Urheilumuseo.fi Portals 47 Arkistotiedostot 2818 2818 Sua Tul

Transcription

Urheilumuseo.fi Portals 47 Arkistotiedostot 2818 2818 Sua Tul
TYÖVÄEN URHEILULIITTO R.Y.
TOIMINTAKERTOMUS
VUODELTA
1957
sekä
vuoden 1958 sääntömääräisen liittoneuvoston kokouksen
ASIALUETTELO
esityksineen
HELSINGISSÄ 1958
TYOVÄEN URHEILULIITTO R.Y.
Työväen Urheiluliitto r.y :n huhtikuun 13 p:nä 1958
pidettävän sää ntömä äräisen liittoneuvoston
kokouksen
ASIALU ETTELO
1. K okouksen avaus -
Liittoneuvoston puheenjohtaja.
2. Suoritetaan nimenhuuto.
3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.
4. Valitaan kokoukselle:
a) sihteeri,
b ) kaksi pöytäkirjan tarkistajaa ja
c) kolme ääntenlaskijaa
(mahdolliset valiokunnat)
5. Päätetään puhe-, esitys- ja läsnäolo-oikeudesta.
6. Vahvistetaan kokouksen asialuettelo.
7. Päätetään edustajien päivärahasta ja matkakorvauksista.
8. Käsitellään liiton toiminta- ja tilikertomukset tilintarkastuslausuntoineen vuodelta 1957.
9. Päätetään tili- ja vastuu vapauden myöntämisestä.
10. Käsitellään liiton sääntöjen 10 §:n mukaisessa järjestyksessä kokoukselle esitetyt asiat (esitys N:o 1-5).
11. Kokouksen päättäminen.
TYÖVÄEN URHEILULIITTO RY :n
TOIMINTAKERTOM U S
vuodelta
1957
HELSINGISSÄ
TYö V Ä E N
1958
U R HEI L U L I I T TOr. y.
SISÄLTö
Sivu
Johdanto. . .......... ... . ... .... ....... . .......... .... ........ . .
Liiton hallintoelimet ja jaostot ..................................
~
..... . ...........................................
Keskustoimisto
Jäsenmaksujen suuruus. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .. . . . . . . . . . . . . . . . ..
Ulkomaiset edustukset ..........................................
Kotimaiset edustukset ..........................................
Liiton järjestö- ja valistustoiminta . .... ..... .................. . .
Liiton järjestötyö . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . ..
Liiton nuortentoiminta .........................................
Liiton valistustoiminta .. .... ......... ........ ............ .. .....
Liiton ruotsinkielisen jaoston toiminta ..........................
Liiton naisten toiminta ..........................................
Kurssi-, koulutus- ja kilpailutoiminta .... . .......................
Liiton hiihto- ja mäenlaskutoiminta . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . ..
7
9
14
16
16
17
19
20
23
28
35
36
41
42
46
.............
..
.
.
..................
....
Liiton jalkapallotoiminta
46
........
.............
....
.
..........
.
...
Liiton jääkiekkotoiminta
49
Liiton jääpallotoiminta . .. .... ....... . . ... ...... ........ .. .. . .. .
49
Liiton koripallotoiminta .......... . . . .... .. ............... . .....
54
Liiton lentopallotoiminta ... . ..... ...... ... ......................
Liiton luistelutoiminta ............................. .. ...... . .... 60
Liiton melontatoiminta . ........................................ 64
Liiton moottori urheilu toiminta ............... . ................. . 66
Liiton nyrkkeily toiminta . ............... .... ....... . ............ 68
Liiton painitoiminta .... . ... . ... . ..... .. ................ .. ...... 75
Liiton painonnostotoiminta .... . .............. ........ .......... 79
Liiton pesäpallotoiminta .... .. . ...... ...... ... ..... . . .. .. .. .... . 82
Hämeenlinna 1958 -
Oy. Hämeen Kansan Kirjapaino
Liiton purjehdustoiminta ...................... .................
Liiton pyöräily toiminta .. ............... . .......... . .......... . .
85
86
Liiton
Liiton
Liiton
Liiton
Liiton
pöytätennistoiminta ............. . ......
. . ......... .
suunnistustoiminta . ............... . ............
..........
uintitoiminta
voimistelutoiminta
.............................. .
yleisurheilutoiminta ... .... ............................... .
Sivu
88
89
91
94
98
Liiton naisten Yleisurhei1ut~i~~~~~""""" " """"""""'"
Liiton kansanurheilutoiminta
............................. . 102
Liiton retkeily toiminta
.......................
. ....... . 105
Liiton julkaisutoiminta ....... ...... ...................... .
106
Taito- ja harrastusmerkit' .......... . .............. ... ........... . 108
109
Jäsenmäärä piirikunnittai~' ·3·;.~;" ;~~;
. ...................... .
KERTOMUS
TYÖV ÄE N URHEILULIITON TOIMINNASTA
VUODELTA 1957
110
Esitykset liittoneuvoston sääntöma.. a.... · 1'1" k" .............. ..
ralse e okoukselle 1958
(n:ot 1-5)
............. .. ..... ..... .. ............. 111
Liiton toiminnallista asemaa kertomusvuoden aikana kuvaa ehkä parhaiten toteamus, että nousua osoittava urheilu- ja järjestötyö jatkui
kaikissa toimintamuodoissa. Jäsenseurojen lukumäärässä päästiin uuteen ennätykseen, samoin kuin myös kansainvälisessä urheilijavaihdossa. Molemmat ovat erinomaisia saavutuksia, kun muistaa liiton
menettäneen muutamia seurojaan SVUL:n alaisiin erikoisliittoihin ja
tietää ne ponnistelut, joita suoritettiin TUL:n eristämiseksi kansainvälisesti. Toiminnallisena kohokohtana on korostetusti mainittava hyvin
onnistuneet Nuorten Kesäkisat Jyväskylässä peräti 7.000:n osanottajan
voimalla.
Valmistelut liiton oman kurssikeskuksen aikaansaamiseksi johtivat
odotetun rakennustyön aloittamiseen. Pohjan pitäjästä ostetulle alueelle
ryhdyttiin rakentamaan n. 9.000 m 3 käsittävää Kisakeskusta. Sen peruskiven muuraus tapahtui 19.12. 1957.
Liiton sisäinen tilanne on kertomusvuoden aikana jatkuvasti rauhoittunut. Julkisuuteen toimitetut erimielisyyden ilmaukset ovat vähentyneet ja suurin osa niistäkin jäsenistä, jotka jonkin ajan olivat hajoittamista johtavien voimien vaikutuksen alaisina, on siirtynyt suuren
jäsenenemmistön ja liiton itsenäisyyden ja toiminnan jatkamisen turvaavan urheilupolitiikan kannalle. Liiton johto on yleisen toiminnan
lisäksi myös neuvottelun avulla pyrkinyt lisäämään sisäistä eheyttä.
Tässä tarkoituksessa se teki aloitteen oppositiopiirien Saimaan, Satakunnan ja Uudenmaan piiritoimikuntien edustajien kanssa järjestetystä
neuvottelusta viime syksynä.
Liiton ulkonaiseen asemaan vaikuttavat toiminnallisten ja sisäisten
kysymysten rinnalla urheilupoliittiset tekijät. TUL:n urheilupolitiikan
päälinjaa, joka merkitsee liiton itsenäisyyden säilyttämistä ja yhteis-
8
toiminnan aikaansaamista muiden urheilujärjestöjen kanssa, on kertomusvuoden aikana toteutettu käytettävissä olevin keinoin. Onnistumista on arvioitava sen tosiasian pohjalta, että kertomusvuoden päättyessä ilman yhteistoimintaa oli vain kolme alaa, paini, pesäpalloilu ja
uinti. Voimassaolevat sopimukset eivät luonnollisestikaan ole edes
pääosaltaan yksin TUL:n näkökohtien mukaisia. Erityisesti yleisurheilun sopimus on sellainen, jota on pidettävä jopa heikkona. Se onkin
saanut osakseen arvostelua jäsenten taholta. Kun tiedetään tämän alan
harrastamisen erittäin suuri laajuus liittomme jäsenistön keskuudessa,
ja toisaalta porvarillisen erikoisliiton vahva asema TUL:ään verrattuna,
on tämänkin sopimuksen solmimista tarkasteltava käytettävissä olevien
mahdollisuuksien näkökulmasta. Yleisen tilanteen ja olosuhteet huomioonottaen voidaan liiton asema yhteistoiminnan kokonaisuuden valossa pitää kuitenkin välttävänä.
Urheilupolitiikan saralla muodostui kertomusvuoden erääksi huomattavaksi tapahtumaksi Tasavallan Presidentin kutsuma urheilujärjestöjen johtohenkilöiden neuvottelutilaisuus 17.10. 1957. Tasavallan Presidentin alustavan puheenvuoron ja käydyn keskustelun jälkeen läsnäolleet yksimielisesti sopivat siitä
1) että yhteistyösopimukset eri liittojen kesken on viipymättä solmittava niilläkin urheilun aloilla, joilla sellaista ei tällä hetkellä ole
2) että keskusjärjestöt ryhtyvät viipymättä neuvottelemaan sellaisen
yleissopimuksen aikaansaamisesta, jonka mukaan yhteistyö eri urheilun
aloilla voidaan yhdenmukaistaa ja joka on niin pitkäaikainen, että se
turvaa Suomen valmistautumisen ja osanoton Roomassa v. 1960 pidettäviin Olympiakisoihin.
3) että yleissopimuksen voimassaoloaikana valmistaudutaan perustamaan Valtakunnan Urheiluliitto urheilumme järjestöongelman lopullisena ratkaisuna.
Tasavallan Presidentin aloite ja neuvottelun lopputulos merkitsevät
huomattavaa edistysaskelta tasapuolisuuteen ja oikeudenmukaisuuteen
perustuvan urheilupolitiikan kehittämisen tiellä. TUL:n kannalta on
tämän lisäksi erityisesti pantava merkille Tasavallan Presidentin kannanotto, jonka mukaan »TUL haluaa ja kykenee säilyttämään itsenäisyytensä.»
Liiton ulkonaiseen asemaan vaikuttavien seikkojen joukkoon on luettava myös sos.-dem. puolueen puoluekokouksen kertomusvuoden keväällä tekemä päätös. Kokouksen enemmistön ratkaisu, jonka sisältönä
oli ajatus sulkea TUL sosialidemokraattisen työväenliikkeen ulkopuolelle, merkitsee uutta vaihetta TUL:n ja SDP:n suhteissa. TUL on jatkuvasti korostanut itsenäistä asemaansa ja on aikaisemminkin ollut
9
puolueista riippumaton järjestö, vaikka oikeiston taholta päinvastaista
onkin pyritty väittämään. Kun SDP:n kokousenemmistö nyt on nähnyt oikeaksi »erottaa» TUL:n, ei edes oikeistokaan voine enää väittää
liittoa puoluepoliittiseksi. Toisaalta SDP:n päätös saattaa merkitä
TUL:n siltä taholta yhteiskunnallisessa ja valtiollisessa toiminnassa
saaman tuen vähenemistä. Koska TUL:n ja erityisesti sen johdon ensimmäisenä ja tärkeimpänä tehtävänä on huolehtia liiton toimintamahdollisuuksien turvaamisesta, on luonnollisesti vastaiset toimenpiteet
suunnattava tämän mukaisesti. Ohjeena on tällöin edelleenkin pidettävä sitä, että TUL ei sido itseään puoluepoliittisesti, vaan pysyy riippumattomana ja ylläpitää yhteyttä niihin, jotka suhtautuvat myönteisesti toimintaamme.
Liiton suhteet työväenliikkeen voimakkaimpaan joukkojärjestöön,
SAK:hon, ovat jatkuneet ystävällisinä ja luottamuksellisina. Konkreettisia ilmauksia on ystävyytemme saanut SAK:n ratkaisevaa laatua olevassa avussa liittomme kansainvälisten suhteiden hoitamisessa ja TUL :n
väen, erityisesti naisvoimistelijain, osuudessa SAK:n 50-vuotisjuhlallisuuksissa. Kokonaisuuden edun mukaista on huolehtia ystävyyssiteiden lujittamisesta molemminpuoliseen toiminnan tukemiseen perustu-'
vien realiteettien pohjalta.
LIITON HALLINTOELIMET
LIITTONEUVOSTO.
Liittokokouksen 19.-21.5. 1955 valitseman liittoneuvoston kokoonpano:
Puheenjohtaja Einari Friman, varapuheenjohtaja Olavi Järvelä, varsinaiset jäsenet Vilho Hakola, Johannes Luukkanen, Olavi Jokela, Kauko Korppi, Jaakko Kankainen, Arvo Vainio, Einari Aro, Oka Laukkanen, Reino Kiiskinen, Pentti Kujamäki, Veikko Korhonen, Viljam Rantanen, Erkki Saarinen, Reino Valkama, Martti Järnberg, Paavo Eertamo,
Pauli Forss ja Mauri Tuomi sekä varajäsenet Veikko Monola, Antero
Saarinen, Eero Vesa, Niilo Savutie, Sally Virtanen, Lauri Rönkkö, Heikki Taipale, Aili Liukkonen, Toivo Penttilä, Tauno Kotiranta, Veijo Leinonen, Sakari Mikkola, Veikko Kulmala, Jaakko Hinkkanen, Matti
Malin, Eino Aaltonen, Yrjö Nyström, Pentti Lamminen, Paavo Saaristo,
Oiva Ruusunen ja Ensio Laine. - Liittoneuvoston kokouksista järjestöosaston kertomuksessa.
11
10
Häme:
LIITTOTOIMIKUNTA.
Liittotoimikuntaan ovat kertomusvuonna kuuluneet seuraavat henkilöt (suluissa kokouskäynnit) :
Varsinaiset jäsenet: liiton puheenjohtaja Pekka Martin (22), II puheenjohtaja Unto Siivonen (23), 111 puheenjohtaja Erkki Puustinen
(16) sekä jäsenet Greta Rajala-Rinne (18), Helvi Raatikainen (13), Tauno O. Kaivola (21), Lauri Nurmi (16), Henry Lindbergh (15), Viljo
Kanerva (18), Vieno Aaltonen (20), Lennart Kivi (23) ja Taimi Hirvonen (25). Varajäsenet: Paavo Aitio (16), Unto Keijonen (12) ja Valdemar Snäll (23). Sihteerinä Leo Huttunen.
Liittotoimikunta kokoontui kertomusvuoden aikana 26 kertaa ja pöytäkirjaan merkittiin 353 pykälää.
Liittotoimikunnan apueliminä ovat toimineet työvaliokunta, urheiluja koulutusvaliokunta sekä järjestö- ja valistusasiainvaliokunta.
JAOSTOT JA TOIMIKUNNAT.
Vuoden aikana olivat toiminnassa seuraavat urheilujaostot ja toimikunnat:
Naistoimikunta, Nuorisovaliokunta, Valistusjaosto, Ruotsinkielinen
jaosto, Hiihtojaosto, Jalkapallojaosto, Jääkiekkojaosto, Jääpallojaosto,
Koripallojaosto, Lentopallojaosto, Luistelujaosto, Melontajaosto, Moottorijaosto, Naisten yleisurheilujaosto, Nyrkkeilyjaosto, Painijaosto, Painonnostoj aosto, Pesäpalloj aosto, Purj ehdusj aosto, Pyöräilyj aosto, Pöytätennisjaosto, Retkeily toimikunta, Suunnistusjaosto, Uintijaosto, Voimistelujaosto, Yleisurheilujaosto ja Kansanurheilutoimikunta.
PIIRITOIMIKUNNAT.
Viljo Kanerva, Olavi Jokela, Ahto Isaksson, Sally Virtanen, Pertti
Leht?~en, A~olf. Ekholm, Albin Salo, Erkki Lindqvist, Lenni Salomaa
Ja VIlJO HallIkamen. - Toiminnanohjaajana Erkki Man .
K
.
nmen. 0k k' 8 k" '
~u Sla ' .. as~telty 111 aSIaa. - Piiritoimikunnan apueliminä ovat toimmeet tyovahokunta, Hämeenlinnan, Forssan Riihimäen J'a L hd
1
"'t " k
, a en
a ~ePllTl Olml unnat sekä paini-, nais-, nuorten-, lentopallo", nyrkkeilypamonn.osto-, suunnistus-, hiihto-, moottori-, pesäpallo-, yleisurheilu-'
talous- Ja kasvatusjaostot.
'
Karjala:
.Kauko .Korppi, Kullervo Mikkonen, Olavi Hirvonen, Toivo Hynynen
AImo ROlvas, Into Lihavainen, Leo Muhonen Eero Kaikkonen U
'
Kett
. H 'kk'
"
uno
_ K unen J~ eI .~ ~usanen. --:- Toiminnanohjaajana Onni Saarelainen.
. ?kouksla.12, ka.sltelty 96 aSIaa. - Piiritoimikunnan apueliminä ovat
tOlmmeet ylelsurhellu-, palloilu-, hiihto- ja luistelu- voimailu- v' .
telu s
. t
. .
"
OlmIS-, uunrus us-, palm-, nyrkkeily-, painonnosto-, jääkiekko- koripallo-, lentopallo-, uinti-, pyöräily-, moottori- ja hiihtojaostot. '
K e s k i -S u
0
mi :
Jaakko Kankainen, Paavo Merikoski, Kirsti Apilainen Emil Jokine
Eero Kallio, Ville Kataj a, Pentti Laaksonen Toivo L;ukkal a V"'~:
Renv~l1 ja Heikki Taipale. - Toiminnanohjaa'J'ana Ake Ahonen , aKmo
kouk
9 k" · t ·
.0. Sla '.. aS.1 elty 123 aSIaa. - Piiri toimikunnan apueliminä ovat toimmeet ty~valIo~unta, nais~oimikunta, paini-, pesäpallo-, lento- ja koripallo-, ylelsurhellu-, suunmstus- uinti- nyrkkeily ·····ki kk
.
nost.
t·
.. ' . . '
-, Jaa e 0-, pamonhot. o - Ja nuor enJaostot seka pamltuomari- ja yleisurheilutuomariker_
(ensinmainittu puheenjohtaja)
Kymenlaakso:
Helsinki:
Väinö Soininen, Uuno Autere, Aarne Jalava, K.-A. Leväaho, Irja Tanhuanpää, Viljo Suominen, Eero Nieminen, Einar Forsberg, Onni Eskelinen ja Reino Etelämäki. - Toiminnanohjaajana Esko Nenonen. - Kokouksia 8, käsitelty 66 asiaa. - Piiritoimikunnan apueliminä ovat toimineet työvaliokunta, hiihto-, jääkiekko-, koripallo-, lentopallo-, nais-,
nuoriso-, valistus-, nyrkkeily-, paini-, painonnosto-, pesäpallo-, pyöräily-, pöytätennis-, suunnistus- ja yleisurheilujaostot.
Rik~ Laitine?, Martti Vilkki, Tauno Heinonen, Helle Halonen, Ahti
~urmmen, Em.ll Kohvak~a, . Yrjö Puntti, Väinö Rouvinen, Onni Qvick
~ ",,:-.a~re Helmm:n. - TOlmmnanohjaajana Lauri Mattila. _ Kokouksia
; ~asltelty 84 ~slaa. - Piiritoimikunnan apueliminä ovat toimineet työ-
~hokunta,. ~als-, valis~us- ja nuoriso-, voimistelu-, yleisurheilu-, suunm~~us-, ~aml-, ~.y~~kelly-, painonnosto-, jääkiekko-, koripallo-, lentopa
0-,
umh-, pyorally-, moottori- ja hiihtojaostot.
12
13
Lappi:
Veijo Leinonen, Onni Heiskala, Kalle Salmi, P entti Vataja, Toiv.o
Helistö, Toivo Halttu, Reino Pikkarainen, Tauno J~kku, T~u~? JuutInen Kalle Jokilahti ja 4.9. alkaen Pentti Heiska, Joka vahttlln Kalle
Jokilahden tilalle, joka oli koko vuoden estynyt osallistumasta ~tk:n
työskentelyyn. - Toiminnanohjaajana Paavo . S~a~ts. - K?k~uksla 1.~,
käsitelty 132 asiaa. - Piiritoimikunnan apuehmm~ ovat to~ml~eet tyovaliokunta, voimailu-, yleisurheilu-, nais-, pallOllu-, kon~ Ja ..l~~to­
pallo-, voimistelu-, nuoriso-, hiihto- ja suunnistus-, luistelu- Ja pyormlyjaostot.
Satakunta:
Viljam Rantanen, Matti Malin, Erkki Saarinen, Hanna Sarkki, Armas
Raita, Jaakko Hakanen, Reino Snellman, Eino Aaltonen, Hugo Porkka
ja Juhani Salmi. - Toiminnanohjaajana Kauko Hulpio. - Kokouksia
8, käsitelty 67 asiaa. - Piiritoimikunnan apueliminä ovat toimineet naisjaosto, yleisurheilujaosto, kasvatuskerho ja nuorten-, paini-, nyrkkeily-,
voimistelu-, pesäpallo-, koripallo-, painonnosto-, suunnistus-, lentopallo-,
poika-, uinti-, moottori-, pöytätennis-, hiihto- ja jääkiekkojaostot, retkeilytoimikunta ja Levon urheilutalon rakennustoimikunta sekä piiritoimikunnan työvaliokunta.
Oul u:
Sakari Mikkola, Viljo Kuivala, Eino Holappa, Esko Kempp~~nen, .~hti
Kiviaho, Leo Kuosmanen, Alpo Meriläinen, Väinö Pietilä, Nlllo R:amet
ja Juho Suorsa. - Toiminnanohjaajana Pentt~ ~o:.pi. - K?k~uksla 2.~,
käsitelty 327 asiaa. - Piiritoimikunnan apuehmma ovat tOlI.rnneet ~y?­
valiokunta, hiihto-, koripallo-, lentopallo-, nuoriso-, nyrkk:lly~, ~aml-,
pesäpallo-, voimistelu- ja yleisurheilujaostot sekä JVV, nalstolmlkunta
ja juhlatoimikunta.
Savo:
Unto Keijonen, Einari Friman, Kaarina Uimonen, Pauli Asikainen,
Hugo Kohvakka, Aarne Salo, Vilho Metso, Arvo Ikonen, Martti Ojala ja
Lauri Brusin. - Toiminnanohjaajana Kauko Koivula. - Kokouksia 9,
käsitelty 88 asiaa. - Piiritoimikunnan apueliminä ovat toimineet naistoimikunta, nuoriso- ja valistusjaosto, hiihto-, palloilu-, paini-, painonnosto-, nyrkkeily-, moottori-, yleisurheilu-, uinti-, suunnistus- ja retkeilyjaostot.
Pohj anmaa:
Veikko Kulmala, Albin Paassola, Reino Kangasmäki, Dan Falk, H~­
raId Selin, Vilho Laitinen, Veikko Rönnqvist, Eino Saini~.' Terttu Teenmäki ja Niilo Haaranen. Toiminnanohjaajana Holger ~h~~~. - K~­
kouksia 14, käsitelty 262 asiaa. - Piiritoimikunnan apuehmm~ ~vat tOlmineet työvaliokunta, jalkapallo-, jääkiekko- ja jääpallo-, k?n- Ja le~~o­
pallo-, nais-, nuorten-, nyrkkeily-, paini-, pa~onnosto-, .pesa~allo-, .pO!tätennis-, retkeily- ja kansanurheilu-, suunmstus-, talvmrhellu-, umh-,
valistus-, voimistelu- ja yleisurheilujaostot.
Saimaa:
Arvo Siekkeli, Heikki Oksanen, Vilho Savolainen, Matti Kostiainen,
Veikko .Korhonen Jaakko Hinkkanen, Lauri Haimala, Veikko Aalto,
Reino Kaatonen j~ Unto Niemi. - Toiminnanohjaajana Väi~ö. R.~patti.
_ Kokouksia 9 käsitelty 120 asiaa. - Piiritoimikunnan apuehmma ovat
toimineet työv~liokunta, nais-, nuorten-, voimistelu-, pesäpallo-, koripallo-, lentopallo-, yleisurheilu-, paini-, nyrkkeil!-, hiiht?-, suunnistus-,
painonnosto-, pyöräily- ja uintijaostot sekä pallolIuseuroJen neuvottelukunta.
Tampere:
Erkki Puustinen, Viljo Renfors, Meeri Multamäki, Yrjö Nyström,
Martti Järnberg, Juho Lajusuo, Erkki Piililä, Pentti Heinonen, Kaarlo
Rönnman ja Tapani Jokihaara. - Toiminnanohjaajana Veikko Jalava.
- Kokouksia 16, käsitelty 226 asiaa. - Piiritoimikunnan apueliminä
ovat toimineet työvaliokunta, nais-, paini-, voimistelu-, yleisurheilu-,
nuorten-, nyrkkeily-, pyöräily-, hiihto-, suunnistus-, uinti-, painonnosto-, moottori-, lentopallo- ja retkeilyjaostot.
Uusimaa:
Eino Haapanen, Olavi Putkonen, Laura Feldt, Paavo Saaristo, Matti
Leivo, Esko Helle, Kauko Virtanen, Kalle Johansson, Matti Pesonen ja
Vilho Nyberg. - Toiminnanohjaajana V. Grönlund. - Kokouksia 9,
käsitelty 131 asiaa. - Piiritoimikunnan apueliminä ovat toimineet työvaliokunta, nais-, nuoriso-, paini-, hiihto-, palloilu-, yleisurheilu-, nyrkkeily-, uinti_ ja suunnistusjaostot.
14
15
Varsinais-Suomi:
Mauri Tuomi, Aarne Heinonen, Pauli Forss, Pentti Honkasalo, Ensio
Laine, Kaino Nieminen, Arvi Peltonen, Allan Niemi, Ilmari Lakkisto
ja Veikko Leino. - Toiminnanohjaajana Tuure Vuori. - Kokouksia 18,
käsitelty 158 asiaa. - Piiritoimikunnan apueliminä ovat toimineet
nais-, nuorten-, nyrkkeily-, paini-, painonnosto-, hiihto-, valistus-, suunnistus-, pesäpallo-, jääkiekko-, lentopallo-, pöytätennis-, uinti-, retkeily- ja yleisurheilujaostot sekä kevät juhlatoimikunta.
KESKUSTOIMISTO
HENKILöKUNTA.
Yleiset asiat:
Toimistopäällikkönä on toiminut puheenjohtaja Pekka Martin. - Toimistosihteeri Meri Lahtinen.
- Julkaisutoiminta: Päätoimittaja Keijo K. Viianen 16.5. saakka ja
sen jälkeen Väinö M'ontonen, toimittajat Pentti Salmi 30.9. saakka,
Voitto Raatikainen, Lasse Arvo o.t.o. 1.10. alkaen sekä toimitusharjoittelijat Pekka Ollilainen ja Hannu Nieminen. 1.5. alkaen.
- Tiedoitussihteeri Pentti Arvo O.t.O. 16.1. alkaen.
- Ilmoitusten hoitaja Heikki Karvonen 15.10. alkaen.
Osa s toI (taloudellinen toiminta):
Pääkirjånpitäjä Anna-Liisa Nisen ja kassanhoitaja Helvi Lindström.
Osa s toI V (naisten toiminta):
. Naissihteeri Aira Heinänen (samalla Naisten Urheilulehden toimittaJa), koulutusohjaajat Helvi Puukko ja Raili Pakarinen.
LIITON PALKKAA NAUTTIVAT TOIMIHENKILöT.
Toimistohenkilökunta:
Puheenjohtaja
Jaostopäällikkö
5 jaostosihteeriä
Järj estöpäällikkö
2 nuoriso- ja valistussihteeriä
N aissihteeri
Toimistosihteeri
Tiedoitussihteeri
TUL-Iehden päätoimittaja
2 TUL-lehden toimittajaa
2 toimitusharjoittelijaa
Kiva-lehden toimittaja
Naisten Urheilulehden toimittaja
Lehtien levikinhoitaja
Ilmoi tushankkij a
Pääkirjanpitäj ä
Kassanhoitaja
10 toimistot yön tekijää
2 lähettiä
5 järjestöohjaajaa
1 siivooja
Osa s toI I (jaostotoimi) :
Osaston päällikkö jaostopäällikkö Leo Huttunen, jaostosihteerit Valentin Kervinen, Urho Niemenkari, Osmo Heino, Tapio Pöyhönen ja
Eeli Simula. - Valmentajat: Reino Evävaara, Soini Jantunen ja Veikko Tarvainen.
Osa s toI I I (järjestö- ja valistustoiminta) :
Osaston päällikkö järjestöpäällikkö Keijo K. Viianen, I nuoriso- ja
valistussihteeri Toivo Mustonen, II nuoriso- ja valistussihteeri Veikko
Oittinen (samalla Kiva-lehden toimittaja), ruotsinkielisen jaoston vt.
sihteeri Meri Lahtinen, järjestöohjaajat Matti Suhonen, Reino Vuorikoski, Eino Rahkonen, Onni Saarelainen ja Torsti Saario sekä Kaino
Rantanen 30.9., Toivo Jahn 31.7. ja Heikki Törmä 31.5. saakka.
Valmentajat:
1
1
1
2
2
6
4
painivalmentaja
nyrkkeilyvalmentaja
luisteluvalmentaja
naisvoimistelun koulutusohjaajaa
tilapäistä jääkiekkovalmentajaa
»
lentopallovalmentajaa
»
pesäpallovalmentajaa
tilapäinen koripallovalmentaja
1
»
nyrkkeilyvalmentaja
1
»
painonnostovalmentaja
»
uintivalmentaja
16
17
KIRJEENVAIHTO.
.. Nuoriso.n voi~istelu- ja urheilujuhla Leipzigissä 18.-21.7. _ EdustaJIna PaulI KoskInen, Eero Kaikkonen Pauli Ström Eino S 1m'
.
Mirja Rajala.
' , a Inen Ja
Saapuneet:
Postisiirtolähetyksiä
...... .. .. ....... ......
Arvolähetyksiä .............................
Kirjeitä
...................................
Lehtien tilauskirjeitä .......................
. 14.943 kpl
.
730 »
. 19.533 »
. 2.232 »
37.438 kpl
Lähetykset:
Postisiirtolähetyksiä .......................... 3.600 kpl
Kirjeitä ...................................... 44.370 »
Kiertokirjeitä 90, vastaten kirjeissä ....... ..... 62.430 »
Postiennakkolähetyksiä .... . . . . . . . . . . . . . . . . .. 5.230 »
N e.uvo.tteluja ammattiliittojen edustajien kanssa urheilusuhteiden
SOlmIamIsesta Moskovassa 2.-12.8. - Edustajana Tauno 0 K' 1
Kans"'}'
L
. aIVO a.
.amva Isen
entopalloliiton kongressi Moskovassa 2 -12 8
EdustaJana Väinö Montonen.
.
.. Neuvotteleva delegatio Romaniassa 21 2812
Ed t ..
.
.
.
.. . us aJma Greta
R aJala-RInne
Ja Kauko Koivula.
. CSIT:n .tyÖva~iokunnan kokouksessa Brysselissä 8.-9.12. _
Jana HelvI Raatikainen.
KOTIMAISET EDUSTUKSET
115.630 kpl
AlIotria -Filmin lyhytelokuvatoimikunta.
REKISTERöLMISASIAT.
Neuvottelukunta: Keijo K. Viianen (Toivo Mustonen).
Seurojen rekisteröimis- ja muutosilmoituksia tarkastettiin liiton toimistossa sekä lähetettiin yhdistysrekisteritoimistoon 248.
Jääkenttäsäätiö.
Edu~tajisto: Keijo K. Viianen ja Pentti A~vo.
HallItus: Lauri Nurmi.
Kansanhiihto.
Toivo Pulkkinen ja Osmo Heino.
JÄSENMAKSUJEN SUURUUS
V. 1957 kannettiin jäsenmaksuna 20 mk 17 vuotta täyttänyttä jäsentä
kohti.
Seurat kantoivat jäseniltään eri suuruisia jäsenmaksuja, minkä lisäksi piireissä perittiin erikoinen piirivero.
Kansalaisjärjestöjen Raittiustoiminnan Keskusliitto.
Edustajisto: Leo Huttunen ja Toivo Mustonen.
Hallitus: Taimi Hirvonen.
Kansan Matkatoimisto.
Johtokunta: Pekka Martin.
ULKOMAISET EDUSTUKSET
Norjan Urheiluliiton työpaikkaurheilukomitean kongressi Kongsberg'issä 29.-31.3. - Edustajana Aira Heinänen.
Pohjoismaisen Nuorisokomitean kokous Tukholmassa 10.-12.5.
Edustajana Outi Nurmi.
Neuvotteluja urheilusuhteiden solmiamisesta Latviassa 28.-30.6.
Edustajana T. O. Kaivola.
CSIT:n kongressi Wienissä 29.5.-2.6. - Edustajina Pekka Martin,
Helvi Raatikainen, Henry Lindbergh ja Vilho Hakola.
Kauppalaivaston Urheilutoi~ikunta.
Leo Huttunen.
Keinojää r.y.
Edustajisto: Lauri Nurmi ja Keijo K. Viianen.
Hallitus: Lauri Nurmi (Keijo K. Viianen).
Suomen NuorisOjärjestöjen Edustajisto.
Hallitus: Toivo Mustonen.
2
Edusta-
18
19
Talo Oy. Urheilu linna.
Hallintoneuvosto: Pekka Martin, Olavi Järvelä, Greta Rajala-Rinne,
Helvi Raatikainen ja Tauno O. Kaivola.
..
Johtokunta: Unto Siivonen, Lauri Nurmi ja Keijo K. Vllanen.
Työväen Matkailuliitto.
Edustajisto: Leo Huttunen, Keijo K. Viian.en, Eeli Simu.la, V~ikko
Oittinen ja Toivo Mustonen sekä varalla HelvI. Puukko, MerI Lahtmen,
Aira Heinänen, Urho Niemenkari ja Osmo Hemo.
Johtokunta: Greta Rajala-Rinne.
Tilintarkastaja: Unto Siivonen.
Työväen Sivistysliitto.
Edustajisto: Helvi Raatikainen, Aira Heinänen, Vieno Aaltonen,. Leo
Huttunen, Väinö Montonen, Toivo Mustone.n, varall~: Greta ~aJala~
Rinne, Lennart Kivi, Lauri Nurmi, Osmo Hemo, HelvI Puukko Ja MerI
Lahtinen.
Liittotoimikunta: Veikko Oittinen.
Työväenyhteisöjen Keskus.
Hallintoneuvosto: Lauri Nurmi (Erkki Puustinen).
Johtokunta: Pekka Martin.
Lomaliitto r.y.
Hallintoneuvosto: Pekka Martin (Keijo K. Viianen).
Nyrkkeilylääkintätoimikunta.
Ilmo Lounasheimo.
Olympialainen Yhdistys.
Valtuuskunta: erittäin ansioituneina Einari Friman, Pekka Martin
ja Unto Siivonen.
Luistelu Leo Huttunen (Sulo Punkkinen).
Nyrkkeily Ilmo Lounasheimo.
Painonnosto T. O. Kaivola (Oiva Hurme).
Pyöräily Lennart Kivi (Paavo Aitio).
Voimistelu Onni Mäki (Yrjö Ahtio).
Yleisurheilu Viljo Kanerva (Aarne Nummelin).
Hallitus: Einari Friman, Pekka Martin, Unto Siivonen.
Otaniemen Urheilusäätiö.
Valtuuskunta: Unto Siivonen (Veikko Oittinen), Lauri Nurmi (T. O.
Kaivola), Paavo Aitio (Toivo Mustonen), Keijo K. Viianen (Leo Huttunen) ja Lennart Kivi (Eeli Simula).
Johtokunta: Keijo K. Viianen ja Leo Huttunen (Veikko Oittinen ja
Eeli Simula).
Stadion-säätiö.
Edustajisto: Pekka Martin, Unto Siivonen, Lauri Nurmi, Henry Lindbergh, Vilho Hakola, T. O. Kaivola, Paavo Aitio, Toivo Mustonen, Väinö
Koivula, Leo Huttunen, Greta Rajala-Rinne, Lennart Kivi, Helvi Raatikainen, Olavi Järvelä ja Keijo K. Viianen.
Hallitus: Unto Siivonen ja Lennart Kivi.
Tilintarkastaja: Eino Raunio.
Urheilumuseosäätiö.
Johtokunta: Väinö Koivula (Helvi Raatikainen).
Valtion rautateiden urheilutoimikunta.
Ilmo Lounasheimo.
Veikkaustoimisto.
Hallintoneuvosto: Unto Siivonen, Erkki Puustinen ja Lennart Kivi.
Johtokunta: Lauri Nurmi.
Tilintarkastaja: Viljo Kanerva.
LIITON JÄRJESTö- JA VALISTUSTOIMINTA
YLEISTA.
Eräistä kentällä esiintyneistä vaikeuksista huolimatta kehittyi liiton
järjestötoiminta suotuisaan suuntaan ja seurojen sekä jäsenistön lukumäärät nousivat vuoden aikana uusiin ennätyslukuihin. Niiden seurojen tilalle, jotka kertomusvuoden kevättalvella jouduttiin liitosta erottamaan, syntyi vastaavasti uusia seuroja, joihin työläisurheiluväki tiivein rivein liittyi.
Mainittu ikävä tapahtumasarja erottamisineen syntyi vuoden alkupuolella, jolloin eräät jääkiekkoa harrastavat seurat liittyivät Suomen
Jääkiekkoliittoon voidakseen pelata seh järjestämissä jääkiekkosarjoissa. Liittymisen vaikuttimena voidaan osaksi pitää sitä, että Suomen
Jääkiekkoliiton kanssa ei oltu päästy hyvästä halusta huolimatta yhteistoimintasopimukseen, koska Suomen Jääkiekkoliitto edellytti sopimuksen syntyvän vain siinä tapauksessa, että TUL:n seurat liittyvät
elimellisesti Suomen Jääkiekkoliittoon. Tähän ei TUL voinut suostua
ja niinpä yhteistoimintasopimus jäikin syntymättä. Eräät seurat, ennenkaikkea niiden johdossa olevat henkilöt, eivät halunneet noudattaa
20
21
liiton päätäntävalta elinten päätöksiä ja liittivät seuransa, useinkin jäsenistönsä mielipidettä kysymättä, Suomen Jääkiekkoliittoon. Niinpä
liittotoimikunta joutui 17.1. erottamaan Lauritsalan Työväen Palloilijat, Pitäjänmäen Tarmon, Turun Toverit ja Rauman Pallo -47, 6.2.
Mikkelin Pallo-Kissat, Kajaanin Palloseuran ja Imatran Pallon, 11.2.
Oulun Työväen Palloilijat, Töölön Vesan ja Tampereen Pallo-Veikot
sekä 4.4. Heinolan Palloilijat -47 ja Porin Vedon, joista kaikki muut
olivat liittyneet Suomen Jääkiekkoliittoon paitsi Porin Veto, joka liittyi Suomen Koripallo- ja Lentopalloliittoon. Kotkan Reipas ja Kymin
Palloilijat olivat myös liittyneet johtokuntansa päätöksellä Suomen
Jääkiekkoliittoon, mutta jäsenistönsä vaikutuksesta erosivat Suomen
Jääkiekkoliitosta ja anoivat takaisin TUL:n jäsenjärjestöiksi, mitkä anomukset liittotoimikunta hy.väksyi.
Kertomusvuoden aikana kiinnitettiin erikoista huomiota seurojen
toimitsijavoimien kouluttamiseen järjest?ohjaajien pitämillä paikallisilla kursseilla, "joihin keskimäärin seuraa kohti osallistui 14-16 toimitsijakokelasta. Näiden paikallisten kurssien järjestäminen osoittautui oikeaan osuneeksi toimenpiteeksi, jota vastaisuud~ssakin pyritään
jatkamaan.
Taloudellisista vaikeuksista huolimatta liitto avusti piirien toimintaa
n. 10 milj. markalla, mikä ylittää huomattavasti aikaisemmat avustuserät. Tästäkin huolimatta on todettava piirien .olevan edelleen taloudellisissa vaikeuksissa, maassamme vallitsevan yleisen talouskriisin
lyödessä leimansa myös piirien omien tulojen hankkimiseen.
Vaikeista ajoista huolimatta on todettava työläisurheiluväen yhä
tiivistäneen rivejään oman liittonsa ympärille ja voimakas rakentava
työ antoi oman merkittävän leimansa seurojemme toiminnalle.
JÄRJESTö- JA VALISTUSASIAINVALIOKUNTA.
Valiokuntaan ovat kuuluneet Pekka Martin (21) puheenjohtajana
sekä muina jäseninä Lauri Nurmi (20), Helvi Raatikainen (14), Vilho
Hakola (21) ja Tauno O. Kaivola (17). Sihteerinä on toiminut Keijo
K. Viianen 10.12. saakka ja sen jälkeen Veikko Oittinen. Kokouksia
7;5, käsiteltiin· 253 asiaa.
LIITON JÄRJESTÖTYö
LIITTONEUVOSTO.
Liittoneuvoston sääntömääräinen kokous pidettiin Helsingissä toukokuun 5 päivänä. Kokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset asiat.
Kokouksessa olivat paikalla seuraavat liittokokouksessa valitut edustajat: puheenjohtaja Einari Friman, varapuheenjohtaja Olavi Järvelä
sekä jäsenet Vilho Hakola, Johannes Luukkanen, Sally Virtanen, Kauko Korppi, Heikki Taipale, Aili Liukkonen, Oka Laukkanen, Reino
Kiiskinen, Pentti Kujamäki, J·a akko Hinkkanen, Viljam Rantanen, Yrjö
Nyström, Martti Järnberg, Paavo Saaristo, Pauli Forss ja Mauri Tuomi.
Kokous kutsui yksimielisellä päätöksellä Tasavallan Presidentti Urho
Kekkosen TUL:n ensimmäiseksi kunniajäseneksi, mihin Presidentti
ilmoitti mielihyvin suostuvansa.
Sen lisäksi, kuultuaan selvityksen liittotoimikunnan toimenpiteistä
oman kurssikeskuksen hankkimisesta, kokous hyväksyi yksimielisesti
kurssikeskusta varten Pohjan kunnan Skogbölen ·kylässä sijaitsevan
34 hehtaarin suuruisen Alträsk-nimisen tilan rek. n:o p 2 oston ja kehoitti liitto toimikuntaa jatkamaan työskentelyä kurssikeskuksen rakentamiseksi.
KURSSIKESKUS.
Valtioneuvosto myönsi liitolle vv. 1954-55 Helsinkiin suunnitellun
urheilu- ja toimitalon rakentamiseen rakennusavustusta 54 milj. markkaa. Suunnitellun toimitalon kustannusarvio laskettiin vuonna 1954
n. 500 milj. markaksi ja kertomusvuoden alussa asiantuntijain arvion
mukaan n. 700-800 milj. markaksi. Todettuaan tämän ja vaikean
rahataloudellis~n tilanteen, päätti liittotoimikunta viime vuonna jättää tehdyn suunnitelman toteuttamisen j·a pyrkiä saamaan myönnetyt
varat käytettäväksi tarvittavan kurssikeskuksen rahoittamiseen. Tässä
mielessä liittotoimikunta osoittikin valtioneuvostolle anomuksen, että
se saisi käyttää jäljelläolevan 48.873.496 markkaa kurssikeskuksen rakentamiseen Pohjan pitäjässä sijaitsevalle maa-alueelle. Valtioneuvosto hyväksyi anomuksen.
Kurssikeskusajatuksen toteuttamiseksi liitto osti keväällä 34 ha:n
maa-alueen, joka sijaitsee Pohjan pitäjässä Kuovilan kylässä. Liittoneuvoston kokouksen päätöksen mukaisesti ltk. ryhtyi toteuttamaan
kurssikeskuksen rakentamista. Piirustukset laati arkkitehti Osmo Sipari,
ensimmäisen vaiheen käsittäessä päärakennuksen, kaksi asuinrakennusta
ja saunan yhteiskuutiomäärältään 9.050 m 3 • Päärakennus sisältää 28
X 15 m voimistelu salin, 12 X 10 m voimailusalin ym. harjoitustiloja,
keittiön ja ruokasalin, luentosalin, toimistotilat sekä lämpökeskuksen.
Asuinrakennuksiin voidaan majoittaa n. 40-50 kurssilaista.
4.9. &7 palkattiin rakennustöiden valvontaa varten rakennusmestari
Kaarlo Valtonen ja välittömästi senjälkeen aloitettiin rakennustöiden
23
22
pohjatyöt. Marraskuun 6 päivänä tehtiin Rakennustoimisto J. Rosqvist Oy:n kanssa rakennustöitä koskeva urakkasopimus, joka edellyttää kurssikeskuksen valmistuvan 30.6. 58 mennessä. K~rtomusvuo­
den aikana edistyivät työt aikataulun mukaisesti ja Kisakeskuksen peruskiven muuraus tapahtui arvovaltaisen kutsuvierasjoukon läsnäollessa 19.12.
KISAKESKUSKERAYS.
Hankkiakseen lisävaroja Kisakeskuksen rakentamiseen ja tehdäkseen samalla liiton uutta koulutuskeskusta tunnetuksi liitto järjesti
erikoisen Kisakeskuskeräyksen lokakuun 15-joulukuun 15 päivien
välisenä aikana. Keräyksen keräystoimikuntana toimi liittotoimikunta, joka valitsi käytännöllisiä toimenpiteitä suorittamaan työvaliokunnan, johon kuuluivat puheenjohtajana Pekka Martin sekä muina jäseninä Vilho J. Hakola, Keijo K. Viianen, Pentti Arvo ja Veikko Oittinen,
viimeksimaini tun toimiessa keräyspäällikkönä.
Keräys tapahtui myymällä erikoisesti tätä tarkoitusta varten valmistettuja metallisia rintamerkkejä, joiden myyntihinnat olivat 200:-,
500:- ja 1.000:-. Samalla, kun kerättiin rahaa Kisakeskuksen rakentamista varten, varattiin myös seuroille, osallistumalla aktiivisesti keräykseen, mahdollisuus parantaa omaa taloudellista asemaansa. Seurat saivat nimittäin vähentää keräyksen tuotosta itselleen 30 %, mikä on
suurin määrä, mitä liiton järjestämissä keräyksissä seurat ovat koskaan
saaneet.
Jo keräystä järjestettäessä tiedettiin, että taloudellinen tilanne ei
suinkaan ole paras mahdollinen ja, että eräät piirit tulevat suhtautumaan siihen passiivisesti, jopa vastustamaankin keräystä. Niinpä esim.
Helsingin piirin johto lähetti seuroille kiertokirjeen, jossa se tuomitsi
keräyksen ja vastusti siihen osallistumista. Myös osa lehdistöstä suhtautui varsin penseästi yritykseemme eikä julkaissut sille keräystoimikunnan taholta lähetettyä uutisaineistoa.
Vaikka keräystulokset eivät .v ielä olekaan täysin selvillä, voidaan sen
sanoa onnistuneen odotusten mukaisesti.
JARJESTÖOHJAAJATYö.
Järjestöohjaajien työ kohdistui paikallisten seuratoimitsijakurssien
pitämiseen, kurssiajan ollessa 2-3 vrk. Näihin tilaisuuksiin osallistui
keskimäärin 14-16 henkilöä, joten työ antoi merkittävän panoksen
seurojen toiminnan tehostamisessa.
Järjestöohjaajien matkapäivien lukumäärä v:n 1957 aikana oli keskimäärin 220-230, työn tapahtuessa laaditun ohjelman mukaisesti eri
piirien alueilla.
•
PIIRITOIMISTOJEN TARKASTUKSET.
Vuoden aikana suoritettiin järjestöosaston toimesta tarkastukset Savon, Kymenlaakson ja Lapin piiritoimistoissa. Tarkastuksen yhteydessä kiinnitettiin huomiota erityisesti taloudellisiin asioihin.
LIITON NUORTENTOIMINTA.
o
YLEISTÄ. .
Kulunut toimikausi oli varsin tuloksellinen kolmella nuorisovaliokunnan toiminta-alalla. Järjestötoiminnallisella puolella pystyttiin aktivisoimaan huomattavasti seurojemme toimintaa, johon aivan erikoisella
tavalla vaikutti suurtavoitteemme Nuorten Kesäkisat. Nämä muodostuivat valtavaksi voimannäytteeksi nuorten toimintamme urheilullisen
puolen kehittymisestä. Suuriarvoisia ovat nuortemme saavutukset
myös henkisellä alalla, sillä yhtä poikkeusta lukuunottamatta kaikki
liittomme edustajat menestyivät palkintosijoille Suomen Nuorison
Kulttuurikilpailuissa, mikä osoittaa harrastuksen monipuolisuutta ja
tuloksellisuutta tässäkin toimintamuodossa.
Taloudelliset vaike~det ovat jossain määrin rajoittaneet liittomme
nuorten toimintaa. Tästä huolimatta voimme todeta, että toimikausi on
ollut tapahtumarikas, yksimielisyyttä ja TUL-henkeä kasvattava sekä
tuloksellinen.
NUORISOVALIOKUNTA.
Nuorisovaliok1l11.nan koko6npano on muilta kohdin entisenlainen sillä
erolla, että Lea Linaen erosi valiokunnan jäsenyydestä keväällä. Valiokunta on kok0untunut vuoden aikana 7 kertaa. Lisäksi valiokunnan
keskuudessa on toiminut työvalioku'n ta. Pöytäkirjoihin on merkitty
45 asiaa. Valiokunnan jäsenet ovat osallistuneet kokouksiin seuraavasti: puheenjohtaja Outi Nurmi (5) sekä jäsenet Terttu Leivo (4),
Kirsti Karlsson (4), Raili Vesa (5), Lea Linden (1), Pauli Koskinen
(5), Pentti Kymensalo (6) ja Olavi Hänninen (7). Liittotoimikunnan
edustajana on nuorisovaliokunnan kokouksiin osallistunut Greta RajalaRinne. Sihteerinä ovat toimineet Toivo Mustonen ja Veikko Oittinen.
,
24
25
KURSSITOIMINTA.
\
Nuortenohjaajien pikakurss,it:
Toimikauden aikana järjestettiin kolmipäiväiset nuortenohjaajien
pikakurssit seuraavilla paikkakunnilla: Tampere, Rantaperkiö, Vilppula, Orivesi, Nokia, Kangasala, Mikkeli, Rautalampi, Varkaus, Sorsakoski, Kuopio, Vaasa, Pietarsaari, Ykspihiaja, Lapua, Seinäjoki, Kaskinen, Oulu, Salonpää, Raahe, Kalajoki, Ylivieska, Ruukki, Muhos, Kemi,
Rovaniemi, Kemijärvi, Salla ja Ivalo.
Kursseja yhteensä 29, joissa osanottajia 453. Ohjaajana toimi Osmo
Nyström ja häntä avustivat paikalliset luennoitsijat.
Neuvontatilaisuudet:
Erilaisia nuorten neuvontatilaisuuksia järjestettiin 20 seurassa, joissa
osanottajia oli yhteensä 424. Ohjaajana toimi Osmo Nyström.
Neuvottelupäivät:
Nuortenohjaajien neuvottelupäivät järjestettiin seuraavilla paikkakunnilla: Riihimäki, Jyväskylä (2 tilaisuutta), Kemi (2), Oulu (2),
Vaasa (2), Tampere (3), Pori (2), Turku (2), Pieksämäki, Joensuu,
Kotka (2), Lappeenranta ja Kerava.
Tilaisuuksia yhteensä 22, joissa osanottajia 430. Nuorisovaliokunnan
edustajina ja luennoitsijoina olivat Toivo Mustonen ja Veikko Oittinen.
Edellä esitettyjen tilaisuuksien lisäksi ovat nuoriso valiokunnan edustajat luennoinneet nuortentoiminnasta pyöräilyohjaajien, painonnostajien, moottoripyöräilijöiden ja valistusohjaajien kurssitilaisuuksissa,
joissa osanottajia on ollut yhteensä 88.
Lisäksi nuorisovaliokunnan toimesta on välitetty nuorisopuhujia
Raumalle, Ruosniemeen, Littoisiin, Riihimäelle, Jyväskylään, Reposaareen, Vaajakoskelle, Jämsänkoskelle, Korsoon, Jokioisiin, Kausalaan,
Korpilahdelle ja Maunulaan.
LEIRITOIMINTA.
Nastolan Kangaslammella järjestettiin seuraavat nuorisourheilijain
leirit:
Tyttöleiri 7.-13.7.
osanottajia
ohjaaja
Taitovoimistelijoita . . . . . . .
9
Sisko Salonen
Yleisurheilijoita . . ........ 16
Kerttu Aaltonen
Pesäpalloilijoita .......... 12
Antti Pennanen
Koripalloilijoita ..........
9
Hilkka Hakola
Uimareita . . ... ........... 13
Taina Kaukonen
P
0
i kaI ei r i 14.-20.7.
Painijoita ............. ...
Yleisurheilijoita ... ...... .
Pyöräilijöitä .............
Uimareita ................
Suunnistajia .............
P
0
13
16
16
15
14
Aulis Immonen
Jorma Valkama
Onni Niemi
Mikko Laine
Kauko Karlsson
11
12
26
18
31
Kalevi Heinänen
Kaino Lempinen
Bruno Ahlberg
Eino Tammilehto
Juhani Vatto
i kaI e i r i 21.-27.7.
Koripalloilijoita .... .. ... .
Voimistelijoita .... .. .....
Nyrkkeilijöitä ............
Lentopalloilijoita ........ .
Pesäpalloilijoita . ..... . ...
Leirin yleisohjaajina toimivat Soini Jantunen ja Osmo Nyström.
Osanottajia yhteensä 231.
NUORTEN KESÄKISAT.
Liittomme nuorten ensimmäiset Kesäkisat pidettiin 29.-30.6. Jyväskylässä. Kisat onnistuivat osanottonsa runsauden, hengen ja järjestelynsä puolesta moninkertaisesti yli rohkeimpienkin odotusten. Näissä
kisoissa liittomme nuorisovaliokunta, TUL:n Keski-Suomen piiri, seurojen nuortenohjaajat ja sadat keskisuomalaiset urheilut6imitsijat osoittivat sen, millä antaumuksella nuorisokisoja on järjestettävä sytyttääksemme nuorison tuntemaan yhteenkuuluvaisuuden hengen sekä tekemään välittömällä ja reippaalla osanotollaan tilaisuudesta yhden elämänsä suurtapahtumista.
Kun epäedullisissa taloudellisissa olosuhteissa, jolloin seurojen kukkarot ovat täysin tyhjät, saadaan liikkeelle suunnitellun 2.-3.000 asemasta 7.000 nuorta, on se osoitus siitä, että juuri tämänlaatuista nuorisojuhlaa oli jäsenistön keskuudessa odotettu. Omalta osaltaan valtavan
innostuksen syntymiseen vaikutti varmasti se, että Kesäkisat pidettiin
»retkeillen kesäiseen kisaam-tunnuksen merkeissä, jolloin kisoihin lähdettiin polku pyörillä, kanooteilla; kuorma-, linja- ja pikku autoilla retkeilijäin tapaan. Perillä oli lisäksi tilaisuus majoittua omiin telttoihin
kauniin Tuomiojärven rannalle. Tämän lisäksi koko Kesäkisojen ohjelma viet,iin lävitse vailla turhia jännityksiä täsmällisesti ja aikatau-
26
lun mukaisesti. Nämä seikat tekivät näistä liittomme ensimmäisistä
Nuorten Kesäkisoista todelliset nuorten suurkisat.
Kesäkisojen ohjelma oli kokoonpantu pääasiassa liittomme ohjelmassa olevista jo tutuista nuorisolajeista, joiden lisäksi ohjelmassa oli eräitä
varsin huomattavia uusiakin nuorisourheilukilpailuja. Vm. lajien sijoittaminen kisojen ohjelmaan 'oli oikeaan osunut toimenpide. Tällaisia urheilulajeja olivat poikapainit, alle 21-vuotiaitten moottoripyöräilijöiden retki- ja taitoajot, suunnistuskilpailut sekä lentopallosarjat.
Useiden nuorisoasioistakin perilläolevien henkilöiden taholta lausuttiin
ennakolta, että on erikoisen rohkeaa ottaa ohjelmaan kahta niinkin
uutta lajia kuin mitä poikapaini ja nuorten moottoripyöräily ovat. Myöhemmin, kun kisat oli pidetty, nämä samat piirit antoivat varauksettoman tunnustuksen lajien sopivaisuudesta ' nuorison harrastettavaksi hyvän ohjauksen alaisena. Esimerkiksi poikapainit kohosivat yhdeksi
koko kesäkisojen urheilukilpailujen suurtapahtumaksi. Pojat painivat
taitavalla, reippaalla ja välittömällä tavallaan itsensä kirjaimellisesti
jokaisen katselijan sydämeen. Kilpailuna ne olivat maailman suurimmat painikilpailut, mitä tiettävästi tähän mennessä on missään järjestetty ja lisäksi niissä nähtiin yllättävän paljon todella hyvääkin painia.
Erikoisesti mainittakoon, että painikilpailuissa tuomaristo ja toimitsijat osasivat oikein johtaa ja ohjata poikien kovat koitokset.
Moottoripyöräilijöiden retki- ja tarkkuusajosta on sanottava, että
myös se oli oikeaan osunut toimenpide ja erittäin hyvin hoidettu. Valitettavasti se ei kuitenkiin saanut nuorten puolelta toivottua huomiota
osakseen.
Kokonaisosanotoltaan kisat ylittivät huomattavasti kaikki vastaavat
yritykset maassamme, joten melkein kaikkien alojen kilpailuista muodostui maamme ja liittomme suurimmat kilpailut.
Osanottajia oli kisoissa yhteensä 6.702, jotka jakautuivat eri kilpailujen ja tilaisuuksien kesken seuraavasti:
27
Kilpailut
-
-
poikien yleisurheilu
paini .. ... .. . . ... . . . ..... . . ... .
poikien lento pallo .. . . ... ..... . .
poikien pesäpallo .... . . . . . . .. . .
t Ytt""0)· ep y leIsur
'
h'l
eI u I. . . ... . .. . .
uinti . .. .. ... .. .. . .. .. .... .... .
suunnistus ..... .... . . . ... . . ... .
ty ttöjen lentopallo .. ... . .. ... .
pyöräily ..... .. ... . .. . . .. .. . . . .
moottoripyöräily (tarkkuusajo) .
moottoripyöräily (taitoajo) . . . .
poikien taitovoimistelu . .. .. .. .
tyttöjen taitovoimistelu . .. . .. . .
954
341
336
310
285
187
129
96
49
40
25
36
27
=
=
672 ottelua
42 joukkuetta
31 joukkuetta
=
12 joukkuetta
Yhteensä 2.865 Juhlamarssi : ... . ..... . . . ... .. . .. .
Nuotioilta . .... ... :... . . . ... . .....
Yhteisvoimistelu . .. .......... .. ...
Telttakylässä asui ..... . . . . .... .. ..
90
joukkue~ta
4.217
3.000
2.000
1.630
KILPAILUTOIMINTA.
Suomen Nuorison Kulttuurikilpailut:
. Kulunutta vuotta vietettiin Suomen nuorison kulttuurivuote,na, jonka
Johdosta järjestettiin kaikkia nuorisojärjestöjä käsittävät Suomen Nuorison Kulttuurikilpailut. Joukkuekilpailut pidettiin 1.-2.6. Lahdessa
ja henkilökohtaiset kilpailut 3.-4.11.. Helsingissä. Vaikka liittomme
ja sen seurojen keskuudessa on erittäin vireätä henkistä toimintaa ei
näihin nuorison kulttuurikilpailuihin ole koskaan liitostamme lähet~tty
suuria joukkoja. Edustus on pyritty pitämään mahdol.l isimman pienenä ja valinta kireänä. Ilmeisesti tästä johtuen ne liittomme edustajat, jotka ovat osallistuneet kilpailuihin, ovatkin menestyneet. Näin
kävi tälläkin kerralla. TUL:n lähettämästä pienestä, mutta e'dustavasta
osanottajajoukosta, yhtä lukuunottamatta, kaikki muut sijoittuivat palkittujen joukkoon. Nuorisojärjestöjen keskeisessä kilvassa sijoittauduimme 5. tilalle, joka on erittäin kunniakas saavutus mille nuorisojärjestölle tahansa, saatikka sitten urheilujärjestölle, jolle urheilu kuitenkin on pääasia.
I
28
Kilpailuissa edustivat liittoamme ja sen nuorisoa seuraavat seurat ja
henkilöt:
Harmonikansoitto: Hannu Löytty I palkinto, Raimo Rantanen I palkinto ja Pekka Varjonen I palkinto.
Ryhmätanssi : Helsingin Jyry, tytöt I palkinto.
Kisällilaulu: Turun Kisa-Toverit, tytöt III palkinto ja Helsingin
Jyry, tytöt IV palkinto.
Lausunta: Pirkko Tokoi VI palkinto.
Kansantanhut: Turun Kisa-Toverit V palkinto.
Laulu: Reijo Franck III palkinto.
Seuralehdet: Turun Veikot II palkinto.
Seurojen toimintakilpailu:
Suomen Metallityöväen Liiton lahjoittaman kiertopalkinnon seurojen
keskeisessä toimintakilpailussa sai vuodeksi haltuunsa Mäntän Valo.
Parhaat nuorisoseurat olivat Mäntän Valo, Porin Pyrintö, Tampereen
Kilpa-Veljet, Nokian Pyry, Kokkolan Jymy, Helsingin Jyry, Hyvinkään
Pont eva, Hyvinkään Urheilu-Toverit ja Myllykosken Toverit.
LIITON VALISTUSTOIMINTA.
YLEISTÄ.
Liiton valistustoimintaan on luonnollisesti vaikuttanut kuluneenakin
toimintakautena sisäinen urheilupoliittinen tilanne. Vaikka toimintarauha onkin palautunut ja urheilutoimintaan osallistutaan aktiivisesti,
ei valistusjaoston kurssi- ja neuvontatyö ole päässyt täyteen vauhtiin.
VALISTUSJAOSTO.
Jaostoon ovat kuuluneet puheenjohtajana Viljo Kosonen (4) sekä
muina jäseninä Helvi Raatikainen (1), Väinö Ruusala (3), Arvi Kiviaho (5), Taimi Hirvonen (1), Ensio Laine (4) ja Leo Kaspio (2). Sihteerinä on toiminut Veikko Oittinen. Kokouksia on ollut 5 ja niissä
käsitelty 41 asiaa. Jaoston keskuudessa on lisäksi toiminut työvaliokunta, joka on kokoontunut kaksi kertaa. Siihen kuuluivat Viljo Kosonen (2), Väinö Ruusala (1) ja Helvi Raatikainen (1). Työvaliokunta
käsitteli 14 asiaa.
KURSSI- JA NEUVONTATYö.
Valistusj aoston toimesta j ärj estettiin Ammattiyhdistysopistossa kynänkäytön ja puhe taidon kurssi maaliskuun 18.-23. päivinä. Osanot·
j
29
tajina oli seurojen johtokuntien jäseniä eri puolilta maata. Kurssilla
käsiteltiin mm. seuraavia aiheita: seuran sihteerin tehtävät, neuvottelutaidon perusteet, seurojen tiedoitustoiminta, asiakirjojen laadinta, suhdetoiminta, uutisten laadinta, sosialismin aaterakennelma, TUL:n periaatteet, ammattiyhdistysliikkeen periaatteet ja tavoitteet. Lisäksi oli
kurssin ohjelmassa kokous- ja puheharjoituksia, ryhmätyötä päivän
luentojen pohjalla sekä seuralehden valmistaminen. Luennoitsijoina
toimivat R. H. Oittinen, Erkki Mielonen, Janne Hakulinen, Jaakko Rantanen, Oiva Valavaara, Meri Lahtinen, ·Toivo Mustonen, Kaino Rantanen ja Veikko Oittinen, joka toimi myös kurssin ohjaajana.
Yhteistoiminnassa ao. piirien kanssa järjestettiin ohjelmaohjaajien
kurssit Hämeen piirissä Hämeenlinnassa 7.-9.4., Saimaan piirissä Ukonlinnan retk"eilymajassa 5.-7.5. ja Varsinais-Suomen piirissä Turussa
20.-22.9. Osanottajia yhteensä 26. Kursseilla käsiteltiin seuraavia
aiheita: Juhlien järjestely, ohjelman suunnittelu ja valinta, esitys taidon perusteet, näyttämötyöt ja näyttämölliset joukkoesitykset, juhlapaikan somistus ja juhlien mainonta, opintokerhotyö ja TUL:n periaatteet. Kaikilla kursseilla toimi ohjaajana opintoneuvoja Anni Vallanti sekä luennoitsijoina Valli Raita, Erkki Manninen, Väinö Ripatti
ja Veikko Oittinen.
Yhteistoiminnassa Hämeen piirin kanssa järjestettiin luento- ja neuvottelupäivät Hämeenlinnassa 13.10. ja Lahdessa 20.10. Osanottajia oli
yhteensä 48. Ko. päivillä kuultiin seuraavat luennot: seuratoimitsija.
kasvattajana, veikkausvoittovarat ja niiden anominen, Kisakeskus ja
-keräys sekä osuuskauppaliikkeen ja työläisurheiluseurojen yhteistoiminta. Alustajina toimivat Aira Heinänen, Erkki Manninen, A. Karhu,
L. Ojanen, Toivo Mustonen ja Veikko Oittinen. Karjalan piirissä järjestettiin neuvottelu- ja luentopäivät Joensuussa 2.11. ja Lieksassa 3.11.
Osanottajia yhteensä 30. Päivillä kuultiin seuraavat alustukset: TUL:n
Kisakeskus ja -keräys, liiton julkaisutoiminta, piirin kurssi- ja kilpailutoiminta sekä aluejärjestötoiminta. Luennoitsijoina toimivat Onni
Saarelainen, Veikko Oittinen ja Väinö Nevalainen.
PROPAGANDATYö.
Jaoston toimesta on välitetty' puhujia seurojen eri juhlatilaisuuksiin
sekä valmistettu erilaista puhe- ja ohjelma-aineistoa. Varsinkin liiton
vuosipäivän vietto sai osakseen erittäin suuren suosion. Erilaista ohjelma-aineistoa ja juhlamainoksia lähetettiin lähes kahdellesadalle seuralle. TUL:n päivän viettoon osallistui 248 seuraa. Eri puolilla maata
pidetyissä juhlissa olivat puhujina liiton puheenjohtajat, liittotoimi-
I
II
30
31
kunnan jäsenet ja liiton toimitsijat. Lisäksi paikallisissa tilaisuuksissa
puhuivat piiritoimikuntien jäsenet ja seurojen johtavat toimitsijat.
TUL:n päivän arvokkaaksi muodostunut pääjuhla pidettiin Suomen
Kansallisteatterissa, jossa juhlapuheen piti liiton puheenjohtaja Pekka
Martin. Tilaisuus mm. filmattiin. Lisäksi Veikko Oittinen selvitteli
yleisradion »päivän peili»-lähetyksessä TUL:n päivän viettoa.
Erilaisia opetus- ja ajanvietefilmejä on niinikään välitetty seurojen
tilaisuuksiin varsin runsaasti.
Veikko Oittinen kirjoitti järjestöohjaajien pitämiä kursseja varten
seuraavat luennot: työläisurheilu ja työväenliike, työväenluokka, työväenliikkeen ja TUL:n syntyvaiheet, tiedoitustoiminnan ja järjestöjen
tiedoitustoiminnan perusteet sekä uutistenlaadinnan perusteet.
KILPAILUTOIMlNTA.
Näytelmäkirjoituskilpailu:
Saadaksemme seurojen ohjelmaryhmille urheiluaiheisia näytelmiä
järjestettiin 1.1.-1.4. välisenä . aikana näytelmäkirjoituskilpailu, johon
osallistui 22 henkilöä 28 näytelmällä. Palkintolautakunta, johon kuuluivat teatterikoulun rehtori Matti Aro ja ohjaaja Pentti Lähde sekä
Veikko Oittinen, arvosteli näytelmät seuraavasti:
1 p. Pauli Kati, näytelmä »Paras voitti».
II p. Osmo Drockila, näytelmä »Pietari Köydenvetäjä».
III p. Johannes Kurki, näytelmä »Saparomäen hiihtokisat».
Lisäksi lunastettiin seuraavat näytelmät: Rauha Kilpi» Uudet tuulet»
ja Airi Koskinen »Voittaja».
Valokuvauskilpailu:
Liiton amatöörivalokuvausta harrastaville jäsenille järjestettiin kesäkautena valokuvauskilpailu, johon osallistui kaikkiaan 120 kuvaa.
Palkintolautakunta, johon kuuluivat taiteilija Tapio Tapiovaara, valokuvaaja Tauno Norjavirta, päätoimittaja Väinö Montonen sekä Veikko
Oittinen, jakoi palkinnot seuraavasti:
Maisemakuvat: . 1 p. Osmo Luoto, Lohjan Louhi, II p. Viljo Laine,
Lohjan Louhi, III p. Lauri Ikonen, Uudenkaupungin Roima.
Tilannekuvat: 1 p. Veijo Länsiharju, Koiviston Isku, II p. Kauko
Laitila, Uintiseura Kuhat, III p. Kalevi Färm, Lohjan Louhi, III p. Osmo
Luoto, Lohjan Louhi.
KERHOTOIMINTA.
Jaoston toimesta valmisti Meri Lahtinen 5-osaisen kirjekurssin »Seurojen taloudenhoitajan tehtävät». Kurssi saatiin vasta syksyllä TSL:n
kirjeopiston välityksellä markkinoille. Viime vuonna laadittua kirjekurssia »Tie oikeaan kuntoutumiseen» ovat opiskelleet opintokerhot
ja liittomme yksityiset jäsenet.
LIITON ANSIOMERKIT.
Liiton ansiomerRkitoimikunnan, johon kuuluivat liittoneuvoston
edustajina Veikko Kulmala Pohjanmaan piiristä ja Aarne Nummelin
Hämeen piiristä, liittotoimikunnan edustajina Unto Siivonen, Erkki
Puustinen, Greta Rajala-Rinne ja Valdemar Snäll sekä sihteerinä Veikko Oittinen, esityksestä liittotoimikunta myönsi seuraaville 22:lle liiton
toiminnassa ansioituneelle henkilölle kultaisen ansiomerkin:
Helsingin piiri: Verner Virta Särkijärven Yritys, Unto Siivonen K.äpylän Kunto, Helvi Raatikainen Helsingin Työväen Naisvoimistelijat ja
Matti Haajanen Helsingin Visa.
Hämeen piiri: Aku Mantere Lahden Taimi ja Paavo Laiho Hämeenlinnan Kisa.
Keski-Suomen piiri: Muisto Rajala Säynätsalon Riento ja Eino Ravinen Muuramen Yritys.
Kymenlaakson piiri: Karl Nikander Karhulan Veikot ja Saima Hemmilä Kouvolan Pojat.
Lapin piiri: Toivo Helistö Karihaaran Visa.
.oulun piiri: Yrjö Greus Oulun Tarmo.
Pohjanmaan piiri: Eino Södergård Palosaaren Urheiluseura.
Saimaan piiri: Arvi Siekkeli Lauritsalan Teräs.
Satakunnan piiri: Eero Mattila Porin Pyrintö ja Armas Salo Reposaaren Kunto.
Savon piiri: Uuno Kilpeläinen Rantasalmen Nousu.
Tampereen piiri: Yrjö Nyström Vii alan Pyry, Meeri Harvala Tampereen Yritys ja Osmo Heino Tampereen Kilpa-Veljet.
Varsinais-Suomen piiri: Eerik Laakso Salon Vilpas ja Viljo Vanne
Turun Pyrkivä.
SUOMEN URHEILUN ANSIORISTIT JA ANSIOMITALIT.
Työväen Urheiluliiton ja Valtion Urheilulautakunnan esityksestä on
Opetusministeriö 26.2. 1957 myön~änyt seuraaville Työväen Urheiluliiton jäsenille Suomen urheilun ansioristin tai ansiomitalin:
32
33
Nimi
Helsingin piiri:
Nimi
Seura
Unto Siivonen
Matti Haajanen
Mauno Hokkanen
Emil Lilja
Käpylän Kunto
Helsingin Visa
Helsingin Visa
Helsingin Visa
Niilo Mörsky
Kaarlo Saarinen
Verner Virta
Herman Haanpää
Hannes Hakola
Paavo J ourio
Otto Juden
Hugo Kauri
Valdemar Mörsky
Adele Nordström
Antti Nyman
Kerttu Saarinen
Jalo Sanden
Vihtori Tammilehto
Urho Tanner
Hjalmar Teerioja
Hilda Wallinheimo
Aino Valtonen
Helsingin Visa
Helsingin Visa
Särkijärven Yritys
Helsingin Visa
Helsingin Visa
Helsingin Visa
Helsingin Visa
Helsingin Visa
Helsingin Visa
Helsingin Visa
Tapanilan Tarmo
Helsingin Visa
Tapanilan Tarmo
Helsingin Visa
Helsingin Visa
Helsingin Visa
Helsingin Visa
Helsingin Visa
Suomen urheilun
kultainen ansioristi
hopeinen ansioristi
»
hopeinen ansiomitali
kullatuin ristein
hopeinen ansiomitali
Lappilan Nousu
Forssan Alku
Riihimäen Kiista-V.
»
pronssinen ansiomitali
»
»
»
»
»
»
»
»
»
»
»
»
»
»
Turengtn Sarastus
hopeinen ansiomitali
Turengin Sarastus
»
Forssan Alku
»
Hämeen Moott. Miehet
»
Riihimäen Kiista-V.
»
Idänpään Toive
»
Forssan Alku
pronssinen ansiomitali
Forssan Alku
»
Turengin Sarastus
»
Lappilan Nousu
»
Riihimäen Kiista-V.
»
Turengin Sarastus
»
Suomen urheilun
pronssinen ansiomitali
»
»
Kymenlaakson piiri:
Aarne Randen
Arvi Pekkanen
Karhulan Urheilijat
Kouvolan Pojat
Arvo Laine
Vilho Airaksinen
Niilo Aurela
Paavo Grönholm
Hugo Kitunen
Hugo Koistinen
Väinö Linden
Hugo Nikula
Pauli Nurminen
Lauri Pynnönen
Hannes Reponen
Uuno Salminen
Vilho Sankari
Ilmari Seppälä
Veikko Siukkola
Paavo Säde
Leo Turkia
Oiva Vainio
Erkki Vallentin
Toivo Viik
Kausalan Yritys
Karhulan Veikot
Karhulan Veikot
Kotkan Kiri
Vehkalahden Pyrkivä
Karhulan Veikot
Karhulan Urheilijat
Kuusankosken Puhti
Kuusankosken Kisa
Karhulan Veikot
Popinniemen Ponnistus
Karhulan Urheilijat
Karhulan Veikot
Inkeroisten Vihuri
Inkeroisten Vihuri
Kotkan Kiri
Karhulan Veikot
Karhulan Veikot
Kouvolan Pojat
Popinniemen Ponnistus
»
Hämeen piiri:
Toivo Eerola
Kaarlo Helle
Onni Mansikkala
Vilho Pihonen
Paavo Toivonen
Aarne Vuori
Paavo Aho
Niilo Hagelberg
Manne Korpela
Mauno Nero
Lempi Salminen
Armas Silvonen
Emil Toijonen
Viljo Vallenius
Armas Virtanen
Seura
hopeinen ansioristi
hopeinen ansiomitali
kullatuin ristein
hopeinen ansiomitali
pronssinen ansiomitali
»
»
»
»
»
»
»
»
»
»
»
»
»
»
»
»
»
»
Lapin piiri:
Oka Laukkanen
Emil Haapalainen
Uuno Arokangas
Helmi Laukka
Eelis Minkkinen
Pauli Määttä
Lauri Möykkynen
Eino Nyyssönen
Paavo Patrikainen
3
TUL:n Lapin pun
Karihaaran Tenho
Veitsil. Kisa-V.
Veitsiluodon Kisa-V.
Veitsiluodon Kisa-V.
Veitsiluodon Kisa-V.
Veitsiluodon Kisa-V.
Veitsiluodon Kisa-V.
Lautiosaar en Kisa-T.
hopeinen ansioristi
hopeinen ansiomitali
pronssinen ansiomitali
»
»
»
»
»
»
34
. 35
Oulun piiri:
Nimi
Seura
Nimi
Reino Kiiskinen
Väinö Brusi
Väinö Hannila
Armas Heikkinen
Perttu Ikonen
Väinö Korhonen
Antti Ojakangas
Juho Palosaari
Suomen urheilun
kultainen ansioristi
Oulun Tarmo
hopeinen ansiomitali
Raahen Ponnistus
pronssinen ansiomitali
Tyrnävän Valpas
Tyrnävän Valpas
»
Tyrnävän Valpas
»
Koskelankylän Riento
>
l>
Ylivieskan Veto
Koskelankylän Riento
l>
Eino Björkqvist
Kaarlo Lehtinen
Jonne Liesmäki
Eero Nyström
Oskari Nieminen
Jenny Rautio
Irja Ulanen
Suomen urheilun
Porin Pyrintö
Porin Pyrintö
Porin Pyrintö
Porin Pyrintö
Nakkilan Visa
Porin Pyrintö
Porin Pyrintö
pronssinen ansiomitali
»
»
»
»
»
»
Savon piiri :
Onni Asikainen
Pohjanmaan piiri:
Seura
Piek~ämä~n Pyrintö
hopeinen ansioristi
Tampereen piiri:
Vikke Jänkä
Perhon Urheilijat
N,iilo Lehtinen
Veikko Mänty
Aarne Mäntylä
Saara Laakso
Jussi Nordborg
Vaasan Kiisto
Vaasan Toverit
Seinäjoen Sisu
Vaasan Toverit
Seinäjoen Sisu
pronssinen ansiomitali
kullatuin ristein
hopeinen ansiomitali
»
»
»
»
Saimaan piiri:
Juho Seppänen
Lappeenr. Tv. Urho
Veli Juuti
Kaarlo Leikas
Eemil Loikkanen
Eino Pitkänen
Kelpo Räikkönen
Arvo Siekkeli
Savonlinnan Jyry
Savonlinnan Jyry
Lamposaaren Taimi
Tainionkosken Tähti
Vuoksenniskan Vesa
Lauritsalan Teräs
hopeinen ansiomitali
kullatuin ristein
hopeinen ansiomitali
»
»
»
»
»
Arvo Flinck
Meeri Multamäki
Eino Lantee
Unto Petäjistö
Niilo Salo
Reino Unhola
Aune Blom
Bertta Niitty
Ahti Saari
Eino Salakoski
Arvo Salminen
Lauri Suomela
Niilo Tammi
Veikko Välimäki
Varsinais-Suomen piiri:
Paul Siren
Robe rt Tulonen
Satakunnan piiri :
Bruno Virtanen
Porin Pyrintö
Lauri Välimäki
Kalle Fahler
Eero Ma ttila
Eino Panula
Maila Raalamo
Porin
Porin
Porin
Porin
Porin
Pyrintö
Pyrintö
Pyrintö
Pyrintö
Pyrintö
hopeinen ansiomitali
kullatuin ristein
»
hopeinen ansiomitali
»
»
»
Tampereen Yritys
hopeinen ansioristi
Tampereen Tv. Naisv.
»
Viialan Pyry
hopeinen ansiomitali
Tampereen Kisa-T.
»
Toijalan Valpas
l>
Koivistonkylän Kunto
»
Tampereen Tv. Naisv. pronssinen ansiomitali
Tampereen Kisa-T.
»
Tahmelan Vesa
»
Tampereen Kisa-T.
»
Tampereen Veikot
»
Tampereen Kisa-T.
»
Rantaperkiön Isku
»
Tahmelan Vesa
»
T.urun Rientävä
Turun Pallo-V.
pronssinen ansiomitali
»
LIITON RUOTSINKIELISEN JAOSTON TOIMINTA.
YLEISTÄ.
Ruotsinkielisen jaoston toiminta on kuluneen vuoden aikana osoittanut vilkastumisen m erkkejä. Tosin suunniteltuja omia yleisurheilum estaruuskilpailuja ei solmitun yhteistoimintasopimuksen puitteissa
36
37
voitu toimeenpanna. Neuvottelupäivien päätöksen mukaisesti suunniteltiin kesäkisojen järjestämistä Taalintehtaalla, mutta kenttätöiden
viivästymisen ja muun kokoontumispaikan puuttuessa oli näistä kisoista
luovuttava eikä mikään muukaan paikkakunta enää siinä vaiheessa ollut halukas kisoja järjestämään. Jaoston pyrkimystä saada naiset mukaan on tervehditty tyydytyksellä. Oman sihteerin puuttuminen on
tietenkin vaikeuttanut jaoston työskentelyä.
van merkeissä. Kesäkausi oli kurssien aikaa. Naisten koulutusohjaajat kiersivät jatkuvasti koko toimintakauden ajan seuroissa ja piirien
keskuspaikoilla.
Ulkomaanmatkojen kohdalla 'toiminta oli monipuolista. Naisvoimistelijoiden maineikas tapahtuma oli esiintyminen SAK:n 50-vuotisjuhlilla 224 voimistelijattaren voimalla.
RUOTSINKIELINEN JAOSTO.
NAISTOIMIKUNTA.
Jaostoon ovat kuuluneet puheenjohtajana Bruno Sundman (7), jäseninä Valdemar Heinström (4), Erik Asplund (7), Erik Sandström (_)
ja Boris Lindfors (6) sekä liittotoimikunnan edustajana Henry Lindbergh (1). Sihteerinä on toiminut toimistosihteeri Meri Lahtinen. Kokouksia 7, asioita käsitelty 45.
Naistoimikuntaan ovat kuuluneet puheenjohtajana Greta RajalaRinne (11), varapuheenjohtajana Taimi Hirvonen (17) sekä jäseninä
Helvi Raatikainen (10), Aino Huhtala (15), Piri Salo (15), Hilkka Alanko (12), Anni Flinck (5), Eevi Kaasinen (10) ja Irma Rannikko (7) sekä liittotoimikunnan edustajana Vieno Aaltonen. Kokouksia 17 ja käsiteltyjä asioita 187.
Naistoimikunnan alavaliokuntina ovat toimineet työvaliokunta ja voimisteluvaliokunta. Työvaliokunnalla, johon kuuluivat Greta RajalaRinne, Taimi Hirvonen, Helvi Raatikainen ja Anni Flinck, on ollut 7
kokousta ja käsiteltyjä asioita 34. Voimisteluvaliokunnan puheenjohtajana on toiminut Taimi Hirvonen, jäseninä Aino Huhtala, Piri Salo,
Kirsti Karlsson ja Anni Kivistö. Kokouksia on ollut 10 ja käsiteltyjä
asioita 83.
Naistoimikunnan ja sen valiokuntien sihteerinä on toiminut naissihteeri Aira Heinänen.
KURSSI- JA NEUVONTATYö.
Seuratoimitsijakurssit 30.6.-6.7. Kiljavalla ruotsalaisen kesäkoulun
yhteydessä olivat erittäin antoisat ja monipuoliset. Vahinko vain, että
ainoastaan 6 osanottajaa oli kurssipaikalla.
Bosön urheilujohtajakursseille 20.-29.6. osallistui Ernestas IK:n puheenjohtaja Albert Andersson.
Ruotsalaisseurojen tavanmukaiset neuvottelupäivät pidettiin Otaniemessä 16.-17.2., jolloin 17 seuraa oli edustettuna 31 osanottajalla. Alustuksia pitivät Leo Huttunen, Bruno Sundman ja Meri Lahtinen.
Jaoston suunnittelemiin viikonloppukursseihin on kiinnostus ollut
varsin laimeata. Porvoossa 17.-18.11. pidettiin nämä kurssit, sielläkin
vain muutamalle osanottajalle.
Naisten ja tyttöjen mukaansaamiseksi on jaosto lähettänyt monistet- .
tuja voimisteluohjelmia ja muutakin ohjelmistoa. Naistoimikunnan
järjestämillä voimistelukursseilla on ruotsinkielisiäkin tyttöjä ollut .mukana, joten vähitellen saadaan kipeä ohjaajapula poistettua. Kauan
lamassa ollut toiminta ruotsalaisen naisjäsenistön hyväksi on saatu hyvälle alulle.
LIITON NAISTEN TOIMINTA.
YLEISTÄ.
Kertomusvuosi muodostui naisten kohdalla vilkkaaksi. Vuoden alku
vietettiin ikinuorten kampanjan ja syyskausi poninhäntäisten pinnakil-
KOULUTUSVOIMAT.
Liiton naisten ja tyttöjen koulutusohjaajana ovat toimineet Helvi
Puukko ja Raili Pakarinen.
Naistoimikunnan järjestämillä kursseilla ja muissa koulutustilaisuuksissa ovat seuraavat henkilöt toimineet ohjaajina ja luennoitsijoina:
Hilkka Alanko, Meri Arekki, Svea Degerman, Anni Flinck, Aira Heinänen, Taimi Hirvonen, Aino Huhtala, Veikko Jalava, Toini Jalonen,
Annikki Järvinen, Eevi Kaasinen, Unto Keijonen, Anni Kivistö, Raili
Kuittinen, Sylvia Lehtoranta-Pietilä, Asser Markkanen, Mauno Nieminen, Aino Numminen, Raili Pakarinen, Eino Pånu, Pirkko Puttonen,
Helvi Puukko, Erkki Puustinen, Helvi Raatikainen, Greta Rajala-Rinne,
Irma Rannikko, Raija Riikkala, Liisa Ruohonen, Piri Salo, Sisko Salonen, Einari Salovaara, Aili Siiskonen, Terttu Suni, Ruth Säynäjärvi,
Anni Vallanti ja Maija Varmaala.
38
39
KURSSI- JA VALMENNUSTYö.
Neuvottelukokoukset
ja
kurssit:
Mikkelin Mäntyniemessä pidettiin piirien naisjaostojen edustajien
neuvottelupäivät elokuun 17.-18. päivinä. Ohjelmassa olivat alustukset: Naisten toiminta tänään (Greta Ra~ala-Rinne), Poninhäntäisten
pinnakilvan esittely (Aira Heinänen), Minkälaista liikuntaa koulut tarjoavat tytöille (Eevi Kaasinen) ja Kansainvälinen työläisurheilu (Helvi
Raatikainen) .
Koulutusohjaajat pitivät kaksi 3-vjikkoista johtajakurssia, joista toinen oli Näsirinteen voimistelu opistolla 2.-22.6. Osanottajia 25, ohjaajina Helvi Puukko ja Raili Pakarinen. Luentoja pitivät Ruth Säynäjärvi, Svea Degerman, Veikko Jalava, Anni Flinck, Pirkko Puttonen ja
Greta Rajala-Rinne. - Toinen kurssi pidettiin Kuopion Hakalahdessa.
Osanottajia 20. Ohjaajina Helvi Puukko ja Raili Pakarinen. Luennoitsijoina Aili Siiskonen, Unto Keijonen, Raili Kuittinen ja Aira Heinänen.
Otaniemessä pidettiin voimistelunjohtajien liikuntapäivät 1.-7.9.
Osanottajia 19. Ohjaajina ja luennoitsijoina Taimi Hirvonen, Piri Salo
Eevi Kaasinen, Aino Numminen, Meri Arekki, Raija Riikkala, Helvi
Puukko, Raili Pakarinen, Greta Rajala-Rinne, Helvi Raatikainen, Anni
Vallanti, Toini Jalonen ja Aira Heinänen.
Piirikunnalliset
kurssit:
Koulutusohjaajat ovat kiertäneet valmennusmatkoilla niin piirikunnallisissa kuin yksityisten seurojenkin harjoitustilaisuuksissa.
Piiriohjaajille pidettiin Tampereella 19.-20 .1. piirijuhlaohjelmien
neuvontatilaisuus, jossa ohjaajina toimivat Taimi Hirvonen, Anni Kivistö, Terttu Suni ja Piri Salo. Osanottajia 16.
Koulutusohjaaja Helvi Puukko kävi 85 eri piirin naisjaoston tai yksityisen seuran järjestämässä tilaisuudessa, joissa osanottajia oli yhteensä 1.565. Koulutusohjaaja Raili Pakarinen vieraili 90 eri tilaisuudessa, joissa osanottajia oli yhteensä 2.209 .
Matkapäiviä kertyi koulutusohjaaja Pakariselle vuoden aikana 179 ja
Puukolle 154.
Taitovoimistelukurssit :
Naisten taitovoimisteluleiri Tampereella 19.-20.4. Osanottajia 19.
Valmentajina Mauno Nieminen ja Aino Huhtala.
Tyttöjen taitovoimisteluleiri Vaasassa 22 .-26.7. Osanottajia 15, valmentajina Eino Panu ja Raili Pakarinen.
Ii
I
Naisten taitovoimisteluleiri Helsingissä 7.-8.12. Osanottajia 14. Valmentajina Mauno Nieminen , Aino Huhtala ja Raili Pakarinen.
KOTIMAINEN KILPAILUTOIMINTA.
Naisten ja tyttöjen joukkuevoimistelumestaruuskilpailut j ärjestettiin
Helsingissä 9.-10.3. Naisten A-sarjaan osallistui 6, B-sarjaan 6 ja tyttöjen sarjaan 11 joukkuetta.
Tulokset naisten A-sarja: 1) HJy ja JTNV 9,7, 3) PoPy 9,6, 4) TTNV
9,35, 5) TuPy 9,3, 6) HTNV 9,1. - Naisten B-sarja: 1) KoKis 9,0, 2)
TuVisat 8,75, 3) HKo 8,5, 4) TK-V 8,35, 5) TuKT 8,2 ja 6) VarTNV 7,7.
- Tyttöjen sarja: 1) HTNV 8,7, 2) HJy 1 8,6, 3) TuK-T 8,4 ja 4) HJy
II 8,3. - Parhaasta A-sarjan ohjelmasta palkittiin Elli Särkkä JTNV.
Naisten ja tyttöjen taitovoimistelun mestaruuskilpailut pidettiin Vaasassa 6.-7.4. Tulokset: Naisten A-sarja: mestari Pirkko Nieminen
TK-V, 2) Kaarina Valtonen HTNV ja 3) Sisko Salonen HJy. - Naisten
B-sarja: mestari Leena Ojala PUS, 2) Virpi Suursalmi TK-V ja 3) Seija
Tulonen TKT. - Tyttöjen A-sarja: 1) Irmeli Päivärinta HTNV, 2) Sirkka-Liisa Huovinen TKT ja 3) Pirjo Heliö TK-V. - Tyttöjen B-sarja: 1)
Arja Alenius TKT, 2) Eeva Linna HJy ja 3) Riitta Mäkinen TK-V. Tyttöjen A-sarjan joukkuekilpailun voitti TK-V ja B-sarjan HJy.
SM-taitovoimistelukilpailuissa sijoittui Pirkko Nieminen (TK-V) toiseksi A-sarjassa ja niinikään toiseksi Virpi Suursalmi (TK-V) B-sarjassa.
KANSAINVALINEN KILPAILUTOIMINTA.
Puolassa järjestetyssä Suomi-Puola taitovoimistelun maaottelussa
16.12. kilpaili Pirkko Nieminen (TK-V) ja niinikään Puolassa Krakovassa 11.-12.5. pidetyissä kansainvälisissä kilpailuissa.
Moskovassa 5.-9.8. pidetyissä kansainvälisissä· voimistelukilpailuissa
kilpailleessa Suomen maajoukkueessa voimistelivat Pirkko Nieminen
TK-V, Kaarina Valtonen HTNV ja Pirkko Pyykönen HJy. Huoltajana
toimi Aino Huhtala ja tuomarina Vappu Salonen TKT.
Joulukuun 21.-28. päivinä otteli vahvistettu TK-V:n seurajoukkue
Bukarestissa Energia-seuraa vastaan. Joukkue, johon kuuluivat Pirkko Nieminen TK-V, Virpi Suursalmi TK-V, Lilli Helin PUS, Sisko Salonen HJy, Kaarina Valtonen HTNV ja Ritva Perovirta HTNV, hävisi
10 pisteellä vastustajalleen. Joukkueen valmentajana ja tuomarina toimi Elma pyykönen HJy.
40
KANSAINVÄLINEN EDUSTUS.
• Leipzigin urheiluinstituutissa opiskelivat 6.2.-6.4. välisenä aikana
koulutusohjaaja Helvi Puukko, Kirsti Nieminen TTNV, Anja Virta
KäKu ja mla Joutsio TuPy.
13.-25.3. välisenä aikana 16-henkinen naisvoimistelujoukkue teki
näytös matkan Eestiin ja Neuvostoliittoon. Joukkueessa voimistelivat
Terttu Nenonen, Anja Harko ja Rauni Winter HJy, Anneli Pykälinen
JTNV, Irma Nyman ja Hilppa Virtanen TiuP, Arja Paavilainen ja Eeva
Junninen KoKis, Kirsti Lehtinen EI, Ritva Riihimäki TuPy, Pirkko
Malmikko TuVisat, Pirkko Paananen KuKi ja Arja Syrjä TK-V. Teknillisenä johtajana toimi Terttu Suni TSä, joukkueen johtajana Hilkka
Alanko ja säestäjänä Sylvia Lehtoranta-Pietilä.
4.-15.11. välisenä aikana vieraili 10-henkinen naisvoimistelujoukkue Itävallassa esiintyen neljällä paikkakunnalla. Joukkueessa voimistelivat Kaarin Lindqvist EI, Sirkka Ahonen ja Raija Falck HJy,
Toini Mustonen PiKi, Marjaana Vesanoja HPo, Liisa Vainikka LrTU,
Anja Rantala PoPy ja teknillisenä johtajana Raili Pakarinen. Joukkueen johtajana toimi Liisa Ruohonen ja säestäjänä Toini Jalonen.
41
PONINHÄNTÄISTEN PINNA KILPA.
Naistoimikunta järjesti 15.9.-15.12. välisenä aikana ns. poninhäntäisten pinnakilvan, johon osallistui 3.722 tyttöä ja 92 ohjaajaa 68 seurasta. Ohjaajien parhaat kolmessa eri sarjassa olivat Kaarin Salminen VTNV, Vappu Mäkelä TK-T ja Marita Koskinen Turun Jyry.
Parhaat seurat, joista kustakin arvottiin 1 tyttö kesällä pidettävälle
leirille, olivat:
Sarja alle 50 tyttöä: Turun Kisa-Toverit, Rantasalmen Nousu, Helsingin Kullervo, Leppäkosken Voima, Piikkiön Kehitys, Pakilan Visa,
Juankosken Pyrkivä, Haukiputaan Heitto, Herajoen Yritys ja Ypäjän
Toverit.
Sarja 50-150 tyttöä: Tampereen Työväen Uimarit, Toukolan Teräs,
Rauman Työväen Urheilijat, Elannon Isku, Puistolan Urheilijat, Karihaaran Visa, Turun Jyry, Jokioisten Koetus, Kemin Into ja Littoisten
Työväen Urheilijat.
Sarja yli 150 tyttöä: Turun Pyrkivä, Varkauden TNV, Suolahden
Urho, Tampereen Kilpa-Veljet, Tampereen Yritys, Säynätsalon Riento,
Tampereen Säkenet, Kuusankosken Puhti, Ta~pereen Työväen Naisvoimistelijat ja Kuusankosken Kisa.
KULTAISET VOIMISTELUNJOHTAJAMERKIT VUONNA 1957.
Joukkuevoimistelumestaruuskilpailujen yhteydessä jaettiin kultaiset
voimistelunjohtajamerkit seuraaville henkilöille: Vappu Heinonen
TuVisat, Aino Huhtala Vallilan TNV, HeIli Kock HTNV, Sara Kultala
Kokkolan Jymy, Helvi Laitinen VarTNV, Aino Lauren PoPy, AIli Malinen RoR, Meeri Multamäki TTNV, Liisa Mustonen HTNV, Elsa Nieminen TTNV, Lahja Nykänen JTNV, Hilja Paasikallio HTNV, Esteri
Poikkilfnja TKT, Maire Raita TuJy, Kerttu Saarinen HVisa, Piri Salo
EI, Tellervo Sunell ImV, Terttu Suni TSä, Lempi Vanhala TK-V ja
Rauha Vuorisalo KoKis.
IKINUORTEN KAMPANJA.
Naistoimikunta toimeenpani 15.1.-31.3. välisenä aikana ikinuorten
kampanjan, johon otti osaa 406 ikinuorta ja 24 ohjaajaa 36 seurasta,
joille pidettiin virkistyskurssi Näsirinteessä 23.-28.6. Kurssille kutsuttiin myös 10 ansioituneinta ohjaajaa. Kurssin ohjaajina toimivat
Taimi Hirvonen ja Irma Rannikko. Luennoitsijoina toimivat Piri Salo,
Einari Salovaara, Greta Rajala-Rinne, Erkki Puustinen, Anni Flinck,
Veikko Jalava ja Aira Heinänen sekä säestäjänä Annikki Järvinen.
KURSSI-, KOULUTUS- JA KILPAILUTOIMINTA.
YLEISTÄ.
Liiton kurssi-, koulutus- ja kilpailutoimintaa vaikeutti kertomusvuoden aikana vaikea taloudellinen tilanne, josta syystä erityisesti
vuoden loppupuolella jouduttiin jopa eräitä kurssi- ja koulutustilaisuuksia joko peruuttamaan tai siirtämään. Vaikeuksista huolimatta
on kuitenkin t~dettava, että tämä toiminta on kuluneena toimintavuotena ollut vähintään yhtä ripeätä ja monipuolista kuin aikaisemminkin.
Kansainvälinen urheilijavaihto muodostui nimenomaan ammattiyhdistysliikkeen myötävaikutuksella suorastaan ennätykselliseksi. Eräillä
urheilunaloilla, vaikka niillä ei ollut yhteistoimintasopimuksiakaan, oli
joukkueiden vaihto niin runsas, että liittotoimikunnan oli moneen varsin houkuttelevaankin tarjoukseen vastattava kieltävästi. TUL:n urheilijoita kilpaili kertomus vuoden kuluessa kaikkiaan 18 eri' maassa
aikaisemman ennätyksen ollessa 15 vuodelta 1951. Urheilijoiden lukumäärä on lähes 400. Vastaavasti kävi ulkolaisia urheilijoita Suomessa
TUL:n vieraana 15 maasta yhteensä noin 350.
-42
Kertomusvuoden aikana saavuttivat TUL:n urheilijat yhteisissä SMkilpailuissa kaikkiaan 58 Suomen mestaruutta. Tämä luku olisi epäilemättä huomattavasti suurempi, jos kaikki liittomme urheilijat olisivat
olleet tilaisuudessa osallistumaan SM-kilpailuihin, joista heiltä yhteistoimintasopimusten puuttuessa on evätty kilpailu oikeus. Uusia TUL:n
ennätyksiä saavuttivat urheilijamme lähes 60, joista kymmenkunta oli
samalla uusia Suomen ennätyksiä. Lisäksi ovat edustusurheilijamme
hyvällä menestyksellä osallistuneet maaotteluihin ja muihin kansainvälisiin edustustehtäviin. Kilpailutoiminnan suursaavutuksiin on ehdottomasti lisättävä Nuorten Kesäkisojen erittäin onnistuneet ja hyvätasoiset eri urheilunalojen kilpailut, jotka mainiolla tavalla osoittivat,
että jälkikasvu on todella turvattu.
Kilpailu- sekä kurssi- ja koulutustoiminnasta yksityiskohtaisemmin
eri urheilunalbjen jaostojen kertomuksissa.
URHEILU- JA KOULUTUS VALIOKUNTA.
Liiton kurssi-, koulutus-, valmennus- ja kilpailutoimintaa on valvonut liittotoimikunnan asettama urheilu- ja koulutusvaliokunta.
Valiokuntaan ovat kuuluneet puheenjohtajana Henry Lindbergh (24)
sekä jäseninä Lennart Kivi (29), Greta Rajala-Rinne (23), Helge Nygren (20) ja Olavi Hänninen (19) . Valiokunnan sihteerinä on toiminut
jaostopäällikkö Leo Huttunen.
Valiokunta piti kertomusvuoden aikana 35 kokousta ja käsitteli 392
asiaa.
LIITON HIIHTO- JA MÄENLASKUTOIMINTA.
YLEISTA.
Seurojen tilastokaavakkeiden mukaan hiihto on edelleen liitossamme eniten harrastettu urheilumuoto ja sen kilpailutoiminta vilkkainta.
Kaikki talvikauden sunnuntait ovat ylikuormitettuja kymmenillä kansallisilla kilpailuilla puhumattakaan piirikunnallisista ja jäsentenvälisistä. Kilpailujen lisäksi toimivat seuramme varsin ripeästi kansanhiihtojen järjestely tehtävissä, joka jo varsin monessa hiihtoseurassamme muodostaakin melkeinpä päätoimintamuodon.
Hiihtojaosto onkin toimintasuunnitelmansa mukaisesti kiinnittänyt
aivan erikoista huomiota nimenomaan kansanhiihtosuoritusten lisäämiseen. Tässä tarkoituksessa toimeenpantiin mm. suuri seurojen ja pii-
rien keskeirien massakilpailu, johon osallistui yli 350 seuraa.
Tähän
~lpa~lu~~ liitty~eenä TUL:n hiihtopäivänä (3.3.) toimeenpantuihin
kilpaIluIhm osalllstui yhteensä 15.334 hiihtäjää ja talven kuluessa kolmen m~.tk~ sarjahiihdon suoritti loppuun 9.994 hiihtäjää, jonka perusteella lntto Jakoi seuroille palkintoina mm. 1.178 lusikkaa.
~oulut~~-. ja valmennustoiminta on keskitetty tapahtuvaksi pääas~assa pnnkunnallisissa puitteissa, jolloin piiriohjaajien ja piireissä
tOl~e~npantujen leirien avulla on valmennustyöstä päässyt osalliseksi
en~~.s~~ lukuisampi hiihtäjien ja mäenlaskijain joukko. Jaoston pienet
m~ara~.ahat ovat näin tulleet huomattavasti tehokkaammin käytetyiksi
ku~ lIlton puitteissa olisi tapahtunut. Valitettavasti määrärahat eivät
kUItenkaan ole riittäneet kyllin tehokkaaseen toimintaan.
HIIHTOJAOSTO.
J~o.~toon ovat kuuluneet puheenjohtajana Toivo Pulkkinen (6), jäsenma Arvo Roiha (6), Eino Siren (6), Ake Ahonen (5), Jukka Luukkanen (4), Gunnar Elovaara (2) ja Oiva Kaivola (_) sekä liitto toimikunnan edustajana Henry Lindbergh (1). Sihteerinä Osmo Heino. Kokouksia 6, käsitelty 65 asiaa.
KOULUTUSVOIMAT.
. Tilapäisinä valmentajina ovat toimineet hiihdossa Gunnar Elovaara
J~. Erkki Siili, mäenlaskussa Pentti Mäkinen sekä piirivalmentajina
hnhdossa Matti Suonpää, Erkki Siili, Hannu Yrjönen Pekka Hirvonen, Veijo Leinonen, Hann~s Kaikkonen, Leo Saario, Väinö Pursiainen,
Un:o Laamanen, Heikki Vähän en, Paavo Soimaniemi, Jussi Myyrä ja
FelIx Matilainen sekä mäenlaskussa Pentti Mäkinen, Heikki Hurmalainen, Juhani Lehtonen, Matti Suoniemi, Urpo Lindgren. Luennoitsijoina ovat kursseilla olleet Osmo Heino, Toivo Pulkk·inen, Ake Ahonen
Jukka ~uukkanen, Arvo Roiha.
'
KURSSITOIMINTA.
Liiton kurssit:
Mäenlaskun piiriohjaajakurssi Hyvinkäällä 13.-15.2. Osanottajia 8.
Ohjaajana Pentti Mäkinen, luennoitsijoina Toivo Pulkkinen ja Osmo
Heino.
45
Piirien neuvottelupäivät:
Syyskauden aikana järjestettiin seuraavissa piireissä hiihdon neuvottelupäivät: Savo, Häme, Kymenlaakso, Keski-Suomi, Pohjanmaa, Helsinki, Tampere, Satakunta, Karjala, Lappi ja Uusimaa . Osanottajia
yhteensä 230.
KOTIMAINEN KILP AIL UTOIMINTA.
Liiton
mestaruuskilpailut:
Yleiset sarjat 23.-24.2. Tampereella, järjestäjinä seurayhtymä TYTKT-LaKo. - Mestarit: 15 km Lauri Bergqvist InV ; 50 km Kalle
Mäkinen KuR; 50 km:n joukkuekilpailu Inkeroisten Vihuri (A. Marjava, Leevi Perälä ja P. Vakkari); naisten 10 km Irja Ala-Raappana
OTa; naisten 3 X 5 km Tampereen Yritys (Sinikka Rantanen, Eira Rautio ja Anja Ilonen); yli 35-v. 15 km Erkki Siili LaKa.
Mäenlasku ja yhdistetty 23.-24.2. Tampereella, järjestäjänä Tahmelan Vesa. - Mestarit: yhdistetty kilpailu Ahti Helin MäV; mäenlasku
Ahti Helin MäV.
I
Miesten 3 X 10 km:n viestinhiihto 18.3. Inkeroisissa, järjestäjänä Inkeroisten Vihuri. - Mestarit: Inkeroisten Vihuri 1 (R. Ukkola, L. Perälä ja L. Bergqvist) .
Nuorten hiihto- ja mäenlaskusarjat 30.-31.3. Kemissä, järjestäjänä
Kemin Into. - Mestarit: 21-v. 15 km Jorma Uutinen LovR ; 19-v. 10
km Kalevi Mattila KoJ; 17-v. tytöt 5 km Pirkko Vehkonen KeimK ;
21-v. yhdistetty Leo Turunen KankK; 19-v. yhdistetty P. Kiviniemi
JouK; 21-v. mäenlasku R. Ojanperä RoL; 19-v. mäenlasku Jorma Haikara KeI.
Suomen mestaruuskilpailut:
Kouvolassa 15.-17.2., järjestäjänä Kouvolan Hiihtoseura. Yhteistoimintasopimuksen mukaan osallistui kilpailuihin myös huomattava joukko liittomme hiihtäjiä ja mäenlaskijoita. Palkilltotiloille ei kukaan
sijoittunut.
KANSAINVALINEN KILPAILUTOIMINTA.
Ulkomailla:
Itävallassa Bischofshofenissa 3.2. ASKön mäenlaskumestaruuskilpailuissa Matti Lindroth HyP ja Matti Nieminen NoP.
Neuvostoliitossa Leningradissa 7.-13.3. Kalle Mäk,inen KuR, Väinö
Pursiainen LauT ja Ahti Helin MäV, johtajana Kauko Korppi MuR.
Kotimaassa:
Liittomme edustajat osallistuivat myös Puijon, Kokkolan ja Ounasvaaran kansainvälisiin hiihtokisoihin. Kokkolassa 17.3. naisten 10 km:n
hiihdossa Irja Ala-Raappana sijoittui toiseksi ja Maija Mallila viidenneksi sekä Ahti Helin yhdistetyssä toiseksi.
MUU TOIMINTA.
K a n s a nh i i h d
0
t:
Liitto on osallistunut muiden hiihtojärjestöjen kanssa kansanhiihtojen järjestelyyn. TUL:n panos kansanhiihtosuorituksien lukumäärässä ja merkkien myynnissä on jälleen huomattavasti parantunut. Suorituksien ~hteinen l~kumäärä oli 50.102 ja merkkejä myytiin 15.158 kappaletta, Joka on ylI 25 % myynnin kokonaismäärästä. Eniten oli suorituksia ja myytyjä merkkejä Tampereen piirillä.
TUL:n hiihtokuukausi:
Hiihdon toimintasuunnitelman mukaisesti toimeenpani hiihtojaosto
yhteistoiminnassa kansanurheilutoimikunnan kanssa liiton piirien ja
seurojen keskeisen ns. hiihdon suurkilpailun. Tässä kilpailussa otettiin
h~om~o~n osallistuminen kuukauden aikana toimeenpantuihin sarjahIihtOlhm, osallistuminen TUL:n hiihtopäivän kilpailuihin sekä kansanhiihtomerkkien myynti. Kaikkiaan 359 seuraa otti osaa kilpailuun,
jossa parhaat seurat olivat seuraavat:
Sarja!: Porin Pyrintö 3.671 pist., 2) Tampereen Kisatoverit 1.672
pist., 3) Rauman Tv. Urheilijat 1.151 pisto - Sarja II: Jyväskylän Toverit 1.444 pist., 2) Käpylän Kunto 1.120 pist., 3) Jokioisten Koetus 737
pisto - Sarja II!: Karjaan Ura 1.638 pist., 2) Helsingin Tv. Hiihtäjät
8~0 pist., 3) Tapiolan Otso 626 pisto - Sarja IV: Toijalan Valpas 1.258
PISt., 2) Idänpään Toive 1.028 pist., 3) Hämeenlinnan Kiri-Veikot 558
pisto - Sarja V: Kaakamon Voima 278 pist., 2) Elämäjärven Elo 266
pist., 3) Kuivalahden Kiri 257 pisto
Parhaat piirit olivat Keski-Suomi, Häme, Lappi, Satakunta, Uusimaa
ja Tampere.
Laturetket:
Liittomme seurat ja jäsenet ovat osallistuneet eri puolilla maata toimeenpantuihin laturetkiin sekä j"ärjestelyelimissä että osanottajina.
-46
-47
EDUSTUKSET.
JÄÄKIEKKOJAOSTO.
Kansanhiihdot: a) järjestelytoimikunta Toivo Pulkkinen ja Osmo
Heino, b) palkintotoimikunta Toivo Pulkkinen ja c) mainostoimikunta
Osmo Heino.
Jaostoon ovat kuuluneet puheenjohtajana Lauri Nurmi (7) sekä jäseninä Pentti Arvo (7), Väinö Montonen (7), Aku Katainen (5), Usko
Teromaa (2) ja Kalevi Puolakka (6). Liittotoimikunnanedustajana
Lauri Nurmi ja sihteerinä Tapio Pöyhönen. Kokouksia pidettiin (6),
joissa käsiteltiin (42) asiaa. Jaoston apuelimenä on toiminut työvaliokunta, johon ovat kuuluneet Lauri Nurmi (1), Pentti Arvo (1) ja Väinö Montonen (1) sekä sihteerinä Tapio Pöyhönen. Kokouksia pidetty
1, asioita käsitelty 4.
TILASTOA.
Luokiteltuja kilpailijoita yhteensä 742, joista naisia 97, miehiä 527 ja
mäenlaskijoita 118.
LIITON JALKAPALLOTOIMINTA.
JALKAPALLOJAOSTO.
Jaostoon ovat kuuluneet puheenjohtajana Henry Lindbergh (1) sekä
jäseninä Pentti Lamminen (1), Ossi Kujala (-), Eino Jokinen (1),
Toivo Lievonen (1) ja Lasse Arvo (1).
Jaosto on pitänyt kertomusvuoden aikana yhden kokouksen ja käsitellyt viisi asiaa.
KOULUTUSVOIMAT.
Seuradhjaaja- ja tuomarikurssien ohjaajina toimivat Usko Teromaa
ja Pauli Palanto. Piirikunnallisia kursseja ohjasi Lauri Linnonmaa.
KURSSI- JA KOULUTUSTOIMINTA.
Liiton kurssit
LIITON JÄÄKIEKKOTOIMINTA.
YLEISTÄ.
Toimintavuosi ei sujunut liiton jääkiekkotoiminnassa yhtä rauhallisesti kuin edellinen. Suomen Jääkiekkoliitto katkaisi yhteistoiminnan,
joten omat sarjat jouduttiin järjestämään melko myöhäisessä vaiheessa. Kaikkien alkuhankaluuksien jälkeen onnistuivat sarjat kokonaisuutena odotettua paremmin. Joidenkin parhaiden miehistöjen kesken
tosin koettiin pettymys, niiden mentyä pelaamaan SJKL:n sarjoihin.
Jaoston ja liitolle uskollisten seurojen tiiviin yhteistoiminrian avulla
voitiin kuitenkin kausi päättää kaikella kunnialla. Uusi sopimus solmittiin syksyllä.
Uusien seurojen ja joukkueiden vetäminen jaoston toimintapiiriin
jatkui tänäkin vuotena.
Koulutustoiminnan osalta oli yhteistoiminnan katkeaminen pelkästään eduksi ja niinpä jaosto järjestikin useita kursseja liiton sekä piirien
puitteissa. Koulutustoiminta olikin vilkkaampaa kuin moneen vuoteen.
Ainoaksi kansainväliseksi kosketukseksi jäi valmentajien osallistuminen Tshekkoslovakian kansainväliselle valmentajakurssille, joka kesti
lähes kolme viikkoa.
ja leirit:
Tuomarikurssien ohjaajakurssi Tampereella 26.-27.1. Osanottajia
12. Ohjaajina Usko Teromaa ja Pauli Palanto.
Sarjaseurojen neuvottelutilaisuus pidettiin H elsingissä 4.12. Osanottajia oli kahdestakymmenestä eri seurasta. Puheenjohtaj ina toimivat
Lauri Nurmi ja P entti Arvo. Sarjojen järjestelyistä alusti keskustelun
Tapio Pöyhönen.
Piirikunnallinen koulutustoiminta:
Tampereen piirin tuomarikurssi 12.-13.1. Osanottajia 16, ohjaajana
Usko Teromaa.
Varsinais-Suomen piirin seuraohjaajakurssi 9.-10.3. Osanottajia 15,
Ohjaajana Lauri Linnonmaa.
KOTIMAINEN KILPAILUTOIMINTA.
Liiton mestaruus:
Liiton mestaruussarja, johon osallistui 24 joukkuetta, pelattiin viidessä lohkossa. Lohkojen voittajat pelasivat yksinkertaisen loppusarjan.
18
49
Lohkot ja loppusarjat päättyivät seuraavasti:
KoKir
InV
HaagH
ValkoV
MäV
VehU
OrivT
TahV
Etelälohko:
6 6 0 0 88-12
6 4 0 2 40-27
6 1 0 5 12-56
7-52
6 1 0 5
Keski-Suomi
6 5 1 0
6 2 2 2
6 2 1 3
6 0 2 4
1:
52-22
34-35
23-32
23-43
12
8
2
2
11
6
5
2
JPT
PiPS
JyPK
NoPy
TaWe
LaKo
KoivK
VaKP
EDUSTUKSET.
Itälohko:
4 4 0 0 51-7
4 2 0 2 30-25
4 0 0 4 12-61
Keski-Suomi
8 7 0 1
8 6 0 2
8 5 0 3
8 2 0 6
8 0 0 8
ll:
50-26
47-35
36-31
28-40
11-40
8
4
0
14
12
10
4
0
i
Yhteisiin valiokuntiin ja komiteoihin ovat kuuluneet seuraavat liiton
edustajat:
- valmentajavaliokunta: Aku Katainen
- nuorisovaliokunta: Kalevi Puolakka, Tapio Pöyhönen
- kilpailu valiokunta: Pentti Arvo, Väinö Montonen
- erotuomari valiokunta: Olavi Liesimaa
- valitsemisvaliokunta: Usko Teromaa.
LIITON JÄÄPALLOTOIMINTA.
JAAPALLOJAOSTO.
TuVe
LoLo
TuTe
TuPy
FA
Länsilohko:
8 8 0 0 68-27
8 6 0 2 54-3"9
8 3 0 5, 34-45
8 3 0 5 25--44
8 0 0 8 27-53
16
12
6
6
0
JPT
KoKir
TuVe
MäV
NoP
Loppusarja:
4 4 0 0 32-7
4 3 0 1 14-12
4 2 0 2 19-22
4 1 0 3 14-30
4 0 0 4
9-17
8
6
4
2
0
Joensuun Pallo-Toverien joukkueessa pelasivat K. Turunen, A. Honkanen, E. Mustonen, E. Reijonen, P. Korppi, A. Ilvonen, P. Päivinen, S.
Nuutinen, V. Pietarinen, M. Päivänurmi, K. Nevalainen, P. Kauppinen,
V. Ilvonen, O. Taskinen ja P. Leskinen.
Nuo r t e n
m e s't a r u u s :
I
I
Liiton mestaruussarjan jatkosta johtuen jouduttiin nuorten sarjaa
siirtämään myöhäisemmäksi, joka johti loppuottelun TuVe-PiPS siirtämiseen syyskaudelle. Sarjaan oli kelpuutettu piirien mestarit; joista
osa kuitenkin luopui jatkosta. Loppuottelussa PiPS-TuVe selviytyi
mestariksi Pieksämäen Pallo-Sepot.
Mestarijoukkue: Perkinen, Huuskonen, Laaksonen, Nuutinen, Matilainen, Kiukas, Nyyssönen, Juutilainen, Koivisto ja Huuskonen.
KANSAINVALINEN KILPAIL UTOIMINTA.
Kansainvälistä kilpailutoimintaa ei toimintavuotena ollut lähinnä
tiiviistä sarjatoiminnasta ja sen aiheuttamasta taloudellisesta rasituksesta johtuen. Kansainväliselle valmentajakurssille 3.2.-20.3. Tshekkoslovakiassa osallistuivat Sampo Nuutinen JPT, Raimo Syrjänen FA
ja Tauno Juhajoki TuVe.
Jaostoon ovat kuuluneet puheenjohtajana Aarne Metsälä sekä jäseninä Paavo Viitanen, Voitto Jermilä ja Vieno Nummelin.
J aosto ei ole kertomusvuoden aikana kokoontunut, koska jääpallotoimintaa hoidetaan yhteisesti Suomen Palloliiton puitteissa.
LIITON KORIPALLOTOIMINTA.
YLEISTÄ.
Toimintavuosi muodostui liittomme koripalloilun osalta huomattavasti edellistä menestyksellisemmäksi niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin. Yhteisissä sarjoissa oli joukkueittemme menestys hyvä.
Tosin mestaruuksista emme tällä kerralla päässeetkään osallisiksi.
Kansainvälisissä otteluissa edustivat pelaajamme varsin merkittävää
osaa maajoukkueessamme ja niiden lisäksi teki liittojoukkueemme vierailun Neuvostoliittoon, jossa menestys ei tosin ollut paras mahdollinen.
SM-sarjasta putosi liiton joukkueista vain Kiertäjät ja tilalle nousivat vastaavasti Helsingin Visa ja Helsingin Kisatoverit, joten joukkueittemme lukumäärä lisääntyi yhdellä. Parhaasta sijoituksesta vastasi KTP sijoittuen pronssille. S-sarjasta ei pudonnut ainoakaan yhdistelmämme, mutta uusina nousivat Kotkan Reipas ja Kymin Palloilijat. Naisten sarjassa ei tullut tavanomaista voittoa, mutta Helsingin
Visa otti hopean, joka on myös varsin merkittävä saavutus .
Liiton mestaruudesta ei toimintavuoden aikana pelattu.
Kurssi- ja koulutustoiminta tapahtui yhteistoiminnassa, jonka lisäksi
pidettiin yllä myös liiton omaa koulutustoimintaa kiertävän ohjaajan
1
I
50
51
avulla. Perinteelliset nuorten leirit pidettiin nuorille Kangaslammilla,
joten nuorten osalta jatkettiin edellisien vuosien viitoittamaa tietä.
Yhteistoiminta Suomen Koripallo- ja Lentopalloliiton kanssa on ollut
myönteistä .
KORIPALLOJAOSTO.
Jaostoon ovat kuuluneet puheenjohtajana Lennart Kivi (6) sekä jäseninä Keijo K. Viianen (5), Vilho Hakola (6), Erkki Hiltunen (4),
Helge Nygren (3), Esko Koivunen (4) ja sihteerinä Tapio Pöyhön en
(6). Kokouksia 6, joissa käsitelty 40 asiaa.
Jaoston apuelimenä toimi työvaliokunta, johon kuuluivat Lennart
Kivi (1), Keijo K. Viianen (1), Vilho Hakola (1) ja Helge Nygren sekä
sihteerinä Tapio Pöyhönen. Pidetty 1 kokous, käsitelty 5 asiaa.
KOULUTUSVOIMAT.
Tilapäisinä valmentajina toimivat Taisto Ravantti, Seppo Pöyhönen,
Kalevi Heinänen, Hilkka Hakola ja Tapio Pöyhönen.
KURSSITOIMINTA.
Liiton kurssit ja leirit:
Nuorten leiri 21.-27.7 . Kangaslammilla. Osanottajia 14.
Kalevi Heinänen.
Tyttöjen leiri Kangaslammilla 7.-13 .7. Osanottajia 10.
Hilkka Hakola.
Ohjaajana
Ohjaajana
Ohjaustilaisuudet:
Ohjaustilaisuuksia seuroissa ja piireissä pidettiin seuraavasti:
- Forssa, Karkkila, Tampere, Joensuu, Pankakoski, Kettuvaara ja
Uimaharju. Osanottajia yhteensä 109. Ohjaajana Taisto Ravantti.
- Porvoo (2 tilaisuutta). Osanottajia 16, ohjaajana Tapio Pöyhönen.
- Karkkila (2 tilaisuutta) . Osanottajia 18, ohjaajana Seppo Pöyhönen.
Yhteinen koulutustoiminta:
Nuorten lupaavien pelaajien leiri Vierumäellä, osanottajia TUL :sta 5.
Tuomarikurssit Turussa, Tampereella, H elsingissä, Lahdessa, Porissa
ja Jyväskylässä. Osanottajia TUL :sta 61.
Tuomarikurssi Vierumäellä. Osanottajia TUL:sta 20.
Professori Nixonin luennoilla 40 osanottajaa.
Päävalmentaja Kalevi Tuomisen piirikunnallisia valmenn ustilaisuuksia on pidetty 11, joilla TUL :n pelaajia oli yhteensä 106.
Miesten maajoukkue on harjoitellut Helsingissä 46 kertaa, joilla
TUL:n pelaajia ollut mukana 4-5.
Maajoukkueen leirejä pidetty 4, joissa jokaisessa TUL:n pelaajia 4.
Naisten maajoukkueen leirejä pidetty 3, joissa jokaisessa TUL:n pelaajia 3-4.
KOTIMAINEN KILPAIL UTOIMINTA.
Suomen
mestaruu ss arja:
Mestaruussarja pelattiin edellisen vuoden tapaan kaksinkertaisena
kevät- ja syyskierroksineen, joukkuemäärän ollessa 12.
Lopullinen sarjataulukko:
Pantterit . ..............
ToPo .... . .... . ........
KTP (TUL) ............
TMP · .. .. . ...... .. ... ..
Jyry (TUL) .. . .........
HU-41 (TUL) . .........
KaPo · . . ... .. ..... .. ....
Pyrintö ... .. ............
SNMKY .. .. ............
Ilves · . . ... . .......... . .
TuTo · . .. ... ..... . ......
Kiertäjät (TUL) ........
22
22
22
22
22
22
22
22
22
22
22
22
19
14
14
13
12
11
10
10
8
8
6
4
0
1
0
1
0
0
0
0
2
0
2
0
3
7
8
8
10
11
12
12
12
14
14
18
1448-1245
1263-1241
1469- 1288
1320-1261
1356-1374
1287-1321
1263-1228
1299-1315
1300-1286
1307-1423
1138-1261
1108-1325
38
29
28
27
24
22
20
20
18
16
14
8
Suomen s arja :
Suomen sarja pelattiin kaksilohkoisena ja kaksinkel taisena,
joukkueiden lukumäärän ollessa molemmissa lohkoissa 8.
Lopulliset sarjataulukot:
Itä-lohko
LaNMKY . .. . ... .. .....
HKT (TUL) . . . . . . . . . . .
LaKo · ...... . . .... . .....
KiPo · . .................
Ryhti
... . . .........
KoPo ... . .. ............
Lohja ...... . .......... .
Eira .......... ..... . ....
.
14
14
14
14
14
14
14
14
14
12
8
7
6
5
2
0
0
0
2
1
5
0
7
0
8
0
9
0 12
1 12
1090-666
922-737
853-826
728-726
871-822
982-965
698-1129
630-903
28
24
17
14
12
10
4
3
53
52
Länsi-lohko
TuUL . ....... . .........
Visa (TUL) .. . .... . ....
VaaSa ... ......... .. .. ..
PoVe · ......... ...... . . .
HNMKY .. . ....... .. ...
PisTa (TUL) ............
TaNMKY ........... .. . .
TuNMKY .... ..... . .....
14
14
14
14
14
14
14
14
11
10
9
8
6
4
4
3
0
1
0
0
0
1
0
0
3
3
5
6
8
9
10
11
787-697
867-759
886-821
812-734
737-732
596-715
709-853
698-781
22
21
18
16
12
9
8
6
SM-sarjaan nousivat Helsingin Visa, Helsingin Kisa-Toverit, Lahden
NMKY ja Turun Urheiluliitto.
Naisten
Lohko 1: 3) Oulun Tarmo, 5) Karihaaran Visa. - Lohko 2: 1) Vaasan Toverit. - Lohko 3: 2) Aänekosken Huima. - Lohko 5: 2) Porin
Pyrintö, 3) Kiertäjät II. - Lohko 6: 2) Kankaantaan Kisa, 5) Kangasalan Voitto . - Lohko 7: 1) Kuusankosken Puhti. - Lohko 8: 1) Kymin
Palloilijat, 2) Kotkan Reipas, 4) Karhulan Veikot, 5) KTP II. - Lohko
9: 2) Vuoksenniskan Vesa, 3) Lauritsalan T eräs. - Lohko 11: 1) Forssan Alku, 3) Lohjan Louhi, 4) Salon Vilpas. - Lohko 12: 2) Hyvinkään
Pont eva, 3) Keravan Toverit, 4) Porvoon Tv. Urheilijat. - Lohko 13:
1) Helsingin Jyry II, 5) Helsingin Visa II. - Lohko 14: 3) Helsingin
Kisa-Toverit II. - Lohko 15: 6) Tikkurilan Kajas tus. - Lohko 16: 2)
Helsingin Kullervo, 4) Helsingin Jyry III.
Lohkojen voittajat pelasivat kaksien markkinoiden kautta neljästä
Suomen sarjaan oikeuttavasta paikasta. TUL:n joukkueista selvisivät
S-sarjaan Kotkan Reipas ja K y min Palloilijat.
mestaruus sarj a :
Naisten mestaruussarja pelattiin edellisen vuoden tapaan yksilohkoisena ja kaksinkertaisena 8-joukkueisena sarjana.
Lopullinen sarjataulukko:
Pyrintö .. ..... ... .......
Visa (TUL) ............
PoPa · ....... .. .. ... . . . .
Kilpi · . . . . ... .... . ..... .
KaPo . . .... . . ...... . . ..
LaKo ... ...... .. ... ....
Ryhti ............... . .. .
Jyry (TUL) ... .. . .... ..
14
14
14
14
14
14
14
14
13
12
9
9
4
4
4
0
0
0
0
0
1
1
0
0
1
2
5
5
9
9
10
14
706-403
700-438
614-453
503-464
496-518
465-532
488-625
213-752
26
24
18
18
9
9
8
0
Nuort en mestaruussarja:
Nuorten mestaruussarj an cup-otteluihin osallistuivat seuraavat TUL:n
joukkueet: Kankaantaan Kisa, Porin Pyrintö, Salon Vilpas, Kotkan
Työväen Palloilijat, Helsingin Kisa-Toverit ja Helsingin Jyry.
N eljän joukkueen loppusarjaan ei TUL :n joukkueita selviytynyt.
Maakunt asarja:
Maakuntasarja pelattiin 86 joukkueen voimalla, joista liiton joukkueita 27 . Joukkueet olivat jaettu 16 lohkoon. TUL :n joukkueiden
sijoitukset olivat seuraavat:
KANSAINVALINEN KILP AIL UTOIMINTA .
Liittojoukkueen vierailu Neuvostoliittoon 23.-28.10.
vät seuraavasti:
Ottelut päättyi-
Burevestnik-TUL 104-55 (49-26) , Tarto-TUL 108-5·2 ( 52-27),
Kalev-TUL 105-84 (46-37) j a Dynamo-TUL 61-87 (31-41 ) .
Joukueessa pelasivat Matti Köli, Kyösti Nuppola, Matti Nenonen, Ka levi Sylander, Eero Salonen, Reino Björn, Pentti Nummelin, Erkki
Ruotsalainen, Reijo Raulas ja Antti Lyytikäinen. Johtajana Toivo Jahn,
huoltajana Leo Ahlbom sekä tuomareina Seppo Pöyhönen ja Martti
Kesto.
Maaottelu Suomi-Länsi-Saksa Helsingissä 3.4. Tulos 60-57 (30-28).
TUL:n pelaajista oliva t joukkueessa Matti Köli, Kalevi Sylander ja
Eero Salonen.
Maaottelu Suomi-Itä-Saksa Helsingissä 27.4. 87-57 (40-31 ) ja Lahdessa 28.4. 80-63 (44-31) . TUL:n pelaajista olivat joukkueessa Matti
Köli, Kalevi Sylander ja Eero Salonen .
Naisten maaottelu Suomi- Itä-Saksa Helsingissä 27.4. 57-63 (31-3 1)
ja Tampereella 28.4. 40-50 (21-24). TUL:n pelaajista olivat joukkueessa Hilkka Hakola, Eila Turunen, Airi Sanden ja Kirsti Lindberg.
Miesten Euroopan mestaruuskilpailut Sofiassa 20.-30.6. Suomen
joukkue pelasi seuraavat ottelut:
Suomi-Belgia 84-67 (34-36) ; Suomi-Albania 91-42 (48-16);
Suomi-Itävalta 53-51 (27-27) ; Suomi-Länsi-Saksa 61-47 (41-22 );
Suomi-Romania 72-83 (34-40); Suomi-Unkari 39-50 (21-20); Suo-
54
ss
mi-Belgia 76-74 (35-33); Suomi-Italia 87-97 (32-56); SuomiSkotlanti 72-56 (48-24) ja Suomi-Turkki 51-75 (32-37).
Joukkueessa pelasivat TUL:n pelaajat Kalevi Sylander ja Eero Salonen. Joukkueen johtajana Helge Nygren.
FIBA:n turnajaiset Moskovassa 28.7.-8.8 . Ottelutulokset:
Miehet: Suomi-Brasilia 77-126 (38-63); Suomi-Kiina 66-96
( 44-45) ; Suomi-Ranska 41-63 (19-30); Suomi-Neuvostoliitto 6076 (29-31); Suomi-Korea 78-51 (37-25); Suomi- Sveitsi 61-43
(31-25); Suomi-Tunisia 125-55 (61-22) ja Suomi-Englanti 85-47
(46-29).
Naiset: Suomi-Pohjois-Korea 24-63 (9-22); Suomi-Bulgaria 2355 (13-32); Suomi-Tshekkoslovakia 26-75 (8-32); Suomi-Ranska
29-49 (8-29); Suomi-Belgia 45-41 (20-17) ja Suomi-Puola 26-62
(4-39) .
Miesten joukkueessa olivat TUL:n pelaajat Matti Köli, Eero Salonen,
Kalevi Sylander ja Ensio Ristalahti sekä naisten joukkueessa Hilkka
Hakola, Eila Turunen, Kirsti Lindberg ja Airi Sanden. Naisten joukkueen johtajana Keijo K. Viianen ja huoltajana Seppo Pöyhönen .
Koulutustoiminnassakin päästiin kuluneella kaudella uusiin ennätyslukuihin sekä liiton että piirien tilaisuuksien osalta.
Yhteistoiminta Suomen Lentopallokomitean kanssa sujui kitkattomasti.
LENTOPALLOJAOSTO.
Jaostoon ovat kuuluneet puheenjohtajana Eino Tammilehto (11) , jäseninä Vieno Kauhanen (6), Reino Valkama (9), Veikko Jalava (11),
Leo Hirvelä (9), Aulis Tenhunen (9) ja Veikko Roivainen (7) sekä liittotoimikunnan edustajana Valdemar Snäll (6). Sihteerinä toimi Tapio
Pöyhönen .
Kokouksia pidettiin 11 ja asioita käsiteltiin 98.
KOULUTUSVOIMAT.
Kouluttajina eri tilaisuuksissa ovat toimineet Veikko Jalava, Aulis
Tenhunen, Olavi Hämäläinen, Reino Valkama, Eino Tammilehto, Eino
Laakso ja Eero Loven .
EDUSTUKSET.
Yhteiseen koripaUojaostoon ovat kuuluneet Lennart Kivi, Keijo K.
Viianen, Vilho Hakola ja Tapio Pöyhönen, valitsemisvaliokuntaan Tapio
Pöyhönen sekä sarjavaliokuntaan Tapio Pöyhönen.
YLEISTA.
LIITON LENTOPALLOTOIMINTA.
Lentopalloharrastuksen leviäminen ja kärkijoukkueiden kehittyminen oli liitossamme kertomusvuotena varsin huomattava. Tämä ala on
jo nyt noussut yhdeksi valtalajiksemme. Kilpailutoiminnasta kirjoitettiin maamme lentopallohistoriaan uusia sivuja, sillä kuluneen vuoden
aikana pelattiin ensimmäiset yhteiset lentopallosarjat Suomen Lentopallokomitean toimiessa isäntänä ja TUL:n toimiston hoitaessa käytännöllisen puolen. Joukkueittemme menestys sarjoissa oli loistava.
Kansainvälinen kilpailutoiminta oli laajempaa kuin yhtenäkään aikaisempana vuotena. Miesjoukkueemme teki otteluturneen Neuvostoliittoon ja naiset Eestiin. Liiton vieraana oli neuvostoliittolainen joukkue. Maajoukkueessa, joka otteli Moskovan festivaaleissa, oli liiton
edustajia yli puolet. Lisäksi otteli festivaalisarjassa liiton seurajoukkueitakin.
KURSSITOIMINTA.
Liiton kurssit ja leirit:
Seuraohjaaja- ja pelaajakurssi Rajamäellä 21.5. ja 27 .5. Osanottajia
. 21. Ohjaajana Reino Valkama.
Rajamäellä seuraohjaaja- ja tuomarikurssi 1.4. ja 14.5. Osanottajia
19. Ohjaaja Reino Valkama.
Tuomarikurssi Hyvinkäällä 7.4. Osanottajia 15. Ohjaajana Eino
Tammilehto.
Tuomarikurssi Varsinais-Suomen piirissä 17.-18.8. Osanottajia 16.
Ohjaajana Eero Loven.
Tuomarikurssi Karjalan piirissä 7.-8.5. Osanottajia 18. Ohjaajana
E ino Tammilehto.
Tuomarikurssi Keski-Suomen piirissä 13.-14.5. Osanottajia 20 . Ohjaajana Veikko Jala va.
Tuomarikurssi Pohjanmaan piirissä 21.-22.4. Osanottajia 9. Ohjaajana Eino Laakso.
Tuomarikurssi Savon piirissä 17.-18.5. Osanottajia 14. Ohjaajana
Aulis Tenhunen.
Tuomarikurssi Tampereen piirissä 26.-27.10. Osanottajia 19. Ohjaajana Veikko Jalava.
S6
S7
Ma ajoukkueen va lm e nnu s:
Loppusarja
Maajoukkueen leiri Otaniemessä 24.-26.7.
roista 6.
Osanottajia TUL :n seu-
KOTIMAINEN KILPAILUTOIMINTA.
Liiton me s taruus :
Toimintavuoden aikana ei liiton mestaruudesta pelattu johtuen yllättäen tulleesta yhteisestä SM-sarjasta ja sen aiheuttamasta tiiviistä
kilpailu toiminnasta .
Mies te n Suomen mestaruussarja:
Suomen mestaruussarja pelattiin kaksilohkoisena sarjana siten, että
kummastakin liitosta kelpuutettiin yhteensä 8 joukkuetta molempiin
lohkoihin . Loppusarjaan selviytyivät kummankin lohkon kolme parasta
seuraa. Mestaruuden voitti Porin Pyrintö voitettuaan ylimääräisessä
loppuottelussa Helsingin Tarmon 3-0. Molemmista lohkoista putosivat
Suomen sarjaan 3 heikointa.
Lopulliset sarjataulukot :
7
7
7
7
7
7
7
7
7
6
4
4
3
3
1
0
0
1
3
3
4
4
6
7
21- 4
19- 6
14-12
15-14
13-14
13-15
7-19
1-21
14
12
8
8
6
6
2
0
7
7
7
7
7
7
7
7
7
6
5
4
3
2
1
0
0
1
2
3
4
5
6
7
21- 2
18- 9
17-11
18-13
13-14
14-15
6-19
3-21
14
12
10
8
6
4
2
0
Länsi-lohko
JsK (TUL) ... . . ....... .. ... . . .
PoPy (TULl ....... .. . . .. . .. . .
LuolK (TUL) ...... . . ..... .. . ..
PiVi (TUL) ............... .... .
KäLe
. . .. ....... . . . .... ..... .
VaKP (TUL) ................. .
PoLe ..... . ... . .. . .. ... ..... .. .
SaSa .... . . . . . .. . ... . .... . .. . . .
5
5
5
5
5
5
4
4
3
3
1
0
1
1
2
2
4
5
13- 5
13- 8
12- 9
9- 8
8-13
3-15
8
8
6
6
2
0
Ylimääräisen loppuottelun voitti Porin Pyrintö 3-0. Joukkueessa
pelasivat Matti Lehtonen , Reijo Oras, Pertti Österlund, Lasse Mattila,
Kalle Vuorinen, Pentti Järvinen, Pentti Meronen, Teuvo Mäkelä , Ossi
Koskinen, Kauko Kaappa. Huoltajana Eero Loven.
Naisten Suomen mesta r uussarja:
Naisten SM-sarja pelattiin yksinkertaisena ja kolmessa lohkossa, osanoton ollessa vapaa. Kunkin lohkon kaksi parasta joukkuetta kelpuutettiin loppusarjaan, jossa liittoj en voimasuhteet olivat 3-3.
Lopulliset sarjataulukot :
Lohko 1.
Itä-lohko
HeTa
. .. .. .... .......... .. ...
EiR (TUL) . . . . .. ..... . ........
PoPo (TUL) . . ............ . ...
L -55 ..... ... .. ..... . . . . .. . . .
Kimmo
. ........ . . . ..........
JoPo . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .
HeVi (TUL) ...... . ...........
MiP . ........... .. .. . . . .. .... .
. . . . . . . . . . . . . .. . . . . . . . . .
HeTa
PoPy (TUL) .......... . ... . .. .
JsK ( TUL) .... ...... . .. . .... . .
LuolK (TUL) .. . .. . . . ...... ....
EiR (TUL) .. .. . ......... . .....
PoPo (TUL) . .. ... ... . . . . .. .. .
Tikka
. .. . . . ...... .... . ...... .
Ilves .. . . . ................ .. ...
. .... ..... . .......... ...
VirKi
MU (TUL) . ... . .. . .... . . ..... .
HeVi (TUL) . . . . .. ... . .. . .. . ..
PitKi (TUL) . ......... . . . .....
5
5
5
5
5
5
5
4
3
2
1
0
2
3
4
5
15- 2
12- 7
13- 6
8-10
4-13
1-15
10
8
6
4
2
0
3
3
3
3
3
2
1
0
0
1
2
3
9733-
3
4
6
9
6
4
2
0
5
5
5
5
5
5
5
4
3
2
1
0
0
1
2
3
4
5
15- 3
13- 6
10- 7
8-10
6-13
2-15
10
8
6
4
2
0
0
Lohko II.
PoLe . .. . . .. .. .. .. .. . .. ...... ..
TaWe (TUL) . . ............ . . . .
OrivT (TUL) .......... .. .. . .. .
KuRy
. .. . .. .. .. . .. ... . .. .. . ..
Lohko II 1.
EiR (TULl . ...... . . ...... . .. . .
HePo (TULl . .. .. ....... . .....
KäLe . ......... ... . .. . .... . . ...
.... . . . ........ .. ...
EI (TULl
. .. . . . . . ....... . .... . .. .
TuRi
. . ... .. . . . . . . . . .... . ....
HeTa
"
,
!
58
S9
L
0
p p usa r j a .
EiR (T UL) ..... . . ... , ........ -..
Lepakot
. .. ........ .. . . .. , . . , .
HeP o (TUL) ., .... , ... ...... . .
TaWe (TUL) ... ... . . . , . . , . . , ..
Tikka
Ilves
5
5
5
5
5
5
5
3
3
2
1
0
0
2
2
3
4
5
15- 0
12- 7
10- 8
7- 9
6-11
1-15
Loppusarjassa olivat sijoitukset: 1) Eiran Riento, 2) Järvensivun Kisa, 3) Porin Pyrintö, 4) Popinniemen Ponnistus, 5) Luolajan Kajastus .
10
6
6
Ylimääräisen loppuottelun voitti Eiran Riento 3-1 ja selvisi talvisarjan mestariksi. Eiran Riennon joukkue: Olli Laine, Martti Kantonen , Erkki Hein.onen, Aulis Tenhunen, Arto Suontakanen, Pauli Seijola,
Matti Hotari, Olavi Hämäläinen, Aimo Virtanen . Huoltaja Veikko Roivainen.
4
4
0
Suomen mestaruuden voittaneessa Eiran R iennon joukkueessa pelasivat Vieno Kauhanen, Maire Talvitie, Anna-Mari Ein, Irja Heinonen,
Kirsti Tuominen, Meeri Nissilä, Marketta Jalo ja Ritva Leppioja.
Nuorten tal'visarja:
Nuorten talvisarjassa olivat kolme parasta Tampereen Kisatoverit,
Eiran Riento ja Kuljun Jyry.
Nuorten SM-sarja:
II
Tampereen Kisa-Toverien joukkueessa pelasivat R. Raunio , M . Hietala, J. Saarnio, P. Tiira , K . Kallio, P. Kinnari.
Nuorten SM-sarja pelattiin, alkulohkoja lukuunottamatta, kolmeen
joukkueeseen saakka cup:na . Alkuottelut päättyivät seuraavasti: JoKi
-MU 3-0, SäynR-TikV 3-1, SäynR-JyskäR 3-2, JyskäR-TikV
3-2, FC -57-TyK 0-3, EiR-PitKi 3-1, TKT-KuJy 3-0. Välierien
kautta selvisivät loppusarjaan TKT, TyK ja JoK i, kaikki TUL:stä. Suomen mestaruuden voitti Jokelan Kisa, 2) Tyrvään Kisa ja 3) Tampereen
Kisa-Toveri t.
Mestaruuden voittaneessa joukkueessa pelasivat Esko Palmu , Matti
Vuori, Risto Syrvelin , Tarmo Kiuru, Pertti Vuori, Jarmo Ruokonen,
Lauri Suvinen, huoltajana Urho Kykkänen.
Naisten
talvisarja:
Naisten talvisarjaan osallistui 6 joukkuetta, jotka pelasivat alkusarjan kahdessa lohkossa . Loppusarjassa oli mukana 3 joukkuetta, jOiden
järjestys muodostui seuraavaksi: 1) Eiran Riento, 2) Tampereen Vei.kot, 3) Elannon Isku.
Eiran Riennon joukkue: Kirsti Tuominen , Meeri Nissilä, Maija-Liisa
Ralme, Irja Heinonen , Vieno Kauhanen , Maire Talvitie.
Nuorten
Suomen sarja:
Kesäkisat :
Nuorten Kesäkisoissa Jyväskylässä 30.6.-1.7. pelasi tyttöjen sarjassa
12 joukkuetta ja pOikien sarjassa 39. Tyttöjen sarjan voitti KoRe, 2)
TikI ja 3) IPV. Poikien ' sarjan voitti JoKi, 2) PatV ja 3) TKT.
Suomen sarja pelattiin tänä ensimmäisenä yhteistoimintavuotena
avoimena kaikille joukkueille. Joukkueet jaettiin 17 lohkoon , jOista 16
pelattiin loppuun ja jOiden voittajat selvisivät välierien kautta vuoden
1958:n Suomen ja SM-sarjaan. TUL:n joukkueista pelasi Suomen sarjassa loppuun 59. 16 :sta pelatusta lohkosta selvisivät jatkoon seuraavat TUL:n joukkueet: Pispalan Tarmo, Huutoniemen Reipas, Jokelan
Kisa, Pitäjänmäen Kisa, Oulun Tarmo, Kangasalan Voitto , Uimaharjun Taimi, Käpylän Urheilijat ja Lappeenrannan Työväen Urheilijat,
jOista Suomen sarjaan vuodeksi 1958 selvisivät Pispalan Tarmo, Pitkäjärven Kisa ja Oulun Tarmo.
Miesten
l' :
Kilpailun johtajat ja vastaavat olivat Eino Tammilehto , Veikko Jalava ja Reino Valkama .
KANSAINVÄLINEN KILPAILUTOIMINTA.
Maajoukkue pelasi 27.7.-12.8. Moskovan nuorisokisoissa. Joukkueessa olivat seuraavat TUL:n pelaajat : Olli Laine, Arto Suontakanen, Erkki Heinonen, Martti Nyyssönen, Matti Lehtonen , Lauri Syrjä ja Raimo
Lehto. Joukkueen johtajana Tauno Kaivola.
talvisarja:
Liittojoukkue otteli 15.10.-23.10. Neuvostoliiton turneeIIaan seuraavat ottelut :
Miesten talvisarja pelattiin aikaisempaan tapaan lohkojakoisena yksinkertaisena sarjana, josta lohkovoittajat selvisivät välierien kautta
loppusarjaan. Sarja oli jaettuna 10 lohkoon, jossa pelasi loppuun 35
joukkuetta.
Lokomotiv (Leningrad )-TUL 3-0; Lokomotiv (Tallinna)-TUL 3-2 ;
Lokomotiv (Riika ) - TUL 3- 1 ja Lokomotiv (Moskova)-TUL 3-0.
....J
11
-
60
-
61
Liiton joukkueessa pelasivat Olavi Hämäläinen, Aulis Tenhunen, Erkki
Heinonen , Kyösti Saarti, Pertti Laamanen, Matti Koskelainen, Raimo
Lehto, Lauri Syrjä, Matti Mestola ja Reijo Siren. Huoltajana Veikko
Jalava, tuomarina Olli Lehtinen ja johtajana Martti Järnberg.
Moskovan Lokomotiv kävi maassamme liiton vieraana ja suoritti täällä ottelut He~~~ngissä, Karhulassa, Hämeenlinnassa ja Tampereell!\_
Tampereella paattYI ottelu vieraiden voittoon 3-1. Muilla paikkakunnilla 3-0. Helsingin ottelussa vastustajana oli liittojoukkue ja muilla
paikkakunnilla vahvistetut piirijoukkueet.
Naisten liittojoukkue vieraili Eestissä pelaten siellä seuraavat ottelut=
TUL-Tallinnan Ammattiliitot 0-3; TUL-Tallinnan Polyteknillinen
Instituutti 0-3 ja TUL-Tarton Ammattiliitot 0-3.
Joukkueessa pelasivat Maire Talvitie, Kirsti Tuominen, Irja Tuominen
Meeri .. Nissilä, Vieno Kauhanen, Orvokki Niemi , Soili Lehto, Sinikk~
PYlkk~nen, Airi Sanden, Terttu Laine, Raili Alppi ja Helena Tuovinen.
Johtajana toimi Eino Tammilehto, hUOltajana Leo Hirvelä ja tuomarina Matti Mestola.
EDUSTUKSET.
Suomen Lentopallokomitea: Väinö Montonen ja Eino Tammilehto, varalla Reino Valkama ja Tapio Pöyhönen.
Maajoukkueen valitsijamiehenä Veikko Jalava.
SLK:n sarjavaliokunnassa Tapio Pöyhönen.
Kansainv älisessä lentopallokonferenssissa Moskovassa Väinö Montonen.
LIITON LUISTELUTOIMINTA.
YLEISTÄ.
.Pikaluistelutoiminta on kehittynyt myönteisissä merkeissä niin, että.
lUlstelu alkaa esittää entistä merkittävämpää osaa TUL:n toimintasektorissa. Liiton edustusluistelijat ovat olleet menestyksellä mukana monissa kansainvälisissä kilpailuissa ja harrastajien joukko on voimakkaasti lisääntymässä. Tästä on myönteisenä esimerkkinä mm . vuoden
aikana järjestetty TUL:n luistelukuukausi , minkä aikana merkittiin
kaikkia~n .. Yli 10.000 nuorten luistelusuoritusta. Vuoden aikana on yhä
useampI hIton seura ottanut lajin ohjelmaansa ja samassa suhteessa on
lisääntynyt myöskin järjestettyjen kilpailujen määrä. Uutterasti alan
hyväksi ponnistellen TUL:n pikaluistelutoiminnalla on kaikki edellytykset kehittyä erääksi merkittävimmistä urheilulajeista koko liiton toiminnassa.
Myönteisenä seikkana on lisäksi todettava, että maamme edustusluistelutoiminta kyettiin lyhyen tauon jä.lkeen jälleen syyskaudella liittojen
keskeisen sopimuksen puitteissa yhtenäistämään. Vaikka yhteistoiminnan esteenä näyttikin aluksi olevan merkittäviä esteitä - nimenomaan
taloudellisissa kysymyksissä - saatiin sopimus kuitenkin aikaan TUL:n
määrätietoisten ponnistelujen ansiosta hyvissä ajoin ennen kilpailukauden alkamista. Uusi sopimus noudattaa pääpiirteissään edellisvuoden
käytäntöä antaen liitoille mahdollisuudet mestaruuksien ratkaisemiseen
ja oman itsenäisen valmennustoimintansa hoitamiseen. Myöskin sopimuksen taloudelliset määräykset perustuvat toiminnan mukaiselle laskutusperiaatteelle, mitä on pidettävä oikeaan osuneena ratkaisuna.
LUISTELUJAOSTO.
Luistelujaostoon ovat kuuluneet puheenjohtajana Leo Huttunen (13 )
sekä jäseninä Kalevi Ruusunen (6), Sulo Punkkinen (14 ), Paul Vesterholm (11) ja Reino Evävaara (7), Sihteerinä on toiminut Eeli Simula.
_ Kokouksia pidetty 14, joissa käsitelty 112 asiaa .
KOULUTUSVOIMAT.
Pikaluisteluvalmentajana on toiminut Reino Evävaara valmentaen
luistelijoita liiton järjestämillä leireillä ja seurojen harjoitustilaisuuksissa.
KURSSI- JA VALMENNUSTOIMINTA.
Nuorten luistelijain kurssi Lauritsalassa 3.-6.1. Osanottajia 23. Ohjaajana Reino Evävaara .
Pikaluisteluvalmentajien kurssi yhteistoiminnassa SLL :n kanssa Vierumäen Urheiluopistossa 14.-18 .8. Osanottajia TUL :sta 5. Ohjaajana
norjalainen Oddvar Holten.
Edustusluistelijain kurssi yhteistoiminnassa SLL :n kanssa Vierumäen
Urheiluopistossa 18.-22.8. Osanottajia TUL :sta 4. Ohjaajana Reino Evävaara ja Oddvar Holten .
Edustusluistelijain valmennusleiri Solvallan opistossa 26.9.-1.10. Osanottajia 6. Ohjaajana Reino Evävaara.
Norjassa valmennusleirillä joht. Dahlin kutsumana 28 .10.-11.11. olivat
seuraavat luistelijat: Juhani Järvinen, Jaakko Niemi, Leo Tynkkynen
ja valmentajana Reino Evävaara.
Nuorten luistelijain leiri T a mpereen keinojääradalla 16. -17.11. Osanottajia 10. Ohjaajana Reino Evävaara.
\
62
Edustus- ja nuorten luistelijain valmennusleiri Rovaniemellä 23.11.3.12. Osanottajia 12. Ohjaajana Reino Evävaara.
Edustusluistelijain luisteluleiri Oulussa 29.12. jatkuen kolme päivää.
seuraavan vuoden puolelle. Osanottajia 4.
KOTIMAINEN KILPAILUTOIMINTA.
Liiton
mestarUUSkilpailut:
Valkeakoskella
Osanottajia 20.
19.-20.1.
Järjestäjänä
Valkeakosken
Koskenpojat_
Mestarit: YI. 500 m Toivo Salonen PälPy 43,2; 1500 m Toivo Salonen
2.16,6; 5000 m Toivo Salonen 8.31,8; 10.000 m Toivo Salonen 18.26,5 ;
yhteispisteet Toivo Salonen 195,258. - Naiset 500 m Iris Sihvonen VaKP
50,0; 1.000 m Iris Sihvonen 1.45,6; 1.500 m Iris Sihvonen 2.40 ,2; 3.000 m
Iris Sihvonen 5.53,0; yhteispisteet Iris Sihvonen 215,033 .
Nuorten ja tyttöjen m-kilpailut Tampereella 2.-3 .2. Järjestäjänä
Tampereen Kiertäjät. Osanottajia 35.
Mestarit : 21-v. 500 m Taisto Virtanen VaKP 45,0 ; 1.500 m Taisto Virtanen 2.26,0; 3.000 m Matti Kovanen HTL 5.18,3 ; 5.000 m Taisto Virtanen 9.14,2; yhteispisteet Taisto Virtanen 202,637 . - 18-v. 500 m Viljo
Ikonen KaTe 46,8; 1.500 m Timo Lehtinen TK-V 2.29,4 ; 3.000 m Timo
Lehtinen 5.16,5; yhteispisteet Timo Lehtinen 149,550. - Tytöt 17-v.
500 m Pirkko Tanskanen TK-V 51,9 ; 1.000 m Pirkko Tanskanen 1.50,3 ;
yhteispisteet Pirkko Tanskanen 107,050.
TUL:n
nuorten
luistelukuukausi:
TUL:n nuorten luistelukuukautta vietettiin 24 .1.-24.2. välisenä aikana. Seurojen keskeisen kilpailun voitti Toijalan Valpas ja piirien keskeisen Tampereen piiri. Kilpailusuorituksia merkittiin kaikkiaan 10.054
kpl.
Suomen
mestaruuskilpailut:
Tampereella 26.-27.1. Järjestäjinä TK- V ja Pyörä-Pojat.
Mestarit: 500 m Toivo Salonen PälPy 43,7; 1.500 m Juhani Järvinen
HTL 2.23 ,4 ; 5.000 m Toivo Salonen 8.35,4 ; 10.000 m Toivo Salonen
18.43,7; yhteispisteet Toivo Salonen 199,525.
Naisten ja tyttöjen m-kilpailut Kuopiossa 26.-27.1. Järjestäjänä
Kuopion Luistinseura. - Mestarit : 500 m Iris Sihvonen Va KP 51 ,1.
KANSAINVÄLINEN KILPAILUTOIMINTA.
EM-kilpailut Oslossa 2.-3 .2. Osanottajina Toiv o Salonen, Juhani Järvinen, Jaakko Niemi ja huoltajana Reino Evävaara .
B-maaottelu Ruotsi-Suomi Uppsalassa 2.-3.2. Osanottajina Pertti
Mäkelä ja huoltajana Eero Santala.
Kansainväliset luistelukilpailut Skienissä 6.-7.2 . Osanottajina Toivo
Salonen, Juhani Järvinen, Jaakko Niemi ja valmentajana Reino Evävaara.
Naisten MM-kilpailut Imatralla 9.-10.2. Osanottajina Iris Sihvonen
ja Pirkko Tanskan en, valmentajana Reino Eväv aara ja johtajana Leo
Huttunen .
MM-kilpailut Östersundissa 16.-17 .2. Osanottajina Toivo Salonen,
Juhani Järvinen , Jaakko Niemi ja valmentajana Reino Evävaara.
Helsinki-Leningrad Helsingissä 23 .-24 .2. Osanottajina Juhani Järvinen, Toivo Salonen, Jaakko Niemi, Leo Tynkkynen ja jOhtajana Reino
Evävaara .
Kansainväliset pikaluistelukilpailut Sverdlovskissa. Osanottajina Juhani Järvinen, Jaakko Niemi , Leo Tynkkynen ja johtajana Leo Huttunen.
Nuorten maaottelu Suomi-Ruotsi-Norja Rovaniemellä 2.-3 .3. Osanottajina Taisto Virtanen, Matti Kovanen ja Paavo Kantokorpi ja huoltajana Reino Evävaara.
UUDET ENNÄTYKSET.
Vuoden aikana saavutettiin seuraavat uudet TUL:n ennätykset: 500 m
Iris Sihvonen 50,0 Valkeakoskella 19.1.-57, 500 m Iris Sihvonen 49 ,1
Imatralla 9.2.-57, 1.000 m Iris Sihvonen 1.45,6 Valkeakoskella 20.1.-57 ,
1.000 m Iris Sihvonen 1.41 ,8 Imatralla 10.2 .-57, 1.000 Juhani Järvinen
1.28,5 Rovaniemellä 17.3.-57, 1.500 m Iris Sihvonen 2.40 ,2 Valkeakoskella 19.1.-57, 3000 m Iris Sihvonen 5.53,0 Valkeakoskella 20.1.-57,
y hteispisteet Iris Sihvonen 215,033 Valkeakoskella 19.- 20.1.-57, yht eispisteet Iris Sihvonen 211 ,734 Imatralla 9.-10.2.-57 .
Uusia Suomen ennätyksiä TUL:n luistelijat saavuttivat seuraavasti:
1.500 m Iris Sihvonen 2.40 ,2 Valkea koskella 20 .1.-57, yhteispisteet Iris
Sihvonen 215,033 Valkeakoskella 19.-20.1.-57 , 1.000 m Iris Sihvonen
1.41 ,8 Imatralla 10.2 .-57, yhteispisteet Iris Sihvonen 211,734 Imatralla
9.-10 .2.-57 , 1.000 m Juhani Järvinen 1.28,5 Rovaniemellä 17.3.-57.
EDUSTUKSET.
Pikaluistelun teknillisessä toimikunnassa Leo Huttunen, Reino Evävaara ja Eeli Simula, va ralla Sulo Punkkinen j a Paul Vester holm.
65
YLEISTÄ.
KILPAILUTOIMINTA.
LIITON MELONTATOIMINTA.
Liiton
mestaruUSkilpailut:
Melontaurheilulle ei ole yleisessä mielipiteessä annettu sitä arvoa ja
merkitystä, mikä sille meillä Suomessa kuuluu. Sen harrastus on suurempaa, mitä lehtien palstoilla on alasta esitetty. Ainoastaan viralliset
kilpailujen tulokset saatetaan julkisuuteen, mutta alan harrastus ei rajoitu siihen. Lisäksi on sanottava, että huomattava joukko harrastaa
melontaa ulkopuolella virallisten urheilujärjestöjen . Erityisesti on todettava kilpamelonnassa tapahtunut ilahduttava eteenpäinmeno. Tätä todistaa parhaiten liittomme nuorten melojien panos nuorten SM-kilpailuissa sekä 9 uutta TUL:n ja 3 Suomen ennätystä.
~estaruuskilpailut kajakkilajeissa 27.-28.7. Tampereella, järjestäjänä
Tampereen Vihuri. - Mestarit: 500, m K-1 J. Järvinen TaVi ; 1.000 m
K-l K. Ahvonen TaVi ; 10.000 m K-1 K . Ahvonen TaVi; 500 m K-2 H.
Järvinen-A. Ahvonen TaVi ; 1.000 m K-2 J. Jäl'vinen-K. Ahvonen
TaVi ; 4 X 500 m viesti Tampereen Vihul'i ; naiset 500 m K-1 Sirkka
Ojanen TaVi; 500 m K-2 Sirkka Ojanen-M.-L. Eklund TaVi; tytöt 250 m
K-1 Sirkka Ojanen TaVi; pojat 250 m K-l M. Liede TaVi; 500 m K-l
J. Järvinen TaVi ; 2.500 m K-l M. Liede TaVi ; 5.000 m K-1 J. Järvinen
TaVi.
Liiton seurojen kesken on ollut kiertopalkinto, mistä kilpaillaan vuosittain m-kilpailujen perusteella. Vuoden saavutuksista sai kiertopalkintoon toisen kiinnityksen Tampereen Vihuri. Melontaharrastusta on
yritetty viedä laajemmalle pOhjalle piireissä järjestettävien neuvottelupäivien avulla, missä ei toistaiseksi ole vielä päästy kuitenkaan näkyvimpiin tuloksiin. Neuvonta- ja valmennustyö on ollut kokonaisuudessaan piiriportaassa tapahtuvaa.
Mestaruuskilpailut kanadalaislajeissa Helsingissä 24.-25.8. Järjestäjänä H elsingin J yry. - Mestarit: 1.000 m C-1 R. Mäkelä HJy; 10.000 m
C-l R. Mäkelä HJy; 1.000 m C-2 R. Mäkelä-A. Tiusanen HJy; 10.000 m
C-2 T. Pellinen-L. Kettinen HJy.
MELONTAJAOSTO.
Jaostoon ovat kuuluneet puheenjohtajana Albert Moll (3) sekä jäseninä Olavi Nikku (3), Leo Ahlbom (3), Erkki Piiparinen (2) ja Alpo
Ketonen (3). Liittotoimikunnan edustajana on ollut Paavo Aitio . Sihteerinä Valentin Kervinen. Kokouksia 3, käsitelty 28 asiaa.
Jaoston apuelimenä on toiminut työvaliokunta, johon ovat kuuluneet
Albert Moll, Leo Ahlbom ja Valentin Kervinen. Kokouksia 1, käsitelty
7 asiaa.
Suomen
mestarUUSkilpailut:
Nuorten SM-kilpailut 17.-18.8. Helsingissä, järjestäjänä Canoa. _
Mestarit: 19-20 v. 5.000 m K-2 Y. Kalves-S. Savilahti TaVi; 500 m
K-4 Tampereen Vihuri (Järvinen, Kalves, Savilahti, Liede) ; tytöt 250 m
K-2 Sirkka Ojanen-Marja Eklund TaVi; 250 m K-1 Marja-Liisa Eklund TaVi ; 4 X 250 m K-l Tampereen Vihul'i (Järvinen, Savilahti , Kalves, Liede ) .
Yleiset SM-kilpailut Helsingissä 31.8.-1.9. , järjestäjänä Marjaniemen
Melojat.
Ulkomailla:
Nuorten PM-kilpailut Oslossa 7.7. TUL:n edustajina J. Järvinen ja Y.
Kalves.
KURSSITOIMINTA.
Piirikunnalliset
kurssit
Kansainväliset melontakilpailut Moskovassa 5.-9.8. TUL:n edustajina
Juho Järvinen, Keijo Ahvonen, Yrjö Kalves ja Jorma Hellman sekä
johtajana Olavi Nikku.
ja leirit:
Tampereen piirin ja Vihurin yhteinen nuorten melojien leiri 8.-13 .7.
Osanottajia Vihurista 28 ja Airisto-Melojista 3. Ohjaajina S. Savilahti,
H . Järvinen ja O. Nikku.
UUDET ENNÄTYKSET.
Tampereen piirin edustusmelojien leiri 8.-11.6.
jaajina K. Ahvonen ja O. Nikku.
Vuoden aikana hyväksyttiin alempana mainitut melontatulokset uusiksi TUL: n ennätyksiksi:
Osanottajia 13.
Oh-
Melon,nan neuvottelupäiviä järjestettiin K eski-Suomen, Savon, Saimaan ja Hämeen piireissä.
K-2 500 m M.Liede-S. Savilahti 1.56,3
K-2 1.000 m J . Järvinen-K. Ahvonen 4.17,6
K-1 1.000 m Juho Järvinen 4.33,6
5
-
66
------ ~
67
K-1 10.000 m Keijo Ahvonen 50.37,5
K-1 19-20 v. 5.000 m Juho Järvinen 24.51 ,3
K-1 19-20 v. 2.500 m Matti Liede 12.28,2
Tytöt K-1 250 m Sirkka Ojanen 1.23,8
K-4 1.000 m M. Liede-S. Savilahti-Y. Kalves-K. Ahvonen 3.36
K-2 alle 21 v. 500 m J. Järvinen-Y. Kalves 1.58,7
K-2 alle 21 v. 5.000 m J. Järvinen-Y. Kalves 22.27,7
K-4 alle 21 v. 500 m J. Järvinen-Y. Kalves-S. Savilahti-M. Liede
1.45,4
Tytöt K-2 250 m Sirkka Ojanen-Marja-Liisa Eklund 1.15,7
Pojat K-1 4 X 250, m Tampereen Vihuri 4.23 ,2
Kaikki edellä mainitut ovat Tampereen Vihurista
C-1 10.000 m Reijo Mäkelä HJy 1.08.24,8
EDUSTUKSET.
Melonnan yhteistoimikuntaan ovat kuuluneet Albert MOll, Leo Ahlbom ja Valentin Kervinen vakinaisina sekä varajäseninä Erkki Piiparinen ja Olavi Nikku.
LIITON MOOTTORIURHEILUTOIMINTA.
YLEISTÄ.
Moottoriurheiluharrastus on lisääntynyt jatkuvasti ja niin on tapahtunut kertomusvuodenkin aikana. Kymmenet tuhannet nuorukaiset
viettävät vapaa-aikaansa erilaisten moottoriajoneuvojen parissa. Myös
järjestynyt kilpailutoiminta on huomattavasti lisääntynyt, vaikka heikko yleisökannatus onkin tuottanut moottoriseuroille suurtappioita. Taloudelliset rasitukset ovatkin moottoriurheilunharrastajille lisääntyneet
jälleen tuntuvasti nimenomaan bensiini- ja moottoriajoneuvoveron korotuksien takia.
Kertomusvuoden aikana kiinnitettiin erikoista huomiota toimitsija- ja
palkintotuomarikoulutukseen, jonka teki mahdolliseksi kansainvälisten
sääntöjen ilmestyminen suomenkielisinä. Valitettavien loukkaantumisien takia eivät liittomme ajajat menestyneet SM-kilpailuissa aivan yhtä
hyvin kuin edellisinä vuosina.
Moottoriurheilun yhteistoiminta solmittiin pitkällisten neuvottelujen
jälkeen huhtikuussa, jonka jälkeen moottoriurheilutoimintaa on maassamme johtanut yhteisesti perustettu Moottoripyöräurheilun Kansallinen Kilpailulautakunta (MKK ) .
MOOTTORIJAOSTO .
Jaostoon ovat kuuluneet puheenjohtajana Martti SUl'ola (6) sekä jäseninä Aimo Kortelainen (9), Oiva Lindberg (8), Toivo Nieminen (8) ,
J . K. Lindell (6) ja Unto Aattela (4). Liittotoimikunnan edustajana on
ollut K eijo K. Viianen (4) ja sihteerinä Osmo Heino. Kokouksi a 11,
käsiteltyjä asioita 105.
Jaoston apuelimenä on toiminut työvaliokunta, johon ovat kuuluneet
Surola, Kortelainen, Lindell, Nieminen ja Viianen.
K'URSSITOIMINTA.
Liiton
kurssit :
Moottoriseurojen edustajien neuvottelukokous, jossa käsiteltiin yhteistoimintakysymystä, 10.2. Tampereella. Osanottajia 22 seurasta yhteensä
48 . Luennoitsijat Keijo K. Viianen ja Osmo Heino.
Moottoriseurojen nuortenohjaajakurssit 2l.-22.4 Tampereella. Osanottajia 16. Luennoitsijoina Toivo Mustonen, Eino Smolander ja Osmo
Heino.
Moottoriurheilun tuomarikouluttajakurssi 26.-27.10. Eerikkilän urheiluopistossa. Osanottajia 7l. Luennoitsijoina Olof Fagerström, Walter
Bergström, Unto Aattela ja Oiva Lindberg.
Piirikunnalliset
kurssit:
Moottoriseurojen toimesta on järjestetty eri piireissä toimitsijakursseja, joihin jaosto on lähettänyt ohjaajan. Lisäksi järjestettiin helmikuussa huomattavimmissa moottori seuroissa yhteistoimintakysymykstä neuvottelukokoukset, jOihin jaosto lähetti edustajansa.
KOTIMAINEN KILPAILUTOIMINTA.
Liiton
mestaruuskilpailut:
TT-ajo. - Järjestäjinä 9.6. Jyväskylän Moottoriurheilijat, 7.7. Rauman Moottoriseura ja Riihimäellä 22.9. Hämeen Moottorimiehet. Mestarit: C-luokka Harald Karlsson HTM ja B-luokka Erkki Järvi HäMM.
Moto-Cross. - Järjestäjänä Hämeen Moottorimiehet Hämeenlinnassa 28.7. Mestarit: alle 175 cm 3 Raimo Helaja IMS ; a lle 250 cm3 Tauno
Lakka IMS; yli 250 cm s Veijo Tiainen HäMM.
Maantieajo. - Järjestä.jänä Hämeen Moottorimiehet Hämeenlinnassa
16.6. Osanottajia 29 . Mestarit: soolopyörät alle 250 cm 3 Erkki Numminen HäMM; soolopyörät yli 250 em 3 Heikki Lahti HäMM; autot Martti
Saarinen-Osmo Heino HäMM.
-
-
69
68
Suomen
mestaruuskilpailut:
Maarata-ajo. - Järjestäjänä SeMK 25.8. Seinäjoella. Kilpakoneiden
alle 500 cm 3 luokassa sijoittui Antti Mattila TTM kolmanneksi.
TT-ajo. - Järjestäjänä HMK 12.5. Eläintarhassa, TMK 19.5 . Ruissalossa ja HäMK 1.9. Pyynikillä. C-luokassa oli Harald Karlsson HTM
toinen ja B -luokassa Esko Lahti TMS kolmas.
KANSAINVÄLINEN KILPAILUTOIMINTA.
Maaradan EM-kilpailuissa Solvallassa 15.9. Eino Kulmakorpi.
EDUSTUKSET.
Moottoripyöräurheilun Kansallisessa Kilpailulautakunnassa (MKK)
Keijo K. Viianen ja Unto Aattela, varajäseninä Osmo Heino ja J . K.
Lindell.
LIITON NYRKKEILYTOIMINTA.
YLEISTÄ.
Liiton nyrkkeily toiminnan merkitys koko maamme nyrkkeilyelämässä
kasvoi kertomusvuoden aikana huomattavasti. Liiton nyrkkeilijäin panos oli kansallisessa kilpailutoiminnassa ja ennenkaikkea maaotteluissa
ja muissa kansainvälisissä kilpailuissa huomion arvoinen. Kolmivuotistoiminnan merkeissä järjesti jaosto laajan seurojen välisen kilpailun ,
jota vuoden 1957 saavutusten perusteella johtaa Kokkolan Jymy.
Kansainvälinen maaotteluohjelma vietiin menestyksellisesti lävitse.
TUL:n nyrkkeilyn huomattavimmaksi tapaukseksi muodostui kesällä Prahassa järjestetyissä Euroopanmestaruuskilpailuissa Olli Mäen suoritus.
Hän saavutti ensimmäisenä suomalaisena nyrkkeilijänä EM-nyrkkeilyjen hopeamitalin. Saavutus arvostettiin niin huomattavaksi urheilupiireissä, että Olli Mäelle myönnettiin vuoden 1957 parhaana TUL:n urheilijana Suomen Sosialidemokraatin kultamitali. Lisäksi hän sai Uuden
Suomen myöntämän urheiluplaketin, joka vuosittain annetaan huomattavasta urheiluteosta .
Huolimatta taloudellisen tilanteen kiristymisestä voitiin jaoston koulutus- ja kurssi suunnitelma viedä lävitse suunnitelmien mukaan.
Yhteistyö Suomen Nyrkkeilyliiton k anssa on molemmin puolin ollut
vilpitöntä ja nyrkkeilyurheilun hyväksi tapahtuvaa.
NYRKKEILY JAOSTO.
Jaostoon ovat kuuluneet puheenjohtajana Ilmo Lounasheimo (6) sekä
jäseninä Erkki Mäkelä (4), Hugo Nurmio (5), Reino Ravo (6) , Eino
Lindholm (6), Kalevi Taipale ( 6) ja Raine Andersin (4) . Liittotoimikunnan edustajana on ollut Paavo Aitio (1) ja sihteerinä Urho Niemenkari.
Kokouksia 6, joissa käsitelty 85 asiaa.
Jaoston apuelimenä on toiminut työvaliokunta, johon ovat kuuluneet
Ilmo Lounasheimo (6), Hugo Nurmio (7), Reino Ravo (7), Kalevi Taipale (6), Raine Andersin (6) ja Urho Niemenkari (7). Kokouksia 7,
joissa käsitelty 57 asiaa.
Valmentaja Soini Jantunen on osallistunut jaoston ja työvaliokunnan
kokouksiin.
KOULUTUSVOIMAT .
Vakinaisena valmentajana on toiminut Soini J a ntunen. Tilapäisenä
aluevalmentajana Arvi Jormakka. Tilapäisinä ohjaajina ja luennoitsijoina ovat toimineet Ilmo Lounasheimo, Eero Kiviranta, Bruno Ahlberg,
Ilmari Möykkynen, Urho Niemenkari . Yrjö Piitulainen, Pentti Niinivuori.
Erkki Manninen. Erkki Mäkelä. Norbert Tommola .
Piirivalmentajina ovat kertomusvuonna toimineet Viljo Laakso (Hkil ,
Erkki Mäkelä (Häme ). Pentti Aaltonen (Pohjanmaa). Erkki Räsänen
(Tampere ) , Veikko Iskanius (Kymenlaakso). Lauri Haimala (Saimaa).
Eino Juvonen (Savo) , Erkki Viinikainen (Keski::Suomi), Leo Ojanen
(Varsinais-Suomi) , Taisto Tuominen (Lappi), Eino Kallinen (Oulu) ja
Urho Hannula (Satakunta) . Karjalan ja Uudenmaan piirit ovat kertomusvuonna olleet ilman piiri valmentajaa.
KOULUTUS- JA VALMENNUSTOIMINTA.
Liiton
kurssit
ja
leirit:
Seuraohjaajien jatkokurssi 18.-23 .3 . P ajulahdessa. Osanottajia 13 ,
ohjaajana Soini Jantunen ja luennoitsijana Urho Niemenkari.
Seuraohjaajakurssi 30.9.-4.10. Pajulahdessa. Osanottajia 6. ohjaajana Soini Jantunen ja luennoitsijana Urho Niemenkari.
Edustusnyrkkeilijäin valmennusleiri 11.-16.2. Pajulahdessa. Osanottajia 19. ohjaajna Soini Jantunen ja Arvi Jormakka.
Edustusnyrkkeilijäin valmennusleiri 22 .-27.9 . Pajulahdessa. Osanottajia 12. ohjaajana Soini Jantunen ja luennoitsijana Urho Niemenkari.
I1
70
71
Nuorten nyrkkeilijäin ulkoiluleiri 20.-27.7. Kangaslammella. Osanottajia 26, ohjaajina Soini Jantunen, Bruno Ahlberg ja Ilmari Möykkynen.
Nuorten nyrkkeilijäin valmennusleiri 21.-26.10. Pajulahdessa. Osanottajia 14, ohjaajana Soini Jantunen ja luennoitsijana Eero Kiviranta.
Edustusnyrkkeilijäin valmennuspäiviä on toimeenpantu Hämeenlinnassa, Kokkolassa ja Helsingissä. Osanottajia yhteensä 22. Ohjaajina
Soini Jantunen, Arvi Jormakka ja Yrjö Piitulainen.
Piirikunnalliset
valmennusleirit :
Hämeen piiri 15.-18.8. Pajulahdessa . Osanottajia 12, ohjaajina Soini
Jantunen ja Pentti Niinivuori sekä luennoitsijana Erkki Manninen.
Varsinais-Suomen piiri 21.-25.8. Turussa. Osanottajia 14, ohjaajina
Soini Jantunen ja Leo Ojanen.
Pohjanmaan piiri 28.8.-1.9. Pohjanmaan Urheiluopistossa. Osanottajia 13, ohjaajana Arvi Jormakka.
Kymenlaakson piiri 4.-6.9. Karhulassa. Osanottajia 14, ohjaajana
Soini Jantunen.
Savon piiri 7.-9.9. Kuopiossa . Osanottajia 14, ohjaajina Soini Jantunen ja Martti Juvonen.
Saimaan piiri 16.-18.9. Savonlinnassa. Osanottajia 12, ohjaajana
Soini Jantunen.
Keski-Suomen piiri 19.-20.9. Jyväskylässä. Osanottajia 7, ohjaajana
Soini Jantunen.
Tampereen piiri 28.-30.10. Tampereella. 0sanottajia 17, ohjaajana
Soini Jantunen.
Tuomarikoulutustilaisuudet :
Mänttä 20.-21.5. Osanottajia 4, opettajana Soini Jantunen .
Jyväskylä 19.-20.9. Osanottajia 8, opettajana Soini Jantunen.
Seuraohjaajakoulutus:
Turku 6.-8.12. Osanottajia 14, opettajana Soini Jantunen.
Karhula 4.-6.9 . Osanottajia 5, opettajana Soini Jantunen .
Kuopio 7.-8.9 . Osanottajia 4, opettajana Soini Jantunen .
Ohjaus-
ja
koulutustilaisuudet:
Ohjaus- ja valmennustilaisuuksia, joissa liiton valmentajat toimivat
ohjaajina, pidettiin seuraavasti :
Soini
Jantunen
tilaisuuksia
osanottajia
Helsinki . ..... . .. ..... .. . .
Uusimaa
. .. . ... . .. . .. .
11
Häme
. . . ..... . , ... ... . .. . . .
19
Varsinai.s-Suomi . . .. . . . . . .. .
Satakunta ... . .... .. . ... . . . .
T ampere . . . . ·· ··· ·· · · ·· ···· .
Kymenlaakso .. . . .. .. ... . .. .
Saimaa . . ... . .. . ... . . . . .... .
Savo .. . .. .... ··· · · · · ·· ··· · · .
Pohjanmaa . ... ... . .. .
K eski-Suomi . . . ..... . . .. . . . .
Oulu
..... .. ... . .
Lappi . .. .. . .. . . · · · ······ · · · .
3
6
2
1
3
4
1
4
1
163
22
484
26
43
78
25
15
76
57
33
74
20
59
1.116
Arvi
2
2
Jormakka
tilaisuuksia
Pohjanmaa . .... . .. . ... .. . . .
Oulu
.. .. ... .. .... .. .
Lappi
VaI i s t u s-
ja
.
pr
0
osanottajia
2
148
39
21
18
208
12
4
P a g a n d a t i l a i suu det :
Pohjois-Suomen alueen neuvottelupäivät 10.2 .. Kokkolassa, osanottajia 21 Luennoitsijoina Urho Niemenkari ja ArvI Jormakka.
"
Eteiä-suomen alueen neuvottelupäivät 10.3. Helsingissä, osanotta~la
43 . Luennoitsijoina Ilmo Lounasheimo, Soini Jantunen Ja Urho Nlemenkari.
tt "a 13
Kymenlaakson piirin neuvottelupäivät 6.9. Karhulassa, osano aJl
.
Luennoitsijana Soini Jantunen
.
"
Savon piirin neuvottelupa" ivät 8.9. Kuopiossa, osanottaJia 9. LuennoitsUana Soini Jantunen.
tt "a
Keski-Suomen piirin neuvott elupäivät 20.9 . Jyväskylässä, osano aJl
g Luennoitsijana Soini Jantunen.
. ..
. Tampereen piirin neuvottelupäivät 30.10. Tampereella, luennOltslJana
Soini Jantunen.
Varsinais-Suomen piirin neuvottelupäivät 27.10. Turussa, osanottajia
14. Luennoitsijana Ilmo Lounasheimo.
II'
1
72
73
Elo k u v a-
ja
tie d 0 i t u s t i l a i suu k s i a :
Lahti 29.1., järjestäjänä Lahden Kaleva.
jöinä Erkki Mäkelä ja Soini Jantunen.
Osanottajia 90, esitelmöitsi-
Kemi 13.3., järjestäjänä Kemin Into. Osanottajia 84 , ohjaajana Taisto Tuominen.
Kemi 29.3 ., järjestäjänä Kemin Into. Osanottajia 76.
Turku 15.3., järjestäjänä Turun Veikot. Osanottajia 61.
Turku 17.4., järjestäjänä Turun Veikot. Osanottajia 65.
Kokkola 12.2., järjestäjänä Kokkolan Jymy. 0 sano tt aJla
·· 27 0, esitelmöitsijänä Arvi Jormakka.
Kokkola 26.4., järjestäjänä Kokkolan Jymy. Osanottajia 190.
Karihaara 11.5., järjestäjänä Karihaaran Visa. Osanottajia 121.
Oulu 2.6., järjestäjänä Oulun Tarmo. Osanottajia 48.
Kuopio 28.1. , järjestäjänä Kuopion Riento. Osanottajia 230 .
Helsinki 28.8., järjestäjänä Helsingin Työväen Nyrkkeilijät Osanottajia 55.
.
Pajulahden Urheiluopisto 14.2., järjestäjänä TUL:n nyrkkeily jaosto.
Osanottajia 45 .
Pajulahden Urheiluopisto 20 .3., järjestäjänä TUL:n nyrkkeily jaosto.
Osanottajia 50 .
Pajulahden Urheiluopisto 24.10., järjestäjänä TUL:n nyrkkeily jaosto.
Osanottajia 40.
Nyrkkeilynäytös 23.7. Pajulahden Urheiluopistossa, ohjaus ja suunnittelu Soini Jantunen. Katsojia 80.
.
Nyrkkeilynäytös 18.8. Uudenkylän työväentalossa ohjaus ja suunnittelu Soini Jantunen. Katsojia 85.
'
Nyrkkeilynäy1;ös 1.9. Kuortaneen Urheiluopistossa, ohjaus ja suunnittelu Arvi Jormakka. Katsojia 340.
Lehtimiespäivät 16.-17.4. Helsingissä. Luennoitsijana Soini Juntunen ja Urho Niemenkari. Osanottajia 19.
KOTIMAINEN KILPAILUTOIMINTA.
Liiton
mestaruuskilpailut:
Forssassa ja Kuusankoskella 26.1., järjestäjinä Forssan Alku ja Kuusankosken Kisa. Mestarit: Paavo Roininen Kokkolan Jymy, Ahti
Luo~kala Kokkolan Jymy, Taisto Tuominen Kemin Into, Pentti Niinivu~r~ For~san. Alku, Voitto Paunonen Karhulan Työväen Nyrkkeilijät,
SOlI1! Kanalamen Forssan Alku, Mauri Backman Hämeenlinnan Kisa ,
Vihtori Matinaho Tampereen Työväen Nrkkeilijät, Ismo H einonen
Turun Veikot ja Reino Kivekäs Helsingin J yry.
Seurojen välisen kilpailun voitti Forssan Alku.
Suomen mestaruuskilpailut :
Helsingissä 3.-4.3. , järjestäjänä Nyrkkeilyn teknillinen valiokunta.
Mestaruuden saavuttivat TUL:n nyrkkeilijöistä sarjassa 57 kg Taisto
Tuominen Kemin Into ; 60 kg Olli Mäki Kokkolan Jymy ; 67 kg Martti
Huhtala Malmin Urheilijat ; 71 kg Mauri Backman Hämeenlinnan Kisa;
81 kg Pekka Kokkonen Helsingin Työväen Nyrkkeilijät.
Suomen nuorten mestaruuskilpailut :
Imatralla ja Kokkolassa 2.-3.11. , järjestäjinä Imatran Nyrkkeilij ät
(SNL) ja Kokkolan Jymy. - Mestaruuden saavuttivat TUL:n nyrkkeilijöistä sarjassa 54 kg Sten Österberg Vaasan Työväen Nyrkkeilijät;
63,5 kg Kalle Veertti Haagan Haka ; 67 kg Mauri Ruonala Kokkolan
Jymy ; Yli 81 kg Kari Miettinen Kokkolan Jymy.
Kaikkia mestaruuskilpailuja koskeva n seurojen välisen kilpailun voitti
Kokkolan Jymy.
KANSAINVÄLINEN KILPAILUTOIMINTA.
Maaottelu Suomi-Ruotsi Helsingissä 10.3. TUL:n edust jat: Taisto
Tuominen, Olli Mäki, Martti Huhtala, Mauri Backman ja Pekka Kokkonen, jotka kaikki voittivat ottelunsa. Maaottelun lopputulos 17-14
Suomen hyväksi.
Maaottelu Puola-Suomi Warsovassa 14.4. Joukkueessa TUL:n miehet Olli Mäki, Martti Huhtala, Mauri Backman ja Vihtori Matinaho,
kehätuomarina Hugo Nurmio ja valmentajana Soini Jantunen. Maaottelun lopputulos 19-11 Puolan hyväksi.
Maaottelu Suomi-Puola Helsingissä 15.11. Joukkueessa Paavo Roininen. Raimo Paajanen, Olli Mäki, Väinö Järvenpää, Martti Huhtala
ja Mauri Backman. Maaottelun lopputulos 15-15.
Maaottelu Ruotsi-Suomi 6.12 . Tukholmassa. Joukkueessa Paavo
Roininen, Olli Mäki , Väinö Järvenpää, Martti Huhtala, Mauri Backma~ ,
Esko Hentunen ja Reino Kivekäs, joukkueen johtajana Hugo Nurmio Ja
tuomarina Eino Jokinen. Tulos 15-14 Suomen hyväksi.
Pohjoismaiset mestaruuskilpailut He1singissä 28.-29 .4. Mestareiksi
selviytyivät TUL :n nyrkkeilijöistä Taisto Tuominen, Olli Mäki ja Mauri Backman. Toisen tilan saavuttivat P entti Niinivuori ja Martti Huhtala. Lisäksi olivat joukkueessa Soini Karjalainen ja Vihtori Matinaho .
74
Euroopanmestaruuskilpailut Prahassa 21.5 .-4 .6. Joukkueessa Taisto
Tuominen , Olli Mäki, Pentti Niinivuori ja Mauri Backman sekä joukkueen johtajana Ilmo Lounasheimo. Olli Mäki saavutti sarjassa 60 kg
toisen sijan.
..r.n nuorisokisat Moskovassa 27.7.-9.8 . Joukkueessa TUL:n nyrkkeillJat Paavo Roininen, Taisto Tuominen, Väinö Järvenpää ja Pentti Saviaro, joukkueen johtajana Eino Kanerva ja valmentajana Soini Jantunen.
. Nuorten maaottelu Itä-Saksa-Suomi Gtistrowissa 23.11. ja Wismal'lssa 26:11
Joukkueessa TUL:n nyrkkeilijät Aaro Hernberg, Pauli
Kemppamen, Tapani Saari, Thomas Parland ja Kari Miettinen, arvostelutuomarina Raine Andersin ja huoltajana Erkki Väätäinen.
TUL:n nyrkkeilijäin kilpailumatka Romaniaan 14.-28.5 . Joukkueessa P~ntti Saviaro, . ~aro Hernberg, Ahti Rautiainen, Väinö Järvenpää,
PenttI S.auvola, Soml Karjalainen, Pertti Paunonen, Vihtori Matinaho
Ismo Lemonen ja Reino Kivekäs. Matkan johtajana Norbert Tommola '
Joukkueen johtajana Reino Ravo, kehätuomarina Pentti Aaltonen, ar~
vostelutuomarina Väinö Kaakkolammi ja valmentajana Leo Ojanen.
Ottelut Bucarestissa 5-5 ja Resitassa 7-3 .
~.~~anialai~nyrk~eilyt Helsingissä 20.10. Joukkueessa TUL:n nyrkkelllJat
Paavo Roininen " Olli Mäki Va"l'no" J arvenpaa,
o.
""
.
. ' PenttI Savlaro,
Maltti Huhtala .. Ja Mauri Backman. - Lahdessa 22.10., jolloin joukkueessa Rauno Osterberg, Aaro Hernberg, Raimo Paajanen, Pentti Sauvola, PerttI Paunonen ja Osmo Laaksonen.
Lä~si-Saksassa Dortmundissa 19.11. kilpailleessa nyrkkeily joukkueessa
PerttI Paunonen ja Voitto Paunonen.
RuotSi-Itä~Saksa maaottelussa Tukholmassa 12.4. pUOlueettomana
tuomarIna VeIkko Kulmala.
POhjoismaiden .seuraoh~aajakursseilla Tanskassa Vejlen Urheiluopistossa 18.-25.8. lIIton myontämällä stipendillä Erkki Räsänen.
EDUSTUKSET.
Suome~ Nyrkkeilyliiton teknilliseen valiokuntaan ovat kuuluneet Ilmo
LounashelI~o, Hugo Nurmio ja Urho Niemenkari, varaedustajana Reino
Ravo. Vallokunta piti kertomusvuonna 30 kokousta.
"valmen~usvaliokuntaan ovat kuuluneet Soini Jantunen, Erkki Mäkela Ja ArVI Jormakka, varaedustajana Urho Niemenkari. Valiokunta kokoontui 2 kertaa.
;ie~oitusvalio~untaan ~vat kuuluneet Ilmo Lounasheimo, Eino LindhOlm Ja Urho NIemenkarl. Valiokunta kokoontui 2 kertaa.
Nyrk~eilyn lääkintätoimikuntaan Ilmo Lounasheimo, varaedustajana
Urho NIemenkari.
75
LIITON PAINITOIMINTA.
YLEISTÄ.
Paini on eräs niistä harvoista urheilunaloista, jolla ei koko kertomusv uoden aikana ole ollut yhteistoimintasopimusta. Neuvottelut, joita yhteistoiminnan aikaansaamiseksi on käyty, eivät ole valitettavasti johtaneet tulokseen. Yhteistoiminnan puuttuminen ei kuitenkaan ole vastustajien yrityksistä huolimatta vaikuttanut liittomme painitoimintaan
ja sen kehitykseen. Kansallinen kilpailutoiminta on ollut vähintään
yhtä vilkasta kuin aikaisemminkin ja kansainvälisiä otteluja on ollut
tarjolla enemmänkin kuin mitä olemme voineet vastaanottaa.
Kansallisessa toiminnassa olivat vuoden huomattavimmat tapaukset
1iiton mestaruuskilpailut ja piirienvälinen cup-kilpailu T-Iehdistön kiertopalkinnosta, josta oli kamppailemassa 11 joukkuetta. Cup-kilpailu
oli varsin yllätyksellinen loppuotteluun saakka. Voiton peri Kymenlaakson joukkue. Erittäin huomattavaksi tapaukseksi muodostuivat
Nuorten Kesäkisojen poikapainit, jotka olivat ensimmäiset ja suurimmat koko maata käsittävät poikien painikisat. Osanottajia oli kaikkiaan 341 , jotka suorittivat yhteensä 672 ottelua. Kesäkisojen karsintakilpailuina tOimeenpantiin kaikissa piireissä toukokuussa poikapainikilpailut, joihin osallistui yhteensä 674 nuorta panijaa .
Liittomme painikahdeksikot kävivät kilpailumatkal
Neuvostoliitossa
j a Romaniassa .
Suomessa vierailivat joukkueet Neuvostoliitosta,
Tshekkoslovakiasta ja Eestistä. Tämän lisäksi on seurojemme kilpailuissa ollut mukana ruotsalaisia painijoita ja Lapin piirin painijat ovat
.näyttäneet taitoaan Pohjois-Norjassa.
Kurssi- ja koulutustoiminta on edustuspainijain valmennusta lukuunottamatta keskitetty tapahtuvaksi piireissä ja seuroissa. Tätä tehtävää ovat liiton valmentajan ohella hoitaneet piiriohjaajat, jotka ovatkin toiminnassa melkein kaikissa piireissä.
.PAINIJAOSTO.
Painijaostoon ovat kuuluneet puheenjohtajana Erkki Puustinen (0 )
sekä jäseninä Einari Friman ( 1) , Väinö Renvall (10 ) , Viljo Renfors ( 9 ),
Roobert Liinamaa (2) , Martti Salonen (10) ja Arvo Leinonen (8). Liittotoimikunnan edustajana on ollut Erkki Puustinen ja sihteerinä Valentin Kervinen. Kokouksia on ollut 10, käsitelty 144 asiaa.
Painijaoston apuelimenä on ollut työvaliokunta, johon ovat kuuluneet Erkki Puustinen, Arvo Leinonen ja Valentin Kervinen .
---
- - -- - --
---
~
--
77
76
KOULUTUSVOIMAT.
Vakinaisena valmentajana on toiminut Veikko Tarvainen ja tilapäisenä Aleksanteri Repo. Lisäksi ovat luennoitsijoina ja tuomarikurssien
pitäjinä toimineet Erkki Puustinen , Einari Friman, Väinö Renvall, Viljo Renfors, Arvo Leinonen , Martti Salonen, Roobert Liinamaa ja Valentin Kervinen.
KURSSITOIMINTA .
Piirikunnalliset leirit :
21.-28 .7. Varsinais-Suomi ,
28.7.- 1.8. Saimaa,
8.-11.8. Häme,
12.-17 .8. Uusimaa,
osanottajia
»
l>
»
16.
17.
10.
22.
Tampereen piirissä on piiriohjaajien toimesta pidetty valmennusti1aisuuksia 13 paikkakunnalla, osanottajia yhteensä 167.
Liiton toimesta on seuraohjaajakurssit järjestetty Pohjanmaan, Keski-Suomen, Tampereen, Savon, Karjalan , Oulun ja Lapin piirien alueilla.
Osanottajia yhteensä 69 .
Valmentaja TaJ:.Vainen on pitänyt ohjaus- ja valmennustilaisuuksia
seuraavasti:
KOTIMAINEN KILPAILUTOIMINTA.
Joutseno, Korvenkylä, Varkaus, Lahti, Mikkeli , Sorsakoski, Juankoski,
Iisalmi, Joensuu, Mäntyharju, Tampere, Kuortane, Helsinki, Vaasa,
Jyväskylä, Turku, Rovaniemi, Kemijärvi, Kemi , Kolho, Helsinki , Pajulahti , Pori, Kotka, Valko , VOikka, Karhula, Oulu, Vaasa, Kauhava , Lapua, Pietarsaari, Ykspihlaja. Seinäjoki , Haapamäki , Varkaus, Pieksämäki, Savonlinna, Särkisalmi, Simpele, Vuoksenniska, Tainionkoski.
Imatrankoski, Lappeenranta , Rauma, Hyvinkää, Kemi, Iisalmi, Kuopio ,
Kajaani, Koskelankylä, Oulu, Kemijärvi, Joensuu, Varkaus, Turku ja
Salo. Valmennustilaisuudet ovat käsittäneet 92 seuraa ja on niissä ollut yhteensä 839 osanottajaa.
Liiton mestaruu'skilpailut:
Kr .room . painin mestaruuskilpailut yleisissä ja juniorisarjoissa 23 .24.2. Järjestäjinä Varkauden Tarmo, Kemin Into , Pietarsaaren Into
ja Karkkilan Sisu. Osanottajia 125. - Mestarit: 52 k g Matti Hottinen
HKo ; 57 kg Kalevi Kurkinen VeKV; 62 kg Tauno Mäki SeiS ; 67 k g
Petter Nordlund PoPy ; 73 kg Erkki Kari VarT ; 79 k g Otto Tikander
Ali; 87 kg Yrjö Koskela InhT; yli 87 kg Jaakko Virta PoPy. - Nuoret :
52 kg Pertti Pekkinen KemI ; 57 kg Hannu Jouslahti KV-V ; 62 kg Juhani Rinta~en KauV ; 67 kg Reijo Ollila RovL ; 73 kg Veikko Viitanen
ReKu; 79 kg Eino Syrjä JärJ; 87 kg Olavi Göös SäyR ; y li 87 kg Erkki
Painiväen n euvottelupäivät on järjestetty vuoden a ikana Oulun Lapin, Pohjanmaan, Varsinais-Suomen , Karjalan, Savon, Saimaan, Ky~en­
laakson , Tampereen, Hämeen ja Keski-Suomen piirien alueella. Tilaisuuksissa ollut yhteensä 180 osanottajaa.
Haukkamäki KeuT.
. Vapaapainin mestaruuskilpailut 19 .-20 .10. Järjestäjinä Hyvinkään
Urheilutoverit ja Ponteva. Osanottajia 43. - Mestarit : 52 k g Aaro Nieminen PoPo; 57 kg Veikko Manninen KarU; 62 kg Pauli Uitto HyPo;
67 k g Pertti Hurten HyPo; 73 kg Ilmari Ruikka HJy; 79 kg Aamo Seppälä HyUT; 87 k g Reino Aro SeiS; yli 87 k g Vihtori Ahven TK-V.
Tuomarikurssit on sääntömuutoksesta johtuen järjestetty kaikkien
piirien aluella ja kortteja uusittu pidettyjen kurssitilaisuuksien p erusteella 491.
Edustuspainijoiden leiri (kr.room. ) 9.-14.4. Pohjanmaan Urheiluopistossa. Osanottajia 14. Valmentajana Veikko Tarvainen.
Nuorten painijoiden leiri 25 .-31.8 . Pajulahden Urheiluopistossa.
Osanottajia 19. Valmentajina Veikko Tarvainen ja Aleksanteri Repo.
Painin piiriohjaajakurssi 18.-24.8. Pajulahden Urheiluopistossa.
Osanotta.jia 9. Ohjaajana Veikko Tarvainen ja luennoitsijana Pentti
Anttila.
Poika leiri Kangaslammella 14.-20 .7., osanottajia 15, jotka valittiin
Kesäkisojen perusteella. Painiohjaajana Aulis Immonen.
Muu kilpailutoimint a :
T-lehdistön piirienvä linen pa inin
t ulokset :
Tampere-Satakunt a . . . . . .
Sa vo--Saimaa .. . . . . .... . .
Kymenlaakso-Helsinki
Tampere--Pohjanmaa
Oulu-Lappi . .. . .. . ...... .
Loppuottelussa
4-4 .
cup-kilpailu
7.7 .-22.9 .
4-4
Kymenlaakso-Uusima a
5-3
5-3
6-2
5-3
Keski-Suomi~avo
Keski -Suomi-Oulu
K ymenlaakso-Tampere
Kotkassa 22 .9. voitti
Ottelu6-2
6-2
7-1
4-4
Kymenlaa k so-Keski-Suomen
79
78
KANSAINVÄLINEN KILPAILUTOli\UNTA.
Ulkomailla:
TUL:n painijoukkue kilpaili 16.-24.2
tossa seuraa villa paikkakunnilla:
välisenä aikana N eu vostolii-
18.2. Tallinna Kalev-TUL
19.2. Tallinna TUL-Kalev '
tulos 5-3
22.2. Moskovassa Rakentajat-TUi; ··········· tulos 8-0
. . . . . . . . .. tulos 6-2
ii .......... ..... "
Joukkueessa painivat Kauko Tolvanen Mat .
'
tI Rantala , Arvo Kyllönen
VeIkko Peltonen OlaVI' NI'e . V . .
,
ml
eIJo Pi""
'
Kangasniemi. Joukkueen jO~t .. t
lPaflne~, IIvar Vacklin ja Taisto
öhman, Veikko Tarvainen J'a v:JIleSnOt?nKkUu~Ulvat Risto Lilja , HolgeI
TUL '
'"
m ervmen.
.n pamIJoukkue oli R
.
lisenä aikana seuraavilla pai~:::~~~a ~ilPailumatkalla 19.-30.6. väBukarest .
Sinaja ... ............ . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .
tulos 5-2
. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . " tulos 41 / 2-2 1/ 2,
Joukkueessa painivat Teuvo Nä .. t ..
Petter Nordlund , Erkki K " O~ ane~, Kalevi Kurkinen, Tauno Mäki ,
Virta. Joukkueen J'oht . all't . ~ Tikander, Yrjö Koskela ja Jaakko>
aJana OlmI Väinö R
II
Salonen, tuomareina Vilh S
.
.
enva , huoltajana Martti
L'
....
0
avolamen Ja Viljo Renfors
apm pllfln Joukkue on suorittanut kilpailumatkan ~OhJ' OI' S - No rJaan
.
.
Kotimaassa :
.
" Suomes
. Eestistä Kalev-seuran J'oukk ue vIeraIlI
19
aIkana suorittaen ottelut V
.
.
sa
.-28.4. välisenä
joukkueita vastaan seka" H la~assa.. Ja VaaJakoskella paikallisia piiri....
.
e smgISSa liittojoukkuetta
paattyivät seuraavasti:
vastaan. Ottelut
22.4.
24.4.
26.4.
Vaasa
Vaajakoski
Helsinki
Kalev-TUL 6-2
Kalev-TUL 7-1
TUL-Kalev 5-3
Kalev-seuran joukkueessa painivat E , ' .
.
Tomingas, Helmunt Puur Jan R t H llk LUJk, SergeI K ashkin, Rejn
Essenson. Johtaja Ro~ot h °l~ s: ans Unt, Reinhard Niglas ja Uno
sep ja Ojala.
' uo aJana Syllusta sekä tuomareina PuuTshekkoslovakian painijoukkue kilpaili S
209 210 "1'
.. .
uomessa TUL'n vI'e
..- . . va Isena aIkana. Matkan aikana .
. ..
raana
Joukkue SUOritti kaksi ottelua Helsingissä minkä " ' l k '
,
Ja een Joukkue jakaantUi kahteen ryhmään
osallistuen kansainvälisiin kilpailuihin Karhulassa, Mäntässä, VoikkaalIa ja Reposaaressa.
Tshekkoslovakian Joukkueessa painivat '"Stefan Ficher, Vaclav Divko .
Josef Svarovsky, Karel Pohanka, Zdenek Levy, Josef Brejcha, Villem
Nemecek, Jiri Mudra, Karel Brejcha, Franitsch Broz, Vaclav Zabronsky,
Karel Hradil, Richard Lipka ja Rudolf Trnka.
Neuvostoliiton Rakentajat-seuran painijoukkue kilpaili 24 .10.-2.11välisenä aikana suorittaen kaksi ottelua ja kaksi kansainvälistä kilpailua. Ottelut suoritettiin Kemissä, Rovaniemellä, Oulussa ja Kuopiossa.
Neuvostoliiton joukkueessa painivat Peter Dashkevitsh , Daniel Morosov, Viktor Antoshin. Jyri Zimakow, Nikolai Tshutshalo w . Shazam Safin , Ivan Arsenin, Sergei Za skij . Johtajana Konstantin Kuprianov.
valmentaja I van Telkov, toinen johtaja Anatoli Smironoff ja tuomarina Ivan Korshunoff.
Kemin Innon kansainvälisissä kilpailuissa 29.-30.6 . osallistui kilpailuihin 2 ruotsalaista ja 2 norjalaista painijaa .
Pietarsaaren Innon kilpailuissa 6.-7.7 . mukana 4 ruotsalaista painijaa .
LIITON PAINONNOSTOTOIMINTA.
YLEISTÄ.
P ainonnoston harrastus ja tulokset ovat jatkuvasti nousseet. T ähän
ovat vaikuttaneet kilpailutoiminnan vilkkaus ja oman valmennustoiminnan järjestäminen. Tulosten parantuessa tunnetaan myös tätä urheilunalaa kohtaan entistä suurempaa mielenkiintoa. Yhteistoiminta
on jatkunut minkään tekijän sitä häiritsemättä. Tämä on antanut tilaisuuden olla mukana niin kotimaisissa kuin kansainvälisissäkin arvokilpailuissa. Kansallisesta kilpailutoiminnasta mainittakoon piirienvälinen kotilavakilpailu, joka keräsi verrattain huomattavan osanoton.
Kilpailu suoritettiin kahdessa sarjassa. B-sarj a oli cup-kilpailu, kun
taas A-sarjassa ottelivat kaikki toisiaan vastaan yksinkertaisena sarjana. A-sarjassa yllätti Helsinki Satakunnan ja B-sarjassa VarsinaisSuomi Savon.
Myös piireissä on järjestetty seurojen välisiä kotilavakilpailuja , mitkä
ovat omiaan lisäämään harrastajajoukkoa. Kun on harrastajia, tulee
myös tuloksia, josta parhaana todistuksena ovat kertomusvuoden aikana saavutetut 19 uutta TUL:n ennätystä. Erikoisella tyydytyksellä.
on todettava valmentajan käynti opintomatkalla Neuvostoliitossa, josta
saadut opit pyrittiin mahdollisuuksien mukaan saattamaan nostajien
t iedoksi.
..
80
PAINONNOSTOJAOSTO.
Jaostoon ovat kuuluneet puheenjohtajana Oiva Hurme (7) sekä jälleninä Tauno Kytölä (8), Jaakko Heino (9), Lauri Laiho (7) ja Aarne
Holopainen (9). Liittotoimikunnan edustajana Helge Nygren ja sihteerinä Valentin Kervinen. KOkouksia 9, käsitelty 98 asiaa .
81
Piirienvälinen kilpailu:
Piirienvälinen painonnoston kotilavakilpailu j.ärj~stettiin . 15.9..~15.12~
...
..,
A 'a B-sarjoissa. B-sarjan kllpallu suontettun cup
vallsena
aIkana
j..
A-sarja suoritettiin yksinkertaisena sarjana.
kilpailuna, kun sen- SIjaan
.
.
a
011'
mukana
5 piiriä , muodostui sarjataulukko seuraaA-sanassa, JOSS
vaksi : •
KOULUTUSVOIMAT.
.. ... . . .......
Helsinki
Satakunta ..............
Keski-Suomi . . . . . . . . . . . .
..............
Häme
Tampere ................
Tilapäisvalmentajana on toiminut Pekka Salonen. Luennoitsijoina
ja tuomarikurssien pitäjinä ovat olleet Oiva Hurme, Tauno Kytölä,
Jaakko Heino, Lauri Laiho, Aarne Holopainen, Helge Nygren ja Valentin
Kervinen.
KURSSITOIMINTA.
Valmentaja Pekka Salonen on käynyt valmennusmatkalla kaikkien
Valmennusta ja ohjausta suoritettiin 29 paikkakunnalla, joissa osanottajia yhteensä 214 .
Saman matkan yhteYdessä koulutettiin 17 seuraohjaajaa.
Nuorten leiri ja seuraohjaajakurssi 5.-10.8. välisenä aikana Otaniemessä. Osanottajia 12, valmentajana Pekka Salonen.
Painonnostoväen neuvottelupäivät ja tuomarikurssit pidettiin 26.27.1. Lapissa, 9.-10.2. Karjalassa , 23.-24.2. Pohjanmaalla, 9.-10.3.
Keski-Suomessa, 24.3. Savossa ja 13.-14.4. Hämeessä. Osanottajia yhteensä 84. Luennoitsijoina jaoston jäsenet.
piirikuntien alueella 10.9.-26.10. välisenä aikana.
KOTIMAINEN KILPAILUTOIMINTA.
Liiton mestaruUSkilpailut pidettiin Lahdessa ja Porissa 27.1. Järjestäjinä toimivat Lahden Kaleva ja Porin Pyrintö. Osanottajia 39. _
Mestarit: 56 kg Yrjö Haatanen JyV; 60 kg Aarne Vehkonen TiKI; 67,5
kg O. Rosnell POPy; 75 kg Leo Brommels HTPN; 82,5 kg Antti Anttila
PoPy; 90 kg Taito Stolt RiiP ; yli 90 kg Henry Hyypiö PoPy. _ Mestaruuskilpailuissa kilpailtavaan kiertopalkintoon sai Porin Pyrintö toisen kiinnitYksen.
Suomen mestaruuskilpailut pidettiin Oulussa 13 .-14.4. Järjestäjänä
Oulun Pyrintö. Osanottajia 30. - Mestarit: 60 kg Aarne Vehkonen TiKI.
Suomen B-mestaruuskilpailut pidettiin Helsingissä 17.11. Järjestäjänä Helsingin Työv. Painonnostajat. Osanottajia 57 . - Mestarit: 56
kg R. Nord POPy ; 60 kg P . Laine TaVe ; 82 ,5 kg M. Pohjonen LaKa.
4
4
4
4
4
4
3
2
1
0
0
0
0
0
0
0
1
2
3
0
17 112-10%
17 Y2- 1O Y2
15-13
12-16
8-20
8
6
4
2
0
.
J'ossa oli mukana 9 piiriä, voitti Varsinais-Suomi.
B -sarjan,
KANSAINVALINEN KILP AIL UTOIMINTA.
Maaottelut:
··
24.2.-2.3. välisenä aikana suori t e tt11n
Liettuaa,
Latviaa ja Eestiä
.,
aan P ainonnostomaaottelut. TUL:n e d us t ajlna olivat Yrjö Haata.
vast.
.
Vehkonen sekä johtajistoon kuuluvina Helge Nygren Ja
nen Ja AaIne
Jaakko Heino.
4 -11 8 välisenä aikana oli painonnostojoukkue kilpailumatkalla fes.
..
TUL-n edustajina olivat
tivaalikisoissa
Moskovassa..
.... Aarne Vehkonen,
huoltajana Lauri Laiho ja tuomarina Tauno Kyto~a....
.
Liikuntaneuvoja Pekka Salonen oli 12.-24.7. vällsena aIkana opmtomatkalla Leningradissa.
Suomi-Ruotsi B-maaottelu Turu~~ .. 8. 12 . TUL:n edustajana Mikko
Karppinen ja tuomarina Tauno Kytola.
.
.
. '1 t Turussa 12.5. TUL:n edustajana
Pohjoismaiset me~taruuskll:.al u 60 kg Pohjoismaiden mestaruuden.
Aarne Vehkonen VOlttaen saI~assa
Jaakko Heino ja Tauno
Huoltajana Helge Nygren seka tuomareina
Kytölä.
EDUSTUKSET.
Painonnoston teknilliseen toimikuntaan. ovat ~.uul~n~et OiV~ Hurme,
Jaakko Heino ja Valentin Kervinen seka varajasenma Taun Kytölä,
Lauri Laiho ja Aarne Holopainen .
6
82
83
UUDET ENNÄTYKSET.
PES"ÄPALLOJAOSTO.
Vuoden aikana on hyväksytty seuraavat tulokset uusiksi TUL:n Emnätyksiksi:
56 kg
punnerrus
87,5 kg Y. Haatanen JyV.
60 kg
työntö
122,5 kg A. Vehkonen TikI
yhteistulos
305 kg A. Vehkonen TikI
»
307,5 kg A. Vehkonen TikI
»
310 kg A. Vehkonen TikI
»
312,5 kg A. Vehkonen TikI
75 kg
punnerrus
115 kg L. Brommels HTPN
yhteistulos
355 kg L. Brommels HTPN
~
357,5 kg M. Siltanen MäV
82,5 kg työntö
142,5 kg A. Anttila PoPy
työntö
145 kg M. Peipon en TuVe
punnerrus
117,5 kg A. Anttila PoPy
yhteistulos
362,5 kg A. Anttila PoPy
»
365 kg M. Peiponen TuVe
»
370 kg A. Anttila PoPy
yli 90 kg
yhteistulos
122 ,5 kg T . Stolt Riip ·
työntö
147,5 kg T . Stolt RiiP
yhteistulos
380 kg T . Stolt RiiP
»
385 kg T. Stolt RiiP
Jaostoon ovat kuuluneet puheenjohtajana Keijo K . Viianen (4) sekä
jäseninä Martti Kesto (1), Erkki Lehtinen (2) , Lauri Pakarinen (2),
Ossi Sjöman (3) , Anssi Jokinen (1), Olavi Tainio (2) ja sihteerinä Tapio
Pöyhönen. Kokouksia 5, käSitelty 34 asiaa.
•
LIITON PESÄPALLOTOIMINTA.
YLEISTÄ.
Kertomusvuoden aikana jatkettiin pesäpallOilun harrastuksen levitHuolimatta.
varsin suuristakin vaikeuksista, jotka johtuivat yhteistOiminnan katkeamisesta, onnistuivat sarjat huomattavasti odotettua paremmin. Ainoastaan naisten ja nuorten sarjoissa jouduttiin supistamaan ottelumaana. Keväällä muodostettu ja osittain karsinnoilla täytetty liiton
m-sarja muodostui tasoltaan ja jännittävyydeltään tarkoitustaan vastaavaksi.
Kesän aikana saavutettiin ensimmäiset kansainväliset kosketukset
pesäpalloilussa, joskin ne vielä jäivät neuvotteluvaiheeseen , mutta tämäkin jo merkittäköön saavutukseksi kansallispelillemme.
Koulutus- ja valmennustoiminta oli huomattavasti vilkkaampaa aikaisempiin vuosiin verrattuna.
täm~tä 3-vuotiskauden toimintasuunnitelman puitteissa.
KOULUTUSVOIMAT.
Tilapäisinä ohjaajina ja luennoitsijoina ovat toimineet Keijo K. Viianen, Martti Kesto, Lasse Pakarinen , Toivo Saari, Leo Pennanen, Taisto
Ravantti, Tapio Pöyhönen ja Eero Koskinen.
KURSSI- JA KOULUTUSTYÖ.
Liiton kurssit:
Sarjaseurojen neuvottelukokous Helsingissä 13.4. Osanottajia 36.
Seuraohjaaja- ja tuomarikurssit Kiljavalla 19.-21.4. Osanottajia 23 .
Luennoitsijoina Keijo K. Viianen, Martti Kesto, Lasse Pakarinen ja. Tapio Pöyhönen.
Liittojoukkuepelaajien valmennusleiri Otaniemessä 2.-5.7. Osanottajia 20. Ohjaajina Martti Kesto ja Tapio Pöyhönen.
Seuraohjaaja- ja tuomari kurssit Otaniemessä 20.-24.7. Osanottajia
17. Ohjaajina Martti Kesto, Lauri Pakarinen ja Eero Koskinen.
Tuomarien ohjaaja- ja piirivalmentajakurssi Otaniemessä 2.-6.8.
Osanottajia 14. Ohjaajina Martti Kesto ja Lauri Pakarinen .
Tyttöjen leiri Kangaslammella 7.-13.7. Osanottajia 12. Ohjaajana
Leo Pennanen.
Poikien leiri Kangaslammella 21.-27.7. Osanottajia 31. Ohjaajina
Juhani Vatto ja Taisto Ravantti.
Piirikunnallinen
kurssi toiminta :
Piirikunnallisia tuomari- ja seuraohjaajakursseja järjestettiin seuraa-.
vasti:
Imatralla, osanottajia 16. Ohjaajana Martti Kesto.
Jyväskylässä, osanottajia 22. Ohjaajana Lauri Pakarinen.
Joensuussa, osanottajia 9. Ohjaajana Toivo Hynynen.
Turussa, osanottajia 26 ja ohjaajana Toivo Saari.
Kurikassa , osanottajia 8. Ohjaajana Eero Koskinen.
Porvoossa , osanottajia 14. Ohjaajana Kari Heikkilä .
85
84
Nuorten
KOTIMAINEN KILPAILUTOIMINTA.
Miesten
mestaruussarja:
Liiton mestaruussarja järjestettiin keväällä yhteistoiminnan katkettua
siten, että kaikki Suomen ja SM-sarjoissa pelanneet liiton joukkueet
kelpuutettiin mukaan. Lisäksi järjestettiin karsinnat.
Lopullinen
sarjataulukko :
Puhti · .......... . ...
Leisku . .... .. .... . ..
PeTo ..... ... .... . ...
Veikot .. . .. ..... ....
OuTa · ... .. .. .......
Alku . ... .. ..........
Tähti .. .... .. ...... . .
HyUT ... . ....... . . . .
Louhi ........... . ...
Nousu · ..............
9
9
9
9
9
9
9
9
9
9
9
8
6
5
4
4
3
4
1
0
0
0
0
0
0
0
1
1
0
0
0
1
3
4
5
5
5
4
8
9
104-14
98-34
100-44
78-100
67-84
70-89
60-58
44-54
47-55
51-88
18
16
12
Nuorten mestaruus ratkaistiin kolmen joukkueen loppusarjaa lukuunottamatta CUp-systeemillä. Kaikkiaan otteli piirien mestareista vain 6
joukkuetta jatkopaikoista.
Ensimmäisellä kierroksella karsiutuivat pois Tainionkosken Tähti, Napialan Pyrkivä ja Muhoksen Voitto.
Loppusarjan järjestys : 1) Jyväskylän Lohi, 2) Loimaan Leisku ja 3 )
Kuusankosken Puhti.
Liiton mestaruuden voittaneessa Jyväskylän Lohen joukkueessa pelasivat K . Huiman, O. Noronen , H . Hämäläinen, A. Viinikainen, J. Oika rinen, K . Hirvensalo, P. Salin , V. Piippanen ja J . Jouhiaho .
10-
8
8
7
6
2
0
Liiton mestaruuden voitti Kuusankosken Puhti ja sarjasta putosivat
Jyväskylän Nousu ja Lohjan Louhi.
Kuusankosken Puhdin joukkue: Reino Lehtonen, Pertti Levänen, Alpo
Nokkanen, Juhani Vatto, Teuvo Parolahti, Ossi Nöjd, Erkki Hussi. Teuvo Vanha lakka, Aulis Lahti ja Urho Kääpä. Huoltajana Heikki Koski.
Naisten
mestaruus:
mestaruus:
Naisten mestaruus ratkaistiin cup-sarjalla, johon osallistui 8 joukkuetta. Loppuottelussa voitti Lopen Urheilijat Karkkilan Työväen Urheilijat 11-'-7, tullen liiton mestariksi.
Lopen Urheilijoiden joukkue: Ritva Numminen, Varpu Laukkanen,
Leena Laukkanen, Laura Virtanen, Helena Lindfors, Terttu Salonen,
Laila Lindfors, Raili Ansala, Airi Kuokkanen, Marja-Liisa Kuokkanen
ja Pirkko Hakala.
Tyttöjen mestaruus:
Tyttöjen mestaruus pelattiin piilisarjojen voittajien kesken cup-sarjana, johon osallistui 6 joukkuetta. Sarjan voitti Lopen Urheilijat.
Lopen Urheilijoiden joukkue: Laila Lindfors, Maija Kuokkanen, Leena
Laukkanen, Laura Virtanen, Terttu Salonen, Ritva Kuokkanen, Raili
Ansala, Ritva Numminen ja Airi Kuokkanen.
LIITON PURJEHDUSTOIMINTA.
YLEISTÄ .
Purjehdustoiminta oli kertomusvuonna varsin vilkasta. Erikoisesti
jäsentenvälisiä kilpailuj a oli huomattavasti. Liiton mestaruudet järjestettiin Turussa ja onnistuivat ne olosuhteisiin nähden tyydyttävästi.
Toimenpiteet kansainvälisen kilpailukosketuksen aikaansaamiseksi
eivät johtaneet tulokseen. Suomessa järjestetyissä kilpailuissa TUL :n
purjehtijain veneet menestyivät erinomaisesti.
Puhjehtijapäivät järjestettiin kertomusvuonna Oulussa ja niillä tehtiin useita purjehdustoiminnalle suuntaa antavia päätöksiä.
Varsinaisina koulutustoimenpiteinä ovat olleet seurojen toimeenpanemat koulutus- ja kurssi tilaisuudet.
PURJEHDUSJAOSTO.
Jaostoon ovat kuuluneet puheenjohtajana Väinö Väinölä (4) sekä jä.~
seninä Oiva Vuorinen (2), Henry Saarinen (2) ja Pentti Glans (0) seka
liittotoimikunnan edustajana Paavo Aitio (2). Kertomusvuoden aikana
erosi omasta pyynnöstään Onni Nyman jaoston jäsenyydestä. Sihtee~
rinä Urho Niemenkari. Kokouksia 4, käsitelty 24 asiaa.
KURSSITOIMINTA.
Purjehtijapäivät 16. -17.3. Oulussa. Osanottajia 16. Luennoitsijoina
Väinö Väinölä, Urho Niemenkari. Oiva Vuorinen, H . K . Havu, Olavi
Smed, Eero Salonen 3a Onni Nyman .
88
89
KANSAINVÄLINEN KILPAILUTOIMINTA.
Onni Kasslin. Pertti Riikonen ja Raimo Vauhkonen kilpailumatkalla
Tanskassa kesäkuussa.
Neuvostoliittolainen ratapyöräilyjOukkue TUL:n vieraana 14.-19.6.
kilpaillen Hämeenlinnassa seurayhtymän kilpailuissa 16.6. ja Helsingissä seurayhtymän kilpailuissa 17.6. Joukkue käsitti neljä ajajaa ja yhden johtajan.
'
Kv.-kilpailut Moskovassa 28.7.-6.8. Osanottajina Onni KassIin, Raimo Vauhkonen, Pertti Riikonen, Jorma Pirskanen, Veikko Haaga ja huoltajana Kaino Silander.
TUL-Odense Odensessa 19.9. Osanottajina Onni KassIin, Juhani
Järvinen, Raimo Vauhkonen ja Timo Sundholm.
EDUSTUKSET.
Pyöräilyn teknillisessä toimikunnassa Kaino Silander, Onni Viander
ja Eeli Simula, varalla Tauno O. Kaivola ja Veikko Haaga .
YLEISTÄ.
LIITON PÖYTÄTENNISTOIMINTA.
Pöytätennis on eräs niistä urheilulajeista, jonka osalla tapahtui voimakasta myönteistä edistymistä kertomusvuoden aikana. Niinpä erityisesti kilpailutoiminta oli koko vuoden ajan ennätyksellisen vilkasta.
Myös harrastajien joukko lisääntYi huomattavasti. Toiminnan levittäytyminen koko liiton alueelle on tapahtunut myöskin myönteisissä mer~eissä. Tästä on osoituksena vuoden loppupuolella järjestetyt yhdeksät
piirien mestaruuskilpailut.
Eräänä merkittävänä puutteena pöytätennistoiminnassa on ollut se,
että vuoden aikana ei ole saatu kansainvälistä kilpailukosketusta. Vastaista toimintaa suunniteltaessa olisikin tähän seikkaan kiinnitettävä
erityistä huomiota.
KURSSITOIMINTA.
Piiri- ja seuraohjaajakurssi Solvallan Urheiluopistossa 26.- 29 .9. Osanottajia 9. Ohjaajana Veikko Koponen.
Savon piirin ohjaajakurssi liiton apurahan turvin 5.-6.10. Pieksämäellä. Osanottajia 11 . Ohjaajana Veikko Koponen.
KOTIMAINEN KILPAILUTOIMINTA.
Liiton mestaruuskilpailut Stadionilla 9.-10.3. Käpylän Kunnon jä rjestäminä. - Mesta rit: A-Ik. Niilo Vehkamo K äKu ; B-Ik. Raimo Nuutinen PiPS ; C-Ik. Teuvo Pyykkö Pa:kV ; ikämiehet Ake Pollari KäKu ;
juniorlt Antti Elonen PiTU; naiset Gunhild Valasti ToTe ; nelinpeli N.
Vehkamo-J. Lappalainen KäKu ja sekanelipeli Maire T alvitie EiRiVeikko Koponen KäKu .
LIITON SUUNNISTUSTOIMINTA.
YLEISTÄ.
Vuoden alkuPUOlella allekirjoitettu suunnistuksen yhteistOimintasopimus määritteli ne puitteet, joiden mukaan liiton suunnistustoiminta vuoden aikana tapahtui. Merkittävää TUL:n kannalta uudessa sopimuksessa oli se, että valmennustoiminta tuli liitoille itsenäiseksi ja myöskin
TUL:n mestaruuksien ratkaisemiselle avautuivat jälleen mahdollisuudet.
Toimintaa voitiinkin näissä muuttuneissa olosuhteissa merkittävästi kehittää, mistä ovat tilastoissa osoituksena lukuisat myönteiset luvut.
SUUNNISTUSJ AOSTO.
Jaostoon ovat kuuluneet puheenjohtajana Kauko Karlsson (5) sekä
jäseninä Aarre Tanhua (6), Saimi Nummi (4), Raimo Johtonen (3),
Arvo OIkkonen ( 1) , Jaakko Hakanen ( 1) ja Eeli Simula (6), joka on
toiminut myöskin jaoston sihteerinä. Liittotoimikunnan edustajana
Urho Niemenkari. - Kokouksia 6, joissa käsitelty 51 asiaa.
Jaoston apuelimenä on toiminut työvaliokunta, mihin ovat kuuluneet
Kauko Karlsson (4), Urho Niemenkari (4) ja Eeli Simula (4), joka on
toiminut myöskin sihtee rinä. - Kokouksia 4, joissa käSitelty 21 asiaa .
PÖYTÄTENNISJAOSTO.
KURSSITOIMINTA.
Jaostoon ovat kuuluneet puheenjohtajana Jaakko Salminen (6) sekä
jäseninä Taisto Pääkkö (5), Touko Nurmi (5) Aatos Suni (1 ) ja Veikko
Saarinen (-) . Liittotoimikunnan edustajana Lennart Kivi ja sihteerinä Eell Simula. - Kokouksia 6, joissa käsitelty 38 asiaa.
Suunnistusseurojen edustajien neuvottelutilaisuus Helsingissä 2.3 .
Osanottajia 24. Alustajina Urho Niemenkari ja Eeli Simula.
Piiri- ja seuraohjaajakurssi Ammattiyhdistysopistossa 18.-22.4. Osanottajia 15. Ohjaajana Kauko Karlsson ja luennoitsijana Eeli Simula.
\,
11
90
91
Nuorten sUunnistajain leiri Kangaslanunilla 14.-20.7. Osanottajia 14.
Ohjaajina Kauko Karlsson. Soini Jantunen ja Osmo Nyström.
Hämeen piirin suunnistusleiri liiton apurahan turvin 8.-11.8. Pajulahdessa. Osanottajia 9. Ohjaajana Kauko Karlsson.
Varsinais-Suomen piirin suunnistuskurssi Salossa 5.-6.10. Osanottajia 19. Ohjaajana Kauko Karlsson.
Oulun piirin suunnistajien neuvottelupäivät Oulussa 19.-20.1 0. Osanottajia 12. Luennoitsijana Kauko Karlsson.
KOTIMAINEN KILPAILUTOIMINTA.
TUL:n mestaruudet viesti-, mieskohJ;aisissa- ja yösuunnistukses;a ratkaistiin SM-kilpailujen yhteydessä. - Mestarit: Viestisuunnistus Msarja Meltolan Vauhti (Reijo Skaffari - Urho Lyytikäinen _ Martti
RunkokarD; N-sarja Suunta Veikot (Helena Joute - Helinä Salmi _
Saimi Nummi); nuorten sarja Meltolan Vauhti (Hannu Kalenius _
Olavi Kotovaara - Matti Arminen). Mieskohtaiset kilpailut M-sarja
Jouko Kattelus TK-V; M-35 Leevi Andelin Lahden Taimi: M-43 Arvi
Kiirama Karhulan Korvenkiertäjät; M-50 Antti Palimo Suunta-Veikot;
M-56 Eino Vilhunen Elannon Isku; M-20 Matti Saarinen Järvensivun
Kisa; M-18 Asko AIho HKT; N-sarja Saimi Nummi Suunta-Veikot;
N-30 Eila Mylly Kemin Into; M-sarjan joukkuekilpailu TK-V (J. Kattelus - P. Järvinen - A. Salomaa). Yösuunnistus M-sarja Jouko Kattelus TK-V; M-35 Aarno Suojanen Ylöjärven Ryhti ja M-20 Erkki Martikainen Renkomäen Reima.
Nuorten Kesäkisojen yhteydessä 29.-30 .6. järjestettiin nuorten ja retkeilyväen suunnistuskilpailut. jOihin osallistui 129 kilpailijaa. Sarjojen
voittajat: N-12 Tuula Kosunen Kotkan Kiri; N-14 Anneli Grönlund
Kotkan Kiri; N-16 Leena Palimo Suunta-Veikot; M-12 J. Larjovuori
TK-V; M-14 R. Lohtaja Pirt. Athlos; M-16 M. Järvi Suunta-Veikot;
M-18 J. Hänninen Järvenpään Isku. Retkeilyväki naiset Maire Lintula
TK-V; miehet A. Pohjanharju Mäntän Valo.
KANSAINVÄLINEN KILPAILUTOIMINTA.
Pohjoismaiset mestaruuskilpailut Trondheimissa 29.9.
Saimi Nummi ja Jouko Kattelus.
LIITON UINTITOIMINTA.
YLEISTÄ.
Kertomusvuosi voidaan viedä aikakirjoihin yhtenä merkittävimpänä
toimintakautena liittomme uinnin historiassa. Edellisenä vuonna kesken kilpailukauden tapahtuneen yhteistoiminnan katkeamisen seurauksena porvarilliseen erikoisliittoon siirtyneiden seurojen jättämät aukot
on täydellisesti tukittu. Liittonsa jättäneiden seurojen tilalle perustetut uudet seurat ovat vieneet työläisuintia voimakkaasti eteenpäin. Vastustajien toiveajatukset TUL:n uintitoiminnan lopettamisesta ja hajalle
lyömisestä ovqt valuneet hiekkaan. Päinvastoin liittomme uinti toiminta vahvistui huomattavasti ja uintiseuramme toivat viime kesän
aikana esille uuden lupaavan uimarikaartin, jonka tulostilastot jo nyt
pystyvät tasaveroisesti kamppailemaan liittomme kaikkien aikojen parhaimpien tilastojen kanssa.
Liiton mestaruuskilpailuissa, nuorten uintipäivillä ja vesipallosarjoissa oli osanottajia enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Erittäin
merkittävä osuus seurojemme kilpailutoiminnassa oli uinnin kotiratakilpailulla, johon osallistui yhteensä 1.251 uimaria. Sensijaan kansanuinnin pohjoismaiseen maaotteluun osallistuivat liittomme seurat verrattain vähälukuisasti, sillä suorituksia otti vastaan vain 32 seuraa,
jotka saivat kokoon yhteensä 6.612 suoritusta. Kansallisia ja kansainvälisiä kilpailuja toimeenpantiin kertomusvuoden aikana 22 (edellisenä
vuonna 9), johon lukuun on lisättävä vielä lukuisat piiriku!1nalliset kilpailut ja seuraottelut. Uusia TUL:n ennätyksiä saavutettiin kaikkiaan 7.
Yhteistoiminnan puuttuminen ei eftänyt liittomme uimareilta kansainvälistäkään toimintaa, sillä maaliskuussa kilpaili TUL:n uinti- ja
vesipallojoukkue Neuvostoliitossa ja kesäkuussa olivat neuvostoliittolaiset uimarit vastavierailulla Suomessa kilpaillen viidellä paikkakunnalla.
Uusien uimahallien ja maauimaloiden valmistuminen on jatkanut
uintikautta huom attavasti ja lisännyt uinnin harrastus- ja koulutusmahdollisuuksia.
Osanottajina
EDUSTUKSET.
Suunnistuksen kilpailu valiokunnassa Urho Niemenkari ja Eeli Simula.
varalla Saimi Nummi ja Raimo Johtonen.
UINTIJAOSTO.
Jaostoon ovat kuuluneet puheenjohtajana Toivo Mustonen (8) sekä
jäseninä Väinö Karvinen (8), Mikko Laine (7), Aarne Heinonen (7),
Tapio Leväaho (6), Osmo Michelsson (5) ja Risto Vuorinen (4). Sihteerinä on ollut Osmo Heino. Kokouksia 8, käsitelty 92 asiaa.
I
93
92
KOULUTUSVOIMAT.
Tilap~isenä .. uintivalmentajana on toiminut Toivo Myyryläinen, joka
on l~atmut lllton edustusuimareille kirjeelliset valmennusohjeet sekä
SUOrIttanut valmennusmatkoja Tampereelle, Jyväskylään Lahteen
Turkuun, Riihimäelle, Keravalle ja Kotkaan.
'
>
Lisäksi ovat apuvalmentajina toimineet Edvin Vikiönkorpi Pekka
Kianta, Tapio Leväaho, Taina Kaukonen ja Mikko Laine.
'
KURSSITOIMINTA.
Liiton kurssit ja leirit:
Uimahyppääjien ohjaajakurssit Kotkassa 30.5. -2.6. Ohjaajana Keijo
Lmdgren, luennoitsijoina Toivo Mustonen ja Toivo Myyryläinen. Osanottajia 9.
Tyttöuimarien leiri Kangaslammella 7.-13.7. Ohjaajina Taina Kaukonen, Soini Jantunen ja Osmo Nyström. Osanottajia 14.·
~oikauimarien leiri Kangaslammella 14.-20.7.
Ohjaajina Mikko
Lame, Soml Jantunen ja Osmo Nyström. Osanottajia 15.
Nuorten lupaavien uimarien leiri Riihimäellä 27.7.-2.8. Ohjaajana
Edvin Vikiönkorpi. Osanottajia 20.
~esi~allon tuomarikouluttaja- ja huoltajakurssit Tampereella 1.-3.11.
OhJaaJma Tapio L eväaho ja Osmo Heino. Osanottajia 26 .
Piirikunnallinen
kurs s itoiminta:
Syyskauden aikana järjestett~in jaoston aloitteesta eri piirikunnissa
uinnin neuvottelupäiviä seuraavasti:
.~.-6.10 .. Kymenlaakso (jaoston edustajana Osmo Heino), 5.-6.10.
Hame (Mikko Laine), 12.-13.10. Savo (Osmo Heino) , 12.-13.10. Varsinais-Suomi (Aarne Heinonen), 19.-20.10. Keski-Suomi (Osmo Heino }
Ja 22.-23 .10. Helsinki (Väinö Karvinen) .
KOTIMAINEN KILPAILUTOIMINTA.
Liiton mestaruuskilpailut:
Helsingi.ssä Kumpulassa 3.-4.8., järjestäjänä Kuhat. Osanottajia 77 .
- MestarIt: 100 m vu Jouko Kaitemo Kuhat 1.02,7; 400 m vu Juhani
Fo:-sman VeVe..5.19,6; 1.500 m v u Juhani Forsman VeVe 21.12,2; 200 m pu
TOIvo Myyrylamen Kuhat 2.48,3; 100 m su Rauno Ruotsalainen Kuhat
1.17,3; 200 m ru Seppo Suominen PoPy 2.55,8; ikämiesten yli 35-v. 50 m
vu Svante Pietikäinen JyS 32,0; ikämiesten yli 35-v. 100 m ru Mikko
Laine LaKa 1.26,8; vaihtelevat kerroshypyt Timo Vikström JyS 64,85
pist.; suorat kerroshypyt Pekka Hänninen VeVe 37,26 pist.; ponnahduslautahypyt Erik Flinkman VeVe 113,25 pist.; m 4 X 100 m sekaviesti Kuhat 1 (R. Ruotsalainen - K. Pakarinen - T . Myyryläinen - K. Saavalainen) 5.04,0; m 4 X 200 m viesti Kuhat 1 (T. Myyryläinen - . J. Kaitemo _ K. Pakarinen - K. Saavalainen) 10.00,6. - Naisten lajit: 100 m
vu Heli Laippala PoPy 1.15,5; 400 m vu Heli Laippala PoPy 6.14,2; 200
m ru Mirja Salonen Kuhat 3.13,4; 100 m su Raili Laiho PoPy 1.33,9;
naisten ponnahduslautahypyt Ulla Silainen VeVe 19.90 pist; 4 X 100 m
viesti Porin Pyrintö 5.41,9; 4 X 100 m sekaviesti Porin Pyrintö (Raili
Laiho - Airi Stefanius - M-L. Sinisalo - Heli Laippala) 6.23,6.
Vesipallomestaruusottelut suoritettiin kaksinkertaisena sarjana 1 osa
Kotkassa 17.-18.8. ja II osa Tampereella 14.-15.9. Osanottaiia oli Asarjassa 3 ja B-sarjassa 5 joukkuetta.
A-sarjan mestaruuden voitti Kuhat 1 (Erik Oksanen, Tapio Leväaho,
Seppo Luoma, Jorma Pakarinen, Jouko Kaitemo, Klaus Saavalainen ja
Kalevi Pakarinen), 2) Tampereen TU 1 ja 3) Vesi-Veikot 1.
B-sarjan mestaruuden voitti Porin Pyrintö (Pekka Lumme, Kalevi
Lehtinen, Raimo Suojoki, Veikko Björkvist, Lasse Laippala, Matti Ilo,
Aatos Laine ja Kauko Marjamäki), 2) Tampereen TU II ja 3) Kuhat II.
Nuorten uintipäivät 30.6.-1.7. Jyväskylässä, järjestäjänä Jyväskylän
Saukot. Osanottajia 146. - Mestarit: tytöt 15-v. 50 m vu Kaarina Laakkonen VeVe 35,8; 100 m ru Anneli Vartiainen TaTU 1.41,2; 50 m su Kaarina Laakkonen VeVe 48,5; tytöt 17-v. 100 m vu Anneli Markkula TuU
1.28,0; 100 m ru Mirja Salonen Kuhat 1.36,2; 50 m su Leena Frantsi VeVe
50,5; tytöt 19-v. 100 m vu Heli Laippala PoPy 1.18,3; 400 m vu Heli Laippala PoPy 6.21,0; 100 m pu Heli Laippala PoPy 1.35,4; 200 m ru Mirja
Salonen Kuhat 3.23,2; 100 m su Heli Laippala PoPy 1.38,8; ponnahduslautahypyt Terttu Härkönen VeVe 28,88 pist.; 4 X 100 m sekaviesti Kuhat
6.47,2. - Pojat 15-v. 50 m vu Erkki Saavalainen Kuhat 31,4; 100 m ru
Osmo Kaipola TaTU 1.32,1; 50 m su Turkka Palken TuU 44,1; 4 X 50 m
viesti Turun Uimarit 2.24,0. - Pojat 17-v. 100 m vu Rauno Ruotsalainen
Kuhat 1.09,7; 100 m ru Kauko Nokelainen VoiV 1.29,4; 50 m su Rauno
Ruotsalainen Kuhat 34,4 ; pojat 19-v. 100 m vu Juhani Forsman VeVe
1.06,4; 400 m vu Juhani Forsman VeVe 5.18,6; 200 m ru Tarmo Videman
PieI 3.14,8; 100 m su Rauno Ruotsalainen Kuhat 1.19,2; 100 m pu Juhani
Forsman VeVe 1.27,0; lautahypyt Eino Flinkman VeVe 44,88 pist.;
4 X 100 m sekaviesti Kuhat 5.55,7.
94
9S
KANSAINVÄLINEN KILP AIL UTOIMINTA.
Neuvostoliitossa uinti- ja vesipallojoukkue 2.-12.3. Edustajina Klaus
Saavalainen, Toivo Myyryläinen, Tapio Leväaho, Kalevi Pakarinen,
Jorma Pakarinen, Jouko Kaitemo ja Erik Oksanen Kuhat, Pekka Kianta TaTU ja Unto Kojonen VeVe. Joukkueen johtajina Unto Keijonen
ja Väinö Karvinen sekä huoltajana Eero Palken.
Neuvostoliiton ammattiyhdistysväen uintijoukkue kilpaili 2.-10.6.
Helsingissä, Riihimäellä, Turussa, Raumalla ja Porissa.
EDUSTUKSET.
Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton johtokunnassa Toivo
Mustonen.
Kansanuintien toimikunnassa Osmo H eino.
LIITON VOIMISTE"LUTOIMINTA.
YLEISTÄ.
Kertomusvuosi oli liiton telinevoimistelulIe erittäin menestyksellinen. Suomen mestaruuskilpailuissa Kalevi Suoniemi, Otto Kestola ja
Sakari OIkkonen veivät 12-ottelussa kolmoisvoiton. B-Iuokan mestaruuden voitti Pauli Mansikka. Huomion arvoinen oli myös Martti
Mansikan erikoislaatuinen saavutus erikoismestaruuskilpailuissa, joissa
hän saavutti kokonaista 4 Suomen mestaruutta.
Kansainvälinen kilpailutoiminta oli myös menestyksellistä, josta mainittakoon Otto Kestolan Pohjoismainen mestaruus ja Kalevi Suoniemen
pronssimitali Euroopanmestaruuskilpailujen renkailla. Vuoden juuri
päättyessä tekivät liittomme voimistelijat menestyksellisen kilpailumatkan Romaniaan voittaen ottelunsa.
Koulutus- ja valmennustoiminta ei ole pelkistynyt ainoastaan telinevoimistelijain harjoituksiin, vaan huomattavin määrärahoin tuettiin eri
piirien miesten ja poikien voimisteluohjaustyötä piirijuhlavalmistelujen yhteydessä. Uuden piiriohjaajaverkoston luomiseksi järjestettiin
syyskaudella Tampereella neuvottelupäivät, joihin osallistui piiriohjaajia 12 piiristä. Toimintaa on vaikeuttanut se, että kertomusvuoden ai.
kana koul.utusohjaaja on ollut jatkuvasti sairaslomalla.
Yhteistyö Suomen Voimisteluliiton kanssa on kertomusvuoden aikana
ollut kitkatonta ja Suomen voimistelulle tuloksia tuottavaa.
VOIMISTELUJAOSTO.
Jaostoon ovat kuuluneet puHeenjohtajana Yrjö Ahtio (5) sekä jäseninä Onni Mäki (5), Ake Suomi (5), Valdemar Snäll (5) ja Lauri Kompa (3) sekä asiantuntijajäseninä Vilho Launis (4), Mauno Nieminen (3)
ja Kaino Lempinen (2). Liittotoimikunnan edustajana Valdemar Snäll.
Sihteerinä Urho Niemenkari. Kokouksia 5, käsitelty 82 asiaa.
Jaoston apuelimenä on toiminut työvaliokunta, johon ovat kuuluneet
Yrjö Ahtio (7), Valdemar Snäll (7) ja Lauri Kompa (5). Kokouksia
7, käsitelty 59 asiaa.
KOULUTUSVOIMAT.
Voimistelun koulutusohjaaja Kalevi Ruusunen on kertomusvuoden.
ajan ollut sairaslomalla. Taitovoimistelijain valmentautumisesta ovat
huolehtineet Kaino Lempinen ja Mauno Nieminen. Muina tilapäisinä
ohjaajina ja luennoitsijoina ovat toimineet Ake Suomi, Yrjö Ahtio, Vilho Launis, Lauri Vaaja, Lauri Kompa, Onni Mäki ja Urho Niemenkari.
KURSSI- JA VALMENNUSTOIMINTA.
Liiton kurssit:
Piirijuhlaohjelmien opastus- ja piiriohjaajien koulutustilaisuus 19.20.10. Tampereella. Osanottajia 15, ohjaajina Yrjö Ahtio, Vilho Launis
ja Kalevi Ruusunen.
Taitovoimistelijain valmennustilaisuudet pidettiin seuraavasti:
- 6.-7.4. Tampere, osanottajia 12, valmentajina Kaino Lempinen ja
Kalevi Ruusunen;
- 21.-22.9. Tampere, osanottajia 11, valmentajina Kaino Lempinen.
ja Lauri Kompa ;
- 5.-6.10. Tampere, osanottajia 5, valmentajina Mauno Nieminen
ja Kalevi Ruusunen ;
.
.
- 26.-27.10. Tampere, osanottajia 10, ohjaajina Kaino Lempmen Ja
Mauno Nieminen;
- 7.-8.12. Tampere, osanottajia 8, ohjaajina Kaino Lempinen ja Kalevi Ruusunen;
- 23.-24.11. Tampere, osanottajia 9, ohjaajina Kaino Lempinen•.
Mauno Nieminen ja Yrjö Ahtio.
Nuorten voimistelijoiden valmennusleiri 21.-27.7. Kangaslammella.
Osanottajia 12, ohjaajana Kaino Lempinen.
. ..
Poikavoimistelijoiden valmennuspäivät 27.-29.12. Turussa Pyrkivan
Urheilutalolla. Osanottajia 30, ohjaajina Ake Suomi, Kaino Lempinen
ja Lauri Vaaja.
Piirijuhlaohjelmien ohjaustilaisuus 19.-20.1. Tampereella, osanottajia 14, ohjaajina Vilho Launi~ ja Kalevi Ruusunen.
97
Piirikunnalliset kurssit ja
ohjaustilaisuudet:
Suomen mestaruuskilpailut:
TelinemestaruuskilP'iilut (erikoismestaruuskilpailut) miesten A-sarja
ja naisten B-sarja Kotkassa, järjestäjänä Kotkan Into (SVL). - Mestarit: miesten A-sarja hyppy Martti Mansikka TK-V; vapaa liike Martti
Mansikka; mattohyppysarja Martti Mansikka; hevonen Martti Mansikka. Naisten B-sarjassa oli Virpi Suursalmi TK-V, toinen hypyssä ja
kolmas vapaaliikkeessä.
Miesten B-sarja, nuorten sarja ja naisten A-sarja Turussa, järjestäjänä Turun Voimistelijat (SVL). - Mestarit: mattohyppy Pauli Mansikka TK-V; vapaaliike Lauri Vaaja TuPy; nuorten sarja renkaat Hannu Rantakari TK-V; naisten A-sarja hypy t Sisko Salonen HJy; nojapuut Pirkko Nieminen TK-V.
Miesten A-sarja Lahdessa, järjestäjänä Viipurin Reipas. - Kalevi
Suoniemi, Otto Kestola ja Sakari Oikkonen saavuttivat kolmoisvoiton.
Varsinais-Suomen piiri:
2.-3.11. ohjelmakurssi poikavoimistelunohjaajille Turussa. Ohjaajina Åke Suomi ja V. Lindgren. - Piirijuhlaharjoitukset 10 seurassa.
Saimaan piiri:
28.-30.6. telinevoimistelijain harjoitusleiri Akkasaaressa. Osanottajia
14, ohjcrajina Kaino Lempinen ja Unto Niemi. - Piirijuhlaharjoitukset
9 seurassa, ohjaajana Unto Niemi ja Väinö Ripatti.
Karjalan piiri:
Piirijuhlaharjoitukset 8 seurassa, ohjaajana Antti Muhonen.
Tampereen piiri:
9.-10.2. seuraohjaajien koulutustilaisuus Tampereella, ohjaajina , Vil110 Launis ja Pauli Mansikka.
2.-3.3. seuraohjaajien koulutustilaisuus Tampereella, ohjaajina Vilho
Launis jå Pauli Mansikka.
5.5. seuraohjaajien koulutustilaisuus Tampereella, ohjaajina Vilho
Launis ja Pauli Mansikka.
KANSAINVALINEN KILPAILUTOIMINTA.
Savon piiri:
Piirijuhlaharjoitukset 8 seurassa.
1:
KOTIMAINEN KILP AIL UTOIMINTA.
Liiton mestaruuskilpailut:
Joukuemestaruuskilpailut Savonlinnassa 9.-10.6., järjestäjänä TUL:n
Saimaan piiri. - Sijoitukset: A-sarja Turun Pyrkivä (Åke Suomi, Kaino Lempinen, Jukka Jalava ja Lauri Vaaja, ohjaaja Åke Suomi), 2)
Lappeenrannan Työväen Urheilijat' (Olavi Vainio, Antti Ylä-Rakkola,
Risto Maidell ja Pentti Ruokokoski r ohjaaja Olavi Vainio), 3) Tampereen Kilpa-Veljet (Mauno Nieminen, Pauli Mansikka, Hannu Rantakari, Pentti Peltonen, ohjaaja Kalevi Ruusunen). B-sarjan voitti Tainionkosken Tähti (Arvo Ossi, Arto Ossi, Leo Eerola, Kalevi Ranta, ohjaaja Arto Ossi).
Poikien taitovoimistelupäivät 30.6.-1.7. Jyväskylässä, järjestäjänä
TUL:n voimistelujaosto. - Mestarit: 19-v. Pentti Peltonen TK-V, 17-v.
Jukka Gröndahl TuPy; 15-v. Risto Koivisto TK-V ; 13-v. Jouko Tuominen TuPy; 15-v. joukkuekilpailu Turun Pyrkivä (Jouko Suomi, Jarmo
Suomi, Rauli Vairinen ja Pasi Tuominen).
Puola-Suomi 11.-12.5. Krakovassa. Joukkueessa TUL:n voimistelijat Sakari OIkkonen ja Martti Mansikka, arvostelutuomarina Mauno
Nieminen. Maaottelu päättyi miesten osalta Suomen voittoon.
Suomi-Länsi-Saksa 22.6. Imatrankoskella. Joukkueessa TUL:n voimistelijat Kalevi Suoniemi, Martti Mansikka ja Otto Kestola . Maaottelu päättyi Suomen voittoon.
4-maaottelu Suomi-Ruotsi-Tanska-Norja 9.-10.11. Drammenissa,
joukkueessa TUL:n voimistelijat Otto Kestola, Sakari Oikkonen, Martti
Mansikka ja joukkueen valmentajana Kaino Lempinen. Suomi voitti
maaottelun. Mieskohtaisessa kilpailussa Pohjoismaisesta mestaruudesta
sijoittui ensimmäiselle sijalle Otto Kestola ja toiselle Sakari Oikkonen.
III Nuorisokisat Moskovassa 6.-8.8. Joukkueessa TUL :n voimistelijat Kalevi Suoniemi, Otto Kestola ja Sakari Oikkonen, joukkueen
johtajana Yrjö Ahtio ja tuomarina Åke Suomi.
Euroopanmestaruuskilpailut Pariisissa 19.-20.10. Osanottajana Kalevi Suoniemi, joka mieskohtaisessa kilpailussa oli 6-ottelussa kuudes
ja renkailla kolmas. Arvostelutuomarina EM-kisoissa oli Mauno Nieminen.
Kansainväliset kilpailut Warsovassa 16.-17.2. Osanottajana Sakari
OIkkonen, joka sijoittui toiseksi.
Kansainvälinen näytös Kielissä 16.2. Osanottajana Kalevi Suoniemi.
Kansainvälinen kilpailu Frankfurtissa 22.4. Osanottajana Otto Kestola.
7
o
98
99
YLEISURHEILUJAOSTO.
Kaupunkiottelu Tampere-Kiev Tampereella 14.-15.9. Osanottajina
Kalevi Suoniemi, Martti Mansikka, Hannu Rantakari ja Pauli Mansikka.
Ystävyysottelu TUL:n voimistelijain ja Energia-seuran välillä 22 .12.
Bukarestissa. Osanottajina Kalevi Suoniemi, Sakari OIkkonen, Martti
Mansikka, Pauli Mansikka, Pekka Hesanto ja Hannu Rantakari. Ottelu
päättyi TUL:n voimistelijain voittoon. Joukkueen johtajana Valdemar
Snäll ja arvostelutuomarina Rauno Alhoniemi.
Jaostoon ovat kuuluneet puheenjohtajana Unto Siivonen (7) sekä jäseninä Pekka Martin (1), Tyko Salonen (6), Tauno O. Kaivola (3), Kalervo Löfberg (7), Veikko Voutilainen (5), Aarne Nummelin (6), Tuure
Vuori (6) ja Heikki Taipale (5). Liittotoimikunnan edustajana on ollut
Unto Siivonen ja sihteerinä Leo Huttunen. - Kokouksia 7, käsitelty
50 asiaa.
EDUSTUKSET.
KOULUTUSVOIMAT.
Voimistelun yhteistyösopimuksen mukaisessa kilpavoimisteluvaliokunnassa liiton edustajina Yrjö Ahtio, Lauri Kompa ja Urho Niemenkari, varalla Valdemar Snäll. Toimikunta kokoontui kertom~svuoden
aikana 11 kertaa.
Vakinaiset koulutusohjaajat ja valmentajat ovat olleet yhteisiä Suomen Urheiluliiton kanssa. Tilapäisenä valmentajana on toiminut Jorma Valkama.
KURSSITOIMINTA.
LIITON YLEISURHEILUTOIMINTA.
YLEISTÄ.
Yleisurheilutoiminta tapahtui jälleen koko kertomusvuoden kokonaisuudessaan yhteistoiminnassa Suomen Urheiluliiton kanssa, vaikka tilanne toukokuun alkuun saakka näyttikin yhteistoiminnan osalta epäselvältä. Pitkien neuvottelujen jälkeen päätettiin kuitenkin lopulta
jatkaa vuonna 1955 tehtyä yhteistoimintasopimusta erinäisin muutoksin,
joista mainittakoon huomattavat helpotukset taloudellisiin ehtoihin ja
oikeus TUL:n piirien mestaruuskilpailujen järjestämiseen. Nyt allekirjoitettu sopimus on voimassa vuoden 1961 loppuun.
Valmennus- ja koulutustoiminta on hoidettu yhteisen valmennus- ja
koulutusvaliokunnan toimesta. Omaa toimintaa ei valitettavasti ole
voitu jatkuvasti ylläpitää taloudellisten vaikeuksien takia. Tästä syystä ovat edelleenkin nimenomaan luokittelemattomat seurat ja ennenkaikkea ne seurat, ·jotka eivät ole edes täyttäneet luokitteluilmoituksia,
jääneet melkeinpä kokonaan ilman koulutusapua. Luokitellut seurat
ja edustusurheilijamme ovat sitä vastoin saaneet valmennus- ja koulutustoimintaansa riittävästi tukea.
Kansainvälistä ja kansallista kilpailutoimintaa rajoittivat luokittelumääräykset, joten kilpailujen lukumäärässä on tapahtunut pientä vähennystä. Piirikunnallisia kilpailuja ja seuraotteluja, joihin kaikilla
seuroilla on oikeus, on useimmissa piireissä pyritty järjestämään mahdollisimman paljon. Yleisurheilutasomme on jälleen noussut, josta parhaana todistuksena on 12 uutta TUL:n ennätystä. Suomen ennätyksiä korjailivat urheilijamme kertomusvuoden aikana kaikkiaan viisi
kertaa.
II
Poikien yleisurheiluleiri Pajulahden Kangaslammella 14.-20.7. Osanottajia 20, ohjaajana Jorma Valkama.
Edustusurheilijain neuvottelutilaisuus 28.5. Helsingissä. Osanottajia 9.
Yleisurheiluseurojen edustajien neuvottelutilaisuudet, joissa käsiteltiin uutta yhteistoimintasopimusta, pidettiin Helsingin, Hämeen, Satakunnan, Saimaan, Uudenmaan, Pohjanmaan, Keski-Suomen, Savon,
Tampereen ja Kymenlaakson piireissä. Jaoston edustajina olivat tilaisuuksissa Unto Siivonen, Leo Huttunen, Kalervo Löfberg, Tuure
Vuori, Veikko Voutilainen, Heikki Taipale ja Tyko Salonen. Osanottajia yhteensä 212.
Palkintotuomarikouluttajien jatkokurssi 12.-14.4. Suomen Urheiluopistossa. Osanottajia TUL:sta kolme. Luennoitsijana Leo Huttunen.
Yhteisissä harjoitustilaisuuksissa ja valmennusleireillä ovat eri valmennusrenkaisiin nimetyt urheilijat saaneet valmentajiensa johdolla
käydä Otaniemessä, Kuortaneella ja Pajulahdessa. Liiton valmennusrenkaisiin on kuulunut yhteensä noin 80 TUL:n urheilijaa.
KOTIMAINEN KILPAILUTOIMINTA.
Maastojuoksumestaruuskilpailut 26.5. Heinolassa, järjestäjänä Heinolan Isku.
Viestimestaruuskilpailut 6.-7.7. Joensuussa, järjestäjänä Joensuun
Katajaiset. Samassa yhteydessä suoritettiin kävelyn ja 10-ottelun mestaruuskilpailut.
~
Poikaurheilupäivät 3.-4.8. Kokemäellä, järjestäjänä Kokemäen Kova-Väki.

Similar documents

Urheilumuseo.fi Portals 47 Arkistotiedostot 2818 2818 Sua Tul

Urheilumuseo.fi Portals 47 Arkistotiedostot 2818 2818 Sua Tul (18), varapuheenjohtajina Unto Siivonen (18), Erkki Puustinen (11) ja Valdemar Snäll (17) ja jäseninä Keijo K. Viianen (15), Lennart Kivi (13) , Sakari Selin (13) ja Tauno Kaivola (12). Sihterinä M...

More information

2818_SUa_TUL_toimintakertomukset_1947_1 9

2818_SUa_TUL_toimintakertomukset_1947_1 9 Keski-Suomi: Ake Ahonen, Kuopio: Eino Vepsäläinen, Kyminlaakso: Lauri Mattila, Lappi: Heikki Niemi, Saimaa: Väinö Ripatti , Satakunta : Kauko Hulpio, Tampere: Lauri Pihlaja, Uusimaa : Vilho Grönlun...

More information

Miksi siksi loikkariksi? - UEF Electronic Publications

Miksi siksi loikkariksi? - UEF Electronic Publications Tutkimukseni toisessa pääluvussa pureudun aikauden urheiluelämän yhteiskunnallisiin ja poliittisiin taustekijöihin. Urheilu ei luonnollisesti ole irrallinen osa yhteiskunnasta vaan suomalaisessa yh...

More information