Kuukausilehti MEILI!

Transcription

Kuukausilehti MEILI!
Huhtikuu
3
M
Maritzalla
on
monta rautaa tulessa
8
P
Puutarhan
kevättä
14
Budjetoinnista
tukea talouteen
Meili jaetaan jokaiseen kotiin Alajärvellä, Vimpelissä, Evijärvellä, Kauhavalla ja Lappajärvellä. Lisäksi jakelupisteet Kaustisella, Kokkolassa ja Pietarsaaressa.
Pääkirjoitus
Meili
ilmestyy
2016
Muuttolinnuille koti
seuraava lehti 10.5.
Aineistoaikataulu:
Valmistettava
aineisto:
3.5. klo 16
mennessä
Painovalmis
aineisto:
6.5. klo 16
mennessä
14.6.
5.7.
9.8.
13.9.
18.10.
15.11.
13.12.
Kannen kuvassa
Maritza Parkkinen
Kuva:
Maritta Raudaskoski
KEVÄT ON SIINÄ VAIHEESSA, ETTÄ MUUTTOLINNUT PALAAVAT SUOMEEN.
Tänä keväänä tulijoita on odottamassa tavanomaista enemmän pesimäpaikkoja.
Yle Luonto on järjestänyt yhdessä yhteistyökumppanien kanssa Miljoona linnunpönttöä -kampanjan. Huhtikuun 5. päivänä oli jo ylitetty puolen miljoonan pöntön
raja, sillä niitä oli 519 641 kappaletta. Pönttöjä on varmaan enemmänkin, mutta laskelmiin ja kartalle tulevat mukaan vain ne pöntöt,
jotka on rekisteröity kampanjan nettisivuilla.
KUUKAUSILEHTI MEILIN ALUEELLA
pönttöjä oli ahkerimmin tehty ja viety paikoilleen Lappajärvellä,
191 kappaletta tuhatta asukasta kohti. Seuraavana on Vimpeli 161,
Kauhava 150, Evijärvi 121 ja Alajärvi 113 pöntöllä tuhatta asukasta
kohti. Listan kärjessä on Kustavi 2069 pönttöä/1000 asukasta.
Linnunpönttöjen rakentamisohjeita löytyy kampanjan nettisivuilta.
Pöntön reikä täytyy vahvistaa metallilevyllä, koska orava on ahkera
pikkulintujen pesien tuhoaja. Ilman metallia olevan reiän se saa
helposti nakerrettua itselleen sopivaksi ja syö sitten linnunmunat
ja poikaset. Tikkoja ja muitakin eläimiä pöntöstä kuuluva sirkutus
saattaa myös kiinnostaa.
MUUTTOLINTUJEN PITKÄN MATKAN VARRELLA
on monta uhkaa. Suurin uhka on ihminen. Saharan eteläpuolisissa valtioissa kasvava väestö pyytää lintuja ruuakseen. Nigeriassa
välilaskun tekevistä haarapääskyistä sadat tuhannet
menettävät henkensä. Egyptissäkin moni pikkulintu
joutuu pataan.
Myös Euroopassa lintuja pyydetään hienoissa
ravintoloissa tarjottaviksi. Esimerkiksi peltosirkku
on oikea kulinaristien toivelintu. Suomessa syntyneitä punarintoja pyydetään Italiassa ja Kyproksella.
Muuttolinnuille yksi vaarallisimpia alueita on Maltan
saari, jossa niitä ammutaan piilokojuista ihan huvikseen.
Monet kansainväliset järjestöt yrittävät suitsia pikkulintujen pyydystämistä. Pikkuhiljaa niiden työ alkaa tuottaa tulosta. Suomessa pikkulinnut saavat pesiä rauhassa ja ne tuovat samalla iloa ja linnunlaulua kesään. Kantojen säilymisen kannalta on tärkeää, että linnut
lisääntyvät Suomessa. Siksi pönttötalkoisiin kannattaa osallistua.
Päätoimittaja:
Maritta Raudaskoski
maritta.raudaskoski@meili-lehti.fi
fi
puh. 0400 774 389
Myyntipäällikkö:
Airi Hakala
airi.hakala@meili-lehti.fi
puh. 0400 954 080
Osoite: Maneesintie 4 A, 62600 Lappajärvi | Sähköposti: toimitus@meili-lehti.fi | mainos@meili-lehti.fi
www.meili-lehti.fi | Tekstiviestipuhelin: 044 7656 706
Kustantaja: Järviseudun Mediatalo Oy | Sivunvalmistus: Mainosmaa Oy | Painopaikka: Botnia Print Oy | Jakelu: Posti Oy | Painosmäärä: 18 000 kpl
Jaetaan jokaiseen kotiin Alajärvellä, Vimpelissä, Evijärvellä, Kauhavalla ja Lappajärvellä. Jakelupisteet Kaustisen, Kokkolan ja Pietarsaaren Halpa-Halleissa. Luettavissa myös netissä.
2
Tulossa
Toukokuun
MEILI
10.5.
• Vetolainen-liite
Tee talokaupat nyt.
Saat tuhansien eurojen edut!
Kesäkuun
MEILI
14.6.
• Kesälehti
Ilmoitusmyynti:
Airi Hakala
0400 954 080
mainos@meili-lehti.fi
Mahtava varustepaketti
uusiin talo- ja huvilatilauksiin.
in.
Tarjoamme nopeimmille vuoden 2016 toimituksiin tuhansien eurojen arvoisen varustepaketin, joka sisältää kattoturvatuotteet sekä ikkunavarusteet.
3XE]LXI]XXɪXEMXYXYWXYPMWɪɪSWSMXXIIWWE[[[TIYVEXEPSXƤ
Lähin edustajasi
Jarmo Keto
0400 668 471
NEVQSOIXS$TIYVEXEPSXƤ
Asunto Oy Alajärven
Särkipadontie 2B
NYT VARATTAVISSA!
4 asunnon rivitaloyhtiö:
2 h + k + ph/s + ak 54 m2
mh. 51.000 €
(velaton mh. 127.500 €)
3 h + k + ph/s + ak 67 m2
mh. 61.400 €
(velaton mh 153.500 €)
Helppoa ja vaivatonta asumista lähellä keskustan palveluja.
Laadukkaasti, asiakkaan toivomukset huomioiden!
Rakentamisen
arvioitu aloitus
toukokuussa -16
Rakentaja:
Maalausliike
Hirvelä Oy
Alajärvi
RS-pankki:
Alajärvi 020 758 2270
Varustetasoon kuuluu mm.
•
•
•
•
Vesikiertoinen lattialämmitys kaukolämmöllä
Koneellinen ilmanvaihto LTO:lla
Huoneistokohtainen sähkön- ja vedenmittaus
Autokatospaikka sis. hintaan!
Myynti/markkinointi,
lisätiedot:
Omakodit - Alajärvi
Sari Salmenautio 050 565 1810
3
Monitaitoinen ja toimelias Maritza
Teksti ja kuvat: Maritta Raudaskoski
VIMPELIN SÄÄKSJÄRVELLÄ ASUVA
Maritza Parkkinen on toimelias nainen. Päivät täyttyvät lukuisista erilaisista työtehtävistä.
Viime syyskuussa hän jätti työnsä pankissa ja
toteutti haaveensa jäämällä kokopäiväiseksi
yrittäjäksi MJ-Tuotanto Ky:öön, joka on perustettu yhdessä Jari Niemelän kanssa.
– Olen onnellinen, kun voin tehdä
niin monia asioita, joista pidän, hän
iloitsee.
Yrittäjällä on neljä tärkeää
osa-aluetta: musiikki, teatteri, mainostoimisto sekä kynsi- ja ripsistudio.
Tälle vuodelle on buukattuna
noin 200 keikkaa ja myös juhlapyhät ja viikonloput sujuvat keikkaillessa. Karaokea pyöritetään Karstulassa,
studiossa tehdään ammattikäyttöön taustoja, tehdään musiikkia tilauksesta ja omaa
materiaalia on odottamassa paljon, kun vain
aikaa löytyy sen työstämiseen.
- Musiikin saralla on suuri asia, että uusin
sinkkumme ”Salaisuuksien taivas” on neljättä
viikkoa Tätä Suomi tanssii -listalla, jonne pääsee 20 suosituinta kappaletta. Olen tehnyt musiikkiin sanat ja sävellys sovituksineen on Jari
Niemelän, Maritza kertoo.
Teatteri on myös Maritzan pitkäaikainen harrastus ja intohimo. Ensi perjantaina 15.4. on
Vimpelin nuorisoseuralla ensi-ilta näytelmällä
”Uunon kuumat puumat”, jonka Maritza on
ohjannut. Esityksiä on näillä näkymin kuusi.
Näytelmä kertoo tarinan miehestä, jonka elämän Espanjan matka mullisti. Näytelmästä ei
puutu vauhtia eikä vaarallisia tilanteita.
Hahmoja on kolmetoista, esitys
sisältää tuttuja lauluja livenä,
musiikkia ja huikeita tanssiesityksiä.
Uunon kuumat puumat -näytelmän käsikirjoitus on Simo
Perämäen ja se toteutetaan yhteistyössä
Vimpelin nuorisoseuran, Järvi-Pohjanmaan
kansalaisopiston
ja
Järvi-Pohjanmaan Kulttuuripalvelujen kanssa.
Näytelmä on samalla osa
kansalaisopiston 50-vuotisjuhlavuotta.
Kesällä Maritzalla on karaoketilaisuuksia sekä teatterirooli - tai oikeastaan neljä
roolia - Wanhat Wehkeet areenalla Karstulan
kesäteatterissa. Sitten vielä on olemassa Ninni-Kettuli, suloinen kettuhahmo lapsille.
- Ninni-Kettulin satutuokioita olen pitänyt talven aikana kerran tai pari kuukaudessa. Kesäksi on tullut esityspyyntöjä, mutta muiden menojen takia olen joutunut niistä kieltäytymään.
Ninni-Kettulista on tarkoitus tehdä elokuva,
kunhan aika antaa myöten. Käsikirjoitus on jo
olemassa.
MJ-Tuotannolla on siis pienimuotoinen musiikkistudio ja sen lisäksi myös mainostoimisto, jossa tehdään mainoksia, nettisivuja ja
radiomainoksia. Järviradiossa Maritza työsken-
4
telee keskimäärin kolme kertaa viikossa.
Sitten se neljäs osa-alue? Maritzalla on kotinsa yhteydessä kynsistudio ja siellä hän
tekee myös ripsitöitä.
- Minä niin rakastan kaikkea
kaunista! Halusin kauniit
kynnet itselleni ja kokeilin, osaanko tehdä niitä
itse. Netistä otin ohjeet
ja tilasin tarvittavat
tarvikkeet ja kynsiuunin. Itselleni tein
ensiksi ja sitten olen
tehnyt kavereille. Ja
olenhan minä tehnyt
ripsitöitäkin. Niitä oli
vähän vaikea itselle harjoitella, joten ensimmäiset
ripsien pidennykset tein äidilleni.
- Tämä on tosiaan vain harrastus,
sillä ei tästä elannoksi asti ole. Mutta onhan sekin yksi mahdollisuus olemassa, monitaitoinen
Maritza miettii.
Outo
perhekäsitys
PÄÄSIÄISREISSULLA AJELIN ”MAALIkylissä” ja ison marketin parkkipaikalta huomasin
oheisen kyltin. Kyseessä on perhepaikan merkki,
eli isot perheet lapsineen ja suurine ostoksineen
saavat oikeuden parkkeerata lähimmäksi ovea.
Kummastuttaa kyllä marketin väen käsitys
suomalaisesta perheestä! Onko se siis tosiaan
niin,
että
tyypillisin
perhe on yksinhuoltaja,
nimenomaan
nainen, kahden alaikäisen lapsen
kanssa! Me
normaaliperheet, joissa
oli äiti, isä ja
lapset, parkkeerasimme
kauemmaksi
ovesta.
Kauhavalla 16 764
asukasta
TILASTOKESKUKSEN VIIMEISIMMÄN
tilaston mukaan Kauhavalla on 16764 asukasta. Luku on helmikuun 2016 lopun tilanne.
Vanhoista kuntarajoista löytyy tilastot vuodelta 2013. Tuolloin Kauhavalla oli asukkaita
7533, Alahärmässä 4486, Ylihärmässä 2861
ja Kortesjärvellä 2125.
Kuukausilehti Meilin jakelualueen muiden
kuntien asukasmäärät olivat 29.2.2016 seuraavat: Alajärvi 9975, Evijärvi 2557, Kauhava
Meillä olet hyvissä käsissä!
K
B
T
US
INEN GOES
L
E
T
S
A
E
A
!
Tervetulua
kylhän!
16764, Kaustinen 4294, Kokkola 47615, Lappajärvi 3222, Pietarsaari 19448 ja Vimpeli
3082.
Samana aikana Suomen väkirikkain asuinpaikka oli Helsinki, jossa oli 630907 asukasta. Seuraavina olivat Espoo 270451, Tampere
225591, Vantaa 215450 ja Oulu 198647.
Viisi asukasmäärältään pienintä kuntaa olivat
saaristokuntia: Vårdö 437, Lumparland 395,
Kunglingen 317, Kökar 245 ja Sottunga 100.
Kaustinen -paketti 2 vrk
alk. 120,- / hlö / 2 vrk
t puolihoitoruokailut noutopöydästä, viikoittain myös
perinneruokia ja pelimannimusiikkia
t päivittäinen sauna ja kuntosali
t laaja hoitotarjontamme myös
päiväkävijöille
ND
IBUTE BA
R
T
S
E
21
L
T
o
HE BEA e 1 7 .6 .2 0 1 6 k e ll
T
N
E
IN
K
P
IK
t
JIRI N iteenkeskus : 24 €
Jäsenkorjaaja päivystää ma–to 8–10
Kasso isse tarkemmin...
Kansa
Kansanlääkintäkeskuksessa tapahtuu…
Pe 15.4. Kultakurkku karaoke alkukarsinta
Su 1.5. Vappubrunssi
Su 8.5. Äitienpäivälounas
Uudistettu ala carte lista ravintolassamme
nta
L ip u t
Lisätiedot ja varaukset:
KANSANLÄÄKINTÄKESKUS
Hotelli Kaustinen
06 8650200
[email protected]
www.kansanlaakintakeskus.com
5
YHTEIS
T YÖ S S Ä
an lää
Jä rj. Ka ns
kin täkes
ku s
Lukijakyselyn
voitto meni
Evijärvelle
Messupäällikkö Airi Hakala (vas.) kantoi päävastuun Hyvä On -messuista. Oikealla Kuukausilehti Meilin päätoimittaja Maritta Raudaskoski. Meili toimi tehokkaasti ja näyttävästi messumarkkinoinnissa.
Messuilta
hyvä palaute
Teksti: Maritta Raudaskoski Kuva: Maija Ahonen
EVIJÄRVELLÄ VIIME KUUSSA JÄRJESTEtyt kaksipäiväiset Hyvä On -messut onnistuivat
hyvin. Kyseessä oli tällä alueella aivan uudentyyppinen tilaisuus, mikä tietysti asetti järjestäjälle tavanomaista enemmän haasteita.
Messujen järjestäjänä oli Järviseudun Mediatalo Oy yhteistyökumppaneineen. Messuihin oli
panostettu paljon myös taloudellisesti hankkimalla hyvät puitteet, asiantuntijat luennoimaan
seminaareissa sekä mielenkiintoista oheisohjelmaa. Näytteilleasettajia ja luennoitsijoita oli
eri puolilta Suomea.
- Olemme pyytäneet palautteet näytteilleasettajilta ja niiden mukaan messujen järjestelyihin
oltiin tyytyväisiä. Myös yleisölle oli suunnattu
asiakaskysely ja vastauksissa kehuttiin messujen tunnelmaa hyväksi ja toivottiin tällaiselle
tapahtumalle jatkoa, kertoo messupäällikkönä
toiminut Airi Hakala.
Väkimäärä sen sijaan oli pienoinen pettymys.
Paljon suurempaan yleisömäärään oli varauduttu panostamalla yleisön viihtyvyyteen ja
palveluihin. Terveyteen ja hyvinvointiin liittyvien
asiantuntijaluentojen aikana istumapaikat olivatkin täynnä. Myös oheisohjelmat kiinnostivat
ihmisiä ja väkimäärä oli suurimmillaan hieman
ennen sunnuntain viimeistä ohjelmanumeroa,
eli Matti Korkealan konserttia.
- Tapahtuman puitteisiin Evijärven nuorisoseuralla, tiedonkulkuun ja markkinointiin
näytteilleasettajat olivat erittäin tyytyväisiä. 80
prosenttia palautteen jättäjistä piti varteenotettavana osallistumista tällaisille messuille myöhemminkin, Hakala sanoo.
Koska Hyvä On -messut järjestettiin ensimmäistä kertaa, yleisö ei vielä tuntenut tapahtuman
laatua ja antia. Kyseessä kun eivät olleet sisäänpääsyltään ilmaiset myyjäiset tai messut, joihin
alueella on jo totuttu vaan siihen liittyi seminaarityyppinen asiantuntijatapahtuma, joihin muualla
liput maksavat useita kymmeniä euroja. Näytteilleasettajat olivat rakentaneet hienoja osastoja ja
ne yhdistettynä arvokkaisiin luentoihin muodostivat messuista laadukkaan kokonaisuuden.
6
VIIME MEILISSÄ OLI JÄRJEStetty lukijoille kysely, jossa pyydettiin heiltä mielipiteitä uudesta
lehdestä. Vastauksia tuli runsaasti
ja niissä kovasti kehuttiin uuden
lehden sisältöä ja raikasta ulkoasua.
Vastauksia tuli myös hyvin laajalta alueelta, mikä osoittaa että
jakelupisteistä lehteä otetaan mukaan pitkienkin matkojen taakse.
Lukijakyselyn palkintona oli 50
euron lahjakortti, jonka voittajaksi
arvonnassa osui Sirkka-Liisa
Lehto Evijärveltä.
MUUTAMIA VASTAUKSIA:
• Ihan hyvä, jatkakaa samaan
malliin. Paljon asiaa ja ajankohtaista.
• Lehti vaikuttaa kiinnostavalta
ja monipuoliselta. Lukijoillekin
on monia mahdollisuuksia
osallistua.
• Hienoa, että on aikaansaatu
tällainen lehti, ulkoasu ”raikas”.
• Kiva, uusi lehti!
• Teksti on kiitettävän isoa ja
selkeää, ilmavaa. Ylihärmäläisenä
toivon myös tältä alueelta asiaa.
Ryhdy sinäkin
Kukkahattutädiksi.
Lähetä tekstisi:
toimitus@meili-lehti.fi
Ostoksilla
Kuka nyt,
tähän aikaan
Joku kävi ovella
avaimen perässä vanha ja
ruostunut lehmän kello
se helähti, helähti kahdesti
kurkistin ikkunasta
ei näy ihmistä
ei jälkeä sen
koetan vielä levätä hetken
ja hämärä häipyy
ulkona räystäällä näkyy jääpuikko
ja tuossa toinenkin
helähtää hela, taas
aivan varmasti se käy
ja nousen katsomaan
kuka se koettaa tulla, koputtamatta
aukaisen ulko-oven
lunta häpsii, hattaraista
oksat keinuu kevyesti
ja sukat
kastuu
kuistin mattoon
ja nyt
sinä tulit
kirkkain silmin
helein äänin
koputtamatta
niin kuin kevät aina
-Ԧȿɏ
MINULLA ON TAPANA TARKKAILLA KAUPASSA,
mitä ihmisten ostoskärryissä on, miten he tutkivat ja valitsevat tavaroita ja mihin
tulokseen he päätyvät. Joku voi sanoa, että onko tuo nyt sopivaa, mutta en minä
loukkaa ketään! Minä katson sillä tavalla syrjäsilmällä, ettei uhri edes huomaa.
Tosin joskus, jos valinta on kovin outo, käteni huomaamatta pysähtyy juuri kun
olen leikisti muka jotakin ottavinani, mutta onneksi tätä ei tapahdu usein. Olen
näet jo niin kouliintunut näiden ostosanalyysien tekoon. Mysteerishoppaaja en
kuitenkaan ole, minulla ei siis ole toimeksiantajaa, jolle pitää käydä tarkistamassa kilpailijan hinnat, valikoimat ja laadut, vaan teen tätä aivan omaksi ilokseni.
IHMISEN OSTOKSISTA VOI LUKEA PALJON HÄNEN ASIOISTAAN.
Niistä pystyy myös melko varmasti sanomaan, miten elämä on hallinnassa ja
onko rahankäyttö järkevää. Mutta myös tunnepuoli nousee esiin näiden käytännön laskelmien lisäksi.
Mitäpä siis pitää ajatella miehestä, joka perjantai-iltapäivän ruuhkassa ostaa
kuusi purkkia kalleinta kissanruokaa yksittäispakattuina hyytelöinä ja itselleen
yhden pienen keltaisen limonadin? Keskimittainen ja -painoinen, puhtaat joskin
vaatimattomat vaatteet, lippalakki päässä. Ai, ai, siitä saisi joku kiltin miehen, jos
ei vaan ole hirveästi materiaalin perään.
Joskus jonossa on kaksi nuorta pariskuntaa peräkkäin. Toinen ostaa viikonlopuksi pinon niitä kammottavia lättypitsoja ja olutta. Näissähän ei siis ole ravintoaineita minkään vertaa! Toinen nuoripari ostaa perunoita, porkkanoita, jauhelihaa
ja maitoa eli aikovat keittää ihan oikeata ruokaa ja selviävät myös paljon pienemmällä kauppalaskulla.
ENTÄPÄ SITTEN PERHEET, JOILLA ON LAPSET MUKANA!
Lapset mankuvat karkkia ja vanhemmat antavat periksi. Kaikkien ei tarvitse
edes mankua, kun jo työnnetään kädet ja kärryt täyteen karkkia! Hirveä määrä
lisäaineita, väriaineita, sokeria ja muuta soosia, joka ei ainakaan terveellistä ole.
Tosin yksi karkkipäivä viikossa voi olla paikallaan, eihän elämä kovin karuksi saa
lapsillakaan mennä. Ja voihan olla niinkin, että lapsilla on karkkipäivä aina juuri
silloin, kun olen kaupassa.
Ja sitä minä ihmettelen, että pyhänäkin pitää olla kaupat auki! Ja kansa lihoo
entisestään, koska ostavat ennen pyhiä paniikissa kaapit täyteen ruokaa ja sitten
kun kaupat ovatkin auki pyhinä, niin haetaan kaiken varalta lisää, vaikkei tarvitsisikaan. Toista oli ennen! Kaupat menivät lauantaina puoliltapäivin kiinni ja aukesivat maanantaina. Eikä kukaan silti kuollut nälkään. Silloin piti vähän miettiä
mitä tarvitsee ja kirjoittaa ostokset lapulle.
JA MITÄPÄ MINÄ SITTEN ITSE OSTAN?
Tutkin tuon viimeisen kauppalistan. Mämmiä viisi rovetta, kolme kuohukermapurkkia, sokeria olikin kaapissa. Sitten maitoa ja leipää, perunoita, karjalanpaistia,
karjalanpiirakoita ja pullia. Kahvia ja voita oli ennestään. Hyvin niillä pärjäsi pääsiäisen yli.
Täytyy taas ensi perjantaina ja lauantaina mennä kauppoihin tutkimaan, mitä
ihmiset ostavat. Ruuhka-aikana kun riittää enemmän huomioitavaa! Jos käy
tiistaina aamupäivällä, niin käy vähän tylsäksi, kun ei ole mitä arvostelee, eikä
tyhjänpuoleisen kärryn kanssa viitsi kovin pitkään kaupassa viivytelläkään.
7
Taimitarhurit
kasvattavat
kaunista
kesään
Samaan aikaan, kun
puutarhaharrastajat
selailevat kukkakuvastoja ja haaveilevat
hetkestä, kun saa
vihdoin upottaa
sormet lämpimään
multaan, taimitarhojen
kasvihuoneissa kuhisee.
Äitienpäiväruusut varttuvat nyt kasvihuoneiden lämmössä.
Teksti ja kuvat: Suvi Hosionaho
VIIMEISET KYLVÖT OVAT JUURI
päättymässä. Iso osa kevään kukista sekä hyötykasveista kasvaa jo miltei silmissä kasvihuoneiden suojaisessa lämmössä. Taimia harvennetaan, ruukutetaan, siirrellään ja kastellaan
optimaalisten kasvuolosuhteiden takaamiseksi.
Taimitarhurit nauttivat keväästä, ja keräävät voimia huhtikuun lopulla alkavaan sesonkiin, jota
jatkuu juhannukselle saakka.
- Juhannukseen asti kaikki elämä keskittyy
kukkiin, kertoo yrittäjä Tarja Haapasaari.
Alahärmässä, ei kovinkaan kaukana Power
Parkin huvipuistoalueesta, sijaitsee Tarmo ja
Tarja Haapasaaren omistama Alahärmän puutarha. Rauhallisella paikalla Hanhiluoman varrella ei huvivaltion hulinasta tiedä mitään; kuuluu vain luonnon ääniä, joista päällimmäisenä
puron solina. Täällä Haapasaaret ovat kasvattaneet kesäkukkia vuodesta 1981 saakka.
KLASSIKKOJA JA HILLITTYJÄ TRENDEJÄ
Tarja Haapasaaren mukaan muuten niin nopeasti vaihtuvat trendit eivät
kovin selvästi näy kesäkukissa, ainakaan maaseudulla;
makuja kun on niin monenlaisia.
- Välillä on ollut suosiossa
hillitymmät värit ja sävyt, nyt
moni haluaa monenlaista ja
monen väristä samaan ruuk-
Taimet vaativat jatkuvaa
huolenpitoa, ja Haapasaarien
vuodenkierrossa eletään nyt
niiden mukaan.
8
kuun. Peruskasvit pysyvät pinnalla, sillä ne on
hyväksi havaittu; pelargoniasta, ruusubegoniasta ja orvokeista tulee ajoittain uusia lajikkeita
ja värejä.
Uusia suosikkikukkia ovat senetti,
maisemabegonia ja ruukkudaalia. Senetti on päivänkakkaran näköinen kukka, jota
saa sinisen ja punaisen
sävyissä, yksivärisenä
ja kirjavana, matalana
ja korkeampana. Se
kestää hyvin viileää ja
viihtyy puolivarjoisassa paikassa. Maisemabegoniaa saa punaisen eri sävyissä.
Se on suurennettu
muunnos tavallisesta ruusubegoniasta.
Ruukkudaalia puolestaan on pieni pensaan
muotoinen kasvi, jossa
on suuret, pyöreät kukinnot.
- Se on kiitollinen kasvamaan. Suosituimmat sävyt ovat
lohensävy ja puna-pinkki, kertoo Tarja
Hyvin
suunniteltu ja
toteutettu piha
vaikuttaa
suoraan
talon arvoon.
- Tarmo Haapasaari
Tarja ja Tarmo Haapasaaren
kasvihuoneista Alahärmässä
lähtee 20 000-30 000 kesäkukkaa
vuosittain.
Haapasaari.
Perennoista klassikko on kuunlilja, joka muhkeana tekee näyttävyyttä istutuksiin.
RUUSU PITÄÄ PINTANSA
Tarja Haapasaaren mukaan ruusu on pitänyt
pintansa äitienpäivän suosituimpana kukkana.
Toinen ihana äitienpäiväkukka on herkkä, mutta kestävä orvokki.
Orvokkeja myydään taimistoilta jo huhtikuun
puolen välin jälkeen. Alahärmän taimiston
kevätsesonki käynnistyy varsinaisesti perinteeksi muodostuneista vappumarkkinoista, jolloin kasvihuoneilla on avoimet ovet ja tarjolla
emännän itsensä paistamia munkkeja siman ja
kahvin kera.
- Ihmiset käyvät katselemassa, mitä tänä vuonna on tarjolla, ja suunnittelevat samalla äitienpäivä-, valmistujais- ja kesäkukkien hankintaa.
PIHA ON INVESTOINTI
Tarmo Haapasaaren yritys Härmän Viherrakennus Ky tekee ja toteuttaa pihasuunnitelmat sisältäen kivetykset, istutukset
ja nurmikot. Suurimpia urakoita
ovat olleet Power Parkin kivetykset sekä useat katukohteet Seinäjoella.
Pihan ja puutarhan
suunnittelussa tärkeintä on ottaa huomioon
paitsi pihan muodot
ja kasvuolosuhteet,
myös asiakkaan tarve ja mieltymys sekä
aika, joka pihan hoitoon on käytettävissä.
- Nykypäivänä halutaan helppohoitoisia
pihoja. Kaikki kasvit
vaativat kuitenkin jonkin verran hoitamista.
Sitten on niitä, jotka haluavat näyttävän pihan,
heillä on aikaa touhuta sen kanssa. Uudisrakentajille käy usein niin, että rahat ovat loppu,
kun talo on valmis, ja puutarha pyritään tekemään omina töinä. Silti, hyvin suunniteltu ja
toteutettu piha vaikuttaa suoraan talon arvoon,
Haapasaari muistuttaa.
Jos pihassa on ongelmakohtia, tai se kaipaa uudistuksia, kesän aikana kannattaa katsella sitä
kriittisin silmin ja listata muutostoiveet. Syksy
on hyvä aika ottaa yhteyttä pihasuunnittelijaan
ja talvi tehdä suunnitelmat rauhassa ja huolella.
Alahärmän taimistolla kasvatetaan myös perennoja ja pensaita, sekä hyötykasveja kuten pensasmustikkaa ja vadelmaa.
Puutarhakissa seuraa
kasvihuoneen touhuja ja
pitää kutsumattomat vieraat
poissa.
9
Miljoonakelloamppeleita löytyy
monissa eri väreissä.
Lemmikkini
Viime lehdessä julistetun valokuvauskilpailun satoa.
Kuvan lähettäneiden kesken arvotun 100 euron palkinnon
voitti Marjo Syrjälä Ylihärmästä.
Kuvassa esiintyy kultainennoutajani Nelli. Nelli on sisätiloissa
rauhallinen, mutta ulos päästyään
tämä neiti innostuu peuhaamaan
lumessa niin ettei korvat tahdo
mukana pysyä!
Kuvaaja on Katariina Korkea-aho
ja kuva on otettu Lappajärven jäällä maaliskuussa 2016.
Sirppu-kissa katolla.
Kuva on otettu Alajärvellä,
kuvaaja Pirkko Hautamäki.
Kuvassa 18-vuotias Hyrrä kissa on
hakeutunut ruusupensaan varjoon kesällä 2015.
Kuva: Esko Pellinen
Nimeni on Ruusa, olen emäntäni Fannin
kanssa Vimpelin mummolassa, mummolassa
on hyviä hajuja haistella ja saa olla vapaasti
ulkona. Kuva: Fanni Kaunisto.
Suomen pystykorva Ressu vietti
joulua. Kuvan lähetti Liisa Raivio
Lehtimäeltä.
Tässä on meidän löytöeläinyhdistykseltä hankittu
Hemppa-kissa, joka on melkoisen hurjalla tuulella.
Hemppa tykkää vaania tähän tyyliin kiipeilypuunsa
kolosta ja metsästää ohikulkevia ”uhreja”. Hemppa
asuu Ylihärmässä. Kuvan on ottanut Marjo Syrjälä.
Kuvassa on Lilli Alajärveltä. raaputin kampaa,
jolloin kammanpiikit osuivat toisiinsa ja siitä
syntyi ääni, joka saa suurimmalla osalla kissoista aikaan yökkäysrefleksin. Kuvaajana Teresa Raivio.
10
Joitakin vuosia sitten pyysin poikaystävältäni lupaa fretin hankintaan, ja alkuvaikeuksien jälkeen (fretit purevat kovaa ja paljon
ollessaan pieniä, ja ne pitää ”kesyttää”)
meille syntyi luottavainen ja rakas suhde
tuohon pikkuiseen otukseen. Nimesimme fretin Suloksi, ja saimme nauttia sen hassunhauskoista tempauksista monta vuotta. Sulo
eli asunnossa kanssamme vapaana, änkesi
mukaan suihkuun, leikki vapaana ulkona
kanssamme ja löytyi nukkumasta milloin
sukkalaatikosta, milloin lakanoista. Kuvassa poikaystäväni nukkuu Sulon vieressä; iso
mies ja pieni näätä.
Kuva: Sanna Honkaniemi.
Kuvassa Karvis-kissa on juuri yllätetty pahanteosta raapimassa takana olevaa seinää.
Kissa itsessään on niin ihana, että tuollaiset
”pikku puutteet” katsotaan tässä perheessä
läpi sormien. Kuvaaja Toni Saarela.
Aurinkoenergiaa! Kuvassa 10-vuotias bullterrieri
Hippu-Liisa. Kuvaaja Maija Kyrönlahti, Vimpeli.
Kuvassa on 10 viikon ikäinen
Leonbergin pentu nimeltä Joiku.
Kuvan otti Marko Arpala kotipihamme
puuliiterillä, Vimpelissä 14.3.2016.
Länsigöötanmaanpystykorva Karpo, 4,5 kk, keväthangilla Alajärvellä.
Kuva Sirma Raivio.
VALOKUVAUSKISA
Aihe vaihtuu kuukausittain.
Kaikkien osallistuneiden kesken arvotaan yksi
100 euron palkinto. Kuvakisan aiheena on
HUHTIKUUN LUONTO. Kuvien jättöaika päättyy 1.5.
Lähetä valokuvasi Meilin toimitukseen sähköpostilla
os. toimitus@meili-lehti.fi. Liitä mukaan tietoja kuvasta, kuten kuvassa olijan nimi, kuvauspaikkakunta
ja mahdollisesti kuvaustilanne sekä kuvaajan nimi.
11
Työpajalta uusia alkuja
Merja Hänninen esittelee valmistamaansa munakaappia. Työpajalla on
ovet auki innovaatioille.
Mari Kärkinen suorittaa Junkissa
laitoshuoltajan näyttökokeita.
Jukka Somppi puhdistaa Puukkofestareiden kylttejä maalausta varten.
- Pajalla aloittaminen toi elämään säännöllisyyttä, ja täällä oleminen on avannut silmät. Tulevaisuuden näkymät ovat valoisammat. Olen itsevarmempi, eikä
ole pelkoa toimeentulosta, kertoo Merja Hänninen.
Teksti ja kuvat: Suvi Hosionaho
KAUHAVALLA UNICON KIINTEISTÖSSÄ
sijaitsevan työpaja Junkin toimenkuvaan kuuluu tarjota uusia mahdollisuuksia. Sen asiakkaiksi tulee eri-ikäisiä ihmisiä eri lähtökohdista
ja elämäntilanteista; esimerkiksi koululaisia,
jotka eivät pysty suorittamaan opintojaan oppilaitoksessa, nuoria, joilla elämänura on
hakusassa, pitkäaikaistyöttömiä, sivareita ja yhdyskuntapalvelussa
olevia.
Hänninen on koulutukseltaan puutarhuri, sisustusverhoilija ja vaatetusalan
ompelijakisälli, mutta on
ollut pitkään työttömänä.
Hän yritti jo saada työkyvyttömyyseläkkeen,
mutta
hänelle ehdotettiin kuntouttavaa työtoimintaa Junkissa. Hän
kävi tutustumassa pajalla viime kesäkuussa, ja kysyi paikat kierrettyään,
voisiko aloittaa saman tien.
Usein asiakas tulee Junkiin sosiaali- ja terveystoimen kautta, kun hänelle on tehty aktivointisuunnitelma. Silloin hän käy Junkissa kuntouttavassa työtoiminnassa. Työkkäristä tulija
voi kokeilla osaamistaan ja kiinnostuksen kohteitaan työkokeilussa.
- Jos kaikki menee hyvin, voi Junki tarjota asiakkaalle puolen vuoden työllistämisjakson, kertoo pajan toimintaa vetävä Kirsi Paavola.
Merjan Hännisen osalta kuntouttava työ
vaihtui jokin aika sitten työkokeiluun, jossa Hänninen tekee alihankintana
töitä Unicolle. Pajan viereisissä
halleissa valmistetaan muun
muassa sänkyjen päätyjä
sekä listoja, joihin sänkyjen
jalat kiinnitetään. Näitä töitä
tekee neljästä kuuteen työntekijää kerrallaan.
MONIA
MAHDOLLISUUKSIA
- Junki tarjoaa paikan, jossa
voi miettiä omaa tilannettaan ja
mahdollisuuksiaan. Meillä oli viime
vuonna 78 asiakasta, joista noin puolet jatkaa
12
pajajaksoaan edelleen. Opiskelemaan jaksonsa
päättäneistä lähti yhdeksän ja töihin neljä. Tänä
päivänä on todella vaikea saada työpaikkoja, tiivistää Paavola.
Onneksi 1990-luvun lama opetti, että kuka
tahansa voi jäädä työttömäksi, eikä se ole henkilökohtainen häpeä. Monilla, varsinkin monilla
nuorilla, on monia ongelmia, joista ei ole helppo kammeta itseään ylös. On talous-, alkoholi-,
huume- ja (mielen)terveysongelmia, ja vaikea
sanoa, mikä on syy ja mikä seuraus.
- Saattaa olla, että opinnoista puuttuu puoli
vuotta, tehdään suunnitelma opintojen tekemisestä loppuun ja käynnistetään se. Sitten nousee
rimakauhu; ei ollakaan valmiita muutokseen, ei
uskalleta ottaa vastuuta omasta elämästä.
Ja sitten löytyy niitä helmiä:
- Alkuun mietitään, mitähän tästäkin oikein tulee, ja sitten nuoressa syttyy kipinä. Hän löytää
oman juttunsa ja rohkeuden, hakee opiskelemaan ja lähtee eteenpäin, toteaa Paavola.
Kaikkia ei Junkissakaan pystytä auttamaan.
Oma motivaatio on Paavolan mukaan se kantava voima.
- Eniten työpaja hyödyttää ihmisiä, jotka haluavat uuden alun.
motivoituneille
TYÖPAJA JUNKI
aloitettiin vuonna 2010
ES:n projektina. Projektit
loppuivat vuosien 2014 ja
2015 vaihteessa, jolloin
työntekijät vakinaistettiin
ja työpajasta tuli
Kaksineuvoisen
aikuissosiaalityön
alaista toimintaa. Sen
toimialueeseen kuuluvat
kaikki Kaksineuvoisen
kunnat.
PAJA TARJOAA
SÄÄNNÖLLISYYTTÄ ELÄMÄÄN
Konkreettisen työnteon lisäksi Junkissa tehdään tutustumiskäyntejä alueen oppilaitoksiin
ja yrityksiin, autetaan ihmisiä hakemaan koulutuksiin ja työpaikkoihin. Rytmi tekee pitkään
kotona olleille hyvää: aamuisin aloitetaan kello
8, kahvi-, ruoka-, ja tupakkatauoista pidetään
kiinni ja kännykän käytöstä sanotaan.
- Suurin osa asiakkaista pitää Junkia työpaikkanaan, ja ovat ylpeitä siitä, että ovat täällä.
Opiskelijat, työkokeilussa olevat, kuntouttavat,
kaikki muutkin, ovat saman arvoisia.
Jukka Somppi on koulutukseltaan levyseppä-hitsaaja. Hän päätyi työpajalaiseksi pitkäaikaistyöttömänä.
- Pitäisi olla hyvät suhteet, että saisi työpaikan.
Niillä ne pelaa tänä päivänä.
Neljä työpajapäivää viikossa tuo viikkoon mielekkyyttä:
- Kun vain saa tehdä jotain, se on pääasia.
TAVOITTEENA TYÖ
Rakennusalalta puupuolen vetäjäksi siirtynyt
Topi Raparanta pystyy opettamaan pajalaisille
kädestä pitäen niin peltikaton asentamisen kuin
puusepänkin hommat. Hänellä on selvä näkemys
siitä, millaisille tyypeille työmarkkinat aukeavat.
- Työnantajat haluavat oma-aloitteisia ja ahkeria työntekijöitä. Kokemus tulee sitten, kun pääsee aloittamaan työt.
Laitoshuoltajaopiskelija Mari Kärkinen teki
aiemmin Junkissa kuntouttavaa työtä. Nyt hän
suorittaa opintojaan Sedun aikuiskoulutuspuolella, mutta tekee osan opinnoistaan Junkissa.
Pari näyttöä on jo onnistuneesti takana.
- Ihmisellä ei ole kuin yksi elämä. Pitää tietää,
mitä haluaa.
Kärkinen haluaa töitä. Se mahdollistaisi muidenkin unelmien toteuttamisen.
Lisää aiheesta rikastetussa Meilissä, joka on
luettavissa lehden kotisivulla.
Kaksineuvoiselle,
kaupungille, yrityksille
ja yksityisille esimerkiksi
puu-, metalli-, ja
tekstiilipalveluita
(korjaus, huolto,
uudet tuotteet) sekä
pesula-, siivous- ja
kuriiripalveluita.
Työpajalla toimii
vastaavana ohjaajana
Kirsi Paavola,
työvalmentajina Maarit
Moilanen (tekstiili), Pasi
Myllykangas (metalli)
ja Topi Raparanta
(puu). Yksilövalmentaja
Susanna Ojanperä on
opintovapaalla. Lisäksi
paja työllistää neljä
työntekijää palkkatuella.
NIMI JUNKI TULEE
kuuluisan helahoidon
kaksoispuukoista. Junki
on se pienempi, jolla
Vaasan Jaakkoo kehotti
muun muassa syömään
askista voita ja pitämään
pikkupoikia kuris. Junkin
logo tulee helavyöstä.
Työpajan myymälässä on tarjolla
tavaraa hyödyksi ja iloksi.
13
Taloudenhallintaan
enemmän ohjausta
TAKUU-SÄÄTIÖ
Neuvoja, ratkaisuja ja apua ihmisille
talous- ja velkaongelmiin
Takuu-Säätiö on valtakunnallinen sosiaalialan
järjestö, joka auttaa velkakierteessä ja
taloudellisesti haavoittuvassa elämäntilanteessa
olevia ihmisiä. Se kouluttaa järjestöjen vapaaehtoisia, sosiaalialan työntekijöitä, nuorten kanssa
työskenteleviä ja muita, jotka velkaongelmaisia
kohtaavat ja haluavat auttaa.
Teksti ja kuvat: Maritta Raudaskoski
YKSI KOULUTTAJISTA ON ALUEKOORDInaattori Taina Rajanen. Hänen työalueensa
alkaa Seinäjoen ja Vaasan kohdilta ja päättyy
Pohjois-Suomeen.
- Tulen mielelläni kouluttamaan pyydettäessä,
mutta koska matkat ovat pitkiä, toivon että paikalla olisi ainakin parikymmentä henkilöä, hän
sanoo.
VELKAANTUMINEN JA TALOUSVAIKEUdet rasittavat mieltä. Pahinta on silti jättää
laskut huomioimatta. Maksuvaikeuksien kohdatessa kannattaa pikimmiten ottaa yhteyttä
velkojaan. Jo laskujen avaaminen ja niiden kansioon laittaminen on vastuun ottamista velasta.
- On helpompi olo, kun käy läpi muovikassillisen laskuja. Pääasia on, että asia otetaan pu-
14
heeksi. Velka-asioista voi keskustella ja isoistakin veloista voi selviytyä, Rajanen kertoo.
Rajanen toivoo, että ihmiset rohkenisivat
hakea apua ajoissa, ei vasta sitten kun on jo
kova hätä. Asioita murehditaan yksin, jossain
tapauksessa jopa puoliso ei tiedä velkaantumisesta. Kun asiasta kertoo, huomaa kuinka iso
taakka putoaa sydämeltä.
VELKALINJA
puh. 0800 9 8009
päivystää arkisin klo 10–14
VELKAANTUMISELLE ON PALJON SYITÄ.
Harvoin apua haetaan yhden velan takia, vaan
kyseessä on jo kertynyt ongelmavyyhti. Usein
mukana on elämänhallintaan liittyviä muitakin
ongelmia, kuten alkoholin käyttöä, ylenmääräistä shoppailua tai peliriippuvuutta. Myös avioero, työttömyys, yrityksen ongelmat, takaukset
tai muu ulkopuolinen syy voi aiheuttaa velkaantumista.
- Kuitenkin pitäisi opetella tulemaan toimeen
niillä tuloilla jotka ovat käytettävissä. Täytyy budjetoida tulot ja menot. On hyvä, jos kuukaudessa
jää vaikka viisi euroa yli. Mutta sekin on hyvä,
jos menot ja tulot ovat kuukauden lopussa tasan.
ULOSOTTO EI VIE KAIKKEA.
Ulosottoa pidetään mörkönä, mutta se on yksi
velkojen järjestelykeino. Sen hyvä puoli on, että
saadaan velkaantuminen loppumaan. Kun on
maksuhäiriömerkintä, ei saa enää lisää velkaa.
- Ei ulosotto ole aina inhimillistä, mutta lopulla voi kuitenkin tulla toimeen. Ulosottoon otetaan kaikki ylimääräinen esimerkiksi perintö tai
lottovoitto, mikäli sellainen tietoon tulee.
TAINA RAJANEN TOIVOO, ETTÄ TALOUShallintaa opetettaisiin enemmän.
- Omaa velkatilannetta on mahdoton hoitaa,
jos ei tiedä paljonko on velkaa. Pienet tulot eivät riitä, jos ei ole budjettia. Usein ollaan myös
ylioptimistisia, haetaan nopeita ratkaisuja. Luvataan maksu viikon kuluttua, mutta rahaa ei
tuolloinkaan ole.
Rajasen mukaan taloudenhallintaa ei opeteta
ja varsinkaan nuoria ei juuri muisteta opastaa.
- Raha on asprakti käsite. Nuoret eivät tiedä,
paljonko tilillä on rahaa, kun pakolliset menot
on maksettu. On paljon houkutuksia, joita nuorten on vaikea vastustaa. Velkaantuminen ei
tapahdu hetkessä, mutta nuori saa ihmeitä aikaan jopa vuodessa. Kun täyttää 18 vuotta, saa
velkaa ja osamaksuja.
Rajanen muistuttaa, että velkaantuneenkin
kannattaa hoitaa opiskelut ensin ja antaa velkojen elää omaa elämäänsä.
- Ei haittaa korkojen kasvu, velanmaksun aika
on opiskelujen jälkeen. Jätä taakka pois ja keskity opiskeluun, mutta älä tee uutta velkaa, hän
opastaa.
Takuu-Säätiön aluekoordinaattori Taina Rajanen sanoo pikavippien ja nykyisin tarjottavien
vertaislainojen olevan suuressa roolissa ylivelkaantumistapauksissa.
TAKUU-SÄÄTIÖLLÄ ON USEITA TAPOJA
auttaa velka-asioissa. Maksuton velkalinja on
puhelinpalvelu, johon voi soittaa arkisin kello
10-14.
Takuu-Säätiöltä on mahdollista myös saada
järjestelylainalle takaus 2000-34 000 euroa.
Takaus on mahdollista vain, jos velallisella on
maksuvaraa, sillä laina täytyy maksaa kokonaan
takaisin. Järjestelylainalla kaikki pienemmät ja
ehkä korkeakorkoisemmat lainat yhdistetään
yhdeksi lainaksi, jota on helpompi hoitaa.
- Järjestelylainalla on tiukat rajat. Takuu-Säätiön on oltava aivan varma, että taattu laina maksetaan sovitusti.
YKSI MAHDOLLISUUS ON
velkajärjestely. Siinä lasketaan velallisen kaikki
velat ja maksuvara, jolla maksetaan velkaa. Kun
velkajärjestely päättyy loput velat saa anteeksi.
Tavallisimmin se kestää kolmesta viiteen vuoteen, mutta enimmäisaika on jopa kahdeksan
vuotta.
Pienillä tuloilla tai velan määrällä ei ole merkitystä vaan sillä, että henkilö ei muuten pysty
suoriutumaan velasta. Velkajärjestelystä päätetään käräjäoikeudessa eikä velkoja voi sitä estää. Velkojia kuitenkin kuullaan, jolloin he usein
vetoavat ”vastuuttomaan velkaantumiseen”, josta termistä ennen käytettiin nimeä ”kevytmielinen velkaantuminen”.
Velkajärjestelyyn lähdetään velkaneuvojan
kautta. Järjestelyn voi saada myös nollaohjelmalla, jos tulot ovat pienet, maksuvaraa ei jää
ja velka on suuri. Prosessi ei ole kuitenkaan
helppo.
- Velkajärjestelyyn ei voi singahtaa vaan sinne
mennään ulosoton kautta. Se ei saakaan tulla
kuin ”manulle illallinen”, kerran velkoja annetaan anteeksi, Rajanen valottaa.
Velkajärjestelyn saa pääsääntöisesti kerran
15
elämässä ja maksusuunnitelman noudattamista valvotaan. Nykyään myös pienyrittäjä voi
päästä velkajärjestelyyn. Rikoksellakin aiheutunut velka voi päästä velkajärjestelyyn, jos henkilö pystyy osoittamaan elämänhallintansa ja
-tapojensa muuttuneen pysyvästi.
- Velkajärjestelyasioissa ei kannata uskoa huhupuheisiin, sillä kaikki tilanteet ovat yksilöllisiä ja tapauskohtaisia.
- Kaikki eivät silti tule mitenkään autetuiksi.
Mutta toivoa ja mahdollisuuksia on aina, Taina
Rajanen korostaa.
TAKUU-SÄÄTIÖN
KYSY RAHASTA
-NEUVONTACHAT
Taidearviointitilaisuus kiinnosti yleisöä. Arviointivuoroaan odottelevilla harrastajilla ja keräilijöillä riitti jutusteltavaa odottelun lomassa. Maria-Terttu Hautanen-Jokela oli tuonut arvioitavaksi erilaisia kipsiesineitä.
Esko Jokelalla oli mukanaan erikoinen suihkulähdelamppu, jonka hän on ostanut vuosia
sitten huutokaupasta.
Aarteet arvioitavana
Vanhat esineet, niiden taustat ja tarinat sekä rahallinen arvo kiinnostivat alan
harrastajia ja keräilijöitä. Huhtikuun alussa tunnettu helsinkiläinen taiteen huutokauppatalo Hagelstam & Co:n taidearviointikiertue pysähtyi Alahärmässä RoadHousessa.
Teksti ja kuvat: Marita Mattila
KAHDEN PÄIVÄN AIKANA ANTIIKKIesineistä ja keräilystä kiinnostuneilla oli mahdollisuus arvioituttaa esineitä alan asiantuntijoilla. Varsinaista huutokauppaa Alahärmässä
ei pidetty, mutta esineitä oli mahdollisuus antaa
sopimuksella huutokaupattavaksi huutokauppatalon tuleviin huutokauppoihin.
Väkeä paikalle oli saapunut ympäri maakuntaa.
- Erinomainen palvelu arvostetulta helsinkiläiseltä taideasiantuntijalta, että se tulee maakuntaan.
Otin selvää, että kun he puolen vuoden kuluttua
tulevat tänne uudelleen, niin he tekevät myös kotikäyntejä. Olosuhteet muuttuvat ja muutetaan
pienempiin asuntoihin. Sillä on erittäin suuri
merkitys, että esineitä, aarteita ja desing-tuotteita,
ei viedä kirpputoreille, vaan ne saavat arvoisensa
kodin taidehuutokaupan kautta, toteaa eräs tilaisuudessa mukana ollut henkilö.
VANHAT ESINEET KIINNOSTAVAT
Moni esineitään arviointiin tuonut kertoi seuraavansa alaa netistä, käyvänsä antiikkimessuilla, huutokaupoissa ja kirpputoreilla. Myös
aihepiiriin liittyviä televisio-ohjelmia moni seuraa tarkasti.
Alahärmäläisellä Esko Jokelalla oli mukanaan erikoinen suihkulähdelamppu.
- Olen ostanut tämän Toukolan huutokaupas-
ta. Se nousi ja nousi, mutta koska pidin siitä,
niin huudin sen itselleni, Esko Jokela kertoo.
Esineen arvioinut intendentti kertoi, että
suihkulähdelamppu on ranskalaista alkuperää.
Ajallisesti se sijoittuu 1800-luvun loppuun tai
1900-luvun alkuun.
- Intendentin antama rahallinen arvio oli korkeampi kuin mitä tästä aikanaan huutokaupassa maksoin, myhäilee Jokela.
Esko Jokela kertoo olleensa Seinäjoella hotelli
Almassa tilaisuudessa, jossa arvioitiin esineitä
ja valittiin muutamia mukaan televisio-ohjelmaan. Lamppuihin tykästyneellä Jokelalla oli
siinäkin tilaisuudessa mukana yksi lampuistaan.
- Televisio-ohjelmassa arvioitavaksi valittiin
seitsemän esinettä, minun lamppuni oli yksi
ohjelmassa arvioiduista esineistä, muistelee
Jokela muutaman vuoden takaista tapahtumaa.
Erikoishuutokaupoissa kipsiesieitä
Maria-Terttu Hautanen-Jokelalla oli mukanaan kipsiesineitä.
- Esineet ovat peräisin kotitalostani. Ne ovat
olleet siellä niin kauan kuin muistan, kertoi Maria-Terttu Hautanen-Jokela.
Intendentti Johanna Lindfors kertoi esineiden
materiaalin olevan kipsiä.
- Tällaiset esineet tulevat Saksasta. Näissä
16
maali on pysynyt tosi hyvin, kehuu Lindfors
Hautanen-Jokelan kipsiveistoksia.
- Kipsiesineet ovat huutokaupoissa kuriositeettiesineitä ja niitä myydään meidänkin erikoishuutokaupoissamme. Hinnat eivät kohoa
yleensä kovin korkealle juuri materiaalin vuoksi, kertoi Johanna Lindfors.
- Minäpä näytän tätä myös serkulleni. Hänkin on kiinnostunut kipsitöistä, totesi Johanna
Lindfors, ja nosti esinettä etupenkissä istuneen
Marketta Luomalan nähtäväksi.
- Tykkään kipsiesineistä, mutta erityisesti kerään leikkimökin esineistöä 1950- ja -60-luvuilta. Pihassamme olevaan leikkimökkiin kerään
kaikenlaista tavaraa mitä leikkimökeissä siihen
aikaan oli. Leikkimökissä on avain, joskus se on
lukossa, joskus ei. Mitään sieltä ei ole koskaan
viety, toteaa Marketta Luomala.
Vaikka Luomala on kiinnostunut vanhoista esineistä, hän ei kuitenkaan erityisemmin seuraa
alaa netistä tai katso alaan liittyviä televisio-ohjelmia. Huumorin pilke silmäkulmassa Luomala kuitenkin arvioi, että kiinnostus vanhoihin
esineisiin voisi olla geeneissä, sillä Luomalan
ja Lindforsin isoisä kierteli huutokaupoissa ja
toimi meklarinakin ympäri maakuntaa.
- Isoisän retkiltä on monta leikkikaluakin, toteaa Kauhajärvellä asuva Marketta Luomala.
Tule mukaan!
Meili jaetaan kerran kuukaudessa
alueen jokaiseen kotiin.
Lisäksi lehteä on saatavana jakelupisteistä,
jotka sijaitsevat Kaustisen, Kokkolan ja
Pietarsaaren Halpa-Halleissa.
Pietarsaari
Kokkola
Kaustinen
s
o
n
i
a
P
0
0
0
8
1
kpl
Meilin mukana mainokset, ilmoitukset ja liitteet
tavoittavat yhdellä kertaa koko alueen väestön.
Kuukausilehdellä on korkea lukuarvo ja sitä
säilytetään pitkään.
Nyt kannattaa keskittää kaikki markkinointi Meiliin,
laadukkaaseen uuteen mediaan.
Ota yhteyttä:
Myyntipäällikkö Airi Hakala
puh. 0400 954 080 | airi.hakala@meili-lehti.fi | mainos@meili-lehti.fi
Viime kertaisen ristikon
oikea vastaus
9
$
/
.
(
$
7
(
2
6
$
.
$
$
$
/
$
1
.
2
.
$
/
$ - $
6 8 7
8 7
1 7 7
7 8
2
.
/ 7 2
$ 8 7
, 7 $
1 ,
$ 1 (
7 $
$
/
8
7
.
8
0
2
7
3 $
8
+ $
( /
0
7 8
$
+ (
1
$ ,
.
(
,
1
2
7
.
$
$
5
,
1
$
7
8 /
2
8 .
.
6 ,
2
6 $
( $
3
7 $
,
6 /
. ,
, .
7 $
$
5
.
,
1
(
1
$
$
9
$
2
7
7
$ 9 $
2
1
6 $ 7
6 $
5 , 7
$ $
8 6 (
/ $ 7
1 8
$ $ 6
0
2
0 g 5
$
0
1 , ,
$ .
,
8 5
1
9 8
(
/ $
, 1
7
5 ,
$
, .
. g
$ /
6 ,
$
0
0
$
7
7
,
$
1
2
$
-
8
3
(
$
0
$
/
/
$
$ 6
1
8 1
7 $
3
6 $
, 6
0 ,
$ .
7 $
OSASTOPÄÄLLIKKÖ oli lopullisesti kyllästynyt alaisensa myöhästelyyn. Niinpä hän ryhtyi tarkkailemaan alaisensa
tulemisia ja menemisiä. Seuraavana aamuna kello 9 mennessä ei alaista vieläkään
kuulunut töihin. Päällikkö kävi viiden minuutin välein alaisen huoneessa ja kirjoitti
lapulle huomautuksen kellonajasta ja poistui jälleen. Kun alainen vihdoin saapui,
löysi hän lapun pöydältään, johon oli kirjoitettu:
$
/
/
,
7
$
$
7
7
. 8
/
( 7
0 ,
/
. $
8 7
. (
. 2
$ 6
- klo 9.00. Kävin täällä. Ei tullut. Osastopäällikkö.
- klo 9.05. Kävin täällä. Ei tullut. Osastopäällikkö.
- klo 9.10. Kävin täällä. Ei tullut. Osastopäällikkö.
Ja näin litania jatkui klo 9.45 saakka.
Työntekijä mietti hetken, otti lapun ja kävi kiinnittämässä sen työpaikan WC:n seinään.
•••
MIES menee vaimonsa jälkeen suihkuun. Ovikello soi ja rouva avaa
oven vain kylpypyyhe ympärillään. Oven takana on naapurin isäntä.
Isäntä virnistää ja lupaa maksaa tuhat euroa jos nainen pudottaa
pyyhkeensä. Nainen suostuu iloisena näin muhkeasta palkkiosta.
Mies katselee aikansa, maksaa tonnin ja lähtee vihellellen matkoihinsa. Nainen palaa kylpyhuoneeseen kuivaamaan tukkaansa. Mies
kysyy kuka siellä ovella oli. Vaimo vastaa, että naapuri vain.
Vastauksen palauttaneiden kesken arvottiin kolme
10 euron rahapalkintoa ja voitot osuivat seuraaville:
Pirkko Hautamäki HOISKO, Anna Teperi HÄRMÄ,
Paula Kultalahti SEINÄJOKI. Onnittelut voittajille!
- Maksoiko se sen tonnin jonka lainasin sille eilen?
Palkintoristikko
Vai niin!
Jorma Kemppainen 2016
Kieli
rullalle,
pliis!
LUMISOHJOA
POUKAMA
Indiana
T
vähän
uurre
28,35
g
lakea
sooloja
”
di----i
jalkine
EN
JEM -urkuri
joki/
tyttö
-tukka
suoloja
”
”Cliff
”
vaistota
-ikä
jumala
nikama
KOHOUMA
Tuuri
KYLLÄKIN
ei
jousta
-paita
suuri
kuu
Yök!
Nimi: .......................................................................................................................................................................................
Osoite: ...................................................................................................................................................................................
Puh:
ivailijoita
oikoa
”
”
murhe
a
tukeva
aIlmri
1.
Armoa!
taiteillut
Evert
varttaa
edeltäviä
utuinen
Satakunta
sakkautuma
lyhyesti
pehmentää
potkuja
planeetta
?
LEHTEILLÄ
x2 Mustajärvi
A-maajoukkueen
veskari
PREERIA
Hradecký
PUSTA
jäljittelyä
teollisuuslaitos
.........................................................................................................................................................................................
18
LÄHETÄ VASTAUKSESI 30.4.2016 MENNESSÄ OSOITTEELLA
Meili, Maneesintie 4 A, 62600 Lappajärvi.
Oikein vastanneiden kesken arvotaan kolme kappaletta
Paremmin tuu ja sano -sananparsi/värityskirjaa.
ILMAISET RIVIT
Onko sinulla
PALJON
ASIAA?
Tällä palstalla yksityishenkilöt voivat ilmoittaa ilmaiseksi.
Lähetä teksti sähköpostilla osoitteella toimitus@meili-lehti.fi, täytä kuponki ja postita kirjekuoressa osoitteella Meili-lehti, Maneesintie 4 A, 62600 Lappajärvi tai lähetä tekstiviestinä numeroon 044 7656 706 (normaali tekstiviestimaksu). Muista laittaa ilmoitustekstiin
puhelinnumerosi ja paikkakuntasi. Ilmaisia ilmoituksia ei oteta vastaan puhelimella.
Ilmaispalstalla ei julkaista yrittäjien, yhdistysten tai ammatinharjoittajien ilmoituksia, vaan pelkästään kotitalouksien ilmoituksia.
MYYDÄÄN
Hei! Täällä olis 70-v. mies. Olen
täysin raitis, uskova. Haluaisin
tutustua 65-70 vuot. naiseen.
Asun omakotitalossa. Tulisitko asumaan kanssani. Asun
Ylistarossa. Nimim. ”Yksinäinen”.
OSTETAAN
Heinäseipäitä hyväkuntoisia
1,50 €/kpl. Harmaasta laudasta tehtyjä jäkälän keräyksessä
käytettyjä laatikoita koko 50 x
70 cm. Hinta 2 €/kpl.
Puh. 0500 263 573.
Lasikuitu soutuvene RIHU
pituus 4,6 m. Uusi käyttämätön. Perämoottorille paikka,
sivukellukkeet, Ce hyväksytty
kilpi. Hyvä soutaa ja vankka.
Kuljetus järjestyy. Edullisesti
hp. 790 €. Puh. 040 5950 563.
Kauhava.
KERRO SE
LIITESIVUILLA
Voit teettää liitteen
haluamassasi paikassa tai
teettää sen meillä.
Liitteen avulla saat
kerrottua asiasi
kattavasti koko alueelle.
PYYDÄ TARJOUS
Myyntipäällikkö
Airi Hakala
puh. 0400 954 080
HYVÄT
LUKIJAT!
Kolmikerrosikkuna, koko
170 x 115 cm. Ikkuna on kolmiosainen, valkoinen, Lähdemäen tehtaan valmistama.
Tule katsomaan, tee tarjous.
Matti Sinivuori 050 3551 851,
Rasintie 1 Kortesjärvi.
Kuvan mukainen lamppu,
jalka keramiikkaa (musta-kulta). Myyty aikoinaan Anttilassa. Pienempi versio, eli pöytälampun kokoinen. Vain juuri
tämä malli kiinnostaa.
Puh. 040 8419 213.
Väliovikarmi, lev. 88, kork.
198, 1 kpl. Ovi lev. 80 kork. 190
cm, lasin karmi l. 125 kork. 145
cm, lasin lev. 115 kork. 105 cm.
Kolmas lasi välissä. Edullisesti,
puh. 06 4340 450, 040 8210
370, Kauhava.
Halutaan ostaa käytetty
SUP-lauta, malli All-around,
70-76 cm leveä, ja 3-3,6 metriä
pitkä. 044 2786 985.
Glasstite hytinkorkuinen
lavakate pitkälavaiseen Chevroletiin/GMC:n. Tarkoitettu
ilmeisesti -88-97 malleihin, voi
sopia muihinkin. Leveys edestä noin 178 cm ja takaa noin
172 cm, pituus noin 250 cm.
Takalasi puuttuu, tiiviste on.
Helppo tehdä esim pleksistä.
400 €/tarjoa. Sijainti Tuuri.
040 728 6200.
Käytä hyödyksesi
yksityishenkilöiden
ilmaista ilmoituspalstaa. Saat asiasi
yhdellä kertaa todella
laajalle alueelle.
NIMIMERKEILLE
VASTAUKSET
VUOKRALLE TARJOTAAN
MF nelivetotraktori Alajärvellä. Etukuormaaja, kauha,
trukkipiikit, lana. 50 e/pv., 350
e/vko. Tuomme ajaen tai hae
itse. 040 5761 515.
osoitteeseen
Meili-lehti,
Maneesintie 4 A,
62600 Lappajärvi.
Välitämme
vastaukset
avaamattomina
ko. nimimerkille.
HENKILÖKOHTAISTA
Hei sinä 54-67 v. mies. 57-v.
nainen etsii sinua ystäväksi ja
kaveriksi tositark. Tutustutaanko? Vastaileppa nimim. ”Kohti kevätaurinkoa”.
MYYDÄÄN
VUOKRALLE TARJOTAAN
KADONNUT
OSTETAAN
HALUTAAN VUOKRATA
LÖYDETTY
ANNETAAN
HENKILÖKOHTAISTA
SEKALAISTA
Nimimerkkejä voi
käyttää vain
henkilökohtaista
-ilmoitusten
yhteydessä.
Ilmoittajan nimi- ja osoitetietoja ei julkaista lehdessä.
Nimi:
........................................................................................................ Puh: ...................................................................
Osoite:
...................................................................................................................................................................................
19
Ɔ
.JFMJr4JFMVr,FIPr*INJTTVIUFFUr:NQÅSJTUÕr-VPOUP
UUSI LEHTI ON SYNTYNYT JA ENSIMMÄINEN NUMERO
ILMESTYI HELMI- JA MAALISKUUN VAIHTEESSA!
Uuden lehden nimi on Hyvä Elämä ja se ilmestyy kuusi kertaa vuonna 2016.
Lehti on tilauspohjainen, 150-sivuinen lukuelämys tämän ajan ihmiselle.
Hyvä Elämä -lehti on kestävä, kaunis ja aina ajankohtainen. Jutut eivät vanhene,
vaan niiden äärelle voi palata aina uudestaan ja uudestaan. Ensimmäisen numeron teemat nivoutuvat uuteen alkuun, kevääseen, kasvuun ja mahdollisuuksien
oivaltamiseen.
Hyvä Elämä -lehti tarjoaa viitoituksia oikeaan suuntaan. Matkan tekee jokainen
ihminen itse. Aikeiden, ajatuksien ja toteuttamisen kautta, ihminen valitsee tapansa toimia. Hyvään elämään voi päästä, kun oppii kuulemaan sisimmän itsen
ääretöntä viisautta.
Hyvä Elämä -lehti ei aseta vastakkaisuuksia, vaan tuo esille kokemukselliset
selviytymistarinat, joista jokainen lukija voi löytää toivon, selvitymisen ja ilon
säikeitä.
Hyvä Elämä -lehden kustantajana toimii MediaSampo Ltd ja päätoimittajaksi on
nimitetty Eeva-Liisa Hamari, sähköposti: [email protected] ja puhelin:
0440 88 8350. Lehden kotisivut löytyvät osoitteesta: www.villa-eeta.fi
Hyvä Elämä -lehden osasto Hyvä On -messuilla on n:o A .
Tavataan Hyvä On -messuilla!
Tilaa Hyvä Elämä -lehti edulliseen messuhintaan!
Kesto, 12kk:n laskutusväli:
Määräaikainen, 12kk:
† Työpaikan omaavat 55€ (normaalihinta 70€) † Työpaikan omaavat 65€ (normaalihinta 80€)
† Eläkeläiset ja työttömät 45€
† Eläkeläiset ja työttömät 55€
† Opiskelijat 35€
† Opiskelijat 45€
† Irtonumeron hinta on 15€ (sisältää toimituskulut)
LUKIJOIDEN
PALSTAT,
olkaa hyvä!
TULE KANSSAMME RAKENTAMAAN UUTTA MEDIAA!
Lukijoiden omien asioiden julkituominen rikastuttaa lehteä. Osallistu siis ja ota yhteyttä. Näillä palstoilla saat oman asiasi esille laajan
lukijajoukon pohdittavaksi sekä kaikkien iloksi, huviksi ja hyödyksi.
Palstojen yhteydessä mainittu puhelinnumero toimii ainoastaan
tekstiviestinä.
Tälle palstalle toivomme lukijoilta kuvia
ja lyhyttä tekstiä tapahtumista, kuten
syntymäpäivistä, yhdistysten ja yritysten
vuosijuhlista, koulujen juhlista, hyväntekeväisyystilaisuuksista,
konserteista,
teattereista, urheilukilpailuista ja yleensä
kaikista juhlista ja tilaisuuksista, joissa
väkeä on koolla. Lähetä aineisto sähköpostilla osoitteella toimitus@meili-lehti.fi tai
postitse osoitteella Meili, Maneesintie 4 A, 62600 Lappajärvi.
Tällä palstalla julkaistaan
2500-3500 merkkiä pitkiä
kirjoituksia, joissa pohditaan elämää ja ilmiöitä vallitsevasta käsityksestä ehkä
poikkeavasta näkökulmasta. Radikaalit ajatukset ja
kipakat kannanotot herättävät keskustelua ja avaavat uusia näkökulmia lukijoille. Voit käyttää nimimerkkiä, mutta liitä mukaan oma nimesi ja yhteystietosi. Tietoja ei luovuteta toimituksen ulkopuolelle. Lähetä
tekstit osoitteella toimitus@meili-lehti.fi.
LEHDEN TILAAJA TAI LAHJATILAUKSEN MAKSAJA
Sukunimi: _______________________________________________________
Etunimi: ________________________________________________________
Lähiosoite: ______________________________________________________
Postinumero ja -toimipaikka: _______________________________________
Puhelinnumero: __________________________________________________
Sähköposti: _____________________________________________________
Tällä palstalla julkaistaan helppoja
ja edullisia jokamiehen ja -naisen
ruokaohjeita. Lähetä paras reseptisi
tai vinkkisi sähköpostilla
toimitus@meili-lehti.fi. Jos mahdollista, liitä mukaan myös kuva tai
kuvia.
Syntymävuosi: ___________________________________________________
LAHJATILAUKSEN SAAJA
Sukunimi: _______________________________________________________
Etunimi: ________________________________________________________
Lähiosoite: ______________________________________________________
Postinumero ja -toimipaikka: _______________________________________
Lehden tilaaminen edellyttää 18 vuoden ikää.
Jokainen ihminen on laulun arvoinen! Tällä palstalla julkaisemme henkilötarinoita. Voit kirjoittaa
kokemuksistasi itse tai
kutsua toimittajan haastattelemaan. Lehdelle voi myös lähettää vihjeen henkilöstä, jonka elämäntarina on niin mielenkiintoinen, että haluaisit tuoda sen laajemmin
esiin. Lähetä vihjeet osoitteella toimitus@meili-lehti.fi tai tekstiviestinä
numeroon 044 7656 706. Viestin hinta on normaali tekstiviestihinta.
Liimaa tähän
postimerkki
MediaSampo Ltd
Karsikkaantie 569
86600 HAAPAVESI
Ehdotukset artikkelin aiheista
sähköpostilla
toimitus@meili-lehti.fi tai tekstiviestillä puh. 044 7656 706.
Viestin hinta on normaali tekstiviestihinta.