ki punaa mun suun

Transcription

ki punaa mun suun
53
Suur-Jyväskylän Lehti keskiviikko 8.4.2015
Aikaa
itsellesi
Lumene
mun
suun
!
Öljyt yhdistyvät
punaan
Hiusstudio CLAM
Kevät on myös tuoteuutuuksien kulta-aikaa.
– Valikoimiin on tullut tuotteita, joissa yhdistyvät esimerkiksi hoitavuus ja
meikki. Kuluttajat pitävät siitä, että yhdestä tuotteesta saa
paljon irti. Näin varastoon ei
tarvitse ostaa kymmeniä eri
tuotteita, myynti- ja palveluvastaava Hannamari Raitonen Sokokselta sanoo.
Raitonen nostaa helppokäyttöisistä uutuuksista esille muun muassa nestemäisen, hoitavan meikkivoiteen,
joka on pakattu kuin puuteri
sekä öljypohjaiset huulituotteet, jotka sopivat myös poskipunaksi.
– Öljyt ovat iso juttu huulimeikissä. Samalla kun ne
ravitsevat, ne antavat väriä,
mutta eivät jätä huulia kosteiksi tai tahmaisiksi.
Omille huulilleen Raitonen on valinnut huuliöljyn, joka mukautuu huulten
omaan sävyyn ihon pH-arvon mukaan.
Trendikäs valitsee pinkin huulipunan.
Isadora, Lumene, L’Oréal
1 kuponki/asiakas.
Gummeruksenkatu 5 (Kirkkopuistonkulma)
044 0622 332 / Anne
www.hiusstudioclam.fi
TÄLLÄ
ILLA
PONG
KU
-10%
alennus kaikista norm.hintaisista tuotteista
(voimassa 30.4.2015 asti)
Laajin valikoima tanssikenkiä
arkeen ja juhlaan.
Tule tutustumaan!
Harkkotie 5, Heinämäen yritysalue
Palokka, p. 040 647 1916
ma–pe klo 11–18.00, la 10–14.00
• www.alemana.fi
Vaalea nudebeige, babypinkki,koralli, fuksia ja viininpunainen ovat kevään trendivärit.
Kaikki värit sopivat hyvin sekä huulille että kynsiin.
Nyt meikataan
sävy sävyyn
n Muotipiireissä on pitkään
ollut vallalla eriparisuuden
trendi. Huulet ja kynnet, jotka aikanaan väritettiin sävy
sävyyn, on pitkään maalattu
erivärisiksi. Kevät kuitenkin
nostaa klassiset väriparit takaisin muotiin.
Punaiset
Hiusstudio
31.7.2015 saakka.
AVOINNA:
ma–pe 10–18,
la 10–16
ja sop. mukaan
Anna-Kaisa Talvitie
Luonnollinen, huoliteltu ja hehkuva, kuvailee Satu Ylitalo kevään kauneinta
meikkiä.
TUTUSTUMISTARJOUS
Väri ja leikkaus
–30%
Leikkaus
–20%
Punainen on klassinen sävy
sävyyn – väri. Punaisen sävyjä on useita, joten valitse
huolella itsellesi sopiva. Mitä
vaaleampi ihosi on, valitse sitä kylmempi punainen. Lämmin puna sopii keltasävyiselle iholle.
Nudet
Koralli
Nudet sävyt ovat jälleen muodissa. Luonnolliset nudet:
vaalea beige, pehmeä persikka ja babypinkki, sopivat kaikille. Yhdistä nudet huulet ja
kynnet voimakkaampaan silmämeikkiin, ettei yleisilme
jää valjuksi.
Korallin sävyt polveutuvat
oranssista. Lämmin koralli
huulipuna ja kynsilakka sopivat täydellisesti päivettyneelle iholle. Vaaleaihoinen
valitsee joko nudemaisen tai
oranssia lähestyvän korallisävyn.
Fuksia
Viininpunainen
Raikas fuksia on unelmaväri vaalealle iholle ja tummille hiuksille. Fuksia on sähäkkä väri, joka vaatii parikseen
vähintään silmien rajaukset
ja ripsivärin.
Rusehtava viininpunainen eli
Marsala on vuoden 2015 väri.
Maanläheinen Marsala on jokanaiselle sopiva luottoväri,
joka sopii erityisen hyvin arkeen. A-KT
Ammattitaitoista ja monipuolista
hemmottelua ja hoitoa Muuramen
keskustassa jo 8 vuoden ajan
~kirkasta ihosi
talven jäljiltä~
Kysy sinulle
sopivin kasvohoito
ammattilaisiltamme!
Olet lämpimästi tervetullut
Yrittäjä, sky-kosmetologi Jenna Hyyppä
sekä sky-kosmetologit
Iina Suoranta ja Veera Selkäinaho
www.kauneushoitolazenna.fi
Virastotie 2, Muurame • Puh. 040 575 5607
Ma–pe 8–20, la 9–14 tai sop. muk.
ttä kohti ... uutta ilmettä
Kevä
Hiusstudio
www.lauraw.fi
Väinönkatu 28, Jyväskylä
Leikkaa talteen
Miesten hiustenleikkaus 17€
Naisten hiustenleikkaus 22€
✁
Voim. 30.4. saakka
Kysy myös edullisia väri- sekä permanenttipaketteja.
OPISKELIJA-ALENNUS -15% (NORMAALIHINNOISTA)
Päivi
Karoliina
Iina
Vanha Tiilitalo, Kauppakatu 41 A, 40100 Jyväskylä Puh. (014) 216 503
Avoinna klo 8–17, sopimuksen mukaan lauantait ja illat
Seuraa meitä Facebookissa...
Parturi-, kampaamoja meikkauspalvelut
Ajanvaraus osoitteessa
lauraw.bowsville.fi
ja puhelimitse
numerosta
050 4141 293.
Olet lämpimästi
tervetullut!
Marjo Moilanen
gsm: 050 554 1458
Killerin Ravirata
JYVÄSKYLÄ