Tässä - Spitec Oy

Transcription

Tässä - Spitec Oy
Oli tietoa, taitoa ja rohkeus yrittäjyyteen,
se oli alku Spitec Oy:lle
– kotimaiselle perheyritykselle
Oli vuosi 2003 kun Spitec Oy:n perustus ankkuroitiin syvälle
Suomen peruskallioon.
Yrittäjällä oli rohkea tavoite, että jonakin päivänä Spitec olisi
Suomen suurin itsenäinen kiinnitystekniikan erikoistukkuliike.
Vuosien kuluessa perustukset ovat vahvistuneet, tuotevalikoima
kehittynyt ja asiakaskunta laajentunut kaikille rakennusalan osaalueille.
Kovan työn, ammattitaitoisten ja sitoutuneiden työntekijöiden
sekä hyvien asiakassuhteiden tuloksena Spitecin perhe on
kasvanut ja toimipisteitä on nyt Helsingin lisäksi Tampereella,
Turussa, Jyväskylässä ja Oulussa.
Ensimmäinen Spitec vuonna 2003
Spitec Oy on vakiinnuttanut asemansa kiinnitystekniikan jälleenmyyjänä, markkinoijana, asiantuntijana
ja maahantuojana. Teemme innovatiivista kehitys– ja yhteistyötä alan johtavien
valmistajien ja maahantuojien kanssa. Eurooppalaiset laatuvaatimukset täyttävät
tuotteet ja asiantunteva palvelu ovat olleet Spitec Oy:n tavaramerkkejä.
Näin on luotu toimintamalli, joka palvelee asiakkaitamme nyt ja tulevaisuudessa,
luotettavasti, avoimesti sekä joustavasti.
Yhteistyökumppanina Spitec Oy on turvallinen ja luotettava valinta, siitä
osoituksena Spitec Oy on ollut Suomen Vahvimmat Platina yritys vuodesta 2011.
RaPe
2
Yhteystiedot
Hallinto:
Laskutusosoite:
Toimitusjohtaja
Spitec Oy
Kirvesmiehenkatu 6
00880 HELSINKI
Pekka Nuutinen
Puh. +358 41 505 5082
email. [email protected]
Hallintojohtaja
Marika Nuutinen
Puh. +358 41 536 5347
email. [email protected]
Myyntijohtaja
Toni Hannukainen
Puh. +358 40 737 3127
email. [email protected]
Reskontra
Puh. +358 9 341 7780
email. [email protected]
Helsinki
Turku
Tampere
Jyväskylä
Oulu
Puusepänkatu 9
00880 HELSINKI
Puh. (09) 341 7780
Fax (09) 341 77878
Ruunikkokatu 1
20380 TURKU
Puh. (02) 232 8622
Fax (02) 232 8623
Viinikankatu 51
33800 TAMPERE
Puh. (03) 212 1452
Fax (03) 213 3452
Pääskyntie 4
40320 JYVÄSKYLÄ
Puh. 040 189 6889
Krouvintie 5
90400 OULU
Puh. 040 456 0289
Fax (08) 341 774
Ma-Pe 07.00—16.30
Ma-Pe 07.00—16.00
Ma-Pe 07.00—16.00
Ma-Pe 07.00—16.00
Ma-Pe 07.00—16.00
Myymälä:
Ville Kekkonen
Puh. +358 40 456 0287
Aluepäällikkö:
Mika Keto-Tokoi
Puh. +358 40 456 0283
Aluepäällikkö:
Simo Kosonen
Puh. +358 40 551 1593
Aluepäällikkö:
Teppo Kuoremäki
Puh. +358 40 189 6889
Aluepäällikkö:
Olli Jonkari
Puh. +358 40 456 0289
Myyntiedustajat:
Mika Nuutinen
Puh. +358 50 368 1181
Aapo Koskelainen
Puh. +358 40 504 7510
Kristian Vuorinen
Puh. +358 40 719 9772
Janne Räsänen
Puh. +358 40 456 0286
Myyntiedustajat:
Juha Järvinen
Puh. +358 40 456 0281
Antti Haapsaari
Puh. +358 40 451 7044
Myyntiedustajat:
Jouko Tokoi
Puh. +358 50 329 8700
Juuso Lahtinen
Puh. +358 50 505 5066
Myyntiedustajat:
Jari Kotilainen
Puh. +358 40 129 9886
Teijo Paasonen
Puh. +358 40 672 7762
Myyntiedustajat:
Ville-Veikko Wathén
Puh. +358 40 456 0284
Mika Lumikanta
Puh. +358 40 456 0288
Email: [email protected]
3
Naulaimet, sähkö- ja akkutyökalut, laserit ja mittalaitteet
s. 6 - 16
PASLODE • Impulssi- ja paineilmanaulaimet, naulakaasupakkaukset, kompressorit ja tarvikkeet
SPIT • Pulsa betoni-impulssinaulaimet, naulakaasupakkaukset, panosnaulaimet, sähkötyökalut, imurit ja tarvikkeet
DUO-FAST • Rullalipasnaulaimet ja naulat
RUBI • Sekoituskone
LEVELFIX • Taso- ja ristiviivalaserit
METOFIX • Mittalaitteet
PANASONIC • Akkutyökalut
Betonivalut, raudoitukset ja elementinasennukset
s. 17 - 21
RaPe • Muottisiteet ja lukot
Raudoituskorokkeet ja välikkeet, Vaarnalenkit, Raudanpäänsuojat (Varoite), Välikeputket ja valulaipat, Sidelangat, Teston
Raudoitteensitoja, SBKL ja SBKLR vakiokiinnityslevyt, Elementinasennuspalat
SDS+/SDS-Max poraus ja piikkaus
s. 22 - 28
RaPe • SDS+ ja SDS Max kovametalliterät, piikit ja taltat
RaPe • SDS+ ja SDS Max Zentro 4-leikkuiset kovametalliterät
RaPe • SDS+ ja SDS Max mattokaapimet
RaPe • SDS+ ja SDS Max porakruunut ja SDS Max kruunuporat
Rakennuskemikaalit
s. 29 - 35
PROPUR • PU-vaahdot
FoamMaster • Vaahtopistoolit ja tarvikkeet
EVERBUILD • Liima-, tiiviste- ja asennusmassat. Silikonit, akryyli- ja saumamassat + saumanalusnauhat. Puhdistuskemikaalit
PROPUR & FSA • Palokatkotuotteet, palovaahdot, paloakryylit, palosilikonit, palohybridi- ja akustiikkamassat.
SPIT • Kemialliset ankkurointimassat, vaarnat ja tarvikkeet
Muottiöljyt
Betoniruuvit
s. 36 - 42
HECO • Kuusio-, laippa-, uppo- ja lieriökantaiset betoniruuvit sinkittynä ja haponkestävänä
HECO • Sisä- ja ulkokierre betoniruuvit, silmukkabetoniruuvi
HECO • Timber Connect
Multi-Monti®
Heco yleis- ja rakennusruuvit
s. 43 - 47
HECO • Unix ® Plus ja Unix ® Top täyskierteiset yleisruuvit kiristysefektillä
HECO • Unix ® Top täyskierteiset A2 terassiruuvit kiristysefektillä
HECO • Topix ® 8mm yleisruuvit
HECO • Topix ® CombiConnect puurakenteiden liitosruuvi
HECO • Topix ® Puurakenneruuvi A2 laippakannalla
Rakennusruuvit ja naulat
UNIX®TOPIX
s. 48 - 56
Kipsilevyruuvit • SPIT nauharuuvit • Hobau ruuvit • LVI-ruuvit • PIAS poraruuvit • Elementtiruuvit • Karmiruuvit •
ADJUFIX ovien- ja ikkunoiden asennusjärjestelmä • RST yleisruuvit • Terassiruuvit • Kateruuvit • Kevytbetoniruuvit •
34° konenaulat • H&H ja OK naulainkaasut • Lankanaulat
4
Tulpat, naulatulpat, ankkurit, rappausverkot ja tiilisiteet
Yleistulpat • Nylontulpat • Naulatulpat • Karmitulpat • Karmiankkurit •
Listanaulatulpat • HIT Naula-ankkurit • Alakattoankkuri • Holkkiankkurit •
Messinkiankkurit • Kipsilevyankkurit • Lyöntiankkurit • Kiila-ankkurit • Puristus- ja
runkoankkurit • Eristekiinnikkeet • Eristenaulat valuun • Eristerappauskiinnikkeet •
Rappausverkot ja kiinnikkeet • Kuorimuurinaulat • Tiilisiteet • Tiilisangat •
Eristeprikat • Tikasraudat
Rakennuskiinnikkeet ja DIN tuotteet
s. 57 - 68
RaPe
s. 69 - 71
Kulmaraudat • Palkkikengät • Naulauslevyt • Kannatuslevyt • Pilarikengät • Side- ja asennusvanteet •
Ankkurinaulat ja ankkuriruuvit • Kierretangot • Mutterit • Aluslevyt • Korilevyt
Teipit, suojaustarvikkeet ja tarkastusluukut
s. 72 - 74
Teipit • Vetoketjuovet • Rakennus-, höyrynsulku- ja suojamuovit • Suojakartongit • Kevyt- ja suojapeitteet • Leno peitteet•
Telinepeitteet • Telineruuvit • Rakennuskiilat • Tarkastusluukut
Henkilösuojaimet
s. 75 - 77
Työkäsineet • Suojalasit • Kypärät • Kuulosuojaimet • Otsalamput • Hengityssuojaimet • Putoamissuojaimet • Kertakäyttöja suojahaalarit • Sadeasut • Huomioliivit • Polvisuojat
Katkaisu-, hionta- ja poraustekniikka
Katkaisulaikat • Timanttikatkaisulaikat • Timanttikuppilaikat • Roto Kruna raspilaikat •
Timanttipyörösahanterät • Puukkosahanterät • Pistosahanterät • Teräketjut • 2-T biobensiini •
Teräketjuöljy • Carbide hiomatyökalut • Lattiahiomakiekot • Wirbel lattiahiomakone •
Reikäsahanterät • Metalliporanterät • Niittiporat • Porrasporat • Lattapuuporat •
Saneerausporat • Kaakeliporat
Käsityökalut
s. 78 - 84
RaPe
s. 85 - 93
Merkkausvälineet • Puukot, veitset ja leikkurit • Mitat • Magneettihylsyt • Ruuvauskärjet • Voimahylsyt • Kiintolenkit • Jakoavaimet • Pihdit • Pulttisakset • Rankapihdit • Peltisakset • Vasarat, moskat ja lekat • Sahat • Sorkkaraudat • Kanget •
Lapiot • Petkeleet • Surrikoukut • Vatupassit ja linjarit • Muuraus- ja tasoitustyökalut • Sangot ja paljut • Hakasnitojat ja
hakaset • Työpukit ja tikkaat
Sähkötarvikkeet
s. 94 - 95
Työmaavalaisimet • Rakennuslämmittimet • Betoninkovetuskaapelit • Jatkojohdot • Paristot • Sulakkeet
Työmaatarvikkeet
s. 96 - 97
Harjat • Lapiot • Kanget • Varoitusnauha • Lippusiimat • Työmaa-aita • Jätesäkit • Paperit • Pesuaineet • Kahvitarvikkeet •
Kertakäyttöastiat
Nostotarvikkeet
s. 98
Silmukkanostovyöt • RD-vaijerinostolenkit • Hissinripustuslenkki
5
IM90Ci ja IM100Ci Lithium
RUNKOIMPULSSINAULAIN
Runkorakenteet, kattolevytykset, kattorakenteet, kattolaudoitukset, ulkopanelit, lattialevytykset, aidat, terassit,
ym.
IM90Ci
Lajinsa tehokkaimmat runkoimpulssinaulaimet nyt litium-akulla. Voit naulata
90mm tai 100mm kampanaulaa luokiteltuun rakennuspuutavaraan. Sekä
IM90Ci että IM100Ci on kehitetty erityisesti pohjoisen kylmiin olosuhteisiin ja
niiden ainutlaatuinen järjestelmä säätää kaasun määrää olosuhteiden mukaan.
Naulainten käyttölämpötila on jopa -15°C. Kaikkien Paslode litium-naulainten
akut ja laturit ovat keskenään yhteensopivia.
Tuotekoodi
IM100Ci
Tuotekoodi Nimike
Nimike
Pakkaus
(naulat+kaasut)
010390
Paslode IM 90Ci Impulssinaulain (Li-Ion)
014185
Paslode IM100Ci, Impulssinaulain
142005
Paslode IM 90i NKP 2,8 x 51, kirkas kampa
3750 + 3
142010
Paslode IM 90i NKP 2,8 x 63, kirkas sileä
3750 + 3
142017
Paslode IM 90i NKP 2,8 x 75, kirkas sileä
2500 + 2
142035
Paslode IM 90i NKP 3,1 x 90, kirkas sileä
2500 + 2
142008
Paslode IM 90i NKP 2,8 x 51, Kzn kampa
3750 + 3
142014
Paslode IM 90i NKP 2,8 x 63, Kzn kampa
3750 + 3
142020
Paslode IM 90i NKP 2,8 x 75, Kzn kampa
2500 + 2
142039
Paslode IM 90i NKP 3,1 x 90, Kzn sileä
2500 + 2
142040
Paslode IM 90i NKP 3,1 x 90, Kzn kampa
2500 + 2
142041
Paslode IM 100i NKP 3,1 x 98, Kzn kampa
2500 + 2
142045
Paslode IM 90i NKP 2,8 x 51 A2 kampa
1250 + 1
142048
Paslode IM 90i NKP 2,8 x 70, A2 kampa
1250 + 1
300348
Pasl. i-sarjan kaasupatruuna
142053
Paslode IM 90i NKP 3,1 x 90, A2 kampa
1250 + 1
013211
Pasl.IM90i, Ulkovuorivarmistin
142055
Paslode IM 90i NKP 2,8 x 63, A4 kampa
1250 + 1
013225
Pasl.IM90i, pitkä lipas
142101
Paslode IM 90i NKP 2,8 x 50, A2 Ruuvinaula TX15
1250 + 1
018881
Paslode, Litium-laturi
142103
Paslode IM 90i NKP 2,8 x 65, A2 Ruuvinaula TX15
1250 + 1
018880
Paslode, Litium-akku 7,4V
142105
Paslode IM 90i NKP 2,8 x 75, A2 Ruuvinaula TX15
1250 + 1
900507
Paslode, Autolatausadapteri
142100
Paslode IM 90i NKP 2,8 x 50, GALV+ Ruuvinaula TX15
1250 + 1
900505
Paslode, Muuntaja 230V
142102
Paslode IM 90i NKP 2,8 x 65, GALV+ Ruuvinaula TX15
1250 + 1
013690
Paslode, Puhdistustarvikesetti
142104
Paslode IM 90i NKP 2,8 x 75, GALV+ Ruuvinaula TX15
1250 + 1
6
Tuotekoodi
IM350+
Tuotekoodi Nimike
Nimike
Pakkaus
(naulat+kaasut)
014800
Paslode IM350+ Runkoimpulssinaulain
141202
Paslode NKP 2,8 x 51, kirkas kampa
3300 + 3
141207
Paslode NKP 2.8 x 63, kirkas sileä
3300 + 3
141214
Paslode NKP 2.8 x 75, kirkas sileä
2200 + 2
141233
Paslode NKP 3.1 x 90, kirkas sileä
2200 + 2
300346
Pasl, Kaasupatruuna 2kpl/pkt
141205
Paslode NKP 2,8 x 50, kzn kampa
3300 + 3
012082
Pasl.IM350, Ulkovuorivarmistin
141211
Paslode NKP 2.8 x 63, kzn kampa
3300 + 3
035460
Paslode, Akkulaturi
141217
Paslode NKP 2.8 x 75, kzn kampa
2200 + 2
404717
Paslode, Akku
141235
Paslode NKP 3.1 x 90, kzn sileä
2200 + 2
900507
Paslode, Autolatausadapteri
141257
Paslode NKP A2 2,8 x 51 kampa
1100 + 1
900505
Paslode, Muuntaja 230V
141261
Paslode NKP A2 2,8 x 63 kampa
1100 + 1
115251
Paslode, Puhdistusspray
141266
Paslode NKP A2 3,1 x 80 kampa
1100 + 1
PPN50Ci Lithium
Tuotekoodi
Ankkuri-impulssinaulain
014115
Paslode, Ankkuri-impulssinaulain PPN50Ci
141187
Paslode PPN50i Karkaistu Ankkurinaula 4 x 40
1250 + 1
141188
Paslode PPN50i Karkaistu Ankkurinaula 4 x 50
1250 + 1
014099
Paslode, PPN50i, Nokkavarmistimen Kohdistin
300348
Paslode, i-sarjan kaasupatruuna 1kpl/pkt
Nimike
7
Pakkaus
(naulat+kaasut)
Tuotekoodi
IM50 F18 Lithium
Viimeistelyimpulssinaulain
Listat, ohuet panelit, verhoilut jne.
Naulat 16-50mm, kanta 1,2mm
Nimike
Pakkaus
(naulat+kaasut)
013332
Paslode viim.impulssinaulain IM50 F18 LI
395193
Paslode viim.naul suora F18 / 25mm
2000 + 2
395194
Paslode viim.naul suora F18 / 32mm
2000 + 2
395195
Paslode viim.naul suora F18 / 38mm
2000 + 2
395196
Paslode viim.naul suora F18 / 50mm
2000 + 2
395466
Paslode viim.naul suora F18 / 38mm, A2
2000 + 2
300341
Paslode, kaasupatruuna mini kelt. 2kpl/pkt
018881
Paslode, Litium-laturi
018880
Paslode, Litium-akku 7,4V
901048
Paslode, nokkavarmistimen kumi IM 50 F18 kova
901067
Paslode, nokkavarmistimen kumi IM 50 F18 pehmeä
IM65A F16 Lithium
Tuotekoodi
Viimeistelyimpulssinaulain
013312
Paslode viim. impulssinaulain IM65A F16 LI
300270
Paslode viim.naula vino F16 / 32mm
2000 + 2
300271
Paslode viim.naula vino F16 / 38mm
2000 + 2
300272
Paslode viim.naula vino F16 / 45mm
2000 + 2
300273
Paslode viim.naula vino F16 / 51mm
2000 + 2
300274
Paslode viim.naula vino F16 / 63mm
2000 + 2
300277
Paslode viim.naula vino F16 / 38mm, A2
2000 + 2
300279
Paslode viim.naula vino F16 / 50mm, A2
2000 + 2
300341
Paslode, kaasupatruuna mini kelt. 2kpl/pkt
018881
Paslode, Litium-laturi
018880
Paslode, Litium-akku 7,4V
Listat, panelit ja sisäverhouslaudat.
Naulat 32-63mm, kanta 1,6mm
Nimike
8
Pakkaus
(naulat+kaasut)
Tuotekoodi
IM45GN
Pellitysimpulssinaulain
Saumapeltikatteen kiinnikkeet, pellitykset. Maailman ensimmäinen johdoton rullalipasnaulain
pellin tai vastaavan ohuen materiaalin kiinnittämiseen. Kehitetty erityisesti saumapeltikatteen
kiinnittämiseen
Nimike
Pakkaus
(naulat+kaasut)
018605
Paslode IM45GN Impulssi Peltikattorullanaulain
142200
Paslode IM45GN Peltikattorullanaula 2,8 x 25mm Kzn
1000 + 1
142201
Paslode IM45GN Peltikattorullanaula 2,8 x 25mm A2
1000 + 1
142202
Paslode IM45GN Peltikattorullanaula 2,8 x 32mm A2
1000 + 1
142206
Paslode IM45GN Ruuvinaula 2,5 x 40mm,Galv12 TX15
1000 + 1
575722
Paslode IM45 Kaasupatruuna 2kpl/pkt
035460
Paslode, Akkulaturi
404717
Paslode, Akku
900507
Paslode, Autolatausadapteri
900505
Paslode, Muuntaja 230V
401482
Paslode, Impulssinaulaimen voiteluöljy
IM45CW
Tuotekoodi
Kattohuopaimpulssinaulain
018600
Paslode IM45CW Impulssi Rullahuopanaulain
142402
Paslode IM45CW Huopanaula 3,0 x 22mm
1000 + 1
142403
Paslode IM45CW Huopanaula 3,0 x 25mm
1000 + 1
142404
Paslode IM45CW Huopanaula 3,0 x 35mm
1000 + 1
575722
Paslode IM45 Kaasupatruuna 2kpl/pkt
035460
Paslode, Akkulaturi
404717
Paslode, Akku
900507
Paslode, Autolatausadapteri
900505
Paslode, Muuntaja 230V
401482
Paslode, Impulssinaulaimen voiteluöljy
Nimike
9
Pakkaus
(naulat+kaasut)
Tuotekoodi
Paineilmanaulaimet
Nimike
Naula
501560
Paslode PSN 90 Runkonaulain
2,8/3,1mm + 50-90mm
502900
Paslode PSN 100.1 Runkonaulain
2,8/3,1mm + 50-100mm
395724
Paslode FN1650C Betonidyckertnaulain
1,8mm x 18-50mm
575492
Paslode Viimeistelynaulain FN1850.1
1,2mm x 16-50mm
505692
Paslode viimeistelynaulain FN1565 A34
1,6mm x 25-64mm
505688
Paslode PSN50 NP Ankkurinaulanaulain
4,0mm x 40-50mm
Tuotekoodi
Nimike
129991
Kompressori Paslode Proline 115/6-8S
152100
Kompressori Paslode Proline 215/10-10
152160
Kompressori Paslode Proline 248/20-10
152161
Kompressori Paslode Proline 330/24-10
152931
Paslode Proline160 + FN1850.1 + Paineilmaletku
120007
Paineilmaletku Paslode 3/8" x 15m liittimineen
Tuotekoodi
Nimike
575186
Duo-Fast CNP50.1 Rullalipasnaulain
505706
Duo-Fast CNP65.1 Rullalipasnaulain
505353
Duo-Fast CNP75.1 Rullalipasnaulain
Pakkaus kpl
IN03521VRN Duo-Fast IN 2,1 x 35 Kzn Rullalipasnaula
13.650
Duo-Fast IN 2,1 x 40 Kzn Rullalipasnaula
11.700
IN04521VRN Duo-Fast IN 2,1 x 45 Kzn Rullalipasnaula
11.700
Duo-Fast IN 2,5 x 45 Kzn Rullalipasnaula
11.700
IN05025KVN Duo-Fast IN 2,5 x 50 Kzn Rullalipasnaula
9.750
IN06025KVN Duo-Fast IN 2,5 x 60 Kzn Rullalipasnaula
7.800
IN06525KVN Duo-Fast IN 2,5 x 65 Kzn Rullalipasnaula
7.800
IN07528KVN Duo-Fast IN 2,8 x 75 Kzn Rullalipasnaula
5.850
120367
24001
10
Tuotekoodi
PULSA 800
Pakkaus
Nimike
(naulat+kaasut)
018342
Pulsa 800P+ Impulssinaulain
018340
Pulsa 800E Impulssinaulain
057545
Pulsa 800 Naula C6-20
1500 + 3
057546
Pulsa 800 Naula C6-25
1500 + 3
057547
Pulsa 800 Naula C6-30
1500 + 3
057548
Pulsa 800 Naula C6-35
1500 + 3
057549
Pulsa 800 Naula C6-40
1500 + 3
057559
Pulsa 800 Naula HC6-15
1500 + 3
057551
Pulsa 800 Naula HC6-17
500 + 1
057552
Pulsa 800 Naula HC6-22
500 + 1
057553
Pulsa 800 Naula HC6-27
500 + 1
057554
Pulsa 800 Naula HC6-32
500 + 1
018483
Pulsa 800 Akku 3,7V 2,2Ah Lithium akku
011773
Pulsa 800 Kaasupatruuna 2kpl/pkt
018482
Pulsa 800 Akkulaturi Lithium akulle
014641
Pulsa 800 Magneettinokka aluslevylle
011204
Pulsa 700/800 Verkkoaluslevy 25mm
018424
Pulsa 800 Nokka
018423
Pulsa 800E Nokka
014623
Pulsa 800 20 Naulan lipas + tukijalka
014640
Pulsa 800 50 Naulan lipas + tukijalka
1000
PULSA 800 NAULAOPAS HC6 NAULAT JA C6 NAULAT
Kiinnitettävän
materiaalin paksuus
TERÄS
KOVA BETONI
BETONI & TIILI
BETONI & TIILI
0-5mm
5mm
10mm
15mm
20mm
27mm
HC6
HC6
HC6
HC6
HC6
HC6
15mm
15mm
17mm
22mm
27mm
32mm
HC6
HC6
HC6
22-27mm
27mm
32mm
HC6
17mm
-
HC6
HC6
HC6
HC6
17mm
22-27mm
27mm
32mm
-
-
C6
C6
C6
C6
C6
C6
20-25mm
25mm
25-30mm
35mm
35-40mm
40mm
11
Asennettava
kiinnike
TERÄS
KOVA BETONI
BETONI & TIILI
BETONI & TIILI
Clipelec
E-Clip
CT-Clip
P-Clip
Metal/TRH
Clips
HC6
HC6
HC6
HC6
15-17mm
15-17mm
15-17mm
15mm
HC6
HC6
HC6
HC6
17-22mm
22mm
17-22mm
17-22mm
HC6
HC6
HC6
HC6
22-27mm
27-32mm
22-32mm
22-32mm
C6
C6
C6
C6
25-30mm
30-35mm
25-30mm
20-25mm
Tuotekoodi
SPITFIRE P370
Nimike
Pakkaus kpl
010530
Spitfire P370 Panosnaulain + lipas
011340
Spit P370 Lipasnaula SC9-15
500
011341
Spit P370 Lipasnaula SC9-20
500
011342
Spit P370 Lipasnaula SC9-25
500
011343
Spit P370 Lipasnaula SC9-30
500
011344
Spit P370 Lipasnaula SC9-35
500
011345
Spit P370 Lipasnaula SC9-40
300
011346
Spit P370 Lipasnaula SC9-50
300
011347
Spit P370 Lipasnaula SC9-60
300
032890
Spit P370 Naula SC9-70mm
100
032590
Spit P370 Naula SC9-80mm
100
032600
Spit P370 Naula SC9-90mm
100
031740
Spit P370 Panos ruskea
100
031600
Spit P370 Panos vihreä
100
031700
Spit P370 Panos keltainen
100
011658
Spit P370 Panos punainen
100
038520
Spit Eristekiinnike 50mm ammuttava
200
038530
Spit Eristekiinnike 60mm ammuttava
200
038540
Spit Eristekiinnike 70mm ammuttava
200
038550
Spit Eristekiinnike 80mm ammuttava
200
038580
Spit Eristekiinnike 90mm ammuttava
100
038560
Spit Eristekiinnike 100mm ammuttava
100
038570
Spit Eristekiinnike 120mm ammuttava
100
038090
Spit Vesieristenaula CR9P - 30
200
038100
Spit Vesieristenaula CR9P - 40
200
038110
Spit Vesieristenaula CR9P - 50
200
496750
Spitfire Valutuki 160mm + C9-60
50
496760
Spitfire Valutuki 180mm + C9-60
50
496710
Spitfire Valutuki 200mm + C9-60
50
032650
Spit SBR9-20 Profiilipeltinaula
100
011030
Spitfire P370 ,Eristekiinnike suukappale KIT
010982
Spitfire P370 Palautinjousi (kumi)
010984
Spitfire P370, Mäntä
074000
Spit Puhdistussarja
310080
Spit Aseöljy 35ml spray
12
2
Tuotekoodi
Nimike
Poraistukka
054295
Spit 217 Ruuvinväännin 600W + Speed 55 EasyClick
054342
Spit 218 Ruuvinväännin 600W + Speed55 EasyClick
054385
Spit 218, Akkukäyttöinen ruuvinväännin 18V 4,2Ah Li
012257
Spit 328, Li-On Akkuporavasara 28V 3,2Ah Li
SDS+
054373
Spit 321 Kombivasara
SDS+
054377
Spit 330 Kombivasara
SDS+
054323
Spit 332 Kombivasara
SDS+
054289
Spit 343 Kombivasara
SDS+
811060
Spit 353 SVC Kombivasara
054156
Spit 431 Piikkausvasara
811122
Spit 453 SVC Piikkausvasara
SDS-MAX
054339
Spit 493 SVC Piikkausvasara
SDS-MAX
SDS-MAX
SDS+
Nimike
Paino
Teho
Iskuvoima
Spit 328, Li-On Akkuporavasara
3,4kg
28V, 3,2Ah Li
2J
Spit 321 Kombivasara
2,8kg
790W
2,7 J
Spit 330 Kombivasara
3,1kg
850W
3,2 J
Spit 332 Kombivasara
3,6kg
800W
0 - 3,5 J
Spit 343 Kombivasara
4,7kg
900W
5J
Spit 353 SVC Kombivasara
6,8kg
1100W
6,5 J
Spit 431 Piikkausvasara
3,6kg
650W
4,3 J
Spit 453 SVC Piikkausvasara
6,5kg
1100W
6,5 J
Spit 493 SVC Piikkausvasara
11,4kg
1700W
22 J
13
Tuotekoodi
Nimike
Teho
640065
Spit AGS 125AV, kulmahiomakone 125mm
1050W
640059
Spit AGP 125AV, kulmahiomakone 125mm
1400W
640058
Spit AGP 230AV, kulmahiomakone 230mm
2400W
610982
Spit SGH125 pölynpoistosuoja hiontaan
610999
Spit SDH230 Pölynpoistovarustus betonin katkaisuun
620809
Spit SG125E, Betonihiomakone 125mm
1800W
811223
Spit D60 Timanttiroilokone 140mm
1600W
811242
Spit D90 Timanttiroilokone 150mm
2500W
620912
Spit AC1625 Märkä-/kuivaimuri 25L
1600W
620913
Spit AC1630P Märkä-/kuivaimuri 32L
1600W
620922
Spit AC1625/1630, Fleece Pölypussi 25L / 5kpl
644030
Spit AC1625/1630 Siivousvälinesarja
14
Tuotekoodi
Nimike
Teho
Sekoituskone Rubimix 9BL Plus
1600W
KR3N105M14
Vispilä Neutraali 105x600
5 - 15kg
RR2L100M14
Vispilä Laskeva 100x600 2 Lapa, M14
5 - 15kg
WR3L120M14
Vispilä Laskeva 120x600 3 Lapa, M14
15 - 25kg
UB4L120M14
Vispilä Laskeva 120x600 4 Lapa, M14
15 - 25kg
WR3R120M14
Vispilä Nostava 120x600 3 Lapa, M14
15 - 25kg
WR3R140M14
Vispilä Nostava 140x600 3 Lapa, M14
25 - 50kg
WR3R160M14
Vispilä Nostava 160x600 3 Lapa, M14
25 - 50kg
24960
Tuotekoodi
Nimike
CL200DSET
Levelfix CL200D Ristiviivalaser Set ( sis. minijalustan)
110201
CPL600RXL
Levelfix CL202R Ristiviivalaser
Levelfix CPL600R XL Ristiviivalaser
110301
Levelfix CL800R-XL Ristiviivalaser vastaanottimella
505HV
Levelfix 505HV Automaattinen tasolaser
110405
Levelfix 605H Automaattinen tasolaser
180014
Veivijalusta SJP40B
180017
WS-4 Hissijalka
230003
Alumiinilatta 5 M
230004
Laserlatta + pidike
240038
Metofix AM35 lasertäisyysmittari
98197B
Metofix AM50 laseretäisyysmittari
98198B
Metofix VM125 pintakosteusmittari
98199B
Metofix VM100, kosteusmittari puulle ja rakennusmateriaaleille
98200B
Metofix TI800 pintalämpömittari
240034
Metofix TM300 lämpö- ja ilmankosteusmittari
98202B
Metofix EM100 jännitteentunnistin
Tuotekoodi
Nimike
MC40
Teston MC40 Raudoitteensitoja 12-40mm 14,4V Li
NY80S
Teston MC40 S Sidoslanka, ss 0,8mm x 100m
15
Pakkaus rll
50
Tuotekoodi
Akkuteknologia maailman johtavalta
kennovalmistajalta, toimii erinomaisesti
myös pakkasella.
Tough Tool IP* -konsepti. Konseptin
tuotteilla on ennennäkemätön vastus
vettä ja pölyä vastaan – koneemme ovat
luotettavia myös kaikkein vaativimmissa
olosuhteissa!
Huippu ergonomia, hyvät työkalut
vähentävät rasitusta ja helpottavat työtä.
Nimike
P750770
Panasonic EY7430 Porakone & ruuvinväännin 10,8V / 1,5Ah
P750603
Panasonic EY7441 Porakone & ruuvinväännin 14,4V / 1,5Ah
P750607
Panasonic EY7443 Autogear Porakone & ruuvinväännin 14,4V / 4,2Ah
P750608
Panasonic EY7443 Runko
P750775
Panasonic EY74A2 DualVoltage Porakone & ruuvinväännin 18V / 3,0Ah
P750774
Panasonic EY74A2 DualVoltage Porakone & ruuvinväännin 18V / 5,0Ah
P750779
Panasonic EY74A2 Runko
P750649
Panasonic EY7460 Porakone & ruuvinväännin 21,6V / 4,2Ah
P750639
Panasonic EY7460 Runko
P750650
Panasonic EY7960 Iskuporakone & ruuvinväännin 21,6V / 4,2Ah
P750727
Panasonic EY7950 Iskuporakone & ruuvinväännin 18V Runko
P750720
Panasonic EY7940 Iskuporakone & ruuvinväännin 14,4V Runko
P750780
Panasonic EY75A7 DualVoltage Pyöröiskukone & ruuvinväännin
18V / 3,0Ah
P750777
Panasonic EY75A7 DualVoltage Pyöröiskukone & ruuvinväännin
18V / 5,0Ah
P750778
Panasonic EY75A7 Runko
P750742
Panasonic EY75A2 DualVoltage Pyöröiskuväännin 18V / 4,2Ah
P750744
Panasonic EY75A2 Runko
P750752
Panasonic EY7552 Pyöröiskuväännin 18V / 4,2Ah
P750756
Panasonic EY7552 Runko
P750760
Panasonic EY78A1 DualVoltage Poravasara 18V / 4,2Ah
P750751
Panasonic EY78A1 Runko
P750679
Panasonic EY7880 Poravasara 28,8V / 3,0Ah
P750691
Panasonic EY7880 Runko
P750747
Panasonic EY45A1 DualVoltage Puukkosaha 18V / 4,2Ah
P750748
Panasonic EY45A1 Runko
P750762
Panasonic EY45A2 DualVoltage Pyörösaha 18V / 4,2Ah
P750763
Panasonic EY45A2 Runko
P750828
Panasonic EY4550 Pistosaha 18V Runko
P750765
Panasonic EY46A2 DualVoltage Kulmahiomakone 18V / 4,2Ah
P750766
Panasonic EY46A2 Runko
P750575
Panasonic EY3641 Saumauspistooli 14,4V / 4,2Ah
P750579
Panasonic EY3641 Runko
P750541
Panasonic Combokit EYC215LJ2G, EY74A2+EY75A7, 2 x 18V / 5,0Ah
P750776
Panasonic Combokit EYC216LJ2G, EY74A2+EY75A2, 2 x 18V / 5,0Ah
16
RaPe Muottiside
1.
Välikkeen stanssattu
teräsprikka
2.
Muottilukko
3.
Vaakajuoksu
4.
Pystyjuoksu
5.
Muottipinta
6.
Muovikartio

RaPe muottisiteet varmistavat oikean seinäpaksuuden ja
suojaetäisyydet automaattisesti

Valmistettu korkealaatuisesta 6,0mm erikoisteräksestä

Muottisiteen katkeaminen tapahtuu aina oikeasta kohdasta siteen
pyörähtämättä

Mitoitusvetolujuus jopa 14kN (1400kg)

Murtolujuus 20kN (2000kg)

Saatavana myös määrämittaisena asiakkaan toiveesta
Muotin vakiopaksuus on esim.
100mm + 100mm sahatavara + 12mm vaneri tai
95mm + 95mm mitallistettu runkotavara + 22mm lauta
10
RaPe Muottisiteet soveltuvat normaaleihin
seinävaluihin.
8
VALUPAINE
tonnia/m2
Muottiside valitaan seinäpaksuuden mukaan.
6
Väestösuojien ulkoseinissä käytettävä laipallista
kaasu– ja vesitiivistä muottisidettä.
4
2
1
2
3
4
5
6
VALUNOPEUS
m/h
3
4
5
Muottisiteiden määrä kpl/m2
17
RaPe Muottiside
Normaali
RaPe Muottiside
Kaasu– ja vesitiivis
Tuotekoodi
Seinämän
vahvuus
Pakkaus
kpl
K231523
RaPe Muottiside K 23 x 15 x 23
150 mm
100
K231623
RaPe Muottiside K 23 x 16 x 23
160 mm
100
K231823
RaPe Muottiside K 23 x 18 x 23
180 mm
100
K232023
RaPe Muottiside K 23 x 20 x 23
200 mm
100
K232223
RaPe Muottiside K 23 x 22 x 23
220 mm
100
K232423
RaPe Muottiside K 23 x 24 x 23
240 mm
100
K232523
RaPe Muottiside K 23 x 25 x 23
250 mm
100
K233023
RaPe Muottiside K 23 x 30 x 23
300 mm
100
K234023
RaPe Muottiside K 23 x 40 x 23
400 mm
100
KV232023
RaPe Muottiside KV 23 x 20 x 23
200 mm
75
KV232523
RaPe Muottiside KV 23 x 25 x 23
250 mm
75
KV233023
RaPe Muottiside KV 23 x 30 x 23
300 mm
75
KV233523
RaPe Muottiside KV 23 x 35 x 23
350 mm
75
KV234023
RaPe Muottiside KV 23 x 40 x 23
400 mm
75
KV234523
RaPe Muottiside KV 23 x 45 x 23
450 mm
75
KV235023
RaPe Muottiside KV 23 x 50 x 23
500 mm
75
KV236023
RaPe Muottiside KV 23 x 60 x 23
600 mm
75
KV237023
RaPe Muottiside KV 23 x 70 x 23
700 mm
75
K2323
RaPe Muottilukko, Teräs
70029A
RaPe Muottilukko, Teräs Vuokralukko
9922
70031A
VS-vaarnalenkki (PVL)
Nimike
Muottilukko Rapid
50
50
Muottilukon kiristäjä
VS-80
Vaarnalenkki VS - 80
100
VS-100
Vaarnalenkki VS - 100
100
VS-120
Vaarnalenkki VS - 120
100
VS-140
Vaarnalenkki VS - 140
100
18
Seinä– ja Holvikoroke
Maanvarainen
raudoituskoroke
Tankovälike
Lovellinen malli kovalle alustalle ja
loveton malli pehmeälle alustalle, esim.
eristeen päälle. Muut tankovälikekoot
toimitustuotteena.
Tuotekoodi
Pakkaus
kpl
Holvikoroke 16/15
15 mm
1000
97163B
Holvikoroke 16/20
20 mm
1000
97164B
Holvikoroke 16/25
25 mm
1000
97165B
Holvikoroke 16/30
30 mm
1000
97240B
Holvikoroke 16/35
35 mm
900
98105B
Holvikoroke 16/40
40 mm
700
3315
Maanvarainen raudoituskoroke 95-15/20
15-20mm
450
3300
Maanvarainen raudoituskoroke 85–25/30
25-30 mm
400
3305
Maanvarainen raudoituskoroke 85–35/40
35-40 mm
300
3310
Maanvarainen raudoituskoroke 85–45/50
45-50 mm
300
3335
Maanvarainen raudoituskoroke 95–55/60
55-60 mm
250
3340
Maanvarainen raudoituskoroke 95–65/70
65-70 mm
250
3345
Maanvarainen raudoituskoroke 95–75/80
75-80 mm
200
3355
Maanvarainen raudoituskoroke 95–95/100
95-100mm
200
3360
Maanvarainen raudoituskoroke 95–115/120
115-120mm
150
3990
Tankovälike 25mm loveton
25 mm
100 m
Tankovälike 25 mm lovellinen
25 mm
100 m
Tankovälike 35 mm loveton
35 mm
60 m
Tankovälike 35mm lovellinen
35 mm
60 m
Max rauta
mm
Pakkaus
147852
A127035
Tuotekoodi
Varoite ABX
Suojaetäisyys
97162B
A127035ton
Välikeputki
Nimike
Nimike
AB5030
Välikeputki AB 22/26 Karhennettu
18
50 m
AB4425
Valulaippa 22/12
18
300
AB4410
Valulaippa 22/35
18
500
970345B
Varoite ABX 8-16
16
250
4470
Varoite ABX 16-30
30
100
4475
Varoite ABX 25-40
40
50
19
Sidelanka
Peruspultit SUJ (HPM)
Peruspultit myydään projektikohtaisina toimitustuotteina. Materiaali A 500 HW-harjateräs, musta.
Saatavana myös sinkittynä ZN.
Peruspulteissa on aluslevyt (2kpl) ja mutterit (2kpl)
Vakiokiinnityslevyt
Tuotekoodi
Nimike
kg / nippu
Pakkaus
970132B
Sidelanka Cu 1,2 x 450
5 kg
10kg
975454B
Sidelanka Cu 1,2 x 550
5 kg
10 kg
97133B
Sidelanka 0,9 x 400, RST
5 kg
5 kg
NY80S
Teston MC40 S Sidoslanka, ss 0,8mm
100m
50 rll
Kokonaispituus
Kierteen
pituus
Tuotekoodi
Nimike
SUJ16L
Peruspultti SUJ16L (HPM)
280mm
140mm
SUJ16P
Peruspultti SUJ16P (HPM)
780mm
140mm
SUJ20L
Peruspultti SUJ20L (HPM)
350mm
140mm
SUJ20P
Peruspultti SUJ20P (HPM)
950mm
140mm
SUJ24L
Peruspultti SUJ24L (HPM)
430mm
170mm
SUJ24P
Peruspultti SUJ24P (HPM)
1080mm
170mm
SUJ30L
Peruspultti SUJ30L (HPM)
500mm
190mm
SUJ30P
Peruspultti SUJ30P (HPM)
1320mm
190mm
SUJ39L
Peruspultti SUJ39L (HPM)
700mm
200mm
SUJ39P
Peruspultti SUJ39P (HPM)
2000mm
200mm
Kiinnityslevyn
vahvuus mm
Kokonaiskorkeus
mm
Paino
kg
Tuotekoodi
Nimike
S40112
SBKL 100 x 100
8
68
1,0
970401B
SBKL 100 x 150
10
70
1,5
S40114
SBKL 150 x 150
12
162
2,7
S40116
SBKL 200 x 200
12
162
4,9
S40117
SBKL 100 x 300
15
165
4,7
990099
SBKL 200 x 300
15
165
8,4
S40119
SBKL 300 x 300
15
165
11,9
970581B
SBKLR 100 x 100
8
68
1,0
970582B
SBKLR 100 x 150
10
70
1,5
990055
SBKLR 150 x 150
12
162
2,7
990102
SBKLR 200 x 200
12
162
4,9
SBKLR300
SBKLR 300 x 300
15
165
11,9
Vakiokiinnityslevyt ovat betonivaluun ennen sen
kovettumista asennettavia vakioteräsosia, jotka
siirtävät niihin kohdistuvat kuormitukset betonirakenteisiin teräsosissa olevien tartuntojen avulla.
Vakiokiinnityslevyjä toimitetaan mustana (SBKL),
ruostumattomana (SBKLR), haponkestävänä (SBKLH)
sekä ruostumattomana varustettuna ruostumattomin
ankkuroinnein (SBKLRr).
Muut vakiokiinnityslevyt toimitustuotteena
20
Asennuspalat kevyille ja raskaille elementeille
Elementin asennuspalat ovat raskaiden väliseinäelementtien
ja ontelolaattojen asennuksessa käytettäviä apuvälineitä.
Pienten kohdistustappien ansiosta elementin asennuspalat
pysyvät hyvin paikoillaan, eikä asennuspala kaadu elementtiä
asennettaessa. Muovista valmistetut elementin asennuspalat
ovat kevyempiä kuljettaa asennuskohteeseen kuin teräslaput.
Muovista valmistetut asennuspalat eivät myöskään ruostu
eivätkä mätäne.
Tuotekoodi
Nimike
Kantavuus
Pakkaus
kpl
Elementin asennuspala
97194B
Elementin asennuspala 50x80/3mm
4t
400
PIENI / KEVYT
97195B
Elementin asennuspala 50x80/5mm
4t
400
97196B
Elementin asennuspala 50x80/10mm
4t
400
97197B
Elementin asennuspala 50x80/15mm
4t
400
Elementin asennuspala
98102B
Elementin asennuspala 50x80/3mm
10 t
400
PIENI / RASKAS
98121B
Elementin asennuspala 50x80/5mm
10 t
400
98122B
Elementin asennuspala 50x80/10mm
10 t
400
98123B
Elementin asennuspala 50x80/15mm
10 t
400
Elementin asennuspala
971118B
Elementin asennuspala 80x120/3mm
10 t
1000
ISO / RASKAS
971045B
Elementin asennuspala 80x120/5mm
10 t
400
971119B
Elementin asennuspala 80x120/8mm
10 t
500
971047B
Elementin asennuspala 80x120/10mm
10 t
400
970192B
Elementtikanki taivutettu
4t
10t
10t
21
1
RaPe Kovametalliterä
SDS+
Tuotekoodi
Nimike
Hyötypituus
mm
24600
SDS-plus Kovametalliterä 4 x 110
50
24601
SDS-plus Kovametalliterä 4 x 160
100
24611
SDS-plus Kovametalliterä 5 x 110
50
24613
SDS-plus Kovametalliterä 5 x 160
100
24614
SDS-plus Kovametalliterä 5 x 210
150
24616
SDS-plus Kovametalliterä 5 x 310
250
24627
SDS-plus Kovametalliterä 5,5 x 110
50
24628
SDS-plus Kovametalliterä 5,5 x 160
100
24636
SDS-plus Kovametalliterä 6 x 110
50
24637
SDS-plus Kovametalliterä 6 x 160
100
24638
SDS-plus Kovametalliterä 6 x 210
150
24639
SDS-plus Kovametalliterä 6 x 260
200
24640
SDS-plus Kovametalliterä 6 x 310
250
24642
SDS-plus Kovametalliterä 6 x 460
400
24644
SDS-plus Kovametalliterä 6,3 x 260
200
24646
SDS-plus Kovametalliterä 6,3 x 360
300
24647
SDS-plus Kovametalliterä 6,3 x 410
350
24655
SDS-plus Kovametalliterä 7 x 110
50
248124
SDS-plus Kovametalliterä 7,5 x 110
50
24661
SDS-plus Kovametalliterä 8 x 160
100
24662
SDS-plus Kovametalliterä 8 x 210
150
24663
SDS-plus Kovametalliterä 8 x 260
200
24664
SDS-plus Kovametalliterä 8 x 310
250
24665
SDS-plus Kovametalliterä 8 x 400
350
24666
SDS-plus Kovametalliterä 8 x 460
400
24667
SDS-plus Kovametalliterä 8 x 600
550
24673
SDS-plus Kovametalliterä 10 x 110
50
24674
SDS-plus Kovametalliterä 10 x 160
100
24675
SDS-plus Kovametalliterä 10 x 210
150
24676
SDS-plus Kovametalliterä 10 x 260
200
24677
SDS-plus Kovametalliterä 10 x 310
250
22
RaPe Kovametalliterä
SDS+
Tuotekoodi
Nimike
Hyötypituus
mm
24678
SDS-plus Kovametalliterä 10 x 350
300
24679
SDS-plus Kovametalliterä 10 x 450
400
24680
SDS-plus Kovametalliterä 10 x 600
550
24682
SDS-plus Kovametalliterä 10 x 1000
950
24687
SDS-plus Kovametalliterä 12 x 160
100
24688
SDS-plus Kovametalliterä 12 x 210
150
24689
SDS-plus Kovametalliterä 12 x 260
200
24690
SDS-plus Kovametalliterä 12 x 310
250
24691
SDS-plus Kovametalliterä 12 x 360
300
24692
SDS-plus Kovametalliterä 12 x 450
400
24693
SDS-plus Kovametalliterä 12 x 600
550
24695
SDS-plus Kovametalliterä 12 x 1000
950
24702
SDS-plus Kovametalliterä 14 x 160
100
24703
SDS-plus Kovametalliterä 14 x 210
150
24704
SDS-plus Kovametalliterä 14 x 260
200
24705
SDS-plus Kovametalliterä 14 x 310
250
24706
SDS-plus Kovametalliterä 14 x 450
400
24707
SDS-plus Kovametalliterä 14 x 600
550
24709
SDS-plus Kovametalliterä 14 X 1000
950
24710
SDS-plus Kovametalliterä 15 x 160
100
24711
SDS-plus Kovametalliterä 15 x 210
150
24712
SDS-plus Kovametalliterä 15 x 260
200
24713
SDS-plus Kovametalliterä 15 x 450
400
24714
SDS-plus Kovametalliterä 16 x 160
100
24715
SDS-plus Kovametalliterä 16 x 210
150
24717
SDS-plus Kovametalliterä 16 x 310
250
24718
SDS-plus Kovametalliterä 16 x 450
400
24719
SDS-plus Kovametalliterä 16 x 600
550
24721
SDS-plus Kovametalliterä 16 x 1000
950
24731
SDS-plus Kovametalliterä 18 x 1000
950
24740
SDS-plus Kovametalliterä 20 x 1000
950
24745
SDS-plus Kovametalliterä 22 x 1000
950
23
RaPe Kovametalliterä
SDS+ ZENTRO
Tuotekoodi
Nimike
Hyötypituus
mm
4380
SDS+ Zentro Kovametalliterä 5 x 110
50
4381
SDS+ Zentro Kovametalliterä 5 x 160
100
4350
SDS+ Zentro Kovametalliterä 6 x 110
50
4351
SDS+ Zentro Kovametalliterä 6 x 160
100
4352
SDS+ Zentro Kovametalliterä 6 x 210
150
4353
SDS+ Zentro Kovametalliterä 6 x 260
200
4360
SDS+ Zentro Kovametalliterä 8 x 110
50
4361
SDS+ Zentro Kovametalliterä 8 x 160
100
4362
SDS+ Zentro Kovametalliterä 8 x 210
150
4363
SDS+ Zentro Kovametalliterä 8 x 260
200
4385
SDS+ Zentro Kovametalliterä 8 x 310
250
4395
SDS+ Zentro Kovametalliterä 8 x 460
400
4365
SDS+ Zentro Kovametalliterä 10 x 160
100
4366
SDS+ Zentro Kovametalliterä 10 x 210
150
4370
SDS+ Zentro Kovametalliterä 12 x 160
100
4371
SDS+ Zentro Kovametalliterä 12 x 210
150
4375
SDS+ Zentro Kovametalliterä 14 x 160
100
4376
SDS+ Zentro Kovametalliterä 14 x 210
150
4396
SDS+ Zentro Kovametalliterä 15 x 160
100
4388
SDS+ Zentro Kovametalliterä 16 x 260
200
4390
SDS+ Zentro Kovametalliterä 16 x 450
400
43202
SDS+ Zentro Kovametalliterä 18 x 250
200
43203
SDS+ Zentro Kovametalliterä 18 x 450
400
43204
SDS+ Zentro Kovametalliterä 20 x 250
200
43205
SDS+ Zentro Kovametalliterä 20 x 450
400
43206
SDS+ Zentro Kovametalliterä 22 x 250
200
43207
SDS+ Zentro Kovametalliterä 22 x 450
400
43210
SDS+ Zentro Kovametalliterä 25 x 250
200
43211
SDS+ Zentro Kovametalliterä 25 x 450
400
25600
SDS+ Zentro Kovametalliterä 25 x 600
550
24
RaPe Kovametalliterä
SDS+ ZENTRO
Multipack
RaPe SDS+
Porakruunu
Tuotekoodi
Nimike
Hyötypituus
mm
431239
SDS+ Zentro Kovametalliterä 5 x 110 25kpl/pkt
50
431240
SDS+ Zentro Kovametalliterä 5 x 160 25kpl/pkt
100
431241
SDS+ Zentro Kovametalliterä 6 x 110 25kpl/pkt
50
431242
SDS+ Zentro Kovametalliterä 6 x 160 25kpl/pkt
100
431523
SDS+ Zentro Kovametalliterä 6 x 210 25kpl/pkt
150
431524
SDS+ Zentro Kovametalliterä 6 x 260 25kpl/pkt
200
431529
SDS+ Zentro Kovametalliterä 8 x 110 25kpl/pkt
50
431243
SDS+ Zentro Kovametalliterä 8 x 160 25kpl/pkt
100
431244
SDS+ Zentro Kovametalliterä 8 x 210 25kpl/pkt
150
431513
SDS+ Zentro Kovametalliterä 8 x 260 25kpl/pkt
200
311117C
SDS+ Zentro Kovametalliterä 10 x 160 25kpl/pkt
100
311118C
SDS+ Zentro Kovametalliterä 10 x 210 25kpl/pkt
150
Tuotekoodi
Nimike
Kokonaispituus mm
7083
Porakruunu SDS+ 40mm
50
7075
Porakruunu SDS+ 50mm
50
7077
Porakruunu SDS+ 65mm
50
7079
Porakruunu SDS+ 80mm
50
7081
Porakruunu SDS+ 90mm
50
7084
Porakruunu SDS+ 100mm
50
70505
Porakruunu SDS+ Istukka 105mm
105
70515
Porakruunu SDS+ Istukka 220mm
220
70250
Porakruunu SDS+ Keskiöterä 8 x 120
RaPe SDS+
311060C
Piikki, taltta ja mattokaavin
Tuotekoodi
Porakruunu SDS+ Irroituskiila
Nimike
Käyttöpituus
mm
410061C
Piikki SDS-plus
250
410062C
Taltta SDS-plus 20mm
250
410063C
Taltta SDS-plus 40mm
250
41013B
Mattokaavin SDS+ 80 x 250
41014B
Mattokaavin SDS+ Varaterä SET
840055
RaPe upotuspora SDS+ 30/7,5
25
RaPe Kovametalliterä
SDS-Max Zentro
Tuotekoodi
Nimike
Hyötypituus
mm
3900
SDS-max Kovametalliterä 12 x 340
200
3901
SDS-max Kovametalliterä 12 x 540
400
3903
SDS-max Kovametalliterä 14 x 340
200
3904
SDS-max Kovametalliterä 14 x 540
400
3905
SDS-max Kovametalliterä 15 x 340
200
49100
SDS-max Kovametalliterä 16 x 340
200
49101
SDS-max Kovametalliterä 16 x 540
400
49104
SDS-max Kovametalliterä 18 x 340
200
49105
SDS-max Kovametalliterä 18 x 540
400
49106
SDS-max Kovametalliterä 18 x 940
800
49107
SDS-max Kovametalliterä 18 x 1320
1200
49108
SDS-max Kovametalliterä 20 x 320
200
49109
SDS-max Kovametalliterä 20 x 520
400
49110
SDS-max Kovametalliterä 20 x 920
800
49111
SDS-max Kovametalliterä 20 x 1320
1200
49112
SDS-max Kovametalliterä 22 x 320
200
49113
SDS-max Kovametalliterä 22 x 520
400
49114
SDS-max Kovametalliterä 22 x 920
800
49115
SDS-max Kovametalliterä 22 x 1320
1200
4910
SDS-max Kovametalliterä 24 x 320
200
4911
SDS-max Kovametalliterä 24 x 520
400
49118
SDS-max Kovametalliterä 25 x 320
200
49119
SDS-max Kovametalliterä 25 x 520
400
49120
SDS-max Kovametalliterä 25 x 920
800
49121
SDS-max Kovametalliterä 25 x 1320
1200
49123
SDS-max Kovametalliterä 28 x 370
250
49124
SDS-max Kovametalliterä 28 x 570
450
49126
SDS-max Kovametalliterä 28 x 920
800
49127
SDS-max Kovametalliterä 28 x 1320
1200
49128
SDS-max Kovametalliterä 30 x 370
250
49129
SDS-max Kovametalliterä 30 x 570
450
26
RaPe Kovametalliterä
SDS-Max Zentro
Tuotekoodi
Nimike
49131
SDS-max Kovametalliterä 32 x 370
250
49132
SDS-max Kovametalliterä 32 x 570
450
49133
SDS-max Kovametalliterä 32 x 920
800
49134
SDS-max Kovametalliterä 32 x 1320
1200
49135
SDS-max Kovametalliterä 35 x 370
250
49136
SDS-max Kovametalliterä 35 x 570
450
49139
SDS-max Kovametalliterä 38 x 370
250
49140
SDS-max Kovametalliterä 38 x 570
450
49141
SDS-max Kovametalliterä 40 x 370
250
49142
SDS-max Kovametalliterä 40 x 570
450
4964
SDS-max Kovametalliterä 50 x 570
450
Tuotekoodi
RaPe SDS-Max
Piikki, taltta ja mattokaavin
Hyötypituus
mm
Nimike
410001C
Piikki SDS-max 400mm
410002C
Piikki SDS-max 600mm
410021C
Taltta SDS-max 300/80
4100206C
Taltta SDS-max 350/115
410018C
Taltta SDS-max 400/25
410020C
Taltta SDS-max 400/50
410019C
Taltta SDS-max 600/25
41011B
Taltta SDS-max, kampa 32 x 300
410046C
Mattokaavin SDS-max 152 x 635
410047C
Mattokaavin SDS-max varaterä SET
27
RaPe SDS-Max
Tuotekoodi
Porakruunu
7005
Porakruunu SDS-max 40mm
100
7010
Porakruunu SDS-max 45mm
100
7015
Porakruunu SDS-max 50mm
100
7020
Porakruunu SDS-max 60mm
100
7025
Porakruunu SDS-max 65mm
100
7030
Porakruunu SDS-max 80mm
100
7035
Porakruunu SDS-max 90mm
100
7040
Porakruunu SDS-max 100mm
100
7045
Porakruunu SDS-max 125mm
100
6311
Porakruunu SDS-max Istukka 180mm
180
630004
Porakruunu SDS-max Istukka 450mm
450
Nimike
1143
Porakruunu SDS-max keskiöterä 11 x 120
7000
Porakruunu SDS-max Irroituskiila
Kokonaispituus mm
RaPe SDS-Max
Tuotekoodi
Kruunupora
7330
Kruunupora 40mm
310
7332
Kruunupora 45mm
310
7336
Kruunupora 55mm
310
7338
Kruunupora 65mm
310
7340
Kruunupora 80mm
310
6700
Kruunupora Adapteri SDS-max 30 x 190
190
6701
Kruunupora istukka SDS-max 320mm
320
6702
Kruunupora istukka SDS-max 750mm
750
6703
Kruunupora istukka SDS-max 1100mm
1100
Nimike
28
Kokonaispituus mm
ml
Pakkaus
kpl
PROPUR Gun All Seasons, pistoolivaahto,
-18… +35C°, sisäilmaluokiteltu, 58dB, B3,
tuotto 45l
750ml
12
PPMAXI
PROPUR MAXI, Suurtuotto, pistoolivaahto,
-20… +35C°, sisäilmaluokiteltu, 63dB, B2,
turvaventtiili -TÜV, tuotto 65l
750ml
12
PPFLEX
PROPUR FLEX Elastinen pistoolivaahto,
-10… +35C°, sisäilmaluokiteltu, 64dB, B2,
turvaventtiili -TÜV, tuotto 43l
750ml
12
PPYLEIS750
PROPUR YLEIS, All Seasons, pillivaahto,
-18… +35C°, sisäilmaluokiteltu, 58dB, B3,
tuotto 45l
750ml
12
DRYFIX7
PINKGRIP DRYFIX liimavaahto, Dual Flow
adapteri toimii pilli– sekä pistoolivaahtona
750ml
12
500ml
12
Tuotekoodi
Nimike
PPGUN750
PROPUR Cleaner, puhdistusaine
PPCLEANER vaahtopistoolin ja tuoreen vaahtotahran
puhdistamiseen
FMECO
Uretaanipistooli, FoamMaster
ECO
FMPRO
Uretaanipistooli, FoamMaster
PRO
FMPROPREM
Uretaanipistooli, FoamMaster
PRO PREMIUM
FMMULTI
Uretaanipistooli, FoamMaster
MULTIFLEX 300 mm taipuisa putki
FMLB1000
Uretaanipistooli LB1000 1000-mm suutin
FMSET2
Foam Master, ohut jatkosuutin
30
FMSET3
FoamMaster, Y-suutin
10
29
Liima- ja
tiivistysmassat
Tuotekoodi
Nimike
ml
kpl / ltk
STIXWE
StixAll, Liima– ja tiivistysmassa, Valkoinen
300
12
STIXGY
StixAll, Liima– ja tiivistysmassa, Harmaa
300
12
STIXBN
StixAll, Liima– ja tiivistysmassa, Ruskea
300
12
STIXBK
StixAll, Liima– ja tiivistysmassa, Musta
300
12
MAXTQWE
Maximum Torque Liimamassa Valkoinen
300
12
CLEARFIX3
Clear Fix, Liima– ja tiivistysmassa, Kirkas
300
12
FPHYB55WE
Hybriflex 55 liimaus- ja tiivistysmassa valk.
600
12
PLUMBGWE
Plumbers Gold Liima– ja tiivistemassa valk.
300
12
PLUMBGCL
Plumbers Gold Liima– ja tiivistemassa kirk.
300
12
GUN A NAIL Asennusliima, Liuotinvapaa
300
25
Galva Mate Asennusmassa, Harmaa
300
25
WEACL
Weather Mate Sealant, Kirkas
300
25
WEABK
Weather Mate Sealant, Musta
300
25
EVCCLCART
Evercryl Korjausmassa katoille, Kirkas
300
12
EVCGYCART
Evercryl Korjausmassa katoille, Harmaa
300
12
Nimike
ml
kpl / ltk
CLKONCEWE3
Caulk Once Akryyli/Viimeistelymassa
valkoinen, elastinen
300
12
PSACR600W
PROSEAL Acryl akryylimassa valkoinen, Sisäilmaluokiteltu, elastinen
600
20
Nimike
ml
kpl / ltk
Forever Clear Saniteettisilikoni Kirkas
300
12
FOREVERWE
Forever White Saniteettisilikoni Valkoinen
300
12
700TTR
Silicone 700T Teollisuus- ja rakennussilikoni , väritön
300
25
Nimike
ml
kpl / ltk
Yleispuuliima 502 D3
500
20
SMART TACK SPRAY kontaktiliima
sininen
500
12
GANN3
GALVAM
Akryylimassat
Silikonit
Tuotekoodi
Tuotekoodi
FOREVERCLEAR
Muut liimat
Tuotekoodi
WOOD05
SMARTHANDY
30
STIXALL Liima– ja tiivistysmassa
CLEAR FIX - Kirkas Liimamassa
Stixall on yksikomponenttinen, kemiallisesti kuivuva ja
liuotinvapaa liimamassa / saumausmassa / tiivistemassa,
jossa yhdistyvät silikoni- ja polyuretaaniteknologioiden
parhaat ominaisuudet. Lämpötilankesto -40°C…+150°C.
Kehitetty tarttumaan sekä liimaamaan toinen toisiinsa
kaikkein tyypillisimpiä rakennusmateriaaleja ja pintoja
sekä sisä- että ulkotiloissa. Stixall on rakentajien ja teollisuuden ehdoton suosikki, joka toimii myös märillä pinnoilla.
Kristallinkirkas, 1-komponenttinen, kemiallisesti kuivuva ja liuotinvapaa yleisliima- ja tiivistemassa, jossa
yhdistyvät silikoni- ja polyuretaaniteknologioiden
parhaat ominaisuudet. Tiivistää sekä liimaa toinen
toisiinsa kaikkein tyypillisimpiä rakennusmateriaaleja
ja pintoja. Hyvä alkutartunta ja täyttökyky. Korkea
liimauslujuus. Sisä- ja ulkokäyttöön. Voidaan käyttää
märillä pinnoilla. Säänkestävä ja vedenpitävä.
Tarvittaessa päälle maalattavissa.
Lämpötilankesto -40°C…+150°C
MAXIMUM TORQUE
PLUMBERS GOLD - Putkimiehen kulta
Uusimpaan hybridi-/PA-polymeeriteknologiaan pohjautuva suuren alkutartuntalujuuden liimamassa sisäja ulkotiloihin. Maximum Torque liimamassan uniikki
polymeeriseos antaa uskomattoman hyvän alkutartuntalujuuden, tyypillisesti noin tuplasti suuremman kuin
markkinoilla olevilla muilla yleisliimamassoilla. Eliminoi
tarpeen tukea kappaleita kuivumisen ajan useimmissa
käyttökohteissa. Liimaa LÄHES KAIKKEA KAIKKEEN
lähestulkoon kaikissa olosuhteissa, jopa veden alla tai
vesisateessa. Lämpötilankesto -40°C…+150°C.
Sisäilmaluokiteltu: erittäin alhaiset emissiot.
Uudentyyppien tiivistys- ja liimausmassa, joka perustuu STPA polymeeriteknologiaan, jolla saavutetaan erinomainen tartunta kaikkiin saniteettitila-,
kylpyhuone-, märkätila-, keittiö- ja lviasennusmateriaaleihin kuten kovamuovit, akryylit,
lasikuitu, keramiikka, lasi, marmori, graniitti, alumiini, peilit, metallit, jne. Voidaan käyttää märille pinnoille ja se toimii jopa veden alla. Sisältää SteriTouch® antibakteriasuojauksen. Soveltuu sekä sisäettä ulkokäyttöön. Lämpötilankesto -40°C … +150°C.
GUN A NAIL - Asennusliima
GALVA MATE - Ilmastointimassa
Käyttövalmis, täyttävä ja hyvän liimauslujuuden omaava, liuotteeton yleisliima asennuksiin (esim. paneeliliimauksiin). Valmistettu lujitetusta akryylipolymeeristä
ja luonnonmukaisista, vesipohjaisista tartunta-aineista.
Tarttuu useimpiin sisätilojen pintamateriaaleihin.
Korkeatasoinen, liuotinvapaa liimaus- ja tiivistysmassa / asennusmassa erityisesti tehokkaiden ilmanvaihto- ja lämmitysjärjestelmien asennuksiin ja
tiivistyksiin. Voimakkaasti homesuojattu – estää
homekasvustojen muodostumista kanavistojen
saumakohtiin.
WEATHER MATE - Joka sään asennusmassa
EVERCRYL - Joka sään kattokorjaus-/
tiivistysmassa
Monikäyttöinen, pysyvästi elastinen ja täyttävä asennusmassa / tiivistysmassa / läpivientimassa, jota voidaan käyttää vesisateella ja märillä pinnoilla. Soveltuu
myös ongelmallisille pinnoille kuten bitumi, asfaltti,
lyijy, galvanoitu teräs ja kattokermit. Vesikattorakenteisiin liittyviin asennuksiin ja tiivistyksiin. Sadevesijärjestelmien kuten kouru- ja ränniasennusten tiivistys/
liimaus, jne. Kestää paremmin säärasitusta ja ikääntymistä kuin perinteiset bitumitiivistemassat. Vesikattoja ränniasentajien ehdoton suosikki
Hartsipohjainen ja kuituvahvistettu tiivistysmassa /
kattokorjausmassa ulkokäyttöön erityisesti kattopäällysteiden korjaukseen. Tiivistää vedeltä välittömästi myös märillä pinnoilla ja vesisateessa. Toimii
jopa pakkasessa (max. -5 astetta). Kuituvahvistus
mahdollistaa silloituskyvyn jopa 10 mm raoille,
repeämille ja rei’ille yhdellä levityskerralla. Leveä
erikoissuutin.
31
Palokatkotuotteet
Tuotekoodi
Nimike
ml
kpl / ltk
EVFIRE
FIRE FOAM B1 palotekninen pillivaahto
750
12
B1FIREGUN
PROPUR Palokatko pistoolivaahto, B1
750
12
PPFIRECEGUN
PROPUR FIRE Palokatko pistoolivaahto,
CE-Hyväksytty, sisäilmaluokiteltu
750
12
SafeSeal FSA FOAM 2K – Palokatkovaahto CE-Hyväksytty
380
6
FIRE
Fire Mate / Fire Sealant 300 Paloakryyli
valkoinen, CE-Hyväksytty
300
25
FP300WE6
Fire Sealant 300, Paloakryyli valkoinen,
CE-Hyväksytty
600
12
Pyro Mate Firesil / Fire Sealant,
Palosilikoni valkoinen, CE-Hyväksytty
310
12
FPHYBFRGY
Hybriflex FR, Myrkytön palokatkohybridimassa, harmaa , CE-Hyväksytty
600
12
AC95900
AC95 – Palotekninen Akustiikkamassa ja
liima, CE-Hyväksytty
900
9
FSAFOAM2K
PRYWE
Muottiöljyt
ANCHGUN
Puristin 380ml 2K - Palokatkovaahdolle
Tuotekoodi
Nimike
M1006
Muottiöljy Ecolub BV
10 l
70064A
Muottiöljy Telkoform NA
20 l
Gloria PRO 5 Paineruisku, muovi
5l
Gloria 410T Paineruisku, teräs
10 l
15225-0106
Puhdistusaineet
kpl / ltk
410T
WIPE80
WIPEHD75
26-89063
Wonder Wipes Yleispuhdistusliina
100 kpl
Wonder Wipes Heavy Duty
Puhdistusliina
75 kpl
Käsienpesuaine Permatex Fast Orange
3,78l, Pumppupullo
Cemstrip Sementinpoistaja spray
1l
12
Salt Away Härmeenpoistaja
1l
12
OIL1
Oil Away Öljyn- ja rasvanpoistaja
1l
12
FUN1
Homepesu yleiskäyttöön
1l
12
12
CEMSPRAY
SALT1
Ultrakevyt tasoite
ONEC3
One Strike Filler Ultrakevyt nopea tasoite
30min.
300 ml
ONE2
One Strike Filler Ultrakevyt nopea tasoite
30min.
2,5 l
32
Saumausmassat
Tuotekoodi
Nimike
ml
kpl / ltk
FPINDPU25WE6
Puraflex 25 Saumausmassa, superelastinen,
sisäilmaluokiteltu, valkoinen
600
20
FPINDPU25GY6
Puraflex 25 Saumausmassa, superelastinen,
sisäilmaluokiteltu, bet.harmaa
600
20
FPINDPU25BK6
Puraflex 25 Saumausmassa, superelastinen,
sisäilmaluokiteltu, musta
600
20
600
20
Sauman
koko
mm
Riittoisuus
310ml
5x5
12,4 m
24,0 m
Puraflex 40 Saumaus- ja liimamassa, ruokaFPINDPU40WE6 turvallinen (ISEGA), sisäilmaluokiteltu,
valkoinen
5 x 10
6,2 m
12,0 m
FPINDPU40GY6
Puraflex 40 Saumaus- ja liimamassa, ruokaturvallinen (ISEGA), sisäilmaluokiteltu,
harmaa
600
20
10 x 10
3,2 m
6,0 m
FPINDPU40BK6
Puraflex 40 Saumaus- ja liimamassa, ruokaturvallinen (ISEGA), sisäilmaluokiteltu,
musta
600
20
FPFLPLUSGY6
FL PLUS Lattiasaumamassa, sisäilmaluokiteltu, bet.harmaa
600
20
Riittoisuus
600ml
15 x 10
2,1 m
4,0 m
20 x 10
1,6 m
3,0 m
Saumanauhat
Tuotekoodi
Nimike
Pakkaus
m
JO-PE6
Saumanauha polyeteeni 6mm
1500
97223B
Saumanauha polyeteeni 10 mm
600
97159B
Saumanauha polyeteeni 16mm
250
JO-PE20
Saumanauha polyeteeni 20mm
150
JO-PE25
Saumanauha polyeteeni 25mm
100
JO-PE30
Saumanauha polyeteeni 30mm
80
JO-PE35
Saumanauha polyeteeni 35mm
180
JO-PE40
Saumanauha polyeteeni 40mm
120
97817B
Saumanauha polyeteeni 50mm
90
Mammoth Euroscrim lasikuitusaumanauha
48mm x 90m
90
2EURO48
33
Kemialliset ankkurit
Tuotekoodi
Nimike
ml
kpl / ltk
138776
Spit Fix-Extra kemiallinen ankkurointimassa
280
12
055887
Spit Epcon C8 Injektiomassa
450
12
050069
Spit Epcon C8 Sekoitussuutinkappale 450 ml
055830
Spit Epcon C8 Puristin M450 Std. Manuaalinen
065990
Epcon Puhdistuspumppu
SPIT
Fix-Extra
SPIT
Epcon C8
ETAhyväksyntä
Option 1
Option 1
Käyttölämpötila
-10°- +30°C
+5°- +40°C
Asettumisaika
+20°C
6 min
11 min
Kovettumisaika
+ 20°C
45 min
16 h
ETA-hyväksytty injektiomassa kierrevaarnojen, -holkkien ja tankojen sekä
harjaterästen ankkurointiin. Monipuoliset
kiinnitykset halkeilemattomaan ja halkeilluun betoniin sekä tiileen. Toimii myös
pakkasella.
Injektiovaarnat
Tuotekoodi
Nimike
Täysepoksinen injektiomassa betoniin ja
muihin kiviaineksiin tehtäviin kiinnityksiin
äärimmäisen vaativissa kohteissa.
ETA-hyväksytty kierrevaarnoille ja harjateräksille sekä halkeilemattomalle ja
halkeilulle betonille. Soveltuu myös
vedenalaisiin asennuksiin
Materiaali
Pakkaus kpl
050950
Injektiovaarna M8 x 110
ZN
10
050960
Injektiovaarna M10 x 130
ZN
10
050970
Injektiovaarna M12 x 160
ZN
10
050980
Injektiovaarna M16 x 190
ZN
10
052400
Injektiovaarna M8 x 110
A4
10
052410
Injektiovaarna M10 x 130
A4
10
052420
Injektiovaarna M12 x 160
A4
10
052440
Injektiovaarna M16 x 190
A4
10
34
SISÄILMALUOKITUS - Vertailu M1 ja EMICODE EC1 PLUS
Mitä sisäilmaluokitus tarkoittaa • Mihin luokitukseen voi luottaa • Vertailutaulukko
Mitä sisäilmaluokitus tarkoittaa?
Tutkimusten mukaan vietämme keskimäärin 80 % päivästä rakennusten sisätiloissa. Hyvä sisäilmasto edellyttää sisäilma-asioiden huomioon ottamista suunnittelun, rakentamisen ja käytön kaikissa vaiheissa. Sen lopulliseen laatuun vaikuttavat monien muiden tekijöiden ohella sisätilojen rakennusmateriaalit. Sisäilmaluokitusten merkitys sekä rakennusmateriaaleissa että rakennusten sisälle tulevissa kiintokalusteissa ja huonekaluissa on kasvanut merkittävästi. Sisäilmaluokituksien avulla pyritään vähentämään tuotteiden rakennusten sisäilmaan
päästämien haitallisten emissioiden määrää. Pyrkimyksenä on hyvä sisäilman laatu. Nykyään suomalaisessa sisätilojen rakentamisessa pyritään valitsemaan rakennusmateriaalit vähäisimpien emissioiden mukaisesti.
Mihin luokitukseen voin luottaa?
Sisäilmaluokitukset ovat vapaaehtoisia ja niistä ei ole lakisääteisiä määräyksiä Suomessa. Tuotteiden valmistajilla on useita eri mahdollisuuksia osoittaa tuotteidensa sisäilmaan päästämien emissioiden määrää. Suomessa ei ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa sisäilmaluokitusta.
Tiukimmat kriteerit ovat keskenään melko samankaltaisia, mutta eivät täysin samanlaisia. Tässä vertailemme M1 ja EMICODE EC1 PLUS
sisäilmaluokituksien eroja. Tämä vertailu ei ole muita sisäilmaluokituksia pois sulkeva ja perustuu tämänhetkiseen tietämykseen ja tilanteeseen koskien M1 ja EMICODE EC1 PLUS sisäilmaluokituksia.
RAKENNUSMATERIAALIEN PÄÄSTÖLUOKKA M1 – www.rts.fi
Vapaaehtoinen kansallinen sisäilmaluokitus (Suomi).
Suositus: M1 luokitus.
GEV EMICODE – www.emicode.com
Laajimmin käytetty, vapaaehtoinen yleiseurooppalainen sisäilmaluokitus Euroopassa.
Suositus: EC1 Plus luokitus.
Taulukon vertailutiedot poimittu luokittajien internet sivuilta 31.7.2015
PARAMETRI
M1
EMICODE EC1 PLUS
KUMPI TIUKEMPI?
Yleistä
Laillinen status
vapaaehtoinen
vapaaehtoinen
sama
Markkinavalvonta
Kyllä (pistokokeet)
Kyllä (pistokokeet)
sama
TVOC kokonaisemissio 3 päivän jälkeen
Ei mitata
≤ 750 µg (≤ 0,75 mg)
EC1 PLUS tiukempi
TVOC kokonaisemissio 28 päivän jälkeen
< 200 µg (< 0,2 mg)
≤ 60 µg (≤0,06 mg)
EC1 PLUS tiukempi
TSVOC kokonaisemissio 28 päivän jälkeen
Ei mitata
≤ 40 µg (≤0,04 mg)
EC1 PLUS tiukempi
Karsinogeenit (C1A, C1B) emissio 3 pv. jälkeen
Ei mitata
≤ 10 µg (≤0,01 mg)
EC1 PLUS tiukempi
Karsinogeenit (C1A, C1B) emissio 28 pv. jälkeen
< 5 µg (<0,005 mg)
≤ 1 µg (≤0,001 mg)
maksimi summa ≤ 5 µg
EC1 PLUS tiukempi / Osittain sama
Ammoniakin emissio 28 päivän jälkeen
< 30 µg (< 0,03 mg)
Ei mitata erikseen
M1 tiukempi
Formaldehydin emissio 3 päivän jälkeen
Ei mitata
≤ 50 µg (≤ 0,05 mg)
EC1 PLUS tiukempi
Formaldehydin emissio 28 päivän jälkeen
< 50 µg (< 0,05 mg)
Ei mitata erikseen
EC1 PLUS tiukempi, koska mitataan jo 3pv.
Asetaldehydin emissio 3 päivän jälkeen
Ei mitata
≤ 50 µg (≤ 0,05 mg)
EC1 PLUS tiukempi
Ammoniakin ja asetaldehydin kokonaisemissio
3 päivän jälkeen
Ei mitata
≤ 50 µg (≤ 0,05 mg)
EC1 PLUS tiukempi
Haju
Aistinvarainen arviointi nenällä,
ryhmäarvio
Ei arviointia
M1 tiukempi
Tutkittavat ominaisuudet
35
Hecon Multi-Monti® betoniruuvit
soveltuvat lähes kaikkiin ETAhyväksynnän vaativiin kiinnityksiin
niin sisällä kuin ulkona!
Multi-Monti® -betoniruuvit sopivat mitä erilaisimpiin
ankkurointikiinnityksiin betoniin, tiileen ja luonnonkiveen. Multi-Monti® -kiinnitystekniikka pohjautuu täysin
uuteen ankkurointikonseptiin, jossa betoniruuvien leikkaava kärki kierteyttää ankkurin kiinnitettävään materiaaliin ilman suurta vääntövoimantarvetta. Multi-Monti®
-betoniruuvilla saadaan erittäin pitävä, rakennetta rasittamaton kiinnitys, mikä mahdollistaa ankkurointikiinnitykset kapeisiin rakenteisiin ja lähelle reunoja käyttäen
pieniä ankkureiden keskiöetäisyyksiä.
Hecon Multi-Monti® -betoniruuveilla on Eurooppalainen Tekninen Hyväksyntä (MMS 7,5–16, ETA luokka 1)
asennuksille niin halkeilevaan kuin halkeilemattomaan
betoniin. Myös saksalainen DiBt, Deutsches Institut für
Bautechnik, on antanut Multi-Monti® -betoniruuveille
tyyppihyväksynnän (HMS/MMS 6-10, HMS/MMSmonipistekiinnitykset). Hecon betoniruuvit ovat lisäksi
paloluokiteltuja ja VDS-hyväksyttyjä ja sopivat näin
ollen myös sprinkleriasennuksiin.
CE-merkintä on vaatimustenmukaisuusmerkintä ja se perustuu rakennustuotteita koskevaan EU-direktiiviin. CE-merkinnällä valmistaja
takaa, että tuotteet täyttävät EU-direktiivin vaatimukset, jotka liittyvät tuotteen mittoihin, raaka-aineisiin ja itse lopputuotteeseen.
Oikeus käyttää CE-merkintää vaatii Euroopan Teknisen Hyväksynnän eli ETA:n.
Kaikilla Multi-Monti® -betoniruuvimitoilla ei ole ETA-hyväksyntää. Tämä johtuu siitä, että jotta tuote voi saada ETA-hyväksynnän, sen
tulee olla ETAG:n (Guideline for European technical approval of metal anchors for use in concrete) mukainen. Yleisesti ottaen ankkurin
tulee ETAG:n mukaan olla vähintään M6 ja tehokkaan ankkurointisyvyyden (Hef) 40 mm. Alla olevasta taulukosta näkee, mitkä mitat
MultiMonti® -betoniruuveista kuuluvat ETA-hyväksynnän piiriin.
MMS-7,5
Teräs/Zn
MMS-7,5
A4
MMS-10
Teräs/Zn
MMS-10
A4
MMS-12
Teräs/Zn
MMS-12
A4
MMS-16
Teräs/Zn
Vähimmäispituus mm
60
70
70
80
80
90
120
Enimmäispituus mm
200
160
200
160
400
320
400
Ankkurin koko
36
Tuotekoodi
Heco Betoniruuvi
MMS-S Zn
Heco Betoniruuvi
MMS-S A4
Nimike
Porareikä
Ø mm
Avainkoko
Pakkaus
kpl
42606
Heco Betoniruuvi Kuusiokanta
MMS-S 7,5 x 80/25 zn
6
AV13
50
42608
Heco Betoniruuvi Kuusiokanta
MMS-S 7,5 x 100/45 zn
6
AV13
50
42610
Heco Betoniruuvi Kuusiokanta
MMS-S 7,5 x 120/65 zn
6
AV13
50
42612
Heco Betoniruuvi Kuusiokanta
MMS-S 7,5 x 140/85 zn
6
AV13
50
21097
Heco Betoniruuvi Kuusiokanta
MMS-S 10 x 60 zn
8
AV16
50
44775
Heco Betoniruuvi Kuusiokanta
MMS-S 10 x 80/15 zn
8
AV16
40
41150
Heco Betoniruuvi Kuusiokanta
MMS-S 10 x 100/35 zn
8
AV16
25
41152
Heco Betoniruuvi Kuusiokanta
MMS-S 10 x 120/55 zn
8
AV16
25
41154
Heco Betoniruuvi Kuusiokanta
MMS-S 10 x 140/75 zn
8
AV16
25
41156
Heco Betoniruuvi Kuusiokanta
MMS-S 10 x 160/95 zn
8
AV16
25
41162
Heco Betoniruuvi Kuusiokanta
MMS-S 12 x 100/25 zn
10
AV18
25
41164
Heco Betoniruuvi Kuusiokanta
MMS-S 12 x 120/45 zn
10
AV18
25
41166
Heco Betoniruuvi Kuusiokanta
MMS-S 12 x 140/65 zn
10
AV18
25
41168
Heco Betoniruuvi Kuusiokanta
MMS-S 12 x 160/85 zn
10
AV18
25
35823
Heco Betoniruuvi Kuusiokanta
MMS-S 16 x 80
14
AV24
25
23010
Heco Betoniruuvi Kuusiokanta
MMS-S 16 x 120/10
14
AV24
10
41184
Heco Betoniruuvi Kuusiokanta
MMS-S 16 x 130/15
14
AV24
10
23098
Heco Betoniruuvi Kuusiokanta
MMS-S 7,5 x 50 A4
6
AV13
50
42989
Heco Betoniruuvi Kuusiokanta
MMS-S 7,5 x 75/10 A4
6
AV13
50
41202
Heco Betoniruuvi Kuusiokanta
MMS-S 10 x 85/10 A4
8
AV16
25
41205
Heco Betoniruuvi Kuusiokanta
MMS-S 10 x 95/20 A4
8
AV16
25
41208
Heco Betoniruuvi Kuusiokanta
MMS-S 12 x 100/10 A4
10
AV18
25
41211
Heco Betoniruuvi Kuusiokanta
MMS-S 12 x 120/30 A4
10
AV18
25
37
Tuotekoodi
Heco Betoniruuvi
MMS-Plus SS Zn
Uudet Heco MMS-Plus
betoniruuvit valikoimassamme
alkuvuodesta 2016
Uudella MMS-Plus betoniruuvilla
hyväksyntä uudelleen käyttöä
varten. Jos testiholkki ei mene
betoniruuvin päälle, voit käyttää
ruuvia uudelleen. Kaikki uudet
MMS-Plus betoniruuvit ovat myös
ETA-hyväksyttyjä ja CE-merkittyjä.
Nimike
Porareikä
Ø mm
Avainkoko
Pakkaus
kpl
48381
Heco Betoniruuvi Laippakanta
MMS-plus SS 6,0 x 40/5 zn
5
8
100
48383
Heco Betoniruuvi Laippakanta
MMS-plus SS 6,0 x 50/15 zn
5
8
100
48385
Heco Betoniruuvi Laippakanta
MMS-plus SS 6,0 x 60/25 zn
5
8
100
48387
Heco Betoniruuvi Laippakanta
MMS-plus SS 6,0 x 70/35 zn
5
8
100
48389
Heco Betoniruuvi Laippakanta
MMS-plus SS 7,5 x 40/5 zn
6
10
100
48391
Heco Betoniruuvi Laippakanta
MMS-plus SS 7,5 x 50/15 zn
6
10
50
48393
Heco Betoniruuvi Laippakanta
MMS-plus SS 7,5 x 60/25 zn
6
10
50
48395
Heco Betoniruuvi Laippakanta
MMS-plus SS 7,5 x 70/35 zn
6
10
50
48397
Heco Betoniruuvi Laippakanta
MMS-plus SS 7,5 x 80/45 zn
6
10
50
48399
Heco Betoniruuvi Laippakanta
MMS-plus SS 10,0 x 60/10 zn
8
13
25
48401
Heco Betoniruuvi Laippakanta
MMS-plus SS 10,0 x 70/20 zn
8
13
25
48403
Heco Betoniruuvi Laippakanta
MMS-plus SS 10,0 x 80/30 zn
8
13
25
48405
Heco Betoniruuvi Laippakanta
MMS-plus SS 10,0 x 90/40 zn
8
13
25
48453
Heco Betoniruuvi Laippakanta
MMS-plus SS 10,0 x 100/50 zn
8
13
25
48455
Heco Betoniruuvi Laippakanta
MMS-plus SS 10,0 x 120/70 zn
8
13
25
48457
Heco Betoniruuvi Laippakanta
MMS-plus SS 10,0 x 140/90 zn
8
13
25
48459
Heco Betoniruuvi Laippakanta
MMS-plus SS 10,0 x 160/110 zn
8
13
25
48407
Heco Betoniruuvi Laippakanta
MMS-plus SS 12,0 x 80/5 zn
10
15
25
48409
Heco Betoniruuvi Laippakanta
MMS-plus SS 12,0 x 90/15 zn
10
15
25
48411
Heco Betoniruuvi Laippakanta
MMS-plus SS 12,0 x 100/25 zn
10
15
25
48413
Heco Betoniruuvi Laippakanta
MMS-plus SS 12,0 x 120/45 zn
10
15
25
48415
Heco Betoniruuvi Laippakanta
MMS-plus SS 12,0 x 140/65 zn
10
15
25
48461
Heco Betoniruuvi Laippakanta
MMS-plus SS 12,0 x 160/85 zn
10
15
25
48417
Heco Betoniruuvi Laippakanta
MMS-plus SS 16,0 x 130/30 zn
14
21
10
48419
Heco Betoniruuvi Laippakanta
MMS-plus SS 16,0 x 140/40 zn
14
21
10
48421
Heco Betoniruuvi Laippakanta
MMS-plus SS 16,0 x 160/55 zn
14
21
10
38
Tuotekoodi
Heco Betoniruuvi
MMS-SS Zn
Heco Betoniruuvi
MMS-F Zn
Heco Betoniruuvi
MMS-T ZnNi
Nimike
Porareikä
Ø mm
Avainkoko
Pakkaus
kpl
38129
Heco Betoniruuvi Laippakanta
MMS-SS 6,0 x 50 zn
5
AV8
100
40838
Heco Betoniruuvi Laippakanta
MMS-SS 7,5 x 30 zn
6
AV10
100
38132
Heco Betoniruuvi Laippakanta
MMS-SS 7,5 x 50 zn
6
AV10
50
42614
Heco Betoniruuvi Laippakanta
MMS-SS 7,5 x 60/5 zn
6
AV10
50
47937
Heco Betoniruuvi Laippakanta
MMS-SS 7,5 x 80 zn
6
AV10
50
47939
Heco Betoniruuvi Laippakanta
MMS-SS 7,5 x 100 zn
6
AV10
50
41190
Heco Betoniruuvi Laippakanta
MMS-SS 10 x 80 Zn
8
AV13
25
37134
Heco Betoniruuvi Uppokanta
MMS-F 5,0 x 40 zn
4
TX25
200
22599
Heco Betoniruuvi Uppokanta
MMS-F 5,0 x 60 zn
4
TX25
200
47555
Heco Betoniruuvi Uppokanta
MMS-F 5,0 x 80 zn
4
TX25
200
37135
Heco Betoniruuvi Uppokanta
MMS-F 6,0 x 50 zn
5
TX30
100
37136
Heco Betoniruuvi Uppokanta
MMS-F 6,0 x 60 zn
5
TX30
100
37137
Heco Betoniruuvi Uppokanta
MMS-F 6,0 x 80 zn
5
TX30
50
37138
Heco Betoniruuvi Uppokanta
MMS-F 6,0 x 100 zn
5
TX30
50
42590
Heco Betoniruuvi Uppokanta
MMS-F 7,5 x 60/5 zn
6
TX40
100
44777
Heco Betoniruuvi Uppokanta
MMS-F 7,5 x 80/25 zn
6
TX40
50
42594
Heco Betoniruuvi Uppokanta
MMS-F 7,5 x 100/45 zn
6
TX40
50
42596
Heco Betoniruuvi Uppokanta
MMS-F 7,5 x 120/65 zn
6
TX40
50
42598
Heco Betoniruuvi Uppokanta
MMS-F 7,5 x 140/85 zn
6
TX40
50
42600
Heco Betoniruuvi Uppokanta
MMS-F 7,5 x 160/105 zn
6
TX40
50
47483
Heco Betoniruuvi THERM
Uppokanta 7,5 x 250 ZnNi
6
TX40
200
47498
Heco Betoniruuvi THERM
Uppokanta 7,5 x 300 ZnNi
6
TX40
200
39
Tuotekoodi
Heco Betoniruuvi
MMS-F A5
Heco Betoniruuvi
MMS-P Zn
Heco Betoniruuvi
MMS-P A5
Heco Betoniruuvi
MMS-MS Zn
Heco Betoniruuvi
MMS-I, MMS-ST Zn
Nimike
Porareikä
Ø mm
Avainkoko
Pakkaus
kpl
42973
Heco Betoniruuvi Uppokanta
MMS-F 7,5 x 75/10 A5
6
TX30
50
42975
Heco Betoniruuvi Uppokanta
MMS-F 7,5 x 85/20 A5
6
TX30
50
42977
Heco Betoniruuvi Uppokanta
MMS-F 7,5 x 95/30 A5
6
TX30
50
42979
Heco Betoniruuvi Uppokanta
MMS-F 7,5 x 115/50 A5
6
TX30
50
21685
Heco Betoniruuvi Lieriökanta
MMS-P 5,0 x 30 zn
4
TX20
200
22098
Heco Betoniruuvi Lieriökanta
MMS-P 6,0 x 30 zn
5
TX30
200
37316
Heco Betoniruuvi Lieriökanta
MMS-P 6,0 x 50 zn
5
TX30
100
37129
Heco Betoniruuvi Lieriökanta
MMS-P 6,0 x 60 zn
5
TX30
100
42450
Heco Betoniruuvi Lieriökanta
MMS - P 7,5 x 40/50 A5
6
TX30
50
42981
Heco Betoniruuvi Lieriökanta
MMS - P 7,5 x 75/10 A5
6
TX30
50
42983
Heco Betoniruuvi Lieriökanta
MMS - P 7,5 x 85/20 A5
6
TX30
50
42985
Heco Betoniruuvi Lieriökanta
MMS - P 7,5 x 95/30 A5
6
TX30
50
42987
Heco Betoniruuvi Lieriökanta
MMS - P 7,5 x 115/50 A5
6
TX30
50
21000
Heco Betoniruuvi Lieriökanta
MMS-MS 7,5 x 45 zn
6
TX30
100
36765
Heco Betoniruuvi Lieriökanta
MMS-MS 7,5 x 50 zn
6
TX30
100
42616
Heco Betoniruuvi Lieriökanta
MMS-MS 7,5 x 60/5 zn
6
TX30
50
42814
Heco Betoniruuvi Sisäkierre M8
MMS-I 7,5 x 60/5 zn
6
AV13
50
41342
Heco Betoniruuvi Sisäkierre
M10 MMS-I 10 x 85/20 zn
8
AV13
25
37123
Heco Betoniruuvi Ulkokierre
MMS-ST 6,0 x 60 zn
5
AV8
100
42617
Heco Betoniruuvi Ulkokierre M8
MMS-ST 7,5 x 80/25 zn
6
AV10
50
41334
Heco Betoniruuvi Ulkokierre
M10 MMS-ST 10 x 100/35 zn
8
AV13
25
44774
Heco Betoniruuvi Kaksoiskierre
M8/M10 MMS-I 7,5 x 60/5 zn
6
AV 13
50
40
Heco Silmukkaruuvi
MMS-R Zn
Tuotekoodi
23026
Heco Silmukkaruuvi MMS-R
6,0 x 40 zn
33074
HECO MMS-R Silmukkaruuvin
asennustyökalu
Tuotekoodi
Heco Timber-Connect
MMS-TC
Multi-Monti® -sarjaan kuuluu betoniruuvien lisäksi TimberConnect eli TCkiinnike. Tässä ainutlaatuisessa ankkurissa
yhdistyvät patentoitu Multi-Monti®
betoniruuvi ja puukierre, mikä mahdollistaa puurakennusosien kiinnittämisen betoniin, kiveen tai muurattuun alustaan.
TC-kiinnikkeellä puuelementtien, etenkin
palkkien, kiinnittäminen betoniin on
helppoa ja nopeaa. Betoniruuvin ja puukierteen yhdistelmä kiinnikkeessä mahdollistaa suuremmat vetolujuudet, joka näkyy
erityisesti parempana leikkauskuorman
kestävyytenä. Yksi ankkurikoko sopii
usealle eri puutavaramitalle.
Nimike
Nimike
Porareikä
Ø mm
Avainkoko
5
Pakkaus
kpl
200
1
Porareikä
Ø mm
Avainkoko
Pakkaus
kpl
48308
Heco Betoniruuvi Uppokanta
MMS-TC 7,5 x 100
6
TX30
50
48310
Heco Betoniruuvi Uppokanta
MMS-TC 10 x 130
8
TX45
25
48312
Heco Betoniruuvi Uppokanta
MMS-TC 12 x 160
10
TX50
25
43603
Heco Betoniruuvi MMS-TC
Asennustyökalu T30 x 138
1
43604
Heco Betoniruuvi MMS-TC
Asennustyökalu T40 x 169
1
43605
Heco Betoniruuvi MMS-TC
Asennustyökalu T50 x 260
1
Heco Multi Monti® TC-kiinnikkeen asennus on helppoa. TC-kiinnikeen
asennustyökalussa on mitta-asteikko, jonka avulla asennussyvyys on helposti
säädettävissä. Asennustyökalussa on kuminen rengas, joka asetetaan kiinnitettävän materiaalin paksuuden mukaan, jolloin saadaan varmasti oikea
asennussyvyys.
41
Kuormitukset ja asennustekniset arvot –yhteenveto
(ETA-hyväksynnän mukaan, luokka 1), MMS 7,5 - 16
Ankkurin koko
Hyväksyntä nro. ETA 05/
MMS-7,5
Teräs/Zn
MMS-7,5
A4
MMS-10
Teräs/Zn
MMS-10
A4
MMS-12
Teräs/Zn
MMS-12
A4
MMS-16
Teräs/Zn
0010
0011
0010
0011
0010
0011
0010
Hyväksytty vetokuormitus yksittäisankkurille ilman reunavaikutusta C1
2,0
1,8
3,7
3,7
4,9
4,9
12,1
3,1
2,6
4,9
4,9
6,5
6,5
16,4
3,4
4,5
7,9
9,8
11,3
14,3
24,2
3,4
6,0
7,9
9,8
11,3
16,2
24,2
9,4
10,9
18,7
22,2
35,0
45,9
107,1
6
6
8
8
10
10
14
≥
65
75
75
90
85
100
130
Upotussyvyys mm, minimi (hnom) ≥
55
65
65
75
75
90
115
Tehokas ankkurointisyvyys mm (Hef)
40
40
47,5
47,5
54,5
54,5
87,5
Ankkureiden keskenäinen minimi
etäisyys mm (Smin)
40
40
50
50
60
60
100
Reunaetäisyys mm , minimi (Cmin)
40
40
50
50
60
60
100
Betonirakenteen minimipaksuus mm
100
105
115
130
125
140
180
Liitettävän kappaleen reikä mm
9
9
12
12
14
14
18
Suurin suositeltava kiristysmomentti
Nm (ohjeistava tieto)
20
20
40
40
55
55
110
Halkeileva betoni C20/25
kN
Halkeilematon betoni C20/25 kN
Hyväksytty leikkauskuorma
Halkeileva betoni C20/25*
kN
Halkeilematon betoni C20/25* kN
Hyväksytty taivutusmomentti Nm
Porakoko mm
Poraussyvyys mm, (h1)
1) Veto- ja leikkauskuormitukset ilman reunavaikutuksia, jolloin vetokuormituksessa C = min. 1,5 x Hef ja S =
min 3 x Hef. Leikkauskuormituksessa C = min. 10 x Hef (Hef = tehokas ankkurointisyvyys).
* Betonilujuuden kasvaessa kasvavat myös vetokuormitusarvot.
42
YLEISRUUVI KIRISTYSEFEKTILLÄ
HECO-UNIX® yleisruuvissa on täyskierre muuttuvalla
jaolla, joka tihenee leikkuukärjestä kantaa kohti. Tämä
kierteytys aikaansaa ns. kiristysefektin, joka kiristää kiinnitettävät komponentit ruuvattaessa yhteen. Kiristysefektin vuoksi kiinnitettäviä komponentteja ei tarvitse
kiristää etukäteen toisiinsa liimapuristimien avulla, vaan
HECO-UNIX® yleisruuvi tekee kiristyksen itse. Tämä
mahdollistaa huomattavasti nopeamman kiinnitysajan.
HECO-UNIX® yleisruuvin täyskierteen ansiosta komponentit kiinnittyvät toisiinsa eivätkä ne lähde kiinnitettäessä liikkumaan erilleen toisistaan, kuten usein tapahtuu osakierteistä ruuvia käytettäessä.
Kaiken lisäksi kiinnitettävät materiaalit kiristyvät toisiinsa
jo ennen kuin ruuvin kanta osuu kiinnitettävään materiaaliin. Näin ollen ruuvin kannan upotuksesta tulee siisti,
kun sitä ei tarvitse upottaa niin syvälle kuin tavallisellaruuvilla
Patentoitu kombiruuvikanta
heloituksiin ja puu/levykiinnityksiin
Patentoitu täyskierteinen
HECO-UNIX® yleisruuvi
HECO-UNIX® yleisruuvin täyskierteen
hyödyt



Varma ja siisti kiinnitys heloituksissa
ja kalusteasennuksissa

muuttuvalla kierrejaolla
Uuden senkkauskannan ansiosta
huoliteltu työstöjälki puukiinnityksistä
1. Kiinnitettävien levyjen
välinen rako on selvästi
nähtävissä
Kiristysefekti, joka aikaansaadaan

Täyskierre muuttuvalla jaotuksella
leikkaa kiinnitettävään materiaaliin
vain yhden kierteen
2. Kapeneva kierrejako
alkaa kiristämään
komponentteja toisiinsa
veille Yksi yleisruuvi moneen käyttöön

3. Tässä vaiheessa komponentit ovat jo kiristyneet
yhteen
43
Ei enää tarvetta osakierteisille ruu-
Kierrepito huomattavasti suurempi
kuin perinteisellä uppokannalla, jossa
kanta on kantavana voimana
4. Ruuvinkannan upotus
viimeistelee siistin
lopputuloksen
Tuotekoodi
Heco Unix ® Plus
Täyskierteiset
yleisruuvit
Nimike
Ruuvauskärki
Pakkaus
kpl
45139
Heco-Unix-plus Yleisruuvi 3,5 x 20
PZ2
1000
45141
Heco-Unix-plus Yleisruuvi 3,5 x 25
PZ2
1000
45143
Heco-Unix-plus Yleisruuvi 3,5 x 30
PZ2
1000
45145
Heco-Unix-plus Yleisruuvi 3,5 x 35
PZ2
1000
45147
Heco-Unix-plus Yleisruuvi 3,5 x 40
PZ2
500
45273
Heco-Unix-plus Yleisruuvi 3,5 x 50
PZ2
500
45149
Heco-Unix-plus Yleisruuvi 4,0 x 25
PZ2
1000
45151
Heco-Unix-plus Yleisruuvi 4,0 x 30
PZ2
1000
45153
Heco-Unix-plus Yleisruuvi 4,0 x 35
PZ2
500
45155
Heco-Unix-plus Yleisruuvi 4,0 x 40
PZ2
500
45157
Heco-Unix-plus Yleisruuvi 4,0 x 45
PZ2
500
45159
Heco-Unix-plus Yleisruuvi 4,0 x 50
PZ2
500
45161
Heco-Unix-plus Yleisruuvi 4,0 x 60
PZ2
200
45163
Heco-Unix-plus Yleisruuvi 4,5 x 25
PZ2
500
45165
Heco-Unix-plus Yleisruuvi 4,5 x 30
PZ2
500
45167
Heco-Unix-plus Yleisruuvi 4,5 x 35
PZ2
500
45169
Heco-Unix-plus Yleisruuvi 4,5 x 40
PZ2
500
45171
Heco-Unix-plus Yleisruuvi 4,5 x 45
PZ2
500
45173
Heco-Unix-plus Yleisruuvi 4,5 x 50
PZ2
200
45175
Heco-Unix-plus Yleisruuvi 4,5 x 60
PZ2
200
Patentoitu senkkikanta on helppo
upottaa puuhun. Sopii myös
metallikiinnityksiin.
44
”Plus”-kärki koville materiaaleille. Ei
painamisen tarvetta; lähtee
kiertymään välittömästi.
Tuotekoodi
Heco Unix ® Top
Täyskierteiset
yleisruuvit
Nimike
Pakkaus
kpl
45103
Heco-Unix-top Yleisruuvi 5,0 x 40
TX25
500
45105
Heco-Unix-top Yleisruuvi 5,0 x 45
TX25
200
45107
Heco-Unix-top Yleisruuvi 5,0 x 50
TX25
200
45109
Heco-Unix-top Yleisruuvi 5,0 x 60
TX25
200
45111
Heco-Unix-top Yleisruuvi 5,0 x 70
TX25
200
45113
Heco-Unix-top Yleisruuvi 5,0 x 80
TX25
200
45115
Heco-Unix-top Yleisruuvi 5,0 x 90
TX25
200
48806
Heco-Unix-top Yleisruuvi 5,0 x 100
TX25
200
45119
Heco-Unix-top Yleisruuvi 5,0 x 120
TX25
100
45121
Heco-Unix-top Yleisruuvi 6,0 x 50
TX30
200
45123
Heco-Unix-top Yleisruuvi 6,0 x 60
TX30
200
45125
Heco-Unix-top Yleisruuvi 6,0 x 70
TX30
200
45127
Heco-Unix-top Yleisruuvi 6,0 x 80
TX30
100
45129
Heco-Unix-top Yleisruuvi 6,0 x 90
TX30
100
45131
Heco-Unix-top Yleisruuvi 6,0 x 100
TX30
100
45133
Heco-Unix-top Yleisruuvi 6,0 x 120
TX30
100
45135
Heco-Unix-top Yleisruuvi 6,0 x 140
TX30
100
45137
Heco-Unix-top Yleisruuvi 6,0 x 160
TX30
100
Ruuvauskärki
Pakkaus
kpl
Heco Unix ® Top
Täyskierteiset
terassiruuvit A2
Ruuvauskärki
Tuotekoodi
Nimike
45427
Heco-Unix-top Terassiruuvi 5,0 x 40 A2
TX20
200
45429
Heco-Unix-top Terassiruuvi 5,0 x 50 A2
TX20
200
45431
Heco-Unix-top Terassiruuvi 5,0 x 60 A2
TX20
200
45433
Heco-Unix-top Terassiruuvi 5,0 x 70 A2
TX20
200
45435
Heco-Unix-top Terassiruuvi 5,0 x 80 A2
TX20
200
”Top”-kärki pehmeille
materiaaleille. Estää
kiinnitettävän materiaalin halkeamisen.
Patentoitu senkkikanta
on helppo upottaa
puuhun.
45
Tuotekoodi
Heco Topix ®
yleisruuvit
Nimike
Ruuvauskärki
Pakkaus
kpl
48080
Heco-Topix Yleisruuvi 8 x 80
TX40
100
48083
Heco-Topix Yleisruuvi 8 x 90
TX40
100
48085
Heco-Topix Yleisruuvi 8 x 100
TX40
100
48087
Heco-Topix Yleisruuvi 8 x120
TX40
100
48089
Heco-Topix Yleisruuvi 8 x 140
TX40
100
48091
Heco-Topix Yleisruuvi 8 x 160
TX40
100
48093
Heco-Topix Yleisruuvi 8 x 180
TX40
100
48095
Heco-Topix Yleisruuvi 8 x 200
TX40
100
48098
Heco-Topix Yleisruuvi 8 x 220
TX40
50
48100
Heco-Topix Yleisruuvi 8 x 240
TX40
50
48102
Heco-Topix Yleisruuvi 8 x 260
TX40
50
48104
Heco-Topix Yleisruuvi 8 x 280
TX40
50
48106
Heco-Topix Yleisruuvi 8 x 300
TX40
50
48108
Heco-Topix Yleisruuvi 8 x 320
TX40
50
48110
Heco-Topix Yleisruuvi 8 x 340
TX40
50
48112
Heco-Topix Yleisruuvi 8 x 360
TX40
50
48114
Heco-Topix Yleisruuvi 8 x 380
TX40
50
48116
Heco-Topix Yleisruuvi 8 x 400
TX40
50
48118
Heco-Topix Yleisruuvi 8 x 420
TX40
50
48120
Heco-Topix Yleisruuvi 8 x 460
TX40
50
48122
Heco-Topix Yleisruuvi 8 x 500
TX40
50
Heco Topix 8mm yleisruuvit
valikoimassa alkuvuodesta 2016.
Osa tuotteista toimitusmyyntinä.
46
Tuotekoodi
Nimike
Ruuvauskärki
Pakkaus
kpl
48290
Heco-Topix-CC 8,5 x 100
TX40
100
48292
Heco-Topix-CC 8,5 x 150
TX40
100
48294
Heco-Topix-CC 8,5 x 190
TX40
100
48296
Heco-Topix-CC 8,5 x 215
TX40
50
48302
Heco-Topix-CC 8,5 x 300
TX40
50
48304
Heco-Topix-CC 8,5 x 350
TX40
50
48306
Heco-Topix-CC 8,5 x 400
TX40
50
Puuosien kiinnitykset, orret, kannatinpalkit, jatko– ja
tukiliitokset sekä vahvistukset
Tuotekoodi
Nimike
Ruuvauskärki
Pakkaus
kpl
46889
Heco-Topix Laippakanta 8,0 x 50 A2
TX40
50
46849
Heco-Topix Laippakanta 8,0 x 100 A2
TX40
50
46892
Heco-Topix Laippakanta 8,0 x 160 A2
TX40
50
46894
Heco-Topix Laippakanta 8,0 x 200 A2
TX40
50
Ruostumaton laippakantainen kansiruuvi, torx40 kannalla.
50mm ja 100mm täyskierteisiä, 160mm ja 200mm osakierteisiä
47
Kipsilevyruuvit
Tuotekoodi
Nimike
Kierre
Ruuvauskärki
Pakkaus kpl
054159
Kipsilevyruuvi 3,5 x 25
tiuha
PH2
1000
60002B
Kipsilevyruuvi 3,5 x 35
tiuha
PH2
1000
60005B
Kipsilevyruuvi 3,5 x 45
tiuha
PH2
1000
60006B
Kipsilevyruuvi 3,5 x 57
tiuha
PH2
1000
60007B
Kipsilevyruuvi 4,2 x 65
tiuha
PH2
500
60008B
Kipsilevyruuvi 4,2 x 75
tiuha
PH2
500
60019B
Kipsilevyruuvi 3,8 x 32
harva
PH2
1000
60021B
Kipsilevyruuvi 3,8 x 41
harva
PH2
1000
60023B
Kipsilevyruuvi 3,8 x 51
harva
PH2
1000
60036B
Kipsilevyruuvi 3,9 x 57
harva
PH2
1000
60024B
Kipsilevyruuvi 4,2 x 65
harva
PH2
500
60025B
Kipsilevyruuvi 4,2 x 75
harva
PH2
500
60015B
Kipsilevyruuvi 3,9 x 25
EK-tiuha
PH2
1000
60040B
Kipsilevyruuvi 3,9 x 35
EK-tiuha
PH2
1000
60016B
Kipsilevyruuvi 3,9 x 41
EK-tiuha
PH2
1000
60035B
Kipsilevyruuvi 3,8 x 45
EK-tiuha
PH2
1000
60017B
Kipsilevyruuvi 3,9 x 32
EK-harva
PH2
1000
60018B
Kipsilevyruuvi 4,2 x 45
EK-harva
PH2
1000
60009B
Kipsilevyruuvi 3,5 x 25
porakärki
PH2
1000
60010B
Kipsilevyruuvi 3,5 x 35
porakärki
PH2
1000
60011B
Kipsilevyruuvi 3,5 x 45
porakärki
PH2
1000
60012B
Kipsilevyruuvi 3,5 x 55
porakärki
PH2
1000
60013B
Kipsilevyruuvi 3,5 x 65
porakärki
PH2
500
60014B
Kipsilevyruuvi 3,5 x 75
porakärki
PH2
500
48
Tuotekoodi
Nauharuuvit
Kipsilevyruuvit
Tuulensuojakipsilevyruuvi,
lastulevyruuvi, terassiruuvi
Kevytbetoniruuvit
Nimike
Kierre
Materiaali
Pakkaus
kpl
010136
Nauharuuvi SPIT CS 3,5 x 25mm
tiuha
fos
1000
151605
Nauharuuvi SPIT 3,5 x 40mm
tiuha
zn
1000
151600
Nauharuuvi SPIT 3,9 x 32mm
harva
zn
1000
151601
Nauharuuvi SPIT 3,9 x 40mm
harva
zn
1000
151602
Nauharuuvi SPIT 3,9 x 45mm
harva
zn
1000
151613
Nauharuuvi SPIT 3,9 x 32mm
Hi-lo
zn
1000
151614
Nauharuuvi SPIT 3,9 x 40mm
Hi-lo
zn
1000
151615
Nauharuuvi SPIT 3,9 x 55mm
Hi-lo
zn
1000
152626
Nauharuuvi SPIT 3,9 x 25mm
EK-tiuha
fos
1000
152627
Nauharuuvi SPIT 3,9 x 40mm
EK-tiuha
fos
1000
151618
Nauharuuvi SPIT 3,9 x 32mm
EK-harva
zn
1000
151619
Nauharuuvi SPIT 4,2 x 32mm
EK-Hi-lo
zn
1000
151620
Nauharuuvi SPIT 4,2 x 40mm
EK-Hi-lo
zn
1000
151608
Nauharuuvi SPIT 3,5 x 25mm
porakärki
zn
1000
151609
Nauharuuvi SPIT 3,5 x 40mm
porakärki
zn
1000
151621
Nauharuuvi SPIT 32mm,
tuulensuojakipsilevyruuvi
Hi-lo
zn
1000
151622
Nauharuuvi SPIT 35mm,
lastulevyruuvi, senkkikanta
harva
zn
1000
151623
Nauharuuvi SPIT 42mm,
lastulevyruuvi, senkkikanta
harva
zn
1000
151624
Nauharuuvi SPIT 55mm,
lastulevyruuvi, senkkikanta
harva
zn
1000
137987
Nauharuuvi SPIT 55mm,
terassiruuvi, cutter
A4
1000
Tuotekoodi
Nimike
Pakkaus kpl
105301
Kevytbetoniruuvi uppokanta 8 x 65/5
100
105303
Kevytbetoniruuvi uppokanta 8 x 90/30
100
105305
Kevytbetoniruuvi uppokanta 8 x 110/50
100
105307
Kevytbetoniruuvi uppokanta 8 x 130/70
50
49
Hobau-ruuvit
Terassiruuvi pinnoitettu
Terassiruuvi A4
Tuotekoodi
Nimike
Kierre
Materiaali
Pakkaus
kpl
44103
Heco Hobau 4,0 x 35
tx25
harva
kp
500
23730
Heco Hobau 4,5 x 45
tx25
harva
kp
500
23732
Heco Hobau 4,5 x 60
tx25
harva
kp
200
61020C
Hobau 4,2 x 25
harva
kp
1000
61021C
Hobau 4,2 x 35
harva
kp
1000
61022C
Hobau 4,2 x 45
harva
kp
1000
61023C
Hobau 4,2 x 55
harva
kp
500
61024C
Hobau 4,2 x 65
harva
kp
500
61025C
Hobau 4,2 x 75
harva
kp
500
61026C
Hobau 4,8 x 95
harva
kp
500
61004C
Hobau 4,2 x 25
Hi-lo
kp
1000
61005C
Hobau 4,2 x 35
Hi-lo
kp
1000
61006C
Hobau 4,2 x 45
Hi-lo
kp
1000
61007C
Hobau 4,2 x 55
Hi-lo
kp
1000
61008C
Hobau 4,2 x 65
Hi-lo
kp
500
Ruuvauskärki
Pakkaus
kpl
Tuotekoodi
Nimike
6274235R
Terassiruuvi 4,2 x 35 ruskea, SKT-pinnoitettu
TX25
200
6274245R
Terassiruuvi 4,2 x 45 ruskea, SKT-pinnoitettu
TX25
200
6274255R
Terassiruuvi 4,2 x 55 ruskea, SKT-pinnoitettu
TX25
200
6274875R
Terassiruuvi 4,2 x 75 ruskea, SKT-pinnoitettu
TX25
100
6274890R
Terassiruuvi 4,2 x 90 ruskea, SKT-pinnoitettu
TX25
100
6274235B
Terassiruuvi 4,2 x 35 vihreä, SKT-pinnoitettu
TX25
200
6274245C
Terassiruuvi 4,2 x 45 vihreä, SKT-pinnoitettu
TX25
200
6274255C
Terassiruuvi 4,2 x 55 vihreä, SKT-pinnoitettu
TX25
200
6274875C
Terassiruuvi 4,2 x 75 vihreä, SKT-pinnoitettu
TX25
100
6274890C
Terassiruuvi 4,2 x 90 vihreä, SKT-pinnoitettu
TX25
100
91424423520 SP Terassiruuvi 4,2 x 35 A4
TX20
250
91424424222 SP Terassiruuvi 4,2 x 42 A4
TX20
250
91424425630 SP Terassiruuvi 4,2 x 56 A4
TX20
250
91424487540 SP Terassiruuvi 4,8 x 75 A4
TX20
250
50
Ohutlevyruuvit KFR
Nimike
Väri
Kärki
Pakkaus
kpl
60201C
Ohutlevyruuvi KFR 4,2 x 13
ZN
piikki
1000
60202C
Ohutlevyruuvi KFR 4,2 x 16
ZN
piikki
1000
60203C
Ohutlevyruuvi KFR 4,2 x 19
ZN
piikki
1000
60204C
Ohutlevyruuvi KFR 4,2 x 25
ZN
piikki
1000
60205C
Ohutlevyruuvi KFR 4,2 x 32
ZN
piikki
1000
60206C
Ohutlevyruuvi KFR 4,2 x 38
ZN
piikki
500
60207C
Ohutlevyruuvi KFR 4,2 x 45
ZN
piikki
500
60208C
Ohutlevyruuvi KFR 4,2 x 50
ZN
piikki
500
60209C
Ohutlevyruuvi KFR 4,2 x 55
ZN
piikki
250
60210C
Ohutlevyruuvi KFR 4,2 x 65
ZN
piikki
250
60211C
Ohutlevyruuvi KFR 4,2 x 75
ZN
piikki
250
60212C
Ohutlevyruuvi KFR 4,2 x 85
ZN
piikki
250
60244C
Ohutlevyruuvi KFR 4,2 x 13
valkoinen
piikki
1000
60245C
Ohutlevyruuvi KFR 4,2 x 16
valkoinen
piikki
1000
60246C
Ohutlevyruuvi KFR 4,2 x 19
valkoinen
piikki
1000
60247C
Ohutlevyruuvi KFR 4,2 x 25
valkoinen
piikki
1000
60248C
Ohutlevyruuvi KFR 4,2 x 32
valkoinen
piikki
1000
60254C
Ohutlevyruuvi KFR 4,2 x 38
valkoinen
piikki
500
60249C
Ohutlevyruuvi KFR 4,2 x 45
valkoinen
piikki
500
60240C
Ohutlevyruuvi KFR 4,2 x 13
RST
piikki
1000
612555C
Ohutlevyruuvi KFR 4,2 x 16
RST
piikki
1000
60241C
Ohutlevyruuvi KFR 4,2 x 19
RST
piikki
1000
60242C
Ohutlevyruuvi KFR 4,2 x 25
RST
piikki
1000
60261C
Ohutlevyruuvi KFR 4,2 x 32
RST
piikki
1000
60243C
Ohutlevyruuvi KFR 4,2 x 38
RST
piikki
1000
62008C
Ohutlevyruuvi KFR 4,2 x 45
RST
piikki
1000
60213C
Ohutlevyruuvi KFR 4,2 x 13
ZN
porakärki
1000
60214C
Ohutlevyruuvi KFR 4,2 x 16
ZN
porakärki
1000
60215C
Ohutlevyruuvi KFR 4,2 x 19
ZN
porakärki
1000
60216C
Ohutlevyruuvi KFR 4,2 x 25
ZN
porakärki
1000
60217C
Ohutlevyruuvi KFR 4,2 x 32
ZN
porakärki
1000
60218C
Ohutlevyruuvi KFR 4,2 x 38
ZN
porakärki
1000
60251C
Ohutlevyruuvi KFR 4,2 x 45
ZN
porakärki
1000
60219C
Ohutlevyruuvi KFR 4,2 x 50
ZN
porakärki
1000
Tuotekoodi
51
Poraruuvit
Pias poraruuvi, Flygel
Pias poraruuvi, uppokanta
Pias poraruuvi, kuusiokanta
Pias julkisivuruuvi
Tuotekoodi
Nimike
Materiaali
Pakkaus
kpl
02154832990500
Pias Flygel poraruuvi 4,8 x 32
ZN
500
02154838990250
Pias Flygel poraruuvi 4,8 x 38
ZN
250
02154850990250
Pias Flygel poraruuvi 4,8 x 50
ZN
250
02154870990100
Pias Flygel poraruuvi 4,8 x 70
ZN
100
021915538990250
Pias Flygel poraruuvi 5,5 x 38
Ruspert
250
021915550990250
Pias Flygel poraruuvi 5,5 x 50
Ruspert
250
0219155651990250
Pias Flygel poraruuvi 5,5 x 65
Ruspert
250
021916350990250
Pias Flygel poraruuvi 6,3 x 50
Ruspert
250
021916365990250
Pias Flygel poraruuvi 6,3 x 65
Ruspert
200
021916385990100
Pias Flygel poraruuvi 6,3 x 85
Ruspert
100
0219163110990100
Pias Flygel poraruuvi 6,3 x 110
Ruspert
100
02124225990500
Pias poraruuvi IP uppokanta 4,2 x 25
ZN
500
02124232990500
Pias poraruuvi IP uppokanta 4,2 x 32
ZN
500
02124238990500
Pias poraruuvi IP uppokanta 4,2 x 38
ZN
500
02124825990500
Pias poraruuvi IP uppokanta 4,8 x 25
ZN
500
02124832990500
Pias poraruuvi IP uppokanta 4,8 x 32
ZN
500
02124838990250
Pias poraruuvi IP uppokanta 4,8 x 38
ZN
250
02124850990250
Pias poraruuvi IP uppokanta 4,8 x 50
ZN
250
62144816990500
Pias kuusiokanta poraruuvi 4,8 x 16
Ruspert
500
62144819990500
Pias kuusiokanta poraruuvi 4,8 x 19
Ruspert
500
62144825990500
Pias kuusiokanta poraruuvi 4,8 x 25
Ruspert
500
62144832990500
Pias kuusiokanta poraruuvi 4,8 x 32
Ruspert
500
62144838990250
Pias kuusiokanta poraruuvi 4,8 x 38
Ruspert
250
62144850990250
Pias kuusiokanta poraruuvi 4,8 x 50
Ruspert
250
62144865990250
Pias kuusiokanta poraruuvi 4,8 x 65
Ruspert
250
62145519990500
Pias kuusiokanta poraruuvi 5,5 x 19
Ruspert
500
62145525990250
Pias kuusiokanta poraruuvi 5,5 x 25
Ruspert
250
62145532990250
Pias kuusiokanta poraruuvi 5,5 x 32
Ruspert
250
62146319990250
Pias kuusiokanta poraruuvi 6,3 x 19
Ruspert
250
62146325990250
Pias kuusiokanta poraruuvi 6,3 x 25
Ruspert
250
62146338990250
Pias kuusiokanta poraruuvi 6,3 x 38
Ruspert
250
604003B
Julkisivuruuvi 4,2 x 32 IP, Kupukanta,
Met.
A2
500
604005B
Julkisivuruuvi 4,8 x 40 Wing,
Kupukanta, Puu.
A2
250
52
Pias poraruuvi, kuusiokanta
Tuotekoodi
A2
72144819990500
Runsas valikoima muita
Pias poraruuveja toimitusmyyntinä.
Elementtiruuvit
Runsas valikoima muita
elementtiruuveja toimitusmyyntinä.
Karmiruuvit
Materiaali
Pakkaus
kpl
Piasta DIN 7504K Poraruuvi 4,8 x 19
A2+Ruspert
500
72144825990500
Piasta DIN 7504K Poraruuvi 4,8 x 25
A2+Ruspert
500
72144832990500
Piasta DIN 7504K Poraruuvi 4,8 x 32
A2+Ruspert
500
72144838990250
Piasta DIN 7504K Poraruuvi 4,8 x 38
A2+Ruspert
250
72145525990250
Piasta DIN 7504K Poraruuvi 5,5 x 25
A2+Ruspert
250
72145532999
Piasta DIN 7504K Poraruuvi 5,5 x 32
A2+Ruspert
250
72145538990250
Piasta DIN 7504K Poraruuvi 5,5 x 38
A2+Ruspert
250
72145550990250
Piasta DIN 7504K Poraruuvi 5,5 x 50
A2+Ruspert
250
72146350990250
Piasta DIN 7504K Poraruuvi 6,3 x 50
A2+Ruspert
250
72146360990250
Piasta DIN 7504K Poraruuvi 6,3 x 60
A2+Ruspert
250
Nimike
Kärki
Pakkaus
kpl
105167
Elementtiruuvi 6,3 x 140, RST prikka
Tex 5
100
105169
Elementtiruuvi 6,3 x 165, RST prikka
Tex 5
100
105166
Elementtiruuvi 6,3 x 190, RST prikka
Tex 5
100
105171
Elementtiruuvi 6,3 x 235, RST prikka
Tex 5
100
102798
Elementtiruuvi 6,3 x 165, RST prikka
Leikkaava
100
105170A
Elementtiruuvi 6,3 x 190, RST prikka
Leikkaava
100
105102
Elementtiruuvi 6,3 x 235, RST prikka
Leikkaava
100
Nimike
Ruuvauskärki
Pakkaus
kpl
Nimike
Tuotekoodi
Tuotekoodi
60802C
Jamo karmiruuvi puuhun 6 x 70
TX25
100
60824C
Jamo karmiruuvi puuhun 6 x 80
TX25
100
60803C
Jamo karmiruuvi puuhun 6 x 90
TX25
100
60804C
Jamo karmiruuvi puuhun 6 x 110
TX25
100
60820C
Jamo karmiruuvi kiveen 6 x 70
TX25
100
60806C
Jamo karmiruuvi kiveen 6 x 90
TX25
100
60822C
Jamo karmiruuvi kiveen 6 x 110
TX25
100
60816C
Jamo karmiruuvi 6 x 70 porakärki
TX25
100
60823C
Jamo karmiruuvi 6 x 90 porakärki
TX25
100
111003
Karmiruuvi Essve Programa 70 OH
100
111014
Karmiruuvi Essve Programa 90 OH
80
53
Tuotekoodi
Asenna ovet ja ikkunat
helposti ja nopeasti
Nimike
Pakkaus kpl
120081
Adjufix karmiholkki 28 mm
100
120096
Adjufix karmiholkki 38 mm
100
120101
Adjufix Ruuvi 6 x 50, T25
100
120102
Adjufix Ruuvi 6 x 65, T25
100
120456
Adjufix betoniruuvi 7,5 x 50 T30
100
120457
Adjufix betoniruuvi 7,5 x 70 T30
100
120458
Adjufix betoniruuvi 7,5 x 125 T30
100
120109
Adjufix nylontulppa + ruuvi 8 x 60 mm T25
100
120111
Adjufix nylontulppa + ruuvi 8 x 80 mm T25
100
120099
Adjufix Leimapaineprikka
100
AM8
Adjufix kuusiokoloväännin 8 x 50
NYS
Adjufix säätöavain räikällä, 10 mm karalla
120005
Adjufix Smart-Pack asennustyökalu
Nimike
Materiaali
Pakkaus
kpl
RST Yleisruuvi
Tuotekoodi
Uppokanta Torx
904725040/24
SP Yleisruuvi 5,0 x 40
A2
100
904725050/30
SP Yleisruuvi 5,0 x 50
A2
100
904725060/35
SP Yleisruuvi 5,0 x 60
A2
100
904725070/40
SP Yleisruuvi 5,0 x 70
A2
100
904725080/50
SP Yleisruuvi 5,0 x 80
A2
100
904725090/60
SP Yleisruuvi 5,0 x 90
A2
100
9047250100/60
SP Yleisruuvi 5,0 x 100
A2
100
904726070/42
SP Yleisruuvi 6,0 x70
A2
100
904726080/48
SP Yleisruuvi 6,0 x 80
A2
100
904726090/54
SP Yleisruuvi 6,0 x 90
A2
100
9047260100/70
SP Yleisruuvi 6,0 x 100
A2
100
9047260120/70
SP Yleisruuvi 6,0 x 120
A2
100
9047260140/70
SP Yleisruuvi 6,0 x 140
A2
100
61795B
SP Yleisruuvi 6,0 x 160
A2
100
9047260180/70
SP Yleisruuvi 6,0 x 180
A2
100
54
Kateruuvit
Tuotekoodi
Nimike
Väri
Pakkaus
kpl
64203
Kateruuvi 4,8 x 25 piikkikärki
RR11
250
64205
Kateruuvi 4,8 x 25 piikkikärki
RR20
250
64207
Kateruuvi 4,8 x 25 piikkikärki
RR21
250
64209
Kateruuvi 4,8 x 25 piikkikärki
RR22
250
64211
Kateruuvi 4,8 x 25 piikkikärki
RR23
250
64223
Kateruuvi 4,8 x 25 piikkikärki
RR29
250
64229
Kateruuvi 4,8 x 25 piikkikärki
RR32
250
64231
Kateruuvi 4,8 x 25 piikkikärki
RR33
250
64245
Kateruuvi 4,8 x 25 piikkikärki
RR750
250
52004825
Kateruuvi 4,8 x 25 piikkikärki
RST
250
62000B
Kateruuvi 4,8 x 25 piikkikärki
ZN
250
64903
Kateruuvi 4,8 x 28 porakärki
RR11
250
62020B
Kateruuvi 4,8 x 28 porakärki
RR20
250
62005B
Kateruuvi 4,8 x 28 porakärki
RR21
250
64909
Kateruuvi 4,8 x 28 porakärki
RR22
250
64911
Kateruuvi 4,8 x 28 porakärki
RR23
250
64913
Kateruuvi 4,8 x 28 porakärki
RR29
250
62022B
Kateruuvi 4,8 x 28 porakärki
RR32
250
62023B
Kateruuvi 4,8 x 28 porakärki
RR33
250
64923
Kateruuvi 4,8 x 28 porakärki
RR750
250
62002B
Kateruuvi 4,8 x 28 porakärki
ZN
250
64508
Kateruuvi 4,8 x 63 piikkikärki
RR23
150
64510
Kateruuvi 4,8 x 63 piikkikärki
RR29
150
64504
Kateruuvi 4,8 x 63 piikkikärki
RR32
150
64506
Kateruuvi 4,8 x 63 piikkikärki
RR33
150
55
Rullanaulat
Konenaulat 34°
Tuotekoodi
Nimike
Pakkaus kpl
4582BS
Rullalipasnaula 50 x 2,5 kzn, kampa, tasakela
7500
4584BS
Rullalipasnaula 60 x 2,5 kzn, kampa, tasakela
7500
4585BS
Rullalipasnaula 64 x 2,5 kzn, kampa, tasakela
7500
Tuotekoodi
Nimike
Pakkaus kpl
4561C
Konenaula K 34-ast. 2,8 x 64 kirkas, sileä
2.500
4562C
Konenaula K 34-ast. 2,8 x 75 kirkas, sileä
2.500
4563C
Konenaula K 34-ast. 3,1 x 90 kirkas, sileä
2.500
4561B
Konenaula K 34-ast. 2,9 x 50 kzn, kampa
2.500
4561E
Konenaula K 34-ast. 2,8 x 64 kzn,kampa
2.500
4561H
Konenaula K 34-ast. 2,8 x 75 kzn, kampa
2.500
4561N
Konenaula K 34-ast. 3,1 x 90 kzn, sileä
2.500
990164
Konenaula K 34-ast. 3,1 x 90 kzn, kampa
2.500
4573BR
Konenaula K 34-ast. 2,9 x 64 RST, kampa
2.500
4576AR
Konenaula K 34-ast. 3,1 x 90 RST, pyöreä
2.500
4576BR
Konenaula K 34-ast. 3,1 x 90 RST, kampa
2.500
220016
OK Korkeapainekaasu 40g / 80ml
12
HH408012
H&H Naulainkaasu 40g / 80ml
12
Tuotekoodi
Nimike
Lankanaulat
Pakkaus
950910B
Lankanaula kirkas 2,0 x 50
10kg
950905B
Lankanaula kirkas 2,5 x 60
10kg
950901B
Lankanaula kirkas 2,8 x 75
10kg
950902B
Lankanaula kirkas 3,4 x 100
10kg
950903B
Lankanaula kirkas 4,2 x 125
10kg
950912B
Lankanaula kzn 2,5 x 50
10kg
950900B
Lankanaula kzn 2,5 x 60
10kg
950904B
Lankanaula kzn 2,8 x 75
10kg
950907B
Lankanaula kzn 3,4 x 100
10kg
950906B
Lankanaula kzn 4,2 x 125
10kg
950937B
Lankanaula kzn 5,1 x 150
10kg
56
SPIT PRO6 Yleistulppa
RaPe Nylontulppa
Tuotekoodi
RaPe Karmitulppa
laajalevitys
RaPe Karmiankkuri
Palo-ovet ja karmiasennukset erityisesti
reikätiileen ja Aco-elementtiin.
Soveltuu erinomaisesti Aco-elementtien
nurkkapulttauksiin.
Ruuvi
mm
Pakkaus
kpl
155884
Spit PRO6, yleistulppa 5 x 25
3,0—4,0
100
565643
Spit PRO6, yleistulppa 6 x 30
4,0—5,0
100
565644
Spit PRO6, yleistulppa 8 x 40
4,5—6,0
100
565645
Spit PRO6, yleistulppa 10 x 50
6,0—8,0
50
67001B
Nylontulppa 5mm
2,5—4,0
100
67002B
Nylontulppa 6mm
3,5—5,0
100
67003B
Nylontulppa 8mm
4,0—6,0
100
67011B
Nylontulppa 8mm x 80L
4,0—6,0
100
67010B
Nylontulppa 10mm
6,0—8,0
50
67005B
Nylontulppa 12mm
8,0—10,0
25
67006B
Nylontulppa 14mm, Power Drive
10,0—12,0
25
Kiinnitys
max mm
Pakkaus
kpl
Tuotekoodi
RaPe Naulatulppa
Nimike
Nimike
41505B
Naulatulppa 6 x 60
30
200
41506B
Naulatulppa 6 x 80
50
100
41508B
Naulatulppa 8 x 80
35
100
41509B
Naulatulppa 8 x 100
55
100
41510B
Naulatulppa 8 x 120
75
100
41511B
Naulatulppa 8 x 140
95
100
41556B
Naulatulppa 6 x 40 RST
15
200
41557B
Naulatulppa 6 x 60 RST
30
200
41559B
Naulatulppa 6 x 80 RST
50
100
41561B
Naulatulppa 8 x 60 RST
15
100
41555B
Naulatulppa 8 x 80 RST
35
100
41560B
Naulatulppa 8 x 100 RST
55
100
41526B
Karmitulppa 10 x 100L, Zn TX40
30
50
41527B
Karmitulppa 10 x 120L, Zn TX 40
50
50
41533B
Karmitulppa 10 x 140L, Zn TX 40
80
50
41536B
Karmitulppa 10 x 160L, Zn TX 40
100
50
60813C
Karmiankkuri MRD 50 10 x 152 L
112
50
60815C
Karmiankkuri MRD 50 10 x 202 L
162
50
57
RaPe Listanaulatulppa
PZ1
HIT Naula-ankkuri
Naula-ankkurin niitti alumiinia ja
naulaosa RST. Asennusreikä Ø 5mm
SPIT UDZ
Alakattoankkuri
Tuotekoodi
Nimike
Kiinnitys
max mm
Pakkaus
kpl
41518B
Listanaulatulppa 5 x 30 kelt.pass.
5
200
41522B
Listanaulatulppa 5 x 30 valkoinen
5
200
41512B
Listanaulatulppa 5 x 30 harmaa
5
200
41561
Listanaulatulppa 5 x 30 t.harmaa
5
200
41570B
Listanaulatulppa 5 x 30 ruskea
5
200
41562
Listanaulatulppa 5 x 30 musta
5
200
41519B
Listanaulatulppa 5 x 40, mess
15
200
41523B
Listanaulatulppa 5 x 40 valkoinen
15
200
41515B
Listanaulatulppa 5 x 40 harmaa
15
200
41560
Listanaulatulppa 5 x 40 t.harmaa
15
200
41529B
Listanaulatulppa 5 x 40 ruskea
15
200
41530B
Listanaulatulppa 5 x 40 musta
15
200
41521B
Listanaulatulppa 5 x 60, mess
30
200
41525B
Listanaulatulppa 5 x 60 valkoinen
30
200
41517B
Listanaulatulppa 5 x 60 harmaa
30
200
4054815C
HIT naula-ankkuri 4,8 x 15
1,5
250
4054820C
HIT naula-ankkuri 4,8 x 20
4
250
4054826C
HIT naula-ankkuri 4,8 x 25
6
250
4054830C
HIT naula-ankkuri 4,8 x 30
8
250
4054835C
HIT naula-ankkuri 4,8 x 35
15
250
4054840C
HIT naula-ankkuri 4,8 x 40
20
250
4054850C
HIT Naula-ankkuri 4,8 x 50
25
250
SPIT UDZ Alakattoankkuri 6,0 x 35
5
200
057228
SPIT UDZ alakattoankkuri erinomaisilla pitoarvoilla. Kattokiinnitykset, metalliprofiilit,
ketjut, putkiasennukset ym. Yksinkertainen, kahden askeleen asennus tekee asennuksesta
erittäin nopeaa: poraus ja lyönti, ja olet valmis! Jopa 1,5 kN vetoarvo. ETA-hyväksytty
halkeilemattomaan ja halkeilleeseen betoniin.
58
RaPe Holkkiankkuri
Tuotekoodi
Kipsilevyankkuri
Spit Driva
Spit Driva Plus TP 12
Spit Driva, Mini
Kiinnitys
max mm
Pakkaus
kpl
41000B
RaPe Holkkiankkuri 6 x 30 Sinkitty
5
200
41001B
RaPe Holkkiankkuri 6 x 40 sinkitty
15
200
41002B
RaPe Holkkiankkuri 6 x 50 Sinkitty
25
200
41003B
RaPe Holkkiankkuri 6 x 60 Sinkitty
35
200
41004B
RaPe Holkkiankkuri 6 x 80 Sinkitty
55
200
41018B
RaPe Holkkiankkuri 6 x 100 Sinkitty
75
200
41005B
RaPe Holkkiankkuri 8 x 70 Sinkitty
40
100
41006B
RaPe Holkkiankkuri 8 x 90 Sinkitty
60
100
41007B
RaPe Holkkiankkuri 8 x 110 Sinkitty
80
100
41008B
RaPe Holkkiankkuri 8 x 130 Sinkitty
100
100
41009B
RaPe Holkkiankkuri 8 x 150 Sinkitty
120
100
41010B
RaPe Holkkiankkuri 8 x 180 Sinkitty
150
100
Pora Ø
mm
Pakkaus
kpl
Tuotekoodi
Messinkiankkuri
Nimike
Nimike
062450
Spit Messinkiankkuri M6
8
100
062460
Spit Messinkiankkuri M8
10
100
565309
Spit Messinkiankkuri M10
12
25
565310
Spit Messinkiankkuri M12
14
10
Ruuvi Ø
mm
Pakkauskoko kpl
Tuotekoodi
Nimike
059360
Spit Driva TP12 kipsilevyankkuri, 35mm,
kupukanta ruuvi
4,5
100
059370
Spit Driva TF5 kipsilevyankkuri, 25mm,
uppokanta ruuvi
4,5
100
061190
Spit Driva Plus TP 12
4,5
100
17502A
Spit Driva Mini kipsilevyankkuri, 26mm,
-
200
0613060
Spit Driva Drill TP12 Kipsilevyankkuri, 30mm,
nylon, ruuvi 3,0 x 25
3
200
Spit Driva Drill
59
SPIT Lyöntiankkurit
Tuotekoodi
Nimike
Pora Ø
mm
Pakkaus
kpl
062040
Lyöntiankkuri SPIT GRIP M 6 x 30
8
100
062050
Lyöntiankkuri SPIT GRIP M 8 x 30
10
100
062060
Lyöntiankkuri SPIT GRIP M 10 x 40
12
100
062070
Lyöntiankkuri SPIT GRIP M 12 x 50
15
50
062080
Lyöntiankkuri SPIT GRIP M 16 x 65
20
20
050789
Lyöntiankkuri SPIT GRIP-L, kaulus M 6 x 30
8
100
050790
Lyöntiankkuri SPIT GRIP-L, kaulus M 8 x 30
10
100
050791
Lyöntiankkuri SPIT GRIP-L, kaulus M10 x 40
12
100
050792
Lyöntiankkuri SPIT GRIP-L, kaulus M12 x 50
15
50
050793
Lyöntiankkuri SPIT GRIP-L, kaulus M16 x 65
20
20
057185
Lyöntiankkuri SPIT GRIP-L, kaulus M16 x 65
100kpl/ämpäri
20
100
062240
Lyöntiankkuri SPIT GRIP A4 M 6 x 30
8
100
062250
Lyöntiankkuri SPIT GRIP A4 M 8 x 30
10
100
062260
Lyöntiankkuri SPIT GRIP A4 M10 x 40
12
50
062270
Lyöntiankkuri SPIT GRIP A4 M12 x 50
15
50
062280
Lyöntiankkuri SPIT GRIP A4 M16 x 65
20
25
050922
Lyöntituurna SPIT GRIP-L, M 6
1
050923
Lyöntituurna SPIT GRIP-L, M 8
1
050924
Lyöntituurna SPIT GRIP-L, M10
1
050925
Lyöntituurna SPIT GRIP-L, M12
1
050926
Lyöntituurna SPIT GRIP-L, M16
1
062090
Lyöntituurna SPIT GRIP A4, M 6
1
062100
Lyöntituurna SPIT GRIP A4, M 8
1
062110
Lyöntituurna SPIT GRIP A4, M10
1
062120
Lyöntituurna SPIT GRIP A4, M12
1
062130
Lyöntituurna SPIT GRIP A4, M16
1
SPIT GRIP LYÖNTIANKKURIT Kiinnitykset betoniin ja kiveen. Teräsrakenteiden,
koneiden, laitteiden, putkien, hyllyjen, pilareiden kiinnittämiseen sekä alakattotöihin ym.
Grip ja Grip L –lyöntiankkurit ovat laadukkaita eurooppalaisia tuotteita. Ulkopuoliset
urat takaavat hyvän kiinnittymisen betoniin tai kiveen ja asennettaessa tarvitaan 20%
pienempi vasarointivoimakkuus. Ohennetun runko-osansa ansiosta ankkuri on vaivaton
asentaa. Oikein asennettuna ankkurissa on nähtävissä leimamerkintä. Ankkuri on turvallinen käyttää ja sen myyntipakkauksessa on selkeät asennusohjeet. Saatavana sähkösinkittynä ja haponkestävänä (A4).
60
Tuotekoodi Nimike



Pakkaus
kpl
Kiila-ankkuri SPIT FIX3 6 x 45/5 zn
6
5
100
050520
Kiila-ankkuri SPIT FIX3 6 x 55/15 zn
6
15
100
050530
Kiila-ankkuri SPIT FIX3 6 x 85/45 zn
6
45
100
057450
Kiila-ankkuri SPIT FIX3 8 x 55/5 zn
8
5
100
057451
Kiila-ankkuri SPIT FIX3 8 x 70/20 zn
8
20
100
057452
Kiila-ankkuri SPIT FIX3 8 x 90/40 zn
8
40
50
057453
Kiila-ankkuri SPIT FIX3 8 x 100/50 zn
8
50
50
057454
Kiila-ankkuri SPIT FIX3 8 x 115/65 zn
8
65
50
057455
Kiila-ankkuri SPIT FIX3 8 x 130/80 zn
8
80
50
057456
Kiila-ankkuri SPIT FIX3 8 x 160/110 zn
8
110
50
057460
Kiila-ankkuri SPIT FIX3 10 x 65/5 zn
10
5
50
057461
Kiila-ankkuri SPIT FIX3 10 x 75/15 zn
10
15
50
057462
Kiila-ankkuri SPIT FIX3 10 x 85/25 zn
10
25
50
ETA OPTION 7 hyväksytty,
057463
Kiila-ankkuri SPIT FIX3 10 x 95/36 zn
10
36
50
yksi markkinoiden kovimpia
vetoarvoja
057464
Kiila-ankkuri SPIT FIX3 10 x 110/50 zn
10
50
25
057465
Kiila-ankkuri SPIT FIX3 10 x 125/65 zn
10
65
25
rajoite on itse betoni.
057466
Kiila-ankkuri SPIT FIX3 10 x 140/80 zn
10
80
25
20% parempi reunaetäisyysar-
057470
Kiila-ankkuri SPIT FIX3 12 x 80/5 zn
12
5
25
vo FIX II kiila-ankkuriin verrattuna
057471
Kiila-ankkuri SPIT FIX3 12 x 100/25 zn
12
25
25
057472
Kiila-ankkuri SPIT FIX3 12 x 115/40 zn
12
40
25
057474
Kiila-ankkuri SPIT FIX3 12 x 140/65 zn
12
65
25
057475
Kiila-ankkuri SPIT FIX3 12 x 160/85 zn
12
85
25
057476
Kiila-ankkuri SPIT FIX3 12 x 180/105 zn
12
105
25
057477
Kiila-ankkuri SPIT FIX3 12 x 220/145 zn
12
145
20
057478
Kiila-ankkuri SPIT FIX3 12 x 290/215 zn
12
215
10
057480
Kiila-ankkuri SPIT FIX3 16 x 100/5 zn
16
5
20
057481
Kiila-ankkuri SPIT FIX3 16 x 125/30 zn
16
30
20
057482
Kiila-ankkuri SPIT FIX3 16 x 150/55 zn
16
55
10
057483
Kiila-ankkuri SPIT FIX3 16 x 170/75 zn
16
75
10
057484
Kiila-ankkuri SPIT FIX3 16 x 185/90 zn
16
90
10
057485
Kiila-ankkuri SPIT FIX3 16 x 235/140 zn
16
140
10
057486
Kiila-ankkuri SPIT FIX3 16 x 300/205 zn
16
205
10
057490
Kiila-ankkuri SPIT FIX3 20 x 125/10 zn
20
10
10
057491
Kiila-ankkuri SPIT FIX3 20 x 165/50 zn
20
50
10
057492
Kiila-ankkuri SPIT FIX3 20 x 220/105 zn
20
105
10
Monipuolinen kiila-ankkuri
pilareiden, palkkien, kannakkeiden ja levyjen betonikiinnityksiin

Kiinnitys
max mm
050510
Kiila-ankkurit Zn

Porareikä
Ø mm
30% enemmän tehoa - ainoa
Selkeät kaulus- ja kantamerkit
auttavat asennuksessa ja jälkitarkastuksissa

Eurooppalaista tuotantoa

Laaja valikoima kokoja

Pakkauksesta löytyvä referenssiopas avustaa kiinnityksissä ja DOP dokumenttien
latauksessa
61
Tuotekoodi Nimike
Kiila-ankkurit Kzn
Kiinnitys
max mm
Pakkaus
kpl
80308010
Kiila-ankkuri KALM Kzn 8 x 75/10
8
10
50
80308045
Kiila-ankkuri KALM Kzn 8 x 110/45
8
45
50
80310000
Kiila-ankkuri KALM Kzn 10 X 60/10
10
10
50
80310020
Kiila-ankkuri KALM Kzn 10 x 90/20
10
20
25
80310045
Kiila-ankkuri KALM Kzn 10 x 115/45
10
45
25
80312005
Kiila-ankkuri KALM Kzn 12 x 75/5
12
5
25
80312015
Kiila-ankkuri KALM Kzn 12 x 110/15
12
15
25
80312050
Kiila-ankkuri KALM Kzn 12 x 145/50
12
50
25
80316015
Kiila-ankkuri KALM Kzn 16 x 115/15
16
15
20
803200035
Kiila-ankkuri KALM Kzn 20 x 180/35
20
35
5
Porareikä
Ø mm
Kiinnitys
max mm
Pakkaus
kpl
Tuotekoodi Nimike
Kiila-ankkurit A4
Porareikä
Ø mm
KDKE850A4
Kiila-ankkuri KALM A4 8 x 50/5
8
5
100
80408005
Kiila-ankkuri KALM A4 8 x 65/5
8
5
100
80408010
Kiila-ankkuri KALM A4 8 x 75/10
8
10
50
80408030
Kiila-ankkuri KALM A4 8 x 95/30
8
30
50
80408055
Kiila-ankkuri KALM A4 8 x 120/55
8
55
50
80410000
Kiila-ankkuri KALM A4 10 x 60/10
10
10
50
80410020
Kiila-ankkuri KALM A4 10 x 90/20
10
20
25
80410045
Kiila-ankkuri KALM A4 10 x 115/45
10
45
25
80410070
Kiila-ankkuri KALM A4 10 x 140/70
10
70
25
80412010
Kiila-ankkuri KALM A4 12 x 95/10
12
10
25
80412020
Kiila-ankkuri KALM A4 12 x 115/20
12
20
25
80416015
Kiila-ankkuri KALM A4 16 x 115/15
16
15
20
80416045
Kiila-ankkuri KALM A4 16 x 160/45
16
45
10
62
Tuotekoodi
KALM KDK-UE
Kiila-ankkurit
Mactie puristusankkuri ja
Mac Angletie runkoankkuri
Nimike
Porareikä
Ø mm
Pakkaus
kpl
42047A
Kiila-ankkuri KDK-UE, 8 x 145 / 210, A2
8
150
42039A
Kiila-ankkuri KDK-UE, 8 x 175 / 240, A2
8
150
42038A
Kiila-ankkuri KDK-UE, 8 x 205 / 270, A2
8
150
KDKUE8280A4
Kiila-ankkuri KDK-UE, 8 x 215 / 280, A2
8
150
42041A
Kiila-ankkuri KDK-UE, 8 x 235 / 300, A2
8
150
KDKUE8210A4
Kiila-ankkuri KDK-UE, 8 x 145 / 210, A4
8
150
KDKUE8270A4
Kiila-ankkuri KDK-UE, 8 x 205 / 270, A4
8
150
KDKUE8300A4
Kiila-ankkuri KDK-UE, 8 x 235 / 300, A4
8
150
81608285
Kiila-ankkuri KDK-UE, 8 x 285 / 350, A4
8
100
840055
RaPe Upotuspora sds+ 30/7,5
1
75028C
Kulmarauta 30 x 30 x 150 x 3,0
50
Tuotekoodi
Nimike
Materiaali
Pakkaus
kpl
MT6200
Mactie puristusankkuri 200mm
A2
250
MT6225
Mactie puristusankkuri 225mm
A2
250
MT6255
Mactie puristusankkuri 255mm
A2
250
TB100
Mactie Momenttiavain
1
FTM6S
Mactie Ankkurin Asennustyökalu,
Sisäkuori
1
FT5HS
Mactie Ankkurin Asennustyökalu,
Ulkokuori
1
MS8290
Mac Angletie ankkuri 290mm
A2
200
MS8325
Mac Angletie ankkuri 325mm
A2
200
63
Eristekiinnikkeet
Palonkestävä
Eristekiinnike
SPIT ISOMET
Eristenaula
betonivaluun
Eristekiinnike
kierrettävä
Porareikä
Ø mm
Kiinnitys
max mm
Pakkaus
kpl
Eristekiinnike 8 x 95, teräsnaulalla
8
60
250
23470-8130
Eristekiinnike 8 x 135, teräsnaulalla
8
100
200
23470-8190
Eristekiinnike 8 x 195, teräsnaulalla
8
160
100
83470-8210
Eristekiinnike 8 x 215, teräsnaulalla
8
180
100
23470-8240
Eristekiinnike 8 x 235, teräsnaulalla
8
210
100
TFIX-8M-275 Eristekiinnike 8 x 275, teräsnaulalla
8
240
100
TFIX-8M-295 Eristekiinnike 8 x 295, teräsnaulalla
8
260
100
Porareikä
Ø mm
Kiinnitys
max mm
Pakkaus
kpl
Tuotekoodi
Nimike
23470-890
Tuotekoodi
Nimike
059730
ISOMET Palonkestävä eristekiinnike
8 x 80/30
8
30
250
059740
ISOMET Palonkestävä eristekiinnike
8 x 110/60
8
60
250
059880
ISOMET Palonkestävä eristekiinnike
8 x 120/70
8
70
250
059750
ISOMET Palonkestävä eristekiinnike
8 x 140/90
8
90
250
059760
ISOMET Palonkestävä eristekiinnike
8 x 170/120
8
120
250
059770
ISOMET Palonkestävä eristekiinnike
8 x 200/150
8
150
250
055291
ISOMET Palonkestävä eristekiinnike
8 x 250/200
8
200
200
055643
ISOMET Palonkestävä eristekiinnike
8 x 300/250
8
250
200
Kiinnitys
max mm
Pakkaus
kpl
Tuotekoodi
Nimike
677023B
Eristenaula 100mm
60
1000
97959B
Eristenaula 125mm
80
700
1290
Eristenaula 150mm
100
500
1295
Eristenaula 175mm
120
420
677040B
Eristenaula 200mm
150
150
13100
Eristenaula 250mm
200
200
Tuotekoodi
Pakkaus
kpl
Nimike
1210
Eristekiinnike kierrettävä 110mm
500
1215
Eristekiinnike kierrettävä 150mm
400
1221
Eristekiinnike kierrettävä 200mm
300
1965
Eristekiinnike kierrettävä Asennustyökalu
64
RaPe Eristerappauskiinnike
Rappausverkot ja
kiinnikkeet
Tuotekoodi
Nimike
Pakkaus
kpl
1246070
RaPe Eristerappaushela 70mm, A2
500
1246100
RaPe Eristerappaushela 100mm, A2
500
1246200
RaPe Eristerappaushela 200mm, A2
500
8140135
RaPe Eristerappauskoukku 4 x 50mm, A2
500
8140140
RaPe Eristerappauskoukku 4 x 70mm A2
500
8140133
RaPe Eristerappauskoukku 4 x 80mm, A2
500
8140132
RaPe Eristerappauskoukku 4 x 100mm, A2
500
8140136
RaPe Eristerappauskoukku 4 x 150mm, A2
500
8140131
RaPe Eristerappauskoukku 4 x 170mm A2
500
970733B
RaPe Eristerappauskoukku 4 x 180mm A2
500
8140148
RaPe Eristerappauskoukku 4 x 210mm, A2
500
8140153
RaPe Eristerappauskoukku 4 x 220mm, A2
500
8140183
RaPe Eristerappauskoukku 4 x 240mm, A2
500
2540E4R
RaPe Eristerappausprikka A2
1000
1200001
RaPe Eristerappaushela, Asennustyökalu
Tuotekoodi
Nimike
Pakkaus
kpl
255001
Rappausverkko 500mm x 25m
1
255002
Rappausverkko 1000mm x 25m
1
255003
Rappausverkko 1500mm x 25m
1
Rappausverkko 1000mm x 25m RST
1
R17101925
147029
Rappausverkkokiinnike RVK 5/8
500
147000
Rappausverkkokiinnike RVK K10/8
500
19,0mm x 19,0mm x 1,05mm
65
Kuorimuurinaula
Tiiliside
kevytbetonirunkoon
Turbofast
Tuotekoodi
Pakkaus
kpl
611154A
Kuorimuurinaula rst 4 x 145
100
1534175
Kuorimuurinaula rst 4 x 175
100
1534200
Kuorimuurinaula rst 4 x 200
100
1534225
Kuorimuurinaula rst 4 x 225
100
1534250
Kuorimuurinaula rst 4 x 250
100
1500000
Kuorimuurinaulan asennustyökalu
100
Tuotekoodi
Nimike
Pakkaus
kpl
5190016B
TurboFast - Kevytbetoninaula 6 x 75, A2
100
5190017B
TurboFast - Kevytbetoninaula 6 x 100, A2
100
519008B
TurboFast - Kevytbetoninaula 6 x 295, A2
100
519002B
TurboFast - Kevytbetoninaula 8 x 75, A2
100
519003B
TurboFast - Kevytbetoninaula 8 x 100, A2
100
519004B
TurboFast - Kevytbetoninaula 8 x 125, A2
100
519005B
TurboFast - Kevytbetoninaula 8 x 135, A2
100
519007A
TurboFast 6,0, Asennustyökalu
100
519006A
TurboFast 8,0, Asennustyökalu
100
Tuotekoodi
Tiiliside betonirunkoon
kiilattava
Nimike
Nimike
Pakkaus
kpl
1644360
Tiiliside kiilattava A2 360mm
250
1644400
Tiiliside kiilattava A2 400mm
250
1644450
Tiiliside kiilattava A2 450mm
250
1644500
Tiiliside kiilattava A2 500mm
250
11007
Tiiliside asennuspora sds 6 x 40
66
1
Liikkeen salliva
Tiiliside betonirunkoon
kiilattava
Liikkeen salliva Tiiliside
puurunkoon ruuvattava
Joma Nro.12
Tiiliside villakulma
Tuotekoodi
Nimike
Pakkaus
kpl
54000A
Tiiliside TSL 15 / 4mm, A2
100
54001A
Tiiliside TSL 17 / 4mm, A2
100
H1430019
Tiiliside TSL 19 / 4mm, A2
100
H1430022
Tiiliside TSL 22 / 4mm, A2
100
H1430023
Tiiliside TSL 23 / 4mm, A2
100
H1430024
Tiiliside TSL 24 / 4mm, A2
100
TSL225
Tiiliside TSL 22 / 5mm, A2
100
TSL245
Tiiliside TSL 24 / 5mm, A2
100
TSL265
Tiiliside TSL 26 / 5mm, A2
100
H142201
Tiiliside TSL / 4mm Asennustyökalu, lyhyt
1
8112001
Tiiliside TSL / 4mm Asennustyökalu, pitkä
1
TSL5AS
Tiiliside TSL / 5mm Asennustyökalu
1
Tuotekoodi
Nimike
Pakkaus
kpl
1244070
Tiiliside liukuk puurunko 4,4 x 70mm A2
100
1244100
Tiiliside liukuk puurunko 4,4 x 100mm A2
100
1244150
Tiiliside liukuk puurunko 4,4 x 150mm A2
100
1244200
Tiiliside liukuk puurunko 4,4 x 200mm A2
100
1244250
Tiiliside liukuk puurunko 4,4 x 250mm A2
100
1244300
Tiiliside liukuk puurunko 4,4 x 300mm A2
100
1200001
Tiiliside Nro.12, Asennustyökalu
Tuotekoodi
540355A
Nimike
Tiiliside MuKu A2 17 X 28 X 2mm
67
1
Pakkaus
kpl
100
Liikkeen salliva
Tiilisanka
Lukitus-/Eristeprikka
Joma Tikasrauta
Tuotekoodi
0334820
Tiilisanka 4x50x80x75x80x50, 60mm kivi A2
500
0344751
Tiilisanka 4x50x100x75x100x50, 60mm kivi A2
500
55003C
Tiilisanka 4x50x150x75x150x50, 60mm kivi A2
500
55010075
Tiilisanka 5x50x100x75x100x50, 60mm kivi A2
500
0334090
Tiilisanka 4x50x80x90x80x50, 75mm kivi A2
500
0334185
Tiilisanka 4x50x100x90x100x50, 75mm kivi A2
500
55004C
Tiilisanka 4x50x150x90x150x50, 75mm kivi A2
500
55010090
Tiilisanka 5x50x100x90x100x50, 75mm kivi A2
500
0334810
Tiilisanka 4x50x80x100x80x50, 85mm kivi A2
500
0334111
Tiilisanka 4x50x100x100x100x50, 85mm kivi A2
500
55002C
Tiilisanka 4x50x150x100x150x50, 85mm kivi A2
500
55080100
Tiilisanka 5x50x80x100x80x50, 85mm kivi A2
500
550100100
Tiilisanka 5x50x100x100x100x50, 85mm kivi A2
500
Tuotekoodi
Nimike
Ylityspalkit ovat toimitustuotteita ja valmistetaan
kuumasinkitystä rakenneteräksestä määrämittaisina tilauksen mukaan. Ylityspalkit voidaan toimittaa
myös polttomaalattuna.
Pakkaus
kpl
3305002
Eristeprikka tiilisiteelle 32 x 40 A2
500
1400000
Tiilisiteen eristealuslevy, nylon 60mm
500
54013C
Eristeprikka 8mm holkkiankkurille, 72mm metalli
100
Tuotekoodi
Bi37rf
Ylityspalkit
Pakkaus
kpl
Nimike
Tuotekoodi
Nimike
Tikasraudoite Bi37rf, 3,7 x 4000mm rst
Nimike
Pakkaus
m
200
Ylityspalkin pituus mm
540343A
Aukonylityspalkki 2 x 85 x 105
700 - 1500 mm
540344A
Aukonylityspalkki 2 x 85 x 120
1600 - 2400 mm
540345A
Aukonylityspalkki 3 x 85 x 150
2500 - 3000mm
540346A
Aukonylityspalkki 2 x 120 x 105
700 - 1500 mm
540347A
Aukonylityspalkki 2 x 120 x 120
1600 - 2400 mm
540348A
Aukonylityspalkki 3 x 120 x 150
2500 - 3000 mm
68
Kulmaraudat
Kulmaraudat RST
Ankkurinaulat ja ruuvit
Tuotekoodi
Nimike
Pakkaus
kpl
400001
Kulmarauta 40 x 40 x 25 x 2
200
75004C
Kulmarauta 50 x 50 x 35 x 2,5
100
75016C
Kulmarauta 60 x 60 x 40 x 2,5
100
75009C
Kulmarauta 60 x 60 x 60 x 2,5
100
75006C
Kulmarauta 70 x 70 x 55 x 2,5 vahv.
100
75012C
Kulmarauta 90 x 90 x 40 x 3,0
100
75011C
Kulmarauta 90 x 90 x 65 x 2,5
100
75003C
Kulmarauta 90 x 90 x 65 x 2,5 vahv.
100
214780
Kulmarauta 90 x 90 x 65 x 1,5 Paslode Powerline
50
214782
Kulmarauta 105 x 105 x 90 x 2,0 Paslode Powerline
25
75007C
Kulmarauta 105 x 105 x 90 x 3,0 vahv.
50
71317
Kulmarauta 120 x 120 x 90 x 3,0 vahv.
25
71318
Kulmarauta 140 x 140 x 90 x 3,0 vahv.
25
75028C
Kulmarauta 30 x 30 x 150 x 3,0
50
75005C
Kulmarauta 160 x 50 x 40 x 3,0 Ø13mm
100
Pakkaus
kpl
Tuotekoodi
Nimike
4040202A2
Kulmarauta 40 x 40 x 20 x 2,0 A2
200
401290
Kulmarauta 60 x 60 x 60 x 2,0 A2
100
401229
Kulmarauta 70 x 70 x 55 x 2,5 A2
100
3340120
Kulmarauta 90 x 90 x 65 x 2,5, Vahv. A2
100
210809
Kulmarauta 90 x 90 x 65 x 2,0 vahv.Pasl.Powerline, A4
25
3340220
Kulmarauta 105 x 105 x 90 x 3,0, Vahv. A2
25
Tuotekoodi
Nimike
Pakkaus
kpl
75001C
Ankkurointinaula 4 x 40 ZN
250
815002C
Ankkurointinaula 4 x 50 ZN
250
815003C
Ankkurointinaula 4 x 60 ZN
250
8158017C
Ankkurointinaula 4 x 40 KZN
250
75014C
Ankkurointinaula 4 x 40 A2
250
139525
Paslode ankkurointinaula 4,0 x 40 Galv+
250
139527
Paslode ankkurointinaula 4,0 x 50 Galv+
250
139528
Paslode ankkurointinaula 4,0 x 60 Galv+
250
153169
Ankkurointiruuvi 5 x 40, TX20
250
153172
Ankkurointiruuvi Paslode 5 x 40 TX20 A4
250
69
Palkkikengät
Naulauslevyt
Kannatuslevyt
Tuotekoodi
Nimike
Pakkaus
kpl
8134509C
Palkkikenkä, perusm. 238, 45 x 96
50
8134513C
Palkkikenkä, perusm. 320, 45 x 137
50
2384895
Palkkikenkä, perusm. 238, 48 x 95
50
8134813C
Palkkikenkä, perusm. 320, 48 x 136
50
8134816C
Palkkikenkä, perusm. 380, 48 x 166
40
8135109C
Palkkikenkä, perusm. 238, 51 x 93
50
8135110C
Palkkikenkä, perusm. 260, 51 x 105
50
8135113C
Palkkikenkä, perusm. 320, 51 x 135
50
8135116C
Palkkikenkä, perusm. 380, 51 x 164
40
8135119C
Palkkikenkä, perusm. 440, 51 x 195
25
210814
Palkkikenkä, perusm. 45 x 97 A2
50
8139032C
Palkkikenkä, perusm. 48 x 96 A2
50
107057
Palkkikenkä, perusm. 51 x 105 A2
50
107056
Palkkikenkä, perusm. 51 x 135 A2
50
Tuotekoodi
Nimike
Pakkaus
kpl
8140151C
Naulauslevy 2,0mm 40 x 120
200
8140102C
Naulauslevy 2,0mm 40 x 160
200
400302
Naulauslevy 2,0mm 40 x 200
150
2060120
Naulauslevy 2,0mm 60 x 120
150
814020C
Naulauslevy 2,0mm 60 x 160
150
814325C
Naulauslevy 2,0mm 60 x 200
100
814011C
Naulauslevy 2,0mm 80 x 200
100
8140115C
Naulauslevy 2,0mm 80 x 240
50
814012C
Naulauslevy 2,0mm 80 x 300
50
814013C
Naulauslevy 2,0mm 100 x 200
50
814017C
Naulauslevy 2,0mm 100 x 300
50
400316
Naulauslevy 2,0mm 100 x 400
25
Tuotekoodi
Nimike
Pakkaus
pari
752067C
Kannatuslevy 170mm (vasen+oikea)
100
75021C
Kannatuslevy 210mm (vasen+oikea)
100
400272
Kannatuslevy 250mm (vasen+oikea)
100
400276
Kannatuslevy 330mm (vasen+oikea)
50
70
Side- ja asennusvanteet
Tuotekoodi
DIN Tuotteet
Asennusvanne 0,75 x 20 ZN
25
710008C
Asennusvanne 1,0 x 20 ZN
25
710024C
Asennusvanne 1,0 x 25 ZN
25
710022C
Asennusvanne 1,0 x 20 A4
25
710009C
Sidevanne 1,5 x 20 ZN
25
710010C
Sidevanne 2,0 x 25 ZN
25
Sidevanne 2,0 x 25 ZN, 12,5 mm reikä
25
710007C
Sidevanne 2,0 x 40 ZN
25
710012C
Sidevanne 2,0 x 60 ZN
25
Tuotekoodi
Nimike
210843
Pilarikenkä, tyyppi B, 50 x 40 kzn
210845
Pilarikenkä, tyyppi B, 100 x 70 kzn
8151159C
Pilarikenkä, tyyppi B, 115 x 90 kzn
81514093
Pilarikenkä, tyyppi B, 140 x 90 kzn
401250
Pilarikenkä, lev/kork. sääd., 80 - 120 kzn
815000
Pilarikenkä, lev/kork. sääd., 120 - 160 kzn
Nimike
Koot
Kierretanko DIN 975 4,8 zn
M5 - M30
Kierretanko DIN 975 8,8 zn
M6 - M30
Kierretanko DIN 975 8,8 kzn
M8 - M36
Kierretanko DIN 975 A2
M5 - M24
Kierretanko DIN 975 A4
M6 - M24
Kuusiomutteri DIN 934 zn
M4 - M30
Kuusiomutteri DIN 934 kzn
M6 - M30
Kuusiomutteri DIN 934 A2
M6 - M24
Kuusiomutteri DIN 934 A4
M4 - M24
Lukkomutterit DIN 985 zn - A4
M4 - M24
Aluslevyt DIN 125, zn - kzn - A2 - A4
M4 - M36
Korilevyt DIN 9021 zn - kzn - A2 - A4
M4 - M30
Neliöaluslaatta DIN 436 zn - kzn
Kuusioruuvit DIN 931, zn - kzn, A4
Valikoimassa runsaasti myös muita
DIN tuotteita.
Rulla m
71000B
400292
Pilarikenkä
Nimike
Kuusioruuvit DIN 933 zn - kzn - A4
71
Teipit
Tuotekoodi
Pakkaus kpl
93003C
Suojateippi Oranssi 50x33m
36
93021C
Suojateippi krepattu Keltainen 50x33m
18
P060
Höyrynsulkuteippi Vihreä 50mm x 25m
12
DAFA01
DAFA Vihreä Höyrynsulkuteippi 50mm x 25m,
joustava
12
DAFA02
DAFA Sininen Höyrynsulkuteippi 50mm x 25m,
joustamaton, pitkiin/suoriin ja limitysliitoksiin
12
DAFA03
DAFA Höyrynsulkuliitosteippi 50mm x 25m, muovin ja
betonin liitoksiin, päälle tasoitettava/maalattava
6
DAFAUV
DAFA UV, Tiivistys-,höyrynsulku- ja tuulensuojateippi
ulkokäyttöön 60mm x 25m, UV-suojattu, musta
10
Ilmastointiteippi 50x50 harmaa
24
Mammoth Mega Tape, musta, Kangas/
Ilmastointiteippi 50mm x 50m
24
Mammoth American Duct Tape, erittäin voimakas ja
100% vedenpitävä ilmastointiteippi 50mm x 25m
12
Alumiiniteippi 50mm x 50m
24
Mammoth Alumiiniteippi 50mm x 45 m, lämpökesto
180 astetta
24
93001C
Pakkausteippi 50x66 kirkas
36
970517B
Maalarinteippi 19mm x 50m
48
970313B
Maalarinteippi 25mm x 50m
36
93013C
Maalarinteippi 38mm x 50m
24
93005C
Maalarinteippi 50mm x 50m
24
93007C
Sähköteippi musta, sininen, punainen ja kelt/vihr
10
97803B
Kierreteippi 12mm x 10
10
97239B
Vulganoituva teippi, musta 19x10
10
P-6IR58
Teippikone kahvamalli H11 CP
93000C
2MEGBK50
USDUCTOG25
93015C
2ALUM50
Vetoketjuovet
Nimike
Tuotekoodi
Nimike
Pakkaus kpl
1145-23
Vetoketjuovi PVC C-malli 137 x 230 cm Heavy Duty
1
1146-23
Vetoketjuovi PVC D-malli 137 x 230 cm Heavy Duty
1
1146-28
Vetoketjuovi PVC D-malli 137 x 280 cm Heavy Duty
1
837701
Vetoketjuovi Fleece kangas 1,1 x 2,4 + teippi
1
837702
Vetoketjuovi Fleece kangas 1,1 x 2,2 ilman teippiä
1
Vetoketjuovi-PVC malli C on oviaukkoon asennettava väliaikainen muoviseinä, joka estää pölyn leviämisen.
Helppo ja nopea ratkaisu erilaisissa saneeraus- ja rakennuskohteissa, avattava ja suljettava väliaikainen
muoviseinä helpottaa liikkumista työmaalla ja samalla se estää tehokkaasti ilmavirtaukset ja rakennuspölyn
leviämisen. Vetoketjuovi on valmistettu kirkkaasta, vahvasta muovista, molemmin puolin sekä keskeltä
molempiin suuntiin avattava vetoketju, on ergonominen ja käytännöllinen ratkaisu.
Vetoketjuovi Fleece kangasmalli, on hengittävä oviaukkoon asennettava suojaovi jota voi käyttää useamman kerran. Epäpuhtauksia läpäisemätön, mutta hengittävä rakenne.
72
Muovit ja kartongit
Tuotekoodi
970461B
6410410196745
96819012
E50076
P-6MAITO255
P-6LSP30M
Kevyt– ja
suojapeitteet
Kevytpeite 80-120g/m2
Kestopeite 160-200g/m2
Nimike
Suojamuovi, PE-Kalvo 0,2mm x 1500/3000mm 25kg
m2 / rll
n. 135 m2
Suojamuovi PE –Kalvo 25m x 2m Natura
50 m2
Suojamuovi teipillä 2700mm x 20m
54m2
Höyrynsulkumuovi 0,2 mm 1500/3000 mm 25 kg
Muovipinnoitettu suojakartonki 1350mm , 255g/m2
Lattiasuojapaperi, 0,95 x 30 m, 125 g/m2
n. 135 m2
75 m2
28,5 m2
ROLLHARD20
Roll & Stroll Hard itsetarttuva suojakalvo 0,6 x 25m
15 m2
ROLLGLASS25
Glass Protector suojakalvo lasipinnoille 0,6 x 25m
15 m2
PRS-50
Permafix Standard Floorguard 180g/m2, 1m x 50m
50 m2
Tuotekoodi
Nimike
m2
970293B
Kevytpeite 2 x 3m
6 m2
970294B
Kevytpeite 3 x 5m
15 m2
970295B
Kevytpeite 4 x 6m
24 m2
971051B
Kevytpeite 5 x 7m
35 m2
970297B
Kevytpeite 6 x 10m
60 m2
971052B
Kevytpeite 8 x 12m
96 m2
970761B
Kestopeite 3 x 5 m
15 m2
970789B
Kestopeite 4 x 6 m
24 m2
970623B
Kestopeite 5 x 7 m
35 m2
97262B
Kestopeite 6 x 10m
60 m2
970298B
Kestopeite 8 x 12m
96 m2
400201
Leno Peite 5 x 7m, 250g/m2
35 m2
400203
Leno Peite 8 x 12m, 250g/m2
96 m2
73
Telinepeitteet ja
telineruuvit
Rakennuskiilat
Tarkastusluukut
Vakioväri RAL9010 valkea
Erikoisvärit RAL-kartaston mukaan.
Tuotekoodi
Nimike
Pakkaus kpl
200004
Telinepeite 180g, 1,7 x 50m / rll
200003
Telinepeite 180g, 2,25 x 50m / rll
200001
Telinepeite 180g, 2,8 x 50m / rll
200002
Telinepeite 180g, 3,3 x 50m / rll
3320000
Peitekiinnike
65000B
Telineruuvi 12 x 90
150
65001B
Telineruuvi 12 x 120
100
65002B
Telineruuvi 12 x 160
100
65003B
Telineruuvi 12 x 190
100
65005B
Telineruuvi 12 x 230
100
65004B
Telineruuvi 12 x 300
50
65006B
Telineruuvi 12 x 350
25
65014B
Telineruuvi 12 x 400
25
65013B
Telineruuvi 12 x 500
25
67006B
Nylontulppa 14mm, Power Drive
25
Tuotekoodi
Nimike
Pakkaus kpl
971093B
Rakennuskiila 200 kpl / laatikko
200
97473B
Rakennuskiila 500 kpl / säkki
500
Tuotekoodi
Nimike
PTL1515
Tarkastusluukku 150 x 150
PTL2020
Tarkastusluukku 200 x 200
PTL3030
Tarkastusluukku 300 x 300
PTL4040
Tarkastusluukku 400 x 400
EI30PTL1515
Paloluokiteltu EI30 tarkastusluukku 150 x 150
EI30PTL2020
Paloluokiteltu EI30 tarkastusluukku 200 x 200
EI30PTL2020
Paloluokiteltu EI30 tarkastusluukku 300 x 300
EI30PTL4040
Paloluokiteltu EI30 tarkastusluukku 400 x 400
EI60PTL1515
Paloluokiteltu EI60 tarkastusluukku 150 x 150
EI60PTL2020
Paloluokiteltu EI60 tarkastusluukku 200 x 200
EI60PTL2020
Paloluokiteltu EI60 tarkastusluukku 300 x 300
EI60PTL4040
Paloluokiteltu EI60 tarkastusluukku 400 x 400
74
Paino kg
Työkäsineet
P31-102
P30-102
A100W
H50-461
A100
Cut 80-500
A100WPUC
Showa 495
Tuotekoodi
P30-101
H40-453
P30-110W
40531930
PU-pinnoitettu nailonkäsine P31-102, musta
12
40532100
Synteettinen Asentajakäsine A100
12
40531951
Nitriilipinnoitettu yleiskäsine, P30-101 nitriilivaahto
12
40531952
Nitriilipinnoitettu yleiskäsine, P30-102 nitriilinyppy
12
40592106
Viiltosuojakäsine WS Cut 3, lk-3 EN 388
12
40592101
Viiltosuojakäsine WS Cut 80-300, lk-3 EN 388
12
40592104
Viiltosuojakäsine WS Cut 80-500, lk-5 EN 388
12
Nitriilikumipinnoitettu työkäsine H40-453, sininen
12
40530621
Aluskäsine 100% puuvilla
12
40532101
Synteettinen asentajakäsine polyesterivuori A100W
12
40532104
Synteettinen asentajakäsine fleecevuori A100WPUC
12
40531955
Nitriilivaahtopinnoitettu talvikäsine P30-110W
6
40531311
Lateksipinnoitettu talvikäsine H50-461 CoolGrip L -20°C
6
40531076
Vinyylikäsine Showa 495, irrotettava vuori, -20°C
6
40532425
Synteettinen asentajakäsine Premium
6
40531574100
WS M25
M25
Hengityssuojaimet
2210
Pakkaus
pr
Nimike
Tuotekoodi
Nimike
Pakkaus
kpl
404002210
Hengityssuojain Uvex Silv-Air 2210 FFP2 NR D-V
15
404002240
Hengityssuojain Uvex Silv-Air 3210 FFP2 NR D-V
15
404002250
Hengityssuojain Uvex Silv-Air 3310 FFP3 NR-V
15
970557B
Hengityssuojain Profile2, puolinaamari
970558B
Hengityssuojain Profile2, P3 suodatin
2
970155B
Hengityssuojain Profile2, ABEK1-P3 suodatin
2
970477B
Hengityssuojain Profile2, A2 suodatin
2
40444700
Scott Autoflow 1000 valmispakkaus
40444399
Scott PF 10 P3 hiukkassuodatin
1
Scott CF 22 A2-P3 yhdistelmäsuodatin
1
40444398
Scott CF 32 A2B2E2K2-P3 yhdistelmäsuodatin
1
40444760
Scott Automask Visiiri
40444761
Scott Automask Visiirinsuojus
40444815
Scott FH31 automask
40444543
Scott Proflow/FH/FM adapteri
3210/3310
4945042670
75
10
Suojalasit
Kypärät
Kuulosuojaimet
Otsalamput
Tuotekoodi
Nimike
40330150
Suojalasi WS Cheetah, Kirkas, Huurtumaton
40330151
Suojalasi WS Cheetah, Keltainen, Huurtumaton
40330152
Suojalasi WS Cheetah, Savu, Huurtumaton
40330160
Suojalasi WS Eagle, Kirkas, Huurtumaton
40330161
Suojalasi WS Eagle, Keltainen, Huurtumaton
40330162
Suojalasi WS Eagle, Harmaa, Huurtumaton
40330179
Suojalasi WS Jaguar, Kirkas, Huurtumaton
483000190
Suojalasi Uvex Super F OTG, omien lasien päälle
40330820
Kasvonsuojain WS Dragonfly, pääpanta + visiiri
49370350
Allegro silmä-/suojalasienpuhdistuspyyhe 100 kpl
49877169
Allegro silmä-/suojalasienlasien puhdistusasema spray + pyyhkeet
40894405
Suojakypärä Kask Plasma AQ, keltainen
40894404
Suojakypärä Kask Plasma AQ, valkoinen
40894406
Suojakypärä Kask Plasma AQ, oranssi
40894411
Suojakypärä Kask Plasma AQ, sininen
493691951
Suojakypärä Uvex Pheos Alpine, keltainen
493691952
Suojakypärä Uvex Pheos Alpine, valkoinen
40894418
Kask Visiiri, kirkas
40894417
Kask Visiiri, tumma
408944161
Kask Visiiri, hopea
40894422
Kask Kuulonsuojainadapteri kypärään
40894420
Kask Kypärän vaihtopehmusteet
40210153
Kypäräkiin. kuulonsuojain Peltor Optime I H510P3E
40210253
Kypäräkiin. kuulonsuojain Peltor Optime II H520P3E
40210473
Kypäräkiinn. kuulonsuojain Peltor Optime PTL
40210311
Kypäräkiinn. kuulonsuojain Peltor Alert M2RX7P3E
40210859
Korvatulppa Worksafe ProDamp 20pr
40210857
Korvatulppa Worksafe EcoDamp 200pr
40270305
Sankasuojain Moldex Jazz-Band 6700
40280305
Varatulpat Moldex Jazz Band 6750
402014000
Sankasuojain Uvex x-cap
402014001
Varatulpat uvex x-cap 5pr
C3667397
Otsavalaisin Led Lenser H7.2 7397 C366
C3687398
Otsavalaisin Led Lenser H7R.2 7398 C368, Ladattava
e78chb
Otsavalaisin Petzl pixa 3
76
Putoamissuojaimet
Tuotekoodi
40894144
Kokovaljas Worksafe H
40894143
Kokovaljas tukivyöllä Worksafe W-clic
49880P32PRO
Kokovaljas Protekt P-32 Pro+AZ011
40894150
Turvaköysi Worksafe 5m tarraimella
40894149
Turvaköysi Worksafe 15m tarraimella
40894154
Joustoliitosköysi Worksafe 2m
40881004
Karbiinihaka Skylotec ovalsteel S 22kN
40894147
Hihnaraksi Worksafe 1m 26kN
40894213
Ankkurointipiste Klemmfix 20mm EN795
40810530
Nauhatarrain Miller Turbolite 2m
40894146
Turvatarrain Worksafe, galvanisoitu, 5m
40894145
Turvatarrain Worksafe, galvanisoitu, 15m
49880CR20010
Lyhytaikahaalarit ja suojat
Sadeasut ja huomioliivit
Nimike
Turvatarrain Protekt cr200, 10m 4mm vaijerilla
40894403
Putoamissuojainpaketti Worksafe Economy 15m
40894214
Putoamissuojainpaketti Worksafe Katto 1
40894215
Putoamissuojainpaketti Worksafe Katto 2
40894217
Putoamissuojainpaketti Worksafe Kiipeily
Tuotekoodi
Nimike
Koot
40714302
Lyhytaikahaalari Microgard 1500 Plus
M - XXXL
40714308
Lyhytaikahaalari Microgard 2000 Comfort
M - XXXL
40714035
Kenkäsuoja Worksafe PE 0,05mm
Tuotekoodi
97797B
40710821
990128
970142B
100 kpl
Nimike
Sadeasu kelt/sini
Sadeasu Grundens Pegasus SET 211, EN343, EN471 lk.3
Huomioliivi keltainen, eri kokoja
Polvisuojat, pari
77
RaPe Katkaisulaikat
Tuotekoodi
Nimike
R1601121
RaPe Katkaisulaikka 125 x 1,6, Metalli
25
R1601232
RaPe Katkaisulaikka 230 x 2,0, Metalli
25
R1701120
RaPe Katkaisulaikka 125 x 1,0, Inox
25
Katkaisulaikka 230 x 1,9, Inox
25
00225C
Timanttikatkaisulaikat
Pakkaus
kpl
Tuotekoodi
Nimike
00229C
Timanttilaikka Exper 125 x 22,2 ST
00239C
Timanttilaikka Exper 230 x 22,2 ST
5049ZB125
Timanttilaikka ZENESIS 125 x 2,2 x 22,2
5049ZB150
Timanttilaikka ZENESIS 150 x 2,4 x 22,2
5049ZB230
Timanttilaikka ZENESIS 230 x 2,4 x 22,2
5049ZB300
Timanttilaikka ZENESIS 300 x 2,8 x 25,4
5049ZB350
Timanttilaikka ZENESIS 350 x 3,2 x 25,4
5049ZB400
Timanttilaikka ZENESIS 400 x 2,8 x 25,4
503411522
Timanttilaikka Exper GRF-Laattaterä 115 x 22,2
503412522
Timanttilaikka Exper GRF-Laattaterä 125 x 22,2
00248C
Timanttilaikka Exper GRF-Laattaterä 180 x 22,2
5049KE125
Timanttilaikka EHWA 125 x 1,3 x 22 koville laatoille, kuivakatkaisu
5049KE180
Timanttilaikka EHWA 180 x 25,4 koville laatoille, laattasahaan,
märkäkatkaisu
5049KE200
Timanttilaikka EHWA 200 x 25,4 koville laatoille, laattasahaan,
märkäkatkaisu
5049KE230
Timanttilaikka EHWA 230 x 25,4 koville laatoille, laattasahaan,
märkäkatkaisu
5049KE250
Timanttilaikka EHWA 250 x 25,4 koville laatoille, laattasahaan,
märkäkatkaisu
78
Timanttikuppilaikat
Roto Rasp hammastetut 115mm hiomalaikat kulmahiomakoneisiin. Pehmeiden materiaalien kuten
puun, kumin, muovien sekä pehmeiden metallien
kuten esim. alumiinin ja kuparin työstämiseen. Yksi
laikka kestää moninkertaisesti pidempään kuin
perinteiset hiomalaikat. Hammastus 1,5mm (hieno),
2,0mm (medium) ja 2,5mm (karkea).
Timanttipyörösaha
Pistosahanterät
Tuotekoodi
Nimike
502312522C
Timanttikuppilaikka Spitec 125 x 22 Con.
502312522A
Timanttikuppilaikka Spitec 125 x 22 Abra.
502315019C
Timanttikuppilaikka Spitec 150 x 19 Con.
502315019A
Timanttikuppilaikka Spitec 150 x 19 Abra.
5049TR125
Timanttikuppilaikka Trombi 125 x 22
5049TR150
Timanttikuppilaikka Trombi 150 x 19
5049TU125
Timanttikuppilaikka Turbine 125 x 22
5049TU150
Timanttikuppilaikka Turbine 150 x 19
GDS125AFG
Timanttikuppilaikka, betonikirahviin, GDS-125AFG, oranssi
Tuotekoodi
Nimike
R15115
ROTO RASP raspilaikka 115mm, hieno 1,5mm
R20115
ROTO RASP raspilaikka 115mm, medium 2,0mm
R25115
ROTO RASP raspilaikka 115mm, karkea 2,5mm
Tuotekoodi
Nimike
97845B
Timanttipyörösahanterä 160 x 2,2 x 20 mm lujalevylle
979961B
Timanttipyörösahanterä 190 x 2,2 x 30 mm lujalevylle
Tuotekoodi
Nimike
Pakkaus
kpl
24016
Pistosahanterä Heller 50mm/2mm/HCS
puulle 2-15mm
5
24002
Pistosahanterä Heller 55mm/2mm/HSS
metallille 2,5-6mm
5
24007
Pistosahanterä Heller 55mm/1,2mm/HSS
metallille 1,2-3mm
5
240130
Pistosahanterä Heller 75mm/2,5mm/HCS
puulle 3-30mm
5
24012
Pistosahanterä Heller 75mm/3mm/HCS
puulle 4-50mm
5
27634
Pistosahanterä Heller 155mm/4mm/HCS
puulle 4-80mm
5
79
Nimike
Materiaalit
Pakkaus
kpl
90282C
Puukkosahanterä, Lenox 110R
Puu/Met
5
90369B
Puukkosahanterä, Lenox 118R
Met
5/25
90283C
Puukkosahanterä, Lenox 156R
Puu
5
90356C
Puukkosahanterä, Lenox 156G
Puu
5
90374C
Puukkosahanterä, Lenox 610G
Puu/Met
5
90375C
Puukkosahanterä, Lenox 618G
Met
5
90286C
Puukkosahanterä, Lenox 624R
Met
5
90376C
Puukkosahanterä, Lenox 624G
Met
5
90308C
Puukkosahanterä, Lenox 800 RDG
Valurauta
1
90288C
Puukkosahanterä, Lenox 810R
Puu/Met
5/25
90307C
Puukkosahanterä, Lenox 810G
Puu/Met
5
90287C
Puukkosahanterä, Lenox 956R
Puu
5/25
14708
Puukkosahanterä, Lenox 956G
Puu
5
Tuotekoodi
Puukkosahanterät
Teräketjut
Tuotekoodi
Nimike
90SG40
Moottorisahan teräketju 1,1 x 40 OREGON
90SG044E
Moottorisahan teräketju 1,1 x 44 OREGON
147002
Moottorisahan teräketju 1,3 x 40 OREGON
91VXL44
Moottorisahan teräketju 1,3 x 44 OREGON
91VXL050E
Moottorisahan teräketju 1,3 x 50 OREGON
91VXL052E
Moottorisahan teräketju 1,3 x 52 OREGON
95VPX056E
Moottorisahan teräketju 1,3 x 56 OREGON
21BPX056E
Moottorisahan teräketju 1,5 x 56 OREGON
70504
Moottorisahan teräketjun viila 4,0mm OREGON
70511
Moottorisahan teräketjun viila 4,5mm OREGON
70503
Moottorisahan teräketjun viila 4,8mm OREGON
9900098
Moottorisahan biobensiini
5l
METSO4
Moottorisahan teräketjuöljy Metso
4l
80
Hiomatyökalut ja
hiomakiekot
Wirbel lattiahiomakone
C43 3HP
Tuotekoodi
Nimike
570744
Carbide, Hiomatyökalu Sandind Trowel K-24
570745
Carbide, Hiomatyökalu Sanding Trowel K-36
14682A
Hiomakiekko 405 x 25, K16
970536B
Hiomakiekko 405 x 25, K24
14810A
Hiomakiekko 405 x 25, K 36
14646A
Hiomakiekko 405 x 25, K 40
14647A
Hiomakiekko 405 x 25, K 60
14648A
Hiomakiekko 405 x 25, K 80
14679A
Hiomakiekko 405 x 25, K100
C100840010
Lattiahiomakiekko 400 mm K-10, wolframkarbidi
C100840014
Lattiahiomakiekko 400 mm K-14, wolframkarbidi
C100840024
Lattiahiomakiekko 400 mm K-24, wolframkarbidi
C100840036
Lattiahiomakiekko 400 mm K-36, wolframkarbidi
Tuotekoodi
Nimike
14535A
Wirbel, Lattiahiomakone C43 3HP
14684A
Wirbel, Hiomakivialusta + hiomakivi
14683A
Wirbel, Hiomakivi K16
14681A
Wirbel, Pölykauluri metalli
14598A
Wirbel, Paperialusta teräksinen
Hidaskierroksinen kone lattioiden hiontaan
• teho 2200 W, jännite 230 V
• pyörimisnopeus 154 r/min
• paino 46 kg
• johdon pituus 15 m
Koneeseen saa 3 erilaista vetoalustaa
• timanttialusta
• Ø 400 mm hiomakivialusta
• Ø hiomapaperialusta
Lisävarusteena pölynpoistokauluri
81
Tuotekoodi
Reikäsahat
BI-METALLI
Tuotekoodi
Nimike
Nimike
19088
Reikäsaha 76mm
19921
Reikäsaha 79mm
19089
Reikäsaha 83mm
Reikäsaha 19mm
19922
Reikäsaha 86mm
19072
Reikäsaha 20mm
19090
Reikäsaha 89mm
19906
Reikäsaha 21mm
19923
Reikäsaha 92mm
19073
Reikäsaha 22mm
19924
Reikäsaha 95mm
17907
Reikäsaha 24mm
19925
Reikäsaha 98mm
19074
Reikäsaha 25mm
19091
Reikäsaha 102mm
19908
Reikäsaha 27mm
19926
Reikäsaha 105mm
19909
Reikäsaha 29mm
24536
Reikäsaha 108mm
19075
Reikäsaha 30mm
19927
Reikäsaha 111mm
19076
Reikäsaha 32mm
19928
Reikäsaha 114mm
19910
Reikäsaha 33mm
19929
Reikäsaha 121mm
19077
Reikäsaha 35mm
19930
Reikäsaha 127mm
19911
Reikäsaha 37mm
19931
Reikäsaha 140mm
19078
Reikäsaha 38mm
19932
Reikäsaha 152mm
19079
Reikäsaha 40mm
90373C
Reikäsaha 162mm
19912
Reikäsaha 41mm
90089C
Reikäsaha 168mm
19913
Reikäsaha 43mm
90090C
Reikäsaha 177mm
19080
Reikäsaha 44mm
45210
Reikäsaha 210mm
19914
Reikäsaha 46mm
19915
Reikäsaha 48mm
19081
Reikäsaha 50mm
19916
Reikäsaha 51mm
50103
Istukka 14-30,
Kuusio SW 9,5
19917
Reikäsaha 52mm
19093
19082
Reikäsaha 54mm
Istukka 14-30,
Kuusio SW 11
19083
Reikäsaha 57mm
19094
Istukka 32-152,
Kuusio SW 11
24535
Reikäsaha 59mm
10070
Istukka 14-30,
SDS+
19084
Reikäsaha 60mm
19085
Reikäsaha 64mm
10071
Istukka 32-152,
SDS+
19918
Reikäsaha 65mm
10072
Istukan keskiöterä
80mm
19095
Istukan keskiöterä
110mm
11903
Reikäsaha 14mm
11904
Reikäsaha 16mm
11905
Reikäsaha 17mm
19071
Reikäsahat
BI-METALLI
19094
19919
Reikäsaha 67mm
19086
Reikäsaha 68mm
19087
Reikäsaha 70mm
19920
Reikäsaha 73mm
82
Tuotekoodi
Metallipora
Cobolt
Coboltilla (5%) seostettu
terä kaikille metalleille,
myös ruostumattomalle.
Ristiin hiottu kärki ja 135°
kärkikulma takaa tarkan
aloituksen ja estää
”piirtämisen”.
DIN338RN ja
DIN1414 mukainen.
Niittipora
Nimike
21261
2,0mm Cobolt
21271
3,0mm Cobolt
21274
3,3mm Cobolt
21276
3,5mm Cobolt
21281
4,0mm Cobolt
21283
4,2mm Cobolt
21286
4,5mm Cobolt
21291
5,0mm Cobolt
21296
5,5mm Cobolt
21301
6,0mm Cobolt
21306
6,5mm Cobolt
21309
6,8mm Cobolt
21311
7,0mm Cobolt
21316
7,5mm Cobolt
21321
8,0 mm Cobolt
21326
8,5mm Cobolt
21331
9,0mm Cobolt
21341
10,0mm Cobolt
21343
10,5mm Cobolt
21344
11,0mm Cobolt
21346
12,0mm Cobolt
21348
13,0mm Cobolt
Tuotekoodi
Tuotekoodi
Metallipora
HSS ohennettu
Terä ohennetulla
karalla 13mm istukkaan.
118° kärkikulma.
DIN338RN mukainen
Nimike
21409
3,1 Super HSS-G
21411
3,3 Super HSS-G
21414
4,1 Super HSS-G
21418
5,0 Super HSS-G
21419
5,1 Super HSS-G
312075C
3,26 Cobolt
312089B
4,1 Cobolt
Porraspora
83
Nimike
21542
10,0mm Ohennettu
kara 8mm
21543
10,5mm Ohennettu
kara 8mm
21544
11,0mm Ohennettu
kara 8mm
21545
11,5mm Ohennettu
kara 8mm
21546
12,0mm Ohennettu
kara 8mm
21547
12,5mm Ohennettu
kara 8mm
21548
13,0mm Ohennettu
kara 8mm
21550
14,0mm Ohennettu
kara 10mm
21552
15,0mm Ohennettu
kara 10mm
21554
16,0mm Ohennettu
kara 10mm
21555
16,5mm Ohennettu
kara 13mm
21556
17,0mm Ohennettu
kara 13mm
21558
18,0mm Ohennettu
kara 13mm
21560
19,0mm Ohennettu
kara 13mm
21562
20,0mm Ohennettu
kara 13mm
23998
22,0mm Ohennettu
kara 13mm
23999
25,0mm Ohennettu
kara 13mm
Tuotekoodi
Nimike
22605
HSS 4-12 mm
9-portainen
22606
HSS 4-20 mm
9-portainen
22607
HSS 4-30 mm
14-portainen
22610
HSS 6-37 mm
11-portainen
Tuotekoodi
Lattapuupora
Pehmeään ja kovaan puuhun,
lastulevyyn ja MDF-levyyn.
Saneerauspora
Nimike
Tuotekoodi
19055
10mm x 152
19056
12mm x 152
Kaakelipora
19057
14mm x 152
Ceramic Master
19058
16mm x 152
19059
18mm x 152
19060
20mm x 152
19061
22mm x 152
19062
24mm x 152
19064
28mm x 152
19065
30mm x 152
19067
35mm x 152
21790
40mm x 152
12086
22-76mm
Säädettävä
Tuotekoodi
Lasiin, keramiikkaan, tiiliin ja
kaakeliin. Tukeva kiinnitys ¼’’
karalla .Ihanteellinen akkuporan
kanssa käytettäväksi.
Korkealaatuinen ja pitkäikäinen
Nimike
12103
8mm x 600
12104
10mm x 600
12105
12mm x 600
12106
14mm x 600
12107
16mm x 600
12108
18mm x 600
12109
20mm x 600
12110
22mm x 600
12111
24mm x 600
12112
26mm x 600
12113
28mm x 600
12114
30mm x 600
84
Nimike
50091
3mm, ¼"-kara
50092
4mm, ¼"-kara
50093
5mm, ¼"-kara
50094
6mm, ¼"-kara
50096
8mm, ¼"-kara
50097
10mm, ¼"-kara
Merkkausvälineet
Tuotekoodi
Nimike
Pakkaus
970000B
Timpurinkynä
970157B
Tussi, Sininen
10
970156B
Tussi, Punainen
10
970029B
Tussi, Musta
10
970081B
Merkkausliitu Sininen
12
970079B
Merkkausliitu Punainen
12
970791B
Merkkausliitu Musta
12
970357B
Merkkausliitu Valkoinen
12
970790B
Merkkausliitu Oranssi
12
970080B
Merkkausliitu Keltainen
12
970792B
Merkkausliitu Vihreä
12
150258
Merkkauskynä Lyra Pica Dry
150272
Merkkauskynä Lyra Pica Dry varakärkipaketti
(4 graf 2B, 2 pun, 2 kelt) 4099401
4407001
Maalikynä Lyra 4400 Pica Gel eri värejä
4097001
Merkkauskynä Lyra Pica tussi eri värejä
971073B
Mercalin RS merkkausmaali (Sin, pun, kelt.)
500 ml
T520112
Mercalin Marker fluorisoiva merkkausmaali Keltainen
500 ml
T5201115
Mercalin Marker fluorisoiva merkkausmaali Oranssi
500 ml
T520118
Mercalin Marker fluorisoiva merkkausmaali Sininen
500 ml
970027B
Ritsilanka 30m metallikotelo
Ritsilanka IRWIN 30m Speed-Line
64494
970025B
Värijauho Sininen
970024B
Värijauho Punainen
85
Puukot ja leikkurit
Tuotekoodi
Nimike
Puukko Mora 511
970012B
260-11674
Puukko, Talttapuukko Mora
386010H1
Yleispuukko HVK
90271C
Mattoveitsi MG - 100
90204C
Katkoteräpuukko MG-540, 18mm
90124C
Katkoteräpuukko LC-650, 25mm
Katkoteräveitsi MP Professional, 25mm
40613100
50010
90270C
Mattoveitsen varaterä MGB-10
5
Mattoveitsen varaterä MGB-15 koukku
5
50052
Katkoteräpuukon varaterä MGB-52, 18mm
10
90127C
Katkoteräpuukon varaterä MGB-67, 25mm
10
Villaveitsi Hultafors FGK
15901-0107
Villaveitsi Vuorio 3381
98051B
Rullamitat
Paketti kpl
7760
Kaistaleikkuri 7760
7766
Kaistaleikkuri Varaterä pari
970176B
Kipsilevyleikkuri, Min 1 - 600mm, laakeroitu
97135B
Kipsilevyleikkurin varaterä
Tuotekoodi
Nimike
90121C
Rullamitta HiLock 3M / 16mm
90122C
Rullamitta HiLock 5M / 25mm
90123C
Rullamitta HiLock 7M / 25mm
PE55
Rullamitta Pro Ergo 5M / 25mm
PE85
Rullamitta Pro Ergo 8M / 25mm
PE105
Rullamitta Pro Ergo 10M / 25mm
PEN85
Rullamitta Komelon Eco 8M / 25mm
900033
Rullamitta Talmeter 3m
86
Magneettihylsyt
Magneettipitimet
Ruuvauskärkisarjat
Tuotekoodi
90299C
Magneettihylsy
5,5mm
97881B
Magneettihylsy
6 mm
90138C
Magneettihylsy
7mm
90139C
Magneettihylsy
8mm
90140C
Magneettihylsy
10mm
90141C
Magneettihylsy
13mm
90137C
Magneettihylsy
1/4"
10669
Magneettihylsy
5/16"
90143C
Magneettihylsy
3/8"
17006
Magneettihylsy
sarja 6-osainen
10060
Magneettipidin
60mm
10061
Magneettipidin
60mm Quick-Lock
17120
Magneettipidin
120mm
975461B
Magneettipidin
200mm
17031
Ruuvauskärkisarja
30-osainen
46901890-1
Ruuvauskärkisarja
100-osainen
Tuotekoodi
Ruuvauskärjet
Nimike
Nimike
Ruuvauskärjet
Tuotekoodi
Nimike
89000D
PH 1
89002D
PH 2R
89003D
PH 2/50
89095C
PH 2/70
89052C
PH 2/100
89053C
PH 2/150
89004D
PH 3
89005D
PZD 1
89006D
PZD 2
89007D
PZD 2/50
89093C
PZD 2/150
89008D
PZD 3
89009D
PZD 4
89010D
Torx 10
89011D
Torx 15
89101C
Torx 15/50
89100C
Torx 15/70
89105C
Torx 15/100
89012D
Torx 20
89103C
Torx 20/50
89099C
Torx 20/70
89106C
Torx 20/100
15520
Torx 20/150
89013D
Torx 25
89102C
Torx 25/50
89089C
Torx 25/70
89107C
Torx 25/100
15525
Torx 25/150
89014D
Torx 30
89110C
Torx 30/50
15330
Torx 30/70
89069C
Uraruuvi 1/4” - 3,0
89015D
Torx 40
89070C
Uraruuvi 1/4” - 4,0
89057C
Torx 50
89077C
Uraruuvi 1/4” - 5,0
10615-0105
R1
89063C
Uraruuvi 1/4” - 6,0
89056C
R2
89064C
Uraruuvi 1/4” - 8,0
89094C
R2 x 50
87
Voimahylsyt 1/2”
Tuotekoodi
Kiintolenkit
Nimike
Tuotekoodi
Nimike
89118C
8 mm
90145C
6 mm
89066C
10mm
90146C
7 mm
89082C
12mm
90147C
8 mm
89043C
13mm
90148C
9mm
89127C
14 mm
90149C
10 mm
89065C
15mm
90150C
11 mm
89122C
16mm
90151C
12 mm
89072C
17mm
90152C
13 mm
89123C
18mm
90153C
14 mm
89041C
19mm
90154C
15 mm
89073C
21mm
90155C
16 mm
89090C
22mm
90156C
17 mm
89042C
24mm
90157C
18 mm
89139C
30mm
90158C
19 mm
89140C
32mm
90159C
20 mm
89137C
36mm
90160C
21 mm
90161C
22 mm
90162C
23 mm
90163C
24 mm
Tuotekoodi
Nimike
284-19-KL10
10mm pitkä
90164C
25 mm
89119C
13mm pitkä
90165C
26 mm
89120C
15mm pitkä
90166C
27 mm
89136C
16mm pitkä
90167C
28 mm
89049C
17mm pitkä
90168C
29 mm
89134C
18mm pitkä
90169C
30 mm
89050C
19mm pitkä
90170C
32 mm
89051C
21mm pitkä
90171C
33 mm
26030P422ML 22mm pitkä
90172C
35 mm
89034C
24mm pitkä
72036
36 mm
89125C
30mm pitkä
90174C
38 mm
89236C
36mm pitkä
90278C
41mm
90184C
46mm
88
72700
Kiintolenkkisarja
7-os 8-19mm
74700
Räikkälenkkisarja
7-os 8-19mm
Jakoavaimet
Pihdit ja leikkurit
Tuotekoodi
Nimike
90178C
Jakoavain 4" - 100mm
90179C
Jakoavain 6" - 150mm
90094C
Jakoavain 8" - 200mm
90095C
Jakoavain 10" - 250mm
90267C
Jakoavain 12" - 300mm
90180C
Jakoavain 15" - 375mm
90181C
Jakoavain 18" - 450mm
90182C
Jakoavain 24" - 600mm
Tuotekoodi
Nimike
Varaterä
Niittipihti MG-55
90214
90000C
Linjapihdit 180mm
90292C
Kärkipihti 160mm
90293C
Kärkipihti 160mm taivut.
90003C
Siirtoleukapihdit 250 mm
90004C
Putkipihti leveä 1,5"-420
45140
Lukkopihti MG 140
45180
Lukkopihti MG 180
45250
Lukkopihti MG 250
90001C
Sivuleikkurit 160 mm
90002C
Sivuleikkurit 180 mm
90005C
Pulttisakset MG 450 mm
900051C
90006C
Pulttisakset MG 600 mm
900061C
90007C
Pulttisakset MG 750 mm
900071C
90008C
Pulttisakset MG 900 mm
900081C
970427B
Rankapihti, yhden käden
2248-60
Rankapihti 380mm kahdenkäden
D452632
Rangan rei`ityspihti
90009C
Peltisakset suora
90010C
Peltisakset vasen
90011C
Peltisakset oikea
89
Vasarat ja lekat
Sahat
Tuotekoodi
Nimike
90014C
Vasara 16 oz pyöreävartinen
90132C
Vasara 16 oz litteävartinen
90013C
Vasara 20 oz pyöreävartinen
90015C
Vasara 20 oz litteävartinen
630165
Telinemiehen vasara Elora 320mm/600g
23115
Moska 1500g, lasikuituv.
23120
Moska 2000g, lasikuituv.
23220
Pajavasara Magnum, 2000g lasikuituvarsi
97202B
Leka 4kg, lasikuituvarsi
97723B
Leka 5kg, lasikuituvarsi
Tuotekoodi
Nimike
Käsisaha Rapidcut 7T 22"
48122
90018C
Rautasaha mg-20, 420 mm
90129C
Rautasahanterä 24 T
Kevytbetonisaha Ultracut 28"
48028
Sorkkaraudat, kanget
ja lapiot
Tuotekoodi
Nimike
970248B
Sorkkarauta 400mm Gori
970249B
Sorkkarauta 600mm Gori
970258B
Sorkkarauta 750mm Gori
970191B
Sorkkarauta 900mm Gori
970583B
Sorkkarauta 1200mm Gori
971103B
Rautakanki
970192B
Elementtikanki taivutettu
8785586
Purkurauta 100 cm, taottu
90366C
Purkurauta 130 cm, harjateräs
970524B
Lapio, pistolapio
970305B
Lapio, betonilapio
98209B
Lumilapio 1017, muovi
97872B
Lumilapio/työnnin 1015 kärkivahvikkeella
97874B
Lumikola
90
Petkeleet
Tuotekoodi
Nimike
970362B
Petkele 150 mm, jousiteräs
970172B
Petkele 300 mm, jousiteräs
3236
Petkele varaterä jousiterästä 150 mm
3237
Petkele varaterä jousiterästä 300 mm
Petkele puuvarsi / karkaistu terä 120cm
98213B
Raudoitustyökalut
Tuotekoodi
Nimike
Surrikoukku, perus
970043B
Surrikoukku, muovikahva
7431
Surrikoukku laakeroitu
97080B
Surrikoukku pitkä laakeroitu
7435
Hakasvenki
91012C
Vatupassit ja linjarit
Tuotekoodi
Nimike
5106
Vesivaaka Sola Red 60 cm
5108
Vesivaaka Sola Red 80 cm
5112
Vesivaaka Sola Bigred 120 cm
5118
Vesivaaka Sola Bigred 180 cm
Vesivaaka Sola, elementtiasennus 2000 mm
90367C
R600
Vesivaaka Reca 250 Mitax 600mm
R1200
Vesivaaka Reca 250 Mitax 1200mm
R1800
Vesivaaka Reca 250 Mitax 1800mm
R2000
Vesivaaka Reca 250 Mitax 2000mm
975455B
Vesivaaka Ergo 360 Mitax 1200mm
E1800
Vesivaaka Ergo 360 Mitax 1800mm
E2000
Vesivaaka Ergo 360 Mitax 2000mm
90215C
Alumiinilinjari 2000mm
90273C
Alumiinilinjari 3000mm
91
Muuraus- ja
tasoitustyökalut
Tuotekoodi
Nimike
97242B
Muurauskauha 7"
98143B
Muurauskauha 8"
970460B
Muurauskauha 9"
970102B
Putsikauha 140 tasakärki
970101B
Putsikauha 160 tasakärki
Putsikauha 140 suippokärki
4916-0104
Laastisangot ja paljut
3314
Pakkelilasta 40mm puukahva
3316
Pakkelilasta 60mm puukahva
3318
Pakkelilasta 80mm puukahva
603804
Pakkelilasta pro 40mm Schwan
603805
Pakkelilasta pro 50mm Schwan
603806
Pakkelilasta pro 60mm Schwan
603808
Pakkelilasta pro 80mm Schwan
3213
Tasoituslasta 150 mm
3215
Tasoituslasta 250 mm
3216
Tasoituslasta 300 mm
428830
Tasoituslasta Schwan pro 300 mm
428840
Tasoituslasta Schwan pro 400 mm
428850
Tasoituslasta Schwan pro 500 mm
428860
Tasoituslasta Schwan pro 600 mm
1332
Teräslaatta 400 mm
1334
Teräslaatta 600 mm
98176B
Hierrinlatta uretaani 14 x 28cm
97155B
Hierrinlatta uretaani 18 x 32cm
97175B
Hierrinlatta uretaani 22 x 42cm
Tuotekoodi
Nimike
970129B
Laastisanko 12 L
970106B
Laastisanko 20 L
970465B
Laastipalju 40 L
970130B
Laastipalju 65 L
97090
Laastipalju 90 L
92
Hakasnitojat ja hakaset
Tuotekoodi
Nimike
Käsinitoja Tacwise Z3-140
Z3-140
Tacwise A54 Lyöntinitoja
A54
Työpukit ja tikkaat
Pakkaus kpl
T0233
Tacwise Hakanen 13 - 6 mm
5000
T0234
Tacwise Hakanen 13 - 8 mm
5000
T0235
Tacwise Hakanen 13 - 10 mm
5000
T0340
Tacwise Hakanen 140 - 6 mm
5000
S14008Z3
Tacwise Hakanen 140 - 8 mm
5000
S14010Z3
Tacwise Hakanen 140 - 10 mm
5000
S14012Z3
Tacwise Hakanen 140 - 12 mm
5000
T0344
Tacwise Hakanen 140 - 14 mm
5000
Tuotekoodi
Nimike
61370B
Työpukki Bearstep 450mm 2-ask. 610 x 310 mm
61368B
Työpukki Bearstep 730mm 3-ask. 610 x 310 mm
61369B
Työpukki Bearstep 950mm 4-ask. 610 x 310 mm
TP2
Tikli Työpukki Pro 2-ask. 480mm
TP3
Tikli Työpukki Pro 3-ask. 730mm
TP4
Tikli Työpukki Pro 4-ask. 990mm
ATJ5
Ammattitasotikas 5-ask. 960mm sis. tukijalan
ATJ6
Ammattitasotikas 6-ask. 1460mm sis. tukijalan
ATJ7
Ammattitasotikas 7-ask. 1720mm sis. tukijalan
ATJ8
Ammattitasotikas 8-ask. 1970mm sis. tukijalan
A37
Jatkotikas 3,7m TIKLI (405/465 )mm 7+7 ask.
A49
Jatkotikas 4,9m TIKLI (405/465 )mm 9+9 ask.
A55
Jatkotikas 5,5m TIKLI (405/465)mm 10+10 ask.
A61
Jatkotikas 6,1m TIKLI (405/465)mm 11+11 ask.
A73
Jatkotikas 7,3m TIKLI (405/465)mm 13+13 ask.
A85
Jatkotikas 8,5m TIKLI (405/465)mm 15+15 ask.
Elementtikoukku TIKLI jatkotikkaalle
EKOUKKU
Muunnossarja TIKLI jatkotikkaalle
MS
93
Työvalaisimet
Tuotekoodi
Nimike
H40528
Työvalaisin LED 20W + teline
H40522
Työvalaisin LED 30W + teline
H40523
Työvalaisin LED 50W + teline
433630
Työvalaisin LED 30W, LADATTAVA
4530436
LED-Ketjuloistelamppu 48W 10m johto + 1-os pistor.
Globo työvalaisin 36W 1800 lumen 6400K
4510232-4
Rakennuslämmittimet
Betoninkovetuskaapelit
4510999
Globo työvalaisin LED 25W 2250 lumen 4000K
4510235
Globo Varapoltin 35/36W E27
4590402
Valonheitin Calypso HLI-T 400W monimetalli, IP65, 10-m johto
4900402
Monimetallilamppu 400W T46 E40
970071B
Työvalo varapoltin 18W
970072B
Työvalo varapoltin 36W
970046B
Halogeenipolttimo 300W/240V
970047B
Halogeenipolttimo 500W/240V
970268B
Halogeenipolttimo 1000W
970265B
Halogeenipolttimo 1500W
14636A
Sähkölämmitin Lexa 3 kW
14637A
Sähkölämmitin Lexa 5 kW
14638A
Sähkölämmitin Lexa 9 kW
14639A
Sähkölämmitin Lexa 15 kW
Tuotekoodi
Nimike
Teho
8111520
Betoninkovetuskaapeli BET 3,3m
130W
8111521
Betoninkovetuskaapeli BET 10m
380W
8111522
Betoninkovetuskaapeli BET 20m
735W
8111523
Betoninkovetuskaapeli BET 35m
1400W
8111524
Betoninkovetuskaapeli BET 55m
2200W
8111525
Betoninkovetuskaapeli BET 85m
3200W
94
Jatkojohdot
Paristot
Sulakkeet
Tuotekoodi
Nimike
97911B
Jatkojohto 2-os. 10m 3G2,5
970092B
Jatkojohto 2-os. 20m 3G1,5A
97427B
Jatkojohto 2-os. 20m 3G2,5A
H27511
Jatkojohto 400V 16A, 5 x 2,5 10m
97277B
Jatkojohto 400V 16A, 5 x 2,5. 20m
2021025
Jatkojohto 32A 10-metr
970100B
Pistotulppa,schuko/kumi.
H94040
Jatkopistorasia 2-os RVT punainen
30189A
Jatkopistorasia 2-os oranssi, Strömfors
97877B
16A 5-N Pistotulppa
97878B
32A 5-N Pistotulppa
97879B
16A 5-N Jatkopistorasia
97880B
32A 5-N Jatkopistorasia
Tuotekoodi
Nimike
Pakkaus
kpl
PanasonicLR03
Paristo LR03 AAA Panasonic Powerline Industrial
4
PanasonicLR6
Paristo LR6 AA Panasonic Powerline Industrial
4
LR14ind
Paristo LR14 C Panasonic Powerline Industrial
4
LR20IND
Paristo LR20 D Panasonic Powerline Industrial
4
6LR61IND
Paristo Panasonic Powerline 9V
1
970302B
Sulake, hidas 10A
5
970303B
Sulake, hidas 16A
5
97157B
Sulake, hidas 20A
5
970269B
Sulake, hidas 25A
5
970621B
Sulake, hidas 35A
5
97632B
Sulake, hidas 63A
5
95
Työmaatarvikkeet
Tuotekoodi
Nimike
97128B
Harjan puuvarsi
KL1285
Katuharja 25 cm
KL1287
Katuharja 35 cm
KL1801
Katuharja 50 cm
KL1106
Lattiaharja 60 cm vaal. reuna
KL15411
Lattialasta met. 35 cm synteettinen
KL1719
Lattialasta met. 60 cm synteettinen
KL1146
Rikkalapiosetti, metallinen (lakaisuharja+rikkalapio)
Varoitusnauha 500 m 75mm kelta-punainen
300102498
Ensiaputarvikkeet
Hitsauspuikot
Seostamattomien rakenneterästen hitsaukseen:
B56 on seostamattomien rakenneterästen ja
hienoraeterästen emäspäällysteinen alhaisen
vetypitoisuuden omaava yleishitsauspuikko.
Austeniittisille haponkestäville teräksille :
20/10 MBC on rutiilipäällysteinen hitsauspuikko
alhaisen hiilipitoisuuden omaavien AISI 316 – tyyppisten austeniittisten haponkestävien terästen hitsaukseen.
Sekaliitokset musta-haponkestävä:
24/12 Mo on ruostumattoman teräksen rutiilipäällysteinen hitsauspuikko, jonka hitsiaine on erittäin matalahiilistä yliseostettua haponkestävää terästyyppiä 23Cr/12Ni/2Mo
971072B
Lippusiima 25m, punottu
970015B
Lippusiima 25m, putkitettu
970654B
Lippusiiman sulkupylväs, jalustalla
970449B
Työmaa-aita 1 x 50m, oranssi
WP2111-R
Ensiapupakki, Rakennustyömaa malli
970530B
Cederroth, Silmänhuuhteluaine, 500ml
40913376
Cederroth Silmänhuuhteluspray 150ml
Tuotekoodi
Nimike
Pakkaus kg
970969B
Hitsipuikko B56 2,5 x 350
5,0
970970B
Hitsipuikko B56 3,2 x 450
6,5
975436B
Hitsipuikko B56 4,0 x 450
6,5
971076B
Hitsipuikko 20/10 MBC 2,0 x 300 mm
4,0
970971B
Hitsipuikko 20/10 MBC 2,5 x 350
5,0
970972B
Hitsipuikko 20/10 MBC 3,2 x 350
5,0
970973B
Hitsipuikko 24/12 Mo 2,5 x 300
5,0
970974B
Hitsipuikko 24/12 Mo 3,2 x 350
5,0
970125B
Hitsarin euromaski
96
Jätesäkit
Tuotekoodi
Nimike
970590B
Jätesäkki 30L
20
970168B
Jätesäkki 150L, vahva 0,06, 10 kpl/rll
12
Jätesäkki 150L, Erikoisvahva 0,14, 10 kpl/rll
6
970062B
Jätesäkki 200L, vahva 0,06, 10 kpl/rll
15
970539B
Jätesäkki 240L, vahva 0,06, 10 kpl/rll
15
970783B
Jätesäkki 250L, vahva 0,06, 10 kpl/rll
10
P-6JS150140RLL
Paperit
Tuotekoodi
Nimike
Pakkaus
rll/pkt
WC-paperi Supersoft
64
C-Taittopyyhe 2-kerros valk.
24
Z-Taittopyyhe
25
WE24350
Sininen teollisuuspyyhe 24cm x 350m
2
971102B
Vetopyyhe, käsipyyhe 38cm, Sininen
2
WEWC8
WEC2880
KP02
Kahvitarvike
Rll / ltk
Tuotekoodi
Nimike
970509B
Kahvi 500g, Juhla-Mokka, 12 pkt / ltk
970665B
Suodatinpussi 1 x 4, 80kpl
970551B
Sokeri, Palasokeri Sirkku 750g
970760B
Kevytmaito 1L hyla
970759B
Kahvimaito annospakattu
970274B
Kahvimuki,korvallinen VPK175 / 80kpl
970546B
Kertakäyttölautanen, matala 23cm 50kpl/pkt
970786B
Kertakäyttölautanen, matala 15cm 100kpl/pkt
97621B
Kertakäyttölautanen, syvä 50kpl/pkt
975423B
Kertakäyttölusikka, kahvilusikka 250kpl/pss
6411632553002
Kertakäyttölusikka, ruokalusikka - 250kpl/pss
6411632552005
Kertakäyttöhaarukka, 250kpl/pkt
6411632551008
Kertakäyttöveitsi 250kpl/pkt
97
Silmukkanostovyö
Sidontavyöt
Tuotekoodi
Nimike
NVS202
Silmukkanostovyö NVS202 2t/2m
NVS204
Silmukkanostovyö NVS204 2t/4m
NVS206
Silmukkanostovyö NVS206 2t/6m
NVS208
Silmukkanostovyö NVS208 2t/8m
NVS304
Silmukkanostovyö NVS304 3t/4m
NVS306
Silmukkanostovyö NVS306 3t/6m
NVS308
Silmukkanostovyö NVS308 3t/8m
Tuotekoodi
Nimike
SIVPL2501M
Pikalukkovyö SIVPL2501M 250kg/1m, musta
SIVPL25015M
Pikalukkovyö SIVPL25015M 250kg/1,5m, musta
SIVPL2502M
Pikalukkovyö SIVPL2502M 250kg/2m, musta
SIVPL2503M
Pikalukkovyö SIVPL2503M 250kg/3m, musta
SIVPL2505M
Pikalukkovyö SIVPL2505M 250kg/5m, musta
Kuormansidontavyö SV-1000, 5m
SV100052
Vaijerinostolenkit
97244B
Kuormansidontavyö V-1500, 6m
970690B
Kuormansidontavyö V-2000, 10m
Tuotekoodi
Nimike
Kuorma
t
97661B
Vaijerinostolenkki M12
0,5
976616
Vaijerinostolenkki M16
1,2
0654
Vaijerinostolenkki RD 16
1,2
0658
Vaijerinostolenkki RD 20
2,0
Vaijerinostolenkki RD 20, Painelevyllä
2,0
Vaijerinostolenkki RD 24
2,5
Vaijerinostolenkki RD 24, Painelevyllä
2,5
Vaijerinostolenkki RD 30
4,0
Vaijerinostolenkki RD 30, Painelevyllä
4,0
Vaijerinostolenkki RD36
6,3
Vaijerinostolenkki RD20, lyhyt (h=120mm) ->
Hissin ripustuslenkki
2,0
0658G8PL
0660
05053243
0662
0662G8PL
0664
431-117925
98
TOIMITUSEHDOT
Työmaatoimitukset ja rahtimaksut:
Tarjoamme asiakkaillemme kuljetuspalvelun tilauksille. Tilaukset vaivattomasti suoraan työmaalle jopa
saman päivän aikana. Normaali toimitusaika varastotuotteille 2 - 24h, toimitustuotteille 12 - 72h tai
erillisen sopimuksen mukaan. Mittatilaus/erikoistuotteilla toimitusaika valmistajan antaman toimitusajan mukaan. Emme vastaa meistä riippumattomista toimitusaikojen muutoksista.
Jakeluautot ajavat aamu ja iltapäivätoimitukset. Tarkemmat paikkakuntakohtaiset aikataulut sekä tilauksesi toimitusajan saa lähimmästä Spitecin myymälästä / aluepäälliköltä. Pikatoimitukseksi luemme
toimitukset, jotka asiakkaan pyynnöstä toimitetaan alle 2 tunnissa työmaalle eivätkä ole normaalin
aamu-/iltapäivätoimituksen jakoreitillä.
Suur-Helsingin, Tampereen, Turun, Jyväskylän ja Oulun talousalueella toimitusmaksu 7,50€/toimitus.
Pikatoimitusmaksu 15,00€/toimitus. (alv 0%)
Rahti- ja postimaksut muualle Suomeen käsitellään tapauskohtaisesti toteutuneiden rahtikustannusten
mukaan.
Normaalipakkaukset veloituksetta.
EUR-lava 12,00€, teholava 6,00€ ja lavakaulus 10,00€ (alv0%)
Toimitukset ja lähetykset vakuutetaan asiakkaan lukuun siitä erikseen sovittaessa.
Pientilaukset:
Alle 50,00€ (alv 0%) tilauksista emme myönnä erillisiä alennuksia ja pientoimituslisä on 8,50€ (alv 0%).
Ei koske varaosia eikä jälkitoimituksia.
Palautukset:
Toimitus- sekä erikoisvalmistetuilla tuotteilla ei ole palautusoikeutta. Sovituista palautuksista, jotka
tapahtuvat meistä johtumattomista syistä, hyvitämme 80% tuotteen nettohinnasta.
Reklamaatiot:
Toimituksia ja laskutusta koskevat reklamaatiot on tehtävä 8 päivän kuluessa tavaran/laskun vastaanottamisesta.
Emme vastaa asiakkaan tilauksesta erikseen maalattujen tuotteiden maalauksesta. Erikseen maalattujen
tuotteiden maalauksesta vastaa maalauksen suorittanut yritys omien toimitusehtojensa mukaisesti.
Myyntiehdot:
Teknisen Kaupan yleiset myyntiehdot (TK Yleiset 2010)
Toimitusehdot voimassa 1.10.2015 alkaen ja ovat voimassa toistaiseksi.
Emme vastaa tuotekuvastossa olevista mahdollisista virheistä.
99
v. 1.0