20_Vanha_tramppi_files/Vanha tramppi.pdf

VANHA TRAMPPI
Taisto
Olin käynyt Vaajakoskella äitiä ja sukulaisia tapaamassa vieden äidille 50- vuotis
syntymäpäivälahjaksi 12 hengen ruokakaluston, ja rinta rottingilla kerroin
seikkailuistani tuttaville. En kuitenkaan
ehtinyt olla juhlissa mukana, koska Tukholman merimiesmyllystä tuli puhelinsoitto jobista, jota minulle tarjottiin.
Olin antanut Pakkasten puhelinnumeron
myllyyn. Merimiehet saavat ilmaisen
matkan, ja palkkakin alkaa juosta siitä
päivästä lähtien, kun suostuu pestiin.
Jouduinkin lähtemään heti Tukholmaan ja
sieltä Oxelosund:iin, jossa tuleva ystäväni
M/s Atlantic Friend odotti minua. Tämä
uusi heilani oli jo ikääntynyt neito.
Valloissa 1938 rakennettu Viktoria
tyyppinen, niitattu villin linjan laiva.
Pituutta 147 m ja dwt 10.000 tonnia.
Oxelodund sijaitsee oin 120 km Tukholmasta
etelään. Tämä tramppi on ollut minulle
mielenkiintoisin ja seikkailurikkain laiva. Meitä
merimiehiä oli aluksessa 48 henkeä ja
parhaimmillaan 14 eri kansallisuutta. Laiva ajoi siis
villiä linjaa, joka tarkoittaa, että se hakee lastia
sieltä, mistä sitä on saatavilla. Uusi orderi satamasta
tulee usein merellä ollessa ja matkakohde muuttuu.
Koko maailma on siis valtakuntana. Näihin laivoihin
pestautuu levottomia ja yksinäisiä sieluja, jotka
voivat jäädä laivasta missä satamassa haluavat,
kunhan muistavat viedä ”vastakirjan” sisään viikkoa
ennen ulosmaksusatamaa. Tällainen laiva oli minulle
varsin mieluinen, ja sain oppia tuntemaan tosi
merenkansalaisia.
Suuntasimme viljalastissa Biskajan lahdella
sijaitsevaan Santanderin satamaan. Tämä viehättävä
pikku satama tuli olemaan kotimme kuukauden ajan.
10.000 tonnia vehnää lossattiin taljoilla suoraan
kaijalla oleviin pussituslaitteisiin ja parhaimmillaan 2
taljaa oli käytössä. Satamassa oli tilaa vain kahdelle
valtamerilaivalle, joten paikalliset asukkaat kulkivat
1
iltakävelyllään laivan ohi ja vilkuttelivat meille. Joku
toi jopa viinipullon, tai kaloja lahjaksi. Tämä oli suuri
elämys minulle. Eksoottiset espanjalaiset, jylhä
vuoristo ja tietenkin mäellä olevat bodekat
tulisilmäisine tyttärineen miellyttivät merenkulkijoita.
Tein joka ilta pitkiä kaupunkikierroksia ja tutkiskelin
kirkot, katedraalit ja museot imien vaikutteita.
sairastui vatsahaavaan muutama kuukausi
myöhemmin juuri tarkoituksellisesti Singaporessa ja
joutui lopettamaan. Myöhemmin hyttitarkastuksessa
löysimme satoja tyhjiä lääkepurkkeja, jotka hän oli
tyhjentänyt vuosien varrella. Moso oli laivan
rahanlainaaja, jolta sai aina lankonkirahaa kun omat
oli juotu. Minulta loppui rahan saanti. Leikkasin
häneltä muutaman partakarvan saksilla samalla kun
leikkasin saksilla kampelasta eviä. Kaveri tuli aivan
valkoiseksi kasvoiltaan ja vaikka pyysin häneltä
anteeksi tyhmää tekoani ei kiinalainen sanonut
minulla sanaakaan sen jälkeen. Mahtoiko pitkillä
partakarvoilla olla joku merkitys?
Laivan timpuri oli ”pusimaatikko” ja hän keräsi
naisten häpykarvoja. Kokoelmat oli sidottu punaisella
silkkilangoilla ja pakattu korurasioihin, joiden pohjiin
oli kirjoitettu saalistuspäivä ja satama. Korulaatikoita
oli useita satoja. Pääsin tutustumaan moniväriseen
saaliiseen, jota vain luotettujen miesten sallittiin
katsoa. Sitten olivat norjalaiset seilurit, jotka elivät
kuin viimeistä päivää. Moottorimies Nilssen oli ollut
ilman tekohampaita jo pidemmän tovin, ja sai ne
sitten viimein teetettyä Santanderissa. Tämä kova
juoppo tuli maista hymyillen kuin Hangon keksi.
Pitihän sitä juhlia, kun uskaltaa mennä kerrankin
maihin komeaan hammaskaluston omistajana.
Seuraavana päivänä Nilssen tuli jälleen keittiöön
ilman hampaita.
-No onkos hampaat lasissa?
-Ei ole, ne on meressä. Fan i helvete... oksensin jo
toiset hampaat tänä vuonna.
ERIKOISIA TYÖTOVEREITA
Laivassa oli erikoisia merenkulkijoita, joista
mainitsen muutamia. Ahterin konepuolen
messikallena oli Senegalista kotoisin oleva neekeri,
jota kutsuttiin '111-mieheksi'. Kaverilla oli
kummassakin poskessa kolme arpea. Siitä nimi.
Tämä kaveri oli seilannut laivassa jo pari vuotta ja
säästi rahaa neljännen vaimon ostoon. Ihmettelin:
-Mitä sinä hyvä mies vaimolla teet, jos et ehdi heitä
hyvänä pitämään?”
-Kuuluu kulttuuriin. Olenhan rikas mies., sanoi
kaveri.
Hän oli itse asiassa sivistynyt kaveri. Osasi hyvin
englantia ja ruotsiakin tyydyttävästi ja piti
kirjallisuudesta. Toinen erikoistyyppi oli kapteenin
Kiinalainen moso ja puukottajani
salonkiville. Hän oli Mandariini kiinalainen, joka ei
juuri jutellut eikä mennyt koskaan maihin.
Tämä kiinalaisissa tarjoilijan vaatteissa hissun
kissun hiipivä, noin 60 vuotias mies kasvatti
muutamaa pitkää partahaiventa leuassaan. Hän oli
ollut laivassa yhtäjaksoisesti 8 vuotta. Moso
Päivämiehet vapaalla
2
Ei saanut kaveri minun aikanani itselleen hampaita
suuhunsa. Toinen normanni oli matruusi ja hän oli
ollut muutaman sesongin valaan pyytäjänä
eteläisellä jäämerellä ja kertoili niistä tarinoita.
Nämä villin linjan skandinaavit olivat huoletonta
sakkia, jotkut olivat aiemmin jääneet ahteriin ja
olleet bummilla monissa maissa, eikä koti-ikävää
tunnettu villillä linjalla, toisin kuin linjalaivoissa,
joissa miesten pinna alkaa kiristyä kotimatkan
alettua. Nämä miehet ovat yksinäisiä susia, eikä
elämäntarinnoita juurikaan kerrottu. Laivan kapteeni
oli kiltti, yli kuusikymppinen mies, jota ei juuri
näkynyt. Hän eli yksikseen kirkonkylässä eli
erillisessä komento-osassa laivaa. Midskepin eli
keskilaivan ja komentosiltaosan välillä oli yksi
lastiluukku. Kun laiva on monta viikkoa yhdessä
satamassa ja menot ovat kovia rankan juhlinnan
johdosta, pitää keksiä keinot, jolla rahaa voi ansaita.
Laivan 'för piikistä' löytyi suuri määrä ranskalaisia
20:n litran viinipulloja. Laiva oli ostettu Ranskasta.
Meillä alkoivat todelliset viinijuhlat. Kun vei kaksi
tyhjää pulloa bodekaan, sai yhden täyden tilalle.
Juomingit olivatkin sitten joka iltaisia.Saksalaiset,
eivätkä etelämaalaiset merimiehet ottaneet osaa
juhlintaan, vaan olivat omissa seuroissaan. He olivat
siistiä väkeä. Vietimme pääsiäisen satamassa ja
kaupungissa oli pääsiäis-kulkueessa ristejä
kantamassa kahlehdittuja, hupulla peitettyjä miehiä.
Paljasjaloin raskaat kahleet nilkoissaan he kulkivat
verissä jaloin musiikin soidessa. Sanottiin, että
nämä miehet ovat varkaita ja murhamiehiä, jotka
teollaan saavat syntinsä anteeksi ja alennetun
tuomion. Minä ja eräs suomalainen matruusi
menimme taksilla kahden senjoritan kanssa vuorille
piknikille viiniä ja tapaksia mukanamme. Ihana,
raikas keväinen yrttien tuoksu, kililaumat, lämpö ja
hienot maisemat muistuvat yhä mieleeni, kuin
edellisenä päivänä koettuina. Anita ja Marieta olivat
tyttärien nimet.
Kun iltaisin juhlittiin kannella, sattui joskus riitaa ja
toraa joukossa. Sisilialainen messikalle tuli
juovuksiin ja alkoi riidellä minulle jostain syystä. Hän
tempasi perunankuorimaveitsen taskustaan ja
tuikkasi sillä minua. Sain käden eteen ja veitsi
upposi oikeaan ranteeseen. Silloin Tatelta paloi pinna
ja huitaisin pari koukkua kaveriin. Knock Out.
Merimiehet täydensivät pieksämällä tätä Palermosta
mynstrattua varasta. Oltiin kauan epäilty hänen
käyneen tyhjentelemässä taskuja hyteissä. Merellä
hyttien ovia ei saa lukita. Samalla
Espanjatar olen sorja ”Anita”
Kumpi kuvassa on aasi
kiikutettiin piesty Kalle miehissä salonkiin, jossa
luettiin tuomio. Mies maihin, aikaa 30 minuuttia. En
tiedä pääsikö kaveri koskaan Sisiliaan.
KEULA KOHTI AFRIKKAA
Laiva oli lossattu ja me skönemannit olimme lopen
kyllästyneitä pitkään satamassa oloon. Palkkarahat
oli juotu ja jaettu mäen päällä sijaitseviin
3
bodekoihin ja niissä asusteleville ”lentoemännille”.
Ennen lähtöä tehtiin laivan ruumissa rottien
joukkosurma. Luukut peitettiin teltalla ja sisään
asennettiin paloletkut, joiden kautta traktorin
pakokaasua johdettiin ruumiin. Aikansa puksuteltuaan siirrettiin traktori toisen ruuman kohdalle ja
taas kaasutus. Viisi ruumaa ja homma oli ohi.
Merellä luukut avattiin ja tuuletettiin. Viljalastin
mukana tulleet rotat olivat lisääntyneet ja täkkäreillä
oli haiseva työ puhdistaessaan ruumasta tuhansia
haisevia rotan raatoja. Paska basketit täynnä rotan
raatoja vinssattiin suoraan mereen. Kippari jakoi
jokaiselle miehelle Gini-pullon ja kaljakeissin
kiitokseksi ja se olikin tarpeen. Keittiössä,
provianttitiloissa ja messeissä eläville torakoille ei
sen sijaan voitu mitään. DDT oli ainut myrkky, joilla
yritettiin valtavaa torakka-armeijaa pitää kurissa.
Merimiehet olivat toki tottuneet torakoihin, nehän
asuivat hyteissä ja käytävillä, konehuoneesta
brykalla.
Seuraava satama oli Oran Algeriassa. Algeria oli vielä
Ranskan siirtomaa ja sisällissotaa oli käyty vuodesta
1956 lähtien, ja se saavutti itsenäisyyden vuonna
1962. Ensimmäiseksi presidentiksi valittiin Ahmed
Ben Bella, jonka sitten syrjäytti Mohammed Boudief
vallankaappauksella. Ben Bella saikin virua
vuoksikymmenet vankeudessa. Oran ja koko Algeria
oli hyvin ranskalaisvaikutteinen. Rakennukset olivat
siistejä. Ruoka ja juoma olivat erinomaisia. Tulimme
lastaamaan Oranista riisiä, kuivattuja hedelmiä ja
luultavasti aseita ja ammuksia. Suuria laatikoita
lastattiin alimmaisiin ruumiin ja päälle muuta
kappaletavaraa. Sotilaat valvoivat lastausta, joka oli
poikkeuksellista. Oranissa oli iltaisin ulkonaliikkumiskielto, koska sisällissota oli käynnissä.
J o u d u i m m e v i e tt ä m ä ä n y ö t i l o t a l o i s s a t a i
hotelleissa.Yksittäisiä räjähdyksiä ja aseiden rätinää
kuului ajoittain, ja helikopterit ja lentokoneet lensivät
kaupungin yllä ja vuoristossa. Se ei kuitenkaan
haitannut merimiehiä maihin menemästä. Kävimme
kapakoissa ja ilotaloissa, Tapasin ruotsalaisen
lankonk ik ave r ini k ans s a k ak s i s uomalais t a
legioonalaista. He yllyttivät meitä värväytymään
kehuen omia seikkailujaan Algeriassa. Ensimmäinen
sopimus olisi viisi vuotta, jonka jälkeen voi värväytyä
lyhyemmäksi aikaa. Pienessä humalassa
innostuimme asiasta ja legioonalaiset läksivät
opastamaan värväyspaikkaan. Myöhemmin selvisi,
että he olisivat saaneet maksun värväyksestä.
Jouduimme odottelemaan muutaman tunnin
papereiden laatimisessa, ja minulle tuli toiset
ajatukset mieleen. Miksi sitoisin itseni viideksi
vuodeksi ja päästä vielä hengestäni? Halusin nähdä
maailmaa ja hankkia kunnon ammatin. Poistuin
hiljaa paikalta, sillä en ollut vielä allekirjoittanut
värväytymissopimusta. Ruotsalainen jäi. Saimme
kuulla hänen kaatuneen alokasajan päätyttyä. Toisen
onni, toisen kuolo.
Läksimme kohti päiväntasaajaa. Viemään Norsunluurannikolle lastia ja Ghanaan hakemaan kaakaota
sekä jalopuuta. Etenimme Afrikan rannikkoa pitkin ja
katselimme ilmojen lämmitessä meren elämää. Näin
silloin elämäni ensimmäisen valashain. Tämä
punapilkullinen planktonin syöjä oli noin 10 metriä
pitkä ja se ui vierellämme valtava suu ammollaan.
NORSUNLUURANNIKOLLA
Norsunluurannikon satama oli Abidjan, joka on maan
pääkaupunki. Vuonna 1961 siellä asui noin miljoona
ihmistä, mutta nykyisin yli neljä miljoonaa. Maa
sijaitsee hieman päiväntasaajan eteläpuolella ja
naapurimaita ovat Mali, Liberia, Burgina Faso,
Guinea ja Ghana. Maa oli Ranskan entinen siirtomaa,
joka oli juuri itsenäistynyt. Presidentiksi valittiin
heimopäällikkö Tohtori Felix Houphouët-Boigny. Hän
piti diktatorisesti valtaa kuolemaansa asti vuoteen
1993. Tämä satamakaupunki oli värikäs ja
monikulttuurinen, ranskalainen tyyliltään ja aika siisti
paikka. Virallisena kielenä puhuttiin ranskaa, ja
nämä rannikon asukkaat olivat pääasiassa kristittyjä.
Toki luonnon uskonnon harjoittajia on suurin osa
kansasta. Libanonilaiset ja ranskalaiset olivat
liiketoiminnan huipulla ja käärivät rahat itselleen.
Kulta ja timanttikauppa oli libanonilaisten ja
juutalaisten hallinnassa. Ranskalaiset hoitivat muun
bisnespuolen. Otimme viitosluukun pohjaruuman
täyteen lastia, jonka laadusta en tiennyt. Raskaita
laatikoita olivat kuitenkin. Heräsi epäilys, että niissä
oli kultahiekkaa. Mene ja tiedä. Vietimme siellä
muutaman iloisen päivän. Pari laivatoveriani sai
matkamuistot mukaansa. He joutuivat kulkemaan
jalat levällään kuin ainakin karjapaimenet, sillä
neekerisankkeri turvotti herkkupallot appelsiinin
kokoisiksi. Täkki kakkosella oli jälleen asiaa
provianttiin hakemaan penisilliiniä.
KÄYNTI GHANASSA
Ghana on entinen brittisiirtovalta ja se oli juuri
itsenäistynyt vuonna 1960. Presidentiksi nousi
Nkrumah, jonka yltiöpäinen ja korruptoitunut
politiikka johti maan kaaokseen. Brittien valtakausi
oli jättänyt leiman maan viranomaisiin. He matkivat
4
entisiä isäntiään korskealla käytöksellään ja olivat
olevinaan niin brittejä kulkien keppi kainalossa. Ja
tietenkin korruptio kukoisti. ”Laimjuusit”, joiksi
merimiehet engelsmanneja nimittivät, ovat
mielestäni kohdelleet siirtomaitaan kehnommin kuin
kukaan muu vallanpitäjä.
Saavuimme Agran satamaan, jossa lastasimme
säkitettyjä kaakaopapuja noin 2000 tonnia. Paikka
oli törkyinen kaupunki, ja mustat kulkivat
puolialastomina. Mahdoton määrä lapsia seuraisi
meripoikien perässä. Markkinatorilla paistettiin
grillissä apinoita ja rottia. Kokkina halusin tietenkin
maistaa apinan reittä eikä se ollutkaan hassumpaa.
Tosin mieleen tuli, kuin olisin syönyt pikkulapsen
reittä. Rotta sen sijaan oli jo valmiiksi härskiä, joten
ojensin maistettuani sen pikkupojalle, joka pisteli
rotan maiskuttaen poskeensa. Villieläinten taljoja oli
paljon myytävänä. Sehän ei silloin ollut kiellettyä.
Siirryimme Anazome nimiseen paikkaan joelle
lastaamaan mahonkia. Paikka oli tosi viidakkoa,
jossa lastaus tapahtui. Laivan keula ajettiin suoraan
suomaastoon ja paksut tukit ajettiin jokea myöten
laivan sivulle ja taljoilla ylös ruumaan ja täkille.
Negruparat olivat kohvilla, kun he suomaastossa
vetivät letkassa tukkeja miesvoimin jokirantaan
hoilaten koko ajan rytmissä, siten yhteneväisen
liikkeen aikaiseksi. Pikimusta murjaani Boss oli
korskea herra korkkihattu päässä, paljasjaloin ja
risaiset khakihousut jalassa. Hän käytteli varmaan
siirtomaaisänniltä oppimiaan johtajan tapoja
pieksämällä onnettomia tukin raahaajia
bambusauvalla pitkin selkää. Nämä miehet asuivat
laivan täkillä öisin ja keittelivät omia pöperöitään
maissipuuroa ja jamsia. Byssässä sai olla tarkkana,
sillä kaikki irtonainen katosi alta aikayksikön. Annoin
toki vedet ja suolat sekä madonsyömät
näkkileipälaatikot paikalliselle kollegalleni, ihraiselle
velikullalle, jonka työasuina oli risaiset housut, joiden
toinen lahje oli kadonnut maailman tuuliin. Jo
toisena päivänä meloi lihava nainen mukanaan
omien sanojen mukaan tytär, jota tarjosi
keittiöapulaiseksi ruokapalkalla laivaan. Tyttö oli
varmaan alaikäinen, vaikkakin nätti ja hyvin
kehittynyt. Tein sopimuksen mamman kanssa ja
tyttö astui palvelukseen. Kaikki jäljelle jäänyt ruoka
kuului tytölle. Lisäksi tyttö sai ottaa kaikki pois
heitettävät purkit ja purnukat sekä kaksi palaa
saippuaa päivässä. Äiti tuli joka ilta yhdestä puusta
veistetyllä kanootilla hakemaan kerätyn saaliin. Ja
saalistahan tuli. Vein tytön ensiksi kylpyyn. Meillä oli
oikea kylpyamme laivassa. Kuumaa vettä ja
runsaasti pesuainetta, sitten tyttö paljuun. Likka
kirkui vietävästi, kun upotin hänet kuumaan veteen.
Luuli kai tyttöparka, että panen hänet pataan
porisemaan. Lopulta hän uskoi, mikä oli kyseessä ja
halusi joka päivä lillua ammeessa. Kyllä vesi oli
mustaa, kun ensi kuuraus oli tehty. Ahkera tyttölapsi,
joka oli varmaan tehnyt kotihommia pienestä asti.
Meidän sapuskat tuntuivat kummallisilta, mutta
kelpasivat.
Eräänä päivänä kuulin kauheaa meteliä täkiltä.
Ryntäsin katsomaan metelin syytä. Poosu oli
kalastanut julmetun suuren ankeriaan ja oli juuri
ottamassa sitä käteen, kun mustat varoittivat
kirkumalla. Kyseessä oli tappava sähköankerias. Kävi
poosulla hyvä tuuri, kun ei kerinnyt koskea, vaan
heilautti sen voimalla suoraan täkille. Mustat nuijivat
kalan hengiltä ja se lahjoitettiin heille pataan
pantavaksi. Nämä kaverit olivat hauskoja veikkoja ja
osasivat ottaa elämänsä päivän kerrallaan. Turhia
huolia ei kannettu ja iltaisin he rummuttivat
rummuillaan ja soittivat kielisoittimillaan rytmikästä
musiikkia. Vessakäynnitkin sujuivat istumalla partaan
päälle, sormella pyyhittiin ja hymyä riitti.
Kostea ja moskiittoja täynnä oleva ilma uuvutti
meidät täysin. Hytissä oli paahtavan kuuma öisin.
Vain flekti liikutti ilmaa hytissä. Konemiehillä oli
kurjat oltavat konehuoneessa. Mitään ilmanvaihtoa
ei ollut, kun skailetista ja raakitorvista ei tullut
kiertoilmaa laivan maatessa satamassa. Heille piti
tehdä aina tropiikissa kauralientä, jota juomalla he
pysyivät pystyssä. Lisäksi laivassa juotiin aina Lime
Juissia, ja suolapillerit tekivät kauppansa.
Ruokalistaan tuli tietenkin muutoksia ja sitä
kevennettiin valmistamalla salaatteja ja paljon riisija kalaruokia. Menin muutaman miehen kanssa
paattitäkille riippumattoon nukkumaan. Parin yön
jälkeen huomasimme virheen, jonka teimme. Iski
kova kuume ja horkka, Olimme saaneet malarian,
jota kesti pari viikkoa, ennen kuin alettiin olla
kunnossa, Hytissä oli hyttysverhot, täkillä ei mitään,
millä puolustautua. Kiniiniä olimme tietenkin syöneet
jo viikkojen ajan, mutta siitä ei ollut apua. Voimakas
lääkitys paransi lopulta vaivan, mutta kaksi kaljua
pohjoismaalaista oli sitten laivassa. Tukka ei lähtenyt
spanjuureilta, jotka olivat mustatukkaisia. Heillä
tukka säilyi päässä. Vielä vuosikymmenten jälkeen
saan joskus häntäluun päälle kutiavia näppylöitä ja
usein nousee lievä kuume. Malaria on edelleen
kropassani.
Matka jatkui kohti etelää ja bunkrasimme öljyä
Kapkaupungissa muutaman tunnin ajan. Apartheidpolitiikka tuli selvästi esiin kaduilla ja kapakoissa. Ei
ollut mustalla miehellä eikä värivammaisilla oikeutta
5
astua valkoisen miehen kadulla, eikä avata kapakan
ovea. Kaikkialla luki 'Only to white people' . Laivan
norjalainen puolimatruusi sekosi värilliseen tyttöön ja
kuljetettiin käsiraudoissa laivaan saatuaan poliisilta
pikarangaistuksen neekeriin sekaantumisesta.
Rangaistus oli 10 raipan iskua selkään. Oli poloinen
poika kurjan näköinen, kun bamburuokokeppi oli
tanssinut aikansa. Poika valitti vain sitä, ettei
kerinnyt saada, vaikka oli maksanut taksan. Tästä
samasta jutusta oli sitten ruotsalaislehdistö pitänyt
kovaa meteliä. Kiersimme Hyvän toivonniemen ja
jatkoimme matkaa Mosambikiin Beiran satamaan.
Tämä Portugalin hallinnassa ollut referaatti oli ollut
Vasco da Caman ajoista portugeesien ja arabien
hallinnassa. Maan virallinen kieli oli portugali ja
kovaa hallintoa portugeesit pitivätkin aina vuoteen
1975, jolloin maa itsenäistyi. Koimme eräänä
päivänä juuri toimintansa aloittaneen Frelimo
vapautusliikkeen toimintaa. Olimme juuri menneet
maihin auringonlaskun aikaan, kun portugalilainen
sotilasajoneuvo sai tulta vastaansa. Nopeasti sotilaat
selvittivät tilanteen ja ampuivat pari ihmistä
kuoliaaksi. Tämä maa oli kurjin näkemäni siirtomaa.
Näkyi selvästi, että maan kehittämiseen ei oltu pantu
tikkua ristiin. Ainoastaan emämaan omat
rakennukset olivat siistejä, mutta alkuasukkaat
saivat elää omissa paskoissaan. Ihmiset kuitenkin
vaikuttivat iloisilta varsinkin lapset, kun heille antoi
jonkin killingin. Orjakaupan Portugali lopetti vasta
vuonna 1886 vietyään arabien ohella sitä ennen yli
miljoona orjaa maasta. Kurja on ollut mustan
miehen kohtalo.
vatsansa kaloilla. Tätä sardiinipuuroa seilasimme yli
vuorokauden, ennen kuin tiemme erkanivat.
Singaporen redillä odotimme pari päivää ennen
kaijaan pääsyä. Rannikon tuntumassa oli vielä paljon
uponnutta sotaromua. Kymmenien laivojen
kansirakenteita ja mastoja pisti esiin merestä. Vain
satama ja laivaväylät oli puhdistettu hylyistä. Samoin
vanhoja sodan runtelemia varustuksia ja rakennuksia
oli näkyvillä satama alueella. Japanilaiset valloittivat
Brittien hallinnoiman saaren vuonna 1942, tuhosivat
ja vangitsivat brittiarmeijan sotilaat, joita kuoli
sotavankeudessa tuhansittain. Lisäksi japsit
tappoivat noin 100.000 singaporelaista. Singapore
sijaitsee Malagan niemimaan kärjessä olevassa
saaressa. Se on Helsingin kaupunkialueen kokoinen
ja on Aasian suurin vienti- ja tuontisatama sekä
finanssikeskus. Singaporea, jonka näin, ei ole enää
olemassa. Joitakin vanhoja rakennuksia on yhä
tallella merkkinä vanhoista iloisista ajoista, jolloin
elämä oli alkukantaista värien ja makujen
kyllästämää maailmaa. Alueella asui, ja asuu yhä,
monimuotoinen väestö. Kiinalaiset ovat
ensisijaisessa asemassa. Toisena runsaana
kansallisuusryhmänä ovat intialaiset ja hännän
huippuna malaijit ja englantilaiset. Minun aikani
asukasluku oli parisen miljoonaa, mutta nykyisin
väkiluku on yli 5.000.000. Minulle, nuorelle ja
kokemattomalle kokkipojalle, paikka oli kuin
astuminen uuteen maailmaan, jossa kaikki lukemani
matkakertomukset konkretisoituivat. Singaporen
sähäkkä elämäntapa, sen monet kansallisuudet,
ravintolat ja huoratalot olivat kuin seikkailuelokuva
todellisuudessa. Sain maistaa Pekingin ankkaa,
äyriäisruokia, ja tutustuin intialaiseen, malaijilaiseen
ja kiinalaiseen keittiöön.
Tropiikin illan tummetessa alkoivat satamakortteleiden punaiset lyhdyt loistaa ja skönemannit
läksivät maihin virkistäytymään, mielessään syntiset
ajatukset Kiinan ja Malaijin tytöistä, hyvästä
englantilaisesta oluesta ja Gin Tonikista.
SARDIINIPARVET JA ALBATROSSIT
Olimme lastanneet Singaporeen mahonkia sekä
puuvillaa täkkilastina ja matkasimme Afrikan
rannikkoa pitkin ylös kohti Arabian valtamerta, kun
näin luonnon ilmiön, jota olen voinut seurata 50
vuotta myöhemmin TV:n luonto-ohjelmista.
Kohtasimme sardiiniparven, tai paremmin sanoen
seilasimme sardiinissa. Jokavuotinen sardiinien
vaellus oli käynnissä ja oli sanoin kuvaamatonta
nähdä kalamassat, jotka kulkivat allamme ja
rinnallamme saamaan suuntaan kohti pohjoista.
Delfiinit, joita oli tuhansittain, työnsivät sardiineja
ylös merenpintaan ja hyökkäsivät herkuttelemaan
hopeakylkiä, albatrossit, fregattilinnut ja kihut
hy ö k k ä s i v ä t i l m a s t a s u o ra a n m e re e n k u i n
hävittäjäkoneet, hotkien kaloja suuhunsa. Lisäksi
näimme runsaasti vasarahaita, jotka myös täyttivät
RAVIKILPAILUT SINGAPORESSA
Istuskelimme laivamme poosun ja timmermannin,
sekä parin skönarin kanssa katukahvilassa siemaillen
Gin Tonikeita, kun Timppa ja Poosu alkoivat
jokapäiväisen väittelynsä. He olivat hyviä ystäviä,
mutta väittely kuului heidän päivittäiseen elämäänsä.
Poosu oli ukrainalainen, Yul Brunnerin näköinen
kaljupäinen entinen Neuvostoarmeijan kersantti,
joka oli haavoituttuaan toisessa maailmansodassa
jäänyt sotavangiksi ja värväytynyt karattuaan
6
muukalaislegioonaan. Tämä karhukoplan rosvojen
näköinen, hienostunut ihmissyöjä pukeutui aina
maihin mennessään valkoiseen Smoking-takkiin ja
mustiin housuihin ja käyttäytyi kuin laivan kapteeni.
Poosu oli todella ihmissyöjä. Kerran messissä
keskustellessamme, onko ihmisen liha hyvän vai
pahan makuista, aukaisi Poosu sanaisen arkkunsa ja
totesi, että kyllä sitä nälkäänsä syö, mutta suolan
kanssa se maistuisi varmaan oikein hyvältä. Heillä
kun ei ollut suolaa ihmissyömäjäisissä. Hän oli
joutunut Neuvostoarmeijassa olleessaan mottiin
joukkojen kanssa ja heidän oli ollut pakko syödä
ruumiita pysyäkseen hengissä. Mutta itse asiaan.
Timppa ja Poosu alkoivat kehitellä ajatusta ravien
järjestämistä huomattuaan vieressä seisovat
riksakuskit. Nämä langan laihat ihmishevoset
odottelivat vaunujensa kanssa kyydittäviä. Sovittiin
vedonlyöntikilpailut. Poosulla oli omat kannattajat ja
Timpalla omansa. Päätettiin järjestää korttelin
ympärys ajot. Poosu oli toisen hevosen kuski ja
Timppa toisen. Riksakuskit suostuivat hevosiksi
hyvän juomarahan toivossa. Kapakan eteen tehtiin
starttipaikka ja vetoja alettiin lyödä. Muunkin
maalaiset merimiehet ottivat innol la osaa
vedonlyöntiin. Starttilaukaus huudettiin joukolla ja
riksat porhalsivat vauhtiin ja häipyivät kadun
kulmasta yhdellä pyörällä huimaa vauhtia.
Muutaman minuutin kuluttua riksat ilmestyivät
maalisuoralle Timpan riksa metrin edellä. Poosu
suivautui ja veti vyön housuistaan ja alkoi piestä
”hevosta” karjuen kovalla äänellä luultavasti
ukrainaksi. Poosun riksa säntäsi mahtavaan
loppukiriin voittaen nenän mitalla Timpan hevosen.
Hurraa huudot raikuivat ja riksat ryyppäsivät
tarjottua olutta. Voittopotti jaettiin tietenkin riksoille,
niin kuin hyvän tapaan kuuluukin.
Mahonkilasti purettiin ja jatkettiin matkaa kohti
Hongkongia ja Intiaa. Määräsatama oli Kalkutta,
jonne veimme puuvillalastin. Hongkongista olin
l u ke n u t p a l j o n . H o n g ko n g i n a l u e ko o s t u u
Hongkongin ja Kawloonin niemimaasta, ja se on ollut
brittiläisen imperiumin hallinnassa oopiumisodasta
lähtien. Britit tekivät epäoikeutetun sopimuksen Qindynastian kanssa vuonna 1860 ja Kawloon liitettiin
territorioon vuonna 1898. Lisäksi britit tekivät 1898
lisämaita koskevan sopimuksen, jossa sopimukseen
kirjattiin vuokrasopimus 99 vuodeksi. KommunistiKiinan kanssa tehdyn sopimuksen mukaan britit
luovuttivat siirtokunnan Kiinan erityishallintoalueeksi
1. heinäkuuta 1997. Minun tuntemamassani
Hongkongissa ei ollut yhtään yli 10 kerroksista taloa
ja rinnealueet olivat lähes vapaat rakennuksista.
Asukkailta oli silloin parisen miljoonaa, ja tänään yli
seitsemän miljoonaa. Se oli todellinen kauppapaikka,
jonne laivat purjehtivat kaikkialta. Muistoihini on
j ä ä n y t Ka w l o o n i n o o p i u m i l u o l a t j a k u r j a t
narkomaanit, sekä sataman sampaanit, joissa
ihmiset syntyivät ja kuolivat, sekä hienot
laivaravintolat. Eräässä ravintolassa oli altaissa eläviä
meren herkkuja. Tilasin lahnan näköisen kalaannoksen, ja kokki nappasi kalan haavilla ja veti
puukolla toisen puolen fileen kalasta ja vippasi sen
takaisin altaaseen, jolloin kala uiskenteli ympyrää
kunnes se lopullisesti päättyi uuden tilaajan
lautaselle. Pisaraakaan verta ei tullut kalasta ja
vatsanahka ei mennyt rikki. Todellista ammattilaisen
työtä. Pitäisi lähteä käymään katsomassa, onko siellä
mitään tuttua.
JUNGEL JUUSSIA JA HANTUUKIPOIKA
Kalkuta (Kolkata) on entinen Intian pääkaupunki ja
sijaitsee Bengalin joen suistossa hyvin alavalla
maalla. Se on Intian suurimpia kaupunkeja ja suuri
osa ihmisistä asui valtavissa slummeissa, joissa
köyhyys ja kurjuus on käsin kosketeltavissa.
Tulimme Kalkuttaan lastaamaan juuttisäkkejä ja
punottuja köysiä. Alue on maailman suurin juutin ja
sisalin tuottaja. Köyden punonta on perinteinen
ammatti, ja köysiä vedettiin rannoilla olevissa
punontapajoissa. Silloin, kun minä olin merillä, ei
laivoissa ollut vielä muoviköysiä ja lähes kaikki säkit
olivat juuttisäkkejä. Laivaa lastattaessa kului kolme
päivää, ja me merten uroot kävimme paikallisilla
markkinoilla tutustumassa kaupungin tarjontaan.
Vaikea paikka oli siinä, että Kalkutta oli raivoraitis
Hindujen kaupunki. Viina oli kiellettyä, ja siitähän ei
merikansa pitänyt. Entiset Intian kävijät tiesivät,
kuinka toimia. Kävelimme katua pitkin ja kysyimme
jokaiselta kadulla istuvalta rättipäältä, onko Jungel
Juissia/Viidakko mehua. Pian yksi miehistä vastasi
myöntävästi ja otti yhden katukiven pois ja nappaisi
sieltä käteensä viinapullon.
-Jungel Juis, mister.
Olimme löytäneet maailman pienimmän viinakaupan.
Ostimme pari pulloa ja katukahvilassa hörppäilimme
juomaa tuoremehun kera. Aurinko laski ja paikalle
tullut ”pussy pilot” johdatti meripojat lemmen
taloihin tutustumaan ”hunred percent virgen ladys
-neitsyihin. Iloteltiin hyvässä yhteisymmärryksessä.
Olin tekemässä lähtöä, kun oveen koputettiin ja
sisään astui nuori mies pyyhe olalla ja kädessään
pesuvati täynnä lämmintä vettä. Mies tökkäsi vadin
kouraani. Tottuneesti hän pesi skrebat minun
7
ihmetellessä touhua. Lopuksi mies kaatoi pullosta
tenttua kilkuttimille. Ooh! miten kirveli, kun
tropiikissa hiki hiersi muutenkin jalkovälit rikki.
Huolimatta huudoistani hän tottuneesti pyyhki
skrebat ja löyhytteli pyyhkeellä sanoen:
-Baksis Mister.
Kiroillen annoin pojalle tipit, jota hän niin
asiantuntevasti pyysi. Olin tutustunut Hantuukipoikaan.
Paluumatkalla Eurooppaan kävimme bunkraamassa
Adenissa, joka oli englantilaisten hallinnoima
satamakaupunki Jemenissä.
Möin matkaradioni
laivaan tulleelle kauppiaalle uskomattoman hyvään
hintaan. Radion arvo oli 20 USD ja sain radiosta 100
USD. Totesin myöhemmin niiden olevan Adenin
taaloja. Sain näillä taaloilla kuitenkin maksettua
monta hyvää palvelua, joten ei mitenkään huono
kauppa. Matkaa jatkettiin Suezin kanavan kautta
määränpäänä Antwerpen Belgiassa, johon lasti
vietiin. Antwerpen on Euroopan suurimpia
satamakaupunkeja ja siellä on ollut jo vuodesta
1936 suomalainen merimieskirkko osoitteessa
Italialei 36. Kirkko toimii edelleen samassa paikassa.
Asiakkaina eivät enää ole juurikaan merimiehet,
vaan rekkakuskit ja suomalaiset EU-työntekijät.
Siellä kirkossa sai vihdoin viimein käydä saunassa ja
saamassa tehdyt synnit anteeksi. Anwerpen on
tunnettu hyvistä ravintoloistaan ja otinkin tavaksi
mennä katedraalin luo herkuttelemaan meren
hedelmillä. Eritoten pidin sinisimpukoista, joita
simpukkaravintolassa tarjottiin useassa eri
muodossa. Kävin myöhemmin Belgiassa
liikeneuvottelussa ollessani katselemassa vanhoja
nuoruuden paikkoja ja sama ravintola oli edelleen
t o i m i n n a s s a , j a r u o k a h e r k u l l i s t a . To s i n
merenkulkijoiden korttelit eivät olleet enää
samanlaisia, enkä tunnistanut entisiä kulmia.
Iltaelämä merimieskortteleissa oli railakasta menoa
ja sai pitää varansa, ettei joutunut ryöstetyksi. Siksi
menimmekin aina ulos kahden tai kolmen miehen
porukassa. Kirkolla synninpäästön jälkeen ja lehdet
luettua, piti tietenkin mennä Päijänne- tai Suomibaariin rotanmyrkylle ja kaljalle. Lähes jokaisella
skandinaavisella merimiehellä oli omat kapakkansa,
joihin he kokoontuivat. Näissä kahdessa kapakassa
puhuttiin suomea. Merimieskapakoiden yläkerrassa
oli usein vapaita huoneita vuokrattaviksi, ja jobia
odottavat merimiehet asustelivat niissä täysihoidossa. He myös auttelivat baarien omistajia,
korjailivat paikkoja ja kanniskelivat tavaroita ja olivat
sisään, tai ulosheittäjinä. Kun ulosmaksurahat oli
juotu, elivät nämä villin linjan seilurit velaksi ja
lähettivät jobin saatuaan rahat kapakoitsijalle.
Suomi- baarissa oli papukaija, joka osasi kiroilla ja
huudella hävyttömyyksiä Suomeksi. Sisään tulijalle
haistatti kaija paskan. Kapakassa oli myös
alkoholisoitunut koira, jonka nimi oli Viski. Kun kaija
näki Viskin tulevan pöydän alta löntystäen
kaljakupilleen, se huusi:
-Viski on huora perkele!, ja nauroi kolkosti.
-Viskille kaljaa, kraah, kraah!
Tässä merimiesten korttelissa oli tarjolla kaikkea
mitä maan päällä tarjottiin. Belgian lain mukaan
olutkapakoissa ei saanut tarjota väkeviä, vain olutta
ja viiniä. Siksi viina piti tarjota salassa. Kun huusi
suomeksi Rotanmyrkky, tai Rottgift, tuli Geneveriä
kaljalasissa. Kun makasimme satamassa useita
päiviä, alkoivat rahat taskussa mennä vähiin.
Valittaessani norjalaiselle villin linjan seiluri
ystävälleni tilannettani, kertoi tämä Antverpenissä
usein jobia odotellut velikulta tietävänsä baarin,
jossa tytöt tarjoavat kaljaa ja muutakin juotavaa.
No, menimme baariin ja siellä oli miehiä sekä
kauniisti meikattuja tyttöjä. Kaverini meni heti
juttelemaan parin tytön luo ja pyysi kohteliaasti
lupaa istua pöytään. Lupa tuli, ja ovela normanni
sanoi rahatilanteen olevan huonon, jolloin tytöt
tarjosivat meille kaljat. Olin onnestani lääpälläni.
Ilmaista kaljaa, ja naiset tarjoavat. Musiikki alkoi
soida ja pyysin seuralaistani tanssimaan. Hieno tyttö
ja nättikin vielä, joka tanssi kuin enkeli. Aloin tehdä
lähempää tuttavuutta innoissani ja sain vastakaikua.
Tämä ihanainen nainen antautui suudelmiini ja olin
onnessani. Pöydässä innostuin lisää tähän
myötämieliseen neitoon. Ihmettelin, kun normanni
alkoi nauraa minulle. Suutuin ja kysyin, mitä siinä
hirnut, jolloin hän laittoi etusormensa omalle
aataminomenalleen ja viittasi leidiini. Katsoin
nymfiäni ja totesin aataminomenan ja hieman
parroitusta kaulassa. Arvaa harmittiko ja hävettikö?
En ollut aiemmin kohdannut transverstiittia. Olimme
tulleet homobaariin. Olin lyödä tätä velikultaa.
Minulta loppui tanssit siihen, sillä olinhan kokematon
äidin poika. Melkein neitsyt.
SEILOREIDEN KALASTAJIA
Tässä syntisessä kaupungissa jouduin kokemattomuuttani gigoloksi. Tämä samainen velikulta
vei minut hyvään ravintolaan, jossa söimme ja
otimme viiniä kyytipojaksi. Sisällä oli keski-ikäisiä
naisia ja pariskuntia. Siistejä ihmisiä. Baaritiskillä
tapaisimme pari viehättävää naista, jotka kyselivät,
8
mistä kaukaa olemme. Kerroin vajavaisella englannin
kielellä kotimaani ja nainen oli kiinnostunut Suominimisestä maasta. Rouvat ehdottivat jatkoille menoa
toiseen kapakkaan ja lupasivat tarjota. Tietenkin
mentiin, vaikka naiset olivat jo yli nelikymppisiä.
Hauskaa oli ja lopulta päädyin Nellin kotiin. Vau,
mikä lukaali En ollut koskaan nähnyt sellaista loistoa.
Nelli oli balettitanssija kuninkaallisessa oopperassa ja
vasta jäänyt eläkkeelle. Hän oli kiihkeä ja hellä
nainen. Vietimme suuressa sängyssä koko yön ja
sain keski-ikäiseltä naiselta hyvää opetusta. Aamulla
hän soitti taksin ja antoi rahaa taksimaksuun. Hieno
kokemus.
Olimme sopineet, että hän tulee omalla autolla
hakemaan minut tutustumaan Belgiaan. Upo uusi
Mersu pysähtyi kaijalle lankongin viereen ja
läksimme katsomaan, miltä Belgia näyttää.
Miellyttävä nainen notkea ja aika hyvän näköinen.
Tosin tunsin itseni ottolapseksi. Illalla hän pyysi
minua kylään ja oli laittanut iltapalaa ja tietenkin
snapsit ja viiniä juotavaksi. Pienessä hiprakassa
estoni katosivat ja nautin suunnattomasti olostani.
Ilta eteni mukavasti, kuten oletinkin. Pelästyin
kuitenkin, kun Nelli otti kahdeksansäikeisen
solmuruoskan esiin ja pyysi lyömään takalistoon ja
selkään. Inhotti niin pirusti, mutta kun hän kerjäsi
pieksämistä, niin pitihän sitä totella, sillä olinhan
kiltti ja hyvin kasvatettu poika. Nelly kieri onnessaan,
kun minä läväyttelin varovaisesti pakaroille ja
kintuille. Alkoi inhottaa oikein kunnolla, ja latasin
muutaman kunnon laakin vihapäissäni. Puin vaatteet
ylleni ja tein lähtöä. Nelly itki ja kerjäsi jäämään.
Kehui, että olipa hyvät pieksäjäiset ja antoi 1000
frangia pieksämispalkkaa. Seuraavana päivänä Nellin
mersu oli lankongin vieressä, mutta pyysin
vahtimiestä sanomaan, että olen maissa.
MATKA SUURILLE JÄRVILLE
Suuntasimme Antverpenista keulan kohti Montrealia.
Oli kevätreissu ja meri tyyni koko matkan ajan.
Merimiehen elämä laivalla on työntäyteistä. Täkillä
skrabataan ja mönjätään laivaa ja korjaillaan
paikkoja kuntoon. Konemiehet tekevät koko ajan
korjaustöitä ja putsaavat paikkoja. Meillä byssässä
aika kuluu ruoanlaitossa ja leivonnassa. Kun laivassa
oli kaksi kokkia, vastasi esakokki ruoan
valmistuksesta ja minun säkäkokin jobiin kuului
juuresten kuorinta, esivalmistelutyöt ja leivonta.
Perunateatteria oli mukava tehdä auringonpaisteessa
täkillä. Lihatyöt kuuluivat myös tehtäviini. Ruhot
olivat puolikkaina ja neljänneksinä, joten lihan
leikkuun opin laivoissa. Leikkeleetkin tehtiin paljolti
itse. Nykyisin kokkien ei tarvitse oppia näitä taitoa
vaativia tehtäviä. Kaikki työt tehtiin alusta loppuun
itse. Lihaliemi porisi aina isossa kattilassa, joten
s k ö n ä r i t s a i va t k o t i r u o k a a . Ko k k i m m e o l i
pujopartainen virolainen vähäpuheinen kaveri, jonka
päässä viirasi aika pahasti. Hän määki kkuin lammas
välillä ja oli muuten hiljaa. Oli varmaankin seilannut
liian kauan. Ruoasta ei villillä linjalla tullut pahemmin
kikkausta. Ruotsalaisen keittiön ohella tutustuin jo
50 vuotta sitten ruokiin kuten Riisi ja Curry, Fish and
Ships, Sop-Sui. Muslimeille ei tehty omia sapuskoita.
-Syökööt sikaa.,
tuumattiin, ja monet söivät, enkä nähnyt koskaan
kenenkään pyllistävän Mekkaan päin. Laivamme oli,
kuten olen aiemmin kertonut, vanha Victoria
tyyppinen tramppi ja aika huonossa kunnossa. Täkin
turkki oli byssän edestä halki laidasta laitaan ja
merenkäynnissä siihen aukeni viiden sentin
halkeama ja piti olla tarkkana, ettei jalka mennyt
halkeamaan, kun se avautui ja sulkeutui. Onneksi
alus oli niitattu, joten halkeama ei päässyt
repeämään kylkipelteihin saakka. Olin jo tottunut
merimies, eikä innostus meren katselemiseen enää
kiinnostanut. Kymmenen matkapäivän jälkeen
etenimme Saint Lawrensin lahdelle, jossa valkoiset
maitovalaat ja hylkeet asustelivat. Rannikon
mahtavia ja metsäisiä vuoria oli mukava ihailla.
Kalastusalukset nostivat korin mastoon merkkinä,
että heillä oli kalaa myytävänä. Kippari, joka oli suuri
kalaruoan ystävä, pysäytti laivan ja saimme tuoretta
kalaa. Maksu tapahtui viinassa ja tupakassa. Kala oli
pääasiassa turskaa, sinipallasta ja makrillia. Valtavia
hummereita ja katkarapuja valmistettiin suurilla
järvillä grillijuhlissa. Turskat olivat 5-15 kg:n
painoisia ja yksi sinipallas painoi yli 40 kg. Tänä
-Jaa-a, Pikku-Nelly on ilmeisesti helvetissä
ruoskittavana. Se on varmaan taivaallinen paikka
masokistille?
Kuulin ja näin myöhemmin, että näitä merimiesten
kalastaja naisia on joka satamassa. He haluavat
seksuaalisia kokemuksia, ja toteuttavat perverssejä
h a l u j a a n m e r i m i e s t e n k a n s s a . Tu l e va t h a n
merenkulkijat pussit täynnä pitkiltä reissuilta eivätkä
kierrä juoruamassa tekosistaan, vaan häipyvät vähin
äänin maailmalle.
9
päivänä sellaisia kaloja ei enää ole, sillä meren
rosvokalastus on vienyt kalat merestä. Sääli, kun
tuhoamme meren ja itsemme.
ja jalka oli vääntynyt poikki. Kuulin toisen miehen
voivottelevan ja menin häntä auttamaan, kun hän
liikkui rautakasan päällä. Pidin miestä paikoillaan ja
rauhoittelin häntä. Apu tuli nopeasti. Kuulin
ambulanssin äänen ja kourupaarit laskettiin alas.
Loukkaantuneen ylös hiijaaminen olikin vaikeaa,
koska pyramidin kaltaisen romukasan päällä oleva
loukkaantunut oli vaikea siirtää ruuman reunan
viereen ja nostaa sitten ylös. Kaikki sujui kuitenkin
hyvin ja hänet saatiin nostettua. Ruumis sai odotella
nostamistaan. Työt jatkuivat, mutta kouru poistettiin
ja menetimme lastia 200 tonnia. Iloiseksi yllätykseksi
pari päivää myöhemmin, jo ulos lähdettyämme, tuli
sanoma, että mies jäi henkiin ja minua virallisesti
kiitettiin hengenpelastustyöstä. Kipparimme kätteli ja
kiitti. Alas kanavaa mennessämme pääsin Tujun
kanssa käymään Niagaran putouksella ja tulimme
taksilla laivaan, joka oli mennyt viiden sulkuportin
läpi. Matka jatkui kohti Antwerpenin satamaa, jossa
otin ulosmaksun. Armeijapalvelus odotti.
Kahdeksan kuukauden törnin jälkeen tuli haikea
tunne jättää romutuskypsä laivani. Elämäni suurin
seikkailu oli toteutunut ja jälkeenpäin tapahtuneet
kokemukset maistuvatkin tuon kokemani jälkeen
pohjaan palaneelta kaurapuurolta.
QUEBEC, MONTREAL JA SUURET JÄRVET
Saavuimme Quebec Cityyn, tähän Kanadan
suurimman provinssin Quebecin pääkaupunkiin.
Tämä ranskankielinen provinssi on asukasluvultaan
suurin Kanadassa. Kaupungista on mieleen jäänyt
upea ranskalaisten rakentama linnoitus ja
ranskalainen arkkitehtuuri. Quebecin provinssiin
kuuluu myös pääkaupunki Montreal. Kanada
lukeutuu yhtyneisiin kuningaskuntiin ja on täysin
itsehallintoineen. Täältä suuntauduimme Montréaliin
ja ylös kanavia pitkin suurille järville Detroitiin ja
Milwakiin lastaamaan autonromuja, jotka oli
prässätty kuutioksi. Oli mielenkiintoista kulkea
järville Niagaran putouksen vierestä lähtevässä, 42
km pitkässä Villand kanavassa, jossa on yhdeksän
sulkuporttia ja jokaisen sulun korkeusero on 24 m.
Sulku täyttyi ja sulkeutui noin 20 minuutissa. Oli
hauska katsella turisteja, jotka vilkuttivat ja juttelivat
skönareille. Jotkut antoivat jopa lahjoja. Olimme
kevään ensimmäinen valtamerilaiva, joka kulki
kanavassa. Tulo Michigan järvelle oli elämys. Suuriin
järviin kuuluvat Michigan, Ontario, Erie, Huron ja
Superior, joihin kaikkiin voi mennä valtamerialuksilla.
Koska olin maalaispoika, en tietenkään ollut nähnyt
niin valtavan hienoja moottoriveneitä, jotka ajoivat
hurjaa vauhtia laivamme ympärillä. Järven pinnalla
oli suunnattomat määrät kuolleita siikoja ja
epäilimme saasteiden tappaneen kalat. Vesi näytti
kuitenkin puhtaalta. Romua lastasimme myös
Moskegan nimisessä kaupungissa, jossa
hautausmaalla käydessäni näin hautakivissä
suomalaisia ja ruotsalaisia nimiä. Tapasinpa vanhan
'Lännen lokarin, joka kyseli, mitä vanhaan maahan
kuuluu. Milwakissa lastatessamme tapahtui vakava
onnettomuus. Rautaromu lastattiin kraanassa
roikkuvalla suurella magneetilla ruumaan. Kun
keskiruuma tuli täyteen, asetettiin luukkukarmeihin
kiinnitetty tukki ja siihen sijoitettiin rautainen kouru,
johon rautapaalit pudotettiin, jolloin ne putosivat
ruuman sivustoihin. Jostain syystä kouru ei pysynyt
paikoillaan, joten kaksi satamaduunaria ryömi
kahareisin sitomaan vaijereilla kourua tukkiin kiinni.
Olin katsomassa työntekoa, kun tukki irtosi ja miehet
putosivat rautapaalien päälle. Huusin hälytyksen ja
k i i p e s i n a l a s r u u m a a n m i e h i ä a u tt a m a a n .
Ensimmäisen miehen kallo oli murskaantunut pahoin
10