Toimintakeskus MONIKKO

Transcription

Toimintakeskus MONIKKO
Toimintakeskus
MONIKKO
Toimijat: Hämeenlinnan vankila ja
VIKTO ry
IDEA



VIKTO ry perustettiin 5/2013. Ideana oli tarjota
kuntouttavaa toimintaa luovan ilmaisun sekä
työelämä- ja arjenhallintataitojen vahvistamisen
myötä.
Häv mukana alusta alkaen ja ensimmäiset pajat
toteutettiin vankilan tiloissa
Yhdessä luotiin toimintakeskusmallia
TILAT JA TEKIJÄT




Vuokratilat löytyivät nopealla aikataululla Häv:n
lähistöltä, Mäkelän teollisuusalueelta, 7/14
VIKTO ry hankki lahjoituksina kalusteita sekä ohjasi
vapaaehtoisvoimin kahta vankia tilojen remontti- ja
kunnostustöissä 8-10/14
Häv toimitti tarvikkeita ja toimistokalusteita
Ompelutiimi (myöh. Näppis) loihti tiloihin viihtyisyyttä
tekstiilein.
Monikolla toimintaa pyörittävät




VIKTO ry:stä toiminnanjohtaja Johanna Laakso
ja toiminnanohjaaja Jari Kokkinen osa-aikaisina
Häv:sta rse Leena Salomäki (mm koordinoi
toimijoiden välillä) kokopäiväisesti
Häv:sta noin 2 pv/vk:ssa ohjaaja
Projektiluonteisesti toiminnoissa mukana
ohjaajia VIKTO ry:n ja yhteistyökumppaneiden
kautta
TAVOITTEET
Rikosseuraamuslaitoksen strategian 2011-2020 mukaiset
MIKSI?



Kaikki eivät pääse tai halua avovankilaan
Monikko voi tarjota uuden mahdollisuuden
”paluumuuttajille”
Monikko on näytön paikka ennen avoimempaa
rangaistusta


Toimintaan sitoutuminen, luotettavuus, siviilin puolelle
tutustuminen, jatkon pohtiminen
Monikko tarjoaa ”helpomman” maaperän esim.
valvontakäynneille sekä toiminnalle ja tapaamisille
ulkopuolisten toimijoiden kanssa
…Miksi?


Monikko on turvaverkko vapautumisen
myllerryksessä ja sen jälkeen; tuttu yhteisö ja
toimintaa
Riskianalyysien ohelle vahvuuksien esille
nostaminen ja kehittäminen sekä motivointi
Toiminnan alkaessa määritellyt
TAVOITTEET
Uuden toimintamallin luominen kuntouttavan
toiminnan toteuttamiseksi, osana ympäröivää
yhteiskuntaa
 Rise-alan ja kolmannen sektorin välisen
konkreettisen yhteistyön lisääminen
 Uusintarikollisuuteen vaikuttaminen
= monipuolista ja jatkumoita rakentavaa toimintaa,
vankilan ja vapauden väliportaalla,
rikoksettoman elämän rakentamiseksi

Tavoitteet yksilötasolla



Rikosseuraamusasiakkaiden ja rikostaustaisten
henkilöiden tukeminen integroitumisessa
yhteiskuntaan
Työelämä- ja arjenhallintavalmiuksien
kehittäminen ja vahvistaminen
Sosiaalisten taitojen sekä itsetuntemuksen ja –
arvostuksen vahvistaminen
RAHOITUS JA TOIMIJAT
Häv
Yritykset/työkokeilut
VIKTO ry
Aloitus: LSRA
Strategiamääräraha 1. vuosi
Jatko: Häv
Oppilaitokset/opinnäytetyöt
MUUT AVUSTUKSET
KRITS, Hämeenlinnan kaupunki
OMA MYYNTI
Taideprojektit
ULKOPUOLINEN RAHOITUS
Apurahat, Hml:n kaupunki, Srk
Setlementti ry
Hml:n kirjasto
Srk:n diakoniatyö
TOIMINTAMOTTO
Monimuotoista, monipuolista, muuntautuvaa
yksilöllistä toimintaa me-hengessä. Yhdessä.
 Toimintaa ohjaavia ohjenuoria:
- Monikkolaisuus voi seurata
henkilön mukana vaikka rangaistusmuoto
vaihtuu ja/tai hän vapautuu.
- Toiminnan tarkoitus on vahvistaa asiakkaan
toimijuutta, kokemusta osallisuudesta ja
yhteiskunnan jäsenyydestä myös vankeusaikana.

OMIA TOIMINTAMUOTOJA









Piisipaja
Valokuvapajat
Terveydeksi!
Ennaltaehkäisevä työ
Teemapäivät
Liikunta
Tapahtumat, messut
Yksilölliset
kuntoutuspolut
Kokemusasiantuntijuus








Kädentaidot
Hopeakoruvalmistus
Kankaanpainanta
Työkokeilut
Vkv valmistelu ja
valvonta
Talkkarihommat
Perhepäivät
Tukitoimet vapauteen
ULKOPUOLISTEN
MAHDOLLISTAMAA
TOIMINTAA








Hengelliset keskustelut
Vertaistuki, kokemusasiantuntijat
Työkokeilut ja työelämään tutustuminen
”Ihmisyyden palasia” –taideproduktio (kevät-kesä 15)
Poikkitaiteellinen nukketeatteriproduktio (15-16)
Runomonologi- ja demo (kesä 15)
Lumo -lukupiiri syksyllä 15
Taidetta lähellä –hankkeen Helmi –paja syksyllä 15
ASIAKAS-STATUS







Vankilan vapauttamisosastoilta
Sitoumusosastoilta
Perustellusta, erityisestä syystä myös muilta
osastoilta
Koevapaudessa ollessa
Avovankilasta käsin
Myös muista yhdyskuntaseuraamuksista käsin
Ransun tavoitteet määrittävät toiminnan sisältöä
ASIAKKUUS
Häv
YKS
VAPAUS
Vanajan
vankila
Koevapaus
MONIKKO
MONIKKOLAISEN POLKU
Paluu osastolle / Avotalo /
R-kuntoutus / Koevapaus /
Vapautuminen
Ryhmä- tai
yksilöllinen
prosessi
Yksilöllinen jatko
Monikolla
Paluu osastolle / Avotalo /
Koevapaus / Vapautuminen
(Kontakti
Hävissa)
Musiikki
-kurssi
MONIKKO
Piisipaja
Avotalo, Nikkarit
Time Out!!
Avotalo, opinnot,
Time Out!!
Eetu
Esimerkki
HAASTEITA





Suljettu vankila vs avoin toimintaympäristö
Halukkuutta osallistua toimintaan on, ryhmien
täyttämisessä silti vaikeuksia; Monikolla ilman
välitöntä valvontaa ja saattamatta
Ohjaajaresurssit, vankien tarpeisiin vastaaminen
Löytää ulkopuolisia yrityskontakteja
Toiminnan rahoittaminen
POINTTEJA JA ONNISTUMISIA





”Kirjoilla” n. 10 hlöä/pv, yht. n. 45 asiakasta /
vuosi, pisimpänä katkeamaton yhteys syyskuusta
14, lyhimmät tutustumiskäyntejä Monikolla
Järjestön ja vankilan toimintakulttuurien
”törmäyksestä” on syntynyt Monikkokulttuuri
Työelämäyhteistyö lähtenyt kehittymään
Monikko-malli kiinnostaa ja alkaa tulla
paikallisesti tutuksi
Luodut toimintamuodot ja työskentelytavat ovat
joustavia ja yksilöllisiä
…Pointteja ja onnistumisia




Eri rikosseuraamusmuodoissa olevien
osallistuminen toimintaan yhtä aikaa
Perheen osallistuminen toimintaan lasten
altistumatta liikaa vankilaympäristölle
Yksilöllinen ja ransun mukaan räätälöity
toiminta, muoto muokkautuu edistymisen myötä
Ulkopuolisia toimijoita on saatu mukaan,
yhteydenottoja tulee jo Monikkoon päin
TAVOITTEITA JA NÄKYMIÄ
TULEVAAN

Vapautuneiden vankien Monikon toimintaan sitominen


Yhteistyökumppaniverkoston edelleen laajentaminen


Tietoa siitä, miten ja miksi rikosten uusiminen on joillakin
loppunut
Toiminnan laajentaminen ja rikastuttaminen
Vankilan henkilökunnan osallistumisen lisääminen
Monikon toimintaan

Mm. täyttämällä jatkossa joitakin virkoja ohjaajan virkoina
…Tavoitteita ja näkymiä tulevaan


Vapauttamisyksikön avaaminen vankilan alueella
olevaan henkilöstön asuinkiinteistöön
Monikon toiminnan vakiinnuttaminen niin
talouden kuin henkilöstönkin osalta
Kiitoksia mielenkiinnostanne!
- Monikkolaiset