MYÖNNETYT APURAHAT 2015 - Jenny ja Antti Wihurin rahasto

Transcription

MYÖNNETYT APURAHAT 2015 - Jenny ja Antti Wihurin rahasto
JENNY JA ANTTI WIHURIN RAHASTO JAKOI APURAHOINA
TIETEEN, TAITEEN JA MUUN YHTEISKUNNALLISEN TOIMINNAN HARJOITTAJILLE
11,2 MILJOONAA EUROA
Jenny ja Antti Wihurin rahasto jakoi Finlandia-talossa apurahoina historiansa suurimman summan
11,2 miljoonaa euroa (+ 1,8 %). Tukea myönnettiin 378 yksityishenkilölle tai työryhmälle ja
132 yhteisölle eli yhteensä 510 hakijalle.
Rahasto sai yhteensä 4.830 apurahahakemusta haetun summan ollessa lähes 94 miljoonaa euroa.
Täten noin 12 % haetusta määrästä voitiin myöntää. Jakosumma sisältää 112 kokovuotista, lähinnä
väitöskirja- ja post doc -tutkimusapurahaa, joiden saajille varattiin mahdollisuus henkilövakuutuksen järjestämiseen lisäapurahalla.
Merenkulkuneuvos Antti Wihurin ja rouva Jenny Wihurin "henkisen ja taloudellisen suomalaisen
viljelyn edistämiseen" vuonna 1942 perustama laaja-alainen kulttuurisäätiö on 73 vuoden aikana
jakanut tieteen, taiteen ja muun yhteiskunnallisen toiminnan edistämiseen palkintoja ja apurahoja
nykyrahassa noin 274 miljoonaa euroa.
4H-säätiö
stipendeiksi 4H-nuorille sekä kansainvälisyyden ja lasten ja nuorten
kerhotoiminnan edistämiseen, työllistämisen ja yrittäjyyden tukemiseen
40.000
Aalto Entrepreneurship Society ry
yrittäjyystapahtuma FallUp:in ensimmäisen osan toteuttamiseen
15.000
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu
tutkimukseen "Business view on the Northern Sea Route"
30.000
AIESEC-Suomi ry
kotimaiseen koulutukseen ja kansainväliseen toimintaan
10.000
Aseman Lapset ry
nuorten päihteiden käytön, rikollisuuden ja väkivallan ehkäisyyn ja hoitoon
Walkers-toiminnan avulla paikallisesti ja valtakunnallisesti sekä toiminnan
kehittämiseen
100.000
Avanti! ry
musiikkinäytelmän Sibelius-henkilöpotretti toteuttamiseen ja toimintaan
100.000
Crisis Management Initiative ry (CMI)
15-vuotisjuhlavuoden kampanjan ja tapahtumien toteuttamiseen suomalaisen
konfliktinratkaisutyön tunnettuuden lisäämiseksi
100.000
Defunensemblen kannatusyhdistys ry
taiteelliseen toimintaan
10.000
European Association for Urban History ry
kongressin 13th International Conference on Urban History järjestämiseen
yhteistyössä Helsingin ja Tampereen yliopistojen kanssa
15.000
EYP-Finland ry
Euroopan nuorten parlamentin istunnon järjestämiseen suomalaisille toisen asteen
opiskelijoille
5.000
Finnagora – Suomen kulttuurin, tieteen ja talouden keskus Unkarissa
Einojuhani Rautavaaran Kaivos-oopperan ensiesityksen järjestämiseen
Unkarin valtionoopperassa
50.000
Forum Marinum -säätiö
Töissä merellä -perusnäyttelyn toteuttamiseen
20.000
Haapavesi Folk ry
28. Haapavesi Folk Music Festivalin järjestämiseen
10.000
Helsingin Barokkiorkesterin yhdistys ry
vanhan musiikin konserttisarjan järjestämiseen Helsingin Musiikkitalossa
kaudella 2016
10.000
Helsingin kamarikuoron kannatusyhdistys ry
taiteelliseen toimintaan
20.000
Helsingin kansainvälinen balettikilpailu -yhdistys ry
Helsingin kansainvälisen balettikilpailun järjestämiseen Suomen
Kansallisoopperassa
30.000
Helsingin Kouluraittiuspiiri ry
Kasvun tikapuut -hankkeeseen
5.000
Helsingin Suomalainen Klubi ry
internetsivuston "Svinhufvud – Suomen itsenäistymisen tekijät ja vaiheet"
loppuunsaattamiseen
75.000
Helsinkimissio ry / Musiikin erityispalvelukeskus Resonaari
Erilaiset oppijat ja musiikkiteknologia -hankkeeseen
10.000
Hiiumaa Vabatahtlik Merepääste Selts MTÜ
Wiima-meripelastusaluksen hankintaan
15.000
Hollolan Nuorisoseura ry / Hollo ja Martta international Folklore Festival
Hollo ja Martta kansantanssi- ja -musiikkifestivaalin toteutukseen
8.000
IhmeFilmi ry
maahanmuuttajanuorten kotouttamiseen tarkoitetun elokuvakasvatushankkeen
toteuttamiseen kouluissa ympäri Suomea
8.000
International Centre for Defence and Security (ICDS)
vuosittaisen Lennart Meri Conference (LMC) -konferenssin järjestämiseen
Tallinnassa
30.000
Intomieliset ry
Break the Fight! -kotouttavaan breikkityöpajaan ja esityksen tekemiseen
koulukiusaamista vastaan
10.000
Irti Huumeista ry
toipuvien päihteidenkäyttäjien tukihenkilötoiminnan laajentamiseen muille
paikkakunnille
20.000
Itä-Suomen Yliopistoseura ry
Lasten kesäyliopiston tiedeleirin järjestämiseen 9–12-vuotiaille lapsille
John Nurmisen Säätiö
digitaalisen kulttuuriperinnön projektiin: integraatiot olemassa oleviin palveluihin
ja aineistoihin
5.000
60.000
JoJo – Oulun Tanssin Keskus ry
tanssikiertueen tuottamiseen Suomen, Ruotsin ja Norjan pohjoisilla alueilla
7.000
Juminkeko-säätiö
Matka Vienaan -mobiilisovelluksen loppuunsaattamiseen
4.000
Jääkäritykistörykmentti, Panssariprikaati
historiateoksen "Jääkäritykistö 100 vuotta" tekemiseen
3.000
Kadettikunta ry
valtakunnalliseen maanpuolustusaatteelliseen tiedotus- ja koulutustoimintaan
ensisijaisesti koulunuorison, opettajien ja naisten keskuudessa sekä
turvallisuuspolitiikan tietopankin uudistamiseen ja
Kadettikunta turvallisuuspolitiikan toimijana –tutkimus- ja kirjahankkeeseen
Kamarikuoroyhdistys Krysostomos ry
taiteelliseen toimintaan
Kansalliskirjasto
Jean Sibeliuksen koottujen teosten julkaisutyön jatkamiseen
30.000
8.000
30.000
KATAJA, Kauppatieteiden valtakunnallinen jatkokoulutusohjelma
kurssin "Quantitative Approaches to Business Research" järjestämiseen
5.000
Katternö Skywatchers rf
tutkimukseen "Suurten Mittakaavojen Rakenteiden havaitseminen,
valokuvaaminen ja punasiirtymien määrittäminen / tähtiharrastaja –
projekti 2015–16"
3.500
Kauko Räsäsen ateljeetalosäätiö
ateljeetalon peruskorjaukseen
20.000
Kehittämiskeskus Opinkirjo ry
PopUp-koulun koulutusmateriaalin tuottamiseen
10.000
Kehitysvammaisteatteri La Strada
Federico Garcia Lorcan näytelmän "Don Cristobal" valmistamiseen
10.000
Kellonkartanon ystävät ry
daria ja pashtua puhuville maahanmuuttajille järjestettävään kurssiin
Kellonkartanon kurssikeskuksessa Oulussa
7.000
Kirkon Ulkomaanapu
Changemaker-nuorisoverkoston toiminnan tukemiseen
20.000
Koko Jazzin kannatusyhdistys ry
uuden flyygelin hankintaan Koko Jazz Clubille ja toimintaan
20.000
Kristillinen taidesäätiö
Johannes Kastaja oratorion tuottamiseen orkesterille, kuorolle ja solisteille
15.000
Kulttuuri- ja uskontofoorumi FOKUS ry
artikkelikokoelmaan "Monien uskontojen ja katsomusten Suomi"
Kulttuuriosuuskunta ExClaM!
SibHack Helsinki -tapahtuman demojen esittelyyn Berliinin filharmonian
Sibelius-levytyksen yhteydessä
Kustavin kirjallisuusyhdistys ry
Volter Kilpi Kustavissa -kirjallisuusviikko 2016 järjestämiseen
5.000
20.000
5.000
Lallukan taiteilijaklubi ry
Lallukan taiteilijakodin historiasta kertovaan juhlakirjaan ja peruskorjausraporttiin
30.000
Lapin kamariorkesteri – Rovaniemen kaupunginorkesteri
maakunnalliseen orkesteritoimintaan Lapissa
35.000
Lapin maakuntamuseo
museotyöryhmä TAKO pooli 5:n yhteishankkeeseen "Kuljetusliikenteen
kulttuuriperintö talteen museoihin nykyajan dokumentoinnin avulla"
20.000
Lapin yliopisto
Rovaniemen kansainvälisen konferenssin "In the Spirit of the Rovaniemi Process –
Local and Global Arctic" järjestämiseen
10.000
Lumikinos Production Oy
tanssielokuvan Cold Storage toteutukseen
4.000
Luotsiliitto ry – Luotsikirjasto
perinteisen luotsikirjastotoiminnan ylläpitämiseen ja
merenkulun kirjajulkaisutoimintaan
12.000
M. A. Castrénin seura ry
Ugri.net – Suomalais-ugrilaisia kansoja, kieliä ja kulttuureita esittelevään
verkkotietopakettiin
10.000
Maanpuolustuksen Tuki ry
vapaaehtoisen maanpuolustustyön tukemiseen
90.000
Mannerheim-ristin ritarien säätiö
toiminnan tukemiseen
3.000
Mannerheimin Lastensuojeluliitto ry
Hyvä alku koulutielle- ja Hyvä alku yläkouluun -kampanjoiden toteuttamiseen
vanhemmuuden tukemiseksi
40.000
Matematiikkalehti Solmu
Matematiikkalehti Solmun julkaisemiseen, kehittämiseen, koti- ja ulkomaiseen
yhteistyöhön matematiikan opetuksen alalla sekä matematiikkadiplomitoimintaan
12.000
Meripuolustussäätiö r.s.
vapaaehtoisen maanpuolustustyön tukemiseen
7.000
Miina Sillanpään Seura
lyhytdokumentin valmistamiseen Suomen ensimmäisestä naisministeristä
Miina Sillanpäästä näytettäväksi hänen syntymänsä 150-vuotisjuhlavuoden
aikana järjestettävissä tilaisuuksissa sekä internetissä
5.000
Museoalus Sigynin säätiö
museoalus Sigynin korjaukseen
30.000
Mäntän Musiikkijuhlien Tuki ry
XVII Mäntän musiikkijuhlien ja kansainvälisten pianon mestarikurssien
kehittämiseen
10.000
Naisjärjestöjen Keskusliitto
hankkeeseen "Naisten talous, työ ja hyvinvointi"
15.000
Non Fighting Generation ry
Arvokas kasvatus – kiusaamisen ehkäisyyn lasten ja nuorten harrastustoiminnassa
arvokasvatuksen menetelmin
50.000
Nuori Yrittäjyys ry
Suomalaisten korkeakouluopiskelijoiden osaaminen käyttöön – yrittäjyyttä tukevan
verkkokurssin rakentamiseen osaksi NY Start Up -ohjelmaa
20.000
Open Knowledge Finland ry
hankkeeseen "Prototyypin tekeminen Lajirikkauskartasta, joka visualisoi
valtakunnan biotoopit kartalla"
20.000
Pelastakaa Lapset ry
kehittämishankkeeseen "Perhekuntoutus perheen arjessa – Kotiin tehtävä
perhekuntoutus"
50.000
Punavuoren kamarimusiikkiyhdistys ry
konserttien ja tapahtumien järjestämiseen
4.000
Pyhäsalmen tanssi ry
Täydenkuun tanssit -festivaali 2016 – juhlavuoden järjestelyihin
8.000
Raahen Purjelaivasäätiö
purjealus Raahen Fiian kunnostamiseen ja varusteiden uusimiseen sekä
kunnostamiseen
50.000
Rauman Merihistoriallinen Seura
Rauman merimuseon lisäosan hankintaan
45.000
Raumanmeren merimuseosäätiö rs
raumalaisen laivanrakennuksen aineellisen perinnön saattamiseen tutkimuksen
käytettäväksi luetteloimalla ja järjestämällä laivanrakennuksen kokoelmat sekä
litteroimalla tutkimushaastattelut
5.000
Reippaitten Poikien kannatusyhdistys – Repotuki ry
Partiolippukunta Reippaat Pojat ry:n 100-vuotishistorian tutkimus- ja
kirjoitustyöhön
5.000
Risto Ryti seura
tutkimukseen "Risto Ryti talousmiehenä"
20.000
Ritvalan Nuorisoseura ry
Suomen vanhimman kansanperinnejuhlan Helkajuhlan järjestämiseen
4.000
Rovaniemen Taidemuseon ystävät ry
Tila haltuun! -näyttelyn luentosarjaan
5.000
Ruokakulttuurikeskus Ruukku ry
hankkeeseen "Makumestari-tapahtumat"
20.000
Saamelaistaiteen tukiyhdistys ry
alkuperäiskansojen Skabmagovat-elokuvafestivaalin järjestämiseen Inarissa
10.000
Sairaalaklovnit ry
sairaalaklovnityöhön ja sen kehittämiseen
10.000
Savonlinnan kansainvälisen luontoelokuvafestivaalin kannatusyhdistys ry
Savonlinnan kansainvälisen luontoelokuvafestivaalin 2016 järjestämiseen
Savonlinnan Musiikkiakatemian kannatusyhdistys ry
kansainvälisten liedin, oopperan, kamarimusiikin ja eri instrumenttien korkeimman
tason mestarikurssien sekä laajan konserttisarjan järjestämiseen Savonlinnassa
Sibelius-Akatemian konsertti- ja mestarikurssiyhdistys ry
mestarikurssien järjestämiseen Sibelius-Akatemian opiskelijoille
Sirkuksen tiedotuskeskus ry
kansallisesti ja historiallisesti merkittävien suomalaisten sirkustaiteen video- ja
valokuvakokoelmien digitointiin ja sirkuskokoelman saatavuuden edistämiseen
Sirkus Taika-Aika ry
Joulusirkuksen järjestämiseen
5.000
10.000
8.000
15.000
3.000
Sodankylän elokuvafestivaali ry
Sodankylän elokuvajuhlien arkistomateriaalien ja edesmenneen festivaalijohtaja
Peter von Baghin arkiston selvitystyöhön sekä pysyvää että kiertävää Sodankylän
elokuvajuhlien näyttelyä varten
15.000
SOS-Lapsikylä ry
ihmissuhteita ja luontoyhteyttä vahvistavaan perhetyöhankkeeseen
10.000
Suomalaisen barokkiorkesterin kannatusyhdistys
kotimaista uutta musiikkia ja ranskalaista barokkimusiikkia sisältävän
barokkiorkesterilevyn tekemiseen
15.000
Suomalaisen Kamarioopperan kannattajayhdistys ry
toimintaan
20.000
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura
Codices Fennici – Suomen keskiajan ja 1500-luvun käsikirjoitusten tutkimus- ja
digitointihankkeeseen
30.000
Suomalaiset historiapäivät ry
XVII Suomalaisten historiapäivien järjestämiseen Lahden Sibeliustalossa
10.000
Suomen alttoviuluseura ry
kansallisen alttoviulukilpailun järjestämiseen Tampereella
10.000
Suomen Arvostelijain Liitto ry SARV
Suomen tietokirjailijoiden kanssa yhteistyössä koulutuspäivän järjestämiseen
tietokirjakritiikin kirjoittamisesta
3.000
Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys
50-vuotisjuhlajulkaisuun
5.000
Suomen Historiallinen Seura
valtakunnallisten Historiantutkimuksen päivien järjestämiseen Joensuussa
5.000
Suomen kansatieteilijöiden yhdistys Ethnos ry
"Liikuttava tieto? Kulttuurinen ymmärrys ja vuoropuhelu. IX Kansatieteen päivät"
järjestämiseen Turussa
5.000
Suomen Laivahistoriallinen Yhdistys ry / LAIVA-lehti
suomalaisen laivahistorian tallentamiseen ja julkaisemiseen
5.000
Suomen Liikemiesyhdistys ry
historian koontiin 120-vuotishistoriadokumentiksi, lyhyen esittelyvideon
tuottamiseen ja arkistoaineiston järjestämiseen sekä digitointiin
20.000
Suomen Mentorit ry
korkeakoulutettujen nuorten työllistymisen mentoritoimintaan
20.000
Suomen Merimieskirkko ry
merenkulkijoiden parissa tehtävään työhön
140.000
Suomen Meripelastusseura ry
PR Jenny Wihurin koulutuspurjehduksiin kesällä 2016 Pohjanlahdella ja Saimaalla,
suojavarusteiden hankintaan, kansainväliseen meripelastajavaihtoon ja
pelastusveneiden lisävarusteisiin
140.000
Suomen Metsäyhdistys
biotalous–aiheisen interaktiivisen opetusmateriaalikokonaisuuden toteuttamiseen
verkossa
60.000
Suomen Moottoripyörämuseon Tuki Ry
näyttelyn uudistamiseen – vuoden 2016 vetonaulana Elvis Presley -osasto
10.000
Suomen NNKY-Liitto ry
murrosikäisten lasten äideille vertaistukea tarjoavaan valtakunnalliseen
"Kamalat äidit" toimintaan
10.000
Suomen Nuorisopurjehtijat ry
nuorisopurjehdustoiminnan kehittämiseen yhdessä Suomen Purjelaivasäätiön
kanssa sekä kansainväliseen yhteistyöhön
18.000
Suomen Partiolaiset ry
partiojohtajakoulutukseen ja sen kehittämiseen
30.000
Suomen Rauhanturvaajaliitto ry
rauhanturvaamiseen ja kriisinhallintaan liittyvän tiedon ja materiaalin keräämiseen,
säilyttämiseen ja esittelyyn erilaisin museo-, näyttely-, kirja- ja levytyshankkein
7.000
Suomen Solistiyhdistys ry
konserttitoimintaan
8.000
Suomen vanhan kirjallisuuden päivät ry
Vanhan kirjallisuuden päivät -kirjallisuustapahtuman järjestämiseen Sastamalassa
5.000
Suomen Viron-instituutin Säätiö
suomen kielen oppimateriaalin tuottamiseen 6.–9. luokan oppilaille Virossa osana
Suomi 100 – Viro 100 -juhlaohjelmaa
10.000
Säätiö Institutum Romanum Finlandiae
Wihurin stipendiin nuoren suomalaisen tutkijan työn tukemiseksi
Suomen Rooman-instituutissa
25.000
Taiteen Sulattamo ry
esi- ja alakouluissa lastennäytelmänä esitetyn prinssisadun kuvitukseen ja tekstin
muuttamiseen proosamuotoon kuvakirjana julkaisemista varten
Taloudellinen tiedotustoimisto ry
koululaisten työelämä-, yhteiskunta- ja yrittäjyysvalmiuksien edistämiseen
Yrityskylä-oppimisympäristöissä
Taloustieteellinen Yhdistys ry
Kansantaloudellisen aikakauskirjan ja Finnish Economic Papersin julkaisuun
2.500
30.000
5.000
Tanssin talo ry
yleisölle suunnattujen ohjelmistojaksojen toteuttamiseen ja
talon yhteistuotantomallin kehittämiseen
20.000
Tapio Wirkkala Rut Bryk Säätiö (TWRB)
säätiön piirustusarkiston luettelointiin
15.000
Teatteri Hevosenkengän kannatusyhdistys ry
Suomalaisen lapsuuden historiaa verkkoon – Valokuvakokoelman ja suomalaisten
lelujen digitointihankkeeseen Lelumuseo Hevosenkengässä
10.000
Teatteriyhdistys Tuike ry
Veden alla -nukketeatteriesityksen tuotantoon
10.000
Tekniikan museon säätiö
"Tekniikan maa"-päänäyttelyn käsikirjoitus- ja suunnittelutyöhön sekä
näyttelyyn liittyvän tieteellisen artikkelijulkaisun suunnitteluun
20.000
Tiedekeskussäätiö
"Innovaatio-TET" – Työelämään tutustumisjakso (TET) innovaatio-oppimisen
motivaattorina kehittämiseen
30.000
Topelius-seura ry
kansainvälisen 1800-luvun tutkimuksen konferenssin "Maailma mielessä, teoksessa,
kartalla" järjestämiseen
3.000
Toukka ry
Toukka Lastenkirjakioskin bussikiertueeseen
2.500
Turun Ursa ry
tähtikameran hankintaan Kevola observatorioon
Turun yliopisto, Wihurin fysiikantutkimuslaboratorio
matalien lämpötilojen perustutkimukseen ja siihen liittyvään jatko-opiskelijoiden ja
opiskelijoiden koulutukseen
Turun yliopiston kauppakorkeakoulu, Porin yksikkö
konferenssin 9th Nordic Workshop on Relationship Dynamics NoRD2016
suunnitteluun ja järjestämiseen
Turun yliopiston luovan kirjoittamisen kannatusyhdistys ry
luovan tietokirjoittamisen oppikirjan tekemiseen
Uudenkaupungin merihistoriallinen yhdistys ry
Uudenkaupungin merenkulun 400-vuotishistorian kirjoittamiseen
15.000
170.000
5.000
10.000
5.000
Vaasan ammattikorkeakoulu / Muotoilukeskus MUOVA
tutkimushankkeeseen "Networkindia – Suomalaisten yritysten arvoverkostot
Intiassa"
15.000
Vaikutushistoriallisen tutkimuksen säätiö
Aristotle on Logic and Nature -kollokvion järjestämiseen Helsingissä kansainvälisen
moniosaisen Aristotle Today -juhlavuosikongressin (2400 years Aristotle) puitteissa
10.000
Vapaat tanssijat ry / K&C Kekäläinen & Company
K&C Kekäläinen & Companyn kansainvälisen esitystoiminnan ja strategian
laajentamiseen
5.000
Vihreä Keidas ry
Wihurin rahaston lahjoittaman huumenuorten vastaanottokodin toimintaan
65.000
Väinö Tannerin säätiö
Väinö Tannerista kertovan dokumenttielokuvan valmistamiseen
20.000
Wihurin tutkimuslaitos
sydän- ja verisuonitautien perustutkimukseen sekä laitehankintoihin
1.800.000
Yliopistojen Aasia-verkosto
20-vuotisjuhlakonferenssin järjestämiseen Aasiaan liittyvän tutkimuksen ja
koulutuksen edistämiseksi
10.000
Zodiak Presents ry / Zodiak – Uuden tanssin keskus
Cullberg Balletin ja Zodiakin yhteistuotantohankkeen "Figure a Sea" tuotantoon
15.000
Musiikinopiskelija Kerttu Aalto-Setälä
piccolohuilun hankintaan ja opiskeluun Baselin Musiikkikorkeakoulussa
Filosofian tohtori Elisa Aaltola
tutkimukseen "Tunteet moraalisessa päätöksenteossa: moraalisen toimijuuden
lähteillä"
Diplomi-insinööri Iina Aaltonen
väitöskirjatyöhön "Smart work: A study on how technology changes the way we
work"
8.000
28.000
5.000
Teatteritaiteen maisteri Annika Aapalahti ja filosofian maisteri Anna Hautala
Ahmatti-monologinäytelmän tekemiseen
10.000
Filosofian maisteri Ansa Aarnio
tietokirjan kirjoittamiseen Camilla Mickwitzin tuotannosta 1970-luvun ilmiöiden
esiintuojana
12.000
LL.M Dip Innovation and Communications Law Daniel Acquah
väitöskirjatyöhön "Intellectual Property, Developing Countries and the Law and
Policy of the European Union: Towards Postcolonial Control of Development"
24.000
Ekonomi Ari Olavi Ahola
romaanin "Viimeinen kunnon yritys" kirjoittamiseen
5.000
Diplomi-insinööri Joel Ahola
tietokirjan "Vaellus Suomessa" kirjoittamiseen
6.000
Filosofian maisteri Ilmari Ahonen
väitöskirjatyöhön "Syöpäsolukuvantamisaineistojen tilastollinen analyysi"
Mika Ahonen
saunakulttuurin ylläpitämiseen
24.000
7.000
Filosofian maisteri Patrik Ahvenainen
väitöskirjatyöhön "Luonnonmateriaalien nanotason rakenteen tutkiminen
röntgenmenetelmillä"
24.000
Kauppatieteiden maisteri Piia Aitta
väitöskirjatyöhön "Esseitä talouden ja yhteiskuntavastuun diskursseista
yhtiö- ja työoikeudessa"
12.000
Ulkomaantoimittaja Heikki Aittokoski
tietokirjaan "Kalmantanssi. Matkaopas eurooppalaiseen nationalismiin."
3.000
Kauppatieteiden maisteri Antti Alakiuttu
väitöskirjatyöhön "Vaihtovelkakirjalainat osana hedge-rahastojen
sijoitusstrategioita"
Diplomi-insinööri Tuomo Alasalmi
väitöskirjatyöhön "Classification uncertainty estimation with multiply imputed
data"
Dr. MMag. phil. Elke Albrecht
väitöskirjatyöhön Kalevi Ahon tuotannosta
Kasvatustieteen maisteri Katariina Angeria ja
teatteritaiteen kandidaatti Katri Puranen
Hiljaisia juurtumisia – ritualistiseen ja esitykselliseen työskentelymuotoon
Filosofian maisteri Ilari Angervo
väitöskirjatyöhön "Spin-valves from SFMO thin films"
24.000
5.000
24.000
6.000
24.000
Diplomi-insinööri Linda Annala
väitöskirjatyöhön "Supply chains in emerging markets – the case of sustainable
drinking water"
12.000
Kasvatustieteen maisteri Henrika Anttila
väitöskirjatyöhön "How does learning and teaching feel like – Academic emotions in
school and teacher education"
24.000
Tekniikan tohtori Antti Anttonen
väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen "Viiveherkät ja energiaomavaraiset
heterogeeniset tiedonsiirtoverkot"
5.000
Medianomi Hanna Apajalahti
Kulttuurimatkailijan Lappi -tietoteoksen ennakkotutkimukseen ja kirjoittamiseen
4.000
Terveystieteiden maisteri Eeva Aromaa
väitöskirjatyöhön "Tunteet innovaatiotoiminnassa"
24.000
Master of Science Pratik Arte
väitöskirjatyöhön "Foreign subsidiary survival: the role of economic and
institutional distance"
12.000
Diplomi-insinööri Sanja Asikainen
väitöskirjatyöhön "Bioaktiivisten polymeerien ja 3D-rakenteiden tutkimus"
24.000
Kulttuurineuvos Veijo Baltzar
mustalaiskaunokirjallisen Miranda-romaanin sekä kansainvälisen
musikaalinäytelmän kirjoittamiseen
3.000
Kauppatieteiden tohtori Anja Bask
ulkomaiseen tutkimusyhteistyöhön "Service modularity"
10.000
Juridices kandidat Martin Björklund
väitöskirjatyöhön "Constructing Values in a Fragmented World – Proportionality
and Conditional Deference"
12.000
Filosofian maisteri Lassi Björnholm
väitöskirjatyöhön "Aikuisen aivojen valkoisen aineen mikrorakenteen varhaiset
ennustavat tekijät"
5.000
Teatteritaiteen kandidaatti Roy Aleksi Boswell ja
teatteritaiteen kandidaatti Anne Paulina Nimell
live-kuunnelman "Käänny takaisin jos mahdollista" tekemiseen
Filosofian maisteri Olivier Brabant
väitöskirjatyöhön "Favouring emotional regulation and creativity in Music Therapy
through a short cardiorespiratory intervention"
6.000
24.000
Musiikinopettaja Anna Brummer
sairaalamusiikkityön tekemiseen Helsingin Terhokodissa osana
Yleisötyön johtaminen -täydennyskoulutusta Taideyliopistossa
3.000
Tanssitaiteen maisteri Rea-Liina Brunou ja työryhmä
tanssiteoksen "Pedestrian Ballet – Tragédies" valmistamiseen
7.000
Filosofian maisteri Chenyang Cai
väitöskirjatyöhön "Lämpökäsitellyn puun ominaisuuksien ja rakenteen muutosten
tutkimiseen pitkäaikaisessa säärasituksessa sekä vuorovaikutuksessa veden kanssa"
24.000
Radio- ja tv-tuottaja Aarno Erik Cronvall
muistelmateoksen kirjoittamiseen
5.000
Filosofian maisteri Nicola De Franceschi
väitöskirjatyöhön "A novel system to study integrin activation and signaling in
cancer"
8.000
Master of Science Nasim Dehghan Hardoroudi
väitöskirjatyöhön "Problems in the context of portfolio optimization"
24.000
Taiteen maisteri Tomi Dufva
väitöskirjatyöhön "Creative coding as a practice in art education"
12.000
Kasvatustieteen tohtori Petteri Eerola
väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen "Isyyden kulku tasavertaisessa
vanhemmuudessa"
28.000
Master of Science in Infection Biology and Epidemiology Dominik Eichin
väitöskirjatyöhön "Macrophage polarizing effects of cancer chemotherapeutics"
12.000
Taiteen kandidaatti Johannes Ekholm
Kullervo 3000 -näytelmän käsikirjoitukseen ja romaanin
"Rakkaus – Käytännöt, tekniikat, strategiat" kirjoittamiseen
8.000
Valtiotieteiden maisteri Tapio Enberg
väitöskirjatyöhön "Informaatiosota suomalaislehdissä kylmässä sodassa –
Neuvostoliittolaisen uutistoimisto APN:n rooli, toiminta ja merkitys
Suomessa 1965–1989"
24.000
Teologian maisteri Leena Enqvist
väitöskirjatyöhön "Kirjallisuuden käyttö ja lukemisen ohjailu osana keskiaikaista
birgittalaishengellisyyttä ja luostarielämää Syon Abbeyn, Vadstenan ja Naantalin
luostareissa"
24.000
Valtiotieteiden tohtori Kirsi Eräranta
tutkimusvierailuun "Economization of Gender Equality and Wellbeing:
Problematization of Work-Life Balance as a Management Issue in Finnish Business
Organizations" Stanfordin yliopistossa
5.000
Filosofian maisteri Eriikka Etholén
suomalaista yrittäjyyttä tutkivan tv-sarjan Lohja käsikirjoittamiseen
5.000
Musiikin kandidaatti Ziteng Fan
pianonsoiton opintoihin Royal Academy of Music'ssa
professori Hamish Milnen luokalla
Laborantti Nura Farah
jatko-osan kirjoittamiseen esikoisromaanille Aavikon Tyttäret – tarkoitus on purkaa
tarinoiden kautta Somalian kipupisteitä
10.000
6.000
Filosofian maisteri Marja Feller
väitöskirjatyöhön "Työnantaja maahanmuuttajan kielitaidon arvioijana: puhetta
kielestä ja kielen käyttäjästä"
12.000
Filosofian tohtori Elise Garritzen
väitöksen jälkeiseen tutkimukseen paratekstien käytöstä 1800-luvun jälkipuolen
englantilaisessa historiankirjoituksessa
28.000
Kauppatieteiden maisteri Alexei Gloukhovtsev
väitöskirjatyöhön "The interplay of affect and price perception in consumer
decision-making"
12.000
Filosofian maisteri Lena Gottelier
väitöskirjatyöhön "Uuden laulun aika. Lyyrinen kansanrunotraditio nykyrunouden
tyylikeinona 2000-luvun ihmisen ja yhteiskunnan hahmottamisessa."
24.000
Kauppatieteiden tohtori Nina Granqvist, kauppatieteiden tohtori Tiina Ritvala ja
kauppatieteiden tohtori Henrika Franck
Helsinki Guggenheim Research Project -hankkeeseen
15.000
Taiteen maisteri Lasse Granroth
väitöskirjatyöhön "Managing cultural change in organizations – an agentic
perspective"
24.000
Filosofian tohtori Satu Grünthal ja filosofian tohtori Frog
konferenssin "Versification – Metrics in Practice, NordMetrik 2016" järjestämiseen
Helsingissä
5.000
Filosofian tohtori Eero Haapala
väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen "Liikunnan, ravitsemuksen ja unen yhteydet
kognitioon, oppimiseen ja aivojen toimintaan"
28.000
Diplomi-insinööri Janne Haapanen
väitöskirjatyöhön "Nesteliekkiruiskutuksella valmistettujen toiminnallisten
nanopinnoitteiden kehittäminen"
5.000
Filosofian maisteri Ville Hakanen
väitöskirjatyöhön "Ganymedestä esittävä kuva maskuliinisen seksuaali-identiteetin
rakentajana antiikin Roomassa" Yhdysvalloissa
6.000
Musiikin kandidaatti Markus Hallikainen
sellonsoiton opintoihin Raphael Wallfischin johdolla Zürcher Hochschule der
Künsten solistinjalla Zürichissä
7.000
Kauppatieteiden tohtori Merja Halme ja työryhmä
tutkimukseen "Kauppakorkeakoulun opiskelijoiden – tulevien yritysjohtajien –
sisäiset arvot ja asenteet kestävään kehitykseen"
10.000
Kasvatustieteen maisteri Terhi Halonen
väitöskirjatyöhön "Asunnottomien itäsuomalaisten nuorten arki"
12.000
Filosofian maisteri Elina Halttunen-Riikonen
kirjeitä ja kirjeenvaihtoa kulttuurihistoriallisesta näkökulmasta käsittelevän
teemanumeron toimittamiseen filosofiseen Niin & näin -aikakauslehteen
Diplomi-insinööri Atte Harjanne
väitöskirjatyöhön "Ilmastopalveluiden käyttö ja vaikuttavuus"
Filosofian maisteri Hannu Harju
kirjallisuutta, kustantamista ja kritiikkiä käsittelevän esseekokoelman
kirjoittamiseen
Kauppatieteiden maisteri Mireka Harju
väitöskirjatyöhön "Finnish Expatriate Families in China: The Role of Personality in
Work-life Balance"
3.000
24.000
4.000
24.000
Filosofian maisteri Timo Harju ja työryhmä
korvarunojen kirjoittamiseen laitoshoidossa olevien vanhusten puheesta sekä
syntyneiden korvarunojen säveltämiseen ja esittämiseen konserteissa
12.500
Filosofian tohtori Virpi Harju ja työryhmä
tutkimus- ja julkaisuhankkeeseen "Vallan ja oikeuden kuvallisuutta kuninkaasta
keisariin"
10.000
Diplomi-insinööri Juha Harra
väitöskirjatyöhön "Nanoengineered Particle Morphology: From Aerosol Synthesis to
Light–Matter Interactions"
5.000
Diplomi-insinööri Eeva Hartikainen
lisensiaatintyöhön "Viskoosin suotautuvuus sellun reaktiivisuuden mittana
viskoosiprosessissa"
6.000
Filosofian tohtori Mari Hatavara ja työryhmä
Lauri Viidan 100-vuotisjuhlaseminaarin järjestämiseen
5.000
Filosofian maisteri Lauri Hautala
väitöskirjatyöhön "Ilmakehälle relevanttien nanoklusterikompleksien katalyyttiset
ominaisuudet"
Filosofian maisteri Juhana Hautsalo, principal librarian Karen Schnackenberg ja
music library manager Tony Rickard
Major Orchestra Librarians' Associationin (MOLA) kansainvälisen
nuotistokonferenssin järjestämiseen Helsingissä
Maatalous- ja metsätieteiden lisensiaatti Mari Heikkilä
tietokirjan kirjoittamiseen suomalaisista keksinnöistä
24.000
7.000
5.000
Ohjaaja Ari Heinilä ja hylkytutkija Rauno Koivusaari
keskiaikaista merenkulkuhistoriaa ja Hanneke Vromen tragediaa valottavan
dokumenttielokuvan tekemiseen
15.000
Filosofian maisteri Esko Heinonen
väitöskirjatyöhön "Minimaalipinnat Cartan-Hadamard-monistoilla"
24.000
Teatteritaiteen maisteri Tarja Heinula
taiteelliseen työskentelyyn ohjaajana ja näyttelijänä
6.000
Musiikin maisteri Jaani Helander
sellonsoiton jatko-opintoihin Firenzessä Italiassa
6.000
Kauppatieteiden maisteri Ari Helin
väitöskirjatyöhön "Kuntien vapaaehtoisen IT-yhteistyön tavoitteet, haasteet ja
mahdollisuudet"
Kasvatustieteen maisteri Janne Hiedanniemi ja Triplefist Music -työryhmä,
kasvatustieteen kandidaatti Tuomas Hiedanniemi ja
tietotekniikan kandidaatti Kari Saarilahti
kouluissa toteutettavaan Ihan oma juttu -musiikinopetushankkeeseen
Yhteiskuntatieteiden maisteri Pekka Hiltunen
yhteiskunnallisen romaanin kirjoittamiseen
24.000
14.000
5.000
Arkkitehti Aino Hirvola
väitöskirjatyöhön "Ammattimainen lobbaaminen kaupunkisuunnittelussa – Uhka
vai mahdollisuus demokratialle?"
24.000
Filosofian maisteri Lauri Hitruhin
väitöskirjatyöhön "Kvasikonformikuvaukset, Hausdorffin dimensio ja
multifraktaalispektri"
24.000
Tanssitaiteen maisteri Maija Helena Hoisko ja työryhmä
Minä olen museo -tanssiteoksen valmistamiseen
5.000
Oikeustieteen maisteri Minna Hokkanen
väitöskirjatyöhön "Perus- ja ihmisoikeuksien vaikutus bioteknologisen keksinnön
patentoitavuuteen"
8.000
Musiikin maisteri Juuli Holma
Pirttikonserttisarjan järjestämiseen Rovaniemen kotiseutumuseossa
7.000
Musiikin maisteri Emil Holmström, musiikin maisteri Markus Hohti ja
musiikin maisteri Eriikka Maalismaa
Ristiveto-festivaalin järjestämiseen Ateneumissa
Kauppatieteiden maisteri Mari Holopainen
väitöskirjatyöhön "Kertomusten rooli organisaatioiden tulevaisuuskuvien ja
suunnan muodostamisessa"
8.000
8.000
Filosofian maisteri Juhani Hopkins
väitöskirjatyöhön "Why Sexy glowing? Costs and benefits of female glowing in the
glow-worm"
24.000
Kauppatieteiden maisteri Matias Huhtilainen
väitöskirjatyöhön "Studies on Post-Financial Crisis Regulation of the Financial
Markets in the EU"
24.000
Kauppatieteiden tohtori Jari Huikku ja kauppatieteiden tohtori Katja Kolehmainen
tutkimukseen "Taloudellisen ja ei-taloudellisen informaation hyödyntäminen
tuotekehitysinvestointeja koskevassa päätöksenteossa"
15.000
Filosofian maisteri Sonja Hurskainen
väitöskirjatyöhön "Ympäristötekijöiden vaikutus harvinaisen boreaalisen
kämmekän elinkelpoisuuteen"
24.000
Diplomi-insinööri Petteri Hyvärinen
väitöskirjatyöhön "Neurostimulaatiomenetelmät tinnituksen hoidossa"
24.000
Kauppatieteiden tohtori Timo Hyvönen, kauppatieteiden tohtori Jari Huikku ja
kauppatieteiden tohtori Janne Järvinen
tutkimukseen "Liiketoimintatiedon hallinta, ennakoiva analytiikka ja budjetointi"
9.000
Maisema-arkkitehti Merja Häkkilä Makkonen
väitöskirjatyöhön koskien alakoulujen ulkotiloja ympäristökasvatuksen
opetustilana ja -välineenä
24.000
Kauppatieteiden maisteri Sari Maarit Hämäläinen
väitöskirjatyöhön "Pk-yritykset biojalostamoverkostoissa"
24.000
Filosofian maisteri Salla Härkönen
väitöskirjatyöhön "Muurahaisten pesävieraat: norkomuurahaisen esiintyminen"
24.000
Tekniikan tohtori Marko Höyhtyä
väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen "Application of frequency sharing techniques
in satellite communications"
5.000
Musiikin kandidaatti Adriana Iacovache-Pana
viulunsoiton opiskeluun Yhdysvalloissa
10.000
Psykologian maisteri Ville-Juhani Ilmarinen
väitöskirjatyöhön "Viiden suuren persoonallisuuspiirteen kehittyminen
ikävuosina 7–16"
24.000
Filosofian maisteri Anna Elina Isoaro
runokokoelman kirjoittamiseen
3.000
Näyttelijä Antti Jaakola
monologiesityksen toteuttamiseen
3.000
Kirjailija Pekka Jaatinen
romaanin kirjoittamiseen
5.000
Teologian tohtori Ville Jalovaara
tutkimukseen "Koti, perhe, tasa-arvo – Marttajärjestö ja suomalaisten
perhekäsitysten muutos sääty-yhteiskunnasta EU-Suomeen"
28.000
Filosofian tohtori Juha Jeronen
väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen "Virtauksen aiheuttamien värähtelyiden
tehokas reaaliaikainen ratkaiseminen grafiikkaprosessoreilla"
28.000
Kauppatieteiden tohtori Saara Julkunen,
kauppatieteiden tohtori Mika Gabrielsson ja
kauppatieteiden maisteri Markus Raatikainen
tutkimukseen "Uusien yritysten kansainvälistyminen ja kasvu: Verkostoitumisen ja
päätöksenteko-logiikan hyödyntämisen näkökulma"
20.000
Musiikin maisteri Paavali Jumppanen
Debussy-pianolevytyksen tekemiseen Friedrich Ebert Halle -konserttisalissa
Hampurissa
15.000
Master of Science in Clinical Biology Alicia Jurado Acosta
väitöskirjatyöhön "Epigenetic regulation of the load-induced hypertrophic response
in heart"
12.000
Diplomi-insinööri Eveliina Jutila
väitöskirjatyöhön "Functional wicking surfaces"
Kauppatieteiden maisteri Anna-Maija Eriikka Juuso
väitöskirjatyöhön "Kyberturvallisuusinvestoinnit ja uhkatiedonjako: Yksityisten
toimijoiden kannustimien dynaaminen mallintaminen"
Kauppatieteiden tohtori Auli Annukka Irene Jyrämä ja
kauppatieteiden tohtori Tanja Johansson
tutkimukseen "Musiikkitalon identiteetti ja brändikuva – uusi kulttuurin
joint venture, vaihe 3. ja kv vertailu"
5.000
24.000
10.000
Musiikin maisteri Henna Jämsä
bassoklarinetin hankintaan
7.000
Musiikin kandidaatti Pauli Jämsä
ECMA-kamarimusiikkiakatemiaan osallistumiseen
5.000
Medianomi Inkeri Jäntti ja master of arts Ilona Jäntti
nykysirkusta ja ilma-akrobatiaa yhdistävän ulkoilmateoksen tekemiseen
metallijätepihalla Ruskon teollisuusalueella Oulussa
5.000
Muusikko Alina Järvelä
barokkiviulun ja -jousen hankintaan
8.000
Terveystieteiden maisteri Karoliina Kaasalainen
väitöskirjatyöhön "Kuntotestit heikkokuntoisten työikäisten miesten liikunta- ja
ruokailutottumusten muutosten tukena"
24.000
Tanssinopettaja Antti Kairakari
tanssiteoksen lavastukseen ja soivaan installaatioon
5.000
Kauppatieteiden tohtori Tomi Kallio
tutkimukseen "Asiantuntijatyön suoritusmittaus hybridiorganisaatioissa"
5.000
Psykologian maisteri Samuli Kangaslampi
väitöskirjatyöhön "Uuden traumaterapeuttisen intervention vaikuttavuus ja
toimintamekanismit sodan traumatisoimilla lapsilla"
24.000
Musiikin kandidaatti Lauri Johannes Kankkunen
sellonsoiton opintoihin sekä sellokilpailuihin osallistumiseen
7.000
Master of Physics Emmi Kantola
väitöskirjatyöhön "Development of novel semiconductor lasers for high impact
applications"
5.000
Taiteen maisteri Arja Karhumaa
väitöskirjatyöhön "Graafinen suunnittelu kirjoittamisena. Arkisten tekstilajien
kuvallisuus, tavallisuus ja julkisuus."
12.000
Kauppatieteiden maisteri Tuomas Kari
väitöskirjatyön "Exergaming as Physical Activity – Motivational and Usefulness
Factors" loppuunsaattamiseen
3.000
Filosofian maisteri Jenni Karimäki
väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen "Liberalismi rediviva? – Vihreät rp.
suomalaisen liberalismin perillisenä"
14.000
Musiikin tohtori Arja Kastinen ja musiikin tohtori Sanna Kurki-Suonio
kuuden tunnin tutkivan improvisaatiokonsertin suunnitteluun, valmisteluun ja
rakentamiseen
10.000
Filosofian maisteri Laura Kauppi
väitöskirjatyöhön "Tulokaslaji amerikanmonisukasmadon ekologia ja
ekosysteemivaikutukset pohjoisella Itämerellä"
24.000
Kasvatustieteen maisteri Jonna Kesäläinen
väitöskirjatyöhön "Erityisryhmissä olevien lasten stressin säätely – yhteydet
toiminnanohjaukseen, tarkkaavaisuuteen ja kielellisiin taitoihin"
24.000
Filosofian maisteri Sanna Ketonen-Oksi
väitöskirjatyöhön "Sosiaalinen media teollisten B2B yritysten innovaatiotoimintaa
tukevan arvonluonnin ja liiketoiminnan muokkaajana"
24.000
Filosofian maisteri Elina Kettunen
väitöskirjatyöhön "Diversity and evolution of dark filamentous microfungi on plant
exudates"
24.000
Filosofian tohtori Sofia Khan
tutkimukseen "Uusien alttiusgeenien tunnistaminen suomalaisissa rinta- ja
munasarjasyöpäsuvuissa"
5.000
Diplomisellotaiteilija Hannu Kiiski ja työryhmä
Total Cello Ensemblen taiteelliseen toimintaan
8.000
Terveystieteiden tohtori Sinikka Kilpikoski
väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen "Konservatiivisesti fysioterapialla tai
operatiivisesti leikkauksella hoidettujen välilevyperäisten iskiaspotilaiden
hoitotuloksia vertaileva satunnaistettu, kontrolloitu, 2-vuotis monikeskustutkimus"
Diplomi-insinööri Anna Kisko
väitöskirjatyöhön "Muokatun ja hehkutetun teräksen mikrorakenteen
karakterisointi elektro-optisilla menetelmillä"
Filosofian maisteri Raili Kivelä ja
Keijujen kuninkaalle menetetyt lapset -työryhmä
Keijujen kuninkaalle menetetyt lapset – aikuisten nukketeatteriesityksen
valmistamiseen, johon liittyvät mielenterveyskuntoutuville nuorille pidettävät
tanssin, valokuvauksen ja luovan kirjoittamisen työpajat
28.000
5.000
10.000
Tekniikan lisensiaatti Markku Kiviranta
väitöskirjatyöhön "Spectral and energy efficient modulation methods in presence of
nonlinear distortions"
5.000
Tanssitaiteen maisteri Saku Koistinen ja työryhmä
tanssi- ja musiikkiteoksen "Hylätty" valmistamiseen
5.000
Teatteritaiteen maisteri Emilia Kokko
taiteelliseen työskentelyyn sukupuolikysymyksistä näyttämön ja kuvataiteellisen
ajattelun kautta
12.000
Kauppatieteiden maisteri Tero Tuomas Kokko
väitöskirjatyöhön "Kunnallisalan johtamisen haasteet: avaintoimijoiden tarinat
jännitteiden ilmentäjänä"
24.000
Elintarviketieteiden maisteri Raika Koli
väitöskirjatyöhön "Ravinnon polyfenolien vaikutus sydän- ja verisuonitautien
riskitekijöihin – tarkastelun kohteena marjojen ja tumman suklaan polyfenolit"
20.000
Filosofian tohtori Jari Konu
tutkimukseen "Epälineaaristen optisten hybridimateriaalien valmistus"
15.000
Filosofian maisteri Riku Korhonen
kaunokirjalliseen työhön
4.000
Kauppatieteiden maisteri Tuulia Korhonen
väitöskirjatyöhön "Cognitions and Stakeholders in Organizational Decline and
Turnaround: Revealing the Microfoundations of Change"
12.000
Filosofian maisteri Matias Koriseva
väitöskirjatyöhön "Rakenteena rakenteettomuus – Veijo Meren romaanien
poetiikka"
24.000
Psykologian tohtori Julia Korkman
Lasten seksuaalisen hyväksikäytön määrittely ja hyväksikäyttökokemukset
kansainvälisessä vertailussa -tutkimukseen UNICEFin tutkimuslaitoksessa
Innocenti Italiassa
19.000
Filosofian kandidaatti Tuula Korolainen
lasten- ja nuortenkirjojen kirjoittamiseen, toimittamiseen ja suomentamiseen
5.000
Filosofian maisteri Katja Koskenpato
väitöskirjatyöhön "Luonnonvalinnan mekanismeja ilmastonmuutoksen
seurauksena"
24.000
Kauppatieteiden maisteri Satu Koskinen
väitöskirjatyöhön "Examination of the dyadic CEO – Chairman of the Board
relationship from the perspective of leadership"
24.000
Filosofian maisteri Merja Koskiniemi-Laitinen
Jazztanssi Suomessa -tutkimukseen
Kasvatustieteen maisteri Jarkko Kosonen
väitöskirjatyöhön "Taistelutahto ja motivaatio asevelvollisuusarmeijassa.
Suomalaisen asevelvollisen taistelutahdon muodostuminen ja ylläpito."
Tanssinopettaja Katja Koukkula ja tanssinopettaja Jussi Väänänen
tanssijakoreografiparin osallistumiseen "Couching skills" workshop-ohjelmiin ja
tanssiharjoitteluun Hollannissa
4.000
24.000
6.000
Tanssi- ja kuvataiteen kandidaatti Sara Kovamäki ja työryhmä
Korallin elämää -tanssiteoksen toteuttamiseen
Kulttuurituottaja Paula Kovanen ja Musiikki on elämää -työryhmä,
ylioppilas Pauli Korjus ja ylioppilas Väinö Wallenius
kehitysvammaisille lapsille suunnatun musiikkiprojektin toteuttamiseen
Oikeustieteen maisteri Daria Kozlowska-Rautiainen
väitöskirjatyön "Obtaining documents from opponent in international commercial
arbitration – the scope and procedure of adverse document production"
loppuunsaattamiseen
5.000
5.000
12.000
Musiikinopiskelija Pia Kukkonen
alttoviulun jousen hankintaan
5.000
Tanssitaiteen maisteri Terhi Kuokkanen
Kaikki kaikesta -teoksen valmistamiseen
6.000
Filosofian maisteri Aija Kuparinen, valokuvaaja Olga Poppius ja
toimittaja Hanna Uusitalo
romanivanhusten, viimeisten kiertolaisten, elämästä kertovan näyttelyn
toteuttamiseen
Kauppatieteiden tohtori Markku Kuula
EDSI 2016 -konferenssin järjestämiseen Suomessa
10.000
5.000
Luonnontieteiden kandidaatti Mira Kuusisto
väitöskirjatyöhön "Työkaluja laskennalliseen ja kokeelliseen
metaboliatutkimukseen"
12.000
Kauppatieteiden maisteri Hannele Kyrönlahti
väitöskirjatyöhön "Sosiaalisen median rooli B2B-yritysten markkinoinnissa ja liidien
hankinnassa"
12.000
Filosofian maisteri Juha Tapio Kämäräinen
väitöskirjatyöhön "Ammattikorkeakoulun opinnäytetöiden kytkeytyminen
aikaisempaan tietoon: narratiivinen ja systeeminen tarkastelu"
24.000
Valtiotieteiden maisteri Annina Kärkkäinen
Kiinan Afrikka-politiikkaa käsittelevään väitöskirjatyöhön
24.000
Sirkustaiteilija Pekka Laamanen
esiintymiseen Turun yliopistollisen keskussairaalan lastenosastoilla
10.000
Filosofian maisteri Natalia Lahén
väitöskirjatyöhön "Formation of galaxies in a group environment"
24.000
Tanssija Antti Lahti, taiteen maisteri Sami Henrik Haapala ja
taiteen kandidaatti Aku Meriläinen
Rave for MAD -tanssiteoksen valmistamiseen
Filosofian tohtori Anu Lahtinen ja filosofian tohtori Johanna Ilmakunnas
tutkijaseminaarin "Suomen ja antiikin perintö" järjestämiseen Villa Lantessa
10.000
4.000
Filosofian maisteri Sami Laine
väitöskirjatyöhön "Theoretical studies of superfluid 3He"
24.000
Diplomi-insinööri Tiina Laitinen
väitöskirjatyöhön "Metanolin ja hiilidioksidin puhdistus, talteenotto ja hyötykäyttö
sellu- ja paperiteollisuudessa"
24.000
Nukketeatteritaiteilija Elina Lajunen ja työryhmä Nukkehallitus
nukketeatteri- ja musiikkiesityksen "Lady Macbeth" toteuttamiseen
10.000
Kirjailija-ohjaaja Pasi Lampela
Sarvet ja hampaat -romaanin kirjoittamiseen
Musiikin maisteri Ulla Lampela, musiikin maisteri Annemarie Åström ja
musiikin maisteri Tiina Karakorpi
KAAÅS-trion konserttiin Rooman Villa Lantessa
Taiteen maisteri Tuulia Lampinen
väitöskirjatyöhön "Fragmentista kankaaksi. Historialliset silkkitekstiilit nykypäivän
suunnittelijan työvälineenä"
Filosofian maisteri Joni Lanki
romaanin kirjoittamiseen
5.000
3.000
24.000
6.000
Kauppatieteiden tohtori Jaana Lappalainen
tutkimukseen "Perheomistuksen ja verosuunnitteluaktiivisuuden vaikutus
pk-yritysten investointikäyttäytymiseen"
10.000
Kasvatustieteen maisteri Aino Lappi
väitöskirjatyöhön "Lapsuuden olosuhteiden vaikutus koulupudokkuuteen,
koulumenestykseen ja koulutusvalintoihin Kansallinen syntymäkohortti
1987 -tutkimusaineiston valossa"
24.000
Psykologian maisteri Anne-Maria Latikka
kaunokirjalliseen työskentelyyn
Kauppatieteiden tohtori Theresa Lauraeus
väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen "Suomen tulevaisuuden visiot ja tärkeimmät
innovatiiviset kasvualueet ja tulevaisuuden hyvinvointi Suomessa"
4.000
14.000
Kauppatieteiden maisteri Ville Lauttamäki
maalämmön kehitystä Suomessa käsittelevään väitöskirjatyöhön
24.000
Tanssija Milla Lehtinen ja työryhmä
poikkitaiteellisen Volonté-tanssiteatteriteoksen luomiseen
10.000
Kauppatieteiden tohtori Arja Lemmetyinen
kansainvälisen Heritage, Hospitality and Tourism (HTHIC) -konferenssin
järjestämiseen Porin yliopistokeskuksessa
5.000
Sirkustaiteilija Netta Lepistö
taiteelliseen työskentelyyn ja nykysirkusteoksen NEXT:BIRD valmistamiseen
6.000
Kauppatieteiden maisteri Mia Leppälä
väitöskirjatyöhön "Internal Social Media in Knowledge Creation"
12.000
Master of Arts Shupin Li
väitöskirjatyöhön "Miten teknologiat muuttavat Suomen nuorten sosiaalisia
verkostoja online ja offline"
12.000
Lastentarhanopettaja Anne Lihavainen
Teatterinukke oppaana suomalaiseen puheenparteen – suomen kielen opettamiseen
maahanmuuttajalapsille ja -nuorille nukketeatterin ja draaman keinoin
3.000
Filosofian maisteri Valtteri Lindholm
väitöskirjatyöhön "Pimeän aineen ja pimeän energian tutkimus
Euclid-avaruusluotaimella"
24.000
Filosofian maisteri Janna Linnansaari
väitöskirjatyöhön "Oppilaiden tilannekohtainen sitoutuminen ja kiinnostus
luonnontieteiden opiskelua kohtaan"
12.000
Teatteritaiteen maisteri Satu Linnapuomi ja työryhmä
Minä olen täällä – nuorten teatterityöpajaan ja esitykseen
14.000
Musiikin maisteri Pauliina Linnosaari-Koistinen
taiteelliseen työskentelyyn ja koelauluihin
10.000
Kauppatieteiden tohtori Minna Logemann ja
filosofian tohtori Leena Louhiala-Salminen
tutkimukseen "Managing the intangible: Role of Corporate Communication in
Corporate Reputation (a.k.a: Why do Swedish companies trump the Finns even in
reputation rankings?)"
Restonomi Anna Lumisalmi
saamelaismusiikin opiskeluun sekä elektroakustisen kitaran hankintaan
15.000
6.000
Kauppatieteiden maisteri Riitta Lumme-Tuomala
väitöskirjatyöhön "Talent Management in the non-profit context – what can
corporations learn. A discussion and a case study"
5.000
Diplomi-insinööri Meri Lundahl
väitöskirjatyöhön "Nanoselluloosasuspensioiden märkäkuidutus"
24.000
Muusikko Markku Luolajan-Mikkola
viola da gamban hankintaan
10.000
Kauppatieteiden maisteri Sonja Lätti
väitöskirjatyöhön "New business development in strategic renewal"
12.000
Musiikin lisensiaatti Jenni Lättilä
tohtorintyöhön "Keskiössä Wagner"
18.000
Filosofian tohtori Minna Maijala
teokseen "Kultakauden maanalainen vastarinta. Sortoajan kirjailijat ja toimittajat
sananvapauden puolesta"
7.000
Musiikin kandidaatti Gian Majidi ja työryhmä
vastaanottokeskuskiertueeseen
5.000
Filosofian maisteri Leena Malinen
väitöskirjatyöhön "Uuden metallioksidimateriaalin kehittäminen jätevesien
sisältämien orgaanisten yhdisteiden hajottamiseksi ja radioaktiivisen koboltin
poistamiseksi"
24.000
Kauppatieteiden maisteri Meri Malmari
väitöskirjatyöhön "Hypermarketit palvelurakenteessa"
24.000
Filosofian tohtori Tapio Markkanen
Suomen tähtiharrastuksen historian laatimiseen
3.000
Musiikin kandidaatti Jere Martikainen
klassisen laulun mestarikursseihin ulkomailla sekä korrepetitioon Suomessa
7.000
Filosofian maisteri Saara Marttila
väitöskirjatyön "Vanhenemisen epigeneettiset muutokset" viimeistelyyn ja
tutkimustyön jatkamiseen väitöksen jälkeen
6.000
Doctor of Philosophy Antti Matikkala
tutkimukseen "Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien
historia"
32.000
Terveystieteiden maisteri Hanna-Maria Matinolli
väitöskirjatyöhön "Ravitsemus ja terveyden varhainen ohjelmoituminen"
12.000
Musiikin maisteri Anna Maria McElwain
viidennen Nordic Historical Keyboard Festivalin suunnitteluun ja järjestämiseen
Kuopiossa
10.000
Diplomi-insinööri Kristian Melin
väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen "Puun kaasutuksen ilmiöpohjainen mallinnus "
12.000
Maisema-arkkitehti Tiina Merikoski
väitöskirjatyöhön "The Design Challenge of Sustainable Communities"
12.000
Musiikin maisteri Mikko Merjanen
Silent-flyygelin hankintaan
8.000
Kasvatustieteen maisteri Pekka Mertala
väitöskirjatyöhön "Pedagoginen muutos – toimintatutkimus tieto- ja
viestintätekniikan integroinnista esiopetukseen"
24.000
Pianotaiteilija Janne Mertanen
työskentelyyn Sibeliuksen pianotranskriptioiden ja nuoruuden teosten parissa
15.000
Kauppatieteiden tohtori Johanna Moisander
tutkimukseen "On the Complexities of Organization-Stakeholder Dialogue in
Contested Issue Fields"
5.000
Tanssitaiteen tohtori Kirsi Monni
tanssiteoksen "Violence – the study" tuotantoon
6.000
Filosofian maisteri Jukka Muiluvuori
väitöskirjatyöhön "Sirpin ja vasaran välissä – henkisen työn tekijöiden luokka- ja
kulttuuritaistelu 1900-luvun alussa"
Taiteen maisteri Pekka Murto
väitöskirjatyöhön "Muotoilun hyödyntäminen liiketoimintaverkostoissa:
tapaustutkimus ympäristömyötäisen matkustajalaivan tuotekehityksestä"
Teatteritaiteen maisteri Kirsi Mustalahti,
teatteritaiteen maisteri Eero Enqvist ja näyttelijä Pirkko Uitto
Kukunor-teokseen kulttuurien välisen kommunikaation välineenä
Musiikin tohtori Elina Mustonen, doctor of philosophy Nely Keinänen ja
teatteritaiteen maisteri Johanna Freundlich
"Her infinite variety" – Shakespearen naiset sanoin ja sävelin -näyttämölliseen
teokseen
24.000
6.000
12.000
3.000
Diplomi-insinööri Emma Mykkänen
väitöskirjatyöhön "Yksittäisiä elektroneja ja fotoneja – metrologiaa matalissa
lämpötiloissa"
24.000
Maatalous- ja metsätieteiden maisteri Emmi Mykrä
väitöskirjatyöhön "Kotimaisen sipulintuotannon Fusarium-ongelma"
24.000
Musiikin maisteri Jyrki Myllärinen
työskentelyyn modernin kitaraohjelmiston parissa
7.000
Filosofian maisteri Jarmo Mäkelä
väitöskirjatyöhön "Oppivien Monte Carlo menetelmien käyttö
ilmastomallinnuksessa"
24.000
Teatteritaiteen maisteri Soile Mäkelä
koulutusnaamiosarjan hankintaan teatteriopetuksen välineeksi
6.000
Filosofian tohtori Susanne Mäkelä
väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen "Tietotekniikan luovaa soveltamista tukevat
teknologiat erityisopetuksessa"
28.000
Filosofian tohtori Raija Mäkelä-Eskola ja työryhmä
Inkeriläinen piironki -näytelmän kirjoittamiseen
12.000
Maatalous- ja metsätieteiden maisteri Mari Mäki
väitöskirjatyöhön "Maaperän vaikutus ilmakemiaan: haihtuvien orgaanisten
yhdisteiden tuotto ja päästöt maaperäprosesseissa"
24.000
Filosofian maisteri Ilkka Mäkinen
väitöskirjatyöhön "Dynamics of canonical loop quantum gravity models"
24.000
Arkkitehti Miia Mäkinen
väitöskirjatyöhön "Tilakokemus Lapin luontomatkailuarkkitehtuurin kontekstissa"
24.000
Näyttelijä Sari Mällinen ja muusikko Mari Kätkä
taidetta hoivalaitoksiin esittäen ja soveltaen
10.000
Diplomi-insinööri Olli Mämmelä
väitöskirjatyöhön "Autonomic decision algorithms for efficient resource
management in communication systems"
5.000
Diplomi-insinööri Olli Nakari
väitöskirjatyöhön "Ionisten nesteiden puhdistus ja kierrätys kalvoerotuksella"
24.000
Kauppatieteiden maisteri Olli-Matti Nevalainen
väitöskirjatyöhön "Non-financial contributions of investors in small companies"
12.000
Filosofian tohtori Petteri Nieminen, filosofian tohtori Anne-Mari Mustonen ja
teologian tohtori Esko Ryökäs
tutkimukseen "Eutanasian, abortin ja seksuaalisuuden etiikka, argumentaatio ja
ajattelumallit"
12.000
Kirjailija Kalle Valtteri Niinikangas
downin syndroomasta kertovan runokokoelman kirjoittamiseen
4.000
Diplomi-insinööri Minna Niittymäki
väitöskirjatyöhön "Termisesti ruiskutettujen eristävien keraamipinnoitteiden
sähköiset ominaisuudet erilaisissa ympäröivissä olosuhteissa"
5.000
Filosofian maisteri Jenni Niku
väitöskirjatyöhön "Yleistetyn lineaarisen latentin muuttujamallin sovellukset"
24.000
Taiteen maisteri Laura Nissinen
väitöskirjatyöhön "Abstraktio suomalaisessa valokuvataiteessa"
12.000
Diplomi-insinööri Niina Nissinen
väitöskirjatyöhön "Puolustusjärjestelmän mallintaminen ja sen haavoittuvuuksien
etsiminen operaatioanalyyttisesti"
6.000
Filosofian tohtori Asko Nivala
väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen "Posthuman Romanticism. Non-human
Agency in the Romantic Era 1800–1840"
28.000
Filosofian maisteri Johannes Nokkala
väitöskirjatyöhön "Non-Markovianity and complex quantum networks"
24.000
Filosofian maisteri Andreas Norrman
väitöskirjatyöhön "Sähkömagneettinen kvanttikoherenssi vaimenevissa
plasmonikentissä"
24.000
Diplomi-insinööri Hari Nortunen
väitöskirjatyöhön "Pintojen rekonstruktio ja statistinen analyysi
inversio-ongelmissa"
24.000
Master of Arts Maritza Núñez
kolmen kamarioopperalibreton ja vokaaliteoksen tekstin kirjoittamiseen
12.000
Humanististen tieteiden kandidaatti Tommi Nuopponen
Homeroksen Iliaan suomentamiseen
Filosofian maisteri Antti Nurkkala
väitöskirjatyöhön "Computationally Intensive Signal Processing for Modeling
with Application to the Blast Furnace"
2.000
24.000
Terveystieteiden maisteri Marjukka Nurkkala
väitöskirjatyöhön "Nuorten miesten syömiskäyttäytyminen, fyysinen aktiivisuus ja
paino"
24.000
Filosofian tohtori Samu Nyström ja Jörn Donner
teoksen "Helsinkiläisten kollektiivinen päiväkirja 1917–1918" kirjoittamiseen
18.000
Arkkitehti Oskari Oinonen
väitöskirjatyöhön "Uudistuva sairaala-arkkitehtuuri – Holistinen lähestymistapa
sairaalasuunnitteluun"
24.000
Kirjailija Aki Ollikainen
romaanin kirjoittamiseen
Musiikin maisteri Taavi Oramo
taiteelliseen työskentelyyn
Tekniikan lisensiaatti Henna Paaso
väitöskirjatyöhön "Kehittyneet adaptoituvat antennitekniikat:
suunnanestimointialgoritmit vuotoaaltoantenneille"
6.500
10.000
5.000
Teatteritaiteen maisteri Anna Kristiina Paavilainen
Mitä tuijotat? -näytelmän käsikirjoittamiseen, ohjaamiseen ja harjoitteluun
12.000
Muusikko Jeni Packalen
maisteritasoisen laulukoulutuksen loppuunsaattamiseen sekä koelauluihin
osallistumiseen
8.000
Tanssitaiteen maisteri Anne Pajunen
taiteelliseen työskentelyyn ja jatko-opintoihin
9.000
Filosofian tohtori Jari Pakkanen ja työryhmä
kenttätutkimukseen "Naksoksen kreikkalainen siirtokunta Sisiliassa:
kaupunkikuvan kartoitus ja geofyysinen tutkimus"
24.000
Musiikin maisteri Terhi Paldanius ja työryhmä
Teema@Helsinki-konserttisarjan järjestämiseen
8.000
Bachelor of arts in Illustration Merja Palin
lapsiperheille suunnattuun eläinaiheiseen piirustuspajatoimintaan
Luonnontieteellisessä museossa
3.000
Filosofian maisteri Riikka Palkki
väitöskirjatyöhön "Joustavan ajattelun lisääminen matematiikan opetuksessa"
24.000
Näyttelijä Terhi Panula ja työryhmä
Atiq Rahimin kirjasta "Kärsimysten musta kivi" valmistettavaan poikkitaiteelliseen
teatteriesitykseen
Musiikin maisteri Maija Parko, artenomi Susanna Suurla ja
teatteri-ilmaisun ohjaaja Helena Leminen
musiikillisen klovneriaesityksen suunnitteluun, valmistamiseen ja esittämiseen
Filosofian maisteri Lauri Partanen
väitöskirjatyöhön "Ilmakehän kompleksien termodynamiikka ja dynamiikka
laskennallisen kemian menetelmin"
Valtiotieteiden ylioppilas Eveliina Pasanen
Painiunelmia-dokumenttielokuvan jälkitöihin ja -tuotantoon
Diplomi-insinööri Olli Peltosaari
väitöskirjatyöhön "Spodumeenirikasteen lämpökäsittely ja faasitransformaatio"
Pianonvirittäjä Kari Perälä
Yamaha Piano Technical Academyn järjestämään flyygelin huoltokurssiin Japanissa
8.000
8.000
24.000
2.000
24.000
4.000
Filosofian maisteri Maiju Peura
väitöskirjatyöhön "Jatkuvan metsänkasvatuksen mahdollisuudet
monimuotoisuuden ja ekosysteemipalvelujen suojelemisessa metsämaisemassa"
24.000
Filosofian maisteri Jarkko Peuron
väitöskirjatyöhön "Vahvasti vuorovaikuttavan, heikosti kytketyn plasman
instabiliteetit ja termalisaatio"
24.000
Musiikinopiskelija Aura Pineda
jazz-sävellyksen opiskeluun Berklee College of Music -koulussa
12.000
Varatuomari Annakaisa Pohjola
väitöskirjatyöhön "Rikoksentekijän vaarallisuuden arviointi rikosoikeudellisen
seuraamusjärjestelmän kontekstissa"
12.000
Filosofian maisteri Raisa Porrasmaa
Takashi Hiraiden Neko no kyaku -romaanin suomentamiseen japanin kielestä
6.000
Filosofian maisteri Pia Puhakka
väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen "Optinen koherenssitomografia kirurgisen
rustokorjauksen arvioinnissa"
28.000
Musiikin kandidaatti Pekko Pulakka
viulun jousen hankintaan
10.000
Teologian tohtori Risto Pulkkinen ja filosofian maisteri Stina Lindfors
suomalaisen kansanuskon sanakirjan laatimiseen
6.000
Taiteen maisteri Pauliina Punkki ja taiteen maisteri Raisa Punkki
tanssielokuvan SE / IT valmistamiseen
5.000
Filosofian maisteri Johanna Pyy
väitöskirjatyöhön "Empiirisillä ja matemaattisilla malleilla laskettujen
metsänjalostuksen taloudellisten hyötyjen vertailu"
24.000
Musiikin maisteri Petri Pöyhönen ja Metsän henki -työryhmä
lastenoopperan "Metsän henki" tuotantoon Musiikkiteatteri Kapsäkissä
12.000
Kasvatustieteen maisteri Antti Rajala
väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen "Learning-by-making: A multilevel and multisite investigation into the transformative potential of maker cultures for education"
14.000
Diplomiviulisti Maarit Ulla Rajamäki ja työryhmä
International Minifiddlers -projektin toteuttamiseen
20.000
Medianomi Janne Ramstedt ja filosofian ylioppilas Johnny Ramstedt
kokeellisen sarjakuvaromaanin toteuttamiseen
7.500
Runoilija Kaija Rantakari
runokirjan kirjoittamiseen
2.000
Filosofian maisteri Mika Rantonen
maatilayrittäjyyttä tämän päivän Suomessa tutkivan dokumenttielokuvan
loppuunsaattamiseen
6.000
Master of Science Martin Reichhardt
väitöskirjatyöhön "SALSA in innate immunity"
Humanististen tieteiden kandidaatti Janne Ridanpää,
humanististen tieteiden kandidaatti Mikko Koskela ja
filosofian ylioppilas Jukka Lahe
tietokirjan "Maailmanympärimatka Helsingissä – pääkaupungin suurlähetystöt ja
niiden historia" tekemiseen
11.000
6.000
Ylioppilas Matias Riikonen
romaanin kirjoittamiseen
3.000
Filosofian maisteri Satu Rinkinen
väitöskirjatyöhön "Klustereista ekosysteemeihin – Suomen aluelähtöisen
innovaatiopolitiikan tulevaisuus"
5.000
Filosofian maisteri Tarja Roinila
Thomas Bernhardin teosten suomentamiseen
Valtiotieteiden maisteri Sini Ruohonen
väitöskirjatyöhön "Puoluelehden tehtävä. Keskustan, kokoomuksen ja SDP:n päääänenkannattajien merkitys puolueiden viestintävälineinä vuosina 1991–2011."
Musiikin maisteri Johanna Rusanen-Kartano
oopperaroolien opiskeluun ja valmistamiseen
5.000
24.000
7.000
Filosofian maisteri Markus Rytinki
väitöskirjatyöhön "Sananvapaus ja tiedon saatavuus internetissä: käyttö, rajat ja
valtakäytännöt Suomessa"
24.000
Teatteritaiteen maisteri Laura Rämä
taiteelliseen työskentelyyn produktioissa "Asetelmia", "Life in the Cyclic World" ja
"P*lluralli"
12.000
Näyttelijä Erkki Saarela ja näytelmäkirjailija Osku Valve
commedia dell'artemaiseen Taudit-monologiesitykseen
15.000
Kauppatieteiden tohtori Timo Saarinen, kauppatieteiden tohtori Tomi Dahlberg ja
kauppatieteiden tohtori Hannu Kivijärvi
tutkimukseen "Strategies for Adopting Corporate Cloud-based IT Services –
Acceleration or Control?"
Kauppatieteiden tohtori Jani Saastamoinen,
yhteiskuntatieteiden tohtori Timo Tammi ja
kauppatieteiden tohtori Helen Reijonen
tutkimukseen "PK-yritykset ja julkiset hankinnat: strategiset orientaatiot,
kilpailunäkemykset ja start-up-yritysten verkostoituminen"
Filosofian maisteri Anu Salmela
väitöskirjatyöhön "Kuolemaa kutsuvat. Naisen itsemurha Suomessa 1869–1910"
12.000
6.000
24.000
Musiikin maisteri Annu Salminen
E. Schmid -luonnontorven hankintaan
7.000
Valtiotieteiden maisteri Esa Salminen
kaunokirjalliseen tietokirjaan 1890-luvun rakkauskirjeistä
6.000
Kauppatieteiden tohtori Joni Salminen
tutkimukseen "Startupien ja korporaatioiden välinen yhteistyö"
14.000
Valtiotieteiden maisteri Ritva Salminiitty
väitöskirjatyöhön "Kaupunginvaltuutettujen demokratiakäsitykset ja demokratian
osallistuva käänne. Tapaustutkimus Turun kaupunginvaltuustosta."
12.000
Filosofian maisteri Elise Salonen
väitöskirjatyöhön "Identity construction in blogs"
24.000
Master of Fine Arts Elina Saloranta
väitöskirjatyöhön "Tutkielmia kuvan, sanan ja äänen vuorovaikutuksesta"
24.000
Taiteen maisteri Suvi Sandvik
väitöskirjatyöhön "Vaate kuin uni – surrealististyylisen vaatetusmuodin tulo
Suomeen 1930–1950-luvuilla"
Filosofian tohtori Susanna Santala
väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen "Redefining Civic Building: Viljo Revell and
the Toronto City Hall"
Kauppatieteiden tohtori Viveca Anita Sasi
väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen "Strategies to Decrease Distance in SME
Internationalization in an Era of Digitalization"
Filosofian tohtori Päivi Saukko
tutkimukseen "Musiikki ja musiikkiterapia kehitysvammaisten ihmisten
mielenterveyden edistäjänä"
4.500
28.000
5.000
14.000
Musiikin maisteri Eero Saunamäki
nokkahuilukonserton tilaamiseen säveltäjä Jukka Tiensuulta
4.000
Terveystieteiden maisteri Pia Seppänen
väitöskirjatyöhön aiheena kriittisesti sairastuneen synnyttäjän tehohoito
8.000
Nukketeatteritaiteilija Laura Sillanpää
soolonukketeatteriesityksen valmistamiseen
4.000
Kauppatieteiden tohtori Hanna Silvola
väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen "Tietojärjestelmät globaalin yrityksen
talousjohtamisessa"
5.000
Filosofian maisteri Helena Sinervo
runokokoelman kirjoittamiseen
6.000
Filosofian tohtori Jari Sinkkonen ja työryhmä
tutkimukseen "Borrelioosi: NMR- ja MS-metabolinen lähestymistapa
taudin varhaiseen tunnistamiseen"
22.000
Tekniikan lisensiaatti Erja Sipilä
väitöskirjatyöhön "Uudet elektroniikan materiaalit ja valmistusmenetelmät
langattomille sensoreille ja tunnistimille"
Filosofian tohtori Tarja Sironen,
filosofian tohtori Kristian Forbes ja filosofian ylioppilas Ilkka Kivistö
tutkimukseen "Villieläinten zoonoosit Itä-Afrikassa"
Filosofian tohtori Heikki Sirviö
väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen "Repeääkö Suomi? Kärjistyvät alueelliset erot
ja muuttuva valtiollisuus"
5.000
28.000
21.000
Filosofian maisteri Eleonora Sittig
väitöskirjatyöhön "Silmukointivariantit uudenlaisten syöpähoitojen ja
syöpädiagnostiikan pohjana"
6.000
Kirjailija Joni Skiftesvik
romaanin ja novellikokoelman kirjoittamiseen
5.000
Filosofian tohtori Markku Soikkeli
tutkimukseen "Sotakirjallisuuden estetiikka"
28.000
Teatteritaiteen maisteri Piia Soikkeli ja työryhmä
Intohimoinen mustasukkaisuus -näytelmään korealaisittain
15.000
Tekniikan lisensiaatti Tuomo Soini
väitöskirjatyöhön "Tietämyksen siirtyminen suuresta monikansallisesta yrityksestä
pieneen startup-yritykseen"
12.000
Kauppatieteiden tohtori Tomi Solakivi ja kauppatieteiden maisteri Tuomas Kiiski
tutkimukseen "The cost of ice: estimating the cost premium and economies of scale
of ice classed vessels"
5.000
Musiikin maisteri Erkki Suomalainen
säveltapailun oppimateriaalin valmistamiseen puhallinsoittajille
4.000
Oikeustieteen kandidaatti Kari-Pekka Syrjä
väitöskirjatyöhön "Palvelukonseptin suoja ja immateriaalioikeus – palvelutuotteen
sopimaton jäljittely"
8.000
Master of Science Zoltan Szabo
väitöskirjatyöhön "Sidekudoskasvutekijän toiminta sydämen hypertrofiassa ja
fibroosissa"
12.000
Liikuntatieteiden maisteri Mihaly Szerovay
väitöskirjatyöhön "Jalkapallo glokaalissa toimintaympäristössä – Vertaileva
tutkimus suomalaisesta ja unkarilaisesta jalkapalloseurasta"
24.000
Kauppatieteiden maisteri Ulla Särkikangas
väitöskirjatyöhön "Kuluttajakeskeinen palvelunkehitys sähköistyvissä lasten ja
nuorten vammais- ja kuntoutuspalveluissa"
12.000
Filosofian tohtori Olli Taanila
vahvasti vuorovaikuttavien järjestelmien dynamiikan tutkimukseen käyttäen
holografisia menetelmiä
28.000
Filosofian tohtori Tuomo Takala ja työryhmä
tutkimukseen "Ohjauksen haasteet ja kehittäminen osuustoiminnallisissa
organisaatioissa"
Filosofian maisteri Ringa Takanen
väitöskirjatyöhön "Laupeus ja Inhimillisyys"
Hallintotieteiden maisteri Suvituulia Taponen
väitöskirjatyöhön "How to Optimize the Benefits of Purchasing in Service Delivery?"
liittyvään tutkijavaihtoon
Master of Arts Tuomas Telaranta
väitöskirjatyöhön "An Investigation of Online Marketing Mediums: The Case of
Smart Content Marketing"
Musiikkipedagogi Fiona Tharmaratnam, musiikin maisteri Siina Hirvonen ja
varhaisiän musiikinopetuksen lehtori Sari Kallioranta
soitinsatukonserttien järjestämiseen
9.000
24.000
5.000
12.000
6.000
Filosofian maisteri Paula Thitz
väitöskirjatyöhön "Tannins, flavonoids, and triterpenes in the secondary metabolism
of silver birch: patterns of allocation under environmental stress"
24.000
Diplomi-insinööri Juha Tiihonen
väitöskirjatyöhön "Kvanttipistetekniikan sovellutusten laskennallinen
mallintaminen"
24.000
Master of Social Sciences Sanna Tiilikainen
väitöskirjatyöhön "Augmented Sociality: How the physical and digital worlds
merge in the social use of ICT"
24.000
Koreografi Masi Tiitta, tanssitaiteilija Hanna Ahti ja
tanssitaiteen maisteri Anna Mustonen
tanssiteokseen "Claude Debussy: Sonata for Flute, Viola and Harp"
8.000
Diplomi-insinööri Jussi Timonen
väitöskirjatyön "Perspectives to Common Operating Picture in Digitalized
Environment" loppuunsaattamiseen
4.000
Tanssitaiteen ja koreografian kandidaatti Jaakko Toivonen
Blackpool-tanssiteoksen valmistamiseen
5.000
Teatteri-ilmaisun ohjaaja Mirva Tolppanen
lapsille ja nuorille suunnatun anoreksiaa ja kehonkuvaa käsittelevän
draamatyöpajaformaatin ja sen ohjeiston luomiseen
3.000
Diplomi-insinööri Pekka Torvinen
väitöskirjatyön "The Challenges of Firm Competitiveness in Emerging Markets –
The Role of Open Technology Management Strategies and Technology Transfer"
loppuunsaattamiseen
5.000
Master of Research in East European Studies Liisa Tuhkanen
väitöskirjatyöhön "Uskonto, identiteetti, akkulturaatio – Suomen venäjänkielinen
vähemmistö ja Suomeen sopeutuminen"
24.000
Viulutaiteilija Seppo Tukiainen
Tukiainen-viulukilpailun järjestämiseen Lahdessa
9.000
Kauppatieteiden maisteri Marika Tuomela-Pyykkönen
väitöskirjatyöhön "Procurement competencies in the mining industry" ja siihen
liittyvään opintomatkaan
10.000
Filosofian maisteri Petri Turunen
väitöskirjatyöhön "Tieteellinen ymmärrys ja laskennalliset muotit synteettisessä
biologiassa"
24.000
Filosofian maisteri Minna Tuulas-Inkinen
väitöskirjatyöhön "Taiteilijatapetit Suomessa 1950-luvulla"
24.000
Filosofian tohtori Helena Tyrväinen
tutkimukseen "Suomi–Ranska: musiikkisuhteet, kosmopoliittisuus ja kansallinen
kulttuuri (1880–1940)"
14.000
Kauppatieteiden tohtori Jan-Åke Törnroos
tutkimustyöhön yhdessä Tri C. J. Medlinin ja professori S. Freemanin kanssa
Adelaiden yliopistossa Australiassa
2.000
Master of Science Pharmaceutical Biotechnology Henriette Undeutsch
väitöskirjatyöhön "Kilpirauhassairauksien uudet molekulaariset mekanismit"
12.000
Kauppatieteiden maisteri Piia Uusi-Kakkuri
väitöskirjatyöhön "Supporting creativity and innovativeness in organizations – who
can do it and how?"
Musiikinopiskelija Kasmir Uusitupa
viulunjousen hankintaan
24.000
8.000
Filosofian tohtori Matti Vainio
professori Erik Tawaststjernan satavuotiselämäkerran kirjoittamiseen
25.000
Tauno Vainio ja Studio Kymppi, radio- ja tv-viihteen seura
Antero Alpolan kirjoittaman muistelmateoksen "Toinen puoliaika"
toimittamiseen postuumisti
10.000
Tanssitaiteen maisteri Anita Valkeemäki
väitöskirjatyöhön "Ruotuun taipumaton – pohdintaa tanssin oppimisesta,
opettamisesta ja muutoksesta"
12.000
Filosofian maisteri Outi Valo
väitöskirjatyöhön "Pelimannimusiikin pelastaja? Erkki Ala-Könni suomalaisen
kansanmusiikin kerääjänä"
12.000
Teatteritaiteen maisteri Panu Valo,
teatteritaiteen maisteri Ville Leppilahti ja musiikin kandidaatti Maija Pokela
Uinuva Kantele -musiikkiteatteriesityksen toteuttamiseen
12.000
Diplomi-insinööri Jesse Valtanen
väitöskirjatyöhön "New service development in knowledge-intensive business
services: Ensuring development team’s shared understanding throughout the
process"
12.000
Yhteiskuntatieteiden maisteri Sari Vanhanen
väitöskirjatyöhön "Kotoutumisen edistäminen monialaisena yhteistyönä –
Näkökulmana poliisin työ"
24.000
Kauppatieteiden maisteri Iiro Vaniala
väitöskirjatyöhön "Upper echelons perspective and behavioral strategy"
12.000
Filosofian maisteri Jari Varsaluoma
väitöskirjatyöhön "Motivational Aspects and User Experience in Mobile
Mathematics Learning"
6.000
Diplomi-insinööri Taneli Vaskelainen
väitöskirjatyöhön "From Eco-niche to Mainstream Markets – the Emergence of Car
Sharing Industry in Germany"
12.000
Diplomi-insinööri Klaara Viisanen
väitöskirjatyöhön "Nopeat lämpötilamittaukset mesoskooppisissa rakenteissa ja
yksifotonidetektorin kehittäminen mikroaaltoalueella"
Musiikin maisteri Hedi Viisma
tohtorin tutkintokonserttiin valmistautumiseen
Kauppatieteiden tohtori Riitta Viitala ja työryhmä
tutkimushankkeeseen "Henkilöstövahvuuden muutoksen hallittu hoitaminen
(HELLO)"
Kasvatustieteen maisteri Jukka Viitasaari
puhallinmusiikin säveltämiseen
24.000
3.000
10.000
5.000
Musiikin maisteri Laura Vikman
viulun hankintaan
10.000
Musiikin maisteri Milla Viljamaa
musikaalin säveltämiseen
10.000
Filosofian maisteri Marjo Vilkko
Suomi on venäläinen -kirjan tekemiseen Venäjän vaikutuksesta Suomeen ja
suomalaisuuteen
Valtiotieteiden tohtori Jukka Vuorinen
väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen "Tietoisuus lapsiin kohdistuvan väkivallan
mahdollisuudesta ja sen vaikutus asiakaskohtaamisiin lastenneuvolatyössä"
Musiikinopiskelija Emma Vähätalo
konserttikanteleen hankintaan
Filosofian maisteri Miikka Väisälä
väitöskirjatyöhön "Tähtienvälisen aineen turbulenssi ja sen yhteys tähtien syntyyn:
tuloksia magnetohydrodynaamisista malleista"
Maatalous- ja metsätieteiden maisteri Elina Väisänen
väitöskirjatyöhön "Ihmisen uusien ssDNA-virusten diagnostiikka ja
molekyylibiologia"
6.000
28.000
8.000
24.000
6.000
Kasvatustieteen maisteri Niina Väänänen
väitöskirjatyöhön "Conceptualizing Sustainable Craft"
14.000
Kauppatieteiden tohtori Jyrki Wallenius ja työryhmä
jatkotutkimukseen "E-media in Voting: A Follow-Up Study"
15.000
Filosofian tohtori Thomas Wallgren ja työryhmä
Georg Henrik von Wrightin 100-vuotisjuhlavuoden kutsuseminaariin
10.000
Filosofian tohtori Matti Waris ja työryhmä
tutkimuksen "Luonnollinen immuniteetti rinovirusinfektiossa"
20.000
Filosofian tohtori Jasmine Westerlund
elämäkerrallisen teoksen kirjoittamiseen Olly Donnerista
3.000
Filosofian tohtori Elina Westinen
väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen "Hiphop-autenttisuuden semioottinen
rakentuminen online- ja offline-konteksteissa"
28.000
Musiikin tohtori Matthew Whittall
pianokonserton säveltämiseen
24.000
Kasvatustieteen maisteri Jonna Wikström ja taiteen maisteri Paula Koivunen
Kielirikot-esityksen lavastukseen ja puvustukseen
5.000
Musiikin maisteri Olga Witthauer ja työryhmä
kamarimusiikkikonsertin järjestämiseen
3.000
Oikeustieteen maisteri Tuuli Wohlström
väitöskirjatyöhön "A New Take on the Problem of Constitutional Conflict – The
Relationship Between National Law and European Union Law Through
Interlegality"
12.000
Master of Science in Economics and Business Administration Man Yang
väitöskirjatyöhön "Entrepreneurial Marketing of International New Ventures"
5.000
Kauppatieteiden maisteri Juho Ylimäki ja kauppatieteiden tohtori Charlotta Sirén
kirjan "Yritysten välinen tuotekehitysyhteistyö" kirjoittamiseen
6.000
Teatteritaiteen maisteri Elina Ylisuvanto
dokumentaariseen alkoholismia käsittelevään musiikkiteatteriesitykseen
"Juhlan jälkeen"
4.000
Filosofian maisteri Klaus Zaerens
väitöskirjatyöhön "Gaining the Profits of Cloud Computing in a Public Authority
Environment"
4.000
Musiikinopiskelija Anette Åkerlund
flamencolaulun opintoihin Espanjassa
3.000
Hakemuksetta:
Uusi Lastensairaala tukiyhdistys 2017 ry
lastensairaalan rakentamiseen yhteensä miljoonaviisisataatuhatta (1.500.000) euroa
siten, että lahjoitus toteutetaan kolmessa viidensadantuhannen (500.000) euron erässä
apurahajaoissa 9.10.2013, 9.10.2014 ja 9.10.2015
500.000
Varataan taideostoihin ja kuvataiteen erityiskohteisiin
400.000
Varataan Säätiöiden post doc –pooliin
300.000
Varataan Säätiöiden professoripooliin
300.000
Varataan myöhemmin määrättäviin tarkoituksiin
Vuoden 2015 jako yhteensä
36.500
11.200.000