Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut 12.8.2014–31.5.2015

Transcription

Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut 12.8.2014–31.5.2015
Lappeenrannan
paikallisliikenteen
aikataulut TALVI 2014–2015
12.8.2014–31.5.2015
Ihastu
paikalliseen.
Lappeenrannan paikallisbusseissa
kaikki saavat kyytiä liikuttavan
kätevästi ja edullisesti!
Paikallisbussissa on helppo hymyillä. Matkanteko on mukavaa,
leppoisaa, vikkelää ja mukanaan vievää – eli samanlaista kuin etelä­
karjalainen elämänmeno. Kaiken hyvän lisäksi bussi säästää sekä
lompakkoa että luontoa. Hyppää sinäkin paikalliseen ja ihastu!
Kokeile, jos et usko!
Lippuhinnat s. 4–5
Sisällysluettelo
s. 6
Aikataulukot
s. 7–
Poikkeusliikennöinti ja
vinkkejä matkustajille
s. 54
2
RUOHOLAMPI
TILSALANKATU
3
YLIOPISTO
SAMMONLAHDENKATU
(Lappeenranta University
of Tehnology (LUT), Saimaan AMK)
Katso
bussiaikataulut
skannaamalla
koodi!
HUHTINIEMI
KESÄMÄKI
KUUSELA
LENTOKENTTÄ
PRISMA
PALLO
VOISALMI
KIVISALMI
MATKAKESKUS
PIKISAARI
KARINIEMI
MYLLYMÄKI
KOULUKATU
KARHUVUORI
HARAPAINEN
ARMILAN
SAIRAALA
KESKUSSAIRAALA
YLIOPISTO – KOULUKATU – KIVISALMI
PIKISAARI – KARINIEMI – MATKAKESKUS
YLIOPISTO – KOULUKATU –MATKAKESKUS
KARHUVUORI – KOULUKATU – MÄNTYLÄ
OSA VUOROISTA
PYSÄKKI
10 RUOHOLAMPI – KOULUKATU – KESKUSSAIRAALA
9
5
4
3k KIVISALMI – KESÄMÄKI
3
KIVISALMI – KOULUKATU – HOVINPELTO
MUSTOLA
KIISKINMÄKI
YLIOPISTO – KOULUKATU – KANAVANSUU – MUSTOLA / KIISKINMÄKI
HOVINPELTO
HAKALI
KANAVANSUU
2
LAPVESI
LAURITSALA
1
TIRILÄ
KAUKAS
MUUKONNIEMI
Anna bussin viedä mennessään.
PAIKALLISLIIKENTEEN LIPPUHINNAT
Kertamaksut paikallisliikenteessä
Aikuiset
Alle 12 v. lapsi
Perushinta
3,00 €
1,50 €
Viikonloppuisin ja arkipyhinä.
Arkena klo 17.30 jälkeen.
2,00 €
1,00 €
Paikallisliikenteen kertamaksuun sisältyy 60 minuutin sisällä vaihto-oikeus
paikallisliikenteessä. Vaihto-oikeus osoitetaan ensimmäisen matkaosuuden
kuittiin tulostuvalla kellonajalla. Alle 4-vuotiaat matkustavat maksutta aikuisen
seurassa ja alle 12-vuotiaat lapsen lipun hinnalla.
22 matkan sarjakortit
Aikuiset
50 €
Opiskelijat
35 €
65 v. täyttäneet
35 €
Lapset ja nuoret (4–16 v.)
35 €
22 matkan sarjakortti on voimassa 3 kk (92 vrk) ostohetkestä. Kortilla maksettuun
paikallisliikennematkaan sisältyy 60 minuutin maksuton vaihto-oikeus paikallisliikennevuoroissa. Tieto tallentuu automaattisesti kortille ja uutta veloitusta ei
tapahdu, mikäli vaihtoaikaa on jäljellä.
Opiskelijan 44 matkan sarjakortit
Sarjakortin hinta opiskelijalle on 51 €.
44 matkan sarjakortti on voimassa 3 kk (92 vrk) ostohetkestä. Kortilla maksettuun
paikallisliikennematkaan sisältyy 60 minuutin maksuton vaihto-oikeus paikallisliikennevuoroissa.
Kaupunkikortti
Kaupunkikortit ovat säännöllisesti joukkoliikennettä käyttäville edullisin
tapa matkustaa kaikissa linja-autoissa, linjatakseissa ja palvelulinjoilla
kaikkialla Lappeenrannan kaupungin alueella.
Aikuiset
54 €
Nuoret (12–16 v.)
35 €
Opiskelijat
43 €
Lapset (4–11 v.)
25 €
Kaupunkikortti on voimassa 30 vuorokautta ostopäivästä.
Ensimmäisen kerran kortti ostetaan Matkahuollon toimipisteestä, Ratakatu 21
(ma–pe klo 7.30–17) tai yliopiston pääaulasta, Aalef Oy, Skinnarilankatu 34
(ma–to klo 9–15 ja pe klo 9–14). Kortille voi sen jälkeen ladata lisää matkustusoikeutta 30 vuorokauden erissä uudelleen Matkahuollon ja Yliopiston toimipisteiden lisäksi linja-autoissa sekä R-kioskeissa.
Kortin kelpoisuusaikana voi matkustaa rajoituksetta kaikissa linja-autoissa
ja linja-takseissa Lappeenrannan kaupungin alueella.
Kaupunkikortti on henkilökohtainen, joten sillä on oikeutettu matkustamaan
vain henkilö, jolle kortti on rekisteröity.
Kadonneesta kortista ei makseta korvausta. Löydetty kaupunkikortti pyydetään
palauttamaan Matkahuoltoon, mistä korttinsa kadottanut voi sitä tiedustella.
4
Lemmikkieläimet paikallisliikenteen bussissa
Sylissä matkustavat lemmikit voivat matkustaa maksutta, muista eläimistä
veloitetaan aikuisen kertalipputaksa. Lemmikkieläimet tulee sijoittaa bussiin
siten, että niistä mahdollisesti aiheutuva haitta minimoituu.
Lastenvaunujen tai rattaiden kanssa liikkuvat matkustajat
Lastenvaunujen tai rattaiden kanssa liikkuvat matkustavat ilmaiseksi.
Paikallisliikenteen linja-autoon mahtuu kahdet lastenvaunut kerrallaan.
Veteraanien bussilippu 2014
Veteraanilipun käyttöoikeuden saa Lappeenrannassa kirjoilla oleva henkilö,
joka on osallistunut kutsuttuna, määrättynä tai vapaaehtoisesti vuosina
1939–1945 käytyihin Suomen sotiin. Lippu on näyttölippu, joka esitetään
kuljettajalle matkan alkaessa.
Ilmaista näyttölippua vuodelle 2014 voi hakea kaupungintalon 1. kerroksesta
asiakaspalvelukeskus Winkistä ma–pe klo 8–16. Joutsenossa lippuja voi hakea
Joutsenon kirjastosta ma–pe klo 11–15.
Matkahuollon 44- ja 22-matkan sarjakortit
Matkahuollon valtakunnalliset 44- ja 22-matkan sarjakortit kelpaavat edelleen
maksuksi myös paikallisliikenteessä. Huomioithan, että Matkahuollon valtakunnallisiin sarjakortteihin ja muihin tuotteisiin ei sisälly 60 minuutin maksutonta
vaihto-oikeutta paikallisliikenteessä.
Opiskelijalippujen erityisehdot
Opiskelijalippujen osto-oikeus koskee kaikkia päätoimisia opiskelijoita.
Opiskelijan ei tarvitse enää olla kirjoilla Lappeenrannassa.
Osto-oikeus todistetaan voimassa olevalla opiskelijakortilla tai oppilaitoksen
antamalla muulla todistuksella.
Myös opiskelijan 22- ja 44-matkan sarjakortteja voi lisäladata niin R-kioskilla
kuin bussissakin näyttämällä voimassa oleva opiskelijakortti latauksen
yhteydessä.
MUUT LIPPUHINNAT
Seutulippu
Seutulipun hinta lappeenrantalaisille on 70 €.
Seutulippu on käytössä Etelä-Karjalan maakunnan alueella. Kelpoisuusaika on
30 vuorokautta ostopäivästä lukien, jona aikana voi rajoituksetta matkustaa
kaikissa linja-autoissa ja linjatakseissa seutulippualueella.
5
Sisällysluettelo
Paikallisliikenne 12.8.2014 - 31.5.2015
Sivu
7 - 11
Lappeenrannan
LINJAT 1,2 Kanavansuu - Keskusta yhdistelmä
12
paikallisliikenteen aikataulut
LINJAT 1,2 Mustola - Keskusta yhdistelmä
13
LINJA 1 Yliopisto - Keskusta - Mustola/Kiiskinmäki
LINJA 1 Muukonniemi/Kiiskinmäki - Keskusta
14
LINJA 2 Kivisalmi - Keskusta - Hovinpelto
15 - 18
LINJAT 1,2 Keskusta - Lauritsala yhdistelmä
19
LINJAT 1,2 Lauritsala - Keskusta yhdistelmä
20
LINJAT 1,2 Keskussairaala - keskusta
21
LINJA 3 Yliopisto -Matkakeskus- Keskusta - Kivisalmi
23 - 25
LINJA 3K Kivisalmi - Kesämäki
23 - 24
Merenlahti - Lappeenranta/Matkakeskus
25
LINJAT 2,3 Keskusta - Kivisalmi yhdistelmä
27 - 28
LINJA 4 Karhuvuori - Keskusta - Mäntylä
30 - 33
LINJA 5 Yliopisto - Keskusta - Matkakeskus
35 - 38
LINJAT 1,3,5 Keskusta - Yliopisto yhdistelmä
40 - 41
LINJA 9 Keskusta - Pikisaari - Kariniemi
42
LINJAT 3, 5, 9 Keskusta - Matkakeskus yhdistelmä
44
LINJAT 3, 5 ,9 Matkakeskus - Keskusta yhdistelmä
45
LINJA 10 Ruoholampi - Keskusta - Keskussairaala
46
Reitti- ja pysäkkikarttoja
LINJA 1 Muukonniemi/Kiiskinmäki - Keskusta
22
LINJA 2 Kivisalmi - Keskusta - Hovinpelto
22
LINJA 3 Matkakeskus-Yliopisto-Keskusta-Kivisalmi reittikartta
26
LINJA 3K Kivisalmi - Kesämäki reittikartta
26
Reitit ja pysäkit keskustassa
29
LINJA 4 Karhuvuori -Keskusta - Mäntylä
34
LINJA 5 Yliopisto - Keskusta - Matkakeskus
39
LINJA 9 Keskusta - Pikisaari - Kariniemi
43
LINJA 10 Ruoholampi - Keskusta reittikartta
47
Palvelulinjat keskustaajamassa
P1 ja P3 keskustaajamassa
48
Palvelulinjojen P1 ja P3 reittikartta
49
Rautatieliikenne
Juna-aikataulut Lappeenrannassa
50 - 51
NOSTA KÄTTÄSI, KUN HALUAT ASTUA BUSSIIN!
13.8.2013 - 1.6.2014
Pidätämme oikeuden toimivaltaisen viranomaisen luvalla tapahtuviin
aikataulumuutoksiin.
6
Linja 1
YLIOPISTO - KESKUSTA - KANAVANSUU
MUSTOLA/KIISKINMÄKI
MA - PE
tunnit
05
06
07
08
09
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
00
01
02
LA
SU
minuutit
15
15
10
10
15
15
15A
15
15
15
15
15
15
15
15A
15A
15A
15A
15Z
15PZ
15PZ
15PZ
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45A
45Z
15
15 Z
15A
15A
15A
15A
15A
15A
15A
15A
15A
15A
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45A
45A
15 Ka
15 Z
30Z
30
30Z
30
30Z
30
30Z
30
30Z
30
30Z
30Z
30
30Z
15Z
15Z
15Z
15Z
Reitti: Yliopisto/Skinnarilankatu-Teknologiapuistonkatu-TeekkarikatuJupiterinkatu-Orioninkatu-SammonlahdenkatuMerenlahdentie-Helsingintie-Huhtiniemenk.Wäinönkatu-Kornetinkatu-Kuusimäenkatu-HelsingintieLavolankatu- Puhakankatu-Suonionkatu-Valtakatu
Taipalsaarentie-Koulukatu
Z = vain keskustaan
P = perjantaisin
A = jatkaa Koulukadulta Keskussairaalaan Lehtitalon kautta reittiä
Valtakatu-Kaukaankatu-Imatrantie
Ka = Keskustasta Hovinpellon kautta Kanavansuulle
SaiPan kotiotteiluihin vuorot yliopistolta. Paluu pelin loputtua.
Arkisin 17.40
La 16.10 Su 14.10
7
Linja 1
KESKUSTA - KANAVANSUU MUSTOLA/KIISKINMÄKI
MA - PE
LA
SU
minuutit
tunnit
05
45MK
*
06
15K
45M
30
07
15K
45MK
08
15K
45M
10MK
35A
09
15UE
45M
10MK
35A
10
15K
45M
10MK
35A
11
15K
35A
10MK
35A
12
15M
45K
10MK
35A
13
15M
45U
10MK
35A
14
15M
45K
10MK
35A
15
15M
45K
10MK
35A
16
15M
45U
10MK
35A
35A
*
17
15M
45K
10MK
18
15M
45K
10MK
19
15MK
35A
10MK
20
15MK
35A
10MK
21
15MK
35A
10MK
22
15MK
35A
05 A
23
05A
Reitti:
A=
K=
M=
U=
MK =
E=
50MK
*
50MK
*
50MK
*
50MK
*
50MK
*
20MK
*
20MK
*
05 A
Koulukatu-Oikokatu-Urheilukatu-Imatrantie-KaukaankatuStandertskjöldinkatu-Lauritsalantie-YhteistyönkatuKarjalantie-Hallituskatu-Muukontie-SuolavuorentieMuukontie
ajaa vain Keskussairaalaan
Muukontieltä Kiiskinmäkeen
Mustolaan reittiä Muukontie - Itäinen Kanavatie - Pitkäkatu
ajetaan Muukontieltä Kiiskinmäkeen ja Muukonniemeen
ajetaan Keskusta - Kanavansuu - Mustola - Kiiskinmäki
ei käy Kanavansuulla
* = ajetaan Keskusta - Mustola - Kiiskinmäki -Kanavansuu Keskusta
Kanavansuulle ajetaan Kiiskinmäestä paluureitillä
8
MUSTOLA - KESKUSTA YLIOPISTO
Linja 1
MA - PE
LA
SU
minuutit
tunnit
05
06
07
10 H
10 K
10
08
09
10
11
12
13
14
05 K
10
10
10
40
40
40
30 K
30 K
30 K
30 K
30 K
30 K
30 K
15
16
17
18
19
20
21
40
40
40
40
30 K
30 K
30 K
30 K
30 K
30 K
30 K
30 K
30 K
30 K
22
23
00
30 K
15 PK
15 PK
15 K
15 K
15 K
Reitti:
05 K
05 K
05 K
05 K
05 K
35 K
35 K
Mustolankatu-Pitkakatu-Itäinen KanavatieMuukontie-Suolavuorentie-Muukontie-Hallituskatu
Hyötiöntie-Karjalantie-Yhteistyönkatu-LauritsalantieStandertskjöldinkatu-Kaukaankatu-ImatrantieUrheilukatu-Liikenneympyrä-Oikokatu-Koulukatu
H = Ajetaan Mustolasta Kiiskinmäkeen ja Hovinpellolle,
josta linja 2 reittiä Onninkadulle ja eteenpäin
Standertskjöldinkatu-Kaukaank.-Keskussairaalan
kautta keskustaan jatkaa Puhakank.kautta
Matkakeskukseen
K = Mustolasta Kiiskinmäen kautta keskustaan
P = Perjantaisin
9
Linja 1
KIISKINMÄKI - KESKUSTA YLIOPISTO
MA - PE
tunnit
05
06
07
08
09
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
00
15
20E
15
15
20E
15
15
25P
25P
E=
H=
L=
P=
SU
minuutit
20 EH
15
15 L
15
Reitti:
LA
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
25
25
25
15
15
15
15
15
45
45
Muukontie-Suolavuorentie-Kanavasuun kääntöpaikkaSuolavuorentie-Muukontie-Hallituskatu-HyötiöntieHallituskatu-Hyötiöntie-Karjalantie-YhteistyönkatuLauritsalantie-Standertskjöldink.-Kaukaankatu-ImatrantieUrheilukatu-Liikenneympyrä-Oikokatu-Koulukatu
ei käy Kanavansuulla
Ajetaan Mustolasta Kiiskinmäkeen ja Hovinpellolle,
josta linja 2 reittiä Onninkadulle ja eteenpäin
Standertskjöldinkatu-Kaukaank.-Keskussairaalan
kautta keskustaan jatkaa Puhakank.kautta
Matkakeskukseen
ajetaan Muukonniemestä linjan 1 reittiä
Koulukatu-Valtakatu-Suonionkatu-PuhakankatuLavolankatu-Ratakatu-Matkakeskus
Perjantaisin
10
Linja 1
KESKUSTA - YLIOPISTO
MA - PE
tunnit
05
06
07
08
09
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
00
01
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
50P
50P
50P
LA
minuutit
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
SU
30
50
50
50
50
50
50
50
50
50
50
50
50
50
50
35
35
10
10
10
10
10
10
10
10
10
10
10
10
10
10
10
Reitti: Koulukatu -Valtakatu-Suonionkatu-PuhakankatuLavolankatu-Helsingintie-Kuusimäenkatu-KornetinkatuWäinönk.-Huhtiniemenk.-Helsingintie-MerenlahdentieSammonlahdenkatu-Orioninkatu-JupiterinkatuTeekkarikatu-TeknologiapuistonkatuSkinnarilankatu / Yliopisto
P = perjantaisin
11
Linjat 1,2
yhdistelmä
KANAVANSUU - KESKUSTA
Ajat ovat arvioituja ohitusaikoja.
MA - PE
1
tunnit
06
20
07
20
08
20
09
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
00
25
20
20
20
LA
LINJAN NUMERO
2
50
50
50
1
minuutit
35
35 50
50
50
50
50
50
50
50
50
50
50
50
50
50
50
50
30P
50
50
50
50
50
50
50
50
50
50
50
50
50
30
30
30P
30
20
20
20
20
20
P = Perjantaisin
12
SU
2
1
05
05
20
20
20
20
20
50
50
Linjat 1 ja 2 MUSTOLA - KESKUSTA
yhdistelmä
MA - PE
1
LA
LINJAN NUMERO
2
2
1
SU
1
minuutit
tunnit
05
10 H
06
10 K
30
07
10
30
08
05 K
30 K
09
10
30 K
10
10
30 K
11
10
30 K
05 K
12
40
30 K
13
40
30 K
14
40
30 K
15
40
30 K
16
40
30 K
17
40
30 K
18
40
30 K
19
30 K
30 K
05 K
20
30 K
30 K
35 K
21
30 K
30 K
22
2
30 K
15 K
23
15PK
15 K
00
15PK
15 K
05 K
05 K
05 K
35 K
Kaikki linjan 2 sunnuntaivuorot ajetaan Keskussairaalan kautta
K = Mustolasta Kiiskinmäen kautta keskustaan
P = Perjantaisin
H = Ajetaan Mustolasta Kiiskinmäkeen ja Hovinpellolle
josta linja 2 reittiä Onninkadulle ja eteenpäin Standertskjöldink.Kaukaank.-Keskussairaalan kautta keskustaan jatkaa
Puhakankadun kautta Matkakeskukseen
13
Linja 1 KESKUSTA - MUUKONNIEMI - KESKUSTA
Koulukadulta
Muukonniemestä
Muukonniemeen
Koulukadulle
Ma - Pe
Ma - Pe
09.15
7.10 L
13.45
09.40
16.45
14.15
17.15
L = ajetaan Muukonniemestä linjan 1 reittiä KoulukatuValtakatu-Suonionkatu-Puhakankatu-LavolankatuRatakatu-Matkakeskus
14
Linja 2
KIVISALMI ( kärki ) - KESKUSTA HOVINPELTO
MA - PE
tunnit
05
06
07
08
09
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
00
01
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00 Z
00 Z
00 Z
00 PZ
55
25 55
25
25
30
30
30
30
30
30
30
30
30
30
30
30
30
30
30 Z 1)
30 P
LA
minuutit
SU
15
00
00
00
00
00
00
00
00 Z
00 Z
00 Z
00 Z
00 Z
00 Z
00 Z
00 Z
Reitti:
20 Z
30
30
30
30
30
30
30
30
30
30
30
30
30
30
30
30
30
30
05
05
05
05
05
05
05
05
05
05
05
05 Z
05
05 Z
05 Z
Honkasaarenkatu-Taipalsaarentie-KivistönkatuPiiluvankatu-Voisalmentie-TyysterniementieTaipalsaarentie-Koulukatu
Z = vain keskustaan
P = perjantaisin
1) = vuoro jatkaa perjantaina Hovinpellolle
SaiPan kotiotteluihin vuorot Kivisalmen kärjestä
Arkisin
17.40
La 16.10 Su 14.10
Paluu pelin loputtua.
15
Linja 2
KESKUSTA - HOVINPELTO
MA - PE
tunnit
05
06
07
08
09
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
00
01
LA
SU
minuutit
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45 MK
45 PMK
45 PMK
00 M
00 M
15
15
15
15
15
15
15
30
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45 MK
45 MK
45 MK
45 MK
35 Ka
35 Ka
20
20
20
20
20
20
20
20
20
20
20
20
Kaikki sunnuntain vuorot ajetaan Imatrantietä keskussairaalan
kautta Hovinpellolle
Reitti: Koulukatu-Valtakatu-Lepolankatu-Harapaisentie-KärrinkatuKaakkoiskaari-Onnelantie-OnninkatuJoukahaisenkatu-Reunakatu-Kalevankatu-KarjalantieAsemakatu-Kartanontie-Hakalintie-Hakalinkatu-HovinkatuIsopällinkatu-Pienpällinkatu
MK = Jatkaa Kanavansuun kautta Mustolaan ja Kiiskinmäkeen
Pienpällinkatu-Läntinen Kanavatie-Muukontie-SuolavuorentieMuukontie-Itäinen Kanavatie-Pitkäkatu-MustolankatuItäinen Kanavatie-Muukontie-Suolavuorentie-Muukontie
P = perjantaisin
M = jatkaa Hovinpellolta Mustolaan
Ka = Jatkaa Hovinpellolta Kanavansuulle
16
HOVINPELTO - KESKUSTA KIVISALMI
Linja 2
MA -PE
tunnit
05
06
07
08
09
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
00
01
25 H
10
10
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
05 PK
05 PK
40
40
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
LA
minuutit
40Z
40Z
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
05 K
05 K
05 K
SU
10
10
45
45
45
45Z
45Z
45Z
45
45
45
45
45Z
45Z
45Z
45Z
45Z
45Z
45Z
45Z
45Z
Sunnuntain vuorot ajetaan Imatrantietä keskussairaalan kautta
keskustaan
Reitti:
Pienpällinkatu-Isopällinkatu-Hovinkatu-HakalinkatuHakalintie-Kartanontie-Luukkaankatu-AsemakatuKarjalantie-Kalevankatu-Reunakatu-JoukahaisenkatuOnninkatu-Onnelantie-Kaakkoiskaari-KärrinkatuHarapaisentie-Lepolankatu-Valtakatu-Oikokatu-Koulukatu
Z = vain keskustaan
P = perjantaisin
H = Ajetaan Hovinpellolta linjan 2 reittiä Onninkadulle, josta
Standertskjöldinkatua Kaukaalle ja jatkuu linjan 1 reittinä
keskustaan / Matkakeskukseen Puhakankadun kautta.
(Vuoro ei liikennöi Kivisalmeen)
K = ajetaan Hovinpellolta Kanavansuun ja Mustolan kautta
Kiiskinmäkeen, josta linjan 1 reittiä keskustaan
17
Linja 2
KESKUSTA - KIVISALMI (kärki)
MA - PE
tunnit
LA
SU
minuutit
05
06
10
40
35TaLT
35TaLT
07
10
45
15
08
10
45
15
45
50
09
15
45 S
15
45
50
10
15
45
15
45
50
11
15
45 S
15
45
50
12
15
45
15
45
50
13
15
45 S
15
45
50
14
15
45
15
45
50
15
15
45
15
45
50
16
15
45
15
45
50
17
15
45
15
45
50
18
15
45
15
45
50
19
15
45
15
45
50
20
15
45
15
45
50
21
15
45
15
45
50
22
15
45
15
45
50
23
15
45 P
15
00
15P
15
01
15P
15
Reitti: Koulukatu-Taipalsaarentie-Tyysterniementie-VoisalmentieKivistönkatu-Taipalsaarentie-Kivisalmen uusi asuntoalue
S = Voisalmessa Saratien kautta
P = Perjantaisin
Ta LT = Linjataksi ajaa Taipalsaaren sairaalalle
Lähtöpaikka keskustassa Mutkakadun pysäkki
18
KESKUSTA - LAURITSALA
Linjat 1,2
yhdistelmä
MA - PE
1
2
1
LA
LINJAN NUMERO
2
1
2
2
SU
1
2
minuutit
tunnit
05
40
06
15
15
40
45
30
00
30
35
07
15
15
40
45
00
45
35
08
15
15
40
45
10
09
15
15
40
45
10
15
45
10
15
15
40
45
10
15
45
11
15
15
45
10
15
45
12
10
15
45
45
10
15
45
13
10
15
45
45
10
15
45
14
10
15
45
45
10
15
45
15
10
15
45
45
10
15
45
16
10
15
45
45
10
45
17
10
15
45
45
10
45
18
10
15
45
45
10
45
19
10
15
45
10
45
20
10
15
45
10
45
21
10
45
10
45
22
10
45
45
23
45P
45
00
45P
45
45
20
50
20
20
50
20
20
50
20
20
50
20
20
50
20
20
50
20
50
01
Kaikki linjan 2 sunnuntaivuorot ajetaan Imatrantietä keskussairaalan kautta.
P = Perjantaisin
19
Linjat 1,2
LAURITSALA - KESKUSTA
yhdistelmä
Ajat ovat arvioituja ohitusaikoja
MA - PE
2
1
2
LA
LINJAN NUMERO
1
2
2
1
SU
2
1
minuutit
tunnit
05
30 H
06
20
25
50
55
40
07
20
25
50
55
40
08
20
25
50
55
20
09
20
25
50
55
20
10
20
25
50
55
11
20
25
50
12
20
13
20
14
55
15
55
15
50
55
50
20
50
55
50
55
20
50
55
50
50
55
20
50
55
50
25
50
55
20
50
55
50
20
25
50
55
20
50
55
50
15
20
25
50
55
20
50
55
50
16
20
25
50
55
20
55
50
17
20
25
50
55
20
55
50
18
20
25
50
55
20
55
50
19
20
25
50
55
20
55
50
20
20
50
55
20
55
21
20
55
20
55
22
20
55
35
23
35P
35
00
35P
35
01
Kaikki linjan 2 sunnuntaivuorot ajetaan Imatrantietä
keskussairaalan kautta
Linja 1 Lauritsalasta koulun pysäkiltä
Linja 2 Lauritsalasta Nesteen pysäkiltä
P = Perjantaisin
H = vuoro ajaa linjan 2 reittiä Onninkadulle, josta
Standertskjöldinkatu-Kaukaankatu Keskussairaalan kautta
keskustaan ,josta Puhakankadun kautta matkakeskukseen
20
25
25
25
25
25
55
50
55
KESKUSSAIRAALA - KESKUSTA
Linjat 1,2
yhdistelmä
Ajat ovat arvioituja ohitusaikoja
MA - PE
1
tunnit
05
06
07
08
09
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
40 H
30
30
30
30
30
30
30
30
30
30
30
30
30
40
40
40
40
40 P
40 P
LA
LINJAN NUMERO
1
10
minuutit
55
55
55
55
55
55
55
10
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
45
45
45
45
45
45
45
45
45
SU
2
1
20
20
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
30
30
30
30
30
00
40
40
40
00
00
P = Perjantaisin
H = Ajetaan Hovinpellolta linjan 2 reittiä Onninkadulle, josta
Standertskjöldinkatua Kaukaalle ja jatkuu linjan 1 reittinä
keskustaan ja matkakeskukseen Puhakankadun kautta
(Vuoro ei jatka Kivisalmeen)
Linja 10 vuorot lähtevät Imatrantien eteläpuolen pysäkiltä
keskustaan Imatrantie-Kaukaankatu-ValtakatuLiikenneympyrä-Oikokatu-Koulukatu
21
22
Linja 3 YLIOPISTO - MATKAKESKUS KESKUSTA - KIVISALMI
KESKUSTA - KIVISALMI
YLIOPISTO - MATKAKESKUS KESKUSTA
MA - PE
MA - PE
minuutit
tunnit
05
06
07
08
09
10
11
12
13
14
15
16
17
18
25 A
25 Z
25 Z
25
25
25
minuutit
tunnit
05
06
07
08
09
10
11
12
13
14
15
16
17
18
55
55 Z
55
55
55
55
25 T
20
20
20
20
20
20
50
50
50
50
Reitti:
Yliopisto / Skinnarilankatu-Helsingintie-Lavolankatu-RatakatuRatakatu/Matkakeskus-Lepolankatu-Armilankatu-LappeenkatuLiikenneympyrä-Koulukatu-Taipalsaarentie-TyysterniementieVoisalmentie-Piiluvankatu-Kivistönkatu-TaipalsaarentieHonkasaarenkatu
Z = vain keskustaan
T = Taipalsaaren vuoro, ei poikkea Honkasaarenkadulla
A = vuoro ajaa Koulukadun kautta Keskussairaalaan. HelsingintieSuonionkatu-Valtakatu-Koulukatu-liikenneympyrä-KeskussairaalaLiikenneympyrä.
Linja 3 K
KESÄMÄKI - KIVISALMI (kärki)
koulupäivinä
minuutit
tunnit
13
14
15
Reitti:
05
05
05
Lentokentäntie-Lavolankatu-Puhakankatu-Suonionkatu-ValtakatuTaipalsaarentie-Tyysterniementie-Voisalmentie-PiiluvankatuKivistönkatu/Kivisalmi
23
Linja 3
KIVISALMI - KESKUSTA - MATKAKESKUS YLIOPISTO
KIVISALMI - KESKUSTA
KESKUSTA - MATKAKESKUS YLIOPISTO
MA - PE
MA - PE
minuutit
tunnit
minuutit
tunnit
05
05
06
n. 10 TZ
06
55
07
n. 10 T
40
07
25
55
08
09
10
40
08
09
25
55
10
10
11
11
12
13
12
13
14
40
14
55
25
55
55
15
10
40
15
25
16
17
10
10 M
40
40 M
16
17
25
55
25 M 55 M
18
18
Reitti:
Honkasaarenkatu -TaipalsaarentieKivistönkatu -Piiluvankatu-Voisalmentie-TyysterniementieTaipalsaarentie-Koulukatu-Liikenneympyrä-LappeenkatuArmilankatu-Lepolankatu-Ratakatu \ Matkakeskus- RatakatuLavolankatu-Helsingintie-Skinnarilankatu / Yliopisto
T = Taipalsaaren vuoro, ei poikkea Honkasaarenkadulla
Z = vain keskustaan
M = vuoro lopettaa Matkakeskukseen
Linja 3 K
KIVISALMI (kärki) - KESÄMÄKI - MATKAKESKUS
Ma - Pe Koulupäivinä
minuutit
tunnit
07
08
Reitti:
30
30
Kivisalmi/Honkasaarenkatu-Taipalsaarentie-KivistönkatuPiiluvankatu-Voisalmentie-Tyysterniementie-TaipalsaarentieValtakatu-Suonionkatu-PuhakankatuLavolankatu-Ratakatu/ Matkakeskus
24
Linja 3
MATKAKESKUS- YLIOPISTO /
MATKAKESKUS - KIVISALMI
MATKAKESKUS - KESKUSTA KIVISALMI
MATKAKESKUS - YLIOPISTO
MA - PE
MA - PE
minuutit
tunnit
05
06
07
08
09
10
11
12
13
14
15
16
17
18
n.00
n.00
n.00
n.30
n.30
n.00
n.00
n.00
n.00
n.30
n.30
n.30
minuutit
tunnit
05
06
07
08
09
10
11
12
13
14
15
16
17
18
n.13
n.13
n.43
n.13
n.13
n.13
n.13
n.43
n.43
n.43
Reitti keskustaan / Kivisalmeen:
Ratakatu / Matkakeskus -Lepolankatu-ArmilankatuLappeenkatu-Liikenneympyrä-Oikokatu- Koulukatu Taipalsaarentie-Tyysterniementie-Voisalmentie
Voisalmentie-Piiluvankatu-Kivistönkatu-TaipalsaarentieHonkasaarenkatu
Reitti Yliopistolle:
Ratakatu / Matkakeskus -Ratakatu-LavolankatuHelsingintie-Skinnarilankatu / Yliopisto
n. = arvoituja ohitusaikoja
LAPPEENRANTA / MATKAKESKUS - MERENLAHTI
Koulup.
14.10 Y
x
14.45
Lappeenranta / Matkakeskus
Lappeenranta / Koulukatu
Merenlahti
Koulp
Koulp
7.45 YY
x
7.05
15.15
x
14.45
Reitti Matkakeskuksesta lähdettäessä Ratakatu-HietalankatuLappeenkatu-Oikokatu-Koulukatu-Valtakatu-SuonionkatuHelsingintie-Merenlahdentie
Reitti kaupunkiin tultaessa Merenlahdentie-Helsingintie-Suonionkatu
Valtakatu-Koulukatu-Oikokatu-Lappeenkatu-Kauppakatu-Ratakatu/Matkakeskus
Koulp = Ajetaan koulupäivinä
Y= Ajetaan Koulukadulta Puhakankadun / Lavolankadun kautta
YY= Ajetaan keskustaan tultaessa Koulukadulta Armilan sairaalan
kautta Matkakeskukseen
25
26
KESKUSTA - KIVISALMI
Linjat 2 , 3
yhdistelmä
MA - PE
LA
LINJAN NUMERO
2
3
2
3
minuutit
2
tunnit
05
06
07
08
09
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
00
01
10
10
10
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15P
15P
25 T
20
20
20
20
20
20
40
45
45
45 S
45
45 S
45
45 S
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45 P
50
50
50
50
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
Kaikki vuorot liikennöivät Honkasaarenkadulle
S = Voisalmessa Saratien kautta
T = Taipalsaaren vuoro, ei poikkea Honkasaarenkadulla
P = Perjantaisin
27
SU
2
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
50
50
50
50
50
50
50
50
50
50
50
50
50
50
KIVISALMI - KESKUSTA
Linjat 2 , 3
yhdistelmä
MA - PE
LA
SU
2
2
LINJAN NUMERO
2
3
2
2
minuutit
tunnit
05
06
07
08
09
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
00
01
3
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
05
00
00
00P
10 T
10 T
10
10
10
10
25
25
25
30
30
30
30
30
30
30
30
30
30
30
30
35
30
30
30P
55
55
15
40
40
40
40
40
40
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
Kaikki vuorot liikennöivät Honkasaarenkadulle
T = Taipalsaaren vuoro, ei poikkea Honkasaarenkadulla
P = Perjantaisin
28
20
30
30
30
30
30
30
30
30
30
30
30
30
30
30
30
30
30
30
05
05
05
05
05
05
05
05
05
05
05
05
05
05
05
29
Linja 4
KARHUVUORI - KESKUSTA MÄNTYLÄ
MA - PE
LA
SU
minuutit
tunnit
05
06
07
08
09
10
15
20
25
30
35
11
12
13
14
15
40
10
15
20
25
16
17
18
19
20
00 30
05 35
25
25
25
21
22
23
00
50
55
45
50
55
25
25
25P
25P
55
55
55
55
55
55
55
55
55
55
55
55
55
55
55
55
55
55
55
55
55
55
55
55
55
55
55
55
55
55
Reitti:
Karhuvuorenkatu-Hiessillankatu-MyllymäenkatuViipurintie-Kauppakatu-Lappeenkatu-OikokatuKoulukatu
P = Perjantaisin
Matkakeskuksesta tuleville lähin pysäkki
Kauppakadulla Vanhan hautausmaan kohdalla.
30
Linja 4
KESKUSTA - MÄNTYLÄ
MA - PE
LA
SU
minuutit
tunnit
05
06
05
35
07
10
40
08
15
45
10
09
50
10
10
10
55
10
10
10
10
11
12
00
30
10
10
13
05
35
10
10
14
10
40
10
10
15
15
45
10
10
16
20
50
10
10
17
25
55
10
10
18
40
10
10
19
40
10
10
20
40
10
10
21
40
10
10
22
40
10
23
40P
10
00
40P
10
01
Reitti:
Koulukatu-Valtakatu-Suonionkatu-PuhakankatuLavolankatu-Lentokentäntie- Pilotinkatu Koppelontie-Mattilantie-Kurjentie-MattilantieVaalimaantie-Rinnetie-Tunnelikatu-Mäntyläntie
P = Perjantaisin
31
Linja 4
MÄNTYLÄ - KESKUSTA KARHUVUORI
MA -PE
LA
SU
minuutit
tunnit
05
06
20
50
07
25
55
08
30
25
09
00
25
25
10
05
25
25
25
25
11
10
12
15
45
25
25
13
20
50
25
25
14
25
55
25
25
15
30
25
25
35
25
25
55
25
25
18
55
25
25
19
55
25
25
20
55
25
25
21
55
25
25
22
55P
25
23
55P
25
16
00
17
05
00
25
01
Reitti: Rinnetie-Mäntyläntie-Kurjentie-KoppelontiePilotinkatu-Lentokentäntie-LavolankatuPuhakankatu-Suonionkatu-Valtakatu-Koulukatu
P = Perjantaisin
Matkakeskuksesta tuleville lähin pysäkki
Kauppakadulla Vanhan hautausmaan kohdalla.
32
Linja 4
KESKUSTA - KARHUVUORI
MA - PE
LA
SU
minuutit
tunnit
06
35
07
05
40
08
10
45
09
15
40
40
10
20
40
40
11
25
40
40
12
30
40
40
13
00
35
40
40
14
05
40
40
40
15
10
45
40
40
16
15
50
40
40
17
20
40
40
18
10
40
40
19
10
40
40
20
10
40
40
21
10
40
40
22
10
40
23
10P
40
00
10P
40
Reitti:
40
Koulukatu-Oikokatu-Lappeenkatu-MutkakatuKauppakatu-Viipurintie-AjurinkatuEteläkatu-Karhuvuorenkatu/Karhuvuori
P = Perjantaisin
Matkakeskuksesta tuleville lähin pysäkki
Kauppakadulla Vanhan hautausmaan kohdalla.
33
34
Linja 5
YLIOPISTO - KESKUSTA MATKAKESKUS
MA - PE
LA
SU
minuutit
tunnit
05
55
06
25
55
07
25
08
00
30
00
30
09
00
30
00
30
10
00
30
00
30
00
11
00
30
00
30
00
12
00
30
00
30
00
13
00
30
00
30
00
14
00
30
00
30
00
15
00
30
00
30
00
16
00
30
00
30
00
17
00
30
00
00
18
00
00
00
19
00
00
00
20
00
00
00
21
00
00
00
22
00
00
00
23
00
00
00
30
Reitti: Yliopisto / Skinnarilankatu-HelsingintieSuonionkatu-Valtakatu-Koulukatu - Valtakatu Lepolankatu - Ratakatu / Matkakeskus
35
00
Linja 5 KESKUSTA - MATKAKESKUS
MA - PE
LA
SU
minuutit
tunnit
05
06
10
45
07
10
45
08
18
48
18
48
09
18
48
18
48
10
18
48
18
48
18
11
18
48
18
48
18
12
18
48
18
48
18
13
18
48
18
48
18
14
18
48
18
48
18
15
18
48
18
48
18
16
18
48
18
18
17
18
48
18
18
18
18
18
18
19
18
18
18
20
18
18
18
21
18
18
18
22
18
18
18
23
18
18
18
48
Reitti: Koulukatu-Valtakatu -LepolankatuRatakatu/Matkakeskus
36
18
Linja 5
MATKAKESKUS KESKUSTA - YLIOPISTO
MA - PE
LA
SU
minuutit
tunnit
05
06
30 55
07
30
00
08
00
30
00
30
09
00
30
00
30
30
10
00
30
00
30
30
11
00
30
00
30
30
12
00
30
00
30
30
13
00
30
00
30
30
14
00
30
00
30
30
15
00
30
00
30
30
16
00
30
00
30
30
17
00
30
30
30
18
30
30
30
19
30
30
30
20
30
30
30 50
21
30
30
30
22
30
30
30
Reitti:
Matkakeskus/Ratakatu-LepolankatuValtakatu-Koulukatu
37
Linja 5 KESKUSTA - YLIOPISTO
MA - PE
LA
SU
minuutit
tunnit
05
06
05
40
07
05
40
10
08
10
40
10
40
09
10
40
10
40
40
10
10
40
10
40
40
11
10
40
10
40
40
12
10
40
10
40
40
13
10
40
10
40
40
14
10
40
10
40
40
15
10
40
10
40
40
16
10
40
10
40
40
17
10
40
40
40
18
40
40
40
19
40
40
40
20
40
40
40
21
40
40
22
40
40
23
Reitti:
Koulukatu-Valtakatu-SuonionkatuHelsingintie-Skinnarilankatu/Yliopisto
38
00
40
40
39
KESKUSTA -YLIOPISTO
Linjat 1,3,5
yhdistelmä
LA
MA - PE
SU
LINJAN NUMERO
5
1
3
5
1
3
5
1
5
1
1
5
minuutit
tunnit
05
45
06
05 15
40
45
55
07
05 15 25 40
45
55
10
15
08
10 15 25 40
45
55
10
15
40
50
09
10 15
40
45
10
15
40
50
10
40
10
10 15
40
45
10
15
40
50
10
40
11
10 15
40
45
10
15
40
50
10
40
12
10 15
40
45
10
15
40
50
10
40
13
10 15
40
45
55
10
15
40
50
10
40
14
10 15 25 40
45
55
10
15
40
50
10
40
15
10 15 25 40
45
55
10
15
40
50
10
40
16
10 15 25 40
45
55
10
15
40
50
10
40
17
10 15 25M 40
45 55M
15
40
10
40
45
15
40
10
40
18
15
40
30
30
50
19
15
40
45
15
40
10
40
20
15
40
45
15
40
10
40
21
15
40
45
15
40
10 00 40
22
15
40
45
15
40
23
15
50
10
50P
50
10
00
50P
50
01
50P
50
02
P = Perjantaisin
M = vuoro lopettaa Matkakeskukseen
Linja 3 reitti ajetaan Matkakeskuksen kautta Yliopistolle
40
40
YLIOPISTO - KESKUSTA
Linjat 1,3,5
yhdistelmä
MA - PE
LA
SU
LINJAN NUMERO
5
1
3
5
1
3
5
1
5
1
5
1
minuutit
tunnit
05
15
55
06
15
25 55 45
07
10 25A 25
15
45
55
15
15
30 45
15
08
00 10
25 30
45
55 00 15A 30 45
09
00 15
25 30
45
00 15A 30 45
10
00 15
30
45
00 15A 30 45 00 30
11
00 15A
30
45
00 15A 30 45 00 30
12
00 15
30
45
00 15A 30 45 00 30
13
00 15
30
45
55 00 15A 30 45 00 30
14
00 15
25 30
45
55 00 15A 30 45 00 30
15
00 15
25 30
45
55 00 15A 30 45 00 30
16
00 15
25 30
45
55 00 15A 30 45 00 30
17
00 15
30
45
00 15A
45 00 30
18
00 15
45
00
45 00 30
19
00 15A
45
00
45 00 30
20
00 15A
45
00
45 00 30
21
00 15A
45
00
45A 00 30
22
00 15A
45A
00
45A 00 30
23
00 15
45
00
00
15P
15
01
15P
15
02
15P
15
15
P = Perjantaisin
A = vuoro jatkaa keskustassa Keskussairaalaan
Linja 3 reitti ajetaan Matkakeskusken kautta Koulukadulle
41
30
00
Linja 9
KARINIEMI - PIKISAARI - KESKUSTAMATKAKESKUS
KESKUSTA-PIKISAARI-
KARINIEMI-KESKUSTA
KARINIEMI
MATKAKESKUS
MA-PE
MA-PE
LA
minuutit
tunnit
07
00
07
20
08
00
08
20
09
00
10
00
11
12
13
25
09
20
30
10
20
30
11
30
12
30
13
45
45
45
45
14
25
14
45
15
25
15
45
16
25
16
45
17
25
17
45
18
25
18
45
Reitti:
Z=
LA
minuutit
tunnit
45Z
Kariniemi/Maininkik.-Kivisalmenk.-VoisalmentieTyysterniementie-TaipalsaarentieSatamatie-Pikisaarenkatu/Pikisaari-PikisaarenkatuSatamatie-Taipalsaarentie-Snellmanink.-Koulukatu
ajetaan vain keskustaan
KESKUSTA-KESÄMÄKI-
MATKAKESKUS-ALAKYLÄ-
MATKAKESKUS
KESKUSTA
MA-PE
MA-PE
LA
minuutit
tunnit
LA
tunnit
minuutit
07
35
07
47
08
35
08
47
09
35
09
47
10
35
10
11
05
11
12
05
12
05
13
13
00
20
20
12
14
00
14
12
15
00
15
12
16
00
16
12
17
00
17
12
12
18
00
18
19
00
19
Reitti:
Reitti:
Koulukatu-Liikenneympyrä-Lappeenkatu-HelsingintieSuonionkatu-Puhakankatu/Marketit-LavolankatuRatakatu/Matkakeskus-Vanha Viipurintie-HarapaisentieHietalank.-Lepolank.-Armilankatu/Armilan sairaalaLappeenkatu-Liikenneympyrä-Koulukatu-Snellmaninkatu-Koulukatu
Koulukatu-Snellmaninkatu- TaipalsaarentiePallon kiertoliittymä-Satamatie-Pikisaarenkatu/PikisaariPikisaarenkatu-Satamatie-Taipalsaarentie-TyysterniementieVoisalmentie-Kivisalmenkatu-Maininkikatu/Kariniemi
42
20
43
Linjat 3, 5 ja 9
yhdistelmä
KESKUSTA - MATKAKESKUS
MA - PE
LA
SU
LINJAN NUMERO
9
5
3
9
5
3
9
5
5
5
minuutit
tunnit
05
06
10
45
55
07
10
25
35
45
55
08
18
25
35
48
55
09
18
35
10
18
35
11
18
48
12
18
48
48
55
48
18
48
48
18
48
48
18
48
18
05
18
48
18
05
18
48
18
05
18
48
18
13
00
18
14
00
18
25
48
55
18
48
18
15
00
18
25
48
55
18
48
18
48
16
00
18
25
48
55
18
17
00
18
25
48
55
18
18
18
18
00
18
18
18
19
00
18
18
18
20
18
18
18
21
18
18
18
22
18
18
18
23
Linja 9 reitti :Koulukatu-Oikokatu-Liikenneympyrä-Lappeenkatu-HelsingintieSuonionkatu-Puhakankatu-Lavolankatu-Ratakatu / Matkakeskus
Linja 5 reitti : Koulukatu-Oikokatu-Liikenneympyrä-Valtakatu-LepolankatuRatakatu / Matkakeskus
Linja 3 reitti :Koulukatu-Oikokatu-Liikenneympyrä-Lappeenkatu-ArmilankatuLepolankatu-Ratakatu / Matkakeskus
44
MATKAKESKUS - KESKUSTA
Linjat 3, 5 , 9
yhdistelmä
MA - PE
LA
SU
LINJAN NUMERO
Linja
5
9
3
5
3
9
5
9
5
5
minuutit
tunnit
05
06
30 55
07
08
00
09
00
13
30
13
43
47
00
30
47
00
30
30
47
00
30
30
10
00
30
00
30
30
11
00
30
00
20
30
30
12
00
30
00
20
30
30
13
00
12
30
00
20
30
30
14
00
12
13
30
43
00
30
30
15
00
12
13
30
43
00
30
30
16
00
12
13
30
43
00
30
30
17
00
12
13
30
30
30
30
30
30
19
30
30
30
20
30
30
30 50
21
30
30
30
22
30
30
30
18
12
Linja 9 reitti : Matkakeskus/Ratakatu-Viipurintie-Harapaisentie-HietalankatuLepolankatu-Armilankatu/Armilan sairaala-LappeenkatuLiikenneympyrä-Oikokatu-Koulukatu
Linja 5 reitti : Matkakeskus/Ratakatu-Lepolankatu-Valtakatu-Oikokatu-Koulukatu
Linja 3 reitti: Matkakeskus / Ratakatu-Lepolankatu-ArmilankatuLappeenkatu -Liikenneympyrä-Oikokatu-Koulukatu
45
Linja 10
RUOHOLAMPI - KESKUSTA / KOULUKATU KESKUSSAIRAALA
KESKUSTA / KOULUKATU RUOHOLAMPI
RUOHOLAMPI - KESKUSTA
MA - PE
tunnit
06
07
08
09
10
11
12
13
14
15
16
17
18
minuutit
MA - PE
tunnit
minuutit
06
07
08
09
10
11
12
13
14
15
16
17
18
05
05
05
05
05
05
05
30
30
30
30
30
30
30
Reitti: Koulukatu-Valtakatu-Suonionkatu-Helsingintie-Skinnarilankatu-Sammonlahdenkatu-Merenlahdentie-Munterontie-Ruoholammenkatu/
Lappeen koulu-TilsalankatuSalpausselänkatu-LavolantieMerenlahdentie-Helsingintie-Suonionkatu-Valtakatu-Koulukatu
KESKUSTA / KOULUKATU KESKUSSAIRAALA
KESKUSSAIRAALA- KOULUKATU
MA - PE
tunnit
06
07
08
09
10
11
12
13
14
15
16
17
18
minuutit
50
50
50
50
50
50
50
MA - PE
tunnit
06
07
08
09
10
11
12
13
14
15
16
17
18
minuutit
55
55
55
55
55
55
55
Reitti: Koulukatu-Oikokatu-Liikenneympyrä-Urheilukatu-Imatrantie
/KeskussairaalaKaukaankatu-Valtakatu-LiikenneympyräOikokatu-Koulukatu
KESKUSTA/KOULUKATU RUOHOLAMPI/LAPPEEN KOULU - RUTOLA - TURKKILA
7:40
x
7:55
x
x
8:10
MA - PE Koulupäivinä
Koulukatu
Uus-Lavola
Ruoholampi/Lappeen koulu
Tilsalankatu
Rutola
Turkkila
46
8:40
x
8:30
x
x
8:10
47
Palvelulinjat keskustaajamassa
Palvelulinjaa ajetaan matalalattiaisella pikkubussilla, jossa on vähintään 11 istumapaikkaa
sekä tilaa pyörätuolille. Palvelulinja kiertää asuntoalueilla ja noutaa tarvittaessa kotipihalta
Ajoreitti on muutenkin joustavampi kuin tavallisella linja-autolla.
Linja P1: Kiiskinmäki-Mustola-Lauritsala/Kauppakeskus- Lappeenranta/KeskustaLauritsala/Kauppakeskus-Mustola-Kiiskinmäki
Linja P3: Voisalmi-Kivisalmi-Tyysterniemi-Pallo-Keskusta/Kauppatori-Pallo-TyysterniemiKivisalmi-Voisalmi
Linja P1
Lauritsala
Linja P3 Kivisalmi
Maanantaina ja torstaina
Tiistaina ja perjantaina
Meno
Paluu
9.15
12.50
Itäinen Kanavatie
x
x
Piiluvankatu
x
x
Mustolankatu
x
x
Kivistönkatu
x
x
Kiiskinmäki / Muukontie
Pitkäkatu
Saarenkatu
Meno
Paluu
9.30
12.40
9.25
x
Voisalmentie
x
x
Läntinen kanavatie
x
x
Sammaltie
x
x
Hovinkatu
x
x
Saratie
9.35
x
Hakalinkatu
x
x
Niittyvillantie
x
x
Kartanontie
x
x
Voisalmentie
x
x
x
x
Mäkitervakontie
x
x
9.40
x
Kivisalmenkatu
x
x
Asemakatu
Kauppakeskus / Lsala
Karjalantie
x
x
Maininkikatu
x
x
Väinämöisenkatu
x
x
Kariniementie
9.45
T
Joukahaisenkatu
x
x
Kivisalmenkatu
x
x
Onninkatu
x
x
Tyysterniementie
x
x
Kisakatu
x
x
Happotie
Lepolankatu
x
x
Tyysterniementie
9.50
x
x
x
Armilankatu
x
x
Taipalsaarentie
x
x
Lappeenkatu
x
x
Snellmaninkatu
x
x
Koulukatu
x
I
Koulukatu
x
x
Snellmaninkatu
x
I
Kauppatori
10.10
12.00
x
12.00
Ti Puhakankatu / Marketit
10.15
11.55
To Puhakankatu / Marketit
Kauppatori
10.00
11.55
Pe Myllymäki / Marketit
10.15
11.55
Ma Myllymäki / Marketit
10.00
11.55
Armilan terveyskeskus
T
ReiseGast Oy
puh. 0440 558 059
48
49
50
51
Matkaa
Avoimiin oviin !
Tutustu kotikaupunkiisi tiistaina 23.9.
Vieraillessasi Kaupungintalolla Avointen ovien päivässä
saat ilmaisen paikallisliikenteen kertalipukkeen.
52
. 2
19
Mennään bussilla – aja ilmaiseksi paikallisliikenteessä -tapahtuma toteutetaan jälleen
paikallisliikenteen reiteillä 19.–20.9.2014.
SI
Mennään bussilla
tulee taas!
LM
AJA I AISEK
0.9.2 014
Tapahtuman tarkoituksena on tehdä julkinen liikenne tutummaksi
kaupunkilaisille ja innostaa asukkaita käyttämään julkista liikennettä
nykyistä enemmän. Käytä hyväksesi tämä tilaisuus – jätä auto
kotiin ja mene bussilla!
53
Kaikille
kyytiä !
Koulujen loma-ajat
Kesäloma 2.6.–11.8.2014, syysloma 16.10.–17.10.2014,
joululoma 22.12.2014–6.1.2015, hiihtoloma 23.2.–27.3.2015.
Kouluvuosi päättyy 30.5.2015.
Poikkeuspäivät liikennöinnissä
Pyhäinpäivänä la 1.11.2014 ajetaan sunnuntailiikenne.
Itsenäisyyspäivänä la 6.12.2014 ajetaan sunnuntailiikenne.
Jouluaattona ke 24.12.2014 ajetaan lauantaivuorot klo 13 saakka,
jonka jälkeen ei liikennöintiä.
Joulupäivänä to 25.12.2014 ei liikennöidä.
Tapaninpäivänä pe 26.12.2014 ajetaan sunnuntailiikenne.
Uudenvuodenaattona ke 31.12.2014 ajetaan perjantailiikenne.
Uudenvuodenpäivänä to 1.1.2015 ajetaan sunnuntailiikenne.
Loppiaisena ti 6.1.2015 ajetaan sunnuntailiikenne.
Pitkäperjantaina pe 3.4.2015 ajetaan sunnuntailiikenne.
2. Pääsiäispäivänä ma 6.4.2015 ajetaan sunnuntailiikenne.
Vapunpäivänä pe 1.5.2014 ajetaan sunnuntailiikenn
Helatorstaina to 14.5.2015 ajetaan sunnuntailiikenne
54
Muutama vinkki paikallisliikennematkustajalle
Huomioithan, että linjojen 3 ja 5 ajoajat keskustan ja yliopiston
välillä ovat lähes samat. Linjalla 3 on selvästi enemmän tilaa
matkustaa.
Paikallisliikenteen maksuton vaihto kattaa nyt kerta- ja kaupunki­
liput ja vaihtaa voi millä tahansa paikallisliikennepysäkillä.
Koko paikallisliikennealue kuuluu samaan taksavyöhykkeeseen
aiemman kahden sijaan.
Paikallisliikenteen kertalipun hinnat ovat laskeneet ja käyttöön on
otettu vielä erityisen edullinen hiljaisen ajan hinnoittelu.
Vältä matkakortin lisälataamista bussissa aamuruuhkan aikana,
jotta kaikki ehtisivät ajoissa perille.
Löydät aikataulut kätevästi myös netistä: bussit.lappeenranta.fi
55
Hinta 0,5 €
Lipunmyynti
Ratakatu 21, avoinna ma–pe klo 7.30–17.30
Skinnarilankatu 34,
avoinna ma–to klo 9–15, pe klo 9–14
www.lappeenranta.fi/joukkoliikenne

Similar documents

Notes to the balance sheet

Notes to the balance sheet Asunto Oy Hämeentie 48 Asunto Oy Joensuun Rantakylänkatu 17 Asunto Oy Jyväskylän Harjunarkadi Asunto Oy Jyväskylän Tellervonkatu 8 Asunto Oy Kauniaisten Asematie 10 Asunto Oy Kauniaisten Asematie ...

More information

Henkilöliikennepaikkojen kehittämisohjelma

Henkilöliikennepaikkojen kehittämisohjelma siten, että liikennöinti on turvallista ja liikenteenvälityskyvyltään tehokasta. Suomen liikennöidyn rataverkon pituus on 5 919 kilometriä, josta 3 067 kilometriä on sähköistetty. Rataverkon suurim...

More information