Liikuntatieteen päivien abstraktit

Transcription

Liikuntatieteen päivien abstraktit
IX Liikuntatieteen päivät 10.–11.6.2015
Kaikki urheilun tähden:
huippu-urheilijoiden elämän ja identiteetin hallinta
urheilusponsoroinnin paineissa
ASIKAINEN E
Helsingin yliopisto, valtiotieteellinen tiedekunta,
Yleisen valtio-opin laitos.
Asiasanat: Huippu-urheilu, urheilusponsorointi, elämänhallinta, identiteetti,
uusliberalismi, hallintamentaliteetti
Tutkielma selvittää, miten suomalaiset
huippu-urheilijat hallitsevat elämiään ja
identiteettejään urheilusponsoroinnin paineissa. Samalla se ilmentää, miten ja missä
määrin urheilusponsorointi toimii hallinnan
mekanismina, joka vaikutuksensa kautta
ohjailee urheilijoita. Tutkimustarpeen perustana on urheilusponsoroinnin taloudellisen
ja kulttuurillisen merkityksen kasvu viime
vuosikymmenien aikana huippu-urheilussa,
sekä kapeaksi jäänyt tieteellinen keskustelu
urheilusponsoroinnin piirissä. Sponsoroinnin merkityksen kasvun taustalla vaikuttava
huippu-urheilun poliittisen, taloudellisen
ja kulttuurillisen verkoston synty liittää
tutkielman havainnot laajempaan urheilukulttuurilliset rajat rikkovaan kontekstiin.
Nykyurheilun ja urheilusponsoroinnin
muutokset ovat luoneet ehdollisuuksien
ja mahdollisuuksien todellisuuden, jossa
urheilijat elävät ja itseään hallitsevat tänä
päivänä. Kompleksisen ja osin abstraktin urheilijoiden elämän ja identiteetin hallinnan
ymmärryksen saavuttamiseksi tutkielmassa
käytetään neo-foucalt’laiseen tieteentraditioon pohjautuvaa uusliberalististen hallintamentaliteettien ajattelujärjestelmää. Hallintamentaliteettien tarjoamat ajattelutavat luovat
työkalun ymmärtää urheilijoiden elämän ja
identiteetin hallinnan tapoja urheilusponsoroinnin paineissa
Tutkielman aineisto koostuu kahdeksasta
teemahaastattelusta. Haastatellut ovat suomalaisia kansainvälisen tason yksilölajien
urheilijoita, jotka ovat kilpailleet 2000-luvun
aikana kesä- tai talviolympialaisissa. Haastatelluista urheilijoista neljä edustaa niin
kutsuttuja elämäntapalajeja ja toiset neljä
niin sanottuja perinteisiä lajeja. Analyysimenetelmänä käytetään laadullista menetelmää,
narratiivis-diskursiivista analyysitapaa, joka
mahdollistaa kokemusperäisen tiedon analyysin ja tukee tutkielman teoreettisen viitekehyksen luomaa ajattelujärjestelmää.
Aineiston pohjalta luodaan neljä elämän
76
LIIKUNTA & TIEDE 52 • 2–3 / 2015
ja identiteetin hallinnan narratiivia, jotka
havainnollistavat urheilijoiden itsen hallintaa sponsoroinnin paineissa; proaktiivit,
karpaasit, yrittäjät ja kapinalliset. Sponsoroinnin vaikutuksen aste ja merkitys vaihtelevat merkittävästi urheilijakohtaisesti.
Aineistosta esiin nousseissa narratiiveissa
sponsoroinnin vaikutus urheilijoiden elämän
ja identiteetin halllintaan vaihteli tietoisesta
sponsoroinnin vaikutusta vastaan kamppailemisesta tiedostomattomiin sponsoreiden ja
oman elämän intressien yhteensovittamisen
hallintaan. Havaintojen pohjalta nousee
myös näkemys, jossa pelkästään urheilijoiden elämä ei tule hallituksi vaan urheilijuuden ymmärrys siirtyy sponsoroinnin myötä
yhä hallittumpaan muottiin, jonka määrittely
tapahtuu vahvasti taloudellisen regiimin piirissä. Sponsoroinnin tarjoaman taloudellisen
turvan saavuttamiseksi urheilijat ovat yhä
enemmän pakotettuja hallitsemaan itseään
markkinaehtoisten normien mukaisesti.
Urheilusponsorointi tuokin moninaisen
paineiden kentän, joka asettaa valitsemaan
ne tavat, joilla poikkeuksellisen vaativan
elämänkulun mahdollistaminen toteutuu.
Vaikka sponsorointi asettaa ehtoja oman
itsen ja elämän hallinnan tavoille, ei urheilijoiden tuulisen ja karikkoisen elämänkulun
valinnan taustalla ole niinkään maallisen rikkauksien tavoittelu vaan intohimoinen rakkaus urheilemiseen. Urheilijoiden elämän ja
identiteetin hallinta sponsoroinnin paineissa
onkin kuin nuorallakävelyä, joka sisältää
alituista riskien ja valintojen punnitsemista
urheilemisen rakkauden tähden.
Osallistuu nuortentutkimuskilpailuun
Motoriikan havainnointi­
lomake (MOQ-T-FI) opettajille motorisen oppimisen
vaikeuksien tunnistamiseen
ASUNTA P1, VIHOLAINEN H2, AHONEN T3,
RINTALA P1
1
Liikuntakasvatuksen laitos, Jyväskylän yliopisto,
2
Kasvatustieteen laitos, Jyväskylän yliopisto,
3
Psykologian laitos, Jyväskylän yliopisto
Asiasanat: DCD, Kehityksellinen koordinaatiohäiriö, MOQ-T-FI, mittarin arviointi,
seulonta
TAUSTA: Kehityksellisiä motorisen oppimisen vaikeuksia esiintyy noin 5–6 %:lla
kouluikäisistä (APA 2013). Vaikka kehityk-
sellinen koordinaatiohäiriö onkin yleinen,
häiriö on vielä laajalti tuntematon ja alidiagnosoitu. Standardoitujen motoristen testien
suorittaminen on usein kallista ja aikaa
vievää. Motorisen oppimisen vaikeuksien
tunnistaminen olisi kuitenkin tärkeää, sillä
varhain aloitetulla ja tehokkailla tukitoimilla
luodaan pohjaa myöhemmälle motoriselle
kehitykselle ja ennaltaehkäistään toissijaisia
biopsykososiaalisia pulmia. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisia
seulontalomakkeita maailmalla on käytössä
kehityksellisen koordinaatiohäiriön tunnistamiseen ja valita yksi lomake jatkokehitykseen suomalaisille liikuntaa opettaville
opettajille.
MENETELMÄT: Systemaattisen kirjallisuuskatsauksen avulla arvioitiin olemassa
olevia seulontalomakkeita. Valitun lomakkeen, hollantilaisen Motoriikan havainnointilomakkeen (MOQ-T), suomalaiseen kulttuuriin kääntäminen suoritettiin Beaton ym.
(2000) antamien yleisten ohjeiden mukaan.
Kahden esitestausaineiston (pilotti 1: n=33
ja pilotti 2: n=193) tulosten perusteella kerättiin suomalaiset viitearvot 6–9-vuotiaille
lapsille (n=850). Motoriikan havainnointilomake (MOQ-T-FI) haluttiin kaikkien
saataville, joten siitä kehitettiin sähköinen,
helppokäyttöinen lomake (www.ekapeli.fi/
MOQ-T). Lomakkeen psykometrisiä ominaisuuksia varten reliabiliteettia (sisäinen
yhdenmukaisuus, rinnakkaisarviointi ja toistomittaus) ja validiteettia (rakenteen validiteetti, samanaikainen validiteetti, erotteleva
validiteetti, ennustevaliditeetti) testattiin
SPSS (20) ja MPLUS (7.0) ohjelmien avulla
ja opettajilta kerättiin lisäksi palautetta lomakkeen täyttämisestä.
TULOKSET: Mittarin sisäinen johdonmukaisuus oli erinomainen (Cronbachin alpha
α=,97). Faktorianalyysien perusteella MOQT-FI rakenne vastasi alkuperäistä MOQ-T
-lomaketta, 18 väittämää jakaantui kahteen
faktoriin: yleiseen motoriseen toimintaan ja
käsialaan / hienomotoriikkaan. Lomakkeen
sensitiivisyys 6–9-vuotiailla on 90,6 % ja
spesifisyys 68,8 %. Yhtäpitävyysvaliditeetti
on kohtalainen myös muiden motorisia oppimishäiriöitä arvioivien mittareiden (DCDQ
sekä MABC-2) kanssa. Toistettavuudesta
tarvitaan kuitenkin vielä lisää tutkimusta
suuremmilla aineistoilla, jotta lomakkeen
reliabiliteettia voitaisiin arvioida luotettavimmin. Jatkossa olisi myös mielenkiintoista
tutkia kulttuurista validiteettia ja tehdä maiden välisiä vertailuja.
JOHTOPÄÄTÖKSET: Pätevyyden osalta
Motoriikan havainnointilomaketta (MOQ-TFI) voidaan suositella oppilaiden motorisen
oppimisen vaikeuksien tunnistamiseen kouluympäristössä. Opettajat kokivat lomakkeen
helppokäyttöisenä ja nopeana työkaluna.
IX Liikuntatieteen päivät 10.–11.6.2015
WHO:n kansanterveys­
tavoitteet fyysisen aktiivi­
suuden lisäämisessä on
mahdollista saavuttaa
BORODULIN K, WENNMAN H,
MÄKI-OPAS T, JOUSILAHTI P
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
Asiasanat: liikuntapolitiikka, liikuntasuositukset, maailman terveysjärjestö,
terveysliikunta, terveyspolitiikka, väestötutkimus
TAUSTA: WHO on julkaissut kansantautien ehkäisyn ja hoidon toimintaohjelman
vuosiksi 2013−2020, joka kohdistuu neljään
tautiryhmään: sydän- ja verisuonitaudit, syöpäsairaudet, diabetes ja krooniset keuhkosairaudet. Sairauksien ehkäisyssä kiinnitetään
huomiota elintapatekijöihin: tupakointi,
epäterveellinen ravinto, liikunnan puute ja
haitallinen alkoholin käyttö. WHO:n toimintaohjelman liikuntaa koskevana tavoitteena
on, että riittämättömästi liikuntaa harrastavien osuus väestössä vähenisi 10 prosenttia
vuoden 2010 tasosta vuoteen 2025 mennessä.
MENETELMÄT: Aikuisväestön (25–64vuotiaat) liikuntaa on kysytty osana Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL)
kansallista FINRISKI-tutkimusta. Lasten ja
nuorten liikunta mitattiin osana THL:n Kouluterveyskyselyä.
TULOKSET: Kuntoliikunnan harrastaminen aikuisikäisillä on lisääntynyt tasaisesti
viime vuosikymmeninä, mutta työmatkaliikunta ja työn ruumiillinen rasittavuus ovat
vähentyneet. Peruskoululaisten, lukiolaisten ja ammattioppilaitosten opiskelijoiden
raportoima vapaa-ajan liikunta lisääntyi
vuosina 2001−2013 ainoastaan peruskouluja lukioikäisillä tytöillä. Kuntoliikunnassa
WHO:n tavoite tarkoittaisi riittämättömästi
liikkuvien (alle 3t/vko rasittavan tehoista
kuntoliikuntaa) osuuden laskua 67 %:sta
60 %:iin miehillä ja 73 %:sta 66 %:iin naisilla.
Tavoite vastaa kohtalaisen hyvin aktiivisuuden muutostrendiä vuodesta 1982 vuoteen
2012 ja on mahdollista saavuttaa mikäli tämä
kehityssuunta jatkuu. Työmatkaliikunnassa
tavoitteen saavuttaminen tarkoittaisi riittämättömästi työmatkallaan liikkuvien (alle
30 min/pvä) osuuden vähentymistä 88 %:sta
79 %:iin miehillä ja 80 %:sta 72 %:iin naisilla. Tavoitteen saavuttaminen vaatii erityispanosta työmatkaliikunnan lisäämisessä.
Lapsilla ja nuorilla tavoitteen saavuttaminen
vaatisi vapaa-ajallaan kuusi tuntia tai sen alle
viikossa liikkuvien osuuden laskua 79 %:sta
71 %:iin peruskoulun pojilla, 85 %:sta
77 %:iin peruskoulun tytöillä, 75 %:sta
68 %:iin lukion pojilla, 85 %:sta 77 %:iin
lukion tytöillä, 86 %:sta 77 %:iin ammattioppilaitosten pojilla ja 94 %:sta 85 %:iin ammattioppilaitosten tytöillä. WHO:n tavoite
on mahdollista saavuttaa peruskoulussa ja
lukiossa, jos nykyinen vuosien 2010–2013
kehityssuunta jatkuu.
JOHTOPÄÄTÖKSET: Jos muutokset
vapaa-ajan kuntoliikunnassa, työliikunnassa
ja työmatkaliikunnassa jatkuvat nykyisen
suuntaisina, niin WHO:n tavoitteet aikuisten
liikunnan osalta tullaan saavuttamaan. Jos
vapaa-ajan liikunnan trendi pysyy nykyisen kaltaisena, saavutetaan WHO:n tavoite
riippumatta muutoksista työ- tai työmatkaliikunnassa. Lasten ja nuorten kohdalla
WHO:n tavoitteet (tunti reipasta liikuntaa
päivässä) on niin ikään mahdollista saavuttaa. Erityisenä haasteen ovat ne väestöryhmät, joissa liikunta-aktiivisuus on vähäisintä:
vanhemmat ikäluokat, matalasti koulutetut
sekä maaseutualueilla asuvat. Työmatkaliikunnan lisääminen tulee olemaan haasteellisin tehtävä, johtuen autoistumisesta ja työelämän nopeista muutoksista. Työtä tehdään
yhä enenevästi kotona ja osa-aikaisesti, eikä
jokapäiväistä työmatkaa ole edes tarjolla.
Väestön ikärakenteen muutoksesta johtuen
yhä suurempi väestön osa on eläkeläisiä, jolloin vapaa-ajan liikunnan merkitys lisääntyy
ja sen edistämiseen tulee panostaa aiempaa
aktiivisemmin. Kansallisena tavoitteena on
kaksinkertaistaa riittävästi terveysliikuntaa
harrastavien määrä vuoteen 2020 mennessä,
mikä on WHO:n tavoitteisiin nähden haasteellisempi tehtävä.
Lasten ja nuorten itsenäisen ja aktiivisen liikkumisen monet ympäristöt
BROBERG A
Aalto-yliopisto, Maankäyttötieteiden laitos
Asiasanat: itsenäinen liikkuminen, kevyt
liikenne, yhdyskuntarakenne, ympäristön
lapsiystävällisyys, arkiliikkuminen,
paikkatieto, pehmoGIS
Lasten liikkumisen aktiivisin kulkutavoin
ja itsenäisesti on raportoitu vähentyneen
kaikkialla läntisessä maailmassa. Suomalaiset lapset harrastavat liikuntaa aikaisempaa
enemmän, mutta ohjaamaton vapaa-ajan
liikkuminen sekä matkojen taittaminen jalan
tai pyörällä ovat vähentyneet. Siirtyminen
omaehtoisesta kävelemisestä ja pyöräilemisestä autossa kuljetettavaksi ei voi olla vaikuttamatta lasten arkiliikkumisen määrään
ja sitä kautta terveyteen ja hyvinvointiin.
Tarvitaankin tietoa siitä, millaiset yhdyskuntarakenteen piirteet tukevat lasten ja nuorten
aktiivista ja itsenäistä liikkumista.
Väitöstutkimuksessani
tarkastellaan
lasten liikkumista Turussa ja pääkaupunkiseudulla. Työssäni pyrin selvittämään,
mitkä yhdyskunnan rakenteelliset piirteet
mahdollistavat itsenäisen liikkumisen käyttäen aktiivisia kulkutapoja. Samalla kehitän
uusia tapoja käsitteellistää ympäristö, jonka
voidaan katsoa vaikuttavan lasten ja nuorten liikkumisvalintoihin. Lähestyn näitä
tutkimuskysymyksiä paikkaan sitoutuvalla
pehmoGIS-menetelmällä. Menetelmä mahdollistaa aineiston keräämisen tutkimuksen
kohteilta, lapsilta ja nuorilta, jotka pääsevät
kertomaan koulumatkastaan ja määrittelemään itselleen merkitykselliset paikat, sekä
kertomaan liikkumisestaan näihin paikkoihin. Väitöskirjan muodostavat julkaistut
artikkelini löytyvät Google Scholar -profiilistani osoitteesta https://scholar.google.fi/
citations?user=qzQsb5sAAAAJ.
Tulokseni osoittavat, että tärkein liikkumisen valintoihin vaikuttava tekijä on kuljettava matka. Sitä kautta rakennetun ympäristön
tiiviys monissa muodoissaan näyttäytyy
keskeisenä liikkumisen tapaa ja itsenäisyyttä ennustavana tekijänä. Kohtuullisen
tiivis ympäristö tukee lasten itsenäisyyttä
ja aktiivisuutta, kun kaikkein tiiveimmissä
kaupunkiympäristöissä käytetään julkisia
kulkuneuvoja ja autoa, usein vanhempien seurassa. Kaupunkikeskustat tarjoavat
lapsille ja nuorille kuitenkin monipuolisia
mahdollisuuksia kokemiseen ja tekemiseen.
Tulosten perustella voidaan sanoa, että
kaupunkisuunnittelussa ja liikunnanedistämisessä ei tulisi rajoittua vain erityisesti lapsille ja nuorille suunnattuihin ympäristöihin,
vaan käsitellä koko kaupunkia mahdollisesti
liikkumaan kannustavana ympäristönä. Uudet asuinalueet tulisi kytkeä osaksi olemassa
olevaa kaupunkirakennetta, jotta itsenäisen
liikkumisen mahdollistavan joukkoliikenteen järjestäminen on mahdollista.
Tutkittaessa ympäristön ja liikkumisen
välisiä yhteyksiä huomio pitäisi kiinnittää
lasten ja nuorten lukuisiin merkityksellisiin
paikkoihin ympäristöineen. Myös kuljettujen reittien ympäristöllä vaikuttaa olevan
yhteys kulkutapaan ja liikkumisen itsenäisyyteen. Kun kiinnostuksen kohteena on
fyysinen aktiivisuus, paitsi kulkutapaa myös
liikkumisen itsenäisyyttä tulisi tiedustella.
Ympäristön piirteiden ja liikkumisen yhteyksiä tutkittaessa kuljetun matkan pituus tulee
aina ottaa huomioon.
Osallistuu nuorten tutkimuskilpailuun
LIIKUNTA & TIEDE 52 • 2–3 / 2015
77
IX Liikuntatieteen päivät 10.–11.6.2015
Fyysisen suorituskyvyn ja
rasvakudoksen määrän
yhteydet kognitioon
6–8-vuotiailla lapsilla
HAAPALA EA1, LINTU N1, VÄISTÖ J1,
ROBINSON LE2, VIITASALO A1, LINDI V1,
LAKKA TA1
1
Biolääketieteen yksikkö, Itä-Suomen yliopisto,
2
School of Kinesiology, University of Michigan,
USA
Asiasanat: Liikunta, fyysinen kunto,
lapset, kognitio
TAUSTA: Lapsilla huono kestävyyskunto,
matala neuromuskulaarinen suorituskyky ja
runsas rasvakudoksen määrä on yhdistetty
heikompaan kognitiiviseen suorituskykyyn,
mutta näiden tekijöiden toisistaan riippumattomia yhteyksiä sekä yhdysvaikutuksia
kognitioon on tutkittu vähän. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää kestävyyskunnon, neuromuskulaarisen suosituskyvyn
ja kehon rasvakudoksen määrän toisistaan
riippumattomia yhteyksiä sekä näiden tekijöiden yhdysvaikutuksia kognitioon lapsilla.
MENETELMÄT: Yhteensä 403 lasta (202
poikaa, 201 tyttöä, 6–8v) osallistui tutkimukseen. Kestävyyskunto mitattiin maksimaalisella polkupyöräergometritestillä ja
kestävyyskunnon mittarina käytettiin testissä saavutettua maksimaalista työkuormaa
jaettuna rasvattomalla pehmytkudosmassalla. Neuromuskulaarista kuntoa mitattiin
50-metrin sukkulajuoksutestillä, 15-metrin
juoksutestillä, vauhdittomalla pituushypyllä, istumaannousutestillä, tasapainotestillä,
eteentaivutustestillä, hienomotoriikkaa mittaavalla box and block -testillä ja puristusvoimatestillä, jotka pisteytettiin analyysejä
varten. Neuromuskulaarisen suorituskyvyn
kuvaamiseksi laskettiin yhteen kaikki neuromuskulaarisen kunnon osatekijöiden pisteet.
Motorisen suorituskyvyn laskemiseen käytettiin 50-metrin sukkulajuoksutestin, tasapainotestin ja box and block -testin tuloksia.
Kehon rasvakudoksen määrä mitattiin kaksienergiaisella röntgensädeabsorptiometrialla.
Kognitiota mitattiin RaveninColoured Progressive Matrices (RCPM) -testillä. Aineisto
analysoitiin lineaarisella regressioanalyysillä
ja kovarianssianalyysillä.
TULOKSET: Heikompi neuromuskulaarisen suorituskyvyn (β=0,138, P<0,01)
ja motorisen suorituskyvyn (β =0,190,
P<0,001) kokonaistaso olivat yhteydessä matalampiin pisteisiin RCPM testissä. Lisäksi
huonompi aika 50-metrin sukkulajuoksu-
78
LIIKUNTA & TIEDE 52 • 2–3 / 2015
testissä (β= –0,144, P<0,01) sekä runsaampi
virheiden määrä tasapainotestissä (β =–0,133
P<0,05) olivat yhteydessä matalampiin RCPM-pisteisiin. Lapsilla, jotka kuuluivat motorisen suorituskyvyn osalta alimpaan kolmannekseen, oli matalammat RCPM-pisteet
kuin muilla lapsilla (P<0,05). Lapsilla, jotka
kuuluivat kehon rasvakudoksen määrän
perusteella alimpaan tai ylimpään kolmannekseen, oli matalammat pisteet RCPMtestissä kuin keskimmäiseen kolmannekseen
kuuluvilla lapsilla (P<0,05). Ero keskimmäiseen ja ylimpään kolmannekseen kuuluvien
lasten tulosten välillä ei kuitenkaan ollut
tilastollisesti merkitsevä huomioitaessa neuromuskulaarinen tai motorinen suorituskyky
(P≥0,08). Lisäksi erityisesti niillä lapsilla,
jotka kuuluivat alimpaan kolmannekseen
kehon rasvakudoksen määrän ja motorisen
suorituskyvyn perusteella sekä niillä jotka
kuuluivat ylimpään kolmannekseen kehon
rasvakudoksen määrän ja alimpaan kolmannekseen motorisen suorituskyvyn perusteella, oli matalammat RCPM-pisteet verrattuna
lapsiin, joilla oli parempi motorinen suorituskyky ja/tai jotka kuuluivat keskimmäiseen kolmannekseen kehon rasvakudoksen
määrän perusteella (P<0,05). Havaitut
yhteydet olivat voimakkaampia pojilla kuin
tytöillä. Kestävyyskunto ei ollut yhteydessä
kognitioon.
JOHTOPÄÄTÖKSET: Parempi neuromuskulaarinen ja motorinen suorituskyky olivat
yhteydessä parempaan kognitioon. Kognitiivinen suorituskyky oli matalampi erityisesti niillä lapsilla, joilla heikko motorinen
suorituskyky yhdistyi matalaan tai korkeaan
rasvaprosenttiin.
Osallistuu nuorten tutkimuskilpailu
Ala- ja yläkoululaisten
fyysinen aktiivisuus eri
vuorokaudenaikoina
HAAPALA HL1,2, HIRVENSALO MH2,
KULMALA J1, HAKONEN H1,
KANKAANPÄÄ A1, LAINE K1,
LAAKSO L2, TAMMELIN TH1
1
LIKES-tutkimuskeskus, 2Liikuntakasvatuksen
laitos, Jyväskylän yliopisto
Asiasanat: liikunta, liikkumattomuus,
lapset, nuoret, alakoulu, yläkoulu
TAUSTA: Liikkuva koulu -ohjelman tavoitteena on aktiivisempi ja viihtyisämpi
koulupäivä. Tämän tutkimuksen tarkoituk-
sena oli kuvata ja arvioida ala- ja yläkoulun
oppilaiden välisiä eroja objektiivisesti mitatussa fyysisessä aktiivisuudessa arkipäivinä
eri vuorokaudenaikoina.
MENETELMÄT: Aineisto kerättiin ohjelman pilottivaiheen alkumittauksissa syksyllä
2010. Tutkittavina oli 319 tyttöä ja poikaa
1.–9. luokilta (7–15-vuotiaita) kuudesta eri
koulusta. Oppilaiden reipas liikunta (≥2296
cpm, aktiivisuusluku) ja liikkumaton aika
(≤100 cpm) mitattiin objektiivisesti ActiGraph (GT3X) kiihtyvyysanturilla seitsemän
peräkkäisen päivän aikana. Tässä tutkimuksessa tarkasteluun valittiin arkipäivät.
Reippaan liikunnan ja liikkumattoman ajan
(min/tunti) keskiarvot laskettiin alakoulun
(luokat 1–6) ja yläkoulun (luokat 7–9) oppilaille klo 6–24. Ala- ja yläkoulun oppilaiden
välisiä eroja vertailtiin t-testillä.
TULOKSET: Koko päivän aikana (klo
6–24) alakoulun oppilaille kertyi reipasta
liikuntaa keskimäärin 68 minuuttia ja yläkoululaisille 47 minuuttia. Liikkumatonta
aikaa kertyi alakoululaisille 12 tuntia ja 37
minuuttia ja yläkoululaisille 14 tuntia ja 18
minuuttia arkipäivän aikana.
Alakoulun oppilaille tuli enemmän reipasta liikuntaa kuin yläkoulun oppilaille klo
7–14 ja klo 16–18 välillä (p < 0,001). Erot
reippaan liikunnan määrässä ala- ja yläkoululaisten välillä kuitenkin tasoittuivat klo
18:sta eteenpäin. Yläkoulun oppilailla oli
enemmän liikkumatonta aikaa kuin alakoulun oppilailla klo 7–20 välillä (p < 0,001),
mutta ikäryhmien välillä ei ollut enää eroa
klo 20:n jälkeen.
JOHTOPÄÄTÖKSET: Alakoulun oppilaat
olivat yläkoululaisia fyysisesti aktiivisempia
arkipäivinä. Erot näkyivät erityisesti päiväaikaan tasoittuen iltaa kohden. Koulupäivän
aikana tehdyillä valinnoilla voi olla suuri
merkitys oppilaiden arkipäivien fyysisen aktiivisuuden kokonaismäärässä, ja huo­miota
tulisi kiinnittää etenkin yläkouluikäisten
fyysisen aktiivisuuden edistämiseen.
Osallistuu nuorten tutkimuskilpailu
IX Liikuntatieteen päivät 10.–11.6.2015
Toisen tavoite on toisen
keino – liikuntaan liittyvät
ratkaisut hyvinvoinnin
edistämisen välikappaleina
suomalaisessa lähiössä
Sydänpotilaan liikunnallisen kuntoutuksen vaikutus
terveydenhuollon kustannuksiin ja terveyteen
liittyvään elämänlaatuun
HAKAMÄKI M
HAUTALA A, KIVINIEMI A, MÄKIKALLIO T,­
KOISTINEN P, RYYNÄNEN O-P, HUIKURI H,
TULPPO M
Liikunnan ja kansanterveyden edistämissäätiö
LIKES
Verve Oulu, Oulun yliopisto, Oulun kaupungin­
Asiasanat: Hallinnonalojen yhteistyö,
hyvinvointi, liikuntapolitiikka, peliteoria
TAUSTA: Taustalla ovat opetus- ja kult-
tuuriministeriön
tulevaisuuskatsauksen
”Osaa­misella ja luovuudella hyvinvointia”
toi­­mintaympäristökuvauksessa 2014 esitetyt
näkemykset siitä, miten mm. liikuntapolitiikan keinoin vaikutetaan hyvinvointiin ja miten luottamuksen kulttuurin rakentaminen
tapahtuu eri hallinnonalojen yhteistyönä.
MENETELMÄT: Aineisto koostuu Jyrki
Kataisen hallitusohjelman perusteella käynnistetyn Asuinalueiden kehittämisohjelman
yhden kaupungin yhtä lähiötä koskevasta
hyvinvointiohjelmasta ja siinä tehtyjen liikuntaan ja fyysiseen aktiivisuuteen liittyvien
osien toteuttamisen seuranta- ja arviointiasiakirjoista, -materiaaleista ja -havainnoista
vuosina 2013–2015. Aineistosta on arvioitu
osapuolten tavoitteita ja pyrkimystä vaikuttavuuteen eli keinoja ja investointeja sekä
niiden sovittamista osaksi hyvinvointiohjelman kokonaisuutta.
TULOKSET: Hyvinvointiohjelmassa liikunta keinona on palvellut mm. maahanmuuttajien kotoutumisen, asuinalueyhteisöllisyyden, tasa-arvon, terveyden edistämisen,
työllistämisen, nuorisotyön, iltapäivätoiminnan sekä perheiden hyvinvoinnin ja kestävän kehityksen tavoitteita. Tuottavimpia
hankkeet ovat pääsääntöisesti olleet silloin,
kun fyysinen aktiivisuus tai liikunta on saatu
kytkettyä laajempiin päämääriin ja toisten
osapuolten tai sektoriviranomaisten tai toimijoiden yhteisiin intresseihin. Luottamus
rakentuu parhaiten silloin, kun järjestelyyn
osalliset voivat odottaa vastavuoroisesti hyötyjä, joihin eivät omin avuin yltäisi.
JOHTOPÄÄTÖKSET: Vaikuttavuus lasketaan tuottona eli palautuksen suhteena investointiin. Jatkuvassa ei-nollasummapelissä
rationaalinen toimija maksimoi hyötynsä
toimimalla yhteistyössä ja sopeuttamalla toimintaansa muiden päämääriin. Kun toisen
tavoite on toisen keino, investointi ja sen
tuotto lasketaan jokaiselle osapuolelle eri
tavalla ja niiden arvo on jokaiselle erilainen.
sairaala, Itä-Suomen yliopisto
Asiasanat: Sydänpotilas, liikunnallinen
kun­toutus, terveydenhuollon kustannukset
TAUSTA: Liikunnallinen sydänkuntoutus
on vähentänyt ennenaikaista kokonaiskuolleisuutta noin 20% ja sydänkuolleisuutta
noin 30% verrattuna tavanomaiseen sydänpotilaan jatkohoitoon. Lisäksi liikunnallisten sydänkuntoutusohjelmien on todettu
vähentävän terveydenhuollon kustannuksia
esimerkiksi Yhdysvalloissa. Liikunnallisen
sydänkuntoutuksen kustannusvaikuttavuutta ei ole aikaisemmin tutkittu Suomessa, eikä
ulkomaisten tutkimustulosten suora soveltaminen Suomen oloihin ole perusteltua muun
muassa terveydenhuoltojärjestelmien erojen
vuoksi. Tämän tutkimuksen (ClinicalTrials.
gov, RecordNCT01916525) tarkoituksena oli
selvittää miten liikunnallinen sydänkuntoutus vaikuttaa koettuun terveyteen liittyvään
elämänlaatuun (15D) ja terveyspalveluiden
käytöstä syntyviin sekä erikoissairaanhoidon
että perusterveydenhuollon kustannuksiin
verrattuna tavanomaiseen sydänpotilaan jatkohoitoon.
MENETELMÄT: Tutkimukseen osallistui 204 Oulun yliopistolliseen sairaalaan
äkillisen sydäntapahtuman (ACS, Acute
Coronary Syndrome) vuoksi ohjautuneita
potilaita (72% miehiä, ikä 61±11 vuotta, BMI
28±4 kg/m2, ejektiofraktio 63±10%, 86%:lla
beetasalpaaja-lääkitys). Potilaat arvottiin
liikunnallisen sydänkuntoutuksen (n=109)
ja tavanomaisen jatkohoidon (n=95)
ryhmään. Kuuden kuukauden mittainen
liikuntaharjoittelu ohjelmoitiin kansainvälisten suositusten mukaisesti. 15D täytettiin
sairaalassa ennen kotiin pääsyä ja kuuden
kuukauden kohdalla. Erikoissairaanhoidon
ja perusterveydenhuollon käytöstä syntyviä
kustannuksia mitattiin laskutuksen määränä.
Sydänsairauden vuoksi käytettyjä palveluita
arvioitiin erikseen ja kaikkia terveydenhuollon palveluiden käytön kustannuksia yhteensä sisältäen kuntoutuksen kustannukset. Tulokset analysoitiin intention-to-treat-mallin
mukaisesti.
TULOKSET: Liikunnallinen sydänkuntoutusryhmä käytti terveydenhuollon palveluita sydänsyistä keskimäärin 621±1329€
potilasta kohden ja vastaavasti tavanomaisen
jatkohoidon ryhmässä 1396±4154€/potilas
(p=0,152). Kun kaikki terveydenhuollon
käytön kustannukset ja liikunnallisen kuntoutuksen kustannukset huomioitiin, kuntoutusryhmän kustannukset olivat keskimäärin 1001±1635€/potilas ja tavanomaisen
jatkohoidon ryhmässä 1497±4170€/potilas
(p=0,105). 15D muuttui kuntoutusryhmällä
(n=78) -0,001 ja vastaavasti tavanomaisen jatkohoidon ryhmällä (n=78) -0,018
(p=0,121). Ryhmät eivät poikenneet toisistaan alkutilanteessa 15D:n (kuntoutusryhmä
0,908 vs. tavanomaisen jatkohoidon ryhmä
0,900, p=0,509), iän, sukupuolijakauman,
BMI:n, fyysisen kunnon, lääkitysten tai minkään kliinisen muuttujan kuten ejektiofraktion ja metabolisten riskitekijöiden suhteen
(p=ns kaikille muuttujille).
JOHTOPÄÄTÖKSET: Liikunnallinen sy­
dänkuntoutus osoittautui kustannusvaikutukseltaan trendinomaisesti halvemmaksi
verrattuna tavanomaiseen jatkohoitoon kuuden kuukauden seurannan aikana. Terveyteen liittyvä elämänlaatu pysyi liikunnallisen
sydänkuntoutuksen ryhmässä ennallaan ja
heikkeni hieman tavanomaisen hoidon ryhmässä, mutta ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä ryhmien välillä.
Muutokset korkeakouluopiskelijoiden kunto- ja
hyötyliikunnassa vuosina
2000–2012
HENTILÄ A1, MIETTINEN I2, KUNTTU K2,
TAMMELIN T3, VENOJÄRVI M4,
KORPELAINEN R5,6
1
Oulun ammattikorkeakoulu, 2Ylioppilaiden tervey­
denhoitosäätiö, 3LIKES-tutkimuskeskus, 4Itä-­
Suomen yliopisto, Lääketieteen laitos, 5Oulun
Diakonissalaitoksen Säätiö, Liikuntalääketieteellinen klinikka, 6Oulun yliopisto, Center for Life
Course and Systems Epidemiology.
Asiasanat: nuoret aikuiset, fyysinen aktiivisuus, liikuntatrendit, opiskelijatutkimus
TAUSTA: Ikävaihetta 18–35-vuotta on kuvattu liikuntasuhteen vaaran vuosiksi. Tämä
on aikaa, jolloin turvallinen rooli entisten
viiteryhmien kesken katkeaa ja tilalle tulevat
uudenlaiset ympäristöt haasteineen. Samalla
kilpailupainotteinen liikunta alkaa osittain
jäädä kuntoilun ja terveysliikunnan varjoon.
LIIKUNTA & TIEDE 52 • 2–3 / 2015
79
IX Liikuntatieteen päivät 10.–11.6.2015
Opiskeluaikana rakennetaan perustaa omasta hyvinvoinnista huolehtimiseen ja liikuntatottumuksiin tulevaisuudessa. Laajassa,
valtakunnallisessa tutkimuksessa selvitettiin
yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa
opiskelevien hyöty- ja kuntoliikunnan muutoksia vuodesta 2000 vuoteen 2012. Kyseessä
on ensimmäinen tutkimus korkeakouluopiskelijoiden liikunnan muutoksista.
MENETELMÄT: Kohderyhmänä olivat alle
35-vuotiaat perustutkintoa suorittavat suomalaiset korkeakouluopiskelijat. Aineistona
käytettiin Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön (YTHS) toteuttamia valtakunnallisia korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimuksia
vuosilta 2000, 2004, 2008 ja 2012. Vuosina
2000 ja 2004 tutkimukset tehtiin yliopistoopiskelijoiden keskuudessa (n=5030), vuosina 2008 (n=9967) ja 2012 (n=9992) mukana
olivat myös ammattikorkeakouluopiskelijat.
Vastausaktiivisuus vaihteli eri vuosina 63
prosentista 44 prosenttiin. Ammattikorkeakouluopiskelijoiden keski-ikä vaihteli eri
vuosina 23–24-vuoden välillä ja vastaavasti
yliopisto-opiskelijoiden 24–25-vuoden välillä. Tilastolliset analyysit tehtiin SPSS Statistics for Windows 21 ohjelmalla. Analyysissa
tarkasteltiin muuttujien jakaumia frekvensseinä ja prosenttiosuuksina. Eri vuosien välinen tilastollinen merkitsevyys analysoitiin
One-Way ANOVA -menetelmällä.
TULOKSET: Korkeakouluopiskelijoiden
hyötyliikunta lisääntyi vuodesta 2000 vuoteen 2012. Vuosien 2008–2012 välillä pieneni
myös hyötyliikuntaa vähiten harrastavien, alle 15 minuuttia päivässä liikkuvien yliopistoja ammattikorkeakouluopiskelijoiden osuus.
Kuntoliikuntaa harrastavien osuudessa ei
tapahtunut yhtä selvää kasvua, ja esimerkiksi
päivittäin kuntoliikuntaa harrastavien määrä
oli hieman vähentynyt. Tulokset olivat pääosin samansuuntaisia yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa opiskelevilla.
JOHTOPÄÄTÖKSET: Tämän tutkimuksen
perusteella korkeakouluissa opiskelevien liikunta näyttää lisääntyneen 2000-luvulta lähtien, mikä antaa aiempia käsityksiä valoisamman näkökulman korkeakouluopiskelijoiden liikuntamäärän suunnasta. Korkeakouluopiskelijoiden liikuntapalvelujen käytön
selvittämiseen ja tarjontaan kaivataan lisää
tutkimusta. Opiskelijoiden fyysisen kokonaisaktiivisuuden mittaaminen objektiivisesti
olisi tarpeen. Liikkuvien ja liikkumattomien
opiskelijoiden profilointi lisäisi ymmärrystä
siitä, mitkä asiat liittyvät aktiiviseen liikkumiseen ja toisaalta vähäiseen liikkumiseen.
Se myös edesauttaisi opiskelijoiden fyysisen
aktiivisuuden edistämistä.
80
LIIKUNTA & TIEDE 52 • 2–3 / 2015
Suomalaisten aikuisten
fyysisen aktiivisuuden
muutos ja pysyvyys laseri
-tutkimuksen seurantatutkimuksissa vuosina 2007 ja
2011
HIRVENSALO M1, TELAMA R1, YANG X2,
HUTRI-KÄHÖNEN N4, VIIKARI J3, RAITAKARI OT3, MÄKELÄ K1, TAMMELIN TH2
1
Liikuntakasvatuksen laitos, Jyväskylän yliopisto,
2
LIKES-tutkimuskeskus, 3Sydäntutkimuskeskus,
Turun yliopisto ja Kliininen fysiologia ja isotooppi­
lääketiede, Turun yliopistollinen keskussairaala,
4
Tampereen yliopisto ja Tampereen yliopistollinen
sairaala
Asiasanat: objektiivisesti mitattu fyysinen­
aktiivisuus, aikuiset, seuranta­tutkimus
TAUSTA: Askelmittari on edullinen ja
helppokäyttöinen väline fyysisen kokonaisaktiivisuuden arviointiin ja seurantaan.
Väestötasoisia seurantatutkimuksia, joissa
samoilta henkilöiltä olisi kerätty askelmittarituloksia useamman vuoden välein, ei
ole aikaisemmin toteutettu Pohjoismaissa.
Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää
lähtötilanteessa vuonna 2007 suomalaisten
30–45-vuotiaiden päivittäisiä askelmääriä
ja verrata niitä samoilta henkilöiltä vuonna
2011 kerättyihin tuloksiin. Askelmääriä vertailtiin myös aktiivisuuluokitukseen: erittäin
alhainen (<5000 askelta/päivä) ja aktiivinen
(>10000 askelta/päivä) (Tudor-Locke & Bassett 2004). Lisäksi selvitettiin askelmäärien
pysyvyyttä tutkimusjakson aikana.
MENETELMÄT: Tiedot kerättiin osana
Lasten Sepelvaltimotaudin Riskitekijät (LASERI) -tutkimusprojektin 27- ja 31-vuotisseurantaa. Tutkimukseen otettiin mukaan
ne henkilöt, jotka pitivät mittaria vähintään
kahdeksan tuntia päivässä 5 päivänä viikossa
molempina ajankohtina (n=1049). Tutkimuksessa käytettiin OmronWalking Style
One (HJ-152R-E) askelmittaria, joka mittaa
askelten kokonaismäärän lisäksi aerobiset
askeleet. Aerobiset askeleet syntyvät 10 minuutin yhtäjaksoisesta kävelystä (vähintään
60 askelta/minuutti), juoksusta ja muusta
vastaavasta liikkeestä. Aineistoa kuvattiin
frekvenssien, mediaanien ja keskiarvojen
avulla naisten ja miesten ryhmissä arkipäivinä ja viikonlopun päivinä. Askelmäärien
vertailu suhteutettiin mittarin pitoaikaan
(askeleet/tunti). Askelmäärien muutokset
tutkimusvuosien välillä laskettiin parittaisen
t-testin avulla ja pysyvyyttä arvioitiin Spearmanin järjestyskorrelaatioiden avulla.
TULOKSET: Naiset ottivat päivittäin
enemmän askeleita kuin miehet (p<0,001)
molempina tutkimusajankohtina. Naisilla askelten määrä lisääntyi vuodesta 2007 (7991)
vuoteen 2011 (8392)(p<0,001). Miesten askelmäärissä ei tapahtunut tilastollisesti merkitsevää muutosta. Tutkimuksen osallistujille
kertyi arkipäivisin enemmän askeleita kuin
viikonlopun päivinä ja viikonloppuisin kertyi enemmän aerobisia askeleita (p<0,001).
Huomattava osa tutkimuksen osallistujista
oli askelmäärällä mitattuna melko passiivisia,
naisista 13 % ja miehistä viidesosa otti alle
5000 päivittäistä askelta molempina vuosina.
Kansainvälisen aikuisväestön suosituksen
10 000 askelta päivässä täytti 21 prosenttia
naisista ja 18 prosenttia miehistä vuonna
2007. Vuonna 2011 suosituksen täytti naisista 28 prosenttia ja miehistä 20 prosenttia.
Askelmäärät korreloivat tutkimusvuosien
välillä positiivisesti mutta melko alhaisella
tasolla. Voimakkaimmat korrelaatiot havaittiin arkipäivinä (r = 0,475–0,574, p<0,001).
Miesten korrelaatiot olivat hieman korkeampia kuin naisten korrelaatiot (miehet r =
0,282–0,574, naiset 0,275–0,506).
JOHTOPÄÄTÖKSET: Askelten kokonaismäärä kasvoi naisilla tutkimusvuosien välillä
jonkin verran, kuitenkin viidesosa miehistä
ja 13 prosenttia naisista oli edelleen inaktiivisia vuonna 2011. Viikonlopun askelten ja
aerobisten askelten pysyvyys oli alhaisempi
kuin arkipäivien kokonaisaskelten pysyvyys,
joka kertoo todennäköisesti siitä, että työja työmatkaliikunta pysyy mittausvuosien
välillä samankaltaisena ja viikonloppuihin
painottuva harrastusliikunta muuttui jonkin
verran enemmän. Naisten alhaisemmat pysyvyyskorrelaatiot saattavat kuvata naisten
suurempaa herkkyyttä fyysisen aktiivisuuden muutoksille aikuisiässä.
Patruunat liikunnan asialla:
liikunta osana teollisuuden
sosiaalitoimintaa suomes­
sa ja jämsänkoskella1920–
1970-luvuilla
HUHTANEN K
Liikuntakasvatuksen laitos, Jyväskylän yliopisto
Asiasanat: liikunta, urheiluhistoria,
teollisuusyritykset, teollisuusyhdyskunnat, tehdaspaternalismi, sosiaalitoiminta
Pro gradu -tutkielmassani kuvailen suomalaisten teollisuustyönantajien organisoimaa liikuntatoimintaa 1920–1970-luvuilla
IX Liikuntatieteen päivät 10.–11.6.2015
valtakunnallisena ja paikallisena ilmiönä.
Tutkielman kirjallisuuskatsauksessa tarkastelen, millaisia tavoitteita, toteutusmuotoja
ja merkityksiä teollisuusyritysten liikuntatoiminta on saanut yhteiskunnassa tutkimusajanjaksona. Yhtyneet Paperitehtaat
Oy:n (Yhtyneet) Jämsänkosken tehdasyhdyskuntaan syventyvällä tapaustutkimuksella kuvaan yksittäisen teollisuusyrityksen
liikuntatoiminnan erityispiirteitä ja merkitystä paikallisen liikuntakulttuurin muotoutumisessa. Tutkimuksessani tukeudun
historiantutkimuksen ja historiallisen sosiologian tutkimusmenetelmiin. Teollisuuden
liikuntatoiminnan muutoksen tarkastelussa
hyödynnän periodisointia eli tutkittavan
ilmiön toiminnan jaottelua tiettyihin toisistaan erottuviin aikakausiin.
Kirjallisuudessa teollisuustyönantajien
organisoimaa liikuntatoimintaa on tarkasteltu teollisuuden terveydellisen sosiaalitoiminnan osa-alueena. Teollisuuden
sosiaalitoiminnalla on ollut keskeinen
asema suomalaisissa teollisuusyrityksissä ja
-yhdys­kunnissa 1970-luvulle vaikuttaneessa
tehdaspaternalistisessa johtamistavassa, jonka ytimen muodosti teollisuustyönantajien
autoritäärinen ja laaja-alainen huolenpito
työntekijöistään. Sosiaalitoimintaa harjoittamalla työnantajat pyrkivät parantamaan
työntekijöidensä hyvinvointia, sitoutumista
ja työilmapiiriä mutta myös varmistamaan
yritystensä tuottavuutta ja taloudellista menestystä. Teollisuuden sosiaalitoiminta sai
valtakunnallisesti yhtenäisempiä muotoja
1920-luvun jälkeen, kun teollisuustyönantajat lisäsivät vastuutaan työntekijäperheidensä
elinolosuhteiden kehittämisestä. Monipuolisimmillaan teollisuuden sosiaalitoiminta oli
1940–50-luvuilla, vaikka sen toimintamuodot saivat vuosien aikana yritys- ja paikkakuntakohtaisia painotuksia.
Teollisuuden sosiaalitoiminnan muiden
osa-alueiden tavoin teollisuustyönantajien
organisoima liikuntatoiminta systematisoitui ja monipuolistui Suomessa 1970-luvulle
saakka. Liikuntatoiminnan ymmärrettiin
edistävän työntekijöiden fyysistä ja henkistä
hyvinvointia sekä parantavan työyhteisön
sosiaalisia suhteita ja yhteishenkeä. Toisaalta
liikunta- ja sosiaalitoimintaa käytettiin moniin työnantajien näkökulmasta hyödyllisiin
mutta kritisoituihin tarkoituksiin kuten
työntekijöiden elämän laaja-alaiseen kontrollointiin 1920–30-luvuilla. Erityisesti maaseudun syrjäisissä teollisuusyhdyskunnissa
kuten Jämsänkoskella teollisuustyönantajat
toimivat asukkaiden liikunnan yleisten edellytysten luojina. Maailmansotien välisenä
aikana teollisuustyönantajat kehittivät jo
systemaattisesti yhdyskuntiensa liikuntaolosuhteita, virittivät niiden seuratoimintaa ja
järjestivät työntekijäperheilleen suunnattuja
liikunta-aktiviteettejä. Toisen maailmanso-
dan jälkeistä hyvinvointiyhteiskuntaa rakennettaessa vastuuta liikuntatoiminnoista
siirrettiin vähitellen yhteiskunnan muille
toimijoille.
Yhtyneet tuli 1920–70-luvuilla tunnetuksi karismaattisista patruunajohtajista sekä
laaja-alaisesta sosiaalitoiminnasta. Tehdasyhdyskuntiensa liikuntatoimintaa Yhtyneet
vahvisti kokonaisvaltaisesti, vaikka historiankirjoituksissa päähuomio on kohdistunut
yhtiöjohdon tukemaan kilpaurheiluun. Tehdasyhdyskunnissa tehtaiden sosiaaliosastot
vastasivat, että yhtiön rakentamat liikuntapaikat ja -toiminnot palvelivat eri asukasryhmiä, soveltuivat työkyvyn ylläpitämiseen sekä sopivat yhteen kunnan ja liikuntaseurojen
liikuntatarjonnan kanssa.
Osallistuu nuorten tutkimuskilpailuun
Vartalon lihasvoimien
muutokset selän jäykistysleikkauksen jälkeen
ILVES O1, NEVA M2, HÄKKINEN K3,
DEKKER J4, KRAEMER W5, TARNANEN S1,
PIITULAINEN K1,6, YLINEN J6, KAISTILA
T2, JÄRVENPÄÄ S6, HÄKKINEN A1,6
1
Terveystieteiden laitos, Jyväskylän yliopisto,
2
Ortopedian ja traumatologian osasto, Tampereen
yliopistollinen sairaala, 3Liikuntabiologian laitos,
Jyväskylän yliopisto, 4Department of Rehabilitation
Medicine and Department of Psychiatry,
VU University Medical Center, Netherlands,
5
Department of Human Sciences, The Ohio State
University, USA, 6Fysiatrian osasto, Keski-Suomen
sairaanhoitopiiri, Jyväskylä
Asiasanat: Keskivartalo, voima, isometrinen voima, alaselkä, alaselkäkipu,
leikkaus, liikuntaharjoittelu
TAUSTA: Alaselän jäykistys- eli spondylodeesileikkaus on länsimaissa nopeasti lisääntynyt leikkaus. Yleisimmin sitä käytetään
stabiloimaan instabiileja liikesegmenttejä
hermojen vapautusleikkausten yhteydessä.
Sekä leikkauksen, että sitä edeltäneen pitkittyneen kivun seurauksena paraspinaalilihaksissa esiintyy usein lihasatrofiaa. Tämän
tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia keskivartalon lihasvoimaa ja sen muutoksia ennen
leikkausta ja vuosi leikkauksen jälkeen.
MENETELMÄT: Kaikkiaan 194 lannerangan jäykistysleikkauspotilasta osallistui tutkimukseen. Heistä 66 % oli naisia, ikä keskimäärin 61 (SD 12) vuotta ja kehon paino
78 (15) kg. Leikkauksen yleisin indikaatio
oli joko degeneraation tai spondylolyysin
(nikaman kaaren höltymän) aiheuttama nikamasiirtymä. Lisäksi jäykistysleikkauksia
tehtiin selkärankakanavan ahtauman, toistuvien välilevyn pullistumien, selkärangan
rappeuman, aiempien leikkausten jälkitilan
ja skolioosin takia. Selkäkivun mediaanikesto (IQR) ennen leikkausta oli 30 (18,66)
kk. Tutkimuksessa vartalon lihasten maksimaalista isometrista flexio- ja extensiovoimaa (newton, N) mitattiin dynamometrilla
seisoma-asennossa. Voimista laskettiin ekstensio-/fleksiovoimasuhde ja kehon painoon
suhteutettu voima kilogrammoina. Lisäksi
selkäkipua mitattiin VAS-kipujanalla (0–100
mm).
TULOKSET: Ennen leikkausta selkäkivun
voimakkuus oli keskimäärin 63 (SD 27) mm
ja se väheni vuoden seurannassa 25 (26)
millimetriin (p<0,001). Ennen leikkausta
selän ojentajalihasten ja koukistajaliohasten
voimat olivat 205 (144) N ja 295 (172) N ja
ne paranivat vastaavasti 53 (95%LV: 37; 70)
N ja 69 (95%LV: 53; 85). Ekstensio-/fleksiovoimasuhde oli 0,75 (0,38) lähtötilanteessa,
eikä se muuttunut seuranta-aikana merkitsevästi. Selän ojentajavoima/paino -suhde
oli 0,27 (0,18) ennen leikkausta ja muutos
oli 0,07 (95%LV: 0,05; 0,09) vuoden aikana.
Vastaavasti vartalon koukistajavoima/paino
-suhde oli 0,38 (0,20), muutoksen ollessa
0,09 (95%LV: 0,07; 0,11).
JOHTOPÄÄTÖKSET: Ennen leikkausta
voimatasot olivat heikot ja selkäkipu huomattavan voimakasta. Vaikka selkäkipu
väheni leikkauksen jälkeen ja paranemista
lihasvoimissa tapahtui, jäi kehon painoon
suhteutettu voimataso noin kolmannekseen terveiden arvoista. Terveillä vartalon
ojentajavoima/paino -suhteen on raportoitu
olevan ~0,80–1,00 ja koukistajavoima/paino
-suhteen ~0,65–0,80. Lisäksi tutkittavilla
selkälihasten voima oli heikompi suhteessa
vatsalihaksiin, kun taas terveillä ojentajat
ovat yleensä koukistajia vahvemmat suhdeluvun vaihdellessa välillä 1.1–1.3. Näin ollen
pitkäjänteinen keskivartaloa vahvistavaliikuntaharjoittelu on tärkeää jo pitkäaikaisen
selkäkivun aikana ennen selkäleikkausta
sekä jäykistysleikkauksen jälkeen.
Osallistuu nuorten tutkimuskilpailu
LIIKUNTA & TIEDE 52 • 2–3 / 2015
81
IX Liikuntatieteen päivät 10.–11.6.2015
Move! -vertailuarvojen
muodostaminen 5. ja 8.
luokalle
JOENSUU L, INKINEN V, OKSANEN H,
KALLIO J, HEISKANEN J, HAKONEN H,
TAMMELIN T
LIKES-tutkimuskeskus
Asiasanat: Move!, vertailuarvot, koululai­
set
TAUSTA: Move! on perusopetuksen 5.
ja 8. vuosiluokkien oppilaille tarkoitettu
fyysisen toimintakyvyn valtakunnallinen
tiedonkeruu- ja palautejärjestelmä. Se käynnistetään virallisesti 1.8.2016 alkavan lukuvuoden alusta, kun uudet perusopetuksen
opetussuunnitelman perusteet otetaan käyttöön. (http://www.edu.fi/move)
Move!-mittausosiot ovat: 1) 20 metrin viivajuoksu (kestävyyskunto, liikkumistaidot),
2) vauhditon 5-loikka (alaraajojen voima,
nopeus, dynaamiset tasapainotaidot, liikkumistaidot), 3) ylävartalon kohotus (vartalon
koukistajien lihaskestävyys), 4) etunojapunnerrus (yläraajojen voima), 5) kehon liikkuvuus sisältäen kyykistyksen (lantion alueen
ja alaraajojen liikkuvuus), alaselän ojennuksen (alaselän ja lonkan alueen nivelien
liikelaajuus) ja oikean ja vasemman olkapään
liikkuvuuden (yläraajojen ja hartian alueen
liikkuvuus) ja 6) heitto-kiinniottoyhdistelmä
(käsittelytaidot, havaintomotoriset taidot sekä yläraajojen voima).
MENETELMÄT: Koulutettu mittausryhmä toteutti Move!-mittaukset yhdeksässä
peruskoulussa: vuonna 2013 kaikille mittauskoulujen 4.–7. luokan oppilaille ja vuonna
2014 kaikille 5.–8. luokan oppilaille. Move!mittaukset toteutettiin osioittain yhdelle
mittausryhmälle n. 1,5 h aikana kiertoharjoitteluperiaatteella. Mittaukset aloitettiin
heitto-kiinniotto-yhdistelmällä ja päätettiin
20m viivajuoksuun. Jokaisen oppilaan suoritusta ohjeisti ja valvoi koulutettu mittaaja.
TULOKSET: Move!-vertailuarvot laadittiin
5. ja 8. luokkien tytöille ja pojille mittausosioittain. Viidennen luokan oppilaita oli
yhteensä 527, joista tyttöjä oli 274. Kahdeksannen luokan oppilaita osallistui 741,
joista oli tyttöjä 350. Poikien ja tyttöjen
mediaanitulokset 5. ja 8. luokilla (tässä järjestyksessä) olivat 20m viivajuoksussa 5:00,
4:05, 6:19 ja 4:12 (min:sek), vauhdittomassa
5-loikassa 8,0, 7,7, 9,5 ja 8,3 (m), etunojapunnerruksessa 11, 21, 20 ja 24 (kpl), ylävartalon kohotuksessa 31, 31, 43 ja 31 (kpl)
ja heitto-kiinniotto-yhdistelmässä 13, 11,
82
LIIKUNTA & TIEDE 52 • 2–3 / 2015
14 ja 13 (kpl). Liikkuvuusmittausosioiden
pistesumma jakaantui seuraavasti: Pojat 5.lk:
0 pistettä (p) 0%, 1-3 p 64%, 4 p 36%, tytöt
5.lk: 0 p 1%, 1-3 p 53%, 4 p 46%, pojat 8.lk:
0 p 1%, 1-3 p 63%, 4 p 36%, tytöt 8.lk: 0 p
0%, 1-3 p 43%, 4 p 57%.
JOHTOPÄÄTÖKSET: Tulosten perusteella
Move!-vertailuarvot on jaettu kolmeen eri
tasoon, joita kuvataan ilmeillä. Raja-arvot
muodostuvat mitatun aineiston kolmanneksista muissa osioissa paitsi liikkuvuusmittauksessa. Kehon liikkuvuus arvioidaan
kaikkien neljän eri liikkuvuusmittausosion
summana. Vertailuarvot löytyvät Move!mittausten verkkosivuilta (http://www.
edu.fi/download/159634_move_vertailuarvot_2014.pdf).
Osallistuu nuorten tutkimuskilpailu
Psykososiaalisten käsitysten ja liikunnan muutos­
vaiheen yhteydet eri
kuntoluokissa työikäisillä
miehillä
KAASALAINEN K1, KASILA K1,
KOMULAINEN J2, MALVELA M2,
POSKIPARTA M1
1
Liikuntatieteellinen tiedekunta, Jyväskylän
yli­opisto, 2Kunnossa kaiken ikää -ohjelma
Asiasanat: liikunta-aktiivisuus, fyysinen
kunto, liikuntamuutos, pystyvyys,
työikäiset, miehet
JOHDANTO: Työikäiset miehet ovat tietoisia liikunnan terveyshyödyistä, mutta silti
alle viidesosa miehistä liikkuu terveytensä
kannalta riittävästi. Useat psykososiaaliset
tekijät, kuten liikunta-aikomukset, koettu
pystyvyys, toiminnan suunnittelutaidot ja
sosiaalinen tuki, ovat yhteydessä liikuntakäyttäytymiseen. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää liikuntaan liittyvien
psykososiaalisten käsitysten, liikuntamuutosten ja fyysisen kunnon välisiä yhteyksiä
suomalaisilla työikäisillä miehillä.
MENETELMÄT: Tutkimukseen osallistujat
(n=874) olivat 18–64-vuotiaita miehiä, jotka
osallistuivat syksyllä 2011 Suomi mies seikkailee -kampanjaan. Fyysistä kuntoa mitattiin kehon kuntoindeksillä (BFI), joka muodostettiin käden puristusvoimamittauksen,
Polar OwnIndes-testin ja kehon koostumusanalyysin (InBody 720) tulosten perusteella.
Miehet jaettiin kolmeen kuntoluokkaan:
heikko (n=163), keskitasoinen (n=363) ja
hyvä (n=324). Kyselylomakkeella selvitettiin
psykososiaalisia käsityksiä 16 väittämällä
ja liikunnan muutosvaihetta (aikomus- ja
toimintavaihe). Eroja psykososiaalisissa
käsityksissä ja muutosvaiheessa eri kuntoindeksiryhmissä tutkittiin eksploratiivisella
faktorianalyysilla ja t-testillä.
TULOKSET: Faktorianalyysin perusteella
psykososiaaliset käsitykset jaoteltiin pystyvyyteen, sosiaaliseen tukeen ja normeihin
sekä toiminnan suunnitteluun. Hyvä fyysinen kunto oli yhteydessä toimintavaiheeseen liikuntamuutoksissa sekä korkeampiin
pistemääriin psykososiaalisissa käsityksissä.
Keskimmäisessä ja ylimmässä kuntoluokassa
liikunnan toimintavaiheessa olevilla miehillä
koettu liikuntapystyvyys, sosiaalinen tuki
ja toiminnan suunnittelutaidot olivat vahvempia kuin muutosta aikovilla. Alimmassa
kuntoluokassa ainoastaan toiminnan suunnittelu erotteli liikuntamuutoksia aikovat
ja toteuttavat miehet. Tarkempi analyysi
osoitti, että heikkokuntoisilla miehillä pystyvyyskäsitykset olivat yhteydessä koettuihin
liikuntataitoihin, miellyttävän liikuntalajin
löytymiseen ja sosiaaliseen tukeen.
JOHTOPÄÄTÖKSET: Tulosten perusteella
voidaan todeta, että olisi tärkeää lisätä liikuntamahdollisuuksia, jotka soveltuvat kaikille
työikäisille miehille kuntotasosta riippumatta. Mieluisan liikuntatavan löytyminen,
riittävän hyviksi koetut liikuntataidot ja sosiaalinen tuki olivat tämän tutkimuksen perusteella yhteydessä heikkokuntoisten miesten
liikuntapystyvyyteen ja liikunta-aktiivisuuteen. Psykososiaalisia käsityksiä arvioineen
mittarin validiteettia ja reliabiliteettia tulee
kuitenkin testata jatkotutkimuksissa.
Osallistuu nuorten tutkimuskilpailuun
Liikehallinnan pysyvyys
kouluiästä aikuisikään
KALARI J, NUPPONEN H
Opettajankoulutuslaitos, Rauman yksikkö,
Turun yliopisto
Asiasanat:liikehallinta, pysyvyys,
pitkittäistutkimus
Koululaisten liikehallintaa on tutkittu paljon, mutta sen pysyvyydestä iän mukana on
vain niukasti tietoa. Liikehallintaan keskittyviä kouluiästä aikuisikään ulottuvia pitkittäistutkimuksia ei ole tehty. Tämä tutkimus
tuo uutta tietoa liikehallinnan pysyvyydestä
21 vuoden seuranta-aineiston avulla.
Liikehallinnan pysyvyyttä voidaan tutkia
IX Liikuntatieteen päivät 10.–11.6.2015
normatiivisena, suhteellisena ja yksilön sisäisenä pysyvyytenä. Normatiivinen pysyvyys
kuvaa, kuinka hyvin yksilö pysyy omassa
tasoryhmässään tietyllä aikavälillä. Suhteellisessa pysyvyys tarkoittaa sitä, missä määrin
yksilö säilyttää oman tasonsa mittauskertojen välillä (tracking-korrelaatio). Yksilön
sisäisellä pysyvyydellä tarkoitetaan yksilön
liikehallintatyypin (liikehallintaprofiilin)
pysyvyyttä. Tässä tutkimuksessa selvitetään
liikehallinnan normatiivista, suhteellista ja
yksilön sisäistä pysyvyyttä kouluiästä aikuisikään.
Tutkimus pohjautuu Tehostetun koululiikunnan tutkimuksessa (TEKO) 1985–1988
kerättyyn aineistoon koululaisten liikehallinnasta (n=2007), joista kutsuttiin 88 suostumuksensa antanutta (44 miestä ja 44 naista)
aikuisiän liikehallintamittauksiin eri puolilta
Suomea vuonna 2009. Kouluiän liikehallintatuloksista käytettiin vuoden 1988 tuloksia,
jolloin koehenkilöt olivat 10–16-vuotiaita. Aikuisiän mittauksissa 2009 he olivat
33–38-vuotiaita.
Aikuisiän mittauksiin valittiin TEKOtutkimuksen liikehallintatesteistä vauhditon
5-loikka, edestakaisinhyppely, flamingoseisonta, kahdeksikkokuljetus, tarkkuusheittokiinniotto ja kärrynpyörä. Testien
valintaperusteena oli aiemmissa tutkimuksissa osoitettu luotettavuus sekä soveltuvuus
aikuisille. Muuttujina olivat yksittäisten
testien tulokset ja niistä muodostettu liikehallinnan summamuuttuja. Normatiivista
pysyvyyttä analysoitiin Khiin neliö -testillä ja
ristiintaulukoinnilla, suhteellista pysyvyyttä
korrelaatiokertoimien avulla ja yksilön sisäistä pysyvyyttä klusterianalyysillä.
Liikehallinnan normatiivinen pysyvyys
oli merkitsevää kaikissa muissa muuttujissa
paitsi flamingoseisonnassa. Suhteellinen pysyvyys oli miesten flamingoseisontaa lukuun
ottamatta merkitsevää molemmilla sukupuolilla kaikissa muuttujissa, mutta kehonrakenteeltaan (BMI) erilaisten ryhmien välillä
oli eroja. Miehillä korkein korrelaatio oli
kahdeksikkokuljetussa (0,74) ja naisilla kärrynpyörässä (0,76). Liikehallinnan summan
korrelaatio oli miehillä korkeampi (0,69)
kuin naisilla (0,48). Miehillä suhteellinen pysyvyys oli vahvinta kevyillä, mutta painavilla
pysyvyys ei ollut merkitsevää yhdessäkään
muuttujassa. Naisilla suhteellinen pysyvyys
oli vahvinta keskipainoisilla ja melko vahvaa
kevyillä sekä painavilla. Yksilön sisäinen pysyvyys oli vahvaa. Kouluiässä kohdejoukko
jakautui neljään liikehallintatyyppiin (hyvät,
tasapainoiset, palloilijat ja heikot), jotka säilyivät ennallaan myös aikuisiässä. Aikuisiässä hyvien tulokset olivat hieman laskeneet ja
heikkojen tulokset parantuneet. Tasapainoisten ja palloilijoiden tulokset pysyivät samalla
tasolla kuin kouluiässä.
Kouluiän asema ryhmässä säilyi myös
aikuisiässä. Liikehallinnan suhteellinen pysyvyys oli melko vahvaa molemmilla sukupuolilla painavia poikia lukuun ottamatta.
Kouluiässä muodostuneet liikehallintatyypit
säilyivät aikuisikään, mutta tyyppien väliset erot pienenivät. Kouluiän liikehallinta
määrittää vahvasti aikuisiän liikehallintaa
sekä yksilö- että ryhmätasolla, mikä korostaa
kouluiän monipuolisen liikunnan merkitystä. Yksilölliset muutokset ovat kuitenkin
mahdollisia myös kouluiän jälkeen.
Tyttöjen ja poikien liikkumaton aika koulussa ja
vapaa-­aikana
KALLIO J, HAKONEN H, KULMALA J,
TAMMELIN T
aikaa kertyi yläkoululaisilla enemmän kuin
alakoululaisilla ja tytöillä enemmän kuin
pojilla. Nämä ikä- ja sukupuolierot näkyivät
sekä koulussa että vapaa-aikana. Sukupuolierot olivat suurempia ylä- kuin alakoululaisilla niin koulu- kuin vapaa-ajankin osalta.
Yli kolme neljännestä kouluajan liikkumattomasta ajasta kertyi oppitunneilla. Myös
sukupuolierot paikallaan olossa ilmenivät
suurimmaksi osaksi juuri eroissa luokkakäyttäytymisessä.
POHDINTA: Merkittävä osa nuorten päivittäisestä liikkumattomasta ajasta kertyy
koulussa. Tytöt viettivät poikia enemmän
aikaa paikallaan niin koulu- kuin vapaaajallakin. Sukupuolierot koulupäivän liikkumattomassa ajassa kertyvät pääosin luokkahuoneessa siitäkin huolimatta, että tytöillä ja
pojilla on sama lukujärjestys. Koulupäivän
fyysisen aktiivisuuden lisäämisessä olisi tärkeää huomioida myös istumisen vähentäminen ja pitkäaikaisen istumisen tauottaminen
oppituntien aikana.
LIKES-tutkimuskeskus
Asiasanat: Liikkuva koulu, koulu,
istuminen, liikkumaton aika, fyysinen
aktiivisuus
Liikkuva koulu -ohjelman tavoitteena on
mahdollistaa aktiivisempi ja viihtyisämpi
koulupäivä lisäämällä fyysistä aktiivisuutta
ja vähentämällä jatkuvaa istumista. Aikaisempien tutkimusten mukaan pitkäaikaisella
ja yhtäjaksoisella istumisella on haitallisia
vaikutuksia niin aikuisten kuin lastenkin
terveyteen (Biswas ym. 2015, Tremblay ym.
2011). Myös lasten oppiminen ja keskittymiskyky heikkenevät pitkään istuttaessa, ja
vaikutukset näkyvät erityisesti niillä joille
keskittyminen on kaikkein vaikeinta (Grieco­
jne. 2009; Hillman ym. 2009). Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää iän,
sukupuolen ja lukujärjestyksen vaikutusta
objektiivisesti mitattuun liikkumattomaan
aikaan koululaisilla.
Keväällä 2013 tehtyyn tutkimukseen
osallistui 624 oppilasta yhdeksästä koulusta
eri puolelta Suomea. Oppilaat olivat neljäs–seitsemäs-luokkalaisia (keski-ikä 11,9
vuotta; 59 % tyttöjä). Oppilaiden fyysistä
aktiivisuutta mitattiin viiden koulupäivän
ajan (mukaan lukien vapaa-aika) lantiolla
pidettävällä kiihtyvyysanturilla (Actigraph
GT3X+). Analyysit tehtiin erikseen koulu- ja
vapaa-ajalle, ja liikkumattoman ajan kriteerinä pidettiin alle 100 sykäystä minuutissa
(cpm).
TULOKSET: Liikkumatonta aikaa oli
hereillä oloajasta alakoululaisilla 65 % ja
yläkoululaisilla 71 %. Tästä ajasta koulussa
kertyi alakoululaisilla 38 % ja yläkoululaisilla 44 %. Tulosten mukaan liikkumatonta
Seerumin biomarkkerit ja
fyysinen suorituskyky –
10-vuotisseurantatutkimus
miespikajuoksijoilla
KANGAS R, PÖLLÄNEN E,
TÖRMÄKANGAS T, HEINONEN A,
ALEN M, SUOMINEN H,KOVANEN V,
KORHONEN M T
Gerontologian tutkimuskeskus, Terveystieteiden
laitos, Jyväskylän yliopisto
Asiasanat: mikroRNA, FasL,
ikääntyminen, fyysinen suorituskyky
Fyysinen harjoittelu vaikuttaa geenien luennan säätelyyn eri kudoksissa ja sitä kautta
koko kehon ilmiasuun. Elimistön liikuntavastetta voidaan arvioida verenkierrosta
mitattavien merkkiaineiden avulla. Tällaisia
merkkiaineita ovat mm. geeninsäätelyyn
osallistuvat mikroRNA:t (miR) ja solukuolemaa ohjaava FasL. Harjoittelemattomilla ihmisillä ikääntymisen on havaittu aiheuttavan
muutoksia verenkierron FasL- pitoisuuksissa
sekä miR-21 tasoissa. Nuorilla aikuisilla
erityyppisen akuutin ja pitkäkestoisen harjoittelun on osoitettu vaikuttavan miR-21 ja
miR-146a tasoihin. Aiemmat lääketieteelliset
tutkimukset ovat osoittaneet miR-21:n olevan yhteydessä useisiin eri syöpätapauksiin
ja miR-146:n osallistuvan immunovasteen
säätelyyn. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää ATHLAS-tutkimukseen
LIIKUNTA & TIEDE 52 • 2–3 / 2015
83
IX Liikuntatieteen päivät 10.–11.6.2015
osallistuneiden 18–96-vuotiaiden miespikajuoksijoiden seerumin FasL, miR-21 ja
miR-146a -tasoja sekä tutkittavien markkereiden yhteyksiä fyysiseen suorituskykyyn
sekä poikkileikkausasetelmassa (n=101) että
10-vuotisseuruussa iäkkäimmillä urheilijoilla (n=50).
Pikajuoksijat rekrytoitiin Suomen menestyksekkäimpien
kenttäurheilijoiden
jou­kosta. Tutkittavat jaettiin 4 ikäryhmään;
A=18–39, B=50–66, C=66–79 ja D=79–96
v., joista ryhmät B–D olivat mukana 10-vuotisseuruussa. Seerumin FasL pitoisuus määritettiin ELISA-menetelmällä ja miR-tasot
qPCR:llä. Suorituskyvyn mittareina käytettiin 60 m:n pikajuoksusuoritusta, kevennyshyppyä, isometristä polven koukistusta ja
isometristä vinopenkkipunnerrusta. Parittaista testiä käytettiin aikapisteiden väliseen
vertailuun ja seerumin merkkiaineiden ja
suorituskyvyn yhteyksiin rakennettiin GEEmalli.
FasL ja miR-146a tasot olivat korkeammat nuorilla (A) kuin vanhemmilla (B–D;
p<0,001). Seuruussa FasL pitoisuus oli lähtötasoa matalampi (p<0,05) ja miR-21 ja miR146a tasot korkeammat (p<0,001;p<0,01).
Ikäryhmittäin merkitsevin muutos FasL:lla
ja miR-21:lla havaittiin nuorimmilla juoksijoilla (B;p<0,01) ja miR-146:lla vanhimmilla
(D;p<0,05). FasL:lla havaittiin epälineaarinen yhteys 60m juoksunopeuteen (FasL
;age×FasL;age2×FasL,p<0,01), miR-21:lla
polvenkoukistusvoimaan (miR-21;age×miR21;age2×miR-21;age3×miR-21,p<0,05) ja kevennyshyppykorkeuteen (miR-21;age×miR21;age2×miR-21;age3×miR-21,p<0,001)
ja miR-146a:lla 60m:n juoksunopeuteen
(miR-146a;age×miR-146a;age2×miR146a;age3×miR-146a,p<0,01),
penkkipunnerrusvoimaan
(miR-146a;age×miR146a;age2×miR-146a,p<0,001) ja polvenkoukistusvoimaan
(miR-146a;age×miR146a;age2×miR-146a;age3×miR146a,p<0,001).
Saadut tulokset osoittivat ikääntymisen
olevan yhteydessä pikajuoksijoiden seerumin merkkiainetasoihin. Tulokset antavat
myös viitteitä aikaraameista, jolloin geenisäätelyyn liittyvät muutokset tapahtuvat. Havaitut erot FasL ja miR-21 -tasoissa viittaavat
muutoksiin solujen homeostaasissa kun taas
miR-146 tasojen vaihtelu kertoo muutoksista
immuunijärjestelmän toiminnassa. Havaitut
muutokset ja niiden yhteydet suorituskykymuuttujien kanssa viittaavat mikroRNAvälitteiseen säätelyyn elinikäiseen fyysiseen
harjoitteluun adaptoitumisessa.
Osallistuu nuorten tutkimuskilpailu
84
LIIKUNTA & TIEDE 52 • 2–3 / 2015
Arvopohjaisen hyvinvointi­
ohjelman vaikuttavuus
fyysisesti aktiivisempaan
elämäntapamuutokseen
– satunnaistettu ja kontrol­
loitu tutkimus vähän liikkuvilla aikuisilla
KANGASNIEMI A, LAPPALAINEN R,
KANKAANPÄÄ A, TOLVANEN A,
TAMMELIN T
palauteryhmään. Edelleen havaittiin, että
kiihtyvyysmittarilla mitatun fyysisen aktiivisuuden muutokset olivat yksilöllisesti
tarkasteltuna pysyvämpiä arvopohjaisessa
ryhmässä verrattuna palauteryhmään niiden
osallistujien joukossa, jotka eivät olleet masentuneita.
Tutkimustulokset antavat viitteitä siitä,
että arvoja, hyväksyntää, ja tietoisuustaitoja
painottavan lähestymistavan avulla saattaisi
olla mahdollista tukea fyysisesti aktiivisempaan elämäntapamuutokseen liittyvää ajattelutapaa sekä edistää fyysisen aktiivisuuden
muutosten pysyvyyttä.
LIKES-tutkimuskeskus
Asiasanat: aikuiset, arvot, fyysinen
aktiivisuus, elämäntapamuutos,
hyväksyntä, liikunta, psykologinen
joustavuus, tietoisuustaidot
Tutkimuksen tavoitteena oli tutkia arvopohjaisen hyvinvointiohjelman vaikuttavuutta fyysisesti aktiivisempaan elämäntapamuutokseen vähän liikkuvilla aikuisilla.
Tutkimus koostui satunnaistetusta ja
kontrolloidusta koeasetelmasta, jonka kohderyhmänä olivat vähän liikkuvat aikuiset
(N=138). Vähän liikkuvat aikuiset satunnaistettiin kahteen eri ryhmään. Palauteryhmä
sai palautetta fyysisestä aktiivisuudestaan
tutkimuksen alussa sekä 3 ja 6 kuukauden
seurannassa. Arvopohjainen ryhmä sai saman palautteen kuin edellä ja osallistui hyvinvointiohjelmaan, johon kuului askelmittareiden käyttäminen 9 viikon aikana. Pienryhmätapaamisia oli yhteensä 6 x 1,5 tuntia.
Sisältö pohjautui hyväksymis- ja omistautumisterapian periaatteisiin, jonka tavoitteena
oli psykologisen joustavuuden kehittäminen
arvoja, hyväksyntää ja tietoisuustaitoja hyödyntäen. Kummassakin osatutkimuksessa
fyysistä aktiivisuutta mitattiin kiihtyvyysmittareilla ja itseraportoidusti. Tutkittavien
minäpystyvyyden tunnetta, suunnittelun
taitoja sekä liikuntaan liittyviä epämiellyttävien psykologisten ja fyysisten tuntemusten
hyväksyntää tutkittiin tutkimuksen alussa
sekä 3 ja 6 kuukauden seurannassa.
Tutkimustulosten mukaan sekä arvopohjaisessa että palauteryhmässä kiihtyvyysmittarilla mitattu ja itseraportoitu fyysinen aktiivisuus lisääntyi 3 ja 6 kuukauden seurannassa, eikä fyysisen aktiivisuuden muutoksissa
ollut eroa ryhmien välillä. Yksilölliset vaihtelut muutoksessa olivat kuitenkin suuria.
Arvopohjaisessa ryhmässä minäpystyvyyden
tunne, liikuntaan liittyvä suunnittelu sekä
liikkumiseen liittyvien epämiellyttävien ajatusten, tunteiden ja fyysisten tuntemusten
hyväksyntä parantui enemmän verrattuna
Voidaanko digitaalisilla
liikuntapeleillä edistää
fyysistä aktiivisuutta ja
kuntoa? Systemaattinen
katsaus
KARI T
Jyväskylän Yliopisto
Asiasanat: Digitaaliset liikuntapelit,
Fyysinen aktiivisuus, Fyysinen kunto,
Systemaattinen katsaus
Fyysisen aktiivisuuden terveyshyödyt
ja inaktiivisuuden vaikutukset ovat laajasti
tunnettuja. Yhteiskunnan muutokset ovat
johtaneet yksilöiden fyysisen aktiivisuuden
selvään laskuun viime vuosikymmeninä.
Yksi suurimmista muutoksista on ollut
vapaa-ajan inaktiivisen toiminnan kasvu, johon ovat johtaneet mm. uudenlaiset mediat,
kuten televisio, tietokoneet ja videopelit. Videopelaamisesta onkin tullut yksi suosituimmista viihdemuodoista maailmassa. Tämä
nostaa esille mielenkiintoisen kysymyksen
voitaisiinko videopelejä käyttää edistämään
fyysistä aktiivisuutta. Viime vuosina markkinoille on tullut kasvava valikoima ns.
digitaalisia liikuntapelejä (engl. exergames),
jotka yhdistävät liikunnan ja pelaamisen. Nämä pelit vaativat fyysistä aktiivisuutta pelin
pelaamiseksi. Tutkimuksen tarkoituksena
oli selvittää tämänkaltaisten pelien mahdollisuuksia fyysisen kunnon (FK) ja fyysisen
aktiivisuuden (FA) lisäämisessä.
Tutkimusmenetelmänä käytettiin systemaattista katsausta, joka kohdistui aiempiin
systemaattisiin katsauksiin. Systemaattinen
kirjallisuushaku suoritettiin 10 eri tietokantaan käyttäen ennalta määrättyjä hakusanoja.
Haku palautti 1040 artikkelia, joista 68 todettiin potentiaalisiksi ja otettiin tarkempaan
tarkasteluun. Lähdeluettelot tarkastettiin
IX Liikuntatieteen päivät 10.–11.6.2015
muiden potentiaalisten artikkeleiden löytämiseksi. Kaikkien relevanttien artikkeleiden
laatu arvioitiin AMSTAR-työkalulla. Kun
kaksoiskappaleet oli poistettu ja kaikki sisällyttämis-, rajaus- ja laatukriteerit otettu
huomioon, 6 artikkelia jäi lopulliseen katsaukseen. Tarkemmat kriteerit ovat saatavilla
kirjoittajalta. Nämä artikkelit analysoitiin
ja kaikki oleellinen data taulukoitiin ja vedettiin yhteen tarkempaa analyysia varten.
Artikkeleiden heterogeenisyyden vuoksi
tulokset raportoitiin laadullisen narratiivisen
synteesin keinoin.
Artikkelit, joissa käsiteltiin vaikutuksia
fyysiseen kuntoon (n=6), toteavat melko
yhdenmukaisesti, että tyypillisin pelaamisen
rasitustaso lapsilla, nuorilla ja aikuisilla on
kevyt–keskiverto keskimääräisten METarvojen ollessa juuri yli 3 MET, mutta matalampi senioreilla. Sellaisenaan digitaalinen
liikuntapelaaminen (DLP) pystyy tarjoamaan
rasitusta, joka ylittää Yhdysvaltain Terveysministeriön suositteleman minimirajan. Sen
sijaan tarkasteltaessa DLP:sen pitkäaikaisvaikutuksia on näyttö rajallista.
Artikkelit, joissa käsiteltiin DLP:sen vaikutuksia fyysiseen aktiivisuuteen (n=4),
esittävät melko yhdenmukaisesti, että näyttö
DLP:sen FA:tta lisäävästä vaikutuksesta on
rajallista tai puutteellista. DLP:sen positiiviset vaikutukset FA:een olivat lyhytaikaisia, ja
tukea DLP:sen aiheuttamasta FA:den lisääntymisestä pitkällä aikavälillä vähän. Kolme
artikkelia sen sijaan esittivät, että DLP:lla on
potentiaalia korvata inaktiivista toimintaa.
Tulokset osoittavat, että DLP voi saada
aikaan joitain hyötyjä koskien FK:a ja FA:tta,
mutta nykyinen näyttö ei tue DLP:sen kykyä
lisätä näitä riittävästi merkittävien terveysvaikutuksien aikaansaamiseksi. Näin ollen
DLP:sta ei voida suositella ainoaksi keinoksi
lisätä FK:a ja FA:tta, ja merkittävien terveysvaikutusten aikaansaamiseksi tulisi niiden
rinnalla käyttää myös muita liikuntamuotoja. Vaikka DLP ei tarjoaisi riittävissä määrin
FA:tta, voi se kuitenkin vähentää inaktiivista
aikaa ja toimintaa, kuten istumista, jonka on
monissa tutkimuksissa todettu merkittävästi
lisäävän kroonisten tautien riskiä. Näin ollen
DLP:sta voidaan suositella korvaajaksi perinteisemmille videopelaamisen muodoille,
joissa pelaaminen tapahtuu istuen.
Osallistuu nuorten tutkimuskilpailuun
Geeniperimän ja aikuisiän
fyysisen aktiivisuuden
vaikutus elinikään
KARVINEN S1, WALLER K2,
SILVENNOINEN M1, KOCH LG3,
BRITTON SL3,4, KAPRIO J5,6,7,
KAINULAINEN H1, KUJALA UM2
1
Liikuntabiologian laitos, Jyväskylän yliopisto,
2
Terveystieteiden laitos, Jyväskylän yliopisto,
3
Anestesiologian laitos, Michiganin yliopiston
lääketieteellinen tiedekunta, 4Molekylaarisen ja
integroivan fysiologian laitos, Michiganin yliopiston
lääketieteellinen tiedekunta, 5Kansanterveys­
tieteen osasto, Helsingin yliopisto, 6Molekyyli­
lääketieteen instituutti (FIMM), Helsingin yliopisto,
7
Terveysosasto, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos,
Helsinki
Asiasanat: Aerobinen kapasiteetti,
fyysinen aktiivisuus, elinikä
TAUSTA: Useat tutkimukset ovat osoittaneet, että hyvä aerobinen kapasiteetti ja
korkea fyysinen aktiivisuus ennustavat pitkää elinikää. Fyysisen aktiivisuuden määrä
ja intensiteetti kuitenkin eroavat suuresti
yksilöiden välillä, eikä tutkimuksissa ole
pystytty osoittamaan selvää syy-yhteyttä
aikuisiän fyysisen aktiivisuuden ja eliniän
välillä. Tässä tutkimuksessa selvitämme tätä
yhteyttä sekä kaksostutkimuksen että koeeläin mallin avulla.
MENETELMÄT: Koe-eläin mallina käytimme perinnölliseltä aerobiselta kapasiteetiltaan eroavia rottakantoja: HCR (high
capacity runner) ja LCR (low capacity
­
runner). Tutkimuksessamme oli 79 HCR/
LCR-kantojen naarasrottaa sukupolvista
23–27, jotka jaettiin vapaaehtoisiin juoksijoihin (häkissä juoksupyörä) ja kontrolleihin
(tavallinen rottahäkki). Intervention aikana
seurattiin rottien painonkehitystä ja ruuan
kulutusta sekä mitattiin juoksun ja spontaanin aktiivisuuden määrää. Interventio kesti
rottien eliniän.
Tutkimuksen toisessa osiossa käytimme
Suomalaisen kaksoskohortin tietoja samaa
sukupuolta olevista kaksospareista. Tässä
tutkimuksessa mukana oli 134 erimunaista
ja 34 identtistä kaksosparia, jotka erosivat
toisistaan fyysisen aktiivisuuden määrässä
pitkän ajan kuluessa. Tutkittavien fyysistä
aktiivisuutta arvioitiin kyselylomakkeiden
avulla kolmessa eri aikapisteessä (1975,
1981, 1990) ja vastausten perusteella laskettiin yksilölliset MET-indeksit. Koe-henkilöiden kuolleisuutta seurattiin 23 vuoden ajan.
TULOKSET: Koe-eläin tutkimuksemme
vahvisti, että perinnöllinen matala aerobinen kapasiteetti johti lyhyempään elinikään;
LCR-rotat elivät keskimäärin 23,8 kuukautta ja HCR-rotat 31,5 kuukautta (p<0,05).
Vapaaehtoinen juoksuharjoittelu lyhensi
elinikää molemmilla rottakannoilla noin 5
kuukautta verrattaessa vastaaviin kontrolleihin (p<0,05). Analysoitaessa kuolemanriskiä
Coxin suhteellisen riskin mallilla havaitsimme, että juoksumahdollisuus lisäsi kuoleman
riskiä molemmilla rottakannoilla verrattaessa
vastaaviin kontrolliryhmiin (Hazardratio
(HR) =2,1; 95% CI:1,3–3,4; P < 0,001).
Kaksostutkimus puolestaan osoitti, että
erimunaisista kaksospareista vähemmän aktiivisella kaksosella oli suurempi kuoleman
riski (HR=0,58; 95% CI:0,39–0,88). Sen
sijaan identtisillä kaksospareilla, joilla geeniperimä on sama, vastaavaa eroa eliniässä ei
nähty.
JOHTOPÄÄTÖKSET: Tuloksemme osoittavat, että samat geneettiset tekijät vaikuttavat todennäköisesti yksilön aerobiseen kapasiteettiin, fyysisen aktiivisuuden määrään
ja sitä kautta elinikään. Näin ollen vaihtelu
geeniperimässä voi ainakin osaltaan selittää
aiemmissa tutkimuksissa havaitun yhteyden
korkean fyysisen aktiivisuuden ja pitkän
eliniän välillä.
Tämä tutkimus keskittyi seuraamaan liikuntatottumuksia vain aikuisiällä. Jatkossa
tulisi selvittää, pystytäänkö varhain aloitetulla fyysisellä harjoittelulla vaikuttamaan
elinikään.
Osallistuu nuorten tutkimuskilpailuun
Kestävyyskunto on
yhtey­dessä kemeriini­
pitoisuuteen suuren
diabetesriskin omaavilla
keski-ikäisillä miehillä
KOKKONEN J1, HAAPALA EA1,
WASENIUS N2, MANDEROOS S2,
HEINONEN OJ3, LINDHOLM H4,
AUNOLA S, ATALAY M1, ERIKSSON JG5,
VENOJÄRVI M1
1
Itä-Suomen yliopisto, 2Helsingin yliopisto, 3Paavo
Nurmi -keskus & Turun yliopisto, 4Työterveyslaitos,
5
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Turku
Asiasanat: kemeriini, kestävyyskunto,
ylipaino
Lisääntynyt kemeriinipitoisuus ja -eritys
ovat yhteydessä insuliiniresistenssin sekä
tyypin 2 diabeteksen kehittymiseen kuten
LIIKUNTA & TIEDE 52 • 2–3 / 2015
85
IX Liikuntatieteen päivät 10.–11.6.2015
myös ei-alkoholiperäiseen rasvamaksaan.
Liikunnan on puolestaan havaittu vaikuttavan edullisesti kemeriinipitoisuuden
muutoksiin sekä insuliiniherkkyyteen ja
metabolisen oireyhtymän riskitekijöihin. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää,
onko kestävyyskunto yhteydessä kemeriinin
ja muiden adipokiinien pitoisuuksiin seerumissa sekä metaboliseen oireyhtymään liittyviin indekseihin.
Poikkileikkaustutkimuksen aineisto kerättiin keski-iältään 54-vuotiailta (vaihteluväli 40–65-vuotta) ylipainoisilta ja lihavilta
miehiltä, joiden glukoosin säätely on heikentynyt (n = 117). Tutkittavilta mitattiin
kehonkoostumus bioimpedanssi-mittarilla ja
kestävyyskunto UKK-kävelytestillä. Immunokemialliset analyysit tehtiin verinäytteistä
sekä laskettiin metabolista tilaa kuvaavat indeksit. Tutkittavat jaettiin kestävyyskunnon
mediaanin (28,5 ml/kg/min) perusteella parempikuntoisiin (n = 58) ja heikompikuntoisiin (n = 59). Tilastollinen testaus toteutettiin
korrelaatioiden, lineaarisen regressioanalyysin sekä Mann-Whitneyn U-testin avulla
käyttäen SPSS Statistics 19 -ohjelmistoa.
Heikompikuntoisilla tutkittavilla oli parempikuntoisiin verrattuna merkitsevästi
suuremmat seerumin kemeriinipitoisuudet
(64,6 ± 3,5 µg/ml vs. 52,8 ± 2,6 µg/ml, p <
0,05) ja leptiinipitoisuudet (14,6 ± 2,0 µg/
ml vs. 7,3 ± 0,9 µg/ml, p < 0,05). Heikompikuntoisilla tutkittavilla myös plasman aterogeeninen indeksi (AIP), rasvamaksaindeksi
(FLI) sekä Homeostasis Model Assessment
for Insulin Resistance -indeksi (HOMA-IR)
olivat merkitsevästi korkeammat kuin parempikuntoisilla (p < 0,05). Matala kestävyyskuntotaso oli yhteydessä korkeampaan
seerumin kemeriinipitoisuuteen (Beta =
-0,241; p < 0,05) huolimatta iällä ja kehon
rasvapitoisuudella vakioinnista. Matala kestävyyskuntotaso oli yhteydessä myös korkeampaan AIP-indeksiin (Beta = -0,362; p <
0,001) sekä FLI-indeksiin (Beta = -0,225; p
< 0,05). Kestävyyskunto ei ollut yhteydessä
HOMA-IR:aan. Lisäksi heikompikuntoisilla
tutkittavilla TNF-α:n ja kemeriinin pitoisuudet korreloivat positiivisesti keskenään (r =
0,322; p < 0,05), mutta vastaavaa yhteyttä ei
havaittu parempikuntoisilla tutkittavilla.
Tämän tutkimuksen mukaan heikko kestävyyskunto oli yhteydessä korkeisiin plasman kemeriinipitoisuuksiin ja korkeampaan
aterogeeniseen indeksiin sekä korkeampaan
rasvamaksaindeksiin lihavilla tai ylipainoisilla keski-ikäisillä miehillä, joilla on
heikentynyt glukoosin säätely. Määritettyjen
adipokiinipitoisuuksien ja metabolista tilaa
kuvaavien indeksien perusteella parempikuntoiset näyttäisivät olevan metabolisesti
terveempiä kuin heikompikuntoiset.
Osallistuu nuorten tutkimuskilpailuun
86
LIIKUNTA & TIEDE 52 • 2–3 / 2015
Yksilöllisen liikkumistyylin
ja ikääntymisen vaikutukset alaraajan mekaniikkaan
ja kuormitukseen kävelyssä
ja juoksussa
KULMALA J
Liikuntabiologian laitos, Jyväskylän yliopisto
Asiasanat: kävely, juoksu, kuormitus,
nivelrikko, vammat, ikääntyminen
JOHDANTO: Yksipuolisesti toistuva bio­
mekaaninen kuormitus nähdään yhä ene­
nevässä määrin keskeiseksi riskitekijäksi
alaraajojen kuormitusperäisten vammojen
syntymisessä. Valtaosa tästä kuormituksesta
on peräisin ihmisen liikkumisesta eli kävelystä ja juoksusta. Yleisesti on tiedossa, että
kävely- ja juoksutyyleissä on huomattavaa
vaihtelua yksilöllisten erojen sekä ikääntymisen seurauksena, mutta näiden vaikutukset alaraajan biomekaaniseen kuormitukseen
tunnetaan kuitenkin huonosti. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tuottaa uutta tietoa
siitä, miten yksilölliset liikkumistyylit ja
ikääntyminen vaikuttavat alaraajan liikemekaniikkaan ja kuormitukseen kävelyssä ja
juoksussa.
MENELMÄT: Tutkimukseen osallistui yhteensä 101 henkilöä, joiden kävelyn ja juoksun biomekaniikkaa tutkittiin mittaamalla
alustan reaktiovoimia voimalevyantureilla
sekä kehon liikeratoja 3D-liikeanalyysimenetelmällä. Alaraajan toimintaa ja nivelkuormitusta arvioitiin käänteisen dynamiikkaan
perustuvilla menetelmillä.
TULOKSET: Aikaisempien tutkimustenmukaisesti suurimmat erot ihmisen kävelytyyleissä tunnistettiin polven ja erityisesti
reisilihasten toiminnassa. Keskeisenä löydöksenä havaittiin etureisi- ja takareisipainotteisen kävelytyylin aiheuttama suurentunut polven sisemmän nivelpinnan kuormitus tavalliseen kävelytyyliin verrattuna.
Tutkimuksessa juoksutyylit jaettiin kanta- ja
päkiäaskellukseen juoksun alkukontaktin
perusteella. Polven kuormitus juoksussa oli
selvästi matalampi päkiäaskeltajilla, mikä
näkyi sekä pienempänä polvilumpion alapinnan että polven sisemmän nivelpinnan
kuormituksena kanta-askeltajiin verrattuna.
Päkiäaskellus vähensi myös jalkaa kohdistuvia törmäysvoimia, mutta suurensi selvästi
akillesjänteen ja pohjelihasten kuormitusta.
Nuorten ja iäkkäiden liikkumisen mekaniikassa selkein ero havaittiin nilkan ojentajalihasten toiminnassa. Ikääntyneillä miehillä
nilkan ojentajalihasten työntyövoimassa
ilmeni vajetta kävelyssä sekä erityisesti
juoksussa, mutta he pystyivät kuitenkin ylläpitämään saman nopeuden nuorten miesten
kanssa lisäämällä polven ja lonkan lihasten
tehontuottoa. Maksimaalisessa pikajuoksussa suuremman nopeuden saavuttaneet
nuoret miehet tuottivat enemmän lihastehoa
nilkan ojentajalihaksilla sekä lonkan ojentaja- ja koukistajalihaksilla iäkkäisiin miehiin
verrattuna. Nuoret miehet myös kallistivat
pikajuoksussa ylävartaloa enemmän puolelta
toiselle, mikä saattoi mahdollistaa lonkan
lähentäjälihasten tehokkaamman osallistumisen lonkan ojennusliikkeen tuottamiseen.
Yllättävää sen sijaan oli, että iäkkäiden miesten liikkumisessa ei havaittu vajetta polvinivelen tehontuotossa.
POHDINTA: Johtopäätöksenä voidaan
todeta, että yksilöllisillä kävely- ja juoksutyyleillä on keskeinen vaikutus alaraajan nivelten kuormitukseen ja siten mahdollisesti
kuormitusperäisten vammojen syntymiseen.
Toisaalta kuormituksen pienentäminen
liikkumistyylin muutoksilla saattaa olla potentiaalinen keino vähentämään nivelkuormitusta ja siitä johtuvia kiputiloja. Havainnot ikääntyneiden nilkan ojentajalihasten
heikentyneestä toiminnasta liikkumisessa
rohkaisevat erityisesti tämän lihasryhmän
harjoittamiseen vanhemmalla iällä.
Osallistuu nuorten tutkimuskilpailuun
Kunnan liikuntaresurssit ja
niiden vaikutus kuntalaisten liikkumiseen
KUVAJA-KÖLLNER V, LAINE J,
KANKAANPÄÄ E, VALTONEN H
Itä-Suomen yliopisto, sosiaali- ja terveys­­johta­
misen laitos
Asiasanat: liikunta, kuntien resurssit,
monitasomalli, paneelimalli
TAUSTA: Liikkumattomuus on maailmanlaajuinen ongelma. Kunnilla on keskeinen
rooli liikunnan mahdollistajana. Kuntien välillä on suuria eroja liikuntatarjonnassa, mikä
asettaa väestön eriarvoiseen asemaan liikuntamahdollisuuksien suhteen. Liikuntapolitiikan tavoitteena on vaikuttaa yksilöiden preferensseihin suoraan tai epäsuorasti. Tähän
voidaan pyrkiä, esimerkiksi vaikuttamalla
yksilöiden liikkumisen aika- ja rahamääräisiin kustannuksiin liikuntamahdollisuuksien
saavutettavuuden kautta. Liikuntaa ja liikkumattomuutta tutkivat yleensä liikunta-,
IX Liikuntatieteen päivät 10.–11.6.2015
terveys- ja kansanterveystieteilijät. Liikkumisen ja liikkumattomuuden tutkimukseen
on syytä yhdistää myös taloustieteen näkökulma. Yhteiskunnan hyvinvoinnin kannalta
on järkevää kohdentaa rajalliset resurssit
tehokkaasti eli tehdä toimenpiteitä, jotka
saavat aikaan mahdollisimman paljon liikuntaa annetuilla resursseilla riippumatta siitä,
minkä hallinnonalan tehtäviin toimenpide
mahdollisesti kuuluu. Politiikan kustannusvaikuttavuuden tutkimuksessa on mielekästä tarkastella toimintoja, jotka kohdistuvat
väestöön tai laajoihin väestöryhmiin. Tämän
tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, että
pystyykö kunta vaikuttamaan kuntalaisten
liikkumiseen resurssiohjauksen avulla? Tutkimuskysymys: Onko kuntien liikuntaan ja
ulkoiluun ohjatuilla resursseilla vaikutusta
kuntalaisten liikuntakäyttäytymiseen?
MENETELMÄT: Aineistona käytettiin Terveys 2000- ja 2011 -kyselytutkimusta. Näihin
liitettiin tässä tutkimuksessa kerätyt tiedot
kuntien liikuntaresursseista (liikuntaan käytetyt eurot, puistojen kuntakohtaiset hehtaarialat, kevyen liikenteen väylien kuntakohtaisia kilometrejä, avustusta saaneiden järjestöjen/seurojen lukumäärä sekä yksityisten ja
julkisten liikuntatoimipaikkojen lukumäärä
1000 asukasta kohden; Tilastokeskus, Lipasto). Resurssitiedot ovat vuosilta 1998, -99 ja
2004, -06, -10. Mallissa yksilöiden liikunnan
määrää selitettiin yksilön taustamuuttujilla
ja kunnan liikuntaresurssiominaisuuksilla.
Vuoden 2000 aineistossa kyselytutkimukseen osallistuneiden määrä oli 8028, ja kuntia mukana oli 161 kappaletta. Vuoden 2011
aineistossa osallistuneiden määrä oli 7990.
Aineiston analysoinnissa huomioitiin aineiston paneeli- ja monitasomallin (havainnot,
yksilöt, kunnat) ominaisuudet.
TULOKSET: Korkeampi koulutustaso ja
parempi terveys lisäsivät yksilön liikuntaa.
Kuntatekijöistä yksityisten liikunta-alan
yritysten määrän lisääntyminen vähensi
liikkumiskertoja viikossa. Kuntatekijöistä
kevyenliikenteenväylien lisääntyminen lisäsi
hengästyttävää/hikiliikuntaa, mutta puistohehtaarien lisääntyminen vähensi sitä. Kun
kunnan liikuntaan käytettyjen asukaskohtaisten eurojen määrä lisääntyi, niin työmatkaliikunta lisääntyi. Kuntatyyppi osoittautui
merkitseväksi selittäjäksi työmatkaliikuntamäärissä. Kaupungeissa työmatkaliikunta
oli yleisempää kuin maaseudulla. Malleissa
kuntien välillä ei ollut eroja vaan yksilötekijät selittivät liikuntamääriä.
JOHTOPÄÄTÖKSET: Liikunnan ja liikkumisen kuntakohtaisia tietoja ei kerätä systemaattisesti. Vaikuttavuusarvioinnin kannalta
optimaalinen olisi tilanne, jossa tarkasteluun
olisi käytettävissä kuntakohtaiset tiedot eri
ikäluokkien liikuntakäyttäytymisestä. Toistaiseksi liikunta-aktiivisuuden kuntakohtaista tietoa on saatavilla vain kyselytutkimusten
kautta. Tämän tutkimuksen perusteella
voidaan todeta, että kuntatason toimien vaikutus liikunnan selittäjänä on heikko. Liikkumiseen vaikuttavat eniten yksilötekijät.
Istumisen tauottaminen
oppitunneilla – tuloksia
opettajakyselystä
KÄMPPI K, LAINE K, INKINEN V,
TAMMELIN T
LIKES-tutkimuskeskus
Asiasanat: koulun henkilökunta, oppilaat,
istumisen tauottaminen, peruskoulu
TAUSTA: Koulupäivät ovat fyysisesti hyvin passiivisia – oppilaat istuvat suurimman
osan päivästä. Liikkuva koulu -ohjelman
tavoitteena on aktiivisempi ja viihtyisämpi
koulupäivä. Välituntiliikunnan lisäksi kouluissa on alettu kiinnittää huomioita istumisen tauottamiseen oppitunneilla.
Tämän tutkimuksen tavoitteena on kuvata miten Liikkuva koulu -ohjelman seurantaan osallistuneiden koulujen opettajat
ovat huomioineet istumisen tauottamisen
oppitunneilla ja miten he ovat muokanneet
opetustilaa toiminnallisemmaksi.
MENETELMÄT: Liikkuva koulu -ohjelman seurantaan osallistuneissa kouluissa
toteutettiin internet-kysely henkilökunnalle
keväällä 2013 (n=449) ja keväällä 2015. Maalis–huhtikuussa 2015 toteutettuun internetkyselyyn vastasi 329 henkilöä 35 koulusta.
Vastaajista 271 oli opettajia, joista luokanopettajia oli 45 prosenttia, aineenopettajia
35 prosenttia ja erityisopettajia 14 prosenttia.
TULOKSET: Vuodesta 2013 vuoteen 2015
koulun henkilökunnan tietoisuus yhtäjaksoisen istumisen enimmäiskeston suosituksesta on lisääntynyt. Keväällä 2013 istumissuosituksen tiesi 78 prosenttia kyselyyn
vastanneista ja keväällä 2015 lähes kaikki
(98 %) vastaajat.
Lähes puolet luokanopettajista ja reilu kolmannes aineenopettajista tauotti oppilaiden
pitkiä istumisjaksoja kaikilla tai useimmilla
tunneilla. Erityisopettajista vastaava osuus
oli noin puolet. Oppituntien tauottaminen oli yleisempää niillä opettajilla, jotka
liikkuivat itse vapaa-ajallaan enemmän.
Yhtäjaksoista istumista opettajat tauottivat
käyttämällä toiminnallisia opetusmenetelmiä, taukoliikunnalla, sallimalla oppilaiden
liikkua ”luonnollisesti” luokassa ja pitämällä
taukoja.
Opetustilaa oli muokannut toiminnalli-
semmaksi luokanopettajista 60 prosenttia,
aineenopettajista 38 prosenttia ja erityisopettajista 58 prosenttia. Luokanopettajat olivat
hyödyntäneet opetustilan muokkaamisessa
erilaisia välineitä kuten jumppapalloja,
jumppamattoja, selättimiä, tasapainolautoja
ja seisomapulpetteja tai niiden mukaelmia.
Jotkut luokanopettajat olivat poistaneet
pulpetit kokonaan käytöstä tai ryhmitellet
niitä uudestaan, jolloin luokkaan oli saatu
vapaata tilaa toiminnalliselle työskentelylle.
Aineenopettajat olivat muokanneet opetustilaa toiminnallisemmaksi vähemmän kuin
luokanopettajat, mutta yläkouluissakin oli
käytössä jumppapalloja istuimina tai pulpetteja oli ryhmitelty siten, että paikanvaihdokset onnistuivat kesken tunnin esimerkiksi
ryhmätöitä tehdessä.
JOHTOPÄÄTÖKSET: Opettajien tietoisuus istumiseen liittyvistä suosituksista näyttää lisääntyneen. Istumisen tauottaminen
oppitunneilla ja opetustilan muokkaaminen
toiminnallisemmaksi ovat asioita, joita
toteuttamalla opettajilla on mahdollisuus
vähentää oppilaiden yhtäjaksoista istumista
kouluajalla. Alakouluissa oppituntien aktivoiminen on tavallisempaa kuin yläkouluissa, mutta näihin toimiin yläkouluissakin on
helppo ryhtyä. Koulun koko henkilökunta
on tärkeää ottaa mukaan aktiivisen toimintakulttuurin suunnitteluun ja toteuttamiseen,
jotta toimintatavat vakiintuvat osaksi koulun
arkea.
Urheilujohdon eliittiin
etenemisen kertomuksia:
tietoisesti pyrkien vai
sattumalta edeten?
LAAKSO N
LIKES-tutkimuskeskus ja Jyväskylän yliopisto,
kauppakorkeakoulu
Asiasanat: Urheilujohtaja, eliitti,
narratiivi, Greimasinaktanttimalli
TAUSTAA: Tämän narratiivisen urheilujohtamisalan väitöskirjatutkimuksen tarkoituksena on tutkia urheilujohdon eliittiin etenemisen kertomuksia: kuinka suomalaisen
liikunnan ja urheilun ylimpään johtoon kuuluvat henkilöt kertovat uransa rakentuneen
ja millaisia eliittiurheilujohtajaksi etenemisen kertomuksia aineistosta on löydettävissä.
Tutkimuksen aineisto koostuu 16 urheilujohdon eliittiin kuuluvan henkilön narratiivisesta haastattelusta. Haastatellut ovat
yksityiseltä ja kolmannelta sektorilta opera-
LIIKUNTA & TIEDE 52 • 2–3 / 2015
87
IX Liikuntatieteen päivät 10.–11.6.2015
tiivisia ja luottamusjohtajia, sekä julkiselta
sektorilta valtionhallinnon tai kaupunkien
virkamiehiä. Heillä on kansallisesti ja/tai
kansainvälisesti korkea asema, tai muuten
vaikutusvaltainen asema liikunnassa ja urheilussa. Haastateltavista 12 oli miehiä ja 4
naisia, iältään 45–73-vuotiaita. Litteroitua
tutkimusaineistoa kertyi 429 sivua.
MENETELMÄ: Sisällön analyysin avulla
tarkasteltiin kertomusten rakentumista,
merkityksellisiä vaiheita, käännekohtia ja
juonikulun etenemistä, eli sitä mitä kerronta
sisältää ja miten urheilujohtajat eliittiurheilujohtajaksi etenemisestään kertovat. Kertomuksista hahmotettiin niissä esiintyviä teemoja ja sisältöjä, ja tyypittelyn avulla koottiin
kokonaiskuvaa aineistosta. Tarina-analyysin
avulla tarkasteltiin kertomuksissa esiintyvää
modaalisuutta, kerrottua toimijuutta sekä
toimija-asetelmia ja niiden keskinäisiä suhteita. Modaalisuuksien avulla tarkasteltiin
urheilujohtajien kerronnassa ilmenevää toimijuuden astetta. Tutkimusanalyysin menetelmällisenä apuvälineenä käytettiin käsitekarttaa sekä Greimasinaktanttimallia, jonka
avulla tarkasteltiin kertomuksien sisältämiä
merkitysulottuvuuksia.
TULOKSET: Aineistosta löytyy neljä urheilujohtajaksi etenemisen kertomustyyppiä.
Kasvukertomuksessa keskeisenä tekijänä on
yksilön kasvu ja kehittyminen liikunnan ja
urheilun parissa lapsuudesta ja nuoruudesta
saakka. Ajautumiskertomuksessa ulkopuolisilla on merkittävä ohjaava vaikutus urheilujohtajan uran etenemiseen ja sen suuntaan.
Sattumakertomuksen keskeisenä elementtinä on sattuma tai yllättävä tapahtuma, jonka
seurauksena yksilö etenee kohti urheilujohdon eliittiä. Pyrkimyskertomuksessa yksilöllä on vahva halu ja tahto toimia liikunnan ja
urheilun parissa: urheilujohtajaksi pyritään
ja uraa rakennetaan määrätietoisesti.
Kertomuksissa tulee esiin yksilötaso –
kuinka urheilujohtaja kerronnassaan omakohtaisesti kokee, jäsentää ja luo merkityksiä
uralla etenemiselle ja siihen vaikuttaville tekijöille – sekä myös yhteiskunnallinen taso,
joka paljastaa liikunta- ja urheilukulttuurissa
vaikuttavat sosiaalisen ja kulttuurisen toimintajärjestelmän vallitsevat arvot ja normit
sekä hyväksytyt ja torjutut käytänteet.
JOHTOPÄÄTÖKSET: Urheilujohtajaksi
etenemisen kertomustyyppejä voidaan tarkastella urakertomuksina. Kertomuksista on
havaittavissa monenlaisia uralla etenemistä
ohjaavia ja taustalla vaikuttavia, niin edistäviä kuin estäviäkin tekijöitä. Tutkimuksen
tulokset osoittavat, että on olemassa erilaisia
tapoja edetä urheilujohdon eliittiin. Eliittiurheilujohtajaksi edetään erilaisten taustojen
ja tapahtumien kautta, etenemisen muodot
ja niihin vaikuttavat tekijät ovat moninaisia
ja yksilöllisiä. Keskeisinä taustatekijöinä kertomuksissa näyttäytyvät mm. rooli ”urheilun
88
LIIKUNTA & TIEDE 52 • 2–3 / 2015
sisällä”, johtamisosaaminen, politiikka ja sukupuoli. Tämän tutkimuksen mukaan naisten ja miesten kokemuksissa uralla etenemiseen vaikuttavista tekijöistä on eroja. Naiset
kokevat perheen ja erityisesti puolison oman
urheilujohtajuusuran mahdollistajana.
Vanhempien tuki ja lasten
fyysinen aktiivisuus:
satunnaistettu ja kontrolloi­
tu perhelähtöinen liikunta­
interventio
LAUKKANEN A1,2, PESOLA A2, FINNI T2,
SÄÄKSLAHTI A1
1
Liikuntakasvatuksen laitos, Jyväskylän yliopisto,
2
Liikuntabiologian laitos, Jyväskylän yliopisto
Asiasanat: lapset, vanhemmat, perheet,
liikkuminen, neuvonta
TAUSTA: Länsimaissa fyysisen aktiivisuuden tiedetään olevan vähäistä kaikenikäisillä.
Lapsuusajan negatiiviset liikuntakokemukset ja liikunnallisen tuen puute, esimerkiksi
omilta vanhemmilta, ovat tyypillisiä inaktiivisuuden taustalta löydettyjä tekijöitä.
Lasten vanhempiin vaikuttamisen onkin
nähty olevan tärkeä keino lasten liikuntaaktiivisuuden edistämisessä ja positiivisen
asenteen syntymisessä liikuntaa kohtaan. Tämä tutkimus pyrki selvittämään, voidaanko
yksilöllisellä ja yhdessä vanhempien kanssa
suunnitellulla liikuntaneuvonnalla vaikuttaa
1) vanhempien lapsilleen osoittaman fyysisen aktiivisuuden tuen määrään ja 2) lasten
objektiivisesti mitattuun fyysiseen aktiivisuuden määrään. Intervention tehokkuutta
tarkasteltiin erikseen lähtötilanteessa vähiten
(alin kolmannes) ja eniten (ylin kolmannes)
tukea vanhemmiltaan saaneilla lapsilla, sillä
lähtötilanteen tuen tason oletettiin vaikuttavan intervention tehokkuuteen.
MENETELMÄT: Interventioryhmään sa­
tunnaistetut vanhemmat (n=61) osallistui­vat
lasten (n=44, keski-ikä 6,09±1,17 vuotta)
fyysisen aktiivisuuden lisäämiseen tähtäävään, yksilöllisesti ja yhdessä heidän kanssaan suunniteltuun, liikuntaneuvontaan
6 kuukauden ajan. Kontrollilasten (n=47,
keski-ikä 6,12±1,11 vuotta) vanhemmat
(n=63) eivät saaneet liikuntaneuvontaa.
Vanhempien tuen määrää mitattiin Family
Physical Activity Environment -kyselyllä ja
lasten fyysistä aktiivisuutta kiihtyvyysmittareilla lähtötilanteessa sekä 6 ja 12 kuukauden
kohdilla. Intervention tehokkuutta tutkittiin
lineaarisella sekamallinnuksella (SPSS 22),
jossa adjustoimattoman mallin lisäksi huomioitiin muutoksia sekoittavat tekijät (malli
1) ja ohjattuun liikuntaan osallistuminen
(malli 2).
TULOKSET: Vanhempien tuki lasten
liikuntaa kohtaan (~2-3 krt/vko) väheni
yleisesti, laskun ollessa suurinta ryhmästä
riippumatta paljon tukea osoittaneilla vanhemmilla (,001<p<,05). Neuvontajakson
(0–6kk) aikana vähiten tuettujen interventioryhmään kuuluvien lasten fyysinen aktiivisuus kasvoi verrattuna vastaaviin kontrolliryhmään kuuluviin lapsiin (adjustoimaton
malli ja malli 2, p<,05). Samalla ajanjaksolla
vähiten lähtötilanteessa tukeneet interventioryhmän vanhemmat lisäsivät tuen määrä
lapsilleen (p<,05), vaikkei tämä muutos ollut
merkitsevä verrattuna vastaaviin kontrolliryhmän vanhempiin. Interventiovaikutukset
eivät säilyneet 12 kuukauden seurantamittaukseen asti.
JOHTOPÄÄTÖKSET: Vaikka interventiolla ei ollut yleisesti merkitsevää vaikutusta
vanhempien tuen määrään eikä lasten fyysiseen aktiivisuuteen, niin lähtötilanteessa
vähiten vanhemmiltaan tukea saaneiden
lasten tilanne koheni intervention aikana
sekä vanhemmilta saadun tuen että fyysisen
aktiivisuuden osalta. Kun tähdätään liikunnallisen tuen ja liikuntamäärän lisäämiseen
lapsilla, niin yksilöllisen liikuntaneuvonnan
kohdentaminen lapsiaan vähiten tukeville
vanhemmille voi toimia ainakin lyhyellä
aikavälillä. Pysyvien muutosten aikaansaamiseksi vanhemmille kohdistetun tuen tulisi
kuitenkin olla jatkuvaluonteista, joka vaatisi
ilmiön moniammatillista huomioimista esimerkiksi neuvolassa, päiväkodissa tai kouluterveydenhuollossa.
Osallistuu nuorten tutkimuskilpailuun
Urheilun kieltolaki –
amatöörikysymys
suomalai­ses­sa kilpa­
urheilussa 1919–1939
LAVIKAINEN J
Helsingin yliopisto
Asiasanat: amatööriys, ammattilaisuus,
sala-ammattilaisuus, huippu-urheilu,
olympialiike, liikuntakulttuuri,
yhteis­kuntapolitiikka
TAUSTA: Amatööriys oli olympialiikkeen
ideologinen kulmakivi lähes 100 vuoden
ajan. Aatteen alkukoti on 1800-luvun Eng-
IX Liikuntatieteen päivät 10.–11.6.2015
lannissa, jossa ylimmät yhteiskuntaluokat
löysivät amatööriydestä välineen paitsi
moraaliseen eheytymiseen, myös alempien yhteiskuntaluokkien sulkemiseen järjestäytyneen kilpaurheilun ulkopuolelle.
Olympialiikkeen vauhdittamana amatööriys
omaksuttiin kilpaurheilua organisoivissa
keskusjärjestöissä ympäri maailmaa 1800- ja
1900-lukujen taitteessa. Amatööri-ihanteen
sopimattomuus yhteiskunnallisten realiteettien kanssa ilmeni sala-ammattilaisuutena,
joka nakersi urheilun uskottavuutta 1980-luvulle saakka. Suomalaisissa tutkimuksissa
amatööriys on liitetty sosiaaliseen kontrolliin, jonka avulla sekä porvarillinen Suomen
Voimistelu- ja Urheiluliitto (SVUL) että
Työväen Urheiluliitto (TUL) kasvattivat valtaansa 1900-luvun alussa.
MENETELMÄT: Tutkimuksessani amatööriys nähdään sekä järjestöjen vallankäytön
että yhteiskuntapolitiikan välineenä. Oletukseni on, että keskusjärjestöt rakensivat amatööriurheilusta 1920- ja 1930-luvuilla ruumiinkulttuurin normin liikuntakasvatuksellisten ja poliittisten syiden takia. Tärkeimmät
tutkimuskysymykseni ovat: miten ja miksi
SVUL ja TUL valvoivat amatööriyttä Suomessa, ja millaisia ammattilaisvaikutteita suomalaisessa urheilussa järjestöjen amatööripolitiikasta huolimatta ilmeni. Menetelmällisesti
työni edustaa aikalaislähteisiin perustuvaa
laadullista perustutkimusta; teoreettisena
viitekehyksenä hyödynnän Karin Wikbergin
kehittämiä malleja, joilla amatööriaatteen eri
aspekteja voidaan analysoida. Tutkimukseni
lähdeaineisto koostuu Suomen Urheilulehden ja Työväen Urheilulehden (myöh. TULlehti) vuosikerroista sekä SVUL:n ja TUL:n
päättävien elinten kokouspöytäkirjoista ja
kirjeenvaihdosta.
TULOKSET: Tutkimusajanjaksolla amatöörikysymys nousi esiin erityisesti yleisurheilussa. Julkisuudessa liittojen suhtautuminen ilmiöön näyttäytyi kahtalaisesti. Siinä
missä SVUL keskittyi sala-ammattilaisuuteen
liittyvien huhujen suitsemiseen, TUL:n kohdalla kyse oli pikemminkin niiden lietsomisesta: puhtaan amatööriyden korostamisesta
muodostui TUL:n käyttämä lyömäase liittojen välienselvittelyissä, joille erityisesti loikkaustapaukset iskivät kipinää. SVUL:n amatööripolitiikassa painottuivat tuloksettomat
yritykset ajanmukaistaa amatöörisäännöstöä
kansainvälisissä kongresseissa ja tehostaa
sääntöjen valvontaa kotimaassa. Verrattain
liberaalista amatööritulkinnastaan huolimatta SVUL ei halunnut luopua amatööriydestä sinänsä. Valtionhallinto oli samoilla
linjoilla. Amatööriys asetettiin 1930-luvun
alussa urheilun valtionavun edellytykseksi,
ja ammattilaisurheilun leviämistä pyrittiin
rajoittamaan korkealla huviverolla.
JOHTOPÄÄTÖKSET: Kilpailullinen ama-
tööriurheilu vahvistui 1920–1930-luvuilla
virallisen urheilun lähtökohtana Suomessa.
Tämä kuvastaa aikakauden suomalaisen liikuntakulttuurin yleisiä suuntaviivoja, ennen
kaikkea yksilön edun asettamista toissijaiseksi yhteisille pyrkimyksille, olipa kyse kansakunnasta tai työväenluokasta. Ideologisista
elementeistä rakennetun julkisivun taustalla
sala-ammattilaisuus ja muut kielletyiksi määritellyt ilmiöt kukoistivat. Huipulle nousseet
urheilijat eivät olleet valmiita uhrautumaan
keskusjärjestöjen yhteiskuntapoliitiikan välikappaleiksi. Idealistisen, korkeamoraalisen
politiikan ja sen tueksi laaditun lainsäädännön vaikutukset näyttäytyvät tältä osin samanlaisena kuin alkoholijuomien myynnin
kriminalisoineen kieltolain.
Osallistuu nuorten tutkimuskilpailuun
Suomalaisen urheilu­
liikkeen muutosprosessi:
hajautetusta keskitettyyn
malliin verkostomaisesti
toimien?
LEHTONEN K
LIKES-tutkimuskeskus
Asiasanat: urheiluliike, systeemiteoria,
systemaattinen tekstianalyysi
TAUSTA: Urheiluliikkeessä on viime vuosien aikana toteutettu historiallisen suuria
rakenteellisia muutoksia. Useita valtakunnallisia liikuntajärjestöjä on lakkautettu
ja vuonna 2012 perustettiin uusi keskusorganisaatio, Valtakunnallinen liikunta- ja
urheiluorganisaatio Valo ry. Tässä esityksessä
analysoidaan käynnissä olevan muutosprosessin kautta urheiluliikkeen ajattelua ja
logiikkaa systeemisestä muutoksesta ja siihen vaikuttaneista tekijöistä luhmannilaista
systeemiteorianäkökulmaa
hyödyntäen.
Siinä yhteiskunta käsitetään sosiaalisena
systeeminä, jonka sisällä on kommunikaation välityksellä syntyneitä ja toiminnallisesti
kehittyneitä osasysteemejä (Luhmann 1995,
138). Urheiluliike ja siinä eri tavoin mukana
olevat organisaatiot ja toimijat muodostavat
yhdessä valtion kanssa yhteiskunnallisen
systeemin, jonka uudistamista tarkastellaan
esityksessä talouden ja politiikan osasysteemien kautta. Keskeiset kysymykset ovat:
miten julkishallinnossa 1990-luvun alussa
tapahtuneet muutokset ovat vaikuttaneet
valtion ja urheiluliikkeen muodostaman
yhteiskunnallisen systeemin muutokseen ja
minkälaisena systeemi näyttäytyy tällä hetkellä?
MENETELMÄT: Aineistona on valtakunnallisten liikuntajärjestöjen (Valo ry ja Suomen Liikunta ja Urheilu ry) tuottamia dokumentteja (n=4) ja valtion liikuntapoliittisia
asiakirjoja (n=2). Analyysimenetelmänä on
systemaattinen tekstianalyysi, joka mahdollistaa liikuntajärjestöjen ja valtionhallinnon
ilmausten ja ajattelun tulkinnan muutosprosessin tarpeellisuudesta ja tavoitteista.
TULOKSET: Rakenteellisesti hajanaisesta
ja monikeskuksisesta urheiluliikkeestä on
pyritty siirtymään takaisin keskitetymmän
organisoitumisen malliin, mutta talouden
ja politiikan osasysteemien toiminta ei tue
suuntausta parhaalla mahdollisella tavalla.
Valtion resurssiohjaus on pirstaloitunut ja
myös poliittinen vaikuttaminen on monikanavaista. Osasysteemien keskinäinen riippuvuus on näin ollen heikkoa eikä systeemin
uudistuminen ole mahdollista.
Valo linjaa tällä hetkellä itsensä ”liikuntaa
ja urheilua toteuttavien tahojen yhdistäväksi
voimaksi.” Keskusjärjestöjen ajasta on siis
siirrytty palvelu- ja edunvalvontaorganisaation (SLU) kautta ”yhdistävään voimaan”,
mikä kuvastaa myös muutosta järjestöjen
ajattelussa (vrt. Douglas 1986). Projektiyhteiskunnan toimintamallin mukaisesti
urheiluliike on omaksunut puheen kumppanuuksista, verkostoista, arvioinnista, sopimuksista, osallistumisesta ja osallistamisesta.
JOHTOPÄÄTÖKSET: Hajautettu hallintajärjestelmä verkostoihin ja kumppanuuteen
perustuvana löyhänä liittoumana tekee
entistä epämääräisemmäksi kysymyksen vastuusta ja vallasta valtion ja urheiluliikkeen
muodostamassa systeemissä. Keskeinen kysymys tulevaisuudessa on, pystyvätkö urheiluliike ja valtio vastavuoroiseen ja toistuvaan
kommunikaatioon, jonka edellytyksenä on
toisaalta urheiluliikkeen autonomian ja erillisyyden kunnioittaminen ja toisaalta valtion
ja urheiluliikkeen ainakin osittain yhteisesti
jakamat tavoitteet, joiden toteutumista
edesauttavat riittävät taloudelliset resurssit
paikallistaso huomioiden.
LIIKUNTA & TIEDE 52 • 2–3 / 2015
89
IX Liikuntatieteen päivät 10.–11.6.2015
Suomalaisaikuisten
fyysisen aktiivisuuden
muutokseen yhteydessä
olevat tekijät
MÄKELÄ K1, TELAMA R2, YANG X2,
TAMMELIN T2, RAITAKARI OL3,4,
HIRVENSALO M1
Miehet, jotka raportoivat kohonnutta verenpainetta, nivelreumaa tai alaselkäkipuja
lähtövaiheessa olivat nostaneet kokonaisaskelmäärää enemmän kuin muut miehet.
JOHTOPÄÄTÖKSET: Sosiodemografiset
tekijät, elämäntapa ja terveydentila olivat
yhteydessä joko askeleiden lisääntymiseen
tai vähentymiseen. Tietoisuus mahdollisesti
muutettavissa olevista fyysiseen aktiivisuuteen yhteydessä olevista tekijöistä on tärkeää
mietittäessä strategioita fyysisen aktiivisuuden lisäämiseksi.
1
Jyväskylän yliopisto, liikuntakasvatuksen laitos,
2
LIKES-tutkimuskeskus, 3Turun yliopisto, sydän­
tutkimuskeskus, 4Turun yliopistollinen keskussairaala, Kliininen fysiologia ja isotooppilääketiede
Asiasanat: Fyysinen aktiivisuus,
terveystottumus, seurantatutkimus
TAUSTA: Säännöllinen fyysinen aktiivisuus on olennaista yksilön fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen terveyden ylläpitämiseksi.
Muutokset fyysisessä aktiivisuudessa voivat
vaikuttaa yksilön terveyteen joko negatiivisesti tai positiivisesti. Vaikka fyysiseen
aktiivisuuteen liittyvää tutkimusta on tehty
paljon, melko vähän on tietoa objektiivisesti
mitatun fyysisen aktiivisuuden muutoksiin
yhteydessä olevista tekijöistä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää askelten
kokonaismäärän muutokseen yhteydessä
olevia tekijöitä suomalaisilla aikuisilla vuosien 2007 ja 2011 välillä.
MENETELMÄT: Tutkimusaineisto on peräisin Lasten Sepelvaltimotaudin Riskitekijät,
LASERI- tutkimusprojektista. Tutkimukseen
osallistuneet lähtötilanteessa 30–45-vuotiaat
henkilöt (N=1049) käyttivät Omronin askelmittaria (HJ-152R-E) yhden viikon ajan
vuonna 2007 ja vuonna 2011. Omronin askelmittari laskee päivittäisten askelten ja minuuttien lisäksi aerobiset askeleet. Aerobiset
askeleet kuvaavat askelten määrää, kun aktiivisuus on kestänyt vähintään 10 minuuttia keskeytyksettä yli 60 minuuttiaskeleen
frekvenssillä. Askelten kokonaismäärän ja
aerobisten askelten määrän muutoksiin yhteydessä olevia tekijöitä selvitettiin Pearsonin
ja Spearmanin korrelaatioilla.
TULOKSET: Naisilla naimisissa oleminen
ja omat lapset olivat positiivisesti yhteydessä lisääntyneisiin aerobisiin askelmääriin
seuranta-aikana. Sen sijaan naisten korkea
fyysinen aktiivisuus ja huomion kiinnittäminen terveystottumuksiin lähtötilanteessa
oli negatiivisesti yhteydessä sekä aerobisiin
askeleisiin että askeleiden kokonaismäärään
seurantajakson lopussa. Miehillä, jotka olivat
eronneet, eivätkä kiinnittäneet merkittävästi
huomiota terveystottumuksiinsa oli vähemmän askeleita kuin muilla miehillä sekä
alkuvaiheessa että seurantajakson lopussa.
90
LIIKUNTA & TIEDE 52 • 2–3 / 2015
”Ei meillä päiväkodissa
pystybaareja ole” päivä­
kotihenkilöstön ja vanhempien käsitykset päiväkotiikäisten lasten istumisesta
MÄÄTTÄ S1, RAY C1, ROOS G2, ROOS E1
1
Folkhälsanin tutkimuskeskus, 2SIFO, National
Institute for Consumer Research, Oslo, Norway
Asiasanat: päiväkoti istuminen sosio­
ekologinen malli passiivisuus
Istuminen on yleistä jo varhaislapsuudessa, mutta vielä ei tunneta hyvin lasten
istumiseen vaikuttavia tekijöitä. Enemmistö
3–6-vuotiaista suomalaislapsista viettää
suurimman osan päivästään joko kotona tai
päiväkodissa, jonka takia on tärkeää tutkia
lasten istumista kyseisissä elinympäristöissä.
Osana laajempaa DAGIS-tutkimushanketta
tämän tutkimuksen tavoitteena oli tutkia
päiväkoti-ikäisten lasten istumista sosioekologiseen malliin pohjautuen. Syksyllä 2014
toteutettiin kuusi fokusryhmähaastattelua
vanhemmille (n=17) ja neljä haastattelua
päiväkotihenkilöstölle (n=14). Haastattelujen pohjalta istumiseen vaikuttavia tekijöitä luokiteltiin sosioekologisen mallin
eri tasoille (esim. lapsi, käyttäytyminen,
fyysinen ja sosiaalinen elinympäristö).
Vanhempien ja henkilöstön mielestä lasten
lisääntyneeseen istumiseen vaikutti lasten
tietyt persoonallisuuden piirteet ja viiden
vuoden ikä. Puolestaan käyttäytymisen tasolla esiintyi eroavaisuuksia. Päiväkodissa
lasten istuminen kohdistui erilaisiin päivittäin toteuttaviin tuokioihin ja piireihin, kun
taas kotona lapset istuivat ruutujen edessä.
Vanhemmat ja henkilöstö eivät kokeneet lasten istumisen olevan ongelma, mutta lasten
päivittäisen istumisen määrää oli kuitenkin
vaikea arvioida. Päiväkodin fyysisen ympäristön tekijöistä sisätilan muoto ja rakenne
koettiin rajoittavan lasten liikkumista, kun
puolestaan ulkoympäristön mahdollisuudet
koettiin edistävän. Päiväkodissa oltiin ulkona säästä riippumatta, kun taas vanhemmat
myönsivät, että huonolla säällä pysytään paikoillaan sisällä. Päiväkodissa ruutujen käyttö
oli harvinaista ja rajoitettua, kun taas kotona
lasten käytettävissä oli laaja kirjo erilaisia
välineitä usein ilman minkäänlaisia tarkkoja
rajoituksia käytön suhteen. Vanhemmat totesivat, että lasten istuminen kohdistuu arkiiltoihin. Lasten ruutujen edessä istuminen
koettiin helppona, nopeana ja rauhallisena
toimintona arkipäivän kiireydessä ja hektisyydessä vanhempien näkökulmasta, kun
taas lapsen liikkuminen koettiin vaativan
enemmän panostusta vanhemmilta. Päiväkotihenkilöstön keskuudessa vallitsi vahva
sosiaalinen normi, että lapsen on opittava
istumaan ennen koulu-ikää keskittymisen
takia. Henkilöstö myönsi, että lapsella voi olla paljonkin passiivista istumista päiväkodin
arjessa, jos tähän ei kiinnitä huomiota. He
tunnistivat runsaasti erilaisia käytäntöjä ja
rutiineja päiväkodin arjessa, joissa istumista
voisi vähentää, mutta arjen tilanteissa näitä
harvemmin muistettiin toteuttaa. Liikkumisen lisääminen päiväkodin arjen rutiineihin
olikin hyvin pitkälti kiinni varhaiskasvattajan omasta motivaatiosta. Yhtenä ratkaisuna
liikkumisen lisäämiseen henkilöstö ehdotti
lisää suunnitteluaikaa. Lisäksi päiväkodinjohtajan koettiin voivan vaikuttaa monin tavoin lasten istumiseen esimerkiksi kieltämällä ruutujen käytön, lisäämällä säännöllisiä
metsäretkiä tai uudistamalla toimintasuunnitelmia usein, jotta tietynlaisia rutiineja ja
tapoja ei pääse syntymään. Johtopäätöksenä
voi todeta, että lasten istuminen on erilaista
kotona verrattuna päiväkotiin. Kotona lapsi
istuu erilaisten ruutujen edessä usein ilman
rajoituksia, kun taas päiväkodissa lasten
istumisen määrä riippuu päiväkodin päivittäisistä toiminnoista ja henkilöstön omasta
motivaatiosta liikkumisen lisäämisessä. Tulevaisuuden interventioiden tuleekin keskittyä
eri tekijöihin kotona ja päiväkodissa lasten
istumisen vähentämiseksi.
Osallistuu nuorten tutkimuskilpailuun
IX Liikuntatieteen päivät 10.–11.6.2015
Nuorten miesten itse­
arvioitu ja objektiivisesti
mitattu fyysinen aktiivisuus
ja istuminen
Tulokset osoittavat, että nuoret miehet
istuvat suuren osan valveillaoloajastaan.
Suurin osa heistä aliarvioi istumisen määrää.
Tutkielmassa käytetyt aktiivisuusmittari ja
-kysely eivät mittaa tarkalleen samaa asiaa
kun niitä käytetään fyysisen aktiivisuuden ja
istumisen mittaamiseen.
Osallistuu nuorten tutkimuskilpailuun
NIEMELÄ M, KORPELAINEN R, AHOLA R
Oulun yliopisto, ODL Liikuntaklinikka
Asiasanat: liikkumattomuus, MOPOtutkimus, väestöpohjainen, kutsunnanalaiset, liikunta, kiihtyvyysanturi, kysely,
aktiivisuusmittari
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää
kuinka paljon nuoret miehet liikkuvat ja
istuvat ja verrata kyselyllä arvioitua liikkumisen ja istumisen määrää objektiivisesti mitattuun fyysisen aktiivisuuden ja istumisen
määrään. Oulun kutsunnoissa syksyllä 2013
MOPO-tutkimuksen (www.tuunaamopo.fi)
interventioon osallistuneista 507 miehestä
tähän tutkimukseen otettiin mukaan ne
149 nuorta miestä (keski-ikä 17,9 SD 0,6
vuotta), jotka olivat käyttäneet ranneaktiivisuusmittaria (Polar Active, Polar Electro Oy)
vähintään 500 minuuttia päivässä vähintään
neljänä päivänä interventiota edeltäneellä
viikolla. Aktiivisuusmittarin tuottama tieto aktiivisuudesta luokiteltiin seuraavasti:
istuminen, alin intensiteettitaso (1–2 MET,
MET on lepoenergiankulutus), kevyt aktiivisuus (2–3,49 MET) ja reipas aktiivisuus
(> 3,5 MET). Lisäksi tutkittavat vastasivat
laajaan hyvinvointi- ja terveyskyselyyn, jossa
kysyttiin mm. päivittäisen istumisen määrä
(koulussa tai työssä sekä vapaa-ajalla), päivittäisen liikkeessä olon määrä, kevyen ja
ripeän liikunnan useus ja kesto sekä vapaaajan fyysisen rasittavuuden taso. Tutkittavat
luokiteltiin neljään aktiivisuusryhmään kevyen ja ripeän liikunnan useuden ja keston
perusteella.
Nuoret miehet istuivat kyselyn mukaan
keskimäärin 8 h 42 min (SD 3 h 16 min) vuorokaudessa ja aktiivisuusmittarin mukaan
10 h 35 min (SD 2 h 59 min) (p<0,001). Menetelmien erotusten keskiarvo oli 112 min
(95 % luottamusväli -303, 528 min). Tutkittavat liikkuivat keskimäärin 61 minuuttia
(SD 27 min, vaihteluväli 11–181 min) vuorokaudessa reippaalla intensiteetillä. Mitattu
fyysinen aktiivisuus ja liikkumiskysymyksistä muodostetut aktiivisuusryhmät tai
fyysisen rasittavuuden taso eivät korreloineet
keskenään. Tutkittavat liikkuivat keskimäärin yhtä paljon kevyellä intensiteetillä ja reippaalla intensiteetillä riippumatta siitä, mihin
aktiivisuusryhmään tai -tasoon kuuluivat
kyselyn perusteella.
Jalkapallovalmentaja lasten
ja nuorten terveysliikunnan
edistäjänä
ORAVA M1, VENOJÄRVI M1, PALKKI T2
1
Itä-Suomen yliopisto, Terveystieteiden tiedekunta,
Lääketieteen laitos, Liikuntalääketiede,
2
Hämeenlinnan jalkapalloseura
Asiasanat: Lapset, nuoret, terveyshyödyt,
terveysliikunta, urheiluseurat, jalkapallo,
valmentajat
TAUSTA: Suomalaisten lasten ja nuorten
liikunta on riittämätöntä. Toisaalta lapset sekä nuoret liikkuvat urheiluseuroissa aiempaa
enemmän. Urheiluseurojen suosituin laji on
jalkapallo, ja jalkapallo liikuttaa vuosittain
yli 200 000 lasta ja nuorta. Säännöllisesti
jalkapalloa pelaavilla lapsilla ja nuorilla
on parempi sydän- ja verenkiertoelimistön
kunto, luuntiheys, kehon rasvakoostumus
sekä itsetunto. Lisäksi jalkapalloa pelaajat
nuoret liikkuvat vapaa-ajallaan enemmän.
Toisaalta ohjatuissa harjoituksissa ei päästä
terveysliikuntasuosituksien edellyttämiin
liikuntamäärin, jos lapsi ei liiku ohjattujen
harjoitusten lisäksi. Valmentajien roolia terveyden edistäjinä tulisi kehittää, sillä urheiluseurojen terveyden edistäminen toteutuu
vasta kohtalaisesti. Valmentajan osaamistavoitteisiin kuuluu ohjaaminen liikunnalliseen elämäntapaan. Tämän tutkimuksen
tarkoituksena oli arvioida Hämeenlinnan
jalkapalloseuran (HJS) valmentajien tietämystä lasten ja nuorten terveysliikunnasta
sekä valmentajien keinoja edistää lasten ja
nuorten terveysliikuntaa.
MENETELMÄT: Tutkimus toteutettiin
kvantitatiivisena sähköpostikyselynä (KyselyNetti), ja otoksen (n=51) muodostivat
HJS:n valmentajat. Aineisto analysoitiin
SPSS-tietojenkäsittelyohjelmalla, ja tilastollisesti merkitsevät arvoksi määritettiin p<0,05.
TULOKSET: Vastaajista 98 % koki, että
terveyden edistäminen oli tärkeä osa jalka-
pallovalmennusta, ja keskeisin terveyden
edistämisen osa-alue oli liikunta ja fyysinen
aktiivisuus. Suurin osa (98 %) vastaajista
kysyi omaehtoisia liikuntakertoja, mutta
vain kolmannes valmentajista tunsi lasten ja
nuorten viralliset terveysliikuntasuositukset.
Valmentajat arvioivat jalkapalloa pelaavien
lasten ja nuorten liikkuvan omaehtoisesti ka
100 min/pv.
Tutkimushetkellä yli puolet vastaajista
kannusti pelaajia omaehtoiseen liikuntaan,
kuten koulumatka- ja välituntiliikuntaan.
Koulumatkaliikuntaan kannustamiseen vaikuttavia tekijöitä olivat valmentajien koulutusaste (KA) (p=0,005), valmennuskoulutus
(VK) (p=0,001), valmennuskokemus (VKO)
(p=0,017), valmennettavan joukkueen taso
(VJT) (p=0,001) sekä valmentajan pelaajatausta (p=0,012). Välituntiliikuntaan kannustamiseen vaikuttavia tekijöitä olivat KA
(p=0,006), VK (p=0,005), VKO (p=0,003)
sekä VJT (p=0,025). Koulumatkaliikuntaan
kannustamisen esteitä oli muun muassa
se, että valmentajille ei ollut tullut mieleen
(52 %) kannustaa.
Vastaajista 96,0 % kannusti lapsia tai nuoria liikkumaan riittävällä teholla (hikoillen
ja hengästyen) koko jalkapalloharjoituksen
ajan. Tärkeimmät tekijät, jotka vaikuttivat
riittävällä teholla tapahtuvaan harjoitukseen,
olivat hyvin suunniteltu harjoitus (94,1 %),
pelaajien motivaatio harjoitukseen (90,2 %)
ja toimiva harjoitusympäristö (52,9 %).
JOHTOPÄÄTÖKSET: Tämä tutkimus
vahvistaa aiempia näkemyksiä jalkapallovalmentajan roolista lasten ja nuorten terveysliikunnan edistäjänä. Toisaalta tämä tutkimus
antaa uusia näkemyksiä niistä tekijöistä,
jotka vaikuttavat jalkapallovalmentajien terveysliikunnan edistämiseen. HJS:n valmentajat eivät tunne virallisia lasten ja nuorten
terveysliikuntasuosituksia, mutta HJS:n
valmentajat edistävät myönteisellä asenteellaan, sekä omalla toiminnallaan jalkapalloa
pelaavien lasten ja nuorten terveysliikuntaa.
Valtion tuen merkitys
seuroille lasten ja nuorten
liikuttamisessa
PAUKKU J, TURPEINEN S, LEHTONEN K
LIKES-tutkimuskeskus
Asiasanat: urheiluseurat, liikuntahallinto,
arviointi
TAUSTA: Valtion liikuntahallinto on
viime vuosina kohdistanut taloudellisia
LIIKUNTA & TIEDE 52 • 2–3 / 2015
91
IX Liikuntatieteen päivät 10.–11.6.2015
resursseja paikallistasolle yhä enemmän.
Kahden viimeisen vuoden aikana opetus- ja
kulttuuriministeriön liikunnan vastuualue
on myöntänyt veikkausvoittovaroista 8,8
miljoonaa euroa seuratukea, josta suurin
osa on kohdistunut seuratyöntekijöiden
palkkaamiseen. Seuratuki on tarkoitettu
urheilu- ja liikuntaseurojen perustoiminnan
kehittämiseen. Päätavoitteena on vuodesta
2013 lähtien ollut tarjota laadukasta toimintaa mahdollisimman monelle lapselle ja nuorelle kohtuukustannuksin. Tässä esityksessä
kuvataan seurannan ja arvioinnin tuloksia
siitä, minkälainen seuratuen merkitys on
seuratoiminnalle ja millaisia vaikutuksia tuella on lasten ja nuorten liikuttamiseen.
MENETELMÄT: Seura- ja järjestötoimijoiden kokemuksia seuratuesta on tutkittu
vuodesta 2013 alkaen kyselyjen ja haastatteluiden avulla. Liikuntajärjestöille tehtiin kysely vuoden 2014 alussa (n = 57, vastausprosentti 76) ja tukea saaneille seuroille kesällä
2014 (n=275, vastausprosentti 89). Vuosina
2013–2015 on tehty 56 teemahaastattelua
30 eri seuralle. Tukea saaneista seuroista
on tehty hakemusarviointi 2013 (n=309) ja
2014 (n=378). Aineistoja on analysoitu Surveypal-, Excel- ja Atlas.ti-ohjelmien avulla.
Analyyseissa on eritelty ja luokiteltu seurojen toimintaa ja toimijoiden kokemuksia.
TULOKSET: Vuosina 2013–2014 seuratukea myönnettiin 517 hankkeelle, joista 170
sai rahoitusta molempina vuosina. Tukea sai
seuran toiminnalliseen kehittämiseen, työntekijän palkkaamiseen tai molempiin. Vuonna 2013 tuetuista hankkeista hieman vajaa
puolet sai tukea työntekijän palkkaukseen,
mutta seuraavana vuonna osuus oli jo 60 %.
Useampivuotisista hankkeista suurin osa oli
tarkoitettu työntekijän palkkaamiseen. Ensimmäisen vuoden jälkeen myös osa seuran
toiminnalliseen kehittämiseen tarkoitetuista
hankkeista haki tukea työntekijän palkkaamiseen.
Kahden vuoden aikana seuratuella palkattiin työntekijä 242 seuraan. Seurojen oman
arvion mukaan työntekijän palkkaamisen
myötä seurojen hallinto ja yleinen organisoituminen kehittyivät, toiminta tehostui
ja suunnitelmallisuus parantui. Seurojen
lasten ja nuorten toimintaa saatiin monipuolisemmaksi. Seurat pyrkivät tarjoamaan
uudenlaisia harrastusmuotoja, esimerkiksi
matalan kynnyksen ryhmiä. Tuki antoi nostetta seuratoiminnalle ja kannusti entistä
voimakkaampaan toiminnan kehittämiseen.
Seurojen ilmoituksen mukaan liikkujien
määrä oli lisääntynyt ensimmäisen hankevuoden aikana 15 700 uudella alle 18-vuotiaalla
liikkujalla. Harrastajamäärien lisääntyminen
ja toiminnan laajeneminen olivat seurojen
tärkeimpiä onnistumisia tukivuoden aikana.
Ongelmiksi koettiin etenkin harrastustilojen
rajallisuus ja vapaaehtoistoimijoiden puute.
92
LIIKUNTA & TIEDE 52 • 2–3 / 2015
JOHTOPÄÄTÖKSET: Urheilu- ja liikuntaseurojen toimintaympäristö muuttuu monella tapaa, ja vaatimukset seuroja kohtaan
kasvavat. Aineistosta käy ilmi seurojen polarisoituminen niin taloudellisella, alueellisella
kuin toiminnallisella tasolla. Seuratukea
saaneilla seuroilla haasteena on hankerahoituksella aloitetun toiminnan jatkuvuuden
turvaaminen ja taloudellisen pohjan hankkiminen työsuhteiden ylläpitämiselle.
Seuratuen arvioinnissa kerätty tieto pohjautuu seuratoimijoiden omiin kokemuksiin
toiminnan onnistumisista ja merkityksistä.
Seuratuki on keino kehittää kansalaistoimintaa, jolloin tietoa voidaan hyödyntää
myös rahoituskokonaisuuksia kehitettäessä.
Seuratuki nykymuotoisena ei yksinään ole
riittävä ratkaisu paikallistason seuratoiminnan kehittämiseen.
Lihasten inaktiivisuus on
itsenäisesti yhteydessä
biomarkkereihin fyysisesti
aktiivisilla aikuisilla
PESOLA AJ1, LAUKKANEN A1,3,
TIKKANEN O1, SIPILÄ S2, KAINULAINEN
H1, FINNI T1
1
Neuromuscular Research Center, Liikunta­
biologian laitos,2Gerontologian tutkimuskeskus,
Terveystieteiden laitos, 3Liikuntatieteiden laitos,
toglukoosi, HDL kolesteroli sekä triglyceridit
mitattiin ja pitkäaikainen liikuntakäyttäytyminen selvitettiin kyselyllä.
TULOKSET: Vaikka kyselyn perusteella
94 % koehenkilöistä täytti terveysliikuntasuosituksen aerobisen liikunnan osalta,
heidän lihaksensa olivat passiivisena 65,2+/12,9% mittausajasta keskimäärin 24,1+/-9,8s
jaksoissa. Verrattuna koehenkilöihin joilla
lihakset olivat vähiten inaktiivisena päivän
mittaan (alin kvartaali <55,5% mittausajasta), eniten lihasten inaktiivisuutta omaavien
koehenkilöiden (ylin kvartaali >=74,8% mittausajasta) HDL-kolesteroliarvot olivat 0,32
mmol/l alhaisemmat ja triglyceridiarvot 0,30
mmol/l korkeammat itsenäisesti lihasten
keski-kovatehoisesta aktiivisuudesta.
JOHTOPÄÄTÖKSET: HDL-kolesteroliarvot ja triglyceridiarvot olivat kliinisesti merkitsevästi paremmat koehenkilöillä, joiden
lihakset olivat vähiten inaktiivisena päivän
aikana itsenäisesti lihasten keski-kova­
tehoisesta aktiivisuudesta. Jopa fyysisesti
aktiiviset henkilöt saattavat hyötyä kevyestä
aktiivisuudesta, joka vähentää päivää hallitsevaa lihasten inaktiivisuutta.
Osallistuu nuorten tutkimuskilpailuun
Sukupolvikokemukset
urheilun kentillä –
esimerkkinä yleisurheilu
Jyväskylän yliopisto
POHJOLAINEN P, TIIHONEN A
Asiasanat: istuminen, seisominen,
lihasten inaktiivisuus, arkiaktiivisuus,
elektromyografia, tekstiilielektrodit,
metabolinen oireyhtymä
TAVOITE: Vaikka lihasten inaktiivisuuden
on ehdotettu olevan yksi keskeinen mekanismi istumisen haitallisuudessa, tätä yhteyttä
ei ole aiemmin osoitettu suorilla mittareilla.
Tutkimme elektromyografialla (EMG) mitatun lihasten inaktiivisuuden ja aktiivisuuden
yhteyksiä kardio-metabolisiin biomarkkereihin terveillä, fyysisesti aktiivisilla ihmisillä.
MENETELMÄT: 150 terveen koehenkilön
(naisia n=85, miehiä n=65, ikä=38,8+/-10,6
vuotta, BMI=23,8+/-3,1kg/m2) data koottiin
tähän poikittaistutkimukseen kahdesta aiemmasta tutkimuksesta (EMG24, InPact).
EMGtä mitattiin 1–3 tyypillisenä viikonpäivänä etu- ja takareisien lihasaktiivisuutta
mittaavilla shortseilla. Lihasten inaktiivinen
aika määriteltiin seisomista pienemmäksi ja
keski- ja kovatehoinen aika 5 km/h kävelyä
intensiivisemmäksi EMG-aktiivisuudeksi.
Verenpaine-indeksi, vyötärönympärys, paas-
Ikäinstituutti, Helsinki, Turun yliopiston kulttuurintutkimuksen yksikkö
Asiasanat: liikuntasukupolvi, liikunta­
suhde, sukupolvitaju, ikäryhmät, ryhmäkeskustelu
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää,
voidaanko sukupolviteoreettiseen tarkasteluun perustuen löytää eri-ikäisiä yleisurheilijoita yhdistäviä liikuntasukupolvia ja voidaanko eri sukupolviin kuulumista selittää
sukupolvitajun käsitteen avulla. Tutkimus
on osa ”Elämänkulku ja ikäpolvet – tutkimus- ja kehittämishanketta”. Se toteutettiin
Vanhustyön keskusliiton ja Ikäinstituutin
yhteistyönä vuosina 2011–2013. Tässä raportissa esitettävät tulokset perustuvat edellä
mainitun projektin yhteydessä kerättyihin
ryhmäkeskusteluaineistoihin.
Yleisurheilijoiden keskusteluryhmä koottiin Helsingin Kisa-Veikkojen eri-ikäisistä
miehistä ja naisista. Keskustelijoita oli yhteensä kahdeksan, kolme naista ja viisi mies-
IX Liikuntatieteen päivät 10.–11.6.2015
tä. Iältään keskustelijat olivat 19, 27, 36, 44,
50, 63, 65 ja 71 vuotta. Keskustelujen lisäksi
ryhmältä kerättiin vastauksia muutamiin
kysymyksiin koskien yleisurheilutoimintaa
ja -esikuvia sekä merkittäviä yleisurheilutapahtumia. Ryhmän kuuluvista suurin osa oli
harrastanut joko pikamatkoja ja/tai hyppylajeja, mutta yksi oli keskipitkien ja pitkien
matkojen juoksija ja yhden voisi luokitella
ottelijaksi. Keskustelijat kuuluivat eri liikuntasukupolviin, mikä näkyi heidän lajivalinnoissaan lapsuudessa ja nuoruudessa sekä
penkkiurheilun mielenkiinnon kohteissa.
Perinteisen liikunnan sukupolven edustajille oli tyypillistä arkiliikunta, ruumiillinen
työ, yleisurheilun ja hiihdon seuraaminen
sekä liikuntakuluttamisen vähäinen merkitys. 1980-luvulla syntyneen eriytyneen
liikuntakulttuurin sukupolvella arkiliikunta
oli vähäistä ja välineellistynyt liikunta suosittua. Suosikkilajeja olivat jääkiekko, moottoriurheilu ja jalkapallo. Nuoremmilla sukupolvilla kuluttamisen merkitys oli kasvanut
muita sukupolvia suuremmaksi. Suurin ero
sukupolvien välillä oli se, että vanhemmat
sukupolvet harrastivat ja seurasivat yksilölajeja, kun taas nuoremmat sukupolvet olivat
siirtyneet joukkuelajien harrastajiksi ja seuraajiksi.
Sukupolvitietoisuus auttaa näkemään
yhtäläisyyksiä ja eroja eri sukupolvien välillä. Keskustelujen teemat nostivat esiin
sukupolvia yhdistäviä ja erottavia tekijöitä.
Yksi teemoista oli yleisurheilun asema suomalaisessa urheiluelämässä. Sukupolvitajun
näkökulmasta katsottuna ryhmällä oli melko
yhtenäinen käsitys yleisurheilun hyvistä ja
huonoista vuosikymmenistä. Vaikka keskustelijat tiedostivat hyvin sukupolvien väliset
erot ja ristiriidat, he eivät tehneet niistä
”sukupolvisodan” välineitä, vaan suhtautuminen toisiin sukupolviin oli ymmärtävää ja
jopa kunnioittavaa. Oma sukupolvikokemus
vaikutti urheiljaesikuviin, urheilutapahtumiin ja etenkin lajivalintoihin. Liikunta- ja
urheilukulttuurin muutokset, joista ryhmäläiset kertoivat, olivat kuitenkin hyvin samansuuntaisia kuin ne, joita on saatu isoilla
aineistoilla ja historiallisilla dokumenteilla
tehdyissä tutkimuksissa. Mielenkiintoista
oli havaita, miten nämä mieltymykset olivat
syntyneet osana lajikulttuureja ja henkilökohtaisia kokemuksia. Samalla ne olivat kullekin ajalle tyypillisiä kulttuurista ilmapiiriä
kuvaavia tulkintoja. Sukupolvien välisessä
vuorovaikutuksessa ja solidaarisuudessa on
kyse siitä, miten eri-ikäiset ihmiset ymmärtävät toistensa ajattelu- ja toimintatapoja
ja miten valmiita perheissä, yhteisöissä ja
yhteiskunnassa ollaan sovittelemaan yhteen
eri-ikäisten toiveita ja tarpeita.
Paljon ja vähän istuvien
nuorten miesten profiilit
mopo-tutkimuksessa
PYKY R1,2,3,6, JAUHO A-M 1,3,5,6,
AHOLA R3,6, IKÄHEIMO TM4,6,
KOIVUMAA-HONKANEN H7,
MÄNTY­SAARI M8, JÄMSÄ T3,6,
KORPELAINEN R1,2,6
1
Oulun Diakonissalaitoksen Säätiö, Liikuntalääke-
tieteellinen Klinikka, 2Center for Life Course and
Systems Epidemiology, Lääketieteellinen tiede­
kunta, Oulun yliopisto, 3Research Center in
MedicalImaging, Physics and Technology, Lääketieteellinen tiedekunta, Oulun yliopisto, 4Ympäristöterveyden ja keuhkosairauksien tutkimuskeskus,
Oulun yliopisto, 5Infotech Oulu, Oulun yliopisto,
6
Medical Research Center Oulu, Oulun yliopistol-
linen sairaala ja Oulun yliopisto, 7Kliinisen lääketieteen laitos (psykiatria), Itä-Suomen yliopisto,
Kuopio; Psykiatrian klinikka, Kuopion yliopistollinen
sairaala, Kuopio, Finland, 8Sotilaslääketieteen
keskus, Helsinki
Asiasanat: istuminen, ryhmät, hyvin­
vointi, kunto, mieliala, elämän­
tyytyväisyys, pelaaminen
TAUSTA: Liikunnan puute ja runsas istuminen aiheuttavat nuorille terveyshaittoja,
jotka voivat johtaa terveysongelmiin myös
aikuisiällä. Inaktiiviseen elämäntyyliin liittyy useita eri tekijöitä. Tämän tutkimuksen
tarkoituksena oli selvittää, millä tavalla paljon ja vähän istuvat nuoret miehet eroavat
toisistaan fyysisiltä, psyykkisiltä, sosiaalisilta
ja ympäristöön liittyviltä ominaisuuksiltaan.
Tutkimus on osa laajempaa MOPO-tutkimusta.
MENETELMÄT: Vuonna 2010 Oulun
kutsuntatilaisuuksiin osallistui 977 nuorta
miestä. Heidän keski-ikänsä oli 17,9 (SD 0,6)
vuotta. Heistä 622 (64 %) vastasi kyselyyn,
jolla selvitettiin fyysinen aktiivisuus, vapaaajan istumisen määrä, terveydentila, mieliala,
elämäntyytyväisyys, elintavat, syömiskäyttäytyminen, liikunnan motiivit ja rajoitteet
sekä internetin käyttö. Miehille tehtiin
lääkärintarkastus. Paino, pituus ja puristusvoima mitattiin. Aerobinen kunto mitattiin
Polar Kuntotestillä (Polar Electro, Kempele)
ja kehonkoostumus Inbody720-laitteella
(Biospace Co., Ltd., Soul, Korea). Paljon ja
vähän istuvien miesten väliset erot analysoitiin t-testillä ja ristiintaulukoinnilla. Profiilit
määritettiin pääkomponenttianalyysillä ja
nimettiin komponenttiin eli profiiliin latautuneiden muuttujien luonteen perusteella.
TULOKSET: Yhteensä 179 miestä istui
vapaa-ajallaan paljon (≥ 5h/vrk) ja 172 vähän (≤2h/vrk). Vähän istuvilla oli pienempi
rasvaprosentti, parempi aerobinen kunto
ja vähemmän masennusoireilua ja he olivat
tyytyväisempiä elämäänsä verrattuna paljon
istuviin. Kuitenkin molempien profiileissa
oli pääkomponenttianalyysin perusteella häiriintynyttä syömiskäyttäytymistä,
masennusoireilua ja internet-pelaamista.
Liikuntaan motivoivissa tekijöissä oli eroja.
Vähän istuvia miehiä kunnon parantuminen
motivoi mutta terveysvalistus ei. Paljon istuvat kokivat motivoivaksi tekijäksi kunnon
lisäksi ulkoisen olemuksen kohentumisen.
Sekä paljon että vähän istuvista miehistä löytyi seuraavat kolme profiilia: ”onnettomat”,
”oireita häiriintyneestä syömiskäyttäytymisestä” ja ”pelaajat”. Paljon istuvien profiileja
olivat lisäksi ”paljon istuvat liikkujat” ja
”ulkonäöstä motivoituneet huonokuntoiset”
ja vähän istuvien profiileja ”liikkujat” ja
”epäterveellinen ruokavalio”.
JOHTOPÄÄTÖKSET: Runsasta tai vähäistä istumista sisältäviin elämäntyyleihin
liittyvät tekijät ovat moninaiset ja osittain
päällekkäiset. Vähän istuvilla nuorilla voi
aktiivisuudesta huolimatta olla terveyteen,
hyvinvointiin ja elämänhallintaan liittyviä
palvelutarpeita. Toisaalta myös paljon istuvia nuoria miehiä on mahdollista aktivoida
liikkumaan, kun heitä motivoivat tekijät
tunnistetaan. Molempien elämäntyylien
taustatekijät on tunnettava tehokkaiden elämäntapainterventioiden toteuttamiseksi.
Osallistuu nuorten tutkimuskilpailuun
Keski-ikäisen naisen
hormonit, metabolisen
oireyhtymän riskitekijät ja
fyysinen aktiivisuus
PÖLLÄNEN E1, KULMALA J2, SIPILÄ S1,
AUKEE P3, KUJALA U4, TAMMELIN T2,
KOVANEN V1
1
Gerontologian tutkimuskeskus, Terveystieteiden
laitos, Jyväskylän yliopisto, 2LIKES tutkimus­
keskus, 3Keski-Suomen keskussairaala, Jyväskylä,
4
Terveystieteiden laitos, Jyväskylän yliopisto
Asiasanat: estrogeeni, liikunta, kolesteroli
Jyväskylän yliopistossa meneillään olevassa ERMA-tutkimuksessa (EstrogenRegulation of MuscleApoptosis) selvitetään satunnaisotantana toteutetulla väestöotoksella
48–54-vuotiaiden naisten fyysistä kuntoa,
liikunta-aktiivisuutta, psyykkistä hyvinvoin-
LIIKUNTA & TIEDE 52 • 2–3 / 2015
93
IX Liikuntatieteen päivät 10.–11.6.2015
tia ja kognitiota sekä niiden yhteyttä vaihdevuosiin liittyviin hormonimuutoksiin (tavoite n=1100). Tässä raportoidaan alustavia tuloksia tähän asti kerätystä ERMA-aineistosta
(n=226) sekä ERMA/liikunta pilottitutkimuksesta (n=74), jossa fyysistä aktiivisuutta mitataan objektiivisesti liikemittareilla
(Actigraph GT3X+). Vaikeasti ylipainoiset
(painoindeksi≥35) ja estrogeenivalmisteita
käyttävät naiset on rajattu tutkimuksen ulkopuolelle. Naisten vaihdevuositila määritetään
veren hormonipitoisuuksien ja vuotopäiväkirjan perusteella. Metabolisen oireyhtymän
riskitekijöistä on määritetty paastoverensokeri, kokonaiskolesteroli, ”hyvä” HDL- ja
”huono” LDL-kolesteroli, triglyseridit sekä
kehon painoindeksi.
Tutkittavat jaettiin premenopausaalisten
(n=59), perimenopausaalisten (n=53) ja
postmenopausaalisten (n=114) ryhmiin.
Veren hormonipitoisuuksien (estradioli
440, 278 ja 156 pmol/l, p<0,001; FSH 9, 29
ja 78 IU/l p<0,001) lisäksi ryhmät erosivat
toisistaan merkitsevästi myös kokonaiskolesterolin (4,8, 4,7 ja 5,1, p<0,013), HDLkolesterolin (1,5, 1,6 ja 1,7, p=0,016) ja
LDL-kolesterolin (2,9, 2,7 ja 3,1, p=0,017)
suhteen. Ryhmien välillä ei ollut eroa painoindeksissä, verensokerissa eikä triglyserideissä. Liikunta-aktiivisuustulokset olivat
käytettävissä 20:ltä pre-, 14:sta peri- ja 40:ltä
postmenopausaaliselta naiselta. Ryhmien
välillä ei ollut eroa päivittäisessä fyysisessä
aktiivisuudessa, mutta useimmille tutkittaville kertyi päivässä suositeltavaa 10 000
askelta vähemmän askelia (keskiarvo 8561,
vaihteluväli 2883–17604). Veren estadiolipitoisuudella oli merkitsevä käänteinen
yhteys painoindeksiin (r=-0,15, p<0,05), kokonaiskolesteroliin (r=-0,17, p<0,05) ja LDLkolesteroliin (r=-0,18, p<0,05). Painoindeksi
oli yhteydessä HDL-kolesterolin (r=-0,31,
p<0,001) ja triglyseridien (r=0,34, p<0,001)
määrään. Mitattujen askelten määrä oli yhteydessä painoindeksiin (r=-0,33, p<0,05),
LDL-kolesteroliin (r=0,32, p=0,5) ja HDLkolesteroliin (r=-0,35, p<0,05).
Näiden tulosten mukaan matala estradiolitaso on yhteydessä metabolisen oireyhtymän
riskitekijöistä korkeaan painoindeksiin, kokonais- ja LDL-kolesteroliin, mutta ei paastoverensokeriin. Hormonieroihin liittyvää
riskiä voidaan todennäköisesti lieventää fyysisellä aktiivisuudella, jonka todettiin olevan
yhteydessä edullisempaan painoindeksiin ja
veren rasvakoostumukseen. Koska korkea
painoindeksi ja veren rasvat ovat merkittäviä
sairastumiselle altistavia riskitekijöitä, on
löydöksellä merkitystä sekä yksilön terveyden että kansanterveyden näkökulmasta.
Tutkimustulokset on kuitenkin syytä toistaa
suuremmalla väestöotoksella. Laajemmassa
ERMA/liikunta-tutkimuksessa selviää jääkö
keski-ikäisen naisen fyysinen aktiivisuus ete-
94
LIIKUNTA & TIEDE 52 • 2–3 / 2015
nevän hormonimyrskyn jalkoihin ja miten
käy terveyttä uhkaaville riskitekijöille.
Yläkouluikäisten tyttöjen
subjektiivinen sosiaalinen
asema on yhteydessä
välituntiaktiivisuuteen
RAJALA K1,2, ITKONEN H1, KANKAANPÄÄ A1, TAMMELIN T1, LAINE K1
1
LIKES-tutkimuskeskus, Jyväskylä,
2
Liikuntatieteiden laitos, Jyväskylän yliopisto
Asiasanat: Nuoret, tytöt, yläkoulu,
subjektiivinen sosiaalinen asema,
välituntiliikunta, liikkumisympäristö
TAUSTA: Tyttöjen aktivointi välituntiliikuntaan on koettu yläkouluissa vaikeaksi, ja
erilaiset aktivointitoimenpiteet ovat purreet
lähinnä poikiin (Haapala ym. 2014). Tyttöjen aktiivisen toimijuuden edellytyksistä
kaivataan lisää tietoa. Tämän tutkimuksen
tavoitteena oli selvittää tyttöjen kokeman
subjektiivisen sosiaalisen kouluyhteisöaseman yhteyttä aktiivisuuteen ja toimintamahdollisuuksiin välitunneilla.
MENETELMÄT: Tutkimusaineisto koostuu kyselystä, havainnoinnista sekä haastatteluista. Kysely toteutettiin osana Liikkuva
koulu -ohjelman seurantaa keväällä 2013 ja
siihen osallistui 869 tyttöä 11 eri yläkoulusta.
Havainnointi ja haastattelut tehtiin yhdessä
yläkoulussa lukuvuoden 2013–2014 aikana.
Subjektiivista sosiaalista asemaa tutkittiin
kymmenportaisen tikasmallin (ks. Goodman
ym. 2001) avulla sekä kyselyssä että haastatteluiden yhteydessä. Aineiston analyysissä
hyödynnettiin tilastollista analyysiä sekä
sisällönanalyysia ja teemoittelua.
TULOKSET: Tyttöjen kokema korkea sosiaalinen asema oli yhteydessä aktiiviseen
liikkumiseen välitunneilla sekä osallistumiseen välituntitoiminnan suunnitteluun.
Tytöt, joiden sosiaalinen asema oli korkea,
kokivat koulun tiloista muodostuvan fyysisen liikkumisympäristönsä sekä sosiaalisen
liikkumisvapautensa laajemmaksi verrattuna
tyttöihin, joiden subjektiivinen sosiaalinen
asema oli matala. Erot liittyivät nuorten
välisiin vuorovaikutussuhteisiin. Korkea
kouluyhteisöasema yhdistyi kavereiden
kanssa luotuihin toimintamahdollisuuksiin
ja laajempaan liikkumiseen koulun tiloissa.
Matalaksi koettu kouluyhteisöasema puolestaan rajoitti toimintamahdollisuuksia.
JOHTOPÄÄTÖKSET: Tytöillä on subjek-
tiiviseen sosiaaliseen asemaan pohjautuen
erilaiset toimintamahdollisuudet koulun
tiloissa, mikä tulisi tiedostaa ja huomioida
suunniteltaessa välituntien aktivointia. Oppilaiden tasapuolisempia välituntitoiminnan
mahdollisuuksia voisi lisätä esimerkiksi
käyttämällä ryhmätason prosesseja, joita on
toistaiseksi hyödynnetty koulussa verrattain
vähän (ks. Kiilakoski 2014, 32). Koulun
henkilökunnan tuki aktiivisemmille välitunneille on todennäköisesti tärkeämpää
oppilaille, joiden subjektiivinen sosiaalinen
asema on matala ja jotka eivät saa nuorten
välisistä ryhmäsuhteista tarvittavaa tukea
aktiivisuudelle kuin oppilaille, jotka kokevat
sosiaalisen asemansa korkeaksi.
Suomalaisen ammatti­
valmennuksen synty
RANTALA K
Urheilumuseo
Asiasanat: Ammattimaistuminen,
huippu-urheilu, modernisoituminen,
olympialaiset, valmennus
TAUSTA: Suomalainen huippu-urheilun
valmennusjärjestelmä alkoi muotoutua
1900-luvun alussa kansainvälisen kilpaurheilun kehityksen myötä. Olympiamenestyksen tavoittelu johti valmennuksen
organisointiin kilpaurheilusta vastanneissa
järjestöissä. Suomalaisten haluttiin osoittaa
olevan kyvykäs kansakunta muiden joukossa. Parhaille yksilöille kilpaurheilu tarjosi
keinon elintason kohottamiseen. Suomi
olikin 1920–30-lukujen olympialaisten menestyneimpiä maita. Analysoin artikkelissani
ammattivalmennuksen syntyä menestyneimmissä yksilölajeissa: painissa ja yleisurheilussa. Miksi valmennus ammattimaistui, keitä
valmentajat olivat ja mitä he tekivät?
MENETELMÄT: Empiirisen tarkastelun
tärkeimpinä kohteina olivat Suomen Voimistelu- ja Urheiluliiton toimintakertomukset,
pöytäkirjat ja kirjeenvaihto toista maailmansotaa edeltävältä aikakaudelta sekä ajan valmennuskirjallisuus. Asiakirjallisen aineiston
oleellisin osa oli olympiavalmennusvaliokuntien asiakirjat. Tutkimuskirjallisuuden
osalta käytössä oli Suomen urheiluhistoriasta
tehdyt yleisteokset. Artikkelin taustalla on
teoria yhteiskunnan ja urheilun modernisoitumisesta. Modernisoitumisen piirteet, kuten
erikoistuminen ja rationalisointi, vaikuttivat
merkittävästi uuden valmennuskulttuurin
syntyyn.
IX Liikuntatieteen päivät 10.–11.6.2015
TULOKSET: Ammattivalmentajuus syntyi
modernisoituvan yhteiskunnan ja kilpaurheilukulttuurin osana 1910–20-luvuilla.
Valmentajasta tuli oleellinen toimija valmennusolosuhteiden järjestelijänä sekä uusien
valmentajien kouluttajana. Valmennusjärjestelmä laajeni olympiavalmennusprojekteista kohti jatkuvaa valmennuskulttuuria
1930-luvun aikana. Valmentajan toiminta oli
rahoittajan valvonnassa, järjestöjen valmennusvaliokuntien alaisuudessa. Sirpaleinen
valmennuksen rahoitus levitti valmennustoimintaa liikuntavalistuksen suuntaan. Valmentajiksi valikoitui urheilijoiden toiveesta
erityisesti menestyneitä urheilijoita. Valmentajien joukkoon liittyi valmennukseen
erikoistuneita henkilöitä valmentajakoulutuksen kehityksen myötä. Urheilijat kaipasivat käytännöllistä neuvontaa, harjoitusolosuhteiden kehittämistä sekä lihashuoltoa
hieronnan muodossa. Valmentajan rooliksi
muotoutui leiri- ja kilpailuvalmentamisen
ohella ympäri Suomea matkustaminen,
hierontakuittien lähettäminen ja sihteerinä
toimiminen. Osa ammattivalmentajista koki
työn raskaaksi runsaan matkustamisen ja
menestyspaineiden vuoksi.
JOHTOPÄÄTÖKSET: Urheilujärjestöjen
palkkaamien valmentajien ja huippu-urheilijoiden välinen riippuvuussuhde muotoutui
Suomessa 1900-luvun alkuvuosikymmeninä.
Toiminnan keskiössä olivat sata vuotta sitten
urheilijat. Urheilijoita kuunneltiin valmentajien valintaprosessissa. Valmentajiksi pyrittiin valitsemaan käytännön osaajia urheilijoiden tarpeiden mukaisesti. Valintaprosessia
kannattaa peilata nykypäivään. Palkataanko
ammattivalmentaja toteuttamaan vakiintuneita työtehtäviä vai edistämään urheilijoiden kehittymistä heidän tarpeistaan lähtien?
Valmentajien työnkuvaa on syytä tarkistaa
säännöllisesti, sillä järjestötoiminnassa palkatuille henkilöille siirretään yksinkertaisia
rutiineja, jotka eivät vaadi erityistä ammatillista osaamista. Ammattivalmentajan ajankäyttö tulee kohdistaa mahdollisimman tarkoin niihin asioihin, joihin halutaan vaikuttaa
ja joihin valmentajalla on erikoisosaamista.
Osallistuu nuorten tutkimuskilpailuun
Kympin naiset ja napa­
kympin mies. Liikunta,
sukupuoli, ruumis ja
mainonta naisten kunto­
liikuntatapahtumien
julisteissa 1984–2010
RANTALA M
LIKES-tutkimuskeskusja Turun yliopisto, Historian,
kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitos
Asiasanat: visuaalinen historia, kuvatutkimus, julisteet, naisurheilu, kuntoliikunta,
sukupuoli, ruumis
Naisille suunnatut matalankynnyksen
liikuntatapahtumat kuten Naisten Kymppi,
Likkojen Lenkki ja Naisten Kuntovitonen
ovat saaneet liikkeelle vuosittain kymmeniä tuhansia naisia 1980-luvulta lähtien.
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, millaisia representaatioita tapahtumia mainostavat julisteet loivat liikunnasta, sukupuolesta, ruumiista ja itse tapahtumasta vuosina
1984–2010. Tutkimus linkittyy väitöskirjatutkimukseen, jossa tutkitaan millaisia
representaatioita liikkumisesta, liikunnasta,
liikkujista ja toisaalta liikkumattomuudesta
ja vähän liikkuvista esiintyy suomalaisissa
kuntoliikuntakampanjajulisteissa vuosina
1941–2010.
Tutkimusaineisto koostui 76 julisteesta,
jotka ovat osa väitöskirjatutkimuksen yli 700
julisteen kokonaisuutta. Aineisto kerättiin
viidestä eri arkistosta ja järjestöjen varastoista. Julisteista 10 kpl oli 1980-luvulta,
42 kpl 1990-luvulta ja 24 kpl 2000-luvulta.
Jakauma kuvastaa järjestettyjen tapahtumien
määrien muutosta eri vuosikymmeninä sekä
julisteen hiipuvaa merkitystä informaation
välittäjänä ja mainonnan välineenä.
Aineistoa analysoitiin konstruktivistisesta näkökulmasta hyödyntämällä Roland
Barthesin käsitteitä denotaatio, konnotaatio
ja myytti. Analyysissä jokaisesta julisteesta
eriteltiin ensin 46 yksittäistä ilmimerkitystä.
Denotaatiotason analyysin perusteella paljastuivat aineistosta vuodesta toiseen toistuvat
merkit, joilla kuvastossa luotiin liikuntaan,
sukupuoleen, ruumiiseen ja tapahtumaan
liittyviä konnotaatioita. Lopuksi kuvastoa
tarkasteltiin myytin näkökulmasta. Tällöin
siitä etsittiin kulttuurisesti ”ikuisina totuuksina” pidettyjä merkityksiä, jotka tarkemman
tarkastelun yhteydessä muuttuvatkin historiallisiksi ja sopimuksellisiksi asioiksi.
Tutkimus osoitti, että nainen esitettiin eri
tavalla ryhmässä ja yksinään. Suuria naisjoukkoja kuvaavissa kuvissa nainen esitettiin
realistisesti. Pääviestinä oli ”tule sellaisena
kuin olet”. Joukkokuvien avulla viestittiin
naisten välisestä yhteydestä, joukkovoimasta
ja matalankynnyksen liikuntatapahtumasta.
Mikäli kuvassa oli vain yksi nainen, hänet
kuvattiin vallitsevien kauneusihanteiden mukaisesti. Tällaiset kuvat viestivät tapahtuman
laadusta ja loivat mielikuvaa, että kaikki tapahtumaan osallistuvat naiset voisivat liittää
itseensä samat ominaisuudet. Naisia ei esitetty äidin tai vaimon rooleissa. Kaikki aineistossa esiintyneet miehet olivat julkisuuden
henkilöitä. Julisteissa heidät kuvattiin seksiobjektin, viihdyttäjän tai palvelijan roolissa.
Perinteisen sukupuoliroolijaon kääntäminen
oli osa tapahtumiin liittyvää karnevalismia.
Liikunta kuvattiin iloiseksi, helpoksi ja
naisia yhdistäväksi asiaksi. Kilpaurheiluun,
likaan ja maskuliinisuuteen viittaava hiki
puuttui kuvastosta. Väitöskirjatutkimuksen
muuhun julisteaineistoon verrattuna näissä
julisteissa oli poikkeuksellisen paljon mainoksia. Ne viestivät runsaasta, täyteläisestä,
trendikkäästä ja laadukkaasta tapahtumasta.
Naisten kuntoliikuntatapahtumien mainonnan visuaaliset sisällöt ja niiden tuottamat konnotaatiot muuttuivat erittäin vähän
kolmen vuosikymmenen aikana. Myyttiä
ikuisesta nuoruudesta hyödynnettiin julisteissa varsin paljon.
Osallistuu nuorten tutkimuskilpailuun
Käytännön liikunnan
edistämistyö ja DAGIS-­
tutkimushankkeen yhteistyö – kokemuksia ja alustavia tuloksia
RAY C, ROOS E JA DAGIS-TUTKIMUSRYHMÄ: WIIK M JA HOPPA PÅ
-TYÖ­RYHMÄ
Folkhälsanin tutkimuskeskus, Helsinki
Asiasanat: Päiväkoti, lasten istuminen
ja liikkuminen, yhteistyö tutkimus ja
terveyden edistäminen
Päiväkotilasten arkeen kuuluu sekä liikkumista että istumista. Varhaiskasvatuksen
henkilöstöllä on suuri merkitys sille, miten
tämä aika jakautuu keskenään. Innostetaanko lapsia liikkumaan vai opetetaanko
heitä istumaan? Jotta varhaiskasvatukseen
voisi suunnata liikkumiseen motivoivaa
koulutusta, interventioita yms., tarvitaan
monipuolista tietoa päiväkodista liikkumista
LIIKUNTA & TIEDE 52 • 2–3 / 2015
95
IX Liikuntatieteen päivät 10.–11.6.2015
tukevana sosiaalisena ympäristönä. Varhaiskasvattajille suunnattuja kyselypatteristoja,
joiden avulla mitataan lasten liikkumiseen
tai istumiseen vaikuttavia sosiaalisia tekijöitä, on olemassa, mutta niitä ei ole käytetty
Suomessa. Kyselyiden tuominen suomalaiseen päiväkotiin vaatii esitestausta. Tässä
työssä esitetään, miten esitestausta voidaan
hyödyntää sekä tutkimuksessa että liikkumisen edistämistyössä.
DAGIS-tutkimushankkeessa
tutkitaan
mm. kyselylomakkeilla päiväkodin sosiaalisen ympäristön vaikutusta lasten liikkumiseen ja istumiseen. Suurin osa kysymyksistä
on kehitetty kansainvälisissä projekteissa
eivätkä ne ole olleet käytössä Suomessa
aikaisemmin. Keväällä 2015 kansanterveysjärjestö järjesti yhdessä ruotsinkielisen YLE
fem -kanavan kanssa Hoppa på -kampanjan
edistääkseen lasten liikkumista. Kampanjan
yhteydessä järjestetään mm. jatkokoulutusta varhaiskasvattajille lasten liikkumisesta.
Osana kampanjan arviointia testattiin kysymyspatteristoa, jota tullaan käyttämään
DAGIS-tutkimushankkeessa syksyllä 2015.
Kysymykset käsittelevät varhaiskasvattajien
kiinnostusta lasten liikuttamiseen, asenteita,
sekä käytäntöjä päiväkodissa. Vastaajien lukumäärä oli 273.
Vastaukset analysoidaan kevään 2015
aikana ja tulemme esittämään kuvailevia tuloksia päiväkodin sosiaalisesta ympäristöstä
ja yhteyksiä vastaajien taustatekijöiden ja
sosiaalisten tekijöiden välillä. Tuloksia hyödynnetään myös käytännön työssä arvioin­
nissa, sekä mahdollisen jatkokampanjan
suunnittelutyössä. Lisäksi pohditaan, miten
tutkimushankkeissa ja käytännön terveyden
edistämistyössä voidaan eri vaiheessa hyödyntää toisten toimintaa ja työtä.
Tutkimustyön ja käytännön terveyden
edistämistyön yhteistyötä ja yhteistyömuotoja voi löytyä monissa eri vaiheessa tutkimustyötä. DAGIS-tutkimushanke saa yhteistyön
tuloksena hyödyllistä tietoa tutkimuslomakkeiden toimivuudesta ennen varsinaisen
tutkimuksen käynnistämistä. Kokemukset
rohkaisevat tiiviimpään yhteistyöhön tulevaisuudessa.
96
LIIKUNTA & TIEDE 52 • 2–3 / 2015
Lentoreserviupseeri­
kurssille hakeutuvien
nuorten miesten kestävyyskunnon muutokset vuosina
1997–2006
Fyysisen aktiivisuuden
trajektorit lapsuudesta
aikuisuuteen: lasten
sepelvaltimotaudin riski­
tekijät (laseri)-tutkimus
RINTALA H, HUOTARI P
ROVIO SP1,2, YANG X2, KANKAANPÄÄ
A2, AALTO V1, HIRVENSALO M3, TELAMA
R2,3, PAHKALA K1,4, HUTRI-KÄHÖNEN N5,
VIIKARI JSA6, RAITAKARI OT1,7,
TAMMELIN T2
Jyväskylän Yliopisto, Liikuntakasvatuksen laitos
Asiasanat: sotilaslentäjät, fyysinen
suorituskyky, kestävyys, VO2max
TAUSTA: Lukioikäisten nuorten fyysi-
sestä suorituskyvystä on Suomessa tehty
vain vähän tutkimuksia. Puolustusvoimissa
tunnetaan hyvin varusmiesikäisten nuorten
kuntotasomuutokset.
Erikoisjoukkoihin
edellytetään kantahenkilöstöltäkin vähintään
55 ml/kg/min maksimaalisen hapenoton arvoja. Puolustusvoimat testaa vuosittain mm.
laskuvarjojääkäreiksi, taistelusukeltajiksi ja
sotilaslentäjiksi hakeutuvia abiturientteja
pääsykokeisiin sisältyvillä kuntotesteillä.
Tässä tutkimuksessa tarkastellaan Ilmavoimien Lentoreserviupseerikurssille hakeutuneiden nuorten kestävyyssuorituskyvyn
muutoksia vuosien 1997 ja 2006 välillä.
Tutkimusmenetelmät: 18–19-vuotiaiden
nuorten miesten (n=386) maksimaalista
hapenottoa (VO2max) testattiin maksimaalisen epäsuoran polkupyöräergometrian
menetelmällä (MilFit; FitWare) Ilmavoimien
tukikohtien terveysasemilla ja Ilmailulääketieteen keskuksessa vuosina 1997–2006.
Tuloksista laskettiin suorat jakaumat, ja
varianssianalyysillä (post hoc) selvitettiin
eri vuosikohorttien keskiarvojen tilastollista
eroa.
TULOKSET: Testattavien maksimaalinen
hapenotto oli keskimäärin 53,9 ml/kg/min
(SD 6,7). 10 vuosikohortin seuranta-aikana
ei havaittu tilastollisesti merkitseviä muutoksia mitatuissa VO2max-arvoissa.
JOHTOPÄÄTÖKSET:
Lentoreserviupseerikurssille hakeutuvien nuorten miesten
kestävyyssuorituskyky yltää marginaalisesti
erikoisjoukkojen
kantahenkilökunnalta
vaadittuun tasoon, eikä suorituskyvyssä
ollut tapahtunut merkittäviä muutoksia
seurannan aikana. Huolimatta kouluikäisten
ja varusmiesten kestävyyskunnon heikentymisestä (Huotari ym.2011, Santtila ym.
2006), LentoRUK:lle hakeutuvien keskuudessa ei ole havaittavissa samanlaista trendiä.
Motivoituneisuus hakeutua sotilaslentäjän
ammattiin sekä valintakokeisiin valmistava
fyysinen harjoittelu ovat mahdollisesti yhtey­
dessä kestävyyssuorituskyvyn tason säilymiseen hakijoiden joukossa.
1
Sydäntutkimuskeskus, Turun Yliopisto,
2
LIKES-tutkimuskeskus, Jyväskylä, 3Liikunta­
kasvatuksen laitos, Jyväskylän yliopisto, 4Paavo
Nurmi Keskus ja Terveysliikunta, Turun Yliopisto,
5
Lastentautien vastuualue, Tampereen Yliopisto
ja Tampereen Yliopistollinen sairaala, 6Sisätautien
oppiaine, Turun Yliopisto, 7Kliininen fysiologia ja
isotooppilääketiede, Turun Yliopistollinen Keskussairaala
TAUSTA: Lapsuudessa omaksutun fyysisen aktiivisuuden on ajateltu säilyvän aikuisuuteen asti. Kuitenkin tutkimukset, joissa
selvitetään fyysisen aktiivisuuden kehitystä
– trajektoreita – lapsuudesta aikuisuuteen
puuttuvat. Fyysisen aktiivisuuden trajektorien selvittäminen on tärkeää fyysisesti
aktiivisen elämäntavan edistämiseksi. Tämän
vuoksi tässä tutkimuksessa mallinnettiin
aineistolähtöisesti fyysisen aktiivisuuden trajektoreita lapsuudesta aikuisuuteen.
METODIT: Tämä tutkimus on osa laajaa
väestöpohjaista Lasten Sepelvaltimotaudin
Riskitekijät (LASERI) -tutkimusta. Vuodesta
1980 alkaen 3596 satunnaisesti valikoitua
lasta ja nuorta (ikä 3–18 vuotta) on seurattu
3–9 vuoden välein (seuranta-aika 31 vuotta). Tiedot vapaa-ajan liikunnan useudesta,
intensiteetistä, kestosta sekä urheiluseuratoimintaan ja urheilukilpailuihin osallistumisesta on kerätty standardoiduilla kyselyillä.
Vapaa-ajan liikunta-aktiivisuutta kuvaava
indeksi on laskettu erikseen jokaisena tutkimusvuotena. Liikunta-aktiivisuuden indeksit lapsuudesta aikuisuuteen on analysoitu
aineistolähtöisellä trajektorianalyysimenetelmällä.
TULOKSET: Viisi fyysisen aktiivisuuden
ryhmää sisältävä trajektorimalli kuvasi informaatiokriteerien perusteella parhaiten
tutkimushenkilöiden liikunta-aktiivisuutta
lapsuudesta aikuisuuteen. Trajektorianalyysi jakoi tutkittavat pysyvästi fyysisesti
aktiivisiin (6,6 %), kohtuullisesti aktiivisiin (51,4 %) ja inaktiivisiin (14,6 %) sekä
fyysistä aktiivisuutta lisänneisiin (13,5 %)
ja vähentäneisiin (13,9 %) henkilöihin. Yhteensä 72,6 % tutkittavista säilytti lapsuuden
IX Liikuntatieteen päivät 10.–11.6.2015
fyysisen aktiivisuuden tason, kun taas 27,4 %
tutkittavista joko lisäsi tai vähensi sitä.
JOHTOPÄÄTÖKSET: Fyysisen aktiivisuuden pysyvyys lapsuudesta aikuisuuteen
korostaa lapsuuden fyysisen aktiivisuuden
merkitystä aktiivisen elämäntavan lisäämisessä. Fyysisen aktiivisuuden lisäämiseen
tähtäävien toimien kohdistaminen lapsiin ja
nuoriin on tärkeää.
Vammaisurheilun ja erityis­
liikunnan integraation
prosessien seuranta
SAARI A
Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry
Asiasanat: vammaisurheilu, erityis­
liikunta, arviointi, seuranta, integraatio,
inkluusio
Uusi yhdenvertaisuuslaki astui voimaan
1.1.2015. Pyrkimys inkluusioon velvoittaa
varmistamaan vammaisten henkilöiden täysi
osallisuus liikunnan ja urheilun erilaisissa
rooleissa ja eri tasoilla. Esimerkiksi lajiliittojen tulisi ottaa täysi vastuu vammaiskilpaurheilusta, terveyttä edistävästä liikunnasta ja
erityistä tukea tarvitsevien lasten liikunnasta.
Esityksessä kuvataan lajiliittojen integraation prosessien arviointia ja tuloksia sekä
pohditaan itsearvioinnin etuja ja ongelmia.
Systemaattinen arviointi on edellytys toiminnan kehittämiselle.
Arvioinnin taustalla on ymmärrys integraatiosta prosessina, jossa vähitellen siirrytään medikalistisesta ajattelusta (erityisryhmille suunnatut erillispalvelut ja positiivinen
syrjintä) vammaisuuden sosiaalista mallia ja
ihmisoikeusajattelua painottaviin toimintatapoihin. Lajiliittoja koskeva tieto koottiin
sähköisellä kyselylomakkeella (Webropol)
ja vastaukset analysoitiin sisällönanalyysin
avulla. Selvitys tehtiin kolmessa vaiheessa
keväällä ja syksyllä 2014. Aluksi analysoitiin valtion liikuntaneuvoston toteuttaman
lajiliittokyselyn erityisliikuntaa koskevat
vastaukset 41 lajiliiton osalta. Täydentävä
kysely lähetettiin 45 lajiliitolle. Vastausten
perusteella laadittiin arviointisuunnitelma.
Arviointisuunnitelma alustavine tuloksineen
lähetettiin kommentoitavaksi kyselyyn vastanneille ja valituille asiantuntijoille.
Vuonna 2014 Suomessa oli 70 valtionapua
saavaa lajiliittoa, joista kyselyyn osallistui
33. Vastausten perusteella laadittu arviointisuunnitelma perustuu kolmeen mittariin: 1)
erityisryhmien ja seurojen määrät, 2) osallisuus ja erityisryhmille kohdennetut palvelut
ja 3) vammaisurheilulajien integroituminen.
Kolmas mittari soveltuu vain sellaisten lajiliittojen arviointiin jotka järjestävät kilpailemiseen tähtäävää vammaisurheilun lajitoimintaa. Mittareille määriteltiin tavoitteet ja
onnistumista mittaavat indikaattorit. Tämän
jälkeen laskettiin lajiliittokohtaiset tulokset.
Kaikki lajiliitot huomioiden Suomessa on
ainakin 38 lajiliittoa, joiden toiminnassa on
mukana erityisryhmiin kuuluvia henkilöitä.
Lajiliitot ovat hyvin erilaisissa vaiheissa.
Noin kolmasosa ei liikuta erityisryhmiin
kuuluvia henkilöitä lainkaan.
Lajiliittojen keskinäistä vertailua vaikeuttaa lajiliittojen suuret erot toiminnan
tavoitteissa sekä yhteismitallisesti koottujen
osallistuja- ja seuratietojen puuttuminen
erityisryhmien liikunnasta ja vammaisurheilusta. Esityksessä suositellaan määrätietojen
kokoamista systemaattisesti ja vuosittain.
Osallisuuden ja erityisryhmiin kuuluville
henkilöille kohdennettujen palveluiden
toteutumista sekä vammaisurheilulajien integroitumista lajiliiton toimintaan voidaan
arvioida lajiliittojen tekemänä itsearviointina
esimerkiksi 2–3 vuoden välein.
Sähköisen kyselyn käyttöä säännöllisen
arvioinnin menetelmänä puoltaa sen nopeus,
edullisuus, tulosten keskinäinen vertailtavuus ja toistettavuus. Itsearviointia puoltaa
ajatus, että mitä suurempi vastuu lajiliitolla
on arviointiedon tuottamisessa ja oman
toiminnan arvioinnissa sitä sitoutuneempi
se on kehittämään toimintaa. Itsearvioinnin
kautta hankittujen tietojen rajoitteena ovat
mahdolliset tulkintavirheet ja tietoinen harhaanjohtaminen.
Telomeerien pituus on
yhteydessä fyysiseen
aktiivisuuteen mutta ei
ennusta liikkumiskyvyn
muutosta 11-vuoden
seurannan aikana
SILLANPÄÄ E1, RANTANEN T1, KAPRIO
J2,3, HOVATTA I4,3, TÖRMÄKANGAS T1,
SIPILÄ S1
1
Gerontologian tutkimuskeskus, Terveystieteiden
laitos, Jyväskylän yliopisto, 2Kansanterveystieteen
osasto ja Suomen molekyylilääketieteen instituutti
(FIMM), Helsingin yliopisto, 3Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Helsinki, 4Biotieteiden laitos,
Viikin Biokeskus, Helsingin yliopisto
Asiasanat: telomeeri, fyysinen aktiivisuus, 6 minuutin kävelytesti, kaksos­
tutkimus, genetiikka, pitkittäistutkimus
Telomeerit ovat kromosomien päitä suojaavia rakenteita, jotka koostuvat DNA toistojaksosta ja siihen liittyvistä proteiineista. Ne
lyhenevät somaattisen solun jakaantuessa.
Telomeerien lyheneminen alle kriittisen rajan voi johtaa perintöaineksen vaurioitumiseen ja solukuolemaan. Telomeerien pituutta
käytetään biologisen iän markkerina, mutta
niiden merkitys ikääntymisessä on edelleen
epäselvä. Tiedetään, että leukosyyttien telomeerien pituus on käänteisesti yhdessä
kuolleisuuteen ja useisiin ikään liittyviin sairauksiin (1). Sen sijaan telomeerien pituuden
yhteyttä esimerkiksi liikkumiskykyyn on
tutkittu vähemmän erityisesti pitkittäisasetelmassa. Aktiivisuuden ja liikkumiskyvyn
muutokset ovat usein ensimmäisiä ikääntymismuutoksia, jotka ennustavat myöhempien toiminnanvajauksien ja sairauksien kehittymistä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena
oli selvittää leukosyyttien telomeeripituuden
yhteyttä fyysiseen aktiivisuuteen ja liikkumiskykyyn 3 ja 11 vuoden seurannan aikana
63–76 -vuotiailla terveillä naisilla.
Tutkimukseen osallistui 386 mono- (MZ)
ja dizygoottista (DZ) kaksossiskoa, joiden
keskimääräinen ikä tutkimuksen alussa oli
68,4 (SD 3,4) vuotta. Tutkimusaineisto on
kerätty vuosina 2000–2011 (Finnish Twin
Study on Aging, FITSA)(2). Suhteellinen
telomeerin pituus mitattiin leukosyyteistä
qPCR-tekniikalla. Validoitu 7-portainen kysely fyysisen aktiivisuuden määrästä tehtiin
tutkimuksen alussa sekä 3 ja 11 vuoden
seurannan jälkeen. Liikkumiskyky mitattiin
kuuden minuutin kävelytestin aikana kuljettuna matkana lähtötilanteessa ja 3 vuoden
seurannan jälkeen. Tulokset analysoitiin
MPlus-ohjelmalla regressio- ja polkumallien
avulla. Mallit adjustoitiin iällä ja kaksosuudella. Pitkittäisasetelmassa oletettiin puuttuvien havaintojen generoituneen systemaattisesti, ei-satunnaisella mekanismilla (Not
Missing At Random, NMAR).
Tutkittavista 85 % suoritti kävelytestin lähtötilanteessa ja 52 % seurantamittauksessa.
97 % ja 74 % vastasi liikunta-aktiivisuuskyselyyn 3 ja 11 vuoden seurantamittauksissa. Seurannan aikana 49 tutkittavaa kuoli.
Kuolleet sekä henkilöt, jotka eivät voineet
suorittaa kävelytestiä, olivat muita koehenkilöitä iäkkäämpiä, sairaampia ja heillä
oli käytössään enemmän reseptilääkkeitä
(kaikki p<0,005). Poikkileikkausanalyysissä telomeeripituus oli yhteydessä fyysisen
aktiivisuuden määrään (est. 0,14 SE 0,06
p=0,011), mutta ei kävelymatkaan (est. 5,26
SE 4,32 p=0,223). Seurannassa telomeeripituus ei ennustanut fyysistä aktiivisuutta (est.
0,08, SE 0,05, p=0,094) tai kävelymatkaa
(p=0,316). Kun MZ (n=186) ja DZ (n=200)
kaksoset analysoitiin erikseen, havaittiin,
että MZ pareilla telomeeripituus oli yhteydessä fyysiseen aktiivisuuteen ja kävelymat-
LIIKUNTA & TIEDE 52 • 2–3 / 2015
97
IX Liikuntatieteen päivät 10.–11.6.2015
kaan sekä lähtötilanteessa (est. 0,26 SE 0,09
p=0,006 ja est. 15,47 SE 6,62 p=0,019) että
seurannan aikana (est. 0,16 SE 0,08 p=0,038
ja est. 11,99 SE 5,87 p=0,041). DZ pareilla tilastollisesti merkitseviä yhteyksiä ei havaittu.
Tulokset osoittivat, että telomeerien pituus on yhteydessä fyysisen aktiivisuuden
määrään, mutta ei ennusta aktiivisuuden
vähenemistä tai liikkumisvaikeuksien kehittymistä 3 ja 11 vuoden seurannan aikana.
Havaitut yhteydet telomeerien ja fyysisen
aktiivisuuden ja liikkumiskyvyn välillä olivat suurempia kaksosilla, joilla on yhteinen
perimä. Tämä viittaa siihen, että telomeerien
ja liikkumiskyvyn ja fyysisen aktiivisuden
väliset yhteydet saattavat selittyä osittain
geneettisillä tekijöillä.
Elinikäisen juoksuharjoittelun yhteydet lihaksen ja
jänteen ominaisuuksiin
STENROTH L1, CRONIN NJ1, PELTONEN
J1, KORHONEN M2, SIPILÄ S2, FINNI T1
1
Liikuntabiologian laitos, Jyväskylän yliopisto,
2
Gerontologian tutkimuskeskus ja Terveystieteiden
laitos, Jyväskylän yliopisto
Asiasanat: ikääntyminen, lihasarkkitehtuuri, jänteen mekaaniset ominaisuudet,
biomekaniikka
Lihaksen sisäinen geometrinen rakenne
(lihasarkkitehtuuri) ja jänteen mekaaniset
ominaisuudet ovat merkittäviä lihaksen toimintaan vaikuttavia tekijöitä (1). Iäkkäillä
henkilöillä on havaittu muutoksia lihasarkkitehtuurissa ja jänteen ominaisuuksissa
verrattuna nuoriin aikuisiin (2) ja lisäksi
näiden ominaisuuksien on todettu olevan
yhteydessä liikkumiskykyyn vanhetessa (3).
Säännöllisen liikunnan vaikutuksia lihasjännerakenteiden ikämuutoksiin ei vielä
tunneta hyvin. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää erityyppisen elinikäisen
juoksuharjoittelun yhteyttä pohjelihasten ja
akillesjänteen ominaisuuksiin.
Tutkimukseen osallistui 20 veteraaniyleisurheilun halli MM -kilpailuihin osaa
ottanutta 70–80 -vuotiasta miesurheilijaa (10
pikajuoksijaa, ikä 74.4±2.8 v ja 10 kestävyysjuoksijaa, ikä 74.0±2.8 v), joilla oli takanaan
keskimäärin 42 vuotta tavoitteellista harjoittelua. Pohjelihasten ja akillesjänteen ominaisuudet mitattiin ultraäänikuvantamisen,
voimamittausten sekä liikeanalyysin avulla.
Tuloksia verrattiin harjoittelemattomien,
mutta normaalisti liikkuvien samanikäisten
98
LIIKUNTA & TIEDE 52 • 2–3 / 2015
(n=33, ikä 74.8±3.6 v) sekä nuorten aikuisten (n=18, ikä 23.7±2.0 v) tuloksiin. Ryhmien välisiä eroja testattiin yksisuuntaisella
varianssianalyysillä.
Ikääntyneiden maksimaalinen nilkanojennusvoima
oli
harjoittelemattomilla
33 % (p<0,001), kestävyysjuoksijoilla 41%
(p<0,001) ja pikajuoksijoilla 22 % (p=0,015)
alhaisempi verrattuna nuoriin aikuisiin.
Pikajuoksijoiden akillesjänteen poikkipintaala oli 71 % suurempi verrattuna nuoriin
aikuisiin (p<0,001) ja 40 % suurempi verrattuna harjoittelemattomiin ikäverrokkeihin
(p=0,033). Kestävyysjuoksijoiden jänteen
poikkipinta-ala oli 45 % suurempi verrattuna nuoriin (p=0,001). Akillesjänteen jäykkyydessä ei havaittu ryhmien välisiä eroja,
mutta jänteen materiaalisia ominaisuuksia
kuvaava kimmokerroin oli harjoittelutaustasta riippumatta kaikilla ikääntyneiden ryhmillä 44–55 % alhaisempi verrattuna nuoriin
(p<0,001). Leveän kantalihaksen lihassolukimppujen havaittiin olevan kestävyysjuoksijoilla lyhyemmätverrattuna harjoittelemattomiin nuoriin (p=0,002) ja ikääntyneisiin
(p=0,002). Lihasarkkitehtuurissa ei havaittu
muita ryhmien välisiä eroja.
Tämä tutkimus antaa viitteitä siitä, että­
akillesjänteen poikkipinta-ala kasvaa vuo­
sikymmeniä
jatkuneen
kuormituksen
seurauksena. Tämän adaptaation suuruus
näyttää riippuvan enemmän kuormituksen
intensiteetistä, kuin volyymistä. Jänteen
poikkipinta-alan kasvu saattaa olla mekanismi jänteen mekaanisten ominaisuudet
(jäykkyys) pitämiseksi sopivana jänteen
materiaalisten ominaisuuksien heikentyessä
ikääntyessä. Lisäksi jänteen poikkipinta-alan
kasvu pienentää keskimääräistä jänteeseen
kohdistuvaa kuormitusta, joka saattaa ehkäistä jänteen vauriolta. Elinikäinen kestävyystyyppinen liikunta saattaa muokata
lihaksen rakennetta liikkumisen taloudellisuuden kannalta edullisemmaksi kun taas
korkeaintensiteettinen liikunta saattaa ylläpitää lihaksen voimantuottokapasiteettia ja
parantaa jänteen mekaanisen kuormituksen
kestokykyä.
Osallistuu nuorten tutkimuskilpailuun
Hyvät tulokset fyysisen
toimintakyvyn move!-mittauksissa ovat yhteydessä
hyvään koulumenestykseen
SYVÄOJA H, KALLIO J, HAKONEN H,
OKSANEN H, JOENSUU L, TAMMELIN T
LIKES -tutkimuskeskus, Jyväskylä
Asiasanat: Move!-mittaukset, fyysinen
toimintakyky, koulumenestys, kouluikäiset
TAUSTA: Lasten ja nuorten heikentynyt
fyysinen kunto on herättänyt huolta siitä,
millaiset vaikutukset istuvalla elämäntavalla
ja heikentyneellä fyysisellä kunnolla on, ei
pelkästään lasten ja nuorten terveyteen vaan
myös oppimiseen. Aiemmissa tutkimuksissa
hyvä kestävyyskunto on yhdistetty parempaan kognitiiviseen toimintaan ja oppimistuloksiin. Muiden fyysisen toimintakyvyn
osa-alueiden yhteydestä kognitioon ja oppimiseen tiedetään kuitenkin vähemmän. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää,
miten fyysisen toimintakyvyn eri osa-alueet,
kuten kestävyys, voima, nopeus, liikkuvuus
ja motoriset taidot, ovat yhteydessä koulumenestykseen.
MENETELMÄT: Tutkimukseen osallistui
605 oppilasta vuosiluokilta 4–7 (keski-ikä
13,0 vuotta, tyttöjä 49 %) keväällä 2013.
Oppilaiden fyysinen toimintakyky mitattiin
Move!-mittausten avulla (www.edu.fi/move).
Mittaukset sisälsivät kuusi osiota: 1) 20 metrin viivajuoksu (kestävyyskunto, liikkumistaidot), 2) vauhditon 5-loikka (alaraajojen
voima, nopeus, dynaamiset tasapainotaidot,
liikkumistaidot), 3) ylävartalon kohotus
(vartalon koukistajien lihaskestävyys), 4)
etunojapunnerrus (yläraajojen voima), 5)
kehon liikkuvuus sisältäen kyykistyksen
(lantion alueen ja alaraajojen liikkuvuus),
alaselän ojennuksen (alaselän ja lonkan
alueen nivelien liikelaajuus) ja oikean ja
vasemman olkapään liikkuvuuden (yläraajojen ja hartian alueen liikkuvuus) sekä 6)
heitto-kiinniottoyhdistelmä (käsittelytaidot,
havaintomotoriset taidot sekä yläraajojen
voima). Lasten koulumenestystiedot (kouluarvosanojen keskiarvot) kerättiin opintorekisteristä. Fyysisen toimintakyvyn yhteyttä
koulumenestykseen analysoitiin lineaarisella
regressioanalyysillä ottaen huomioon seuraavat vakioivat tekijät: oppimisvaikeudet,
vanhempien koulutustaso, puberteetin vaihe
ja painoindeksi. Analyysit tehtiin erikseen
alakoulun ja yläkoulun oppilaille. Lisäksi
IX Liikuntatieteen päivät 10.–11.6.2015
tarkasteltiin eroavatko yhteydet tyttöjen ja
poikien välillä lisäämällä malliin sukupuolen
ja mittausosion yhdysvaikutus.
TULOKSET: Hyvä tulos viivajuoksussa
oli yhteydessä parempaan kouluarvosanojen
keskiarvoon alakoulun oppilailla (p=0,021)
ja yläkoulun oppilailla (p<0,001). Hyvä
tulos etunojapunnerruksissa oli yhteydessä
parempaan kouluarvosanojen keskiarvoon
yläkoulun oppilailla (p=0,001). Hyvä tulos
vauhdittomassa 5-loikassa oli yhteydessä
parempaan kouluarvosanojen keskiarvoon
alakoulun tytöillä (p=0,043) ja yläkoulun
oppilailla (p<0,001). Kehon liikkuvuus oli
positiivisesti yhteydessä koulumenestykseen
alakoulun oppilailla (p=0,004). Ylävartalon
kohotus ja heitto- ja kiinniottoyhdistelmä
eivät olleet yhteydessä koulumenestykseen.
JOHTOPÄÄTÖKSET: Tässä tutkimuksessa hyvä kestävyyskunto, alaraajojen voimaja nopeusominaisuudet, ylävartalon voima
sekä kehon liikkuvuus olivat positiivisesti
yhteydessä koulumenestykseen. Yhteydet
olivat pääosin samankaltaiset tyttöjen ja poikien välillä.
Osallistuu nuorten tutkimuskilpailuun
Hellisonin vastuun­tuntoi­
suuden malliin (TPSR)
perustuvan koulutuskokonaisuuden kehittäminen
liikuntakerhojen ohjaajille
TOIVONEN H-M, HASSANDRA M,
LINTUNEN T
Liikuntakasvatuksen laitos, Jyväskylän yliopisto
Asiasanat: Vastuuntuntoisuuden malli
(TPSR), ohjaajakoulutus, liikuntakerho
Suomalaiset yläkouluikäiset ovat erityisen
tärkeä kohderyhmä osallisuuden edistämisessä, koska tutkimusten mukaan liikuntaaktiivisuus vähenee heillä muita ikäryhmiä
jyrkemmin ja he kokevat muiden pohjoismaiden nuoria vähemmän voivansa vaikuttaa
koulussa ja elämässä yleensä. Heillä on myös
runsaasti huonoja koululiikuntakokemuksia. Koulujen liikuntakerhoissa on usein ohjaajina nuoria aikuisia, joilla on vain vähän
koulutusta lasten ja nuorten ohjaamiseen.
Tutkimushankkeessa kehitetään, toteutetaan
ja arvioidaan aloitteleville nuorille ohjaajille
suunnattu Hellisonin vastuuntuntoisuuden
malliin (TPSR) perustuva koulutuskokonaisuus. Lisäksi hankkeessa tutkitaan ohjelman
käyttöönottoa ja toteutumista yläkoululais-
ten liikuntakerhossa. Tavoitteena on kehittää
tutkimukseen perustuva koulutus liikuntakerhojen ohjaajille, jonka avulla he pystyvät
edistämään lasten vastuuntuntoisuutta,
kokemusta vaikutusmahdollisuuksista sekä fyysistä aktiivisuutta. Tässä esityksessä
kuvataan ohjaajille suunnatun interventioohjelman kehittäminen, sisältö ja toteutussuunnitelma. Interventiotutkimuksessa
on tärkeätä kuvata ja esitellä protokolla ja
käytetty menetelmä täsmällisesti, koska vain
siten voidaan ymmärtää intervention mahdollisia vaikutuksia.
Ohjelman suunnittelu- ja kehittämisvaiheet: 1. Vastuuntuntoisuuden malliin perehtyminen.Systemaattinen kirjallisuuskatsaus
teoreettisen taustan koherenssin varmistamiseksi. TPSR lähestymistapaan perehtyminen
(kaksi työpajaa ja käytännön harjoittelua)
kansainvälisen vastuuasiantuntija professori
Wrightin ohjauksessa. 2. Koulutusmoduulin suunnittelu liikuntakerhojen ohjaajille.
Kuusi tuntia luentoja: vastuuntuntoisuuden
mallin teoria ja soveltaminen. 10 tuntia työpajoja: ohjattu harjoittelu mallin käytöstä.
Neljä tuntia kenttä harjoittelua: harjoittelun
seuraaminen, TPSR työkalujen käyttö arvioinnissa ja harjoituksen ohjaaminen oppilaille vastuuntuntoisuuden mallia käyttäen.
3. Osallistujat. TPSR koulutusinterventio
organisoidaan 30 yli 18-vuotiaalle aloittelevalle ohjaajalle, joilla ei ole opettaja- tai
valmentajakoulutusta. Ohjaajat rekrytoidaan urheiluseurojen ja lukioiden kautta. 4.
Tutkimuksen toteutus. Koulutetut ohjaajat
toteuttavat TPSR lähestymistapaa kuuden
yläkoulun liikuntakerhoissa ja ohjaajat, jotka
eivät ole osallistuneet koulutukseen ohjaavat
tavanomaiseen tapaan liikuntakerhoja viidessä yläkoulussa. Koulut satunnaistetaan.
5. Tutkimusasetelma ja mittausmenetelmät.
Kyseessä on monimenetelmäinen relationaalinen arviointitutkimus. TPSR intervention
arvioinnissa ja vaikuttavuuden mittaamisessa sovelletaan Kirkpatrick ja Kirkpatrickin
mallia (2006): osallistujien reaktiot, mahdollinen muutos tiedoissa, tiedon soveltaminen
(TPSR taidot) ja yleinen hyvinvointi. Koulutettujen ohjaajien TPSR taitojen oppimista ja
kokemuksia mitataan ennen interventiota,
sen aikana ja sen jälkeen.
Onnistuessaan tutkimuksessa luodaan
toimiva ja helposti toteutettava ohjaajakoulutus, jonka läpi käyneillä on tehokkaita
työkaluja edistää oppilaiden vastuunottoa
omasta käyttäytymisestä, muista oppilaista ja
laajemman yhteisön hyvinvoinnista. Onnistuessaan ohjelman avulla luodaan menetelmä, joka edistää myönteisten liikuntakokemusten syntymistä ja liikunta-aktiivisuutta.
Menetelmää voidaan jatkossa soveltaa myös
koululiikunnassa. Yläkouluikäisten liikunnanedistämiseen kohdistuvia interventiotutkimuksia on tehty silmiinpistävän vähän,
joten onnistuessaan tutkimuksen liikuntapoliittinen vaikuttavuus on merkittävä.
Osallistuu nuorten tutkimuskilpailuun
Rasismi ja syrjintä urheilu­
kulttuurissa sosiaalisen
median aikakaudella
TURTIAINEN R
Turun yliopisto
Asiasanat: rasismi, sosiaalinen media,
syrjintä, urheilijat, urheiluorganisaatiot
TAUSTA: Tutkimus käsittelee urheilukulttuurissa esiintyvää rasismia ja syrjintää
ammattilaisurheilijoiden sosiaalisen median
käytön tarkastelun kautta. Sosiaalinen media
tarjoaa urheilijoille itseilmaisun välineen ja
ikään kuin suoran kanavan yleisönsä tavoittamiseen, kun medianäkyvyys ei ole enää
yksinomaan urheilujournalistien ja mediayhtiöiden määriteltävissä. Monet urheilukulttuurin taustalla toimivat tahot pyrkivät kuitenkin säätelemään urheilijoiden sosiaalisen
median esityksiä erilaisten ohjeistusten ja
sanktioiden kautta. Urheilukulttuurin vallalla oleviin arvoihin vaikuttavat sekä sponsorit
ja mediayhtiöt että urheiluseurat, kansalliset
lajiliitot ja kansainväliset kattojärjestöt.
MENETELMÄT: Tutkimuksen aineistoa
ovat lähimenneisyyden urheiluaiheiset sosiaalisen median sisällöt, jotka koskevat
etnisyyttä, sukupuolta tai seksuaalisuutta.
Esimerkkitapaukset on eritelty sisällönanalyysin keinoin paikantaen urheilukulttuurin
vallalla olevia diskursseja. Sosiaalisen median representaatioiden lisäksi on tarkasteltu
sitä, miten tapauksia käsitellään julkisuudessa, erityisesti urheilujournalistisisssa yh­
teyksissä.
TULOKSET JA JOHTOPÄÄTÖKSET: Räikeimmillään urheilukuttuurin konventioiksi
vakiintuneet esittämis- ja puhetavat näyttäytyvät syrjintänä ja suoranaisena rasismina
myös sosiaalisessa mediassa. Samaan aikaan
sosiaalinen media tarjoaa kuitenkin myös
välineen ihmisoikeusloukkauksiin puuttumiseen julkisesti. Tutkimuksen aineistossa
urheilijat esiintyivät rasismin ja syrjinnän 1)
kohteina 2) vastustajina ja 3) tekijöinä.
Osa urheilijoista syyllistyy itse kunnianloukkauksiin sosiaalisen median kautta
esitetyissä mielenilmauksissaan, joiden varalle urheiluorganisaatioilla on käytössään
sakkorangaistuksia ja kilpailuista sulkemispäätöksiä. Samalla, kun urheiluorganisaatiot
LIIKUNTA & TIEDE 52 • 2–3 / 2015
99
IX Liikuntatieteen päivät 10.–11.6.2015
asettavat urheilijoiden sosiaalisen median
käytölle rajoituksia ylilyöntien pelossa, tulevat ne kuitenkin tyrehdyttäneeksi myös
urheilijoiden yhteiskunnallisia vaikutusmahdollisuuksia.
Analysoiduissa
esimerkkitapauksissa
ih­misoikeuksien ja urheilijoiden sananvapauden puolustajaksi nousi mm. Venäjän
”homopropagandalakia” vastaan protestoinut ruotsalainen Emma Green Tregaro,
joka julkaisi Instagramissa kuvan sateenkaarikynsistään. Tukensa näin Venäjän
seksuaalivähemmistöille Moskovan yleisurheilun MM-kilpailuiden (2013) yhteydessä
ilmaissut korkeushyppääjä joutui Ruotsin
yleisurheilujoukkueen johdon velvoittamana kuitenkin maalaamaan kyntensä piiloon
“kansainvälisen yleisurheiluliiton rangaistuksen pelossa”.
Toisessa esimerkissä jalkapallotähdet
Neymar ja Dani Alves (FC Barcelona) masinoivat laajaa huomiota osakseen saaneen
antirasistinen verkkomeemikampanjan, joka
levisi sosiaalisessa mediassa #WeAreAllMonkeys-tunnisteella varustettujen valokuvien
muodossa. Tempaus keräsi niin toisten urheilijoiden, urheiluyleisön kuin poliittisten
päättäjienkin tuen. Suomalaisurheilijoista
esimerkiksi jalkapalloilija Timo Furuholm
on Twitter-sisällöissään tuonut esiin tukensa
seksuaalivähemmistöille ja rasisminvastaisuudelle urheilukulttuurissa.
Tutkimus luo useiden sosiaalisen median
esimerkkitapausten analysoimisen kautta
ajankohtaisen katsauksen siihen, millaisia
erilaisia rasismin ja syrjinnän muotoja urheilukulttuurissa esiintyy. Tutkimalla sosiaalisen
median sisällöissä näyttäytyviä, urheilukulttuurin vallalla olevia lainalaisuuksia voidaan
paljastaa ne liikunta- ja urheilukulttuurin
sisäiset mekanismit, jotka aiheuttavat eriarvoisuutta. Tämä on tärkeää, jotta liikunta- ja
urheilumaailma voisi tulevaisuudessa olla
tasa-arvoisempi, suvaitsevaisempi ja kaikille
siihen osallistuville avoimempi toimintaympäristö. Tutkimustulokset ovat hyödynnättäessä myös suunniteltaessa tulevia rasismin
ja syrjinnän vastaisia sosiaalisen median
kampanjoita.
Osallistuu nuorten tutkimuskilpailuun
100
LIIKUNTA & TIEDE 52 • 2–3 / 2015
Lipas liikuntapaikat.fi
­– Suomen liikuntapaikat
paikkatietokannassa
VEHKAKOSKI K, HERVA H, SUOMI K
Jyväskylän yliopisto, liikuntatieteellinen tiedekunta,
liikuntakasvatuksen laitos
Asiasanat: liikuntapaikka, liikunnan
olosuhteet, tietokanta, paikkatietokanta,
avoin data
Suomalaisten liikuntapaikkojen tietokanta Lipas on julkinen, kaikille avoin
web-sovellus (www.liikuntapaikat.fi). Lipasjärjestelmä kokoaa keskeisen tiedon Suomen
kuntien liikuntapaikkatarjonnasta yhteen
tietokantaan ja tarjoaa käyttöliittymän liikuntapaikkatiedon ylläpitoon, karttaselaukseen ja hakuun. Lipas-järjestelmän liikuntapaikkatietoja julkaistaan aineistopaketteina
ja avoimien rajapintojen (wms ja wfs) kautta.
Lipas-tietokannan tiedot ovat avointa dataa.
Lipas-järjestelmää on kehitetty jo parinkymmenen vuoden ajan. Aluksi kuntien ja
virkistysalueyhdistysten liikuntapaikkatietoja kerättiin paperilomakkeiden avulla, myöhemmin liikuntapaikkojen tiedot siirrettiin
sähköiseen muotoon. Tekniikan kehittyessä
siirryttiin www-pohjaiseen Lipas-järjestelmään. 2000-luvulla liikuntapaikkojen ominaisuustietojen lisäksi aloitettiin tarkkojen
sijaintitietojen keruu. Tarkka paikkatieto
mahdollistaa liikuntapaikkatietojen monipuolisen käytön ja yhdistämisen muiden
tutkimusaineistojen kanssa.
Pitkään Lipas-järjestelmän raportointiominaisuuksien käyttö ja tiedon haku edellytti kirjautumista järjestelmään, ja aineiston
käytöstä laadittiin sopimus hyödyntäjätahon
kanssa. Vuonna 2009 Lipas-järjestelmän raportointiosio avattiin julkiseen käyttöön, ja
vuonna 2013 Lipas-tietokannan keskeinen
tietosisältö avattiin avoimeksi aineistoksi.
Tiedon avoimuus ja avoimet rajapinnat ovat
helpottaneet tietosisällön hyödyntämistä
tutkimuksessa ja muissa palveluissa. Lipastietoja hyödyntäviä verkkopalveluita on jo
useita. Esimerkkeinä mainittakoon Metsähallituksen retkikartta.fi (kuntien luontoliikuntapaikat), Tässä.fi, pääkaupunkiseudun
palvelukartta (www.hel.fi/palvelukartta) sekä
Maanmittauslaitoksen Paikkatietoikkuna.
Tietojen ylläpito Lipas-tietokannassa on
kuntien liikuntatoimien vastuulla ja ylläpito
tapahtuu www-selaimen avulla. Tiedot päivittyvät reaaliaikaisesti Lipas-tietokantaan.
Kuntien Lipas-päivittäjille järjestetään
säännöllisesti koulutusta Lipas-järjestelmän
käyttöön yhteistyössä Aluehallintovirastojen
kanssa. Lipas-järjestelmän hallinnoinnista,
markkinoinnista ja kehittämisestä vastaa
Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan Lipas-projekti. Lipas-järjestelmää
rahoittaa opetus – ja kulttuuriministeriö ja
kehittämistä ohjaa Lipas- seurantaryhmä.
Lipas-tietokannassa on noin 30 000 kuntien ja yksityisten omistamaa liikuntapaikkaa.
Virkistys- ja retkeilypalvelut mukaan lukien
tietokannassa on 34 000 kohdetta. Liikuntapaikat on luokiteltu 136 tyyppiin, joista
kerätään yhtenäiset sijainti- ja perustiedot
ja liikuntapaikkatyyppikohtaiset lisätiedot.
Valtakunnalliseen tietokantaan kerätään
vain olennaiset tiedot kustakin liikuntapaikkatyyypistä. Tietokannan tietoja on
ajantasaistettu kuntien oman päivitystyön ja
Lipas-projektin aineistotyön avulla vuosina
2014–2015.
Lipas liikuntapaikat.fi järjestelmän toiminta perustuu verkostomaiseen yhteistyöhön
ministeriön, yliopiston, kuntien, Suomen
kuntaliiton, liikuntajärjestöjen ja liikunnan
aluehallinnon kanssa. Yhteistyöverkosto on
rakentunut vuosien kuluessa nykyiseen eri
aluetasot kattavaan muotoonsa. Lipas-järjestelmä on toimiva esimerkki vuosikymmenten kehittämistyöstä liikunnan olosuhteiden
parantamiseksi.
Iltatyyppisyys ja aamu­
väsyneisyys ohjaavat
liikunta-aktiivisuutta
WENNMAN H1, KRONHOLM E1,
PARTONEN T1, PELTONEN M1,
VASANKARI T2, BORODULIN K1
1
Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos, Terveys osasto,
Helsinki, 2UKK-instituutti, Tampere ja Terveyden ja
Hyvinvoinnin laitos
Asiasanat: kronotyyppi, aamuväsy­
neisyys, liikunta, istuminen, terveys
TAUSTA: Ihmisten vuorokausirytmi tai kronotyyppi on piilevä ominaisuus, jota yleensä
mitataan pisteyttämällä joukko tätä ominaisuutta kuvaavia kysymyksiä. Horne ja Östberg (1976) kehittivät ensimmäisen, edelleen
laajasti käytetyn kronotyyppiä mittavaan kysymyspatteriston. Kyselypatteristot erottavat
hyvin kronotyyppien ääripäät, eli ”Aamutyypit” ja ”Iltatyypit” mutta pisteisiin perustuvan luokittelun mukaan useat ihmiset jäävät
ns. väliryhmään vaikka osoittaisivatkin
suurempaa taipumusta jompaankumpaan
ääripäähän. Kronotyypin määrittämisestä
IX Liikuntatieteen päivät 10.–11.6.2015
käydäänkin keskustelua. Väestötasolla ”Iltatyyppisyys” on lisääntynyt hieman, toisaalta
”Iltatyypeillä” on todettu suurempi kuolleisuusriski kuin ”Aamutyypeillä”. ”Iltatyyppisyys” assosioituu myös usein heikompaan
terveyteen kuin ”Aamutyyppisyys”, mutta
”Iltatyyppisyys” itsessään ei välttämättä ole
terveyden kannalta haitallinen ominaisuus.
Useassa tutkimuksessa ”Iltatyypeillä” havaitaan epäterveellisiä elämäntapoja kuten tupakointi, huono ruokavalio ja alkoholin käyttö.
Väestötasolla ymmärrys kronotyypeistä on
vielä niukkaa. Tutkimuksemme tavoitteena
oli määrittää kronotyyppi henkilölähtöisen
latentin luokka-analyysin (LCA) avulla,
käyttäen informaatiota kuudesta kronotyyppiä kuvastavasta kysymyksestä, jotka ovat
peräisin Horne ja Östberg kysymyspatteristosta. Tavoitteena oli verrata ja ymmärtää
kronotyyppien ominaisuuksia ja analysoida
kronotyypin yhteyttä liikunta-aktiivisuuteen
ja istumiseen suomalaisilla aikuisilla.
MENETELMÄT: Aineistona käytettiin
FINRISKI 2012 terveystutkimuksen tietoja 25–74-vuotiailta miehiltä ja naisilta
(n=4904). Osallistujat täyttivät kyselylomakkeet joilla kysyttiin taustatietojen lisäksi
mm. kronotyyppiä (6 kysymystä), liikuntaa
(5 kysymystä) ja istumista (5 kysymystä).
Liikunnasta ja istumisesta muodostettiin
kustakin indeksi-muuttujat, joiden avulla
henkilöt luokiteltiin liikkumattomista hyvin
paljon liikkuviin ja vastaavasti vähän istuvista paljon istuviin. LCA-menetelmän avulla
muodostettujen kronotyyppiryhmien, liikunnan ja istumisen välisiä yhteyksiä tutkittiin multinomiaalisella logistisella regressioanalyysillä, vakioiden unen pituudella, iällä,
sukupuolella, koulutuksella, tupakoinnilla,
ruokavaliolla, painoindeksillä, sydänsairaudella ja masennuksella. Regressioanalyysit
tehtiin ensin koko otoksella ja sitten erikseen
työssäkäyvillä.
TULOKSET: Latentin luokka-analyysin
perusteella aineisto jakautui viiteen eri kronotyyppiryhmään: ”Levänneet, enemmän
ilta-kuin aamutyypit” (28%), ”Levänneet,
enemmän aamu- kuin iltatyypit” (25%),
”Aamutyypit” (24%), ”Aamuväsyneet iltatyypit” (16%), ja ”Iltatyypit” (8%). Näin ollen
henkilölähtöisen mallinnustavan mukaan
aamuväsyneisyys on kronotyyppejä vahvasti
erotteleva piirre. Edelleen, ”Iltatyypeillä” ja
”Aamuväsyneillä iltatyypeillä” oli ”Aamutyyppejä” suurempi todennäköisyys liikkumattomuudelle ja hyvin matalalle liikunnalle. ”Iltatyypit” kuuluivat myös ”Aamutyyppejä” todennäköisemmin korkean istumisen
luokkaan. Tulokset olivat samansuuntaiset
myös työssäkäyviin rajatulla joukolla.
JOHTOPÄÄTÖKSET: Tutkimuksen perusteella voimme sanoa, että ihmisten vuorokausirytmi ja aamuväsyneisyys ovat tärkeitä,
huomioon otettavia terveyskäyttäytymiseen
kuten liikuntaan ja istumiseen vaikuttavia
piirteitä. Tutkimus tuo uutta tietoa ihmisten
sisäisen kellon roolista liikuntatottumuksia
ohjaavana tekijänä.
Osallistuu nuorten tutkimuskilpailuun
Liikunnanopettajan
ammatti-identiteetti 2.0?
VIRTA J
Jyväskylän yliopisto, opettajankoulutuslaitos
Asiasanat: Liikunnanopettajat, ammattiidentiteetti, opettajankoulutus
Opettajan työnkuva ja tehtävät ovat
muutoksessa yhteiskunnan muutoksen
myötä. Lisääntynyt työkuorma, erilaiset
projektit ja koulun ulkopuoliset aktiviteetit,
opettajiin kohdistuva arviointi, opettajan
aseman muutos suhteessa oppilaisiin sekä
monikulttuurisuus tekevät opettajan työstä
entistä vaativampaa. Tämä haastaa opettajat
uudistumaan, etsimään uusia työkäytäntöjä
ja tarkastelemaan omaa osaamistaan ja arvostuksiaan eli arvioimaan uudelleen ammatillista identiteettiään. Liikunnanopettajien
ammatillisen identiteetin riittävyys ja uudelleen määrittelyn tarve ovatkin olleet esillä
viimeaikaisessa keskustelussa (ks. Dowling
2011; Kujala 2011).
Tämän kirjallisuuskatsauksen tavoitteena
on kuvata millaisena liikunnanopettajan
ammatillinen identiteetti näyttäytyy aiemman kirjallisuuden ja tutkimuksen valossa.
Katsaus toimii taustana tutkimukselle,
jonka tavoitteena on selvittää liikunnanopettajaopiskelijoiden (n=25) ammatillisen
identiteetin muodostumista ja muutosta
liikunnanopettajaopintojen ja ensimmäisen
työvuoden aikana.
Tutkimushauissa käytettiin seuraavien
hakusanojen yhdistelmiä: professional identity, physical education, teacher. Käytettyjä
hakukoneita olivat Ebsco, Googlescholar,
Proquest, Science Direct ja Web of Science.
Hakuun sisällytettiin tutkimuksen aiheen
kannalta oleelliset tietokannat (mm. kasvatustieteet, liikuntatieteet ja yhteiskuntatieteet). Suomenkielisissä hauissa käytettiin
asiasanoja liikunnanopettajat, opettajat ja
ammatti-identiteetti. Katsauksesta rajattiin
pois sisällöllisesti sivuavat käsitteet kuten
ammatillinen kehitys. Katsaukseen valittiin
kaikki löydetyt (n=11) liikunnanopettajien
ammatillista identiteettiä käsittelevät tutkimukset.
Liikunnanopettajien ammatillinen identi-
teetti vaikuttaa tutkimusten perusteella hyvin perinteiseltä. Ammatillista identiteettiä
kuvaavat maskuliinisen hegemoninen sukupuoliasetelma (Dowling 2006; Dowling &
Kårhus 2011; Sirna, Tinning & Rossi 2010),
ulkoisesti ja fyysisesti pätevän kehon keskeisyys (Fletcher 2012; Sirna ym. 2010) sekä
pedagoginen orientaatio, jossa painottuvat
taito, kilpailullisuus ja fyysinen suoriutuminen (Dowling 2011; Larsson 2009). Kirjallisuuteen perehtyminen osoitti, että tutkimusta liikunnanopettajien ammatillisesta
identiteetistä on kansainvälisesti ja varsinkin
Suomessa kokonaisuudessaan hyvin vähän.
Liikunnanopettajakoulutuksella ja liikunnanopetuksella on havaittu olevan taipumuksena toisintaa ja vahvistaa vallitsevaa
kulttuuria, ammatillista identiteettiä ja
käsityksiä liikunnanopetuksesta sekä liikunnanopettajan työstä (Brown & Evans 2004;
Capel 2007). Liikunnanopetusalan toimijoiden (esim. Ahlstrand & Weckström 2011;
Ilmanen, Jaakkola & Matilainen 2010) ja
uuden opetussuunnitelmaluonnoksen ilmaisemat tasa-arvo, ilo, nautinto, sosiaalisuus ja
myönteinen suhtautuminen omaan kehoon
sekä oppilaan kokonaisvaltaisen kasvun ja
hyvinvoinnin tukeminen vaikuttaisivat olevan ristiriidassa (ainakin kansainvälisten) liikunnanopettajien ammatillista identiteettiä
koskevien tutkimustulosten kanssa.
Ammatillisen identiteetin muodostumisprosessi on hidas ja monimutkainen
(Thomas & Beauchamp 2011), mutta opettajankoulutuksen aikaisilla toimilla voidaan
vaikuttaa myönteisesti ammatti-identiteetin
rakentumiseen (Izadinia 2013). On tärkeää
ymmärtää liikunnanopettajaopiskelijoiden ja
liikunnanopettajien ammatillista identiteettiä ja sen kehittymistä aiempaa paremmin,
jotta opettajankoulutuksessa voidaan tukea
”uudenlaisen” liikunnanopettajaidentiteetin
muodostumista.
Lapsuuden liikunnan
yhteys työstressiin ja
masennukseen aikuisena
YANG X1, TELAMA R2, HIRVENSALO M2
1
LIKES-tutkimuskeskus, 2Liikuntakasvatuksen
laitos Jyväskylän yliopisto
Asiasanat: liikuntaharrastus, lapset,
nuoret, työstressi, masennus
TAUSTA: Työssä koettu stressi vaikuttaa
työntekijän hyvinvointiin. Tässä tutkimusyhteenvedossa selvitettiin liikunnan ja
LIIKUNTA & TIEDE 52 • 2–3 / 2015
101
IX Liikuntatieteen päivät 10.–11.6.2015
työstressin yhteyttä sekä sitä, ennustaako liikunta lapsuudessa ja nuoruudessa työstressiä
aikuisuudessa.
MENETELMÄT: Lasten ja nuorten sepelvaltimotaudin riskit (LASERI) -tutkimusprojektissa yli 2500 9-, 12-, 15- ja 18-vuotiasta lasta ja nuorta vastasi vuonna 1980
omaa liikuntakäyttäytymistään koskeviin
kysymyksiin. Samat henkilöt kutsuttiin
seurantatutkimuksiin vuosina 1992, 2001 ja
2007. Vuoden 2007 seurantatutkimuksessa
he olivat 36–45-vuotiaita. Tutkimuksessa
ovat ne henkilöt, jotka olivat säännöllisessä
ansiotyössä sekä 2001 että 2007. Vapaa-ajan
liikuntaa kysyttiin kyselylomakkeella.
TULOKSET: Naiset kokivat työstressiä selvästi enemmän kuin miehet, mutta sekä naisten että miesten joukossa aktiiviset liikunnanharrastajat kokivat vähemmän työstressiä
kuin liikuntaa harrastamattomat. Vähän
liikuntaa harrastavat kokivat työstressiä neljä
kertaa todennäköisemmin kuin pysyvästi
aktiiviset ja kolme kertaa todennäköisemmin
kuin harrastustaan lisänneet ihmiset. Aktiivit
kokivat pystyvänsä kontrolloimaan työtään
paremmin ja pitivät työtään sopivan vaativana vaikka ammattiasema ja koulutus otettiin
huomioon. Lapsuuden ja nuoruuden liikunta- ja urheiluharrastus ennusti sekä naisilla
että miehillä vähäisempää pitkäaikaista työstressiä aikuisuudessa eikä tämä yhteys ollut
riippuvainen aikuisiän liikunnasta. Tulokset
osoittivat myös, että aktiivinen liikuntaharrastus suojasi voimakasta työstressiä kokevia
naisia masennusoireilta.
JOHTOPÄÄTÖKSET: Nuoruuden liikunnan ja aikuisiän työstressin vähäisyyden
yhteys voi selittyä sillä, että urheilu lisää
todennäköisyyttä olla liikunnallisesti aktiivinen ja hyväkuntoinen myös aikuisiässä.
Tässä tutkimuksessa naisten nuoruuden
liikunnan ja työstressin välinen yhteys oli
erittäin voimakas, vaikka aikuisiän harrastus
otettiin huomioon. Selitysmekanismi saattaa
olla yhteydessä A-tyypin käyttäytymiseen
liittyvään johtavuusominaisuuteen. Laseri
tutkimuksen mukaan näyttää ilmeiseltä, että
johtavuuspiirre on yhteydessä sekä nuoruuden liikuntaan että työstressin vähäisyyteen
aikuisena. Korkean johtavuus -pistemäärän
henkilöt osallistuivat ja ilmeisesti menestyivät nuorisourheilussa muita enemmän ja
paremmin ja he kokivat työstressiä aikuisiässä muita vähemmän. Toisaalta sekin on
mahdollista, että pitkäaikainen osallistuminen nuorisourheiluun ja liikuntaan kehittää
johtavuuspiirrettä ja sitä kautta ominaisuuksia, jotka helpottavat työstressin käsittelyä.
Kilpaurheiluharrastus saattaa kehittää myös
selviytymisstrategioita
stressitilanteissa.
Myös urheilussa opittu vastuun kantaminen
ja sosiaalisuus ovat asioita, joita työelämässä
tarvitaan.
TUTKIMUSARTIKKELIT 2015
Käsikirjoitukset toimitukseen 31.3. tai 30.9.
LIIKUNTA & TIEDE -lehti julkaisee vertaisarvioituja suomenkielisiä tutkimusartikkeleita tutkimusartikkeliliitteissä
ja lehden internetsivuilla (www.lts.fi).
Käsikirjoituksia otetaan arvioitiprosessiin kaksi kertaa vuodessa. Kevään
määräaika on 31.3.2015 ja syksyn
30.9.2015.
Kevään arviointiprosessissa hyväk­
sy­tyt käsikirjoitukset ilmestyvät
jou­lu­kuussa ja syksyn arviointiprosessissa hyväksytyt seuraavan vuoden
kesäkuussa.
Käsikirjoitukset tulee toimittaa edellä mainittuihin määräaikoihin mennessä LIIKUNTA & TIEDE -lehden toimitukseen (os. Liikuntatieteellinen Seura, Stadion, eteläkaarre,
00250 Helsinki.)
Kirjoitusohjeet on julkaistu Liikunta &
Tiede -lehden numerossa 6/2014. Niitä voi
102
LIIKUNTA & TIEDE 52 • 2–3 / 2015
tiedustella myös lehden toimituksesta Lii­
kuntatieteellisestä Seurasta ja ne löytyvät
lehden internetsivuilta (www.lts.fi).
Toimitustyössä noudatetaan hyvää tieteellistä käytäntöä (ks. Tutkimuseettisen
neuvokunnan ohjeet 2002, www.tenk.fi sekä
kansainvälinen Vancouver-ohjeisto www.
icmje.org). Kunkin käsikirjoituksen arvioi
vähintään kaksi kyseisen tieteenalan kotimaista ansioitunutta tutkijaa. Julkaisemisesta
päättää tutkimusartikkelien toimitusryhmä
asiantuntijalausuntojen perusteella.
Lehti on monitieteinen ja julkaisee alkuperäisraportteja suomeksi. Kansainvälisissä
julkaisuissa muulla kielellä aiemmin julkaistuja alkuperäistutkimuksia voidaan hyväksyä julkaistavaksi, mikäli tutkimuksella
katsotaan olevan erityisen suuri kansallinen
merkitys.Tutkijoille ja tutkijakoulutettaville
lehti tarjoaa mahdollisuuden raportoida
tutkimustuloksia alan kotimaisessa tieteel-
lisessä julkaisussa. Lehti toimii myös
välineenä tutkijakoulutuksessa ja
so­veltuu väitöskirjan osajulkaisujen
jul­kaisemiseen.
Lisätietoja:
Kari Kalliokoski
Päätoimittaja
Turun yliopisto
Sähköposti: [email protected]
Kari L. Keskinen
Pääsihteeri
Liikuntatieteellinen Seura
Sähköposti: [email protected]
Lehden verkkoversio
ja kirjoitusohjeet: www.lts.fi