Lauantain 30 km - Sulkavan Suursoudut

Transcription

Lauantain 30 km - Sulkavan Suursoudut
Ohjelma
Torstai 9.7.2015
10.00 Soutustadion: Retkisoudun lähtö, pienveneet,
erikoisveneet, kanootit ja kajakit 70 km
Soutustadion: Retkisoudun lähtö, kirkkoveneet 70 km
11.00 Lähtötelineissä
ja valmiina uusiin
seikkailuihin
Uutena Piäsoutajana olen sananmukaisesti lähtötelineissä ja valmiina vastaamaan Sulkavan Suursoutujen onnistuneista järjestelyistä. Talven aikana olen
keskustellut ja kuunnellut useiden satojen soutajien,
sulkavalaisten, kesäsulkavalaisten, yhteistyökumppaneiden ja monien soutuvieraiden toiveita sekä kommentteja Suursoutujen tulevaisuudesta. Jokaisella
Suursoutujen ikimuistoisen tunnelman kokeneella
on ne omat muistot ja huippuhetket. Näistä kaikista
tarinoista syntyy meille kaikille se ainutlaatuinen ja
onnistunut Sulkavan Suursoudut.
Samassa veneessä
Olemme aina markkinoineet sulkavalaisten olevan
samassa veneessä ja talkootyö on ollut elinehto soutujen onnistumiselle ja vieläkin suuremmassa roolissa
talkoolaiset ovat tulevaisuudessa. Jokainen osallistuu
Suursoutujen talkoisiin omien resurssien mukaan. Useat meistä viettävät pitkiä päiviä koko viikonlopun ja tekevät kaikkensa soutuvieraiden viihtyvyyden eteen ja
kaikille lopuille, lähes tuhatpäiselle talkooväelle, riittää monipuolisia talkoorooleja oman osaamisen mukaan. Ilman MEITÄ Sulkavan Suursoutujen tunnelmaa
ei olisi niin ikimuistoinen kuin se parhaimmillaan voi
olla. Monelle talkoolaiselle ensimmäiset kosketukset
saadaan jo lähes äidinmaidossa ja jo viimeistään alaasteikäiset leirikoululaiset pääsevät mukaan talkoisiin.
Itsensä voittaminen
Osa meistä osallistuu soutuihin heinäkuussa jo
48:nnen kerran ja toivottavasti mahdollisimman moni
ensikertalainenkin tulee kokemaan Suursoutujen tunnelmaa. Ensimmäinen kerta on aina se haasteellisin ja
meidän järjestäjien täytyy tehdä kaikkemme, jotta kokemukset olisivat mahdollisimman positiiviset. Itsensä voittaminen ja positiiviset kokemukset on meidän
kaikkien helppo jakaa ystäville vaikkapa sosiaalisessa
mediassa ja tarjota samalla suursoututunnelmaa median välityksellä. Me uskomme, että tyytyväiset osallistujat tuovat mukanaan omia tuttaviaan Suursoutuihin seuraavina vuosina.
Haasta meidät onnistumaan
”Haastaminen” on meille savolaisille luontaista
ja useimmiten vastuu siirtyy aina kuuntelijalle. Nyt
haastan kuitenkin meidät kaikki kutsumaan ystäviä
ja tuttavia vierailemaan Sulkavalle. Jokainen meistä
haastaa vaikka yhdenkin ystävän osallistumaan, niin
saamme aikaan entistä onnistuneemman tapahtuman, jossa ystävät viihtyvät ja ystävät tapaavat toisiaan. Tutkimusten mukaan ystävien tapaaminen alkaa
olla vetovoimatekijänä aivan kärkipäässä, kun vierailukohteita valitaan.
Hyvät ystävät, nähdään kesällä Sulkavalla!
Aki Mähönen
Piäsoutaja
Perjantai 10.7.2015
12.00- 14.00- 16.00 17.00-19.00 Soutustadion: Retkisoudun maaliintuloa
Kk-Hakovirta-kk: Vapaa linja-autokuljetus
Hakovirta: Kirkkoveneiden yösoudun lähtö 60 km
Soutustadion: Yritysten haastesoutu 4 km; palkintojenjako
heti kisan jälkeen
20.00-01.00 Soutustadion: Kirkkoveneiden yösoudun maaliintulo
22.00 Soutustadion: Perjantain yösoudun palkintojen jako
Lauantai 11.7.2015
7.30-9.30 9.00 9.15 9.30 9.45 10.00 10.30 11.00 12.50- 14.00- 18.00 Kk-Hakovirta-kk: Vapaa linja-autokuljetus
Hakovirta: Kirkkoveneden lauantaisoudun lähtö 60 km,
MUKANA SM
Hakovirta: Parisoutusarjojen lähtö 60 km, MUKANA SM
Hakovirta: Yksinsoutusarjojen lähtö 60 km, MUKANA SM
Hakovirta: Vuorosoutusarjojen, erikoisvenesarjojen,
kanoottien ja kajakkien lähtö 60 km,
MUKANA SM
Soutustadion: Retkisoudun lähtö, pienveneet, erikoisveneet,
kanootit ja kajakit 70 km
Soutustadion: Retkisoudun lähtö, kirkkoveneet 70 km
Soutustadion: Uutuus 30 km lähtö, Kirkko-, pien- ja
erikoisveneet, kanootit sekä kajakit,
MUKANA SM: alle 23 v. ja 18 v.
Soutustadion: Kirkkoveneiden maaliintulo
Soutustadion: Pienvenesarjojen maaliintulo
Soutustadion: Lauantain päiväsoutujen palkintojen jako
Sunnuntai 12.7.2015
11.00 12.00- 12.40- Soutustadion: Hakovirran kaksikymppiä. Ilman kilpailua
stadionilta Hakovirralle ja takaisin
pienveneille, kirkkoveneille, erikoisveneille,
kanooteille ja kajakeille yms.
Soutustadion: Retkisoudun maaliintuloa
Soutustadion: Hakovirran kahdenkympin maaliintuloa
www.suursoudut.fi
[email protected]
Puh. 015-676 100
Piäsoutaja Aki Mähönen
puh. 040 757 4908
[email protected]
facebook.com/suursoudut
n Sivunvalmistus: SulkaSuunnittelu Tmi
n Painopaikka: Grano n Valokuvat: Juhani Kosonen
Sulkavan Suursoutujen kesän 2015
suojelija on Alexander Stubb
Sulkavan Suursoudut on valtakunnallisesti tunnettu ja merkittävä kesätapahtuma. Viime kesänä Suursoutuihin osallistui
vajaat 5 300 soutajaa ja varmuudella noin
20 000 soutuvierasta. Tapahtuman järjestäjinä olemme enemmän kuin tyytyväisiä,
kun saimme Pääministeri Alexander Stubbin soutujen suojelijaksi 2015. Pääministeri Alexander Stubbia toivottiin tapahtuman suojelijaksi ennen
kaikkea hänen urheiluun liittyvän kiinnostuksensa ja tunnettuutensa takia sekä tietysti hänen positiivinen olemuksensa istuu
hyvin Sulkavan Suursoutujen tapahtumaan.
Soutujen suojelijaa arvuuteltiin alkuvuodesta Suursoutujen sivuilla ja Facebook -kampanjalla. Helpottavina vihjeinä annettiin:
l Kuvan varpaiden omistajalla on meneillään ”100 päivän haaste”, mutta ei kuitenkaan sama kuin mäkikotkallamme Matti Nykäsellä.
l Hymy herkässä, mutta ei kuitenkaan ”naurava kulkuri”
l Urheilija ”henkeen ja vereen”, mutta ei kuitenkaan Teemu Selänne
Vastauksia tuli lähes 250 kappaletta oikeita vastauksia oli noin
joka kolmannella osallistuneista. Kaikkien osallistujien kesken
arvottiin koko perheen liikunnallinen viikonloppu Tanhuvaaran
Urheiluopistolla (arvo 450 €).
Sulkavan Suursouduissa Alexander
Stubbia toivotaan osallistumaan kovana urheilumiehenä johonkin soutulähtöön ja muutenkin tutustumaan
tapahtumaan paikanpäällä. Sulkavalla
ollaankin valmiita rakentamaan Pääministeri Alexander Stubbille niin
houkutteleva ja ainutlaatuinen
vierailuohjelma, ettei siitä voi
kieltäytyä. Suursoutujen 2015
suojelijan mahdollinen vierailu nähdään merkittävänä asiana
koko maakunnalle ja soutujen yhteyteen liitetään varmasti muitakin aktiviteetteja. Vierailulla saadaan varmasti hyvää positiivista
valtakunnallista näkyvyyttä, joka
antaa mahdollisuuden useille toimijoille esitellä mm. maakunnallista osaamista ja vetovoimaa sekä
onhan samaan aikaan seudulla on
mm. Savonlinnan Oopperajuhlat ja
muitakin mielenkiintoisia tutustumiskohteita.
Kauko ja Anna-Liisa Miettisen
souturahasto tukee puuvenesoutua
Kauko ja Anna-Liisa Miettisen souturahastosta jaetaan stipendi
tai stipendejä vuosittaisten valintojen ja päätösten perusteella.
Huomionosoitukset pyritään jakamaan Suursouduissa.
Stipendipäätökset tekee raati, johon kuuluu edustajia sekä Kauko ja Anna-Liisa Miettisen perikunnasta että Sulkava-seurasta.
Stipendirahastoa kartutetaan jatkuvasti ja sinne voivat tehdä lahjoituksia kaikki halukkaat.
Tilinumero on: Kauko ja Anna-Liisa Miettisen souturahasto
FI9354 3704 6091 1052.
Stipendistien valinnassa noudatetaan seuraavia Kauko Miettiselle tärkeitä asioita:
- Soutukulttuurin ja puuveneperinteen vaaliminen
- Suursoutujen kehittäminen
33v
VENEVEISTÄMÖ
PAULI PARKKINEN
Kolkonmäentie 180, 58700 Sulkava
Puh. 0400 985 117
NOPEAT KIRKKOVENEET
Mikkelin Soutajat 7 SM kultaa 2014,
Hollolan Urheilijat 4 SM hopeaa 2014
- SULKAVA PRO 8 KEHITYS JATKUU
- KILPAVENEET - MÖKKIVENEET - AIROT
- YM. VENETARVIKKEET
www.veneveistamoparkkinen.fi
- Suursoutujen turvallisuus
- Paikallisten yrittäjien näkyminen
- Soutajien määrän turvaaminen
-P
itkäjänteinen työ unelman eteen
Stipendin saaja voi olla henkilö,
useampi henkilö, teko, taho, yhteisö tms.
Ilmainen osanotto alle 23-vuotiaille pienvenesoutajille
Kaikki vuonna 1993 tai myöhemmin syntyneet alle 23-vuotiaat
pienvenesoutajat saavat jälleen ilmaisen osanoton (koskee lauantaina 11.7. soudettavia 60 km:n matkoja) Kauko ja Anna-Liisa Miettisen
souturahaston tuella. Tarkemmat ohjeet löytyvät suursoutujen nettisivujen ajankohtaisista: ”Kauko ja Anna-Liisa Miettisen souturahasto”.
TILAA SUURSOUTUJEN
UUTISKIRJE!
Saat aina ajankohtaiset
kuulumiset sähköpostiisi.
Tilaa uutiskirje
suusoudut.fi tai
facebook.com/suursoudut
Ilmoittautuminen Suursoutuihin
Ilmoittautuminen tapahtuu seuraavasti:
1) Maksa ensin osanottomaksu alempana olevien ohjeiden
mukaisesti. Osanottomaksu voidaan palauttaa ainoastaan
lääkärintodistuksen perusteella. Sisään maksettu osanottooikeus voidaan kuitenkin yhdessä sopimalla siirtää yhdellä
vuodella seuraaviin Suursoutuihin. Osanottomaksun suuruus
määräytyy maksupäivän perusteella. Maksupäivä merkitään
ilmoittautumislomakkeeseen. Ilmoittautumisen voit tehdä
myöhemmin eikä se ole sidoksissa maksupäivään.
2) Ilmoittaudu internetsivujemme kautta täyttämällä
sähköinen lomake ohjeiden mukaisesti aivan kuten aikaisemminkin (joko kirkkoveneet tai pienveneet / erikoisveneet /
kanootit)
Ilmoittautuessasi saat ilmoittamaasi sähköpostiin varmistuksen ilmoittautumisen perille tulosta.
Ilmoittautuminen on voimassa, kun sekä ilmoittautumismaksu on suoritettu että asianmukainen ilmoittautumislomake on lähetetty.
Tilinumeromme (maksun saajana Sulkavan Suursoudut):
Sulkavan OP FI51 5437 0440 0037 49
Swift code: OKOYFIHH
Maksuissa emme käytä viitenumeroa. Toimi siis näin:
Kirkkovenesarjoissa kirjoita maksun tiedonantoja-osaan
joukkueesi nimi ja lähtö (esim. SOUTUNEUVOKSET / LA
AVOIN).
Pienvenesarjoissa, erikoisveneissä ja kanooteissa kirjoita
maksun tiedonantoja-osaan osanottajien nimi / nimet ja lähtö (esim. MATTI MEIKÄLÄINEN / YKSINSOUTU M40 tai MATTI
MEIKÄLÄINEN, MAIJA MEIKÄLÄINEN / PARISOUTU SEKASARJA).
OSANOTTOMAKSUT
Perjantain ja lauantain kirkko-, pienvene- ja erikoisvenesarjoissa sekä kanooteissa ja kajakeissa, matkana 60 km:
53 €/hlö 1.1.-31.5.2015
73 €/hlö 1.6.2015 jälkeen
Osallistumismaksusta 7,50 € sisältää alv. 14 %, 7,50 € alv. 24 %
ja loppuosa alv. 10 %.
Osanottomaksuun sisältyy järjestäjien vastuuvakuutus, osanottajaluettelo, ruokailu, saunominen, mitali, kunniakirja, tuloslehti
sekä linja-autokuljetus Sulkavan kirkonkylästä Hakovirralle.
Lauantain UUTUUS Linnavuori matkana 30 km ja sunnuntain
Hakovirran kahdella kympillä:(myös kanooteille ja kajakeille). :
53 €/hlö (1.1.-31.5.2015)
73 €/hlö (1.6.2015 jälkeen)
Osallistumismaksusta 7,50 € sisältää alv. 14 %, 7,50 € alv. 24 %
ja loppuosa alv. 10 %.
Osanottomaksuun sisältyy järjestäjien vastuuvakuutus, osanottajaluettelo, ruokailu, saunominen, mitali, kunniakirja ja tuloslehti. Lyhyiltä matkoilta ja perjantain 4 kilometriltä ei tule
virallista Suursoutujen osanottomerkintää. Perjantain kirkkoveneiden Haastesoudun 4 kilometrille ilmoittaudutaan erikseen
Haastesoudun (www.suursoudut.fi/haastesoutu) kautta.
Kaksipäiväisessä retkisarjassa to-pe ja la-su (yöpyminen mukana, myös kanooteille ja kajakeille):
68 € henk. 1.1.-31.5.2015
88 €/henk. 1.6.2015 jälkeen)
Osallistumismaksusta 15,00 € sisältää alv. 14 %,
15,00 € alv. 24 % ja loppuosa alv. 10 %.
Osanottomaksuun sisältyy järjestäjien vastuuvakuutus, osanottajaluettelo, ruokailut yöpymispaikalla ja maalipaikalla, aamukahvi, molempina päivinä kahvit reitin puolivälissä, saunomiset
molempina päivinä, mitali, kunniakirja, tuloslehti sekä varusteiden kuljetukset Sulkavan kirkonkylältä (soutustadion) yöpymispaikalle ja takaisin. sin. Lisäksi retkisoudun osallistumismaksuun
sisältyy oikeus telttapaikkaan 2 vrk:n ajan Sulkava-seuran omistamalla alueella retkisoutajien yöpymispaikassa Varvirannassa.
Telttapaikkaoikeus torstain-perjantain retkisoutuun osallistuville on keskiviikosta perjantaihin 8.-10.7.2015 ja lauantainsunnuntain retkisoutuun osallistuville perjantaista sunnuntaihin
10.-12.7.2015. (Yksityisten maanomistajien alueella yöpyvien ja
rantautuvien tulee sopia asiasta ko. maanomistajien kanssa).
Käy kilpailukansliassa ennen ja jälkeen soutamisen
Osanottajien tulee ilmoittautua ennen
lähtöä soutustadionilla sijaitsevaan kilpailukansliaan, jossa tarkistetaan osanottomaksun suoritus sekä jaetaan kilpailun
asiapaperit ja kilpailunumerot. Lauantain
aamulähdöissä kilpailukanslia palvelee
Hakovirralta lähteviä myös Hakovirralla.
Suorituksen jälkeen jokainen venekunta palauttaa numeronsa soutustadionilla sijaitsevaan kilpailukansliaan, josta
jaetaan samassa yhteydessä myös kaikki
soudun jälkeinen materiaali (mitalit, kunniakirjat jne.).
Kilpailukanslia palvelee:
Perjantaina 10.7. Lauantaina 11.7. Sunnuntaina 12.7. soutustadion klo 10.00 - 24.00
Hakovirta klo 7.30 – 10.00,
soutustadion klo 8.00 – 24.00
soutustadion klo 9.30 - 14.00
Retkisoutajat (to-pe ja la-su)
Torstaina 9.7. Perjantaina 10.7. Lauantaina 11.7. Sunnuntaina 12.7. soutustadion klo 8.00 - 11.00
soutustadion klo 10.00 - 24.00
soutustadion klo 8.00 - 9.30
soutustadion klo 9.30 - 14.00
SARJAT 60 km
YKSINSOUTU 60 km
lauantaina 11.7.
Hakovirralta soutustadionille
klo 9.30 (kaikissa mukana SM):
miehet alle 23 v., miehet yleinen,
miehet yli 40 v., miehet yli 50 v.,
miehet yli 60 v., miehet yli 70 v.,
naiset alle 23 v., naiset, naiset yli 40 v.,
naiset yli 50 v., naiset yli 60 v.,
naiset yli 70 v.
VUOROSOUTU 60 km
lauantaina 11.7.
Hakovirralta soutustadionille
klo 9.45 (kaikissa mukana SM):
miehet alle 23 v., miehet yleinen,
miehet yli 40 v., miehet yli 50 v.,
miehet yli 60 v., miehet yli 70 v.,
naiset alle 23 v., naiset, naiset yli 40 v.,
naiset yli 50 v., naiset yli 60 v.,
naiset yli 70 v.,
sekasarja alle 23 v., sekasarja,
sekasarja yli 40 v., sekasarja yli 50 v.,
sekasarja yli 60 v., sekasarja yli 70 v.
PARISOUTU 60 km
lauantaina 11.7.
Hakovirralta soutustadionille
klo 9.15 (kaikissa mukana SM):
miehet alle 23 v., miehet yleinen,
miehet yli 40 v., miehet yli 50 v.,
miehet yli 60 v., miehet yli 70 v.,
naiset alle 23 v., naiset,
naiset yli 40 v., naiset yli 50 v.,
naiset yli 60 v., naiset yli 70 v.,
sekasarja alle 23 v., sekasarja,
sekasarja yli 40 v., sekasarja yli 50 v.,
sekasarja yli 60 v., sekasarja yli 70 v.
oissa
SM-lähtöjen palkinnoissa ja sarj
sa
ises
sekä niihin ilmoittautum
noudatetaan
Melonta- ja soutuliiton sääntöjä
(www.melontajasoutuliitto.fi)
KIRKKOVENEET
pe 10.7. yö avoin 60 km klo 16.00
Hakovirralta soutustadionille
la 11.7. avoin 60 km klo 9.00
Hakovirralta soutustadionille, MUKANA SM
ERIKOISVENEET,
KANOOTIT JA KAJAKIT
la 11.7. 60 km klo 9.45
Hakovirralta soutustadionille, sama lähtö
vuorosoutajien kanssa. Näissä sarjoissa ei
sijoituspalkintoja jaeta.
Lyhyemmät matkat
Voit ottaa tuntumaa maailman legendaarisimpaan
soutureittiin myös lyhyemmillä matkoilla.
US!
U
T
U
U
30 km
Lauantain 30 km
(Stadion-LinnavuoriStadion)
Kesän uutuus, monien toivoma
30 km kaikille veneille
Lähtö stadionilta lauantaina klo 11 ja
reitti suuntautuu Hakovirran kautta
Linnavuorelle ja paluu stadionille.
(MUKANA SM ALLE 23 v ja 18 v).
Perjantain
haastesoutu 4 km
(järj. LC Sulkava)
Haastesoutu soudetaan soutustadionin
läheisyydessä perjantaina 10.7. alkaen
klo 17.00 (lisätietoja www.suursoudut.fi HAASTESOUTU). Reitti kiertää Pienen Venäjäsaaren sekä merkkipoijun.
Soututapahtuman voi seurata kokonaisuudessaan soutustadionilta.
Hakovirran kaksikymppiä
Su 12.7. klo 11.00 20 km tai halutessaan
lyhyempikin matka soutustadionilta Hakovirralle ja takaisin kirkko-, pien- ja erikoisveneille sekä kanooteille ja kajakeille
(tapahtumassa otetaan kaikille aika, mutta
sijoituspalkintoja ei jaeta; osanottajien kesken arvotaan tavarapalkintoja)
RETKISOUTU 70 km, 2 päivää
Kaksipäiväinen RETKISOUTU kirkkoveneille, pienveneille,
erikoisveneille, kanooteille ja kajakeille
to-pe 9.-10.7. 70 km soutustadionilta soutustadionille
klo 10.00 pienveneet, erikoisveneet, kanootit ja kajakit,
klo 11.00 kirkkoveneet
la-su 11.-12.7. 70 km soutustadionilta soutustadionille
klo 9.30 pienveneet, erikoisveneet, kanootit ja kajakit,
klo 10.00 kirkkoveneet
Soutupörssi
.
Vene- ja kyytipörssi
tai
Voit hakea soutajia
!
tarjoutua soutajaksi
RETKISOUTU VENEILLE JA KANOOTEILLE SEKÄ KAJAKEILLE
(torstai-perjantai klo 10.00 ja 11.00,
lauantai-sunnuntai 9.30 klo ja 10.00)
Retkisoudussa soudetaan / melotaan kahden päivän aikana
yhteensä n. 70 km Partalansaaren ympäri reittiä Sulkavan kirkonkylä (soutustadion) – Hakovirta – Kietävälän Varviranta –
Sulkavan kirkonkylä (soutustadion). Viime vuosina kumpaankin
retkisoutuun on osallistunut 700-800 osanottajaa useista eri
maista.
Ensimmäisenä päivänä soudetaan noin puolet matkasta upeaan leirikeskukseen Varvirantaan, jossa tapahtuu yöpyminen.
Alueella on tarjolla ohjelmallinen illanvietto sekä mahdollisuus yöpymiseen omissa teltoissa. Teltat ym. soutajien varusteet kuljetetaan järjestäjien toimesta lähtörannasta soutustadionilta yöpymispaikalle ja takaisin soutustadionille.
Soutu jatkuu perjantai- ja sunnuntai-aamuina klo 8.00 alkaen
ja maalissa soutustadionilla on oltava viimeistään iltapäivällä
klo 15.00.
Retkisoudussa veneen tai kanootin sekä kajakin malli, materiaali ja penkkirakenne ovat vapaita.
www.suursoudut.fi >Pörssit
Pörssi toimii täysin omana toimintana, eikä ole
muuten sidoksissa Suursoutujen organisaatioon,
kuin sijaitsemalla Suursoutujen www-sivuilla
SOUTUMAJOITUSTA
Lumo Oy tarjoaa
ryhmämajoitusta sekä
telttapaikkoja omalla
camping-alueella
koulukeskuksen yhteydessä.
Tiedustelut 1.1.2015 alkaen
ma-pe klo 10.00-15.00
puh. 040-5821 550
sähköposti: [email protected]
Tule mukaan Soutuneuvosklubiin!
Vuosittain myönnetään eri aloilla
kunnostautuneille erilaisia neuvoksen
arvonimiä. On vuorineuvoksia, teollisuusneuvoksia,
kauppaneuvoksia,
kunnallisneuvoksia jne. Vain yhteen
neuvoksen titteliin voi saaja itse merkittävästi vaikuttaa. Sen saavuttaa, kun
soutaa kymmenen kertaa koko matkan
joko Sulkavan Suursouduissa tai Karelia-soudussa. Tällaisia soutuneuvoksen
arvonimiä on tähän mennessä myönnetty yli 4 500 soutajalle, joista Sulkavan
Suursouduissa lähes 4 400.
Soutuneuvostittelin myöntämisestä
teki aikoinaan esityksen sulkavalainen
soutuveteraani Matti Nuopponen. Tam-
mikuun 17. päivänä 2013 perustettiin
näille soutuaktiiveille oma yhdistys,
soutuneuvosklubi.
Klubin tarkoituksena on suomalaisen
puuvenesoudun ja soututapahtumien
kehittäminen ja tunnetuksi tekeminen,
suomalaisen puuvene- ja soutuperinteen kerääminen, soutureittien ja soutumatkailun kehittäminen sekä nuorison soutuharrastuksen lisääminen.
Sen tarkoituksena on myös jäsentensä
virkistys- ja harrastustoiminnan kehittäminen.
Soutuneuvosklubin säännöt löytyvät
osoitteesta www.soutuneuvosklubi.fi.
Sivulla voi myös liittyä klubin jäseneksi.
Sijoituspalkintojen
jako kilpasarjoissa
Kilpasarjoissa jaetaan palkintoja sijoitusten perusteella kaikissa sarjoissa
lukuun ottamatta erikoisveneitä, kanootteja ja kajakkeja.
Kirkkovenelähdöissä palkitaan joukkueita seuraavasti:
- perjantain yösoutu 60 km: viisi parasta venekuntaa
- lauantain avoin soutu 60 km: viisi parasta venekuntaa,
mukaan huomioidaan kaikki mukana olevat veneet
olivat ne mukana SM-lähdöissä tai pelkästään Suursoutujen lähdöissä.
SM-sarjoissa kolme parasta venekuntaa palkitaan SM-mitalein.
Lisäksi kirkkovenelähdöissä (pe yö 60 km, la 60 km) palkitaan nopeimmat
naisjoukkueet. Kyseisten joukkueiden on koostuttava kokonaisuudessaan
naisista.
Lauantain 60 km:n pienvenesarjoissa palkittavien venekuntien määrä riippuu ko. sarjan osanottajamääristä ja palkittavien venekuntien määrä (3-6
parasta / sarja) ilmoitetaan viimeistään paikan päällä. SM-arvon saavissa sarjoissa kolme parasta venekuntaa palkitaan SM-mitalein.
Palkintosijoille pääsyn edellytyksenä on huolehtia omatoimisesti veneen
katsastaminen heti soudun jälkeen maalilinjan välittömässä läheisyydessä
sijaitsevassa katsastuspisteessä.
Erikoisvenesarjoissa, kanooteissa ja kajakeissa ei sijoituspalkintoja jaeta.
Sijoituspalkintojen jaot suoritetaan
soutustadionilla seuraavasti:
Perjantain kirkkoveneiden yösoutu pe klo 22.00
Lauantain avoin kirkkovenesoutu
60 km sekä kaikki lauantain 60
km:n pienvenesarjat la klo 18.00
Kaikkie
n
osallist
ujien ke
sken
arvotaa
n hieno
ARVONT
ja
AP
MITALIEN, KUNNIAKIRJOJEN JA
ARVONTAPALKINTOJEN JAKO
Kaikki hyväksyttävästi soudun/melonnan
suorittaneet saavat henkilökohtaisen
kunniakirjan ja 48. Suursoutujen soutumitalin, jotka jaetaan soudun jälkeen
veneen numerolappua vastaan
kisakansliassa soutustadionilla:
Perjantaina 10.7. klo 10.00 - 24.00
Lauantaina 11.7. klo 8.00 - 24.00
Sunnuntaina 12.7. klo 9.30 - 16.00
ALKINTO
j o t ka j a
JA,
kunniak etaan mitalin j
a
i r j a n ka
nssa nu
lapun p
a l a u t t a m m e ro isen
y h t e yd e
ssä
k i s a ka n
sliassa.
OP
m
o
b
i
i
l
i
s
taty
k
k
ääv
ät k
a
i
k
k
i
.Sa
l
d
ojata
p
a
h
tu
m
a
tn
äk
y
v
ät n
y
t tu
rv
a
l
l
i
s
e
s
tii
l
m
a
na
v
a
i
n
l
u
k
u
ajak
u
r
s
s
i
tk
i
nr
e
a
a
l
i
a
i
k
a
i
s
i
n
a
k
i
r
ja
u
tu
m
i
s
te
nv
äl
i
l
l
ä.K
äyk
o
k
e
i
l
e
m
a
s
s
a
:o
p
.
fi/
m
o
b
i
i
l
i
Soutupankki
Y
h
d
e
s
s
äh
y
v
ä tu
l
e
e
.
SOUTUSTADION ON SUURSOUTUJEN SYDÄN
.
7
.
0
1
e
p
Klo
12-16
Päivätanssit stadionilla
BILEPERJANTAI
Lipsaset
cat cat
Klo
.30
1
0
1
2
la 11.7.
elonkerjuu
Klo
12-16
Päivätanssit
stadionilla
Klo
14-18
Karaokea
Hartwall-bubissa
Klo
19-23
Mikko Alatalo duo
Silverbacks
Klo
23.30
01.30
KAIKKIIN TILAISUUKSIIN VAPAA PÄÄSY!
Soutajan verkkokauppa
Filippi - aurinkolasit
5 eri mallia! Mukana
valikoimassa myös
kevyet, kelluvat lasit!
Langaton Speed Coach GPS Nopeus, tahti, matka
Cox Box Mini
Soveltuu myös kanootteihin!
Regatta Sport tekstiilit
Lyhythihainen paita miehille
ja naisille, ja tietysti suositut
C2 Ergoshortsit
C2 Soutulaitteet ja lisävarusteet
mm. penkin pehmusteet, kuvassa
Skwoosh Geelipehmuste,
Logcard harjoituskortit,
sykevastaanottimet...
Martinoli - laadukas
laakeroitu penkki
ja kiskot
Juice Plus+ Ravintolisät
tutustu tuotteisiin:
www.finnrowing.com
Vuokrattavissa
Myyntipaikka tai esittelypiste
Soutustadionin torialueelta
48. Suursoutuihin 10.-12.7.2015
Soutustadionin alueella on Sulkavan 48. Suursouduissa torialue,
jossa soutuvieraat viihtyvät muun ohjelman lomassa. Torialue sijaitsee stadionin taustalla olevassa rinteessä ja siitä luodaan vuokrattavilla teltoilla ja torikojuilla yhdenmukainen kokonaisuus. Vuokraajat
voivat tuoda myös oman telttansa.
Suursoutuihin odotetaan n. 6 000 osallistujaa. Lasketusti jokainen
osallistuja tuo mukanaan keskimäärin 1,5 henkilöä, joten viikonlopun aikana stadionilla voi olla oletetusti n. 15 000 vierasta.
Stadionilla järjestetään viikonlopun aikana eri kohderyhmille
suunnattua ohjelmaa päivällä, illalla ja iltayöstä. Lisäksi kaikkien
osanottajien ilmoittautuminen, mitalien ja kunniakirjojen noutaminen sekä ruokailu tapahtuvat samaisella alueella olevasta kisakansliasta, mikä takaa suuren aktiivisuuden myös uudella torialueella.
Soutustadion tai
retkisoudun
yöpymispaikka
Varviranta
Etsitkö luonnonläheistä ja käytännöllistä paikkaa perhe-, yhteisötai muille juhlatapahtumille? Hyvä vaihtoehto löytyy Sulkavalta
Suursouduista tutuista paikoista.
Soudut järjestävä Sulkava-seura ry vuokraa kunnan keskustassa
olevaa soutustadionia ja soutujen yhteydessä järjestettävän retkisoudun yöpymispaikkana olevaa Varvirantaa kyseisiin tarkoituksiin.
Vuokrattavien kohteiden sijainnit löytyvät nettisivustoltamme
www.suursoudut.fi valikosta ”kartat ja reitit” tai tämän esitteen
karttaosiosta.
Stadion: Perusvuokra on 300,00 euroa/tapahtuma/vrk.
Perusvuokraan sisältyvät: ruokasalin, sisätilojen neljän wc:n, keittiön ja
ulkoalueiden käyttö sekä keittiökoneista kahvinkeittimen, lieden, mikroaaltouunin ja astianpesukoneen käyttö.
Muista keittiön laitteiden (uunit, padat ja kylmiötila) käytöstä peritään
150,00 euroa/vrk lisämaksu. Niiltä tilaisuuksilta, joihin on erillinen pääsymaksu, peritään 5 %:n komissio myydyistä pääsymaksuista. Vuokrahinnat
sisältävät alv:n 24 %. Lisäksi peritään kunkin tilaisuuden jälkeen siivousmaksu 100 € sis. alv:n 24 % ja jätteiden kuljetusmaksu 20 € sis. alv:n 24
%. Tilat siivotaan aina Sulkava-seura ry:n toimesta, mutta vuokraajan on jätettävä vuokraamansa paikat ennen tilaisuutta yhdessä sovittuun kuntoon.
Tiloja vuokrataan mm. perhe-, yhteisö- tms. juhlatapahtumiin.
Keittiö- tai kylmiötiloja ei vuokrata erikseen, ainoastaan stadionin vuokrauksen yhteydessä.
Varviranta: Perusvuokra on 300 euroa/tapahtuma/vrk.
Perusvuokraan sisältyvät uuden päärakennuksen (kylmiö, uunit, pienimuotoinen keittiö) sekä saunojen (sähkösaunat sekä puusauna) ja ulkoalueiden käyttö sekä jätteiden kuljetus. Majoittuminen tapahtuu alueella omissa
teltoissa, asuntovaunuissa ja –autoissa tai vastaavissa.
Pelkän päärakennuksen vuokra on 200 euroa/tapahtuma/vrk. Pelkkien
saunojen vuokra on 100 euroa/tapahtuma/vrk. Niiltä tilaisuuksilta, joihin on
erillinen pääsymaksu, peritään 5 %:n komissio myydyistä pääsymaksuista.
Vuokrahinnat sisältävät alv:n 24 %.
Lisäksi vuokraajan tulee huolehtia kaikissa tapahtumissa myös rakennuksen ja alueiden siivouksesta. Mikäli siivousta ei hoideta, peritään kaksinkertainen vuokra sekä siivouskulut.
Tiloja vuokrataan mm. perhe-, yhteisö- tms. juhlatapahtumiin.
Torialueelta voi vuokrata myyntipaikan seuraavin
ehdoin ajalle pe 10.7. – su 12.7.2015:
•Valmiiksi pystytetty torikoju, vanhan ajan punainen, valkoiset
myyntitasot, koko 1,5 m x 2,5 m: 300 € + alv.
• Valmiiksi pystytetty teltta 4 m x 4 m, valkea: 350 € + alv.
• Valmiiksi pystytetty teltta 3 m x 3 m, valkea: 300 € + alv.
•Oma teltta 3 m x 3 m tai 4 m x 4 m tms.: 250 € + alv.
Sähkö: 20 € / neljä päivää.
Soutujen järjestäjä Sulkava-seura ry pidättää itsellään oikeuden
valita torille tulevat vuokraajat. Vastaamme itse mm. stadionin alueen Suursoutu-tuotteiden myynnistä sekä ruoka- ja juomamyynneistä ja -palveluista, joten niiden toimialojen edustajia emme voi
torille ottaa.
Torikojujen ja telttojen vuokramaksu peritään ennen tapahtumaa.
Paikka on varattu vuokraajalle, kun maksu maksettu. Torialueen paikat täytetään varaus- ja maksujärjestyksessä.
Kirkkovene
Suursoutuihin
tai muihin
tarkoituksiin
Tapahtuman järjestäjä Sulkava-seura ry vuokraa omia kirkkoveneitään. Vuokraaminen tapahtuu sekä Suursoutujen eri lähtöihin että
muina ajankohtina toukokuusta syyskuulle.
Suursoutujen ulkopuolella tapahtuvien vuokraamisten yksityiskohdista sovitaan aina erikseen. Lyhyemmän ajan vuokrauksissa veneen hinta on 100 € + alv. / vrk. Mahdolliset kuljetuskustannukset
tulevat erikseen. Pitemmän ajan vuokrauksissa hinnoittelu sovitaan
erikseen. Tällä tavoin voit vuokrata veneen harjoittelukäyttöön ja
osallistua sillä myös Suursoutuihin!
Suursouduissa veneet ovat valmiina lähtöpaikalla ja soudun jälkeen ne saa jättää maalipaikalle.
Retkisouduissa (to-pe ja la-su) liikkuvapenkkisen kirkkoveneen
vuokra on 735,00 € (sis. alv. 24 %) ja kiinteäpenkkisen kirkkoveneen
vuokra 630 € (sis. alv. 24 %). Matka retkisouduissa on 70 km ja siihen
kuuluu yöpyminen Varvirannassa.
Perjantain yösoudussa sekä lauantain päiväsoudussa liikkuvapenkkisen kirkkoveneen vuokra on 645,00 € (sis. alv. 24 %) ja kiinteäpenkkisen kirkkoveneen vuokra 555,00 € (sis. alv. 24 %). Yösoudussa ja lauantain päiväsoudussa matka on n. 60 km.
Sunnuntaina soudettavalla Hakovirran kahdellakympillä ei kilpailla. Lähtö ja maali ovat soutustadionilla. Sekä liikkuva- että kiinteäpenkkisen kirkkoveneen vuokra on 200 € (sis. alv. 24 %).
Lue lisää: www.suursoudut.fi
-> Vuokraa paikka Suursoututorilta
-> Veneiden vuokraus
-> Vuokraa soutustadion tai Varviranta
Tiedustelut: piäsoutaja Aki Mähönen
040 757 4908, [email protected]
www.wattbike.com/fi - [email protected]
Wattbike - kestävään treeninautintoon!
Myös vuokraus!
Concept2, laadukkaaseen
soutuun ja hiihtoon!
Uusi SkiErg, tasatyöntöön
ja vuorohiihtoon
Puhelin: 2027288760 - [email protected] - www.finnrowing.com
Toimitamme Sulkavan Suursoutujen mitalit 2015
PUH. 020-7751 311
FAX 020-7751 319
[email protected]
www.sporrong.fi
Puumala
Tervetuloa kylään!
Saimaan kauneimmat
sävelet 8-19.7.2015
Puumalan kirkossa
Ke 8.7 Avajaiset ja ilmainen päivämusiikki klo 12
Pe 10.7 Marzi Nyman, urut ja sopraano Anu Komsi klo 19
Su 12.7 Selloryhmä & Beata Antikainen klo 16
To 16.7 Mestarikurssin konsertti klo 19
Pe 18.7 Nikita Boriso-Glebsky, viulu ja Vjatsheslav Novikov, piano.
Su 19.7 Tommi Hakala, baritoni, Jyrki Korhonen, basso
ja Ville Urponen, urut klo 16.
Rakennuspalkkio − onko
mielessäsi muutto Saimaan
kauneimpaan kuntaan?
Puumalan kunta maksaa uusien omakotitalojen rakentajille ja
rakennuttajille 3900 euron talonrakennuspalkkion. Palkkio on
voimassa 1.1.2015 - 31.12.2017 välisenä aikana, ja koskee niitä
taloja, joiden rakennuslupa on myönnetty ja jotka ovat valmistuneet palkkion voimassaoloaikana. Palkkio maksetaan talon
käyttöönottoa seuraavan vuoden alussa hakemuksesta.
Katso säännöt ja hakulomake www.puumala.fi
PUUMALAN KUNTA
Keskustie 14
PL 20, 52201 PUUMALA
www.puumala.fi
Matkailuinfo puh. 050 562 0706
Souda Sulkavalla,
nuku Puumalassa
Katso majoituskohteemme
www.puumala.fi
Vanha Kilkkilä
Koikkalan
kesätori
Makupaloja kesästä:
Juva
Camping
Oravareitti
Elämysten
makuja!
Juva rokkaa, karkeloi, liikuttaa,
tarinoi ja soi! Nyt on siis mistä
valita. Poimi oma elämyksesi
ja nauti Juvan kesästä 2015!
Rapion
Myllyn
kesäteatteri
Kuninkaankartanon
kesäteatteri
Katso lisää
juva.fi
Gottlund-tapahtumaviikko
27.6.-4.7. Juvan keskustassa
Juvan Kesäkarkelot
La 27.6. Juvan keskustassa
Juva Rokkaa
3.-4.7.
Juva Campingilla
Rapion Myllyteatteri
24.6.-2.8. Eila, Rampe ja huonot keenit
6.-9.8.
Ritva Oksanen 50 vuotta
näyttämöllä
Kuninkaankartanon kesäteatteri
10.6.-15.7. Terapian tarpeessa
23.6.-2.7. Parasta ennen
22.-23.7. Viiru muuttaa
Kesäillan musiikkikonsertit
Juvan kirkossa heinäkuussa
ke 1.7., 8.7., 15.7., 22.7. ja ti 28.7.
Koko perheen melontareitti
oravareitti.fi
JUVAN MATKAILU
TeaHouse
of Wehmais
Juva Rokkaa
Juvan ABC-asemalla
Tulostie 1, 51900 Juva
Puhelin 0400 761 944
matkailu@juva.fi
Soutujen virallinen tavarantoimittaja
Asu.
Koe.
Vaihda maisemaa.
Etelä-Savo kutsuu!
Tee.
Opi.
Etelä-Savo – Saimaan maakunta on 152 000 eteläsavolaisen rakas kotiseutu,
jossa on puhdas luonto, turvallinen ympäristö ja monipuoliset palvelut.
Lähiruokaa ja luomua, 46 000 kesämökkiä ja muikkuja. Saimaannorppia ja
tuhansia kirkasvetisiä järviä. Edulliset asumiskustannukset. Lyhyet välimatkat
vaikkapa pääkaupunkiseudulle tai Pietariin. Täällä on hyvä olla ja elää!
Bonusta ympäri
Etelä-Savoa
Bonuksen lisäksi saat toimipaikoistamme
etuhintaan tuotteita ja palveluita ja
S-Etukortilla maksaessasi
maksutapaetua 0,5 %.
Asiakasomistajuus
kannattaa!
PIEKSÄMÄKI
JOROINEN
ENONKOSKI
RANTASALMI
SAVONLINNA
JUVA
SULKAVA
MIKKELI
HIRVENSALMI
PERTUNMAA
PUUMALA
MÄNTYHARJU
www.suursavo.fi
Tervetuloa mukaan perinteiseen
HAASTESOUTUUN
perjantaina 10.7. klo 17.00
www.rantasalmitravel.com
Matkailijan valinta - 10 vuotta - eikä suotta!
Reippaasti reissuun!
Matkanjärjestäjänä hoidamme hommat
Perjantai-iltana Soutustadionilla soudetaan
kirkkoveneillä 4 km:n mittainen Haastesoutu.
Haastesoudun jälkeen iltajuhla
Soutustadionilla.
Soutumatka
4 km
l Valmismatkat l Ryhmämatkat
l Majoitusvälitys
- Matkailupalvelut - Myyntipalvelut - Ohjelmapalvelut - Leirikoulupalvelut -
Kysy lisää:
[email protected]
050 431 0525
[email protected] 050 594 5833
[email protected]
050 594 5834
Järjestäjänä:
Lions Club
Sulkava
Lisätietoja ja ilmoittautumiset
Lasse Partanen puh. 0500 758 325
sähköposti [email protected]
http://www.lions.fi/district107-h/Sulkava/
VALMISTAUDU
SULKAVAN SOUTUUN
TANHUVAARASSA!
Tule leirille loistaviin
olosuhteisiin
Tanhuvaara sijaitsee 7 km pitkän Suurjärven
rannalla, joka soveltuu hyvin soutuharjoitteluun.
Käytössäsi paikan päällä varauksesta kirkkovene
ja soutuergometrit, hotellitason majoitus, ruokailut
Tanhuvaaran oman keittiön valmistamana.
Käytettävissä myös urheilukylpylän ja
kuntosalin palvelut sekä muut monipuoliset
liikuntamahdollisuudet.
Hinnat alkaen 65 € / hlö / vrk.
Kaikille Sulkavan
Suursoudun osallistujille 10 %:n
alennus Tanhuvaaran kurssi- ja
majoituspaketeista. Alennuskupongin saat soutujen yhteydessä jaettavan
infopaketin mukana ja se on voimassa
seuraavaan suursoutuun 2016 saakka.
LIIKUNTAKESKUS SPORT SPA JÄÄHALLI MAJOITUS & RAVINTOLA
Moinsalmentie 1042, Savonlinna • Puh. (015) 582 0000
[email protected] • www.tanhuvaara.fi
Soutuelämyksiä Sulkavalla
Sulkavan Suursoudut on vuotuinen
maailman suurin soututapahtuma
keskellä kauneinta Saimaata.
Kirkkovenesoutu on mukavaa yhdessä
tekemistä ja erinomaista kuntoilua.
Soutaessa Saimaan sinisillä aalloilla
voit ihastella mahtavaa järviluontoa ja
tehdä aikamatkan menneeseen.
Ota yhteyttä, me räätälöimme
juuri sinun tarpeisiisi sopivan
kokonaisuuden!
Voit tulla nauttimaan ja viettämään aikaa legendaarisessa soutuympäristössä sekä Suursoutuihin osallistumalla että muinakin ajankohtina.
Soutamisen mahdollisuus Sulkavalla ei rajoitu Suursoutujen aikaan, vaan soutaa voi alkukesästä pitkälle
syksyyn saakka. Miltä kuulostaisi vaikka syksyinen
souturetki ruskamaisemissa? Ota yhteyttä, niin rakennamme sinulle sopivan kokonaiselämyksen Suursoutuihin tai tapahtuman ulkopuolelle oli kyseessä sitten
henkilökunnan virkistyspäivä, kavereiden yhteinen
viikonloppu tai kunnianhimoinen porukka tavoittelemassa soutumestaruutta.
Soutuelämyksen keskeisenä osana on tietysti itse
soutu. Matka voi vaihdella tunnin kokeilusta päiviä
kestävään soutusafariin. Soutujen ympärille voi rakentaa ikimuistoisen kokonaisuuden liittämällä soutuun majoituksen, ruokailuja, retkiä tai vaikkapa liput
Savonlinna Oopperajuhlille jyhkeään Olavinlinnaan.
Yhteystiedot:
Aki Mähönen
Sulkavan Suursoudut
PL 45, 58701 Sulkava
Puh. 040-757 4908
[email protected]
www.suursoudut.fi