Tiedotuslehti

Transcription

Tiedotuslehti
Tiedotuslehdessä kuvaamme lukuvuoden
2015 - 2016 keskeisimmät järjestelyt.
Tiedotuslehden asiat ovat laajemmin sivuillamme
www.keskipalokankoulu.net
Säilyttäkää tiedote koko lukuvuoden ajan
Älytaulu
2015 - 2016
2015
Keski-Palokan koulun tiedotuslehti
Rehtorin näkökulmasta
Koulujen opetussuunnitelmat uudistuvat syksyllä 2016, eli alkava lukuvuosi on viimeinen
vanhan opetussuunnitelman mukainen kouluvuosi. Opetussuunnitelmaa työstetään kaupungissa ja kouluilla kuluvan vuoden aikana. Muutaman kerran lukuvuoden aikana koulupäivää
lyhennetään kaikissa kaupungin kouluissa suunnittelutyön vuoksi.
Teemme jo tänä vuonna muutamia tunnusteluja tulevaan opetussuunnitelmaan. Luokkien 3-6 lukujärjestyksessä on jossakin päivässä Wilmassakin näkyvissä “eheytetty 4h” -palkki.
Eheytetty palkki on jokaisella rinnakkaisluokalla samaan aikaan.
Uuden opetussuunnitelman yksi keskeinen ajatus on, että koulussa opitaan erilaisia
ilmiöitä ja asioita, ei oppiaineita. Mainitsemani nelituntinen voi olla erilaista luokkatasoyhteistyötä
tai siinä voidaan tehdä jotakin pitkäjännitteisempää projektia. Tarkoituksenamme on tänä
vuonna kokeilla erilaisia ratkaisuja ja arvioida keväällä, mitkä ratkaisut toimivat parhaiten.
Palokka kasvaa ja koulumme kasvaa. Oppilasmäärä on kouluvuoden alkaessa 491.
Koulun kasvun vuoksi Jesse Takalan vararehtorin tehtävä vaihtuu laajempaan apulaisrehtorin
tehtävään. Jesse toimii jatkossa koulunkäynnin ohjaajien esimiehenä ja vastaa yhdessä
erityisopettajien kanssa ohjaajien ja erityisopettajien tuen suuntaamisesta luokille.
Koulun alkaessa on syytä muistutella myös polkupyöräilyyn liittyvistä asioista. Koulu
suosittelee, että oppilaat tulisivat polkupyörällä kouluun vasta 2. luokan keväällä järjestettävän
pyöräilytestin jälkeen. On ymmärrettävää, että pitkästä matkasta tultaessa pyöräliyyn
siirtyminen houkuttaisi. Vanhempi tuntee parhaiten oman lapsensa kyvyt ja kypsyyden
pyöräilemiseen. Mikäli annatte pienelle oppilaalle pyöräilyluvan, on tärkeää, että varmistatte
lapsen kanssa reitin, liikennesäännöt ja toimintatavat eri tilanteissa.
Pyöräilykypärän käytön tärkeyttä tuskin voi liikaa korostaa. Viime vuonnakin meiltä olisi
todennäköisesti kuollut tai vammautunut yksi oppilas, mikäli hän ei olisi käyttänyt pyöräilykypärää Haukkamäentiellä sattuneessa onnettomuudessa. Onneksi kypärä oli päässä ja
pahimmilta vältyttiin.
Turvallista koulunalkua,
Esa Jaakkola, rehtori
2
Joustava liikuntaluokka (3-6) saa jatkoa
Joustava liikuntaluokka toteutetaan erikseen 3-4 -luokkalaisille sekä 5-6 -luokkalaisille.
Joustavuus tarkoittaa sitä, että oppilas pysyy oman kotiluokkansa jäsenenä ja työskentelee
luokan normaalin tuntimäärän mukaisesti. Tämän lisäksi oppilaalla on ylimääräinen liikuntatunti
maanantaina klo 8-9 ja torstaina klo 8-9.
Oppilaat luokalle valitaan pääsykokeilla. Kokeissa (KTK-testi) mitataan lapsen motorisia
perustaitoja ja -kykyjä (tasapaino, nopeus, liikkuvuus, jne.) Testi ei siis perustu minkään lajitaidon
testaamiseen. Testien perusteella mukaan otetaan 20 oppilasta kumpaankin ryhmään (10 tyttöä
ja 10 poikaa). Valitulta edellytetään sitoutumista lukuvuodeksi kerrallaan. Näillä tunneilla ei
keskitytä lajitaitoihin, vaan valmennus perustuu yleismotorisiin harjoitteisiin ja oppilaiden motoristen perustaitojen ja kykyjen kehittämiseen. Opettajina/valmentajina toimivat koulumme
opettajat, LitM:t Jon Salminen ja Samuli Pentinniemi.
Testeihin ilmoittaudutaan ensimmäksen kouluviikon aikana Wilman kyselyt -kohdan
kautta. Ilmoitamme testiajankohdan koulussa oppilaalle henkilökohtaisesti.
henkilökunnan
pysäköinti
henkilökunnan
pysäköinti
Saarijärventie
Piha-alueella
liikkuminen
Kävellen Kirrin suunnasta kouluun tulevat oppilaat voivat oikaista
metsän kautta suoraan yläpihalle.
Pyöräilijoiden tulee käyttää pyörätietä pyöräparkin kohtaan saakka, alapihan kautta ei saa pyöräillä.
Koulun alapihalle ajaminen
on kielletty, koulun alapiha on varattu henkilökunnan paikoitustilaksi.
pyöräparkki
vieraspysäköinti
Oppilaan voi jättää autosta tai ottaa
kyytiin:
- koulun kohdassa olevalla levikkeellä
Saarijärventiellä tai
- kääntöpaikalla Haukkamäentiellä.
Haukkamäentien kääntöpaikkaa ei
saa tukkia pysäköinnillä.
Haukkamäentie
3
Lukuvuosi 2015 - 2016
2015 ELOKUU
SYYSKUU
VKO 32 33 34 35 36 VKO 36 37 38 39 40
MA
TI
KE
TO
PE
LA
3
4
5
6
7
8
10 17 24 31 MA
11 18 25
TI
1
12 19 26
KE 2
13 20 27
TO 3
14 21 28
PE 4
15 22 29
LA 5
11.8. koulua klo 9 - 12
26.9. koulua klo 9 - 13
3.-4.9. koulukuvaus
8.9. Palokan yu-kisat
2016 TAMMIKUU
7
8
9
10
11
12
14
15
16
17
18
19
LOKAKUU
VKO 40 41 42 43 44
21 28 MA
5 12 19 26
22 29 TI
6 13 20 27
23 30 KE
7 14 21 28
24
TO 1 8 15 22 29
25
PE 2 9 16 23 30
26
LA 3 10 17 24 31
9.10. laulajaiset klo 11.15
20.10. vanhempainyhdistyksen
vuosikokous klo 18
Viikko 44: Vanhempainviikko
HELMIKUU
MAALISKUU
VK 53 1 2 3 4 VK 5 6 7 8 9 VK 9 10 11 12 13
MA
4 11 18 25 MA 1 8 15 22 29 MA
7 14 21 28
TI
5 12 19 26 TI
2 9 16 23
TI
1 8 15 22 29
KE
6 13 20 27 KE 3 10 17 24
KE 2 9 16 23 30
TO
7 14 21 28 TO 4 11 18 25
TO 3 10 17 24 31
PE 1 8 15 22 29 PE 5 12 19 26
PE 4 11 18 25
LA 2 9 16 23 30 LA 6 13 20 27
LA 5 12 19 26
Viikko 4 on arviointikeskusteluiden Talviliikuntapäivä helmivuoksi lyhennetty työviikko.
maaliskuussa talven
luonteen mukaan.
26.2. jääpallopeli klo 11.15
koulu loppuu klo 12.
24.3. kiirastorstaihartaus klo 9.15
työpäivä
lomapäivä
päivässä jotakin erikseen mainittua
4
MARRASKUU
JOULUKUU
VKO 45 46 47 48 49
VK 49 50 51 52
MA 2 9 16 23 30
MA
7 14 21
TI
3 10 17 24
TI
1 8 15 22
KE 4 11 18 25
KE 2 9 16 23
TO 5 12 19 26
TO 3 10 17 24
PE 6 13 20 27
PE 4 11 18 25
LA 7 14 21 28
LA
5 12 19 26
27.11. adventtihartaus klo 9.15
16.12. joulujuhla klo 12.15 ja 18.00
(vastuuvuoro 1., 3., ja 5. lk)
18.12. joululaulajaiset klo 11.20
koulu loppuu klo 12.
HUHTIKUU
TOUKOKUU
1
28
29
30
31
KESÄKUU
VK 13 14 15 16 17
VK 18 19 20 21 22
MA
4 11 18 25
MA 2 9 16 23 30
TI
5 12 19 26
TI
3 10 17 24 31
KE
6 13 20 27
KE 4 11 18 25
TO
7 14 21 28
TO 5 12 19 26
PE 1 8 15 22 29
PE 6 13 20 27
LA 2 9 16 23 30
LA
7 14 21 28
25.5. Sirkus Keski-Palokka
(vastuuvuoro 2., 4., ja 6. lk)
3.6. pesisottelu klo 11.15, koulu loppuu
klo 12.
4.6. kuutosten lähtöjuhla (ruokasalissa)
ja kevätlaulajaiset (salissa) klo 9
VK 22
MA
TI
KE 1
TO 2
PE 3
LA 4
Netissä tarkemmin
- lukuvuoden 2016-2017 työajat heti, kun sivistyksen toimialajohtaja on vahvistanut ne (yleensä tammi-helmikuussa)
5
Ajankohtaista -osio on www-sivujen
useimmin päivittyvä osio. Tiedottamisessa ensisijainen kanava on Wilma, mutta muut “tämän vuoden asiat” (tiedotuslehti, työ- ja
loma-ajat) löytyvät täältä.
Kasvatus ja opetus -osio kuvaa koulun ydintoimintaa. Oppiaineiden tuntimäärät, valinnaisuus ja oppilasarvioinnin perusteet ym. on kuvattu tässä kohdassa.
Koulunkäyntiä tukevissa palveluissa kuvataan esim. kouluruokailun järjestelyt, koulukuljetuksen periaatteet, terveyteen liittyvät tukipalvelut ja oppilaille annettava oppimisen tuki.
Hakupalkkia kannattaa käyttää. Sillä löydät nopeasti hakusanaa käyttäen,
mitä koulun sivuilla kerrotaan vaikkapa kännykän käytöstä, kirjastoautosta tai
erikoisruokavalioista.
Linkki Wilmaan. Käytämme Wilmaa pääasiallisena tiedotuskanavana koteihin. Wilmasta huoltaja voi esim. viestiä koulun väen kanssa, ilmoittaa oppilaan
sairaudesta. Wilma-tunnukset on tarkoitettu vain huoltajan käyttöön, tunnuksia EI SAA antaa oppilaalle.
6
Arjen käytännöt -kohdassa ovat
koulun järjestyssäännöt ja tiedot muista
sellaisista asioista ja käytännöistä, jotka
koskevat tavallisten koulupäivien sujuvuutta ja turvallisuutta.
Yhteistyö -osio kuvaa KeskiPalokan koulua osana lähiympäristöään.
Esim. päiväkotien, jälkkärin, kirjaston ja
seurakunnan kanssa tehtävän yhteistyön
periaatteet on kuvattu tässä kohdassa.
Lomakkeet -osiossa on esim.
kielivalintalomake. Wilman monipuolistuessa monet valinta-asiat siirtyvät kuitenkin Wilmaan.
Perustiedot -kohdassa ovat koulun
yhteystiedot. Lisäksi löydätte tietoa koulun
historiasta ja siitä, miten koulumme kytkeytyy alueen kouluverkkoon.
Koulu on hankkinut lisenssin Opinaika -palveluun. Oppilaalla on oma tunnus palveluun. Huom! Palveluun ei pääse suoraan Opinaika.fi -sivun kautta, vaan kirjaudumme
www.opinaika.fi/jkl -osoitteessa. Isommilla oppilailla on myös tunnus Typing Master ohjelmaan, jolla harjoitellaan kymmensormijärjestelmää. Ilman kirjautumista voi harjoitella
Starkeys-ohjelmalla.
7
Henkilökunnan sähköpostiosoitteet ovat muotoa [email protected]
Rehtori Esa Jaakkola
014-26 64538 / 050-566 8580
Toimisto (koulusihteeri Tuija Kautela)
014-26 64539 tai 040-833 0579
Henkilökunta (myös opettajat)
014-26 64536 / 040-833 0598
Jälkkäri (Turvallinen iltapäivä ry)
040-708 4486
Apulaisrehtori Jesse Takala
(014-26 64868 / 050-3654417).
Luokanopetus
1a Juha Ahtilinna
1b Sari Lehtinen
1c Virpi Oikarinen
1d Joni Rikman
2a Annakaisa Koittola
2b Pasi Niemelä
2c Pirkko Tamminen
3a Hanna-Maria Jylhä
3b Päivi Rolig
3c Satu Kuukkanen
3d Jaana Tentke
4a Milla Kaitajärvi
4b Hannalea Lyyra
4c Jesse Takala
5a Marianna Stenvall
5b Pauliina KariVanhatalo
5c Heikki Stenvall
6a Pauliina Tamminen
6b Jon Salminen
6c Samuli Pentinniemi
Valmistava opetus
Ida Peri (opettaja)
Niina Mäkelä (koulunkäynnin ohjaaja)
Kielenopetus
Annamari Jalovaara
(englanti)
Ulla Lampinen (englanti)
Marjut Hiltunen (espanja)
Hannalea Lyyra 4b ja Virpi
Oikarinen 1c ja opettavat
myös englantia.
Erityisopetus
1ac, 5abc: Henna-Riikka
Huhtiniemi (014 - 26
64540 / 040-833 1147)
1bd, 2abc: Pia Hytönen (014 26 64537 / 040-8331598)
3abcd, 6a: Maarit Hentunen
(014 - 26 64545 / 0405132105)
4abc, 6bc Aila Marjomäki (014
- 26 64541 / 040-8330463)
Erityisopettajien vastuualueita
muutetaan tarpeen mukaan.
Keski-Palokan koulu
Saarijärventie 56
40270 Palokka
www.keskipalokankoulu.net
Tuntiopettajat
Tatiana Finne (matematiikka)
Mari-Mia Rutanen (tekstiilityö, tekninen
työ)
Jyrki Pouta (ortod. uskonto, tunnit Jokelan
koulussa)
Muu henkilökunta
Koulunkäynnin ohjaajat: Hannele Kauro,
Miika Luoma, Satu Palmroos, Jaakko
Mäkeläinen, Raija Pohjaranta ja Sanni
Koskinen
Kouluterveydenhoitaja Taina Pulakka
(050-5685841)
Koulupsykologi Päivi Vertainen (014-26
63570 / 050-5394985)
Koulukuraattori Maija Lehto (014-26 67192
/ 050-3118499)
Talonmies-vahtimestarina toimiva
koulunkäynnin ohjaaja (014 - 26
64542 / 0500-779024)
Koulusihteeri Tuija Kautela (014 - 26
64539 / 040-8330579)
Jakelukeittiö: Ruokapalveluvastaava
Tuija Aaltonen (014 - 26 68295 / 0408331576)
Siivous: Total-palvelut, siivoojat (050-340
7289)
_________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________
_________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________
_________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________