Valoe Oyj Pörssitiedote 29.1.2016 klo 15.25 VALOE ARVIOI

Transcription

Valoe Oyj Pörssitiedote 29.1.2016 klo 15.25 VALOE ARVIOI
Valoe Oyj
Pörssitiedote 29.1.2016 klo 15.25
VALOE ARVIOI SAAVANSA ENSIMMÄISEEN VALMISTUSPARTNERISOPIMUKSEEN LIITTYVÄN, KOKONAAN
RAHOITETUN PANEELIEN VALMISTUSLINJATILAUKSEN HELMIKUUN LOPPUUN MENNESSÄ
Valoe tiedotti 29.6.2015 saaneensa päätökseen kaupalliset neuvottelut
ensimmäisestä valmistuspartnerisopimuksesta ulkomaisen asiakkaan kanssa, mutta moduulitehtaan myynti
riippuu kuitenkin paikallisesta projektirahoituksesta. Yhtiö arvioi joulukuun 2015 lopussa, että
rahoitusneuvottelut saadaan päätökseen tammikuun loppuun mennessä.
Valoen asiakkaan rahoitusneuvottelut ovat edenneet edelleen positiivisesti ja lainan ehdoista on sovittu.
Rahoittajan johtokunnan lopullinen hyväksyntä rahoitukselle puuttuu kuitenkin vielä. Valoen tämän
hetkisen arvion mukaan lainapäätös ja kokonaan rahoitettu paneelien valmistuslinjatilaus saadaan
helmikuun loppuun mennessä. Yhtiö tiedottaa mahdollisesta valmistuspartnerisopimukseen liittyvästä
tilauksesta erikseen vasta rahoituksen varmistuttua.
Ensimmäisen valmistuspartnerisopimuksen projektirahoituksen toteutumiseen
liittyy riskejä. Ei ole varmuutta, että rahoitus valmistuspartnerisopimuksen mukaisen moduulitehtaan
rakentamiseksi saadaan neuvotelluksi. Mikäli rahoitusta ei saada, niin kyseessä oleva
valmistuspartnerisopimus ja siihen liittyvä mahdollinen tilaus eivät toteudu.
Mikkelissä 29. päivänä tammikuuta 2016
Valoe Oyj
HALLITUS
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Iikka Savisalo, Valoe Oyj
p. 0405216082
email: [email protected]
Jakelu:
NASDAQ OMX Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.valoe.com
Valoen toimiala muodostuu uusiutuvaan energiaan, erityisesti aurinkosähköön, liittyvistä sovellutuksista.
Valoe myy sen omaan teknologiaan pohjautuvaa automaattista aurinkosähkömodulien valmistustekniikkaa,
modulien valmistuslinjoja, moduleita sekä modulien avainkomponentteja. Valoen pääkonttori on
Mikkelissä.
Valoe Oyj
Insinöörinkatu 8, FI-50100 Mikkeli
+358 20 7747 788
www.valoe.com