JHL 197 jäsenkirje 1/2016 - Espoon kaupungin työntekijät JHL ry

Transcription

JHL 197 jäsenkirje 1/2016 - Espoon kaupungin työntekijät JHL ry
JHL 197 jäsenkirje 1/2016
Hyvä jäsen,
Vuosi 2016 alkoi yhdistyksen kannalta suurilla muutoksilla. Espoon Cateringin aloitti
yhtiönä ja liikelaitokset siirtyivät teknisen- ja ympäristötoimen alle. Tämä toi myös
kentälle jonkin asteisia muutoksia. Yhdistyksien kesken tullaan käymään 2016 keskusteluja yhdistyksien yhdistymisestä. Kevään aikana hallitukset tulevat valmistelemaan
asian niin, että jäsenistö pääsee päättämään yhdistymisestä syksyllä 2016. Asiaa käsiteltäessä meidän jokaisen pitää muistaa miettiä että, mikä on 197 työssäkäyvän jäsenistön
edunvalvonnan kannalta paras ratkaisu.
Itse pidän erittäin positiivisena yhdistyksen kannalta, että saimme täytettyä kaikki
hallituksen jäsenten paikat ja saimme lisäksi vielä hallitukseen varajäseniä.
Näinä muutosten aikana meistä jokainen tarvitsee tukea ja yhteisöllisyyttä. Mistä
syystä toivonkin mahdollisimman runsasta osallistuja määrää yhdistyksen kevätkokouseen, joka pidetään 19.4.2016.
Anu Harsia
Puheenjohtaja.
Pääluottamusmiehen terveiset
Uusi vuosi ja uudet kujeet, palveluliikelaitos katosi kaupungin kartalta ja hajosi tekniseen- ja ympäristötoimeen, Espoon Catering Oy:n sekä uuteen konsernipalveluun ja
samalla muutti monen työtekijän paikkaa kaupungin organisaatiossa. Viime vuoden
myllerrysten jälkeen on päästy ainakin, ”hetkelliseen” suvantovaiheeseen ja aloitettu
työskentely uusissa yksiköissä. Pahoin pelkään, että suvantovaihe kestää kovin lyhyen
aikaa kun jossakin päin organisaatioita taas myllätään. Muutoksia odotellessa ja niihin
valmistautuessa, sekä uusia organisaatioita opiskelemalla on alkanut tämäkin vuosi.
Edellinen vuosi meni taistellessa yrittäessä estää Espoon kaupungin ulkoistuksia, niin
tämä vuosi taitaa kääntyä taisteluksi hallituksen pakkolakeja vastaan. Hallituksen
suunnittelemat pakkolait ovat tyrmäävä heikennys työehdoissa ja toteutuessaan vastaisi
noin kuukauden ansionmenetystä vuodessa. Mitä kaikkea pakkolakien vastustaminen
meiltä JHL:ltä, siis sinulta ja minulta vielä vaatii, en uskalla vielä veikata, mutta syksy
saattaa olla myrskyinen.
Tietenkin suurimman toiveeni asetan ammatti - ja työantajajärjestöjen neuvottelijoille, jotta saataisiin aikaiseksi sopu, ettei olisi tarvetta työtaistelutoimenpiteille. Toki
nyt näyttää vähän valoisammalta, kun neuvottelijat ovat taas saman pöydän ääressä,
miettimässä yhteiskuntasopimusta. Laiha sopu on parempi kuin lihava riita, eikä riita
ainakaan taloutta eteenpäin vie.
Niin ja noista hallituksen leikkaus suunnitelmista ja niiden vaikutuksista kannattaa
lukea 1/ 2016 Motiivista. Motiivin jutussa on selkeästi koottu mahdollisten
pakkolakien vaikutukset.Me olemme liitto jossa on voima!
Terveisin
Kai Liistokki
Jäsenasioidenhoitajan terveiset!
Jotta jäsenyytesi pysyy ajan tasalla otathan yhteyttä, jos:
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
Nimesi tai osoitteesi muuttuu
Vaihdat työpaikkaa tai ammattinimikettä
Jäät eläkkeelle tai osa-aikaeläkkeelle
Jäädessäsi työttömäksi etkä ole oikeutettu ansiosidonnaiseen päivärahaan
Jos ansiosidonnainen päiväraha loppuu ja jäät KELA:n päivärahalle
Jäädessäsi äitiys-/isyyslomalle tai hoitovapaalle
Mennessäsi siviili/asepalvelukseen
Aloitat opiskelun
Kun jäät pitkälle sairauslomalle, etkä saa sairausajan palkkaa
Kun otat palkatonta työlomaa, virkavapautta yms.
Muistathan pitää jäsenkorttisi aina mukana, sillä se sisältää myös vakuutusturvan.
Jäsenen velvollisuus on itse huolehtia, että jäsenyys on kunnossa!
Yhdistyksemme kotisivut: http//espoo197.jhlyhdistys.fi
MUISTATTEHAN MYÖS!
Käydä rekisteröitymässä JHL 24h palveluun osoitteessa www.jhl.fi
Sivuilla on ohjeet rekisteröitymiseen.
Palvelussa jäsen voi itse tehdä muutoksia, jos elämäntilassa tapahtuu muutokoksia, esim; osoite, puhelinnumero tai sukunimi vaihtuu. Jäsenmaksuvapautukset voi myös itse hoitaa sitä kautta. Jäsenen kannattaa päivittää tietonsa
AINA kun on aihetta. Näin saamme rekisteriin ajankohtaista tietoa esim;
eri ammattiryhmien/nuorten ja eläkeläisten määrästä ja näin ollen voimme
käyttää tietoja hyväksemme erilaiste tapahtumien suunnittelussa. Sekä tietenkin liittotasolla isompiinkin asioihin.
Otathan minuun rohkeasti yhteyttä jos on kysyttävää, niin selvitellään asioita
yhdessä.
email: [email protected]
puh. 050-5508806 ma-pe klo.8-18
Talven pakkasissa kevättä odotellessa,
Maiju Veikkolainen
JHL 197 hallitus ja luottamusmiehet
Hallitus
Puheenjohtaja
Anu Harsia p. 050 0941841
[email protected]
Varapuheenjohtaja
Liisa Vuoriranta p. 045 1518899
[email protected]
Sihteeri
Jatta Leach p. 045 1274909,
[email protected]
Vara- ja tiedotussihteeri/
Opintosihteeri
Sinna Koivusalo p. 045 1781447
[email protected]
Jäsenasioidenhoitaja/
Merkkipäivienhoitaja
Taloudenhoitaja
Maiju Veikkolainen p. 050 5508806
[email protected]
Kiinteistövastaava/
hallituksen varajäsen
Leena Tiihonen
[email protected]
Hallituksen jäsenet
Hallituksen varajäsenet
Piia Laatikainen
[email protected]
Leena Tiihonen
[email protected]
Laura Aarikka
[email protected]
Marketta Korpijaakko
[email protected]
Bjarne Bäckman
[email protected]
Jaana Sivonen
[email protected]
Paula Vikman
[email protected]
Tanja Ruottinen
[email protected]
Mikael Nahimi
[email protected]
Esa Katajisto
[email protected]
Tuulikki Pitkänen
[email protected]
Vapaa-aikajaos
Eläkeläisjaoksen puheenjohtaja
Liisa Vuoriranta
p. 045 1518899
[email protected]
Ralf Norrman
p. 050 3281602, 050 5250830
[email protected]
Piia Laatikainen
[email protected]
Ammattialakohtaiset luottamusmiehet
Catering
Jatta Leach p. 045 1274909
[email protected]
Laitoshuoltajat
Liisa Vuoriranta p. 045 1518899
[email protected]
Laitoshuoltajat
Katja Hietanen
[email protected]
Kiinteistönhoitajat/tekninen
Etsimme uutta luottamusmiestä!
Koulunkäyntiavustajat
Sinna Koivusalo p. 045 1781447
[email protected]
Koulunkäyntiavustajat varaluottamusmies
Paula Vikman
[email protected]
Pääluottamusmiehet
Kai Liistokki
p. 050 3470659
[email protected]
Kristiina Salo
p. 050 343 4408
[email protected]
Vara plm Bjarne Bäckman
p. 043 8248418
[email protected]
Vara plm Inka Serpola
p. 043 825 4259
[email protected]
Espoon kunta-alan yhteisjärjestön puheenjohtaja
Anna-Maija Kukkonen
p. 045 8690540
[email protected]
Anu Harsia
Toimin yhdistyksessä puheenjohtaja. Töissä olen koululla laitoshuoltajana. Vapaa-aikanani kuulun kalastus-ja metsästys seuraan minkä toiminnassa olen myös
aktiivisesti mukana. Tykkään myös matkustelusta
Liisa Vuoriranta
Töissä olen koululla laitoshuoltaja. Hyvinvointiani pidän yllä käymäällä kuntosalilla
Jatta Leach
yhdistyksen sihteeri ja Espoo Catering Oy: n luottamusmies. Perheestäni sen verran että olen naimisissa ja meillä on 12v tyttö ja 9v poika sekä ihana Britti blue kissa
nimeltä Custard. Töissä olen Kirstin koulu ja päiväkodin keittiöllä ja siellä toimin
ruokapalveluesimiehenä.
Sinna Koivusalo
Olen yhdistyksen vara-, tiedotus- ja opintosihteeri. Toimin myös koulunkäyntiavustajien luottamusmiehenä.
Työpisteeni on Leppävaarassa Lintulaakson alakoulussa, jossa toimin yleisopetukseen
integroitujen oppilaiden avustajana.
Maiju Veikkolainen
toimin yhdistyksen jäsenasioidenhoitaja. Olen 32v. kolmen lapsen äiti Espoosta.
Työskentelen Catering oy;lla kokkina Nöykkiönlaakson ala-asteella. Työ elämässä olen
ollut vuodesta 2000, koulutukseltani olen palveluvastaava sekä dieettikokki. Ammattiyhdistys aktiivana olen ollut vuodesta 2012, yhdistyksessä olen aikaisemmin toiminut
sihteerinä, vara- ja tiedotus/opintosihteerinä, yhteisjärjestön hallituksen jäsenenä sekä
cateringin luottamusmiehenä. Ammattiyhdistys on minulle harrastus joka tuo mukavaa lisä haastetta kodin, perheen ja työn rinnalle.
Tuulikki Pitkänen
Yhdistyksen taloudenhoitaja. Töissä olen ruokapalveluesimiehenä Laurilahden koulussa. Vapaa-aikaani vietän matkustellen ja rentoutuen kesäkodissani
Leena Tiihonen
Olen asuntojen isännöitsijä. Hoidan vuokraukseen liittyviä käytännön asioita. Olen
myös hallituksen varajäsen. Kuulun myös ammattialaedustajana valtakunnalliseen
ruokapalveluverkostoon. Olen töissä Espoo Catering Oy:ssä ruokapalveluesimiehenä.
Pidän matkustelusta ja harrastan vaihtelevasti liikuntaa. Lukeminen kuuluu myös
harrastuksiini.
Piia Laatikainen
Hallituksen jäsen ja toinen vapaa-aikavastaava. Harrastuksiini kuuluu liikuntakeskuksessa käyminen ja kirjojen luku.
Bjarne Bäckman
Olen ollut Espoon kaupungilla töissä vuodesta 1986. Ensin viherpalvelussa 2 vuotta,
jonka jälkeen siirryin Tapiolan urheilupuistoon vuonna 1988 liikuntapaikanhoitajaksi.
Olen viihtynyt erinomaisesti työssäni vaikka siellä on tapahtunut suuria muutoksia.
Lasten ja nuorten kanssa on ilo työskennellä. Luottamusmiehenä olen ollut 20 vuotta.
Harrastukseni ovat, kotiseututyö, metsänhoito ja valokuvaus. Asun maalla Siuntiossa.
Mielenkiinnon kohteeni ovat AY-toiminta ja politiikka. Kun tulen isoksi haluaisin
matkustaa vaikka Pariisiin
Paula VIkman
Olen toiminut koulunkäyntiavustajana vuodesta 2002, jolloin suoritin kka:n ammattitutkinnon Laajasalon opistossa. Aluksi olin töissä Vantaalla, nyt olen kymmenettä
vuotta Espoon Lintulaakson koulussa. Kesäisin olen päässyt tutustumaan muihinkin
kouluihin kun olen ollut töissä autististen ja lievästi kehitysvammaisten lomatoiminnassa.
Mikael Nahimi
Hallituksen jäsen. Toimin kiinteistönhoitajana Espoon kaupungilla. Harrastan lentopalloa ja uintia.
Marketta Korpijaakko
Olen Marketta (Marke) Korpijaakko, 50 vuotias entinen Espoolainen. 2011 muutimme
Nurmijärven Klaukkalaan. Espoon kaupungilla olen työskennellyt erilaisissa toimistotehtävissä vuodesta 2002 lähtien, sitä ennen ”nuorena likkana” muutaman vuoden
eri tehtävissä liikunnan ja lastenhoidon parissa. Välillä on kokeiltu kaupan alaa sekä
rakennusalan toimistotehtäviä mutta kaupunki on tuntunut parhaalta ratkaisulta työn
suhteen. Liittotasolla olen toiminut varaluottamusmiehenä Ikeassa silloin kun se avattiin pari vuotta mutta sitten kutsui toinen ala jolloin liittotoiminta on jäänyt vähemmälle. Harrastuksenani on matkailu kulttuurin ja sukelluksen parissa
Jaana Sivonen
Hallituksen varajäsenen. Ammatiltani olen ruokapalvelutyöntekijä. Tykkään liikkua
luonnossa koiran kanssa ja harrastuksiini kuuluu myös leipominen.
Tanja Ruottinen
Olen koulussa kokkina. JHL 197 varajäsen.Toimin vapaa ajallani Oriflame edustajana.
Hoidan lemmikkieläimiäni koiraa sekä kissaa. Käyn myös kuntosalilla ja ryhmäliikuntatunneilla. Toimin vapaa ajallani Oriflame edustajana.
Espoon Kaupungin Työntekijät
JHL 197 ry:n kevätkokous
Tiistaina 19.4.2016 alkaen klo 17.00
Valtuustotalolla Kokoomuksen ryhmähuoneessa
Kahvitarjoilu klo 16.30 alkaen
Käsiteltävät asiat:
• Sääntömääräiset kevätkokousasiat
• Liiton uusien sääntöjen hyväksyminen
• Espoon yhdistysten yhdistyminen
• Merkkipäivien muistamiset
• Arvonta
Sydämellisesti tervetuloa!
T: Hallitus
Kutsu koulunkäyntiavustajien
ammattialakohtaiseen kokoukseen
Pääluottamusmiestoimistolla
os. Kamreerintie 2 A, Espoon keskus
torstaina 31.3. klo 17.00-18.30
Keskustellaan ajankohtaisista asioista.
Mukana pääluottamusmies Kristiina Salo.
Tarjolla pientä purtavaa ja juotavaa!
Ilmoitathan osallistumisestasi viimeistään tiistaina 29.3.
sähköpostitse osoitteeseen [email protected]
Lämpimästi tervetuloa!
T. luottamusmiehesi Sinna
Ohjeet yhdistyksen matkoille ilmoittautumiseen
Ilmoittaudu matkalle soittamalla mainoksessa mainittuun numeroon
ilmoitettuna ajankohtana. HUOM Emme ota vastaan ilmoittautumisia
sähköpostitse, tekstiviestitse tmv. tavalla.
Ilmoittautuessasi saat maksuosoitteen ja eräpäivän. Pidä nämä tiedot
tallessa! Säilytä myös tämä jäsenkirje, koska se sisältää perustiedot
matkasta jolle olet ilmoittautunut. Ilmoittautumisen vastaanottajalta saat
tarkemmat tiedot lähtö- ja saapumisaikoineen, sekä majoitus- ja
muine tietoineen.
Mikäli sinulla tulee myöhemmin kysyttävää matkasta jolle olet ilmoittautunut, osoita kysymyksesi suoraan ilmoittautumisesi vastaan
ottaneelle henkilölle.
Mikäli matka on suunnattu vain yhdistys 197:n jäsenille, tästä ilmoitetaan matkan mainoksessa. Mikäli matkalle voi ottaa mukaan seuralaisen,
tai perheenjäseniä ilmoitetaan tästäkin selkeästi. Avec tarkoittaa
puolisoa tai parisuhteen toista osapuolta.
Yhdistys 197:n Linnanmäki ranneke 2016
4 Ranneketta per. /perhe
2 aikuista ja 2 lasta
Lapsen yläikäraja 15v.
Rannekkeen hinta 20e /kpl
Rannekkeita myynnissä 100 kpl
Sitovat rannekevaraukset 21.3 -22.3.2016 klo 17 -19
Lissu Vuoriranta puh. 045-1518899
Viimeinen maksupäivä 16.4.2016
Tervetuloa huvittelemaan
terkuin Yhdistys 197
197:n Liikuntapäivät Pajulahdessa
Bussi lähtee la 16.4.2016 klo 8.30 Espoon keskustasta
kaupungintalon edestä.
Paluumatka Pajulahdesta su 17.4.2016 Klo 12.15
Hinnat: • aikuinen 25 €
• lapsi 6-15v. 10 €
• alle 6-v. maksutta
Sitovat ilmoittautumiset 2.3.-3.3.2016
klo 17.00-19.00 Lissu Vuoriranta p. 045- 151 8899
Ilmoitathan samalla mahdolliset erityisruokavaliot.
Opistotason majoitus.
Osallistumismaksu 17.3.2016 mennessä.
Mukaan mahtuu 40 henkilöä.
Peruutukset lääkärintodistuksella.
Tule yksin, kaksin tai perheen kanssa virkistäytymään,
liikkumaan ja viettämään yhteistä aikaa!
Terveisin
Yhdistys 197
HUOMIO!! TÄMÄ RISTEILY
AINOASTAAN 197:N JÄSENILLE!
Risteily Helsinki-Tukholma-Helsinki
Lähtö pe 26.8.2016 M/S Silja Symphonylla
Olympiaterminaalista klo 17.00
Takaisin Helsinkiin saavumme 28.8.2016 klo 9.55
Matkan hinta 100€/hlö
Hintaan sisältyy:
• 2 X buffet-illallinen ja 2 X meriaamiainen.
• Majoitus B-luokan 2 hengen hyteissä.
Sitovat ilmoittautumiset
4.4.- 5.4.2016 klo 17.00-19.00
Lissu Vuoriranta puh. 045-1518899
Viimeinen maksupäivä 17.5.2016
Mukaan mahtuu 30 jäsentä.
Peruutukset lääkärintodistuksella.
Risteilyterveisin
yhdistys 197
Tule mukaan Roomaan!
Lähtö: 15.06.2016 klo 07.50/ Helsinki-Vantaa
Paluu: 19.06.2016 klo 18.40/ Rooma Fiumici.
Ajat ovat lähtöaikoja paikallisella ajalla.
Hinta: • 250€/jäsen
• 500€/avec
Hintaan sisältyy: 4 yötä *** Hotel Osimar:ssa aamiaisella,
bussikuljetukset Roomassa kentältä ja kentälle
sekä tervetuloillallisen.
Sitovat ilmoittautumiset: 7.3.-8.3. klo 17.00-19.00
Peruutukset lääkärintodistuksella.
Piia Laatikainen puh. 041 708 3340
Hei JHL eläkeläisjäsenet
Taas on vuosi vaihtunut ja uudet mielenkiintoiset matkat mielessä suunnataan kevättä
kohti. Olemme suunnitelleet mukavia, hauskoja ja mielenkiintoisia matkoja, kaiken
kaikkia haetaan piristystä arkeen. Käydään teatterissa ja rentoudutaan kylpylässä.
Yllättävää voi ilmaantua. Toivomme taas runsasta osanottoa. Sitten vaan ajoissailmoittautumaan!
Fra Mare kylpylään Haapsaluun 03.-09.04.2016
Hinta jäsen 280€, avec 400€
Hintaan sisältyy: matkat, yöpyminen kahden hengen huoneessa, täysihoito, lääkärintarkastus, 15 hoitoa joista 8 henkilökohtaista ja 7 ryhmähoitoa. Aamu-uinti ja sauna
Thalasso Day Spa osaston käyttö 13.00-22.00 ja Suomenkielisen oppaan palvelut
hotellissa.
Lähtö: 10.00 Espoon keskuksesta, jossa matkatavarat saa autoon. 11.30 Viking Katajanokalta Tallinnaan jossa klo 14.00. N. 16.00 Fra maressa jossa illallinen
Paluu: 9.4.2016 klo 12.00 Fra Maresta. Viking lähtee Tallinnasta klo 18.00 . Katajanokalla klo 20.30 sieltä välittömästi takaisin Espoon keskustaan. Muista ottaa passi
mukaan!
Matkalle ilmoittautumiset viimeistään 29.2, maksu 15.3
Kesäteatterimatka Heinolaan 21.6.2016 ”Voi veljet” näytelmä
Hinta 50€ jäsen 75€ avec sisältäen matkat, opastettu kaupunkikierros, lounas Kumpeli
hotellissa. Kesäteatteri, pullakahvit väliajalle ja vohveli-kahvit Harju paviljongissa.
Lähtö: klo 09.30 Espoon keskustasta Paluu: klo 18.00 Heinolasta Espoon keskustassa
takasin 19.30. Matkalle ilmoittautuminen viimeistään 24.5, maksu 3.6
Sokkomatka 17.8.2016
Hinta: 50€ jäsen 65€ avec.
Hintaan sisältyy; matkat, opastus, sisäänpääsymaksut ja lounas
Lähtö klo 08.45 Espoon keskustasta Paluu: klo 15.45 klo 17.00 Espoon keskustaan
Ilmoittautuminen viimeistään 22.7, maksu 3.8
Jaoston 20v juhla 19.09.2016 klo 14.00
Haukilahden paviljongilla, Melstenintie 12. Hinta vielä avoin.
Ilmoittautumiset viimeistään 15.8, maksu 3.9
Bussimatkat lähtevät Espoon keskustasta kaupungintalon parkkipaikalta, olethan
hyvissä ajoissa paikalla. Matkalle ilmoittautumiset Ritvalle puh. 0400-668458 illalla.
Viitenumeron saat ilmoittautuessasi. Jaoston tilinumero FI5657238120055437. Seuraa
Motiivissa ilmoituksiamme.
Matkaterveisin ja hyvää uutta vuotta toivottaen
Ralf, Ulla-Maija. Seija, Marja, Reino, Erkki ja Ritva