2/2015 - Siirtolaisuusinstituutti

SIIRTOLAISUUS
MIGRATION
2/2015
Tuomas Martikaisesta
Instituutin uusi
johtaja!
Siirtolaisuus – Migration
Sisältö • Contents
2/2015
42. vuosikerta / 42th year
ISSN 0355-3779 (painettu)
ISSN 1799-6406 (verkkojulkaisu)
Ismo Söderling
Pääkirjoitus: Suomi siirtolaisuuden
murroksessa – aina ja iankaikkisesti
Julkaisija/Publisher
Misuzu Toba
A Study of the Japanese Diaspora in Peru
Siirtolaisuusinstituutti
Migrationsinstitutet
The Institute of Migration
Eerikinkatu 34, 20100 Turku, Finland
Puh. / tel. (0)2-2840 440
email: [email protected]
http://www.siirtolaisuusinstituutti.fi
http://www.migrationinstitute.fi
[email protected]
Päätoimittaja/Editor-in-Chief
Ismo Söderling
Toimitussihteeri/Editorial Assistant
Kirsi Sainio
Toimittajat/Editors
Krister Björklund, Elli Heikkilä
Toimituskunta/Editorial Board
Lauri Turpeinen
Finnish Migrants in Germany: Identities,
Positions, Representations
Ismo Söderling & Mika Uppa
”Työvoimaa kyllä – pakolaisia ei” – korkeakouluopiskelijoiden maahanmuuttoasenteet
Heli Sjöblom-Immala
Suomalaisten kanssa avioituneet maahanmuuttajat tyytyväisiä elämäänsä Suomessa
– parannettavaakin löytyy
Jennifer Joffs & Annika Lehtomaa
Omatanssi – yhteisötanssia
turvapaikanhakijoille
Siirtolaisuusinstituutin hallitus
Administrative Board of the Institute
of Migration
Elli Heikkilä
Research Director's Column
Taitto/Layout
Lilli Kojo
Informaatikon palsta
Kirsi Sainio
Tilaushinta 2015/Subscriptions 2015
4 numeroa / nummer / issues
20 €/vuosi/år/year
VAMMALAN KIRJAPAINO OY
Yksittäisten kirjoittajien mielipiteet ovat
heidän omiaan.
Jarno Heinilä
Arkistonhoitajan palsta
Markku Mattila
Aluepäällikön palsta
Magnus Enlund
Centret för Svenskfinland
Siirtolaisuusmuseon kuulumisia
Kansi: Siirtolaisuusinstituutti sai
uuden johtajan Tuomas Martikaisesta. Kuva: Jouni Korkiasaari.
Kirjaesittelyt
Seminaarit – Konferenssit
Tiedotuksia – Tapahtumia
PÄÄKIRJOITUS
Suomi siirtolaisuuden murroksessa – aina
ja iankaikkisesti
Ismo Söderling
Maamme ei elä pullossa, eikä enää pullostaakaan.
Olemme osa EU:ta ja globaalia maailmaa, jonka
kanssa elämme vuorovaikutuksessa, hyvässä ja
pahassa. Huhtikuussa käytyjen eduskuntavaalien
edellä puolueiden maahanmuuttokeskustelu oli varovaisen vaisua. Kävin kollegani kanssa läpi puolueiden vaaliohjelmat. Ainoastaan perussuomalaisilla
oli maahanmuuttopoliittinen ohjelma, muut puolueet lausuivat kuorossa jotain ylevää pakolaisuudesta, kotoutumisesta ja suvaitsevaisuudesta (jonka
synonyymi lienee ”sietäminen”). Vaaliohjelmista
puuttui konkretia. Jos ohjelmia oikein tikulla kaivoi,
puolueita erotti kaksi asiaa. Ensimmäinen ero liittyi
pakolais- ja turvapaikkapolitiikkaan. Erityisesti perussuomalaisille maamme nykyinen ja eurooppalaisittain vähäinen pakolaisten maahantulo on kauhistus. Toinen ero liittyi ns. saatavuusharkintaan, jolla
tarkoitetaan EU:n ulkopuolelta tulevan työvoiman
rajoittamista tyyliin ”ensin omat työttömät – sitten
vasta muut”. Kokoomus, RKP, vihreät, kristillisdemokraatit ja keskusta olivat saatavuusharkinnan
poistamisen, muut enemmän tai vähemmän säilyttämisen eli nykykäytännön kannalla.
Vaalien jälkeen aloitettiin kolmen suurimman
puolueen välillä neuvottelut, joiden tuloksena on
tätä kirjoitettaessa aikaansaatu Ratkaisujen Suomi -niminen hallitusohjelma. Hallitusohjelmassa
muutama kohta pistää silmään. ”Kiintiöpakolaisten
määrä pidetään ainakin viime vuosien tasolla ja tällä osallistumme kansainväliseen taakanjakoon”. Vai
taakanjakoon. Minun maailmankuvassani hädässä
olevat ihmiset ovat autettavia, eivät taakkoja. Mielelläni näkisin Suomen valtion kustantavan Välimerelle Punaisen Ristin meripelastusyksikön rajavartiolaitoksen Dornier-valvontalentokoneen sijasta.
Toisaalla hallitussopimuksessa todetaan, että ”Työperäistä maahanmuuttoa pidetään myön-
teisenä. Pääsääntö työvoiman tarveharkinnassa on
nykyisten käytäntöjen jatkaminen”. Käytännössä
edellinen tarkoittaa, että useiden muiden läntisten
maiden vapauttama työvoiman muuttoliike odottaa vielä tulemistaan Suomessa. Maamme poliitikoilla on piintynyt käsitys siitä, että maahanmuutto
on rasite – se on kantaväestöltä ”pois”. Mistä löytyisi se yhteiskunnallinen vaikuttaja, joka rohkeasti toisi esiin myös maahanmuuton taloudelliset ja
kulttuuriset mahdollisuudet?
Viime vuosi oli lähihistoriassamme ensimmäinen, jolloin sekä suomea että ruotsia puhuvien
määrät laskivat väestössämme. Tässä vaiheessa
kantaväestön väheneminen tapahtuu satoina, jatkossa tuhansina henkilöinä vuodessa. Maamme
syntyvyys on laskenut hälyttävästi muutamassa
vuodessa: vielä vuonna 2010 hedelmällisyyslukumme oli 1.87, nyt 1.71. Käytännössä lasku merkitsee
vuositasolla 3 000–4 000 lapsen vähennystä aikaisempaan verrattuna.
Suomi olisi tarvinnut hallitusohjelmaan maahanmuuttopoliittisen näkemyksen sijasta väestöpoliittisen ohjelman. Tällainen laajempi politiikkanäkemys sisältää muuttoliikkeen ohella sekä syntyvyyteen että kuolevuuteen liittyvät politiikkalinjaukset. Jos maamme hakee taloudellista nousua
leikkaamalla jo muutenkin henkitoreissaan oleva
julkista taloutta ja pitämällä rajat kiinni, niin jatkossa maahanmuuttopoliittista linjausta eivät tarvitse
kuin hirvet ja porot. Kansa on täällä nopeasti hupeneva luonnonvara.
Jotta työurani viimeinen Siirtolaisuus-Migration
lehden pääkirjoitus ei pääty mollivoittoisesti, kirjoitan loppuun pari kohottavaa muistelua:
– Valtion siirtolaisuuskomiteassa keskusteltiin
maahanmuuttajille tarjottavista kieli- ja koulupalveluista 20–25 vuotta sitten. Komitean asiantunti-
1
PÄÄKIRJOITUS
jana olin selvittänyt Ruotsissa tapahtuvaa integraatio-keskustelua. Siihen liittyen esitin, että maahanmuuttajille pitäisi antaa koulutusta suomen kielellä
– ei vain suomen kielessä. ”Mikä ero niillä on” – tokaisi puheenjohtajana ollut ministeri.
– Maamme ryhtyessä ottamaan vastaan pakolaisia ja turvapaikanhakijoita, työnnettiin valtion
hallinnossa vastuu pakolaisasioiden kehittämisestä Sosiaalihallituksen vammaisosastolle. Ensimmäinen keskustelutilaisuus meille ns. asiantuntijoille
järjestettiin sosiaalihallituksen tiloissa ympyrätalossa Helsingissä. Hyvissä ajoin puheenjohtaja ilmoitti, että iltapäiväkahvin jälkeen tilaisuuteen tulee ”Mohamed”. ”Hän on väsynyt, joten pyydän, että ette kysy häneltä mitään” ohjeisti puheenjohta-
ja. Kello 14 sisään saatettiin reipas nuori mies. Hänet istutettiin yleisön eteen. Kaikki tuijottivat häntä
– hän meitä. Viiden minuutin kuluttua ystävämme
saatettiin ulos. ”Ei voi olla totta” tokaisi Jörn Donner vieressäni – ja päräytti lopuksi mehevän voimasanan. Mutta totta oli. Totta on sekin, että asiat eivät paljon noista ajoista ole muuttuneet. Suomi pyörittelee erilaisia maahanmuuttostrategioita
ja maahanmuuttopoliittisia työryhmäselvityksiä samaan aikaan kun pakolaisia ja siirtolaisia kuolee Välimerellä tuhansin.
Toivotan kaikille oikein hyvää kesää – ja Australiaan vähälumista talvea. Pidetään toisistamme hyvää huolta.
Finland and the evolution of immigration – now and forever
The Finnish Parliamentary elections were held in
April. The Right won the vote, and now the three
biggest political parties are preparing the new Government Program. We already know that policies
on refugees and asylum seekers will remain as stringent as before, and that the same strict controls on
the immigration of labor will remain in place. The
Finnish government continues to hew to a view of
immigration as a threat, rather than as a resource.
Finland does not have, and by all accounts will continue not to have, a clear vision on immigration and
all that it could offer.
Finland has seen a rapid decline in fertility. Only
five years ago, the fertility average was 1.87, but it
has since receded to 1.7. Annually, this translates
to thousands fewer children born compared to be-
fore. The share of Finnish-speakers is shrinking, and
in the future, the proportion of the native population will decline at an ever-faster rate. To remedy
the economic recession, drastic spending cuts have
been proposed. But what if, instead, we elected to
preserve what has been our single source of pride
– the Nordic welfare state – and allowed the entry
of a foreign workforce that could grease the stalled
wheels of our economy, and on the side, produce a
few new children? The combination would ensure
that neither our population nor our national economy becomes an endangered resource.
This is my final editorial as Director of the Institute of Migration. I wish all of you, my dear readers, a happy and healthy life. Let us all take care of
each other.
Hyvää Juhannusta!
Have a Nice Midsummer!
2
A Study of the Japanese
Diaspora in Peru
Misuzu Toba
Peru is a Spanish-speaking country that is known for its large population of
ethnic Japanese, or Nikkei Peruvians. Japan has also many Peruvians. The
author conducted a survey in the two famous Nikkei schools in Lima in order
to shed light on how Japanese linguistic culture is transmitted in school education. These case studies confirmed that the schools were trying to transmit
the Japanese ethos by such means as teaching the way Japanese people
greet one another. The author also revealed that even in Peru’s key Nikkei
schools, English teaching is prioritized over Japanese teaching. Moreover, it
was revealed that non-Nikkei Peruvians play the important role in transmitting the Japanese language and culture in Peru.
Misuzu Toba, Ph.D., Associate
Professor of School of Sociology, Kwansei Gakuin University,
Nishinomiya, Hyogo, Japan.
Keywords: Japanese Peruvians, cultural education.
The South American state of Peru is a Spanishspeaking country that, alongside Brazil, is known
for its large population of ethnic Japanese, or
Nikkei Peruvians. In this article, Nikkei Peruvians
shall refer to people who are Japanese descendants and can trace their roots back to Japan. In order to shed light on the form of Japanese culture
that has been handed down through the generations by members of Peruvian society, the author
visited educational institutions in the capital city,
Lima, in 2011 and 2012 and conducted listening surveys and participant observation there.
Let us first explore how Peru and Japan are
deeply related to each other in spite of their considerable geographic distance. Peru was the first
South American country that received Japanese
immigrants. The first wave of immigration was in
1899, when 790 Japanese made the ocean crossing
to Peru. This migration took place nine years before
Japanese migration to Brazil. In 1923, the immigration agreement with Peru was abolished. However,
family members were still permitted entry, and so
immigration continued through “yobiyose” [migration by invitation]. Japanese immigration to
Peru differed from Japanese immigration to Brazil in one important aspect. The Japanese in Brazil
were immigrant farmers permitted entry based on
an agreement between the two countries of Brazil
and Japan, while the immigrants in Peru were contract laborers working on plantations based on an
agreement between Japanese emigration companies and Peruvian haciendas. Most of the owners of
these haciendas were apparently British.
Since Peru at the time was a place of largescale farming, one laborer could not be anything
more than a laborer or a tenant farmer, and so the
Japanese immigrants were unable to make much
progress in the agriculture sector, no matter how
hard they strove. In response to this situation, the
Japanese turned their attention to the commercial
sector, where they could carry out activities more
freely. However, the concentration of Japanese
residents in urban areas prompted anti-Japanese
sentiment. In order to avoid being caught up in
the wave of anti-Japanese hostility, the Japanese
turned their backs on the cities and, with assistance
from the Japanese government, set about building
a colony east of the Andes. This colony was never
successfully established. Nevertheless, Peru stands
as an example of Japanese people’s overseas migration and commercial success in their new land
(Sasaki 1990, 13).
3
Conversely, there are many Peruvians in Japan
today, some of whom are Nikkei Peruvians and
their family members. During the recession that
followed the 2008 Lehman Brother’s Shock, many
foreign workers employed in Japan lost their jobs
and were forced to return to their native countries.
However, a considerable number of Peruvians either remained in Japan or made frequent trips to
and from Peru. Looking at the breakdown of registered foreigners in Japan as of 2010, the Chinese
have the biggest share at 687,156. In second place
are North/South Koreans at 565,989, in third place
are Brazilians with 230,552, in fourth place are Filipinos with 210,181; and in fifth place are Peruvians, at
54,636 (Ministry of Justice statistics, released August 19, 2011). The Great East Japan Earthquake of
March 11, 2011, prompted a mass exit of foreigners,
but today, in 2014, the sense of crisis has eased, and
many have returned to Japan.
Nikkei Schools in Lima: La Union
The author conducted a survey in the two famous
Nikkei schools in Lima, namely La Union and La Victoria, in order to shed light on how Japanese linguistic culture is transmitted in school education
while at the same time examining how such culture differs from Peruvian culture and education.
The author will also describe the characteristics and
recent changes of Nikkei schools.
La Union is a school that exists as an ethnic symbol for the Nikkei community. In this sense, it plays
a similar role to that played by the prewar Japanese
elementary school in Lima, which was modeled
after a Japanese school and used Japanese textbooks. It started out in 1953 as a general sport field.
During the postwar years, it was believed that ath-
4
letics could help raise the morale of the Nikkei community, so the sport field was realized through the
donations and voluntary activities of the community. Before the war, the school yard of the Japanese
elementary school in Lima served as a venue for
sports and other events, but it was requisitioned
by the government during the war, and the school
no longer had a sport facility. A decision was made
to give part of the sport field to a school that would
provide secondary education to the Nikkei community, the first such school in Peru, and this was the
beginning of La Union (Yamawaki 1999, 26, 27).
La Union was founded in 1971. Throughout the
1970s and 1980s, Peru was under a military dictatorship. During this time, there was a rush to
build schools in cities in order to cope with the expanding demand for secondary education that accompanied the rapid migration of the population
from rural areas to cities. Against this backdrop,
La Union first opened its doors to 41 students. The
school also provided education to the children
of migrant workers in search of temporary work
(dekasegi). Through the listening survey, the author confirmed that La Union is recognized today
among Peruvians as an independent Nikkei school
that offers both primary and secondary education.
Along with other Nikkei schools, such as the José
Gálvez School, the Hideyo Noguchi School, and the
subsequently-discussed La Victoria School, La Union
welcomes general Peruvians in addition to Nikkei
students.
Let us now look at the teaching of Japanese culture as revealed in the results of the author’s listening survey with the principal and a Japanese language instructor who was employed as a Japanese
language coordinator. The interviews were conducted in Spanish to accommodate interviewees’
mother tongue, although simple Japanese, such as
“dozo” [go ahead] and “sensei” [teacher] were occasionally spoken.
Proportion of Nikkei Students
In 2011, there were a little under 1,000 students
and around 80 teaching staff, including part-time
teachers. As for the gender breakdown, the student body was composed of 55 % boys and 45 %
girls. During the interview, the school principal provided further information: “Out of the 80 teaching
staff, 20 are Nikkei... Of the ten Japanese language
instructors, eight are Nikkei.” The statistic that deserves the most attention is that the proportion of
Nikkei students stands at 48 %, meaning that they
are not in the majority. This statistic signifies a shift
from the situation some years ago when, according
to fieldwork by Yamawaki (1999), Nikkei students
were in the majority. Since reaching its peak, which
according to the principal was “95 %,” the ratio of
Nikkei students has been declining each year.
This finding raises the question of why La Union, which is well known as a Nikkei school, has
started attracting general Peruvians. In response
to this question, the principal claimed that there
are three major reasons as to why La Union is being selected: “interest in Japanese culture,” “it is
close to home,” and “family members or relatives
recommended it.”
Thus, the fact that La Union is a Nikkei school is
not the primary reason that parents are selecting
the school. The interview also revealed that even a
school such as La Union, which exemplifies Nikkei
schools in Lima, is not regarded as a school for
Nikkei Peruvians, but as a place for learning Japanese culture that welcomes all Peruvians.
Japanese Language Teaching
In accordance with the system of public education
in Peru, there are six years of primary education
(primaria) followed by five years of secondary education (secundaria), and in La Union, Japanese is
a compulsory subject for all students. For the first
five years of primary education, Japanese lessons
take place based on grade; then from the sixth year
of primary education and throughout the five years
of secondary education, the students are sorted into separate classes based on their Japanese proficiency. There is an obvious difference in proficiency
level between the class for students who have recently returned from Japan and the class for students who have few opportunities to use Japanese
in their daily lives.
The main textbook used during lessons is “Minna no Nihongo” [Japanese for All], a textbook that
is widely used in Japan, as well, among students
whose first language is not Japanese. Regarding
the language that is used in class, while Japanese
alone is used in the returnees’ class, in other class-
es a mixture of Japanese and Spanish is used. The
principal claimed that the reason for using Spanish
instead of Japanese is that “if you only use Japanese, the students will not understand.” Another
reason could be that the first language of many
of the teachers, despite their being Nikkei Peruvians, is Spanish rather than Japanese. The Japanese
instructor who was acting as a coordinator was a
young female Nikkei, a fact that was immediately
apparent from her name and appearance. However, she said, “Japanese is hardly ever spoken in my
family home,” and while she did experience a short
stay in Japan, most of her knowledge of the Japanese language and culture came from learning materials in Peru—i.e., “I learned most of it by myself.”
To students who so desire, La Union offers opportunities to study Japanese in Japan through, for
example, a two-week long student exchange program that it runs together with an affiliated school
in Hokkaido, Japan. Aside from these undertakings,
though, there are virtually no situations in Peruvian daily life where Japanese is required. The same
is true for many other groups of Nikkei Peruvians.
The only exception is when a Nikkei Peruvian with a
good command of Japanese speaks to visitors from
Japan who cannot understand Spanish.
Given this situation, what is the value in providing Japanese language teaching? In the words of
the principal, “The reason why we continue to provide Japanese language teaching is related to our
school’s history… the aim is to preserve the values
of our Japanese ancestors.” The school’s history is
as briefly described above, while the “values” the
principal mentions can be equated with the educational goals of La Union. The interview then uncovered the belief that the Japanese ethos can be
transmitted through the generations via the mastering of Japanese proficiency: “We place great
importance on Japanese language education, because through the Japanese language, the Japanese philosophy of gaman [patience] and ganbaru
[doing your best] can be passed down.”
On the other hand, the author confirmed from
the curriculum that there continues to be only
three time slots a week allotted to Japanese lessons throughout the primary and secondary years,
while English has shifted from five to eight time
slots a week. Though it is a Nikkei school, the advance of a U.S.-centered globalization has forced
La Union to prioritize English over Japanese.
5
Japanese Cultural Education
La Union provides a class entitled cultura japonesa
[Japanese culture]. This class does not follow any
particular textbook; instead, the Japanese language
instructors plan the lessons themselves. Examples
of lesson plans include origami, Japanese nursery
rhymes, such as oki na kuri no ki no shita de [under
the spreading chestnut tree], donguri korokoro [rolling rolling acorns], Japanese folk tales, and manga.
In some lessons, the teachers will educate students
about certain annual festivals, such as tanabata
[star festival], kodomo no hi [children’s day], and
hina matsuri [dolls festival], and organize activities
that are based on the festival; although, the range
of activities is limited. For example, to mark tanabata, students will write down their wishes on small
cards and attach them to bamboo leaves.
La Union also organizes extra-curricular Japanese cultural activities that the school participates
in as a whole. Examples include radio calisthenics,
exhibitions featuring the work students have completed to mark festivals, selling of bento lunchboxes in the school shop (these are sold under the
name “OBENTO,” but the contents of the lunchboxes differ considerably from the classic Japanese
bento), and the holding of sports days once a year.
Nikkei Schools in Lima: La Victoria
Like La Union, La Victoria is a private school founded
on Christian values. In 2012, the school was moved
to a location alongside a quiet street. All the classrooms have a simple concrete floor, but unlike the
old prefab schoolhouse that the author visited in August 2011, the classrooms have large windows overlooking the courtyard, creating a bright and spacious
atmosphere. If you step into the corridor from any of
6
the classrooms in this three-storied school, you can
see the blue sky and the courtyard, which also serves
as the location of morning assembly.
The following paragraph describes the characteristics of the La Victoria that the author gleaned from conducting participant observation during the school’s
morning assembly, which is held every Monday.
At 7:30, the students and teachers arrive at the
school in their designated uniforms and assemble
in the courtyard. At this point, the author noticed
a large hanging banner on part of the front wall of
the school displaying the name of the school and
the Japanese characters “Kon ki” together with
the Spanish translation “perserverancia” [perseverance]. After the students of each year’s group
form separate lines demarcating boys from girls, the
morning worship begins with the Lord’s Prayer. The
prayer begins with the words “Our Father,” ends in
“Amen,” and the entire prayer is recited in Spanish.
Then, after the group of students who hoisted the
flag of Peru have filed into the venue in time with the
music, the entire school begins to sing the national
anthem. Once the anthem has ended, the words
“Viva el Perú” [long live Peru] are called out and
the words are repeated by all of the students. The
students are then ordered to stand at attention,
and the music system starts playing the melody
of “Kimigayo”, the national anthem of Japan. The
students are requested to sing in Japanese, but the
volume of the chorus is considerably lower than it
was during the Peruvian national anthem. Similarly
to before, the students are prompted to say the
Spanish words “Viva el Japón”, and this concludes
the weekly morning assembly. With the morning
assembly over, the focus shifts to the topic of the
day; in this case it was an announcement about waterworks week.
Incidentally, the frequently repeated “stand
to attention” orders in Spanish and the teachers’
close monitoring of the assembled students, particularly the lower years, to make sure they were
standing with arms by their sides, is a phenomenon
that is by no means exclusive to Nikkei schools; it
can also be observed in other schools in Peru. However, a characteristic not observed in other schools
is the singing of “Kimigayo” and the repeating of
“Viva el Japón.” Another notable characteristic, albeit one that does not take place every week, is the
holding of an award ceremony in front of the assembled students for those students who passed
the Japanese Language Proficiency Test. Regarding the former, there is some room for debate as to
whether it has any significance to students beyond
being a mere convention. As for the latter, though,
it does at the very least serve to motivate students
to study Japanese.
Proportion of Nikkei Students
In 2011, there were about 300 students. In the following year of 2012, this increased to about 350.
Nikkei students make up about 60% of this total.
While La Victoria is smaller in scale than La Union, it
has a greater proportion of Nikkei students. Leaving aside Japanese schools, La Victoria is one of the
very few schools that still have a majority of Nikkei
students in Lima (according to the listening survey
conducted at La Victoria, the proportion of Nikkei
students in both the José Gálvez School and the
Hideyo Noguchi School is less than 20%).
La Victoria also serves as an important receptacle
for returnees. One staff member at the school said,
“The number of Nikkei Peruvians returning from Japan has been on the increase for some years now. In
the past there used to be one or two returning every
year. Now there’s many more.”
However, the classes for the younger years (other than Japanese classes), including Spanish classes
and mathematics classes, are taught in Spanish. Accordingly, those students who are better at Japanese than Spanish, whether they are Nikkei or not,
will have difficulty understanding a mathematics
teacher who cannot speak Japanese at all. Even if
Spanish is mastered smoothly as a “context-embedded language” for everyday situations, as defined by
Ota (1996, 128–131), most students will need a lot of
time to master the “context-reduced language” of
the classroom, and there are concerns that this will
negatively impact other school activities.
Japanese Language Teaching
There were about 40 teaching staff, including four
Japanese language instructors. One of these was
a Japanese national who, despite living in Peru for
a long time, is currently learning Spanish on a basic level in the lower year Spanish class. The other
three are Nikkei Peruvians. Their first language is
Spanish, and they have lived in Japan for a lengthy
period of 5–20 years.
English and Japanese classes are both allotted
four time slots. Regarding the learning content of
the Japanese classes, during the first three primary years, students are taught the hiragana and katakana syllabaries and some basic Japanese phrases using the blackboard and tables attached to the
classroom walls. From the fourth to sixth years, the
students learn more advanced Japanese using the
textbooks “Kodomo no Nihongo“ [Japanese for
Children] and “Minna no Nihongo“ in secondary
education.
Let us take a look at a scene at the lowest level of the Japanese classes, the “beginners’ class,”
which is attended by a mixture of first and second
year primary students. There are eleven students
in the class, and aside from one student who has a
double nationality, they all have Peruvian nationality. Four of these students were born in Japan, and
five of the remaining students have lived in Japan
for various periods. However, the students all converse with each other in Spanish. The author also
observed students who had problems transcribing
Japanese, and students who, when asked “dare
desu ka? [who is it?],” misheard the “da” syllable as
“za” and therefore had trouble responding.
A class that was in stark contrast in terms of
use of Japanese was the “returnees’ class”, which
was taught by a Japanese national. Established as
a provisional class, the returnees’ class is attended for one or two academic terms, after which the
students join regular classes. Due to their father’s
work situation, some of the students leave for Japan once again before completing the class. In this
class, Spanish is seldom heard, and the students
learn kanji character-based expressions and other
content in Japanese.
In the “advanced class”, the author did observe
students switching back and forth between Spanish and Japanese depending on the language spoken by the other person, but this does not mean
that there were many bilingual students with a perfect balance of Japanese and Spanish. There were
some students who were born in Japan to nonNikkei Peruvian parents and had spent more time
in Japan than in Peru, meaning that they remained
more proficient in Japanese, similar to the students
in the returnees’ class. The Japanese words they
use, such as cho umai [very good], and their inter-
7
ests, such as the pop group Arashi, are no different
from their peers in Japan. There are also a considerable number of students who, while retaining
their Peruvian nationality, started learning Japanese in Japan, and then returned to Peru midway
through the term, where upon they started learning Spanish. The hardships these students faced in
going through this experience mirrored that of the
class’s young teacher. This situation probably explains why, as the teacher said, “The returnees stick
to themselves.” However, schools are supposed to
narrow the distance between students who have
different languages and cultures.
Japanese Cultural Education
In addition to the Japanese language classes, La
Victoria allots one timeslot a week to “Japanese
culture”, which is a compulsory class. Rather than
using any particular textbooks, the teachers occasionally distribute printouts to the class, and
provide instruction in Japanese cultural activities,
such as origami and Japanese dances. A number of
teachers mentioned that, though they may wish to
use textbooks published in Japan, they are “very
expensive” compared to Peruvian prices. The price
factor renders it difficult to acquire teaching materials for Japanese culture, and therefore it restricts
the teaching content.
Japanese cultural education is not restricted to
the “Japanese culture” class. Even in the “Japanese
language” classes mentioned earlier, non-verbal
messages that are particular to Japanese culture,
such as bowing, are actively used. For example, students rise when given the Japanese instruction of
tatte kudasai [please stand], and they are expected
to bow together with the teacher and utter greetings in Japanese, such as ohayo gozaimasu [good
morning] and yoroshiku onegaishimasu (a general
expression of good will—there is no exact English
translation).
In addition, to mark the Japanese national holiday bunka no hi [Culture Day], origami and cooking
classes are held during the week in which the day
falls. There is also a sports day held once a year in
which all the students take part. The students are
divided into two teams, red and white, which compete against each other. Like La Union, there is a
shop in the school that sells “Obento”.
8
Conclusion
In Peruvian society, the words associated with
Japanese people are “perseverance”, “patience”,
“courtesy”, and “studiousness”, and the words associated with Japanese society are “science and
technology”, “clean”, and “safe”. This indicates
that in Peru, Japan is generally represented with
positive language. The positive image associated
with the Nikkei Peruvians and the Japanese has
also been utilized by Nikkei Peruvian politicians for
their political advantage.
This paper examined as case studies two private
schools in Lima. These case studies confirmed that
the schools were trying to transmit the Japanese
ethos, which as we have seen is highly regarded in
Peru, by such means as teaching the way Japanese
people greet one another (bowing etc.), introducing people to Japanese calendar events, and helping people learn Japanese.
However, it was also revealed that even in Peru’s key Nikkei schools, English teaching is prioritized over Japanese teaching in order to meet the
demands of the international community.
To promote the Japanese language and culture,
it is surely necessary to consider who is playing the
role of the transmitter. The examples of the two
Lima schools revealed that it is the Nikkei Peruvians
that play the central role in transmitting the Japanese language and culture in Peru, as teachers. At
the same time, these examples also revealed the important transmitter role played by non-Nikkei Peruvians, not only as teachers, but as students as well.
In the Spanish-speaking nation of Peru, both
Nikkei Peruvians and non-Nikkei Peruvians can be
expected to play an increasingly important role as
transmitters of the Japanese language and culture.
What will prove problematic, however, is the fact that
the cultural gateway remains unopened, as it were,
thanks to the insularity of the Japanese nation, which
does not easily accept “gaikokujin” (foreigners), including Peruvians—Nikkei or otherwise. Japanese
language instructors and individuals interested in
Japanese culture should be given more opportunities
to obtain scholarships and study in Japan.
References (English and Spanish Languages)
Carlos, Aquino Rodríguez (2006) : “Migración de
peruanos a Japón y oportunidades de nego-
cios”, Calidad y Creatividad. Revista de la facultad de ciencias económicas y empresariales, Universidad Ricardo Palma, No. 5, pp. 39–49.
Cummins, Jim (1984): Bilingual Education and Special Education: Issues in Assessment and Pedagogy, San Diego: College Hill.
Cummins, Jim (2000): Language, Power and Pedagogy: Bilingual Children in the Crossfire, Clevedon:
Multilingual Matters.
Juan, Ansión (2007): “El impacto de las migraciones internacionales en los que se quedan”, Aldo
Panfichi ed., Aula Magna. - Migraciones internacionales, Pontificia Universidad Católica del Perú,
pp.179–191.
References (Japanese Language)
Beltrão, Kaizo Iwakami, Sugahara, Sonoe, Konta,
Ryohei (2008): “Nikkei burajirujin no tokucho
no henka [Changes in the Characteristics of Japanese-Brazilians]”, ratenamerika repoto [Latin
America Report], Vol.25, No.2, Institute of Developing Economies, pp. 79–87.
Honma, Keiichi (1998): Nanbei nikkeijin no hikari to
kage: dekasegi kara mita nippon [Light and Shadows among Japanese South Americans: Japan as
Seen from Dekasegi], Zuisosha.
Ishikawa, Masanori (1998): “Nikkei burajirujin no
dekasegi no chokika [Japanese-Brazilians and
Prolonged Migration to Japan]”, Sato, Makoto;
Fielding Anthony J., (eds.) ido to teijyu: nichio
hikaku no kokusai rodo ido [International Labor
Migration: A Comparison between Japan and Europe], Dobunkan, pp. 93–121.
Japan International Cooperation Agency (1992): Peru koku nikkeijin jittai chosa hokokusho [Report
of a Fact Finding Survey of Nikkei Peruvians].
Kojima, Akira (2006): Nyukama no kodomo to gakko bunka: Nikkei burajirujin seito no kyoiku esunogurafi [Children of New Immigrants and School
Culture: Educational Ethnography among Japanese-Brazilians], Keisoshobo.
Mita, Chiyoko (2009): ‘Dekasegi’ kara ‘dekasegi’ e:
burajiru imin 100 nen ni miru hito to bunka no
dainamizumu [From ‘dekasegi’ to ‘dekasegi’: The
Dynamism of Culture as Seen in 100 Years of Brazilian Migration], Fujishuppan.
Miyajima, Takashi & Ota, Haruo (eds.) (2005): Gaikokujin no kodomo to nihon no kyoiku: fushugaku mondai to tabunka kyosei no kadai [Children
of Foreigners and Japanese School Education: The
Problem of Fushugaku and the Challenge of Multicultural Coexistence], University of Tokyo Press.
Ota, Haruo (1996): “Nihongo kyoiku to bogo kyoiku: nyukama gaikokujin no kodomo no kyoikukadai [Teaching the Japanese Language and
the Language of the Home Country: Educational
Issues surrounding the Children of New Immigrants],” Miyajima, T., Kajita, T., (eds “gaikokujin rodosha kara shimin e [From Foreign Workers
to Citizens],” Yuhikaku, pp. 123–143.
Ota, Haruo (2000): Nyukama no kodomo to nihon
no gakko [Children of New Immigrants and Japanese Schools], Kokusai Shoin.
Sasaki, Senichi (1990): Peru ehimekenjin iju shi [The
History of the Migration to Peru of the People of
Ehime Prefecture].
Sugiyama, Haru (2008): Imin kanryu: nanbei kara
kaettekuru Nikkeijintachi [Reverse Migration:
The Nikkei Peruvians who Return from South
America], Shinchosha.
Toba, Misuzu (2012): “Peru shakai ni okeru nihonbunka no densho [The Transmission of Japanese
Culture in Peruvian Society]”, kwansei gakuin
daigaku sentan shakai kenkyusho kiyo [Annual
Review of the Institute for Advanced Social Research], Kwansei Gakuin University, 43–53.
Toida, Katsuki (2005): Nihon no uchi naru kokusaika: nikkei nyukama to watashitachi [Japan’s
Inner Internationalization: Nikkei New Immigrants and Us], Kokonshoin.
Tsuneyoshi, Ryoko (1995): “Kyoshitsu no naka no
shakai: nihon no kyoshitsu bunka to nyukama no
kodomotachi [The Community in the Classroom:
Japanese Classroom Culture and the Children of
New Immigrants],” Sato, Manabu, (ed.) kyoiku
e no chosen 2: kyoshitsu to iu basho [Taking on
Teaching Challenges 2: The Classroom], Kokudosha, pp. 185–214.
Tsuneyoshi, Ryoko (1996): “Tabunka kyozon jidai
no nihon no gakko bunka [Japanese School Culture in an Age of Multicultural Coexistence],”
Horio, Teruhisa, et al. (eds.), gakko bunka to iu
jiba [School Culture as a Magnetic Field], Kashiwashobo, pp. 215–240.
Yamada, Izumi (2004): “Tabunka/tagengoshugi to
kodomo no hattatsu [Multiculturalism, Multilingualism, and Children’s Development],” Tajiri,
Eizo, et al. (eds.), gaikokujin no teijyu to nihongo kyoiku [Settled Foreigners and Japanese Language Education], Hitsuji Shobo, pp. 129–162.
Yamawaki, Chikako (1999): “Peru ni okeru Nikkei jyumin to kyoiku: rekishiteki ikisatsu to genjo [Nikkei
Residents in Peru and Education: Historical Background and the Situation Today],” ratenamerika
repoto [Latin America Report], Vol.16, No.2, Institute of Developing Economies, pp. 22–29.
9
Finnish Migrants in Germany:
Identities, Positions, Representations
Lauri Turpeinen
The article is the summary of a Master’s thesis submitted in 2014 at the
European-University Viadrina Frankfurt (Oder). Its research question concerns
the links between Finnish culture, migration and identity constructions.
To understand this adequately, the concept of daily identity work was applied. The participants were Finnish migrants living in Germany for several
decades. The data was collected with a method mix consisting of narrative
interviews and a participatory visual method based in photovoice. The results
were presented in the depicting of different practices and material belongings that function as identity resources in the process of identification with
Finnish culture. Many elements from Finnish culture were visible in the selfrepresentations of the participants, even though they at first negated the
assumption that Finnish culture played a role in their lives.
Lauri Turpeinen, Master of Arts,
Intercultural Communication
Studies, European University
Viadrina Frankfurt (Oder).
Keywords: migration, Finnish Migrants in Germany, identity constructions.
In 2014 Finland has been more visible than usual
in Germany, because it was the center of attention at the Frankfurt Book Fair. The cooperation
between Finland and Germany has a longer history though, with past interaction in literature,
science, economy, culture and tourism (Lehtonen
1998). Finland was present in Germany for a long
time. Nevertheless, the term “invisible migration”
is used regarding Finnish migrants (Ruokonen-Engler 2012). Martin Böke assumes that this perception is connected to the fact that Finnish migrants
are a small group in contrast to other groups of
migrants in Germany (Böke 2009, 5-6). Often the
self-perception of Finnish migrants as not genuine
migrants is cited (Ruokonen-Engler 2012, 59; Böke
2009, 14). This also stems from an ethnizing hierarchy in the discourse about migration in Germany, in
which Finnish migrants obtain a privileged position
(Ruokonen-Engler 2012, 264).
Outi Tuomi-Nikula points out that in the 1960s
migratory movements from Finland first got noticeable in Germany (Tuomi-Nikula 1989, 24). Furthermore, that in contrast to the self-image as being invisible, in daily life many habits and material
10
belongings from Finnish culture can be witnessed,
like Finnish furnishing (Tuomi-Nikula 1993) or the
celebration of Finnish holidays (Tuomi-Nikula 1989,
114). Finnish migrants in Germany have been sparsely studied. The existing material consists of the
works of Tuomi-Nikula as well as of an article (Böke
2009). A newer publication is by Ruokonen-Engler
(2012). It studies the privileged position of female
Finnish migrants in Germany. She criticized the existing research for a strong focus on acculturationprocesses, which are influenced by static concepts
of culture and society. Therefore, they conceptualize integration and acculturation as a task that the
migrant has to fulfill (Ruokonen-Engler 2012, 41).
The research interest of my Master’s thesis, the
basis for this article, concerns the quality of links
between daily identity work and culture in the context of Finnish migration. The focus is on the mechanisms of daily identity work. It explores the role of
Finnish culture in it. Specifically, the research question was:
What role does Finnish culture play in the identity constructions of Finnish migrants after decades of living in Germany?
It is unavoidable to conceptualize culture and
cultural difference as constructs that are to be seen
in specific contexts and discourses (Moosmüller
2009, 13). Especially academic discourses about cultural identity seem relevant. What is the effect of
an idea of cultural identity if its constructed character is highlighted; if the existence of essentialized,
homogeneous societies is negated and if traditions
are merely perceived as inventions (Ha 1999, 121)?
Influenced by these perspectives from Kien Nghi
Ha, one comes to the conclusion that the focus has
to be on the complex ways which made these constructs come to life and on traces and marks left
by them in histories, experiences and narrations,
because those are the foundations of current, ever-changing self-perceptions and positions (Eickelpasch and Rademacher 2004, 67).
Rolf Eickelpasch and Claudia Rademacher describe identity as a topic that never goes out of style,
important not only in academic contexts, but also in
daily life. Especially, since postmodernity brought
an increasing erosion of once solid pillars of identity
construction (Eickelpasch and Rademacher 2004,
5). The transition from seemingly ordered modern
times to late modernity or postmodernity is characterized by crises (Kraus 1996, 27). This is a challenge, because identity constructions are always
closely connected to subject formations in specific
eras and social contexts (Kraus 1996, 22). To handle
the term identity adequately under postmodern
circumstances, this article is guided by Heiner Keupp and his colleagues, who coined the term daily
identity work (Keupp 1999).
The academic discourses surrounding migration are of equal importance. Here migrants are
conceptualized as people whose reality is marked
by connections and networks between country
of origin and their country of residence and of enhanced mobility between those societies. In order
to understand the links between identity, culture
and migration adequately, it was decided to use
this transnational perspective (Han 2010, 61; Glick
Schiller, Basch and Szanton Blanc 1992; Pries 1996).
Its value is that it makes it possible to understand
phenomena that reach across borders of nation
states and their societies (Pries 2001, 49). Petrus
Han points out that transmigrants rely on more
than one society in the development of their identities (Han 2010, 70). Finnish migrants in Germany
are influenced by these conditions, too.
Daily identity work
Transformations like individualization, erosion of
traditions, pluralization and fractured barriers that
characterize late modernity certainly play a role in
identity formation. A result of these shifts is the
vanishing of the “normal biography” (Eickelpasch
and Rademacher 2004, 26-27). Processes of identification become more problematic and more variable. The subject is made up of many, sometimes
conflicting or unresolved identities. There is no coherency. Identity develops in connection with the
multiple ways in which one is is represented or addressed in the various cultural systems surrounding
us. Contradictory identities are pulling us in several
directions at all times, we have to change identifications continually. The only artificial coherency
is self-constructed through comforting narrations
about ourselves (Hall 1994, 182-183). Therefore,
one can state that identity as an academic concept
is “riddled with ambiguity, riven with contradictory meanings, and encumbered by reifying connotations” (Brubaker and Cooper 2000, 34). This makes
work with it fairly difficult.
The theory of daily identity work might offer a
solution for this dilemma. It conceptualizes the construction of identity as a life-long process, too (Keupp 1999, 189). It is close to the negations of fixed
identity mentioned above. Stuart Hall proposed to
speak about a continuous process of identification
instead (Hall 1994, 196). In daily identity work the
mechanisms of this process are in the focus.
Central elements of daily identity work are establishing connections, mediation of conflicts, usage of resources and the generation of narrations
to bind the other elements together (Keupp 1999,
60). The goal is to give life experiences a coherent
and comprehensible shape (Keupp 1999, 190).
Central terminologies of daily identity work
Partial identities are connected to certain contexts
of life, like work or family. They are subject to continuous change. Old ones might vanish, if one for
example changes jobs, while new ones gain importance (Keupp 1999, 217-219).
Identity feeling is understood as agglomeration
of all biographical experiences (Keupp 1999, 225).
It is assumed that some aspects have meaning be-
11
yond partial identities. They trickle into the ”identity feeling”. It determines how coherent the person
perceives itself and its surroundings. It also dictates
what one perceives as adequate identity goals (Keupp 1999, 225-226), of which some are directed at
social recognition and integration, based on the
wish to establish belonging. Identity goals can be
motivated by a wish to strengthen self-esteem or a
feeling of uniqueness (Keupp 1999, 261-262). Daily
identity work is a challenging navigation through
a network of contradictory demands. Mediation
of conflicts is frequent and takes shape as ability
to endure tension and recurring crises . In order to
achieve identity goals one mobilizes resources. This
idea is based on the different sorts of capital developed by Pierre Bourdieu (1983), who differentiates
between economic, cultural and social capital. In
daily identity work those are translated into economic, cultural and social resources. Capital transformation was adopted as well, as resource transfer (Keupp 1999, 196- 201).
Narrative connections between past, present
and future or between different living environments are a central part of daily identity work. They
negotiate how experiences in the contexts of partial identities, as an employee, as parent, as Finnish citizen or as migrant, are related to each other
(Keupp 1999, 190). Ha highlights that migratory
experiences can be regarded as fractures in one’s
own history, that have to be fixed through narrative
conjunctions (Ha 1999, 24). The result is a narrative
identity. This concept works well with the developed perception of identity, because openness and
constant unfinishedness are included. It is a continuous struggle to establish coherence and continuity
in an ever-changing self-narration (Kraus 1996, 169).
Amir Sheikhzadegan attributes great significance to
the narrative identity in postmodernity, since continuous transformation of living conditions and possible identifications force people to constantly redo
their self-image (Sheikhzadegan 2013, 20).
Methodology
The aim was to equip the participants with as much
power as possible. Furthermore, it was decided
to use a method mix. Each method constructs the
subject in a specific manner. It is an opportunity to
achieve more depth in answering research ques-
12
tions (Muri 2014, 460). The idea was to do narrative
interviews and additionally use a visual elicitation
method. Both function as incentive to highlight
Finnish origins. Especially daily practices would
be in the focus of the visual method. The participants were informed about the reasons for the usage of a visual method, how it functions and what
intentions were connected to the employment of
this method. Still, it was a novelty. If questions are
asked in a new way, the answers might show nuances that have been neglected so far.
The additional visual method was based on photovoice, a method with roots in “health promotion
principles and the theoretical literature on education for critical consciousness, feminist theory, and
nontraditional approaches to documentary photography” (Wang 1999, 185). Usually, it is applied
to marginalized people (Strack, Magill and McDonagh 2004, 49). This was different here, since the
participants were privileged persons. Photovoice is
“an effective tool through which participants may
narrate their perceptions and experiences” (Wang
1999, 191). It might be more accurate to speak of
a visual elicitation method inspired by photovoice.
The idea was to construct an incentive for controlled daily identity work, to use it as invitation to
present oneself as “Finnish”.
During the first meeting the participants were
given a vague photographic mission. They were
equipped with a camera and a time span of a couple of days for photographing. The posed task was:
What aspects of your everyday life are Finnish?
This way the participants would reflect about
these aspects before being interviewed about
them. Often they would mention during the first
meeting that there were no Finnish aspects at all
to their daily activities and surroundings. Nevertheless, all of them were able to produce data that
proved these assumptions wrong. Some days after
collecting the images, the participants were asked
to choose three images that they would like to discuss more deeply.
All in all, the empiric basis consisted of five life
stories, 44 images and five interviews about the
images. Four participants were female, one was
male. The data was produced in April and May 2014
in Munich. The participants were born in Finland in
the 1940s, with exception of one born in 1957. The
majority arrived in Germany during the 1970s. The
latest arrival was 1980.
Analysis
The analysis of the narrative identities was guided
by Wolfgang Kraus (1996) and the concept of the
positioning of narrative identities developed by
Gabriele Lucius-Hoene and Arnulf Deppermann
(2004). Sheikhzadegan criticized this approach
for neglecting the role of lifestyle and daily habits
(Sheikhzadegan 2013, 26). The visual part is an effort to fill out the blind spots. This article will focus
on those results and not on the narrative identities.
Contacts and traveling
For the majority of the participants regular visits
to Finland are very important. Not only seeing relatives and family in Finland, but also vacations in
traditional Finnish cottages have been mentioned.
One participant explained that she could not imagine a summer without spending time in the cottage. Now that her German husband is retired they
spend many months of the year there. Almost all
other participants expressed very similar views.
Only one participant stated that she travels to Finland rarely. She was aware that this is rather untypical in contrast to other Finnish migrants.
With transnationality as paradigm influencing
daily life and identity constructions (RuokonenEngler 2012, 86), this border-crossing activities can
be considered important for daily identity work,
too. Migrants maintain ties to old social contexts
this way (Ruokonen-Engler 2012, 89). Tuomi-Nikula
points out that the former networks of Finnish migrants back in Finland can shrink over time (TuomiNikula 2013, 124). Regular visits can be regarded as
a counter-measure. If one conceptualizes these
contacts as social resources, the strengthening of
former social ties and the establishing of belonging
can be understood as identity goals here.
Contacts to other Finnish migrants are equally
important. This does not only regard leisure activities, but also the involvement in German-Finnish structures. Of course there are variations in
engagement. Analyzed with the idea of social resources, it can be highlighted: Contacts are not only a reservoir of examples for various identity constructions and their success or failure in a specific
social situation. They also serve as an environment
that communicates what kind of identity projects
are to be regarded as desirable and which are not
eligible. Furthermore, contacts serve as resource
in dealing with obstacles and difficulties, because
they can offer support in difficult times and situations (Keupp 1999, 202-203). One participant mentioned that she got to know a Finnish church group
by chance, without being religious in any way. She
decided to maintain these contacts though, in order to have a possibility to talk to Finnish people
and she mentioned that these contacts appear to
gain importance. She reckons that the solidarity
under Finnish migrants in Germany might be much
stronger, as for example among German migrants
in other countries.
Another participant established contacts to
Finnish migrants as soon as she arrived in Germany.
She mentioned that, especially through the Finnish
church group, she got to know many Finnish migrants in the area. She now has a vast circle of Finnish and German-Finnish friends. She also initiated
a support group that offers mutual aid for Finnish
migrants. This is an example how social resources
can be supportive in order to overcome obstacles.
If one acknowledges that this activism stems from
Finnish migrants and the target group are in turn
also Finnish migrants, it can be assumed that both
the helping and the receiving of support fosters a
sense of belonging. According to Tiina Lammervo
who studied Finnish migrants in Australia “traditional ways of maintaining Finnish culture have
been visits to Finland, visitors from Finland, or better yet, new immigrants from Finland” (Lammervo
2011, 192). This was also true here.
Media and daily rituals
Here books, movies and music are understood as
Finnish media. All participants consume those, but
also active production played a role. Many participants talked about Finnish music. One played Kantele with the pupils in the Finnish sunday school,
where she was a teacher. She highlighted that the
music of Jean Sibelius was important to her and intimately connected to Finland. Another participant
talked about her son, who presented Finnish songs
on the Kantele at an event at his German school.
Another participant, a professional musician, mentioned a CD with early Finnish folk music he released in Germany.
13
Finnish connoted work and voluntary work
One emphasized the importance of an internetradio. The first picture she took during the visual
part of the research showed this radio. It makes it
possible for her to listen to Finnish radio programs
every day and this is a great source of joy in her life.
Ludger Pries points out that communication media of this kind make it possible that the country
of origin is very present in in the daily lives of the
transmigrants (Pries 1996, 467). The internet-radio
is only one example. Today the Internet offers easy
access to Finnish newspapers. This has been documented by other photographs taken by the participants, too.
Another important topic was Finnish food.
Pries writes, that consumption and preparation of
food from the country of origin is meaningful for
migrants as a continuation of cultural habits (Pries
1996, 468).
Especially for one of the participants this has
clearly been very important. She explained that
Finland is quite present in their daily cooking and
that she often bakes Finnish pastries. At least every two weeks. Furthermore, she reported that the
way she usually arranges the coffee-table, it could
as well be anywhere in Finland. She documented
this aspect with images. She regards these aspects
as something very ordinary and mentions that her
German husband has adopted this way of life benevolently. She continued with a memoir of how
she and Finnish friends once prepared hundreds of
Karelian pirogis for the Finnish Christmas market in
her kitchen. Lammervo found that Finnish food is
especially important in the context of holidays, too
(Lammervo 2011, 193). Another aspect showing up
multiple times concerned gruel. One image taken
by a participant for instance showed many different packages of gruel.
14
Almost every participant was involved in work connected to Finland. This is interesting because it
shows how Finnish origins have been used as helpful instruments on the job market. Pries writes that
transnational social spaces influence the work biographies of people heavily, since they function as
a separate regime of access-, allocation- and mobility-possibilities (Pries 1996, 469). This way specific
perspectives and fields of activities are created for
privileged transmigrants, like Finnish migrants in
Germany. One participant worked as official translator on the side. She also has been approached by
a consulting group looking for people to help them
venture into the Finnish market. An offer that she
rejected. For a while she was employed as organizer
of German-Finnish culture weeks and in the Finnish
consulate, where also another participant worked.
The latter earned money as a Finnish speaking tourist guide, too.
This did not only regard wage labor but also
voluntary work. Many participants did voluntary
work in German-Finnish structures. Those included
a Finnish music society, church groups or the German-Finnish Society and a group that organized
Finnish neighborhood help. The Finnish sunday
schools have been places where some of the participants were very active, too.
Language
For the participants language has been a central
topic. It wasn’t merely about talking Finnish, but
more importantly about teaching Finnish to children and grandchildren. None of the participants
mentioned Swedish as the second official language
of Finland, though.
One person brought up multiple times how
important it was for her to raise her children bilingually. In the daily life of the family it was ordinary to change languages often. She mentioned
that for her it is something special to be able to
speak Finnish. She considered Finnish as an intimate, secret language of her family. She has been
very consequent in establishing Finnish in the
family and also told as anecdote that her children
once organized Finnish lessons for their German
friends.
Another participant described her efforts to
teach Finnish to her grandchildren, who unfortunately are more interested in soccer than Finnish
grammar. Tuomi-Nikula has asked German-Finnish
children about their Finnish-skills. It became visible
that the initiative of parents is relevant for the development of the language skills of their children
(Tuomi-Nikula 2013, 109). There was only one participant who did not intensively foster Finnish skills in
her children. This was due to the fact that the family
spent time in Asia when her children were little and
she expressed sincere regret that she did not teach
them Finnish. The teaching of the Finnish language
can of course be regarded as the fostering of cultural capital, or in other words, cultural resources.
A participant mentioned that the Finnish language gained importance as she got older and also that she despises the currently spoken Finnish
slang in Finland. She reported that Finnish friends
told her that her way of using the Finnish language
clearly signalizes that she has been living abroad for
a long time. If she ever speaks Finnish, it is with her
siblings in Finland, with the people from the church
group and with other Finnish contacts in Germany.
Objects
Tilmann Habermas differentiates between symbolic objects and utility objects. Symbolic objects
primarily represent something, while utility objects
have a practical use. It is possible that the latter additionally have a symbolic function, described as
connotation (Habermas 1996, 180). It can be assumed that the photographed objects all have
Finnish connotation.
Personal space has specific functions too. It allows assumptions about inhabitants and personal
space can also be used for self-expression (Habermas 1996, 135). In connection to daily identity work
it shall be assumed that people do construct themselves through their personal space under the usage of various identity resources. The material resources function as instruments for the realization
of identity goals. Tiina Lammervo found that the
first generation of Finnish migrants in Australia usually decorated their personal space with Finnish objects and memorabilia. She explains this as a way to
strengthen and maintain a “Finnish identity” (Lammervo 2011, 193-194). Tuomi-Nikula wrote about
this aspect as well. According to her, furniture as
national symbols helps to maintain an “ethnic identity”. She describes an expectation of German visitors to find an authentic Finnish house, too. This favors the identification with Finnish origins and the
expression of those (Tuomi-Nikula 1993, 19-20). The
foundation is the already mentioned positive recognition of Finnish migrants in Germany. It creates the
possibility to provoke validation through symbols of
identity (Habermas 1996, 302).
Finnish memorabilia are charged with meaning.
A traditional Finnish wall carpet can be a symbol for
Finland, but it can additionally be a symbol for family in Finland (Lammervo 2011, 193). One participant
explained that two of the images she took do belong together. One showed a framed picture of the
wedding of her parents. The other showed an old
doll. Together these two images are a symbol for
her childhood. Tuomi-Nikula noted that the average
age for leaving Finland is 23. Therefore, objects that
symbolize the childhood and youth in Finland have
a great emotional value. These objects are unique
and not replaceable. (Tuomi-Nikula 1993, 26). Tillmann Habermas describes those objects as anchors
that symbolically refer to the past of a person and
to absent significant persons and places (Habermas
1996, 302). This way the objects are used in order to
establish coherency, too.
Other images that have been chosen for discussion by the participants show objects that could be
classified as symbols for Finland and Finnish culture.
Tuomi-Nikula understands those objects as symbols,
15
signalizing Finnish origins and the identification
with Finland. She refers to Finnish flags or traditional costumes as obvious symbols for Finland (TuomiNikula 1993, 21-22). Here this definition is wider. Objects that signify Finland in a more subtle way are
included. An example are the Kalevala plates, that
decorate the living room of a participant.
The participant told that her family has collected these plates for a long time. Often they have
been presents from Finnish relatives. Interestingly, the presentation is very similar to observations
16
made by Tuomi-Nikula earlier. She described that
many families own the complete set of plates and
that they are often put in a representative place,
like the living room, as in the case of this participant (Tuomi-Nikula 1993, 22). They extended the
Kalevala-theme beyond the plates. There is also a
wall-clock with lyrics from Kalevala carved in, made
by a Finnish potter who lived nearby, too.
In the garden of another participant there is another distinctive personal symbol for Finland. It is a
symbol both for Finland and for the family. Together with her husband she planted two birch-trees
when they bought their house. These stand for the
sons but she also considers birches as a symbol for
Finland. She explained that whenever she sees the
trees, she is thinking about Finland. This was her
reason for planting the trees. Tuomi-Nikula wrote
that the positive, exotic image of Finland as country of lakes and forests is so influential that urban
Finns like the participant identify with it, too (Tuomi-Nikula 1993, 25-26).
All participants owned Finnish objects of utility
or design objects. It seems relevant that these objects are used on a daily basis. One participants said
that Finnish design objects are Finnish, because
they are understood as objects of utility. Therefore,
these objects are described as objects of utility with
strong Finnish connotation.
Conclusion
The research question this project was started with
asked what role Finnish culture plays in the identity
constructions of Finnish migrants after decades of
living in Germany. To answer this the theory of daily
identity work was applied. This allowed the observation of the mechanisms of identity construction
and it was a possibility for highlighting the role of
Finnish culture in it.
It became clear that even after decades in Germany Finland is still a major point of reference for
all the participants. It plays an important role. As
shown, elements with Finnish connotation were
clearly visible in their daily identity work and Finnish
origins still constituted an central part of the identity feeling of all the participants.
In some of the life stories Finnish culture only
played a marginal role. The visual data showed that
in these cases Finnish elements were very present
in daily life, though. As a vague tendency, it was
found that the persons who were more involved in
activities nourishing a Finnish partial identity, also
identified more strongly with Finland, or in other
words, did position themselves more distinctively
as Finnish persons.
Furthermore, at first the participants often
were not aware of how many “Finnish elements”
were present in their daily life and material belongings. This only became clear later, when they were
forced to reflect on their lives and lifestyle during
data production. As already shown by Tuomi-Nikula
(1993), every participant had Finnish material objects in the household. Since these objects played
representative and decorative roles and often took
central places in the residences, it became clear
that they can be regarded as resources in daily identity work.
In order to achieve the identity goals connected
to Finnish culture, the participants employ certain
resources and practices with Finnish connotation
beyond material belongings. As shown in this article, these encompassed activities like the consumption of Finnish media and food, regular visits
to Finland as well as the maintaining of ties to other
Finnish migrants and to friends and family in Finland. Furthermore, the fostering of the Finnish language proved to be very important in this context.
The identity goals and the usage of relevant materials vary, like the individual biographies and experiences of the participants do, too. Anyway, the
thesis that transmigrants keep strong ties to their
country of origin can be confirmed (Han 2010, 69).
Furthermore, the same does apply to the assumption that transmigrants rely on more than one society in their construction efforts (Ruokonen-Engler
2012, 87).
As mentioned before (Ruokonen-Engler 2012,
344-346; Böke 2009, 18; Tuomi-Nikula 1993, 19-20)
the positive connotation and “invisibility” of Finns
in Germany definitively has an impact on the identity
constructions of the participants. It encourages the
highlighting of Finnish origins, since rather recognition than discrimination can be expected. Finnish
migrants in Germany are very privileged this way.
While elements connected to Finland were in the
focus, of course also other identifications are important. These have been merely in the background,
since the research question specifically highlighted
the role of Finnish culture. An example for other
identifications is the self-description of one participant: He called himself a Bavarian musician.
References
Bourdieu, Pierre (1983): Ökonomisches Kapital,
kulturelles Kapital, soziales Kapital. In: Kreckel,
Reinhard (Eds.): Soziale Ungleichheiten. Sonderband 2 der sozialen Welt: Göttingen: Schwartz:
183–198.
Brubaker, Rogers & Cooper, Frederick (2000): Beyond ‘identity’. In: Theory and Society 29: 1–47
Availabe at: http://www.sscnet.ucla.edu/soc/
faculty/brubaker/Publications/18_Beyond_Identity.pdf Accessed on April 10, 2015.
Böke, Martin (2009): ‘Wir schaffen das schon’ –
Biographische Skizzen finnischerMigrantinnen.
In: Kölner Arbeitspapiere zur Ethnologie No 3.
Köln: Universität Köln. Available at: http://d-nb.
info/993887406/34 Accessed on April 10, 2015.
Eickelpasch, Rolf & Rademacher, Claudia (2004):
Identität. Transcript Verlag: Bielefeld.
Glick Schiller, Nina, Basch, Linda & Blanc-Szanton,
Cristina (1992): Transnationalism: A New Analytic Framework for Understanding Migration. In:
Annals of the New York Academy of Sciences
(645): 1–24.
Ha, Kien Nghi (1999): Ethnizität und Migration.
Münster: Westfälisches Dampfboot.
Habermas, Tillmann (1996): Geliebte Objekte. Symbole und Instrumente der Identitätsbildung.
Berlin/New York: Walter de Gruyter.
Hall, Stuart (1994): Die Frage der kulturellen Identität. In: Hall, Stuart (Hrsg.): Rassismus und kulturelle Identität. Ausgewählte Schriften 2. Hamburg: Argument Verlag: 180–222.
Han, Petrus (2010): Soziologie der Migration. Stuttgart: Lucius & Lucius.
Keupp, Heiner u.a. (1999): Identitätskonstruktionen. Das Patchwork der Identitäten in der Spätmoderne. Reinbek bei Hamburg: Rowohlt Taschenbuch Verlag.
Kraus, Wolfgang (1996): Das erzählte Selbst. Die
narrative Konstruktion von Identität in der Spätmoderne. Pfaffenweiler: Centaurus Verlagsgesellschaft.
Lammervo, Tiina (2011): Finnish linguistic and cultural identity in multicultural Australia. In: Heikkilä, Elli and Koikkalainen, Saara (Eds.): Finns
17
abroad. New Forms of Mobility and Migration.
Turku: Institute of Migration: 188-200. Available
at: http://www.migrationinstitute.fi/files/finns_
abroad_c21.pdf Accessed on April 10, 2015.
Lehtonen, Juhani U. E. (1998): Die finnisch-deutschen Kulturbeziehungen aus der Sicht der
Volkskunde von der Mitte des 19. Jahrhunderts
bis heute. In: Jäntti, Ahti and Holtkamp, Marion
(Eds.): Finnisch-deutsche Kulturbeziehungen
seit dem Mittelalter. Berlin: Berlin Verlag Arno
Spitz: 75-91.
Lucius-Hoene, Gabriele & Deppermann, Arnulf
(2004): Narrative Identität und Positionierung.
In: Gesprächsforschung – Online-Zeitschrift zur
verbalen Interaktion Ausgabe 5 (2004): 166–183.
Available at: http://www.gespraechsforschungonline.de/heft 2004/ga-lucius.pdf Accessed on
April 10, 2015.
Moosmüller, Alois (2009): Kulturelle Differenz:
Diskurse und Kontexte. In: Moosmüller, Alois
(Hrsg.): Konzepte kultureller Differenz. Münster, New York: Waxmann: 13–45. Available at:
http://www.ikk.uni-muenchen.de/download/
mbikk22_moosmueller.pdf Accessed on April
10, 2015.
Muri, Gabriela (2014): Triangulationsverfahren im
Forschungsprozess. In: Bischoff, Christine, Oehme-Jüngling, Karoline and Leimgruber, Walter
(Hrsg.): Methoden der Kulturanthropologie.
Bern: Haupt Verlag: 459–473.
Pries, Ludger (1996): Transnationale Soziale Räume. Theoretisch-empirische Skizze am Beispiel
der Arbeitswanderungen Mexico – USA. In: Zeitschrift für Soziologie, Jg. 25, Heft 6: 456–472.
Available at: http://www.zfs-online.org/index.
php/zfs/article/viewFile/2934/2471 Accessed on
April 10, 2015.
Pries, Ludger (2001): Internationale Migration. Bielefeld: trancript.
Ruokonen-Engler, Minna-Kristiina (2012): ”Unsichtbare” Migration? Transnationale Positionierungen finnischer Migrantinnen. Eine biographieanalytische Studie. Bielefeld: transcript Verlag.
Sheikhzadegan, Amir (2013): ’Erzählen, wie im Leben alles gekommen ist’: Narration im Dienst
18
der Identitätskonstruktion. In: Newsletter Studienbereich Soziologie, Sozialpolitik und Sozialarbeit, Nr. 13: 19-27. Available at: http://lettres.unifr.ch/fileadmin/Documentation/Departements/Sciences_sociales/Soziologie__Sozialpolitik_und_Sozialarbeit/Newsletter/Dezember_2013/13_Sheikhzadegan.pdf Accessed on
April 10, 2015.
Strack, Robert W., Magill, Cathleen & McDonagh,
Kara (2004): Engaging Youth Through Photovoice. In: Health Promotion Practice Vol 5, No.
1: 49-58. Available at: https://coms.publishpath.
com/Websites/coms/Files/Content/963915/
Strack%20et%20al.%20photovoice.pdf Accessed
on April 10, 2015.
Tuomi-Nikula, Outi (1989): Saksansuomalaiset. Tutkimus syntyperäisten suomalaisten akkulturaatiosta Saksan Liittotasavallassa ja Länsi-Berliinissä. Mänttä, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Tuomi-Nikula, Outi (1993): Die Wohnungseinrichtung als Identitätsstütze bei finnischen Migrantinnen und Migranten in Deutschland. In: Ethnologia Fennica 21: 18–27.
Tuomi-Nikula, Outi (2013): Se suomalainen puoli
minussa. Suomalais-saksalaisten perheiden lasten näkemyksiä Suomesta, suomalaisuudesta,
identiteetistä ja muutosta Suomeen. In: Tuomi-Nikula, Outi, Haanpää, Riina ja Laine, Tarja
(toim.): Takaisin Suomeen? Euroopan ulkosuomalaisten ja heidän lastensa ajatuksia Suomesta maahanmuuton kohteena. Pori: Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen julkaisu
nro. 42: 88-134. Available at: http://www.doria.
fi/bitstream/handle/10024/90951/Takaisin_Suomeen.pdf?sequence=2 Accessed on April 10,
2015.
Wang, Caroline C. (1999): Photovoice: A Participatory Action Research Strategy Applied to Women’s
Health. In: Journal of Women’s Health Volume 8
Number 2: 185–192. Available at: https://apps.lis.
illinois.edu/wiki/download/attachments/30304/
Photovoice-%2BA%2BParticipatory%2BAction%2
BResearch.pdf Accessed on April 10, 2015.
”Työvoimaa kyllä – pakolaisia
ei” – korkeakouluopiskelijoiden
maahanmuuttoasenteet
Ismo Söderling & Mika Uppa
Artikkelissa tarkastellaan suomalaisten korkeakouluopiskelijoiden maahanmuuttoasenteita vuonna 2012 kerätyn Etnobarometri-aineiston perusteella. Hankkeen pääraportti ilmestyi
vuonna 2013 tutkija Heli Sjöblom-Immalan toimesta. Aineisto
kerättiin Webropol-kyselynä 13 korkeakoulusta, ja vastaukset
saatiin kaikkiaan 14 568 opiskelijalta.
Ryhmittelyanalyysin perusteella opiskelijat sijoittuivat viiteen eri asenneryhmään, joista suurin oli ”täysin positiivisten
ryhmä”. ”Täysin kielteisten” ryhmä oli pienin, ja siihen kuului
11 % vastaajista. Ryhmien välillä havaittiin selkeä ero kansalaisuuden, kielen ja poliittisen kannan perusteella tarkasteltuna.
Ismo Söderling toimi instituutin johtajana
1.1.2010-31.5.2015. VTM Mika Uppa toimi
Siirtolaisuusinstituutissa korkeakouluharjoittelijana v. 2013.
Asiasanat: Korkeakouluopiskelijat, maahanmuuttoasenteet,
klusterianalyysi.
Johdanto
Vuoden 2014 lopussa Suomessa asui noin 310 000
vierasta kieltä puhuvaa. Vuodesta 1990 lähtien
maahanmuuttajien määrä Suomessa on kolmetoistakertaistunut. Mielenkiintoinen havainto on, että suomen kieltä puhuvien määrä laski maassamme vuonna 2014 edelliseen vuoteen verrattuna –
sama koski myös ruotsin kieltä puhuvia. Maamme
väkiluvun kasvu onkin tulevaisuudessa yhä enenevässä määrin maahanmuuton varassa. Suomessa
ovat voimistuneet äänet, jotka painottavat maahanmuuton vapauttamista erityisesti kolmansista
maista tuleville työmuuttajille. Tämä ns. saatavuusharkinnan poistaminen oli keskeinen ajatus Borgin ja Vartiaisen ”Strategia Suomelle” –raportissa (emt. 2015). Samansuuntainen sanoma oli myös
Myrskylän ja Pyykkösen raportissa ”Tulevaisuuden
tekijät”. Huhtikuussa 2015 käytyjen eduskuntavaalien alla maahanmuutto esiintyi puolueiden vaaliohjelmissa sangen niukasti. Ainoastaan perussuomalaisten puolue julkaisi omat maahanmuuttopoliittiset teesinsä (Söderling 2015a; Söderling 2015b).
Maahanmuuttoa ei ole nähtävä vain valtakunnallisena ilmiönä. On varsin hyvin tiedossa, että esimerkiksi Turun kaupungin tuleva väestönkasvu on lähes täysin riippuvainen kaupungin maahanmuuttoon liittyvästä vetovoimasta (Söderling 2015c).
Moniin muihin läntisiin maihin verrattuna Suomessa on vielä tällä hetkellä vähän maahanmuuttajia, mutta todennäköisesti tulijoiden määrä jatkossakin kasvaa voimakkaasti. Vuoden 2015 käytyjen eduskuntavaalien jälkeen käynnistettiin välittömästi hallitusneuvottelut kolmen suurimman puolueen kesken. Maahanmuuttopoliittinen työryhmälinjaus julkistettiin 13.5.2015 (Työryhmä 2015).
Asiakirjan mukaan maamme maahanmuuttopolitiikassa ei tapahdu suuriakaan muutoksia, sillä pakolais- ja turvapaikkapolitiikan kohdalla menettely
säilyy entisellään. Kolmansista maista tapahtuvaan
työvoiman maahanmuuttoon liittyvää tarveharkintaa hieman lievennetään, sillä työllisyyden ja julkistalouden kannalta tärkeää erityisosaajien muuttoa
helpotettaneen jossain määrin (Työryhmä 2015).
Vaikka maaltamme jatkossakin mitä ilmeisimmin puuttuu selkeä maahanmuuttostrategia, jat-
19
kanee maahanmuutto siis kasvuaan. Siksi on tärkeää tietää, miten maahanmuuttoon ja maahanmuuttajiin Suomessa suhtaudutaan. Ensimmäinen Siirtolaisuusinstituutin toteuttama asennetutkimus tulevaisuuden potentiaalisten päättäjien mielipiteistä koskien maahanmuuttoa ja maahan muuttajia
julkaistiin vuonna 2013 (Sjöblom-Immala 2013). Kyselyyn vastasi 14 568 opiskelijaa 13:sta korkeakoulusta. Kaikista vastanneista n. 1 100 oli ulkomaalaistaustaisia.
Etnobarometrin mukaan opiskelijat kannattivat selvästi enemmän työvoiman kuin pakolaisten
maahanmuuttoa. Myönteisimmin vastaajat suhtautuivat länsimaalaisiin, korkeasti koulutettuihin ja
hyvässä työmarkkina-asemassa oleviin tulijoihin. Ulkomailla asuminen ja erityisesti henkilökohtaisten
maahanmuuttajakontaktien määrä näytti selvimmin olevan yhteydessä maahanmuuttomyönteisyyteen. Maahanmuuton yhteiskunnallisista vaikutuksista kysyttäessä opiskelijat uskoivat maahanmuuton vahvistavan eniten maan kulttuuri- ja taide-elämää sekä yrittäjyyttä. Turvallisuuden puolestaan uskottiin heikkenevän eniten. Tärkeimpänä maahanmuuttajan kotoutumisen tukikeinona opiskelijat pitivät kielen ja kulttuurin opetusta. Kotoutumistukea
ja -toimia he haluaisivat suunnata erityisesti yksintulleille alaikäisille ja turvapaikanhakijoille.
Tässä artikkelissa jatketaan Etnobarometrin aineiston käsittelyä. Tarkastelemme monimuuttujaanalyysin perusteella, millaisia asenneulottuvuuksia maamme korkeakouluopiskelijoissa löytyy. Suomessa on varsin harvakseltaan tutkittu asenteisiin
liittyviä kysymyksiä. Magdalena Jaakkola (2009)
selvitti lähinnä työvoimaministeriön toimeksiannosta suomalaisten asenneilmastoa vuosina 1987–
2007. Hänen mukaansa naiset, hyvässä sosioekonomisessa asemassa olevat, korkeasti koulutetut, poliittisesti punavihreät sekä maahanmuuttajia tuntevat suhtautuivat myönteisemmin maahanmuuttoon ja -muuttajiin Suomessa (Jaakkola 2009,
78–82). Työ- ja elinkeinoministeriö on myös toteuttanut maahanmuuttoon liittyvän barometrin (Työja elinkeinoministeriö 2013).
Heikki Ervasti on lukuisilla European Social Survey -aineistoihin perustuvilla artikkeleillaan tarkastellut suomalaista asenneilmastoa läntisen Euroopan kontekstissa (vrt. Ervasti 2012; 2013). Samaa
aineistoa ovat käyttäneet myös Söderling ja Kiiveri (2015). Heidän mukaansa suomalaisten asenneilmasto on parantunut vuosien 2010 ja 2012 välillä.
20
ESS-aineistoilla saadut tulokset osoittavat, että suomalainen asenneilmasto kestää hyvin eurooppalaisen vertailun. Samanlaisen tuloksen sai myös Minna Säävälä (2008) usean maan Femage-hankkeessa.
Myös EU-komission julkaisemassa Eurobarometrissa Suomen asenneilmasto on tarkastelun kärjessä
(vrt. esim. EU Commission 2012, 98).
Maahanmuuttokeskustelu on kärjistynyt läntisessä Euroopassa sen jälkeen, kun Charlie Hebdo
-lehteen tehtiin terrori-isku tammikuussa 2015. Iskussa sai surmansa 17 henkeä. Vastaava isku toteutettiin Tanskassa kuukautta myöhemmin, jolloin
kolme ihmistä menetti henkensä. Ranskassa hyökkäys tehtiin lehteen, joka on varsin ”räväkästi” harrastanut islamiin liittyvää satiiria. Tapahtuma kielii
eri uskonto- ja kulttuuriryhmien kärjistyneistä suhteista. Suomi on ainakin toistaiseksi säästynyt etnisiltä konflikteilta. On hyvin tiedossa, että taantumat ja köyhyys ovat usein etnisten vastakkainasettelujen taustalla (vrt. Ervasti 2013; Söderling 2015d).
Siksi on erittäin suotavaa, että mielipidetiedustelujen toteuttamista jatketaan tulevaisuudessakin.
Barometrien yhteiskunnallista merkitystä on
tarkasteltu mm. Sjöblom-Immalan raportissa (2013,
6–7). Kyselyt tarjoavat valmistuessaan tietysti tietoa. Niillä on myös merkitystä vuorovaikutuskanavana. Niinpä Siirtolaisuusinstituutin Etnobarometrin yhteydessä saatiin tuhansia avovastauksia, joiden perusteella voitiin tunnistaa lukuisia muuttoliikkeeseen liittyviä erityisilmiöitä (vrt. Sjöblom-Immala 2013, 6)
Asenteet ja maahanmuutto
Herekin (1986) neo-funktionaalisen asenneteorian mukaan kaikki asenteet ovat instrumentaalisia
eli ne hyödyntävät niitä omaavia henkilöitä. Hän
erottelee hyötynäkökulmasta asenteiden funktiot
kahteen luokkaan. Evaluatiivisesti arvioiden asenteen kohde voi tarjota henkilölle joko positiivisen
tai negatiivisen mielleyhtymän, palkinnon tai rangaistuksen. Evaluatiivisia funktioita voi olla hänen
mukaansa kolmenlaisia: ensinnäkin asenne voi olla
kokemusperusteinen ja spesifinen. Tällöin tietyn ihmisryhmän edustajaa kohdellaan yksilönä ja hänestä mahdollisesti saatavaa hyötyä arvioidaan irrallaan hänen ryhmästään. Toisaalta asenteet voivat
olla kokemusperäisiä ja kaavamaisia, jolloin asenteen kohteen katsotaan edustavan ryhmäänsä, jo-
ka voi tarjota erilaisia hyötyjä tai olla vahingollinen
asenteen omaavalle henkilölle. Kokemukset ryhmän edustajien kanssa ohjaavat tuleviakin kohtaamisia heidän kanssaan. Kolmannessa vaihtoehdossa ei ole kyse aiemmista kokemuksista, vaan asenne
perustuu tuleviin odotuksiin. (Herek 1986, 104–105.)
Herekin ekspressiivisessä funktiossa asenteen
hyöty perustuu sen ilmaisuun, ja asenteen kohde
toimii ainoastaan välikappaleena. Kyseinen funktio voidaan jakaa kolmeen osa-alueeseen: sosiaali-ekspressiivisessä funktiossa on kyse hyväksynnän hakemisesta omasta sosiaalisesta ympäristöstä. Arvo-ekspressiivinen funktio perustuu siihen, että tiettyjä arvoja ilmaisemalla määritetään omakuvaa sekä omaa sijaintia suhteessa tiettyihin ryhmiin.
Kolmas funktio on puolustuksellinen, ja sen tarkoituksena on lievittää henkilön sisäisiä konflikteja ja
ahdistuneisuutta. Tämä tapahtuu yleensä alitajuisesti. (Herek 1986, 105–106.)
Henkilö voi ilmaista samaa asennetta eri syistä eri tilanteissa. Asenteet voivat Herekin mukaan
vaihdella kolmen tekijän mukaan: ensinnäkin henkilön luonteenpiirteillä on merkitystä. Niissä tulevat
näkyviin hänen tarpeensa, arvonsa sekä suuntautumisensa ja suhtautumisensa ympäröivään maailmaan. Myös asenteen aihe eli tietyt ryhmät, objektit tai käyttäytyminen vaikuttavat asiaan. Jokin aihepiiri voi aiheuttaa monenlaisia asenteita. Esimerkiksi asenteet jotakin sairautta kohtaan voivat liittyä itse sairastuneisiin henkilöihin tai vaikka siihen,
pitäisikö valtion rahoittaa kyseisen sairauden tutkimusta. Kolmantena vaikuttavana tekijänä on tilanne, jossa asenne aktualisoituu.
Tilanteet ovat hetkellisiä sosiaalisia tapahtumia, joissa olennaista on aika, paikka, osalliset sekä
se, mitä on tapahtunut ennen tilannetta ja mitä tapahtuu sen jälkeen. Koska ihmisen luonteenpiirteet
ovat suhteellisen vakaita ja pysyviä, hänen asenteidensa muuttamisessa olennaista on niiden funktio, aihepiiri sekä tilanne, jossa ne ilmenevät. Esimerkiksi jos henkilö uskoo, ettei jostakin ryhmästä
ole hänelle kuin haittaa, on tärkeää osoittaa hänelle
myös ryhmästä mahdollisesti koituvia hyötyjä. (Herek 1986, 107–108, 111.)
Allportin (1954) kontaktiteorian mukaan ryhmienväliset kontaktit vähentävät stereotypioita.
Kirjoittaja mainitsee neljä ehtoa ryhmien välisten
ennakkoluulojen hälvenemiselle: ryhmien on ensinnäkin oltava tasa-arvoisessa asemassa, niiden
on toimittava yhdessä, niillä on oltava yhteisiä ta-
voitteita ja lisäksi tarvitaan institutionaalista tukea,
kuten lakeja. (Allport 1954, 274, 276, 281.) Pettigrew (1998, 75–76) ehdottaa viidettä ehtoa Allportin kontaktiteoriaan: eri ryhmiin kuuluvilla ihmisillä
on oltava mahdollisuus muodostaa ystävyyssuhteita kontaktitilanteessa. Satunnaiset kontaktit eivät
vielä riitä ennakkoluulojen poistumiseen.
Konfliktiteorian mukaan muiden ryhmien läsnäolo ja ennen kaikkea kiista rajallisista resursseista lisää epäluottamusta muita ryhmiä kohtaan ja vahvistaa oman ryhmän sisäistä solidaarisuutta (Putnam 2007, 142). Blumer (1958) tarkastelee artikkelissaan ryhmienvälisiä suhteita ryhmäposition kautta, kollektiivisena prosessina. Hän kuvailee tilannetta hallitsevan ryhmän näkökulmasta. Tämä ryhmä
1) tuntee ylemmyydentunnetta, 2) pitää alempiarvoista ”rotua” olennaisesti erilaisena ja vieraana, 3)
katsoo, että sillä on yksityisoikeus tiettyihin hyötyihin ja etuuksiin ja 4) pelkää ja epäilee, että alempiarvoinen ”rotu” havittelee samoja hyötyjä ja etuuksia. Hallitseva ryhmä siis uskoo, että se on luonnostaan ylivertainen ja parempi kuin muut. Alempiarvoinen ryhmä yhdistetään kielteisiin ominaisuuksiin, kuten epärehellisyyteen, tyhmyyteen, laiskuuteen ja moraalittomuuteen. Siihen kuuluvia ei pidetä ”meidän kaltaisina” ja heidät eristetään sosiaalisesti omasta ryhmästään. (Blumer 1958, 3–4,
”rotu”-sanassa olevat lainausmerkit ovat tämän artikkelin kirjoittajien.)
Brenner ja Fertig (2006) suorittivat pariakymmentä Euroopan maata koskevan tutkimuksen liittyen maahanmuuttoasenteisiin ja niiden syihin. Lähes kaikissa tutkimusmaissa vastaajan sekä hänen
vanhempiensa korkea koulutus osoittautui olevan
yhteydessä keskimääräistä positiivisempaan asenteeseen maahanmuuttajia kohtaan. Vastaajan vanhempien koulutuksella oli positiivinen vaikutus
riippumatta hänen omasta koulutuksestaan. Koulutus vaikuttaa siis kahta reittiä. Sukupuolen, iän,
asuinympäristön ja siviilisäädyn vaikutukset asenteisiin vaihtelivat maittain tai eivät olleet tilastollisesti merkitseviä. (Brenner ja Fertig 2006, 19–20.)
Myös O´Rourken ja Sinnottin (2006) tutkimus käsitti lukuisia maita, pääasiassa Euroopasta. He havaitsivat, että mitä korkeampi ihmisen ammatillinen osaamistaso on, sitä vähemmän hän vastustaa siirtolaisuutta. Voimakas kansallistunne ja korkea ikä puolestaan ovat yhteydessä siirtolaisuuden vastustamiseen. Tutkijoiden mukaan on myös
eroa siinä, kysytäänkö ihmisten mielipidettä maa-
21
hanmuuttajien tulemiseen yleisellä tasolla vai pakolaisten vastaanottamiseen: jälkimmäisiin suhtaudutaan myönteisemmin, ja lisäksi ihmisen ammatillinen osaamistaso ei vaikuta hänen pakolaismielipiteeseensä. (O´Rourke ja Sinnott 2006, 857.)
Ray (2012) tutki hollantilaisten alkuperäisväestöön kuuluvien korkeakouluopiskelijoiden asenteita muslimisiirtolaisia kohtaan. Hän havaitsi, että
opiskelijat tukevat ajatusta monikulttuurisuudesta,
eivätkä koe tulijoita uhkaksi Hollannin kansalliselle
identiteetille tai kulttuurille. Siirtolaisten toivotaan
kuitenkin integroituvan yhteiskuntaan mahdollisimman nopeasti.
Tutkimustehtävät
Tässä artikkelissa vastataan seuraaviin kysymyksiin:
– Millaisiin asenneryhmiin suomalaiset korkeakouluopiskelijat on jaettavissa ryhmittelyanalyysin perusteella tarkasteltuna?
– Asenneryhmien koot ja profiilit
– Miten eri taustatekijät ovat yhteydessä saatuihin asenneryhmiin? Ryhmittelyanalyysin perusteella saatuja ryhmiä tarkastellaan
vastaajien poliittisen mielipiteen, kielen ja
kansalaisuuden perusteella.
Aineisto ja menetelmät
Tutkimuksessa oli mukana siis 13 korkeakoulua,
joissa vuonna 2011 opiskeli 61 % kaikista maamme
yliopisto-opiskelijoista ja 38 % ammattikorkeakouluopiskelijoista. Kyselyyn vastanneista oli 78 % yliopistoista ja vastaavasti reilu viidennes ammattikorkeakouluista. Vastaukset saatiin kaikkiaan
14 568 opiskelijalta.
Etnobarometrin aineisto kerättiin Webropol-kyselyllä syksyllä 2012. Aineisto on esitetelty yksityiskohtaisesti varsinaisessa Etnobarometri-raportissa
(Sjöblom-Immalla 2013, 24–26).
Artikkelin alkuvaiheessa analyyysimenetelmänä käytetään klusteri- eli ryhmittelyanalyysiä, jonka avulla tutkittavat voidaan luokitella ominaisuuksiensa perusteella ryhmiin. Tavoitteena on, että
ryhmät olisivat sisäisesti mahdollisimman yhtenäisiä, mutta poikkeaisivat toisistaan mahdollisimman
paljon. Tavoitteena on siis jakaa havainnot mahdollisimman homogeenisiin ryhmiin analyysissä käy-
22
tettyjen muuttujien suhteen. Klusterianalyysiä voidaan pitää eräänlaisena "poikittaisena faktorianalyysinä": siinä missä faktorianalyysi ryhmittelee samankaltaisia muuttujia, klusterianalyysi pyrkii ryhmittelemään samankaltaisia tutkittavia (Nummenmaa 2011, 428).
Ryhmittelyanalyysin etuna on se, että menetelmä mahdollistaa esimerkiksi ristiintaulukoinnilla tapahtuvan jatkotarkastelun. Ryhmittelyanalyysin ryhmien eroja mitataan varianssianalyysillä. Eri
muuttujien vaihteluvälit eivät saisi liiaksi poiketa
toisistaan, muuten jokin muuttuja voi nousta analyysissä dominoivaan asemaan. Ryhmittelyanalyysin tyyppisessä menetelmässä voidaan tällaista dominointia vähentää standardoimalla muuttujien arvot z-pistemääriksi. Tällöin jokaisen tarkasteluun valitun 27 muuttujan keskiarvo on 0 ja keskihajonta 1.
Standardoimisen kiistaton etu on se, että standardoinnin seurauksena jokaisen muuttujan vaikutus
saatuun ryhmittelyratkaisuun on samansuuruinen.
Aineiston suuri koko liittyneenä onnistuneeseen iterointiin (ryhmittelyyn) on tuottanut vastaajista viisi ryhmää, jotka poikkeavat toisistaan kunkin analyysiin valitun muuttujan kohdalla erittäin
merkitsevästi. Klusterianalyysi voidaan toteuttaa
kahdella tavalla – joko hierarkisena tai ns K-keskiarvoklusterointina. Keskiarvotarkastelussa tärkeimmät tulokset liittyvät varsinaiseen ryhmittelyyn
(vrt. taulukko 1) ja sitä täydentävään varianssianalyysin ANOVA-taulukkoon (taulukko 2). ANOVA-tarkastelussa katsotaan, poikkeavatko eri klustereille
(ryhmiin) sijoittuvat henkilöt toisistaan tilastollisesti merkitsevästi kaikilla malliin otetuilla muuttujilla
(Nummenmaa 2011, 432; Andrews 2005).
Tulokset
Ryhmittelyanalyysiin valittiin siis 27 muuttujaa, jotka voidaan jakaa viiteen komponenttiin (vrt. taulukkoa 1):
a) Muuttujat 1–7 ovat demografisia taustamuuttujia, jotka liittyvät vastaajien väestö- ja perhetietoihin.
b) Muuttujat 8–10 liittyvät vastaajien elinoloihin
mittaamalla mm. ulkomailla asumista ja kuinka
monta Suomessa asuvaa maahanmuuttaja vastaaja tuntee henkilökohtaisesti.
c) Kolmas kokonaisuus muodostuu kahdeksan
muuttujan kysymyspatterista (muuttujat 11–18),
jolla selvitetään vastaajien mielipidettä maahanmuuton vaikutuksista suomalaiseen yhteiskuntaan (vaikutus mm. kansantalouteen, yrittäjyyteen, palveluhenkisyyteen jne., kts. taulukkoa 1).
d) Neljäs muuttujakokonaisuus käsittää kaksi, mutta sitäkin keskeisempää muuttujaa. Niillä mitataan vastaajien näkemystä siitä, paljonko Suomeen tulisi ottaa pakolaisia (muuttuja 19, taulukko 1) ja toisaalta ulkomaalaisia työntekijöitä nykyiseen verrattuna (muuttuja 20).
e) Viides ryhmä koostuu seitsemän muuttujan kotoutumistuki-osiosta. Kysymyksillä selvitetään
vastaajien mielipidettä siitä, millaisille maahanmuuttajille kotoutumistukea ja erilaisia kotouttamistoimia tulisi suunnata.
Toimivan mallin saavuttamiseksi tehtiin 10 iteroinnin ryhmittelyanalyysi. Kunkin iteroinnin tavoitteena oli parantaa ja selkeyttää ryhmittelyä. Oli havaittavissa, että ryhmittely ei muuttunut enää 10.
iterointikierroksen jälkeen.
Ensimmäisessä taulukossa ryhmät on järjestetty muuttujan 19 perusteella (lomakkeen kysymys: ”Paljonko Suomeen tulisi ottaa pakolaisia nykyiseen verrattuna? 1 = Paljon enemmän… 5 = Paljon vähemmän). Mitä pienempi muuttujan 19 z-arvo on (tässä tapauksessa negatiivisena -.835), sitä
myönteisempi on ryhmän suhtautuminen pakolaisten vastaanottoon. Mielenkiintoista kyllä, järjestys
muuttujan 20 kohdalla (suhtautuminen työntekijöiden vastaanottoon) oli samanlainen (vrt. taulukko
1). Yleensäkin z-pistemäärä on sitä pienempi, mitä
enemmän se ”kallistuu” kunkin muuttujan ensimmäisen vaihtoehdon suuntaan.
Klusteri-analyysin tulosten tarkastelu
ryhmittäin
Täysin positiiviset suhtautuivat sekä pakolaisten
että työntekijöiden vastaanottoon erittäin suopeasti (vrt. muuttujat 19 ja 20 taulukossa 1). Tähän
ryhmään kuuluvat kokivat, että maahanmuutosta oli pelkkää hyötyä Suomen eri yhteiskuntapolitiikan lohkoille (muuttujat 11–18, miinusmerkki siis
viittaa muuttujan ensimmäiseen eli positiiviseen
vaihtoehtoon). Samoin ”täysin positiiviset” olisivat valmiita tarjoamaan kotoutumistukea kaikille
maahanmuuttajaryhmille, erityisesti pakolaisille ja
turvapaikanhakijoille (muuttujat 21–27). Ryhmään
kuuluvissa oli vahvasti edustettuina yliopistot, nai-
set ja kaupunkilaiset. Samoin ”täysin positiivisissa”
oli eniten vanhimpaan ikäryhmään kuuluvia. Ryhmän jäsenille oli tunnusomaista myös se, että heissä oli eniten ulkomailla asuneita, samoin he tunsivat
eniten maahanmuuttajia. Tältä osin kontaktiteoria
osoittaa voimansa (mitä enemmän maahanmuuttajakontakteja, sitä hyväksyvämmin suhtaudutaan
maahanmuuttoon).
Vastaajia pyydettiin vielä kirjoittamaan maahanmuuttoon liittyviä kommenttejaan. Yli 14 500:sta
vastaajasta lähes 10 000 kirjoittikin näkemyksiään. Ryhmittelyanalyysin tulokset voitiin yhdistää
teknisesti annettuihin kommentteihin. Seuraavassa ”täysin positiiviseen” ryhmään kuuluvan sitaatti (kunkin ryhmän esittelyn yhteydessä on vastaavanlainen sitaatti).
– Maahanmuuttajat ovat hienoja ja viallisia ihmisiä
kuin kaikki muutkin. näin kokemuksesta. Mielestäni on järjetöntä, että maahanmuuttajien pitäisi
todistaa olevansa parempia, lainkuuliaisempia
ja tuottavampia kuin muut. Kyllä sosiaalipummi
on sosiaalipummi ja rikollinen rikollinen synnyinmaastaan huolimatta. Joten mielestäni rajat voi
hyvin avata kaikille, ei kenenkään tarvitse todistaa
”ansaitsevansa” kansalaisuutta ja maahanpääsyä
sen enempää kuin suomalaistenkaan täällä tarvitsee. (Nainen, yliopisto, tapausnumero 4726)
Valikoiden hyväksyvät suhtautuivat selkeästi
myönteisemmin työntekijöiden kuin pakolaisten
vastaanottoon – tästä tulee ryhmän valikoivuutta-painottava nimi. Ryhmään kuuluvat näkivät kyllä maahanmuuttoon liittyvät positiiviset vaikutukset (vrt. muuttujat 11–18 taulukossa 1), mutta esimerkiksi kotouttamiseen ei ryhmään kuuluvilta juurikaan herunut ymmärrystä ja sympatiaa (vrt. muuttujat 21–27).
Valikoiden hyväksyvät olivat taustaltaan yliopistolaisia, sukupuoleltaan miehiä ja taustaltaan kaupunkilaisia. Myös tähän ryhmään kuuluvilla oli kokemusta ulkomailla asumisesta ja tutuista maahanmuuttajista. Edelliseen ryhmään verrattuna ”valikoiden hyväksyvät” olivat keskimäärin nuorempia,
toisaalta he pitivät tulojaan riittävinä selkeästi muita ryhmiä enemmän (muuttuja 8, taulukko 1).
– Ei ole huonoja kokemuksia heistä. Kyllä heidän
kanssaan selviää. (Mies, yliopisto, nro. 130).
– Ihan liikaa tukia, joka tappaa suuren osan kiinnostuksen työntekoon (Mies, yliopisto, nro. 212).
Vaikka epäröivät suhtautuivat maahanmuuttoon torjuvasti, oli heidän asenteensa kuitenkin vä-
23
Taulukko 1: Asenneryhmät ja niiden muuttujakohtaiset z-pistemäärät.
Ryhmät
Täysin posi- Valikoiden hy- Epäröivät
tiiviset
väksyvät
Pragmaatikot
Täysin kielteiset
Demografiset muuttujat (1–7):
1. Opiskelupaikka: yliopisto - ammatikorkeakoulu
-,17390
-,16856
-,13720
,32133
,33753
2. Sukupuoli: nainen – mies
-,30450
,66647
-,32459
-,00194
,63241
3. Uskonto: valtauskonto – ei usko
,11145
,23504
-,14502
-,20346
,07426
4. Ympäristö: kaupunki - maaseutu
-,12441
-,17970
,20829
,14927
,05229
5. Äidin koulutustaso: peruskoulu - tutkijakoulutus
,08265
,02298
,07539
-,14684
-,12508
6. Isän koulutustaso: peruskoulu - tutkijakoulutus
,10629
,11076
-,02593
-,13318
-,14059
7. Ikäluokka: 1970-, 1980-, 1990-luvulla syntyneet
-,18952
-,03104
,27641
,08364
,10714
Elinolomuuttujat (8–10):
8. Tulojen riittävyys: riittävät - riittämättömät
-,06241
-,20017
,08011
,14254
,08774
9. Asunut ulkomailla: ei asunut – on asunut
,29306
,07949
-,20496
-,20614
-,27907
10. Tunteeko maahanmuuttajia: ei yhtään – 10+
,26681
,18320
-,31102
-,18900
-,15387
Maahanmuuton vaikutukset (11–18):
11. Kansantalouteen: vahvenee - heikkenee
-,63165
-,39813
,28657
,38915
1,20962
12. Yrittäjyyteen: vahvenee - heikkenee
-,54672
-,34529
,18940
,25847
1,19150
13. Palveluhenkisyyteen: vahvenee - heikkenee
-,62203
-,25840
,21719
,35802
1,17536
14. Kulttuuriin ja tait.: vahvenee - heikkenee
-,59719
-,19601
,12509
,30542
1,27039
15. Turvallisuuteen: vahvenee - heikkenee
-,72100
-,08167
,37003
,48274
,79054
16. Suvaitsevaisuuteen: vahvenee - heikkenee
-,65201
-,14556
,17241
,45281
1,05409
17. Yhteisöllisyyteen: vahvenee - heikkenee
-,73123
-,08929
,27990
,44527
1,06087
18. Suomal. elämäntap.: vahvenee - heikkenee
-,54519
-,14897
,16933
,35609
,93343
Suhtautuminen vastaanottamiseen (19–20):
19. Pakolaisia otettaan: enemmän - vähemmän
-,83595
,00494
,06343
,68190
1,15955
20. Työntekijöitä otetaan: enemmän - vähemmän
-,60234
-,30468
,23984
,24548
1,06888
Kotoutumistuen suuntaaminen (21–27):
21. Pakolaisille: kyllä - ei
-,55883
,29145
-,54556
,54268
1,41002
22. Turvapaikanhakijoille: kyllä - ei
-,56772
,40872
-,56331
,42708
1,52824
23. Yksintulleille alaikäisille: kyllä - ei
-,46780
,45177
-,47775
,09714
1,46617
24. Paluumuuttajille: kyllä - ei
-,22495
,50445
,42159
-,72258
,25894
25. Työtä etsiville: kyllä - ei
-,33868
,36126
,21019
-,51844
,77214
26. Työssä oleville: kyllä - ei
-,19738
,49319
,45167
-,93457
,33303
27. Adoptiolapsille: kyllä - ei
-,21933
,58273
,27154
-,69318
,38693
hemmän jyrkkä, sillä muuttujien 19 ja 20 z-pistemäärät ovat sangen lähellä nollaa. Ryhmään kuuluvissa painottuivat seuraavat väestölliset piirteet: heissä oli keskimääräistä enemmän naisia, yliopistossa
opiskelevia, maaseudulla kasvaneita ja nuoria. Nuoresta iästä huolimatta ryhmään kuuluvien keskuudessa uskonnollinen painostus näkyi selkeästi.
24
Oletettavasti iästäkin johtuen ulkomailla asuminen ja maahanmuuttajien tunteminen oli vähäistä.
Mielenkiintoinen havainto on myös se, että ”epäröivät” eivät nähneet maahanmuutossa mitään
positiivista, sillä kaikkien maahanmuuton vaikutusta mittaavien muuttujien (11–18) etumerkki on plusmerkkinen (eli asenteet maahanmuuton vaikutus-
ten osalta kallistuvat kielteisiksi). Ryhmästä tulee
vaikutelma, että he olivat omaksuneet maaseutujen pienyhteisöissä eläneiden periaatteellisen elämänkatsomuksen. Tätä vahvistaa myös oheinen sitaatti ryhmään kuuluvalta vastaajalta:
– Kaipa sitä mieluummin korkeasti koulutettuja sekä työtätekeviä maahanmuuttajia ottaisi
vastaan kuin sosiaaliturvaa hyödyntäviä koulutuksettomia ihmisiä. Mielestäni työnteko ja
maahanmuuton motiivit ovat tärkeämpiä kriteereitä kuin esimerkiksi maahanmuuttajien kansalaisuus. (Nainen, yliopisto, nro. 723).
Neljänteen ryhmään kuuluvia kutsutaan pragmaatikoiksi. Pragmaattinen ihminen on yleensäkin käytännönläheinen. Tähän ryhmään kuuluville
oli tunnusomaista opiskeleminen ammattikorkeakoulussa, uskonnollisuus ja vanhempien alhainen
koulutustausta. Maahanmuutolla ei ryhmään kuuluvien mielestä ollut juurikaan positiivisia vaikutuksia (muuttujat 11–18), samoin suhtautuminen sekä
pakolaisten että työvoimamaahanmuuttajien lisätuloon oli vähintäänkin nihkeää. Pragmaattisuus
heijastui asenteissa kotoutumisen suuntaamiseen:
jo maassa oleville työvoimamuuttajille, palaajille ja
ulkomaisille adoptiolapsille oltiin valmiita suuntaamaan kotoutumistukea. Sen sijaan pakolaisille ja
turvapaikanhakijoille tässä suhteessa sympatiaa ei
juurikaan herunut.
– Jokaisen pitäisi olla tasa-arvoinen, myös maahanmuuttajien sekä SUOMALAISEN opiskelijan!
Maahanmuuttajat saavat jo nyt enemmän tukea
kuukaudessa kuin tavallinen suomalainen opiskelija. Käsittämätöntä… (Nainen, AMK, nro. 3)
Täysin kielteisissä oli selkeästi keskimääräistä
enemmän ammattikorkeakoulujen opiskelijoita ja
erityisesti poikia. Vanhempien koulutustausta oli
”pragmaatikkojen” tapaan selvästi keskimääräistä
heikompi. Myös ryhmään kuuluvien kansainvälinen
kokemus oli vähäistä, sillä ulkomailla asumista ja
maahanmuuttajataustaisia tuttuja mittaavat muuttujat (9–10) saivat alhaiset pistearvot.
Kielteisesti maahanmuuttoon suhtautuvat eivät nähneet maahanmuutossa juurikaan positiivista (11–18), samoin kotoutumiseen ei ollut ryhmään
kuuluvien mielestä syytä juurikaan panostaa. Tässä yhteydessä on syytä painottaa, että kielteinen
asenne kohdistui sekä työvoimamuuttajia että pakolaisia kohtaan.
– Turhat turvapaikanhakijat ja ilmaistuella eläjät
kokonaan pois (Mies, AMK, nro. 18)
– Nykymallilla jatkaminen ei ole missään mielessä
järkevä ratkaisu, ellemme halua kokea Ruotsin
ja Norjan tavoin versioitamme asutuskeskuksiin
iskevistä Breivikeistä ja jihadisti-itsemurhapommittajista. Olemme tähänkin asti tulleet kaikessa 10 v Ruotsia ja Norjaa jäljessä, ja niin tulemme
tässäkin asiassa, jos ei mitään muuteta. (Mies,
yliopisto, nro. 8281).
– Inget fel på invandringen så läng som det inte
påverkar brott och allmänn trygghet i Finland
(Mies, AMK, nro. 14449).
Tulkittaessa tuloksia varianssianalyysillä (ANOVA-tarkastelu), havaitaan, että kaikkien analyysiin
valittujen muuttujien F-arvot ovat erittäin merkitseviä (vrt. taulukko 2, oikeanpuoleinen sarake).
Korkeimmat F-arvot tulivat muuttujille 22, 21 ja
19. Kaikki em. muuttujat liittyivät pakolaisuuteen
ja turvapaikanhakuun. Mielenkiintoinen havainto
on sekin, että vanhempien koulutustaustalla on Farvoilla tarkasteltuna vähiten merkitystä ryhmien
muodostumisessa. Tulos antaa viitteen siitä, että
kaiken kaikkiaan korkeakouluopiskelijoiden asenteet muodostuvat muualla kuin kotona. Tämä on
helppo uskoa, sillä tässä aineistossa lähes 38 % ilmoitti äänestävänsä seuraavissa vaaleissa vihreitä. Vanhempiensa kohdalla luku tuskin on yhtä
korkea.
”Täysin positiivisten” ryhmä on selkeästi aineiston suurin, sillä siihen kuuluu kolmannes vastaajista (vrt. taulukko 3). Vastaavasti ”täysin kielteiset”
on tarkastelun pienin ryhmä, 11.7 %. Asiaa voi toki
tulkita myös niinkin, että tulevaisuuden päättäjistämme joka kymmenes suhtautui täysin kielteisesti
maahanmuuttoon.
F-testin tuloksia voidaan hyödyntää lähinnä kuvainnollisesti (”for descriptive purposes”). Tämä
liittyy ryhmittelyanalyysin luonteeseen, jossa ryhmiin muuttujat valikoituvat siten, että ryhmien välinen varianssi valittujen muuttujien suhteen on
mahdollisimman suuri, mutta yksittäiseen ryhmään
valikoituneiden välillä varianssi on mahdollisimman
vähäinen.
Mikäli kahta ensimmäistä ryhmää pidetään maahanmuuttoon suopeasti suhtautuvina, havaitaan,
että lähes 50 % vastaajista asennoitui positiivisesti maahanmuuttoon. Vastaavasti skaalauksen kahteen viimeiseen ryhmään (pragmaatikkoihin, täysin
kielteisiin) kuului ”vain” reilu neljännes vastaajista.
Tuleva seurantabarometri kertoo aikanaan, mihin
suuntaan kehitys tältä osin menee.
25
Taulukko 2: Ryhmittelyanalyysin tulokset ANOVA-tarkastelun perusteella
Cluster
Mean
Square
Error
df
Mean
Square
F
Sig.
df
Demografiset muuttujat (1–7):
1. Opiskelupaikka: yliopisto - ammatikorkeakoulu
149,268
4
,916
12426
162,876
,000
2. Sukupuoli: nainen – mies
521,376
4
,826
12426
631,210
,000
3. Uskonto: valtauskonto – ei usko
75,690
4
,978
12426
77,413
,000
4. Ympäristö: kaupunki - maaseutu
74,806
4
,978
12426
76,509
,000
5. Äidin koulutustaso: peruskoulu - tutkijakoulutus
27,645
4
,986
12426
28,043
,000
6. Isän koulutustaso: peruskoulu - tutkijakoulutus
33,702
4
,984
12426
34,267
,000
7. Ikäluokka: 1970-, 1980-, 1990-luvulla syntyneet
101,031
4
,932
12426
108,357
,000
Elinolomuuttujat (8–10):
8. Tulojen riittävyys: riittävät - riittämättömät
39,849
4
,988
12426
40,315
,000
9. Asunut ulkomailla: ei asunut – on asunut
173,803
4
,944
12426
184,163
,000
10. Tunteeko maahanmuuttajia: ei yhtään – 10+
188,298
4
,912
12426
206,357
,000
Maahanmuuton vaikutukset (11–18):
11. Kansantalouteen: vahvenee - heikkenee
1158,557
4
,630
12426
1839,454
,000
942,974
4
,691
12426
1365,021
,000
13. Palveluhenkisyyteen: vahvenee - heikkenee
1037,204
4
,664
12426
1562,240
,000
14. Kulttuuriin ja tait.: vahvenee - heikkenee
1036,010
4
,662
12426
1563,925
,000
15. Turvallisuuteen: vahvenee - heikkenee
994,380
4
,665
12426
1494,308
,000
16. Suvaitsevaisuuteen: vahvenee - heikkenee
983,845
4
,689
12426
1428,678
,000
1131,280
4
,631
12426
1791,492
,000
723,182
4
,752
12426
961,797
,000
1455,442
4
,538
12426
2704,875
,000
908,667
4
,696
12426
1304,906
,000
Kotoutumistuen suuntaaminen (21–27):
21. Pakolaisille: kyllä - ei
1453,866
4
,507
12426
2866,336
,000
22. Turvapaikanhakijoille: kyllä - ei
1587,203
4
,473
12426
3353,413
,000
23. Yksintulleille alaikäisille: kyllä - ei
1275,516
4
,564
12426
2261,495
,000
24. Paluumuuttajille: kyllä - ei
583,662
4
,810
12426
720,934
,000
25. Työtä etsiville: kyllä - ei
562,262
4
,811
12426
693,546
,000
26. Työssä oleville: kyllä - ei
776,791
4
,743
12426
1044,883
,000
27. Adoptiolapsille: kyllä - ei
551,593
4
,820
12426
672,283
,000
12. Yrittäjyyteen: vahvenee - heikkenee
17. Yhteisöllisyyteen: vahvenee - heikkenee
18. Suomal. elämäntap.: vahvenee - heikkenee
Suhtautuminen vastaanottamiseen (19–20):
19. Pakolaisia otettaan: enemmän - vähemmän
20. Työntekijöitä otetaan: enemmän - vähemmän
Ryhmät vastaajien puoluekannan,
kansalaisuuden ja kielen perusteella
tarkasteltuna
Opiskelijoilta tiedusteltiin myös heidän puoluekantaansa kysymällä ”Jos eduskuntavaalit järjestettäi-
26
siin nyt, mitä puoluetta äänestäisit?”. Puoluekannoilla oli selkeä yhteys ryhmien muodostumiseen.
Vasemmistoliittoa ja vihreitä äänestävistä yli puolet
kuului ”täysin positiivisten” ryhmään (vrt. taulukko 4). Khi-testin perusteella tulos (kuten muidenkin
taulukoiden tulokset) on erittäin merkitsevä.
Taulukko 3: Ryhmien koot, %
Ryhmät
%
N
Täysin positiiviset
33.9
4 209
Valikoiden hyväksyvät
14.5
1 807
Epäröivät
23.9
2 977
Pragmaatikot
16.0
1 987
Täysin kielteiset
11.7
1 451
Yhteensä %, N
100.0
12 431
Perussuomalaisia äänestävistä yli 60 % kuului
”täysin kielteisten” ryhmään – tässä suhteessa ryhmään kuuluvien opiskelijoiden asenneilmasto oli
siis vastakkainen verrattuna vihreitä ja vasemmistoliittoa äänestäviin. Toiseksi kielteisimpänä puolueena voitaneen pitää keskustaa, jota äänestäneistä
joka kuudes (14.3 %) kuului ”täysin kielteisiin”. Muilla puolueilla ei ollut havaittavissa samanlaisia asennekeskittymiä.
Taulukko 4. Ryhmät vastaajien puoluekannan mukaan, %
Äänestäisi seuraavissa
vaaleissa
Täysin positiiviset
Valikoiden hyväksyvät
Epäröivät
Pragmaa-tikot
Täysin kielteiset
Yht.
%
Yht.
N
Kokoomusta
20.9
18.9
24.2
21.5
14.5
100.0
1 963
Sdp:tä
33.6
10.7
24.0
22.1
9.6
100.0
709
1.3
6.3
12.7
19.3
60.4
100.0
605
Keskustaa
18.9
9.0
34.2
23.6
14.3
100.0
556
Vasemmistoliittoa
53.9
13.3
22.4
7.6
2.8
100.0
1 418
Vihreitä
50.6
13.2
23.6
9.5
3.1
100.0
3 516
Ruotsalaista kansanpuol.
41.5
14.6
23.2
13.8
6.9
100.0
349
Kristillisdemograatteja
29.9
11.7
34.6
15.4
8.4
100.0
298
Yhteensä, %
37.6
13.5
23.8
14.5
10.6
100.0
Yhteensä, N
3 538
1 275
2 243
1 364
994
Pragmaatikot
Täysin kielteiset
Perussuomalaisia
9 414
X2 = 3135,87 df = 28, p = .000
Taulukko 5. Ryhmät vastaajien kansalaisuuden mukaan, %
Kansalaisuus
Täysin positiiviset
Valikoiden hyväksyvät
Epäröivät
Yht. %
Yht. N
Suomen kansalainen
33.7
13.7
24.9
15.8
11.9
100.0
11 802
Ei-Suomen kansalainen
36.7
29.6
6.7
19.4
7.6
100.0
629
Yhteensä, %
33.9
14.5
23.9
16.0
11.7
100.0
Yhteensä, N
4 209
1 807
2 977
1 987
1 451
12 431
X2 = 201,24 df = 4, p = .000
Taulukko 6. Ryhmät vastaajien äidinkielen mukaan, %
Äidinkieli
Täysin positiiviset
Valikoiden hyväksyvät
Epäröivät
Pragmaatikot
Täysin kielteiset
Yht. %
Yht. N
Suomi
33.1
13.6
25.0
16.1
12.2
100.0
11 046
Ruotsi
45.3
14.3
22.7
11.7
7.8
100.0
666
Muu kieli
37.3
29.1
7.9
18.6
7.1
100.0
719
Yhteensä, %
33.9
14.5
23.9
16.0
11.7
100.0
Yhteensä, N
4 209
1 807
2 977
1 987
1 451
12 431
X = 252,31 df = 8, p = .000
2
27
Kansalaisuuden perusteella tarkasteltuna havaitaan, että Suomen kansalaiset suhtautuivat maahanmuuttoon selvästi nihkeämmin kuin ei-Suomen
kansalaiset (taulukko 5): kahteen positiivisimpaan
ryhmään kuului Suomen kansalaisista 38 %, mutta
ei-Suomen kansalaisista peräti kaksi kolmesta.
Äidinkielen perusteella tarkasteltuna ryhmien
väliset erot olivat myös selkeitä: ruotsinkieliset opiskelijat suhtautuivat suomenkielisiä suopeammin
maahanmuuttoon. Niinpä ruotsinkielisistä kuului lähes puolet (45 %) ”täysin positiivisten” ryhmään, kun
taas suomenkielisistä kolmannes (taulukko 6).
Muunkieliset (eivät puhu suomea tai ruotsia)
suhtautuivat myös positiivisesti maahanmuuttoon,
tosin sillä erolla, että muunkieliset painottuvat selvästi ”valikoiden hyväksyvien” ryhmään.
Yhteenveto ja johtopäätökset
Suomessa on sangen harvakseltaan tehty maahanmuuttoon liittyviä mielipidetiedusteluja. Vuonna 2013 valmistuneessa Siirtolaisuusinstituutin Etnobarometrissa tarkasteltiin suomalaisten korkeakoululaisten asenneilmastoa. Tässä artikkelissa
tarkastelua syvennettiin suorittamalla monimuuttujainen klusterianalyysi. Tällöin tavoitteena oli ryhmitellä vastaajat erilaisiin asenneryhmiin.
Klusterointia voidaan pitää teknisesti ja temaattisesti onnistuneena. Parhaaksi tulkinnan kannalta osoittautui viiden klusterin ja 10 iteroinnin malli.
Klusterit olivat sisällöllisesti selkeästi erotettavissa
ja tunnistettavissa. Samoin ryhmät voitiin kahden
keskeisen asennemuuttujan perusteella (muuttujat 19–20) asettaa selkeään asenneulottuvuuteen:
1. Ryhmään kuuluvat suhtautuivat kokonaisvaltaisen positiivisesti ja vastaavasti viidenteen kuuluvat
täysin kielteisesti maahanmuuttoon.
Artikkelissa esitettiin kolme tutkimuskysymystä:
1) Millaisiin asenneryhmiin suomalaiset korkeakouluopiskelijat on jaettavissa ryhmittelyanalyysin perusteella tarkasteltuna?
Kahdessa positiivisimmassa ryhmässä (”täysin
positiiviset” ja ”valikoiden hyväksyvät”) oli selkeästi yliopistossa opiskelemisella ja kaupunkilaisuudella merkitystä. ”Täysin positiivissa” oli naispainotus,
”valikoiden hyväksyvissä” taas miehillä oli painoarvoa. Kahdessa kielteisimmässä ryhmässä (”prag-
28
maatikot” ja ”täysin kielteiset”) oli amk-painotus,
”täysin kielteisssä” olivat miehet keskiössä.
Vanhempien koulutustaustalla oli F-testillä testattuna vähiten merkitystä ryhmiin jakautumisessa (toki ko. muuttujat saivat tilastollisesti erittäin
merkitsevät arvot). Tältä osin tulos poikkeaa Brennerin ja Fertigin (2006) tuloksesta. Heidän mukaansa vanhempien koulutustausta oli keskeinen asenne-eroja selittävä tekijä.
Allportin (1954) kontaktiteorian kautta tuloksia
voidaan tulkita hyvin; mitä pienempi on ryhmän zpistemäärä (tässä tapauksessa: sitä enemmän tuntee maahanmuuttajia), sitä positiivisempi on ryhmän maahanmuuttoasenne.
O´Rourken ja Sinnotin (2006) mukaan suhtautuminen pakolaisiin on suopeampaa kuin muuttoon
yleisellä tasolla. Tässä artikkelissa tulos poikkeaa
O´Rourken ja Sinnotin havainnosta, sillä työvoiman
maahanmuuttoon suhtauduttiin jokaisessa ryhmässä suopeammin kuin pakolaisten vastaanottoon.
2) Asenneryhmien koot ja profiilit olivat selkeästi eroteltavissa. Suurimman ryhmän muodostivat
”täysin positiiviset”, joita oli kolmannes vastaajista. ”Täysin kielteisiin” kuului 11 % opiskelijoista. Vaikka ryhmä olikin pienin, voidaan sitä pitää kohtuullisen suurena, koska tarkastelun kohteena lienee
Suomen tuleva älymystö.
3) Lopuksi selvitettiin, miten eri taustatekijät
ovat yhteydessä saatuihin asenneryhmiin? Ryhmittelyanalyysin perusteella saatuja ryhmiä tarkasteltiin vastaajien poliittisen mielipiteen, kielen ja kansalaisuuden perusteella.
Vihreitä ja vasemmistoliittoa äänestävät osoittautuivat maahanmuuttomyönteisimmiksi. Selvästi omalla tasollaan maahanmuuttovastaisuudessa
oli perussuomalaisia äänestävät: heistä 60 % kuului
kielteisimpään ryhmään. Toiseksi kielteisimpiä olivat keskustaa äänestävät.
Suomen kansalaisten asenneilmasto oli selvästi
nihkeämpi kuin muiden kansalaisuusryhmien. Kielellä havaittiin olevan myös selvä yhteys ryhmittelyyn: muita kieliä kuin suomea ja ruotsia puhuvat olivat selvästi positiivisimpia asenteiltaan. Ruotsia puhuvat (pääasiassa suomenruotsalaisia) olivat taas
positiivisempia kuin suomea puhuvat. Suuresta aineistoista johtuen kaikki tulokset olivat khi-testillä
testattuna erittäin merkitseviä.
Barometrien luonteeseen kuuluu, että tutkimus
uusitaan tietyn ajan kuluessa. Tarkoitus onkin tehdä uusi kysely Siirtolaisuusinstituutin toimesta vuo-
den 2015 syksyllä. Tällöin on mielenkiintoista tarkastella, miten kovaksi kiihtynyt kansainvälinen ja kotimainen maahanmuuttokeskustelu heijastuu tuloksiin – jos heijastuu.
Kirjallisuus
Allport, Gordon W. (1954): The Nature of Prejudice.
Addison-Wesley Publishing Company, Inc.
Andrews, Robert, L. (2015): Cluster Analysis. Objective: create clusters of items, individuals or objects that have similarity with the others in the
cluster but with differences between clusters.
Document created by Robert L. Andrews, April
2005, revised 2011 & February 2015.
Blumer, Herbert (1958): “Race Prejudice as a Sense
of Group Position.” Pacific Sociological Review
1:1. 3–7.
Borg, Anders & Juhana Vartiainen (2015): Strategia
Suomelle. Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja
5/2015. http://vnk.fi/documents/10616/1095776/
R0515-+Strategia+Suomelle.pdf/76ade217f878-446d-be5c-6073d5c1efd3?version=1.0 Luettu 13.5.2015.
Brenner, Jan & Michael Fertig (2006): Identifying
the Determinants of Attitudes Towards Immigrants: A Structural Cross-country Analysis. Discussion papers. Rheinisch-Westfälisches Institut für Wirtschaftsforschung, 33 p.
Ervasti, Heikki (2012): Suomi neljänneksi maahanmuuttomyönteisin. MTV – ulkomaat. Julkaistu 11.02.2014 20:55. http://www.mtv.fi/uutiset/
ulkomaat/artikkeli/suomi-neljanneksi-maahanmuuttomyonteisin/2800632 Luettu 13.5.2015
Ervasti, Heikki (2013): ”Pohjoismaat myönteisiä
maahanmuutolle – Etelä- ja Itä-Euroopassa jyrkät asenteet”. YLE-uutiset 9.1.2013. Haastattelu.
http://yle.fi/uutiset/pohjoismaat_myonteisia_
maahanmuutolle_-_etela-_ja_ita-euroopassa_
jyrkat_asenteet/6444219 Luettu 13.5.2015.
European Commission (2012): Discrimination in the
EU in 2012. Special Eurobarometer 2012. http://
ec.europa.eu/public_opinion/archives/ebs/
ebs_393_en.pdf Luettu 14.5.2015.
Herek, Gregory (1986): The Instrumentality of Attitudes: Toward a Nefuncyional Theory. Journal
of Social Issues, vol. 42, Issue 2, pp. 99–114.
Jaakkola, Magdalena (2009): Maahanmuuttajat
suomalaisten näkökulmasta. Asennemuutok-
set 1987-2007. Helsingin kaupungin tietokeskus,
Helsinki. https://www.google.fi/search?q=Jaakkola,+Magdalena+82009%29:+Maahanmuuttajat+suomalaisten+n%C3%A4k%C3%B6kulmasta.
+Asennemuutokset+1987-2007%29.+Helsingin
+kaupungin+tietokeskus,+Helsinki&ie=utf-8&
oe=utf-8&gws_rd=cr&ei=SL5UVbrdHYWOsgH
254CoAg Luettu 14.5.2015.
Myrskylä, Pekka & Topias Pyykkönen (2015): Tulevaisuuden tekijät – Suomi ei pärjää ilman maahanmuuttoa. EVA-analyysi. http://www.eva.fi/
wp-content/uploads/2015/01/Tulevaisuudentekij%C3%A4t.pdf Luettu 14.5.2013.
Nummenmaa, Lauri (2011): Käyttäytymistieteiden
tilastolliset menetelmät. Kustannusosakeyhtiö
Tammi, Helsinki.
O´Rourke, Kevin & Richard Sinnot (2006): The determinants of individual attitudes towards immigration. European Journal of Political Economy 22 (2006), 838–861.
Pettigrew, Thomas F. (1998): “Intergroup Contact
Theory” Annual Review of Psychology 49. 65– 85.
Putnam, Robert D. (2007). “E Pluribus Unum: Diversity and Community in the Twenty-first Century. The 2006 Johan Skytte Prize Lecture.” Scandinavian Political Studies 30:2. 137–174.
Ray, Kirsten (2012): Cultural Clash in the Netherlands? Exploring Dutch College Students’ Attitudes toward Muslim Immigrant. The California Geographer 52, The California Geographical
Society, 19–34.
Sjöblom-Immala, Heli (2013): Tervetuloa Suomeen?
Korkeakouluopiskelijoiden asenteita mittaava Etnobarometri 2013. Siirtolaisuusinstituutti,
Tutkimuksia A 49. Painosalama Oy. Turku.
Säävälä, Minna (2008): Who are the foreigners and
are there too many? In: Avramov, Dragana (ed.):
Acceptance of Immigants in Europe? Viewpoints
about immigration and expectations towards
foreigners in the Czech Republic, Germany, Estonia, Hungary, Austria, Poland, Slovenia and
Finland. Berlin, Verlag Pro Business, pp. 67–82.
Söderling, Ismo (2015a): Puolueiden eduskuntavaaliohjelmien ominaispiirteet ja painotukset – erityisesti maahanmuuttokysymys. Turun Paasikivi-Seurassa pidetty esitelmä 16.3.2015.
Söderling, Ismo (2015b): Puolueista ei paljon apua
maahanmuuttokysymysten pohdinnassa. ETMU-blogi. http://etmu.fi/puolueista-ei-paljon-
29
apua-maahanmuuttokysymysten-pohdinnassa/
Luettu 13.5.2015.
Söderling, Ismo (2015c): Turun kaupungin maahanmuuton tulevaisuus vuoteen 2030 mennessä
– omavarais- ja muuttoliikemalleihin perustuva tarkastelu. Siirtolaisuus-Migration 1/2015, ss.
26–35 http://www.migrationinstitute.fi/files/
pdf/siirtolaisuus-migration/2015_1.pdf Luettu
12.5.2015.
Söderling, Ismo (2015d): Pitääkö uskonnosta vinoilla? Pääkirjoitus, Siirtolaisuus-Migration
1/2015. http://www.migrationinstitute.fi/files/
pdf/siirtolaisuus-migration/2015_1.pdf Luettu
13.5.2015 .
Söderling, Ismo & Heidi Kiiveri (2015): Tolerance
and Expectations in Finnish Attitudes about Im-
migration in 2010 and 2012. In Press. To be published in: Leinonen, Johanna, Elli Heikkilä, Auvo
Kostiainen and Ismo Söderling (eds.): Participation, Integration, and Recognition: Changing
Pathways to Immigrant Incorporation.
Työ- ja elinkeinoministeriö (2013): Maahanmuuttajabarometri 2012. TEM raportteja 11/2013. Helsinki. http://www.tem.fi/files/35826/Maahanmuuttajabarometri2012_11_2013.pdf Luettu 13.5.2015
Työryhmä: Hallitusneuvottelut 2015. Työryhmälinjaus 13.5.2015. Maahanmuuttopolitiikka. http://
valtioneuvosto.fi/documents/10184/1407704/
Maahanmuutto-linjaus.pdf/c626bb18-e37e4a39-b163-cc2e34d18502 Luettu 14.5.2015.
FinnForum XI –konferenssi järjestetään
Turussa syksyllä 2016
Yhdysvaltain ja Kanadan suomalaissukuisella väestöllä on pitkät perinteet yhteisille kokoontumisille, joista tunnetuimpia ovat FinnFest, FinnForum ja Kanadan Grand Finn Fest -juhlat. Näiden
lisäksi on monia muita pienemmän mittakaavan tapaamisia, joissa perustana ei ole mikään aatteellinen, uskonnollinen tai poliittinen suuntaus. Edellä mainituista FinnFest ja Finnish Canadian
Grand Festival ovat painottuneet suomalaisen kulttuurin esittelyyn, FinnForum keskittyy lähinnä tieteelliseen puoleen.
Vuonna 2013 Hancockissa, Michiganissa järjestettiin järjestyksessään 10. FinnForum-tapaaminen. Tämä jo perinteeksi muodostunut tieteellis- ja asiapainotteinen suomalaista sukujuurta oleville ja muillekin suomalaisuudesta kiinnostuneille suunnattu, yleensä kaksipäiväinen tapahtuma, on toteutettu vuodesta 1974 lähtien. Tilaisuudet on järjestetty hieman vaihtelevin väliajoin tarkastelemaan eri näkökulmista ulkosuomalaisuutta, yhteyksiä Suomeen, suomalaisen
kulttuurin muotoja ja siihen liittyviä käsityksiä. Kokoontumiset ovat olleet tieteellispainotteisia
ja heijastaneet siten kulloinkin ajankohtaisia etnisyyteen, siirtolaisuuteen ja ulkosuomalaisuuteen liittyviä ajankohtaisia tutkimuskysymyksiä. Kokouksiin on osallistunut viime vuosina arviolta n. 100 asiantuntijaa ja muuta kiinnostunutta. FinnForum on järjestetty aiemmin Suomessa
kahdesti: vuonna 1984 Turussa ja vuonna 2001 Jyväskylässä. Turun tilaisuuden pääjärjestäjänä toimi Siirtolaisuusinstituutti.
Siirtolaisuus on elävä ilmiö, joka ajan saatossa tuottaa uuttaa tutkittavaa ja uusia tutkijoita.
Siksi on perusteltua ryhtyä valmistelemaan FinnForum XI:n järjestämistä. Edelliseen liittyen Turun yliopiston eri yksiköiden (erityisesti Yleisen historian oppiaineen) ja Siirtolaisuusinstituutin
aloitteesta on tarkoitus järjestää Turussa syksyllä 2016 seuraava FinnForum. Mukana järjestelyissä on myös Turun Suomi-Amerikka -yhdistys. Valmistelujen edetessä asiasta informoidaan laajemmin. Yhteyshenkilöinä toimivat:
• Turun yliopisto/yleinen historia: professori Auvo Kostiainen: +358 40 517 4343 [email protected]
• Siirtolaisuusinstituutti: tutkimusjohtaja Elli Heikkilä, +358 400 695 452 [email protected]
Ismo Söderling
30
Suomalaisten kanssa avioituneet
maahanmuuttajat tyytyväisiä elämäänsä
Suomessa – parannettavaakin löytyy
Heli Sjöblom-Immala
Artikkeli perustuu tutkimukseen, jossa selvitettiin Suomessa asuvien
monikulttuuristen avioparien asumista, työssäkäyntiä ja viihtymistä sekä
mahdollisia lähtömuuttosuunnitelmia asuinkunnastaan. Tutkimuksen mukaan valtaosa sekä suomalaisista että ulkomaalaistaustaisista puolisoista
viihtyy Suomessa hyvin, vaikka kritiikin aiheitakin löytyy.
Kirjoittaja FL Heli SjöblomImmala on toiminut tutkijana
Siirtolaisuusinstituutissa.
Asiasanat: Maahanmuuttajat, monikulttuurinen avioliitto, asuminen, viihtyvyys, turvallisuus, kielen oppiminen, suomen kielen opetus, kotoutuminen, työllistyminen, venäläiset, virolaiset, thaimaalaiset, turkkilaiset, britit.
Monikulttuuristen avioliittojen määrä Suomessa
on viimeisimmän 10 vuoden aikana ollut jatkuvasti kasvussa. Kun vuonna 2002 suomalaisen ja ulkomaalaisen muodostamia monikulttuurisia perheitä
oli Suomessa lähes 30 000, oli luku vuonna 2013 jo
48 000.
Viime vuosina Suomessa syntyneiden miesten
puolisot ovat useimmiten tulleet Thaimaasta, Venäjältä tai Virosta, naisten puolisot puolestaan IsostaBritannista ja Turkista. (Tilastokeskus 2014a, 36–37)
Olen tutkinut sellaisten avioparien Suomessa
viihtymistä ja muuttosuunnitelmia, joista toinen
puoliso on kotoisin jostain edellä mainitusta maasta ja toinen on suomalaissyntyinen (Sjöblom-Immala 2015). Nettikyselyyn vastasi 207 suomalaista puolisoa ja 200 maahanmuuttajapuolisoa. Maahanmuuttajapuolisoista yli 40 prosenttia on syntynyt Venäjällä tai entisessä Neuvostoliitossa. Vähiten (5 %) vastaajista on turkkilaissyntyisiä.
Suomessa asuvat maahanmuuttajat keskittyvät voimakkaasti Etelä-Suomeen ja pääkaupunkiseudulle (Tilastokeskus 2014b), jossa heistä asuu
puolet. Tämän tutkimuksen maahanmuuttajapuolisoista kolmannes asuu Uudellamaalla. Helsingissä
asuu vajaat 15 prosenttia. Maahanmuuttajavastaajia asuu myös erityisesti Espoossa, Vantaalla, Tampereella ja Oulussa. Vajaa viidennes asuu enintään
10 000 asukkaan kunnissa. (Sjöblom-Immala 2015)
Maahanmuuttajapuolisoiden profiili
Venäläiset vastaajat ovat enimmäkseen naisia ja
keskimääräistä vastaajaa koulutetumpia. Yli 40 prosenttia on suorittanut korkeakoulututkinnon tai sitä ylemmän tutkinnon. Puolison vuoksi heitä on
muuttanut Suomeen noin 70 prosenttia. Yhteensä
kahdella kolmasosalla venäläisistä on Suomen kansalaisuus, ja kaksoiskansalaisia heistä on yli puolet. Suorittavan työn tekijöitä on muita enemmän.
Työttömillä vastaajilla on ollut muita pidempiä työttömyysjaksoja.
Thaimaalaiset ovat enimmäkseen naisia, keskimääräistä nuorempia ja vähemmän koulutettuja.
Heistä yli puolella on enintään perusasteen koulutus. Lähes 90 prosenttia heistä on muuttanut Suomeen suomalaisen puolison vuoksi, ja he ovat asuneet maassa lyhimpään. Thaimaalaissyntyisten suomalaisista puolisoista lähes 70 prosenttia on tavannut puolisonsa ulkomailla, pääasiassa Thaimaassa.
Yhteensä vain viidenneksellä on Suomen kansalaisuus, ja kaksoiskansalaisia on kymmenesosa. Työssäkäyviä on keskimääräistä vähemmän, 56 prosenttia. Suorittavan työn tekijöitä on muita enemmän,
lähes puolet, samoin opiskelijoita ja työharjoittelijoita, joita on yhteensä melkein viidennes.
Virolaiset ovat enimmäkseen naisia. Heissä työn
vuoksi muuttaneita on keskimääräistä enemmän
31
(23 %), vaikka yli puolet heistäkin on muuttanut puolison vuoksi. Suomessa he ovat asuneet pitkään. Virolaissyntyisten suomalaisista puolisoista yli 70 prosenttia onkin tavannut puolisonsa Suomessa. Kolmanneksella on Suomen kansalaisuus, ja viidennes on kaksoiskansalaisia. Työssäkäyvien ja yrittäjien osuus on keskimääräistä suurempi ja työttömien osuus lähes yhtä alhainen kuin suomalaisilla, alle
10 prosenttia. Heidän työsuhteensa on yhtä vakaa
kuin suomalaisillakin puolisoilla.
Britit ovat enimmäkseen miehiä, keskimääräistä
vanhempia ja koulutetumpia. Yli 40 prosenttia on
suorittanut korkeakoulututkinnon tai sitä ylemmän
tutkinnon. Puolison vuoksi muuttaneita on keskimääräistä enemmän (77 %). Työn vuoksi on muuttanut viidennes. Britit ovat asuneet maassa pitkään,
mutta vain 12 prosentilla on kaksoiskansalaisuus.
Kaksi kolmasosaa on asunut puolisonsa kanssa
myös ulkomailla, useimmiten kotimaassaan IsossaBritanniassa. Brittiläissyntyisten suomalaisista puolisoista lähes 70 prosenttia on myös tavannut puolisonsa ulkomailla, pääasiassa Isossa-Britanniassa.
Työssäkäyvien ja yrittäjien osuus on keskimääräistä suurempi. Työttömien osuus on lähes yhtä alhainen kuin suomalaisilla, alle 10 prosenttia. Toimihenkilöiden osuus on selvästi muita ryhmiä suurempi,
noin kolmannes. Työsuhde on keskimääräistä epävakaampi.
Turkkilaiset 10 vastaajaa ovat kaikki miehiä ja
alle 60-vuotiaita. Puolet heistä on tullut Suomeen
muista syistä kuin puolison takia. Neljällä kymmenestä on korkea-asteen tutkinto, ja seitsemän kymmenestä on työelämässä. Valtaosalla nykyinen työ
vastaa koulutusta. Kuudella kymmenestä on Suomen kansalaisuus.
Useimmat maahanmuuttajapuolisot
viihtyvät Suomessa hyvin
Yli 80 prosenttia maahanmuuttajapuolisoista on
tyytyväisiä (erittäin tai melko tyytyväinen) elämäänsä Suomessa. Tyytymättömiä on vain viitisen
prosenttia. Kaikkein tyytyväisimpiä Suomessa asumiseen ovat venäläiset ja virolaiset puolisot. Muita tyytymättömämpiä ovat turkkilaiset puolisot.
Myös thaimaalaisissa on muita vähemmän erittäin
tyytyväisiä vastaajia.
Suurin (28 %) tyytyväisyyden aihe maahanmuuttajapuolisoilla on Suomen turvallisuus. Seuraavina
32
ovat sosiaaliturva, luonto ja koulutusjärjestelmä.
Oman syntymämaan turvallisuustilanne vaikuttaa
todennäköisesti maahanmuuttajapuolisoiden mielipiteisiin Suomen turvallisuudesta. Erityisesti turkkilaiset ja venäläiset vastaajat ovat tyytyväisiä Suomen turvallisuuteen. Vain briteillä kaikkein tärkeimpänä tyytyväisyyden aiheena turvallisuuden edelle
nousee Suomen koulutusjärjestelmä.
Eniten (32 %) tyytymättömyyttä maahanmuuttajapuolisoissa aiheuttaa Suomen hintataso. Seuraavina ovat työnsaantimahdollisuudet ja asenteet
maahanmuuttajia kohtaan. Suomen ilmastoon tyytymättömien osuus on pienempi kuin suomalaisilla,
vaikka voisi olettaa asian olevan päinvastoin. Muita
vastaajaryhmiä tyytymättömämpiä Suomen hintatasoon ovat thaimaalais- ja virolaissyntyiset puolisot. Tämä on ymmärrettävää varsinkin thaimaalaisten kohdalla, joilla oman syntymämaan hintataso
on huomattavasti Suomea alhaisempi.
Britti- ja venäläispuolisot ovat muita tyytymättömämpiä työnsaantimahdollisuuksiin Suomessa.
Brittipuolisot ovat kuitenkin työllistyneet melko hyvin, joten he saattavat olla tyytymättömiä esimerkiksi työnsä sisältöön tai sen epävarmaan tulevaisuuteen. Maahanmuuttaja-asenteisiin tyytymättömämpiä ovat puolestaan virolaissyntyiset vastaajat, ja thaimaalaisissa Suomen ilmastoon tyytymättömiä on eniten.
Viihtyminen vaikuttaa muuttohalukkuuteen
Kyselyyn vastanneista maahanmuuttajapuolisoista
noin 15 prosenttia on suunnitellut ulkomaille muuttoa. Vähiten suunnitelmia on venäläisillä ja virolaisilla puolisoilla. Venäläispuolisoista alle kymmenesosa on suunnitellut muuttoa ulkomaille. Lyhyt
maantieteellinen etäisyys mahdollistaa etenkin virolaisten vierailut entisessä kotimaassaan. Myös
maiden ilmasto ja olosuhteet varsinkin Virossa ovat
lähellä Suomen olosuhteita, mutta palkkataso on
Suomea alhaisempi ja sosiaaliturva huonompi.
Eniten suunnitelmia ulkomaille muutosta on
turkkilaisilla ja thaimaalaisilla puolisoilla. Thaimaalaiset ovat asuneet Suomessa lyhyemmän aikaa
kuin muut vastaajaryhmät, ja heillä myös koulutustaso ja työllisyysaste ovat muita heikompia. Thaimaalaisille myös Suomen kallis hintataso, suhteellisen kylmä ilmasto ja epäyhteisöllisyys voivat olla
asioita, joihin on vaikea tottua.
Brittipuolisoiden muuttohalukkuus ulkomaille ei ole paljon suurempi kuin virolaisillakaan puolisoilla. Elämäänsä tyytyväisten osuus ei ole niin suuri kuin useimmilla muilla ryhmillä, vaikka britit ovat
hyvin koulutettuja ja heidän työllisyytensä on hyvä. Toisaalta heillä on eniten määräaikaisia työsuhteita, ja he ovatkin tyytymättömiä työnsaantimahdollisuuksiin, mikä heidän kohdallaan voi tarkoittaa myös omaa kokemusta tai koulutusta vastaavan työn puutetta. Isossa-Britanniassakaan työllisyys ei nykyisin ole hyvä. Briteillä suomen kielen taito on vastaajaryhmistä puutteellisin.
Elämäänsä erittäin tyytyväisistä maahanmuuttajapuolisoista vain kymmenesosalla on lähtömuuttosuunnitelmia, kun taas elämäänsä tyytymättömistä lähtömuuttosuunnitelmia on selvästi
yli puolella. Muuttosuunnitelmia on enemmän niillä maahanmuuttajilla, jotka ovat asuneet Suomessa vasta lyhyen aikaa. Enintään viisi vuotta Suomessa asuneista kolmanneksella on muuttosuunnitelmia, kun puolestaan 16–20 vuotta asuneilla muuttohalukkaiden osuus on enää alle viidennes.
Maahanmuuttajapuolisoiden kertomat muuttosuunnitelmat ovat hyvin selkiytymättömiä, eivätkä välttämättä tule koskaan toteutumaan, mikä tietenkin Suomen kannalta olisi myönteinen
asia. Myös mahdollisen muuton ajankohta on monilla maahanmuuttajapuolisoilla yhtä epäselvä kuin
muuton kohdekin. Muuttokohteen määrää esimerkiksi työpaikan löytyminen. Usealle vastaajalle
muutto on ajankohtainen vasta eläkeiässä.
– Back to UK. Who knows when: when wife agrees
(i.e. never). (M / Iso-Britannia / Espoo / 42 v.)
– Somewhere warmer. Southern Europe. Hopefully in 7–10 years, but probably never. (M / IsoBritannia / Oulu / 57 v.)
– Viroon, viimeistään silloin kun lapsi, jota odotan
nyt, on kouluikäinen. (N / Viro / Helsinki / 28 v.)
– To Thailand someday in the future... maybe. (M /
Thaimaa / Tampere / 44 v.)
– We are considering moving to the place with
more international environment, for example
Toronto, Berlin. (N / Venäjä / Helsinki / 28 v.)
Yleisin maahanmuuttajapuolisoiden ilmoittama muuttokohde ulkomailla on oma syntymämaa,
mutta he ovat miettineet muitakin kohdemaita.
Muuton syynä on mainittu mm. tulevien eläkepäivien viettäminen ilmastoltaan Suomea lämpimäm-
mässä maassa, esimerkiksi Espanjassa tai muualla
Etelä-Euroopassa. Mahdollisena muuttokohteena
mainitaan myös Saksa ja Pohjois-Amerikka.
Ulkomaille muuton tärkein syy maahanmuuttajapuolisoilla on Suomea edullisempi hintataso, jonka yli 60 prosenttia mainitsee yhdeksi muuttosyyksi. Toiseksi tärkeimpänä muuttosyynä ovat työsyyt.
Kun kaikki ulkomailla asuvat sukulaiset otetaan kuitenkin huomioon, on sukulaisten merkitys työsyitäkin suurempi. Muuttohalukkuus pois Suomesta ei
siis välttämättä johdu lainkaan Suomen työntötekijöistä, vaan kotimaahan vetävät esimerkiksi sukulaiset ja koti-ikävä.
Maahanmuuttajapuolisot kritisoivat
erityisesti maahanmuuttajien
työllistämispalveluita ja puutteita suomen
kielen opetuksessa
Moni kyselyyn vastannut maahanmuuttaja antaa
kritiikkiä työ- ja elinkeinotoimiston palveluille. Esimerkiksi puolison vuoksi Suomeen muuttavat ulkomaalaiset ovat pitkälti olleet oman aktiivisuutensa
ja puolisonsa avun varassa kielenopetuksen ja työnsaannin suhteen.
– Työvoimatoimisto täys 0 kokemuksia on vaimon
työnsaannissa itse on työt hankittu. (M / Suomi /
Keski-Pohjanmaa / 66 v. / venäläinen puoliso)
Suomalaisen puolison merkitystä maahanmuuttajan kotoutumiselle ja Suomessa viihtymiselle ei
pidä aliarvioida. Suomalainen puoliso ja hänen sosiaaliset kontaktinsa kiinnittävät myös maahanmuuttajapuolisoa Suomeen, mikäli avioliitto on onnellinen ja toimiva. Arjessa puoliso toimiikin arvokkaana apuna suomen kielen opettamisessa ja perehdyttämisessä maan toimintakulttuuriin. On kuitenkin mahdotonta, että vastuu maahanmuuttajan kotouttamisesta jätettäisiin kokonaan suomalaiselle
puolisolle. Jatkuvasti tulkkina ja asioiden hoitajana
toimiminen on uuvuttavaa ja voi johtaa ristiriitoihin
avioliitossa (Anglé 2014).
Myös suomen kielen opetus herättää paljon
tyytymättömyyttä kyselyn vastaajissa. Tyytymättömyyttä aiheuttaa mm. intensiivimuotoinen kielenopiskelu, jota ei koeta riittävän perusteelliseksi opetusmenetelmäksi kielen kunnolliseen oppimiseen. Hankaluuksia aiheuttaa myös se, että suomen kielen kursseja ei järjestetä tarpeeksi sellai-
33
seen aikaan, jolloin myös työssäkäyvillä olisi mahdollisuus osallistua opetukseen. Kielenopetuksen
tulisi olla alkeista lähtevää, perusteellista ja pitkäkestoista. Ihmiset ovat kielenoppijoina erilaisia, joten nopeasti kielen omaksuville tulisi antaa mahdollisuus edetä nopeampaan tahtiin. Myös kurssien sisältöjä voisi räätälöidä.
– Maahanmuuttopalvelut ovat aika heikot. Minusta intensiivi kieliopiskelu on täysin järjetöntä,
niissä ei opi kieltä riittävän hyvin. (N / Venäjä /
Helsinki / 46 v.)
– Espoon kaupunki voisi tarjota työssäkäyville ulkomaalaisille enemmän Suomen ja ruotsin kielen kursseja ilta-aikaan, esim. työväenopistojen
kautta. Kursseja on harmillisen vähän! (N / Suomi
/ Espoo / 39 v. / englantilainen puoliso)
Kuntien muista palveluista nostetaan esille mm.
terveyspalveluiden toimivuus ja kehittäminen, lasten ja vanhusten palvelut sekä julkisen liikenteen
kehittäminen. Erityisesti pääkaupunkiseudulla asuvat tuovat esille myös tyytymättömyytensä korkeisiin asumiskustannuksiin.
Esille tuodaan myös se, ettei kaikkia maahanmuuttajia tulisi asuttaa samoille alueille, ettei syntyisi liian eriytyneitä asuinalueita ja sen myötä sosiaalisia ongelmia. Osa vastaajista puolestaan moittii
Suomessa harjoitettavaa politiikkaa ja ilmaisee tyytymättömyytensä päätöksentekijöihin.
Kantaväestön ja työnantajien asenteissa maahanmuuttajia kohtaan on edelleen parantamisen
varaa. Toisaalta jotkut maahanmuuttajapuolisot arvostelevat itsekin varsin kärkkäästi turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten vastaanottoa ja pitävät työperäisiä maahanmuuttajia paremmin Suomeen kotoutuvina.
Suomen maahanmuuttobyrokratia koetaan
usein tarpeettoman hankalaksi. Kansalaisuuden
saamisessa vastaajat kokevat ongelmaksi joko liian tiukat kielitaitovaatimukset tai kansalaisuushakemuksen kalleuden.
Monet maahanmuuttajat vierastavat suomalaisten tietynlaista ”kansanluonnetta”, johon liittyy mm. hiljaisuus, rauhallisuus ja usein ujouskin.
Suomalaisia voidaan pitää myös epäsosiaalisina tai
epäkohteliaina. Suomalaisuuteen liitetään myös
epäyhteisöllisyys.
– Suomalaiset ovat ihmisinä, toisin kuin MannerEuroopassa tai Kaakkois-Aasiassa, vaikeita lä-
34
hestyä, vieraan henkilön kanssa ei keskustella,
verkottuminen vaikeaa, synkkämielisiä, itseensä
sulkeutuneita. (M / Suomi / Helsinki / 56 v).
Palveluilla ja niiden turvaamisella on
merkitystä kunnassa viihtymiseen
Tutkimuksen mukaan monikulttuurisille aviopareille
kunnan palvelut, maahanmuuttajapalvelut tai maahanmuuttaja-asenteet eivät vaikuta ratkaisevasti
muuttopäätökseen, eikä palveluista yleensä tiedetäkään ennen kunnassa asumista. Palvelut ja asenteet vaikuttavat kuitenkin kunnassa viihtymiseen.
Monikulttuuriset avioparit arvostavat Suomessa sosiaaliturvaa sekä laadukasta ja korkeatasoista koulutusjärjestelmää. Tärkeinä pidettyjen palveluiden alasajo voikin kostautua kunnille menetettyinä asukkaina. Suurimmassa osassa maatamme on edelleen turvallista ja rauhallista elää, mitä
tutkimukseen vastaajat arvostavat. Kunnat kuitenkin asuinalueina erottuvat toisistaan palvelutarjonnallaan ja harjoittamallaan politiikalla, joten palvelut olisi jatkossakin tärkeä turvata kuntalaisille vaikkapa sitten laajemmalla kuntayhteistyöllä. On luonnollista, etteivät pienet kunnat pysty yksin tarjoamaan samanlaisia palveluja kuin väestöpohjaltaan
isommat kunnat.
Koska lähtömuuttohalukkuus on maassaolon
alkuvaiheessa suurempaa, on tärkeää heti alusta lähtien panostaa maahanmuuttajien kotouttamiseen. Onnistunut kotoutuminen ja sitä kautta
myös työllistyminen kiinnittävät kuntaan parhaiten. Riittävä ja laadukas kielikoulutus on avainasemassa kotoutumisessa. Myös hyvään asumiseen ja
monipuoliseen asuntotarjontaan on luonnollisesti
kiinnitettävä huomiota. Kuntien tulisi panostaa entistä enemmän varsinkin maahanmuuttajien työllistämispalveluihin, samoin eri osapuolten yhteistyöhön (kunnat, yrittäjät, järjestöt).
Maassaolon alkuvaiheessa olisi hyvä olla tarvittaessa saatavilla ainakin englanninkielisiä ja mahdollisuuksien mukaan myös maahanmuuttajan
omakielisiä tiedotteita ja palveluja. Näiden puuttuessa tulisi olla riittävästi tarjolla tulkkipalveluja muillekin kuin humanitaarisille muuttajille. Tässäkin asiassa kunnat voivat tehdä yhteistyötä.
Tyytymättömyys palveluihin ei ehkä johda välittömään muuttoon, mutta mahdollisuuden tarjoutuessa kuntaansa tyytymätön saattaa jollain ai-
kavälillä muuttaa sellaiseen kuntaan tai jopa ulkomaille, jossa tarjoutuu paremmat elämisen mahdollisuudet. Varsinkin monikulttuurisilla pareilla on
kantaväestöä matalampi kynnys muuttaa ulkomaille, koska toinen puoliso on sen jo kerran tehnyt ja
kontaktit ulkomaille ovat olemassa.
Suomessa ja suomalaisessa yhteiskunnassa on
monia tekijöitä, joita on vaikea tai mahdotonta
muuttaa. Tällaisia ovat esimerkiksi korkea hintataso, ilmasto ja byrokratia.
Vaikka suomalainen yhteiskunta onkin suhteellisen byrokraattinen, on se samalla myös toimiva
ja luotettava. Enemmän voisimme kuitenkin etsiä
hyviä käytäntöjä ja toimintamalleja yhteiskunnista,
joissa asiat toimivat hyvin, mutta samalla esimerkiksi hintataso on kohtuullinen. Vanhat toimintatavat
kannattaa ainakin tarkistaa aika ajoin ja miettiä, voisiko tehdä jotain toisin byrokratian ja kustannusten
vähentämiseksi. On hyvä kuitenkin muistaa yhden
haastateltavan sanat:
– ”Asiat Suomessa makrotasolla ovat edelleen hyvin, vaikka mikrotasolla olisikin ongelmia.”
Kirjallisuus
Anglé, Jaana (2014): Maahanmuuttajan puolisona
Suomessa. Narratiivinen tutkimus kestävistä
monikulttuurisista avioliitoista. Lapin yliopisto,
Acta Universitatis Lapponiensis 272. Rovaniemi.
Tilastokeskus (2014a).:Ulkomaalaiset ja siirtolaisuus 2013. Suomen virallinen tilasto. Väestö
2014.
Tilastokeskus (2014b): Väestö iän (1-v.), sukupuolen, siviilisäädyn ja kielen mukaan alueittain
1990–2013. Tilastotietokannat > Tietokanta: PXWeb Statfin > Väestö/Väestörakenne – Luettu
10.9.2014.
Sjöblom-Immala, Heli (2015): Puolisona maahanmuuttaja – Monikulttuuristen perheiden viihtyminen Suomessa ja muuttosuunnitelmat. Kunnallisalan kehittämissäätiön Tutkimusjulkaisusarjan julkaisu nro 85. Vammalan Kirjapaino Oy,
Sastamala.
Finnish American license plates at FinnFest USA 2013 Festival in Hancock, MI. Photo collection by Jouni
Korkiasaari.
35
Omatanssi – yhteisötanssia
turvapaikanhakijoille
Jennifer Joffs & Annika Lehtomaa
Monikulttuurisessa työssä taiteen ja luovan toiminnan saavutettavuus esimerkiksi vastaanottokeskuksessa asuville turvapaikanhakijoille toteutuu käytännössä vain, jos toiminta tuodaan
heidän lähiympäristöönsä. Taiteen ja hyvinvointialojen ammattilaisten välisen yhteistyön myötä on mahdollista luoda uutta,
kokonaisvaltaisesti turvapaikanhakijan hyvinvointia tukevaa
toimintaa. Artikkelimme käsittelee Turun vastaanottokeskuksessa toteutuvan yhteisötanssiryhmä Omatanssin toimintaa.
Tarkoituksena on tuoda esiin ohjaajien kokemuksia hyviksi havaituista käytännöistä, avoimeen dialogisuuteen perustuvasta
nuorten turvapaikanhakijoiden ohjaamisesta, moniammatillisesta kehittämistyöstä sekä inspiroida turvapaikanhakijoiden
kanssa työskenteleviä ihmisiä luovan toiminnan toteuttamiseen
osana vastaanottokeskusten arkea.
Jennifer Joffs työskentelee tanssikoulun
opettajana ja freelancetaiteilijana erilaisten
yhteisötanssiprojektien parissa. Hänellä on
laaja kokemus yhteisötanssitoiminnan järjestämisestä ja ohjaamisesta muun muassa
turvapaikkahakijoiden, lasten, nuorten ja ikäihmisten kanssa.
Toimintaterapeutti Annika Lehtomaa on
työskennellyt pitkään nuorten turvapaikanhakijoiden kanssa sekä nuorten syrjäytymistä
ennaltaehkäisevän työn parissa. Luovien menetelmien käytöstä yhteisötanssista hänellä
on pitkäaikaisin kokemus.
Avainsanat: yhteisötanssi, turvapaikanhakija, moniammatillinen yhteistyö, dialoginen ohjaaminen.
Omatanssi on yhteisötanssiryhmä nuorille turvapaikanhakijoille. Ryhmä sai alkunsa keväällä 2011 Turun
ammattikorkeakoulun EU-rahoitteisesta Moving In,
Moving On –hankkeesta. Hanke sai rahoituksen vuosille 2011–2013. Toiminta sai vuodeksi jatkorahoitusta
Suomen Kulttuurirahaston Varsinais-Suomen rahastolta toukokuussa 2014. Toiminta järjestetään kerran
viikossa Suomen Punaisen Ristin Turun vastaanottokeskuksen liikuntasalissa. Ryhmän ohjaajina toimivat tanssinopettaja Jennifer Joffs ja toimintaterapeutti Annika Lehtomaa.
Yhteisötanssin taustalla on ajatus siitä, että jokainen ihminen osaa tanssia. Tanssissa kukin pystyy
omalla osallistumisellaan vaikuttamaan siihen, mitä
ryhmässä tapahtuu. Jokainen voi osallistua tanssiin
omien lähtökohtiensa mukaan. Ohjaamisessa korostuu osallistujien kunnioittaminen ja ryhmän kuuleminen. Tanssin kokemuksellisuus on lopputulosta tärkeämpää eikä yhteisötanssia ole sidottu tiettyyn tanssilajiin tai –tyyliin. (Yhteisötanssi.fi 2009.)
Yhteisötanssitoiminnassa korostetaan yhdessä liikkumisen ja luomisen hyvinvointivaikutuksia. Toi-
36
minta voikin usein tarjota mahdollisuuksia taide- ja
hyvinvointialojen ammattilaisten yhteistyöhön.
Kokemuksemme Omatanssitoiminnan järjestämisestä ja ohjaamisesta on, että yhteisötanssin avulla on mahdollista tukea kokonaisvaltaisesti turvapaikanhakijoiden hyvinvointia. Artikkeli käsittelee yhteisötanssitoimintaa osana turvapaikanhakijan arkea. Toivomme kokemuksemme jakamisen edistävän vastaavan toiminnan syntymistä vastaanottokeskuksissa eri puolilla Suomea.
Vastaanottokeskus toimintaympäristönä
CD-soitin kädessä. Koputetaan ovella. ”Hei, tuletko
tanssimaan tänään?” Kannustava ja kysyvä ilme. Kehonkielellä välittyy kuitenkin kaikki oleellinen: Tanssia. Nyt. Mukaan?
Turun vastaanottokeskus muodostuu kahdesta
yksiköstä, aikuispuolen vastaanotosta ja yksin maahan tulleiden alaikäisten ryhmäkodista. Jotkut turvapaikanhakijoista viettävät Pansion vastaanottokes-
kuksessa vain muutaman viikon, jotkut paljon pidempiä aikoja riippuen yksilöllisesti etenevästä turvapaikanhakuprosessista. (Suomen Punainen Risti 2014.)
Turvapaikanhakuprosessin on todettu vaikuttavan
kielteisesti nuoren identiteettiin, sosiaaliseen verkostoon, terveyteen ja psyykkiseen hyvinvointiin, mikä
voi vaikeuttaa kykyä suunnitella tulevaisuutta (Helander & Mikkonen 2002, 11–12, 114). Prosessin vaikutukset nuorten elämänhallintataitoihin ja arjen toimintaan ovat Omatanssin tavoitteiden taustalla.
Pyrimme Omatanssissa:
1. mahdollistamaan osallisuuden kokemuksen ryhmässä toimimisen myötä
2. tukemaan osallistujien omien vaikutusmahdollisuuksien kokemista luovan prosessin
kautta
3. vahvistamaan nuorten kykyä huomioida
toisia ryhmä- ja parityöskentelyn keinoin
4. vahvistamaan kehon ja mielen yhteyttä kehollisen ilmaisun avulla.
Vaikka toiminnan taustalla on selkeät tavoitteet, on tärkeää muistaa, että kyseessä on ensisijaisesti osallistujan subjektiivinen kokemus kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista, yhteenkuuluvuudesta
ja liikkeen vaikutuksista omaan elämään. Tanssin
hyvinvointivaikutuksia ei voi asettaa mitattavaan
muotoon, mutta vaikutukset välittyvät jatkuvasti
osallistujien sanallisesta palautteesta ja kehollisesta ilmaisusta (Lehtomaa 2013, 40–42). Omatanssin
toimintavuosien aikana suuri osa vastaanottokeskuksessa asuneista nuorista on osallistunut toimintaan yhden tai useamman kerran. Ohjaamistapa on
kehittynyt toimintavuosien aikana ohjaajien ja ryhmään osallistuneiden nuorten välisen avoimen vuorovaikutuksen myötä.
Vastaanottokeskuksen jatkuvassa muutoksessa oleva arki vaikuttaa siihen, että Omatanssitoiminnan osallistujamäärä vaihtelee viikoittain. Silloin kun Omatanssiin osallistuu iso ryhmä, tanssi
on usein dynaamista ja energistä. Yhdessä koettu
ilo täyttää koko liikuntasalin. Kun osallistujia on vähemmän, toisinaan vain yksi tai kaksi, tunnilla korostuu jokaisen kuulluksi ja nähdyksi tuleminen ja
oman rauhan löytäminen liikkeestä ja musiikista.
Kun nuori kokee tanssihetken merkittäväksi, hän
tuo salin ulkopuolellekin mukaansa iloa, energiaa
ja sisäistä rauhaa, joka välittyy hänen läheisilleen,
henkilökunnalle ja muille asukkaille.
Luottamuksellisen yhteisön luominen
Keräydymme tilan keskelle ja monikieliset keskustelut hiljentyvät. Esittäydymme vuorotellen. Tällä
kertaa kirjoitamme jokaisen nimen eri kehonosilla
ilmaan. Tasapainoillen yhdellä jalalla lausumme yhdessä kirjaimet. Naurua.
Nuoren turvapaikanhakijan elämäntilanne vaikeuttaa kykyä löytää tai toteuttaa oma-aloitteisesti sellaista toimintaa, jossa saa kokea yhdessäoloa,
läsnäoloa ja omasta kehosta sekä kehon liikkeestä nauttimista. Jotta nuori voi kokea kulttuurin ja
luovan toiminnan hyvinvointivaikutuksia, toiminnan olisi tapahduttava hänen lähiympäristössään.
Tanssiin osallistuminen ei edellytä suomenkielen tai
muun kielen taitoa. Toiminnan säännöllisyys ja jatkuvuus mahdollistaa sen, että nuoret voivat tutustua toimintaan ja ohjaajiin, mikä madaltaa osallistumiskynnystä. Luottamusta ja turvallisuutta luovat
myös nuorten huomioiminen yksilöllisesti ja aikuisten ohjaajien läsnäolo ryhmässä. Luottamuksellinen ja turvallinen ilmapiiri rakennetaan joka kerta uudestaan, jotta kynnys osallistua ja heittäytyä
tanssiin olisi mahdollisimman matala. On tärkeää
tarjota nuorille mahdollisuus osallistua omien voimavarojen mukaan enemmän tai vähemmän aktiivisesti. Tanssihetken seuraaminen sivusta voi myös
olla hyvin merkittävä kokemus.
Monelle naiselle ja miehelle yhteiseen tanssihetkeen osallistuminen ei ole mahdollista uskonnollisista tai kulttuurisista periaatteista johtuen. Tä-
37
tä kunnioittaen alun perin molemmille sukupuolille suunnattu ryhmä jaettiin vuoroviikoin poikien ja
tyttöjen vuoroihin. Tämän myötä olemme saaneet
enemmän nuoria naisia mukaan toimintaan. Tyttöjen kanssa on nyt pystytty syventymään oman kehon arvostamiseen ja naiseuden vahvistamiseen ja
sitä kautta omien vahvuuksien löytämiseen. Poikien tanssihetkissä korostuu toisinaan fyysinen ja sosiaalinen suhtautuminen vastakkaiseen sukupuoleen. Silloin kehollinen vuorovaikutus ja yhteinen
tanssi tarjoavat mahdollisuuksia tutkia ja haastaa
perinteisiä sukupuolirooleja.
Ohjaamisen dialogisuus
Seisomme piirissä ja teemme jaloilla tasaista taustarytmiä. Pyydämme jokaista tuomaan oman lisänsä
rytmiin eri kehonosia tai ääntä käyttäen. Aluksi ryhmäläiset rytmittelevät ja liikkuvat pidättyväisesti. Yllättäen kaksi vastakkain seisovaa poikaa ottaa katsekontaktin toisiinsa. He päättävät lähteä rytmikkäästi liikkumaan piirin keskelle. Rytmittely voimistuu
vastauksena muutokseen, kun pojat palaavat takaisin paikoilleen, piirissä haetaan jo aktiivisesti kontaktia muihin. Pari kerrallaan kohdataan piirin keskellä
omalla rytmikkäällä tanssilla muiden kannustaessa
tanssia säestämällä.
Omatanssissa ohjaaminen nähdään jatkuvana,
elävänä ja avoimena prosessina, jossa reagoidaan
aktiivisesti ryhmäläisten toimintaan ja siinä esiin tuleviin tarpeisiin. Maahanmuuttajataustaisten nuorten kanssa tehtävässä työssä on tärkeää kohdata
jokainen nuori yksilönä ja nähdä ihminen maahanmuuttajastatuksen takana (Korhonen & Puukari
38
2013, 13; Säävälä 2011, 8). Yhteisötanssiryhmässämme kohtaamista ei ohjaa tieto nuorten taustalla vaikuttavista tekijöistä, vaan nuorille annetaan mahdollisuus tulla kohdatuksi yksilöinä ”tässä
ja nyt”.
Ryhmässä on tilaa luovuudelle ja
omien valintojen tekemiselle. Liike syntyy vuorovaikutuksen ja kokeilun kautta. Tämän ohjaamistavan taustalla on
ajatus siitä, että ihminen, joka kokee
pystyvänsä tekemään asioita ja vaikuttamaan valinnoillaan elämäänsä, on usein
myös motivoitunut toimimaan (Kielhofner 2008, 36) ja siten pystyy edistämään
omaa hyvinvointiaan. Omatanssissa suorituspaineet ja turha itsetietoisuus voidaan jättää sivuun, sillä tanssissa ei koskaan ole tarkoituksena
esiintyä, vaan elää yhdessä koetussa hetkessä.
Ohjaamisen dialogisuus asettaa ryhmälle vastuun yhteisöllisyyden syntymisestä ja toisten kannustamisesta, toiselle tilan ja rauhan antamisesta
sekä omien rajojen löytämisestä ja niiden kunnioittamisesta. Omatanssi–ryhmän voi siksi nähdä tärkeänä oppimisympäristönä nuorille ryhmässä toimimisesta. Luomalla jokaisella kerralla uudestaan
puitteet nuorille, tehdään tanssihetkestä omannäköinen. Joudumme ohjaajina heittäytymään aina uudestaan epävarmuuteen. Tämä on kuitenkin
kokemuksemme mukaan ainoa tapa saavuttaa todellinen dialogisuus. Joka kerta, kun onnistumme
tässä, luottamuksemme nuorten kykyyn kantaa yhteistä vastuuta uudistuu.
Tanssissa koettu keho
Seuraat minun liikettäni omalla liikkeelläsi. Olen peilisi. Sinun kätesi kuuntelevat minun käsiäni. Sinun
kylkesi kuuntelee minun kylkeäni. Hyväksyt sen mitä teen, vaikka en edes tiedä mitä teen. Käden eleellä annan sinulle vuoron johtaa tanssia ja kuuntelen.
Eri taustoista ja kulttuureista tulevat nuoret
saavat yhdessä tanssiessaan mahdollisuuden vuorovaikutukseen, jossa yhteistä kieltä ei tarvita. Liikkeessä kohtaamme myös itseämme. Kehon liikkumisessa, eleissä ja asennoissa piileskelevät ihmisen
aikaisemmat kokemukset ja tämän hetkiset tunteet (Parviainen 1995, 1). Liikkuessa yhdessä tunnistamme oman kehomme rajat ja mahdollisuudet.
Opimme havainnoimaan, tulkitsemaan ja kunnioittamaan omien ja toisten kehollisia viestejä.
Kehollisen ilmaisun kautta pystymme kohtaamaan tunteita tai päästämään niistä irti. Herkkyyteen ja läsnäoloon ei voida pakottaa, mutta siihen
voidaan tarjota tilaa ja aikaa. Lähtökohta intensiiviseen heittäytymiseen, eläytymiseen ja itseilmaisuun voi löytyä kuvasta tai musiikinkappaleesta,
josta tunnistat tunteen tai dynamiikan. Tanssi höyhenen, huivin tai muun esineen kanssa voi saada
ympäröivän maailman häviämään hetkeksi. Tai voit
tulla tietoiseksi omasta elävästä kehostasi, kun toistat toisen ryhmäläisen liikettä tai näet hänen toistavan sinun liikettäsi.
Joskus pintaan nousee tunteita, joiden käsittely voi olla vaikeaa. Ohjaajina pyrimme jatkuvasti ylläpitämään ja kehittämään herkkyyttämme ja valmiuksiamme reagoida nuorten vetäytymiseen, turhautumiseen ja harvoissa äärimmäisissä tilanteissa
väkivaltaiseen käytökseen. Nuorten oma halu liikkua ja tanssia yhdessä auttaa aina uudestaan ratkaisemaan ongelmatilanteet. Kokemus siitä, että
olet elossa ja liikkeessä omassa kehossasi, herättää
halua liikkua enemmän (Blom & Chaplin 2000, 3).
Tanssihetki koetaan arvokkaana ja erityisenä. Nuoret voivat joskus ylittää suuriakin erimielisyyksien,
turhautumisen ja pelon tunteita päästääkseen jatkamaan tanssiaan. Toisten kannustaminen ja harjoitusten muokkaaminen siten, että kaikki pystyvät osallistumaan, tapahtuu yleensä luontevasti ja
usein nuorten aloitteesta.
Ohjaajat yhteistyössä
Ryhmäkerran päätteeksi tanssitaan kiitos-tanssi, jossa jokainen osallistuja kiittää muita osallistujia liikkeellä. Joku kumartaa. Toinen kättelee. Joku opettaa muille omat lempiliikkeensä, jotain omasta tanssikulttuuristaan, tai toistaa jotain, mitä olemme tunnin aikana havainneet tai löytäneet yhdessä. Vastaamme tanssiin kannustamalla, toistamalla ja seuraamalla.
Omatanssitoiminnan kehitystyö on seurausta
aktiivisesta reflektoinnista, sekä toisiaan täydentävistä ja rakentavasti kyseenalaistavista näkökulmista. Toiminnan säännöllisyys ja jatkuvuus antavat
mahdollisuuden rauhassa tapahtuvaan kehitystyöhön. Jokaista ryhmäkertaa seuraa hetki, jossa puramme ryhmäkerran kulkua ja tehtyjä havaintoja.
Näin ohjaamisen tavoitteet ja toimintatavat tarkentuvat sekä vahvistuvat. Reflektointi pitää meidät
avoimina muutoksille ja uusien näkökulmien syntymiselle. Avoin keskustelu antaa mahdollisuuden
ilon ja onnistumisten hetkien jakamiselle. Keskustelu auttaa myös kääntämään epäonnistumiset ja turhautumisen tunteet oppimiseksi ja uusiksi ideoiksi.
Ryhmäkertojen purkamisessa ja kokemusten
jakamisessa nousee esiin ohjaajien erilaiset ammatilliset viitekehykset. Tämä auttaa ymmärtämään
ryhmäkerran aikana tehtyjä päätöksiä ja havaintoja. Toimintaterapeutin kokonaisvaltainen näkemys
ihmisen toiminnallisuudesta ja ymmärrys toiminnan pilkkomisen luomista mahdollisuuksista yhdistyy tanssipedagogin ymmärrykseen ryhmädynamiikasta, sanattomasta vuorovaikutuksesta ja tanssin
kokemuksellisuudesta. Yhteistyö auttaa myös jaksamaan työssä, joka on jatkuvassa muutoksessa.
Tanssin kautta voidaan avata ajatusten solmuja.
Sen sijaan keskusteluissa esiin nouseva terapeuttinen näkökulma auttaa meitä purkamaan tanssiessa
koettuja tarinoita ja tunnelmia.
Toiminnan pysyvyyden ja avoimuuden vuoksi nähdään tärkeänä ylläpitää avointa keskustelua
myös vastaanottokeskuksen ja ryhmäkodin ohjaajien kanssa. He välittävät nuorille tietoa Omatanssitoiminnasta ja antavat meille ohjaajille tärkeää palautetta tanssin vaikutuksista nuoriin. Moni nuorten ohjaajista on osallistunut tanssitoimintaan, jolloin he ovat tärkeässä roolissa kannustaessaan nuoria lähtemään mukaan toimintaan ja heittäytymään
tanssiin. Samalla ohjaajat auttavat ryhmän hallinnassa ja luovat turvallisuutta nuorille. Ohjaajille tanssitunti on mahdollisuus nähdä nuori turvapaikanhakija uudessa valossa ja oppia tuntemaan hänessä uusia puolia, jotka nousevat esiin yhteisessä tanssissa.
Lopuksi
Rappusissa kohtaamme kolme pientä lasta. Uteliaina
he seuraavat meitä liikuntasalin ovelle. Oven avauduttua lapset lähtevät heti liikkeelle hyppien, juosten ja tanssien. Joskus muuta ei tarvita.
Yhteisötanssin perustana on ajatus siitä, että
taide- ja kulttuuritoiminta on jokaisen ihmisen perusoikeus. Ennalta määriteltyjen hyvinvointivaikutusten toteutumista tärkeämpää on mahdollisuus
osallistua taidetoimintaan haluamallaan tavalla ja
omia tarpeita kuunnellen. Omatanssi on yritys tar-
39
jota tila ja mahdollisuus tähän. Toiminta on löytänyt paikkansa Turun vastaanottokeskuksen nuorille suunnattuna, säännöllisenä toimintana jatkuvan
kehitystyön ja kokeilunhalun ansiosta. Kehitystyötä on syytä jatkaa. Haluamme vahvistaa olemassa
olevia toimintamuotoja ja etsiä uusia menetelmiä
työn jatkamiseksi.
Nuorille turvapaikanhakijoille suuntautuvan yhteisötaiteen lisäksi olisi tärkeää kehittää vastaavaa
toimintaa vastaanottokeskuksessa asuville aikuisille ja lapsille. Yhteisötanssilla on myös mahdollista
edistää kotoutumista, kulttuurien välistä kohtaamista ja tasavertaista vuorovaikutusta. Toivomme
Omatanssista saatujen kokemusten kannustavan
eri ammattikuntien väliseen ennakkoluulottomaan
yhteistyöhön monikulttuurisen työn kentällä.
Kirjallisuus
Blom, L. & Chaplin, L. (2000): The Moment of Movement. Dance Improvisation. London: Dance
Books.
Helander, R. & Mikkonen, A. (2002): Ikävä äitiä…
Ilman huoltajaa tulleet pakolaislapset Suomessa. Helsinki: Väestöliittö Väestöntutkimuslaitos.
Kielhofner, G. (2008): Model of Human Occupation. Theory and application. 4. painos. Baltimore: Lippincot Williams & Wilkins.
Korhonen, V. & Puukari, S. (2013): Monikulttuurisen
ohjauksen lähtökohdat. Teoksessa Korhonen,
V. & Puukari, S. (toim.): Monikulttuurinen ohjaus- ja neuvontatyö. Jyväskylä: PS-kustannus. 12.
Lehtomaa, A. (2013): Luovan tanssin voima. Tutkielma nuorten turvapaikanhakijoiden kokemuksista tanssi-improvisaatioryhmästä vapaa-ajan toimintana. Turku: Turun ammattikorkeakoulu.
Parviainen, J. (1995): Taideteoksen kehollisuus. Kehollisuuden ja tanssiteoksen olemuksesta. Niin
& näin, filosofinen aikakauslehti Nr. 4. http://
netn.fi/node/813. Viitattu 12.4.2015.
Suomen Punainen Risti (2014): Vastaanottokeskus.
https://rednet.punainenristi.fi/node/3617. Viitattu 14.3.2015.
Säävälä, M. (2011): Perheet muuttoliikkeessä. Perustietoa maahan muuttaneiden kohtaamiseen. Katsauksia E 41/ 2011. Helsinki: Väestöliitto. Väestöntutkimuslaitos.
Yhteisötanssi.fi. (2009): Mitä yhteisötanssi on?
http://www.yhteisotanssi.fi/mita-on-yhteisotanssi/. Viitattu 14.3.2015.
Otamme vastaan
lahjoituksia
Siirtolaisuusinstituutilla on sääntöjensä mukaan oikeus ottaa vastaan lahjoituksia ja
testamentteja Suomesta ja ulkomailta. Aikaisemmin saamansa lahjoitukset instituutti
on sijoittanut mm. tutkimusrahastoonsa, josta tuetaan vuosittain suomalaiseen siirtolaisuuteen liittyvää tutkimusta, dokumentaatiota ja konferenssitoimintaa.
Instituutissa ylläpidettävä siirtolaisuusarkisto ottaa myös vastaan lahjoituksena
erilaisia dokumentteja jälkipolville säästettäväksi. Tällaista materiaalia ovat mm. käsikirjoitukset, kirjeet, valokuvat, äänilevyt ja pienimuotoiset tarve-esineet.
Yhteydenotot:
Arkistonhoitaja Jarno Heinilä,
40
[email protected]
+358-2-28 404 60
TUTKIMUSJOHTAJAN PALSTA
Global migration patterns – migration
pressure increasing towards developing
countries
Elli Heikkilä
The rise in global mobility, the growing complexity of migratory patterns and its impact on countries, migrants, families and communities have all
contributed to international migration becoming a
priority for the international community. International migrant stock has been 232 million in 2013,
and it represents 3.2 percent of the global population. The number has been growing in the long run
since the figure for 2000 has been 175 million, and
154 million in 1990. Refugees constitute an important share of the total number of international migrants. According to UNHCR the global number of
refugees was 11.7 million in 2013.
When looking migration flows by major world
regions in 2013, about 80 percent of international
migrants born in the North (i.e. so-called developed regions/countries: Europe, Northern America
plus Australia, New Zealand and Japan) were residing in the North, while only half of all international
migrants born in the South (i.e. so-called developing regions: rest of the world) had remained in the
South. Interesting feature is that while a majority of
international migrants originate in developing countries they have been settling in recent years in almost
equal number in developed and developing regions.
In the North, international migrants have constituted almost 11 percent of the total population in 2013
compared to less than 2 percent in developing regions. It is important to notice, however, that of 232
million international migrants in 2013 nearly 59 percent lived in the developed regions, while developing regions hosted rest of the world’s total.
Europe and Asia host nearly two-thirds of all
international migrants worldwide in 2013: Europe
remains the most popular destination region with
72 million international migrants compared to 71
million in Asia. Asia, however, has seen the larg-
est increase of international migrants since 2000,
adding 20 million migrants up to 2013. This growth
has been mainly fuelled by the increasing demand
for foreign labour in the oil-producing countries of
Western Asia and in the South-Eastern Asian countries with rapidly growing economies, such as Malaysia, Singapore and Thailand.
In 2013, Asians represented the largest diaspora group residing outside their major area of birth.
They accounted for about 19 million foreign-born
living in Europe, 16 million in Northern America and
3 million in Oceania. Migrants born in Latin America
and the Caribbean represented the second largest
diaspora group with the majority living in North
America (26 million).
Over 51 percent of all international migrants in
the world were living in ten countries in 2013. The
United States has gained the largest number of international migrants during 1990–2013: nearly 23
million, equal to 1 million additional migrants per
annum. The Russian Federation has hosted the
second largest number of migrants (11 million), followed by Germany (10 million), Saudi Arabia (9 million) and the United Arab Emirates and the United
Kingdom (8 million each).
Sources:
Organisation for Economic Co-operation and Development (2014): International Migration Outlook 2014. Special Focus: Mobilising Migrants’
Skill for Economic Success. OECD Publishing.
United Nations, www.unpopulation.org – Accessed 21.4.2015.
The UN Refugee Agency. UNCHR Statistical Yearbook 2013. www.unchr.org – Accessed 22.4.2015.
41
INFORMAATIKON PALSTA
Jännitystä elämään
Lilli Kojo
Jos verkosta etsii kirjoja hakusanoilla maahanmuuttajat ja dekkarit, löytyy tuloksia yllättävän runsaasti myös suomeksi. Kirjailijat ovat ajan hermolla ja
yhteiskunta monikulttuuristuu yhtä lailla paperilla kuin todellisuudessa. Lähemmin tarkastellessa moni maahanmuuttaja-aiheinen dekkari käsittelee maahanmuuttajia kuitenkin useimmiten uhreina, joskus myös epäiltyinä tai rikoksentekijöinä.
Maahanmuuttajat jännityskirjallisuuden aktiivisissa
rooleissa, poliiseina ja etsivinä, ovat vielä harvinaisia kirjojen päähenkilöitä Suomessa.
Maahanmuuttajaetsiviä löytyy silti. Yksi länsimaisen jännityskirjallisuuden tunnetuimmista salapoliiseista on ensimmäisen maailmansodan pakolainen, joka asuu Britanniassa, mutta on alun perin
oppinut käyttämään pieniä harmaita aivosolujaan
toimiessaan poliisina synnyinmaassaan Belgiassa.
Hercules Poirot ei kuitenkaan kohtaa samanlaisia
ongelmia kuin monet nykypäivän pakolaiset. Vaikka äidinkieli ranska kuuluukin korostuksena hänen
puheessaan, ei hänellä ole kieliongelmia. Hänellä
on jo ennestään kontakteja Britanniassa ja oikeastaan ympäri Eurooppaa, eikä hänellä ole missään
vaiheessa taloudellisia ongelmia. Hänellä ei ole vaikeuksia oleskeluluvan tai passinsa kanssa. Kosmopoliitti Poirot ei myöskään aktiivisesti kaipaa takaisin Belgiaan, vaikka tekeekin huomioita maiden erilaisista tavoista.
Siirtolaisuusinstituutin kirjastoon hankitaan
harvoin uutta viihteellistä kaunokirjallisuutta, lahjoituksia toki otetaan vastaan. Romaanien tulee käsitellä muuttoliikkeitä tai etnisyyttä poikkeuksellisella ja uudella tavalla, jotta niitä ostettaisiin kokoelmiimme. Viime vuosina ilmestyneet kaksi dekkaria, joissa päähenkilö on pakolaistaustainen, täyttävät tämän kriteerin. Kati Hiekkapellon kirjassa
Kolibri (2013) on päähenkilönä Anna Fekete, polii-
42
si, joka on kansallisuudeltaan unkarilainen, kotoisin Serbiasta ja jonka perhe on paennut Suomeen
Jugoslavian hajoamissotien aikana. Anna on oppinut suomen kielen täydelllisesti, valmistunut hyvin
aarvosanoin ja siirtyy kirjjan alussa partiopoliisista
rrikospuolelle. Ruotsalaissen Sara Lövestamin Sann
ning med modifikation
((2015) puolestaan kertoo
ttukholmalaisesta paperrittomasta maahanmuutttajasta nimeltä Kouplan.
N
Nuori mies on täysin kylllästynyt tiskaamaan asttioita grillillä, joten hän
p
päättää ryhtyä yksityisetsiväksi. Hän tarjoaa palveluja niille, joita poliisi ei voi auttaa. Molemmat teokset ovat sarjojen aloituksia, Hiekkapellolta on ilmestynyt jo toinenkin kirja Anna Feketestä. Kirjoja yhdistää myös se, että molemmat kirjailijat ovat toimineet maahanmuuttajien
o
opettajina.
Anna Fekete on kaikkkea sitä, mitä maahanm
muuttajan kotoutumisselta toivotaan. Hän on
oppinut uuden kielen ja
o
kkulttuurin, opiskellut itsselleen ammatin ja saan
nut työpaikan. Kolibrrin alussa hän muuttaa
u
uudelleen vanhaan kottikaupunkiinsa Pohjanllahden rannikolle. So-
KIRJASTON KUULUMISIA
peutuminen uuteen työpaikkaan ei suju ongelmitta, sillä Annan työparilla on runsaasti ennakkoluuloja maahanmuuttajia kohtaan. Tilannetta ei ainakaan helpota se, että murhatutkinnan lisäksi työlistalla on epäilty kunniaväkivaltatapaus. Työpari niputtaa kaikki maahanmuuttajat ja Annan siinä samalla yhdeksi epätoivotuksi ryhmäksi. Tilanne masentaa Annaa, mutta hän ei luovuta. Hän on valinnut Suomen, vaikka äiti onkin muuttanut takaisin
Vojvodinaan, Serbian unkarilaisalueelle ja ikävä synnyinkaupunkiin on joskus kova.
Kouplanilla sen sijaan ei vaikuta olevan vaihtoehtoja. Hän haluaa asua Ruotsissa ja paluu kotiin
Iraniin on jostain syystä mahdoton, hänellä ei vaan
ole oleskelulupaa. Kouplan on tullut maahan aikuisena ja oppinut kielen melko hyvin, ottaen huomioon, ettei hänellä ole ollut mahdollisuutta osallistua kielikursseille. Ansaitakseen rahaa laittaa Kouplan yksityisetsiväilmoituksensa nettipalstalle ja saa
parin viikon kuluttua ratkaistavakseen kadonneen
pikkutytön tapauksen. Tytön äiti ei jostain syystä
halua pyytää apua poliisilta ja Kouplanille tämä sopii mainiosti. Siinä missä Hiekkapellon kirjoitustyyli on realistinen, käyttää Lövestam enemmän mielikuvitusta ja huumoria. Kouplan on taistelija, joka on
päättänyt selviytyä. Hän ei lannistu, vaikka hänen
työvälineensä ovatkin kouluvihko ja kynä. Kouplan
haaveilee siitä, että hänellä olisi oikeita käyntikortteja ja rahaa ostaa ravintolassa patonki ja sanoa kassalla: ”Voit pitää loput”. Lövestam paljastaa Kouplanin taustaa vain vähän kerrallaan ja paljon asioita jää kerrottavaksi seuraavissa osissa. Kirjan lopussa tosin paljastuu jotain sellaista, joka mahdollisesti on syynä Kouplanin päätökseen pysyä Ruotsissa.
Jännityskirjallisuus on Suomessa ja muissa Pohjoismaissa erittäin suosittua. Onkin hyvä, että tässä
kirjallisuudenlajissa annetaan yhä enemmän aktiivisia rooleja uusille toimijoille. Suomalaista maahanmuuttajadekkarikirjailijaa en kuitenkaan ole vielä
kohdannut, vaikka loistavia romaanikirjailijoita onkin useita.
Ulkosuomalaislehdet Siirtolaisuusinstituutin kirjastossa
FM Soile Kalliosaari
Suomesta on aikojen saatossa lähdetty siirtolaiseksi eri puolille maailmaa ja siksi myös Siirtolaisuusinstituutin kirjastoon saapuu ulkosuomalaisten
julkaisemia lehtiä monista eri maista. Eniten ulkosuomalaislehtiä tulee tällä hetkellä Yhdysvalloista, Ruotsista, Kanadasta, Espanjasta, saksankielisistä maista, Australiasta ja Norjasta, mutta joitakin myös esimerkiksi Isosta-Britanniasta, Virosta
ja Benelux-maista. On instituuttiin saapunut aikaisemmin jopa Aina Ilona -lehti Japanista ja Fennia
Argentiinasta asti.
Ulkosuomalaislehtien kirjo on monella tapaa
mielenkiintoinen. Osa niistä on lukuisia kertoja vuodessa ilmestyviä sanomalehtiä, kuten Ruotsin suomalainen, Amerikan uutiset, Kanadan sanomat ja
Ruijan kaiku. Suomalainen Espanjassa ja Kaupun-
kilehti Fuengirola.fi taas edustavat melko usein ilmestyviä ilmaisjakelulehtiä. Nykyiset ulkosuomalaiset sanomalehdet ovat yleensä puolueettomia
ja poliittisesti sitoutumattomia. Aikaisemmista lehdistä vuonna 2009 toimintansa lopettanut Raivaaja on hyvä esimerkki amerikansuomalaisesta työväenlehdestä, jota julkaistiin pitkään sosiaalidemokraattisessa hengessä, vaikkakin lopuksi puolueettomasti ulkosuomalaisten asioihin ja suomalaiseen
kulttuuriin keskittyen.
Monet ulkosuomalaisjulkaisut ovat erilaisten
yhdistysten, kuten Suomi-seurojen, kulttuuriyhdistysten tai luterilaisten seurakuntien jäsenlehtiä
ja uutiskirjeitä. Esimerkiksi Tammenlehti on Täbyn
Suomi-seuran tiedotuslehti, ConCordia Costa Blanca Suomi-Seuran tiedotuslehti ja NFF-Nytt norja-
43
KIRJASTON KUULUMISIA
lais-suomalaisen yhdistyksen jäsenlehti. Kulttuuriin
keskittyneitä lehtiä ovat vaikkapa Inkeri, inkerinsuomalainen kulttuurilehti Virossa, ja yhdysvaltalainen Finnish Connection. Edellä mainitut julkaisut ilmestyvät nelisen kertaa vuodessa eli huomattavasti harvemmin kuin sanomalehdet. Päreet, Finspångin Suomi-seuran jäsenlehti Ruotsista ilmoittaa
hauskasti ilmestyvänsä ”tarpeen vaatiessa, joskus
jopa useimminkin”. Pieni epäsäännöllisyys ilmestymistiheydessä onkin tyypillistä ulkosuomalaislehdille. Seurakuntien lehtiä tai muita ulkosuomalaisten uskonnollisia julkaisuja edustavat esimerkiksi Rengas, Saksan suomalaisten seurakuntien lehti, sekä kanadalainen Isien usko (sikäläisten ev.lut.
kirkkojen Suomi-konferenssien julkaisu) ja Australian hyvä sanoma, Australian suomalaisten helluntaiseurakuntien lehti. Vanhan kotimaan kulttuuri,
tavat ja uskonto siis luovat edelleen yhteenkuuluvuutta ja innostavat lehtien julkaisemiseen ulkosuomalaisten keskuudessa. Jotkut ulkosuomalaiset ovat erityisen innokkaita ja jaksavat tehdä lehteään itse vuodesta toiseen. Hyvä esimerkki tästä
on Me suomalaiset, jota Annikki Ylönen on julkaissut Australiassa jo vuodesta 1994 lähtien.
Kuten lehtien nimistä on jo käynyt ilmi, niistä useat ovat suomenkielisiä. Osa on myös kirjoitettu sekä
suomeksi että paikallisella kielellä, kuten Ruotsissa ilmestyvä Yks’kaks suomeksi ja ruotsiksi ja Kanadassa
ilmestyvä Kaiku suomeksi ja englanniksi. Sen sijaan
Yhdysvalloissa ilmestyvä Swedish Finn Historical Society -yhdistyksen lehti Quarterly, The Finnish American Reporter –sanomalehti ja monet muut Yhdysvalloissa julkaistavat ulkosuomalaislehdet ovat englanninkielisiä. Lukijakunta lieneekin englanninkielisillä lehdillä laajempi, koska harvemmat uusien sukupolvien amerikansuomalaiset osaavat suomea tai
ruotsia ainakaan kovin sujuvasti.
Ulkosuomalaislehtien sisältö vaihtelee lehdestä toiseen, mutta yleisimmin niissä on uutisia Suomesta ja joitakin ulkomailta, paikallisuutisia ja ilmoituksia yhdistysten tai seurakuntien tapahtumista ja
myös ulkosuomalaisten kertomuksia, muistelmia
yms. Lisäksi lehdistä löytyy vaikkapa suomalaisten
ruokien ja leivonnaisten reseptejä. Espanjan suomalainen Olé on siitä hiukan erilainen, että vaikka lehti on suomenkielinen, se keskittyy täysin elämiseen,
työhön, kulttuuriin ja vapaa-aikaan Espanjassa, eikä
kerro niinkään Suomeen liittyvistä asioista. Aihee-
44
seen liittyen Siirtolaisuusinstituutti on viime vuonna
julkaissut Paula Könnilän ajankohtaisen tutkimuksen ”Sisua ja mañanaa”, jossa kuvataan Espanjan
Aurinkorannikolla asuvia suomalaisia, heidän siirtolaisuuttaan ja elinympäristönsä muutosta.
Maailman muuttuessa monet ulkosuomalaislehdet ovat lopettaneet ja uusia on syntynyt tilalle. Useat niistä ovat myös siirtyneet nettiin verkkojulkaisuiksi säästääkseen postituskuluissa ja saavuttaakseen laajemman levikin. Siirtolaisuusinstituutin
kirjaston ulkosuomalaislehtien kokoelma sisältää
niin vanhoja ja toimintansa jo lopettaneita julkaisuja kuin myös uusia lehtiä. Valikoima on erityinen siksi, ettei osaa lehdistä löydy muista Suomen kirjastoista ja Siirtolaisuusinstituutissa ulkosuomalaislehdet ovat kootusti kokoelmana saman katon alla. Tällä hetkellä instituuttiin tulevat ulkosuomalaislehdet
löytyvät kirjastotietokannastamme asiasanalla ulkosuomalaislehdet. Tervetuloa tutustumaan!
ARKISTONHOITAJAN PALSTA
Siirtolaisuusinstituutin vastaanottamaa
arkistomateriaalia 16.12.2014–16.4.2015
Jarno Heinilä
Kirjeet
Haastattelut
• Muusikko Jenny ”Jingo” Viitala-Vachonin ja musiikintutkija James Learyn välistä kirjeenvaihtoa vv.
1981–1994. Kieli: englanti. Kopiot antanut: Jari Nikkola, Suomi.
• Kalvolalaislähtöisen Olga Salmisen kirjeitä New
Yorkista vv. 1922–1924. Lahjoittanut: Anneli Carr,
Turku.
• Siperiasta Suomeen lähetettyjä kirjeitä 1930- sekä
1950- ja 1960-luvuilta (Ks. aineistosta kirjoitettu artikkeli, Siirtolaisuus-Migration 1/2015). Kopiot antanut: Aino Ilkkala, Helsinki.
• Amerikansuomalaisten haastatteluja vv. 1984–
1989 litteroituina, 19 kpl. Kopiot antanut: Olli Kultalahti, Tampere.
Postikortit, tervehdykset
• Mylläri Wilho Mäkiselle Tyrvään Koivulan kylään lähetetty postikortti Amerikasta, 1910-luku. Lahjoittanut: Anneli Carr, Turku.
• Muovipäällystetty onnittelukortti, jossa on yli 100
henkilön allekirjoitukset. Allekirjoittaneet ovat todennäköisesti Yhdysvaltain itärannikon amerikansuomalaisia. Lahjoittanut: Eija Loueniva, Turku.
• Matkatervehdys Lasse Sjöströmiltä ja Eila Toiviaiselta. 2000-luku. Lähettäjä: Eila S. Toiviainen, Barrie, Ontario, Kanada.
Kirjoitukset
• 7 kpl Jingo Viitala Vachonin runoja. Julkaisusta: An
Anthology of Verse about Michigan’s U.P. Gilbert &
Finlan (toim.), Photo Offset Printing, 1965. Kopiot
antanut: Jari Nikkola, Suomi.
• Kirjoitus pihtiputaalaisen seurueen Amerikan-matkasta 1970 (sivu/sivuja puuttuu). Lahjoittanut: Anja
Auer, Muurasjärvi.
• Muistelmakirjoitus Lasse (”Levy-Lasse”) Sjöströmistä. Kirjoittanut Eila S. Toiviainen. Lähettäjä: Eila S.
Toiviainen, Barrie, Ontario, Kanada.
Raportit
• Raportti amerikansuomalaisen perinnemusiikin
keruutyöprojektista 1981. Informantit: Waino &
Lempi Laamanen, Howard Laamanen, Jingo Viitala Vachon. Kirj. James Leary. Kieli: englanti. Kopion
antanut: Jari Nikkola, Suomi.
Lehtileikkeet
• Länsi-Australian sanomalehdistä kerättyjä leikkeitä australiansuomalaisista. Lähettäjä: Matti Penttilä, Perth, Australia.
• Amerikansuomalaisiin liittyviä lehtiartikkeleja eri
aiheista, vv. 1970-1981. Lähettäjä: Anja Auer, Muurasjärvi.
• Lehtijuttu Floridassa 15 vuotta motellia johtaneesta Lasse Sjöströmistä, 1982. Lähettäjä: Eila S. Toiviainen, Barrie, Ontario, Kanada.
Kartat
• Kanadalaisia painettuja karttoja 1960-luvulta (mm.
Malcolm Island). Lähettäjä: Anja Auer, Muurasjärvi.
Valokuvat
• 4 valokuvaa, joissa esiintyy amerikansuomalaisia
Marttilasta sekä Tyrväältä. Lahjoittanut: Anneli
Carr, Turku.
• 4 kpl Lasse Sjöströmin ja Eila Toiviaisen yhteisiä risteilymatkakuvia, vv. 1998–2007. Kopiot antanut: Eila S. Toiviainen, Barrie, Ontario, Kanada.
45
ARKISTONHOITAJAN PALSTA
Äänitallenteet
Musiikki:
• ”Jingo Viitala laulaa”. C-kasetti. A-puoli: 12 musiikkiesitystä. B-puoli: 12 musiikkiesitystä. Äänitys: Jim
Leary. Kopion antanut: Jari Nikkola, Suomi.
• ”23 Finnish tracks from Accordions in the Cutover
LP”. CD-r-levy. 23 musiikkiesitystä. Kuvaus: Levylle
on valikoitu AitC-kokoelmalevyltä (vrt. Muut) kaikki amerikansuomalaiset esitykset. Kopion antanut:
Jari Nikkola, Suomi.
• “Harmonica and songs by Olli Laukkanen, age 80,
June 17, 1973”. C-kasetti. A-puoli: 11 esitystä. Bpuoli: tyhjä. Kieli: suomi. Nauhoitettu 17. kesäkuuta 1973. Nauhoituspaikka: luultavimmin kyseessä
kotiäänitys. Parikkalalaislähtöisen amerikansuomalaisen Olli Laukkasen huuliharpunsoittoa ja laulua.
Kopion antanut: Tuula Kupari, Helsinki
Radio-ohjelmat:
• Kopiot säilyneistä Ragnar Lassinantin toimittamista Ruotsin Radion suomenkielisistä radio-ohjelmista vv. 1957–1966, n. 400 tallennetta (ks. oheinen
juttu). Kopiot antanut: Juha Tainio, Kannus.
Muut
• Accordions in the Cutover-kokoelmalevyn kansivihko. 36 sivua. Kuvaus: Superior-järven eteläisen
rannan puoleisen alueen etnisiä kenttämusiikkiäänityksiä sisältävän levyn kansivihossa esitellään
kuultavia esiintyjiä ja heidän esittämiään kappaleita
(vrt. Äänitallenteet). Levyn julkaisutiedot: Northland College, Ashland, Wisconsin, USA, 1986. Aineiston antanut: Jari Nikkola, Suomi
• Kunniakirja. Vapaussoturien huoltosäätiön sininen
risti. Annettu johtaja Lasse Ilmari Sjöströmille marraskuussa 1973 Tampereella. Kopion antanut: Eila S.
Toiviainen, Barrie, Ontario, Kanada.
Ruotsin suomenkielisen radion
pioneeriohjelman tallenteet nyt myös
Siirtolaisuusinstituutin arkistossa
Siirtolaisuusinstituutin arkisto on vastaanottanut
laajan aineistoerän Pohjois-Ruotsin ja Pohjois-Norjan suomalaisiin liittyviä äänitallenteita. Toimittaja
Juha Tainiolta saatu materiaali pitää sisällään Ragnar Lassinantin toimittaman Pohjoiskalotti-radioohjelman kaikki säilyneet lähetykset (n. 400 kpl.)
vv. 1957–1966.
Valtiopäivämies Lassinantin (1915–1985) ohjelma aloitti suomenkielisen lähetystoiminnan Ruotsin radiossa. Luulajasta käsin lähetetyssä ohjelmassa käsiteltiin paitsi Norrbottenin läänin suomalaisia
myös Norjan suomalaisten oloja. Lassinantin radiotoimittajan ura päättyi 1966, kun hänet nimitettiin
Norrbottenin läänin maaherraksi.
Ohjelmien alkuperäisnauhat, jotka olivat lähellä tuhoutua 1990-luvulla, kuuluvat nyt Luulajan teknisen yliopiston kirjaston Ragnar Lassinantti–kokoelmaan. Ylitorniossa sijaitseva Pohjoiskalotin
kulttuuri- ja tutkimuskeskus digitoi vuosituhannen
vaihteessa kaikki nauhat tutkimuskäyttöön. Digitaaliset kopiot Ragnar Lassinantin radio-ohjelmista
löytyvät nykyään myös Sveriges Radion arkistosta.
Digitointiprojektin vastuuhenkilönä toiminut Ruotsin radion suomenkielisen osaston (Sisuradion) toimittaja Juha Tainio on nyt luovuttanut kopiot ohjelmista myös Siirtolaisuusinstituutille, jonka arkistossa ne ovat vapaasti tutkijoiden käytettävissä. Instituutti kiittää lämpimästi saamastaan tärkeästä lahjoituksesta.
Siirtolaisuusinstituutti kiittää lämpimästi kaikkia edellämainittuja
siirtolaishistorian tallentamisesta arkistoomme!
46
ALUEPÄÄLLIKÖN PALSTA
Vieraskielisiä lapsia tutkimaan!
Markku Mattila
Aluekeskus sai toukokuun alussa alkaneelle tutkimushankkeelleen Vieraskieliset lapset eteläisellä Pohjanmaalla – Elämänhallinta ja sosiaalistuminen paikallisyhteisöön ja suomalaiseen yhteiskuntaa merkittävän
tunnustuksen. Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Pohjanmaan rahasto nimesi hankkeen omaksi kärkihankkeekseen ja myönsi 40 000 euron rahoituksen.
Kärkihankestatukseen vaikuttivat – paitsi hankkeen omat ansiot – myös se, että lapset ja nuoret
ovat Etelä-Pohjanmaalla tutkimuksellisen kiinnostuksen kohteena. Etelä-Pohjanmaan Epanet-korkeakouluverkostossa on tällä hetkellä professuuri, jonka ala on lasten ja nuorten terveyden edistäminen.
Etelä-Pohjanmaan rahaston painopistealueina kevään 2015 haussa olivat lasten ja nuorten kulttuuri
sekä alueen elinvoimaa ja identiteettiä uudistavat
hankkeet.
Hankkeessa keskitytään Etelä-Pohjanmaan
maakuntaan ja Vaasan kaupunkiin. Tutkimuskohteeksi otetaan alle 18-vuotiaat lapset ja nuoret. Tutkimuseettisten sääntöjen mukaan tämä tarkoittaa
sitä, alle 15-vuotiaiden kanssa asioidessa toimitaan
todellisuudessa aina lapsen vanhempien kanssa.
Mitä nuoremmasta lapsesta on kyse, sen suuremmaksi vanhempien rooli kasvaa.
Tutkimusjoukko tavoitetaan väestörekisteristä
tehtävän poiminnan avulla. Sisaruksista poimitaan
vain yksi. Poimintakriteerinä on se, että lapsen äidinkieleksi väestötietojärjestelmään on merkitty jokin muu kieli kuin suomi, ruotsi tai saame. Joukkoon
otetaan yhteyttä perinteisellä postilla. Itse tutkimuslomake sijoitetaan nettiin vastattavaksi. Suurimmille kieliryhmille tuotetaan omakielinen yhteydenottomateriaali ja tutkimuslomake. Muita kieliryhmiä lähestytään sekä suomeksi että englanniksi.
Tutkimuslomakkeella saatua informaatiota syvennetään ja lavennetaan teemahaastatteluin ja
lisäksi osallistuvalla havainnoinnilla, joka toteute-
taan tarkoitukseen valituissa lastentarhoissa, kouluissa ja nuorisotiloissa. Kolmenlaista tutkimusmateriaalia analyysissä yhdistämällä saavutetaan kokonaisvaltainen kuva tutkittavasta ilmiöstä.
Hanke tuottaa tietoa siitä, miten lapset ja nuoret itse kokevat sosiaalistumisensa paikallisyhteisöön; mitä sisäisiä ja ulkoisia vaikeuksia ja vahvuuksia heidän elämässään koetaan olevan, millaista on
heidän onnistunut arkensa, ja miten heidän onnistunutta sosiaalistumistaan ja elämänhallintaansa
voitaisiin parhaiten tukea, jotta heidän elämänpolkunsa johtaisi kohti yhteiskunnan täysivaltaiseksi
jäseneksi kasvua. Hankkeessa nimenomaan tuotetaan uusia, toimivia käytäntöjä ja työkaluja lasten ja
nuorten kanssa työskentelevien tarpeisiin, jotta he
voisivat entistä paremmin tukea kohderyhmän sosiaalista kasvua ja kehitystä.
Käytännössä hanke kohdistuu ns. toiseen sukupolveen. Tutkimuskirjallisuudesta ja muiden maiden maahanmuuttokokemuksesta tiedämme, että
tällä sukupolvella on omanlaisensa sopeutumisprosessi ja siihen liittyviä ongelmia. He saattavat ikään
kuin pudota kahden kulttuurin väliin. Toisaalla on
omien vanhempien ajatus- ja arvomaailma. Toisaalta on suomalaisen yhteiskunnan ja vielä tarkemmin
ikätoveripiirin ajatus- ja arvomaailma. Pahimmassa
tapauksessa he joutuvat valintatilanteeseen, jossa
toinen valinta sulkee pois toiseen valintaan kiinnittyneet ihmiset. Vaarana on, että toverien arvomaailman seuraaminen vieraannuttaa lapsen vanhemmistaan, ja vanhempien arvomaailman seuraaminen puolestaan ikätovereista.
Tutkimuksen tarjoamin keinoin uskomme voivamme tuottaa sellaista tietoa ja sellaisia hyviä käytäntöjä, jotka estävät edellä kuvatun kaltaisen, pahimman mahdollisen skenaarion toteutumisen.
Lapset ja nuoret ovat tulevaisuutemme suurin inhimillinen voimavara. Sitä on vaalittava.
47
CENTRET FÖR SVENSKFINLAND
Attitydfostran
Atti
Magnus Enlund
I dagens Finland när antalet och andelen invandrare ökar markant hela tiden, blir attityd-begreppet
allt mera relevant. Ett relativt nytt begrepp som aktualiserats är begreppet attitydfostran. Detta begrepp innebär i klarspråk att invandrare bör kunna integreras i den övriga befolkningen. Men samtidigt bör också den övriga finländska befolkningen ”integreras” eller anpassas till invandrarna i den
mån det går.
Centralt i detta sammanhang är ju att låta invandrarnas röster bli hörda. Det fordras därmed en
kommunikation mellan invandrarna och den övriga
befolkningen. En plattform där kommunikationen
kunde ske borde skapas.
Ofta ses invandrarna som offer för sin situation.
De ses ur ett ”von oben” perspektiv. Som en slags
kategori dit invandrarna skall ”fösas”. Här är attitydfostran av stor betydelse. Istället för att se invandrare som offer, kunde man ge saken en ny dimension. Invandrarna har mycket att ge oss finlän-
48
dare, en riktig kulturgärning, men samtidigt mycket
kunsk och innovationer som kan i bästa fall vitalikunskap
sera en
e hel nation.
Vidare bör invandrarna inte ses som en enda
grupp. Invandrarna är av alla de slag. Förutom flyktingarna som endast utgör 6 % av invandrarna i Finland, flyttar folk in till Finland av olika skäl. Det kan
handla om arbetsinvandring, invandring av familjeskäl samt studier.
När vi betraktar invandrarna behövs mera kunskap för att få en rätt bild av situationen. Forskning
och dokumentation är således synnerligen viktiga
redskap för att kunna hantera invandringsfrågan
på rätt sätt. Kunskap om invandrare kan därmed
ge det finländska samhället en positiv effekt.
I grund och botten har invandrarna och stambefolkningen i Finland mycket gemensamt. Vi är ju
människor allihop, med liknande ambitioner, behov och utmaningar. Låt oss därför utrusta hela
den finländska befolkningen med kunskap för att
kunna bemöta kommande utmaningar som invandringen innebär redan nu men kommer också i framtiden att innebära.
Siirtolaisuusmuseon kuulumisia
Tellervo Lahti
Vuosikokouksesta
Suomen Siirtolaisuusmuseon Tuki ry:n vuosikokous
pidettiin 8.4.2015 Siirtolaisuusmuseon tiloissa Kulttuuritalo Pokilla Peräseinäjoella. Professori (h.c.)
Olavi Koivukankaan luotsaaman kokouksen henkilövalinnoissa pitäydyttiin entisissä nimissä, puheenjohtajaksi valittiin kunnallisneuvos Aaro Harjunpää Seinäjoen Peräseinäjoelta ja muiksi hallituksen jäseniksi Martti Jukkola Tampereelta, Liisa
Kaukonen Isostakyröstä, Olavi Koivukangas Turusta, Marja-Terttu Saari Seinäjoelta ja Aki Salli Kurikasta. Hallituksen sihteerinä ja yhdistyksen taloudenhoitajana jatkaa toiminnanjohtaja Tellervo Lahti.
Vuosikatsaus osoitti toimintaa ja yleisötapahtumia
olleen jälleen runsaasti. Pysyvät ja vaihtuvat näyttelyt kiinnostivat yhä uutta kansainvälistäkin yleisöä.
Tulevan kesän tapahtumia
Tämän voden päätapahtuma on Kansainvälinen
Siirtolaisjuhla, jota vietetään keskiviikkona 22.7. klo
14 alkaen Maailman Raitilla Kalajärven rannalla. Päivän pääteemana on Inkerinsuomalaisuus. Puhujiksi on kutsuttu pastori Arvo Survo ja toimitusjohtaja Hannu Kippo sekä Suomen Inkeri-liiton edustaja.
Siirtolaisjuhlaan tuodaan entiseen tapaan suomalaisten tervehdyksiä eri puolilta maailmaa. Toinen
kesän suuri tapahtuma on Lännen Päivä sunnuntaina elokuun 16. päivänä.
Yhteislaulutilaisuudet Maailman Raitilla alkavat
juhannuksen jälkeisenä keskiviikkona ja jatkuvat
keskiviikkoiltaisin heinäkuun loppuun. Viime vuonna laadittuja pienoisnäytelmiä esitetään yleisölle
myöhemmin ilmoitettavina ajankohtina. Keininleikkaajien iltapuhteesta, Matti Unkurin tarinasta Ylihärmästä Siperiaan ja Rastas-Tiinan Ameriikan reisusta kertovia näytelmiä esitetään myös tilauksesta
vähintään kymmenen hengen ryhmille pitkin kesää.
Ohjelmapalveluyrityksen kanssa tekemämme
yhteistyön avulla kehitetään ryhmäkävijöiden pal-
veluja Maailman Raitilla ja Siirtolaisuusmuseossa.
Vierailuun voi näyttelykierroksen ohella sisällyttää
myös virkistystoimintaa ja ruokailuja. Tasokkaat
mökkimajoituspalvelut ovat Maailman Raitin läheisyydessä. Matkailualan opiskelijoiden kanssa toteutamme syyslukukauden alussa koululaisryhmille siirtolaisseikkailun Maailman Raitilla. Lasten ja
nuorten seikkailupolku opastaa siirtolaisuuden historiaan ja kansainvälisyyteen Maailman Raitin kohteiden avulla. Seikkailupolulle pääsevät myös yksittäiskävijät kesän aikana varaamalla käynnin ennakolta Siirtolaisuusmuseolta.
Amerikan ja Australian siirtolaisuutta esittelevien pysyvien näyttelyiden ohella Siirtolaisuusmuseolla on kesäkuun loppuun saakka kahden amerikansuomalaisen keramiikkataiteilijan näyttely. Taiteilijoista Lenore Lampi on USA:n Minnesotan Duluthista ja Pirjo Polari-Khan Kalifornian San Josesta. Toivotamme kaikki tervetulleiksi vierailemaan
Suomen Siirtolaisuusmuseoon ja Maailman Raitille
edullisella käyntikohteiden yhteislipulla, joka sisältää myös kahvitarjoilun!
Keramiikkataiteilija Lenore Lammen tuotannossa on vaikutteita Suomen luonnosta. Kuva: Tellervo Lahti.
KIRJAT
Foner, N., J. Rath, J.W.
Duyvendak & R. van
Reekum (2014, toim).
New York and Amsterdam: Immigration and
the New Urban Landscape, 328 s. New York
University Press, New
York. ISBN numero on
978-0-8147-3844-3.
VERTAILUSSA KAKSI MAAHANMUUTTAJIEN
MEKKAA
Kooltaan, sijainniltaan, politiikaltaan ja historialtaan Amsterdam ja New York ovat kaksi aivan erilaista kaupunkia. Amsterdam mahtuu New Yorkin
sisälle kuusi kertaa pinta-alansa ja kolme kertaa väestönsä puolesta. New York on syntynyt 1600-luvulla, kun hollantilaiset perustivat Manhattanille
ensin New Amsterdam -nimisen siirtokunnan, kun
taas Amsterdam oli aikoinaan 1100-luvulla perustettu kalastajakylä. Kaiken lisäksi kaupungit sijaitsevat Atlantin valtameren eri puolilla. Eroavaisuuksista huolimatta molemmat kaupungit ovat vetäneet puoleensa suuren määrän maahanmuuttajia
ja kumpikin kaupunki on saanut lempinimen ”maahanmuuttajien Mekka”. Molempien kaupunkien
asukkaista noin kolmasosa onkin maahanmuuttajia, mikä on huomattava osuus. Suomessa maahanmuuttajia on koko väestöstä vain muutama prosentti. Nancy Fonerin, Jan Rathin, Jan Willem Duyvendakin ja Rogier van Reekumin yhteistyössä
toimittama New York and Amsterda:, Immigration
and the New Urban Landscape on maahanmuuttotutkimuksen saralla uudenlainen teos. Vastaavaa
vertailevaa tutkimusta maahanmuuttajien vaikutuksista kaupunkeihin on tehty vähän, joten tämä
eri alojen asiantuntijoiden artikkeleista koostuva
teos on tervetullut ja mielenkiintoinen lisä maahanmuutto- ja kaupunkitutkimuksen kenttään. Tulevaisuudessa maahanmuuttajien määrä tulee kasvamaan monissa kaupungeissa, joten perehtyminen
niiden kaupunkien käytäntöihin, joissa maahanmuuttajia on jo nyt paljon, on tärkeää. New York
ja Amsterdam ovat hyviä esimerkkejä, onnistumisineen ja epäonnistumisineen.
50
Teos on jaettu viiteen osioon, joissa jokaisessa
käsitellään samaa aihetta kummankin kaupungin
näkökulmasta. Ensimmäisessä osiossa käsitellään
kaupunkien maahanmuuttohistoriaa, sitä miten
kaupungeista on tullut sellaisia, kun ne tänä päivänä ovat ja miten maahanmuutonhistoria on vaikuttanut nykyiseen maahanmuuttoon. Maahanmuutolla on ollut suuri vaikutus New Yorkiin koko sen
olemassaolon ajan. Aluksi tulijat olivat pääasiassa
italialaisia, juutalaisia ja irlantilaisia. Nykyään maahanmuuttajia on jokaisesta maanosasta, mikä näkyy selvästi kävellessä New Yorkin kaduilla. Maahanmuuttajien määrä Amsterdamissa on vaihdellut historian aikana: 1600-luvulla tulijoita oli suhteellisesti ottaen lähes yhtä paljon kuin nykypäivänä, mutta 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa heidän
osuutensa laski vain muutamaan prosenttiin koko
väestöstä.
Teoksen toinen osio käsittelee vaikutuksia, joita
maiden taloudellisella tilanteella on ollut maahanmuuttajien asemaan etenkin työmarkkinoilla. Sekä New York että Amsterdam ovat molemmat menestyviä taloudellisia keskuksia, jotka tarjoavat töitä lukuisille maahanmuuttajille, paperittomista ihmisistä korkeakoulutettuihin asiantuntijoihin. Amsterdam ei ole kuitenkaan aina ollut nuoria korkeakoulutettuja I Amsterdam -sloganillaan puoleensa vetävä kaupunki. 1980-luvulla koko Hollanti kärsi lamasta, jolla oli negatiivinen vaikutus erityisesti
maahanmuuttajien työllisyystilanteeseen. Poliittiset muutokset, kuten esimerkiksi työttömyystukien karsiminen ja palvelualan kohentaminen, saivat
talouden kuitenkin uuteen nousuun, jota se on jatkanut jo kahdenkymmenen vuoden ajan. Tällä hetkellä Amsterdam on teoksen mukaan Hollannin vetovoimaisin kaupunki. Asukkaista yli puolet on korkeakoulutettuja. Asukkaiden korkea koulutustaso
tekee siitä vetävän kohteen myös maan ulkopuolella asuville korkeakoulutetuille. David Dyssegaard
Kallick vertailee artikkelissaan maahanmuuttajia
(eli Yhdysvaltojen ulkopuolella syntyneitä) ja amerikkalaisia (eli Yhdysvalloissa syntyneitä) työntekijöinä New Yorkissa. Artikkelia lukiessa pohdin, että koska maahanmuuttajat ovat todella heterogeeninen ryhmä, johon mahtuu niin ikuisia työttömiä
kuin työelämässä menestyjiä, kahtiajako Yhdysvalloissa ja muualla syntyneisiin ei välttämättä kerro
koko totuutta. Kallick itsekin toteaa viisaasti artik-
KIRJAT
kelinsa lopussa, että ihmisen etnisyydellä saattaa
olla New Yorkissa enemmän merkitystä hänen menestykseensä työelämässä kuin kansalaisuudella.
”Rodun” ja uskonnon merkitystä käsitelläänkin teoksen kolmannessa ja mielestäni mielenkiintoisimmassa osiossa. Jo ”rotu” sanana tulkitaan eri
tavoin Hollannissa ja Yhdysvalloissa. Hollannissa sanan käyttöä ei hyväksytä, kun taas Yhdysvalloissa
sitä käytetään normaalisti poliittisessa päätöksenteossa. Molemmissa kaupungeissa on havaittavissa vastakkainasettelua ”meidän” ja ”muiden” välillä. New Yorkissa ihmiset jaetaan usein ihonvärin
mukaan mustiin ja valkoisiin, kun taas Amsterdamissa jako tapahtuu pääosin ei-muslimien ja muslimien välillä. Amsterdamissa muslimit, erityisesti
marokkolaiset ja turkkilaiset, joutuvat syrjinnän ja
ennakkoluulojen kohteeksi. Heidät nähdään uhkana länsimaiselle kulttuurille ja arvoille, ja Islamin uskon nähdään vaikeuttavan integroitumista yhteiskuntaan. Yhdysvalloissa vallitsee historiansa takia
ristiriitainen suhtautuminen maahanmuuttajia kohtaan. Toisaalta maalla on pitkä ja synkkä orjuuden ja
syrjinnän historia, mutta toisaalta se kokee itsensä
vahvasti maahanmuuttomaaksi ja eri kansalaisuuksien sulatusuuniksi. New Yorkissa syrjintää tapahtuu yhä rodun perusteella. Mitä tummempi iho ihmisellä on, sitä enemmän syrjintää hän kohtaa. Jako mustiin ja valkoisiin on siis yhä näkyvillä, mutta
muualta tulleet kansalaisuudet, kuten aasialaiset ja
latinalaisamerikkalaiset ovat monimutkaistaneet
vastakkainasettelua.
Neljännessä osiossa pohditaan, miten maahanmuuttajien kyky ottaa osaa ja vaikuttaa politiikkaan
on muuttunut menneiden vuosikymmenien aikana,
sekä millainen rooli eri etnisillä ryhmillä on politiikassa. Maahanmuuttajien kasvava määrä on molemmissa kaupungeissa muuttanut poliittisia valtasuhteita, kun maahanmuuttajien osuus äänestäjistä on kasvanut. Esimerkiksi New Yorkissa vielä 1950-luvulla 90 % äänestäjistä oli valkoisia, nykyään noin puolet äänestäjistä on maahanmuuttajia
tai ainakin toinen heidän vanhempansa on maahanmuuttaja. Maahanmuuttajien osallistumismahdollisuudet politiikkaan, esimerkiksi äänestämällä,
ovat erilaiset New Yorkissa ja Amsterdamissa. Amsterdamissa paikallisissa vaaleissa saavat äänestää
myös ne ei-kansalaiset, jotka ovat asuneet kaupungissa vähintään viiden vuoden ajan. New Yorkissa
puolestaan vain virallisilla Yhdysvaltojen kansalaisilla on äänioikeus, mikä vähentää maahanmuuttajien vaikutusmahdollisuuksia. Kuitenkin kummassakin kaupungissa maahanmuuttajien osuus päättäjissä on pienempi kuin mikä heidän todellinen
osuutensa on kaupungin väestöstä.
Teoksen viimeisessä osiossa käsitellään sitä,
miten toisen polven maahanmuuttajat ovat muokanneet kaupunkien kulttuurista kenttää. Maahanmuuttajien jälkeläisiin vaikuttavat sekä omien vanhempien taustat että myös nykyinen asuinpaikka,
joten he tietämättäänkin ovat luomassa uusia kulttuurisia ilmiöitä. Sekä Amsterdamissa ja New Yorkissa maahanmuuttajat ovat olleet muuttamassa
kaupunkien kulttuurista kenttää, mutta silti kaupungit eroavat tässäkin asiassa toisistaan. New
Yorkissa maahanmuuttajien jälkeläiset ovat jo kauan vaikuttaneet kaupungin kulttuuripiireissä niin
taiteen, musiikin, teatterin ja elokuvan aloilla. Ei ole
ihme, että New York vetää puoleensa menestyksenhaluisia nuoria eri puolilta maailmaa. Amsterdamissa eri maahanmuuttajaryhmien moninaisuus ei
ole yhtä suuri kuin New Yorkissa ja kaupunki nähdäänkin länsimaisen taiteen sydämenä. Tämän takia Amsterdamissa maahanmuuttajien jälkeläisillä
on vaikeampaa vaikuttaa ja saada vakiintuneiden
kulttuuripiirien hyväksyntää.
Teos sisältää paljon viittauksia ajankohtaisiin
tapahtumiin, mikä elävöittää tekstiä, ja tekee siitä
mielenkiintoista luettavaa. Kirja onnistuu mielestäni tavoitteessaan eli kaupunkien vertailussa, mutta
teoreettinen taustoitus puuttuu suurelta osin. Vertailuun valitut teemat ovat mielestäni hyviä ja luovat monipuolisen kuvan maahanmuuton vaikutuksista. Teos on mielenkiintoinen myös maantieteilijän näkökulmasta, sillä Amsterdam ja New York
ovat onnistuneita valintoja vertailtaviksi kaupungeiksi. Rakenteeltaan kaupungit ovat erilaisia, mutta kumpikin on onnistunut vetämään puoleensa
suuren määrän maahanmuuttajia. Molemmilla kaupungeilla on siis positiivinen maahanmuuttoimago,
vaikka Hollanti ei itseään teoksen mukaan maahanmuuttomaaksi haluakaan identifioida. Suosittelen
teosta kaikille, jotka haluavat syventää tietojaan
New Yorkista tai Amsterdamista tai joita kiinnostavat maahanmuuton erityyppiset ja ajankohtaiset
vaikutukset kaupunkeihin ja yhteiskuntaan. Teoksessa yhdistyvät monien eri tieteenalojen teemat,
51
KIRJAT
joten kirja sopii hyvin luettavaksi niin sosiologeille
kuin maantieteilijöille. Selkeytensä vuoksi kirja sopii mainiosti myös opetustarkoitukseen.
Emma Nikander
Elisabeth Ingila Hastad:
Lapsuusmuistoja Pykeijästä. Sodassa ja rauhassa.
157 s. Tornion Kirjapaino
Oy, Tornio 2012. ISBN 978952-93-0276-5.
Siida on saamelaiskeskus Inarissa, joskus saamelaisten kansallismuseoksikin kutsuttu. Valtakunnallisena erikoismuseona Siida tarjoaa näyttelyitä,
seminaareja – yleensäkin saamelaiskulttuuria laidasta laitaan. Siida ei sinällään ”nipota” tarjonnassaan, sillä museolla ja sen virkailijoilla on avara sydän. Niinpä Siidan kirjakaupasta voi tehdä todellisia
Lappiin ja sen asujaimistoon liittyviä löytöjä. Viimeksi käteeni tarttui Elisabeth Ingila Hastadin viehättävä kirja ”Lapsuusmuistoja Pykeijästä”. Kirjoittajan
sukunimi viittaa Suomeen, Inkilän sukuun.
Pykeija on nykyisin noin 250 asukkaan pieni kalastajakylä Varangin vuonon rannalla Finnmarkin
läänissä. 1800-luvulla kylän asuttivat Lapista nälkää
ja köyhyyttä pakoon tulleet suomalaiset siirtolaiset. Meri tarjosi aina leipää. Kylä tuli maailmankuuluksi 1980-luvulla, kun Pykeijan kaksi kalatehdasta
teki konkurssin. Kyläläiset eivät lannistuneet, vaan
he laittoivat valtakunnalliseen lehteen ilmoituksen,
että kylä ihmisineen päivineen on myytävänä. Johan tuli julkisuutta ja sen myötä julkistakin tukea.
Tänä päivänä Pykeija on pirteä suomalaistaustainen kylä, jonka asukkaat ovat ylpeitä suomalaisista juuristaan. Pohjois-Norjan suomalaisia kutsutaan
myös kveeneiksi.
52
Kirjoittaja Elisabeth Ingila Hastad on syntynyt
Pykeijässä vuonna 1939. Työuransa hän teki etelässä, lähinnä Oslossa ja Trömssassa. Jäätyään eläkkeelle opettajan virastaan, hän muutti takaisin synnynsijoilleen Pykeijään. Kirja on viehättävä lapsuusmuisto ankarista olosuhteista. Elisabethin ensimmäiset muistikuvat liittyvät sotaan, Norjahan oli
saksalaisten miehittämä. Vaikka Elisabeth ei asioista paljoakaan ymmärtänyt, kuunteli hän herkällä
korvalla aikuisten huolestuneita keskusteluja. Pykeija lienee ainut täysin saksalaisten tuhopoltolta
säilynyt kylä Pohjois-Norjassa. Saksalaisten komentajana oli musiikista pitävä ”herra Falck”, joka tutustuttuaan kyläläisiin oman henkensä uhalla jätti kylän polttamatta. Hän sai tästä ankaran tuomion, mutta vieraili kylässä arvostettuna henkilönä
1960-luvulla.
Olette varmaan huomanneet, että olen tässä
esittelyssäni käyttänyt kylästä kahta kirjoitusmuotoa: Pukeija ja Pykeijä. Ensimmäinen versio lienee
virallinen. Elisabeth itse käyttää jälkimmäistä Pykeijä-muotoa. Se on hänen mukaansa kyläläisten käyttämä, ja hän halusi kirjassaan jatkaa tätä perinnettä.
Siirtolaisuusinstituutti on julkaissut useita Pohjois-Norjan kveeneihin liittyviä kirjoja, viimeisimpänä Marjut Anttosen ja Tarja Lappalaisen teokset. Ne
tarjoavat erinomaista tietoa Pohjois-Norjan suomalaisten taustoista ja nykypäivästä. Sen sijaan perhehistoriaa, yksityisten henkilöiden muisteluja Elisabeth Inkila Hastadin tapaan on vähemmän eksynyt
käsiini. Elisabeth on kirjoittanut kirjansa monikerroksisesti: alkuna ovat hänen vanhahtavalla suomenkielellä kirjoittamansa lapsuusmuistot. Pykeijalaisten suomen kieli muistuttaa paljon PohjoisRuotsissa puhuttua meän kieltä. Pääosa kirjasta on
norjasta suomeksi käännettyä aikuisen muistelua.
Kirja on hämmästyttävän moniulotteinen: se
käy satukirjasta sekä lapsille että lapsenmielisille aikuisille – kuten minulle. Toisaalta kirja on oiva dokumentti Pohjois-Norjan suomalaisten uskomattoman kovista ajoista ja selviytymistarinoista nykypäivän seesteisyyteen.
Ismo Söderling
SEMINAARIT
Siirtolaisuusinstituutti 7.5.2015
MEV-seminaari teemalla: "Yksintulleet pakolaislapset"
MEV-seminaari toteutettiin osana instituutin Tieteen päivien 7.–8.5.2015 ohjelmaa.
Luennot:
– ”Tämä projekti oli meille hyvä oikeesti” HALATEN -hanke yksintulleiden pakolaisnuorten ja AMK:n opiskelijoiden
kokemuksin. KM, projektipäällikkö Outi
Arvola, opiskelija-assistentti Abdinaasir Adam ja sosionomiopiskelija Annika
Engström, Turun AMK.
– Yksin tulleet alaikäiset turvapaikanhakijat – kotouttamisen hyvät käytännöt.
Vanhempi tutkija Krister Björklund, Siirtolaisuusinstituutti.
– Nuorten osallisuuden toteutuminen
Edustaja-hankkeessa. VTM, suunnittelija Kia Lundqvist sekä kokemusasiantuntijat Asho Muhidin Mahamed ja Anita
Sinanbegovic, Turun yliopiston Braheakeskus.
– Ikä ja rajat – näkökulmia alaikäisenä yksintulleiden aikuistumiseen Suomessa.
Sosionomi (AMK), yht.yo. Salla Korhonen, Tampereen yliopisto/Siirtolaisuusinstituutti.
Molempina päivinä oli luentojen lisäksi,
opastettuja näyttelykierroksia, sukututkimuspalveluja ja mahtavia kirjatarjouksia.
Siirtolaisuusinstituutti jalkautui perjantaina myös kansan pariin Hansa-torille, kts.
alin kuva.
53
SEMINAARIT
Turun kaupungintalo 19.5.2015
"Siirtolaisuus ajassa" -juhlaseminaari
Kuvassa vas. dosentti Eva Söderling, johtaja Ismo Söderling ja instituutin hallituksen pj.,
kaupunginjohtaja Aleksi Randell. Eläkkeelle
siirtyvän johtaja Ismo Söderlingin kunniaksi
järjestettiin juhlaseminaari Turun kaupungintalolla 19.5.2015. Seminaarissa kuultiin
monta mielenkiintoista ja ajankohtaista esitelmää muuttoliikkeistä. Seminaarin jälkeen
oli Turun kaupungin vastaanotto. Tunnelma
oli rento ja lämminhenkinen.
Ismo haluaa lämpimästi
kiittää kaikkia työkavereitaan
ja yhteistyökumppaneitaan
vuosien varrelta ja toivottaa
kaikille Hyvää kesää!
54
UUTISIA
Kaarle Hjalmar Lehtisen ja Niilo ja Helen M. Alhon rahastoista
myönnetyt apurahat 2015
Alhon rahaston johtosäännön 2 § mukaan rahaston tarkoituksena on tukea siirtolaisuuden tutkimusta, dokumentointia, julkaisu- ja näyttelytoimintaa sekä kansainvälistä yhteistyötä.
Lehtisen rahaston johtosäännön 2 §:n mukaan rahaston tarkoituksena on tukea Suomen, erityisesti Pohjois-Amerikkaan suuntautuneen siirtolaisuuden tutkimusta sekä Siirtolaisuusinstituutin dokumentointi-, tutkimus-, julkaisu-, näyttely- ja kongressitoimintaa.
Apurahahakemuksia saapui yhteensä 42 kappaletta, ja haettavien apurahojen yhteismäärä oli 45 980 €.
Siirtolaisuusinstituutin hallitus päätti 19.5.2015 kokouksessaan jakaa rahastoista seuraavasti:
Niilo ja Helen M. Alhon rahastosta 2 000 euroa:
•
•
•
Lamér, Inkeri: ”Ruotsinsuomalaisten työelämää Göteborgin telakoilla” -kirjan loppuun
saattamiseen 1 000 €.
Paksuniemi, Merja: Hankkeen "The Identity of the minority Children in Finland" tutkimuskuluihin 500 €.
Tähjä, Katja: Tietokirjan “Karkoitetut” loppuun saattamiseen 500 €.
Kaarle Hjalmar Lehtisen rahastosta 2.000 euroa:
•
•
•
Kostiainen, Auvo: "A Century of Strife. The Finnish Organization of Ca-nada in 1901–
2001" –tutkimuksen julkaistavaksi toimittamiseen 1 000 €.
Ilmokari, Irina: "The Finnish presence in the Toronto Area-Unique immigrant stories"
–hankkeen tutkimuskuluihin 500 €.
Veijo, Katariina: "Hangosta Uuteen Maailmaan" –näyttelyn kuluihin 500 €.
55
UUTISIA
Suomen Sotaveteraaniliiton ansiomitalit Kanadaan
Suomen Sotaveteraaniliitto on myöntänyt ansiomitalit kolmelle kanadansuomalaiselle. Leena Kelly, Satu Bell ja Ilkka Uitto keräsivät Kanadan Vancouverissa asuvien veteraanien muistelmia Rintamalta Länsirannikolle -projektissa.
Dokumenttifilmi: Rintamalta länsirannikolle: Vancouverin suomalaiset sotaveteraanit
muistelevat, sai Suomen ensi-iltansa Turussa
huhtikuussa 2014. Filmi näytettiin Oulussa tämän vuoden maaliskuussa.
Kuvaaja Ilkka Uitto, ohjaaja ja tuottaja Satu
Bell ja vastaavat tuottaja sekä kirjoittaja Leena Kelly vastaanottivat ansiomitalinsa sotaveteraanien itsenäisyyspäiväjuhlan yhteydessä
joulukuun 7. päivänä Metro Vancouverin Emmauskirkolla Burnabyssä. Ansiomitalien jako
oli osa pastori Timo Saarisen kaksikielistä juh-
lajumalanpalvelusta. Brittiläisen Kolumbian
sotaveteraanien puheenjohtaja Esko Kajander piti puheen veteraaneille, joita oli paikalla
vielä muutama. Veteraanejahan haastateltiin
30, heistä kolmasosa on jo poistunut keskuudestamme.
Ansiomitalit jakoi suomalaisten sotaveteraanien Kanadan piirin varapuheenjohtaja
Petteri Mökkönen. Paikalla oli myös Suomen
kunniakonsuli Tom Nyberg.
Siirtolaisuusinstituutti kustansi sekä suomenkielisen Suomen rintamalta Kanadan länsirannikolle että englanninkielisen From the
Front to the West Coast kirjat. Molempia kirjoja voi ostaa Siirtolaisuusinstituutin verkkokaupasta. Lisätietoja projektista löytyy sivustolta
www.leenakelly.com
Kuvassa vas. Petteri Mökkönen, Ilkka Uitto, Leena Kelly ja Satu Bell.
56
UUTISIA
John Morton –palkinto 2015 Hülya Kydölle
Siirtolaisuusinstituutin vuoden 2015 John Morton
-palkinto (suuruudeltaan 2 000 euroa) on myönnetty turkulaiselle toiminnanjohtajalle Hülya ”Hissu”
Kydölle hänen uraauurtavasta ja monipuolisesta
työstään Suomeen muuttaneiden sopeutumisen ja
kotoutumisen edistämisestä. Kytö on mm. perustanut Suomeen muuttaneille tarkoitetun DaisyLadies yhdistyksen, samoin hän on tehnyt aloitteen
valta-kunnallisen kansalaistamisjuhlan saamiseksi (toteutettu menestyksellisesti Turussa).
Hissu Kytö on myös ollut käynnistävä voima,
kun eri kaupunkeihin on perustettu kansainvälisiä
kohtaamispaikkoja (mm. Caisa Helsingissä). Hänen aloitteestaan on perustettu muslimeille tarkoitettuja rukouspaikkoja ja hautausmaita. Hän on
myös kansainvälisen ”Nations United” -jalkapalloseuran perustajajäsen ja ensimmäinen sihteeri. Lisäksi Hissu Kytö on voimakkaasti edistänyt
Suomeen muuttaneille tarkoitettua tiedottamista
ja kielikoulutusta.
Voidaan perustellusti sanoa, että Hissu Kydön uraan liittyy läheisesti Suomen muuttuminen
siirtolaisia vastaanottavaksi, monikulttuuriseksi
yhteiskunnaksi. Hän on aina ollut pyyteettömästi
käytettävissä, kun uusia aloitteita ja uudistuksia
tarvitaan Suomeen muuttaneiden asioiden edistämiseksi.
”Tieto on valtaa ja kieli on avain – Suomeen
muuttajalta puuttuvat nämä kaksi asiaa. Voiko silloin olla tasavertainen?” kysyy Hissu Kytö. ”Muuttajille on heti alusta lähtien tehtävä selväksi oma
kulttuurimme, arkipäivämme, elämämme, arvomme, tabumme. Vain siten on mahdollisuus lähestyä toisiamme ja saada luottamusta”. ”Meidän olisi kannustettava muuttaneita toimimaan vertaistukena omasta maastaan tuleville – asiat menisivät paljon paremmin perille, jos omasta kulttuuris-
ta oleva henkilö kertoisi tulokkaalle Suomesta ja
elämänmuodostamme” sanoo Hissu Kytö.
Johtaja Ismo Söderlingin mukaan ilman Hissu
Kydön aktiivisuutta moni maahanmuuttoon liittyvä
uudistus olisi jäänyt tekemättä. Söderlingin mukaan ”on tärkeää, että Kydön aloite valtakunnallisen kansalaistamispäivän saamiseksi vihdoinkin
toteutuisi. Suomi on tässä asiassa selvästi jälkijunassa”.
Palkinto luovutettiin 19.5. juhlaseminaarissa
Turun kaupungintalolla.
57
INFO
Dynaaminen ruotsinsuomalaisuus -seminaari
OHJELMA
10.05 Avaus
Johtaja Tuomas Martikainen, Siirtolaisuusinstituutti
10.15 Ruotsinsuomalaiset ja suomalaiset voimavaroina toisilleen
Tutkimusjohtaja Elli Heikkilä, Siirtolaisuusinstituutti
10.30 “Siirtolaisista kansalliseksi vähemmistöksi”
Professori Jarmo Lainio, Tukholman yliopisto
11.00 Raskas metalli – suomalaiset laivanrakentajina Göteborgissa
Kulttuuritieteilijä, verkostotutkija Inkeri Lamér, Siirtolaisuusinstituutti
11.30 Ruotsinsuomalaisten uudet sukupolvet esittäytyvät
Esittelyssä Arvet-näyttely ja hallintoalueuudistus
Johtaja Erkki Vuonokari ja projektikoordinaattori Sanja Honkanen Skoog,
Ruotsinsuomalaisten arkisto
Pj. tutkimusjohtaja Elli Heikkilä, Siirtolaisuusinstituutti
Ruotsinsuomalaiset goes Åbo
(järj. Kulttuuri.se yhteistyössä Suomen arvostelijain liiton ja Turun yliopiston kotimaisen
kirjallisuuden opiskelijoiden kanssa.)
12.00 Mitä ruotsinsuomalainen kirjallisuus on?
Vähemmistökirjallisuuden professori Satu Gröndahlia haastattelee kirjailija Maarit Turtiainen
12.20 Kustantaja ja kirjailija samassa persoonassa
Kirjailija Kaino Ranén pyörittää ruotsinsuomalaista kirjallisuutta julkaisevaa kustantamoa
Compania Comderia ja on myös itse tuottelias kirjailija. Romaani Pilvet Kannaksen yllä on saanut
kauan odotetun jatko-osan, Mierontie. Turun yliopiston kirjallisuuden opiskelijat haastattelevat
12.40 Ruotsinkielistä ruotsinsuomalaista runoutta
Runoilija Tuija Nieminen Kristofersson ammentaa sävyjä tekstiinsä kahdesta kielestä ja
kulttuurista. Toimittaja Liisa Paavilainen haastattelee
58
INFO
Sunnuntaina 4.10.2015 klo 10–16
Turun kirjamessuilla, Bankettisali 1
13.00 "I skuggan av Jarmo – stand-up -esitys ruotsinsuomalaisesta naisesta”
Kulttuurituottaja Lina Puranen ja tanssija-näyttelijä Majula Drammeh, Ruotsi
13.30 Miksi pidän tiukasti kiinni suomalaisista juuristani?
Kirjailija Susanna Alakoskea haastattelee kirjailija Maarit Turtiainen
14.00 Suomen kielen merkitys elinkeinoelämälle Ruotsissa
Viestintäpäällikkö Mikko Viitala, Tieto, Ruotsi
14.30 Kirkon vähemmistötyö
Monikielisyysasioiden käsittelijä Tiina Kiveliö, Ruotsin kirkko
15.00 Suomesta äidinkielenä ja suomen äidinkielen opetuksesta Ruotsissa
Opintorehtori Sari Pesonen, Tukholman yliopisto
15.30 Rap-esitys, Ruotsinsuomalainen identiteetti
Rap-artisti Jesse Piisinen, Ruotsi
16.00 Seminaarin päätössanat
Johtaja Tuomas Martikainen, Siirtolaisuusinstituutti ja
professori Jarmo Lainio, Tukholman yliopisto
Pj. professori Jarmo Lainio, Tukholman yliopisto
Terv
e
tulo
a!
59
INFO
IX Valtakunnallinen Muuttoliikesymposium
Maassamuutto ja siirtolaisuus kehityksen moottoreina?
Näkökulmia Suomen alueelliseen ja väestölliseen tulevaisuuteen
19.–20.11.2015
Siirtolaisuusinstituutti, Eerikink. 34, 20100 Turku
ILMOITTAUTUMISET: http://kauppa.siirtolaisuusinstituutti.fi/
Lisätietoa seminaarista ja ohjelmasta löydät kotisivujemme
etusivulta välilehdeltä tapahtumat:
http://www.migrationinstitute.fi/fi#quicktabs-fi_etusivu=1&quickset-fi_tapahtumat=1
Siirtolaistarinoita tosielämästä -keruukampanja
Siirtolaisuusinstituutti järjestää tarinankeruukampanjan suomalaisten siirtolaisten seikkailuista ja
kommelluksista maailmalla. Tavoitteena on julkaista parhaat tarinat kirjan muodossa.
Tarinat voivat olla yhtä hyvin humoristisia kuin vakavampiakin kertomuksia esim. siirtolaisen kohtaamista kielellisistä tai kulttuurisista väärinymmärryksistä. Sekä omakohtaiset että muilta kuullut, niin uudet kuin vanhatkin tarinat ovat tervetulleita. Etusijan annamme lyhyille ja napakoilla
teksteille, mutta hyvä juttu kestää pitemmänkin lukemisen. Teksti voi olla humoristisesti kirjoitettu, mutta mielellään tosipohjainen. Vitsejäkin voi silti lähettää.
Osallistujien kesken arvomme hyviä kirjapalkintoja!
Lähetä tarinasi 31.8.2014 mennessä, joko kirjeitse osoitteella
Siirtolaisuusinstituutti, Eerikinkatu 34, 29100 Turku, Finland
tai sähköpostilla [email protected]
Lisätietoja: johtaja Ismo Söderling ([email protected]) tai
tietopalvelupäällikkö Jouni Korkiasaari, ([email protected])
60
Kirj
oINFO
i
ohje tuset
Siirtolaisuus-Migration lehti
Kirjoitusohjeet
Otamme mielellämme vastaan erilaisiin muuttoliikkeisiin liittyviä artikkeleita.
Lisätietoja: [email protected]
•
•
•
•
Artikkelin enimmäispituus on 5 000 sanaa sisältäen tiivistelmän (abstractin), taulukot sekä
kuviot (yhteensä noin 10-12 liuskaa). Muiden
kirjoitusten kuten kirja-arvostelujen, konferenssiesittelyjen jne. enimmäispituus on 1 000 sanaa.
Materiaali lähetetään Microsoft Word- tai yleisenä rtf-muotoisena tiedostona. Käsikirjoitukset kirjoitetaan 1,5 rivivälillä ja fonttikoolla 12. Kirjoitus
lähetetään sähköpostin liitetiedostona.
Kuvioiden tulee olla excel-muodossa ja tarvittaessa tulee toimittaa niiden mukana alkuperäisdata kuvioiden mahdollista uudelleen tekemistä
varten. Tekstin sekaan valmiiksi upotettuja
kuvioita ei tule käyttää.
Taulukot ja kuviot merkitään järjestyksessä ("taulukko 1 tähän") tekstiin siihen kohtaan, mihin
tekijä(t) sen haluavat. Kukin taulukko ja kuvio tu-
•
•
lee artikkeliliitteen loppuun omalle sivulleen siinä
järjestyksessä kun se esiintyy tekstissä. Taulukot
ja kuviot liitetään mukaan myös korjattuun käsikirjoitukseen. Taulukoiden desimaaleissa käytetään
pilkkua.
Valokuvien tulee olla hyvälaatuisia ja riittävällä tarkkuudella skannattuja. Digitaalikameralla
otetut valokuvat voidaan lähettää sellaisenaan.
Kuvia skannattaessa tulee käyttää resoluutiota
300 dpi (pistettä tuumalle) ja pidemmän sivun
kohdekokona (target size) 20 cm. Web-sivustoilta tallennettuja kuvia ei käytetä. Kuvat pitää toimittaa erillisinä kuvatiedostoina. Tekstitiedostoon
valmiiksi upotettuja valokuvia ei tule käyttää.
Tekstiä ei tule tavuttaa etukäteen. Kappaleen
jälkeen painetaan rivinvaihtoa (enter) – ei siis
sisennyksiä, tyhjiä rivejä tms.
HUOM! Yksityiskohtaiset kirjoitusohjeet löytyvät nettisivuiltamme:
http://www.siirtolaisuusinstituutti.fi/art/smlehti.php
Ilmoitushinnat
Sivukoko B5, 176x250mm (leveys x korkeus)
Ilmoitusmyynti:
Takakansi; aina 4-värinen
Kirsi Sainio
Puhelin 02-2840 465
[email protected]
1/1 sivu
176x250mm
½ sivu vaaka 176x125mm
1/3 sivu vaaka 176x83mm
= leikkaukseen (reunaan) asti
500 €
300 €
200 €
Ilmoitusaineisto
Takakannen sisäpuoli; aina 4-värinen
1/1 sivu
176x250mm
½ sivu
176x125mm
1/3 sivu
176x83mm
= leikkaukseen asti
Ilmo
i
hinn tusat
400 €
250 €
170 €
Sisäsivut; aina mustavalkoinen (mv)
1/1 sivu
154x204mm
250 €
1/2 sivu
154x102mm
150 €
1/3 sivu
154x68mm
100 €
= marginaalit huomioitu, joten ilmoitus ei ulotu leikkaukseen asti
Emme tarjoa ilmoitusten suunnittelupalveluja.
Hintoihin ei lisätä alv:tä.
Luovuta ilmoituksesi meille julkaisuvalmiina aineistona. Julkaisuvalmis ilmoitusaineisto on digitaalinen
Adobe PDF-tiedosto. Ilmoitusvalmistuksessa suosituksena on Adoben CS3–CS4 grafiikkaohjelmistot,
Illustrator ja InDesign. Väriarvot määritellään prosessiväreinä (cmyk). Värikuvat cmyk- väritilassa ja mustavalkoiset gray-väritilassa. Kuvat muodoissa jpeg,
eps tai tiff. Kuvien resoluutio 300dpi.
Aineiston toimitus:
Sähköposti: [email protected]
Postitse: CD-ROM-levy, UBS-massamuisti
Aineiston deadline seuraavaan numeroomme on
15.8.2015.
61
M
posti
:
a
i
s
k
u
u
t
u
U
Riku Kauhanen, Jouni Korkiasaari & Ismo Söderling
Rik
LIIKKEELLÄ – Siirtolaisuusinstituutti 1974–2014
LII
Erikoisjulkaisuja E6. Painosalama, Turku 2015. 124 s.
Eri
Siirt
Siirtolaisuusinstituutista
on tullut 40 vuoden aikana maamme keskeisin siirtolaisuuden resurssikeskus. Instituutti tutkii, julkaisee alan kirjallisuutta, järjestää tapahtuude
mia, arkistoi, ylläpitää kirjastoa ja opastaa sukututkimuksessa. Instituutin tiloissa on
mia
jatkuvasti esillä myös siirtolaisuuteen liittyviä näyttelyitä, ja nimenomaan siirtolaistjatku
tekeminä.
en itsensä
it
Juhlakirjallaan
instituutti haluaa myös muistuttaa, että me kaikki olemme muuttaneet
Juh
joskus. Lähes jokaisella meillä on myös sukulaisia rajojemme ulkopuolella. Suomeen
josk
myös muutetaan. Kun instituutti perustettiin, oli maassamme noin 10000 maahanmyö
muuttajaa. Nyt luku on 300000 ja kasvaa kovaa vauhtia.
muu
Hinta 10 € + toimituskulut
Elli Heikkilä and Daniel Rauhut (eds.)
Marriage Migration and Multicultural Relationships
Migration Studies C 25. Painosalama, Turku 2015. 202 p.
Migra
With human
h
mobility on the rise, multicultural marriages have become noticeably
more common in the past decades. The marriage market has thus expanded over
from being exclusively local and national to becoming increasingly global.
time, going
g
Marriage, in turn, has become a significant factor that influences migration. This edMarria
ited book
bo looks at marriage migration and multicultural marriages from a wide range
of viewpoints
and takes into account the spectrum of dynamism.
view
This edited
book aims to deliver more information and a greater understanding of
e
how ddynamic multicultural marriages are in different societies around the world. The
book includes
chapters that look at the phenomenon globally but also provide views
i
at the national and local levels.
Hinta 15 € + toimituskulut
Tilaukset/Orders:
Tilau
http://kauppa.siirtolaisuusinstituutti.fi/
email: [email protected]