1964

Transcription

1964
TYÖ V Ä E N U R HEI L U LI 1 T TOR. Y.
Toimintakertomus
vuodelta
1964
HELSINGISSÄ 1965
TYOVÄEN URHEILULIITTO RY.
Voi'l'okas
Helsinki 1965
Kirjapaino Kursdivi Oy
vuosi
Vuosi 1964 muodostui monessakin mielessä liitollemme voi tokkaaksi. Nuorten
Pohjola-kisat olivat erikoislaatuinen joukkotapahtuma,
pronssi mitalin Tokion olympialaisissa voittanut voimistelijamme Hannu Rantakari
ja painijamme Eero Tapio
olivat kummatkin lajinsa
parhaat suomalaiset, hajottajien ote voitiin todeta kirvonneeksi, sillä yhtäkään
seuraamme he eivät onnistuneet erottamaan TUL:stä
ja Liittojuhlan horjuttama
taloutemme saatiin ankarahkojen säästämistoimenpiteiden ansiosta vakaaksi.
Tilinpäätös omasta toiminnastamme on siis vahvasti
myönteinen. Samaa ei voi
valitettavasti sanoa koko Suomen urheilusta, sillä heikon
kansainvälisen menestyksen erästä tärkeää syytä, kotimaisen kilpailutoiminnan hajanaisuutta, ei liittomme ponnistuksista huolimatta kyetty poistamaan. SVUL:n johto ei
vieläkään suostunut sallimaan urheilijainsa kilpailemista
yhdessä TUL:n urheilijain kanssa täällä kotimaassa.
Lii ttoneuvosto
Liittoneuvostoon ovat 12. ja 13. päivinä tammikuuta 1963 pidetyn varsinaisen liittokokouksen valitsemina kuuluneet seuraavat henkilöt:
Puheenjohtaja Einar Friman, varapuheenjohtajat Martti Järnberg ja Pentti
Kujamäki, jäsenet Viljo Kanerva, Viljo Kallioinen, Olavi Jokela, Armas
Torpström, Kauko Korppi, Heikki Taipale, Ivar Vacklin, Paavo Merikoski,
Riku Laitinen, Paavo Mäkelä, Veijo Leinonen, Aarno Grönroos, Kelpo Gröndahl, Viljo Kuivala, Onni Huotari, Ilmari Itkonen, Viljo Metso, Sulo Mustonen, Helvi Raatikainen, Usko Oijala, Vieno Aaltonen, Yrjö Nyström, Erkki
Piililä, Keijo Savolainen, Risto Lindfors, Vilho Nummila ja Pauli Forss.
Liittoneuvoston kokous pidettiin Helsingissä toukokuun 7. päivänä. Saapuvilla olivat kaikki muut liittoneuvoston jäsenet, paitsi Paavo Merikoski ja
Keijo Savolainen, joiden tilalla olivat varajäsenet Jalo Leponen ja Tapani
Jokihaara. Sääntömääräisten asioiden lisäksi käsiteltiin viisi muuta kokoukselle esitettyä asiaa, joista mainittakon päätökset seurojen yhteistyöelinten
muodostamisesta ja seurojen vapaajäsenien vapauttamisesta liittoverosta.
Liittotoimikunta
Liittotoimikuntaan ovat kuuluneet puheenjohtajana Pekka Martin (11), varapuheenjohtajina Unto Siivonen (9), Erkki Puustinen (9} ja Valdemar Snäll
(10), varsinaisina jäseninä Greta Rajala-Rinne (3), Tauno Kaivola (9), Oiva
Hurme (10), Outi Nurmi (8}, Viljo Renfors (9), Matti Mäkelä (4), Mikko Laine
(8), Lennart Kivi (10), Paavo Aitio (4), Elma Rouhamo (11), Ahti Mikkola (8)
ja Sakari Selin (9) sekä varajäseninä Ossi Sjöman (7), Pentti Honkasalo (9)
ja Arvo Roiha (11). Sihteerinä Matti Suhonen.
Liittotoimikunta on pitänyt 12 kokousta, joissa pöytäkirjoihin on merkitty
yhteensä 169 pykälää.
Lii ttotoimikunnan apuelimet
Liittotoimikunnan apueliminä ovat toimineet:
a} Työvaliokunta, johon ovat kuuluneet puheenjohtajana Pekka Martin
(14) sekä jäseninä Unto Siivonen (11), Erkki Puustinen (12}, Valdemar
Snäll (10), Tauno Kaivola (12), Henry Lindbergh (5), Lennart Kivi (11)
ja Sakari Selin (10}. Sihteerinä Leo Huttunen.
Työvaliokunta on pitänyt 14 kokousta, joissa on käsitelty yhteensä 155
asiaa.
b) Urheilu- ja koulutusvaliokunta (UKV}, johon ovat kuuluneet puheenjohtajana Unto Siivonen (6) sekä jäseninä Valdemar Snäll (5), Erkki
Puustinen (2), Keijo Viianen (6), Arvo Roiha (4}, Erkki Varonen (3), Viljo
Renfors (3) ja Ossi Sjöman (4). Sihteerinä Tapio Pöyhönen. Lisäksi on
valiokunnan kokouksiin osallistunut Lars Savonen.
Valiokunta on pitänyt 7 kokousta, joissa on käsitelty yhteensä 77 asiaa.
c) Järjestö- ja valistusasiainvaliokunta (JVV}, johon ovat kuuluneet puheenjohtajana Tauno Kaivola (5) sekä jäseninä Vilho Hakola (4), Pekka
Martin (1), Outi Nurmi (3), Pentti Honkasalo (2}, Sakari Selin (1), Arvo
Leinonen (1) ja Leo Kaspio (4) . Sihteerinä Matti Suhonen.
Valiokunta on pitänyt 6 kokousta, joissa on käsitelty yhteensä 40 asiaa.
d) Kansainvälisten asioiden valiokunta (KAV}, johon ovat kuuluneet puheenjohtajana Lennart Kivi (4) sekä jäseninä Greta Rajala-Rinne (2),
Helvi Raatikainen (2) ja Leo Huttunen (4). Sihteerinä Leo Huttunen.
Valiokunta on pitänyt 4 kokousta, joissa on käsitelty yhteensä 25 asiaa.
Piiritoimikunnan jäseninä: Arja Seppälä, Veli Pietarila, Eino Nissinen,
Pentti Tikkanen, Pentti Kärkkäinen, Sulo Mustonen, Viljo Pietarinen,
Pentti Hiltunen.
TUL:n Keski-Suomen piiri, jäsenmäärä 25.023
•
Piirin puheenjohtaja: Heikki Taipale.
Varapuheenjohtaja: Paavo Merikoski.
Toiminnanohjaaja: Leo Chrons.
Piiritoimikunnan jäseninä : Väinö Renvall, Pertti Hagman, Toivo Laukkala, Olavi Suhonen, Aarne Nyholm, Kirsti Apilainen, Kauko Tumanto,
Sulo Pellonpää.
TUL:n Kymenlaakson piiri, jäsenmäärä 26.507
Piirin puheenjohtaja: Riku Laitinen.
Varapuheenjohtaja: Aarre Kaipiainen.
Toiminnanohjaaja: Matti Ahola.
Piiritoimikunnan jäseninä : Helle Halonen, Tauno Mänttäri, Sulo Sahiluoma, Eino Pellinen, Heikki Hurmalainen, Veikko Vahva.
TUL:n Hämeen piiri, jäsenmäärä 26.840
TUL:n Lapin piiri, jäsenmäärä 17.930
Piirin puheenjohtaja: Matti Mäkelä.
Varapuheenjohtaja: Olavi Jokela.
Toiminnanohjaaja: Erkki Manninen.
Piirin puheenjohtaja: Eelis Salin.
Varapuheenjohtaja: Paavo Korhonen.
Toiminnanohjaaja: Kauko Ojala.
Piiritoimikunnan jäseninä: Jorma Korpela, Villehard Kinnunen, Veikko
Mäkirunsas, Simo Raivio, Paavo Kehusmaa, Kaarlo Siira, Reino Pikkarainen, Samso Dianoff.
Piiritoimikunnan jäseninä: Adolf Ekholm, Yrjö Hakala, Eino Tamminen,
Viljo Kallioinen, Raimo Packalen, Pentti Jäntti, Yrjö Lähde, Aleksei
Ustinoff.
TUL:n Karjalan piiri, jäsenmäärä 14.405
TUL:n Länsi-Suomen piiri, jäsenmäärä 22.784
Piirin puheenjohtaja: Kauko Korppi.
Varapuheenjohtaja: Aimo Roivas.
Toiminnanohjaaja: Antero Karjalainen.
Piirin puheenjohtaja: Aarno Grönroos.
Varapuheenjohtaja: Vilho Haapaniemi.
Toiminnanohjaaja: Aatos OIkkonen.
Piiritoimikunnan jäseninä : Heikki Reinikkala, Esko Kaunisvirta, Pentti
Saarelainen, Onni Salmi, Sirkka Ranta, Eino Mäenpää, Martti 'Kulmala,
Henry Friberg.
Piiritoimikunnan jäseninä: Yrjö Laukkanen, Olavi Hirvonen, Unto Timonen, Viljo Oinonen, Sulo Torvinen, Antti Hirvonen, Toivo Hynynen,
Seija Sikanen.
TUL:n Kainuun piiri, jäsenmäärä 8.522
TUL:n Oulun piiri, jäsenmäärä 18.287
Piirin puheenjohtaja: Eino Kontulainen.
Varapuheenjohtaja: Arvo Kauranen.
Toiminnanohjaaja: Usko Hakala.
Piirin puheenjohtaja: Viljo Kuivala.
Varapuheenjohtaja: Ismo Varjoranta.
Toiminnanohjaaja: Vilho Koskela.
6
7
Piiritoimikunnan jäseninä: Martti Fält, Toivo Kiljunen, Olavi Kleemola,
Esko Kemppainen, Esko Kokko, Pauli Ojala, Veikko Valtanen, H . O.
Väyrynen.
Piiritoimikunnan jäseninä: Eila Hautanen, Heikki Järvinen, Martti Järnberg, Eino Leinonen, Eero Östman, Kaarlo Rönnman, Tapani Jokihaara,
Aimo Paattakainen.
TUL:n Pohjanmaan piiri, jäsenmäärä 14.681
TUL:n Uudenmaan piiri, jäsenmäärä 14.923
Piirin puheenjohtaja: Eino Sainio.
Varapuheenjohtaja: Harald Selin.
Toiminnanohjaaja: Holger Öhman.
Piiritoimikunnan jäseninä: Tauno Laitila, Martti Rintamäki, Veikko
Kulmala, Tauno Ranta, Kerttu Raittomäki, Raimo Kärkkäinen, Tuomo
Männistö, Heikki Alapoti.
Piirin puheenjohtaja: Risto Lindfors.
Varapuheenjohtaja: Armas Virtanen.
Toiminnanohjaaja: Gunnar Laakso.
Piiritoimikunnan jäseninä : Niilo Kanervo, Yrjö Uuskivi, Paavo Ranta,
Pasi Mäkelä, Lauri Kuokkanen, Kalle Vilen, Eino Ekström, Pauli Kalliorinne, Erik Asplund.
TUL:n Saimaan piiri, jäsenmäärä 14.248
TUL:n Varsinais-Suomen piiri, jäsenmäärä 26.900
Piirin puheenjohtaja: Ilmari Itkonen.
Varapuheenjohtaja: Antti Vaittinen.
Toiminnanohjaaja: Reino Vuorikoski.
Piiritoimikunnan jäseninä : Sulo Veijalainen, Arvid Rokkanen, Reino
Piistari, Arto Ossi, Kalevi Puustinen, Seppo Piiparin en , Pauli Pellinen,
Raimo Karttunen.
Piirin puheenjohtaja: Pauli Forss.
Varapuheenjohtaja: Aarne Heinonen.
Toiminnanohjaaja: Ensio Laine.
Piiritoimikunnan jäseninä : Olli Palonen, Esko Ortekari, Atte Eskola,
Pentti Honkasalo, Niilo Kelosto, Arvi Peltonen, Unto Tuominen.
TUL:n Savon piiri, jäsenmäärä 24.923
Piirin puheenjohtaja: Einar Friman.
Varapuheenjohtaja: Vilho Metso.
Toiminnanohjaaja: Kauko Koivula.
Piiritoimikunnan jäseninä: Aadi Kimari, Heikki Poikolainen, Unto Kinnunen, Martti Juvonen, Olavi Kokkonen, Taisto Alen, Terttu Huttunen,
Martti Ojala.
Keskus'l'oi ... is'l'O
Henkilökunta
TUL:n Suur-Helsingin piiri, jäsenmäärä 27.627
Piirin puheenjohtaja: Wenler Järvinen.
Varapuheenjohtaja: Mauno Sillfors.
Toiminnanohjaaja: Touko Nurmi.
Piiritoimikunnan jäseninä: Marjatta Liiro, Keijo K . Viianen, Voitto Jermilä, Osmo Heino, Sulo Lundelin, Olavi Rinne, Kaarlo Alho, Rauni
Kanerva.
TUL:n Tampereen piiri, jäsenmäärä 34.051
Piirin puheenjohtaja: Erkki Puustinen.
Varapuheenjohtaja: Yrjö Nyström.
Toiminnanohjaaja: Veikko Jalava.
8
Liiton keskustoimistossa ovat kertomus vuoden aikana työskennelleet seuraavat toimihenkilöt:
Puheenjohtaja Pekka Martin, taloudenhoitaja ja kansainvälinen sihteeri
Leo Huttunen, jaostopäällikkö Tapio Pöyhönen 15. 9. lähtien ja sitä ennen
jaostosihteerinä, päätoimittaja ja tiedotuspäällikkö Aarne Dahl, jä;-jestösihteeri Matti Suhonen, naissihteeri Anita Mauno, nuorisosihteeri Toivo Mustonen, jaostosihteerit Erkki Aalto 1. 11. lähtien, Veikko Behm, Osmo Heino,
Valentin Kervinen, Urho Niemenkari, Keijo Siitari ja Tuure Vuori, toimistosihteeri Meri Lahtinen.
Naisten koulutusohjaajana on toiminut Helvi Puukko ja suunnistusjaoston
oto-sihteerinä Matti Leikas.
Kertomusvuoden päättyessä oli liiton palkkaa nauttivien työntekijöiden lukumäärä 42.
9
Erkki Aalto
Veikko Behm
Aarne Dahl
Vilho Hakola
Keskusl'oiRlisl'on
Anita Mauno
Toivo Mustonen
Urho Niemenkari
Matti Leikas oto.
Leo Huttunen
l'oiRlil'sijal'
Keijo Siitari
Matti Suhonen
Kirjeenvaihto
Saap u n eet:
Arvolähetyksiä ........ ..... ......... ................... .
Kirjeitä ..................... ............................. .
.Jiirjes'l'ö- ja valis'l'us'l'oiR1llin'l'a
915
11.802
12.717
L ä h t en eet:
Postiennakkolähetyksiä ..............................
Paketit .................................. ....... ... ..........
Kirjeet ............................... .. .. .... ...............
Kiertokirjeitä 24, vastaten kirjei.ssä ............
4.013
1.202
40.913
11 .554
57.682
.JiisenR1llaksujen
suuruus
Kertomusvuonna liitto peri jäsenseuroiltaan liittoveroa yhden (1) markan
jokaiselta 17 vuotta täyttäneeltä jäseneltä, paitsi ei seurojen vapaajäseniltä.
Seurat kantoivat jäseniltään eri suuruisia jäsenmaksuja ja eräät piirit ovat
perineet jäsenseuroiltaan piiriveroa.
Yleistä
Liittomme järjestöllinen kehitys kulki suotuisaan suuntaan. Voimme todeta
jäsenmäärän entisestäänkin lisääntyneen, sillä kokonaisjäsenmäärä oli vuoden vaihtuessa 317.653. Samoin lisääntyi jäsenseurojen lukumäärä, ja oli se
vastaavana ajankohtana 1.161. Myönteisenä seikkana saatamme niin ikään
todeta sisäisen eheytymisen tapahtuneen. Siitä on selvimpänä todistu ksena
se, ettei ainoatakaan seuraa hakeutunut enää vuoden aikana vastustajien leiriin. Sitä vastoin yksi seura suoritti takaisinpaluun.
Seuratoimitsijakoulutusta toteutettiin liiton järjestö- ja kasvatustyötä koskevan 3-vuotissuunnitelman puitteissa. Koulutusta toteutettiin kolmessa tasossa, nimi ttäi n seuroissa, piireissä ja Kisakeskuksessa. Kurssitilaisuuksia oli
yhteensä 87, joissa osanottajia 1.072. Se merkitsi asetettujen tavoitteiden saavuttamista.
Kurssitoiminta
Seuratoimitsijain koulutustyö toteutettiin seuroissa, piireissä ja Kisakeskuksessa. Seuroissa järjestettiin 74 2-3 illan peruskurssia, joissa yhteensä 713
osanottajaa. Piireissä järjestettiin 12 ns. viikonloppukurssia, joiden yhteinen
osanottajamäärä oli 340, Kisakeskuksessa yksi kurssi, johon osallistui 19
osanottajaa.
Luennoitsijoina ja ohjaajina ovat toimineet piirien toiminnanohjaajat sekä
järjestösih teerit.
Neuvottelu urheilijavaihdosta 14-17. 1. Moskovassa. Edustajina Pekka Martin ja Lennart Kivi.
CSIT:n toimeenpanevan komitean kokous 25-26. 4. Franklurt am Mainissa.
Edustajana Helvi Raatikainen.
Neuvottelu urheilijavaihdosta 3-11. 6. Prahassa ja Berliinissä. Edustajina
Pekka Martin ja Lennart Kivi.
Puolan Ammattijärjestön Spartakiadit 14-27.7. Varsovassa. Edustajina
Erkki Puustinen, Valdemar Snä1l ja Leo Huttunen.
Olympiakisoissa Suomen Olympiakomitean jäsenenä 10-24. 10. Tokiossa
Unto Siivonen.
Neuvottelu urheilijavaihdosta 3-9. 11. Romaniassa. Edustajina Pekka Martin ja Lennart Kivi.
Svenska Korporationsidrottsförbundetin juhlakokous 5-6. 12. Malmössä.
Edustajana Greta Rajala-Rinne.
12
...........................................................................
Korkealle Kansan Kunto
.......................................................................... .
13
Nuorisovaliokun"a
Valiokunta on perustettu v. 1921.
Nuorisovaliokuntaan ovat kuuluneet
puheenjohtajana Juhani Hietanen
(6), ja jäseninä Sointu Viianen (4),
Lea Hietanen (3), Eila Esko (3), Atte
Antikainen (5), Leevi Raitaniemi (6),
Veikko Kankkunen (6), Eero Astman
(3), Aarne Kaipiainen (3), Viljo Kallioinen (4), Pentti Lamminen (4).
Valiokunnan sihteerinä on toiminut Toivo Mustonen.
Kokouksia pidetty 6, joissa käsitelty 58 asiaa.
Työvaliokunta on kokoontunut 4
kertaa. Käsitelty 39 asiaa.
Kurssi- ja neuvontatyö
Nuorten seurajohtajakurssit Kisakeskuksessa 17-29. 8., osanottajia 16.
N uort enohj aaj akurssi t N äsi rin teessä
30. 10.-1. 11., osanottajia 35. Pohjoismainen kurssi Tanskassa 2-8. 7.,
osanottajia 4.
Nuortenohjaajien neuvottelupäiviä
järjestettiin 30 :llä paikkakunnalla.
Niiden yhteinen osanottajamäärä oli
525. Luennoitsijoina toimivat piirien
toiminnanohjaajat sekä nuorisosihteeri.
Leiri- ja retkeily toiminta
Kisakeskuksen leirialueella järjestettiin kertomusvuoden aikana seuraavat nuorten urheilijain leirit:
Leiri 12-28. 6., osanot tajia 32.
Leiri II 29. 6.-4.7., osanottajia 39.
Leiri III 6-11. 7., osanottajia 45.
Leiri IV 12-19. 7., osanottajia 30
14
lua, jOihin osallistui alun kolmattatuhatta osanot tajaa.
Pohjola-kisojen johtajana toimi
Toivo Mustonen ja leiripäällikkönä
Jukka Vesa.
K.ansainvälinen toiminta
Nuorisourheilun
Valiokunnan puheenjohtaja
Juhani Hietanen
Leiri V 20. 7.-5. 8., osanottajia 38
Leiri VI 2-10.8., osanottajia 161.
Leiri VII 17-22. 8., osanottajia 84.
Leiripäällikkönä t oimi Erkki
Aalto.
pohjoismaisen ko-
mitean kokouksiin on osallistunut
Juhani Hietanen. Pohjoismaisella
kurssilla Erik Mattsson, Raimo Paasikivi, Raimo Leht o ja Niilo Lundell.
Pohjoismaisella kurssilla Tanskassa
olivat Lea Hietanen, Sirpa Lepola,
Mervi Vuorimaa, Eila Hyttinen, Leena Lehtonen, Keijo Karlsson, Risto
Aulamo ja Hannu Jokinen.
Jaosto on perustettu v. 1945. Valistusjaostoon ovat kuuluneet puheenjohtajana Leo Piitulainen (1) ja jäseninä Hilkka Heinonen (-), Sulo
Hentula (1), Marjatta Kangas (-),
Paavo Friman (1), Sally Virtanen (-),
Keijo Savolainen (-), Sakari Selin
(-), Teuvo Laine (1) ja Leo Kaspio
(1). - Vuoden aikana pidettiin 1 kokous, jossa käsiteltiin 8 asiaa.
Jaoston sihteerinä toiminut Aarne
Dahl.
Aatteellinen kasvatustyö
Pohjola-kisat
Toimintavuoden mittavimmaksi tapahtumaksi muodostui Kuusamon
erämaassa 13-19. 7. järjestetty erämaaleiri kisoineen. Osanottajamäärä
kohosi 1.478. Mielenkiinnosta tätä
erikoislaatuista erämaaleiriä ja sen
yhteydessä suoritettuja kilpailuja
kohtaan osoittaa noin 4.500 vieraAn
tu tustumiskäynni t.
Tilastotietoina mainittakoon, että
erämaaleirin yhteydessä järjestettiin
kolmattakymmentä erilaista kilpai-
Aatteellista kasvatustyötä on pyrit ty
tekemään lähinnä TUL-lehden kautta. Lehdessä julkaistiin vuoden aikana lukuisia TUL :n historiaa ja liiton periaatekysymyksiä valottavia
artikkelei ta.
Vuoden loppupuolella järjestettiin
Varsinais-Suomen ja Karjalan piireissä valituskursseja TUL:n periaatekysymysten ja käytännöllisen
valistustoiminnan kysymyksistä.
TUL :n Päivän
valtakunnalinen
pääjuhla järjestettiin Turussa Varsi-
Jaoston puheenjohtaja
Leo Piitulainen
nais-Suomen piirin toimiessa järjestä jänä.
Liiton ansiomerkit
TUL:n
ansiomerkki toimikuntaan
kuuluvat puheenjohtajana Unto Siivonen sekä jäseninä Erkki Puusti15
nen, Valdemar Snäll, Pauli Forss,
ja Risto Lindfors. Sen esityksestä
liittotoimikunta myönsi TUL:n kultaisen ansiomerkin seuraaville ansioituneille liiton jäsenille:
Hämeen piiri: Viljam Mäkelä. Keski-Suomen piiri: Emil Eronen ja
Kaisa Taipale. - Kymenlaakson piiri: Ilmari Seppälä. - Lapin piiri:
Veikko Mäki-Runsas. - Länsi-Suomen piiri : Veikko Ruusunen ja Risto
Wilkman. - Oulun piiri : Antti Oja-
kangas. - Pohjanmaan pun: Onni
Raivio. - Saimaan piiri : Hugo Hulke. - Savon piiri : Onni Väisänen ja
Aili Väyrynen.
Suur-Helsingin
plln: Taisto Vuorinen ja Mauno
Hokkanen . - Tampereen piiri: Terttu Suni ja Eino Toiminen. - Uudenmaan piiri: Toivo Friman ja Risto
Lindfors. - Varsinais-Suomen piiri:
Allan Dahlström ja Aimo Honkasa10. - Liiton toimitsijat: Veikko Jalava ja Leo Huttunen.
Toimikunta on p erustettu v. 1919.
Naistoimikuntaan ovat kuuluneet
puheenjohta jana Greta Ra jata-Rinne
(4), ja jäseninä Vieno A altonen (5),
Eila Hautanen (4), T erttu Honkasalo
(5), Eevi Kaasinen (3), Rauni Koskinen (4), Inkeri Niini (3), Outi Nurmi
(3), Sirkka Moberg (3), Liisa Ruohonen (-), Piri Salo (5), Ritva Särkkä
(2).
Jaosto on perustettu v. 1949. J aostoon ovat kuuluneet p uheenjohtajana Ake Kari (2), ja jäseninä Nils
Westerberg (2), Rainer Lindström (1),
Toivo Hänninen (- ), Itk:n edustajana Outi Nurmi (-).
K okouksia p idetty 2, joissa käsitelty 13 asiaa. Sihteerinä on toiminut Lars Savonen.
Kurssi toimin ta
Bosössä Ruotsissa järjestetylle työpaikkaurheilukurssille osallistuivat
Raimo Lindell ja Erik Nyström. Lisäksi osallistui ruotsinkielisten seurojen jäseniä nuoriso-ohjaajakurssiin Bosössä.
Kil pailu toimin ta
Tolkkisten Hercules järjesti ruotsinkielisten seurojen yleisurheilumestaruuskilpailut Tolkkisten urheilukentällä 15-16.8. Kilpailuihin osallistui
lähes sata urheilijaa. Yleisradio oli
kilpailupaikalla ja ruotsinkielisessä
16
Jaoston p uheenjohtaja Ake Kari
urheiluradiossa oli kilpailuista selostus molempina päivinä.
Tiedotustoiminta
Seuroille on lähetetty kiertokirjeitä
" AIF-meddelanden"
tarpeen vaatiessa.
Naistoimikunta kokoontui kertomusvuoden aikana 6 kertaa ja käsitteli 50 asiaa.
Työvaliokuntaan ovat kuuluneet
puheenjohtajana Greta Rajala-Rin ne
(2), ja jäseninä Vieno Aaltonen (2),
T erttu H onkasalo (4), Inkeri Niini
(2), P iri Salo (4), ja varajäsenenä
Outi Nurmi (2).
Työvaliokunta kokoontui kertomusvuoden aikana 5 kertaa ja käsitteli 38 asiaa.
Voimisteluvaliokuntaan ovat kuuluneet p uheenjohtajana Piri Salo (1),
ja jäseninä Eevi Kaasinen (1), Rauni
Koskinen (1), Liisa Ruohonen (-),
Ritva Särkkä (1), Terttu Turkia (-).
Valiokunta kokoontui kerran ja
käsitteli 5 asiaa.
Naistoimikunnan ja sen valiokuntien sihteerinä on toiminut Anita
Mauno.
Koulutusvoimat
Koulutusohjaaja Helvi Puukko on
toiminut ohjaajana liiton, piirien ja
seurojen järjestämissä 49 eri tilaisuudessa, jOihin osallistui yhteensä
689 osanottajaa. Matkapäiviä 135.
Toimikunna n puheen johtaja
Greta Ra j ala-Rinne
Kurssi- ja valmennustoiminta
AI
- Valiovoimistelijoiden valmennusja karsintakurssi Otaniemessä 5-6. 1.
Osanottajia 41. Tuomareina toimivat
lehtori Elna Kopponen, voim.op .
Kirsti Kemppi, koulutusohjaaja Helvi Puukko ja naistoimikunnan edustajana Greta Rajala-Rinne sekä ohjaajina Rauni Koskinen, Raili Pakarinen ja Ritva Särkkä. Säestäjänä
Sylvia Lehtoranta-Pietilä.
- Voimistelunohjaajien alkeiskurssi
Kisakeskuksessa 4-11 . 1. Osanottajia 14. Kurssin ohjaajana Piri Salo
sekä luennoitisijoina Lars ' Savonen
ja Anita Mauno.
- Tyttöohjaajien kurssi Kisakeskuksessa 1-10. 6. Osanottajia 17. Kurssin
ohjaajana Helvi Puukko ja muina
ohjaajina ja luennoi~ijoina Eevi
Kaasinen, Rauni Koskinen, Aarne
Dahl ja Lars Savonen.
17
TUL:n parhaaksi urheilijaksi vuonna 1964 valittiin Hannu Rantakari,
joka voitti Tokion olympiakisoissa
voimistelupronssia. Valinnan muistoksi h än sai TUL:n parhaan urheilijan kunniaplaketin, jota voittaja
tutkii kuvassa yhdessä
kenr.luutn. Ali Koskimaan, pankinjohtaja J.
W. Rangellin ja TUL:n
varapuheenjohtajan, sosiaalineuvos Unto Siivosen kanssa TUL:n Päivän vastaanottotilaisuudessa.
minen P orin TNV, Kerttu Häkkinen
ja Elsi P essi TTNV sekä Sirpa Laine, Raija Lempinen ja Raija Nurmi
TuPy.
- Naisvoimistelujoukkue Kanadassa
19. 10.-5. 11. Matkan johtajana Greta Rajala-Rinne, teknillinen joh taja
Helvi Puukko, huoltaja Terttu H onkasalo ja säestäjänä Eine Töyri sekä
vOimistelijoina: Anja Harko, Terttu
Nenonen, Maija-Liisa Pitkä ja Lea
Virmanen HJy, A nita Mäki HKo,
Raili P akarinen HTNV, Pirjo Sillgren ja Ritva Särkkä JTNV, Anita
Aalto ja Anja Rantala P orin TNV,
Maritta Suojanen TuK-T ja Kristiina Vuola TuPy.
Joukkuevoimistelu
- Voimistelunjohtajakurssi Kisakeskuksessa 5-25. 7. Osanottajia 22.
KUI1SSin ohjaajana Helvi Puukko ja
vierailevina ohjaajina Eevi Kaasinen, Piri Salo, Elli Särkkä, Rauni
Koskinen, Riitta-Maija Johansson,
Yrjö Lindroos, Mikko Laine ja Lars
Savonen sekä luennoitsijoina edellisten lisäksi Greta Rajala-Rinne, Inkeri Niini, Martta Salmela-Järvinen,
Laila Lindbergh ja Anita Mauno.
- Valiovoimistelijain liikuntakurssi
Kisakeskuksessa 3-9. 8. Osanottajia
27. Kurssin ohjaajana Helvi Puukko
ja vierailevina ohjaajina Elli Särkkä,
Piri Salo, Rauni Koskinen, Ri tva
Särkkä, Rai ja Riikkala ja Naimi Virtanen. Säestäjänä Schura T ähtinen.
- Voimistelijatyttöjen leiri Kisakeskuksessa 6-11. 7. Osanottajia 14. Ohjaajana Piri Salo.
18
- Liikuntakongressi Helsingin Työväenopistossa 17-18. 10. Osanottajia
n . 120. Luennoitsijoina toimivat Greta Rajala-Rinne, Raija Riikkala ja
Jorma Leinonen Työnjohto-opistosta.
Kongressi päättyi Työväenopistossa
pidettyyn Kanadan-joukkueen liikuntanäytökseen.
Kansainvälinen toiminta
- Naisvoimistelujoukkue Ranskassa
ja Belgiassa 15-27.5. Matkan johtajana Ritva Särkkä JTNV, teknillinen
johtaja Terttu Alhonen TuPy, huoltaja Anneli Tahvanainen VTNV,
säestäjänä Eine Töyri ja voimistelijoina: Eila J ärvinen ja Marjatta
Miettinen HJy, Paula Joensola ja
Sinikka Varonen HKo, Raili Sauvola OuTa, Aila Nieminen ja Heli Nie-
joukkuevoimistelurnestaNaisten
ruuskilpailut ja tyttöjen ja ikinuorten joukkuevoimistelukilpailut järjesti 14-15.3. Tampereen Yritys.
Joukkueita oli 23. Tulokset:
Naisten A-sarja: 1) Helsingin Jyry
9,8, 2} Jyväskylän Työväen Naisvoimistelijat 9,7, 3) Helsingin Kotkat
9,54, 4) Tampereen Säkenet 9,3.
Naisten B-sarja: 1) Turun P yrkivä
9,6, 2) Kotkan Kiri 9,35, 3) Turun
Kisa-Toverit 9,1.
Tyttöjen sarja: 1) Jyväskylän Työväen Naisvoimistelijat 8,80, 2) Turun
Pyrkivä 8,75, 3) Kotkan Kiri 8,25.
Ikinuorten sarja: 1) Jyväskylän
T yöväen Naisvoimistelijat 9,15, 2)
Tampereen Työväen Naisvoimisteli-
jat 8,5, 3} T ampereen Yritys 8,15.
Helsingin Jyry sai toisen kiinnityksen A-sarjan kiertopalkintona olevaan "Kuntomaljaan" ja T urun Pyrkivä ensimmäisen kiinnityksen Bsarjan kiertopalkintoon. Parhaana
ohjelmana palkittiin Rauni Koskisen
laatima Helsingin Jyryn A-sarjan
voimisteluohj elma.
Kultaiset voimistelunjohtajamerkit
Joukkuevoimistelurnestaruuskilpailujen yhteydessä jaettiin kultaiset voimistelunjohtajamerkit
seuraaville:
Hilkka Heinonen Inkeroisten Vihuri,
Aino Espo Voikkaan Viesti, Kirsti
Karlsson Helsingin Jyry, Taimi Mustonen Oulun T armo, Anna Nieminen
Tampereen T NV, Eila Hautanen
Rantaperkiön Isku, Aira Jalava
Tampereen Yritys, Lea Virtanen Turun Pyrkivä, Laimi Paavola Lapuan
TU ja Maila Eklund Tainionkosken
Kisa.
Liikunnalla linj akkaaksikampanja
1. 10. 1963-30. 4. 1964 aikana pidetyn
LL-kampanjan osanottokortteja palautettiin naisten osalta 722 ja tyttöjen kortteja 314. Parhaimman pistemaaran saavutti naisten sarjassa
Aila Takala Oulun Tarmo ja tyttöjen sarjassa Aira Ikonen ·Rantaperkiön Isku.
19
Jaosto on perustettu v. 1919. Alaa
harrastavien seurojen lukumäärä
1.011, Jasenien lukumäärä 92.547,
joista luokiteltuja kilpailijoita 1.596
ja rekisteröityjä tuomareita 1.098.
Koulutustilaisuuksia pidetty 94, joissa osanottajia 1.234.
Jaoston kokoonpano: Jaostoon ovat
kuuluneet: puheenjohtaja Arvo Roiha (3), Alpo Halme (3), Pentti Kosunen (3), Tauno Mänttäri (2), Erkki
Manninen (2), Eino Liimatainen (1),
Armas Neuvonen (1), Kaarlo Viitanen (1), Ake Ahonen (1) ja sihteerinä
Osmo Heino. (Suluissa kokouksessa
käynti). Ltk:n edustajana Arvo Roiha. Kokouksia on pidetty 3 ja käsitelty niissä 50 asiaa.
Jaoston apuelimenä on ollut työvaliokunta, johon ovat kuuluneet
Arvo Roiha, Alpo Halme, Armas
Neuvonen, Pentti Kosunen, Erkki
Manninen ja Osmo Heino. TyövaliokunnalIa on ollut kokouksia 3 ja käsitelty 29 asiaa.
Koulutusvoimat
Tilapäisinä valmentajina ovat toimineet liiton ja piirien leireillä ja
kursseilla : h iihdossa Armas Neuvonen, Vilho Lehtinen, Erkki Siili, Onni Huotari, Vesa Nevalainen, Matti
Pumperi, Vihtori Melasalmi, Hannu
Yrjönen, Leevi Perälä, Arvo Marjava, Veijo Leinonen, Tauno Alikoski,
Mauno Karvinen, Kauko Liedes, Leo
Saario, Antti Hietikko, Antti Vaittinen, Aarne Muhonen, Erkki Laine,
Mauno Siivonen, Eino Ollikka, Unto
20
Jaoston puheenjohtaja Arvo Roiha
Laamanen, Heikki Mustonen, Toivo
Koivisto, Kyösti Jantunen, Taisto
Lehtinen, Uolevi Silen, Felix Matilainen ja Raimo Sorvari.
Mäenlaskussa: Eino Liimatainen,
Pentti Mäkinen, Juhani Kokko, Pekka Raassina, Heikki Hurmalainen,
Kauko Ylipaavalniemi, Ahti Helin,
Pauli Jokinen, Veikko Fagerström,
Seppo Vuorio, Urpo Lindgren ja
Kauko Koivisto.
Hiihdon ja mäenlaskun tuomarikouluttajina ovat toimineet: Erkki
Manninen, Heikki Koskinen, Olavi
Hirvonen, Ake Ahonen, Lauri Lehtonen, Matti Ahola, Sulo Hietala, Olli Viitanen, Veikko Valtanen, Vilho
Koskela, Leo Saario, Aarne Muhonen, Antti Vaittinen, Mauno Sivonen, Juho Laukkanen, Kauko Koivula, Arvo ROiha, Alpo Halme, Kaarlo
Rönnman, Veikko Jalava, Alvar
Tanninen, Väinö Nikkinen, Veijo
TUL:n varapuheenjohtajalIe, sosiaalineuvos Unto Siivoselle luovutettiin vuoden 1964 lopulla liiton korkein ansiomerkki, KORKEALLE KANSAN
KUNTO-helmimerkki, joka on valmistettu suomalaisesta kullasta ja koristeltu suomalaisin helmin. Kuvassa puheenjohtaja Pekka Martin luovuttamassa korkeata ansiomerkkiä toveri Siivoselle.
Sahamies, Arvi Peltonen ja Usko
Hakala.
Liiton mestarit
Miesten 3 x 10 km : Kuopion Riento
1 (Toivo Koivisto - Aaro Nokela Viljo Voutilainen), naisten 3 x 5 km :
Inkeroisten Vihuri (Hellevi Kuuluvainen - Marja-Leena Hohti - Ritva Mykkänen), miesten 15 km : Raimo Ilomäki VeSo, miesten 50 km :
Matti Ketola KyrK, naisten 10 km :
Pirkko Heikkinen KajK, naisten 5
km: Ritva Mykkänen InV, yli 35-v.
15 km: Antti P yhälä TY, yli 45-v. 10
21
km: Armas Neuvonen KäpK, yhdis-
tetty kilpailu : Olavi Laajanen MäV
ja erikoismäenlasku: Sauli H olma
KauY. Tytöt 16-17-v. 5 km: Marita
Saarinen UoV, nuoret 19-20-v. 15
km: Ilkka N ummisto HirH, pojat 17
-18-v. 10 km: Vesa Kätkä YRe, pojat 17-18-v. yhdistetty: Juhani Pesonen TahV, pojat 17-18-v. erikolsmäenlasku : Matti Helander NoPy, 19
-20-v . yhdistetty: Olavi Laajanen
MäV, 19-20-v. erikoimäenlasku: Lasse Saari HyPo, pojat 15-20-v. 3 x 5
km: Kalajoen Riento (Risto Annala
- Mikko Salmi - Pentti Ekonkari) ja
tytöt 14-17-v. 3 x 3 km : Jämsänkosken Jyry (Tu ula Rantanen-Anita
Kokki - Asta T oimela) .
Kansainvälinen kilpailutoiminta
lalle 34 pisteellä, Suomen sarjan länPuolan hUhtojoukkue II Tampereen
Talvikisoissa 10 henkeä 11-18.2.
Neuvostoliiton hiihtojoukkue 6 henkeä kilpaili seurojemme vieraana
seuraavasti: 21-22.3. Ykspihlajan
Reima, 25. 3. Himangan Roima.
Vahvistettu TUL :n Pohjanmaan
piirin h iihtojoukkue kilpaili Neuvostoliitossa ajalla 17-27.2. Joukkueen
johtajana Leo Saario YRe ja hiihtäJilla: Antti Hietikko YRe, Paavo
Saarenpää YRe, Onni Nikkari LaTU,
Raimo Ilomäki VeSo ja T oivo Hieta RaKe.
TUL:n hiihtojoukkue kilpaili Puolassa Zakopanes.$a ajalla 17-24. 3. ja
kuuluivat joukkueeseen : Arvo Roiha
johtajana, Erkki Manninen huolta-
tajana ja kilpailijoina: P irkko Heikkinen K ajK, Salme Mulari Uudenk.
1, Ritva Mykkänen InV, Jaakko Sivonen KajK, Matti Ketola KyrK,
Viljo Voutilainen KuoR, Sauli Homa
KauY ja Raimo Hakala TahV.
Kiertopalkinnot
Helsingin Pelti- ja vaskiseppien ao:n
lahj oittamasta arvokkaasta hopeapytystä "P elIin maljasta" kilpailtiin
IV:n kerran TUL :n seurojen kaikissa liiton mestaruuskilpailulajeissa
hiihdossa ja mäenlaskussa. Kiertop alkintoon sai kolmannen kiinnityksen Inkeroisten Vihuri 42,5 pisteellä.
Kiertopalkinnon saa omakseen se
seu ra, joka siihen ensiksi saa 5 kiinnitystä.
Vahvialan Kerhomaljasta kilpailtiin liiton hiihtomestaruuskilpailuissa 50 km matkalla 3-miehisin joukk uein ja sai kiertopalkintoon kiinni tyksen Karhulan Veikot (T . Kärkkäinen - T . Kiiskinen - A. Puustinen).
Edustukset
Kan sanhiihtojen järjestelytoimikunnassa Osmo Heino ja Kalevi Pakarinen, p ainatus- ja propagandavaliokunnassa puheenjohtajana Osmo
Heino sekä merkki- ja palkintovaliokunnassa Kalevi Pakarinen.
Pohjoismaisen hiihtokoulun neuvostossa Arvo Roiha.
Ampumahiihtoliiton johtokunnassa
Arvo Roiha ja liittoneuvostossa Osmo Heino ja Kaarlo Viitanen.
Jaosto on perus tettu v. 1919. Alaa
harrastavien seurojen lukumäärä 285,
jäsenien lukumäärä 14.126, joista pelaajia 8.870 ja tuomareita 72. Koulutustilaisuuksia pidetty 1, jossa osanottajia 17.
Jaoston
kokoonpano:
Jaostoon
ovat kuuluneet puheenjohtaja Henry
Lindbergh (-), jäseninä Yrjö Huhtinen (2), Pentti Lamminen (1), Antti
Rantanen (1), Aatto Tolin (1), Reidar
Nurmi (1), Eero Autio (1), Voitto
Jermilä (-) ja Itk :n edustajana Pentti Honkasalo (-). Jaosto on kokoontunut 2 kertaa ja käsitellyt 18 asiaa.
Jaoston apuelimenä on toiminut työvaliokunta, johon ovat kuuluneet
Henry Lindbergh, Voitto Jermilä,
Eero Autio ja Aatto Tolin sekä jaostosihteeri Osmo Heino. Jaoston ja
työvaliokunnan s ihteerinä on toiminut Osmo Heino. Lisäksi toimi jaoston apu elimenä koulutusvaliokunta,
johon kuuluivat: Pentti Lamminen,
Reidar Nurmi, Antti Rantanen, Yrjö
Huhtinen ja Osmo Heino.
Koulutusvoimat
Tilapäisenä valmentajana on jaostolla toiminu t Kalevi Ruusunen
MäV.
Liiton mestarit
TUL:n mestaruuksia jalkapallossa ei
kertomusvuonna ratkaistu.
Suomen mestaruuskilpailut
Jalkapalloilun Suomen sarjan poh-
22
Jaoston puheenjohta ja
Henry Lindbergh
joislohkossa sijoittui JBK toiselle tisilohkossa sijoittui TKT kolmannelle
tilalle 27 pisteellä ja Valkeakosken
Koskenpojat 6. tilalle 21 pisteellä.
Maakuntasarjasta nousivat Suomen
sarjaan TUL:n joukkueista Helsingin
Ponnistus.
Kansainvälinen toiminta
Helsingin Ponnistuksen 20-henkinen
jalkapallojoukkue oli ottelu.matkalla
Neuvostoliitossa ajalla 29.6.-9. 7.
1964 pelaten 1. 7. Kalininissa, 4.7.
Petroskoissa ja 7. 7. Leningradissa.
Joukkueessa jaoston edustajana Eero
Autio. Joukkue hävisi kaikki ottelunsa: Kalininissa 3-0, Petroskoissa
2-1 ja Leningra dissa 5-0.
23
-Jiiiikiekkojaos'l'o
Jaosto on perustettu v. 1945, ja nykyisin on jääkiekkoilua harrastavien
seurojen lukumäärä 108, ja niissä jäseniä 4.540. Rekisteröityjä pelaajia
on tällä hetkellä 2.371 ja jääkiekkotuomareita 310. Koulutustilaisuuksia
on jääkiekossa järjestetty 13, ja niissä osanottajia 340.
Jaostoon ovat kuuluneet Pentti
Arvo (5) puheenjohtajana sekä Aarre Salokangas (6) varapuheenjohtajana ja jäseninä Aimo Horttanainen
(4), Seppo Laaksonen (2), Kalevi Puolakka (2), Martti Lehtoranta (4) ja
Arvo Hakulinen (1). Liittotoimikunnan edustajana Pentti Arvo. Jaoston
sihteerinä 1.10. saakka Urho Niemenkari sekä siitä lähtien Tuure
Vuori.
Jaosto on kokoontunut vuoden aikana kuusi kertaa ja käsitellyt 57
asiaa.
Koulutusvoimat
Päätoimista valmentajaa jääkiekkoilussa ei ole. Marraskuun ajan oli
TUL :n Jääkiekkojaoston käytettäVlssa
jääkiekkovalmentaja
Alec
Adamec Tshekkoslovakiasta. Tilapäisesti on valmentajatehtäviin ollut
käytettävissä
Martti
Lehtoranta
Tampereelta.
TUL:n mestaruus
TUL :n jääkiekkomestaruus ratkaistiin cup-systeemillä ja loppuotteluun
selviytyivät Vehmaisten Urheilijat ja
Varkauden Työväen Palloilijat, en24
Jaoston puheenjohtaja Pentti Arvo
sinmainitun voittaessa 9-4. Mestarijoukkueessa pelasivat : P. Siren, A.
Heikkilä, E. Juvela, M. Hakanen, E.
Löytty, S. Mäkinen, R. Parviainen, J .
Lahti, V. Marjanen, S. Mäkinen, E.
Hytönen, E. Vartiainen ja J . Vartiainen.
A-juniorien mestaruus-cupin loppuottelussa voitti Raholan Pyrkivä
Lielahden Kipinän 5-1 selviytyen siten mestariksi.
Kansainväliset kilpailut
TUL :n Liittojoukkue oli kilpailumatkalla Neuvostoliitossa ajalla 24.2.-6.
3. Joukkueen vahvuus 3+17. Johtajisto: Aimo Horttanainen, Raimo Nyberg, Martti Lehtoranta. Pelaajat :
Lasse Aaltonen, Esko Hyytiä, Pert ti Jakonen, Pentti Knuuttila, Eero
Jääkiekkoilussa saapui TUL:n vieraaksi ulkomainen valmentaja Alec Adamec Tshekkoslovakiasta. Kuvamme Tampereen keinojäältä, jossa hänellä on
oppilainaan TUL:n parhaita pelaajia.
Kujala, Juhani Lahti, Jorma Lehtimäki, Kari Lehto, Aulis Lehtonen,
Kalevi Mettälä, Erkki Multanen,
Mikko Mynttinen, Keijo Mäkeläinen,
Sakari Mäkinen, Seppo Parikka,
Pauli Vilenius ja Raimo Vesanen.
Juokkue suoritti matkan aikana
neljä ottelua. Tulokset : Uljanovskin
Torpedo-TUL 4-4, Rjazanin Himik
-TUL 6-1, Penzan Dieselits-TUL 9
-4 ja Moskovan Krylja SovetovTUL 10-1.
TUL :n Liittojoukkue oli kilpailumatkalla Tshekkoslovakiassa ajalla
23.11.-1. 12. Joukkueen vahvuus 4+
18. Johtajisto : Pentti Arvo, Kaarlo
Järvensivu, Arto Tonttila, Sulo Manninen. Pelaajat : Eero Huhtakallio,
Pertti Jakonen, Taisto Jokinen, Matti Järvinen, Reijo Kanerva, Juhani
L ah ti, Jorma Lehtimäki, Kari Lehto, Aulis Lehtonen, Erkki Lehtonen,
Veikko Marj anen, Erkki Multanen,
Mikko Mynt tinen, Timo Myrttinen,
25
Keijo Mäkeläinen, Seppo Parikka,
Pertti Rantanen ja Jouko Ylänen.
Joukkue suoritti matkan aikana
neljä ottelua. Tulokset: Litvinov
NCV-TUL 11-7, Königsgräts Hdanek-TUL 3-2, Brod Havlickuv-TUL
5- 3 ja Tesla Pardubice-TUL 16-1.
TUL:n vieraana oli kaksi ulkomaista joukkuetta. Novokutsnetsin
Metallurgia oli vieraanamme ajalla
11-18. 10. ja Tesla Pardubice Tshekkoslovakias ta ajalla 26-31. 12.
Koripallojaos..o
Jaosto on perustettu v. 1941. Ja ensimmäinen jaoston kokous on pidetty
8.5.1941.
Koripalloilua harrastavia seuroja
on tällä hetkellä 196, joissa jäseniä
5.482 henkeä.
Koripalloilijoita ei ole luokiteltu.
Rekisteröityjä tuomareita koripallojaoston kirjoissa on 203. Koulutustilaisuuksia pidettiin vuonna 1964
kaikkiaan 26, joissa oli osanottajia
yhteensä 406.
Koripallojaostoon ovat kuuluneet
puheenjohtajana Lennart Kivi (4),
jäseninä Erkki Varonen (4), Esko
Koivunen (2), Helge Nygren (2), Eero
Salonen (2), Seppo Pöyhönen (4), Leo
Chrons (3), Raimo Lammi (4), Keijo
Voutilainen (2) ja Heikki Harju (1).
Kokouksia on pidetty neljä, joissa
on käsitelty 56 asiaa.
Jaoston apuelimenä toimi työvaliokunta, johon kuuluivat puheenjohtajana Erkki Varonen (1), jäseninä
Helge Nygren (1), Seppo Pöyhönen
(1) ja Eero Salonen (1).
Lisäksi toimi erotuomarivaliokunta, johon kuuluivat puheenjohtajana
Aulis Eränen (1), jäseninä Esko Koivunen (1) ja Jukka Tamminen (1).
Liittotoimikunnan edustajana Len26
Jaoston puheenjohtaja Lennart Kivi
nart Kivi ja sihteerinä 1. 11. 1964
saakka ja sen jälkeen Erkki Aalto.
Koulutusvoimat
Tilapäisinä ohjaajina liiton ja piirien
kursseilla ovat toimineet Seppo Pöyhönen, Raimo Lammi, Tapio Pöyhönen, Erkki Aalto ja Ladislav Krnac.
Lii ton mestarit
Liiton
mestaruussarja
ratkaistiin
kaksinkertaisena 9-joukkueisena sar-
Tshekkiläinen koripallovalmentaja Ladislav Kranc ohjasi koripalloilijoita
Kisa.keskuksessa vuoden alussa järje'itetyllä leirillä.
jana. Lopullinen sarjapäätös muodostui seuraavaksi:
M-sarjan päätös:
Kisa
Karkkila
Pispala
Jyry
Rahola
HU-41
Kullervo
Alku
Visa
16
16
16
16
16
16
16
16
16
1 1316- 859
15
2 1307- 983
14
10
6 1053- 977
10
6 932- 973
6 10 947- 970
6 10 923-1058
5 11 878-1061
4 12 801-1019
2 14 810-1167
30
28
20
20
12
12
10
8
4
Mestarijoukkueen (Kankaantaan Kisan) kokoonpano: Erkki Aalto, Lauri
Aalto, Reino Aalto, Matti Kauppila,
Pentti Kauppila, Ossi Virtanen, Rauno Virtanen, Pekka Korkeamäki,
Rauno Järvinen, Pauli Saa,ri, Jouko
Korpela, Seppo Lehto Pauli Kopra,
huoltajana Tauno Kauppila. Sarjasta
putosivat : Helsingin Visa ja Forssan
Alku.
NuortEn mestaruus
Nuorten
mestaruussarja
pelattiin
27
kolmilohkoisena,
kaksinkertaisena
sarjana, johon osallistui 12 joukkuetta.
Loppusarjaan selviytyivät suoraan
Karhulan Veikot, Karkkilan Työväen Urheilijat ja Kankaantaan
Kisa.
Loppusarjan päätös
KaVe
2 0 2 130 - 107 4
KaTU
2 1 1 160 - 137 2
KaKisa
2 0 1 119 - 165 0
Mestarijoukkueen Karhulan Veikkojen kokoonpano: J. Urhonen, K. Kotola, J. Hyyryläi nen, R. Nöjd, O .
Danska, J . Nummi, J. Markus, A.
Paasonen, T. Herranen ja huoltajana T . Danska.
Naisten mestaruus
Naisten
mestaruussarja
pelattiin
Helsingissä 5-joukkueisena turnajaissarjana kahtena päivänä. Naisten
sarjan päätös muodostui seuraavaksi:
H:gin J
Akilles
Karkkila
Kullervo
Eka
Dynamo
5
5
5
5
5
5
5 0
4 1
3 2
2 3
1 4
0 5
219
141
101
112
99
91
-
94 10
118 8
130 6
133 2
133 2
158 0
Helsingin Jyryn joukkueen kokoonpano : N. Kirjuntscheff, T. Kirjuntscheff, M. Jokelainen, S . Heinonen,
M. Kanerva, K . Kanerva, M . Hau-
tala, V. Laine, T . Alhonen, M . Halttunen, O. Koskinen, huoltajana Teuvo Kinnunen.
SM-kisoissa
ei pistesijoja
EM-kisoissa
MM-kisoissa
Olympiakisoissa "
Liiton ennätyksiä ei kori palloilussa
kirjata.
Kansainvälinen kilpailutoiminta
Liittojukkue 14-15. 8. Neuvostoliitossa, jossa se suoritti 4 ottelua. Joukkueeseen kuuluivat : Lauri Vekkilä,
Keijo Mahlamäki, Erkki Aalto, Antti
Ryhtä, Aarno Pihl, Kalevi Sylander,
Mauri Virta, Mikko Heino, Timo Ilonen, Ari Lievo, Rauno Hannula, johtajana Lennart Kivi, huoltajana
Seppo Pöyhönen, teknillisenä johtajana Leo Chrons ja tuomarina Aulis Eränen. - Tulokset :
Tashkent-TUL
Tashkent-TUL
Alma-Ata-TUL
Alma-Ata-TUL
79-61
71-69
86-45
74-65
(26-26)
(29-29)
(34-17)
(29-26)
Liittojoukkue otteli 12.7. ruotsalaista
Oliv-joukkuetta vastaan Kisakeskuksessa voi ttaen 90-77.
Oliv otteli lisäksi Karkkilan TU :n
ja Kullervon kanssa, jonka lisäksi
Kullervon joukkue kävi Ruotsissa
kilpailumatkalla.
Jaosto on perustettu v. 1948. Lentopalloilua harrastavia seuroja on tällä
hetkellä 514, joissa jäseniä yhteensä
14.144 henkeä.
Lentopalloilijoita ei ole luokiteltu.
Rekisteröityjä tuomareita on yhteensä 189. Koulutustilaisuuksia pidettiin
vuonna 1964 kaikkiaan 40, joilla oli
osanottajia 519 henkeä.
Lentopallojaostoon ovat kuuluneet
puheenjohtajana Usko Oijala (4), jäseninä Martti Kantonen (4), Leila
Artokari (4), Erik Asplund (4), Eero
Loven (3), Reijo Siren (2), Eeino
Laakso (1), Ahti Mölsä (3) ja Erkki
Sunila (2).
Jaosto on kokoontunut 4 kertaa ja
kokouksissa on käsitelty 41 asiaa.
Jaoston apuelimenä on toiminut
työvaliokunta, johon ovat kuuluneet
puheenjohtajana Usko Oijala (4), jäseninä Martti Kantonen (4) ja Leila
Artokari (3).
Työvaliokunta on pitänyt kokouksia 4, joista käsitelty 32 ' asiaa.
Liittotoimikunnan edustajana on
toiminut Sakari Montonen ja sihteerinä 1. 11. 1964 saakka Veikko Behm
ja sen jälkeen Erkki Aalto.
Koulutusvoimat
Tilapäisinä ohjaajina liiton ja piirien kursseilla ovat toimineet Heikki Jokela, Pertti Laamanen, Kauko
Kaapa, Leo Mörsky ja Väinö Enlund.
28
Jaoston puheenjohtaja Usko Oijala
Liiton mestarit
(Leniopallokomitean SM-sarjat)
Liiton joukkueet osallistuivat Suomen Lentopallokomitean järjestämiin sarjoihin. Miesten mestaruussarjan päätös muodostui seuraavaksi:
Koiton Riento
Helsingin Visa
Rantaperk. Isku
Luolajan Kajast.
Koiviston Isku
Pirkkalan Viri
Haagan Terä
Idänpään Toive
Käpylän Urho
Valk.Koskenp.
9 9 0
9 8 1
9 7 2
9 5 4
9 5 4
9 4 5
9 4 5
9 2 7
9 1 8
9 0 9
Koiton Riento pelasi
27- 8
25-12
24- 9
20-17
19-14
18-16
13-20
11-23
9-25
5-27
18
16
14
10
10
8
8
4
2
0
seuraavassa
29
kokonpanossa: Pekka- Uljas, Niilo
Uljas, Keijo Repo, Olavi Leinonen,
Väinö Enlund, Juhani Vanhanen,
Veikko Ahtomaa, Matti Hobari, Pertti Teinilä, Rauno Teuvala ja Jaakko
Jaakkola.
Naisten mestaruussarjan päätös
muodostui seuraavaksi:
Koiton Riento
4 4 0 12- 1 8
Tamp. Veikot
4 3 1
9- 5 6
Helsing. Ponnist. 4 2 2
9- 6 4
Helsingin Visa
4 1 3
3- 9 2
Haagan Terä
4 0 4
0-12 0
Koiton Riento pelasi seuraavassa
kokoonpanossa: Ritva Toivola, Maila
Kyyriäinen, Pirjo Apelli, Maire Teinilä, Eila Haapanen, Aini Hautajärvi, Marja-Liisa Leinonen, Irmeli Tolvanen, Anneli Vanhanen ja Vieno
Kauhanen.
Nuorten mestaruussarjan
muodostui seuraavaksi
päätös
Karhulan Veikot
Pirkkalan Viri
Jokelan Kisa
Koiton Riento
9-5
8-5
6-6
2-9
3
3
3
3
3
2
1
0
0
1
2
3
6
4
2
0
Karhulan Veikot pelasi seuraavassa kokonpanossa: Kari Saarinen,
Lasse Kotola, Matti Laakkonen, Eero
Rongos, Kari Hauhia, Oiva Danska,
Tuomo Danska ja Lasse Mattila.
SM-, EM-, MM- ja olympiakisoihin
eivät jaostojen jäsenet osallistuneet.
Liiton ennätyksiä ei lentopalloilus-'
sa kirjata.
Kansainvälinen
kilpailu toiminta
Koiton Riennon miesten joukkue
osallistui Pariisissa 16-18.5. 1964 välisenä aikana järjestettyyn FSGT:n
Liittojuhlaan pelaten matkan aikana
kolme ottelua. - Tulokset: RientoUSMA I 3-1, Riento GSMC 3-0 ja
Riento-USMA II 3-0.
Unkarilaisjoukkue, Budapestin Vasas vieraili maassamme 14-22.6. välisenä aikana suorittaen matkan aikana kolme ottelua. Helsingissä Vasas hävisi Koiton Riennolle 1-3,
voitti Turussa TUL :n Varsinais-Suomen piirijoukkueen 3-1 ja Jyväskylässä kesäurheilujuhlien lentopallosarjan.
Lisäksi Lahden Taimen lentopallojoukkue suoritti vierailun Ruotsiin
21-22.11. 1964 välisenä aikana.
Kiertopalkintoja ei jaostolla ole.
Edustukset
Suomen Lentopallokomiteassa Väinö
Montonen (puheenjohtajana)·, jäseninä Usko Oijala ja Tapio P öyhönen.
Luis'l'elujaos'l'o
Jaosto 011 perustettu v. 1929. Kertomusvuonna oli luistelua harrastavia
seuroja 248, JOissa jäseniä 10.916.
Luokiteltuja kilpailijoita 276, seuroja
26. Rekisteröityjä tuomareita 164.
Koulutustilaisuuksia
yhteensä 14,
joissa osanottajia 224.
Jaostoon ovat kuuluneet puheenjohtajana Leo Huttunen (4), jäseninä
Sulo Punkkinen (4), Paul Westerholm (3), Eino Leino (3), Pertti Koivu
(2), Voitto Raatikainen (2) ja Jaakko
Niemi (1) sekä Juhani Järvinen 1. 12.
lähtien. Liittotoimikunnan edustajana Leo Huttunen ja sihteerinä Veikko Behm. J aosto on kokoontunut 5
kertaa ja kokouksissa käsitelty 50
asiaa.
Jaoston työvaliokuntaan ovat kuuluneet Leo Huttunen (5), Sulo Punkkinen (5), Voitto Raatikainen (4) ja
Paul Westerholm (4). Puheenjohtajana. on toiminut Leo Huttunen ja sihteerinä Veikko Behm. Työvaliokunta on kokoontunut 5 kertaa ja kokouksissa käsitelty 39 asiaa.
Jaoston apuelimenä on lisäksi toiminut valmennusvaliokunta, johon
ovat
kuuluneet
puheenjohtajana
Paul Westerholm (1), jäseninä Jaakko Niemi (-), Juhani Järvinen (2) ja
Lars Savollen (2) sekä sihteerinä
Veikko ·Behm. Valmennusvaliokunta
on pitänyt 2 kokousta, joissa käsitelty 8 asiaa.
Koulutusvoimat
Ohjaajana kursseilla ja leireillä ovat
toimineet Juhani Järvinen, Lars Sa30
Jaoston puheenjohtaja Leo Huttunen
vonen, Kalevi Ruusunen,
Kiiskinen ja Veikko Behm.
Pentti
Kil pail u toimin ta
Liiton mestaruuskilpailut
reella 4-5.1. Mestarit:
Tampe-
Miehet: 500 m Pentti Kiiskinen
OuTa 44,7. 1500 m Pentti Kiiskinen
OuTa 2.26,9. 5000 m Ossi Saarela
ToiVa 9.05,3. 10.000 m Ossi Saarela
ToiVa 19.12,6. Yhteispisbeet Ossi Saarela ToiVa 206.243.
Naiset : 500 m Tuula Asikainen
JyVe 52,4. 1000 m Riitta Noronen
JyLo 1.51,1. 1500 m Riitta Noronen
JyLo 2.48,9, 3000 m Eila Suuri pää
TamSi 6.00,2. Yhteispisteet Riitta
Noronen JyLo 225.000.
Nuoret: 500 m Erkki Mäkelä HTL
45,9. 1500 Erkki Mäkelä 2.21,8. 3000
31
m Erkki Mäkelä 5.09,0. 5000 mErkki
Mäkelä 8.55,1. Yhteispisteet Erkki
Mäkelä HTL 197.177.
SM-kilpailut
Miehet: 500 m 2) Juhani Järvinen
HTL, 1500 m 2} Juhani Järvinen,
5000 m 4) Juhani Järvinen, 10.000 m
3) Juhani Järvinen. Yhteispisteet: 2)
Juhani Järvinen.
Naiset: 500 m 6) Riitta Noronen
JyLo, 1000 m 5) Riitta Noronen, 1500
m 5} Riitta Noronen, 3000 m 5) Riitta Noronen. Yhteispisteet 4) Riitta
Noronen JyLo.
Nuoret : 500 m 1) Erkki Mäkelä
HTL, 2) Ossi Saarela ToiVa, 1500 m
1) Erkki Mäkelä, 5) Rauli Helen
HTL, 6} Ossi Saarela., 3000 m 2) Rauli Helen, 4) Erkki Mäkelä, 5000 m 3)
Erkki Mäkelä, 5) Rauli Helen, 6) Timo Loutti RTU.
Yhteispisteet: 2) Erkki Mäkelä
HTL, 5} Rauli Helen HTL, 6) Ossi
Saarela ToiVa.
Juhani
Juhani
Juhani
Juhani
Juhani
Juhani
Juhani
Miehet: 500 m
HTL.
4) Juhani Järvinen
Miehet: 500 m 4) Juhani Järvinen
HTL, 1500 m 6) Juhani Järvinen
HTL.
Liiton ennätykset
Kertomusvuoden aikana
uutta liiton ennätystä.
tehtiin
5
Voimassaolevat ennätykset :
Järvinen
Järvinen
Järvinen
Järvinen
Järvinen
Järvinen
Järvinen
HTL
HTL
HTL
HTL
HTL
HTL
HTL
Helsinki
Rovaniemi
Kajaani
Tampere
Helsinki
Varkaus
Helsinki
1964
1957
1963
1963
1964
1964
1964
Imatra
Imatra
Helsinki
Imatra
Imatra
1957
1957
1959
1957
1957
Iiris
Iiris
Iiris
Iiris
Iiris
Sihvonen
Sihvonen
Sihvonen
Sihvonen
Sihvonen
Kansainväliset kilpailut
Joukkue Itä-Saksassa 12-18.3. Matkanjohtajana Lars Savonen ja huoltajana Sulo Punkkinen. Luistelijat:
32
Jaosto on perustettu v. 19<18. Melontaa harrastavia seuroja H, jäseniä
1.251, A-Iuokka 33, B-luokka 56,
C-luokka 111. Koulutustilaisuuksia
pidetty 1, jossa osanottajia 35.
Jaoston sihteeri 1. 10. 196<1 alkaen
Urho Niemenkari, 1. 1.-31. 10. 196<1
Matti Suhonen.
Jaosioon kuuluvat puheenjohtaja
Olavi Nikku (3), varapuheenjohtaja
Albert Moll (3) sekä jäsenet: Oiva
Kottonen (3), Pentti Laurila (3) ja
Unto Halen (2).
Liittotoimikunnan edustaja on Oiva Hurme.
Kokouksia on pidetty 4 ja niissä
on käsitelty 27 asiaa.
Koulutusvoimat
Naiset
500 m
49,1
1.41,8
1000 m
2.38,6
1500 m
3000 m
5.48,4
Pisteet 211.734
Nuorten kolmimaaottelussa Suomi
-Ruotsi-Norja,
joka järjestettiin
Ruotsissa, olivat mukana Suomen
joukkueessa Erkki Mäkelä ja Rauli
Helen.
EM-kilpailut
Miehet
42,6
500 m
1.28,5
1000 m
2.13,6
1500 m
4.45,6
3000 m
8.04,4
5000 m
10.000 m 17.06,4
Pisteet 187.768
pailut Taalintehtaalla 8.3. Toiset kilpailut jouduttiin peruuttamaan kehnojen sääsuhteiden takia.
Suomen luistelujoukkueessa Innsbruckin talviolympialaisissa Juhani
Järvinen.
VaKP
VaKP
VaKP
VaKP
VaKP
Riitta Noronen, Erkki Mäkelä, Olavi
Hjellman, Ossi Saarela ja Pentti
Kiiskinen.
Neuvostoliittolainen
joukkue (6
henkeä) liiton vieraana 6-11. 3. Kil-
Seppo Savilahti, Juho Järvinen, Albert Moll, Oiva Kottonen ja Unto
Halen.
Jaoston puheenjohtaja Olavi Nikku
K-l 10.000 m:
S. Mäkinen T aVi 55.04,0
K-l 1000 m :
K. Ahvonen TaVi 5.11,4
K-l
500 m:
K. Ahvonen TaVi 2.13,5
C-l 500 m :
T. Wikström HJy 2.49,4
Liiton mestarit
K-2 1000 m :
J . Järvinen-K. Ahvonen TaVi 5.10,2
C-2
500 m:
R. Wikström-T. Wikström HJy 2.44,5
3-TUL
K-2 500 m:
J. Järvinen-K. Ahvonen TaVi 1.59,6
K-l 4x500 m:
Tampereen Vihuri (S. Mäkinen, E .
Taj akka, K. Ahvonen, J . Järvinen)
9.38,8.
33
lehmainen, J . Lehtinen, J. Myrsky) .
Nuoret
K-1 500 m:
E. Allt TaVi
Tytöt:
2.26,0
C-1 500 m :
R. Wikström HJy
K-2 500 m:
Sirkku Moli-Pirjo Jortikka HJy
1.29,4
3.20,6
K-2 2500 m:
J . Myrsky-J. Lindfors A-M 11.57,1
K-1 250 m :
Pirjo J ortikka HJy
K-1 5000 m:
E. Allt TaVi 28.44,5
Mestaruuskilpailut järjesti Turussa 1-2.8. 1964 Airisto Melojat.
K-2 500 m:
J . Lehtinen-M. Halen A-M
K-1 2500 m:
J . Myrsky A-M
2.16,6
12.48,5
K-1 4 x 250 m:
Airisto Melojat (J. Lindfors, S. Ko-
1.27,6.
Kansainvälinen toiminta
10-15. 7. kilpailivat E . Taj akka, A .
Aaltonen ja J . Myrsky johtajana Albert Moll Knappenseessä I tä-Saksassa järjestetyissä kv. kilpailuissa.
Moo....orijaos..o
Jaosto on perustettu v. 1936. Alaa
harrastavien seurojen lukumäärä 62,
jäsenien lukumäärä 5.190, joista luokiteltuja lisenssin omaavia ajajia
680 ja lisenssin omaavia tuomareita
265. Koulutustilaisuuksia pidetty 17
ja niissä osanottajia 692.
Jaostoon ovat kertomusvuonna kuuluneet: puheenjohtajana Ola Miettinen (3), Aimo Kortelainen (3), Vilho
Miettinen (3), Oiva Lindberg (2), Leo
Petäjä (1), Unto Aattela (-), Pentti
Pajunen (-) ja ltk:n edustajana
Keijo K. Viianen (1). Suluissa kokouksessa käynti. Sihterinä 1. 9. asti
Tapio Pöyhönen ja 1. 9. alkaen Osmo
Heino. Kokouksia on ollut 3 ja käsitelty 28 asiaa.
34
Jaoston apuna on ollut työvaliokunta, johon ovat kuuluneet: Ola
Miettinen, Vilho Miettinen, Aimo
Kortelainen, Pentti Pajunen ja Osmo
Heino. Työvaliokunnalla 1 kokous ja
käsitelty 9 asiaa.
Liiton mestarit
TT-ajo: yleinen luokka alle 125 cm3 :
Oiva Papunen SalMS, yleinen luokka
alle 350 cm 3 : Matti Salonen TMS.
Motocross: Nuorten luokka alle 175
cm 3 : Kalevi Vehkonen HTM, nuorten luokka alle 250 cm3 : Paavo Heinikari HäMM, nuorten luokka alle
500 cm3 : Heikki Tuominen HTM.
Moottoripyörien
luotettavuuskilkilpailu: alle 125 cm 3 : Kalevi Tahvanainen ValTMS, alle 175 cm3 : Kari
Ritshkoff HTM, alle 250 cm3 : Eino
Mykkänen RiMM, alle 750 cm3 : Reino Tuomi HTM, sivuvaunuluokka :
Urpo Laaksonen-Ahti Finer HTM.
Joukkuemestaruus: Riihimäen Moott ori-Miehet.
Autojen st-ajo: A-B-luokka: ohjaajat Tuure Vuori HeK, kartanlukijat: Aulis Lindberg LoLo, C-luokka:
ohjaajat Paavo Ruuth PuisP, kartanlukijat Juhani Vahde PuistP.
Suomen mestaruuskilpailut
Jääradan SM-kilpailut; III Eero
Lensu PieMM.
TT-ajomestaruuskilpailut : alle 350
cm3 5) Matti Salonen TMS.
Urheilukoneiden rnaarata : alle 250
cm3 : 5) Tauno Salo JMU.
Mootoripyörien
maantiekilpailu :
sivuvaunut : 2) Urpo Laaksonen-Ahti Finer HTM.
Euroopan mestaruuskilpailut
Neuvostoliitossa 2-9.2.
Suomen
joukkueessa edustajana Eero Lensu
PieMM.
Kansainväliset kilpailut
Kansainväliset
motocross-kilpailut
26. 4. Ahvenistolia HäMM.
Kansainvälinen Itäharjun ajo 13. 9.
Turussa TMS.
Edustukset
Autourheilun Kansallisessa Kilpailulautakunnassa : Ola Miettinen, varalla Keijo K. Viianen.
Moottoripyöräurheilun
Kansallisessa Kilpailulautakunnassa: Osmo
Heino ja Vilho Miettinen, varalla
Aimo Kortelainen.
Jaoston puheenjohtaja Ola Miettinen
35
Nais'l'en
yleisurheilujaos'l'o
Jaosto on perustettu v. 1948. Sitä ennen oli naisten yleisurheilu toimintakin yleisurheilujaoston johtamaa.
Naisten yleisurheilutoimintaa h arrastetaan liitossamme 240 seurassa.
Luokiteltuja naisurheilijoita on kaikkiaan 481 ja luokiteltu ja seuroja 118.
Jaostoon ovat kuuluneet puheenjohtajana Elli Kahila (2) sekä jäesninä
Kerttu Aaltonen (2), Sirkka Kostiainen (1), Sinikka Ollila (2), Vilho
Nummila (2) ja Juho Lajusuo (1).
Liittotoimikunnan edustajana Outi
Nurmi (1) ja jastosihteerinä Tuure
Vuori.
Jaosto on kokoontunut kaksi kertaa ja käsitellyt 20 asiaa.
Koulutusvoimat
NaisurheilijQiden valmennus Qn hoidettu yhdessä miesten kanssa ja valmentajina Qvat tQimineet aQ. lajien
lajivalmentajat, paitsi jUQksulajeissa,
joissa naisten valmennuksen Qn hQitanut Tuure VUQri. Tyttöleirillä Qli
kQuluttajana Jarl Lindroos.
Lii ton mestarit
LiitQn maastQjuQksumestaruuskilpailuissa VQitti naisten sarjan 2 km Malita AaltQnen TuWe 7.04,0 sekä tyttÖjen sarjan 1,5 km Marjatta Karvinen KQtkan Kiri 5.04,0 . Naisten
jQukkuekilpailun VQitti Turun WeikQt ja tyttöjen Piikkiön Kehitys.
Viesti mestaruuskilpailuissa VQitti
36
PiiK 45,1, 600 m Irja Haukka-ahO'
Haapamäen Visa 1.44,6, 80 maj . Raija Elmeranta PiiK 13,5, pituushyppy
Tuula Hellsten TuPy 505, kO'rkeushyppy Helena Rundberg VO'V 139,
kUUllantyöntö Raija Elmeranta PiiK
9.00, kiekonheitto Anna-Liisa Suvitie
MasT 27.20, keihäänheittO' Sirpa
Hellman PiiK 29.76.
Ottelumestaruuskilpailuissa
Järvenpäässä 12-13.9. VQitti naisten 5O'ttelun Aila Haapala VaaT 3269 pisteellä ja tyttöjen 5-O'ttelun Raija EImeranta PiiK 3444 pisteellä.
Suomen mestaruuskilpailut
Jaoston puheenjohtaja Elli Kahila
naisten 4 x 100 m TQijalan Valpas
54,2 ja 3 x 800 m Turun WeikQt
7.43,2 sekä tyttöjen 4 x 100 m Turun
Pyrkivä 54,1 ja 4 x 300 m 3.04,8.
Yleisurheilumestaruuskilpailut suoritettiin ensimmäisen kerran yhdessä miesten kilpailujen kanssa. Mestarit: 100 m Leena LehtQnen MynT
12,9, 200 m Leena LehtQnen MynT
26,3, 400 mArja AaltQnen TQiV 61,4,
800 m Marita AaltQnen TuWe 2.22,0,
80 maj. Aila Haapala VaaT 13,5,
pituus hyppy Tuula Hellsten TuPy
504, kQrkeushypy Anna-Maija AikiQniemi KQkTU 154, kuulantyöntö Aila
Mäkilä RTU 11.16, kiekQnheittQ Sinikka Ollila HVi 35.87, keihäänheittO' Lea LaihO' NuutE 40.92.
Tyttöurheilupäivät järjesti Kotkan
Kiri ja Kisa-Veikot KO'tkassa 1-2. 8.
Voittajat: 60 m Leena LehtO'nen
MynT 8,1, 100 m Leena LehtO'nen
MynT 13,2, 300 m Raija Elmeranta
SuO'men mestaruuskilpailuissa Oulussa sijQittui Arja Aaltonen naisten
400 metlillä tQiseksi, Sinikka Ollila
Qli kiekO'nheitossa viides ja AnnaMaija AikiO'niemi kQrkeushypyssä
viides.
Leena LehtQnen MynT
12,6
1964
200 m:
Leena Leh tO'nen MynT
26,3
1964
400 m :
Eila MikQla
pQPy
58,3
1959
800 m:
Eila MikQla pQPy
2.11,3
1959
80 maj. :
Kyllikki Naukkalinen
pQPy
Sirkka NQrrlund VaaT
12,1
12,1
1948
1960
Pituushyppy:
Maire Österdahl ReK
579
1952
KQrkeushyppy:
Kaija CO'llan
HaaP
155
1964
Kuulantyöntö :
Meeri Saari UrT
13,02
1952
KiekO'nheittQ :
Meeli Saari UrT
39,11
1952
Keihäänhei tto:
Lea LaihO' NuutE
41,97
5-Qttelu:
Maire Österdahl ReK 3.776 p.
1962
1953
Liiton ennätykset
Uusia TUL :n naisten yleisurheiluennätyksiä tehtiin kaksi.
VQimassaO'levat naisten yleisurheiluennätykset :
100 m :
Hilkka Helenius TK-V
Sirkka NO'rrlund VaaT
12,6
12,6
1949
1960
Kansainväliset kilpailut
TUL:n naisurheilijO'ita oli kesän aikana ulkQmaisella kilpailumatkalla
kO'lme. Tuula SatQkangas ja Marita
AaltO'nen heinäkuussa RostQckissa
Itä-Saksassa ja Arja Aaltonen elQkuussa NeuvostO'liitOlSSa.
37
Nyrkkeilyjaos'l'o
Kilpailijoita, joilla on kansainvälisen liiton AIBA:n kilpailukirja, on
854.
Liittotoimikunnan edustajana Matti Mäkelä.
Jaoston sihteerinä Urho Niemenkari.
Jaoston alatoimikunnat:
Työvaliokunta : Hugo Nurmio, Viljo Laakso, Raine Andersin, Kalevi
Taipale ja Aimo Heikkinen.
Valmennusvaliokunta: Puheenjohtaja Viljo Laakso, Kalevi Taipale ja
Ahti Jokinen.
Koulutusvaliokunta: Puheenjohtaja Raine Andersin, Aimo Heikkinen,
Väinö Kaakkolammi ja Oiva Ruusunen.
Koulutusvoimat
Taisto Tuominen, Martti Juvonen,
Toivo Mikkola, Runar Saarinen, Erkki Viinikainen, Soini Rinta, Kyösti
38
Sarja 75
Kelpo Närvänen Turun Teräs
Sarja 81
Aarne Aalto Rovaniemen Isku
Jaosto on perustettu v. 1922. Seuroja,
joissa harrastetaan nyrkkeilyä, on
146, niissä on jäseniä 2.657.
kiIpailu tuomareita
R ekisteröityjä
on 638.
Kou lutustiIaisuuksia on järjestetty
13 ja niissä on ollut osanottajia 165.
Jaoston puheenjohtaja Hugo Nurmio (8), varapuheenjohtaja Viljo
Laakso (8) sekä jäsenet Raine Andersin (8), Kalevi Taipale (8), Aimo
Heikkinen (5), Oiva Ruusunen (6),
Väinö Kaakkolammi (4) ja Ahti Jokinen (1).
Sarja 71
Yrjö Sikiö J yv.Työv.Nyrkk.
Nuorten mestaruuskilpailut järjesti
4-5. 10. 1964 Turun Veikot. - Mestarit :
Sarja 51
Veikko Kosunen Tornion Tarmo
Raskassarja
Risto Rämä Kouvolan Toverit
3. sija
Sarja 60
Kari Ruonala Kemin Into
Sarja 63,5
Mauri, Saarivainio Iisalmen Työv.
Urheilijat
Sarja 67
Raimo Salo Vaasan Työv. Nyrkk.
Liiton mestarit
Sarja 71
Harri Helin Turun Teräs
Mestaruuskilpailut järjesti 11-12. 2.
1964 Kuopion Riento. - Mestarit :
Sarja 75
Erkki Vepsä Helsingin Jyry
Sarja 51
Niilo Sliden Tornion Tarmo
Sarja 54
Pauli Kemppainen Kemin Into
Suomen mestaruuskilpailut
Sarja 57
Paavo Aho Kemin Into
Mestarit:
Sarja 60
Pasi Virta Turun Veikot
Sarja 71
Yrjö Sikiö Jyväskylän Työväen
Nyrkkeilijät
Sarja 81
Svjatoslav Aleksandroff Helsingin
Jyry
Sarja 57
Rauno Pelli Kemin Into
Ikonen, Rainer Andersin, Urho Niemenkari, Lauri Saavalainen, Taisto
Virtanen, Kauko Aittomäki, Kalevi
Taipale ja Erik Ahlroos.
Heimo Kinnula Helsingin Työv.
Nyrkkeilijät
Raskas sarja
Reino Kivekäs Helsingin Jyry
Sarja 54
Kalevi Kosunen Oulun Tarmo
Jaoston puheenjohtaja Hugo Nurmio
Sarj 57
Sarja 63,5
Mauri Ruonala Kemin In to
Sarja 63,5
Mauri Ruonala Kemin Into
Raskassarja
Reino Kivekäs Helsingin Jyry
2. sija
Sarja 67
Unto M äkelä Kemin Into
Sarj.a 54
Pauli Kemppainen Kemin Into
Sarja 51
Lauri Pastuhov Vaasan Työväen
Nyrkkeilijät
Sarja 67
Jorma Nurmi Turun Teräs
Raskassarja
Tapio Pakkanen Helsingin Jyry
Nuorten mestaruuskilpailut
Mestarit:
Sarja 63,5
Mauri Saarivainio Iisalmen Työväen Urheilijat
2. sija. sarja 60
Pekka Aho Kemin Into
3. sija. sarja 54
Kalevi Kosunen Oulun Tarmo
1-6. 3. kilpaili Vaasassa, Turussa ja
Helsingissä Banik-Sokolbvon nyrkkeilyjoukkue Tshekkoslovakiasta.
Ottelut
Vaasa 1. 3. TUL Pohjais-SuomiBanik Sokololov 5-5
Turku 2. 3. TUL V-SuomiBanik Sokolovo 4-6
Helsinki 6. 3. TUL Ltittoj .Banik Sokolovo 4-6
39
Banik Sokolovo - TUL 5-5
Ruda Hvedza
- TUL 7-5
Banik Sokolovo - TUL 5-5
29.6.-12.7.1964 kilpaili TUL:n liittojoukkue Tshekkoslovakiassa. Joukkueeseen
kuuluivat
kilpailijoina:
Teppo Oksanen, Pekka Aho, Heimo
Kinnula, Paavo Aho, Kari Järvinen,
Aimo Halenius, Yrjö Sikiö, Simo
Kaikkonen, Hannu Mäki, Aarne Aalto, Urho Harjula ja Reino Kivekäs.
Joukkueen johtajana Norbert Tommola, kehä tuomarina Raine Andersin, arvostelutuomarina Harald Se-
Jaosto on perustettu v. 1919. Kertomusvuoden aikana on alaa harrastavien seurojen luku ollut 144 ja niiden jäsenmäärä 5.058. Rekisteröityjä
painituomareita oli kertomusvuoden
päättyessä 910. Painin koulutustilaisuuksia on pidetty 158, joissa on ollut osanottajia 2.211.
Painijaostoon ovat kuulneet puheenjohtajana Erkki Puustinen (3),
jäseninä Väinö Renvall (4), Unto Räsänen (4), Martti Salonen (4), Arvo
Leinonen (4), Eino Pitkänen (3), Eero
Rundberg (2) ja Roope Liinamaa (-).
Jaostossa on liittotoimikunnan edustajana toiminut Erkki Puustinen ja
sihteerinä Keijo Siitari. Jaosto on
kertomusvuoden aikana pitänyt 4
kokousta, joissa on käsitelty 64 asiaa.
Jaoston apuelimenä on toiminut
työvaliokunta, johon ovat kuuluneet
puheenjohtajana Erkki Puustinen se40
Iin ja valmentajana Ismo Leinonen.
Kilpailumatkalla suoritettiin seuraavat ottelut:
Banik Sokolovo - TUL 5-5
- TUL 7-3
Ruda Hvedza
Banik Sokolovo - TUL 5-5
27. 11. Helsingissä järjestetyssä Suomi-Ruotsi
nyrkkeilymaaottelussa
olivat Suomen joukkueessa: Teppo
Oksanen, Pauli Kemppainen, Mauri
Ruonala ja Yrjö Sikiö.
Nuorisourheilijain pohjoismaisella
leirillä Tanskassa 30.6.-8.7. Hannu
Jokioinen.
Koulutusvoimat
Painin koulutusohjaajan tehtäviä on
hoitanut koko kertomusvuoden ajan
Keijo Siitari. Koulutustoimintaan
ovat lisäksi osallistuneet jaoston jäsenet lähinnä luennoitsijoina ja tuomarikouluttajina. Liiton kursseilla
on vapaapainin kouluttajana toiminut Aleksanteri Repo.
Liiton mestarit
Klassillinen paini : Kaarlo Nykänen
KoiR, Raimo Taskinen KeI , Paavo
Laukkanen RoLa, Eero Tapio HauHe,
Tauno Pietilä LaTa, Otto Tikander
ÄH, Ivar Wacklin SuolU ja Taisto
Kangasniemi TaPS.
Vapaapaini: Kaarlo Nykänen KoiR,
Teuvo Näätänen KauV, Aleksanteri
Repo RTU, Pertti Hurten HyPo,
Tauno Pietilä LaTa, Tage Nordström HKo, Heljo Hakulinen SuolU
ja Ivar Wacklin SuolU.
Juniorimestarit (klass.): Urho Ahokas KarTU, Matti Horttanainen HJy,
Lauri Ollikainen MiV, Raimo Jakonen Suol U, Mauri Laakso KaSi, Seppo Laitinen SäyR ja Matti Hämäläinen KV-V.
Taskinen KeI 1. Martti Sihvonen
VaaT 2. 63 Ilmari Timonen PieI 1.
Lauri Ollikainen MiV 5. 70 Eero Tapio HauHe 1. Pentti Jakonen SuolU
6. 78 Tauno Pietilä LaTa 5. 97 Ivar
Wacklin SuolU 2. Heljo Hakulinen
SuolU 5. Yli 97 Pentti Aho HJy 5.
Osmo HekJcala KelTU 6.
Juniorien klassillinen paini : 57
Matti Horttanainen HJy 3. Kauko
Järvisalo VoV 6. 63 Lauri Ollikainen MiV 2. 70 Ilmari Timonen PieI
2. 78 Erklti Grönvall LaKa 4. 87
Matti Hämäläinen KV-V 2. Pekka
Savolainen PatV 5. 97 Heljo Hakulinen SuolU 4.
Juniorien vapaapaini : 52 Lars Lax
4. 57 Martti Huuhka TaPS 4. Kauko Järvisalo VoV 6. 70 Raimo Jakonen SuolU 4. Ilmari Timonen PieI 5.
78 Matti Saarinen TaPS 6. 87 Erkki
Grönvall LaKa 5. 97 Heljo Hakulinen SuolU 2.
Olympiakisat
TUL:n painijoista osallistuivat Tokion olympialtisoihin Taisto Kangasniemi ja Eero Tapio.
Tapio sijoittui sarjassa 70 kiloa
kuudenneksi. Kangasniemi ei sijoittunut.
Suomen mestaruuskilpailut
Jaoston puheenjohtaja
Erkki Puustinen
kä jäseninä Arvo
Salonen ja Keijo
kunta on vuoden
kokousta, joissa on
Leinonen, Martti
Siitari. Työvalioaikana pitänyt 3
käsitelty 19 asiaa.
Vapaapaini: TUL:n miesten sijoitukset : 52 Kaarlo Nykänen KoiR 2. Lars
Lax VaaT 4. Veikko Lillbacka LaiK
5. 63 Raimo Pendolin HeiTU 4. 70
Raimo Jakonen SuolU 5. 78 Väinö
Hakkarainen SuolU 5. Tauno Pietilä
LaTa 6. 97 Ivar Wacklin SuolU 6.
Klassillinen paini : 52 Lars Lax
VaaT 1. Veikko Järvelä HauHe 3.
Kaarlo Nykänen KoiR 4. 57 Raimo
Kansain väliset kilpailut
TUL :n nuorten painijuokkue (12
henkeä) vieraili Neuvostoliitossa kilpailumatkalla ajalla 27.4.-8. 5. Joukkue suoritti matkansa aikana kolme
ottelua : 29. 4. Leningradissa TrudTUL 6-2, 4. 5. Gorki Burevestnik
(Gruusia)-TUL 5,5-2,5, 6. 5. Suhum
Spartak-TUL 5,5-2,5.
Joukkueen
johtajana Erkki Puustinen.
41
TUL:n painin liittojoukkue vieraili Puolassa Katowicessa ajalla 3-10.
12. osallistuen suuriin kansainvälisiin painikilpailuihin 5-6.12. Joukkueen kokonaisvahvuus oli 12 henkeä. Joukkueen johtajana toimi Arvo
Leinonen Ja huoltajana Keijo Siitari.
Puolan kaivostyöläisten painijoukkue vieraili TUL :n vieraana 12-18.
11. suoritta.e n ottelut Vaajakoskella,
Äänekoskella ja Helsingissä. Tulokset 14.12. Keski-Suomi-Puola CRZZ
Vaajakoskella 2,5-5,5, 15.12. KeskiSuomi CRZZ Äänekoskella 3,5-4,5,
Helsinki-CRZZ 3-5.
Suomi-Ruotsi juniorimaaotteluun
osallistuivat
Kuortaneella
8-9. 2.
TUL:n painijoista Heljo Hakulinen
SuolU (97) ja Ilmari Timonen PieI
(70) sekä varamiehenä joukkueessa
oli Lauri Ollikainen (63).
Ruotsi-Suomi maaotteluun 5-6. 12.
Jaosto on perustettu v. 1939. Alaa
harrastavia seuroja on liitossa 180,
jäseniä 5.318. Vuoden 1964 tulosten
perusteella luokiteltuja painonnostajia on yhteensä 205, joista A/25, B/53
ja C/127 (seuroja ei ole luokiteltu).
Koulutustilaisuuksia on pidetty vuoden aikana 18, joissa osanottajia 283.
Rekisteröityjä tuomareita 673.
Painonnostojaostoon ovat kuuluneet
puheenjohtajana Oiva Hurme (8), jäseninä Jaakko Heino (8), Helge Nygren (5), Aarne Holopainen (6), Lauri Laiho (7), Esko Mäkipää (6), Tauno Kytölä (4), Mikko Peiponen (1).
Liittotoimikunnan edustajana Oiva
42
Malmössä osallistuivat TUL:n painijoista Lars Lax VaaT (52), Raimo
Taskinen KeI ja Martti Sihvonen
VaaT (57), Eero Tapio HauHe (70) ja
Ivar Wacklin SuolU (97).
Malmössä 22-23. 8. suoritettuihin
Baltiska Spelen -kilpailuihin osallistui Painiliiton joukkueessa Raimo
Taskinen KeI (57).
Pohjoismaisiin
juniorimestruuskilpailuihin 19-20. 12. Tukholmassa
osallistuivat Lars Lax VaaT (52) ja
Osmo Hekkala KTU (yli 97). Hekkalan sijoitus II ja Laxin II!.
Pohjois-Suomen seurojen kolmiin
kansainvälisiin kilpailuihin on osallistunut norjalaisia, ruotsalaisia ja
neuvostoliittoLaisia painijoita ja vastaavasti ovat TUL:n Pohjois-Suomen
seurojen painijat osallistuneet norjalaisten ja ruotsalaisten kilpailuihin.
Jaoston puheenjohtaja Oiva Hurme
Hurme, sihteerinä Urho Niemenkari
ja 1. 10. lähtien Valentin Kervinen.
Kokouksia pidetty 8, joissa pöytäkirjaan merkitty 84 pykälää.
Koulutusvoimat
Vakinaista valmentajaa ei painonnostossa ole ollut. Jaostolla oli tilaisuus käyttää valmennustehtävissä
neuvostoliittolaista
valmentajaa
Aleksei Medvedeviä 5-25. 4. välisenä
aikana Tilapäisenä valmentajana on
lisäksi toiminut 5-25. 4. välisenä aikana Leo Luukkonen Tampereelta
Mainittujen lisäksi jaoston jäsenet
ovat osallistuneet koulutustoimintaan luennoitsijoina järjestetyissä tilaisuuksissa sekä osallistuneet tuomarikoulutukseen.
Sarja 67,5 kg Markku Lehtinen
Helsingin Jyry 335 kg
Sarja 75 kg Aulis Kuusisto
Isojoenrannan Sisu 335 kg
Sarja 82,5 kg Pauli Meriharju
Turun Veikot 332,5 kg
Sarja 90 kg Jaakko Katajisto
Helsingin Jyry 325 kg
Sarja yli 90 kg Leo Rantanen
Mäntän Valo 260 kg
Suomen mestaruuskilpailut
Sarja 56 kg 3) Yrjö Haatanen
Helsingin Jyry 275 kg
Sarja 60 kg 1) Martti Muukka
Pieksämäen Pyrintö 320 kg
Sarja 67,5 kg 3} Pekka Laine
Tampereen Veikot 325 kg
TUL:n mestarit
Suomen B-mestaruuskilpailut
Sarja 56 kg Yrjö Haatanen
Helsingin Jyry 270 kg
Sarja 60 kg Martti Muukka
Pieksämäen Pyrintö 315 kg
Sarja 67,5 kg Pekka Laine
Tampereen Veikot 345 kg
Sarja 75 kg Viljo Nieminen
Tampereen Veikot 357,5 kg
Sarja 82,5 kg Matti Grönroos
Turun Veikot 370 kg
Sarja 90 kg Matti Siltanen
Mäntän Valo 382,5 kg
Sarja yli 90 kg Reino Suominen
Turun Veikot 450 kg
Sarja 56 kg 1) Erkki Hela
Jyväskylän Lohi 260 kg
Sarja 60 kg 2) Ma tti Oksanen
Tampereen Sisu 280 kg, 4) Erkki
Anttila Äänekosken Huima 265 kg
Sarja 67,5 kg 2) Matti Lepistö
Jyväskylän Lohi 330 kg, 5) Hannes
Karppinen Helsingin Jyry 300 kg,
6} Reijo Varhelo Naantalin Toverit
300 kg
Sarja 82,5 kg 2) Verneri Viillos
Helsingin Jyry 357,5 kg
Sarja 90 kg 3) Jouko Koivunen
Iisalmen Työväen UrheHajt 365 kg
TUL:n nuorten mestarit
Suomen Nuorten
mestaru uskil pailu t
Sarja 56 kg Erkki Hela
Jyväskylän Lohi 237,5 kg
Sarja 60 kg Erkki Anttila
Äänekosken Huima 265 kg
Sarja 56 kg 3) Markku Herneaho
Hyvinkään Ponteva 175 kg
Sarja 67,5 kg 1) Markku Lehtinen
43
Helsingin Jyry 320 kg, 2) Arvi Hytönen Jyväskylän Painonnostajat
315,5 kg, 3} Olli Sulanko Tampereen Sisu 305 kg
Sarja 75 kg 2) Pekka Lehtola
Tampereen Veikot 325 kg
Nuorten pohjoismaiset
mestaruuskilpailut
Sarja 67,5 kg 2) Markku Lehtinen
Helsingin Jyry.
Uusia ennätyksiä tehty 5. Voimassaolevat ennätykset alempana:
Sarja 56 kg
punnerrus
90 kg Yrjö Haatanen JyV
tempaus
95 kg Aarne Vehkonen TikI
työntö
115 kg Aarne Vehkonen TikI
yhteistulos
292,5 kg Aarne Vehkonen TikI
Sarja 60 kg
punnerrus
103,5 kg Pekka Laine TaVe
tempaus
100 kg Aarne Vehkonen TikI
työntö
133 kg Martti Muukka PieP
yhteistulos
327,5 kg Martti Muukka PieP
Sarja 67,5 kg
punnerrus
120 kg Pekka Laine TaVe
tempaus
107,5 kg Tuure Tanni TK-V
työntö
140 kg Viljo Nieminen TaVe
yhteistulos
345 kg Viljo Nieminen TaVe
44
1958
1963
1963
1963
1962
1960
1963
1963
1963
1953
1961
1961
Sarja 75 kg
punnerrus
127,5 kg Reino Tammelin TaVe 1964
tempaus
115 kg Olavi Mahlman HTPN 1959
työntö
150 kg Olavi Mahlman HTPN 1962
yhteistulos
380 kg Arvo Tapio KarTe
1964
Sarja 82,5 kg
punnerrus
130 kg Pertti Ketonen TuVe 1961
tempaus
120 kg Veli Karhu PoPy
1959
työntö
152,5 kg Olavi Mahlman HTPN 1963
yhteistulos
390 kg Matti Grönroos TuVe 1964
Sarja 90 kg
punnerrus
137,5 kg Pertti Ketonen TuVe
tempaus
120 kg Taito Stolt RiiP
työntö
157,5 kg Mikko Pohjonen LaTa
yhteistulos
400 kg Mikko Pohjonen LaTa
Sarja yli 90 kg
punnerrus
160 kg Reino Suominen TuVe
tempaus
140 kg Reino Suominen TuVe
työntö
190 kg Reino Suominen TuVe
yhteistulos
487,5 kg Reino Suominen TuVe
1963
TUL:n painonnostojoukkue on ollut 27. 2.-8. 3. välisenä aikana kilpailumatkalla Unkarissa. Joukkueen
johtajana Heikki Kylmälä, huoltajana Jaakko Terho ja tuomarina Tauno Kytölä sekä nostajat Yrjö Haatanen, Martti Muukka, Pekka Laine,
Viljo Nieminen, Matti Grönroos,
Matti Siltanen ja Reino Suominen.
Kilpailut pidettiin Gjyng6ssä ja Budapestissa ja päättyivät molemmat
ottelut TUL :n joukkueen voittoon.
TUL:n painonnostojoukkue on ollut kilpailumatkalla Neuvostoliitossa
1-11. 11. välisenä aikana. Joukkueen
johtajana Jaakko Heino, huoltajana
Taisto Huisman, tuomarina Pentti
Korhonen sekä nostajat Yrjö Haatanen, Pentti Salonen, Pekka Laine,
Tenho Parviainen, Tarmo Tamminen, Jouko Savolainen ja Mikko
Pohjonen. Kilpailut pidettiin Simferopolissa ja Dubnassa.
1953
1964
Ulkomaalaisia Suomessa
1964
Neuvostoliiton
painonnostojoukkue
ollut TUL:n vieraana 3-10.10. välisenä aikana. Joukkueen johtajana
Pjotr Kuzmenko, huoltaja Artur
Mertuman , sekä nostajat Viktor Mel-
1963
nikov, Nikolai Varava, Vladimir Rudeko, Vladimir Surzan, Aleksander
Kitajev, Gennadi Troiski, Viktor
Andrejev ja Georgi Djatshenko. Vieleva joukkue osallistui kilpailuihin
Helsingissä, Tampereella ja Kotkassa sekä tutus.tui Kisakeskukseen .
Lisäksi on Var;sinais-Suomen piirin joukkue ollut kilpailumatkalla
Leningradissa ja vastaavasti Leningradin joukkue vierailulla VarsinaisSuomen piirissä kilpaillen Turussa
ja Loimaalla.
Kiertopalkinnot
Painonnoston seurojenvälisessä pinnakilpailussa sai Helsingin Jyry kolmannen perättäisen voiton ja kilpailtavan nostajaveistoksen omakseen. Kolmen vuoden yhteenlasketut
pisteet kärkipäässä: Helsingin Jyry
200 pist., Turun Veikot 165 pist.,
Tampereen Sisu 151 pist., Tampereen
Veikot 134 pist., Helsingin Työväen
Painonnostajat 117 pisto ja Jyväskylän Painonnostajat 108 pisto
Liiton mestaruuskilpailuissa kilpailtavaan seurojenväliseen kiertopalkintoon sai kolmannen kiinnityksen Turun Veikot ja sai palkinnon
omakseen.
1962
1963
1963
Kansainvälinen toiminta
Pohjoismaisissa mestaruuskilpailuissa TUL:n edustajana Markku Lehtinen Helsingin Jyry.
45
Nuorten mestaruussarjaan osallistui 8 joukkuetta. Lohkojakoisena pelatun sarjan loppuotteluihin selviytyivät Keljon Viesti, Jyväskylän Lohi, Loimaan Leisku ja Hyvinkään
Apollo.
Mestaruuden
voitti
Jyväskylän
Lohi, 2) Loimaan Leisku, 3) Keljon
Viesti .
Mestarijoukkueessa pelasivat M .
Kaipainen, S. Kauppila, P . Lehtonen,
R. Noronen, T. Kotanen, S . Lahtinen,
K. Mörsky, S. Tarvainen, E . Lukkarinen, A. Kervinen, 1. Paavilainen
ja S . Hjelt.
Naisten mestaruussarjan voitti Jyväskylän Lohi, 2) Jyväskylän Tove-
Pesiipal lojaos'l'O
Jaosto on perustettu v. 1930. Kertomusvuonna oli alaa harrastavia seuroja 180, joissa jäseniä 6.724. Rekisteröityjä pelaajia 940, seuroja 53,
tuomareita 187. Koulutustilaisuuksia
29, joissa osanottajia 405.
Jaostoon ovat kuuluneet puheenjohtajana Aarne Mattila (3), jäseninä
Arvi Kaipainen (3), Arvo Kanervo
(3), Erkki Lehtinen (3), Arvo Luomaaho (2), Kalevi Hurme (2), Lauri Pakarinen (1) ja Heikki Peltola (-).
Liittotoimikunnan edustajana Ossi
Sjöman (-) ja sihteerinä Keijo Siita.ri 30.9. asti ja Veikko Behm 1.10.
alkaen.
Jaosto on pitänyt 3 kokousta, joissa
käsitelty 28 asiaa.
Koulutusvoimat
Tilapäisinä kouluttajina ja luennoitsijoina ovat toimineet Juhani Kujanpää, Pertti Hagman, Arvi Kaipainen,
Aarne Mattila, Jussi Tanner, Unto
Salminen, Uuno Asikainen, Tapio
P öyhönen ja Veikko Behm.
Kilpailutoiminta
Miesten mestaruussarja pelattiin 11joukkueisena yksinkertaisena sarjana. Sarj.a n päätös muodostui seuraavaksi:
46
rit.
Mestarijoukkueessa pelasivat M.
Husso, R. Lähteenmäki, E. Sulkunen,
E . Laitinen, A . Laitinen, R. Rautiainen, R. Korpela, E-L. Apilainen, U .
Apilainen, R. Noronen, E. Bogdanoff
ja P . Bogdanoff.
Miesten Suomen sarjaan, joka pelattiin lohkojakoisena, osallistui 25
joukkuetta. Loppuottelujen perusteella nousivat vuoden 1965 mestaruussarjaan Riihimäen P yrkivä ja
Utajärven Kuohu .
Pohjola-Etelä-ottelu
Järjestyksessään
viides
PohjolaEtelä-ottelu pelattiin Muhoksella 23.
8. Ottelu päättyi tasatulokseen 6-6.
Purjehdusjaos'l'o
Jaoston puheenjohtaja Aarne Mattila
Keljon Viesti
Muhok. Voitto
Jyväsk. Lohi
Kuohun Veto
Ruukin Into
Forssan Alku
Jyväsk. Nousu
Loimaan Leisku
Jyväsk. Veikot
Tyrnäv. Valpas
Hyvink. Apollo
10
10
10
10
10
10
10
10
10
10
10
8
7
7
6
6
5
4
4
4
2
1
0
0
0
1
0
0
1
0
0
0
0
2
3
3
3
4
5
5
6
6
8
9
109- 53
136- 58
118- 70
55- 48
74- 82
75- 62
78- 74
62- 85
77-112
44-130
50- 90
16
14
14
13
12
10
9
8
8
4
2
Keljon Viestin joukkue: M . Keskinen, J . Hänninen, H. Paananen, M.
Kyllönen, K. Penttinen, J . Puuronen, A. Kyllönen. T. Korpela, J.
Kokko ja R. Jokinen.
Mestaruussarjapaikkansa menettivät Hyvinkään Apollo ja Tyrnävän
Valpas.
Jaosto on perustettu v. 1927. Jaoston
alaisuuteen kuuluvat myös moottoriveneseurat, yhteinen seuraluku 10,
joissa jäseniä 790.
Purjehdusjaostoon ovat kuuluneet
puheenjohtajana Väinö Väinölä (2),
jäsenet Edvin Glans (2), Heikki Lonka (2), Mons Andersson (1), Oiva
Vuorinen
(1).
Liittotoimikunna.n
edustajana Tapio Pöyhönen. Sihteerinä Tapio Pöyhönen sekä 1. 10. lähtien Valentin Kervinen. Kokouksia
pidetty 2 ja pöytäkirjaan tehty 12
pykälää.
Jaoston puheenjohtaja
Väinö Väinölä
Kilpailu toiminta
Mestaruuskilpailuja ei pidetty TUL:n
mestaruudesta. Purjehtijat osallistu-
neet yhteiseen kilpailutoimintaan
muiden alan liittojen kanssa.
Kansainvälistä toimintaa ei ollut.
47
Pyöriiilyjaos"o
Jaosto on perustettu v. 1924. Pyöräilyä harrastavia seuroja 96, joissa jäseniä 2.278.
Rekisteröityjä tuomareita 177.
Pyöräily jaosto on ovat kuuluneet
puheenjohtajana Kaino Silander (2),
jäsenet Onni Viander (2), William
Mäkelä (2), Reijo My yryläinen (2),
Aulis Lehtonen (2), Vilho L eppänen
(2), Veikko Haaga. (2). Liittotoimikunnan edustaja n a Tauno Kaivola.
Oto.-sihteerinä Kaino Silander sekä
1. 10. lähtien Valentin Kervinen. Kokouksia. pidetty 2 ja pöytäkirjaan
kirjattu 22 asiaa.
Koulutusvoimat
Pyöräilyn tilapäisinä valmentajina
ovat toimineet Kaino Silander ja
P aul Ahokas.
Liiton mestarit
R atapyöräily: Yleinen 1 km S eppo
Hyyryläinen
H yvinkään
P onteva
1.18,5, 4 km aika-ajo Seppo T ommola Hyvinkään P onteva 5.37,4, yleinen
eräajo Seppo Myyryläinen Hyvinkään Ponteva 12,4, 4 km joukkueajo
Helsingi n Työväen Luistelijat (E.
Mäkelä, A . KoreIin, J. T un1.ffiavuori
ja R. Helen) 5.19,2.
Nu orten eräajo Anatoi Korelin
H T L 13,3.
Ikämiesten eräajo Valtter Merilu oto Hämeenlinnan Kisa 15,5.
Maantiepyöräily: 150 km Osmo Vih ersalo Turun Veikot 4.11,53.
48
J aoston puheenjohta ja
Kaino Silander
J oukku eajo Salon V ilpas (Lasse
Lehto, A h ti Virtanen, Matti Kelppe).
Naisten 10 km Eila Suu rip ää T amper een Sisu 16,51.
I kämiesten 50 km Kosti Mondoli n
T urun Kisa-Veikot 1.19,45.
Yli-ikämiesten 50 km Väi n ö R autala T urun Veikot 1.23,01.
N u orten 50 km Seppo Tommola
H yvin kään P onteva 1.19,23.
50 km
väliaikalähd öllä Sepp o
T ommola Hyvinkään Ponteva.
3 x 50 km joukkueajo Turun KisaVeikot (0. Vih ersalo, K . Mondolin,
J . Valo) 4.34,6.
Ikämiesten 50 km 2} Kosti MondoIin Turun Kisa-Veikot.
Yli-ikämiesten 50 km 1) Väinö. Rautala Turun Veikot.
4 km joukkueajo: Toukolan Teräs
5.02,0 1955.
Voimassaolevat liiton
ennätykset
TUL:n pyöräily joukkue on ollut 26.
6.-2.7. välisenä aikana kilpailumatkalla Puolassa vieraillen Szcecinissä
ja Varsovassa. Joukkueen johtajana
KaiJno Silander, huoltajana Leo Lehdistö TuVe, ajajat Seppo Myyryläinen HyPo, Seppo Tommola HyPo,
Tero Niemi TY ja Tauno Lönnqvist
HäKi.
TUL :n pyöräily joukkue suoritti
kilpailumatkan Neuvostoliittoon 1017. 8. välisenä aikana. Joukkue kilpaili SimferopoIissa ja johtajana tai/TIi Vilho Leppänen TY, huoltajana
Paul Ahokas LauI sekä aja jat Leo
Lehdistö TuVe, Tauno Lönnqvist
HäKi, Seppo Tommola HyPo ja Seppo Myyryläinen HyPo.
1 km : Onni Kassiin Toukolan Teräs
1.12,9 1952.
4 km: Ti mo Sundholm HTL 5.22,8
1958.
5 km : Timo Sundholm HTL 6.44,8
1958.
500 m: Onni KassIin HV-V 37,0 1949.
Tunnin ajo : Timo Sundholm HTL
40.945 m 1959.
50 km : Timo Sundholm HTL
1.14.34,4 1958.
100 km : Veikko Kassiin HV-V
2.45.37,5 1950.
150 km : Veikko Kassiin HV-V
4.18,52 1946.
Kansainvälinen toiminta
...........................................................................
Yhteistahti -joukon mahti!
Suomen mestar uuskilpailut
Nu orten eräajo
HTL .
4) Anatol Korelin
...........................................................................
4 -TUL
49
Jaosto on perus tettu v. 1951. Kertomusvuoden aikana on alaa h arr ast avien seurojen luku ollut 73 ja näiden
jäsenmäärä 2.223. Pöytätenniksen
koulutustilaisuuksia on pidetty v uoden aikana 7, joissa osanottajia on
ollut 103.
Jaostoon ovat kuuluneet puheenjohta jana 30. 10. saakka Reino Valasti (6), v arapuheenjohtajana T aisto
Pääkkö (9), jäseninä J yrki Herasuo
(8), Börje Eklund (7), Esko Ort eka ri
(8), Tuula J ask a ri (8), K a uko Niironen (8), Veli Ahonen (5) ja Raimo
Saari (4). Jaostossa. on liittotoimikunnan edustajana. t oiminut Sakari Selin. Jaoston sihteerinä on toiminut
30. 9. saakka. K a uko Niironen ja. siitä
kertomusvuoden loppuun Keijo Siitari. Jaosto on v uoden a ikana. pitänyt
9 kokousta, joissa. on k äsitelty 70
a siaa.
Koulutusvoimat
Koulutu steh täviä ovat vuoden aikana h oidelieet jaoston jäsenet Jyrki
H erasu o ja Esko Ortekari. Päätoim.iJsta koulu ttajaa ei ja ostoIla ole 0,1lut.
Liiton mestarit
Naisten kaksinpeli : Tuula Miettinen
KoiR, mitsten kaksinpeli A-Iuokka
Esa Valasti T oTe, B-Iu okka Jouko
Hirvonen KoiR, C-Iuokka Kari Myllyniemi ToTe, miesjuniOlit Kari
Myllyniemi T oTe, ikämiehet Kauko
T uomainen KuoE, pääluokan nelinpeli Pent ti Pouttu KoiR-Esa Valasti
Jaoston puheenjohtaj a. Taisto Pääkkö
T oTe, n aisten nelinpeli Terttu Karhu
-Emmi Karhu Kiri-60, naisjuniorit
Sinikka Lindfors KoiR, sekanelinpeli
Tertt u Karhu Kiri-60- Jouko Parkkinen Kiri-60, ikämiesten nelinpeli
Kauko T uomainen- Keijo Luukkonen KuoE.
Joukkuekilpailun mestarit : naisten
lu okka Toukolan Teräs ja miesten
lu okka T oukolan T eräs.
Suomen mestaruuskilpailut
TUL :n pelaajien sijoitukset : pääluokka Esa Valasti T oTe 6., naisten
luokka T uula Miettinen 4., Eija Valasti 5., junioriluokka Kari Myllyniemi 2., sekanelinpeli T uula Miettinen-Pent ti Pouttu 4., miesten nelinpeli Eero Antikainen TaO- J yrki Herasuo SuSi 6., naisten nelinpeli Tuula Miettinen KoiR- Eija Valasti
ToTe 4., ikämiest en nelinpeli Kauko Luukkonen-Keijo Tuomainen
KuoE 4.
51
Euroopan mestaruuskilpailut
Joukkueessa mukana Tuula Jaskari.
Ei sijoit tunut pisteille.
Kansainväliset kil pail u t
TUL:n pöytätennisjoukkue vieraili
Unkarissa 27.4.-3. 5. Joukkue suoritti matkan aikana kolme ottelua:
TUL-Budapest Epitök SL 7-5, TUL
-Budapest Hidepitö se 6-6, TULBudapest Betonut se 1-5. Joukkueen kokonaisvahvuus oli 5 henkilöä ja sen johtajana toimi Taisto
Pääkkö.
Tanskan Työväen
Urheiluliiton
DAI:n pöytätennisjoukkue vieraili
TUL:n seurojen vieraana ajalla 25.
10.-1. 11. Joukkue pelasi Turussa ja
Helsingissä. Ottelutulokset : TUL:n
Turun piirijoukkue-DAI 5-4, TUL:n
liittojoukkue-DAI 5-0 ja naisten
ottelu 3-0, TUL:n Helsingin piirin
B-joukkue-DAI 5-1 ja naisten ottelu 3-1.
ja matkaa kertyi n . 40 km. Retkelle
osallistui 3 venekuntaa. Ohjaajana
toimi Veikko Behm.
Esa Valasti osallistui Helsingin
kaupunkij oukkueessa otteluun Berliinin vastaavaa yhdistelmää vastaan
su oritettuun otteluun 22. 6. Valasti
osallistui myös Gotlannissa Ruotsissa suoritettuihin Itämeren mestaruuskilpailuihin 9.9. sijoittuen Aluokassa 4. ja nelinpelissä 2.
Tun turihiih tokurssi t
Peeralla
Kiertopalkinnot
TUL:n pöytätennisseurojen väliseen
kilpailuun Lomamatka Oy :n kiertopalkinnosta sai mestaruuskilpailujen
perusteella toisen kiinnityksen Toukolan Teräs 32,5 pisteellä.
Jaosto on perustettu v. 1946, seuroja
206, jäseniä 5.722, luokiteltuja kilpailijoita 438 ja seuroja 52 ja rekisteröityjä ratamestareita 210. Koulutustilaisuuksia pidetty 2, joissa osanottajia 26.
Jaostoon ovat kuuluneet puheenjohtajana Kauko Karlsson (2), jäseninä
Raimo Johtonen (1), Ensio Engström
(2), Kaarlo Alho (4), Ahti Hietanen
(2), Reino Ilonen (2), Pentti Jäntti
(2), Kalevi Paunonen (3) ja Pentti
Saalsto (-). Jaoston sihteerinä on
toiminut Matti Leikas. Kokouksia on
pidetty 4 ja käsitelty 34 asiaa.
Jaosto on perustettu v. 1956. Jaostoon ovat kuuluneet puheenjohtajana
Sulo Koskela sekä jäseninä Eeli Simula, Kaino Lehto, Lasse Köppä,
Mauri Reutsalo ja Usko Ruuskanen
sekä liittotoimikunnan edustajana
Elma Rouhamo. Jaoston sihteerinä
on toiminut Veikko Behm. Jaosto ei
ole kokoontunut kertomusvuonna.
Soutuveneretki
Jaoston toimesta järjestettiin kokeiluluontoisena soutuveneretki Saimaalla 25- 28. 7. Retki suoritettiin
Savonlinnan ympäristön saaristoihin
Kertomusvuoden tunturihiihtokautena järjestettiin Peeran tunturihiiht0majassa 6 tunturihiihtokurssia, joihin osallistui 65 henkeä. Kurssien
ohjaajina toimivat Ensio Engström,
Kaino Lehto ja Aatos OIkkonen.
Kesäkausi avattiin piirisihteerien
neuvottelupäivillä 10. 6., minkä jälkeen maja oli avoinna 20. 9. saakka.
Tänä aikana Peeralla oli majoit uksessa 341 henkeä, ja majoitusvuor0kausia oli 1614. Marraskuussa majalla oli 16 DDR:n hiihtäjän leiri.
Majan emäntänä toimi Hilda Koskinen ja taloudenhoitajana oto. Vilho
Hakola.
Jaoston puheenjohtaja Sulo Koskela
Jaoston apuelimenä on t oiminut
työvaliokunta, johon ovat kuuluneet Kauko Karlsson (2), Raimo Johtonen (1) ja Kaarlo Alho (3). Kokouksia on pidetty 3 ja käsitelty 24
asiaa. Valmennusvaliokuntaan ovat
kuuluneet Pentti Jänt ti (1) ja Reino
Ilonen (1). Sihteerinä on toiminut
Matti Leikas.
Jaoston puheenjohtaja
Kauko Karlsson
TUL:n mestarit
TUL:n mestaruuskilpailut Tampereella 20. 9. järjestäjänä Tampereen
Yritys. Mestarit: M-sarja Unto Kanerva Vammalan Veikot, N-sarja
Ritva Jouhten Valkeakosken Kos-
52
53
kenpojat, M20-sarja Timo Tilli Matinkylän Akilles, M-sarjan joukkuekilpailu Vammalan Veikot (Unto
Kanerva, Toivo Paunuvuori, Tauno
Lamminjärvi).
TUL:n yösuunnistusmestaruuskilpailut Karkkilassa 5. 9. järjestäjänä
Karkkilan Työväen Urheilijat. Mestarit: M-sarja Unto Kanerva Vammalan Veikot, M20-sarja Matti Jokela Tampereen Yritys.
TUL:n viestisuunnistusmestaruuskilpailut Mäntässä 31. 5. järjestäjänä
Mäntän Valo. Mestarit: M-,sarja
Tampereen Yritys (Matti Jokela,
Toivo Ilonen, Tauno Ilonen), M18sarja Piikkiön Kehitys (Veikko Loukonen, Jouko Laaksonen, Lasse Laine), N~sarja Kemin Into (Eila Mylly,
Ulla Mehtälä, Aira Mylly).
Kansainväliset kilpailut
Buchenwaldissa 3-10. 5. pidetyissä
kansainvälisissä kilpailuissa vieraili
Tuomarilan
Urheilijain
joukkue
Matti Leikas, Raimo Johtonen, Timo Kannisto, Kari Leikas, Osmo
Nuutinen, Juho Ruokoaho, Tauno
Sahlström ja Jyrki Viiri.
Bad Frankenhausenissa 9-16. 6.
kansainvälisissä pokaalikilpailuissa
kilpaili TUL:n joukkue Tauno Ilonen, Unto Kanerva, Mauno Pirttiilahti, Ritva Jouhten, Sirkka Lindholm, Marja-Liisa Skyttä ja johtajana Kaarlo Alho.
Leipzigissä 1-8.9. pidetyissä MesseCup-kilpailuissa vieraili Kemin Innon joukkue Eero Hytönen, Torsti
Hannuksela, Tauno Salmi, Aira Mylly ja Eila Mylly.
Lahdessa Taimen kilpailuissa 4-10.
6. vieraili DWBV:sta (DDR) Ulrike
Heinemann, Renate Schrei, Erika
Wauer, Peter Cruse, Konrad Morenz,
Achim Zemanek, Harald Zemanek
ja johtajana Gerhard Lossius.
Kiertopalkinnot
TUL:n viestimestaruuskilpailut: yleinen sarja (katkesi tänä vuonna).
TUL :n
päivämestaruuskilpailut:
yleinen sarja kolmimiehisin joukkuein.
TUL:n yömestaruuskilpailut : kaksi tulosta yleisestä sarjasta ja yksi
joko ikämiesten tai nuorten sarjasta.
Jaoston puh.johtaja: Mikko Laine.
Jaoston sihteeri: Tapio Pöyhönen.
Jaostoon ovat kuuluneet puheenjohtajana Mikko Laine (6) sekä jäsenet Kalevi Pakarinen (3), Martti Ollgren (5), Edvin Vikiönkorpi (5), Väinö Karvinen (4), Eero Palken (3), Tapio Leväaho (4).
Kokouksia pidetty 6, joissa käsitelty 56 asiaa.
Jaoston apuelimenä toimi työvaliokunta, johon kuuluivat puheenjohtajana Kalevi Pakarinen (1), jäseninä Mikko Laine (3), Tapio Leväaho (2), Väinö Karvinen (-).
Kokouksia pidetty 3, joissa käsitelty 27 asiaa.
Koulutusvoimat
Edustukset
Suunnistuksen
Matti Leikas.
Jaosto on perustettu v. 1919, uintia
harrastavia seuroja 240, jäseniä
18.046, rekisteröityjä tuomareita 216.
Koulutustilaisuuksia pidetty 17, joiss~ osanottajia 272.
karttavaliokunnassa
Päävalmentaja Mikko Laine.
Tilapäisinä valmentajina ovat toimineet Edvin Vikiönkorpi, TaIlio Leväaho ja Winfried Leopold.
Lii ton mestarit
Vapaauinti:
100 m
Turkka Palken, TuU 1.00,4
Mirja Salonen, Kuhat 1.08,9
400 m
Tauno Vuorist o, TuU 4.55,3
Mirja Tuula Vuorio, TuU 5.30,2
54
Jaoston puheenjohtaja Mikko Laine
1500 m
Tauno Vuoristo, TuU 20.02,8
Rintauinti
200 m
Rauno Erenius, TaTu 2.54,8
Eeva Raittila, TaTU 3.12,9
Perhosuinti
100 m
Solveig Wohlström, Kuhat 1.16,5
200 m
Turkka Palken, TuU 2.28,7
Selkäuinti
100 m
Reijo Savaloja, Kuhat 1:12,2
Eija Piililä, TaTU 1.18,3
Sekauinti
Turkka Palken, TuU 2.34,3
Mirja Salonen, Kuhat 2.48,7
Viestinuinti
Miehet : 4 x 100 m sekauinti
Lahden Kaleva 4.44,5
55
Miehet : 4 x 200 m
Turun Uimarit
Naiset: 4 x 100 m
Kuhat 5.32,6
Naiset: 4 x 100 m
Kuhat 4.59,9
vapaauinti
9.38,6
sekauinti
vapaauinti
IKÄMIEHET, vapaauinti
50 m
Edvin Vikiönkorpi, TaTU 29,7
Rintauintt
100 m
Mikko Laine, LaKa 1.28,0
UIMAHYPYT
Pohnnahduslautahypty
Alpo Kivimäki, Turun Uimarit
Seija Kovanto, Kuhat
Vaihtelevat kerroshypyt
Alpo Kivimäki, Turun Uimarit
Riitta Sallinen, Kuhat
Suorat kerrohypyt
Pekka Ihalainen, Kuhat
Liiton nuorten mestarit
Vapaauinti
50 m
Tauno Vuoristo, TuN 27,8
Eeva Raittila, TaTU 33,5
100 m
Tauno Vuoristo, TuU 1.01,5
Marvi Kopra, LaKa 1.09,5
200 m
Tauno Vuoristo, TuU 2.22,8
Pirkko Mäkinen, LaKa 2.41,6
400 m
Tauno Vuoristo, TuU 5.01,0
Mervi Kopra, LaKa 5.39,0
Rintauinti
100 m
Rauno Erenius, TaTU 1.22,8
Eeva Raittila, TaTU 1.30,2
56
200 m
Rauno Erenius, TaTU 3.02,8
Hilkka Kemppi, Kuhat 3.13,5
Perhosuinti
50 m
Ari Sorvali, LaKa 30,7
Pirkko Mäkinen, LaKa 35,9
100 m
Ari Sorvali, LaKa 1.14,0
Mervi Kopra, LaKa 1.23,9
Selkäuinti
50 m
Jarmo Rosama, TuU 36,0
Pirkko Mäkinen, LaKa 37,1
100 m
Ossi Hellman, Kuhat 1.20,5
Marja Liisa Kittelä, LaKa 1.22,2
Viestin uinti
Pojat vapaauinti 4 x 50 m
Lahden Kaleva 2.07,3
Tytöt vapaauinti 4 x 50 m
Lahden Kaleva 2.20,5
Pojat vapaauinti 4 x 100 m
Turun Uimarit 4.33,8
Tytöt vapaauinti 4 x 100 m
Lahden Kaleva 5.03,7
Pojat sekauinti 4 x 100 m
Turun Uimarit 5.29,9
Tytöt sekauinti 4 x 50 m
Lahden Kaleva 2.35,4
aho, P . Lehto, K . Pakarinen, J . Mäkinen, K. Saavalainen, R. Savaloja,
A. Lehmusvuo, E. Oksanen .
Nuorten mestarit
Kuhat
Joukkue: R. Niemenkari, P. Lehto,
M . Eronen, R. Savaloja, O. Hellman,
E . Pettersson, R. Lindgren, P. Hurme, J. Lievonen.
Suomen mestarit
Ikämiehet: 100 m vu Klaus Saavalainen 1.06,4
Suorat kerrohypyt
Kari Kiviaho, Vaasan Toverit
Tarja Ojala, Kuhat
VESIPALLO
P ojat 100 m ru Rauno Erenius, T aTU
1.20,1
P ojat plh Alpo Välimäki, TuU
Tytöt 200 m ru Eeva Raittila, TaTU
3.12,1.
1964 tehtii n 29 uutta ennätystä.
VAPAAUINTI
100 m
...... ....... .. ... ..... ..... ........... ... .. .
................... ............. .. .. .... .... .
.......... .... ................ .. ...... .. ... ..
........ .. .... ........ .. ... ... ......... .... ..
TuU,
TuU,
Kuhat,
Kuhat,
59,5
1.00,4
1.06,8
1.08,5
Risto
Matti
Mervi
Mervi
200 m
Lehtonen, ... .... ... ......... ...................... .
Kykkänen, ....... ... .......... .. ................... .
Kopra, ........... ....... ....... ...................... .
Kopra, ... ...... ......... ........ ...... .. ......... ... . .
Kuhat,
LaKa,
LaKa,
LaKa,
2.11,4
2.22,2
2.32,8
2.55,1
Risto
50 m
Mirja
Mirja
400 m
Lehtonen, ..... .... ............. ..... .. ........... . . Kuhat,
Tauno Vuoristo, ...... ...... ...... .... ....... .. .. TuU,
Tuula Vuorio, ............. .... .............. ... .. TuU,
Tuula Vuorio, ....... .. .......................... . TuU,
25
50
25
50
m
m
m
m
Turkka Palken,
Turkka Palken,
Mirja Salonen,
Mirja Salonen,
25
50
25
50
m
m
m
m
25
25
25
50
m
m
m
m
(1961)
(1963)
(1964)
(1963)
4.40,7 (1961)
4.55,3 (1964)
5.28,6 (1963)
5.30,2 (1964)
50 m
50 m
500 m
Risto Lehtonen, ........ .. ................... ............ .
Mirja Tuula Vuorio, ... ........ .. .............. .. ..... ..
6.25,3
7.39,7
(1961)
(1962)
50 m
50 m
800 m
Risto Lehtonen, ................. .... .................... . Kuhat, 10.22,8
Mirja Tuula Vuorio, ... ....... .. .. ........ .. .......... .. TuU, 12.20,4
(1961)
(1962)
Liiton mestarit
Helsingin Kuhat
Joukkue: R. Niemenkari, T. Levä-
Nuorten Suomen mestarit
ENNÄTYKSET:
UIMAHYPYT
Ponnahduslautahypyt
Juhani Öhman, Vaasan Toverit
Seija Kovanto, Kuhat
Naisten 4 x 100 m sekauintiviesti,
Kuhat 5.17,5 (Mirja Salonen, Solveig Wohlström, Elly Räikkönen,
Hilkka Kemppi).
Kuhat,
TuU,
57
1000 m
Risto Lehtonen, .................................... ...... ........... .
Mirja Tuula Vuorio, ... ....... .......... ........ ...... ......... .. ...
1500 m
Risto Lehtonen, ................................................ ......
Mirja Tuula Vuorio, ...... .. ........................................
25
50
25
50
25
50
25
50
m
m
m
m
Kuhat, 13,03,8
TuU, 15.27,5
Kuhat, 19.31,9 (1961)
TuU, 23.15,5 (1962)
RINTAUINTI
100 m
Aulis Kähkönen, ....................................... . . .
Kuhat,
Rauno Erenius, . .. ................ . ......... .. ............ . .
TaTU,
Mirja Salonen, ... .. ......................... . ..............
Kuhat,
Raini Rutanen, ............................. . ..... .. .. ......
Kuhat,
m Seppo Suominen,
m
1.17,7 (1959)
1.22,8 (1964)
1.24,9 (1963)
1.27,9 (1961)
200 m
............... . ... . .......... .... ..... . ..
PoPy,
Kuhat,
Kuhat,
2.49,1 (1962)
2.54,8 (1964)
3.00,1 (1963)
3.07,7 (1963)
m Rauno Erenius, .............. ................ ............. . .
TaTU,
m
(1961)
(1962)
Mirja Salonen, .. ........................ ............. .... ..
Mirja Salonen, .. ........ .... ....... ...................... ..
PERHOSUINTI
100 m
25
50
25
50
m
m
m
m
Turkka Palken, ............. . ............. . . .............
TuU,
Juhani Lehtinen, ... .. ........ .. ..... ...... .. ........ .. ....
LaKa,
Mirja Salonen, ... . ..................... ...... . ... ..... .. ...
Kuhat,
Solveig Wohlström, . . ......... . ........... . .. ... ..........
Kuhat,
1.04,0 (1964)
1.04,4 (1963)
1.17,2 (1964)
1.16,5 (1964)
25
50
25
50
m
m
m
m
200 m
Risto Lehtonen, . . .. ....... . ................. . ............
Turkka Palken, ..........................................
Solveig Wohlström, . ... . .. ...... .. .... .......... .... .. .. . .
Solveig Wohlström, ... ....... , .. ................ , . . .......
2.29,0 (1961)
2.28,7 (1964)
3.04,7 (1962)
3.16,1 (1962)
25
50
25
50
m
m
m
m
25 m
50 m
Kuhat,
TuU,
Kuhat,
Kuhat,
SELKÄUINTI
100 m
Pekka Lundberg, ...... ............. .... .................. . TaTU,
Aulis Kähkönen, .......................... ............... . -Kuhat,
Eija Piililä, ....... ...... .......... .............. .. ........ . TaTU,
Eija P iililä, .... ............ ..... ....... .... ......... ...... . TaTU,
Risto Lehtonen,
Risto Rinteinen,
200 m
......... ............... ........ .. ........
............ . ............. .. ..............
Kuhat,
LaKa,
1.10,1 (1956)
1.12,3 (1959)
1.16,0 (1964)
1.18,3 (1964)
2.39,1
2.44,8
(1961)
(1963)
25 m
50 m
Marja Liisa Kittelä, .................... . ... . ...........
Marja Liisa Kittelä, ........... .... . .. ....... .......... .
LaKa,
LaKa,
2.46,7
2.53,6
(1964)
(1963)
2.30,6
2.28,8
2.44,9
2.46,0
(1964)
(1964)
(1963)
(1963)
SEKAUINTI
200 m
25
50
25
50
m
m
m
m
TurKka Palken,
Turkka Palken ,
Mirja Salonen
Mirja Salonen,
....... . .................... . ................
TuU,
TuU,
Kuhat,
Kuhat,
25
50
25
50
m
m
m
m
400 m
Turkka Palken, . ............. . ..... . ..... . ...............
Turkka Palken, . ............ . ... ..... . .. ........... ......
Mirja Salonen, . ............. .. .............................
Mirja Salonen, ........ . ........ ... . ... . ............... . ... .
TuU,
TuU,
Kuhat,
Kuhat,
5.28,2
5.29,1
6.12,4
6.30,9
(1964)
(1964)
(1962)
(1962)
25
50
25
50
25
50
25
50
25
50
m
m
m
m
m
m
m
m
m
m
VIESTINUINTI
vapaauinti 4 x 100 m, ............. .. ...... Turun Uimarit,
vapaauinti 4 x 100 m, ....... ..... ... ... ... Lahden Kaleva,
vapaauinti 4 x 200 m, ............ ......... Lahden Kaleva,
vapaauinti 4 x 100 m, .. ...... . ............ Lahden Kaleva,
sekauinti
4 x 100 m, ... ..... ... ..... ..... Lahden Kaleva,
sekauinti
4 x 100 m, ..................... Lahden Kaleva,
Kuhat,
vapaauinti 4 x 100 m, ..... ......... ..... ..............
Kuhat,
vapaauinti 4 x 100 m, . ... . .. . .......... .... ...........
Kuhat,
sekauinti
4 x 100 m, ............. . ....... . ...........
Kuhat,
sekauinti
4 x 100 m , . .. .. .... ...... ..... .............
4.12,6
4.17,5
9.31,5
9.31,5
4.47,7
4.44,5
5.03,1
4.43,0
5.36,1
5.17,5
(1962)
(1963)
(1963)
(1963)
(1963)
(1964)
(1961)
(1964)
(1961)
(1964)
Trud
Ekran
Trud II
Ekran II
45
28
25
12
....................... . ..... .. .... . . ...... ..
.... .. ..... ......... .........................
. . .... . .... ... ...................... . . .......
Kansainvälinen toiminta
6.2.-11.2. liittojoukkue kilpaili 12
hengen joukkueella Leningradissa.
Joukkueen kokoonpano: johtajana
Tapio Leväaho, huoltajana Kauko
Kittelä, uimareina ja hyppääjinä
Tauno Vuoristo, Mirja Salonen, Marja Liisa Kittelä, Mervi Kopra, Solveig Wohlström, Hilkka Kemppi,
Reijo Vartia, Einari Kirjavainen,
Reijo Savaloja, Markku Kurppa. Tulokset:
[ kilpailu
Burevestnik 68
II kilpailu
TUL
50
TUL
Trud
Lokomotiv
Vodnik
40
40
25
16
21. 5.-29. 5. liittojoukkue kilpaili kolmessa kilpailussa Hollannissa ja Belgiassa 23:n hengen joukkueella. Kokoonpano: johtajana Kalevi Pakarinen, huoltajana Tapio Leväaho, uimareina, vesipalloilijoina ja hyppääjinä Jorma Ahvonen, Ossi Hellman,
Seppo Juortamo, Taisto Koivisto,
Vesa Lepola, Turkka Palken, Eija
Piililä, Risto Rinteinen, Kalevi Salminen, Kari Suominen, Klaus Saa-
58
59
valainen, Tauno Vuoristo, Reijo Vartia, Einari Kirjavainen, Mervi Kop ra, Ha nnu Martin, Mirja P almgren,
Eeva Raittila, Elly Räikkönen, R eijo
Savaloja, Solveig Wohlström. 3- 4. 6.
kilpailivat Mirja Salonen ja Turkka
P alken Rostockin kansainvälisissä
k ilpailuissa. Johtajan toimi Tapio
Leväaho.
Suomi- Tshekkoslovakia maaottelussa oli mukana M irja Salonen.
Kiertopalkinnot
P äivän
Sanomien
lahjoittaman
" Nuorten Maljan" voitti vu odeksi
haltuunsa Lahden Kaleva.
EDUSTUKSET
Suomen Uimaopetus- ja Hengenp elastusliiton
johtokunnassa Mikko
Lai n e,
vuosikokouksessa
Osmo
H eino.
Jaosto on perustettu v. 1919. Voimistelua harrastavia seuroja 576, niissä
jäsenä 32.535.
Koulutustilaisuuksia on pidetty 34,
joissa osanotta jia 283.
Puheenjohtajana Ake Suomi (2),
varapuheenjohtaja Onni Mäki (1),
jäsenet: Valdemar Snäll, (2), Mauno
Nieminen (3), Kalevi Ruusunen (1),
Kaino Lempinen (1), Tauno K ä rnä
(-).
Liittotoimikunnan edusta jana oli
Valdemar Snäll.
Jaoston sihteerinä on 1. 10. 1964
lä htien Urho Niemenkari, ajalla 1. l.
-30. 9. toimi ja oston siht eerinä Tuure Vuori.
Kokouksia on pidetty 3 j a niissä
on käsitelty 29 asiaa.
Jaoston puheenjohtaja Ake Suomi
Kulakov, Ake Suomi, Kalevi Ruusunen, Martti Mansikka, Kalevi Suoniemi, P auli Mansikka, Sisko Salonen, Aino Huhtala, Raili Pakarinen.
Koulutusvoimat
Liiton ja piirien koulutustilaisuuksissa ovat kouluttajina olleet : Mauno
Nieminen, Kaino Lempinen, Anatoli
60
Lii ton mestarit
A-sarja
Hannu Rantakari, Tampereen Sisu
B-sarja:
Juha Kinnunen, Turun Pyrkivä
Nuoret:
Lasse Laine, Tampereen Sisu
Naiset:
Kirsti Haapoja, P ietarsaaren Into
Tytöt:
Marja-Leena L ä hdetniemi, Tampereen Sisu.
Suomen mestaruuskilpailut
A-sarja (12-ottelu):
2. sija Hannu Ran takari TampSisu
6. sija Reino Heino TampSisu
B-sarja (6-ottelu):
3. sija Juha Kinnunen TuPyr
4. sija Martti Lindell TampSis u
6. sija P entti Peltonen TampSisu
Nuoret:
5. sija Veli Salminen TampSisu
Naiset B-sarja:
5. sija Riitta Flinkman Piel
Erikoismestaruuskilpailu t
Renkaat:
2. sija Reino Heino TampSisu
Vapaaliike:
3. sija Lasse Laine TampSisu
62
Olympiakisat
Erikoiskilpailu:
Hyppy: pronssimitali
Hannu Rantakari Tampereen Sisu.
Kansainväliset kilpailut
1. 11. Tampereen Sisun kilpailuihin
osallistuivat neuvostoliittolaiset voimistelijat Aleksei Konovalov, Vladimir Ma dvejev ja Valerian Babajev.
Johtajana oli Nikolai Hromov. Joukkue osallistui 2. 11. Mäntän Valon
järjestämään voimistelunäytökseen.
14-15.11. Oslossa
järjestetyissä
nuorten pohjoismaisissa mestaruuskilpailuissa oli Suomen joukkueessa
Lasse Laine.
Maaottelussa Suomi-Neuvostoliitto, joka järjestettii n Turussa 15-16.
4. oli edutajana Hannu Rantakari .
Maaottelussa Puola-Suomi, joka
järjestettiin Varsovassa 16-17.5. oli
edustaj a na Hannu Rantakari.
Maaottelussa Suqmi-Ruotsi, joka
järjestettiin Harninassa 29-30. 8. oli
edustajana Hannu Rantakari.
Maaottelussa Neuvostoliitto-Suomi, joka järjestettiin Petroskoissa
17-19. 12., oli edustajana Rein o
Heino.
Yleisurheilujaos'l'O
Jaosto on perustettu v . 1919. Tällä
hetkellä on yleisurheilua harrastavia
seuroja 638, ja niissä jäseniä 42.992.
Luokiteltuja yleisurheiIijoita v. 1964
oli kaikkiaan 3160 ja luokkaseuroja
290. Rekisteröityjä palkintotuomareita 3580. Koulutustilaisuuksia järjestettiin vuoden a ikana yhteensä 73, ja
niissä oli osanottajia 944.
Jaostoon ovat kuuluneet puheenjohtajana Unto Siivonen (2), varapuheenjohtajana Tauno Kaivola (1) sekä jäseninä Osmo Tuorila (2), Antti
Numminen (2), Armas Vainio (1),
Paavo Mäkelä (2), Veikko Jalava (2),
Sulo Lundelin (2), Heikki Taipale
(1), Gunnar Laakso (2) ja Erkki Piililä (2). Liittotoimikunnan edustajana Unto Siivonen, ja osto sihteerinä
Tuure Vuori. Jaosto on kokoontunut
kaksi kertaa ja käsitellyt 24 asiaa.
Jaoston työvaliokuntaan ovat kuuluneet Unto Siivonen (5), Tauno Kaivola (3), Sulo Lundelin (6), Veikko
Jalava (6) ja Tuure Vuori (6). Puheenjohtajana on toiminut Unto Siivonen ja sihteerinä Tuure Vuori.
Työvaliokunta on kokoontunut kuusi
kertaa ja käsitellyt 36 asiaa.
Jaoston apuelimenä on toimin ut
valmennusvaliokunta, johon ovat
kuuluneet puheenjohtajana Tauno
Salmela (2) sekä Jasemna Elli
Kahila (2), Olavi Kauhanen (2) , Lars
Savonen (2) ja Toivo Telen (1). Sihteerinä Tuure Vuori. Valmennusvaliokunta on kokoontunut kaksi kertaa ja käsitellyt 17 asiaa.
Jaoston puheenjohtaja Unto Siivonen
KOULUTUSVOIMAT
Edustusurheilijoiden valmennus on
hoidettu edelleen ns. lajivalmentajien toimesta. Oto-Iajivalmentajina
ovat toimineet: Tauno Salmela juoksut, Albert Koskinen korkeushyppy,
Lars Savonen muut hypyt, Toivo Telen k u ulantyöntö, Olavi Kauhanen
keihäänheitto ja Yrjö Rantala moukarinheitto.
Piirivalmentajina ovat toimineet:
Veikko Voutilainen, Antti Numminen, Yrjö Rantala, Jarl Lindroos, Albert Koskinen, Torsti Helminen,
Olavi Kauhanen, Elof Lindblom,
Tauno Salmela, Jali Westergård ja
Erkki Sikiö.
Liiton mestarit
Liiton maastojuoksumestaruuskilpailut suoritettiin Karhulassa 17.5. jär63
R a uma n T yöväen Urh e T ' t h ll"t .
.
syk syllä T
K IlJa
a 1 Sl k a tuJuoks uja T ampereella keväällä ja
urussa . uvassamme Turun k a tujuoksun voit tanut joukkue.
T u r un W eikkojen Ma rita Aaltonen
oli parhaita n aisurheilijoitamme.
Kuvassamme h ä n k atk aisee seura n sa a nkkurina m aaIin a uhan liiton viestimestaruuskilpailujen naisten 3 x 800 m etrillä.
L asse Honkanen otti nimiin sä liiton
m~t~ruuden m aastojuoksun lyh yem-
m alla m atk alla sekä yleisurheilumestaruuskilpa iluissa 5000 m etrillä.
jestäjänä Karhulan Työväen Urheilijat. Osanottajia 165. Mestarit :
yleinen 5 km Lasse Honkanen KoKV
16.02,0, yleinen 10 km Erkki Koskinen T uWe 34.03,8, ikämiesten 10 km
Väi n ö Lumilehto JyL 35.11,0, 18-20v. 5 km Martti Harjula LaKo 17.25,0,
alle 17-v. poikien 2,5 km Veikko
Lou konen PiiK. Joukkuekilpailut :
yleinen 5 km Hirvensalon Heitto,
yleinen 10 km Säynätsalon Riento,
nuorten 5 km Piikkiön Kehitys ja
poikien 2,5 km Turun Kisa-Veikot.
Viestimestaruuskilpailujen JarJestelystä vastasi Lohjan Louhi ja kisat pidettiin 27-28. 6. - Osanottajia
96 joukkuetta. - Mestarit : yleinen
sarja : 4 x 100 m Lamminpään K orpi
43,4, 4 x 400 m Lamminpään Korpi
3.27,4, 4 x 800 m Helsingin Jyry
7.50,3, 4 x 1500 m Helsingin Jyry
16.38,4. Nuorten sarja: 4 x 100 m Turun Pyrkivä 44,8, 1000 m viesti Turun Pyrkivä 2.05,0, 4 x 1500 m Loimaan Leisku 18.24,2. Poikien sarja :
4 x 100 m Rantaperkiön Isku 46,2,
1000 m viesti Rantaperkiön Isku
2.09,7, 3 x 100 m Loimaan Leisku
8.25,1.
Yleisu rheilu mestaruuskilpailut pidettii n Turun Urheilupuistossa, turkulaisen seurayhtymän järjestämänä
25-26.7. - Osanottajia 180. - Mestarit: 100 m Torsti Helminen LaKo
10,8, 200 m Torsti Helminen LaKo
22,0, 400 m Keijo Ceder HJy 48,8,
800 m Keijo Ceder HJy 1.52,4, 1500
m Raimo Rossinen VeKV 3.56,1, 5000
m Lasse Honkanen KoKV 14.39,0,
10.000 m Matti Paan.a nen ViiT
30.37,4, 110 maj. Matti Kymäläinen
NoP 15,8, 400 maj . Jali Westergård
PanT 54,4, pituushyppy Kauko Kilponen LaKo 708, k orkeushyppy An5- T U L
tero Tapola MylT 193, seiväshyppy
Keijo Mahlamäki KarkTU 380, kolmiloikka Ismo Salmi TuPy 14,84,
kuulantyöntö Kalevi Linnanen JyV
15,51, kiekonheitto Juhani Lahti
TKT 47,85, keihäänheitto Olavi Kauhanen TKT 72,32, moukarinheitto
Esa Vahlman TuWe 51,25.
Maratonjuoksun mestaruus ratkaistiin viestimestaruuskisojen yhteydessä Lohjalla 28. 6. - Osanottajia
15. - Yleisen sarjan voitti Teuvo
Meskanen HJy 2.27.36,0 ja ikämiessarjan Onni Hokkanen SäR 2.31.24,0.
Kupittaan " Piikin" yhteydessä ratkaistiin 25 km liiton mestaruus 20. 9.
- Yleisen sarjan voitti Matti Paananen ViiT 1.23.27,0 ja ikämiessarjan
Väinö L umilehto JyL 1.28.28,0.
Estejuoksun mestaruus ratkaistiin
Säyn~tsalon
Riennon
kansallist en
kilpailujen yhteydessä 6. 9. - Mestariksi selviytyi Erkki Koskinen TuWe
9.19,8.
TUL :n nuorten yleisurheilumestaruuskilpailut pidettiin Tampereella
4-5 . 7. sikäläisen seurayhtymän järjestämänä. Osanottajia 161. - Mestarit: 100 m Juhani Hottinen HKi-60
11,2, 200 m Juhani Hottinen HKi-60
23,0, 400 m Martti Harjula LaKo
51,8, 800 m Martti Harjula LaKo
1.58,2, 1500 m Matti Hämäläinen
HirH 4.12,4, 5000 m Mat ti Hämäläinen HirH 16.26,0, 110 maj . Matti
Kymäläinen NoP 15,9, 400 maj. Matti Kymäläinen NoP 57,0, '1500 m ej .
Kari Teräväinen PiiK 4.37,1, pituushyppy Ossi Salo IsoS 697, korkeushyppy Antero Tapola MylT 191, seiväshyppy Keijo Mahlamäki KarkTU
400, kolmiloikka Ismo Salmi 14,50,
kuulantyön tö Osmo Hekkala KeTU
14,55, kiek onheitto Osmo Hekkala
65
!
I
I
KeTU 39,28, keihäänheitto Mikko
Hiekkanen JyT 65,76, moukarinheitto Matti Nummelin FA 43,14.
Poikaurheilupäivät järjesti Turengin Sarastus
1-2.8. Turengissa.
Osanottajia 215. - VOittajat : 100 m
kuulantyöntö Osmo Hekkala KeTU
14.55, kiekonheitto Osmo Hekkala
KeTU 39.28, keihäänheitto Mikko
Antero Aho ParV 11,3, 300 m Antero Aho ParV 36,8, 1000 m Jarmo
Pulkkinen LinL 2.43,8, 3000 m Kari
Sinijärvi KoKV 9.24,4, 110 maj. Ari
Salin LoLo 15,2, 200 maj . Ari Salin
26,5, pituushyppy Kari Väänänen
JärI 673, korkeushyppy Kari Väänänen JärI 187, seiväshyppy Risto Aulamo RanI 350, kolmiloikka Aimo
Mäkinen JäJy 13,89, kuulantyöntö
Teuvo Häyrynen KankK 15 21 kiekonheitto Teuvo Häyrynen ' KankK
48,15,
keihäänheitto Pekka Pesu
OrivT 57,62, moukarinheitto Simo
Ekholm FA 46,57.
Ottelumestaruuskilpailut pidettiin
Järvenpään Iskun järjestämänä 1213. 9. Järvenpäässä. Osanottajia 38.
- Mestarit: yleinen 10-ottelu RoH
Virtanen PuiP 5409 pist., nuorten 10ottelu Matti Kymäläinen 5175 pist.,
Uusia TUL:n ennätyksiä miesten
sarjassa ei saavutettu. Voimassaolevat ennätykset:
100 m
10,4
200 m
21,3
400 m
46,1
800 m
1.50,1
1.000 m
2.25,0
1.500 m
3.50,7
Maili
4.14,8
3.000 m
8.13,6
5.000 m
14.14,8
10.000 m
29.56,0
25.000 m
1.19.26,0
110 m aj
15,0
200 maj
24,4
400 m aj
53,0
3.000 m ej
8.46,8
Korkeushyppy
206
Pentti Mäkilä, TuKV
Voitto Hellsten, TuTo
Voitto Hellsten, TuTo
Voitto Hellsten, TuTo
Ensio Saruinen, KarhV
Erkki Hopeasaari, HVi
Unto Mattsson, TiKa
Pentti Salonen, RiP
Erkki Sairanen, HVi
Erkki Sairanen, HVi
Olavi Manninen, JyT
Pekka Harjunpää, JyV
Ossi Helin, SalV
Hannes Koskelainen, KuKis
Lasse Honkanen, KoKV
Eino Simelius, HKT
66
.. .. .... ..........
..... ..... . .......
.............. ....
..................
..................
.. ...... .. .. .. .. . .
............. .. ...
.... .... ... .... ...
..................
..................
......... . ........
........ ..... .....
..................
.............. ....
.... .. ... .. .......
. ...... . . . ....... .
poikien 6-ottelu Kari Väänänen JärI
3274 pist.
Suomen mestarusukilpailut
Suomen mestaruuskilpailuihin Oulussa 15-16.8. eivät kaikki TUL:n
parhaat urheilijat saaneet osallistua
ns. Ganefa-kisojen aiheuttamien kilpailukieltojen vuoksi. Miehistä pääsivät pisteille ainoastaan Matti Paananen ViiT maratonilla sijoittuen
viidenneksi ja Eero Taipale, joka
800 metrillä oli niin ikään viides.
Nuorten SM-kilpailuissa Äänekoskella 1-2.8. oli menestys sen sijaan
huomattavasti parempi. Raimo Rosinen VeKV oli toinen 1500 ja 5000
metrillä, Ismo Salmi toinen kolmiloikassa ja Mikko Hiekkanen toinen
keihäässä. L isäksi selviytyivät mitalisijoille Osmo Hekkala KeTU, joka
oli kolmas kuulassa ja Matti Kymäläinen kolmanneksi 110 m aitajuoksussa.
TUL:n ennätykset
1963
1956
1956
1955
1955
1957
1954
1950
1956
1955
1956
1962
1961
1958
1963
1962
Pituushyppy
Seiväshyppy
3-loikka
Kuulantyöntö
Kiekonheitto
Keihäänheitto
Moukarinhei tto
10-ottelu
777
440
15,73
16,27
53,04
83,56
60,88
6.048
......... ... ......
..................
.......... ...... ..
...... .......... ..
... . ..... . .. .... . .
....... .. ... ......
..................
..................
Kansainvälinen toiminta
Nuorten maajoukkueessa Ruotsia ja
Norjaa vastaan Oslossa olivat Suomen edustajina Raimo Rossinen,
Ismo Salmi ja Mikko Hiekkanen.
Toukokuun
alussa osallistuivat
Lasse Honkanen, Klaus Peurla ja
Martti
Rouvinen
Pravda-lehden
maastoj uoksuun Moskovassa.
Heinäkuun alussa kilpaili TUL :n
nuorten
yleisurheilujoukkue
Rastockissa, Itä-Saksassa. Joukkueeseen
kuuluivat Raimo Rossinen, Pertti
Saari, Tuula Satokangas ja Marita
Aaltonen, johtajana Tauno Salmela.
Elokuussa oli TUL:n yleisurheilujoukkue kilpailumatkalla Neuvostoliitossa. Joukkueeseen kuuluivat Jali
Westergård, Eero Taipale, Vesa Harjula, Matti Paananen, Antero Tapala ja Arja Aaltonen, johtajina
Heikki Taipale ja Antti Numminen.
Kesäkuussa oli TUL :n vieraanapuolalainen yleisurheilujoukkue Tadeuz
Cuch, Stanislav Kowalcsyk, Marian
Lysienko ja Janusz Sidlo, jotka kilpailivat Jyväskylässä, Raumalla ja
Tampereella.
Nokian Pyryllä oli vieraanaan
yleisurheilujoukkue
Tshekkoslova-
Jorma Valkama, HKT
Kauko Nyström, SomV
Hannu Rantala, MäV
Raimo Leino, KerT
Carol Lindroos, KarU
Soini Nikkinen, LaKa
Veikko Hoffren, PoPy
Kauko rfyström, SomV
1956
1961
1958
1958
1957
1956
1957
1956
kuuluivat
Joukkueeseen
kiasta.
Frantisek Ortman, Milan Pfingstner,
Jiri Hosek ja Josef Krybus. Joukkue
kilpaili Nokian lisäksi Kangasalla,
Viialassa ja Frossassa.
Kiertopalkinnot
Yleisurheilumestaruuskilpailuissa on
vuodesta 1959 lähtien kilpailtu Tampellan työhuonekunnan lahjoittamasta kellosta, jonka Lamminpään
Korpi nyt voitti kolmannen kerran
ja sai sen omakseen. Kiertopalkinnossa otettiin huomioon vain miesten
sarja.
Yleisurheilumestaruuskilpailuissa
kaikki sarjat huomioonottaen on kilpailtu Kansan Uutisten lahjoittamasta kiertopalkinnosta. Piikkiön
Kehitys voitti sen nyt toistamiseen.
Metalliliiton liittokokousedustajien
1960 lahjoittama hopeapokaali on ollut yleisurheiluseurojen kilpailtavana. Siinä annetaan pisteitä kaikille
luokkaurheilijoille ja siihen ovat aikaisemmin saaneet kiinni~Yksiä TKT,
Toijalan Valpas, Turun Weikot ja
RTU. Nyt otti kiertopalkintoon Turun Weikot toisen kiinnityksen.
67
Kansanurheilujaos...o
Jaosto on perustettu v. 1949. J aoston
puheenjohtajana on t oiminut Uun o
Nokelain en ja jäseninä Aarn e Dahl,
Veikko P euhkuri, Tauno Sala m a j a
Urho Niemenka ri. Jaoston siht eerinä
on t oiminut K a levi P a k a rinen.
Jaosto, joka on samalla toiminut
Kansanurheilun Keskusliiton liittotoimikunnan työvaliokuntana, organisoi kertomusvuoden aikana yhteistoiminnassa KUK:n kanssa TUL:n
seuroille tarkoitetun Kävellen Kuntoa- ja Hiihtäen Kuntoa-liikuntatempaukset.
Jaoston toimesta on myös harjoitettu erilaista tiedotu.,s- ja valistustoimintaa kansanurheiluaatteen edistämiseksi ja liikunnan viemiseksi
'L
I _________K__i_e__r_..._O
__.__
.a__
I_Ic_i_n
__n__O__...________~
Valajapatsas
Jaoston p uheen johtaja
Uuno Nokelainen
mahdollisimman laajojen joukkojen
keskuuteen.
Suomen Metallityöväen Liitto ry. on tukenut TUL:n toimintaa mm. arvokkailla kiertopalkintolahjoituksilla. Kun kilpailu Metallin-maljasta v. 1963
päättyi, lahjoitti Metalliliitto uuden kiertopalkinnon Valaja-patsaan, josta
seuramme v. 1964 kilpailivat ensimmäisen kerran. Kiertopalkinnosta kilpaillaan aikuisten sarjoissa, kaikissa TUL:n ohjelmassa olevien urheilulajien
liiton mestaruuskilpailuissa ja pisteitä annetaan kuuden parhaan joukkoon
sijoittuneille. Lisäksi annetaan uusista TUL:n ennätyksistä 3 pistettä.
Ensimmäisen kiinnityksen VaJaja-patsaaseen sai Turun Weikot, jonka urheilijat saavuttivat pisteitä yleisurheilussa, painonnostossa, nyrkkeilyssä ja
pyöräilyssä 201, joka riitti niukkaan voittoon. Seuraavista sijoista. kamppailivat tasaisesti Helsingin Kuhat ja Jyry. Kaikkiaan sai pisteitä 181 seuraa.
Parhaat pisteseurat v . 1964:
1) Turun Weikot
2) Kuhat, Helsinki
3) Helsingin Jyry
201
189
171
4)
5)
6)
Turun Uimarit
Lahden Kaleva
Koiton Riento
115
112
99
Sammon malja
.. ullcaisu ...oi .... in...a
TUL-lehti ilmestyi vuoden aikana 30
kertaa. Lehden levikki oli vuoden
lopussa 56.000 kpl. Lehden päätoimittajana toimi Aarne Dahl. Lehti
ladottiin ja painettiin Kirjapaino
Kursiivi Oy:ssä.
Vuoden lopussa ilmestyi TUL:n
Joulu 1964, jonka painosmäärä oli
15.000 kpl. Lehden toimittamisesta
vastasi Aarne Dahl. Lehti painettiin
Kilama Oy :n offset-painossa.
Vakuutusyhtiö Sampo lahjoitti kiertopalkinnon TUL :lle kilpailtavaksi TUL:n
nuorten mestaruuskilpailuissa, kaikki urheilualat huomioonottaen. Kilpailun
ratkaisi edukseen varsin selvällä piste-erolla Piikkiön Kehitys, jonka hyvät
yleisurheilijatytöt hankkivat seuran pistemäärästä puolet. Hyvinkään Ponteva oli kilpailun "musta hevonen" ottamalla toisen tilan. Kaikkiaan pääsi
pisteille tässä kilpailussa 194 seuraa.
Parhaat pisteseurat v. 1964:
1)
2)
3)
Piikkiön Kehitys
Hyvinkään Ponteva
Turun Weikot
146
71
69
4)
5)
6)
Turun Pyrkivä
Lahden Kaleva
Kuhat, Helsinki
63
60
54
68
69
Kisakeskus
Valmistunut tarkoitukseensa 10. 10. 1958
Hallinto
Kisakeskuksen toimintaa johtaa Työväen Urheiluliiton liittotoimikunta ja
toimeenpanevana elimenä toimii Kisakeskuksen johtokunta, johon ovat kuuluneet puheenjohtajana Pekka Martin, varapuheenjohtajana Unto Siivonen,
jäseninä Erkki Puustinen, Valdemar Snäll, Lennart Kivi, Tauno Kaivola,
Henry Lindbergh, Sakari Selin ja Lars Savonen.
Johtokunnan sihteerinä Leo Huttunen.
Henkilökunta
TUL:n yleisurheiluseurat kilpailevat kaikissa
liiton
mestaruuskilpailuissa Kansan Uutisten
lahjoittamasta kiertopalkinnosta (ylh. vasemmalla), jonka Piikkiön
Kehitys on jo k ahdesti
voittanut nimiinsä.
Suomen Metallityöväen
Liitto lahjoitti viime
vuona VALAJAT-veistoksen TUL:n seurojen
kil!>ailtavaksi.
Ensimmäisen kiinnityksen tähän arvokkaaseen palkintoon sai Turun Weikot v uoden 1964 tulosten
perusteella. Kuv. (ylh.
oikealla) Metallityöväen
Liiton puh.joht. Onni
Närvänen luovuttamassa veistosta Weikkojen
edustajille.
Painonnostoseurojen kesken on kilpailtu kolmen
vuoden ajan TEMPAAJAVEISTOKSESTA (oikealla), jonka kertomusvuonna v ei lopullisesti
nimiinsä Helsingin Jyry.
K-ler'lopalkin'lol-a
Kisakeskuksen johtajana on toiminut voim.op. Lars Savonen , taloudenhoitajana Vilho Hakola, vahtimestari-talonmiehenä Väinö Saarinen, emäntänä
kotitalousteknikko Seija Alen, toimistonhoitajana Maj-Lis Saarinen. Muuta
vakinaista henkilökuntaa on ollut 6 henkilöä ja tilapäisinä apulaisina 6 henkilöä.
Rakennustoiminta
Kesän aikana kunnostettiin vanha maalaistalo majoitusrakennukseksi, joten
Kisakeskukseen voidaan nyt majoittaa entistä enemmän kurssilaisia yhtaikaa. Rakennus varustettiin öljylämmittimillä, joten rakennusta voidaan
käyttää myös muina vuodenaikoina kuin kesällä. (Vuoden aikana p antiin
alulle myös uuden kellarin ja kylmähuoneen rakentaminen sekä kunnostettiin vanha riihi käyttökelpoiseksi varastotilaksi.)
Opiston käyttö
Kisakeskuksessa kävi vuoden 1964 aikana erilaisilla kursseilla 2.362 henkeä,
jotka yhdessä viettivät opistolla 9.546 vuorokautta.
Kurssi toimin ta
Liitteenä tilasto pidetyistä kursseista.
Talous
Taloudellinen tilanne oli toimintavuoden aikana huono. Toimintatappio nousi 20.075 :63 markkaan. Opisto tuli syyskuun alusta urheiluopistolain (Laki
urheiluopistojen valtionavusta) alaisuuteen, joten opiston taloudellinen tilanne samoin kuin opiston kurssitoiminta tulee entisestään parantumaan.
71
TUL:n jäsenmäärät piireittäin v. 1964
(seuroja 1.161)
miehiä
Häme ..... ..... ..... ........ .
Kainuu .....................
Karjala ................. ....
Keski-Suomi ........ ....
Kymenlaakso ...... .. ....
Lappi .. ....... .. .... ....... ..
Länsi-Suomi
............
Oulu ...... ........... .......
Pohjanmaa .. .... .........
Saimaa .. ...................
Savo .... .... ....... ... .... ..
Suur-Helsinki .. ..........
Tampere ..................
Uusimaa ..... ...... ... ... .
Varsinais-Suomi .. ...... .
naisia
poikia
10.598
2.086
5.733
9.714
10.111
7.514
9.016
7.569
6.009
5.623
9.811
10.690
12.590
6.692
10.795
4.770
1.018
2.482
4.612
4.994
2.593
3.869
2.690
1.903
2.414
3.296
5.339
7.077
2.038
5.177
6.701
3.411
3.589
6.490
6.411
4.710
5.992
4.764
4.353
3.718
6.413
6.595
8.494
3.612
6.490
124.551
54.272
81.743
tyttöjä
4.771
2.007
2.601
4.207
4.991
3.113
3.907
3.264
2.416
2.493 '
5.403
5.005
5.890
2.581
4.438
57.087
:C1l
yhteensä
'"
~
Q)
Q)
+>
26.840
8.522
14.405
25.023
26.507
17.930
22.784
18.287
14.681
14.248
24.923
27.629
34.051
14.923
26.900
ui
0
.<::
ui
II)
co
...
"ei
.... ;3
0;3
0
:> '"
äl '(ij
.-i
Zi1 8
,"ei
0
0;.3
.-i
....,'"
.<::3
317.653
ui
~;3
C1l ;3
8
~
Tilastoa kilpailutoiminnasta v. 1964
Hiihto ja mäenlasku ...
Jalkapallo ...... ... .. .......
Jääpallo .. ... ... .... .. .. ... ..
Jääkiekko ..................
Koripallo .. ...... .............
Lentopallo ..................
Luistelu .....................
Melonta .... .................
Moottoriurheilu ..... , ......
Nyrkkeily .... ... ...........
Paini ............ ...............
Painonnosto ... .. .... ......
Pesäpallo .....................
Purjehdus ............. .. .. .
Pyöräily ......... ..... .... .. .
Pöytätennis ...... ...... .... ..
Suunnistus ..................
Uinti .................. .........
Voimistelu ............ ......
Yleisurheilu ...............
Retkeily ym. ...............
Yhteensä
Jäseniä
1.011 92.547
285 14.126
9
585
108
4.540
196
5.482
514 14.144
248 10.916
14
1.251
62
5.190
140
2.657
144
5.058
180
5.318
180
6.724
10
790
2.278
96
73
2.223
206
5.722
240 18.046
576 32.535
638 42.992
1.121 222.404
Kilpai- Rekist.
lijoita palk.tuomo Jäs.välj
25.414
8.870
319
2.371
1.952
4.724
1.629
200
680
854
1.826
1.152
1.718
126
502
525
1.566
1.290
526
10.234
189
6.0511495.5281 66.6671
1.098
72
.......
5.589
1.722
36
391
310
1.501
516
10
48
84
310
326
592
36
112
402
594
870
37
4.986
1.344
408
2.388
77
606
628
828
142
2
20
39
90
122
324
4
40
40
78
190
15
390
8.8921 19.8161
6.4311
-
310
203
189
164
-
265
638
910
673
187
177
210
216
-
3.580
-
I K-väl.l
104
612
12
115
269
296
10
3
40
44
85
18
194
9
12
14
35
23
4
139
-
~ ....
's::
Q)
8~
'@
:>
Kilpailuja
Prk.
....
Yht.
6.101
4.722
125
1.112
1.207
2.625
668
15
108
167
485
466
1.110
49
164
456
707
1.083
56
5.515
1.344
2.0381 28.285
.~~
8~
o ....
;3 ;3
E-t~
,
<\1 ....
.~.~
ui
0
.-i
8
~
00
1:co
co
II)
0
M
.......
I ..... I I I I
I
I
I
ONt-CO~"d'ic.c1.()
.....
NC'JC')o)C')O
..... .....
C'\lt-C'Jt-"d'iMC:OOCO
....-IMt:-tn,...-(CO
OMt-CO
-.::t4Nt- ......
1""""I....-IM....-I
COO,...-(~
..... M
0<1 00
M~
.....
~
l:I 0<1 co I I I I .....
I
O<I~
I
I
0>
..... I I
~C'I
I I I I ..... I .......... I I
..... M
..... I OO<lM
M
I .....
1:0<1 I I 0
1I)C'l0<I
..... I
.....
~
00
I ..... I I I
co .....
I
c:"JM~M
ui
0<1
M
~
I
;3
~
~
~coco
I ...............
I I
.....
COM~M
oco~co
..... ~O>
..... 0<1
IM
l:-
I
coO~O)
C'\IIO 0 co
t- t.O
.-t C'I
: : : : :
~
~
.
...
. . ..
. . ..
: : ::
•...
:~:~~~:~
8: C1l . .
.
....,
0
<\1 <\1 0 0......
co
I I I
C'I
I
O')CO~C')
O<ICO~
O<I~II)
~
O>oco
..... co 1:II)
~
I 0..... I I I I
I
1:- II) 0<1
M
I
I I
l:-
II)O>C>C'I
.......tCO ..... M
....-4CO....-4M
0
C'I
~
1:-
.....
I I
co
00
~
II)
-11)11)
I
I C\lMI.()....-4
.....
I I
0
M
.....
--
I I
II)
II)
I
.....
C'I
~
0<1 l:000
C>
I
co
Ml:-
I
0
.....
~
.....
.....
c<i
1:-
~O>
co
0<1
co
0
--
0
.....
~
.....
I I I I
......
0
COMC:ONM~-.::t4NM
MII)
l:co
C'I co
I .....
I I I co
..... I
I I I 00
..... I 0<1 co ..... I
...., ;3
6~
I
Ot-cot-
8
,......,.....(tn,.....(C'\I
1"""4C\J~....-I
l:II)
..... I
ui
0
I
0<1
C:O,...-(MC:OO~.,.....t-MCOCOC')
0>
,
Seuroja
.....
>< :::i
E-t
~
Urheilunala
-.:tIt-Oc:oC')-.::t4I.()NI.() ....... MI.()
N ....... ~O ....... N ....... C')c.c ....... COO
0<1
M~II)O<I
C:O.....-4NC\J"d'i
.....
I 0<1
..... I I I
~
M
C'I
~
II)
co
co
.....
I I I I
C'I
I I I
00
I I I I
t-COCOMtnM
.......tCCl.()tnlO
C>
00
I I I I
I
M
0
.....
....-4....-4I.()MMCO
00
1:-
.....
0<1
1:II)
.....
""'"
~
. ....
.. .
. ...
.
..
..
..
..
.
;3
VI
: +>
'8 gJ
:~
j
>. : ~ 0 ~
...., ....,~ ~ '@ ;3 ~'~:ai
~ ~ '0 ~
rn
....
:. :
:
~
. . ~§;3
.
1l ~~ :~
.<:: .. o ·
....
;3
. ..
::::
...
~
~::~-3-3
•
;3;3.._
:;3 ...... ~ :;;J '@
: ...... 'Iil ....
:>
~ : ~.<::.8 [5 :0
o ,
o.'ä)
0 ~
.<:: ..'" ~ 8 "' ....
+>~io.o+>§~~_oO'Q)~~§._§"'
.c
'~CI.l
0
~ c:rn '''''
~. .... ~~
.,..,
~ ';3 'ä) 0 ~;,n~ ~ ~ :~:o .::1 'S !l'~ § .....
:"'~~~~~~~~Z~~~~~~~~:>><ZZ~
: g
....:Il
.<::
><
KISAKESKUKSEN KURSSIT VUONNA 1964
A. Varsinainen kurssitoiminta
1.
Opiston järjestämät liikuntakasvatuskurssit
a) Ohjaaja- ja tOimitsijakurssit:
Kurssi:
Kurssin johtaja:
Aika:
Koripallon seuraohjaajakurssi
Voimistelujoht. alkeiskurssi
Pikaluist. seuraohj.- ja valmennuskurssi
Lentopallon seuraohj.- ja tuom.koul. kurssi
Lentopallon seuraohj.- ja tuom.koul. kurssi
Pesäpallon seuraohjaajakurssi
Tyttöohj aaj akurssi
Pikaluist. seuraohj .- ja valmennuskurssi
Taitovoimistelun ohjaajakurssi
Voimistelun johtajakurssi
Nuorten seuraohjaajakurssi
Nyrkkeilyn seuraohjjajakurssi
Järjestötehtävien kurssi
Toimitsijain jatkokoulutuskurssi
Tapio Pöyhönen
Piri Salo
Lars Savonen
Heikki Jokela
Heikki Jokela
Juhani Kujanpää
Helvi Puukko
Lars Savonen
Mauno Nieminen
Helvi Puukko
Toivo Mustonen
Martti Juvonen
Matti Suhonen
Matti Suhonen
29.12.-4. 1.
4-11.1.
26-30.3 .
12-16. 4.
19-25.4.
3-6.5.
1- 10.6.
7- 13. 6.
28.6.-4.7.
5-25.7.
19-29.8.
30.8.-5.9.
11 - 17. 10.
21-24.10.
Os.ott.
määrä
28
15
18
15
16
7
18
7
17
22
18
16
13
29
Kurssi
vrk.
168
105
72
90
915
21
162
42
102
440
190
96
78
87
240
1.749
27
33
19
50
21
14
31
37
45
12
19
12
4
36
41
12
100
28
18
21
19
9
16
162
33
114
350
126
84
155
185
225
60
114
60
12
180
246
60
500
166
108
126
114
54
96
624
3.330
864
5.079
b) Tekniikka- ja harjoituspäivät
Koripallon pelaajakurssi
Hiihtokoulu 1
Painin koulutus kurssi
H ii htokoulu II
Painonnoston tekniikkakurssi
Naisten lentopallokurssi
Nuorisourheilijain leiri
Nuorisourheilijain leiri
Tyttöurheilijain leiri
Melontakurssi
Ikinuorten lomakurssi
Nuort. seiväs- ja pituushyppääjien leiri
Nuorten pyöräilijäin leiri
Nuorisourheilijain leiri
Valiovoimistelijain liikuntakurssi
Nuorten suunnistusleiri
Koripallon suur-turnajaiset
Koripallon elokuunkurssi
Painikurssi nuorille
Nyrkkeilykurssi nuorille
Nuorten pikaluistelukurssi
Edustusnyrkkeilijäin valmennuskurssi
Painin erikoiskurssi
T apio P öyhönen
Lars Savonen
Keijo Siitari
Lars Savonen
Leo Luukkonen
Heikki Jokela
Erkki Aalto
Erkki Aalto
Erkki Aalto
Juho Järvinen
Elli Särkkä
Kauko Eloranta
Paul Ahokas
Erkki Aalto
Helvi Puukko
Heimo Ristikankare
Tapio Pöyhönen
Raimo Lammi
Keijo Siitari
Taisto Tuominen
Juhani Järvinen
Taisto Tuominen
Keijo Siitari
29. 12. -4. 1.
22-23.2.
23-29.2.
29.2.-8.3.
5-11. 4.
26.4. -2.5.
22-27.6.
29.6.-4. 7.
6- 11.7.
6-11 . 7.
12-18. 7.
13-16. 7.
15-18.7.
20-25. 7.
3-9.8.
3-8.8.
17-22.8.
23-29.8.
30.8.-5.9.
6-12. 9.
6-12.9.
13-19. 9.
20-26.9.
a- ja b- kohdat yhteensä
--~-
II. Varsinaisten urheilujärjestöjen liikuntakasvatustilaisuudet
a) Kurssit:
Järjestäjä
Kurssi
TUL :n Uudenmaan piiri
Seuraohjaajakurssi
b) Leirit ja harjoituspäivät:
Helsingin Jyry
Helsingin Jyry
Matinkylän Akilles
TUL :n Naistoimikunta
TNI:n Koripallojaosto
TUL:n Koripallojaosto
Helsingin Työväen Luistelijat
TUL :n Suur-Helsingin piiri
TUL :n Koripallojaosto
TUL :n Koripallojaosto
TUL :n Koripallojaosto
Suomen Kuurojen Urheiluliitto
Karkkilan Työväen Urheilijat
Raholan Pyrkivä
Pispalan Tarmo
Helsingin Jyry
TUL :n Naistoimikunta
Koripalloharjoitukset
Naisten koripalloharjoitukset
Naisten ja B-joukk. koripalloharj
Liittojoukkueen harjoitukset
M-sarjan karsintaottelut
Liittojoukkueen harjoitukset
Nuorten leiri
Nuorten leiri
Liittojoukkueen harjoitukset
Oliv-seuran koripalloharj.ottelut
Maajoukkueen harjoitusottelut
Koripalloharjoitukset
Koripalloharjoitukset
KOripalloharjoitukset
Koripalloharjoitukset
Koripalloharjoitukset
Liittojoukkueen harjoitukset
Os.ott.
määrä
28
28
Aika.
25-26.4.
25-26. 1.
15-16. 2.
14-15. 3.
21-22.3.
3-5.4.
11-12.7.
13-18. 7.
3-8. 8.
11-14. 8.
12-13. 8.
13.8.
19-20.8.
20.9.
19-20. 9.
26-27. 9.
27. 9.
3-7. 10.
a- ja b-kohdat yhteensä
Kurssi
vrk.
28
28
14
11
20
15
69
14
12
146
13
13
16
14
9
9
12
9
15
14
11
20
15
138
14
60
730
26
13
411
1.136
439
1.164
14
9
12
60
II!. Muiden järjestöjen liikuntakasvatustilaisuudet
Maunulan R.Y. Tähti
Helsingin Yhtenäiskoulu
Helsingin Yhtenäiskoulu
Helsingin Yhtenäiskoulu
Helsingin Yhtenäiskoulu
Helsingin Yhtenäiskoulu
Ohjelmat yö
Aika
18-19.4.
17- 18. 2.
18-19. 2.
19-20.2.
20-21. 2.
21-22.2.
31. 10.-7. 11.
Tanhukurssi
Talviurheilupäivät I
Talviurheilupäivät II
Talviurheilupäivät 111
Talviurheilupäivät IV
Talviurheilupäivät V
Tanhuohjaajakurssi
1, II ja 111 kohdat yhteensä
Os.ott.
määrä
20
28
42
37
33
20
45
Kurssi
vrk.
20
28
42
37
33
20
315
225
495
1.528
6.738
B. Satunnaiset tilaisuudet, joissa johdettua liikuntakasvatusta käytännön harjoituksin tai teoreettisin luennoin vähintään 1 tunti
1.
Tilaisuus
Järjestäjä
Seuratoimitsijapäivät
Retki
L-saksalainen nuorisovalt.
Neuvottelupäivät
N euvottelupäi vät
Neuvottelupäivät
Toukolan Teräs
Etelä-Kaarelan Eka
TUL :n Suur-Helsingin piiri
TUL :n Nyrkkeily jaosto
TUL:n Painonnostojaosto
TUL:n Suur-Helsingin piiri
II.
Suomen Kristillinen Ylioppilasliitto
Retkeilykerho Huhuilijat
Pakilan Kansalaiskoulu
Suomen Teiniliitto
Suomen Luontaisterveyden Liitto
Suomen Teiniliitto
Varhaisnuorisolii tto Haukat
Urheilujärjestöjen tilaisuudet
Aika
23-24.5.
24.5.
5-6.8.
5-6. 9.
12-13.9.
7-8.11.
Kurssi
vrk.
29
Os.ott.
määrä
29
29
22
18
23
64
Tunteja
6
2
3
7
11
5
185
34
156
44
11
16
23
152
31
103
4
6
8
12
16
2
5
264
22
16
207
1.216
279
103
380
53
2.107
567
87
2.263
22
18
23
64
Muiden järjestöjen tilaisuudet
Kristillisen Yo-työn kurssi 8- 14. 1.
28-30.3.
Retkeily- ja erätaitokilp.
20-21. 5.
Talviurheilupäivät
15- 24.6.
Teinijohtajakurssi
Yhteispohj .main. tervo leiri 25.7.-2.8.
10-19. 8.
Teinijohtajakurssi
10-11.9.
Metsäpolkukilpailut
1- ja II kohdat yhteensä
C. Muut satunnaiset tilaisuudet
Suomen Demokraattinen Nuorisoliitto
Oy. Lomamatka
Oy. Konela
Oy. Lomamatka
Rantaperkiön Isku
Helsingin Kullervo
Rak.työv. Amm.osasto n:o 493
Pinjaisten Suomalainen kansakoulu
Alppilan Yhteislyseo
Savion Kumityöv. Amm.osasto
Tampereen Sisu
Karhulan Työväen Urheilijat
Tampereen Painiseura
Fiskarin Työväen Urheilijat
Pohjan Kunta
Ylästön Ryhti
Karhulan Veikkojen Tukikerho
Suomen Maaseututyöväen Liitto
HTOR
SKDL:n Uudenmaan piiri
Päivän Sanomat
Nuorisokurssi
Neuvottelupäivät
Talviurheilupäivät
NL-nuorisoryhmä
Retki
Retki
Retki
Retki
Luokkaretki
R etki
Retki
Retki
Retki
Retki
Kummikuntavierailu
Retki
Retki
Järjestötoim. kurssi
Retki
Järjestötoim. kurssi
Retki
4-6.1.
8-9.2.
21-22.3.
10-11.4.
7. 5.
10.5.
9-10.5.
26-27. 5.
27- 29.5.
30-31. 5.
30-31. 5.
27-28. 6.
4-5. 7.
26.7.
10.8.
30.8.
20.9.
17- 18.10.
30.10.-1. II.
21-22. 11.
6. 12.
26
56
47
31
33
34
21
14
43
43
23
33
26
14
20
43
41
18
35
25
41
5
1
1
~
~
~
~ ~
~. c ~
ro ~ c
~ o~ ! . ~
~
<
~
w
~
~
~
a -03
a_ ::sccc
-
~ ~ ~~ ~
~
i p.>P'ct-0
_
~ ~
cro ~
~
~
~
e~ e~
c ~
~ ~ ~ ~
00
;
~
~
ro ~ 0 c......t
~
1-"
c......t.
1.
' :::r'
.
rn ~ ~
~ ~ ~ - ~ ~
~ c ~
~ ~ ~ c [ ~ i ~ ~ c ~ ~ ~
i
c
0
~
. c ~ c ~ ~ ~. 00 en ~. ....
c 0 ~
~. i
~. 0 ~.
3 (1)~ -c~'
~
po po 0- 0
~
=
~ S ~ ~ ig
~
rt
0
00
g
i
0
r-t-
~
~ ~
=
2
a
e
io
("'1-
0
~
~i
Z Z
~ ~
B
~
0
ro C
0
~ ~ 0 - ~ rt ~
~
rt
~
§
rt
0 ~
?'r (t) c:-1""
(tI
ro c 0 ~ - ~ ~
~
~ ~
~ ~ po po po -~.
~
i 000 ~ 2 • po0
po . ro
~~ .
g g g
::r
ro
0
~ ~
~
eZ
~
4
5
4
2
< Z
a
a~
po c
~~ 0~ 0~ S
i
0
~
'Q)'
~
0
~.
~
g
4
18
70
25
33
545
2.362
~ ~ ~
c ~ c
•
~ ~ ~ 0
. 0
~
~
~
rt
~
~ .....
~
CD ~
0
0
~
("1~ ~ ~ - ~ c ~
~
~ 3 ~
<
0
0
. . . . . po ~
~.
~ ~ ~
po ~.
po 0- c....
.
_
21
14
86
43
23
33
26
5
2
667
A-C- ja C kohdat yhteensä
52
56
47
31
~c
~
9.546
~
~
~
~
~
<
~ - ~ ro ~ ~ 0
~ ~ ro ~ ~
~
~
c [~
0
~.
~
§
g
~ ! 3 00 ~ - ~
~ ~ ~ S ~ ~
ro" ... · ~ 1=
~
po . -
<
~ .
~
c
ai
~ C
.....
OOtn
po~~c
~
rt
0:
3·
- a
~
i
-
c-t-
~i2~
-0 (1) C~
i
c-t-
~.
rt-
~
C
rt
o
~
~
rn
....
rn
II>:
t'"
'"
0:
~
~
....... co
~
00
~
co
~
W
~
0
~
CJl
~
W
~
t-.!)
~
Jo-4o
~
~
co ~
~
0';)
~
t\:)
~
0
~
(XI
~
CJ:)
~
~
~
w
~
.....
~
co
~
0)
~
~
~
w
~
0
~
-:J
~
CJ:)
~
CJ1
~
~
~
W
~
t:-.:)
~
~
w
co
CJ:)
CJl
w~
....a
a
..
.=e:
.=
,E
veikaten voitat