaa Iissäkin. Joukko uusia pitkäaikaistyöttömiä ryöpsähti kunnan vastuulle vuoden alusta, kun työmarkkinatuen kuntaosuus laskettiin 500 päivästä 300 päivään. Palkkatuella on pystytty helpottamaan heidän pääsyään takaisin työmarkkinoille. Valtion määrärahoista palkkatuki on loppunut vuosi vuodelta aiemmin, mikä ruokkii pitkäaikaistyöttömyyden vaikeutumista ja näkyy myös kunnan sosiaalipuolen kasvavina menoina ja työmääränä. Ihmisille pitkittynyt työttömyys tuo mukanaan inhimillistä puutetta ja köyhyyttä. Positiivisena keinona pitkäaikaistyöttömyyden hoidossa on kunnan saama ESR-rahoitteinen hanke Työtä luonnosta Iissä. Sen Parempi työyhteisö Kunnassa käynnistetään henkilöstön työhyvinvoinnin kehittämishanke vuosille 2016-17. Hankkeen tavoitteena on kehittää henkilöstön arkipäivän työn johtamista, sujuvuutta, tehokkuutta sekä kannustaa henkilöstöä oman työnsä kehittämiseen. Henkilöstön keskuuteen valmennetaan tukihenkilöitä, vertaisohjaajia, jotka helpottavat vuorovaikutusta niin esimiesten kuin henkilöstön välillä ja keskuudessa. Hanke toteutetaan yhteistyössä työterveyshuollon kanssa. Tie- ja katuvalaistus Kunnan tekninen lautakunta on päättänyt, että tie- ja katuvalaistukset sammutetaan yöaikaan sunnuntai-illasta perjantaiaamuun. Valot syttyvät normaalisti hämärän saapuessa, mutta ne sammutetaan klo 23.00. Valot syttyvät uudelleen klo 05.00 ja sammuvat päivän valjetessa. Viikonloppuisin valot palavat yöaikanakin. Sammutus koskee kaikkia Iin kunnan omistamia ja ohjauksessa olevia tie- ja katuvalaistuksia. Lisätietoja asiasta antaa kunnallistekniikan päällikkö Pekka Paaso, p. 050 388 1840, [email protected] puitteissa on mahdollista työllistää 35 iiläistä kunnostamaan oman alueen virkistys-, luontoja ulkoilualueita. Nuorten osalta työttömyysluvut ovat kasvaneet pikkuhiljaa koko ajan. Tämä on huolestuttava ilmiö. Tutkimusten mukaan jo kolmen kuukauden työttömyys tai jatkokoulutuksesta poisjäänti aiheuttaa nuorelle riskin syrjäytyä, sillä hehän eivät ole edes ehtineet vielä juurtua työelämään. Meillä ei olisi varaa yhdenkään nuoren hukkaamiseen jo hänen alkavan aikuisuutensa alkumetreillä. Kaikki konstit, keinot ja ideat olisivat nyt tervetulleita, miten saadaan nuoremme kiinnittymään jatkoopiskeluun tai työhön. Tässä heitämme haastetta erityisesti iiläisille yrityksille: lyhytkin työkokemus nuorelle on parempi kuin ei mitään. Samalla yritys voi löytää kehityskelpoisen työntekijän pitkälle tulevaisuuteen. HELENA YLISIRNIÖ työllistämiskoordinaattori, Micropolis Oy Kuntatalous 2016 Kuntien verotuloista keskimäärin 85 % kertyy kunnallisverosta, n. 7 % yhteisöverosta ja n. 8 % kiinteistöverosta. Kunnanvaltuusto päätti 26.10.2015 pitää vuoden 2016 kunnallisveroprosentin nykyisenä (21,25 %). Kiinteistöveroihin valtuusto hyväksyi hallituksen esittämät korotukset. Seuraavassa kunnanvaltuuston kokouksessa (23.11.) hyväksytään vuoden 2016 talousarvio sekä vuosille 2017-2018 taloussuunnitelma. Vuoden 2016 kiinteistöveroprosentit yleinen........................................1,20 % vakituinen asunto.......................0,60 % muu asuinrakennus....................1,10 % voimalaitokset............................3,10 % rakentamaton rakennuspaikka.....3,00 % yleishyödylliset yhteisöt.............0,00 % Iin Hyvät Tuulet UUDISTUU! Ensi vuoden alusta lähtien kunnan tiedotelehti Hyvät Tuulet jaetaan Posti Oyj:n jakelupalvelun julkisena tiedotteena, joka on tarkoitettu kansalaistiedottamista varten. Lehti jaetaan kaikkiin kotitalouksiin, tavoittaen jatkossa myös mainoskieltopostiluukut, sekä lisäksi alueen yrityksille, oppilaitoksiin sekä palvelutaloihin. Lehti ilmestyy ensi vuonna neljää kertaa aina torstaisin 25.2., 2.6., 22.9. ja 24.11. Kesän lehti on ns. tuplanumero. Viimeisin numero ja lehtiarkisto ovat luettavissa verkossa osoitteessa ii.fi/tuulet Päätoimittaja Sirpa Kröger esitteli Iloista Viestiä ja Oulunkaaren palveluja marraskuussa Oulun ammattikorkeakoulun Hyvinvointia yhdessä -messuilla. Oulunkaaren elinkeinopalvelut tiedottaa Kauneus- ja hyvinvointitoimittaja Heli Pikkarainen (vas.) ja lehden monitoiminainen Sanna Alatalo iloitsivat lehden saamasta hyvästä vastaanotosta. Mukana Oamk:n messuilla oli ohjaaja Leena Korjonen. Työhönvalmennuskeskuksen OMA LEHTI ON täynnä aitoa elämää Teksti ja kuvat: Oulunkaari Iin Työhönvalmennuskeskuksen asiakkaat ovat perustaneet oman uutislehden, jonka nimi on Iloinen viesti. L ehdellä on nelihenkinen toimitustiimi, jonka Työhönvalmennuskeskuksen väki on yhteistuumin valinnut. Toimitustiimiin kuuluu päätoimittaja Sirpa Kröger, valokuvaaja-it-asiantuntija Timo Pikkarainen, kauneusja hyvinvointitoimittaja Heli Pikkarainen sekä lehden monitoiminainen Sanna Alatalo. Lehden taustatukena toimivat avo- ja tuetuntyön ohjaajat Leena Korjonen, Minna Kurttila ja Arto Murtovaara sekä viestinnän asiantuntija Riitta Muhonen. Koko Työhönvalmennuskeskuksen väki voi olla mukana lehden työstämisessä kykyjensä ja mielenkiintonsa mukaan. Iloinen viesti ilmestyy noin kerran kuussa. Lehti on luettavissa muun muassa Iin kirjastossa ja Oulunkaaren nettisivuilla. Lehteä jaetaan myös Oulunkaaren muihin työ- ja päivätoimintayksiköihin ja erityisryhmien asumis- 3 palveluyksiköihin. Lehti on pyritty kirjoittamaan selkeällä kielellä, ja siinä on paljon kuvia, koska kaikki eivät ole lukutaitoisia. Työhönvalmennuskeskuksessa työskentelee kehitysvammaisia, mielenterveyskuntoutujia ja muita vajaakuntoisia. Lehden teon myötä keskuksen väki pysyy ajan tasalla ympäristön tapahtumista. Toimitustyö tarjoa uutta ja erilaista toimintaa keskukseen. Lehtityö on sekä yhteisöllistä että osallistavaa, ja siinä saa hyödyntää omia kiinnostuksen kohteitaan. Toimitustiimin mukaan lehtityössä on parasta, kun saa itse keksiä juttuaiheita ja tekstejä. Samalla pääsee tutustumaan erilaisiin paikkoihin. ”Levitämme tietoa meistä Työhönvalmennuskeskuksen asiakkaista. Meidän vahvuudet ja kyvyt tulevat esiin”, toimitustiimi iloitsee. Lehti tekee tunnetuksi Työhönvalmennuskeskuksen ja muidenkin Oulunkaaren yksiköiden toimintaa ja hälventää ennakkoluuloja. ”Palaute on ollut positiivista, kaikki ovat olleet iloisia tästä lehdestä. Kaikki haluavat lukea lehden, ja monet haluavat ostaa sen”, toimitustiimi kertoo. ”Tämä on todella tärkeä päänavaus myös koko kuntayhtymän viestinnän kannalta. Taitaa olla aika harvinaista, että asiakaslehteä tekevät asiakkaat itse, mutta se on ehdottomasti aivan oikea suunta. Näin tiedottamisessa on todellinen asiakasnäkökulma”, Oulunkaaren viestinnän asiantuntija Riitta Muhonen toteaa. Iloisen Viestin toimitustiimi osallistuu jatkossa myös kuntayhtymän muun viestinnän toteuttamiseen, esimerkiksi Twitter-tilin päivittämiseen. Messukokemusta on jo Oulun ammattikorkeakoulun yhteistyötapahtumasta, jossa toimitustiimin naisväki esitteli Oulunkaaren palveluja sosiaali- ja terveysalan opiskelijoille. Seuraava lehti ilmestyy perjantaina 11. joulukuuta. Mukana on muun muassa avotyöntekijöiden haastatteluja sekä terveisiä Oulunkaaren muiden jäsenkuntien vastaavista yksiköistä. Urheilupalstalla on lenkkeilyasiaa, ja musiikkipalstalla tutustutaan Mikko Alataloon. Lehden voi ostaa Työhönvalmennuskeskuksesta kolmen euron hintaan tai tilata vuosikerran, jonka hinta on 30 euroa. Työhönvalmennuskeskuksen puhelinnumero on 050 310 7227. Oulunkaaren kuntayhtymän alueella on käynnistymässä marraskuun loppupuolella taksiyrittäjille ja kuljettajille räätälöity pilottihanke, jossa valmennetaan kuljettajia toimimaan avustamis- ja asiointipalvelutehtävissä. Koulutustarve on taksiyrittäjiltä itseltään lähtöisin, ja sen sisältö on siten erittäin käytännönläheinen. Pilottikoulutusryhmään mahtuu kolme kuljettajaa jokaisesta kuntayhtymän alueen kunnasta, ja paikat varataan ilmoittautumisjärjestyksessä. Kuntayhtymässä valmistellaan lisäksi alueen pk-yrittäjille suunnattua kansainvälistä tapahtumamarkkinointihanketta, jossa on tarkoitus kerätä tietoa siitä, miten pienet yritykset voisivat yhdessä tehdä tapahtumamyyntiä niin koti- kuin ulkomaisissakin tapahtumissa. Hankkeessa yrityksillä on mahdollisuus osallistua koti- ja ulkomaan messu- ja markkinamatkoihin, hankkia tietoa kohdemarkkinoista ja verkostoitua muiden yrittäjien kanssa. Yritykset voivat muodostaa jatkossa ryhmän, joka lähtee yhdessä markkinoimaan ja myymään tuotteitaan. Hankevalmistelussa on edelleen myös lähimatkailun kehittämishanke, joka etenee alkuvuodesta 2016. Kaikessa hankesuunnittelussa lähtökohtana on yritysten oma kehittämistarve. Nykyinen rahoitusmalli toimii siten, että mitä enemmän yritys sijoittaa hankkeeseen omaa rahaa, sitä enemmän saa yrityskohtaista kehittämistukea. Yritykset voivat myös muodostaa yritysryhmiä, joille voidaan räätälöidä omia kehittämishankkeita. Edellä mainituista hankkeista ja kuntayhtymän aluetta koskevasta hankesuunnittelusta saa lisätietoja hankevalmistelija Arja Packalénilta, p. 050 566 4179 tai sähköposti arja.packalen@ oulunkaari.com UUTISIA LYHYESTI Tekstiviestimuistutus hammaslääkäriajasta Oulunkaari on ottanut marraskuun alusta käyttöön tekstiviestimuistutuksen suun terveydenhuollossa. Asiakas saa muistutuksen tekstiviestinä hammaslääkärille varatusta ajasta vuorokautta ennen ajankohtaa. Tavoite on vähentää peruuttamattomia poisjääntejä ja käyttämättömiä vastaanottoaikoja. Peruuttamattomasta poisjäännistä hammashoitola perii 15 vuotta täyttäneiltä 39,60 euron maksun. Myöhemmin tekstiviestimuistutus laajennetaan myös muihin palveluihin. Ikäihmisten päivätoiminnan Linnan juhlat 4.12. Merihelmessä Iin ikäihmisten kuntouttava päivätoiminta juhlistaa kymmenvuotista taivaltaan Linnan juhlilla Merihelmessä perjantaina 4. joulukuuta kello 12 alkaen. Tapahtumaan on kutsuttu päivätoiminnan asiakkaiden lisäksi paljon yhteistyökumppaneita muun muassa järjestöistä. Jo kello 10.30 alkaen on mahdollisuus omakustanteiseen ruokailuun, jota varten tulee ilmoittautua suoraan Merihelmeen viimeistään 25. marraskuuta. Perheneuvola on muuttanut kunnanvirastolle Iin perheneuvola on muuttanut kunnanvirastolle. Perheneuvolaan tullaan ajanvarauksella. Psykologien puhelinaika on ma–pe kello 12–13. Vuodenvaihteen aukiolomuutoksia Kuivaniemen terveysasema on suljettuna 23. joulukuuta - 10. tammikuuta. Joulusulku koskee vastaanottoa, kuntoutusta, mielenterveystyötä ja suun terveydenhuoltoa. Kuivaniemeläiset voivat käyttää arkipäivisin Iin (p. 08 5875 6500) ja Simon (p. 08 5875 6900) terveysasemien palveluja sekä päivystysaikoina tavanomaisia OYS:n päivystyspalveluja (p. 08 315 2655). Iin hammashoitola on avoinna normaalisti (p. 08 5875 6537). Iin sosiaalitoimisto ja perheneuvola ovat avoinna joulun aikaan arkipäivinä. Kunnanviraston ollessa suljettuna puhelinaika sosiaalityöntekijöille ja -ohjaajille on ma–pe kello 9–10. Ajanvaraukset sosiaalityöntekijöille sekä toimeentulotukiasioiden neuvonta ja päätösten kysely tapahtuu numeroista 08 5875 6210 ja 050 341 6724. Virka-aikainen sosiaalipäivystys kiireellisissä asioissa on kello 8–16 p. 050 3861 310. Virka-ajan ulkopuolella sosiaalipäivystyksen numero on yleinen hätänumero 112. 4 IIN HYVÄT TUULET - kuntatiedote 4/2015 IIN HYVÄT TUULET - kuntatiedote 4/2015 5 HEIDI TAKALO, MICROPOLIS OY Pohjois-Iihin koko perheen luontomatkailukohde ”LUVITA LUVATON LUPAPISTEESSÄ” - Maaseudun kehittämisyhdistys, Oulun Seudun Leader ry on myöntänyt Iin kunnalle Hiastinlahden luonto- ja virkistysalueen investointihankkeeseen 102 640 euron rahoituksen. Pohjois-Iin Iijokisuistossa sijaitseva Hiastinlahti on yksi kunnan matkailuohjelman 2020 toteuttamissuunnitelman kehittämiskohteista, mutta myös maakunnallisesti arvokas maisema-alue ja lintuvesikohde. Alue kuuluu valtakunnalliseen lintuvesisuojeluohjelmaan sekä EU:n Natura 2000 -verkostoon. Investointihanke sisältää opastetun luontopolun pitkospuineen, nuotiopaikan, laavun sekä lintutornin rakentamisen. Työt käynnistetään alueella jo tulevana talvena, mutta pääosa rakennustöistä tehdään lintujen pesimäkauden ulkopuolella 1.8.2016 alkaen. Hankkeen yhteistyöosapuolina toimivat kunta ja Pohjois-Iin kyläyhdistys ry sekä asiantuntijana Pohjois-Pohjanmaan Lintutieteellinen yhdistys ry. ”Oma tupa, oma lupa” ei päde rakentamisessa. Eritasoisia lupia tarvitaan rakentamisen laajuudesta riippuen. Yleiset luvat on määrätty maankäyttö- ja rakennuslaissa, -asetuksessa sekä tarkemmat kunnan rakennusjärjestyksessä. Mikäli rakennus on rakennettu ilman asianmukaista lupaa, on kysymyksessä luvaton rakentaminen. Rakentaja voi kuitenkin hakea lupaa jälkikäteen, mutta jos lupaa ei myönnetä, voidaan omistaja velvoittaa purkamaan rakennus pois uhkasakolla tai teettämisuhalla. Iin rakennusvalvonta käsittelee vuodessa yhteensä noin 300 rakennus-, toimenpide- ja ilmoituslupapäätöstä. Rakennustarkastaja Hannu Paasovaara kertoo, että marraskuussa julkistetun Luvita luvaton lupapisteessä -kampanjan tavoitteena on hyvän rakennustavan sekä käyttöturvallisuuden edistäminen sekä rakentajien tasapuolinen kohtelu. Kampanjalla tavoitellaan ilmoittamaan kaikista vuonna 2000 tai sen jälkeen rakennetuista kylmistä rakennuksista, jotka vaativat toimenpideluvan tai rakennusluvan. Lisäksi kampanjan piiriin kuuluvat kaikki rakennukset, joissa tulisija vaatii rakennusluvan ja mikäli rakennus on rakennettu vuonna 1980 tai sen jälkeen. Jos luvattomasta rakennuksesta pystyy esittämään jo maksetun kiinteistöverolipun, tällöin peritään vain normaali lupamaksu. Tyypillisesti rakentaja jättää hakematta lupaa piha/talousrakennukselle, grillikodalle, varastolle tai liiterille. Yleensä syynä on tietämättömyys, mutta myös väärinkäsitys tai välinpitämättömyys kiinteistön rakennusoikeudesta (sitä ei ole tai se on jo käytetty). Luvattomuus tarkoittaa myös kiinteistöveron kiertämistä. Myös lupaetäisyydet naapurin rajasta koetaan usein epäselvinä. Jos rakentaminen tapahtuu alle 4 metriä naapurin rajasta kaava-alueella ja 5 metriä haja-asutusalueella, vaatii se aina erillisen luvan. Kaava-alueella saa rakentaa ilman lupaa kuitenkin esimerkiksi leikkimökin, kasvihuoneen, jätekatoksen tai esimerkiksi koiran ulkohäkin. Paasovaara muistuttaa, että luvaton rakentaminen on aina riskirakentamista. Jos luvaton rakennus palaa tai se aiheuttaa terveyteen liittyviä vahinkoja, vaikuttaa se vakuutusasioiden käsittelyyn ja mahdollisiin korvaussaataviin. Lupien puuttuminen tulee esille usein viimeistään kiinteistön myynnin yhteydessä, sillä asunnonvälittäjät tarkistavat tontin rakennukset ja niiden luvat. Toimelias kyläyhteisö maaseudun ideanikkarina Pohjois-Iin kyläyhdistys on ollut aktiivinen koko Hiastinhaaran alueen kehittämisessä ja ympäristön kunnostamisessa vuodesta 2002 alkaen, toteaa kyläyhdistyksen puheenjohtaja Anita Sievänen. Alueella on ollut mm. lammaslaidun kahtena edellisenä kesänä, sekä rannassa oleva uimapaikka ja pysäköintialue on kunnostettu talkoovoimin. Kunta on ollut mukana tukemassa kyläyhdistystä vuosien varrella niin suunnittelu- kuin toteutusvaiheessa. Luontomatkailukohteen rakentaminen työllistää pohjoisiiläisiä yrittäjiä ja rakennusalan ammattilaisia, sekä hanke mahdollistaa ”Lintujen kevätmuuttoa työssäoppimispaikHiastinhaaralle kojen tarjoamisen alan opiskelijoille. Kohteen valmistumi- poikkeavat seuraamaan sen jälkeen Pohjoisharrastajat niin Iistä Iin kyläyhdistys ja koko Oulun seudulta vastaa alueen ylläpidosta kunnan kanssa kuin Lapin ohikulkutehdyn maisemanmatkailijoista”. hoitosopimuksen mukaisesti. Pohjoisiiläinen lintuharrastaja Pauli Jussila kertoo, että Hiastinhaaran ja Hiastinlahden alueet ovat linnuille tarpeellinen muuttoaikainen levähdyspaikka, ja sieltä löytyvät kevään ensimmäiset sulan veden kohdat. Lintujen kevätmuuttoa Hiastinhaaralle poikkeavat seuraamaan harrastajat niin Iistä ja koko Oulun seudulta kuin Lapin ohikulkumatkailijoista. Uudella lintutornilla järjestetään ensi toukokuussa BirdLife Suomen valtakunnallinen vuosittainen Tornien taisto -lintutapahtuma, jossa osallistujat havainnoivat kahdeksan tunnin aikajaksolla mahdollisimman monta lintulajia. Tapahtumalla tehdään lintuharrastusta tunnetuksi, ja osallistumismaksuilla kerätään varoja linnustonsuojeluun. ANITA SIEVÄNEN Pohjois-Iin kyläyhdistyksen hallituksen halkotalkoot Hiastinhaaran laavulle. rakennusvalvonta kampanjoi luvallisen rakentamisen puolesta Micropoliksen EnergiaPlus-hanke selvittää parhaillaan aurinkosähköpuiston kannattavuutta eri kokoluokissa ja ympäristöissä. Kiinnostava selvityskohde aurinkovoimalalle on esimerkiksi vanha turvetuotantoalue, joka on riittävän laaja, puustoton sekä sinne on olemassa valmis tiestö. EnergiaPlus-hanke on käynnistynyt vuoden 2015 alusta, ja se jatkuu 2017 vuoden loppuun. Lisätietoja hankkeesta www.greenpolis.fi/fi/energiaplus Aurinkoenergian yhteishankinnan myötä 9 uutta aurinkovoimalaa Aurinkoenergian hyödyntäminen kiinnostaa yhä enemmän kotitalouksia ja yrityksiä sekä lämmön että sähkön tuotannossa. Kunnan kiinteistöyhtiö Iilaakso Oy kilpailutti keväällä aurinkoenergiajärjestelmiä tarjoavia suomalaisia yrityksiä yhteishankinnasta kiinnostuneiden iiläisten ja lähikuntalaisten puolesta. Kesän aikana yhteishankinnan myötä tilattiin yhteensä yhdeksän uutta aurinkovoimalaa. Mukana on niin verkkoon liitettäviä sähkövoimaloita, yksi aurinkokeräinvoimala (lämpö) ja yksi akustollinen saarekejärjestelmä kesämökille. Voimaloiden laskennallinen yhteisteho on noin 31 kW. Verkkoon kytkettynä tyypilliset aurinkosähköjärjestelmät ovat nimellisteholtaan omakotiluokassa 1 - 10 kW ja isommissa kiinteistöissä 10 - 100 kW. Myös kunta investoi yhteensä kaksi 10 kWp tehon aurinkosähkövoimalaa Micropoliksen kiinteistöön sekä elokuussa 2015 valmistuneisiin uusiin hoiva- ja palveluasuntoihin. Micropoliksen katolle on aiemmin asennettu jo 27 aurinkokeräintä, joiden tuottamaa lämpöä hyödynnetään kiinteistön käyttöveden lämmityksessä. Pimentyvien syyskuukausien (elo-, syys- ja lokakuun) aikana Micropoliksen sähköpaneelit ovat tuottaneet noin 2 MWh, joka vastaa 10 prosenttia omakotitalon keskimääräisestä vuosikulutuksesta (20 000 kWh). Vuodesta vain keskitalvella joulu-tammikuussa säteilyenergiaa ei saada juurikaan talteen. Yhteistilauksen ansiosta yksittäisen järjestelmän hinta on edullisempi, ja yhteisesti kerran tehty tarjouskilpailu hyödyttää kaikkia osallistujia, toteaa yhteishankinnan vetäjänä toiminut energia-asiantuntija Kari Manninen Iilaakso Oy:stä. Kun voimaloita alkaa ilmestyä naapuruston katoille, yhä useampi uskaltaa tehdä päätöksen hankinnasta. Laitteiston hankintojen takaisinmaksuajat ovat noin 10-15 vuotta, mutta Manninen painottaa, että suurin säästö syntyy, jos käyttäjä pystyy hyödyntämään mahdollisimman suuren osan aurinkosähköstä itse. Osa yhteishankinnasta kiinnostuneista on siirtänyt hankintapäätöksen ensi vuoden kevääseen, joten aurinkoenergian hyödyntäminen Iissä voi jatkossa olla vielä suurempaa, Manninen arvioi. Palveluntarjoajien antamat tarjoukset ovat olleet voimassa vielä toistaiseksi, joten yhteishankintaan ehtii mukaan vielä. Iilaakso.fi -verkko sivuilta löytyy kolme linkkiä, joiden kautta voi seurata Micropoliksen, hoiva- ja palveluasuntojen sekä yhden iiläisen omakotitalon aurinkovoimaloiden reaaliaikaista tuotantoa. lllinsaaren suositut kuntoilureitit ovat käytettävissä ympäri vuoden. Osa reiteistä on valaistuja. Kuntoilureitit lähtevät hiihtomajalta, jonne on opastus 4-tieltä Iin siltojen kohdalta. Virkistyskohteita kunnostetaan alueen työllisyyttä parantaen Lokakuisesta tihkusateesta huolimatta Iin suosituimmalla ulkoilu- ja virkistysalueella Illinsaaressa työstetään uusia aitaelementtejä sekä siistitään kuntoilureittien ja hiihtolatujen ympäristöä. Myös ulkoilijoiden vapaassa käytössä olevan nuotiopaikan huopakatto on uusittu ja talvea varten kota on varustettu polttopuin. osallistua myös työkokeilulla. Ohjauspalvelua tarjotaan myös kaikille iiläisille hankkeen kohderyhmään kuuluville työttömille, ei vain pelkästään hankkeen kautta palkkatukityöhön osallistuville, korostaa Miettunen. Työnhakijoilla on lisäksi hankkeen kautta mahdollisuus suorittaa erilaisia taito- ja opintokokonaisuuksia kuten korjausrakentamisen ja työmaaohjaajan kursseja sekä myös lyhempiä koulutukLISÄsia kuten työturvallisuus-, tulityö- ja ensiapukortti. Koulutukset ovat makTIETOA suttomia työnhakijoille, ja hankkeessa ta es hankke suunnitellaan toteutettavaksi sellaisia www.ii.fi/ koulutuksia, joista työnhakijat hyötyvät luonnosta työnhaussa. Myös nuorille pyritään järjestämään toiveiden mukaista koulutusta. Heinäkuussa käynnistynyt kunnan kolmivuotinen Työtä luonnosta Iissä -hanke työllistää iiläisiä työttömiä alueen viihtyvyyttä lisäävien kunnossapito- ja rakennustehtävien parissa. Syksyn aikana palkkatuella on työskennellyt yhteensä seitsemän henkilöä. Hankkeen kautta työllistyneet Henri Lindgren ja Ilpo Tumelius toteavat yhteistuumin, että ulkotöihin on syksyisistä koleista keleistä huolimatta aamulla mukava tulla, kun omia kädentaitoja pääsee hyödyntämään hyvässä työporukassa. Palkkatukea, koulutusta ja ohjausta Syyskuun lopulla Iin työttömyysaste oli 16,7 prosenttia (680 henkilöä). Pitkäjaksoisesti yli vuoden työttömänä on ollut 244 henkilöä. Eniten työttömyys koskettaa Iissä rakennusalan sekä korjaus- ja valmistusalan sekä palvelu- ja myyntialan osaajia. Työllisyystilanne on hieman parantunut heinäkuun huipusta, jolloin noin joka viides oli työttömänä (20,4 %). Projektipäällikkö Jenni Miettusen mukaan Työtä luonnosta Iissä -hankkeeseen voivat osallistua pitkään työttömänä olleet tai ikäryhmiin alle 29- ja yli 50-vuotiaat kuuluvat työttömät. Hankkeen käytettävissä on palkkatukea 3-6 kuukautta kestäviin työllistämisjaksoihin, joita on mahdollista räätälöidä työntekijän osaamisen ja kiinnostusten mukaan. Suurin osa työtehtävistä on ulkoalueiden hoitoa ja kunnostusta, mutta hankkeen kautta voi työllistyä myös muihin tehtäviin, kuten maisemanhoidon suunnitteluun ja työnohjaukseen. Hankkeessa työskentelee projektipäällikön lisäksi myös koulutusohjaajaharjoittelija, jonka tehtävänä on auttaa työnhakijoita urapolun suunnittelussa sekä edistää jatkotyöllistymistä. Osallistujat voivat työllistyä myös paikallisille yrityksille ja yhdistyksille kunnan palkkatuen turvin. Mahdollisuuksien mukaan hankkeen töihin voi Paikallistoimijat voivat ehdottaa kunnostuskohteita Tulevan talven aikana hankkeessa laaditaan kunnostussuunnitelmat valittuihin luonto- ja virkistyskohteisiin, joita kartoitetaan yhteistyössä paikallisten kyläyhdistysten, seurojen ja kunnan teknisten palveluiden kanssa. Luonto-, virkistys- ja ulkoilukohteita kunnostetaan kaikkia kuntalaisia mutta myös matkailijoita ajatellen. Taajamasta kauempana sijaitsevien kohteiden kunnostuksessa oleellista ovat paikallistoimijoiden toiveet ja osallistuminen töiden suunnitteluun sekä kohteen hoitoon myös jatkossa. Myös mahdollisia työantajia kuten alueen yrityksiä ja yhdistyksiä koulutetaan työnohjaukseen sekä työnantajataitoihin, joilla turvataan alueiden kunnossapito ja työllistäminen myös hankeajan jälkeen. Miettunen kertoo, että koulutusten myötä Iin alueen yhdistyksillä ja muilla toimijoilla on jatkossa taitoja työllistää paikallisia työttömiä oman alueensa viihtyisyyttä ylläpitävillä töillä yhteistyössä kunnan kanssa. Jos kylillä toimivilla yhdistyksillä ja seuroilla on suunnitelmia esimerkiksi kylätalojen tai muiden kohteiden kunnostamiseksi tai vaikkapa luontopolun ja tulipaikan rakentamiseksi, voi Miettusen mukaan hankkeen kautta saada työvoimaa kohteisiin. Hanketta rahoittaa Euroopan sosiaalirahasto (ESR) ja Iin kunta. Toimi ajoissa! Lupamaksu luvattoman rakentamisen osalta kaksinkertainen Ensi vuoden 2016 alusta lähtien luvattoman rakennuksen lupamaksu kaksinkertaistuu. Vielä loppuvuoden ajan luvattomalle rakennukselle voi hakea lupaa ilman korotettua maksua. Rakennusvalvonta suorittaa jatkuvaa valvontaa ja tehostaa sitä talven aikana. Iissä rakennuslupaa voi hakea myös kätevästi verkossa lupapiste.fi -palvelun kautta. Hakemukseen on liitettävä selvitys hakijan rakennuspaikan hallintaoikeudesta sekä rakennuksen pääpiirustukset eli pohja-, julkisivu- sekä asemapiirros. Lupapiste.fi -palvelu ilmoittaa hakijan sähköpostiin, kun lupapäätös on tehty, ja myöhemmin laskun yhteydessä hakija saa päätöksestä paperikopion postitse kotiin. Rakennusvalvonnan tiloissa voi maksutta käyttää skannauspalvelua paperiversioiden muuttamiseksi sähköiseen muotoon (pdf ). Mikäli hakija on epävarma sähköisestä järjestelmästä tai hänellä ei ole tarvittavia välineitä hakemuksen tekemiseen verkossa, voi opastusta pyytää rakennusvalvonnan henkilöstöltä. Vuoden 2011 haetut rakennusluvat raukeavat Rakennuslupa on voimassa aina 5 vuotta. Ensi vuonna raukeavat vuonna 2011 haetut rakennusluvat. Jos rakentaminen on jäänyt kesken tai rakennuksen loppukatselmus on pitämättä, pitää rakentajan hakea ajoissa jatkoaikaa (max. kolme vuotta). Tämä onnistuu myös lupapiste.fi -palvelun kautta. Iin rakennustarkastajat tavoittaa [email protected] ja puhelimitse seuraavasti: Hannu Paasovaara p. 050 395 0361 (ma, ti, ke, pe klo 9.00 - 15.30, torstaisin ei puhelinvastaanottoa) Urpo Hyry p. 050 430 2615 (ma, ke, to, pe klo 9.00 15.30, tiistaisin ei puhelinvastaanottoa) 6 IIN HYVÄT TUULET - kuntatiedote 4/2015 Instituutin ajankohtaiset Kansalaisopiston järjestämille Iin ja Kuivaniemen lavatanssikursseille mahtuu vielä osallistujia, erityisesti mukaan toivotaan miehiä. Nyt tanssikengät esille ja kursseille ilmoittautumaan! Iissä on tarjolla Lavatanssin alkeiskurssi (kurssinro 110501) la klo 14.00-15.30 ja alkeisjatko-jatkokurssi (110500) la klo 15.45-17.15. Tanssipaikkana toimii Iin työväentalo. Opetus jatkuu vkolle 50 ja käynnistyy joulutauon jälkeen vkolla 1. Kuivaniemen nuorisoseurantalolla tanssitaan Lavatanssin alkeisjatkokurssilla (110502) ke klo 17.30-19.00 ja Lavatanssin jatkokurssilla (110503) ke klo 19.15-20.45. Kuivaniemellä opetus jatkuu vkolle 48 ja jatkuu joulutauon jälkeen vkolla 2. Ilmoittautua voi soittamalla kansalaisopiston opistosihteeri Seija Sunnarille p. 050 3950 387. IIN HYVÄT TUULET - kuntatiedote 4/2015 Pieni on SUURIN Evankelis-luterilaisen kirkon ensimmäinen päiväkerho aloitti toimintansa Turun tuomiokirkkoseurakunnassa syksyllä 1945. Aloitteen kerhosta teki äiti, joka toivoi virikkeellistä arkitoimintaa lapsille seurakunnassa. Kerho oli ensimmäinen arkisin kokoontuva kirkon varhaiskasvatuksen muoto Suomessa. Iin seurakunnassa päiväkerhotoiminta käynnistyi vuonna 1973. P Teksti ja valokuva: Oskari Mattila, TOP-harjoittelija Ii-instituutti. TOP/ TET-jakson aikana oppilas tutustuu jonkin yksittäisen työnantajan tiloissa tehtävään työhön. Nurkka on nuorten oma olohuone Nuorisotila Nurkan kävijät tulevat yleensä juomaan kahvia ja pelaamaan pelejä. Nurkassa on kiva viettää aikaa, koska talvi on tulossa ja pihoilla alkaa olla kylmä, sen sijaan Nurkassa on lämmin ja hyvä olla. Nurkassa käyvillä nuorilla ei ole muuta negatiivista palautetta paitsi siitä, kuinka takkia ei saa pitää päällä sisätiloissa ja että kuinka Nurkka ei ole tarpeeksi pitkään auki, siksi nuoret toivoivat Nurkan aukioloaikojen pidentämistä. Nuoret toivovat, että Nurkkaan saataisiin uusi biljardipöytä, siihen kepit sekä lisää konsolipelejä. Nuoremmista kävijöistä, joita haastattelin, suurin osa ei ollut käynyt Nurkassa, mutta on käynyt useimmissa Nurkan järjestämissä liikuntakerhoissa. Liikuntakerhossa saa harrastaa ja pitää hauskaa, koska ohjaaja on hyvä ja rauhallinen, näin kertovat liikuntakerhossa käyvät nuoret. Liikuntakerhossa käyvät toivovat tulevaisuudessa olevan enemmän jalkapalloa, salibandyä ja hippaa. Kysyvä saa TOP-paikan Neste Oil Iin omistaja Jussi Nenonen kertoo heillä olleen toppilaisia jokaisena vuonna ja että on ollut positiivista näyttää nuorelle, minkälaista työtä he oikein tekevät. Tänä vuonna he päättivät ottaa toppiin kaksi Valtarin koulun JOPO-luokan oppilasta, Tomi Lehtolan ja Markus Paukkerin simppelisti, koska he kysyivät top-paikkaa ensimmäisinä. Neste Ii ottaa kesätyöläisiä kesätyösetelillä, mutta jos kassahommiin haluaa, pitää olla yli 18-vuotias, koska alkoholi/tupakkatuotteita myydään myös heillä. Lehtolan ja Paukkerin hommiin kuuluu mm. pöytien putsausta, hyllyjen siivousta sekä tiskausta. Pojat kertovat pitävänsä top-paikastaan ja harkitsevat kesätyöpaikan hakemista samalle työpaikalle. SuPerin Iijoki seudun ao tiedottaa Muistutus syyskokouksesta, joka pidetään Micro poliksessa (Piisilta 1, Ii) torstaina 19.11. klo 18.00. Sääntömääräisten asioiden lisäksi kokouksessa asetetaan mahdolliset ammattiosaston ehdokkaat liittohallituksen jäseniksi ja valitaan vaalipiirikokousedustajat. Tarjolla torttukahvit. Tervetuloa! Jäsentietojen päivitys viimeistään 31.12.2015, jotta äänioikeus ja vaalikelpoisuus voidaan todeta. Vaaleissa 16.3.-4.4.2016 valitaan tärkeimmät SuPer-päättäjät. Kirjaudu jäsensivuille osoitteessa www.superliitto.fi. Ilman kirjautumista myös verkkosivuilla kohdassa Jäsenyys -> Jäsentietojen päivitys. Osallistut samalla liiton SuPer-arvontaan. äiväkerhoa ja kirkon monimuotoista varhaiskasvatusta juhlitaan kerhokaudella 2015-2016 teemalla ”Pieni on suurin”. Jokainen seurakunta on haastettu juhlistamaan omaa varhaiskasvatustaan ja päiväkerholaisia syksyllä alkaneen juhlavuoden aikana. Päiväkerho on paitsi yksi kirkon kasvatustyön menestystarinoista, myös kansainvälinen menestystarina. Muissa luterilaisissa kirkoissa ei ole toimintaa, joka vielä tänäkin päivänä tavoittaisi laajasti alle kouluikäisiä lapsia ja olisi sekä pedagogisesti että sisällöllisesti laadukasta. Tänä päivänä Iin seurakunnan päiväkerho tavoittaa noin 20 % iiläisistä alle kouluikäisistä lapsista. Voidaan siis hyvällä syyllä sanoa, että Iin seurakunnan päiväkerhotyö on kuntatasolla hyvin merkittävä varhaiskasvatuksen työmuoto. Päiväkerho tukee kotien kristillistä kasvatusta sekä antaa lapselle kokemuksia ja aineksia elämänkatsomuksensa rakentamiseen. Päiväkerhossa pai- nottuvat lapsesta välittäminen, lapsuuden ilon kokemukset ja lapsen hengellisen herkkyyden vaaliminen. Päiväkerho rakentaa lapsen kokemusta seurakunnasta, jossa hän tulee kohdatuksi kokonaisvaltaisesti ikäkaudelleen merkityksellisellä tavalla. Lasta autetaan tutustumaan Jumalan sanaan, erityisesti Raamatun kertomuksiin. ”Päiväkerhossa edistetään lapsen tietojen ja taitojen kehitystä. Ryhmätoiminnassa korostuu erityisesti lapsen sosiaalisten taitojen kehittyminen.” Päiväkerhossa edistetään lapsen tietojen ja taitojen kehitystä. Ryhmätoiminnassa korostuu erityisesti lapsen sosiaalisten taitojen kehittyminen. Päiväkerho toimii myös yhteistyössä oman kunnan päivähoidon ja oman seurakunnan muiden työalojen kanssa. Iin seurakunnan päiväkerhoon on sen 42-vuotisen historian aikana vakiintunut kahdeksan päiväkerhoryhmää: seitsemän 3–5-vuotiaiden lasten ryhmää ja yksi 5-vuotiaiden lasten ryhmä. Kukin ryhmä kokoontuu kerran viikossa kaksi tuntia kerrallaan. Iin seurakunnan päiväkerhotoiminnassa on ilmennyt jo sen aloittamis- vuodesta alkaen positiivinen ongelma: kerhoon ei ole voitu ottaa kaikkia halukkaita lapsia. Tämä positiivinen ongelma kertoo siitä, että päiväkerhotoimintaa arvostetaan ja sillä on tulevaisuutta. Tänä syksynä tuohon ongelmaan on haettu ratkaisua avoimella päiväkerhoryhmällä. Torstaiaamuisin seurakuntatalon päiväkerhotiloissa kokoontuu päiväkerhoryhmä, johon saavat tulla sellaiset lapset, jotka eivät ole saaneet päiväkerhopaikkaa tai jotka pääsevät käymään kerhossa aina silloin tällöin. Ryhmään ilmoittaudutaan noin viikko etukäteen. Vuosien aikana päiväkerho on laajentunut monimuotoiseksi perheitä ja lapsia kokoavaksi kirkon varhaiskasvatukseksi. Päiväkerhon rinnalla toimivat seurakuntien perhekerhot, ennaltaehkäisevä perhetyö, muskarit, vauvakahvilat ja monet muut uudet toiminnot. Niissäkin keskitytään lapsen kokemuksiin ja kohtaamiseen. Näissä toiminnoissa ei sovi unohtaa vanhempien vertaistukea ja sen merkitystä perheiden hyvinvointiin ja jaksamiseen. Päiväkerhotyön pitkä perinne ja kehittäminen kertovat lasten merkityksestä kirkossa. Lapset ovat tärkeitä seurakuntalaisia, ja lapsuus on juuri nyt tärkeä elämänvaihe, johon kannattaa panostaa. Pienet saavat olla suurimpia seurakunnassa, niin myös täällä Iissä. Teksti ja kuva: PEKKA NEVALAINEN Iin seurakunnan vastaava lastenohjaaja KulttuuriKauppila Taidekeskus – Art Centre Residenssitaiteilija esittäytyy Teksti ja kuva: Senni Kela Lokakuussa KulttuuriKauppilan kansainvälinen taiteilijaresidenssi sai jälleen uuden asukkaan. 33-vuotias skotlantilainen kuvataiteilija Emily Ritchie asuu ja työskentelee Iissä joulun pyhiin saakka. Iihin edinburghilaislähtöisen taiteilijan sai hakeutumaan paikkakunnan tarjoama rauha ja kaunis luonto. Ritchie kaipasi irtiottoa päivätyöstään, jotta voisi täysin keskittyä taiteelliseen työskentelyynsä. Suomalainen kulttuuri- ja taidekenttä on hänelle ennestään melko tuntematon, mutta hän tunnustautuu Aki Kaurismäki -elokuvien ystäväksi. Residenssijakson tavoitteena Ritchiellä on saada valmiiksi mahdollisimman paljon uusia töitä ja tuottaa myös pieni julkaisu. Iissä syntyneistä teoksista kootaan myös näyttely, joka kantaa nimeä E.R.R.- KK - Ii. Näyttely on esillä KulttuuriKauppilassa 11. - 17.12. tiistaista sunnuntaihin klo 12-18. Näyttelyssä on esillä maalauksia, piirroksia ja grafiikkaa. Taiteilija suunnittelee esittelevänsä täällä syntyneitä töitään näyttelyssä myös kotikaupungissaan Edinburghissa kotiinpaluunsa jälkeen. Taiteilijan pääsee tapaamaan lauantaina 28.11. joulumarkkinoiden yhteydessä järjestettävässä KulttuuriKauppilan avoimien ovien päivässä klo 12-15. KIRJASTO TIEDOTTAA Lukuopas Iin kirjasto tarjoaa asiakkailleen uutena palveluna Lukuoppaan. Vastaava palvelu on myös Oulun kaupunginkirjastossa, ja se on osa Lukuiloa kaikille -projektia. Lukuopas auttaa nimensä mukaisesti etsimään uutta luettavaa. Lukuopas kartoittaa toiveesi ja valitsee niiden perusteella kirjoja luettavaksesi tai lähettää sähköpostiisi suosituslistan. Voit täyttää kyselyn lukutoiveistasi kirjaston verkkosivuilla osoitteessa ii.fi/kirjasto/lukuopas tai paperiversiona Iin kirjastoissa. Lukuopaspalvelu aloitetaan Kirjaston yö -tapahtumassa 27.11.2015. OUTI-kirjastoille uusi kirjastojärjestelmä 7.1.2016 OUTI-kirjastojen kirjastojärjestelmä vaihtuu vuodenvaihteessa 2015-2016. Kaikki OUTI-kirjastojen toimipisteet ovat suljettuja 21.12.2015–6.1.2016. Kiinniolon aikana: • Verkkokirjasto ei ole käytössä • Varauksia ei voi noutaa • Laina-ajat pidennetään, eräpäiviä ei tule kiinnioloajalle • Palautuksia otetaan vastaan, mutta niitä ei käsitellä • Myöhästymismaksuja ei kerry Mikä muuttuu uuden kirjastojärjestelmän myötä? •Varaaminen muuttuu maksuttomaksi. Noutamattomasta varauksesta peritään maksu. •Lainat voi palauttaa maksutta mihin tahansa OUTI-kirjastoon. •Kaikkien OUTI-kirjastojen kokoelmat ovat varattavissa. •Laina- ja palautuskuitit on mahdollista saada sähköpostiin. Maksut 7.1.2016 alkaen • Myöhästymismaksu................................0,15 e/pv/teos • Pikalainan myöhästymismaksu...............0,40 e/pv/teos • Palautuskehotus.....................................1 e • Noutamaton varaus................................1 e • Kaukolaina..............................................1 e • Uusi kirjastokortti...................................3 e • Lasten ja nuorten aineistosta ei mene myöhästymismaksuja. • Myöhästymismaksut kertyvät myös kiinniolopäiviltä. • Palautuskehotuksen lähettämisestä peritään aina maksu. • Kaikki maksut tulee suorittaa kerralla, lyhennysmahdollisuutta ei ole. • Lainaaminen ja varaaminen estyvät, jos maksuja on 8 euroa tai enemmän. Lisätietoja omasta kirjastostasi tai osoitteesta www.outikirjastot.fi/koha 7 8 IIN HYVÄT TUULET - kuntatiedote 4/2015 La 21.11. Olhavan koulun joulumyyjäiset Klo 10.00 - 13.00 Olhavan koululla, Koulukuja 9, 91140 Olhava Perinteiset joulumyyjäiset järjestetään yhteistyössä porinapiirin kanssa. Tervetuloa myymään, ostamaan ja viihtymään. Pöytävuokra 5€. Järjestäjänä Olhavan koulun vanhempainyhdistys ja porinapiiri. Pöytävaraukset ja lisätiedustelut Jaana p. 040 770 5446. Ti 24.11. Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto jalkautuu Iihin Vaihtoehtoiset ajat klo 13 - 18 välillä. Yrittäjä, tule keskustelemaan maksutta yrityksen henkilöstöön tai yrityksen kehittämiseen liittyvistä asioista TEtoimiston yrityspalveluiden asiantuntijan kanssa. Kerromme sinulle esimerkiksi henkilöstön palkkaukseen, osaamiseen tai muihin yrityksen kehittämiseen liittyvät asiat (mm. yritystuet) ja ohjaamme sinut tarvittaessa myös muihin yrityskehittäjäpalveluihin. Varaa etukäteen oma aikasi asiantuntijamme luo. Ajankohta voidaan neuvotella myös paremmin sinulle sopivaksi. Paikkana Micropoliksen B-siipi. Ajanvarauksen voit tehdä sähköpostitse osoitteella [email protected] tai soittamalla numeroon 0295 056 502. To 26.11. Pohjois-Iin kyläyhdistys ry:n syyskokous Klo 18.00, Pohjois-Iin koulu, Virkkulantie 27, Ii Käsittelemme sääntömääräiset asiat ja kuullaan TESStutkimustuloksia (energiaomavaraisuus) - Pohjois-Ii osana eurooppalaista tutkimusaineistoa, keskustellaan Pohjois-Iin kyläkirjan julkistamisesta ja aineistokeruusta sekä Pohjois-Iin asukaslähtöisestä turvallisuussuunnitelmasta. Lisätiedot: puheenjohtaja Anita Sievänen, p. 0400 461 880 tai [email protected] La 28.11. joulumyyjäiset Iin rauhanyhdistyksellä Klo 16.00 adventin avaus. Ravintolasta kinkkukiusausta runsaine lisukkeineen, hinta 7 e/annos, 35 e/ perhelippu, sekä jouluisen konditoriapöydän herkut. Myyjäispöydät avautuvat klo 17.15, myynnissä tuoretta rieskaa, leipää ja maukkaita leivonnaisia. Lapsille kodalla joulutontun tarinatupa. Arvonnassa hyvät voitot, kaikkien kävijöiden kesken arvotaan 50 euron lahjakortti. Myyjäistuotteiden vastaanotto ry:llä klo 15.00 alkaen. Tervetuloa runsain joukoin joulumyyjäisiin! La 28.11. naisten itsepuolustusja uhkatilannekoulutus Iissä Klo 12.00 - 16.00, Ylirannan koululla, Yli-Iintie 224, 91110 Ii as. Järjestäjä: XLNT Sport. Lisätiedot ja ilmoittautumiset: Janne Ahonen p. 040 911 5929, [email protected] Klo 18.00 - 19.00. Hämärtyvässä syysillassa on hyvä hetki sukeltaa jännityskirjallisuuden pariin. Kempeleessä asuvan kirjailija, kolumnisti ja freelance-toimittaja Ari Paulowin yhdeksäs Jesse Hackman -dekkari Kultainen IiRekry koulutus- ja työnhakumessut ma 25.1.2016 klo 14.00-17.00 Micropoliksen päärakennus Piisilta 1, 91100 Ii Suuntaa uusille työurille messuständeiltä! Saat lisäksi vinkkejä työnhakuun ja tietoa koulutusmahdollisuuksista. Lisätiedot www.ii.�i/rekry kotka ilmestyi elokuussa 2015. Kahvitarjoilu alkaa klo 17.30. Vapaa pääsy. Tervetuloa! Lisätietoja [email protected], p. 050 3106 811. Ti 1.12. satutuokio Kuivaniemen kirjastossa Klo 09.30 - 10.00. Satutuokio järjestetään lapsille kerran kuukaudessa tiistaisin klo 9.30. Satutuokiolla luetaan satuja, lorutellaan ja tehdään muuta mukavaa. Satutuokio kestää noin 30 minuuttia. Satutuokioihin on vapaa pääsy. Tervetuloa satujen maailmaan! Lisätietoja: [email protected], p. 050 3106 811. To 3.12. satutuokio Iin pääkirjastossa Klo 09.30 - 10.00. Satutuokio järjestetään lapsille kuukauden ensimmäisenä torstaina klo 9.30. Satutuokiolla luetaan satuja, lorutellaan ja tehdään muuta mukavaa. Satutuokio kestää noin 30 minuuttia. Satutuokioihin on vapaa pääsy. Tervetuloa satujen maailmaan! Lisätietoja: [email protected], p. 050 3950 385. La 5.12. Kuivaniemen joulumarkkinat Klo 10.00 - 15.00 Kuivaniemen nuorisoseurantalolla, Kirkkotie 17, 95110 Kuivaniemi. Järjestäjä ja lisätietoa: Kuivaniemen Nuorisoseura ry, Raimo Ikonen p. 044 209 4496. Su 6.12. itsenäisyyspäivän juhla Iin kunnassa Klo 9.15 seppeleenlasku sankarihaudoille, Olhava. Klo 10.00 jumalanpalvelus ja seppeleenlasku sankarihaudoille, Iin ja Kuivaniemen kirkot. Seppeleenlaskujen jälkeen noin klo 12.00 itsenäisyyspäivän pääjuhla Kuivaniemen nuorisoseurantalolla. Torttukahvit ja ohjelmaa, juontajana Pentti Ellilä. Linja-autokuljetus Iistä. Jumalanpalveluksen ja seppeleenlaskun jälkeen linja-auto lähtee Iin kirkolta pääjuhlaan Kuivaniemen nuorisoseurantalolle. Linja-auto palaa takaisin Iihin juhlan jälkeen. Juhlassa julkistetaan Kuivaniemen Sotaveteraanien 50-vuotisjuhlakirja ”Sodistamme Rauhaan” Kuivaniemen Sotaveteraanit ry 1965-2015. Kirja on saatavilla juhlan jälkeen hintaan 30 euroa kpl. Klo 15.00 itsenäisyyspäivän juhla Oijärvellä alkaa seppeleenlaskulla sankarihaudoille, minkä jälkeen juhla jatkuu kyläkirkon tiloissa. Ohjelmassa Aikamatka Oijärvellä, jossa aluksi laulu Oijärvelle. 15.12. Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto jalkautuu Iihin Vaihtoehtoiset ajat klo 13 - 18 välillä. Yrittäjä, tule keskustelemaan maksutta yrityksen henkilöstöön Kauppojen eyö aa! d i n o ä s Iis pe 27.11.2015 klo 18-24 1. kertaa Kauppojen yö Iissä - nyt kaikki mukaan! Kauppakeskus Kärkkäisen yö Avoinna: Kauppakeskus Kärkkäinen, Autokeidas, Valokuvaamo Studio Salama ja LinnaPuoti klo 22 saakka. Tervetuloa! Iin Haminan kauppojen yö Avoinna: Kultasepänliike Kulta-Aalto, Iin Kemikalio-tekstiili ja luontaistuote sekä Iin kukkakauppa ja Hiushuone Lumo avoinna klo 21 saakka. Pienkaupat avoinna klo 21 saakka. Tervetuloa! Nurkan ja NuVan yö Pelejä, kisailuja, kokkailua ja hengailua. 7 lk. - 17 -vuotiaat tervetuloa! Iin kirjaston yö Kahvila, toivomuspuu, Joulupukin postilaatikko ja Ämpäripalloturnaus. klo 18-20 Joulukuusiaskartelua poistokirjoista klo 21-22 Aikuisten satutunti S18, lukijoina Sanna Koivisto ja Anita Sievänen klo 22-24 HämäräHumppa -tanssit Iin seurakunnan ja kirkon yö Joululaulukaraoke ja kahvit. Yhteislauluhetkiä tunnin välein alkaen kello 18.30 Ohjelmaa lapsille ja Kahvitarjoilu Pimeydestä valoon -hiljentymisilta Iin kirkossa Tasatunnein yhteinen rukoushetki ! a o l u t e v r Te tai yrityksen kehittämiseen liittyvistä asioista TEtoimiston yrityspalveluiden asiantuntijan kanssa. Kerromme sinulle esimerkiksi henkilöstön palkkaukseen, osaamiseen tai muihin yrityksen kehittämiseen liittyvät asiat (mm. yritystuet) ja ohjaamme sinut tarvittaessa myös muihin yrityskehittäjäpalveluihin. Varaa etukäteen oma aikasi asiantuntijamme luo. Ajankohta voidaan neuvotella myös paremmin sinulle sopivaksi. Paikkana Micropoliksen B-siipi. Ajanvarauksen voit tehdä sähköpostitse osoitteella [email protected] tai soittamalla numeroon 0295 056 502. Pe 18.12. joulurauhan julistus Pohjois-Iihin Perinteinen joulurauha julistetaan Pohjois-Iihin perjantaina 18.12.2015 klo 18.00 alkaen Pohjois-Iin koululla, Virkkulantie 27, 91100 Ii. Tilaisuudessa esitetään ja lauletaan joululauluja, julistetaan joulurauha kylään ja kyläyhdistys tarjoaa glögiä ja joulutorttuja. Ulkoroihukujat ohjaavat tulijat yhteiseen joulunajan tapahtumaamme. Tervetuloa! Lisätiedot: puheenjohtaja Anita Sievänen p. 0400 461 880 tai anita. [email protected] Pe 18.12. Iin Mieslaulajien joulukonsertti klo 20.00 - 21.00 Iin kirkossa, Puistotie 2, 91100 Ii. Perinteinen ja suosittu Iin Mieslaulajien joulukonsertti solisteineen, ohjelma 10 e. Tervetuloa jouluiseen tunnelmaan! Lisätiedot Jari-Jukka Jokela, p. 050 3950 463. Su 20.12. Kuivaniemen ja Simon Pelimannien joulukonsertti klo 13.00 - 15.00 Kuivaniemen Aseman liikuntasalissa, Mattilantie 1, 95100 Kuivaniemi. Perinteisen joulukonsertin ohjelmassa esityksiä ja yhteislaulua. Ohjelma 5 e, sis. kahvin. Lisätiedot: Anne Riepula, [email protected], p. 0400 700 681. To 31.12. Iin uuden vuoden vastaanotto Klo 18.00 sävelhartaus Iin kirkossa. Klo 19.00 Huilingin tapahtuma-alueella (Puistotie 3, Ii) Iin kunnan tervehdys Ari Alatossava, Iin seurakunnan tervehdys Pekka Soronen. Klo 19.30 Stella Pelle viihdyttää ja tulet syttyvät Alfio Bonannon teokselle. Klo 20.00 ilotulitus Nätteporin rannalta. Vapaa pääsy! Tarjolla lämmintä mehua ja makeisia. Hyvää Uutta Vuotta toivottavat Iin kunta ja Iin seurakunta. IiKALENTERI on tarkoitettu kunnassa tapahtuvien tai kunnan järjestämien tilaisuuksien tiedottamiseen. Myös Iissä toimivat yhdistykset, seurat ja yritykset voivat ilmoittaa maksutta järjestämistään avoimista tapahtumista. Kalenteri myös verkossa ii.fi/kalenteri sekä ii.fi/ilmoita_tapahtuma Toivotamme kaikille Hyvää Joulua! Ma 30.11. kirjailija Ari Paulow vierailee Kuivaniemen kirjastossa IiKALENTERI Iin Wanhan Haminankinat k r a m u l u o Jla 28.11.2015 klo 10-15 Perinteiset Joulumyyjäiset Iin Seurakuntalalolla, Nätteporissa ja Huilingin alueella. Iin Joulunavaus Huilingin Näyttämöllä klo 11.00 Iin kunnan tervehdys Erkki Taskila Iin Seurakunnan tervehdys Pekka Soronen Iin kylien tervehdyksen tuo Olhavanseutu klo 11.30 Lastennäytelmä ”Kadonneiden kiparkakkumuottien arvoitus” klo 12.15 Joulupukki seurueineen saapuu klo 12.30 Yhteislauluja Museokahvila Huilingissa klo 13.00 Joulusatuja Iin kirjastossa KulttuuriKauppilan avoimet ovet Paikalla taiteilijat Sanna Koivisto ja Emily Ritchie (UK) Glögiä ja piparia tarjolla! Käsityömyymälä, Yläkatu 16. Avoinna klo 10-15 Joulukirpputori Wanhan Simunan Pirtissä, Yläkatu 13. Avoinna klo 10-18 Ohjelma Ii-instituutti liikelaitos: Riitta Räinä p. 050 3950 305 Markkinapaikat Iin Haminan vanhempainyhdistys ry: Pekka Nevalainen p. 0400 338 838