Turvapaikanhakijan polku yhteiskunnan jäseneksi

Transcription

Turvapaikanhakijan polku yhteiskunnan jäseneksi
Turvapaikanhakijat
2015
Vapaan sivistystyön foorumi,13.11.2015, Helsinki
Sirkku Päivärinne, maahanmuuttojohtaja
Sisäministeriö
Hallituksen maahanmuuttopoliittiset
toimenpiteet
• Hallituksen 11.9. julkaisemien toimenpiteiden mukaan
hallitsematon muuttoliike on saatava hallintaan ja ihmiset on
ohjattava laillisille ja turvallisille reiteille
• Tarvitaan laajoja toimenpiteitä lähtö- ja kauttakulkumaissa,
EU-tasolla sekä kotimaassa
• Suomen tulee solmia palautussopimukset Irakin, Afganistanin
ja Somalimaan kanssa
• Vapaaehtoisen paluun merkitystä korostetaan
19.11.2015
2
Hallituksen toimenpiteitä
• Hallitus perusti maahanmuuttoa varten ministerityöryhmän
24.9.2015
 Työryhmän puheenjohtajana toimii sisäministeri. Ryhmään
kuuluvat mm. pääministeri, ulkoministeri, ulkomaankauppa- ja
kehitysministeri ja valtiovarainministeri
 Ministerityöryhmä muodostaa ja ylläpitää tilannekuvaa
turvapaikanhakijatilanteesta sekä seuraa kotoutumisen
edistymistä
19.11.2015
3
Maahanmuuttopaineet EU- tilannekuvaa
•
Syyrian kriisin pitkittyminen, muut pitkäaikaiset kriisialueet (mm. IRQ,
AFG, SOM) , Eritrea
•
Pohjois-Afrikan kauttakulkumaiden (uudelleen) lisääntynyt epävakaus
•
Laittomat rajanylitykset eteläisellä ulkorajalla ja Länsi-Balkanin
vastaisilla rajoilla lisääntyneet
•
Muuttajavirtojen huomattava kasvu Länsi-Balkanin reitillä
•
Turvapaikkahakemusmäärät jäsenmaissa lisääntyneet
•
Paine siirtynyt Turkin ja Kreikan maarajalta merirajoille
•
Tapahtumat keskisen Välimeren reitillä lisänneet haasteita
•
Eurooppa vastaanottaa 14 % maailman pakolaisista
19.11.2015
4
Väestörakenteen tilastoja 31.12.2014
• Ulkomaalaisia 31.12.2014 221 900 henkilöä eli 4 %
väestöstä
• Ulkomailla syntyneitä 312 977 eli 5,8 % väestöstä
keskiarvo EU-maissa 9,7 % (2012).
• Ulkomailla syntyneistä noin 63 % on syntynyt Euroopassa.
• Yli puolet ulkomaalaisista asuu Uudellamaalla.
• Pääkaupunkiseudun asukkaista 14 % vieraskielisiä.
• nettomaahanmuutto: kaikki 16 021 (suomalaiset -2 155 ja
ulkomaalaiset 18 176)
Lähteet: Tilastokeskus, Eurostat, Väestörekisterikeskus
19.11.2015
5
Turvapaikkahakemusten määrä v. 2014 - 2015
11 000
10 000
9 000
8 000
7 000
6 000
5 000
4 000
3 000
2 000
1 000
0
2014
2015
muutos
Tammi
Helmi
Maalis
Huhti
Touko
Kesä
Heinä
Elo
258
326
26%
230
326
42%
234
357
53%
258
345
34%
235
518
120%
259
770
197%
275
1 479
438%
355
2 894
339%
1.Syys
Loka 9.Marr
as
404
414
99
10 836 7 058
2 475
2582% 1605% 2400%
Lähde: Maahanmuuttovirasto
Koko vuoden hakijamäärän ennuste noin 30 000 – 35 000
19.11.2015
6
Suomen hakijamäärä on moninkertaistunut
• v. 2013 turvapaikanhakijoita
3 238
• v. 2014 turvapaikanhakijoita
3 651
• v. 2015 turvapaikanhakijoita (1.1.-10.11.2015)
27 716
Vrt. esim. Ruotsi
• v. 2013 turvapaikanhakijoita
54 270
• v. 2014 turvapaikanhakijoita
81 180
• v. 2015 turvapaikanhakijoita (ennuste)
190 000
Hakijoiden top-5 kansalaisuudet Suomessa (v. 2015)
• Irak (18 648), Afganistan (3 289), Somalia (1 906), Albania
(728), Syyria (660)
7
Turvapaikanhakijat Pohjoismaissa
vuosina 2012-2015
2012
2013
43 887
54 259
81 301
112 264
-yksin tulleet alaikäiset
3 578
3 852
7 049
23 349
NORJA**
9 785
11 983
11 480
21 946
964
1 070
1 204
3 801
6 184
7 557
14 792
9 793
355
354
818
943
3 129
3 238
3 651
24 909
167
156
196
1 670
RUOTSI*
-yksin tulleet alaikäiset
TANSKA***
-yksin tulleet alaikäiset
SUOMI****
-yksin tulleet alaikäiset
2014 1-10/2015
Tanskan osalta luvut tammi-syyskuu 2015
Lähteet: Migrationsverket*, Utlendingsdirektoratet**, Udlændingestyrelsen***, Maahanmuuttovirasto****
19.11.2015
8
Turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskukset ja
hätämajoituspaikat 8.11.2015
•
•
Aikuisille ja perheille tarkoitettuja
vastaanottoyksiköitä on yhteensä 115.
Vastaanoton piirissä noin 25 000 hlöä
(aikuisia/perheitä).
Kolari
Kemijärvi
Rovaniemi
Tornio järjestelykeskus
Tornio
Tervola
Kemi
Kuusamo
Pudasjärvi
Oulu
Muhos
Ruukki
Liminka
Kajaani
Sundom
Pietarsaari
Oravainen
Lappajärvi
Kauhava
Ylihärmä
Vaasa
Maalahti
Siilinjärvi
Suolahti
Saarijärvi
Kuopio
Suonenjoki
Petäjävesi
Pieksämäki
Keuruu
Jyväskylä
Seinäjoki
Korsnäs
Kristiinankaupunki
Mänttä-Vilppula
Pori
Kihniö
Ruovesi
Tampere Orivesi
Jämsä
Harjavalta
Laitila
Turku
Nauvo
Joutsa
Mikkeli
Ylöjärvii
Kangasala
Kokemäki
Heinola
Lammi
Iittala
Punkalaidun
Lahti Kouvola
Hämeenlinna
Hamina
Renko
Forssa
Nurmijärvi
Kotka
Porvoo
Vihti
Salo
Raasepori
Kirkkonummi
Helsinki
Espoo
Vantaa
Lieksa
Kontiolahti
Liperi
Kitee
Parikkala
Joutseno
Yksintulleiden alaikäisten turvapaikanhakijoiden
ryhmäkodit ja tukiasunnot 8.11.2015
Alppikadun Tukiasumisyksikkö Helsinki
Espoo hätämajoitus ryhmäkoti Olari
Espoon hätämajoitus Hilan Leirikeskus Kirkkonummi
Espoon hätämajoitus hotelli
Espoon ryhmäkoti A, B, Lippajärvi
Espoon ryhmäkoti C, D, Gumböle
Espoon ryhmäkoti yksityismajoitus
Espoon ryhmäkoti, Matinkylä
Haukiputaan tukiasumisyksikkö
Heikkilän tukiasumisyksikkö, Turku
Huittisten tukiasumisyksikkö
Hämeenkyrön hätämajoitus
Hämeenkyrön ryhmäkoti (Pihlajakoti)
Hämeenkyrön tukiasumisyksikkö (kaarihovi)
Kajaanin ryhmäkoti
Kauklahden tukiasumisyksikkö
Kivilahti perheryhmäkoti Espoo
Kontiolahden ryhmäkotipaikat
Kotka, Koivulan ryhmäkoti
Kristiinankaupungin Villa tukiasumisyksikkö
Kuusamon vastaanottokeskuksen alaikäispuoli
Kärkelän tukiasumisyksikkö
Lakisto 1 / Pohjantorni tukiasumisyksikkö, Espoo
Lakisto 2 / Pyytorni tukiasumiyksikkö, Espoo
Leppävaaran tukiasumisyksikkö, Espoo
Mänttä-vilppula ryhmäkotipaikat
Oravainen Ruths ryhmäkoti
Oulun ryhmäkoti+ tukiasumisyksikkö
Oulunseudun ryhmäkoti ja tukiasunnot - Albertinkulma
Pansion (SPR)tukiasumisyksikkö, Turku
Seinäjoen ryhmäkoti- ja tukiasumisyksikkö
SPR tukiasumisyksikkö Siuntio
Suolahden ryhmäkoti ja tukiasumisyksikkö
Suonenjoen tukiasumisyksikkö
Säynätsalon tukiasumisyksikkö
Söörmarkun ryhmäkoti
Tampereen ryhmäkoti
Turku ryhmäkoti
Vaajakosken ryhmäkoti
Toiminnassa olevat
alaikäisyksiköt:
• Ryhmäkoteja ja
tukiasumisyksiköitä 42
• Kansanopistoja 19
Kuusamo
Haukipudas
Oulu
Vuolle-opisto
Yksintulleita alaikäisiä on
vastaanoton piirissä noin 1 600
Rauduskylän Kristilliinen opisto
Haapaveden opisto
Oravainen
Evangeliska
folkhögskolan
Kainuun opisto
Kajaani
Lieksan kristillinen opisto
Norvallan opisto
Pohjois-Savon opisto
Seinäjoki
Alkio-opisto
Säynätsalo
Suonenjoki
Suolahti
Vaajakoski
Mänttä-Vilppula
Kristiinankaupunki
Hämeenkyrö
Söörmarkku
Tampere
Huittinen
Loimaan evankelinen opisto
Järvenpään Seurakuntaopisto
Kisko
Joutsenon opisto
Kiteen evankelinen opisto
Savonlinnan kristillinen opisto
Kontiolahti
Valkealan kristillinen opisto
Lahden kansanopisto
Kotka
Bårga folkakasemi
Turku
Siuntio
Helsinki
Turun kristillinen
Espoo
opisto
Itä-karjalan opisto
Maahanmuuton tulevaisuus 2020
•
•
•
Strategia julkaistiin kesäkuussa 2013 ja siihen pohjautuvan
toimenpideohjelman valmistelu käynnistyi syksyllä 2013
Strategiassa arvioitiin Suomeen kohdistuvan maahanmuuton määrää
sekä laatua tulevina vuosina, maahanmuuton vaikutuksia
yhteiskuntaan ja määriteltiin maahanmuuttoa koskevia tavoitteita
Visio:
– Kansainvälistyvässä Suomessa arvostetaan moninaisuutta.
– Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo kuuluvat kaikille.
– Maahanmuutto edistää väestön hyvinvointia ja vahvistaa Suomen
kilpailukykyä.
– Maahanmuuttajat voivat hyödyntää osaamistaan ja osallistua yhteiskunnan
rakentamiseen.
– Maahanmuutto on ennakoitua ja hallittua.
•
Maahanmuuttopolitiikan suuntaviivoiksi:
 Suomi on turvallisesti avoin
 Jokainen löytää paikkansa
 Moninaisuus on arkea
19.11.2015
11
Euroopan unionin toimenpiteitä
maahanmuuttokriisin hallintaan 2015
• EU:n yhteisistä toimista Välimeren tilanteeseen vastaamiseksi
sovittiin huhtikuussa 2015 pidetyssä ylimääräisessä
Eurooppa-neuvostossa.
• Komissio julkaisi toukokuussa 2015 Euroopan
muuttoliikeagendan, jossa esiteltiin Välimerellä vallitsevan
kriisitilanteen johdosta välittömästi toteutettavat toimenpiteet
sekä lähivuosina toteutettavat toimet.
 Ensimmäisessä toimeenpanopaketissa (27.5.) esiteltiin
mm. turvapaikanhakijoiden EU:n sisäisten siirtojen
ensimmäinen hätätilamekanismia käyttöönottoa koskeva
esitys
 Toinen toimeenpanopaketti (9.9.) osoitti tietä EU:n
ulkoisille toimille, mm. esitys EU:n yhteiseksi luetteloksi
turvallisista alkuperämaista
19.11.2015
12
• Komissio julkaisi 23.9.2015 tiedonannon, joka koskee
välittömiä toimia muuttoliikekriisiin vastaamiseksi.
 Komission paketissa korostuvat taloudellisen ja muun avun
järjestäminen lähtömaihin, niiden lähialueille ja suurimman
paineen alla oleville EU-maille. Lisäksi tuetaan EU:n
rajavalvonnan vahvistamista ja hotspot-järjestelykeskusten
perustamista.
• Komissio antoi 14.10.2015 tiedonannon pakolaiskriisin
hallinnan tilanteesta ja täytäntöönpanotoimien etenemisestä
mm. Italiassa ja Kreikassa (ml. hotspot-järjestelykeskusten
tilanne).
 Tiedonannossa käsiteltiin myös jäsenmaiden 23.9. antamia
taloudellisia sitoumuksia
19.11.2015
13
• Heinäkuussa päästiin sopimukseen 20 000 kiintiöpakolaisten
uudelleensijoittamista ja 40 000 turvapaikanhakijan EU:n
sisäisestä siirrosta Italiasta ja Kreikasta, sekä lisäksi
syyskuussa 120 000 hakijan sisäisestä siirrosta.
 Suomi ottaa 293 kiintiöpakolaista vuosina 2016 ja 2017
 Sisäisinä siirtoina Suomi ottaa Italiasta ja Kreikasta yhteensä
2 078 turvapaikanhakijaa – ensimmäiset siirrot Suomeen
21.10.2015 (40 henkilöä).
• Länsi-Balkanin maahantuloreitin haasteista järjestettiin ulko- ja
sisäministerien konferenssi 8.10.2015. Alueen maat
keskustelivat tilanteesta myös 25.10. komission johdolla.
 Kokouksessa sovittiin 17-kohtaisesta toimintasuunnitelmasta
19.11.2015
14
• Puheenjohtajamaa Luxemburg on kutsunut 9.11.2015 koolle
ylimääräisen OSA-neuvoston, jossa tarkastellaan toteutettuja
toimenpiteitä ja keskustellaan EU:n tulevista toimista
muuttoliikekriisin hallitsemiseksi.
 neuvoston yhteydessä Pohjoismaiden maahanmuuttoasioista
vastaavat ministerit keskustelevat muuttoliikekriisiin liittyvistä
kysymyksistä.
• Maltan Vallettassa järjestetään muuttoliikeaiheinen
päämiestason huippukokous 11.-12.11.2015, johon kutsutaan
EU-maiden lisäksi myös Afrikan maiden sekä YK:n edustajia
 Tarkoituksena sopia yhteisistä toimenpiteistä, joilla voidaan
vastata nykyiseen muuttoliiketilanteeseen
19.11.2015
15
Kiitos!
[email protected]