teema - Alma Media

Transcription

teema - Alma Media
Teema
KOTI JA ASUMINEN
Teeman löydät myös lehden verkkopalvelusta: www.ylakainuu.fi
Kaukolämpö on luotettava ratkaisu
Martti Huusko
Huolet haluttiin siirtää
syrjään. Siksi päädyttiin kaukolämpöön,
jossa hyödynnetään jo
olemassa oleva lämpöpatterijärjestelmä.
Martti Huusko
[email protected]
Öljylämmitys päätettiin lopettaa
Kirsi ja Hannu Huotarin omakotitalossa viime jouluaattona.
– Juuri joulun alla öljylämmitys
alkoi taas temppuilla. Silloin päätettiin, että kitinä ja kylmä loppuu tähän, selvittää Kirsi Heikkinen ja seuraa, kuinka 1970-luvulla rakennettuun omakotitaloon asennetaan
uutta lämmitysjärjestelmää, joka perustuu kaukolämpöön.
Jo aikaisemmin lämmitysjärjestelmän muuttaminen oli ollut perheessä esillä, mutta silloin päätöstä ei vielä tehty.
Kuhmon keskustan tuntumassa
sijaitseva omakotitalo on kaukolämpöverkoston alueella. Kun vanha öljylämmitys alkoi taas temppuilla ratkaisu oli lopulta helppo tehdä.
– Öljylämmitykseen sisältyy jatkuvaa huolehtimista. Öljysäiliö täytyy tarkistaa määrävälein, poltinta
pitää huoltaa ja piipun kunto pitää
tarkistaa. Ja siitä huolimatta yli kolmekymmentä vuotta järjestelmä voi
temppuilla selvittää Hannu Heikkinen.
Miksi kaukolämpöön?
Lopulta Heikkisten ratkaisuun
vaikutti aika tavalla tuttujen kokemukset kaukolämpöjärjestelmään
siirtymisestä Kuhmossa.
– Sähkölämmitys ei juuri tällä hetkellä houkuttele, kun meillä ei ole
leivinuunia. Maalämpö olisi taas ollut investointina varsin kallis, Kirsi
ja Hannu Heikkinen selvittävät.
Hannu Heikkinen esittelee uutta kaukolämpöjärjestelmään kuuluvaa lämmönvaihdinta. Sen Heikkiset hankkivat edullisesti yhteistilauksella..
Tärkeintä
uudessa
lämmitysjärjestelmässä
on sen turvallisuus
ja vakaus.
A
Kirsi ja Hannu Heikkinen
Niinpä lämmitysjärjestelmän valinta oli lopulta yksinkertainen ja
helppo tehdä. Varsinkin kun jo olemassa oleva patterinjärjestelmä pys-
tyttiin hyödyntämään uudessa ratkaisussa ongelmitta.
Kuhmossa kaukolämpö on suosittu lämmitysratkaisu. Tähän vaikuttaa se, että Kuhmon Lämpö Oy tuottaa tarvittavan energian paikallisesta
pääosin Kuhmo Oy:n sahalta tulevalla puupolttoaineella. Kuhmon Lämpöenergia Oy puolestaan ylläpitää
kaukolämpöverkostosta ja vastaa
energian jakelusta asiakkailleen.
Kaukolämmön suosion vuoksi
Heikkiset joutuivat odottamaan
mahdollisuutta liittyä kaukolämpöverkkoon. He olivat erittäin tyytyväisiä, että siihen tuli lopulta mahdollisuus ja nyt lämmönvaihtimen asen-
nukset ovat loppusuoralla. Pian patterit ja käyttövesi lämpiävät ekologisesti tuotetulla kaukolämmöllä.
Kaukolämpöliittymän hinta on
Kirsi ja Hannu Heikkisen mielestä
Kuhmossa kilpailukykyinen. Hivenen heitä harmittaa se, etteivät aikanaan tarttuneet mahdollisuuteen
saada kaupungin tarjoamaa energiaavustusta, mutta sekään ei tässä vaiheessa estänyt tehtyä päätöstä.
– Tärkeintä ratkaisussa oli sittenkin energiaratkaisun varmuus. Halusimme ehdottomasti turvallisen ja
vakaan lämmitysjärjestelmän joka ei
tuota yllätyksiä, Heikkiset vielä toteavat.
Fakta
▪▪Kaukolämmön liittymämaksut
Kuhmossa: omakotitalo 2 522,82
€, Uudet rivi- ja kerrostalot (tilausvesivirta 2 m3/h) 10 091,28
€, (tilausvesivirta 11 m3/h)
32 039,80 €.
▪▪Käyttömaksut: Omakotitalo pe-
rusmaksu 214,89 euroa, rivi- ja
kerrostalot: tilausvesivirta 0,25
m³/h perusmaksu 731,00 €, tilausvesivirta 2,00 m³/h 5 848,03
€ ja tilausvesivirta 8,00 m³/h 17 012,46 € . Kaikissa tapauksissa
kulutusmaksu on 53,20 € / MWh
Yksilöllistä palvelua sisustamiseen!
•Tapetit ja Maalit
•Lattianpäällysteet
•Keraamiset laatat
Suomussalmi
www.oiva-apu.fi 040 567 5836
Kainuuuntie 6, Sotkamo, puh. 040 709 2865
Palvelemme: ma-pe 9-17, la 9-14
•Työvälineet
•Sisustussuunnittelu
www.apricus.fi
puh. 040 739 1374
YLÄ-KAINUU – Tiistaina 13. lokakuuta 2015
8 KOTI JA ASUMINEN
Pihi
lämmittää
puulla ja
pumpulla
Puu tulee edulliseksi. Lämpöpumppu leikkaa sähkölaskua.
Marjatta Kurvinen
Fakta
Erja ja Pekka Suutarin omakotitalo
Kuhmon keskustassa lämpenee
useimmiten isoon olohuoneeseen
sijoitetulla vuolukiviuunilla. Puu tulee ilmaiseksi, jos isäntä ja pojat vaan
jaksavat kulkea halkometsässä.
Seinällä puhkuu lisäksi ilmalämpöpumppu, joka hankittiin vuonna
2008 lähinnä viilennystä ja ilman
kierrätystä varten. Toki pumppu
myös antaa edullista lämpöä juuri
näihin aikoihin vuodesta, kun ulkolämpötila painuu nollan tietämille
eikä uuninlämmittäjä ole kotona.
Talossa on lisäksi vesikeskuslämmitys, jonka käyttövoimana on puu.
2 000 litran käyttövesivaraajassa on
sähkövastukset ja kierto, mutta sitä
lämmitystapaa ei juuri käytetä.
– Se on kaikkein epäedullisin, sanoo Suutari.
Talon lämmitysjärjestelmät tukevat toinen toistaan, mutta jos yksi pitäisi valita, se olisi vuolukivinen leivinuuni.
Tehosta
[email protected]
Ilmalämpöpumput ovat viime vuosina yleistyneet nopeasti sähkölämmitteisissä taloissa.
Uuteen, vuoden 1990 jälkeen rakennettuun sähkölämmitteiseen
▪▪Säädä huonelämpötilat oikein.
Harkitse lämpötilojen pudottamista lomien ja työssäolon ajaksi. Hanki erillinen lämpömittari
äläkä tarkkaile lämpötilaa termostaatin numeroarvon perusteella.
▪▪Tehokas ja taloudellisesti kan-
nattava keino huoneiden lämmitysenergian käytön alentamiseksi on säätöominaisuuksiltaan
puutteellisilla termostaateilla varustettujen sähköpattereiden uusiminen.
▪▪Sähkölämmitystä voi tehostaa
myös uudistamalla termostaatteja, säätimiä ja ohjausjärjestelmiä.
omakotitaloon asennettu ilmalämpöpumppu maksaa itsensä takaisin
3,8 – 6,4 vuoden kuluessa. Rintamamiestalossa vastaava investointi
maksaa itsensä takaisin vielä nopeammin, viiden vuoden kuluessa.
Näin on laskettu vastikään valmistuneessa Motivan koordinoimassa Elvari-hankkeessa, jonka tar-
Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo
[email protected]
Päätoimittaja Martti Huusko, p. 044 332 5320.
Akkoniementie 4 B, 88600 Sotkamo
[email protected]
Päätoimittaja Martti Huusko, p. 044 332 5320.
Kauppakatu 10-12, 89600 Suomussalmi
[email protected]
Päätoimittaja Sirkku Rautio, p. 050 438 0972.
Kustantaja: SLP Kustannus Oy
Painopaikka: Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani
koituksena on tehostaa sähkölämmitteisten pientalojen energiankäyttöä.
Ihan niin yksinkertainen tilanne
ei kuitenkaan ole. Muun muassa
asunnon sijainti, kulutus, säädöt ja
käyttötottumukset vaikuttavat oleellisesti siihen, kannattaako lämpöpumppu hankkia.
Pohjois-Suomessa saa varautua
pitempään takaisinmaksuaikaan
kuin etelämpänä, jossa lämpötilat
ovat useammin siinä haarukassa,
jossa lämpöpumpulla lämmittäminen kannattaa.
Uusissa taloissa, joissa on vesikiertoinen lattialämmitys ja
1 000 – 2 000 litran vesivaraaja, aina-
kin maalämpöpumpun hankintaa
kannattaa harkita pitempään, sillä
hankinta maksaa itsensä takaisin
vasta noin 15 vuodessa.
Maalämpö taas voi olla hyvinkin
kannattava valinta 60-luvun isoon ja
matalaan omakotitaloon, jossa on
vesikiertoinen sähkölämmitys pattereilla ja 3 000 – 5 000 litran lämmitysvaraaja. Myös ilmavesi-lämpöpumpun hankinta sellaisissa taloissa
on varsin kannattava.
Muitakin keinoja säästää sähkölämmitteisen talon energiakustannuksia on olemassa kuin nykyisin
niin muodikas ilmalämpöpumppu.
Jo sähkölämmitysjärjestelmää ja
huonelämpötiloja säätämällä lämmityskustannukset voivat pienentyä
jopa 30-40 prosenttia.
Erässä Elvarin seurantakohteissa
lämpötilan alentaminen oleskelutiloissa 21 – 22 °C:een toi näkyvää
säästöä sähkönkulutukseen. Eräässä kohteessa autotallin ja varaston
lämpötila alennettiin 20 °C:sta 15
°C:een, mikä pienensi sähkölaskua
15 prosenttia.
Aina sähkölaskun alentamiseen
ei tarvita investointeja. Käyttötapamuutoksetkin riittävät.
Paljon ohjeita sähkönkäytön
tehostamiseen: http://www.motiva.fi
->koti ja asuminen->energiatehokas
sähkölämmitys
Oma koti on kullan kallis, mutta sen
hoitaminen käy joskus voimille
Oma koti kullan kallis. There´s no
place like home. Oma tupa, oma lupa. Täällä määrään minä. Erilaisia
kodin ihanuutta ylistäviä sisustustuotteita on tarjolla tuhansia. Kukapa ei olisi nähnyt ”Home sweet home” -tekstillä varustettua kynnysmattoa.
Koti vilahtelee puheissamme
usein. Töistä on kiire kotiin, ja mikäpä olisikaan mukavampaa kuin palata kotiin matkalta. Oma sänky voittaa hotellin ylellisen vuoteen kevyesti. Koti on ihmisen pesä. Turvapaikka, jossa voi rauhoittua ja kerätä
voimia päivän koitoksia varten. Lintu vuoraa omansa heinillä ja oksilla,
me koristellemme seinät tauluilla,
ryijyillä ja muilla silmäämme miellyttävillä tavaroilla. Koti on monelle
elämän suurin ja tärkein hankinta.
Sen rakentamiseen ja remontoimiseen käytetään paljon aikaa ja rahaa.
Jos kotona on jokin asia rempallaan,
se vaivaa mieltä ja aiheuttaa ärtymystä.
Koti on rakas ja tärkeä, mutta välillä sen ylläpitäminen käy voimille.
Huolehdittavaa ja muistettavaa riittää: lumityöt, rännien puhdistus, haravointi, kesäkalusteiden varastointi, nuohous, vakuutukset, kattoremontti. Lista on loputon. Oma lukunsa ovat ovelta ovelle kiertelevät
kauppiaat, jotka vuorollaan kertovat,
mitä kaikkea sinun pitäisi remontoida ja hankkia. Turvallinen pesä vaikuttaakin yhtäkkiä riskialttiilta ongelmakohteelta, joka leviää kohta
käsiin.
Kaikkea ei kannata uskoa, eikä
kaikkea ole pakko tehdä itse. Apua
on saatavilla niin siivoukseen kuin
sohvaryhmän ja sisustustaulujen
hankintaan. Ja mikä parasta: kun
kaikki aika ei mene siivoukseen ja remontointiin, jää enemmän aikaa
kierrellä sisustusliikkeissä. Vastaan
voi tulla vaikka uusi kotiaiheinen
sohvatyyny.
Sirkku Rautio
Tiistaina 13. lokakuuta 2015 – YLÄ-KAINUU
9
Marjatta Kurvinen
Pekka Suutari on erittäin tyytyväinen leivinuuniin. Sitä käytetään Suutareilla paljon, sillä lämmön lisäksi
se lisää myös viihtyvyyttä.
Ilmalämpöpumppu tarvitsee vain
vähän huoltoa.
Sähkösopimus
kannattaa
kilpailuttaa
Jos kotiin tarvitaan uusi sähkösopimus, kannattaa tehdä se nyt. Edullisista hinnoista ehtii nauttia vielä,
mutta ennen talvea sähkön hinta
saattaa taas nousta. Ennen lämmityskautta on hyvä myös laittaa kodin
sähkösyöpöt kuriin.
Pörssisähkön hinta on jo jonkin
verran noussut Suomessa kesän jäljiltä. Se johtuu siitä, että sähkökaapeleiden siirroissa on ollut rajoituksia ja ydinvoimaloita on huollettu kesän aikana. Hinnat saattavat nousta
myös syksyllä, sillä sähkön kysyntä
kasvaa talvea kohti mentäessä.
Jos nyt on tarvista tehdä uusi sähkösopimus esimerkiksi uuteen opiskelijakämppään, hyvä vaihtoehto on
määräaikainen sopimus. Siinä sähkö
maksaa koko sopimuskauden saman verran eli yllättävät lisälaskut
eivät pääse tuhoamaan opiskelijabudjettia.
Uusi sähkösopimus tehdään aina
sähkönmyyjän kanssa, kun taas
verkkoyhtiön tehtävänä on toimittaa
ostettu sähkö asiakkaan kotiin. Sähkönmyyjä ilmoittaa sopimuksesta
myös verkkoyhtiölle, jolloin verkolta
tulee automaattisesti sähkön siirrosta koituvat laskut asiakkaalle.
Sähkön voi ostaa miltä tahansa
Suomessa toimivalta sähkönmyyjältä. Myyjä ostaa sähköä pörssistä tai
suoraan sähkön tuottajalta, ja myy
sitä eteenpäin asiakkaille. Verkkoyhtiö taas määräytyy sen mukaan, missä asiakas asuu, eli sitä ei voi valita
itse.
Verkkoyhtiön roolina on ylläpitää
ja rakentaa verkkoja niin, että sähköä
voidaan toimittaa kaikkialle. Se on
vaativaa hommaa, sillä Suomessa ollaan sään armoilla. Suurin osa verkoista on edelleen maan pinnalla
pylväissä eli etenkin myrskyjen aikaan sähkön toimituksessa voi olla
katkoja.
HOMEKOIRA
Kuva: Hannu Huttu
OTA
TE
YH YT TÄ
JA PY YD Ä
TA RJ OU S!
Oletko ostamassa tai myymässä asuntoa tai
suunnitteletko remonttia? Onko perheessäsi
jatkuvaa sairastelua, nuhaa tai muita hengitystieoireita mille ei löydy selitystä? Onko vaatteissasi/kotonasi ”mummolan” tai ”vanhan talon” haju? Epäiletkö hometta?
Tilaa meidät! Palveluihin sisältyy koulutetulla
homekoiralla tehtävä etsintä sekä kattava raportti. Toiminta-alueenamme on koko Suomi.
Käytössäsi on koulutettu homekoiraohjaaja sekä
luotettavat homekoirat, jotka ovat koulutettu samoilla
menetelmillä kuin esim. viranomaisten huumekoirat.
Paula Oikarinen p. 044 266 1632
[email protected] - www.homettako.fi
Viemärisaneeraukset
ja -kuVaukset
Viemärivahinko maksaa
tuhansia euroja. Vältä se!
WWW.VIEMARITKUNTOON.FI
[email protected] 045 129 5953
PÄIVITÄ TULISIJASI
AALTO-ARINALLA
Olemme
mukana RYSKYPÄIVILLÄ Savarikeskuksessa!
Joka vuodenaikaan.
Jokaiseen tulisijaan.
Energiatehokas Aalto-Arina
puut syttyvät paremmin
tehokkaampi palotapahtuma
puhtaammat savukaasut
puun säästö 15-30 %
arinatilaus@aaltoarina.fi
Leikkaa talteen
Valmistus ja myynti:
Metallitekniikka Hannu Laajala
040 543 8706, www.aaltoarina.fi
.
.
.
n
i
i
t
o
k
a
t
s
i
n
u
Kaikkea ka
- lyhdyt
- kynttilät
- huovat
- sisustustyynyt
- kellot ym.
Meiltä myös
- Finlayson pussilakanat
& pyyhkeet
Tervetuloa maan!
tutustu
Hyvään oloon Osmia
- saippuat
- shampoot
- saunatuoksut
... ja paljon paljon muuta!
Tuisa suolakivituotteet
- saippuat
- kylpysuola
- deodorantit
- lamput
- suolasuihke ym...
Meiltä saat K-Plussaa!
K
Vaate- ja
Kodintekstiili
ÄHKÖNEN
Kauppakeskus, p. 045 879 0676
ma - pe 9 - 17, la 9 - 14
YLÄ-KAINUU – Tiistaina 13. lokakuuta 2015
12 KOTI JA ASUMINEN
Valokuvista tauluiksi
Pertti Granqvist
Niin vanhasta kuin
uudestakin valokuvasta saa
edullisesti kauniin
taulun
Pertti Granqvist
[email protected]
Sotkamolaisen Niinan Kuvapisteen
yrittäjä Niina Piirainen esittelee
vanhasta mustavalkoisesta valokuvasta tehtyä taulua.
Itse kuva on kansanperinnettä
parhaillaan.
Kuvassa on vaatimaton mökki.
Mökin pihalla on äiti kahden tytön
kanssa. Pienempi tyttö pitää kaksin
käsin onnellisen näköisenä räsynukkea.
Taustalla pystyaita ja heinäseiväs.
Kuva lienee peräisin 1930-luvulta
henkilöiden vaatetuksesta päätellen.
Voi se olla 1940-luvun lopultakin.
Uskomatonta, mutta kankaalle
tuo kaikki on tehty 6x6 sentin valokuvasta. Juuri niistä, joita jokaisen
mummolassa on pahvilaatikossa tai
puulaatikossa.
Niina Piirainen esittelee 6x6 sentin kuvasta tehtyä Canvas-taulua. Vanhasta valokuvasta on syntynyt kaunis taulu.
Kyseessä on Canvas-taulu. Suomeksi ilmaistuna se on pingotetulle
kankaalle valokuvasta tehty taulu.
Kehyksiä ei Canvas-tauluissa ole
kuten tavallisissa tauluissa tai valokuvissa.
Toisena esimerkkinä Niina Piirainen esittelee kaunista maisemataulua. Se on värivalokuvasta tehty.
– Neljästäkymmenestä eurosta
ylöspäin lähdetään. Pienin koko on
A4, mutta tauluksi se on todella pieni.
Hintaluokka on suunnilleen sama
kuin jos valokuva kehystetään.
Sotkamossa Niina Piirainen on tehnyt Canvas-tauluja seitsemän vuoden ajan.
Menekki ei ole toistaiseksi ollut
ihan taulu per päivä luokkaa.
– Ihan kivoja määriä kuitenkin.
Ehkä asiakkaat eivät ole vielä keksineet, mihin kaikkeen voi näitä tauluja käyttää.
Canvas-tauluista on tullut viimeisten vuosien aikana trendikäs tapa sisustaa.
– Myös yksilöllinen tapa. Koska
taulut tehdään asiakkaan tuomista
valokuvista, niin samanlaista taulua
ei kenellekään muulla silloin ole. Kokonaan eri asia ovat valmiina kaupoista ostetut taulut, joissa toistuvat
samat kuva-aiheet.
Käyttötarkoituksia on toki muitakin kuin asunnon seinien koristeleminen.
Esimerkkinä Niina Piirainen mainitsee lahjat.
Hinnan kiroissa eivät Canvas-taulut ole.
– Ihmisille, jolla on jo kaikkea.
Sellaiselle ihmiselle hänelle rakkaasta aiheesta Canvas-taulu on loistava
lahjaidea. Syntymäpäivänä esimerkiksi.
vaa joudutaan käsittelemään eri tavoilla. Lopputuloksena on kuitenkin
aina taulu, jonka voi seinälle laittaa.
Canvas-taulussa voi olla myös
useita kuvia. Perhejuhlien lahjana
kova sana on taulu, jossa perheenjäsenet ovat kaikki kuvassa. Ei yhteisessä, vaan eri aikaan eri elämänvaiheissa otetuissa.
– Siis kuvakollaasista on silloin
kysymys.
Canvas-taulujen tekijiöitä löytyy
muun muassa Kuhmosta,
– Olemme tehneet näitä tauluja
yrityksille ja nykyisin myös yksityisille. Asiakkaiden valokuvista joko
yksittäisiä kuvia tai kuvakollaaseja.
Esimerkiksi mainoskäyttöönkin,
yrittäjä Virva Ryynänen kuhmolaisesta Mainostoimisto Sivuttaresta
kertoi.
Digikuvan voi lähettää sähköpostilla, paperikuvasta taulun teettäminen vaatii tietenkin henkilökohtaisen käynnin valokuvausliikkeessä.
– Tuollaisesta vanhasta ja pienestä mustavalkokuvasta Canvas-taulua tehtäessä vaaditaan aikaa. Ku-
Canvas-tauluja saa Ylä-Kainuussa
Foto Sampolasta, Hyryn Kuvasta ja
Suomussalmen Atk-huollosta. Atkhuollosta saa myös canvas-sisustustauluja, jotka toimivat huoneakustiikkaa korjaavina.
Puolangalla Lahjatavaraliike Mie-
Teetä remonttisi ammattilaisella!
Inline
SISUSTUSMAALI
9 l/astia
Texline
LATTIAMATTO
asennus ilman liimaa
39,1790
m2
...se kannattaa...
Saat täyden vastineen rahallesi
- laadukas työnjälki - takuun remontillesi
- maksuaikaa halutessasi - kotitalousvähennys 45%
- ilmaisen arviokäynnin - toimimme koko Kainuun alueella
SÄLEKAIHTIMET JA
RULLAVERHOT
myös asennettuina,
varaosat
OK
likuva palvelee asiakkaita Canvastauluihin liittyvissä asioissa.
Mikä
▪▪Canvas-taulu.
▪▪Tehdään pingoitetulle kankaal-
le valokuvasta.
▪▪Valokuva voi olla paperinen tai
digitaalisessa muodossa.
▪▪Mustavalkoinen tai värikuva.
▪▪Paperisen valokuvan koolla ei
ole merkitystä.
▪▪Onnistuneita kuvia on tehty 6x6
senttimetrin suuruisista kuvista.
▪▪Pienin kuvakoko on A4.
▪▪Canvas-taulujen hinnat ovat 40
eurosta ylöspäin.
Remontoimme kotisi
toiveittesi mukaan.
KYLPYHUONEET
SAUNAT
KEITTIÖT
VAHINKOSANEERAUKSET
KORJAUS- JA
RAKENNUSPALVELUT
SISUSTUSTARVIKKEET
LASITUSPALVELUT
PUTKITYÖT
SISUSTUS
Kiannonkatu 3, Suomussalmi
ma-pe 9-17, la suljettu, (08) 777 088, 0400 217 720
OK-SISUSTUS ON 26 VUOTTA TOIMINUT, 10 HENKILÖÄ TYÖLLISTÄVÄ YRITYS SUOMUSSALMELLA.
Tiistaina 13. lokakuuta 2015 – YLÄ-KAINUU
13
IKH Makkarapäivä 7.4.2015, Sotkamo, 254x160mm
MAKKARApäiVä!
Rännit puhtaaksi turvallisesti
MAHTAVAT TARJOUKSET!
MAHTAVAT
TARJOUKSET!
A
ULO
KK AR AL LE
TURLOVAETMA
TERVETE
MAKKARALLE JA PULLAklo9.10K-14
LO !10
10P.4.E 4.
ILLE
KAHVpe
Martti Huusko
Martti Huusko
[email protected]
Jokaisessa omakoti- ja rivitalossa
räystäiltä
vettä keräävät räystäskoPU-pinnoitetut
työkäsineet
urut ovat
jatkuvan huolenpidon koh 70 % polyamidia, de. Jos• ne
eivät ole puhtaat, aiheutuu
30 % polyuretaanipinnoitetta
• EN 388, CE CAT 2
siitä ongelmia.
• koot 7-11
Pahin
tilanne on näin syksyllä,
SH05407T-11T
kun puiden
lehdet lentävät katolle ja
Metaboräystäskouruihin. Joskerääntyvät
kus lehdistä johtuvia tukoksia on rieBS18
saksi asti ja vesi syöksyy
a mistä
parialas
sattuu.
OOOPS
WC-paperi,
40 rll / säkki
189€
XK5001
• kolmikerroksinen, pehmeä
ERÄ
+
9
OOOPS
Talouspaperi
20 rll / säkki
Metabo
Powermaxx
(ovh.
! 3,90)
• kaksikerroksinen
Yhteishintaan
BS Basic
NP002
90
(149€)
19
79€
AKKUPORAKONE
18V/2.0Ah, ei ole ollut korkeita
puhdistaminen
kaksi pelkäävien
akkua
paikkoja
hommaa. Tik+ tarvikekaat esille
ja ylös. Sitten pieni lapio
sarja,
tai muu
työväline kouraan. Näin lehv.
det jatakuu
muu3moska
on saanut kyytiä
10,8V/1.5Ah,
kaksi akkua
+ laukku, takuu 3 v.
ja rännit ovat vetäneet sadevettä taas
Paineilmakompressori
toivotulla
tavalla.
5,5 kW / 400 V
XK5007
1,-
50 0 en sim mä ise lle !
50
Tekera
6281
• terä 100 mm, ruostumatonta terästä
KATKOTERÄVEITSI
NP001
90
AKKU-12
PORAKONE
Tähän
saakka räystäskourujen
1€ 1
Puukko
KÄSINE
Koko 10Hallitunkki 3 t
• nostoalue 145 - 500 mm
(ovh. 6,90)
• pikanosto pedaalilla
MEG12
99,-
pU LLA KA HV iT!
+ Nostotyyny
hallitunkkiin
MEG65
t,
ilijhäte
ishintaan!
lenkkeY
,
t
e
h
ie
m
ä
.
s
e
t
Palvelumme
ovat:
e
jn
Huom! m ät, marjastajatl
ij
Tilasuunnittelu
ja pohjaratkaisut
pyöräil
l
99,-
PIPO +
Sisustussuunnittelu:
pintamateriaalit,
HUOMIOLIIVI
kalusteet, tekstiilit, valaistus
oranssi YHTEISHINTAAN
Sisustuksen- viimeistely
ja stailaus:
valmiit kohteet
sekä+myytävät
asunnot
SHP-ONE
PAT531M-L
l Juhlatilojen somistus
l
Mutterinväänninsarja ½”, 17 osaa
990
• 10 kpl paineilmahylsyt,½” Turvajalkineet, Viper 3 S3
• kierrosluku 1450 rpm
jatkovarsi 125 mm, öljytin, • kestävät ja sporttiset puolikengät, Nyt on
tarjolla uusia apuvälineitä.
• imutuotto 925 l, säiliö 200 l
öljypullo, ilmaliitin, jotka on varustettu alumiinivarvassuojalla • mon
ax. paine 10 bar
Tarjolla
parikin
ränninpuhdistinRäystäskourujen puhdistaminen onnistuukuusiokoloavain
nyt ilman tikkaille kiipeämistä.
ja teräksisellä naulaanastumissuojalla
• kiilahihnaveto
• vapaa kierrosluku 7000 rpm
• antistaattinen ta, joita
käyttää apuna vesiränniMetabo
• 2voi
-sylinterinen, • max. vääntövoima 310 Nm
• öljyn ja useiden kemikaalien öljyvoideltu lohko
• i
lmaliitin ¼”
kesto (pohja)
en puhdistuksessa.
KGS 216 M
pkt
CRX206
• koot: 36-47
Testiin
otimme tutun kotimaisen
malla tavalla.
tarkistaa myös silmämääräisesti
liukutoiminnolla
XT200925
MEG5004
SK52171-36/47
valmistajan tuotteen. Fiskars on lähKäytössä uuden apuvälineen sää- puhdistuksen jälkeen. Siten voi vartenyt liikkeelle kansainvälisellä mei- döt ovat tärkeitä. Myös tekniikkaa mistua, että räystäskourut ovat toSahausleveys 305mm/205mm,
Makkarapäivä
7.4.2015, Sotkamo, 254x160mm
ningillä.
pitää65mm/36mm,
harjoitella ennen kuin puhdis- della puhtaat ja vesiIKH
liikkuu
toivotulsahaussyvyys
tus
alkaa
sujua.
Apuväline on nimetty QuikFitla
tavalla
katolta
alas
salaojiin.
terä 216x30mm,
räystäskourun puhdistajaksi. Siinä
Puhtaat rännit kestävät ja vesi
paino 13,5 Mitä
kg pitemmät ovat rännin kiinn. 500liikkuu suunnitellulla tavalla salaon pitkä, säädettävä varsi, jonka nitysvälit sitä helpommin puhdistapäässä on raaputin ja harja. Molem- minen sujuu.
ojiin. Siksi ne kannattaa(69,-)
pitää kunlumenia
Riikka Kemppainen, p. 044 366 4746
pia voidaan säädellä tarpeen vaatiTyön jälki kannattaa kuitenkin nossa.
[email protected]
999,JIIRISAHA
1490,-
HUIPPUTARJOUS!
LED
TASKULAMPPU
199€
3990
98,-
ERÄ
2490
MAKKARApäiVä!
Apurisi puutarhanhoidossa!
199€
90
6
299,189
€
30
50
3
199
€
Esittelypäivän
tarjouksia!
eur
9
70
40
€
1
1
19
99,
369,99,
65,75,eur
79
€
eur
90
Senco A900FN
facebook.com/retriikka
U
RVAETMA
TERVETTEULO
MAKKARALLE J
4. 4kl
10.PE
ILLE
KAHVpe
Motip
RUNKOMAHTAVAT TARJOUKSET!
MAHTAVAT
TARJOUKSET!
Kotimainen Senco PC1010
TEKNISET
SPRAYT
NAULAIN
KOMPRESSORI PU-pinnoitetut
Esim. lasinpesu- , monitoimiöljy- ,
Makita
PLM4627N
AURAUSKEPPI
OOOPS
50-90 mm nauloille
Voiteluvapaa ja hiljainen,
Puukko
jarrupuhdistajaspray (300 - 750
ml)
työkäsineet
uohonleikkuri
WC-paperi,
Tekera
Lotus NP95223
HEIJASTIMELLA
Alumiinirunko, naulasopii mainiosti viimeistely500 ens im
40
rll
/
säkki
Huippuluokan
ladattavat ussyvyyden
työkalut
XK5001
olttomoottorikäyttöinen
ruohonleikkuri.
6281
säätö, ammattikäyttöön(ovh.
20x1500mm
25x1500mm
naulaimen
Suunnitteletko
VETOPYYHE
3 Suuret ja leveät pyörät.
Moottori 140 cm
naulakulma 34
ERÄ11A
ERÄ11
käyttöön ja
KOSTEUSJA PÖLYSUOJAUS
3,90 - 7,90) KATKOpUL LAK
1,
KÄSINE
eräävä, bioleikkaava tai sivulle heittävä,renkaan
M2
TORK
ERÄ
kylpyhuoneremonttia?
Koko 10Hallitunkki 3 t
+
Metabo
TERÄ- pll
eikkuuleveys 46cm. Keskitetty
täyttöön.
Arkki 20,5 x 40 cm,
m / rulla (750 arkkia)
+ Nos
(ovh.300
6,90)
OOOPS
90
hal
BS18
eikkuukorkeuden säätö,
Hyödynnä
suunnitteluohjelmisto,
näe
Metabo
Talouspaperi
VEITSI
ria
pa
2
1
20
rll
/
säkki
korkeutta. Paino 28,6 kg.
• 70 % polyamidia, 30 % polyuretaanipinnoitetta
• EN 388, CE CAT 2
o
• koot 7-11
1 1
• terä 100 mm, ruostumatonta terästä
• kolmikerroksinen, pehmeä
XK5007
NP001
SH05407T-11T
VUOTTA
• nostoalue 145 - 500 mm
• pikanosto pedaalilla
AKKUPORAKONE
kpl
kpl
Powermaxx
(ovh.
! 3,90)
miltä
ajatuksesi
näyttää
valmiina.
• kaksikerroksinen
shintaan
Yhtei
BS Basic
NP002
90
(149€)
Tule käymään!
AKKU-EY7441WBPA
ä
PORApyöräilij
ruuvinväännin
Porakone
&
ruuMakita
UC3041A
KONE
Carbon Black
Sähkökäyttöinen ketjusaha
18V/2.0Ah,
tarhanhoidossa!
kaksi akkua
EY7441LE2S
50 kpl
50 kpl
+ tarvikesarja,
Porakone & takuu 3 v.
ruuvinväännin
299,-
eur
Makita PLM4628N
MEILLÄ
uohonleikkuri
SAMMUTINsevetävä ruohonleikkuri.
Moottori
HUOLTO.
40 cm3. Keräävä,
bioleikkaava tai
vulle heittävä, keruusäiliö
Muista
0 l. Leikkuuleveys 46cm. Keskihuollattaa
etty leikkuukorkeuden
säätö, 7
sammuttimesi.
orkeutta. Paino
32,3 kg.
Sievi
2kpl akkuja
Gloria 6 kg
14,4V 1,5Ah
JAUHE-
eur
nauhoilla
HUOM
- oranssi Y
SHP-ONE +
25
399 €4998,
79,9090-
tehokkaasti.
Teho 1.800W. Teräketjun ja laipan vaihto
sekä Viper 3 S3
• 10 kpl paineilmahylsyt,½” Turvajalkineet,
• kierrosluku 1450 rpm
• imutuotto 925 l, säiliö 200 l
• max. paine 10 bar
• kiilahihnaveto
• 2-sylinterinen, öljyvoideltu lohko
eur
UH5261
90
299 € Makita
Himmeä
-Sahausleveys 305mm/205mm,
LED
999,JIIRISAHA
astia 2,77€/l
39pensasleikkuri
Sähkökäyttöinen
TASKU1490,520
mm, 400W
sisäseinämaali
sahaussyvyys 65mm/36mm,
Makita UH5261
ERÄ
EY46A2X
rulla
terä
216x30mm,
LAMPPU
EYC201LS3T
EY7552X
Pensasleikkuri 520mm terällä. Kahden
79,90
paino 13,5 kg
2,7
l
199 €
55,-
XT200925
1990
MEG5004
tehokkaasti. Teho 1.800W. Teräketjun ja laipan vaihto sekä
kiristys ilman työkaluja. Säädettävä öljypumppu. Laippa
300mm. Ketjunopeus 14,5 m/s.
eur
Combokit
SieviCarbon Black
Light Boot Warm
Dual Voltage
•
Porakone & ruuvinväännin EY74A1
• Pyöröiskuväännin
EY75A2
nauhoilla,
vuorella
Meiltä myös laadukkaat
Makita
trimmerit!
Makita
PLM4627N
• 3kpl 18V 4,2Ah akkuja
MakitaVENETRAILERI
PLM5120
TPV1900K
9
Ruohonleikkuri
Avoinna:
eur
n. 500turvakytkimet antavat turvalkäden
Kulmahiomakone
valkoinen
Pyöröiskuväännin
lumeniatyöskentelyyn. Miellyttävä
lisuutta
(69,-)
astia
6,11€/l +käyntiääni.
sävytys
hiljainen
Teho 400W.
Dual Voltage
Heavy Duty
Paino 3,0kg.
-runko
9,0
l A900FN
max.Senco
vääntö
Motip
valkoinen
soveltuu sekä
Senco PC1010 jopa RUNKO470Nm!
TEKNISET
SPRAYT
astia
4,39€/l
+
sävytys
18V
että 14,4V
NAULAIN
KOMPRESSORIRunko
Esim. lasinpesu- , monitoimiöljy- ,
MDF-paneeli
akuille
50-9018V
mm nauloille
Voiteluvapaa ja hiljainen,
akuille
jarrupuhdistajaspray (300 - 750 ml)
Lotus NP95223
Alumiinirunko, naula- Tapettisopii mainiosti viimeistelyMaler Smart
90
7
30
3
€
995,- 199Esittelypäivän
eur tarjouksia!
Huippuluokan ladattavat ussyvyyden
työkalut
säätö, ammattikäyttöön(ovh.
Polttomoottorikäyttöinen
myymälä: 7-17, la 9-14,ruohonleikkuri.
naulaimen
690 €Keräävä, bioleikkaava tai sivulle heittävä,
uohonleikkuri
SK52171-36/47
50
1690
24
199
€
75,KEVYTApurisi
puutarhanhoidossa!
199
3950€
SAAPAS
Sähkökäyttöinen pensasleikkuri
520 mm, 400W
KEVYT- 65,399,SAAPAS
10,8V/1.5Ah,
vinväännin
kaksi akkua
MutterinväänninDual Voltage
Ketjusaha,
joka leikkaa kapealla terävarustuksella
Black
+ laukku, Carbon
takuu 3 v.
Siro 2 pohja- ja erittäin
sarja ½”, 17 osaa
Paineilmakompressori
5,5 kW / 400 V
ME
jatkovarsi 125 mm, öljytin, kestävät ja sporttiset puolikengät, kattomaali
9,0l • Laippa
1kpl 14,4V 4,2Ah
3kpl
Mukana
kiristys akku
ilman työkaluja. Säädettävä
öljypumppu.
öljypullo, ilmaliitin, jotka on varustettu alumiinivarvassuojalla kuusiokoloavain
ja teräksisellä naulaanastumissuojalla
99,90
astia
2,88€/l
300mm.
Ketjunopeus
14,5
m/s.
vapaa kierrosluku 7000 rpm
1kpl 14,4V 2,5Ah• • akku
18V 4,2Ah
akkuja
• antistaattinen Metabo
max. vääntövoima 310 Nm
• öljyn ja useiden kemikaalien JÄNISVERKKO
HUIPPUMakita UC3041A
• ilmaliitin ¼”
kesto (pohja)
SAMMUTIN
KGS
216
M
Sähkökäyttöinen ketjusaha
1,2 x 10 m, sinkitty liukutoiminnolla
CRX206
• koot: 36-47
TARJOUS!
18 l
Teholuokka
34A183B
Ketjusaha,
joka leikkaa
kapealla terävarustuksella erittäin
Pensasleikkuri 520mm terällä. Kahden
käden turvakytkimet antavat turvallisuutta työskentelyyn. Miellyttävä
hiljainen käyntiääni. Teho 400W.
Paino 3,0kg.
Light Boot Laces
99,EY74A1LS3T
ät,eishintaa
ilijht
nkkeY
iehet, le 90
m
ä
.
s
e
t
e
jn
PIPO +
stajat
Huom! m Porakone
t, marja &
MEG12
OY Moottori 140 varasto:
la 9-13 ja leveät pyörät.
cm3 7-17,
Suuret
Työkalut
käyttöön ja
VETOPYYHE
8x185x2070
uutuuksia
34
404naulakulma
€ myös
KOSTEUS- JA PÖLY
299,3,90 - 7,90) 247 €
Meiltä
laadukkaat Makita
trimmerit!
M2 TORK
o
Myymälä: Keskuskatu 2 88600 Sotkamo (08) 633 0880 Varasto: Ratatie 4, 044 533 6084
ympäripontattu,
m2
olttomoottorikäyttöinen ruohonleikrenkaan
varastossa.
leikkuuleveys
46cm.
Keskitetty
väri valkokoivu
täyttöön.
Arkki 20,5 x 40 cm, 300 m
pll
uri. Moottori 190 cm3. Bioleikkaava
leikkuukorkeuden säätö,
a sivulle heittävä, leikkuuleveys 51cm.
7 korkeutta. Paino
28,6 kg.
CRX3055
Avoinna:
eskitetty leikkuukorkeuden säätö, 5
20W,
1440 lumen
s
t
ruo umat
myymälä: 7-17, la 9-14, EY74A
t
hki
orkeutta. Kuulalaakeroidut pyörät.
- jarruton, 1-akselinen, P 570 cm, L163 cm, kokonaismassa
Elinikä 30 000 h
OY
EY7441WBPA
varasto: 7-17, la 9-13 Porako
aino 28kg.
825 kg, keulatuki säädettävissä kastamalla kuumasinkitty,
Työkalut
EY7441LE2S
CRX3055
vuotta
ruuvinv
Porakone
& Makita
ruurekisteröity ja katsastettu.
Myymälä: Keskuskatu 2 88600 Sotkamo
(08) 633 0880
Varasto: UC3041A
Ratatie 4, 044 533 6084
10W, 600 lumen
Porakone &
Carbon
LED VALONHEITTIMET
LIIKETUNNISTIMELLA
10
Pu
u
om
1990
ustakuu
39
eur
369,90
Makita PLM4628N
UJA
35 VUOTTA TYÖKAL
99
e
ruuvinväännin
vinväännin Sähkökäyttöinen ketjusaha
Dual Voe
Ketjusaha, joka leikkaa kapealla terävarustuksella
Carbon Black
2kpl akkuja
1kpl 14,4V 4,2Ah
Mukana
kiristys akku
ilman työkaluja. Säädettävä öljypumppu.
La
tehokkaasti. Teho 1.800W. Teräketjun ja laipan vaih
YLÄ-KAINUU – Tiistaina 13. lokakuuta 2015
14 KOTI JA ASUMINEN
Tunnelmaa ja yhdessäoloa
Perfect Home -sisustuskutsuilla
12.-24.10.
Marjut Lehto
[email protected]
markkinat
Suositut Perfect Home -sisustuskutsut ovat hyvä tapa kerätä yhteen ystäviä, hankkia itselleen kauniita ja
kestäviä sisustusesineitä sekä viettää tunnelmallinen parituntinen.
Kotimyyntikutsuilla ammattitaitoinen esittelijä esittelee tuotteet, ja
huolehtii, että tuotteet saapuvat tilaajilleen.
Sisustuskutsujen emäntänä pääsee kutsumaan ystävät ja tuttavat
omaan kotiinsa sekä loihtimaan tarjoiltavia.
Lisäksi Perfect Home tarjoaa
emännille sopimuslahjan sekä kiitoslahjoja, jotka ovat riippuvaisia
esittelyn myyntituloksesta.
30%
tuotteita vähintään -
KAJAANI Kauppakatu 28
ma–pe 10–17, la 10–15
23
h/vrk
SOTKAMO KainuuntieLASILIIKEPALVELUT
22
Tuotteita
rajoitetusti.
ma–pe 10–17, la 10–14
Tuotteet vaihtelevat myymälöittäin.
6140404
FAX (08) 6140 555
AVOINNA MA - PE 8 - 17 + PÄIVYSTYS
20 v.
”Koko”
Nuaskatu 5, Teollisuuskylä, 87400 KAJAANI
Palvelemme: ma-pe 8.00-16.00
Timperintie 15, Kajaani, p. 08 - 614 0000
[email protected]
Osa tuotteista uudistuu kolme
kertaa vuodessa ja yrityksellä on aina valikoimissa nykyaikaisia ja monipuolisia tuotteita.
Yritys on perustettu vuonna 1995
ja tuotteet myydään kotimyyntiesittelyissä. Tuote-esittelijöitä on Norjassa, Ruotsissa sekä Suomessa ja
pääkonttori sijaitsee Norjassa.
Suoramyynnin perusideana ovat
perusteelliset tuote-esittelyt, joissa
asiakas pääsee tutustumaan tuotteen toimintaan, kokeilemaan ja
muodostamaan oman mielipiteensä
tuotteesta.
Tämän jälkeen konsulentit ottavat tilaukset vastaan ja tuotteet toimitetaan emännälle.
Kainuun alueen esittelijöistä Anu
Moilanen toimii Suomussalmella,
Perfect Home on valtakunnallinen Mari Lukkari Sotkamossa sekä Sirkotimyyntiyritys, joka tarjoaa asiak- pa Junkkari Kajaanissa.
kailleen kodinsisustus- ja lahjatava– Kainuussa on tarvetta uusille
VM-Carpetin
ratuotteita.
esittelijöille, erityisesti joulun alla
TUULILASIT
edustus.
VM-Carpetin
edustus. logo
asennettuna
1 vuoden takuulla
edullisesti ja nopeasti
jopa odotellessa.
Marjut Lehto
esittelijöitä kaivattaisiin enemmän,
Anu Moilanen sanoo.
Tuote-esittelijäksi ryhtyvä saa
käyttöönsä aloituspaketin, josta löytyy kaikki, mitä tarvitsee päästäkseen alkuun.
Esittelijällä on mahdollisuus ansaita vuoden aikana kaksi matkaa,
Euroopan kohteeseen sekä Norjaan.
Matkojen tarkoitus on palkita kaikki, jotka ovat saavuttaneet hyvän
myyntituloksen.
Mattoideassa
alennusviikot
u
tu
ih
va
e
Mallistomm
Paljon mattoja -20% -30%
%
VM-Carpetin
edustus.
-50
VM-Carpetin
edustus.
logo
logo
Woodnotesin mattojen edustus.
Esimerkiksi kotimaiset räsymatot nyt 50 €/metri
logo
Tervetuloa iloisen palvelun Lasikeskukseen! Ja kuriiri kuljettaa!
www.lasikeskuskainuu.fi
Woodnotesin mattojen edustus.
TERVETULOA MATTOJEN MAAILMAAN
VM-Carpetin
www.facebook.com/mattoidea
edustus.
www.mattoidea.fi, ma-pe 10.30-17.00, la 10.00-14.00
Woodnotesin m
Kauppakatu 38, 87100 Kajaani (BioRexin talo)Woodnotesin mattojen edustus.
www.mattoidea.fi
TERVETULOA MATTOJEN MAAILMAAN
(tummassa alustassa)
www.mattoidea.fi
logo
C:0 M:0 Y:0 K:60
C:0 M:0 Y:0 K:60
C:0 M:0 Y:0 K:50
R:0 G:160 B:227
R:128 G:128 B:128
R:157 G:158 B:158
(tummassa alustassa)
C:0 M:0 Y:0 K:60
C:0 M:0 Y:0 K:60
C:0 M:0 Y:0 K:50
R:0 G:160 B:227
R:128 G:128 B:128
R:157 G:158 B:158
TERVETULOA MATTOJENTERVETULOA
MAAILMAAN
www.mattoidea.fi
MATTO
www.mattoidea.fi
Woodnotesin mattojen ed
(tummassa alustassa)
C:0 M:0 Y:0 K:60
C:0 M:0 Y:0 K:60
R:0 G:160 B:227
R:128 G:128 B:128
TERVETULOA
MATTOJEN MAAI
C:0 M:0 Y:0 K:50
R:157 G:158 B:158
www.mattoidea.fi
C:0 M:0 Y:0 K:60
C:0 M:0 Y:0 K:
R:0 G:160 B:227
R:128 G:128 B:
Aitan kätköistä!
HYGIENIC FLUSH WC-ISTUIN
Vallankumouksellinen
huuhtelutekniikka!
Helppo pitää puhtaana.
Avoimen huuhtelukaluksen ansiosta
paras huuhtelutulos.
PYYDÄ TARJOUS MYÖS SEINÄÄN
ASENNETTAVASTA WC-MALLISTA
AVOIN
HUUHTELUKAULUS
PERINTEINEN
HUUHTELUKAULUS
475,-
C:0 M:0 Y:0 K:60
C:0 M:0 Y:0 K:60
C:0 M:0
R:0 G:160 B:227
R:128 G:128 B:128
R:157 G:1
Kylpyhuonekalusteita
Näyttelypoistoja!
Yksittäiskappaleita
varastosta!
Hajakokoja
suihkuseiniä ja -ovia
POISTOHINTAAN
Kurkistus suodattimeen
- olisiko jo vaihdon paikka?
MEILTÄ SUODATTIMET NIIN
ILMANVAIHTOKOJEISIIN KUIN
KESKUSPÖLYIMURIINKIN
UUTUUS!
Nautic 1500 HF
Hyvienic Flush
WC-ISTUIN
• Hitaasti sulkeutuva
kansi
• Ceramicplus-lasite
Ei huuhtelukaulusta
- helppo pitää
puhtaana.
(tummassa
Tiistaina 13. lokakuuta 2015 – YLÄ-KAINUU
11
Tule tunnelmoimaan myymäläämme!
kynttilät
lasimaljat
kynttiläasetelmat
Kolmiulotteisuutta
sisustukseen
Marjukka Väisänen
[email protected]
Tapetteihinsa tympääntynyt selviää
syksyisestä sisustuspuuskastaan
helposti omin pikku kätösinkin, jos
osaa käyttää asennusliimaa.
Uusin villitys, kolmiulotteiset sisustuspaneelit, eivät painollaan säikäytä.
– 3D-paneelit ovat kevyitä, ja niitä on helppo käsitellä, kehuu Sotkamon Värisilmän kauppias Jouko
Hyvönen.
(ei Iittalan)
(alennus ovh:sta)
– Laatat voi työstää mattoveitsellä tai ihan saksilla halutun kokoisiksi.
Laattojen kiinnittämiseen seinään
tai vaikka kattoon riittää asennusliima tai liimatiivistemassa.
Siihen ei kukaan voi vedota, etteikö tarjolla olisi oikeaa väriä: laatat
myydään valkoisina ja jokainen voi
maalata ne mielekseen.
Eikä tässä tapauksessa uutta ilmettä sisustukseen hakeakseen tarvitse käsitellä kaikkia pintoja. Yksikin seinä riittää.
kaikki lyhdyt
(alennus ovh:sta)
(Tarjoukset voimassa ti 13.10. - to 15.10.15)
Kolmiulotteiset sisustuslevyt voi
maalata mieleisekseen.
3D-paneelin yksi myyntivaltti on
ekologisuus.
Esimerkiksi Mannerlaatta Oy:n
tekemät 3D-paneelit on valmistettu
kasviperäisistä materiaaleista, kuten
bambukuidusta, ruokosokerista ja
sellusta. Laatat vaimentavat ja eristävät ääntä.
Tervetuloa Tunnelma-iltaan
myymäläämme to 15.10. klo 17-19
- Tutustu syksyn uutuuksiin, kauniisiin kynttilä-asetelmiin,
kynttilöihin, lyhtyihin ja ihaniin sisustustuotteisiin!
Iittalan
KASTEHELMI ja
KIVI-TUIKUT
-25%
(alennus ovh:sta)
Kahden Iittala-tuikun ostajalle Kastehelmi-heijastin kaupan päälle!
- Lisäksi EXTRA-erikoistarjouksia
niin kauan kuin tuotteita riittää!
alkaa olla aika
kaivaa talvitakit varastosta!
pesemme toppatakit ja
-housut, talvihaalarit ja
muut ulkoiluvaatteet
edullisesti puolestasi!
puhdaspesu mukavasti puhdasta!
Seo hyrynsalmi, Tiilitörmäntie 2, puh. 08 741 005
Puolanka-lehti, ouluntie 1, puh. 08 653 2200
Taivalkoski, työpaja Savotta, haaraniementie 10,
puh. 040 725 4947 / 040 566 1346
Lamingon kukka- ja hautauspalvelu, Paltamo,
Lepikontie 15, puh. 08 871 807
Palvelemme:
Ma – pe
7.30 – 16.30
Kurimontie 17, Suomussalmi,
P. (08) 712 204, 0440 823 417
WWW.KIANTAKEITTIOT.FI
TIETO.TAITO.TAHTO
-15%
-20%
kynttilänjalat
Meillä voit maksaa myös
osamaksulla. Vaikkapa
tasaerin korottomasti!
Kysy lisää myyjältäsi!
(Kulut 7 e/kk)
- Maksuton mittaus- ja suunnittelupalvelu koko Kainuun alueella
- Keittiöt, komerot, WC-kalusteet, liukuovet, ovenvaihdot
- Erittäin laaja keittiökalustevalikoima mm. yli 150 tasokuosia!
- Laadukkaat CNC-työstetyt rungot, useita runkovärejä
- Laadukkaat Blumin helat ja mekanismit, takuu 10 vuotta
- Nopeat toimitukset, uusi keittiö jopa 2 viikossa!
- Toimitukset omalla jakoautolla sovittuna ajankohtana
- Asennuspalvelu, muista kotitalousvähennys!
- Taatusti kilpailukykyinen hinta. KYSY TARJOUS!
Sotkamon Keskusliike Oy
Kainuuntie 28 • p. 08-666 0037 • www.keskusliike.com
-tunnus takaa turvallisen asuntokaupan
OMAKOTITALOJA
Oh, 2 mh ja k; 76 m², Leväkoskentie, Vääkiö. Vv. 1956, puurakenteinen
omalla tontilla oleva rakennus, jossa
myös kellaritilassa sauna, talouskellari
ja tekninen tila. Tontilla myös ulkosauna ja 2 ulkorakennusta. Vesi johdetaan
lähteestä.
Hp. 33.000 €
4 h, k ja s; n. 100 m ², Paroonintie 11,
Hyrynsalmi. Vv. 1957 Viehättävä, peruskuntoinen, sähkölämmitteinen, puurakenteinen ns. 1½-kerroksinen omakotitalo, lähellä keskustan palveluja,
omalla tontilla. Tontilla on myös talousrakennus, jossa on halkovaja, aitta
ja autotalli.
Hp. 53.000 €
Oh, k, 3 mh, ask.h., khh ja s; 116 m²,
Haukkatie 15, Suomussalmi. Vv. 1991,
suorasähkölämmitteinen, tilava omakotitalo vuokratontilla. Rakennuksessa
on leivinuuni ja varaava takka. Tontilla
on autotalli, 2 varastoa ja halkovajan
käsittävä ulkorakennus.
Hp. 95.000 €
Oh, k, 3 mh, ask.huone ja s; 118 m²,
Joukokylä. Vv. 1969, puurakenteinen,
tiilivuorattu rakennus, vuokratontilla
kylän keskustassa. Rakennuksessa on
vesikeskuslämmitys ja kunnallinen vesihuolto. Rakennuksessa myös autotalli, halkovaja ja lj-huone.
Hp. 25.000 €
Oh, k, 3 mh ja s; 91 m², Kirkkotie,
Suomussalmi kk. Vv. 1966, remontoitu puurakenteinen, vesikeskuslämmityksellä varustettu omakotitalo omalla
3430 m²:n suuruisella tontilla. Rakennuksessa myös autotalli ja lämmönjakohuone. Remontit mm. rakennuksen
katto muutettu harjakattoiseksi, ikkunat uusittu, saunatilat remontoitu.
Tarjouksia otetaan vastaan.
Hp. 75.000 €
VAPAA-AJAN ASUNTOJA
Toimimme koko Kainuun alueella!
Varaa maksuton kotikäynti nyt! Saat yllätyslahjan!
Soita 044 279 0443 Suomussalmi-Kajaani
050 302 7029 Kuhmo-Sotkamo
Tule ja
tuo ystäväsikin!
Tupak., 2 mh, khh, saunatilat ja 2 WC,
asuinpinta-ala 102 m², kok.pinta-ala
119 m², Hossantie 305 C, Ruhtinansalmi. Vv. 2008, Tasokas vapaa-ajan
asunto omalla tontilla Poikkeusjärven
rannalla Hossassa. Rakennusta voi
käyttää myös ympärivuotisena asuntona. Rakennuksessa on maalämmöllä
oleva vesikiertoinen lattialämmitys
ja koneellinen ilmanvaihto.
Hp. 215.000 €
VAPAA-AJAN ASUNTOJA
Alak. tupak; yläk. 2 h ja aula, Pakolantie. Vv.1979, vanhoista hirsistä
pystytetty korkea hirsirakennus, jossa
on tiloja 2. kerroksessa. Tontti 2000
m² sijaitsee Iso Kumpujärven rannalla. Tontilla on päärakennuksen lisäksi
saunarakennus, grillikatos, hirsiaitta,
halkovaja, varasto sekä rannassa oleva laavu.
Hp. 65.000 €
Tupak.; n. 28 m²; Pieni Pesiöjärvi.
1970-lvulla valmistunut, puurakenteinen, remontoitu rakennus saaressa,
jossa myös varastorakennus ja saunarakennuksen valettu pohja. Saaren
pinta-ala 2,23 ha. Dieselkäyttöinen
aggregaatti.
Hp. 25.000 €
Tupak., mh ja s; 69 m², Vääräjärventie, Taivalkoski. Vv. 1996-97, omalla
tontilla oleva siisti hirsirakenteinen,
sähkölämmitteinen vapaa-ajan asunto.
Rakennuksessa on iso terassitila ja tilava parvi. Tontti on osaksi rinnetontti ja
se rajoittuu lampeen. Tontilla on myös
varasto-halkovajarakennus.
Hp. 82.500 €
Tupak. ja mh; 45 m², Myllyläntie. Vv.
2000, hirsirakenteinen, sähkölämmitteinen, lautavuorattu, noin 10 km:n päässä Suomussalmen keskustasta, Pesiöjärven rannalla, omalla tontilla oleva
vapaa-ajan asunto, lisälämmityksenä
2 takkaa. Tontilla myös vierasmaja,
saunarakennus ja varastorakennus.
Hp. 80.000 €
Tupa ja sauna, 15 m²; Myllyniementie
Korvua. Vv. 2012, siisti saunatuparakennus vuokratontilla Korvuajärven
rannalla. Rakennuksessa myös tilava
terassi, jossa kylpytynnyri. Sähköt on.
Hp. 43.000 €
3 h, k ja s: 79 m², Kokkoniementie.
Vv. 2011, siisti, hirsirakenteinen vapaaajan asunto Kiantajärven rannalla, tontti 2,75 ha, jolla myös savusauna/sauna,
vierasmaja, aitta ja 2 halkovajaa.
Hp. 195.000 €
ASUNTOESITTELY
Torstaina 15.10.2015 klo 17.00 – 18.00.
Omakotitalo osoitteessa Kenoveevantie 1, Suomussalmi.
Hp. 119.000 €
Tervetuloa!
Myymälät: Kurimontie 19 B 3, 89600 SUOMUSSALMI, 044 279 0443
avoinna ma-pe 8–16* ja sopimuksen mukaan.
Koulukatu 14, 88900 KUHMO, 050 302 7029,
avoinna ma-pe 10–17* ja sopimuksen mukaan.
* mittakäyntejä myös aukioloaikoina. Soita, jos tulet myymälään kauempaa ja varmista
suunnittelijan paikallaolo.
0500 280 254, www.etuovi.com, www.sskhoy.fi
Keskuskatu 16, Suomussalmi, avoinna: ma-pe 8 – 16
YLÄ-KAINUU – Tiistaina 13. lokakuuta 2015
10 KOTI JA ASUMINEN
Kodin turvalaitteiden
kysyntä nousee jatkuvasti
kysyimme
Mikä on kotisi tärkein esine?
Pertti Granqvist
Virpi Korhonen,
Sotkamo: Ukin
ja mummon
häälahjaksi saamasta astiastosta peräisin
oleva lautanen.
Lautanen komeilee minun
asunnon seinällä. En muista
tässä ja nyt
tarkkaan, mutta
se lienee peräisin 1940-luvulta.
Eila Leinonen,
Sotkamo: Minulle rakkain esine
on 20 vuotta sitten Pänusta ostamani taulu. Tstesheeni-taiteilijan tekemä taulu
kuvaa maalaismaisemaa Viipurin ja Pietarin
väliseltä
maantieltä.
Marjut Lehto
Ari Heikkinen,
Suomussalmi:
Televisio. Raskaan työviikon
jälkeen on mukava oikaista sohvalle ja alkaa
katsella
televisiota.
Miia Heikkinen,
Suomussalmi:
Pyykkikone on
tärkein tavara
kotonani. Ilman
sitä arki ei sujuisi.
Martti Huusko
Raili Huotari,
Kuhmo:
Matkapuhelin.
Sillä voi nykyään
hoitaa monia asioita. Ja se on
henkilökohtainen, tärkeä apuväline monessa
tilanteessa.
Seppo Mäntyjärvi, Kuhmo:
Tietokone. Ahkerana kirjoittana
erityisesti tietokoneen sanojenkäsittelyohjelman tekstintarkistusta käytän
usein aforismeja
kirjoittaessani.
Aino Isojärvi
Myös vakuutusyhtiöt
kiinnittävät enemmän
huomiota kodin turvavarusteluun. Sijoitus
näkyy kotivakuutuksen hinnassa.
Aino Isojärvi
[email protected]
– Pohjoisessa perinne on pitkään ollut se, että ovet pidetään aina avoimina. Nyt jo kysellään ammattilaisilta ohjeita ja vinkkejä, miten omaa
kotiansa voisi parhaiten suojata, kertoo Pohjolan Turvatekniikan toimitusjohtaja Petri Kinnunen.
– Siinä missä Etelä-Suomessa pidetään lähes itsestäänselvyytenä, että hälytinjärjestelmä asennetaan joka tapauksessa vaikkapa kesämökille, täällä tiedustelu laitteistoista on
yleensä seuraus konkreettisesta
epäilyksestä: joko arvellaan, että joku on käynyt luvattomasti omalla
tontilla, tai sitten vierailija on nähty
omin silmin. Varsinkin syrjäkylillä
yksityisasiakkaat lisääntyvät koko
ajan.
Mikäli huolestuneisuus painaa
mieltä, riippuen kiinteistön sijainnista ja koosta, alustava turvakartoitus voidaan tehdä jo puhelimitse.
– Meiltä löytyy peruspaketteja hälytysjärjestelmistä ja kameravalvontajärjestelmistä tallentimineen,
mutta myös yksilöllisesti räätälöityjä turvajärjestelmiä. Tyypillisimmin
valitaan liikeilmaisimen ja ovimagneetti-ilmaisimen sisältävä keskusyksikkö sekä pari kameraa piha-alueelle, Kinnunen kuvailee.
Hälytysjärjestelmän voi kytkeä
päälle auton keskuslukituksen tapaan kaukosäätimellä. Tarvittaessa
sitä pystyy ohjaamaan myös matkapuhelinsovelluksella.
Keskusyksikköön on lisäksi mahdollista aktivoida muita turvatoi-
Petri Kinnunen kertoo, että nykyään jo kysellään ammattilaisilta ohjeita ja vinkkejä, miten omaa kotiansa voisi parhaiten suojata.
mintoja, kuten palovaroitinjärjestelmän tai vesivahinkoilmaisimen. Vesivahinkotunnistimet sijoitetaan riskipaikkojen läheisyyteen, esimerkiksi pesukoneen tai astianpesukoneen yhteyteen.
– Järjestelmää on mahdollista yksilöidä esimerkiksi siten, että esimerkiksi lämpö-, häkä-, savu- ja kaasutunnistimet ovat päällä myös silloin, kun asukas on kotona.
Hälytysääneksi voi valita perinteisen sireenin, tai tieto hälytyksestä
voidaan ohjelmoida lähtemään suoraan omaan matkapuhelimeen, vartijalle tai hälytyskeskukseen.
– Tieto kulkee hyvin nopeasti ja
tunnistimet ovat nykyisin erittäin
tarkkoja. Myös turvakameroissa on
tätä nykyä täysteräväpiirto.
Hälytysjärjestelmän asennukseen
ei vaadita erillisiä lupia.
– Kameravalvontaa käytettäessä
kuitenkin vaaditaan rekisteriselostetta, jonka saa mukaan ostettaessa
tuotteen. Lisäksi kameravalvontaa
käytettäessä alueella on oltava selkeä ilmoitus, esimerkiksi kyltti tai
tarra ikkunassa, joka osoittaa, että
alueella on tallentava kameravalvonta. Usein jo tämä varoitus on hyvä
ennaltaehkäisevä keino asiattomalle
oleskelulle. Kameravalvonnalla saa
kuvata ainoastaan omaa, yksityistä
aluetta, Kinnunen tiivistää.
Kameratallennuksen tapahtumia
voi seurata muualta käsin päätelaitteella, mikäli tallennin on kytketty
verkkoon.
– Kameran voi esimerkiksi suunnata kuvaamaan vaikkapa oman
lemmikin touhuja sillä välin, kun
omistaja on poissa.
Etenkin vakuutusyhtiöt arvostavat kotiin asennettuja turvajärjestelmiä. Sijoitus näkyy kotivakuutuksen
hinnan laskussa.
– Vartiointipalveluja voi tiedustella myös lyhemmälle aikavälille, esimerkiksi lomamatkan ajaksi, mikäli
ei koe tarvetta varsinaiselle laitteistolle. Tällöin voidaan sopia, että vartija esimerkiksi käy asiakkaan koto-
na tarkistamassa, että kaikki on niin
kuin pitääkin.
Fakta
▪▪Pohjolan Turvatekniikka on
turvallisuusalan palveluja tarjoava yritys, joka on perustettu 2011
Suomussalmella.
▪▪Yrityksen myyntipalvelut katta-
vat koko Kainuun alueen.
▪▪Ympärivuorokautisia vartiointi-
palveluja on saatavilla Ylä-Kainuun, Kuhmon, Nurmeksen ja
Juukan alueille.
▪▪Yrityksen kotisivut löytyvät
osoitteesta www.pohjolanturvatekniikka.fi.
▪▪Hälytysjärjestelmän asennuk-
seen ei vaadita erillisiä lupia.
▪▪Kameravalvontaa käytettäessä
vaaditaan rekisteriseloste ja alueella on myös oltava selkeä ilmoitus tallentavasta kameravalvonnasta.
K A I S A L A A J A K A I S TA
“Verkkopelaajan valinta nr. 1”
“Yksinkertaisesti fantastinen.”
“Räjähtävää suorituskykyä!”
“Järjettömän nopea!”
TUTUSTUMISKATSELUSSA
www.kaisanet.fi/tototv
UUSI AIKAKAUSI
KAISA KUITU
300M/100M
39
Ensimmäinen vuosi alk.
90
€/kk
LUE LISÄÄ OSOITTEEStA: WWW.KAISANET.FI
Tiistaina 13. lokakuuta 2015 – YLÄ-KAINUU
15
Sibeliusta
Valmistunut
Suomussalmen FM Inka Keränen valmistui filosofian tohtoriksi 17.8.2015 Jyväskylän
kirkossa
yliopiston bio- ja ympäristötieteiden
Suomussalmella on mahdollisuus
osallistua Jean Sibeliuksen 150-vuotisjuhlaan. Suomussalmen kirkossa
kajahtavat syntymäpäivän kunniaksi Sibeliuksen sävelet laulaen ja soittaen.
Suomussalmen seurakunnan järjestämässä konsertissa esiintyvät
lyyris-dramaattinen sopraano Margit Tuokko ja baritoni Hannu Holma.
He esittävät Sibeliuksen yksinlauluja Anni Holman säestyksellä.
Ohjelmistossa ovat ainakin harvemmin esitetyt laulut op. 86 Höstkväll sekä op. 88 Var det en dröm.
Konserttiin on vapaa pääsy. Olet
lämpimästi tervetullut nauttimaan
upeasta musiikista.
Sibelius soi Suomussalmen kirkossa
sunnuntaina 18. lokakuuta kello 15.
Vanhempien
esimerkki
vaikuttaa
kypärän
käyttöön
Kainuun kouluille toteutetun kyselyn tulokset osoittavat, että vanhempien esimerkillä on suuri vaikutus
lasten pyöräilykypärän käyttöön.
Kypärää käyttävien vanhempien
lapset käyttivät selvästi yleisemmin
kypärää kuin kypärää käyttämättömien vanhempien lapset. Ilmiö oli
havaittavissa selvästi sekä ala- että
yläkoululaisten keskuudessa.
Kainuun liikenneturvallisuustoimija järjesti toukokuussa 2015 pyöräilykypäräkyselyn kaikille Kainuun
kouluille. Kysely tehtiin ala- ja yläluokkien oppilaille sekä opettajille ja
henkilökunnalle. Kyselyyn vastasi
1387 alakoulujen ja 996 yläkoulujen
oppilasta. Kyselyn tavoitteena oli
selvittää oppilaiden kypärän käyttöastetta, syitä kypärän käyttöön tai
käyttämättömyyteen sekä opettajien ja vanhempien esimerkin vaikutusta lasten kypärän käyttöön.
Kysely osoitti, että alakoululaiset
käyttivät kypärää selvästi yläkoululaisia enemmän. Alakoululaisista 56
prosenttia ilmoitti käyttävänsä aina
kypärää, mutta yläluokkalaisista ainoastaan 9 prosenttia.
Vanhempien kypärän käytöllä on
merkitystä
Vanhempien esimerkki vaikutti
sekä ala- että yläkoululaisten kypärän käyttöön. Mikäli oppilaan vanhemmat käyttivät kypärää, alakoululaisista 80 prosenttia ja yläkoululaisista 29 prosenttia ilmoitti käyttävänsä aina kypärää. Jos vanhemmat
eivät käyttäneet kypärää, olivat vastaavat osuudet 46 ja 3 prosenttia.
Kyselytulokset osoittivat, että kypärän käytössä on vielä paljon puutteita sekä lapsilla että aikuisilla.
Usein saatetaan kuvitella, että kypärän käyttäminen ei ole tärkeää jos
pyöräillään vain lyhyitä matkoja tai
kevyen liikenteen väylillä, jossa törmäysmahdollisuus moottoriajoneuvoon on pieni. Pyöräilijän yleisin tapaturma on kuitenkin kaatuminen
yksin, ja myös silloin pyöräilijä satuttaa useimmiten päänsä. Kypärän
käyttö aina pyöräiltäessä on tärkeää.
laitokselta. Pääaineena ekologia ja
evoluutiobiologia. Keränen on valmistunut ylioppilaaksi vuonna 2003
Suomussalmen lukiosta.
Puhelinnumeromme ovat:
Ilmoitus- ja tilausasiat:
010 665 9014
Myyntipäällikkö Titta Toivanen
040 751 1749
Juttuasiat: 050 365 3666
Toivo Johannes
MANNINEN
s. 26.3.1929
k. 20.9.2015
Rakkaudella kaivaten
Signe
Seija perh.
Pekka perh.
Seppo perh.
Taina perh.
Matti perh.
Petri perh.
sisko ja veljet perh.
sukulaiset ja ystävät
KAIKENLAISTA
SUOMUSSALMEN KUNTA
ÄMMÄNSAAREN
NUORISOTALO ON
MUUTTANUT ALVARIIN!
osoite: Ervinkatu
Rakas puolisoni, isämme,
ukkimme ja isoukkimme
1.
Vaikka puhdasta kultaa sydän ois,
se kuitenkin uupuu ja sammuu pois.
Vain muistot ja rakkaus jäljelle jää.
Rakkaamme on siunattu läheisten läsnä ollessa 2.10.2015.
Kiitämme osanotosta.
Kahvilatoiminta on loppunut, sen sijaan nuoret saavat itse
leipoa keittiötiloissa pitsoja ja sämpylöitä tai lämmitellä
omia eväitä!
Tervetuloa!
Rakkaamme
Ohjaaja Janne Keränen: 044 777 3183.
Kalle Eino
Aukioloajat: maanantaina ja tiistaina kello 10-18.00,
keskiviikko, torstai ja perjantai kello 12-20.
SEPPÄNEN
s. 30.12.1921 Suomussalmi
k. 3.10.2015 Kainuun keskussairaala
lääkärit
Lääkäreiden vastaanottopäivät
Kysy myös päivystyksestä
• Röntgenlääkäri Anita Hiltunen
ma 19.10. Ultraäänitutkimukset.
Mm. Vatsa, nivelet ja kilpirauhanen.
• Sisätautien erikoislääkäri Pertti
Kuusela to 22.10. Mm. sydänfilmit,
rasitus-EKG, diabetes ja Holtertutkimukset.
• Kirurgi Esko Ripaoja pe 23.10.,
ke 11.11. ja ma 23.11. Mm. kaikki
kirurgiset taudit, pkl-toimenpiteet,
peräpukamat, luomenpoistot, tukija liikuntaelinsairaudet, urheiluvammat, tapaturmat, eläkeasiat,
työkyvyn arvioinnit, ajokortti- ja
asetodistukset.
• Gynekologi Eeva Kajalo to 3.12.
Naistentautien ja synnytysten
erikoislääkäri.
• Alaraajatutkimukset ja tukipohjalliset fysioterapeutti Markku
Vikström pe 20.11.
Uusimme myös reseptit,
Kela korvaa osan kuluista!
Lähetteemme ovat voimassa
terveyskeskuksen
laboratoriotutkimuksiin ja
myös röntgenkuvauksiin.
Kauppakatu 5
Nyt myös nettiajanvaraus
www-sivuiltamme
www.kuhmonlaakaripalvelu.fi
PÄIVYRI
Tänään on tiistai 13. lokakuuta 2015.
Kaivaten
Martti ja Eeva
Saara
Leena
Pauli
Timo ja Hanna
Mikko ja Jaana
Meeri ja Juha
lastenlapset
lapsenlapsenlapset
sisko ja veljet
sukulaiset
Taivaassa, ratki taivaassa
on autuus määrätön. Enkelten
pyhäin seurassa on riemu ääretön
ja kasvoista niin kasvoihin myös
nähdään Herra korkehin,
Herramme Sebaot.
Virsi 617:1
Ukki, ansaitset kiitoksen kauneimman,
levon tyynen ja rauhaisan.
Lastenlapset
Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan
perjantaina 30.10.2015 klo 11.30 Suomussalmen siunauskappelissa.
Muistotilaisuus Ämmänsaaren seurakuntakeskuksessa.
Pyydämme ilmoittamaan osallistumisesta isämme muistotilaisuuteen 25.10.2015
mennessä p. 040 823 9581 (Leena) tai 050 567 3086 (Martti).
Kaunis kiitos Ämmänsaaren Palvelutalon henkilökunnalle isän hyvästä hoidosta.
Aurinko nousee kello 7.49 ja laskee kello 17.50.
Nimipäiviään viettävät:
Ti: Tanja, Taina, Taija
Ke: Elsa, Elsi, Else
To: Helvi, Heta
Pe: Stella, Sirkku, Sirkka
La: Saana, Saaga, Saini
Su: Satu, Luukas, Luka, Säde
Ma: Uljas
Ihminen, tunne itsesi! Se on kaiken elämänviisauden
alku.
Sokrates
ASIANTUNTEVAA
HAUTAUSALAN PALVELUA
SURUN KOHDATESSA
Kauppakatu 13, Suomussalmi
P. 0400 282 652
www.hautauspalvelulehto.fi
www.ylakainuu.fi