mt Fermiassa, Tate Inervo

Transcription

mt Fermiassa, Tate Inervo
M/T
FERMIAN PÄÄLLE
Tate Inervo
Fermian kuva; Shipspotting.com
Olin laittanut itseni listalle Göteborgin merimies välitykseen ja sain uuden jobin. Tällä
kertaa oli kyseessä tankkilaiva M/T Fermia. Se oli ns. perätuuppari, tai puukenkä, eli
kansirakenteet olivat perässä. Laivan omisti Rederi Ab Broström konserni, joka oli
Ruotsin suurimpia laivayhtiöitä siihen aikaan. Se oli vuonna 1957 rakennettu, 19.450
dwt:n alus. Matkanopeus 15,5 solmua. Laivan osti 1967 suomalainen Anella Shipping
saaden niemekseen Nanna, ja jatkoi myöhemmin nimillä Antia ja Amra, kunnes se
romutettiin Naantalissa vuonna 1983. Pekka-serkku sai varmaankin kimmokkeen
merille lähtöön saattaessaan minua Göteborgin matkustajasatamaan. Ainakin hän
sanoi haluavansa merimieheksi. Silloin elettiin vuotta 1963. Jos vertaa minua ja
Pekkaa, niin hänestä tuli todellinen merimies. Pekka seilasi Nannassa
puolimatruusina aikansa, eteni sitten merikapteeniksi jääden eläkkeelle neljä vuotta
sitten. Hän seilasi pääosin tankkilaivoissa. Niissähän kaikki erikoisemmat yksilöt
seilaavat. Pekka on todellinen villin linjan seilori, joka seilasi vuodet mukavuuslipun
alla. Satamia hän tuskin näki niin paljon kuin minä, sillä tankkilaivoissa satamat ovat
harvassa, lossaus ja lastausajat lyhyitä ja merimatkat pitkiä. Pitää olla miehellä pitkä
1
pinna, kun ”elinkautista” lusii. Matkustin 8 miehen kanssa matkustajalaiva Swesialla
Lontooseen ja sieltä Farleyhin Englannin länsirannikolle junalla. Hieno reissu
matkustaa höyryjunalla läpi Englannin. Parin päivän odotuksen jälkeen laiva tuli
sisään ja vaihdoimme miehistöä. Läksimme tyhjänä Venezuelaan Maracaibo lahdelle
hakemaan raakaöljylastia. Laiva oli aikarahdattu Shellille ja skorsteenissa oli
simpukkamerkki. Maracaibossa haimme lastin Puerto Mirandasta Curacaolle. Valtavat
öljykentät sijaitsivat lahden pohjukassa. Alueella asui paljon intiaaneja joiden naisilla
oli posket väritetty mustalla maalilla.
Tätä 48 tunnin edestakaista matkaa
teimmekin sitten lähes kolme kuukautta.
Reittiä sanottiin Moskiittolinjaksi.
Curacaossa kävimme tietenkin Campo
Alegrella, sillä sehän oli mukava
hupipaikka.
Siellä tapasin Dominikaanisesta tasavallasta kotoisin olevan rakkauden
ammattilaisen. Tyttö oli sievä ja ihastui
minuun ja minä tietenkin Pacuitaan.
S ov i m m e s ä k ä ko k i n ke s ke n , e tt ä
tuuraamme toinen toisiamme joka toinen
Pacuita rakkausen ammattilainen
reissu, ja jäämme reissuksi saarelle.
Homma toimi hienosti. Sai nähdä
paikallisia ihmisiä, uida ja katsella ympärilleen. Illalla menin tietenkin Campolle
nauttimaan musiikista ja Pacuitan seurasta hänen päästyä töistä. En vieläkään jaksa
ymmärtää naisten ajatuksen kulkua. Mikä ihme saa aikaan sellaisen ihastuksen?
Ensin tyydytetään 10-20 miestä ja sitten otetaan Tatepoika syliin loppuyöksi ja ollaan
onnellisia. Olen aina käsitellyt ja kunnioittanut naisia ihmisinä, en käyttöesineinä.
Nuorena läheisyyden kaipuu, kosketus- ja hellyyden osoitus toiselle varmaankin
edesauttoi suhdettamme. Välillä baarissa odotellessani hän kävi pusimassa ja
tuomassa juomaa ja ruokaa minulle pyytäen anteeksi kiireitään. Tytöllä oli
muovisäkki huoneessaan, johon hän aina heitti saamansa palkkion. Säkki oli
puolillaan dollareita ja guldeneita. Hän sanoi:
-Ota ”Carino” siitä itsellesi rahaa juotavaa varten.
Pacuitalla oli kolmen kuukauden sopimus syndikaatin kanssa. Hän joutui maksamaan
kuukaudessa 200 USD vuokraa huoneestaan ja 200 USD syndikaatille. Kysyin, kuinka
paljon hänelle jää käteen palkkaa?
-Noin 1000 taalaa, oli vastaus. Sortsun hinta oli 5-10 usd.
Minä sain itse 600 taalaa puhtaana käteen kuussa. En ollut kateellinen hänen hyvistä
tienisteistään. Kun aikaa kului ja tutustuimme paremmin, kävimme usein kaupungin
2
ravintoloissa syömässä ja tanssimassa ja olimme onnellisia. Tyttö suhtautui
ammattiinsa myönteisesti ja kertoi värväytyneensä palvelukseen, koska oli saanut
äpärälapsen jo 15 vuotiaana. Tällainen ”moraalittomuus” oli hänen kylässään
kiellettyä, joten muuta vaihtoehtoa vähän koulua käyneelle tytölle ei juuri ollut. Hän
haaveili avioliitosta kunnon miehen kanssa (olin ehdokas numero yksi) ja ravintolan
perustamisesta. Nyt hän joutui elättämään tytärtään, isäänsä ja äitiään, jotka olivat
tavallisia ”campesinoja”, maatyöläisiä. Toivon sydämestäni, että tytön haave toteutui,
sillä hän oli kiltti ja sydämellinen nuori nainen, jolle ei voinut toivoa muuta kuin
kaikkea hyvää elämässä.
KUN PRESIDENTTI KENEDY KUOLI
Olimme viemässä öljylastia Venezuelasta Yhdysvaltoihin New Yerseyhin, joka sijaitsee
New Yorkin eteläpuolella, kun saimme tietää presidentti John F Kennedyn tulleen
murhatuksi Dallasissa. Olin tietenkin surulla vastaan tiedon sen kuultuani.
Tullessamme satamaan, pahoittelin satamaduunarille tapahtunutta. Hän vastasi, että
se oli oikein sille negrujen ystävälle. Luulin murhan aiheuttavan jenkeissä
kansansurun. Lossattuamme lastin ajoimme Hudson jokea ylös ohi pahamaineisen
Sing Sing'in vankilan. Pohjaproput avattiin ja lastasimme laivan ruumat täyteen
makeaa vettä. Vesi kuljetettiin Curasaon saarelle, jossa se puhdistettiin
juomavedeksi. Useat muutkin tankkilaivat ottivat makeaa vettä lastikseen.
Normaalisti tyhjänä olevat tankkilaivat täytettiin merivedellä ”paarlasti” , jotta
ohjaavuus paranisi.
TRINIDAD-TOBACO
Oli helmikuun alkua, kun menimme hakemaan bitumilastia Port of Spain'in
satamasta. Karnevaaliaika oli juuri alkanut ja jouduimmekin viettämään saarella 4
vuorokautta. Karnevaaliaikana ihmiset eivät työskennelleet, vaan juhlivat rankasti.
Saarivaltio koostuu kahdesta pääsaaresta, josta maa saa nimensä. Kristoffer
Columbus löysi saaret toisella retkellään vuonna 1498. Alueella asui intiaaneja, jotka
lähes tuhoutuivat eurooppalaisiin tauteihin. Orjien kuljetus Afrikasta aloitettiin, ja se
jatkui englantilaisten valloitettua saaret vuonna 1797. Lisäksi engelsmannit toivat
maahan ihmisiä Kiinasta ja Intiasta puuvilla- ja sokeriplantaaseille työväeksi. Myös
Ranskasta, Saksasta ja muista Euroopan ja Arabian maista muutti siirtolaisia saarille.
Jopa norjalaisilla on siellä oma yhteisönsä. Saarilla puhutaan pääsääntöisesti
Trinidadin englantia, creolia ja espanjaa, mutta eri etniset ryhmät puhuvat omia
kieliään. Suurimpia väestöryhmiä ovat indo-trinidadilaiset, joita on 40% väestöstä, ja
afro- trinidadilaiset, 37%. Loput ovat valkoisia ja latinoita. On siinä aikamoinen
kansojen ja rotujen sekamelska näillä eksoottisilla saarilla. Aivan puhdasverisiä
3
asukkaita on hyvin vähän. Satojen vuosien saatossa on saarille muodostunut hyvin
kaunis väestö, joissa näkyvät lähes kaikki rodut sekoitettuna yhteen pussiin. Kauniit
neidot kuparinruskeina ja mantelisilmäisinä ovat taideteoksia, joita piti yrittää
pyydystää karnevaalin humussa. Paikallista musiikkia calypsoa soitettiin tynnyrin
pohjista tehdyillä peltirummuilla. Jotta musiikista saatiin melodista, piti orkesterissa
olla kymmenisen soittajaa. Nämä rummut oli valmistettu vasaroimalla tynnyrien
kansiin eri äänilajeissa soivia kohtia, joita hakkaamalla saatiin soinnit synnytettyä.
Ensimmäisen kerran kuulin musiikin soivan pimeällä takapihalla. Siellä soitettiin West
Side Story'n Mariaa. Tähtitaivas, nouseva täysikuu ja palmujen varjot täydensivät
tunnelmaa. Näitä soittajia on vieläkin ikävä. Amerikkalainen laulaja Harry Belafonte
oli juuri julkaissut ensimmäiset Calypsolevynsä, jossa Karibian musiikkia esitettiin, ja
levyt valloittivat maailman. Satuin kerrankin oikeaan paikkaan, oikeaan aikaan.
Karnevaalijuhlat olivat parhaimmillaan. Keskustorin kaikkiin kulmiin oli tuotu suuri
rommitynnyri, josta sai pitkällä kauhalla ottaa ryypyt, jatkaa limboamista ja ottaa
seuraavassa kulmassa taas uudet hömpsyt. Lisäksi ihmiset ruiskuttivat spraypulloista
ilokaasua toistensa päälle. Ilokaasu lisäsi iloa ja estivät humalan nousemasta liian
korkeaksi. Tapasin tytön, jossa oli lähes kaikkia rotuja sekaisin. Ainakin pieni osa oli
afrikkalaista mustaa, vähän latinoa, puolet intialaista ja ripaus kiinalaista. Valloittava
”cocktail”, eikä tyttö ollut iällä pilattu. Triftasin ensi kertaa elämässäni, enkä mennyt
töihin kolmeen päivään. Olihan minulla toinen kokki, joka sai ottaa vastuun byssästä.
Oli ollut kuulemma vähän porukkaa laivassa muutenkin. Oi niitä ilon, onnen ja
musiikin päiviä tässä kultaisessa maassa. Trinidad oli niihin aikoihin kuuluisa
tupakkaviljelyksistään. Lisäksi sokeriruoko ja puuvilla olivat suuria vientiartikkeleita.
Veimme lastin Rotterdamiin ja olimme pari viikkoa telakalla Amsterdamissa.
MATKA PERSIAN LAHDELLE
Hollannista matka jatkui kohti Persian lahtea Suezin kanavan kautta. Tämä reissu oli
mielestäni kurjimpia ja mitäänsanomattomimpia matkoja, joita olen tehnyt. Säälin
serkkuani Pekka Pakkasta. Hän, jos kuka on nähnyt näiden kuivien aavikoiden
rantojen lipuvan ohitse. Tankkilaivassa miehistö on toisenlaista kuin rahtilaivoissa.
Usein ”tankkipöpöt”, joiksi monia eriskummallisia miehiä kutsuttiin, tuntuvat viihtyvän
rauhallisissa aluksissa. Keittiö, joka on laivan psykologin vastaanottohuone ja samalla
tietotoimisto, oli usean miehen mielen purkauspaikka. Monet tulivat kertomaan
elämästään, toiveistaan ja tunteistaan. Jotkut taas antoivat vihansa purkautua
haukkuen ruoan laadun ja maun huonoksi ikävissään. Usein kuultu sanonta oli:
-Kiitos reedarille ruoasta, mutta kokki saa haistaa paskan.
Yritimme tehdä parhaamme ylläpitääksemme mielet rauhallisina. Eräs moottorimies
oli pahimman luokan ”kikkari ja paskiainen”. Hänellä oli tapana tulla keittiöön
4
mölyämään milloin mistäkin. Sanoin useita kertoja, että keittiöön ei tulla. Laivassa on
aina ollut tapana, että oma hytti ja työpaikka ovat pyhiä paikkoja, jonne saa tulla
vain lupaa pyytämällä. Tämä juippi ei uskonut, vaan tuli aina rähjäämään keittiöön.
Eräänä päivänä hermostuin ja otin kiehuvaa lihalientä kattilasta kauhalla ja viskasin
suoraan kintuille. Syntyi kamala itku ja poru. Kaveri juoksi heti kipparin luo valittaen
hullusta kokista. Kapteeni tuli Tujun kanssa keittiöön ja otti selville syyn liemen
heittelyyn. Kuultuaan selvitykseni sanoi
Kapu:- Olisipa ollut villasukat jalassa, niin olisi polttanut kauemmin.
Vika oli miehessä, ei minussa. Hän oli oikeudenmukainen päällikkö ja rankaisi
kiusaajaamme pistäen kuukauden viinakiellon koltiaiselle. Tämä oli yksi esimerkki
laivayhteisöstä. Henkilökohtaiset asiat piti selvittää ja kunnioittaa toisen rauhaa eikä
mennä valittamaan ylemmille.
Ras Tanura sijaitsee Persian lahdella, jossa kesä aikaan on hirmuinen kuumuus.
Laivassa mitattiin päivälämpötilaksi +49- 50C. Otimme lastin merellä suoraan
putkesta. Lastaus kesti vuorokauden. Onneksi laivassa oli ilmastointi, emmekä
kärsineet kuumuudesta. Konehuoneessa sen sijaan oli helvetillinen helle. Kokeilin
munan paistoa auringossa, ja pidettyäni paistinpannua muutaman tunnin täkillä,
munat paistuivat pannussa. Ei sentään käristen, vaan muutaman minuutin kuluttua
valkuaiset hyytyivät. Tulipa todistettua väitteet oikeiksi. Ras Tanurasta otimme
suunnan itään Filippiineille ja veimme lastin satamaan, jonka nimeä en muista.
Filippiinit olivat mielenkiintoinen maa. Se on saarivaltio, johon kuuluu 7017 saarta,
joista 11:ssa suurimmissa saaressa asuu valtaosa asukkaista. Espanja hallitsi saaria
vuosina 1565 - 1898, joten siitä tuli pääosin katolinen. Muutamilla saarilla on sen
sijaan islamilainen väestö. Espanja luopui saarista ja myi saaret Yhdysvalloille
keskinäisen sodan jälkeen ja Jenkit hallitsivat saaria vuosina 1898 - 1946, jolloin se
luovutti saarille itsenäisyyden. Saarilla puhutaan Englannin kieltä. Filippinoa eli
tagalog'ia puhutaan paljon kuin myös muilta kansallisia kieliä. Siihen aikaan, kun olin
maassa, oli presidenttinä Diostado Musapagal. Tästä miehestä ei tunnuttu pidettävän
eikä myöskään seuraajastaan, presidentti Marcosista. Muistan, että kansa oli
kaunista ja pienikokoista, minäkin tunsin itseni pitkäksi.
Läksimme tietysti maihin etsimään kokemuksia maasta. Avulias taksikuski vei meidät
haluttuun paikkaan, ja matkasimme viidakkotietä pitkin kylään ja sieltä ”hyvään
taloon”. Palvelu oli erinomaista, ja tarjolla oli toinen toistaan kauniimpia impiä. Juotiin
ja tanssittiin, kunnes yksi merimies kirosi katkerasti ja ilmoitti suurella äänellä:
-Veljet meitä on petetty. Nämä tytöt ovatkin poikia.
Tarkastin heti seuralaiseni ja löytyihän sieltä oksa jalkojen välistä. Juoksimme ulos ja
kuskimme oli juuri starttaamassa pois, mutta piiritimme miehen ja pillistä kiinni
pitämällä käskimme ajaa kunnon paikkaan. Kuski sanoi luulleensa meidän hakeneen
'Bili boys'eja', kuten arabit. No, löysimme hyviä paikkoja, joissa vietimme iltaa
5
”siveellisesti”. Tapasin mukavan neidon, joka vei minut asunnolleen. Ensi töikseen
hän otti alumiinipaperia ja viikkasi sen ja ripotteli karkeaa, vaaleaa ryyniä viikattuun
kohtaan, ja poltti tupakan sytyttäjällä alapuolelta. Aine alkoi savuta ja tyttö veti
savua henkeen ja tarjosi minullekin. Heti ensihenkäisyn jälkeen levisi satumainen olo
kehooni ja tunsin itseni onnellisemmaksi kuin koskaan. Jatkoimme tätä hengittämistä
pitkin yötä ja olin kuin kuninkaiden kuningas maan päällä. Aamulla pois lähtiessäni
kysyin, mitä me nuuskimme.
-Poltettavaa heroiinia., tyttö vastasi.
Ei tullut krapulaa, onnellisuuden tunne haihtui ja päätin etsiä tytön käsiini jälleen
illalla. Onneksi en koskaan löytänyt, sillä olen addikti ja olisin melko varmasti
sortunut huumeisiin, niin valtavan ihana oli kokemani tunne. Paluumatka Ras
Tanuraan kesti runsaan viikon ja lastasimme siellä Rotterdamiin raakaöljylastin.
Suezin kanavassa konepäällikkö tuli hulluksi. Hänellä oli ollut psyykkisiä vaikeuksia jo
aiemminkin. Hän lopetti suolan käytön uskoen sen olevan terveellistä.
-Kuluu vettä vähemmän, kun ei syö suolaa, chiiffi kertoi.
Hän alkoi juosta lehmänsiltaa pitkin keulaan ja hyppäsi kanavaan saaden surmansa.
Emme voineet jäädä etsimään ruumista, koska kuljimme jonossa kanavassa. Hänet
oli myöhemmin löydetty palasiksi menneenä. Useat laivat olivat meidän ohellamme
tehneet miehestä palapaistia. Lehmän silta on tankkilaivoihin rakennettu, ahterista
fööriin ulottuva siltarakennelma, jossa miehistö kulkee turvallisesti. Täydessä lastissa
ollessaan laiva itse asiassa kelluu lastissaan, ja laivan kansi on noin metrin verran
merenpintaa ylempänä ja aallot lyövät täkin yli. Tropiikissa keittiöön tuotiinkin
aamuisin kannelle pudonneita lentokaloja, jotka sitten paistettiin huikopalaksi.
REISSU CARIPITOON
Seuraava reissu tehtiin Venezuelaan. Haimme bitumia eksoottisesta satamasta, joka
sijaitsee Trinidadin korkeudella Golfo de Paria, eli Parian lahteen päättyvän Rio de
San Juan joella. Jokea noustessa kuljimme täydessä viidakkojoessa. Kaimaaneja
makaili rannoilla, ja värikkäät papukaijat lensivät ylitsemme. Jokea ylös noustessa
käännyimme Caribe joelle, jossa Caripiton satama ja kaupunki sijaitsevat. Odotimme
nousuvettä keula rantaan ajettuna. Veden noustessa laiva kääntyi tulosuuntaan ja
pääsimme töijaamaan kiinni kaijaan. Paikalta saatu öljy oli yhtä paksua kuin
Trinidadista lastattu, ja sopi hyvin asfaltin tekoon.
Oli syntymäpäiväni. Täytin tulopäivänä 22 vuotta ja sitähän piti juhlia. Parin
kymmenen kilometrin päässä oli itse kaupunki, joka oli vähäläntä eksoottinen kylä.
Kävin parin skönarin kanssa syömässä ruokomajakapakassa metrin pituista iguaania,
joka oli grillattu vartaalla. Bataattia ja paistettua banaania lisukkeina ja vahvaa
chiikastiketta, sekä hyvää 'Jai Alai' rommia kyytipohjaksi. Ne olivat Tate pojan
6
juhlaruokana. Asukkaat olivat pääosin intiaaneja ja mestitsejä. Jokunen negrukin
näyttäytyi. Ilta pimeni ja kitaran, harpun sekä huilun sävelet johdattivat meripojat
”hyvään taloon”, jossa sademetsän kaunottaret ottivat meidät riemuiten vastaan.
Loppuilta ja yö kuluivat Tico-Ticon ja lemmen huumassa. Aamulla piti krapulaa
parannella ostetuilla viinaksilla ja hyvällä Polar oluella. Innostuin kalastamaan joella.
Pieni lihapala koukkuun ja lipposiima heitettiin virtaan ja vedettiin hitaasti takaisin.
Monta Piraijaa ja kissakalaa tarttui syöttiin. Minä tietenkin perkasin ja paistoin kalat,
joita ongittiin. Piraija on 10-25 cm pitkä, hyvän makuinen petokala, jolla on suuri suu
ja valtavat hampaat. Ne ovat pelättyjä kaloja, jotka saattavat parvena syödä miehen
muutamassa minuutissa luurangoksi. Tämä matka oli hieno kokemus.
NEW ORLEANS
Lasti vietiin ongelmien kanssa New Orleansiin Louisianaan. Meksikon lahdella iski
voimakas hurrikaani, joka riepotteli laivaa, jolloin ei ollut asiaa mennä täkille
tiirailemaan luonnon-voimia. Oli mielenkiintoista katsoa, kun suuri, taivaaseen asti
nouseva pyörre lähestyi voimalla. Yritimme kiertää hurrikaanin, mutta se tuli
vääjäämättä päälle. Tuulen voima ja valtava vinkuna oli niin voimakasta, että piti
huutaa, jotta toinen kuulisi. Aallot löivät koko laivan ja brykan yli. Menetimme
maaliplotan ja pelastuslautan. Myös paikkoja rikkoutui. Pelastusveneet oli surrattu
hyvin paikoilleen jo ennen myrskyn saapumista, Myrsky ohitti meidät aika nopeasti.
Radiosta kuulimme, että Jamaikalla ja Kuubassa se oli aiheuttanut runsaasti
vahinkoa. Ajoimme Missippi-jokea ylös tähän ranskalais-amerikkalaiseen kaupunkiin,
joka on yksi eksoottisimmista kaupungeista, jossa olen vieraillut. Se sijaitsee
Meksikon lahdella Missisippi joella noin 160 km ylävirtaan. Ranskalaiset perustivat
kaupungin vuonna 1722 siirtokunnaksi. Espanja piti kaupunkia hallussaan vuodesta
1763 ja luovutti sen takaisin Napoleonin valloitettua Espanjan. Ranska myi alueen
jenkeille vuonna 1803. Louisiana on säilyttänyt ranskan kielen ja kulttuurin, joka
henkii siellä edelleen. Cajun musiikki ja ruoka kuuluvat ja näkyvät elämässä. Creoli
kulttuuri ja musta väestö ja tietenkin jazz-musiikki lisäävät paikan eksotiikkaa.
Valitettavasti ei skönemanneilla ollut paljon aikaa tutustua paikkakuntaan.
Ranskalainen kaupunki ja mainiot ruokapaikat tulivat ensimmäisenä tutuiksi.
Tärkeintä oli päästä Bourbon Stret´ille kuuntelemaan vanhaa, kunnon jazzia. Illan
hämärtyessä alkaa kapakoista ja klubeilta kuulua kunnon dixi- ja blues, 1920-1930luvun musiikki. Lähes kaikissa kadunvarsi kapakoissa mustia miehiä, ja joku
valkoinenkin on mukana musisoimassa. Vanhat legendat, kuten Louis Armstrong,
Duke Ellington ja Lionel Hamton olivat Orleansin poikia. Kyllä rytmin syke oli
ruumiissa vielä monta päivää käynnin jälkeen.
7
KOHTI UUSIA TUULIA
Parin Maracaibo-reissun jälkeen olin päättänyt ottaa ulosmaksun Eurooppaan
saavuttuamme. Olin lukenut Suomen merimieslehdestä ilmoituksen, että Turussa
merimiesammattikoulussa Suomen Joutsenella alkaa stuerttikurssi. Kiinnostuin
asiasta ja lähetin kurssihakemuksen ja sain kutsukirjeen ollessani Venezuelassa, ja
päätin lähteä. Halusin saada ammatillisen pätevyyden tulevaisuuden varalle. Olin
palvellut vuoden laivassa ja pestisopimuksen mukaan sain ottaa ulosmaksun
ensimmäisessä Euroopan satamassa ja tehdä matkani kotimaahan omalla
kustannuksellani. Vasta 18 kuukauden pestin jälkeen yhtiö olisi maksanut matkan.
Olin saanut hyvän tarjouksen ruotsalaiselta Maracaibon laivakauppiaalta Börjessonilta
tulla hänelle töihin laivakauppa clerkiksi. Sovimmekin, että tulen takaisin vuoden
kuluttua. Mukava asunto ja hyvä palkka odottivat minua. Olin kiintynyt Venezuelaan
ja sikäläiseen elämäntapaan. Seilasimme yli Atlantin ja Rotterdam´issa hyvästelin
toverini;
”So long old fellows”.
Ostin junalipun Tukholmaan ja sieltä laivalla Suomen Turkuun, jossa kohtaloni heitti
ympäri täyden voltin.
8