Pöytäkirja PDF-muodossa

Transcription

Pöytäkirja PDF-muodossa
Kouvolan kaupunki
Pöytäkirja
Rakennus- ja ympäristölautakunta
01.04.2015
4/2015
Aika
01.04.2015 klo 16:30 - 18:30
Paikka
Tekniikka- ja ympäristötalo, Valtakatu 33, 45700 Kuusankoski
Läsnä
Luettelon mukaan
Pykälät
42 - 55
Allekirjoitukset
Jari Käki
puheenjohtaja
Kirsi Kaalinpää
sihteeri
Pöytäkirjan tarkastus
7.4.2015
Allekirjoitukset
Kirsi Seppälä
Stefan Koivikko
Pöytäkirja on yleisesti nähtävillä
8.4.2015 tekniikka- ja ympäristötalon kansliassa, Valtakatu 33, 45700
Kuusankoski
Todistaa
Kirsi Kaalinpää
hallintosihteeri
pj.
ptk. tark.
ptk. tark.
133
Kouvolan kaupunki
4/2015
Pöytäkirja
Rakennus- ja ympäristölautakunta
01.04.2015
Osallistujat
Jäsenet
Muut
Käki Jari
puheenjohtaja
Seppälä Kirsi
varapuheenjohtaja
Hasari Eine
jäsen
Kaarlampi Vesa
jäsen
Koivikko Stefan
jäsen
Laine Raimo
jäsen
Saarela Kirsti
jäsen
Lonka Mirja
Ryynänen Tapani
kaupunginhallituksen
edustaja
nuorisovaltuuston
edustaja
nuorisovaltuuston
edustaja
esittelijä
Friman Hannu
esittelijä
Kaalinpää Kirsi
sihteeri
Lehtomäki Maija
kaupunginhallituksen
edustaja
tekninen johtaja
Laurila Julia
Pollari Paavo
Poissa
Luotonen Hannu
pj.
ptk. tark.
ptk. tark.
134
Kouvolan kaupunki
Pöytäkirja
Rakennus- ja ympäristölautakunta
01.04.2015
4/2015
§
135
Sivu
42
Laillisuus ja päätösvaltaisuus
136
43
Pöytäkirjan tarkastaminen
137
44
Ympäristöluvan myöntäminen Tykkimäen Sora Oy:lle kiven
138
louhintaan ja murskaukseen Kaskankaalla
45
Ympäristöluvan myöntäminen, Destia Oy,
155
Kangaslamminkankaan sora- ja kallioalue
46
Jukka Heikkilälle eläinsuojatoimintaan myönnetyn
169
ympäristöluvan rauettaminen
47
Maa-ainesten ottamislupahakemus kiinteistölle 286-448-1-174,
172
Automankki Ky / Valkealan Kuljetus
48
Maa-ainesten ottamislupahakemus kiinteistöille 286-447-3-72,
178
286-447-3-108 ja 286-447-3-130, Destia Oy
49
Oikaisuvaatimus toimenpidelupapäätöksestä 286-2015-40,
185
kiinteistölle 286-21-6-6, Kaaritie 18, Kuusankoski, Tuukkanen
Minna
50
Kevätkatselmus 2015, MRL 166§ - 170 § mukainen rakennetun
190
ympäristön valvonta
51
Oikaisuvaatimus ympäristötarkastajan
191
viransijaisuuspäätöksestä
52
Tekniikka- ja ympäristöpalvelut toimialan kuukausiraportti
194
1-2/2015
53
Ilmoitusasiat
195
54
Lausunto Itä-Suomen hallinto-oikeudelle Martti ja Liisa
197
Rauhalan valitukseen rakennus- ja ympäristölautakunnan
päätöksestä 04.02.2015 §23
55
Rakennuslupahakemus kiinteistölle 286-1-1119-1, As Oy
Kouvolan Halkokaari, muutoslupahakemus rakennuslupaan
286-2014-42
pj.
ptk. tark.
ptk. tark.
199
Kouvolan kaupunki
Pöytäkirja
Rakennus- ja ympäristölautakunta
§ 42
4/2015
136
01.04.2015
Laillisuus ja päätösvaltaisuus
Rymla § 42
Hallintosäännön 42 §:n mukaan avattuaan kokouksen puheenjohtajan on
todettava läsnä olevat sekä missä ominaisuudessa kukin on läsnä. Lisäksi
puheenjohtajan on todettava kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.
Ympäristöjohtajan ehdotus:
Puheenjohtaja toteaa läsnäolijat sekä kokouksen laillisuuden ja
päätösvaltaisuuden.
Rakennus- ja ympäristölautakunnan päätös:
Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja
päätösvaltaiseksi.
__________
pj.
ptk. tark.
ptk. tark.
Kouvolan kaupunki
Pöytäkirja
Rakennus- ja ympäristölautakunta
§ 43
4/2015
01.04.2015
Pöytäkirjan tarkastaminen
Rymla § 43
Ympäristöjohtajan ehdotus:
Lautakunta valitsee tämän kokouksen pöytäkirjan tarkastajiksi Kirsi
Seppälän ja Stefan Koivikon.
Rakennus- ja ympäristölautakunnan päätös:
Päätösehdotus hyväksyttiin.
_________
pj.
ptk. tark.
ptk. tark.
137
Kouvolan kaupunki
Pöytäkirja
Rakennus- ja ympäristölautakunta
§ 44
4/2015
138
01.04.2015
Ympäristöluvan myöntäminen Tykkimäen Sora Oy:lle kiven louhintaan ja murskaukseen
Kaskankaalla
6984/11.00.01/2014
Rymla § 44
Ympäristölupahakemuksesta on laadittu seuraava päätösehdotus, josta ilmenee hakemuksen sisältö, asian käsittely ja ehdotus rakennus- ja ympäristölautakunnan ratkaisuksi perusteluineen.
ASIA
Päätös ympäristönsuojelulain 39 §:n mukaisesta lupahakemuksesta.
Päätös ympäristönsuojelulain 199 §:n mukaisesta pyynnöstä aloittaa toiminta muutoksenhausta huolimatta.
LUVAN HAKIJA
Tykkimäen Sora Oy
Tehontie 18
45101 Kouvola
Yhteyshenkilö:
Timo Ihanainen
puh. 0400 754 998
kouvolanbetoni(a)kouvolanbetoni.fi
Y-tunnus: 01633694
Alueen omistaja
Kiinteistön 286-404-1-139 omistaa Tykkimäen Sora Oy.
LAITOKSEN TOIMINTA JA SIJAINTI
Lupahakemus koskee Kouvolan kaupungissa kiinteistöllä 286-404-1-139,
osoitteessa Kaskankaantie 61, sijaitsevaa kivenlouhimoa ja murskaamoa.
LUPAVELVOLLISUUS
Ympäristönsuojelulain 27 §:n 1 mom:n ja liitteen 1 taulukon 2 kohdan 7 c
mukaan kivenlouhimo tai sellainen muu kuin maarakennustoimintaan liittyvä kivenlouhinta, jossa kiviainesta käsitellään vähintään 50 päivää tarvitsee ympäristöluvan.
Ympäristönsuojelulain 27 §:n 1 mom:n ja liitteen 1 taulukon 2 kohdan 7 e
mukaan kiinteä murskaamo tai tietylle alueelle sijoitettava siirrettävä murskaamo, jonka toiminta-aika on yhteensä vähintään 50 päivää, tarvitsee
ympäristöluvan.
LUPAVIRANOMAINEN
Kunnan ympäristönsuojeluviranomainen käsittelee kivenlouhimon ja murs-
pj.
ptk. tark.
ptk. tark.
Kouvolan kaupunki
Pöytäkirja
Rakennus- ja ympäristölautakunta
§ 44
4/2015
139
01.04.2015
kaamon ympäristölupahakemuksen ympäristönsuojeluasetuksen
2 § 1 mom:n kohdan 6 a ja b mukaan.
HAKEMUS
Hakemuksen vireille tulo
Hakemus on saapunut Kouvolan kaupungin rakennus- ja ympäristölautakunnalle 16.12.2014.
Toimintaa koskevat luvat
Jo olemassa olevalla louhimolla ei ole aikaisempaa ympäristölupaa.
Kiinteistöllä on ollut Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen 19.9.2002
myöntämä maankaatopaikan ympäristölupa. Kyseinen lupa on siirtynyt
myöhemmin kunnan valvontaan ja luvan lupamääräykset on tarkistettu
4.3.2015 Kouvolan kaupungin rakennus- ja ympäristölautakunnassa.
Tykkimäen Sora Oy:llä on voimassa Valkealan kunnan 3.2.2006 myöntämä maa-aineslupa. Lupa päättyy 31.1.2016. Luvalle on tarkoitus hakea
jatkoaikaa vuonna 2015.
Alueen kaavoitustilanne
Ympäristöministeriön 28.5.2008 vahvistamassa Kymenlaakson taajama-alueiden ja niiden ympäristöjen maakuntakaavassa alue on merkitty
virkistysalueeksi (V).
Kouvolan kaupunginvaltuuston 8.4.2013 hyväksymän Saarenmaa-Tykkimäki osayleiskaavassa alue on merkitty urheilu- ja virkistyspalvelujen alueeksi (VU).
Alueella ei ole voimassa olevaa asemakaavaa.
Sijaintipaikka ja sen ympäristö
Kaskankaan maa-ainestenottoalue sijoittuu Kouvolassa valtatie 6:n pohjoispuolelle ja Tykkimäen huvipuisto- ja matkailualueen itäpuolelle.
Lähimmät vakituiset asuinrakennukset ovat noin 500 metrin etäisyydellä
louhinta-alueesta koilliseen ja länteen. Lähin loma-asutus sijoittuu noin 440
metrin etäisyydelle louhinta-alueesta luoteeseen. Alueen itäpuolella kulkee
ulkoilureitti ja Paaskosken ulkoilumaja sijaitsee noin 400 metriä alueesta
pohjoiseen.
Hankealue on ollut voimakkaan maa-ainesten oton kohteena jo pitkään.
Osayleiskaava-alueella vuonna 2009-2010 tehdyn luontoselvityksen mukaan Käyrälammen kaakkoispuolen metsät ovat tavanomaisia hoidettuja
talousmetsiä. Käyrälammen ja Jyräänjoen ranta-alueilla sijaitsee liito-oravan elinalueita. Hankealueella tai sen välittömässä läheisyydessä ei
selvityksen mukaan sijaitse erityisen arvokkaita elinympäristöjä. Hankealueella ei sijaitse liito-oravan elinalueita. Hankealue ei sijaitse luokitellulla
pohjavesialueella. Etäisyys Tornionmäen I-luokan pohjavesialueeseen
pj.
ptk. tark.
ptk. tark.
Kouvolan kaupunki
Pöytäkirja
Rakennus- ja ympäristölautakunta
§ 44
4/2015
140
01.04.2015
(0528601) on lyhimmillään noin 700 metriä. Etäisyys lähimpään
Käyrälammen vedenottamoon on noin 700 metriä. Hankealue ei sijaitse
vedenottamon suoja-alueella. Hankealueen lähimmät pintavedet ovat pohjoisessa Jyräänjoki ja lännessä Käyrälampi.
Toiminnan kuvaus
Tykkimäen Sora Oy hakee toistaiseksi voimassa olevaa lupaa kiven louhinnalle ja murskaukselle Kaskankaan maa-ainesten ottoalueella. Lisäksi
haetaan lupaa toiminnan aloittamiseksi ennen lupapäätöksen lainvoimaiseksi tuloa. Toiminta on tarkoitus aloittaa heti ympäristöluvan myöntämisen jälkeen. Laitos on toiminnassa ympäri vuoden tarpeen mukaan.
Louhittavan alueen pinta-ala on noin 2,7 ha.
Kivenlouhinnan työvaiheet ovat pintamaiden poisto, poraus, räjäytys ja louheen kuljetus raaka-ainevarastokasoihin/murskaamoon. Siirrettävä murskain sijoitetaan louhintarintauksen eteen. Louhintasuunta on etelään/länteen. Louhintakorkeus on keskimäärin noin 10 m (vaihtelee välillä 17-5 m)
ja louhintatasot välillä +97 m - +85 m. Louhintamäärä on yhteensä noin
270 000 m3ktr, vuodessa noin 27 000 m3 eli noin 73 000 t.
Louhittava kiviaines murskataan kokonaisuudessaan ja käytetään rakennusmateriaaliksi betoniteollisuudessa ja maanrakentamisessa. Pintamaita,
joita ei voida hyödyntää rakentamisessa, muodostuu arviolta yhteensä
noin 5 400 m3rtr. Pintamaat käytetään täyttöihin ja maisemointiin.
Kiviaines irrotetaan poraamalla ja räjäyttämällä. Porauskalustona
käytetään louhinta-urakoitsijan kalustoa. Kivenmurskaamon työvaiheet
ovat irrotus, rikotus, murskaus, seulonta, kuljetus varastokasoihin ja/tai
käyttökohteisiin.
Murskaus tapahtuu pääasiassa Tykkimäen Sora Oy:n omalla siirrettävällä
murskaamolla. Murskauslaitoksen sijainti siirtyy toiminnan edetessä.
Tarvittaessa suuret lohkareet rikotetaan ennen syöttämistä murskauslaitokseen. Murskattava kiviaines siirretään murskaamon syöttösuppiloon
pyöräkuormaajalla tai kaivinkoneella. Murskauslaitos koostuu murskaimesta, seuloista ja kuljettimista. Kiviaines murskataan ja seulotaan haluttuun
raekokoon. Valmis murske siirretään välivarastoitavaksi murskeen
varastointialueille tai kuljetetaan suoraan käyttökohteisiin.
Käytettävä murskaamo täyttää suojausasteeltaan B-luokan vaatimukset
(ent. Tielaitos). B-luokan murskauslaitos on siirrettävä laitos, jossa pölyn
leviäminen ympäristöön on estetty kesällä kastelemalla ja talvella suojaamalla seulastot ja muut huomattavat pölylähteet peittein tai koteloinnein.
Asfalttiasemien ja kivenmurskaamojen ympäristönsuojelu -ohjeen mukaan suurin sallittu leijuma vapaassa tilassa (0,4 mg/m3, 2 tuntia) alitetaan
B-luokkaan kuuluvalla louhemurskaamolla 300 metrin
etäisyydellä.
Viikoittaiset toiminta-ajat arkisin ovat seuraavat: Murskaaminen klo 7-22,
poraaminen klo 7-21, rikotus klo 8-18, räjäyttäminen klo 8-18 ja kuormaaminen ja kuljetus klo 6-22.
pj.
ptk. tark.
ptk. tark.
Kouvolan kaupunki
Pöytäkirja
Rakennus- ja ympäristölautakunta
§ 44
4/2015
141
01.04.2015
Polttoaineet ja kemikaalit
Polttoaineita, kemikaaleja ja räjähdysaineita ei varastoida alueella. Työkoneissa käytetään kevyttä polttoöljyä noin 30 t/a ja kulutus on noin 0,42
litraa toteutettua kiviainestonnia kohden. Polttoaine varastoidaan Tykkimäen Sora Oy:n toimipisteessä, Tehontie 18, Kouvola.
Liikenne
Liikennöinti alueelle tapahtuu Karjalankadun ja Kaskankaantien kautta.
Karjalankatu on päällystetty ja Kaskankaantie on päällystämätön. Maksimituotannossa raskaan liikenteen määrä on 28 ajoneuvoa 252 päivänä
vuodessa.
Energian käyttö
Murskaamon sähkö hankitaan aggregaatista. Sähkön kulutusarvio on 0,2
GWh/a.
Melu ja tärinä
Toiminnan merkittävimmät melulähteet ovat poravaunu, ylisuurten lohkareiden rikotus, murskaus ja työkoneet. Alueen taustamelun aiheuttaa Valtatie 6:n liikenne.
Vesi ja jätevedet
Alueella ei ole talousvesikaivoa eikä vesijohtoverkostoa. Alueella ei muodostu jätevesiä.
Jätteet
Alueella ei varastoida jätteitä. Kaivannaisjätteistä on esitetty kaivannaisjätteen jätehuoltosuunnitelma.
Päästöt ilmaan
Työkoneiden ja liikenteen päästöt ovat vähäisiä. Asfalttiasemien ja kivenmurskaamojen ympäristösuojelu-ohjeen mukaan suurin sallittu
leijuma vapaassa tilassa (0,4 mg/m3, 2 tuntia) alitetaan B-luokkaan kuuluvalla louhemurskaamolla 300 metrin etäisyydellä. Työkoneiden ja liikenteen päästöt ovat vähäisiä.
Paras käyttökelpoinen tekniikka (BAT) ja ympäristön kannalta parhaiden
käytäntöjen soveltaminen (BEP)
Murskaamo on suojausasteeltaan B-luokkaa, jossa pölyn leviäminen ympäristöön on estetty kesällä kastelemalla ja talvella suojaamalla seulastot
ja muut huomattavat pölylähteet peittein tai koteloinnein. Kiviaineksen
käsittelyssä syntyviä pölyhaittoja vähennetään tarvittaessa mm. kastelulla,
kiviaineksen putoamiskorkeuden säätelyllä ja kiviaineskasojen sijoittelulla.
Lisäksi työkoneiden päästöjä vähennetään kunnossapidolla ja koneita
huoltamalla.
pj.
ptk. tark.
ptk. tark.
Kouvolan kaupunki
Pöytäkirja
Rakennus- ja ympäristölautakunta
§ 44
4/2015
142
01.04.2015
Meluavien toimintojen (poraus, rikotus, murskaus) sijoittelu mahdollisuuksien mukaan louhosrintauksen ja varastokasojen taakse asutukseen
nähden vähentää melun leviämistä tehokkaasti. Melun häiritsevyyttä
rajoitetaan ajoittamalla rikotus ja räjäytykset päiväaikaan. Melupäästöjä
vähennetään käyttämällä nykyaikaista murskauskalustoa sekä kaluston
kunnossapidolla.
Arvio riskeistä, onnettomuuksien estämiseksi suunnitelluista toimista ja
häiriötilanteista
Louhinnassa kivien sinkoaminen voi aiheuttaa henkilö- ja omaisuusvahinkoja työmaa-alueella. Työmaa-alue merkitään maastoon ja ulkopuolisten
pääsy alueelle kielletään kieltotauluin louhintojen aikana. Räjäytyksistä
varoitetaan merkkiäänellä. Ulkopuolisten pääsy alueelle on estetty
lukittavalla portilla. Toiminnan ympäristöriskit liittyvät lähinnä laitteiden ja
koneiden polttoaineen ja hydrauliikkaöljyjen käyttöön. Kyse on tällöin
häiriötilanteesta, koska alueella ei varastoida polttoaineita tai öljyjä.
Huomiota kiinnitetään laitteiden ja koneiden huoltoon ja kunnossapitoon.
Työmaalle varataan öljynimeytysainetta ja alkusammutuskalustoa riittävä
määrä. Työmaalla työskenteleviä tiedotetaan turvallisuus- ja ympäristöasioista sekä opastetaan toimimaan onnettomuus- ja häiriötilanteissa.
Arvio ympäristövaikutuksista
Suunnittelualueen ja lähimmän asutuksen välissä on etäisyyttä noin 500
metriä. Toiminta suunnitellaan ja toteutetaan siten, että se ei aiheuta melun raja-arvot ylittävää melua asutukselle. Alueen koillispuolella kulkee ulkoilureitti. Ulkoilureitin ja hankealueen väliin pyritään jättämään puita näkösuojaksi. Räjäytystöiden aikana räjäytyksestä vastaava urakoitsija pitää
huolen, että ulkoilureitillä ei kulje ihmisiä räjäytysten aikana sulkemalla reitin. Lisäksi räjäytyksistä varoitetaan äänimerkein. Räjäytyksiä on arvion
mukaan korkeintaan kolme kertaa toimintavuoden aikana.
Alue on pääosin jo ottotoiminnan muovaamaa, eikä hankealueella ole
luonnonsuojeluarvoja. Hankealueen pohjois- ja länsipuolelle on varattu liito-oravan elinalueita Jyräänjoen ja Käyrälammen ranta-alueille.
Louhinnalla ja murskauksella ei arvioida olevan vaikutuksia vesistöön.
Louhinnasta ja murskauksesta aiheutuvilla päästöillä ei arvioida olevan
vaikutusta lähimpään asutukseen saakka etäisyydestä johtuen. Normaalioloissa toiminnasta ei aiheudu raja-arvot ylittäviä päästöjä eikä näin ollen
vaikutuksia maaperään eikä pohjaveteen. Hankealue ei sijaitse myöskään
vedenhankinnan kannalta tärkeällä pohjavesialueella.
Päästötarkkailu
Koneita ja laitteistoja tarkkaillaan mahdollisten vikojen ja vuotojen huomaamiseksi. Työmaalla pidetään kirjaa raaka-aineiden ja polttoaineiden
kulutuksesta, tuotantomääristä, toiminta-ajoista sekä mahdollisista toimintahäiriöistä ja onnettomuustilanteista.
Mikäli toiminnasta aiheutuvan melun epäillään aiheuttavan haittaa lähimmille asuinalueille, voidaan melu mitata kertaluonteisesti. Pölyn leviämistä
seurataan aistinvaraisesti ja tarvittaessa pölyämistä rajoitetaan kastelemalpj.
ptk. tark.
ptk. tark.
Kouvolan kaupunki
Pöytäkirja
Rakennus- ja ympäristölautakunta
§ 44
4/2015
143
01.04.2015
la.
HAKEMUKSEN KÄSITTELY
Tiedottaminen
Hakemuksesta on kuulutettu Kouvolan kaupungin ilmoitustaululla 14.1. 13.2.2015 välisenä aikana. Kuulutuksesta on ilmoitettu Kouvolan Sanomissa 14.1.2015. Hakemus ja siihen liittyvät asiakirjat ovat kuulutusaikana
olleet nähtävillä Kouvolan kaupungin Tekniikka- ja ympäristötalon
kansliassa. Naapureille hakemuksen nähtävillä olosta on ilmoitettu kirjeitse.
Tarkastukset ja neuvottelut
Paikalla on tehty tarkastus 31.10.2014. Tarkastuksessa olivat mukana
Tykkimäen Sora Oy:ltä Timo Ihanainen ja Kouvolan kaupungilta tarkastusinsinööri Tapani Peltola, tarkastusinsinööri Esa Inkilä ja ympäristötarkastaja Ulla Rantanen.
Muistutukset ja mielipiteet
Hakemuksen johdosta on jätetty yksi muistutus (naapuri A). Muistutuksessa, joka on päivätty 9.2.2015, on tuotu esiin heille aiheutuva tärinähaitta ja
ehdotetaan seuraavaa:
"1. Uudessa lupaehdossa tulee räjäytyspanosten kokoa pienentää olennaisesti sellaiseksi, että lähistön asutuksille ei synny haittaa.
2. Uudessa lupaehdossa velvoitetaan räjäytystyön tekijää ilmoittamaan vähintään viikkoa ennen räjäytyspäivä ja kellonaika, jotka asuvat alle 400
metrin etäisyydellä räjäytyspaikasta.
3. Uudessa lupaehdossa tulee parantaa lupaehtojen räjäytystyön valvontaa."
Lausunnot
Hakemuksesta on pyydetty lausuntoa Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta, Kouvolan kaupungin terveydensuojeluviranomaiselta sekä Kouvolan kaupungin Maankäytön suunnittelulta. Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on ilmoittanut, että
se ei anna lausuntoa.
Kouvolan kaupungin terveydensuojeluviranomainen on 13.3.2015 päivätyssä lausunnossaan todennut mm. seuraavaa:
"Melu
Hakemuksessa on esitetty, että toiminta suunnitellaan ja toteutetaan siten,
että se ei aiheuta melun raja-arvoja ylittävää melua asutukselle. Meluavia
toimintoja (poraus, murskaus) sijoitellaan mahdollisuuksien mukaan
louhosrintauksen ja varastokasojen taakse asutukseen nähden. Melun
häiritsevyyttä rajoitetaan myös ajoittamalla rikotus ja räjäytykset
päiväaikaan. Näiden lisäksi melupäästöjä vähennetään käyttämällä
nykyaikaista murskauskalustoa ja pitämällä murskauskalusto kunnossa.
pj.
ptk. tark.
ptk. tark.
Kouvolan kaupunki
Pöytäkirja
Rakennus- ja ympäristölautakunta
§ 44
4/2015
144
01.04.2015
Sosiaali- ja terveysministeriön asumisterveysohjeen (oppaita 2003) mukaan asuinhuoneen sisätilojen päiväajan ohjearvo on LAeq 35 dB ja yöajan ohjearvo LAeq 30 dB. Matalataajuiselle melulle on lisäksi annettu sisämelun ohjearvot terssikaistoittain.
Sisämelujen ohjearvojen lähtökohtana on, että meluntorjuntatoimet suunnitellaan siten, ettei toiminnoista, toimintoihin liittyvä liikenne mukaan
lukien, aiheutuva melu ylitä asumiseen käytettävillä kiinteistöillä päivällä
(klo 7.00 - 22.00) keskiäänitasoa LAeq 55 dB eikä yöllä (klo 22.00 - 7.00)
keskiäänitasoa LAeq 50 dB. Vastaavasti loma-asumiseen käytettävillä
alueilla päivällä (klo 7.00 - 22.00) keskiäänitasoja LAeq 45 dB ja yöllä (klo
22.00 - 7.00) keskiäänitasoja LAeq 40 dB. Jos melu on luonteeltaan
iskumaista tai kapeakaistaista, mittaus- tai laskentatulokseen lisätään 5 dB
ennen sen vertaamista sallittuun melutasoon.
Mikäli perusteltua tarvetta ilmenee myöhemmin, on lupaehdoissa syytä
edellyttää melutason mittausta, joissa otetaan huomioon edellä mainitut
melutasojen ohjearvot.
Tärinä
Räjäytykset tulee toteuttaa suunnitelmallisesti ja siten, että mahdolliset tärinävaikutukset rajoittuvat mahdollisimman lähelle räjäytysaluetta.
Päästöt ilmaan
Hakemuksen mukaan murskausasema on suojausasteeltaan B-luokkaa,
jossa pölyn leviäminen on estetty kesällä kastelemalla ja talvella suojaamalla seulastot ja muut huomattavat pölylähteet peittein tai koteloinnein.
Kiviaineksen käsittelyssä syntyviä pölyhaittoja vähennetään tarvittaessa
mm kastelulla, kiviaineksen putoamiskorkeuden säätelyllä ja kivikasojen
sijoittelulla.
Kun otetaan huomioon välimatkat lähimpiin asuinkiinteistöihin ja loma-asuntoihin, ei päästöistä ilmaan muodostu terveyshaittaa, mikäli hakemuksessa pölyntorjuntaan esitetyistä toimenpiteistä huolehditaan."
Kouvolan kaupungin Maankäytön suunnittelu on 23.1.2015 päivätyssä lausunnossaan todennut mm. seuraavaa:
"Kaavoitustilanne
Maakuntakaavassa Taajamat ja niiden ympäristöt alue on virkistysalueena
(V). Kauppa- ja meri -maakuntakaavassa on osoitettu ylimaakunnallinen
patikointireitti alueen koillispuolitse Käyrälammelta Valkealaan. Ylimaakunnallinen Väliväylän melontareitti on osoitettu Jyräänjokea pitkin.
Oikeusvaikutteisessa Saarenmaa-Tykkimäki osayleiskaavassa alueelle on
osoitettu VU-merkinnällä varaus ulkoilu- ja virkistyspalvelualueelle (esim.
golf-kentälle) ja RM-merkinnällä varaus matkailupalveluille (esim. lomamökkikylä). Yleiskaavassa kohdetta ei ole osoitettu maa-ainesten ottoalueena (EO).
pj.
ptk. tark.
ptk. tark.
Kouvolan kaupunki
Pöytäkirja
Rakennus- ja ympäristölautakunta
§ 44
4/2015
145
01.04.2015
Hakemuksen mukainen toiminta ei ole yleiskaavan virkistyksen ja matkailupalvelujen alueelle tarkoitetun kaltaista toimintaa. Hakemuksen kohde
sijoittuu alueelle, joka on tulevaisuudessa yksi Kouvolan tärkeimmistä
matkailun kehityskohteista.
Alueella ei ole voimassa asemakaavaa. Vaikutusalue on suurelta osin
yleiskaavan VU-alueella ja osin RM-alueella.
Lainsäädäntö
Ympäristönsuojelulain 5.2 §:ssä tarkoitetaan ympäristön pilaamisella:
d) ympäristön yleisen viihtyisyyden tai erityisten kulttuuriarvojen vähentymistä
e) ympäristön yleiseen virkistyskäyttöön soveltuvuuden vähentymistä
Ympäristösuojelulain 11 §:ssä todetaan sijoituspaikan valinnasta:
Toiminnan sijoituspaikan soveltuvuutta arvioitaessa on otettava huomioon
toiminnan:
4) sijoituspaikan ja vaikutusalueen nykyinen ja oikeusvaikutteisen kaavan
osoittama käyttötarkoitus
Ympäristösuojelulain 12 §:ssä todetaan toiminnan sijoittamisesta:
Alueella, jolla on voimassa maakuntakaava tai oikeusvaikutteinen yleiskaava, on katsottava, ettei toiminnan sijoittaminen vaikeuta alueen käyttämistä kaavassa varattuun tarkoitukseen.
Ympäristösuojelulain 49 §:ssä todetaan: Ympäristöluvan myöntäminen
edellyttää, ettei toiminnasta, asetettavat lupamääräykset ja toiminnan sijoituspaikka huomioiden, aiheudu:
2) ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa
4) yleiseltä kannalta tärkeän muun käyttömahdollisuuden vaarantumista
toiminnan vaikutusalueella.
Lausunto
Koska kyseessä on uusi toiminta, joka aiheuttaa pölyä, melua ja tärinää,
tulee selvityksin osoittaa, että ympäristön yleinen viihtyisyys ei vähene,
erityiset kulttuuriarvot eivät vähenny eikä ympäristön yleiseen virkistyskäyttöön soveltuvuus vähene. Ympäristölupahakemusta on täydennettävä tältä
osin ja tarvittaessa erillisselvityksin on osoitettava, ettei ympäristösuojelulain 5 §:n mukaista ympäristön pilaamista tapahdu. Vaikutusalueella olevia
virkistystoimintoja ovat valaistu ulkoilureitti, Paaskosken ulkoilumajan
kahvila ja nuotiopaikka, sekä Jyräänjoen perhokalastusalue. Jyräänjoen
varsi on yleiskaavassa osoitettu km-merkinnällä Väliväylän
kulttuurimaisema-alueena, joka on osa metsäteollisuuden historiaa
uittoväylänä. Lisäksi vaikutusalueella on loma- ja asuinrakennuksia.
Ympäristösuojelulain 12 §:n mukaisesti ympäristöluvassa on huomioitava,
ettei toiminta vaikeuta alueen käyttämistä kaavassa varattuun tarkoitukseen. Toistaiseksi voimassa oleva ympäristölupa vaikeuttaa alueen
käyttämistä maakuntakaavan virkistysalueena ja oikeusvaikutteisen yleiskaavan matkailupalvelujen alueena.
Maankäytön suunnittelun lausunto asiasta on, että ympäristölupahakemuspj.
ptk. tark.
ptk. tark.
Kouvolan kaupunki
Pöytäkirja
Rakennus- ja ympäristölautakunta
§ 44
4/2015
146
01.04.2015
ta tulee täydentää ja osoittaa, ettei ympäristösuojelulain 5 §:n mukaista
ympäristön pilaamista tapahdu. Tämän jälkeen ympäristölupa voidaan
myöntää viiden (5) vuoden määräajaksi, jolloin se ei vaikeuta vaikutusalueen käyttämistä yleiskaavassa varattuun matkailukäyttöön lähitulevaisuudessa, eikä vaikeuta alueen ympäristöön suunniteltua maankäyttöä. Viiden
vuoden kuluttua voidaan alueen matkailu- ja virkistyskäyttöhankkeiden
tilanne arvioida uudelleen."
Hakijan kuuleminen ja vastine
Hakija on 2.3.2015 antanut seuraavan vastineen naapurin A muistutukseen:
"1. Räjäytyspanosten suuruus riippuu irrotettavan kallion määrästä. Irrotuksen, räjäyttäjän suorittaja laskee tarvittavan panostuksen määrän ja optimoi sen niin irrotettavan kalliolaadun (kiven laatu, kallion risaisuus) mukaan. Liian pieni panostus aiheuttaa vaaran, ettei irrotus onnistu, jonka
jälkeen uuden kentän poraus, panostus ja irrotus on monin verroin
hankalampaa kuin optimipanostuksen käyttö.
2. Yritämme ilmoittaa tulevista räjäytyksistä mahdollisuuksien mukaan lähistön asukkaille. Käsityksemme ja mittaustemme mukaan ei alle 400 m:n
etäisyydellä ole asutusta. Irrotusalueen etäisyys kasvaa jokaisen räjäytyksen jälkeen muistutuksen antajien asutuksen suuntaan. Räjäytystyön
suorittaminen on riippuvainen myös sääoloista, esim. ukonilman vuoksi ei
räjäytystyötä voida siirtää, mikäli kenttä on ehditty panostaa, joten
kellonaikojen ilmoittaminen on käytännössä mahdotonta.
3. Räjäytystyön suorittaja tekee kustakin räjäytystyöstä suunnitelman, joka
voidaan esittää valvovalle viranomaistaholle. Räjäytystyön tekee aina vain
siihen oikeutettu räjäytystyön, panostan lupakirjan haltija."
RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN RATKAISU
Kouvolan kaupungin rakennus- ja ympäristölautakunta on tarkastanut Tykkimäen Sora Oy:n ympäristölupahakemuksen. Toiminnan tulee tapahtua
lupahakemuksen ja seuraavien lupamääräysten mukaisesti:
Lupamääräykset
Tuotteet ja tuotantomäärät
1.
Hakemuksessa esitetyllä alueella saa louhia kalliota ja murskata
louhetta enintään 27 000 m3 (73 000 tonnia) vuodessa ja tehdä
niihin liittyviä oheistoimintoja. (YSL 49 §, 52 §)
Melu ja tärinä
2.
pj.
ptk. tark.
Luvan mukaista toimintaa saa harjoittaa arkisin maanantaista
perjantaihin, ei kuitenkaan arkipyhinä, seuraavasti:
- murskaaminen ma-pe klo 7.00 ja 22.00 välisenä aikana
- poraaminen ma-pe klo 7.00 ja 21.00 välisenä aikana
- rikotus ma-pe klo 8.00 ja 18.00 välisenä aikana
- räjäytykset ma-pe klo 8.00 ja 18.00 välisenä aikana
ptk. tark.
Kouvolan kaupunki
Pöytäkirja
Rakennus- ja ympäristölautakunta
§ 44
4/2015
147
01.04.2015
- kuormaaminen ja kuljetus ma-pe klo 6.00 ja 22.00 välisenä aikana. Lisäksi lauantaisin, ei kuitenkaan arkipyhinä, voidaan tehdä kuormaamista ja kuljetusta klo 8.00 ja 16.00 välisenä aikana
ympäristölupamääräyksen 4 ehdoilla. (YSL 6 §, 49 §, 52 §, VN:n
asetus 800/2010 8 §)
3.
Louhinnan tulee tapahtua siten, että se aiheuttaa ympäristöön
mahdollisimman vähän melua ja tärinää. Räjäytystyössä tulee
noudattaa siitä annettuja määräyksiä. Varastokasat ja murskauslaitos tulee sijoittaa melun- ja pölyntorjunnan kannalta ympäristöä suojaavasti. Räjäytyksistä on tiedotettava alle kilometrin
päässä sijaitsevia lähimpiä häiriintyviä kohteita vähintään yhtä
vuorokautta ennen räjäytystä. Räjäytyssuunnitelmat tulee esittää
kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle riittävän ajoissa ennen
räjäytyksiä. (YSL 6 §, 49 §, 52 §, VN:n asetus 800/2010 6 §)
4.
Toiminta ei saa ulkona asumiseen käytettävillä alueilla ylittää
päivällä (kello 7-22) ekvivalenttimelutasoa 55 dB (LAeq) eikä
yöllä (kello 22-7) ekvivalenttimelutasoa 50 dB (LAeq), eikä ulkona loma-asumiseen käytettävillä alueilla päiväohjearvoa 45 dB
eikä yöohjearvoa 40 dB. Mikäli toiminnasta epäillään aiheutuvan
meluhaittaa, tulee toiminnanharjoittajan selvittää mittauksin melutaso häiriintyvässä kohteessa. Mittauksen tekijällä tulee olla
asiaan riittävä kokemus ja asiantuntemus melumittauksista. Mittaustulokset tulee toimittaa kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. Määräyksen 2 lauantaisin sallitun toiminnan edellytyksenä
on, että toiminnanharjoittaja esittää ympäristönsuojeluviranomaiselle 31.7.2015 mennessä mittaukseen perustuvan todistuksen
siitä, että melutasot eivät ylity lähimmässä häiriintyvässä kohteessa. (YSL 49 §, 52 §, 62 §, VN:n asetus 800/2010 7 §, 8 §,
VN:n päätös 993/1992 2 §, VN:n asetus 621/2001)
5.
Toiminnasta ei saa aiheutua kohtuutonta tärinähaittaa lähimmissä kiinteistöissä. Mikäli kohtuutonta haittaa epäillään aiheutuvan, tulee toiminnanharjoittajan mittauksin selvittää tärinän määrä häiriintyvässä kohteessa. Mittausten tekijällä tulee olla riittävä
kokemus ja asiantuntemus tärinämittauksista. Mittaustulokset
tulee toimittaa kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. (YSL
49 §, 62 §)
Päästöt maaperään ja pohjaveteen
pj.
6.
Toiminnasta ei saa aiheutua pohjaveden ja maaperän pilaantumisen vaaraa. Haitta-aineiden pääsy maaperään ja pohjaveteen
tulee estää parasta käyttökelpoista tekniikkaa käyttäen. Laitoksen toiminnasta ei saa aiheutua haittaa talousveden hankinnalle. (YSL 6 §, 16 §, 17 §, 49 §, 52 §, VN:n asetus 800/2010 9 §)
7.
Mikäli toiminta-alueella joudutaan säilyttämään koneita, poltto- ja
voiteluaineita, tulee koneiden säilytyspaikat ja polttoaineen jakelupiste suojata siten, että niistä ei pääse haitallisia aineita maaperään. Poltto- ja voiteluaineet on säilytettävä tiiviillä, reunakorotetulla ja katetulla alustalla. Polttoainesäiliöiden tulee olla kak-
ptk. tark.
ptk. tark.
Kouvolan kaupunki
Pöytäkirja
Rakennus- ja ympäristölautakunta
§ 44
4/2015
148
01.04.2015
soisvaippasäiliöitä tai katoksella varustettuja kiinteästi valuma-altaallisia säiliöitä. Säiliöt on varustettava ylitäytön- ja laponestimillä ja tankkauslaitteistot lukittavilla sulkuventtiileillä. Jakelupistoolit tulee olla lukittuina, kun alueella ei työskennellä.
Koneiden huoltotoimenpiteet tulee pääsääntöisesti tehdä muualla kuin toiminta-alueella. Mikäli alueella on tarpeen tehdä koneiden huoltoja, tulee käyttää imeytysmattoja tai muita vastaavia
alustoja, jotka estävät polttonesteiden pääsyn maaperään. Alueella ei saa tarpeettomasti säilyttää koneita, polttoaineita tai öljyjä.
Pölynsidonta- ja liukkaudentorjunta-aineita sekä räjähteitä ei saa
käyttää siten, että niistä voi aiheutua maaperän tai pohjaveden
pilaantumisen vaaraa. (YSL 6 §, 16 §, 17 §, 49 §, 52 §, VN:n
asetus 800/2010 9 §)
8.
Alueella tulee olla saatavissa riittävästi imeytysainetta mahdollisen öljyvuodon talteen ottamiseksi. (YSL 16 §, 17 §, 49 §, 52 §,
VN:n asetus 800/2010 12 §)
Jäte- ja hulevedet
9.
Toiminnassa mahdollisesti syntyvät talousjätevedet tulee käsitellä valtioneuvoston asetuksen 209/2011 mukaisesti. (YSL 16 §,
17 §, 49 §, 52 §, 155 §, VN:n asetus 800/2010 10 §)
10.
Mikäli louhosalueelta tulevista sade- ja hulevesistä voi aiheutua
haittaa ympäristölle, tulee vedet johtaa maastoon laskeutusaltaan kautta. (YSL 6 §, 16 §, 17 §, 49 §, 52 §, VN:n asetus
800/2010 10 §)
Jätteet
pj.
11.
Jätehuollossa tulee noudattaa alueella voimassa olevia jätehuoltomääräyksiä. (VN:n asetus 800/2010 11 §)
12.
Toiminnassa mahdollisesti syntyvät jätteet on käsiteltävä ja varastoitava alueella niin, ettei niistä aiheudu terveyshaittaa, epäsiisteyttä, roskaantumista, kohtuutonta hajuhaittaa tai maaperän, pinta- ja pohjavesien pilaantumisvaaraa eikä muutakaan
haittaa ympäristölle. Jätteet tulee toimittaa luvan saaneisiin jätteiden vastaanottopaikkoihin. (YSL 6 §, 16 §, 17 §, 49 §, 52 §,
58 §, JäteL 8 §, 12 §, 13 §, 28 §, VN:n asetus jätteistä 7 §, VN:n
asetus 800/2010 11 §)
13.
Toiminnassa mahdollisesti syntyvät vaaralliset jätteet on varastoitava katetussa tilassa tiiviillä alustalla eikä niitä saa sekoittaa
keskenään. Vaaralliset jätteet on merkittävä selkeästi. Vaaralliset jätteet on toimitettava vaarallisten jätteiden vastaanottopaikkaan ja niistä on laadittava siirtoasiakirja. (YSL 6 §, 16 §, 17 §,
49 §, 52 §, 58 §, JäteL 8 §, 12 §, 13 §, 28 §, 121 §, VN:n asetus
jätteistä 7 §, 8 §, 9 §, VN:n asetus 800/2010 11 §)
ptk. tark.
ptk. tark.
Kouvolan kaupunki
Pöytäkirja
Rakennus- ja ympäristölautakunta
14.
§ 44
4/2015
149
01.04.2015
Toiminnanharjoittajan on noudatettava kaivannaisjätteen jätehuoltosuunnitelmaa ja arvioitava ja tarvittaessa tarkistettava se
vähintään viiden vuoden päästä luvan alkamisesta ja ilmoitettava tästä valvontaviranomaiselle. (YSL 113 §, 114 §, VN:n asetus
800/2010 11 §, VN:n asetus 190/2013)
Päästöt ilmaan
15.
Murskauslaitteisto on koteloitava tai ehkäistävä pölyämistä kastelemalla tai koteloimalla taikka käyttämällä muuta parasta käyttökelpoista tekniikkaa. Samoin varastokasoja tulee tarvittaessa
kastella. (YSL 6 §, 49 §, 52 §, VN:n asetus 800/2010 4 §)
16.
Toiminnassa käytettävän kevyen polttoöljyn rikkipitoisuus saa olla enintään 0,10 painoprosenttia. (VN:n asetus 689/2006 4 §)
Häiriötilanteet ja muut poikkeukselliset tilanteet
17.
Toiminnanharjoittajan tulee varautua häiriötilanteisiin ja perehdyttää alueella työskentelevät häiriötilanteiden varalta.
Jos maahan, ojaan tai pohjaveteen on päässyt ainetta, joka
saattaa aiheuttaa pilaantumista, on siitä ilmoitettava välittömästi
Kouvolan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle ja tarvittaessa pelastusviranomaiselle. Myös muista vahingoista, jotka
saattavat aiheuttaa haittaa ympäristölle, on ilmoitettava. (YSL 6
§, 7 §, 49 §, 52 §, 123 §, 134 §, VN:n asetus 800/2010 12 §)
18.
Ulkopuolisten pääsy alueelle tulee estää. (YSL 6 §, 52 §, VN:n
asetus 800/2010 12 §)
Paras käyttökelpoinen tekniikka (BAT)
19.
Toiminnanharjoittajan tulee seurata toimialansa parhaan käyttökelpoisen tekniikan kehittymistä ja varautua sen käyttöönottoon.
(YSL 6 §, 7 §, 52 §, 53 §)
Tarkkailu, kirjanpito ja raportointi
pj.
20.
Laitoksen toimintaa ja sen ympäristövaikutuksia on tarkkailtava
päivittäin toiminnan aikana aistinvaraisesti sekä tarkistettava koneiden kunto säännöllisesti. Tarvittaessa päästöjä on tarkkailtava mittauksin tai näytteenotoin, mikäli epäillään ympäristöhaittaa. (YSL 49 §, 52 §, 62 §, VN:n asetus 800/2010 12 §)
21.
Laitoksen toiminnasta on pidettävä käyttöpäiväkirjaa ympäristönsuojelun kannalta merkityksellisistä tapahtumista ja toimenpiteistä. Vuosittainen yhteenveto toiminnasta on toimitettava kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä. Yhteenvedossa on mainittava ainakin
toiminta-ajat, tiedot suoritetuista räjäytyksistä, louhintamäärät,
murskausmäärät, käytetyt polttoaineet ja niiden määrät, toiminnassa mahdollisesti syntyneet jätteet jätelajeittain, jätteiden toimituspaikat ja -ajat sekä niiden toimittajat, häiriötilanteet ja muut
ptk. tark.
ptk. tark.
Kouvolan kaupunki
Pöytäkirja
Rakennus- ja ympäristölautakunta
§ 44
4/2015
150
01.04.2015
poikkeukselliset tilanteet. Kirjanpitoa on säilytettävä vähintään
kuusi vuotta. (YSL 62 §, JL 12 §, 54 §, 118 §, 119 §)
Toiminnan muutos ja lopettaminen
22.
Toiminnan lopettamisesta, toiminnan oleellisesta muuttumisesta
tai toiminnanharjoittajan vaihtumisesta on ilmoitettava kunnan
ympäristönsuojeluviranomaiselle. (YSL 52 §, 170 §)
23.
Toiminnan loppuessa toiminnanharjoittajan tulee esittää kunnan
ympäristönsuojeluviranomaiselle selvitys niistä ympäristönsuojelutoimista, joita alueella tehdään. (YSL 52 §, 62 §, 94 §)
RATKAISUN PERUSTELUT
Luvan myöntämisen edellytykset
Hakemuksen ja edellä esitettyjen lupamääräysten mukaisesti toteutettuna
toiminnan voidaan katsoa täyttävän ympäristönsuojelulain 49 §:ssä esitetyt
vaatimukset luvan myöntämiselle sekä parhaan käyttökelpoisen tekniikan
vaatimukset. Toiminnasta ei voida katsoa aiheutuvan terveydellistä haittaa,
maaperän tai pohjaveden pilaantumista, erityisten luonnonolojen
huononemista, vedenhankinnan tai yleiseltä kannalta tärkeän muun
käyttömahdollisuuden vaarantumista toiminnan vaikutusalueella eikä
kohtuutonta rasitusta naapurustolle.
Lupamääräysten perustelut
Määräyksessä 1 toiminnan tuotteet ja tuotantomäärät on määritetty hakijan
esittämän hakemuksen mukaiseksi. Määräys on annettu valvonnallisista
syistä.
Määräyksessä 2 toiminta-aikoja on rajattu meluhaitan vähentämiseksi. Valtioneuvoston asetuksessa kivenlouhimojen, muun kivenlouhinnan ja kivenmurskaamojen ympäristönsuojelusta (800/2010) on asetettu aikarajoituksia melua aiheuttaville toimille, kun etäisyys melulle alttiisiin kohteisiin on
alle 500 metriä.
Louhinnan etenemisen suunnittelulla voidaan vähentää louhinnasta aiheutuvia melu-, pöly- ja tärinähaittoja. Naapurit voivat varautua räjäytyksiin, jos
niistä ilmoitetaan etukäteen. Valvonnan takia räjäytyksistä tulee ilmoittaa
myös ympäristönsuojeluviranomaiselle. (Määräys 3)
Määräyksessä 4 on annettu raja-arvot melutasolle, joka toiminnasta saa
aiheutua ilman, että se aiheuttaisi terveyshaittaa lähimmissä asuinkohteissa. Melutasorajat perustuvat valtioneuvoston päätökseen melutason ohjearvoista. Tarvittaessa melumittauksilla saadaan selville laitoksen todellinen
melutaso, jos sen epäillään ylittyvän. Mittaustulosten perusteella voidaan
arvioida tarvetta lisätä meluntorjuntatoimia tai muuttaa toimintaa muutoin.
Mittaustulosten luotettavuuden kannalta on tarpeen, että mittauksista
vastaa taho, jolla on niihin riittävät edellytykset. Valtioneuvoston asetuksen
(800/2010) 8 §:n mukaan ympäristöluvassa voidaan erityisistä syistä sallia
kuormaus ja kuljetus lauantaisin kello 7.00-18.00 välisenä aikana. Jotta
voidaan varmistua siitä, että melutasot lähimmissä häiriintyvissä kohteissa
pj.
ptk. tark.
ptk. tark.
Kouvolan kaupunki
Pöytäkirja
Rakennus- ja ympäristölautakunta
§ 44
4/2015
151
01.04.2015
eivät kuitenkaan ylity, tulee se vaatia todistettavaksi mittauksin.Valtioneuvoston asetuksessa (621/2001) on määrätty ulkona käytettävien laitteiden
melupäästöistä.
Jotta varmistutaan, ettei räjäytyksistä aiheudu kohtuutonta haittaa lähimmille kiinteistöille, tulee räjäytysten aiheuttamaa tärinää tarvittaessa mitata
määräyksen 5 mukaisesti.
Määräyksillä 6, 7 ja 8 estetään maaperän ja pohjaveden pilaantuminen.
Määräys 9 on annettu mahdollisten sosiaalitiloista tulevien jätevesien puhdistamisvaatimukseksi.
Määräyksellä 10 estetään pintavesien samentuminen ja liettyminen.
Määräyksillä 11, 12 ja 13 varmistetaan, että toiminnanharjoittajan on huolehdittava jätehuollon asianmukaisesta järjestämisestä. Jätteistä ei saa
aiheutua haittaa terveydelle tai ympäristölle. Lisäksi vaarallisten jätteiden
käsittelyltä, varastoinnilta ja siirroilta edellytetään erityisiä toimia.
Jätelain 72 §:ssä kielletään roskaaminen siten, että siitä voi aiheutua epäsiisteyttä, maiseman rumentumista, viihtyisyyden vähentymistä, ihmisen tai
eläimen loukkaantumisen vaaraa tai muuta niihin rinnastettavaa vaaraa tai
haittaa. Jätteiden käsittelypaikka on muutoinkin hoidettava siten, ettei siitä
aiheudu vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle, maaperän
pilaantumista, ympäristön roskaantumista tai muuta siihen rinnastettavaa
haittaa. Myös valtioneuvoston asetuksessa (800/2010) kivenlouhimojen,
muun kivenlouhinnan ja kivenmurskaamojen ympäristönsuojelusta, 11
§:ssä on määrätty toiminta-alueen jätehuollosta.
Määräyksellä 14 varmistetaan kaivannaisjätteen jätehuoltosuunnitelman
noudattaminen.
Määräyksen 15 tarkoituksena on ehkäistä ja vähentää toiminnan aiheuttamia pölyhaittoja ja määräyksen 16 rikkipäästöjä ilmaan.
Määräyksillä 17 ja 18 pyritään turvaamaan, että lupaehdoista poikkeavia
päästöjä ei pääse syntymään tai että vahinko- tai onnettomuustilanteissa
päästöjen suuruus ja/tai vaikutusaika jää mahdollisimman pieneksi.
Määräyksessä 19 tarkoitetaan, että soveltamalla toimialan parasta käyttökelpoista tekniikkaa varmistutaan ympäristö- ja terveyshaittojen minimoinnista. Ympäristönsuojelulain mukaan luvanvaraisessa toiminnassa on
periaatteena, että käytetään parasta käyttökelpoista tekniikkaa. Ympäristönsuojelulain 6 §:n mukaan toiminnanharjoittajan on oltava riittävästi
selvillä toimintansa ympäristövaikutuksista ja haitallisten vaikutusten
vähentämismahdollisuuksista.
Määräykset 20 ja 21 koskien tarkkailua, kirjanpitoa ja raportointia ovat tarpeen valvonnan ja tarkkailun toteuttamiseksi. Ympäristönsuojelulain 62 §:n
mukaan luvassa on annettava tarpeelliset määräykset päästöjen, toiminnan ja toiminnan vaikutusten tarkkailusta sekä jätehuollon seurannasta ja
tarkkailusta. Toiminnanharjoittaja voidaan myös määrätä antamaan valvontaa varten tarpeellisia tietoja. Ympäristönsuojelulain 6 §:n mukaan toipj.
ptk. tark.
ptk. tark.
Kouvolan kaupunki
Pöytäkirja
Rakennus- ja ympäristölautakunta
§ 44
4/2015
152
01.04.2015
minnanharjoittajan on oltava selvillä toimintansa ympäristövaikutuksista ja
ympäristöriskeistä. Ympäristönsuojelulain 14 §:n mukaan
toiminnanharjoittajan on viipymättä ryhdyttävä tarpeellisiin toimenpiteisiin,
mikäli pilaantumista on jo aiheutunut. Lisäksi jätelain 54 § määrää jätteen
tuottajan kirjanpito- ja tiedonantovelvollisuudesta.
Toiminnan lopettamisessa määräyksillä 22 ja 23 edellytetään mm. sitä, että toimintaan liittyneet ympäristöriskit on poistettu, mahdollinen pilaantunut
maaperä puhdistettu ja varastoidut jätteet on poistettu tontilta. Toiminnan
olennainen muuttuminen voi edellyttää luvan tarkistamista. Em. seikkojen
vuoksi toiminnan lopettamisesta tai muista olennaisista muutoksista on
ilmoitettava valvontaviranomaiselle. Lisäksi lupamääräyksillä varmistetaan,
ettei alueelle jää ympäristörasitteita ja että alueen jälkihoito toteutuu.
Lausuntojen, muistutusten ja mielipiteiden huomiointi
Terveydensuojeluviranomaisen lausunto on huomioitu lupamääräyksissä
2-5 ja 15-17.
Kouvolan kaupungin Maankäytön suunnittelun lausunnossa on todettu, että ympäristölupahakemusta tulee täydentää ja osoittaa, ettei ympäristösuojelulain 5 §:n mukaista ympäristön pilaamista tapahdu. Tämän jälkeen
ympäristölupa voidaan myöntää viiden (5) vuoden määräajaksi, jolloin se
ei vaikeuta vaikutusalueen käyttämistä yleiskaavassa varattuun
matkailukäyttöön lähitulevaisuudessa, eikä vaikeuta alueen ympäristöön
suunniteltua maankäyttöä. Viiden vuoden kuluttua voidaan alueen
matkailu- ja virkistyskäyttöhankkeiden tilanne arvioida uudelleen.
Kouvolan kaupungin Maankäytön suunnittelu ei ole tarkentanut, mitä täydennyksiä ympäristölupahakemukseen tulisi vaatia. Kuitenkin noudattamalla lupamääräyksiä, ei voida olettaa, että toiminta voisi aiheuttaa Maankäytön suunnittelun esittämää ympäristön pilaantumista. Näin ollen katsotaan, että ympäristölupahakemusta ei ole tarpeen täydentää.
Saarenmaa-Tykkimäki osayleiskaavassa, joka on hyväksytty 8.4.2013, ei
ole huomioitu, että alueella on jo ollut kivenlouhintaa ja maa-ainestenottoa.
Kohteella on esim. Valkealan kunnan 3.2.2006 myöntämä maa-aineslupa,
joka on voimassa 31.1.2016 asti. Tämänhetkisen lainsäädännön mukaan
louhinnalle ja murskaukselle vaaditaan myös ympäristölupa.
Ympäristönsuojelulain 1 §:n mukaan lain tarkoituksena on mm. tukea
kestävää kehitystä. Kestävän kehityksen periaatteita noudattaen on suotavaa hyödyntää jo osittain käytetty maa-ainestenottopaikka loppuun, kuin
avata täysin uusia kohteita. Näin ollen jotta voitaisiin ja ehdittäisiin käyttää
kyseisen kohteen maa-ainekset loppuun, on tarpeen määrätä ympäristöluvan voimassaoloajaksi viiden vuoden sijasta 10 vuotta. Määräajan pidentäminen ei myöskään estäisi alueen käyttämistä yleiskaavassa varattuun
tarkoitukseen, se voisi ainoastaan pitkittää sitä.
Naapurin A muistutus on huomioitu lupamääräyksissä 3 ja 5.
SOVELLETUT SÄÄNNÖKSET
Ympäristönsuojelulaki (527/2014)
Valtioneuvoston asetus ympäristönsuojelusta (713/2014)
pj.
ptk. tark.
ptk. tark.
Kouvolan kaupunki
Pöytäkirja
Rakennus- ja ympäristölautakunta
§ 44
4/2015
153
01.04.2015
Valtioneuvoston asetus kivenlouhimojen, muun kivenlouhinnan ja kivenmurskaamojen ympäristönsuojelusta (800/2010)
Jätelaki (646/2011)
Valtioneuvoston asetus jätteistä (179/2012)
Valtioneuvoston asetus kaivannaisjätteistä (190/2013)
Kymenlaakson ja Lapinjärven jätehuoltomääräykset
Laki eräistä naapuruussuhteista (26/1920)
Valtioneuvoston päätös melutason ohjearvoista (993/1992)
Valtioneuvoston asetus ulkona käytettävien laitteiden melupäästöistä
(621/2001)
Valtioneuvoston asetus raskaan polttoöljyn, kevyen polttoöljyn ja meriliikenteessä käytettävän kaasuöljyn rikkipitoisuudesta (689/2006)
Valtioneuvoston asetus talousjätevesien käsittelystä viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla (209/2011)
LUVAN VOIMASSAOLO
Päätöksen voimassaolo
Tämä ympäristölupa on voimassa 30.6.2025 asti. Mikäli laitoksen toiminta
olennaisesti muuttuu, on toiminnalle haettava uutta ympäristölupaa. (YSL
87 §)
Asetuksen noudattaminen
Jos valtioneuvoston asetuksella annetaan ympäristönsuojelulain tai jätelain nojalla tämän luvan määräyksiä ankarampia säännöksiä tai tästä luvasta poikkeavia säännöksiä luvan voimassaolosta tai tarkistamisesta,
asetusta on luvan estämättä noudatettava. (YSL 70 §)
Toiminnan aloittaminen muutoksenhausta huolimatta
Toiminta voidaan muutoksenhausta huolimatta aloittaa lupapäätöstä noudattaen, mikäli hakija asettaa Kouvolan kaupungin rakennus- ja ympäristölautakunnalle 5 000 euron vakuuden ympäristön saattamiseksi ennalleen
lupapäätöksen kumoamisen tai lupamääräyksen muuttamisen varalle.
Valitus vakuudesta ei estä toiminnan aloittamista. Valitusviranomainen voi
kuitenkin kieltää päätöksen täytäntöönpanon (YSL 199 §).
Määräystä annettaessa on otettu huomioon, että kyseessä oleva toiminta
ei juuri lisää alueella ennestään olevien toimintojen tuottamaa ympäristökuormitusta eikä siitä voi aiheutua pysyvää ympäristön pilaantumista.
Toiminnan aloittaminen ei tee muutoksenhakua hyödyttömäksi.
KÄSITTELYMAKSU JA SEN MÄÄRÄYTYMINEN
Kouvolan kaupungin rakennus- ja ympäristölautakunta on hyväksynyt ympäristönsuojeluviranomaisen maksutaksan 5.3.2014 (28 §). Taksa on tullut
voimaan 1.4.2014. Taksassa on asetettu kivenlouhimon ympäristölupamaksuksi 3 100 € ja murskaamon ympäristölupamaksuksi 3 100 €.
Useamman toiminnan käsittävää toimintakokonaisuutta koskevan
lupa-asian käsittelystä peritään yhdistetty maksu siten, että pääasiallisen
toiminnan lupamaksuun lisätään muiden toimintojen osuutena 50
prosenttia näiden toimintojen mukaisesta maksusta. Lisäksi ympäristönpj.
ptk. tark.
ptk. tark.
Kouvolan kaupunki
Pöytäkirja
Rakennus- ja ympäristölautakunta
§ 44
4/2015
154
01.04.2015
suojelulain 199 §:n mukaisen vakuuden hyväksymisestä peritään lisämaksu, joka on 20 % toimintaa koskevasta maksusta. Tämän ympäristöluvan
maksuksi tulee yhteensä 5580 €.
Toiminnanharjoittajalta peritään lisäksi kuulutuskustannukset todellisten
kustannusten mukaisina.
Ympäristölupamaksu laskutetaan, kun asiaa koskeva päätös on annettu.
PÄÄTÖKSESTÄ TIEDOTTAMINEN
Päätös kirjallisena
Tykkimäen Sora Oy
Päätös sähköpostilla
Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
Kouvolan kaupungin terveydensuojeluviranomainen
Kouvolan kaupungin Maankäytön suunnittelu
Ilmoitus päätöksestä kirjallisena
Toiminnan sijoituspaikan naapurit, joille on lähetetty tieto lupahakemuksen
vireille tulosta.
Ilmoittaminen ilmoitustaululla ja lehdissä
Päätöksestä kuulutetaan Kouvolan kaupungin ilmoitustauluilla ja internetsivuilla sekä Kouvolan Sanomissa.
MUUTOKSENHAKU
Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla Vaasan hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on liitteenä.
Lisätietoja:
Ympäristötarkastaja Ulla Rantanen, p. 020 615 8085
ulla.rantanen2(a)kouvola.fi
Ympäristöpäällikön ehdotus:
Rakennus- ja ympäristölautakunta päättää myöntää ympäristönsuojelulain
27 §:n mukaisen ympäristöluvan Tykkimäen Sora Oy:lle kiven louhintaan
ja murskaukseen Kouvolan kaupungissa tilalla 286-404-1-139, osoitteessa
Kaskankaantie 61, esityksen mukaisesti.
Rakennus- ja ympäristölautakunnan päätös:
Päätösehdotus hyväksyttiin.
_________
pj.
ptk. tark.
ptk. tark.
Kouvolan kaupunki
Pöytäkirja
Rakennus- ja ympäristölautakunta
§ 45
4/2015
155
01.04.2015
Ympäristöluvan myöntäminen, Destia Oy, Kangaslamminkankaan sora- ja kallioalue
7166/11.00.01/2015
Rymla § 45
Ympäristölupahakemuksesta sekä hakemuksesta päätöksen täytäntöönpanosta muutoksenhausta huolimatta on laadittu seuraava päätösehdotus, josta ilmenee hakemuksen sisältö, asian käsittely ja ehdotus rakennus- ja ympäristölautakunnan ratkaisuksi perusteluineen. Lupaa haetaan toistaiseksi voimassaolevaksi.
ASIA
Päätös ympäristönsuojelulain 39 § mukaisesta hakemuksesta sekä ympäristönsuojelulain 199 § mukaisesta pyynnöstä aloittaa toiminta muutoksenhausta huolimatta.
LUVAN HAKIJA
Destia Oy
Kiviainesyksikkö
Kauppamiehenkatu 4
45100 Kouvola
Yhteyshenkilö: Tero Tuunanen, puh. 040 647 2416
LAITOKSEN TOIMINTA JA SIJAINTI
Hakemus koskee louhintaa, murskausta sekä puhtaan maa-aineksen, purkuasfaltin ja kiviaineksen välivarastointia sekä hyödyntämistä kiinteistöillä
Kangasmäki 286-447-3-72, Sorakangas 286-447-3-108 ja Rauhala
286-447-3-130. Kiinteistöt Kangasmäki ja Sorakangas ovat Destian
omistuksessa ja tilan Rauhala omistaa Kimmo Heikari, josta Destian
toiminnan alueen on lunastanut Arto Heikari. Maanomistajalta on
suostumus toimintaan.
LUPAVELVOLLISUUS
Kivenlouhimolla tai murskaamolla, jonka toiminta-aika on yhteensä vähintään 50 päivää on oltava ympäristölupa ympäristönsuojelulain 27 §:ssä
mainitun taulukko 2 kohdan 7. c ja e mukaan. Jätteen ammattimaisella tai
laitosmaisella käsittelyllä on oltava ympäristölupa ympäristönsuojelulain 27
§:ssä mainitun taulukon 2 kohdan 13 f mukaan.
LUPAVIRANOMAINEN
Kunnan ympäristönsuojeluviranomainen käsittelee kivenmurskaamon ja
louhinnan ympäristölupahakemuksen Valtioneuvoston asetuksen ympäristönsuojelusta 2 § kohdan 6 a ja b mukaan ja jätteiden käsittelyn 2 § kohdan 12 b mukaan.
pj.
ptk. tark.
ptk. tark.
Kouvolan kaupunki
Pöytäkirja
Rakennus- ja ympäristölautakunta
§ 45
4/2015
156
01.04.2015
HAKEMUS
Lupatilanne
Alueella on Kouvolan kaupungin rakennus- ja ympäristölautakunnan
4.3.2009 myöntämä maa-aineslupa, joka on voimassa 4.3.2019 asti.
Maa-aineslupaan haetaan muutosta tämän ympäristöluvan yhteydessä.
Sijaintipaikka ja ympäristö
Suunnitelma-alue on vanha maa-ainesten ottoalue, joka sijaitsee Valkealassa valtatie 15:sta läheisyydessä. Alueella on voimassa valtioneuvoston 14.12.2010 vahvistama Kymenlaakson maakuntakaava, jossa toiminta-alue on merkitty EOm- alueeksi (maa-ainestenottoalue). Alueella ei
ole oikeusvaikutteista yleis- tai asemakaavaa.
Alue ei sijaitse pohjavesialueella, lähin pohjavesialue on suunnitelma-alueen eteläpuolella n. 1,3 km päässä. Alueen välittömässä läheisyydessä ei ole talousvesikaivoja, luonnonsuojelualueita, Natura-alueita,
suojeltavia luontotyyppejä, arvokkaita maisema-alueita eikä muita suojeltavia kohteita. Lähiympäristö on metsätalouskäytössä olevaa havupuuvaltaista metsää.
Lähin asuinrakennus sijaitsee koillispuolella n. 300 m päässä suunnitelma-alueen ja 500 m louhinta-alueen rajasta. Pohjoispuolella, suunnitelma-alueen välittömässä läheisyydessä sijaitsee partiolaisten maja sekä n.
100 m päässä Kangaslampi. Partiolaisten kanssa on sovittu, että louhintaja murskaustyötä ei tehdä leirien aikana. Alueen itäreuna rajoittuu toiseen
maa-ainestenottoalueeseen. Koillis-/pohjoispuolella on kolmannen yrittäjän
kallion- ja soranottoalue.
Toiminnan kuvaus
Suunnitelma-alueen pinta-ala on 8.96 ha. Louhittavan alueen pinta-ala on
2 ha. Ympäristölupaa haetaan koko alueelle, jotta esimerkiksi murskaus
on mahdollista useammassa paikassa.
Louhintatyön vaiheita ovat poraus, panostus, räjäytys ja ylisuurten lohkareiden rikotus. Porauksessa käytetään tela-alustaisia poravaunuja, joissa
on pölynpoistolaitteisto. Murskauslaitos pienentää kiviaineksen raekokoa
vaiheittain haluttuun raekokoon leukamurskaimella, väli- ja jälkimurskaimella sekä kara- tai kartiomurskaimella. Kuljettimet kuljettavat erikokoiset
murskeet omiin kasoihinsa. Laitos voi olla polttomoottori- tai
sähkökäyttöinen. Mursketta ja louheita siirrellään kaivinkoneella, pyöräkuormaajalla sekä kuorma-autolla.
Toiminta-alueella on tarkoitus louhia kiviainesta n 260 000 t ja arvioitu vuosituotanto on keskimäärin 17 000 t. Toiminnassa voi olla myös välivuosia.
Vuorokaudessa murskattava määrä on keskimäärin 1500-3000 t.
Louhintaa ja murskausta tullaan hakemuksen mukaan tekemään 1-3 vuoden välein ympäri vuoden 3-8 viikon jaksoissa, yleensä yksi tai kaksi jaksoa vuoden aikana. Partiolaisten leirien aikana toimintaa ei ole. Destia Oy
on sopinut Partiolippukunta Kolmisoihdun kanssa, että leireistä ilmoitetaan
Destialle hyvissä ajoin.
pj.
ptk. tark.
ptk. tark.
Kouvolan kaupunki
Pöytäkirja
Rakennus- ja ympäristölautakunta
§ 45
4/2015
157
01.04.2015
Murskelajikkeet varastoidaan kasoihin työmaa-alueella. Osa murskeista
kuljetetaan suoraan käyttökohteeseen. Puretun päällysteen kappaleet,
muualta tuotava louhe sekä pilaantumaton maa-aines varastoidaan varastoalueelle. Varastointiaika on enintään 3 vuotta ja määrä yhteensä alle 20
000 t/v. Päällysteen kappaleet sekä louhe jalostetaan murskeeksi.
Päällystemursketta käytetään päällystemassojen raaka-aineena.
Toiminta-ajoiksi on esitetty:
poraus arkisin ma-pe klo 7.00-21.00
murskaus arkisin ma-pe klo 6.00-22-00
räjäytykset arkisin ma-pe klo 8.00-18.00
rikotus arkisin ma-pe klo 8.00-18.00
kuormaus ja kuljetus arkisin ma-pe klo 6.00-22.00
Liikenne
Murskeen ja soran kuljetukset tehdään kuorma-autoilla. Liikenteen määrä
vaihtelee paljon murskeen ja soran menekin mukaan. On myös kausia,
jolloin toimintaa ja liikennettä ei ole ollenkaan. Liikennöinti alueelle
tapahtuu vt. 15:sta Kansikkaan yksityistietä länteen n. 1,1 km, josta
käännytään oikealle.
Polttoaineet ja veden käyttö
Polttoainetta varastoidaan alueella vain tuotantotoiminnan aikana koneiden ja laitteiden välittömään tarpeeseen tarvittavia määriä. Polttoainesäiliöt
ovat lukittavia, kaksoisvaipallisia ja ylitäytönestimillä varustettuja. Murskauslaitos sekä työkoneet voidaan tankata myös suoraan säiliöautosta.
Alueelle tuodaan konttivaunut öljytuotteiden varastointia sekä jätteiden
varastointia ja lajittelua varten.
Louhinta- ja murskaustyössä käytetään kevyttä polttoöljyä, jota varastoidaan kerrallaan enintään 10 m3. Kevyen polttoöljyn keskimääräinen kulutus vuodessa 14,3 t. Voitelu- ja hydrauliikkaöljyjä varastoidaan kerrallaan
maksimissaan 600 kg omissa astioissaan, murskauslaitoksen mukana kulkevassa, pohjaltaan suojatussa varastokontissa.
Vettä käytetään tarvittaessa murskaus- ja tiepölyn sitomiseen. Murskauslaitoksen vedenkulutus on n. 10 m3/vrk. Talousvettä käytetään työaikana
100-200 l/vrk. Vesi tuodaan alueelle säiliöautolla.
Kaivannaisjätteet
Ympäristöluvan liitteenä on esitetty kaivannaisjätteen jätehuoltosuunnitelma. Toiminta-alue on jo kuorittu pintamaista, joiden määrä on n. 2 000 m3.
Pintamaat varastoidaan toiminta-alueen reunoilla ja ne käytetään
maisemointiin toiminnan loputtua.Toiminnassa ei synny sivukiveä.
pj.
ptk. tark.
ptk. tark.
Kouvolan kaupunki
Pöytäkirja
Rakennus- ja ympäristölautakunta
§ 45
4/2015
158
01.04.2015
Päästöt ja niiden vähentäminen sekä arvio ympäristövaikutuksista
Päästöt ilmaan
Päästöjä ilmaan syntyy koneiden polttomoottoreista. Laitoksen keskimääräisen tuotannon ilmapäästöt on esitetty taulukossa 1. Päästöt minimoidaan huoltamalla koneita säännöllisesti. Pölypäästöjä syntyy murskausprosessissa sekä murskeen ja soran siirrossa. Pölyn leviämistä estetään
kastelemalla murskattava materiaali, koteloimalla laitoksen kuljettimet ja
seulat sekä pitämällä putoamiskorkeus matalana. Louhosalueen
pölyämistä estetään tarvittaessa kastelemalla.
Taulukko 1. Keskimääräisen tuotannon ilmapäästö.
Päästö t/a
CO2
SO2
NOx
CO
Hiukkaset
Murskaus
44,546
0,000
0,030
0,007
0,004
Melu
Louhinnassa melua syntyy porauksissa, räjäytyksissä, rikotuksessa sekä
louheen lastauksessa. Murskausasemalla melua syntyy kuljetuksissa,
murskauksessa sekä seulonnassa. Melua ehkäistään koteloinneilla ja
alipaineistuksella. Murskauslaitos sijoitetaan alueen pohjatasolle ja lähelle
kalliorintausta.
Tärinä
Hakija ei ole ilmoittanut toiminnasta aiheutuvia tärinävaikutuksia.
Maaperä ja pinta- sekä pohjavesi
Tavanomaisessa toiminnassa syntyy lähinnä sekajätettä sekä pieniä määriä vaarallista jätettä. Öljynvaihdot tms. jätettä synnyttävä kaluston huolto
tehdään muualla.
Jätteet
Kaikki jätteet lajitellaan ja kerätään niitä varten varattuun keräysastiaan.
Keräysastiat säilytetään tiivispohjaisessa ja lukittavassa kontissa ja toimitetaan paikkaan, jolla on kyseisen jätteen käsittelyyn lupa. Hyötykäyttöön
soveltuvat jätteet kierrätetään. Jätteet toimitetaan paikkaan, jolla on lupa
kyseisten jätteiden käsittelyyn. Jätteiden määrät on esitetty taulukossa 2.
Taulukko 2. Toiminnasta syntyvät jätteet.
Jätenimike
Sekajäte
WC-jäte
pj.
ptk. tark.
Arvioitu määrä Käsittely/Toimituspaikka
<1000 l/a
Paikallinen jätehuoltoyhtiö
< 1m3/a
Jätevedenpuhdistamo tai polttava
WC
ptk. tark.
Kouvolan kaupunki
Pöytäkirja
Rakennus- ja ympäristölautakunta
§ 45
Vaarallinen jäte
Rautaromu
4/2015
159
01.04.2015
500-1000 l/a
500-2000 kg/a
Hyväksytty jätteenkäsittelylaitos
Metallinkeräys
Toiminta ei sijaitse luokitellulla pohjavesialueella. Lähin pohjavesialue, Korkiakangas, sijaitsee alueen eteläpuolella n. 1,3 km päässä. Alueen sadeja sulamisvedet imeytyvät alueelle.
Normaalissa toiminnassa laitoksesta ei aiheudu päästöjä vesiin tai maaperään. Alueelle tuotavan käymälän ja taukotuvan vedet johdetaan umpisäiliöön tai käytetään kuivakäymälää. Käytettävät poltto- ja voiteluaineet säilytetään asianmukaisissa säiliöissä. Tankkauslaitteiston kunto tarkastetaan
säännöllisesti ja se on lukittu.Hakija ei katso toiminnalla olevan haitallisia
vaikutuksia vesiin tai maaperään.
Päästötarkkailu
Laitosten toiminnasta pidetään käyttöpäiväkirjaa, joka toimitetaan pyydettäessä valvontaviranomaiselle. Toiminta suunnitellaan siten, että asetetut
raja-arvot eivät ylity. Melua ja pölyä arvioidaan tuotannon aikana jatkuvasti
aistinvaraisesti. Laitteistoja tarkkaillaan ja huolletaan päivittäin.
Valvonta ja turvallisuus
Toiminnasta aiheutuvia riskejä ja ympäristövahinkoja estetään ja rajoitetaan asianmukaisella suunnittelulla, huolloilla ja tekniikalla. Alueella työskentelevät ovat tietoisia maa-aines- ja ympäristölupien ehdoista ja toimintaan liittyvistä riskeistä. Työntekijät ovat velvoitettuja toimimaan annettujen
ohjeiden mukaisesti. Alueelle on estetty asiattomien pääsy. Poikkeuksellisissa tilanteissa koneet/laitokset suljetaan ja vika tai häiriö korjataan.
Onnettomuuksista tehdään ilmoitus Kouvolan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle, Kymenlaakson pelastuslaitokselle sekä Kaakkois-Suomen ELY-keskukselle ja ryhdytään asianmukaisiin torjuntatoimenpiteisiin.
Alueelle varataan riittävästi imeytysainetta.
Paras käyttökelpoinen tekniikka
Murskausalalle ei ole toistaiseksi laadittu BAT-vertailuasiakirjoja. Alan parhaana käyttökelpoisena tekniikkana voidaan pitää toiminnasta aiheutuvien
ympäristövaikutusten minimointia kuten esim. tuotantoprosessin
optimointia, säännöllisiä huoltoja ja ympäristöjärjestelmiä. Suomen
ympäristökeskus on vuonna 2010 laatinut julkaisun kiviainestuotannon
parhaasta käyttökelpoisesta tekniikasta. Toiminnassa noudatetaan
julkaisussa esitettyjä toimintaperiaatteita.
Jälkihoito
Maisemointi- ja viimeistelytyö tehdään ottotoiminnan loppuvaiheessa. Toimenpiteet on esitetty maa-ainesluvan yhteydessä.
pj.
ptk. tark.
ptk. tark.
Kouvolan kaupunki
Pöytäkirja
Rakennus- ja ympäristölautakunta
§ 45
4/2015
160
01.04.2015
HAKEMUKSEN KÄSITTELY
Tiedottaminen
Hakemuksesta on kuulutettu Kouvolan kaupungin ilmoitustaululla
21.1.-20.2.2015. Hakemuksesta on ilmoitettu Kouvolan Sanomissa
21.1.2015. Hakemus ja siihen liittyvät asiakirjat ovat olleet nähtävillä Kouvolan kaupungin kansliassa. Hakemuksesta on lähetetty tieto kirjeellä
naapureille ja muille asianosaisille.
Tarkastuksen ja neuvottelut
Toiminta-alueelle tehtiin tarkastus 19.11.2014, jossa olivat mukana ympäristötarkastaja Jenni Ojala sekä Destia Oy:ltä Tero Tuunanen. Tarkastuksella todettiin, ettei hakemuksen mukaiselle toiminnalle ole estettä.
Muistutukset ja mielipiteet
Hakemuksesta ei saapunut yhtään muistutusta tai mielipidettä.
Lausunnot
Hakemuksesta on pyydetty lausunnot Kaakkois-Suomen ELY-keskukselta
sekä Kouvolan kaupungin terveydensuojeluviranomaiselta. Kaakkois-Suomen ELY-keskus on ilmoittanut sähköpostilla 26.1.2015, että ei anna
asiasta lausuntoa. Terveydensuojelusta ei myöskään annettu lausuntoa.
RAKENNUS-JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN RATKAISU
Kouvolan kaupungin rakennus- ja ympäristölautakunta on tarkastanut Destia Oy:n ympäristölupahakemuksen. Toiminnan tulee tapahtua lupahakemuksen ja seuraavien lupamääräysten mukaisesti:
Lupamääräykset:
pj.
1.
Hakemuksessa esitetyllä alueella saa louhia ja murskata louhetta tällä luvalla enintään 260 000 t, (keskimäärin 17 000 t/v) sekä
tehdä niihin liittyviä oheistoimintoja. Lisäksi alueelle saa vastaanottaa, välivarastoida ja murskata purettua asfalttia sekä
muualta tuotua ylijäämälouhetta sekä vastaanottaa ja varastoida puhdasta ylijäämämaata yhteensä enintään 20 000 t/v. Varastointiaika ei saa ylittää 3 vuotta.(YSL 49, 52 §)
2.
Alueelle ei saa vastaanottaa ja varastoida jätteitä tai materiaaleja, joita ei ole mainittu tässä luvassa. Mikäli näin tapahtuu, on
nämä jätteet välittömästi toimitettava laitokseen, jolla on lupa
vastaanottaa kyseisiä jätteitä. Kierrätysmateriaalien laatu on tarkistettava vastaanotettaessa ja tarvittaessa varmistettava analyysein.(YSL 16, 17, 49 ja 58 §, Vna 713/2014 16 §, JäteL 29,
30 ja 31 §)
ptk. tark.
ptk. tark.
Kouvolan kaupunki
Pöytäkirja
Rakennus- ja ympäristölautakunta
§ 45
4/2015
161
01.04.2015
Melu ja tärinä
3.
Toimintaa saa harjoittaa arkisin maanantaista perjantaihin hakemuksessa esitettyinä kellonaikoina. Partiolaisten kanssa tulee
sopia tauoista partioleirien ajaksi. Louhinta- ja murskaustoimintaa ei saa harjoittaa partioleirien aikana.
(YSL 49 ja 52 §, Vna (800/2010)
4.
Toiminta ei saa aiheuttaa tärinähaittaa. Räjäytystyössä tulee
noudattaa siitä säädettyä lainsäädäntöä. Räjäytyksistä on tiedotettava lähimpiä häiriintyviä kohteita etukäteen. (YSL 7, 49, 52
§)
5.
Melua on torjuttava sijoittamalla laitos toiminta-alueen alimmalle
kohdalle. Raaka-aine-, tuote- ja pintamaakasat on pidettävä riittävän korkeina ja sijoitettava siten, että melun leviäminen estyy.
Lisäksi murskaamon melua on torjuttava koteloinnein, kumituksin tai muilla vastaavilla ääniteknisesti parhailla meluntorjuntatoimilla.
Koneiden ja laitteiden kunnossapidosta on huolehdittava ja toiminta-alueen siirtokuljetukset suunniteltava mahdollisimman lyhyiksi. Laitos ei saa lähimmässä häiriintyvässä kohteessa ylittää
melutason ohjearvoja:
55 dB (LAeq) klo 7.00-22.00 ja
50 dB (LAeq) klo 22.00-7.00.
(VNp 993/1992, VNa 800/2010, YSL 52)
Päästöt maaperään ja pohjaveteen
6.
Toiminnasta ei saa aiheutua pohjaveden ja maaperän pilaantumisen vaaraa. Poltto- ja voiteluaineiden varasto- ja käsittelyalueiden on oltava nesteitä läpäisemättömiä ja reunoiltaan korotettuja.
Polttoainesäiliöiden on oltava kaksivaippaisia tai valuma-altaalla
varustettuja ja ne on varustettava ylitäytönestimillä ja tankkauslaitteistot lukittavalla sulkuventtiilillä. Säiliöiden on oltava tiiviitä
ja kestettävä mekaanista ja kemiallista rasitusta.
Pölynsidonta- ja liukkaudentorjunta-aineita sekä räjähteitä ei
saa käyttää siten, että niistä voi aiheutua maaperän tai pohjaveden pilaantumisen vaaraa. (YSL 16, 17, 49, 52 §, VNa
800/2010)
7.
pj.
ptk. tark.
Koneiden huoltotoimenpiteet tulee pääsääntöisesti tehdä muualla kuin toiminta-alueella. Mikäli alueella on tarpeen tehdä koneiden huoltoja, tulee käyttää imeytysmattoja tai vastaavia alustoja, jotka estävät polttonesteiden pääsyn maaperään. Alueella ei
saa tarpeettomasti säilyttää koneita tai laitteita. (YSL 16, 17, 49,
52 §)
ptk. tark.
Kouvolan kaupunki
Pöytäkirja
Rakennus- ja ympäristölautakunta
§ 45
4/2015
162
01.04.2015
Jäte- ja hulevedet
8.
Toiminnasta ei saa aiheutua pintavesien tai kaivojen pilaantumista. Ympäristöön päätyvät vedet on tarvittaessa johdettava
selkeytysaltaan kautta kiintoaineen erottamiseksi. (YSL 16, 17,
155, 49, 52 §, Vna 800/2010)
9.
Toiminnassa syntyvät jätevedet tulee käsitellä valtioneuvoston
asetuksen 209/2011 mukaisesti. Jätevesijärjestelmästä on oltava ajantasaiset käyttö- ja huolto-ohjeet, jotka säilytetään kiinteistöllä. Jätevesijärjestelmää on käytettävä ohjeiden mukaisesti
siten, että se toimii suunnitellulla tavalla ja että jätevesien käsittelyvaatimukset täytetään. (VNa 209/2011, YsL 155, 52, VNa
800/2010)
Jätteet
10.
Alueella syntyvät jätteet tulee lajitella ja varastoida laitosalueella
niin, ettei niistä aiheudu roskaantumista, maaperän tai pohjaveden pilaantumisen vaaraa tai muuta haittaa ympäristölle. Jätteiden syntyä tulee ehkäistä. Kaikki alueella syntyvät jätteet tulee
toimittaa asianmukaisiin vastaanottopaikkoihin säännöllisesti.
(YSL 16, 17, 49, 52, 58 §, JL 13 §)
11.
Vaaralliset jätteet, tulee säilyttää niille varatussa tiivispohjaisessa, katetussa ja reunakorokkeella varustetussa tilassa omissa
astioissaan. Vaarallisista jätteistä tulee olla merkinnät astian sisällöstä ja muut varoitusmerkinnät. Vaarallisten jätteiden siirrosta on laadittava siirtoasiakirja. (YSL 16, 17, 49, 52, 58 §, JL 16,
121 §, Vna 179/2012)
12.
Toiminnanharjoittajan on noudatettava kaivannaisjätteen jätehuoltosuunnitelmaa ja arvioitava ja tarvittaessa tarkistettava se
vähintään viiden vuoden välein. Kaivannaisjätteen jätehuoltosuunnitelman tarkistamisesta tulee ilmoittaa kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. (YSL 112, 113 §, VNa 190/2013, VNa
800/2010)
13.
Toiminnanharjoittajan on tehtävä jätelain ja jäteasetuksen mukainen jätteenkäsittelyn seuranta- ja tarkkailusuunnitelma ja toimitettava se ympäristönsuojelunviranomaiselle 31.6.2015 mennessä. (YSL 62 §, Vna 713/2014 6 §, JäteL 120 §, Vna
179/2012 25 §)
Päästöt ilmaan
14.
Porauksessa syntyvän pölyn leviämistä on estettävä laitoksen
sijoittelulla ja pölynkeräyslaitteilla. Murskaamon pölyämistä on
ehkäistävä kastelemalla tai koteloimalla päästölähteet kattavasti
ja tiiviisti taikka käyttämällä muuta pölyn torjumisen kannalta parasta käyttökelpoista tekniikkaa.
Kuormattavan ja kuljettimelta putoavan kiviaineksen pölyämistä
on estettävä säätämällä putoamiskorkeus mahdollisimman pie-
pj.
ptk. tark.
ptk. tark.
Kouvolan kaupunki
Pöytäkirja
Rakennus- ja ympäristölautakunta
§ 45
4/2015
163
01.04.2015
neksi ja kiinnittämällä murskauslaitoksen kuljettimien päähän
suojat sekä tarvittaessa kasteltava. Alueiden kunnossapito on
toteutettava siten, että haitallinen pölyäminen voidaan estää.
Toiminnasta aiheutuvat pölypäästöt ja ilmanlaatuarvot eivät saa
ylittää valtioneuvoston asetuksessa 711/2001 säädettyjä ohjearvoja. (YsL 49 ja 52 §, VNa 800/2010)
Häiriötilanteet
15.
Toiminnanharjoittajan on varauduttava häiriötilanteisiin ja perehdytettävä alueella työskentelevät häiriötilanteen varalta. Toiminnanharjoittajan on myös huolehdittava, että työntekijät ja aliurakoitsijat ovat tietoisia ympäristöluvan velvoitteista. (7, 49, 52,
123 §, VNa 800/2010)
16.
Laitteistojen ja rakenteiden kunnosta sekä huolloista on huolehdittava. Alueelle on varattava imeytysainetta sekä alkusammutuskalustoa. Laitteiden läheisyydessä tulee olla hätäkytkimet sekä ohjeet menettelystä vuoto- ja tulipalotapauksissa.
Päästöjä olennaisesti lisäävän häiriön sattuessa päästöjä aiheuttava toiminta on välittömästi keskeytettävä, kunnes häiriö
on korjattu.
Alueelle tulevat tiet on suunniteltava ja rakennettava pelastusajoneuvoille soveltuviksi. Ulkopuolisten pääsy alueelle on estettävä. (YSL 7, 16, 17, 49, 52 §, VNa 800/2010)
17.
Onnettomuuden tai häiriön sattuessa toiminnanharjoittajan on
viipymättä ilmoitettava ympäristönsuojeluviranomaiselle sekä
pelastusviranomaiselle ja ryhdyttävä toimenpiteisiin ympäristön
pilaantumisen ehkäisemiseksi ja haitallisten ympäristövaikutuksien vähentämiseksi. Korjaavat toimenpiteet on tehtävä vastaavien tapausten toistumisen estämiseksi. (YSL 49, 52, 123, 134
§)
Paras käyttökelpoinen tekniikka
18.
Toiminnanharjoittajan tulee seurata toimialansa parhaan käyttökelpoisen tekniikan kehittymistä ja varautua sen käyttöönottoon.
(YSL 7, 52, 53 §)
Tarkkailu ja raportointi
19.
Murskauslaitoksen toimintaa ja sen ympäristövaikutuksia on
tarkkailtava päivittäin toiminnan aikana aistinvaraisesti sekä tarkistettava koneiden kunto säännöllisesti. Tarvittaessa päästöjä
on mitattava mittauksin tai näytteenotoin, mikäli epäillään ympäristöhaittaa.(YSL 49, 52, 65 §, VNa 800/2010)
20.
Laitoksen toiminnasta on pidettävä käyttöpäiväkirjaa jossa on
mainittava ainakin:
-laitoksen toiminta-ajankohta ja tuotanto- ja varastointi määrät
pj.
ptk. tark.
ptk. tark.
Kouvolan kaupunki
Pöytäkirja
Rakennus- ja ympäristölautakunta
§ 45
4/2015
164
01.04.2015
-varastoitavan sekä hyötykäytetyn purkuasfaltin-, maa-ainesten
sekä muualta tuodun louheen määrä
-polttoaineiden laatu- ja kulutustiedot
-toiminnassa muodostuneet jätteet jätelajeittain ja niiden toimituspaikat ja poikkeukselliset tilanteet.
Yhteenveto toiminnasta on toimitettava kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä. (YSL 49, 62, 65 §)YSL 5, 62, 123 ja 172 §, JäteL 119,
120 ja 122 §
21.
Mikäli toiminnasta epäillään aiheutuvan melu-, pöly- tai tärinähaittaa lähimmissä häiriintyvissä kohteissa, valvontaviranomainen voi määrätä toiminnanharjoittajan tekemään tarvittavia melu-, pöly- ja tärinämittauksia. (VNa 800/2010)
Toiminnan muutos tai lopettaminen
22.
Toiminnan lopettamisesta on ilmoitettava ympäristönsuojeluviranomaiselle ja esitettävä suunnitelma mahdollisten rakenteiden
poistamisesta sekä maaperän ja pohjaveden mahdollisen pilaantumisen selvittämisestä sekä suunnitelluista puhdistustoimenpiteistä.
Toiminta-alue on saatettava toiminnan loputtua sellaiseen kuntoon, ettei siitä aiheudu ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa. Toiminta-alue on siistittävä ja alueelle varastoidut jätteet ja
ongelmajätteet on toimitettava hyödynnettäviksi tai käsiteltäviksi. (YSL 54, 62 ja 94 §)
23.
Toiminnan pysyvästä tai pitkäaikaisesta muutoksesta, lopettamisesta tai toiminnanharjoittajan vaihtumisesta on hyvissä ajoin
ilmoitettava kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle.(YSL 94,
123 ja 170 §)
Vakuus
24.
Hakijan on asetettava Kouvolan kaupungin rakennus- ja ympäristölautakunnalle 5000 € vakuus jätteen käsittelytoiminnan
vuoksi. (YSL 59 §).
RATKAISUN PERUSTELUT
Luvan myöntämisen edellytykset
Hakemuksen ja edellä esitettyjen lupamääräysten mukaisesti toteutettuna
toiminnan voidaan katsoa täyttävän ympäristönsuojelulain 42 §:ssä esitetyt
vaatimukset luvan myöntämiselle sekä parhaan käyttökelpoisen tekniikan
vaatimukset. Toiminnasta ei voida katsoa aiheutuvan terveydellistä haittaa,
maaperän tai pohjaveden pilaantumista, erityisten luonnonolojen
huononemista, vedenhankinnan tai yleiseltä kannalta tärkeän muun
käyttömahdollisuuden vaarantumista toiminnan vaikutusalueella, eikä
pj.
ptk. tark.
ptk. tark.
Kouvolan kaupunki
Pöytäkirja
Rakennus- ja ympäristölautakunta
§ 45
4/2015
165
01.04.2015
kohtuutonta haittaa naapurustolle.
Lupamääräysten perustelut
Lupamääräyksessä 1 esitetty enimmäismurskausmäärä, louhittavan kallion määrä sekä vastaanotettavan ylijämälouheen, puhtaan maa-aineksen
ja purkuasfaltin määrät ovat samat kuin hakemuksessa on esitetty.
Lupamääräys 2 estää mahdollisen roskaantumisen ja pilaantumisen alueella ja varmistaa, ettei jätteeksi luokiteltavaa materiaalia käsitellä enempää kuin kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen lupatoimivaltaan kuuluu.
Lupamääräyksen 3 toiminta-aikoja ei ole rajattu valtioneuvoston asetuksen
kivenlouhimojen, muun kivenlouhinnan ja kivenmurskaamojen ympäristönsuojelusta (Muraus-asetus) mukaisesti, sillä lähimpään asuntoon on
louhintaalueelta 500 m.
Muraus-asetuksen (800/2010) mukaan kivenlouhimo, muu kivenlouhinta ja
kivenmurskaamo on sijoitettava siten, että toiminnan etäisyys häiriölle
alttiiseen kohteeseen on vähintään 300 metriä. Kivenmurskaamo voidaan
sijoittaa alle 300 metrin päähän häiriöille alttiista kohteesta ainoastaan, jos
toiminnanharjoittaja voi luotettavasti ja ympäristölupaviranomaisen
hyväksymällä tavalla osoittaa, että toiminta häiriöille alttiissa kohteessa ei
ylitä melutason arvoja. Lisäksi toiminnasta ei saa aiheutua sellaista
ilmanlaadun heikkenemistä. Partiolaisten maja sijaitsee alle 300 m päässä
murskaamosta ja louhimosta. Destia Oy sekä Partiolippukunta Kolmisoihtu
ovat keskenään sopineet, että louhos- ja maa-ainestenottotoimintaa voi
harjoittaa, kun toiminta keskeytetään partiolaisten leirien ajaksi.
Partiolaiset ilmoittavat leireistään Destia Oy:lle.
Lupamääräyksen 4 toimenpiteillä ehkäistään tärinähaittaa. Räjäytyksiin
voidaan varautua, kun niistä tiedotetaan etukäteen.
Lupamääräyksessä 5 on annettu raja-arvot melutasolle, joka toiminnasta
saa aiheutua ilman, että se aiheuttaisi terveyshaittaa lähimmissä häiriintyvissä asuinkohteissa. Melutasorajat perustuvat valtioneuvoston päätökseen melutason ohjearvoista. Toiminnan suunnittelulla voidaan vähentää
siitä aiheutuvia melu-, pöly- ja tärinähaittoja
Lupamääräyksien 6 ja 7 mukaisesti toimimalla voidaan estää maaperän ja
pohjaveden pilaantuminen.
Lupamääräyksessä 8 esitetyn selkeytysaltaan rakentaminen voi olla tarpeen, jos havaitaan vesien samentumista tai muuta ympäristöhaittaa.
Lupamääräyksellä 9 varmistetaan, että mahdolliset käymälä- ja muut jätevedet käsitellään ns. hajajätevesiasetuksen mukaisesti.
Lupamääräyksillä 10, 11, 12 ja 13 estetään jätteistä aiheutuvat ympäristöja terveyshaitat. Määräyksellä myös varmistetaan, että vaarallisten jätteiden varastointi sekä pakkausmerkinnät ovat asianmukaisia toimitettaessa
ongelmajätettä käsittelypaikalleen.
Lupamääräyksellä 14 estetään pölyhaittojen syntymistä ja ilmanlaadun
heikkenemistä.
pj.
ptk. tark.
ptk. tark.
Kouvolan kaupunki
Pöytäkirja
Rakennus- ja ympäristölautakunta
§ 45
4/2015
166
01.04.2015
Lupamääräysten 15-17 häiriötilanteiden ennakointi ja niihin varautuminen
on olennainen osa toimintaa. Suunnitelma häiriötilanteiden varalle ja
henkilökunnan perehdytys ovat tarpeen, jotta osataan ennalta varautua
mahdollisiin ympäristöhaittoja aiheuttaviin tilanteisiin ja jo etukäteen estää
niiden tapahtuminen. Ulkopuoliset voivat tahallisesti tai tahattomasti
toiminta-alueelle päästessään aiheuttaa ympäristölle tai terveydelle vaara
aiheuttavan tilanteen. Tiedottaminen määräyksen 16 mukaisesti on
tarpeen, jotta poikkeuksellisissa tilanteissa voidaan arvioida mahdolliset
ympäristö- ja terveysriskit sekä tarvittavat toimenpiteet.
Toiminnanharjoittajan on lupamääräyksen 18 mukaisesti oltava selvillä aiheuttamiensa haitallisten vaikutusten vähentämismahdollisuuksista ja siinä
mielessä seurattava parhaan käyttökelpoisen tekniikan kehittymistä
toimialallaan. Jos ympäristöhaittoja voidaan parhaan käyttökelpoisen tekniikan kehittymisen vuoksi vähentää olennaisesti ilman kohtuuttomia kustannuksia, voidaan lupapäätöstä vaatia muutettavaksi.
Lupamääräykset 19, 20 ja 21 ovat tarpeen laitoksen toiminnan ja ympäristöluvan valvomisen sekä ympäristövaikutusten seurannan kannalta. Ympäristönsuojeluviranomainen päättää mittauksista tarvittaessa.
Toiminnan olennainen muuttuminen voi edellyttää luvan tarkistamista. Toiminnan lopettaminen edellyttää mm. sitä, että toimintaan liittyneet ympäristöriskit on poistettu, mahdollinen pilaantunut maaperä puhdistettu ja
varastoidut jätteet poistettu toiminta-alueelta. Tämän vuoksi toiminnan
muuttamisesta tai lopettamisesta on ilmoitettava valvontaviranomaiselle
lupamääräysten 22 ja 23 mukaisesti.
Lupamääräyksen 24 mukainen vakuus on vaadittu ympäristönsuojelulain
59 §:n mukaan jätehuollon varmistamiseksi.
SOVELLETUT OIKEUSOHJEET
Ympäristönsuojelulaki (527/2014)
Valtioneuvoston asetus ympäristönsuojelusta (713/2014)
Jätelaki (646/2011)
Valtioneuvoston asetus jätteistä (179/2012)
Valtioneuvoston päätös melutason ohjearvoista (993/1992)
Valtioneuvoston asetus talousjätevesien käsittelystä vesihuoltolaitosten
viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla (209/2011)
Valtioneuvoston asetus kaivannaisjätteistä (190/2013)
Valtioneuvoston asetus (800/2010) kivenlouhimojen, muun kivenlouhinnan
ja kivenmurskaamojen ympäristönsuojelusta
LUVAN VOIMASSAOLO JA LUPAMÄÄRÄYSTEN TARKISTAMINEN
Päätöksen voimassaolo
Tämä ympäristölupa on voimassa toistaiseksi lupapäätöksen lainvoimaiseksi tulosta. Lupamääräysten tarkistus on tehtävä 30.12.2030 mennessä
yhdessä maa-ainesluvan kanssa. Samalla on osoitettava voimassa oleva
sopimus kiinteistön käyttöoikeudesta. Mikäli laitoksen toiminta muuttuu, on
pj.
ptk. tark.
ptk. tark.
Kouvolan kaupunki
Pöytäkirja
Rakennus- ja ympäristölautakunta
§ 45
4/2015
167
01.04.2015
toiminnalle haettava uusi ympäristölupa (YsL §)
Asetuksen noudattaminen
Jos asetuksella annetaan ympäristönsuojelulain tai jätelain nojalla tämän
luvan määräyksiä ankarampia säännöksiä tai tästä luvasta poikkeavia
säännöksiä luvan voimassaolosta tai tarkistamisesta, on asetusta tämän
luvan estämättä noudatettava. (YsL 70 §)
Toiminnan aloittaminen muutoksenhausta huolimatta
Toiminnan harjoittaja on hakenut YSL 199 § tarkoittamaa päätöksen täytäntöönpanoa muutoksenhausta huolimatta. Kouvolan kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen katsoo, että toiminta voidaan aloittaa tätä
lupapäätöstä noudattaen mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta
soranoton ja oheistoimintojen, puhtaiden maa-ainesten vastaanoton sekä
ylijäämälouheen ja purkuasfaltin murskauksen ja varastoinnin osalta.
Louhintaa ei saa aloittaa ennen luvan lainvoimaisuutta.
Perustelut: Koska alueella ei ole aiemmin louhittu kalliota, ei toimintaa voida aloittaa ennen luvan lainvoimaisuutta. Soranoton osalta toiminta voidaan aloittaa. Alueella on harjoitettu soranottoa, jolle on myönnetty
maa-aineslupa 4.3.2009. Alue on merkitty maakuntakaavassa maa-ainesten ottoalueeksi. Alueen välittömässä vaikutuspiirissä ei ole suojeltuja
kohteita. Lähin pohjavesialue on 1,3 km päässä toiminnasta.
Ylijäämälouheen ja purkuasfaltin vastaanotto, varastointi ja murskaus voidaan aloittaa. Kyseessä on siirrettävä murskausasema ja sijoituspaikka
voidaan suhteellisen nopeasti saattaa ennalleen, jolloin välitön täytäntöönpano ei tee muutoksenhakua hyödyttömäksi. Myös puhtaiden maiden
vastaanotto voidaan aloittaa. Lupamääräysten mukaisesta toiminnasta
syntyvillä päästöillä ei ole sellaisia vaikutuksia, ettei oloja voitaisi osin
palauttaa entiselleen.
Toiminnan harjoittajan tulee asettaa 5 000 euron vakuus ympäristön saattamiseksi ennalleen tai mahdollisten vahinkojen korvaamiseksi lupapäätöksen kumoamisen tai lupamääräysten muuttamisen varalta. Valitusviranomainen voi kuitenkin kieltää päätöksen täytäntöönpanon.
(YSL 198 ja 199 §)
KÄSITTELYMAKSU JA SEN MÄÄRÄYTYMINEN
Kouvolan kaupungin rakennus- ja ympäristölautakunta on hyväksynyt ympäristönsuojeluviranomaisen taksan 5.3.2014.
Kivenlouhimolle ja murskaamolle asetettu ympäristölupamaksu on kullekin
toiminnolle 3100 € ja jätteen ammattimaiselle tai laitosmaiselle toiminnalle
2800 €. Useaa toimintaa koskevassa luvassa päätoiminnan lupamaksu
veloitetaan täysimääräisenä ja oheistoiminnoilta 50 % taksan mukaisesta
maksusta.
Ympäristönsuojelulain 199 §:n mukaisen vakuuden hyväksymistä koskevan asian käsittelystä peritään lisämaksu, joka on 20 prosenttia kyseisen
pj.
ptk. tark.
ptk. tark.
Kouvolan kaupunki
Pöytäkirja
Rakennus- ja ympäristölautakunta
§ 45
4/2015
168
01.04.2015
toiminnan taksan mukaisesta lupa maksusta.Tässä tapauksessa osuus
lasketaan murskauslaitoksen sekä jätteenkäsittelytoiminnan maksusta.
Tässä tapauksessa maksun suuruudeksi tulee 7230 €.
Kuulutuskustannukset peritään hakijalta todellisten kustannusten mukaisina. Ympäristölupamaksu laskutetaan, kun asiaa koskeva päätös on
annettu.
PÄÄTÖKSESTÄ TIEDOTTAMINEN
Päätös kirjallisena
Destia Oy
Päätös sähköpostilla
Kaakkois-Suomen ELY-keskus
Terveydensuojelu
Ilmoitus päätöksestä kirjallisena
Toiminnan sijoituspaikan naapurit, joille on lähetetty tieto lupahakemuksen
vireille tulosta.
Ilmoittaminen ilmoitustaululla ja lehdessä
Päätöksestä kuulutetaan Kouvolan kaupungin ilmoitustaululla ja internet-sivuilla. Lisäksi päätöksestä ilmoitetaan Kouvolan Sanomissa.
MUUTOKSENHAKU
Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla Vaasan hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on liitteenä.
Lisätietoja: ympäristötarkastaja Jenni Ojala, puh. 020 615 7923, jenni.ojala(a)kouvola.fi
Ympäristöpäällikön ehdotus:
Rakennus- ja ympäristölautakunta päättää myöntää ympäristönsuojelulain
27 § mukaisen ympäristöluvan Destia Oy:lle kallion louhintaan, soranottoon sekä kallion murskaukseen esityksen mukaisesti.
Rakennus- ja ympäristölautakunnan päätös:
Päätösehdotus hyväksyttiin.
_________
pj.
ptk. tark.
ptk. tark.
Kouvolan kaupunki
Pöytäkirja
Rakennus- ja ympäristölautakunta
§ 46
4/2015
169
01.04.2015
Jukka Heikkilälle eläinsuojatoimintaan myönnetyn ympäristöluvan rauettaminen
7159/11.00.01/2015
Rymla § 46
YMPÄRISTÖLUPA
Elimäen kunnan tekninen lautakunta on kokouksessaan 3.4.2001 myöntänyt Jukka Heikkilälle ympäristöluvan lypsykarjatilan toimintaan Vilppulan
kylään tilalle Heikkilä, RN:o 286-463-16-2, osoitteeseen Lautturintie 27 A
(entinen os. Lauttarannantie 27 A), 45610 Koria.
Navetassa on ollut tilaa 50 lypsylehmälle, 28 hieholle ja 46 nuorkarjalle.
Lannan käsittely on hoidettu sekä liete-, että kuivikelantamenetelmällä. Tilalla on lietesäiliö (1300m3), 2 kuivikelantalaa (240m3 ja 140 m3) ja virtsasäiliö (80 m3).
Ympäristölupa on myönnetty toistaiseksi voimassa olevana. Luvassa ei ole
annettu toiminnan lopettamista koskevia määräyksiä.
ILMOITUS TOIMINNAN LOPETTAMISESTA
Jukka Heikkilä on 22.12.2014 päivätyllä kirjeellään ilmoittanut ympäristölupaa edellyttävän toiminnan loppuneen 20.1.2014.
ASIAN KÄSITTELY
Ympäristönsuojelulain 88 §:n 2 momentin mukaan asian käsittelyssä noudatetaan, mitä 96 §:ssä säädetään.
Ympäristöluvan raukeamisesta on kuulutettu Kouvolan kaupungin ilmoitustaululla ja internet -sivuilla 19.1.-18.2.2015 ja kuultu naapurit. Asiassa ei
jätetty muistutuksia tai mielipiteitä.
Kaakkois-Suomen ELY-keskus ja kunnan terveydensuojeluviranomainen
ovat ilmoittaneet etteivät anna asiasta lausuntoa.
Tilalla on tehty ympäristöluvan rauettamista koskeva tarkastus 16.3.2015.
Tilalla jatketaan viljelytoimintaa, joten lantaloita käytetään mahdollisesti
jatkossakin vastaan otetun lannan varastointiin. Myös polttoainesäiliö jää
käyttöön.
Tarkastuksella todettiin, että eläinsuojan toiminnasta aiheutuneita maatalousmuoveja on kiinteistöllä suurehkoissa kasoissa maa-ainekseen sekoittuneena.
RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN RATKAISU YMPÄRISTÖLUVAN RAUKEAMISESTA
Ympäristönsuojelulain 88 §:n 1 momentin mukaan lupaviranomainen voi
päättää, että lupa raukeaa, jos toiminnanharjoittaja ilmoittaa, että toiminta
on lopetettu. Jukka Heikkilälle myönnetystä ympäristöluvasta tehdään
raukeamispäätös ja lisäksi annetaan seuraava määräys:
pj.
ptk. tark.
ptk. tark.
Kouvolan kaupunki
Pöytäkirja
Rakennus- ja ympäristölautakunta
§ 46
4/2015
170
01.04.2015
1. Kiinteistön pihassa, osoitteessa Lautturintie 27, olevat maatalousmuovit
on toimitettava asianmukaiseen käsittelyyn esim. jäteasemalle 31.7.2015
mennessä. Kopio edellä mainittua toimenpidettä koskevasta kuitista on
toimitettava kunnan ympäristönsuojeluyksikköön 31.7.2015 mennessä.
(YSL 7 ja 94 §, Jätelaki 13 §).
Perustelut: Jos lupa ei sisällä riittäviä määräyksiä toiminnan lopettamisen
osalta, lupaviranomaisen on annettava tätä tarkoittavat määräykset.
Maatalousmuovit ovat ympäristöluvallisesta toiminnasta syntynyttä jätettä,
jonka asianmukaisesta käsittelystä on huolehdittava. Kuitin toimittaminen
on tarpeen määräyksen noudattamisen valvomiseksi. Määräajan
umpeutumisen jälkeen kiinteistöllä tehdään tarvittaessa lisäksi jälkitarkastus (määräys 1).
Mikäli myöhemmin ilmenee Jukka Heikkilän eläinsuojatoiminnasta aiheutuneen maaperän tai pohjaveden pilaantumista, toiminnanharjoittaja voidaan
edelleen velvoittaa selvittämään pilaantuneen alueen laajuus ja tarvittaessa puhdistamaan maaperä tai pohjavesi. Pilaantumisen aiheuttaja on
vastuussa aiemmista pilaamisistaan, vaikka toiminta olisi jo päättynyt (YSL
133 ja 135 §).
SOVELLETUT OIKEUSOHJEET
Ympäristönsuojelulaki (527/2014)
Jätelaki (646/2011)
KÄSITTELYMAKSU
Päätös on maksuton.
PÄÄTÖKSESTÄ TIEDOTTAMINEN
Päätös toimitetaan kirjallisena Jukka Heikkilälle ja sähköpostitse Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle.
Ilmoitus päätöksestä toimitetaan kirjallisena toiminnan sijoituspaikan naapureille, joille on lähetetty kuulemiskirje ympäristöluvan raukeamisesta.
Päätöksestä kuulutetaan Kouvolan kaupungin ilmoitustaululla ja internet
-sivuilla.
MUUTOKSENHAKU
Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla Vaasan hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on liitteenä.
Lisätietoja: Ympäristötarkastaja Jaana Martin, p. 020 615 8032, jaana.martin(a)kouvola.fi
Ympäristöpäällikön ehdotus:
Rakennus- ja ympäristölautakunta päättää ympäristönsuojelulain 88 §:n
pj.
ptk. tark.
ptk. tark.
Kouvolan kaupunki
Pöytäkirja
Rakennus- ja ympäristölautakunta
§ 46
4/2015
171
01.04.2015
nojalla, että Jukka Heikkilälle eläinsuojatoimintaan myönnetty ympäristölupa raukeaa, koska toiminnanharjoittaja on ilmoittanut toiminnan loppuneen.
Rakennus- ja ympäristölautakunnan päätös:
Päätösehdotus hyväksyttiin.
_________
pj.
ptk. tark.
ptk. tark.
Kouvolan kaupunki
Pöytäkirja
Rakennus- ja ympäristölautakunta
§ 47
4/2015
172
01.04.2015
Maa-ainesten ottamislupahakemus kiinteistölle 286-448-1-174, Automankki Ky / Valkealan
Kuljetus
6929/10.99.00/2014
Rymla § 47
Maa-ainesten ottamislupahakemuksesta on laadittu seuraava päätösehdotus,
josta ilmenee hakemuksen sisältö, asian käsittely ja ehdotus rakennus- ja
ympäristölautakunnan ratkaisuksi perusteluineen.
I LUPAPÄÄTÖKSEN SELVITYSOSA
1. Hakija
Automankki Ky/Valkealan Kuljetus
Mikkelintie 576
45370 VALKEALA
2. Ottamispaikka
Kiinteistö 286-448-1-174, Tuohikotin kylä 449, Paharotko-niminen tila Rn:o
1:174. Tilan omistaa Antti Paukkunen.
3. Asian vireille tulo
Lupahakemus maa-ainesten, soran ja hiekan, ottamiseen, jonka hakija on päivännyt 11.12.2014, on leimattu saapuneeksi rakennusvalvontaan 11.12.2014.
Hakemuksen liitteenä ovat allekirjoitettu lupahakemuslomake, kiviainesten
myynti- ja otto-oikeussopimus, ELY-keskuksen ennakkolausunto / ins. Esa
Houni, lainhuutotodistus / Antti Paukkunen, kaivannaisjätteen jätehuoltosuunnitelma sekä yleiskartta 1:4000. Ottamissuunnitelmana viitataan Mittakolmio Ky:n
/ Pete Kinnusen laatimaan ja 10.12.2014 päiväämään ottamissuunnitelmaan.
4. Selvitys kaavoituksesta ja luvista
Alueelle ole osoitettu käyttötarkoitusta Kymenlaakson maakuntakaavassa, alueelle ei ole myöskään laadittu yleis- tai asemakaavaa. Alue on metsätalousmaata. Alueella ei ole toimenpidekieltoa eikä sille kohdistu mitään muita lupia.
5. Kohde, ympäristön tila ja laatu
Ottamisalue (286-448-1-174) sijaitsee n. 1,5 km pohjoiseen VT 15 ja paikallistie 377 risteyksestä Kirvesmäen alueella 0,5 km Nakkerilammesta pohjoiseen.
Lähin asuinkiinteistö sijaitsee noin 1,2 km:n etäisyydellä alueesta. Naapurikiinteistöt ovat metsätalousaluetta. Kulkuyhteys alueelle n 1,8 km Mikkelintieltä
(VT 15) metsäautotietä.
Ottamisalue ei ole luokiteltua pohjavesialuetta. Alueella ei ole erityisiä luonnon,
maiseman- tai luonnonsuojeluarvoja eikä ottamisalueella ole toimenpidekieltoa.
Lupahakemuksen mukaan ottamisalueen pinta-ala on 0,75 ha.
Ottamisalueen alimpana tasona on + 95,00 m.
pj.
ptk. tark.
ptk. tark.
Kouvolan kaupunki
Pöytäkirja
Rakennus- ja ympäristölautakunta
§ 47
4/2015
173
01.04.2015
6. Ottamistoiminta ja sen laajuus
Maa-aineksen, soraa ja hiekkaa, kokonaisottamismäärä on 24 260 k-m3. Ottamislupaa haetaan 10 vuodelle. Arvioitu vuotuinen ottamismäärä vaihtelee
käyttötarpeen mukaan 1000 – 3000 k-m3.
Hakija on pyytänyt, että valvontamaksu perittäisiin vuosittain kunakin vuonna
otetun maa-ainesmäärän mukaan jälkikäteen.
7. Hakemuksen käsittely
Lupahakemuksen vireilläolosta on kuulutettu Kouvolan kaupungin ilmoitustaululla 24.12.2014 – 22.1.2015 välisen ajan. Lisäksi vireilläolosta on kuulutettu
Kouvolan Sanomat- sanomalehdessä 24.12.2014.
Hakija on kuullut omatoimisesti kuutta (6) rajanaapuria ja rakennusvalvonta on
kuullut kolmea (3) naapuria.
8. Lausunnot, muistutukset, mielipiteet ja vastineet
Lupahakemuksen vireille tulon jälkeen pyydettiin Kouvolan kaupungin ympäristönsuojelun ja Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen lausunnot hakemuksesta.
Kouvolan kaupungin ympäristötarkastaja 18.12.2014:
 pohjaveden suojakerroksen tulee olla vähintään 4 m
 pohjaveden tasontarkkailu alkuaikoina 2 krt/v
 alueella mahdollisesti säilytettävät kemikaalit on sijoitettava lukittavassa
suoja-altaallisessa varastossa
 työkoneiden säilytys tiiviillä alustalla
 maisemoinnissa metsittämisen vaihtoehtona voidaan lisätä luonnon monimuotoisuutta esimerkiksi jättämällä pesätörmiä ja kivikasoja linnuille ja
paahteisten ympäristöjen kasveille alue etelärintaukselle
Kaakkois-Suomen ELY-keskus: Alueidenkäyttöpäällikkö Harri Kuivalainen ja insinööri Esa Houni 12.1.2015 ( KASELY/1942/2014 )
 alue ei sijaitse ELY-keskuksen luokittelemalla pohjavesialueella eikä luokitellulla harjualueella
 maa-ainesten otto voidaan toteuttaa suunnitelman mukaisesti
 liikennöinti voidaan toteuttaa suunnitelman mukaisesti
Hakemuksen kuulutusaikana ei saapunut muistutuksia.
9. Kiinteistön kuvaus
Kiinteistöllä on nuorta sekä varttunutta metsää. Kiinteistöllä on voimassa oleva
metsänhoitosuunnitelma, viimeisin harvennushakkuu on suoritettu vuonna
2013.
Kiinteistö rajoittuu ojitettuun noin 1 ha:n kokoiseen 400 m:n etäisyydellä olevaan Löyhynsuohon. Suon keskiveden pinta on +89,10 ja ottamisalueen suunniteltu pohja on +95,00.
II LUPAPÄÄTÖKSEN RATKAISUOSA
1. RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN RATKAISU
Rakennus- ja ympäristölautakunta päättää myöntää Automankki Ky/Valkealan
Kuljetukselle (y-tunnus 0870497-7) maa-ainesten, soran ja hiekan, ottamislupj.
ptk. tark.
ptk. tark.
Kouvolan kaupunki
Pöytäkirja
Rakennus- ja ympäristölautakunta
§ 47
4/2015
174
01.04.2015
van Tuohikotin kylän Paharotko tilalle Rn:o 286-448-1-174 10 vuodeksi lupapäätöksen lainvoimaisuuspäivästä alkaen.
Maa-ainesten ottamisessa on noudatettava seuraavia lupamääräyksiä:
1. Ottamisalue
Ottamissuunnitelman mukainen ottamisalue on 0,75 ha
Sovelletut oikeusohjeet: Maa-aineslaki 11 §
2. Kaivusyvyys ja kokonaisottamismäärä
Kokonaisottomäärä on 24 260 k-m3. Alin ottamistaso on +95,00 m.
Ottamistoiminnan valvomista varten on paikalla oltava näkyvillä korkeusasema.
Sovelletut oikeusohjeet: Maa-aineslaki 11 §, Maa-ainesasetus 7 §
3. Turvallisuustoimenpiteet
Ottamisalueen rajat tulee olla merkittynä selvästi maastoon.
Sovelletut oikeusohjeet: Maa-aineslaki 11 §, Maa-ainesasetus 7 §
4. Pohjaveden tarkkailu ja suojelu
Pohjaveden suojelemiseksi on noudatettava seuraavia yksilöityjä ehtoja:
 luvan haltijan tulee huolehtia siitä, ettei alueelle tuoda pohjavesille haitallisia
aineita (esim. numerokoodatulla lukolla varustettu puomi).
 alueelle asennetaan aloitustarkastukseen mennessä ottamissuunnitelman
mukaisesti pohjaveden havaintoputki
 alueella ei saa käsitellä öljy-yhdisteitä tai muita pohjavesille haitallisia aineita siten, että niitä voi päästä maaperään tai pohjaveteen
 koneiden ja ajoneuvojen huoltoa, tankkausta ja säilytystä alueella on pyrittävä välttämään
 ottamisalueelle tulee varata imeytysmateriaalia (esim. turvetta) öljy- ja polttoainevuotojen varalta.
Mikäli öljyä tai muuta pohjavesille haitallista ainetta pääsee suojatoimenpiteistä
huolimatta maaperään tai pohjaveteen, luvan saajan tulee ryhtyä tarpeellisiin
toimiin haitan poistamiseksi sekä ilmoittaa asiasta aluehälytyskeskukseen ja
Kouvolan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle.
Sovelletut oikeusohjeet: Maa-aineslaki 11 §
5. Alueen hoito luvan voimassaoloaikana
Luvan haltijan tulee huolehtia siitä, että alue ei roskaannu.
Sovelletut oikeusohjeet: Maa-aineslaki 3, 11 §
6. Jälkihoitotoimenpiteet
Maisemointi ja jälkihoitotoimenpiteet ottamissuunnitelman kohta 3:n mukaan.
Maisemoinnissa metsittämisen ohella voidaan lisätä luonnon monimuotoisuutta
esimerkiksi jättämällä pesätörmiä ja kivikasoja linnuille.
Sovelletut oikeusohjeet: Maa-aineslaki 11 §
pj.
ptk. tark.
ptk. tark.
Kouvolan kaupunki
4/2015
Pöytäkirja
Rakennus- ja ympäristölautakunta
§ 47
175
01.04.2015
7. Vakuus
Ennen ainesten ottamista hakijan on annettava hyväksyttävä 4213,00 €:n suuruinen vakuus lupamääräysten suorittamisesta.
( 0,75 ha x 4000,00 €/ha
24260 m3 x 0,05 €/m3
Yhteensä
= 3000,00 €
= 1213,00 €
4213,00 € )
Vakuuden tulee olla voimassa, kunnes kaikki luvan tai sen määräysten edellyttämät jälkihoito on tehty ja hyväksytty lopputarkastuksessa.
Sovelletut oikeusohjeet: Maa-aineslaki 12 §, maa-ainesasetus 8 §
8. Ilmoitusvelvollisuus
Vuotuisesta ottamismäärästä tulee tehdä kirjallinen ilmoitus tammikuun loppuun mennessä Länsi-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
vuosittain maaliskuun loppuun mennessä osoitteeseen Länsi-Suomen
ELY-keskus, PL 77, 67101 KOKKOLA.
Ottamisilmoitus tehdään myös silloin, kun maa-ainesten ottaminen on päättynyt tai keskeytynyt.
Sähköisesti täytettävä Ilmoituslomake on noudettavissa osoitteesta:
www.suomi.fi/suomifi/suomi/index.html kirjaamalla hakukenttään YM012.
Sovelletut oikeusohjeet: Maa-aineslaki 23a, Maa-ainesasetus 9 §
9. Liikennejärjestelyt
Luvanhakijan ja yksityistien tienhoitokunnan tai muun vastaavan tulee sopia
keskenään maa-aineskuljetusten mahdollisesti aiheuttamista seuraamuksista.
Kuljetuksen tulee tapahtua käyttäen liittymää, jolla on hyväksytty liittymälupa.
Sovelletut oikeusohjeet: Maa-aineslaki 11 §
10. Ottamisen aloittaminen
Luvan myöntämisen jälkeen ennen ottamistoiminnan aloittamista on alueella
suoritettava aloitustarkastus. Aloitustarkastuksen suorittaa valvontaviranomainen luvan haltijan kanssa sovittuna ajankohtana. Ennen ottamisen aloittamista
tulee vakuuden olla hyväksytty.
Sovelletut oikeusohjeet: Maa-ainesasetus 7 §
11. Kiviaineksen murskauksen melu- ja tärinä
Kivien murskaus yhteensä enintään 50 vrk lupapäätöksen voimassaoloaikana
edellyttää ilmoitusmenettelyä ympäristönsuojeluviranomaiselle. Kivien murskaus yli 50 vrk kestävän ajan lupapäätöksen voimassaoloaikana edellyttää
ympäristöluvan hakemista toiminnalle.
Sovelletut oikeusohjeet: Maa-aineslaki 3, 11 §:t
12. Luonnonsuojelu
On tärkeää, että ottamistoiminta ei aiheuta liiallista häiriötä ympäröivälle luon-
pj.
ptk. tark.
ptk. tark.
Kouvolan kaupunki
Pöytäkirja
Rakennus- ja ympäristölautakunta
§ 47
4/2015
176
01.04.2015
nolle. Ottamistoiminta tulee järjestää niin, että se tukee luonnonvarojen ja
luonnonympäristön kestävää käyttöä.
Sovelletut oikeusohjeet: Maa-aineslaki 11 §
13. Keskeyttäminen
Jos ainesten ottamiseen ryhdytään vastoin annettuja määräyksiä tai muutoin
laiminlyödään niiden mukaisten velvollisuuksien täyttäminen, voidaan ottaminen keskeyttää.
Sovelletut oikeusohjeet Maa-aineslaki 15 §
14. Luvan siirto
Mikäli lupa maa-ainesten ottamiseen siirretään toiselle, on siirrosta viipymättä
ilmoitettava lupaviranomaiselle. Luvan haltija vastaa lupaan liittyvistä velvoitteista, kunnes hänen tilalleen on hakemuksesta hyväksytty toinen. Samoin konkurssitapauksissa mikäli pesä jatkaa ottamistoimintaa tulee siitä tehdä ilmoitus
lupaviranomaiselle tai siirtää lupa 6 kk:n kuluessa konkurssista toiselle ottajalle
(Maa-aineslaki 13a § ja 16a §).
Sovelletut oikeusohjeet: Maa-aineslaki 10 §
15. Maksu
Lupahakemuksen maksuna laskutetaan seuraavat:
Lupahakemuksen tarkastaminen
Maa-aines määrän mukaan 24 260 x 0,01
Vakuuden hyväksyminen, lupamääräysten suorittaminen
Naapurin kuuleminen 3 x 40,00
Kuulutuskulut , sis. ALV 24,00% 81,73€
Yhteensä
150,00 €
242,60 €
120,00 €
120,00 €
422,30 €
1054,90
Ottamissuunnitelman valvonnasta perittävät maksut määräytyvät kulloinkin voimassa olevan taksan mukaisesti. Voimassaoleva taksa on hyväksytty rakennus- ja ympäristölautakunnassa 04.03.2009 § 39 ja täydennetty vakuuden
osalta päätöksellä 03.03.2010 § 28.
Valvontamaksu peritään vuosittain kunakin vuonna otetun maa-ainesmäärän
mukaan jälkikäteen. Valvontamaksun vähimmäismäärä peritään taksan mukaisesti.
Sovelletut oikeusohjeet: Maa-aineslaki 23 §
16. Vastuut
Luvan saajan on vastattava kaikista niistä maa-aineslain 9 §:n mukaisista vaatimuksista, jotka maa-ainesten ottamisesta aiheutuvat.
Sovelletut oikeusohjeet: Maa-aineslaki 9 §.
2. PÄÄTÖKSEN PERUSTELU
Maa-ainesten ottamisalue sijaitsee maakuntakaavan mukaisella maa- ja metsätalousvaltaisella alueella. Ottamisalue ei kuulu luonnon- ja maisemansuojelun kannalta merkittäviin alueisiin.
pj.
ptk. tark.
ptk. tark.
Kouvolan kaupunki
Pöytäkirja
Rakennus- ja ympäristölautakunta
§ 47
4/2015
177
01.04.2015
Ottamistoiminta ei vaikeuta alueen käyttöä eikä turmele maisemakuvaa. Lisäksi
lupamääräykset on annettu ottamistoiminnasta mahdollisesti aiheutuvien
haittojen välttämiseksi ja rajoittamiseksi.
Maa-aineksen ottaminen ja ottamisen järjestely eivät ole ristiriidassa maa-aineslain 3 §:ssä säädettyjen rajoitusten kanssa. Asianmukainen ottamissuunnitelma (6 §) on esitetty.
Ottamistoiminta ei aiheuta asutukselle haittaa.
Sivukiveä koskevia määräyksiä ei ole ollut tarpeen antaa, sillä toiminnassa ei
suunnitelman mukaan muodostu sivukiveä.
3. SOVELLETUT OIKEUSOHJEET
Maa-aineslaki (555/1981) §:t 3, 5a, 10, 11, 13a, 15, 16a, 16b ja 23, 23a
Maa-ainesasetus (91/1982) §:t 2a, 7, 8 ja 9
4. PÄÄTOKSEN VOIMASSAOLO
Tämä päätös on annettu julkipanon jälkeen ja se on voimassa 10 vuotta siitä
päivämäärästä lukien, jolloin päätös on lainvoimainen.
Lupamääräyksessä mainitut jälkihoitotoimenpiteet on suoritettava luvan voimassaoloaikana.
Lisätietoja: Rakennustarkastaja Jukka Salmenvirta, puh. 02061 57813, jukka.salmenvirta(at)kouvola.fi
Rakennusvalvontapäällikön ehdotus:
Rakennus- ja ympäristölautakunta päättää myöntää Automankki Ky/Valkealan
Kuljetukselle luvan maa-ainesten, soran ja hiekan, ottamiseen kiinteistölle
286-448-1-174 (Tuohikotin kylä tila Paharotko Rn:o 1:174) lupapäätöksen ratkaisuosassa esitetyillä ehdoilla ja lupamääräyksillä.
Rakennus- ja ympäristölautakunnan päätös:
Päätösehdotus hyväksyttiin.
_________
pj.
ptk. tark.
ptk. tark.
Kouvolan kaupunki
Pöytäkirja
Rakennus- ja ympäristölautakunta
§ 48
4/2015
178
01.04.2015
Maa-ainesten ottamislupahakemus kiinteistöille 286-447-3-72, 286-447-3-108 ja 286-447-3-130,
Destia Oy
7162/10.03.00/2015
Rymla § 48
Maa-ainesten ottamislupahakemuksesta on laadittu seuraava päätösehdotus,
josta ilmenee hakemuksen sisältö, asian käsittely ja ehdotus rakennus- ja
ympäristölautakunnan ratkaisuksi perusteluineen.
I LUPAPÄÄTÖKSEN SELVITYSOSA
1. Hakija
Destia Oy
Kauppamiehenkatu 4
45100 Kouvola
2. Ottamispaikka
Toikkalan kylän kiinteistöt Kangasmäki 286-447-3-72, Soramäki
286-447-3-108 ja Rauhala 286-447-3-130. Tilat Kangasmäki 3:72 ja Sorakangas 3:108 omistaa Destia Oy ja tilaa Rauhala 3:130 hallinnoi Arto Heikari.
3. Asian vireille tulo
Lupahakemus maa-ainesten, sora ja kallio, ottamiseen, jonka hakija on
päivännyt 2.1.2015, on leimattu saapuneeksi rakennusvalvontaan 7.1.2015.
Samalla haetaan lupaa aloittaa maa-ainesten ottaminen ennen kuin lupaa koskeva päätös on saanut lainvoiman. Samalla hakija pyytää maa-aineslain 10§:n
perusteella, että uusi lupa myönnetään 15 vuodeksi.
Hakemuksen liitteenä ovat allekirjoitettu lupahakemuslomake ja yleiskartta 1:20
000. Ottamissuunnitelmana viitataan ottamissuunnitelmaan Kangaslamminkankaan ottoalue, Geopex Oy Risto Vallius.
4. Selvitys kaavoituksesta ja luvista
Alueella ei ole asema- tai yleiskaavaa ja Kymenlaakson maakuntakaavassa
alue on merkitty EO- alueeksi ( maa-ainesten ottamiseen soveltuva alue ).
Hakijalla on voimassa tällä hetkellä Rymlan 4.3.2009 § 42 myöntämä soranottolupa, joka on tarkoitus korvata tällä soran lisäksi myös kallionlouhintaa
sisältävällä luvalla.
5. Kohde, ympäristön tila ja laatu
Ottamisalue sijaitsee Toikkalan kylässä Rapojärven pohjoispuolella ja VT 15
länsipuolella. Alueelle kuljetaan Kansikkaan yksityistien kautta 1,1 km Pyörämäentien risteyksestä pohjoiseen.
Alueella ei ole runsaan soranoton vuoksi erityisiä suojeluarvoja.
Lähin asuinrakennus sijaitsee noin 300 m ottoalueesta koilliseen. Suunnitellulle
louhinta-alueelle etäisyyttä asuinrakennuksesta on 500 m.
Ottoalueen luoteispuolella n 30 m:n etäisyydellä louhoksesta sijaitsee Valkea-
pj.
ptk. tark.
ptk. tark.
Kouvolan kaupunki
Pöytäkirja
Rakennus- ja ympäristölautakunta
§ 48
4/2015
179
01.04.2015
lan Kolmisoihtu-lippukunnan partiolaisten maja ja rantasauna Kangaslammen
rannalla. Hakija on sopinut, että partiolaiset ilmoittavat majalla järjestettävien
leirien ajankohdan kuukautta ennen leiriä ja hakija sitoutuu pidättäytymään
louhinnasta ja murskauksesta leiriaikoina.
Ottoalue ei sijaitse pohjavesialueella.
Lupahakemuksen mukaan ottamisalueen pinta-ala on 8,96 ha.
Ottamisalueen alimpana tasona on +105.00.
6. Ottamistoiminta ja sen laajuus
Maa-aineksen kokonaisottamismäärä on hakemuksen mukaan 330 000 k-m3
(sora 230 000 k-m3 ja kallio 100 000 k-m3). Ottamislupaa haetaan 15 vuodelle.
Arvioitu vuotuinen ottamismäärä vaihtelee käyttötarpeen mukaan.
Hakija on pyytänyt, että valvontamaksu perittäisiin vuosittain kunakin vuonna
otetun maa-ainesmäärän mukaan jälkikäteen.
7. Hakemuksen käsittely
Lupahakemuksen vireilläolosta on kuulutettu Kouvolan kaupungin ilmoitustaululla 21.1.2015 – 20.2.2015 välisen ajan. Lisäksi vireilläolosta on kuulutettu
Kouvolan Sanomat – sanomalehdessä yhdessä alueen ympäristölupahakemuksen kanssa.
Rajanaapureita (6) kuultiin erikseen lähetetyllä kirjeellä.
8. Lausunnot, muistutukset, mielipiteet ja vastineet
Lupahakemuksen vireille tulon jälkeen pyydettiin Kouvolan kaupungin ympäristövalvonnan ja Kaakkois-Suomen ELY- keskuksen lausunnot hakemuksesta.
Kouvolan kaupungin ympäristötarkastaja Jenni Ojala 16.1.2015:
 Ei sijaitse pohjavesialueella
 Läheisyydessä ei luontokohteita
 Sijoittuu osin Poski-projektin maa-aineksenottoon soveltuvalla alueella
 Maa-ainesten loppuun hyödyntäminen on kannatettavaa ja kestävän kehityksen mukaista
 Alueelle ei saa muodostua vesilammikoita
 metsittämisen ohessa maisemoinnissa voidaan lisätä luonnon monimuotoisuutta mm. jättämällä hiekkatörmä ja kivikasa linnuille pesintää varten
 Eteläisiä rinteitä voidaan jättää paahdealueiksi niitä suosiville kasveille ja
hyönteisille
Kaakkois-Suomen ELY- keskus: Alueidenkäyttöpäällikön sijainen Jukka Timperi ja insinööri Esa Houni 14.1.2015 ( KASELY/13/2015 ):
 Ei kuulu luonnon- ja maisemansuojelun kannalta arvokkaisiin geologisiin
muodostumisiin
 Lähistöllä ei ole Natura 2000- eikä muita suojeltuja luontokohteita eikä tiedossa olevia uhanalaisten lajien esiintymiä
 Ei sijaitse pohjavesialueella
 Sijaitsee Kymenlaakson maakuntakaavan maa-aineksen ottoon varatulla
alueella ( EOm )
 Uusi ottosuunnitelma noudattaa voimassaolevan maa-ainesluvan mukaista
maastorajoitusta
pj.
ptk. tark.
ptk. tark.
Kouvolan kaupunki
Pöytäkirja
Rakennus- ja ympäristölautakunta




§ 48
4/2015
180
01.04.2015
Louhosalueelle kertyvät pintavedet poistuvat alueen länsiosan sorakuoppaa
kohden imeytyen maaperään
Louhintahankkeelle on haettava ympäristölupa jos kiviainesta käsitellään yli
50pv/a
Kaakkois-Suomen ympäristökeskus katsoo, että maa-aineslupa voidaan
myöntää suunnitelman mukaisesti.
Liikennöinti alueelta voidaan järjestää entisellä tavalla
Hakemuksen kuulutusaikana ei saapunut muistutuksia.
9. Katselmukset
Rakennustarkastaja Jukka Salmenvirta on tutustunut alueen nykytilanteeseen
4.11.2014 Destia Oy:n maa-ainesvastaavien Tero Tuunasen ja Matti Varjuksen
kanssa ja todennut sen vastaavan ottamissuunnitelmaa.
II LUPAPÄÄTÖKSEN RATKAISUOSA
1. RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN RATKAISU
Rakennus- ja ympäristölautakunta päättää myöntää Destia Oy:lle maa-ainesten, sora ja kallio, ottamisluvan Toikkalan kylän tiloille Kangasmäki
286-447-3-72, Sorakangas 286-447-3-108 ja Rauhala 286-447-3-130
viideksitoista (15) vuodeksi luvan lainvoimaisuudesta lähtien. Lupa kumoaa
rakennus- ja ympäristölautakunnan 4.3.2009 § 42 myöntämän luvan samalle
alueelle.
Sovelletut oikeusohjeet: Maa-aineslaki 10§: ”Erityisistä syistä lupa voidaan kuitenkin myöntää pitemmäksi ajaksi, kuitenkin enintään viideksitoista vuodeksi.
Erityisenä syynä voidaan pitää sitä, että ottaminen kohdistuu voimassa
olevassa maakuntakaavassa maa-ainesten ottamiselle varatulle alueelle.”
Maa-ainesten ottamisessa on noudatettava seuraavia lupamääräyksiä:
1. Ottamisalue
Ottamissuunnitelman mukainen ottamisalue on 8,96 ha
Sovelletut oikeusohjeet: Maa-aineslaki 11 §
2. Kaivusyvyys ja kokonaisottamismäärä
Ottamissyvyys noin 10 m. Kokonaisottamismäärä on 330 000 k-m3, josta kallion osuus on 100 000 k-m3 ja soraa 230 000 k-m3. Alin ottamistaso on +
115,00 m kallio ja 105,00 m sora. Kallioalueelle ei saa jäädä pintavesiä kerääviä painanteita.
Ottamistoiminnan valvomista varten on paikalla oltava näkyvillä korkeusasema.
Sovelletut oikeusohjeet: Maa-aineslaki 11 §, Maa-ainesasetus 7 §
3. Turvallisuustoimenpiteet
Ottamisalueen rajat tulee olla merkittynä selvästi maastoon.
Sopimuskopio Valkealan Kolmisoihtu-lippukunnan partiolaisten kanssa tehdystä louhinnan rajoituksesta leiriaikoina on toimitettava rakennusvalvontaan.
Luvanhaltijan on asennettava ottamisalueen rajalle partiolaisten majan kohdalle
100 m pitkä, vähintään 1,6 m korkea verkkoaita.
pj.
ptk. tark.
ptk. tark.
Kouvolan kaupunki
Pöytäkirja
Rakennus- ja ympäristölautakunta
§ 48
4/2015
181
01.04.2015
Sovelletut oikeusohjeet: Maa-aineslaki 11 §, Maa-ainesasetus 7 §
4. Pohjaveden tarkkailu ja suojelu
Pohjaveden suojelemiseksi ja muodostumisen varmistamiseksi on noudatettava seuraavia yksilöityjä ehtoja:
- Polttoaineen varastosäiliön on oltava kaksivaippainen ja se on varustettava
ylitäytön estimellä ja lukolla
- Ottamisalueelle varastoidaan vain työkoneiden välttämättömään tarpeeseen
tarvittava polttoainemäärä
- Työkoneita tai kuljetuskalustoa ei pestä, huolleta eikä remontoida ottamisalueella
- Ottamisalueelle tulee varata imeytysmateriaalia (esim. turvetta) öljy- ja polttoainevuotojen varalta.
Mikäli öljyä tai muuta pohjavesille haitallista ainetta pääsee suojatoimenpiteistä
huolimatta maaperään luvan saajan tulee ryhtyä tarpeellisiin toimiin haitan
poistamiseksi sekä ilmoittaa asiasta aluehälytyskeskukseen ja Kouvolan
kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle.
Sovelletut oikeusohjeet: Maa-aineslaki 11 §
5. Alueen hoito luvan voimassaoloaikana
Luvan haltijan tulee huolehtia siitä, ettei alue roskaannu (esim. lukittu puomi
teillä).
Sovelletut oikeusohjeet: Maa-aineslaki 3, 11 §
6. Jälkihoitotoimenpiteet
Maisemointi ja jälkihoitotoimenpiteet ”Kangaslamminkankaan ottoalue, Maa-ainessuunnitelma, Kouvola; Toikkala-mukaisesti. Jälkimuotoiltu alue metsitetään
ja metsittämisen ohella maisemoinnissa voidaan lisätä luonnon monimuotoisuutta mm. jättämällä hiekkatörmä ja kivikasa linnuille pesintää varten sekä
paahteisten ympäristöjen kasveille voidaan jättää alue etelärinteelle.
Sovelletut oikeusohjeet: Maa-aineslaki 11 §
7. Vakuus
Ennen ainesten ottamisen jatkamista hakijan on annettava hyväksyttävä
59620,00 €:n suuruinen vakuus lupamääräysten suorittamisesta.
6,68 ha x 4000,00 €/ha= sora
2,28 ha x 5000,00 €/ha= kallio
230000 m3 x 0,05 €/m3= sora
100000 m3 x 0,10 €/m3= kallio
Yhteensä
=
=
=
=
26720,00 €
11400,00 €
11500,00 €
10000,00 €
59620,00 €
Entinen vakuus, Sampo Pankin pankkitakaus nro 018416632, 52340,00 € palautetaan, kun uusi vakuus on toimitettu rakennusvalvontaan. Vakuuden tulee
olla voimassa kunnes kaikki luvan tai sen määräysten edellyttämät jälkihoito- ja
muut toimenpiteet on tehty ja hyväksytty lopputarkastuksessa.
Sovelletut oikeusohjeet: Maa-aineslaki 12 §, maa-ainesasetus 8 §
pj.
ptk. tark.
ptk. tark.
Kouvolan kaupunki
Pöytäkirja
Rakennus- ja ympäristölautakunta
§ 48
4/2015
182
01.04.2015
8. Ilmoitusvelvollisuus
Vuotuisesta ottamismäärästä tulee tehdä kirjallinen ilmoitus tammikuun loppuun mennessä Länsi-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
vuosittain maaliskuun loppuun mennessä osoitteeseen Länsi-Suomen
ELY-keskus, PL 77, 67101 KOKKOLA.
Ottamisilmoitus tehdään myös silloin, kun maa-ainesten ottaminen on päättynyt tai keskeytynyt.
Sähköisesti täytettävä Ilmoituslomake on noudettavissa osoitteesta:
www.suomi.fi/suomifi/suomi/index.html kirjaamalla hakukenttään YM012.
Sovelletut oikeusohjeet: Maa-aineslaki 23a, Maa-ainesasetus 9 §
9. Liikennejärjestelyt
Kuljetusten tulee tapahtua käyttäen nykyistä tieyhteyttä.
Sovelletut oikeusohjeet: Maa-aineslaki 11 §
10. Ottamisen jatkaminen
Ennen ottamisen jatkamista tulee vakuuden olla hyväksytty.
Sovelletut oikeusohjeet: Maa-ainesasetus 7 §
11. Ottamisen aloittaminen
Luvan myöntämisen jälkeen ennen ottamistoiminnan aloittamista on alueella
suoritettava aloitustarkastus. Aloitustarkastuksen suorittaa valvontaviranomainen luvan haltijan kanssa sovittuna ajankohtana.
12. Kalliokiviaineksen louhinnan ja murskauksen melu- ja tärinä
Louhinnassa ja murskauksessa on noudatettava ympäristöluvan ehtoja ja määräyksiä.
13. Luonnonsuojelu
On tärkeää, että ottamistoiminta ei aiheuta liiallista häiriötä ympäröivälle luonnolle. Ottamistoiminta tulee järjestää niin, että se tukee luonnonvarojen ja
luonnonympäristön kestävää käyttöä.
Jälkihoitotyöt tulee suorittaa mahdollisuuksien mukaan vaiheittain, jotta myös
pohjaveden muodostumisolosuhteet palautuvat mahdollisimman pian luonnonmukaisiksi.
Sovelletut oikeusohjeet: Maa-aineslaki 11 §
14. Keskeyttäminen
Jos ainesten ottamiseen ryhdytään vastoin annettuja määräyksiä tai muutoin
laiminlyödään niiden mukaisten velvollisuuksien täyttäminen, voidaan ottaminen keskeyttää.
Sovelletut oikeusohjeet Maa-aineslaki 15 §
15. Luvan siirto
Mikäli lupa maa-ainesten ottamiseen siirretään toiselle, on siirrosta viipymättä
pj.
ptk. tark.
ptk. tark.
Kouvolan kaupunki
Pöytäkirja
Rakennus- ja ympäristölautakunta
§ 48
4/2015
183
01.04.2015
ilmoitettava lupaviranomaiselle. Luvan haltija vastaa lupaan liittyvistä velvoitteista, kunnes hänen tilalleen on hakemuksesta hyväksytty toinen.
Sovelletut oikeusohjeet: Maa-aineslaki 10 §
16. Maksut
Lupahakemuksen maksuna laskutetaan seuraavat:
Lupahakemuksen tarkastaminen
Maa-aines määrän mukaan 330000 k-m3 x 0,01 €/km3
Vakuuden hyväksyminen
Lehtikuulutuskulut, ympäristöluvan yhteydessä
Naapureiden kuuleminen, ympäristöluvan yhteydessä
YHTEENSÄ
150,00 €
3300,00 €
120,00 €
3570,00€
Ottamissuunnitelman valvonnasta perittävät maksut määräytyvät kulloinkin voimassa olevan taksan mukaisesti. Voimassaoleva taksa on hyväksytty rakennus- ja ympäristölautakunnassa 04.03.2009 § 39 ja täydennetty vakuuden
osalta päätöksellä 03.03.2010 § 28.
Valvontamaksu peritään vuosittain kunakin vuonna otetun todellisenmaa-ainesmäärän mukaan jälkikäteen. Valvontamaksun vähimmäismäärä peritään taksan mukaisesti. Luvanhaltijan tulee ilmoittaa ennen ottamistoimintaan ryhtymistään valvontaviranomaiselle ottamisen alkamisajankohta, kesto ja arvio
otettavasta maa-ainesmäärästä
Sovelletut oikeusohjeet: Maa-aineslaki 23 §
17. Vastuut
Luvan saajan on vastattava kaikista niistä maa-aineslain 9 §:n mukaisista vaatimuksista, jotka maa-ainesten ottamisesta aiheutuvat.
Sovelletut oikeusohjeet: Maa-aineslaki 9 §.
2. PÄÄTÖKSEN PERUSTELU
Ottaminen kohdistuu voimassa olevassa maakuntakaavassa maa-ainesten ottamiselle varatulle alueelle. Ottamisalue ei kuulu luonnon- ja maisemansuojelun kannalta merkittäviin alueisiin.
Ottamistoiminta ei vaikeuta alueen kaavan mukaista käyttöä eikä turmele maisemakuvaa. Lisäksi lupamääräykset on annettu ottamistoiminnasta mahdollisesti aiheutuvien haittojen välttämiseksi ja rajoittamiseksi.
Luvan myöntämisen edellytykset on todettu jo aikaisemmissa lupaharkinnoissa
eikä tältä osin ole tapahtunut merkittäviä muutoksia. Tähän perustuen
lupaviranomainen pitää mahdollisena toiminnan aloittamisen mahdollisena
muutoksenhakuaikana.
Maa-aineksen ottaminen ja ottamisen järjestely eivät ole ristiriidassa maa-aineslain 3 §:ssä säädettyjen rajoitusten kanssa. Asianmukainen ottamissuunnitelma (6 §) on esitetty.
Ottamisalue ei sijaitse pohjavesialueella.
pj.
ptk. tark.
ptk. tark.
Kouvolan kaupunki
Pöytäkirja
Rakennus- ja ympäristölautakunta
§ 48
4/2015
184
01.04.2015
Ottamistoiminta ei saa aiheuttaa asutukselle kohtuullisin kustannuksin vältettävissä olevaa haittaa. Jälkihoito on tärkeä osa maa-aineslupaa.
3. SOVELLETUT OIKEUSOHJEET
Maa-aineslaki (555/1981) §:t 3, 5a, 10, 11, 13a, 15, 16a, 16b ja 23, 23a
Maa-ainesasetus (91/1982) §:t 2a, 7, 8 ja 9
4. PÄÄTOKSEN VOIMASSAOLO
Tämä päätös on annettu julkipanon jälkeen ja se on voimassa viisitoista (15)
vuotta lainvoimaisuuspäivästä.
Lupamääräyksessä mainitut jälkihoitotoimenpiteet on suoritettava vakuuden
voimassaoloaikana.
Lisätietoja: Rakennustarkastaja Jukka Salmenvirta, puh. 02061 57813, jukka.salmenvirta(at)kouvola.fi
Rakennusvalvontapäällikön ehdotus:
Rakennus- ja ympäristölautakunta päättää myöntää Destia Oy:lle luvan maa-ainesten, soran ja kallion, ottamiseen Toikkalan kylän tiloille Kangasmäki
286-447-3-72, Sorakangas 286-447-3-108 ja Rauhala 286-447-3-130
lupapäätöksen ratkaisuosassa esitetyillä ehdoilla ja lupamääräyksillä.
Rakennus- ja ympäristölautakunnan päätös:
Päätösehdotus hyväksyttiin.
_________
pj.
ptk. tark.
ptk. tark.
Kouvolan kaupunki
Pöytäkirja
Rakennus- ja ympäristölautakunta
§ 49
4/2015
185
01.04.2015
Oikaisuvaatimus toimenpidelupapäätöksestä 286-2015-40, kiinteistölle 286-21-6-6, Kaaritie 18,
Kuusankoski, Tuukkanen Minna
8106/10.03.00/2015
Rymla § 49
Kiinteistön 286-21-6-6, Kaaritie 18, Kuusankoski, omistaja Tuukkanen Minna on jättänyt 20.03.2015 oikaisuvaatimuksen rakennustarkastajan toimenpidelupapäätöksestä em. kiinteistölle. Toimenpidelupapäätös on kielteinen. Toimenpidelupaa on haettu 18 m korkealle harustetulle teräksiselle
putkimastolle ja suunta-antennille radioamatööriharrastekäyttöön.
Oikaisuvaatimus on liitteenä nro 1
Oikaisuvaatimuksen liitteenä on toimenpidelupapäätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu.
Rakennustarkastaja on tehnyt kielteisen päätöksen 286-2015-40 päätöspäivämäärällä 04.03.2015 § 531, päätöksen antopäivä 06.03.2015. Perusteluna kielteiselle päätökselle on ollut maston antenneineen sopimattomuus rakennettuun ympäristöön/maisemaan, huomattava haitta naapureille ja että rakennelma ei täytä kauneuden ja sopusuhtaisuuden vaatimuksia (MRL §:t 117, 126, 135, 138 ja MRA §:t 50, 62 63) sekä Kouvolan
kaupungin rakennusjärjestys (KV:n päätös 30.8.2010 §67).
Kiinteistöllä, jolle toimenpidelupaa on haettu, on voimassa asemakaava,
jossa alue on merkitty erillispientalojen korttelialueeksi merkinnällä AO.
Kiinteistön pinta-ala on vain 770 m2. Naapurikuulemisten yhteydessä naapureista kiinteistön 286-21-5-2 haltija/omistaja on vastustanut maston ja
antennin rakentamista.
Naapurikuuleminen ja huomautus liitteenä nro 2
Toimenpidelupahakemuksen käsittelyn yhteydessä on pyydetty lausunto
Kouvolan kaupungin asemakaavoituksesta. Asemakaavoituksen lausunto
on kielteinen.
Asemakaavoituksen lausunto on liitteenä nro 3
Oikaisuvaatimuksen on allekirjoittaneet kiinteistön omistajan Minna Tuukkasen asiamiehenä asianajaja Martti Koskinen.
Lautakunnan vastineet oikaisuvaatimuksessa esitettyihin seikkoihin:
1. Oikaisuvaatimuksessa esitetään, että toimenpidelupapäätös on tarkemmin perustelematon.
Vastine:
Toimenpidelupapäätöksessä 286-2015-40 päätös on perusteltu yksiselitteisesti maankäyttö- ja rakennuslain pykälien §117, §117a-§117f, §126,
§126a, §135, §138 ja §144 pohjalta lupaharkintaa tehdessä. MRL §138 1
momentin mukaan toimenpiteen maankäytöllisten ja ympäristöllisten
vaikutusten arvioimiseksi toimenpidelupaa ratkaistaessa noudatetaan
pj.
ptk. tark.
ptk. tark.
Kouvolan kaupunki
Pöytäkirja
Rakennus- ja ympäristölautakunta
§ 49
4/2015
186
01.04.2015
soveltuvin osin, mitä rakennusluvan edellytyksistä 72, 135, 136 ja 137
§:ssä säädetään. MRL §135 1 momentin mukaan rakennushankkeen tulee
olla voimassa olevan asemankaavan mukainen, rakennuksen tulee
soveltua paikalle ja rakentamisen tulee täyttää sille §117:ssä säädetyty
sekä muut MRL:n mukaiset tai sen nojalla asetetut vaatimukset. Lisäksi
MRL §135 § 1 momentin kohdassa 6 on määrätty, että rakennusta ei
sijoiteta tai rakenneta niin, että se tarpeettomasti haittaa naapuria tai
vaikeuttaa naapurikiinteistön sopivaa rakentamista. Kiinteistön 286-21-5-2
naapuri on naapurikuulemisen yhteydessä ilmaissut kirjallisesti heille
syntyvän huomattavan haitan radiomastosta antenneineen..
2. Oikaisuvaatimuksessa esitetään, että rakennustarkastaja ja rakennusja ympäristölautakunta eivät ole riittävästi perehtyneet radioamatöörimastojen lupakäytäntöön alueellisella ja valtakunnallisella tasolla. Oikaisuvaatimuksessa todetaan lisäksi, että lupapäätöksessä ei ole noudatettu
tarkoitussidonnaisuuden periaatetta, objektiviteettiperiaatetta eikä
yhdenvertaisuusperiaatetta.
Vastine:
Rakennusluvan ja toimenpideluvan lupaharkinta perustuu tapaus- ja paikkakohtaiseen harkintaan. Toimenpiteen soveltuvuus harkitaan kunkin
lupahakemuksen yhteydessä erikseen lainsäädännön, paikallisten olosuhteiden, kaavamääräysten ja rakentamiseen liittyvien muiden määräysten
perusteella.
MRL:n mukainen lupapäätös on aina oikeudellista harkintaa, ei tarveharkintaa. Oikaisuvaatimuksen väite, ettei päätöstä tehdessä ole noudatettu
tarkoitussidonnaisuuden periaatetta, on perusteeton. Tässä lupapäätöksessä rakennusvalvontaviranomainen on käyttänyt toimivaltaansa vain ja
ainoastaan siihen tarkoitukseen, johon se on lain (maankäyttö- ja
rakennuslaki) mukaan määritelty. tai tarkoitettu käytettäväksi.
Oikaisuvaatimuksen väite objektiviteettiperiaatteen noudattamatta jättämisesti on myös perusteeton. Rakennusvalvontaviranomaisen toiminta tämän lupapäätöksen yhteydessä on ollut asianmukaista ja puolueetonta
eikä viranhaltija ole ollut esteellinen päätöstä tehdessään.
Oikaisuvaatimuksen väite yhdenvertaisuusperiaatteen noudattamatta jättäminen on myös perusteeton. Rakennusvalvontaviranomainen on lupaharkinnassaan tutkinut asiaa tähän rakennuspaikkaan liittyviä ominaisuuksia
ja alueen kaavamääräyksiä harkiten. Lupapäätökset ovat aina tapauskohtaista harkintaa. Ei voida olettaa, että jollekin muulle kiinteistölle myönnetty
toimenpidelupa olisi ennakkotapaus, jota tulisi noudattaa sen jälkeen
kaikissa toimenpidelupahakemuksissa ilman sijaintipaikan tuomaa
lisäharkintaa.
3. Oikaisuvaatimuksen esitetään, että Kouvolan alueelle on myönnetty
useita toimenpidelupia vastaavaan tarkoitukseen käytettävien mastojen rakentamiseen.
Vastine:
Kouvolan alueelle on myönnetty toimenpidelupia teleliikennemastoille, joiden katsotaan palvelevan koko yhteiskuntaa. Ne ovat suorastaan välttämättömiä nykyaikana sähköisen liikenteen välittämiseen. Näitä mastoja ei
pj.
ptk. tark.
ptk. tark.
Kouvolan kaupunki
Pöytäkirja
Rakennus- ja ympäristölautakunta
§ 49
4/2015
187
01.04.2015
ole sijoitettu asemakaava-alueella asumiseen tarkoitetuille kiinteistöille,
vaan poikkeusluvan pohjalle myönnetyillä toimenpide- tai rakennusluvilla
asemakaavassa puisto- ym. yleisten alueiden käyttöön varatuille alueille.
Radioamatööriharrastekäyttöön ei ole rakennusvalvontaviranomainen
myöntänyt uuden Kouvolan aikakaudella 2009 lähtien yhtään toimenpidelupaa antennimastolle asemakaava-alueella, yleiskaava-alueella eikä kaava-alueen ulkopuolella.
4. Oikaisuvaatimuksessa esitetään, että vastaavanlaiset mastorankenteet
vastaavanlaisilla asuinalueilla ovat saaneet toimenpideluvan.
Vastine:
Yllä mainitun väitteen yhteydessä ei kerrota, että ovatko nämä kohteet
Kouvolassa vai jossakin muussa Suomen kunnassa. Vastineena viitataan
kohdan 2. vastineeseen.
5. Oikaisuvaatimuksen mukaan luvan hakijan näkökohtia, takoitusperiä ja
näkökulmia ei ole otettu oikealla tavoin ja riittävästi ja tasapuolisesti huomioon.
Vastine:
Rakennusvalvontaviranomainen on harkinnut asiaa myös luvanhakijan
kannalta, mutta rakennusvalvontaviranomaisen perustehtävä on maankäyttö- ja rakennuslain § 124 mukaan harkita lupapäätöstä yleisen edun
kannalta.
6. Oikaisuvaatimuksen viittaus toimenpidelupahakemuksen alueen muuhun rakentamiseen.
Vastine:
Toimenpidelupahakemuksen alueella oleva muu asuinrakentamiseen painottunut toiminta ja niihin liittyvät rakennuslupapäätökset ovat voimassaolevan asemakaavan mukaisia.
7. Oikaisuvaatimuksessa on selostus maston rakenteista ja sijoituksesta ja
esitetään, ettei masto näkyisi naapurin kiinteistölle eikä se aiheuttaisi heille
minkäänlaista haittaa.
Vastine:
Maston rakenne antenneineen ja sijoitus on otettu lupaharkinnassa huomioon. Haitan vaikutus naapureille on tullut esille naapurikuulemisen yhteydessä ja asia on otettu huomioon lupaharkinnassa. Kielteisen lupapäätöksen yksi perustelu on ollut huomattava haitta naapureille.
8. Oikaisuvaatimuksen viittaus Ympäristöministeriön Mastot maisemassa-oppaaseen.
Vastine:
Lupapäätöstä harkitessa on tutkittu tämän hankkeen maankäyttö- ja rakennuslain mukaiset edellytykset ja tultu johtopäätöksen, jonka perusteella
on laadittu kielteinen toimenpidelupapäätös.
pj.
ptk. tark.
ptk. tark.
Kouvolan kaupunki
Pöytäkirja
Rakennus- ja ympäristölautakunta
§ 49
4/2015
188
01.04.2015
9. Oikaisuvaatimuksessa on esitetty, ettei hanke ole ristiriidassa rakennusjärjestyksen eikä kaavamääräysten kanssa.
Vastine:
Tulkinta, että kun rakennusjärjestyksessä ja asemakaavassa ei ole tekstillä tai muulla merkinnällä kielletty nimenomaan radioamatöörimaston
rakentamista ao. alueelle, maston rakentaminen olisi sallittua, on väärä.
Tällä periaatteella olisi asemakaavassa määräyksineen tullut listata
tarkasti kaikki ne asiat, jotka eivät ole mahdollisia toimenpiteen kaava-alueella. Tällainen asemakaavan laatiminen ei ole tarkoituksenmukaista.
Maankäyttö- ja rakennuslaki ei edellytä näin tarkan asemakaavamääräyksen laatimista. Radiomaston kieltävän maininnan puuttuminen
asemakaavamääräyksissä ei tee sallituksi maston rakentamista.
10. Oikaisuvaatimuksessa on esitetty, että ko. lupahakemuksen mukaisen
770 m2:n kokoiselle kiinteistöille olisi myönnetty samaan tarkoitukseen
lupia Kouvolan alueella. Lisäksi on vedottu muualla Suomessa myönnettyihin lupapäätöksiin ja hallinto-oikeuden päätöksiin.
Vastine:
Vastineena viitataan kohdan 3. vastineeseen.
11. Oikaisuvaatimuksessa on esitetty, että huomautuksen naapurikuulemisen yhteydessä laatineen naapurikiinteistön omistajan/haltijan perusteita
äänihaitoista, asuntojen markkinoinnin vaikeutumisesta ja säteilyhaitoista
ei tulisi ottaa huomioon oikaisuvaatimusta harkittaessa.
Vastine:
Maankäyttö- ja rakennuslain pykälän § 187 mukaan päätökseen tyytymättömällä on oikeus saada asia asianomaisen viranomaisen käsiteltäväksi
oikaisuvaatimukseen kirjaamillaan perusteluilla.
12. Lopuksi oikaisuvaatimuksessa esitetään lista päätöksistä, joissa on käsitelty radioamatöörimaston rakentamista taajamissa.
Vastine:
Kuten kohdan 2 vastineessa todetaan, rakennusluvan ja toimenpideluvan
lupaharkinta perustuu tapaus- ja paikkakohtaiseen harkintaan. Toimenpiteen soveltuvuus harkitaan kunkin lupahakemuksen yhteydessä erikseen
lainsäädännön, paikallisten olosuhteiden, kaavamääräysten ja rakentamiseen liittyvien muiden määräysten perusteella.
Oikaisuvaatimuksessa vedotaan Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätökseen 14/5315/1. Tällä päätöksellä hallinto-oikeus kumosi Oulun rakennuslautakunnan ja Oulun rakennustarkastajan päätökset ja palautti asian
rakennuslautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi. Tässä mainitussa
hankkeessa rakennuspaikka, jolle radioamatöörimastolle on haettu lupaa,
on ominaisuuksiltaan aivan erilainen kuin Minna Tuukkasen
oikaisuvaatimuksen kiinteistö. Oulun tapauksen kiinteistö rajoittui puistoalueeseen, jolla kasvoi korkeaa puustoa ja radioamatöörimasto voitiin
sijoittaa kadulta katsottuna kiinteistön takaosaan lähelle puistoon rajoittuvaa rajaa. Lisäksi kiinteistö on pinta-alaltaan huomattavasti suurempi kuin
Minna Tuukkasen hallitsema kiinteistö.
pj.
ptk. tark.
ptk. tark.
Kouvolan kaupunki
Pöytäkirja
Rakennus- ja ympäristölautakunta
§ 49
4/2015
189
01.04.2015
Minna Tuukkasen toimittama materiaali Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden
päätöksestä on
oheismateriaalina nro 1
Lisätietoja: Rakennusvalvontapäällikkö Tapani Ryynänen, puh. 02061
58353, tapani.ryynanen(a)kouvola.fi ja rakennustarkastaja Jarmo Verho,
puh. 02061 57253, jarmo.verho(a)kouvola.fi.
Rakennusvalvontapäällikön ehdotus:
Rakennus- ja ympäristölautakunta päättää hylätä Minna Tuukkasen oikaisuvaatimuksen rakennustarkastajan päätöksestä 286-2015-40, päätöspäivä 13.11.2013 § 729, antopäivä 06.03.2015, perusteettomana.
Perustelut:
Rakennusvalvontaviranomainen on päätynyt kielteiseen päätökseen
MRL:n säännösten, asemakaavamääräysten ja saatujen lausuntojen pohjalta tehdyssä lupaharkinnassa.
Toimenpidelupahakemuksen mukainen masto antenneineen ei sovellu
asuinrakennusten korttelialueelle pienelle asemakaavatontille, eikä rakennelma täytä kauneuden ja sopusuhtaisuuden vaatimusta.
Lisäksi radioamatöörimasto antenneineen tuottaa huomattavaa haittaa
naapureille.
Asian käsittely:
Asian käsittelyn aikana Raimo Laine esitti, että oikaisuvaatimus
hyväksytään. Esitystä ei kannatettu.
Rakennus- ja ympäristölautakunnan päätös:
Päätösehdotus hyväksyttiin.
_________
Raimo Laine jätti päätöksestä eriävän mielipiteen.
Liitteet
pj.
1
2
3
ptk. tark.
Oikaisuvaatimus, Minna Tuukkanen
Naapurikiinteistön 286-21-5-2 muistutus
Lausunto asemakaavoitus
ptk. tark.
Kouvolan kaupunki
Pöytäkirja
Rakennus- ja ympäristölautakunta
§ 50
4/2015
190
01.04.2015
Kevätkatselmus 2015, MRL 166§ - 170 § mukainen rakennetun ympäristön valvonta
8175/10.03.02/2015
Rymla § 50
Rakennus- ja ympäristölautakunta huolehtii Kouvolan hallintosäännön 16
§:ssä mukaisesti MRL:n lupa-, valvonta- ja muista viranomaistehtävistä.
Maankäyttö- ja rakennuslain 166 §:n 1 momentin mukaan rakennus ympäristöineen on pidettävä sellaisessa kunnossa, että se jatkuvasti täyttää terveellisyyden, turvallisuuden ja käyttökelpoisuuden vaatimukset eikä
aiheuta ympäristöhaittaa tai rumenna ympäristöä.
Maankäyttö- ja rakennuslain 167 §:n 1 momentin mukaan rakennettu ympäristö on pidettävä rakennusluvan mukaisessa käytössä ja siistissä kunnossa. Momentin 2 mukaan kunnan määräämä viranomainen osaltaan
valvoo, että liikenneväylät, kadut, torit ja katuaukiot sekä puistot ja oleskeluun tarkoitetut ulkotilat täyttävät hyvän kaupunkikuvan ja viihtyisyyden
vaatimukset.
MRL 169 §:n mukaan varastointi ulkosalla on järjestettävä niin, ettei se turmele tieltä tai muulta yleiseltä kulkuväylältä näkyvää maisemaa taikka
häiritse ympäröivää asutusta. Asemakaava-alueella ei aluetta saa käyttää
häiriötä aiheuttavaan tai ympäristöä rumentavaan varastointiin taikka
pitkäaikaiseen tai laajaan tavaroiden ulkosäilytykseen, jollei asemakaavasta muuta johdu.
Rakennetun ympäristön kunnon seuraamiseksi rakennus- ja ympäristölautakunta suorittaa päättäminään ajankohtina valvontaa.
Rakennetun ympäristön valvonnan osalta on syytä suorittaa katselmus keväisin vähintään kerran valtuustokauden aikana.
Katselmuksesta tulee kuuluttaa niin kuin kunnallisista ilmoituksista on
määrätty.
Lisätietoja: Rakennusvalvontapäällikkö Tapani Ryynänen, tapani.ryynanen(a)kouvola.fi, puh. 02061 58353.
Rakennusvalvontapäällikön päätösehdotus:
Rakennus- ja ympäristölautakunta päättää suorittaa vuoden 2015 kevätkatselmuksen ke 13.05.2015 ja nimeää kevätkatselmukseen osallistuvat
lautakunnan jäsenet.
Rakennus- ja ympäristölautakunnan päätös:
Päätösehdotus hyväksyttiin.
_________
pj.
ptk. tark.
ptk. tark.
Kouvolan kaupunki
Pöytäkirja
Rakennus- ja ympäristölautakunta
§ 51
4/2015
191
01.04.2015
Oikaisuvaatimus ympäristötarkastajan viransijaisuuspäätöksestä
6805/01.02.01/2014
Rymla § 51
Kouvolan kaupungin ympäristöjohtaja Tapani Ryynänen valitsi ympäristönsuojelun ympäristötarkastajan sijaiseksi 2.2.2015 § 1 FM Vilma Hietalan
ajalle 2.2.-2.11.2015. Varalle valittiin FM Miia Torkell ja FM Riiko Ritvanen.
Hakijoita oli yhteensä 68.
Sijaisuutta hakenut FM Tiina Raukko on tehnyt 19.2.2015 päivätyn oikaisuvaatimuksen, jossa hän vaatii edellä mainitun päätöksen kumoamista ja
valinnan tekemistä uudelleen. Raukko perustelee vaatimustaan valinnan
perustelujen puutteellisuudella sekä sillä, että hänen ansioitaan ei ole
huomioitu valintamenettelyssä. Oikaisuvaatimus on
oheismateriaalina nro 2
Hakuilmoituksen sisältö kelpoisuusvaatimuksen ja tehtävien sisällön osalta: ”Ympäristötarkastajan työtehtäviin kuuluvat kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen tehtävät mm. jätehuollon valvonta sekä ympäristölupien
valmistelu. Tehtävän kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva ylempi
korkeakoulututkinto tai siihen tähtäävät opinnot. Työn menestyksellinen
hoitaminen edellyttää kykyä itsenäiseen työskentelyyn, hyvää suullista ja
kirjallista ilmaisutaitoa, hyviä yhteistyötaitoja ja sosiaalisia taitoja, aktiivista
työotetta sekä ajokorttia ja oman auton käyttömahdollisuutta. Lisäksi
arvostamme kokemusta aikaisemmista ympäristönsuojeluviranomaisen
tehtävistä.”
Perustuslain mukaan julkisten virkojen yleiset nimitysperusteet ovat taito,
kyky ja koeteltu kansalaiskunto.
Kunnan viranomaisella on lähtökohtaisesti laaja harkintavalta valita kenet
tahansa kelpoisuusvaatimukset täyttävistä hakijoista. Lisäksi voi painottaa
yhtä kelpoisuusvaatimuksiin sisältyvistä vaatimuksista ja "ohittaa" jokin
muu vaatimus haastatteluun ja ansiovertailuun perustuvan kokonaisarvion
nojalla.
Kenelläkään ei ole ehdotonta oikeutta tulla valituksi kunnan virkaan pelkästään siksi, että hänellä on korkeampi koulutus tai pitempi työkokemus
kuin muilla hakijoilla (mm. KHO:19.9.1997/2296). Hakijoiden henkilökohtaisten ominaisuuksien arvioinnin perusteella on lain mukaan mahdollista
päätyä valitsemaan kelpoisuusvaatimukset täyttävistä hakijoista muukin
kuin korkeimmin koulutettu taikka kokenein.
Hakijoista tehdään ansiovertailu eli käytännössä yhteenveto, jossa henkilötietojen lisäksi esitetään hakijoiden koulutus ja työkokemus sekä tiedot
kelpoisuusvaatimuksen täyttymisestä. Viranhakumenettelyssä haastatteluun kutsutaan yleensä vain osa hakijoista. Näin ollen myös yksityiskohtainen ansiovertailu voidaan rajata sellaisiin hakijoihin, joita pidetään
varteenotettavimpina.
Virkavaalissa on otettava huomioon koulutuksen ja työkokemuksen lisäksi
hakijan viran hoidon kannalta merkitykselliset ja valinnan kannalta ratkaipj.
ptk. tark.
ptk. tark.
Kouvolan kaupunki
Pöytäkirja
Rakennus- ja ympäristölautakunta
§ 51
4/2015
192
01.04.2015
sevat henkilökohtaiset ominaisuudet, minkä vuoksi vaalin perustelut voivat
jäädä melko yleiselle tasolle. Yksityiskohtien esilletuominen ei usein ole
mahdollista salassapitosäännösten vuoksi. Näistä saadaan tietoja monella
tavoin, mm. aiemmilta työnantajilta ja hakijoiden haastatteluilla.
Virkavalinnan suorittava toimielin tai viranhaltija voi ottaa päätöstä
tehdessään huomioon myös tiedot hakijoiden aikaisemmasta toiminnasta
ja sen puitteissa osoittaman ansioituneisuuden (taikka sen puutteen).
Valittaessa sijaista Kouvolan kaupungin ympäristötarkastajan viran hoitamiseen ovat varsinaisen valintapäätöksen perustelut jääneet kevyiksi eivätkä kaikilta osin vastaa siihen, mitkä seikat ovat vaikuttaneet ratkaisuun.
Perustelut valintapäätökselle sekä tiedot ansiovertailun suorittamisesta:
Ympäristötarkastajan sijaisen valintaa varten on tehty yhteenveto kaikista
hakijoista, josta ilmenee hakijoiden koulutus ja kokemus. Hakijoista kuusi
kutsuttiin haastatteluun: Kaisa Viskari, Riiko Ritvanen, Miia Torkell, Vilma
Hietala, Katariina Kuiro ja Virpi Valkeapää. On työnantajan harkinnassa,
mitä tekijöitä painotetaan valittaessa hakijoita haastatteluun, samoin kuin
varsinaisia nimitysperusteita harkittaessa. Jokaisella täyttyi
hakuilmoituksessa mainittu kelpoisuusvaatimus: soveltuva ylempi korkeakoulututkinto tai siihen tähtäävät opinnot. Haastateltavien valinnassa
käytettiin tehtyä hakijayhteenvetoa sekä kuntarekry-järjestelmään jätettyjä
hakemuksia, joista hyödynnettiin saatavilla olevaa tietoa suoritetuista
tutkinnoista tai opinnoista ja niiden soveltuvuudesta tehtävään sekä
aikaisempaa työkokemusta, missä arvioitiin kokemuksen keston lisäksi
mm. aikaisempien tehtävien suoritusajankohtaa sekä sisältöä suhteessa
haettavaan tehtävään.
Aikaisempi kokemus ei ollut hakuilmoituksen mukaisesti kelpoisuusehto
vaan se katsottiin vain olevan eduksi valintapäätöstä tehtäessä. Tehtävään
valittu Vilma Hietala on suorittanut filosofian maisterin tutkinnon ja hänellä
on aikaisempaa työkokemusta alalta n. 1,2 vuotta, viimeisimpänä 1.9.2014
alkaen Kouvolan ympäristöpalveluissa. Hietalalla on lisäksi tuore kokemus
Lahden kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisessa toimimisesta ja
tehtävät siellä ovat hyvin vastanneet haettua sijaisuutta. Valinnassa voitiin
huomioida myös Hietalan aikaisempi toiminta nykyisen työnantajan
palveluksessa. Näin ollen hakuilmoituksen kohta aikaisemman
kokemuksen merkityksestä täyttyy hänen kohdallaan.
Lisäksi hakemuksen ja haastattelun perusteella Vilma Hietala täyttää muut
viran hoitamiseksi vaadittavat edellytykset. Nimitysperusteita on haastateltujen osalta arvioitu kokonaisuutena, jossa koulutuksen ja työkokemuksen
ohella otetaan huomioon myös viran hoitamisen kannalta merkitykselliset
henkilökohtaiset ominaisuudet, joita on korostettu hakuilmoituksessakin.
Arviointi hakijoiden henkilökohtaisista ominaisuuksista ei ole julkinen asia.
Tiina Raukolla on n. 1,5 vuoden kokemus kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen ammattitehtävistä (ympäristönsuojelusihteerin ja -päällikön sijaisuudet) Haminasta vuosilta 2008-2009 sekä 1 vuoden työkokemus valtion
ympäristöhallinnosta vuosilta 1999-2000. Pelkästään työkokemuksen perusteella ei voida katsoa, että Raukko olisi tullut asettaa sijaisen valinnassa etusijalle.
pj.
ptk. tark.
ptk. tark.
Kouvolan kaupunki
Pöytäkirja
Rakennus- ja ympäristölautakunta
§ 51
4/2015
01.04.2015
Lisätietoja: Ympäristöpäällikkö Hannu Friman, p. 020 615 7900,
hannu.friman(a)kouvola.fi
Ympäristöjohtajan ehdotus:
Rakennus- ja ympäristölautakunta päättää hylätä oikaisuvaatimuksen
ansiovertailun puutteellisuuden osalta perusteettomana edellä esitetyin
perustein, mutta hyväksyy oikaisuvaatimuksen päätöksen perusteluun
liittyvien puutteiden osalta ja palauttaa viranhaltijapäätöksen uudelleen
valmisteltavaksi ja tarkennettavaksi perustelujen osalta.
Rakennus- ja ympäristölautakunnan päätös:
Päätösehdotus hyväksyttiin.
_________
pj.
ptk. tark.
ptk. tark.
193
Kouvolan kaupunki
Pöytäkirja
Rakennus- ja ympäristölautakunta
§ 52
4/2015
194
01.04.2015
Tekniikka- ja ympäristöpalvelut toimialan kuukausiraportti 1-2/2015
8084/02.02/2015
Rymla § 52
Talousarvion täytäntöönpano-ohjeen mukaisesti toimialojen ja liikelaitosten
on raportoitava toimielimille kuukausittain talousarvion käyttötalouden ja
investointien toteutumisesta.
Tekniikka- ja ympäristöpalvelujen raportista on nähtävissä elinympäristön
kehittäminen –palveluketjun ja palvelujen toimintatuottojen, toimintakulujen ja toimintakatteen sekä investointien toteutuminen hankeryhmätasolla.
Raportin mukaan elinympäristön kehittämisen palveluketjun talous on toteutunut budjetin mukaisena. Kahden kuukauden toteutumisen perusteella
ei ole mahdollista tarkasti ennustaa vuoden lopun tilannetta. Viranomaistyössä ei yleensä tule yllätyksellisiä poikkeamia talousarvioon. Katujen ja
liikennealueiden talvihoidon kustannukset ovat sääolosuhteista riippuvia
menoja. Niiden osalta ennustaminen ei ole mahdollista.
Toimialan kuukausiraportti ajalta 1.1.- 28.2.2015 on
oheismateriaalina nro 3
Lisätietoja: ympäristöjohtaja Tapani Ryynänen, p. 02061 58353
tapani.ryynanen(a)kouvola.fi ja hallinto- ja talouspäällikkö Sirkka Kettunen,
p. 02061 57600, sirkka.kettunen(a)kouvola.fi
Ympäristöjohtajan ehdotus:
Rakennus- ja ympäristölautakunta merkitsee tiedoksi tekniikka- ja ympäristöpalvelut -toimialan kuukausiraportin 1-2/2015.
Rakennus- ja ympäristölautakunnan päätös:
Päätösehdotus hyväksyttiin.
_________
pj.
ptk. tark.
ptk. tark.
Kouvolan kaupunki
Pöytäkirja
Rakennus- ja ympäristölautakunta
§ 53
4/2015
195
01.04.2015
Ilmoitusasiat
Rymla § 53
1. Saapuneet kirjeet
Vaasan hallinto-oikeuden päätös nro 15/0100/1:Interrock Oy:n
ympäristölupaa koskeva valitusasia, ympäristölupapäätös kumottu
2. Viranhaltijapäätökset
Ympäristöjohtajan päätökset:
Henkilöstöpäätös
24.02.2015 § 3: Eron myöntäminen Ulla Kujalalle rekisterivastaavan
tehtävistä eläkkeelle siirtymisen johdosta
Ympäristöterveyspäällikön päätökset:
Terveydensuojelulain mukainen päätös
09.03.2015 § 11: Terveydensuojelulain mukainen päätös /
Jalkaklinikka, Taitajantie 2, 45100 Kouvola
Terveydensuojelusuunnittelijan päätökset:
Tupakkatuotteiden myyntilupapäätökset
13.03.2015 § 5: Tupakkalain mukainen päätös / MPA Pub Ky, Bar
Downtown Kouvola, Kivimiehenkatu 6, 45100 Kouvola
20.03.2015 § 6: Tupakkalain mukainen päätös / 1271 Anna Hagelberg
Oy, R-kioski Kuusankoski Veturi, Tervasharjunkatu 1, 45720
Kuusankoski
Nikotiinivalmisteiden myyntilupapäätökset
20.03.2015 § 5: Lääkelain mukainen päätös / 1271 Anna Hagelberg
Oy, R-kioski Kuusankoski Veturi, Tervasharjunkatu 1, 45720
Kuusankoski
Ympäristötarkastajan päätökset:
Meluilmoituspäätökset
12.03.2015 § 4: Päätös YSL 118 §:n mukaisesta ilmoituksesta / Kymen
Seudun Osuuskauppa, Vaakuna Piknik
20.03.2015 § 5: Päätös YSL 118 §:n mukaisesta ilmoituksesta /
Makyas Tmi/Ravintola Pepperoni
Rakennustarkastajien päätökset:
Päätösluettelo on esityslistan oheismateriaalina.
Teknisen lautakunnan ja teknisen johtajan myöntämät
poikkeamisluvat ja suunnittelutarveratkaisut:
Tekninen lautakunta 24.3.2015
§ 64 Poikkeamishakemus, 286-428-29-40, Tervapolku 7
pj.
ptk. tark.
ptk. tark.
Kouvolan kaupunki
Pöytäkirja
Rakennus- ja ympäristölautakunta
§ 53
4/2015
196
01.04.2015
§ 65 Poikkeamishakemus, 286-440-1-103, Pöllösenniementie 1
§ 66 Poikkeamishakemus, 286-474-1-194, Leponiementie 86
§ 67 Poikkeamishakemus, 286-470-4-50, Iso-Ruhmaantie 90
Teknisen johtajan päätökset:
10.3.2015 § 10 Suunnittelutarveratkaisu, 286-460-5-53,Takamaantie 97
11.3.2015 § 11 Poikkeamislupa, 286-418-20-37, Elimäentie 611
Ympäristöjohtajan ehdotus:
Merkitään tiedoksi.
Rakennus- ja ympäristölautakunnan päätös:
Päätösehdotus hyväksyttiin.
_________
pj.
ptk. tark.
ptk. tark.
Kouvolan kaupunki
Pöytäkirja
Rakennus- ja ympäristölautakunta
§ 54
4/2015
197
01.04.2015
Lausunto Itä-Suomen hallinto-oikeudelle Martti ja Liisa Rauhalan valitukseen rakennus- ja
ympäristölautakunnan päätöksestä 04.02.2015 §23
8108/10.03.00/2015
Rymla § 54
Itä-Suomen hallinto-oikeus on pyytänyt lähetteellään 2054/15,
00552/15/5404 rakennus- ja ympäristölautakunnan lausuntoa Martti ja Liisa Rauhalan valitukseen rakennus- ja ympäristölautakunnan päätöksestä
04.02.2015 §23. Päätös koskee Destia Oy:lle myönnettyä maa-ainesten
ottamislupaa kiinteistölle 286-449-2-338.
Lausuntopyyntö on oheismateriaalina nro 5
Martti ja Liisa Rauhala esittävät valituksessaan seuraavia seikkoja:
1. Rauhalat vaativat lautakunnan Destia Oy:lle myöntämään maa-ainesten
ottamislupapäätökseen muutettavaksi lupapäätöksen ratkaisuosan kohtaa
2 kiinteistön omistajan osalta siten, että omistajaksi merkitään 2.2.2015
mukaisen lainhuudon haltijat Martti ja Liisa Rauhala Sanna-Maria
Heikkisen sijasta.
2. Rauhalat vaativat lupapäätöksen ratkaisuosan kohdan 6 'Jälkihoitotoimenpitéet' toisen kappaleen muuttamista:
Kappale 'Jälkimuotoiltu alue metsitetään ja metsittämisen ...' korvataan '
Soranottoalueen rinteet jälkimuotoillaan kauttaaltaan kaltevuuteen 1:3 ja
metsitetään. Suuret pintakivet ja kivikasat poistetaan alueelta.'
3. Rauhalat vaativat, että asian käsittelystä aiheutuvat kustannukset määrätään ensisijaisesti Kouvolan kaupungin ja toissijaisesti Destia Oy:n
maksettavaksi.
Ehdotus lausunnoksi:
Rakennus- ja ympäristölautakunnan vastineet valituksessa esitettyihin
kohtiin:
Vastine kohtaan 1:
Destia Oy on 3.12.2014 päivätyn maa-ainesten ottamislupahakemuksen
liitteenä on lainhuutotodistus, jossa kiinteistön 286-449-2-338 omistajaksi
on merkitty Sanna-Maria Heikkinen. Lainhuuto on tulostettu lainhuutorekisteristä 1.12.2014. Kyseisessä lainhuutotodistuksessa ei ole merkintää
kiinteistön omistajuuden vaihtumisesta käräjäoikeuden päätöksellä
31.10.2014, uuden lainhuudon hakemisesta tai sen vireillä olemisesta.
Lainhuutotodistus on noin kaksi (2) kuukautta vanha, eikä luvan hakija
Destia Oy eikä Sanna-Maria Heikkinen ole toimittanut tietoa rakennusvalvontaviranomaiselle kiinteistön omistajuuden vaihtumisesta. Uusi lainhuuto
Martti ja Liisa Rauhalan nimiin on kirjattu lainhuutorekisteriin vasta
2.2.2015 eli kaksi (2) vuorokautta ennen lautakunnan päätöstä. Lautakunnan tekemä päätös on tehty 4.2.2015 pidetyssä kokouksessa pykälässä
§23.
pj.
ptk. tark.
ptk. tark.
Kouvolan kaupunki
Pöytäkirja
Rakennus- ja ympäristölautakunta
§ 54
4/2015
198
01.04.2015
Täten lautakunta ei ole voinut päätöstä tehdessään 4.2.2015 tietää käynnissä olevasta kiinteistön omistajuuden vaihdoksesta lokakuussa 2014 ja
uuden lainhuutohakemuksen vireilläolosta.
Vastine kohtaan 2:
Rakennus- ja ympäristölautakunta toteaa lausuntonaan, että valituksessa
vaadittu ratkaisuosan kohdan 6 toinen kappale voidaan muuttaa uudella
lupapäätöksellä Rauhaloiden esittämään muotoon.
Vastine kohtaan 3:
Rakennuslautakunta katsoo, että päätös on syntynyt luvan hakijan lupahakemuksen liitteenä jättämien lainvoimaisten asiakirjojen osoittamien tosiasioiden perusteella, joten lautakunta ei voi olla vastuussa kiinteistön
omistajuuden muutoksen aiheuttamista maa-ainesten ottamisluvan muuttamiseen liittyvistä lisäkustannuksista ja oikeudenkäyntikuluista.
Rakennus- ja ympäristölautakunta katsoo, että Martti ja Liisa Rauhalan valitus hyväksytään kohtien 1 ja 2 osalta ja Itä-Suomen hallinto-oikeus palauttaa päätöksen 04.02.2015 §23 rakennus- ja ympäristölautakunnalle
uudelleen käsiteltäväksi.
Kohdan 3. osalta lautakunta katsoo, että valitus tulee hylätä perusteettomana.
Lisätietoja:
Rakennusvalvontapäällikkö Tapani Ryynänen, puh. 02061 58353, tapani.ryynanen(a)kouvola. fi ja rakennustarkastaja Jukka Salmenvirta, puh.
02061 57813, jukka.salmenvirta(a)kouvola.fi.
Rakennusvalvontapäällikön ehdotus:
Rakennus- ja ympäristölautakunta antaa yllä mainitun mukaisen lausunnon Martti ja Liisa Rauhalan valitukseen rakennus- ja ympäristölautakunnan päätöksestä 04.02.2015 §23.
Rakennus- ja ympäristölautakunnan päätös:
Päätösehdotus hyväksyttiin.
_________
pj.
ptk. tark.
ptk. tark.
Kouvolan kaupunki
Pöytäkirja
Rakennus- ja ympäristölautakunta
§ 55
4/2015
199
01.04.2015
Rakennuslupahakemus kiinteistölle 286-1-1119-1, As Oy Kouvolan Halkokaari,
muutoslupahakemus rakennuslupaan 286-2014-42
8321/10.03.00/2015
Rymla § 55
Rakennuslupa
286-2015-129
Viitelupa
286-2014-42
Rakennuspaikka
286-1-1119-1
Pinta-ala 1384.0
Halkotorinkuja 2
45100 KOUVOLA
Kaava
Kaavanmukainen käyttötarkoitus
Asemakaava
AK, Asuinkerrostalojen korttelialue
Hakija
Asunto Oy Kouvolan Halkokaari
Ilmarinkuja 3
45100 KOUVOLA
Toimenpide
Rakennustyön aikainen muutos
Muutoslupahakemus autohallin savunpoisto- ja poistoilmanvaihtorakennelmalle
sekä tontin ulkokaarelle sijoitettaville IV-tuloilmakatoksille. Pohjapiirustuksiin merkityt rakennusaikaiset muutokset.
Vaativuusluokka A
Rakenteellinen paloturvallisuus
Paloluokka P1
Hakemuksen liitteet
Pääpiirustukset
Selvitys rakennuspaikan omistus- tai hallintaoikeudesta on liittetty viitelupaan
286-2014-42
Selvitys pääsuunnittelijasta
Rakennushankeilmoitus RH1
Rakennushankeilmoitus RH2
Rasite- ja yhteisjärjestelysopimus, pvm. 17.12.2014
Lisäselvitykset ja poikkeukset
MRL 133 §:n mukainen katselmus ei ole tarpeen.
pj.
ptk. tark.
ptk. tark.
Kouvolan kaupunki
Pöytäkirja
Rakennus- ja ympäristölautakunta
§ 55
4/2015
200
01.04.2015
Rakennusvalvontapäällikön ehdotus:
Rakennus- ja ympäristölautakunta päättää myöntää rakennusluvan alla
esitetyillä ehdoilla:
Tämän lupapäätöksen määräysten ja ehtojen lisäksi tulee noudattaa viiteluvan
286-2014-42 määräyksiä ja ehtoja.
Rakennustyön edistymisen mukaan pyydettävä seuraavat katselmukset:
Loppukatselmus
Muut ehdot:
Päivämäärälle 17.12.2014 kirjatun rasitesopimuksen mukaiset rakennusrasitteet tulee olla perustettuna ja kirjattuna kiinteistörekisteriin viimeistään
loppukatselmukseen mennessä (käyttööottokatselmus).
Rakennustyötä ei saa aloittaa ennen kuin lupa on lainvoimainen ja lupaehdoissa
edellytetty vastaava työnjohtaja on hyväksytty johtamaan rakennustyötä.
Rakennusta tai sen osaa ei saa ottaa käyttöön ennen kuin se on katselmuksessa
käyttöön hyväksytty.
Päätös annetaan julkipanon jälkeen, jolloin sen on katsottava tulleen asianomaisten tietoon.
Päätökseen liitetään muutoksenhakuohjeet.
Lisätietoja: Rakennusvalvontapäällikkö Tapani Ryynänen, 02061 58353, tapani.ryynanen(a)kouvola.fi
Rakennus- ja ympäristölautakunnan päätös:
Päätösehdotus hyväksyttiin.
_________
pj.
ptk. tark.
ptk. tark.
Kouvolan kaupunki
OIKAISUVAATIMUS- JA MUUTOKSENHAKUOHJEET
MUUTOKSENHAKUKIELLOT
Kieltojen
perusteet
4/2015
Pöytäkirja
201
Liitetään pöytäkirjaan
Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 §:n mukaan oikaisuvaatimusta
eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöön-panoa:
Pykälät
42, 43, 50, 51, 52, 53, 54 -
Koska päätöksestä voidaan tehdä kuntalain 89 §:n 1 mom mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla:
Pykälät
-
Hallintolainkäyttölain 5 §:n 1mom mukaan seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla.
Pykälät ja valituskieltojen perusteet
Pykälät
-
OIKAISUVAATIMUSOHJEET:
Kuntalain 89 §:n 1 momentin mukaan päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla, mikäli niihin voidaan tehdä kirjallinen oikaisuvaatimus. Seuraaviin päätöksiin tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.
Pykälät
Oikaisuvaatimusviranomainen ja -aika
-
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, osoite ja postiosoite
Kouvolan kaupunki
Rakennus- ja ympäristölautakunta
Valtakatu 33
PL 32
45700 KUUSANKOSKI
45701 KUUSANKOSKI
sähköposti [email protected]
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimusaika alkaa päätöksen tiedoksisaannista. Oikaisuvaatimusaikaa
laskettaessa tiedoksisaantipäivää ei oteta lukuun.
Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana
tai erillisen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.
Oikaisuvaatimuksen on oltava perillä viimeistään oikaisuvaatimusajan viimeisenä
päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä.
Oikaisuvaatimusen
sisältö
pj.
Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen ja se on tekijän allekirjoitettava
ptk. tark.
ptk. tark.
Kouvolan kaupunki
Pöytäkirja
4/2015
202
MUUTOKSENHAKUOHJEET Itä-Suomen hallinto-oikeuteen
Valitusviranomainen ja valitusaika
Seuraaviin päätöksiin voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella. Oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen saa hakea muutosta kunnallisvalituksin vainse, joka on tehnyt oikaisuvaatimuksen. Mikäli päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta
muuttunut, saa päätökseen hakea muutosta kunnallisvalituksin myös asianosainen sekä kunnan jäsen.
Valituksen saa tehdä sillä perusteella, että päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai päätös on muuten
lainvastainen.
Toimitusosoite:
Itä-Suomen hallinto-oikeus
Puijonkatu 29 A, 2. krs
70100 Kuopio
PL 1744
70101 Kuopio
puhelinvaihde 02956 42500
telekopio
02956 42501
sähköposti: [email protected]
asiakapalvelu avoinna klo 8.00 - 16.15
Kunnallisvalitus, pykälät
47, 48 -
Valitusaika: 30 päivää
Hallintovalitus, pykälät
49, 55 -
Valitusaika: 30 päivää
Valitusaika alkaa maankäyttö- ja rakennuslain sekä maa-aineslain tarkoittamia lupapäätöksiä lukuun ottamatta päätöksen tiedoksisaannista. Valitusaikaa laskettaessa tiedoksisaantipäivää ei oteta lukuun.
Maankäyttö- ja rakennuslain mukaisissa lupapäätöksissä valitusaika alkaa päätöksen
antamisesta. Lupapäätökset annetaan julkipanon jälkeen ja päätöksen antopäivä
on julkipanopäivää seuraava arkipäivä. Valitusaika on 30 päivää päätöksen antopäivästä sitä päivää lukuunottamatta.
Päätöksen antopäivä
Päätösten antopäivmäärä on esitetty lupaotteen muutoksenhakuohjeessa
Valituskirja
Valituskirjassa on ilmoitettava
- valittajan nimi, ammatti, asuinkunta ja postiosoite
- päätös, johon haetaan muutosta
- miltä osin päätöksestä valitetaan ja muutos, joka siihen vaaditaan tehtäväksi
- muutosvaatimuksen perusteet
Valituskirjelmässä on ilmoitettava valittajan tai kirjelmän muun laatijan nimi ja kotikunta
sekä postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan
toimittaa. Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valituskirjelmä. Asiamiehen on tarvittaessa esitettävä valtakirja (HLL 21§)
Valituskirjaan on liitettävä:
- päätös, johon haetaan muutosta, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
- todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
- asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Valitusasiakirjojen
toimittaminen
pj.
Valitusasiakirjat on toimitettava valitusviranomaiselle valitusajan kuluessa ennen sen
viimeisen päivän virka-ajan päättymistä. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä,
itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valitusasiakirjat toimittaa ensimmäisenä sen jälkeisenä arkipäivänä.
ptk. tark.
ptk. tark.
Kouvolan kaupunki
Pöytäkirja
4/2015
203
Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä
Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetun lain (701/93) nojalla muutoksenhakijalta peritään oikeudenkäyntimaksua hallinto-oikeudessa.
Lisätietoja
MUUTOKSENHAKUOHJEET Vaasan hallinto-oikeuteen
Valitusviranomainen Seuraaviin päätöksiin voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella Vaasan
hallinto-oikeudelta.
ja valitusaika
Pykälät:
44, 45, 46 -
Valitusaika on 30 päivää päätöksen antopäivästä sitä päivää lukuun ottamatta.
Valitusviranomainen, osoite ja postiosoite:
Vaasan hallinto-oikeus
Korsholmanpuistikko 43
65100 Vaasa
PL 204
65101 Vaasa
puhelinvaihde 02956 42611
kirjaamo 02956 42780
telekopio 02956 42760
sähköposti: [email protected]
Vaasan hallinto-oikeuden aukioloaika ma - pe 8.00 - 16.15
Valitusasiakirjojen
toimittaminen
Valituskirjelmä on toimitettava suoraan Vaasan hallinto-oikeudelle
OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSOIKEUS
Oikeus oikaisuvaatimuksen tekemiseen määräytyy samojen perusteiden mukaan kuin
asianosaisen valitusoikeus.
Oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen saa hakea muutosta valituksin vain
se, joka on tehnyt oikaisuvaatimuksen. Mikäli päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta
muuttunut, saa päätökseen hakea muutosta valituksin myös asianosainen sekä kunnan
jäsen.
Kunnallisvalitus Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.
Valitusoikeus on:
1) viereisen tai vastapäätä olevan alueen omistajalla ja haltijalla;
rakennus- ja toi- 2) sellaisen kiinteistön omistajalla ja haltijalla, jonka rakentamiseen tai muuhun käyttämiseen päätös voi olennaisesti vaikuttaa;
menpidelupa
3) sillä, jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa; sekä
4) kunnalla.
Hallintovalitus /
Hallintovalitus /
maisematyölupj.
Valitusoikeus on:
1) sillä, jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa;
2) kunnan jäsenellä;
ptk. tark.
ptk. tark.
Kouvolan kaupunki
Pöytäkirja
4/2015
204
pa ja purkamislupa
3) kunnalla ja naapurikunnalla, jonka maankäytön suunnitteluun päätös vaikuttaa; sekä
4) alueellisella ympäristökeskuksella.
Hallintovalitus /
Valitusoikeus on:
1) viereisen tai vastapäätä olevan alueen omistajalla ja haltijalla;
2) sellaisen kiinteistön omistajalla ja haltijalla, jonka rakentamiseen tai muuhun käyttämiseen päätös voi olennaisesti vaikuttaa;
3) sillä, jonka asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin hanke saattaa huomattavasti vaikuttaa;
4) sillä, jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa;
5) kunnalla ja naapurikunnalla, jonka maankäytön suunnitteluun päätös vaikuttaa;
6) toimialueellaan sellaisella rekisteröidyllä yhdistyksellä, jonka tarkoituksena on luonnontai ympäristönsuojelun tai kulttuuriarvojen suojelun edistäminen taikka elinympäristön laatuun muutoin vaikuttaminen;
7) alueellisella ympäristökeskuksella; sekä
8) muulla viranomaisella toimialaansa kuuluvissa asioissa.
poikkeamis-päätös
Muu hallinto-valitus
Lisätietoja
Ilman erityisiä säännöksiä hallintovalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai
jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen).
Yksityiskohtainen oikaisuvaatimusohje, valitus- tai hakemusosoitus liitetään pöytäkirjanotteeseen.
Liitetään pöytäkirjaan
pj.
ptk. tark.
ptk. tark.