50vuotta menestyksekästä autokauppaa

Transcription

50vuotta menestyksekästä autokauppaa
1/2010
Autotalo Laakkosen asiakaslehti
Kuopion autotalo
tuplaa tilansa
Naisenergiaa Keravalla
50
vuotta
menestyksekästä
autokauppaa
pääkirjoitus
Vetreänä kohti tulevia vuosikymmeniä
L
aakkosen taival autokaupan eturintamassa on jatkunut
vahvana vuosikymmenestä toiseen. Viime vuonna sen
markkinaosuus kasvoi uusien henkilöautojen myynnistä
Suomessa 8,18 prosenttiin.
Henkilökunnan kokonaismäärä on pysytellyt viime vuosina Laakkosella reilussa tuhannessa. Taloustaantumassakaan
autoyhtiöt eivät ole olleet massalomautuksista tai -irtisanomisista kertovissa uutisissa. Henkilökunta on sitoutettu jatkuvaan
koulutusketjuun, jolla osaltaan on pystytty varmistamaan kustannustehokas, nopea ja laadukas palvelu kaikkina aikoina.
On kaikkien etu, että arvokas voimavara – pätevä henkilökunta – on pystytty säilyttämään kohti parempia aikoja.
Autoliikkeitä on uusittu viime vuodet vilkkaasti, jotta kasvavaan kysyntään on pystytty vastaamaan laadukkaasti. Tänä kesänä avataan uusin autoliike Kuopion Leväselle, minne
siirtyvät Laakkosen Volkswagen- ja Audi-palvelut Kallantieltä.
Uuteen liikkeeseen tarvitaan töihin lisää väkeä, joten Volkswagenin ja Audin parissa työskentelevien määrä nousee Kuopiossa
yli viiteenkymmeneen.
Lähikuukaudet ovat Laakkosella myös haikeiden hyvästien
aikaa, kun useat suuren ikäpolven edustajat vaihtavat vapaalle.
Autokaupan tukiryhmän johtotehtävissä pitkän työuran tehneet luotsaavat seuraajiaan tehtäviinsä. Työvuosien kuluessa
hankittu hiljainen tieto siirtyy luontevasti uusille osaajille ja
viisikymppisen yrityksen matka kohti tulevia vuosikymmeniä
jatkuu vetreänä.
Päivi Martikainen
[email protected]
Laakkoset 1/2010
Autotalo Laakkosen asiakaslehti
Päätoimittaja:
Päivi Martikainen
Toimitusneuvosto:
Seppo Kärki, Päivi Martikainen,
Martti Mäkelä, Tuuli Männistö,
Marko Pakarinen, Heikki Peutere,
Jari Puronen, Simo Ahlgren ja
Pirjo Puustinen.
Toimitus:
Viestintätoimisto Tietoputki Oy
Julkaisija:
Autotalo Laakkonen Oy
Painopaikka:
PunaMusta, Joensuu
Painos:
77.000 kpl
www.laakkonen.fi
sähköposti:
[email protected]
Luotettava Autotalo Laakkonen





­€‚‚
€
ƒ„…
††‡†ˆ‰‚ ‚
€€
Š
‚
Š ­‚ƒ„…
††‡†
ˆ‰
Š† €
‹ ­‚‚
Œ ­€
Š†
‚€†­€
†‚
Œ 
‚
ŠŽŒ‘‚’



volkswagen.laakkonen.fi
Teksti: Heikki Peutere Kuvat: Piia Arnould
Uusi toimitusjohtaja luottaa
perheyrityksen voimaan
A
utotalo Laakkonen oli juuri saanut
mediassa varauksettomat kehut esimerkillisesti hoidetusta jälkimarkkinoinnista, kun tuore toimitusjohtaja
Timo Yli-Salomäki otti ohjat käsiinsä.
– Kun vielä Volkswagenin ja Audin markkinaosuudet olivat laman aikana vahvistuneet ja
valtavat vaihtoautovarastot ohennettu, oli tulla
urheilutermein ”hyvän olon tunne”. Siihen ei
meillä sen paremmin kuin kilpailijoillakaan
ole varaa, sillä vaikka taantuman pohja onkin
ehkä ohitettu, töitä on tehtävä hartiavoimin
saavuttaaksemme hyvien vuosien myyntiluvut.
– Perusasiat ovat kunnossa. Eli meillä on
pääosin uudet, toimivat myyntitilat, ja huollossa ammattitaitoiset mekaanikot huoltavat ja
korjaavat asiakkaidemme autot uudenaikaisilla
testi- yms. laitteilla. Myyjät kuten huoltohenkilöstökin ovat sisäistäneet perinteisen perheyrityksen yrittäjähengen, mikä tarkoittaa asiakkaan
edun huomioonottamista kaikessa palvelussa.
Ihmiset eivät ole täällä vain töissä vaan panevat
kaiken ammatillisen ja henkisen osaamisensa
siihen, että meillä on vain tyytyväisiä, pitkäaikaisia asiakkaita, jotka ostavat, huollattavat
ja vaihtavat autonsa Autotalo Laakkosilla, YliSalomäki lisää.
Koskaan asiat eivät ole niin hyvin, etteikö
niitä voisi tehdä vielä paremmin. Kilpailu pitää mielen virkeänä ja pakottaa kehittämään
palvelu- ja muita konsepteja koko ajan. Se
täytyy pitää mielessä, muuten kilpailijat
ajavat ”oikealta ohi”. Yli-Salomäen mukaan hän aikoo ensi töikseen tarttua
siihen, miten toimintaa saadaan
kehitettyä vielä tehokkaammaksi
ja virtaviivaisemmaksi niin,
että huonoja päiviä ei olisi
lainkaan.
Kaikista talouden
sykleistä voi oppia
jotakin. – Lama opetti
ainakin sen, miten
vaarallista on pitää autokaupassa ylisuuriksi
paisuneita niin uusien kuin vaihtoautojenkin
varastoja. Niissä on kiinni paljon pääomaa,
mikä vaikuttaa suoraan kannattavuuteen.
Uusien autojen sijasta kysyntä kallistui vaihtoautoihin. Asiakkaat halusivat vaihtaa autoa,
mutta monet tyytyivät perustellusti taloudellisen
epävarmuuden vuoksi hyvään vaihtoautoon.
Meillä oli runsaasti hyviä vaihdokkeja ja varastot ohenivat reippaasti. Huoltoon lama ei
iskenyt, sillä ainahan autoja on huollettava ja
korjattava, Yli-Salomäki lisää.
Volkswagen on vahva merkki ja tuotepaletti
ehkä monipuolisempi kuin koskaan aiemmin.
Huonoina aikoina ihmiset turvautuvat entistä
hanakammin tuttuun ja turvalliseen merkkiin.
– Auton ostajille tehdyssä ostoaietutkimuksessa
joka toinen asiakas harkitsee ostavansa Volkswagenin yhtenä potentiaalisen vaihtoehtona.
Volkswagen-konserni on suunnannäyttäjä ja
kipuamassa maailman suurimmaksi autonvalmistajaksi.
”Henkilöstö on
sisäistänyt
perinteisen
perheyrityksen
yrittäjähengen.”
3
Vuoden 1961 lopulla avattiin
Joensuun Autokalusto ky:n
ensimmäinen oma huoltokorjaamo, jossa oli tilaa 3 000
kuutiota ja paikat kymmenelle henkilöautolle sekä yhdelle
kuorma-autolle. silloisista
uudenaikaisista laitteista
mainittiin lehtiuutisessa mm.
korjaus- ja pesunosturit, ohjauksen tarkistuslaitteet sekä
pyörien tasapainotuslaitteet.
onen
k
k
a
a
L
e
n
o
u
h
Kauppa
ä
e
r
t
e
v
n
e
n
i
p
p
iisikym
v
ritykseksi
raaksi perhey
u
a
v
ka
ik
lo
ne
en Oy:n pitkä
ä Kauppahuo
n
n
o
ä
kk
iv
a
ä
p
La
.
e
1
n
n
o
u
. Heinäku
Kauppahu
alan metsistä
rj
a
-K
is
jo
h
Po
alkoi
a.
yttää 50 vuott
tä
n
e
n
o
kk
a
La
4
Teksti: Heikki Peutere Kuvat: Maija Yrjölä ja Laakkoset Oy arkisto
(alla) laakkoset-konsernin isä tauno laakkonen perusti
ensimmäisen oman yrityksensä, puutavaraliikkeen, jo
vuonna 1925. hänet tunnettiin koko maakunnassa ja
laajalti sen ulkopuolellakin taitavana, luotettavana ja
myös muut ihmiset huomioon ottavana liikemiehenä.
P
uutavarakauppaa siivitti 50-luvun
alussa mm. Korean sota, sitä
seurannut jälleenrakentaminen
ja maailmanlaajuinen korkeasuhdanne. Isä-Taunon ja veljessarjan
vanhimman Reinon vuonna 1960
perustamaa autoliikettä jatkoivat isän
kuoltua kolme veljestä Reino, Erkki ja
veljessarjan kuopus Yrjö. Ajan myötä
autokaupasta on kasvanut yrityksen
tukeva kivijalka kirjapainotoiminnan
ja kiinteistöbisneksen lisäksi.
Laakkosten nousu suomalaisen autokaupan kärkikaartiin henkilöityy
paljolti Yrjö Laakkoseen, joka tunnetaan suoraviivaisena, räiskyvänä,
karjalaista huumoria hersyvästi haastavana johtajana. Mutta ennen
kaikkea hänet muistetaan niin omalle henkilökunnalleen kuin asiakkailleen lojaalina yrittäjänä, jonka sanaan voi luottaa.
Vaikka Yrjö onkin istunut ohjauspyörän takana vuodesta 1963, hän
ei missään vaiheessa hyväksy ajatusta, että Laakkosen menestystarina olisi
yhden miehen aikaansaannoksia. – Kyllä tämä yrityksen johtaminen ja
rakentaminen on tiimityötä. Meillä on aina arvostettu työntekijöitä ja
pyritty kouluttamaan heistä entistä parempia ammattiosaajia. Vaikka
ihmiset ovat erilaisia, heissä kaikissa on omat hyvät puolensa, jotka
täytyy vain osata kaivaa esiin. Virheitä sattuu, ja niitä pitää sallia. On
kuitenkin hyvä muistaa, että viisas ei tee samaa virhettä kahta kertaa.
Yrittäjiksi synnytään paljolti esimerkin kautta. Isä-Tauno aloitti
1930-luvulla puutavarakaupan ja loi sillä perusvarallisuuden. Hän oli
mielessään jo suunnitellut veljesten luonteenpiirteitä peilaten, mitä
heistä ”suurina” tulisi.
Reino tykkäsi samoilla metsissä, ja hän valmistui metsäteknikoksi.
Autokaupan alkupääomia kartuttivat mm. Egyptin parrusta saadut
vientitulot. Reinon vaistolla ja tietämyksellä harjoitettiin myös
tuottavaa sijoitustoimintaa mm. pörssissä.
Erkki taas oli kädentaitaja, joka nuoresta pitäen, ennen kuin hänellä oli edes ajokorttia, hoiti puutavara-autojen huollon. Hän oli jo
koulupoikana palavan innostunut moottoreista ja nipisti usein tunnin pari koulusta iltapäivällä ja livahti seuraamaan kuorma-autojen
huoltoa ja korjausta.
Yrjö oli isän kuollessa vasta 17-vuotias. – Iän myötä minussa alkoi
vähitellen kehittyä kauppamiehen piirteitä, ja kävin kauppaopiston.
Autokauppa kiinnosti pienestä pitäen. Veljeksillä oli Volkswagen-liike
jo 50-luvulla, mutta se myytiin pois.
Pöllejä unkariin moottoripyöriä suomeen
– Unkarin kansannousun jälkeen vuosina 1956–58 oli tiukat paikat,
sillä vallan vaihtuessa oli epäselvää saammeko milloinkaan puutavarakaupoista rästissä olevia maksuja. Onneksi kaikki järjestyi ns. ”oravannahkakauppoina”, kun Unkarista tuli rahan sijasta mattoja, lamppuja ja
Pannonia-moottoripyöriä. Emmehän me matto- tai lamppukaupoista
mitään ymmärtäneet, vaan myimme ne tukkureille. Sen sijaan kokosimme osista Pannonia-moottoripyörät, ja myimme ne hyvään hintaan
eteenpäin, Yrjö muistelee.
Moottoripyöräkaupasta virisi uudelleen kiinnostus autokauppaan.
Vaikka veljeksillä oli hyvät suhteet pankkeihin ja puutavarakaupasta
5
Autokauppaa Joensuun Autokalustossa 1960-luvun
alussa. oikealta erkki laakkonen, heikki kuikka, Yrjö
laakkonen, Vilho Ratilainen ja Martti Paunimo.
hankittu tukeva alkupääoma, autojen edustusten
saaminen maahantuontioikeuksista puhumattakaan oli monen mutkan takana. Vuonna 1960
perustettiin Joensuun Autokalusto Ay ja
aloitettiin Volkswagen Kuplan myynti. Tänä
päivän Autotalo Laakkonen myy vuosittain noin
3 000 Volkswagen henkilö- ja pakettiautoa ja
on maan suurin jälleenmyyjä.
Autokaupan luonne on vuosien varrella
muuttunut. – Joskus 1960-luvulla sitä lähdettiin Kuplalla maakuntaan suoraan asiakkaiden
luokse. Tiet olivat kapeita ja varsinkin talvella
jäisiä ja liukkaita. Ei ollut kovin harvinaista, että
sitä joskus pöllähdettiin lumihankeen. Kerran
kovalla pakkasella Kupla pyörähti jossakin Ilomatsin korvessa tienpenkkaan, ja tuulilasi meni
säpäleiksi. Ei autoa voinut metsätaipaleelle jättää.
Silloinen myyntipäällikkö Jorma Hyttinen
lainasi Yrjöltä lammasnahkaturkin ja ajaa körötteli
auton Joensuuhun. Tuskinpa moista suoritusta
voisi edes kuvitella tänä päivänä.
hinnoittelun avoimuus on yhteinen etu
Kilpailu alalla on äärimmäisen tiukkaa. On
kaikkien edun mukaista, että autojen hinnoittelu on avointa, mistä hyvänä esimerkkinä on
autoveron määrän selkeä esiintuominen. Itse
auton myynnissä pelaamme pienillä muutaman
prosentin katteilla. Varsinainen autokaupan
tulos syntyy jälkimarkkinoinnista eli huollosta,
autojen korjauksista ja varaosien myynnistä.
– Olemme aina satsanneet hyvään asiakaspalveluun ja tätä kautta onnistuneet luomaan
pitkäaikaisia asiakassuhteita. Auton vaihtaminen uuteen tai käytettyyn on tässä prosessissa
vain yksi linkki. Haluamme myös pitää huolen
siitä, että myymämme auto toimii moitteettomasti huoltamalla sitä ja korjaamalla käytössä
väistämättä syntyvät kulumiset ja viat. Meille
olemassa oleva asiakas on paras asiakas, Yrjö
Laakkonen kiteyttää.
– Tunnen syystä tiettyä ylpeyttä, enkä kiellä,
etteikö tässä yhteydessä myös rintakaari hieman
laakkonen-konserni
Kauppahuone Laakkonen Oy
KESKUSHALLINTO
MUU SIJOITUSTOIMINTA
hallituksen puheenjohtaja Yrjö Laakkonen
toimitusjohtaja Jyrki Laakkonen
Autotalo Laakkonen Oy
hallituksen puheenjohtaja
Jyrki Laakkonen
toimitusjohtaja
Timo Yli-Salomäki
6
Autokiinteistöt Laakkonen Oy
KIINTEISTÖT
hallituksen puheenjohtaja Yrjö Laakkonen
toimitusjohtaja Jyrki Laakkonen
Veljekset Laakkonen Oy
hallituksen puheenjohtaja
Jyrki Laakkonen
toimitusjohtaja
Timo Yli-Salomäki
Autokaupan lisäksi laakkonenkonserni omistaa kiinteistöjä ja
tekee muuta sijoitustoimintaa. Autoliikkeitä on 20 kaupungissa ja autoedustuksia yhteensä 13. konserni
työllistää yhteensä 1 025 henkilöä.
kohoaisi, kun Tekniikan Maailma totesi testissään huoltomme maan ykköseksi. Se on selkeä
ulkopuolisen arvioijan tunnustus määrätietoiselle työlle asiakaspalvelun hyväksi. Tämä
kaikki on saavutettu teknisen henkilökunnan
jatkuvalla ammattikoulutuksella ja myyjäpuolen
valmennuksella siten, että asiakas kokee saavansa
Laakkosilla joustavan ja hyvän palvelun ajasta
ja autotalosta riippumatta.
olen pyrkinyt tasapuolisuuteen
Perheyrittäjällä on kasvot, johon työntekijät
voivat luottaa. Ihmisiä motivoidaan pääsemään
yhteisiin tavoitteisiin, ja jos ne saavutetaan,
niistä toki palkitaan.
– Mitä luvataan, se myös pidetään, on
Laakkosten tinkimätön periaate. Yrityksessä
pitää olla avoin ilmapiiri, ja ihmisillä on oikeus
huomauttaa epäkohdista. Omasta puolestani
olen yrittänyt olla tasapuolinen kaikkia kohtaan.
Suuret autonvalmistajat kuten Volkswagenkonserni ovat tehneet määrätietoista työtä
tuottaakseen entistä vähäpäästöisempiä ja
turvallisempia autoja, jotka myös kuluttavat
– kyllä tämä yrityksen johtaminen ja rakentaminen on tiimityötä. Meillä on aina arvostettu
työntekijöitä ja pyritty kouluttamaan heistä entistä parempia
ammattiosaajia. Vaikka ihmiset
ovat erilaisia, heissä kaikissa on
omat hyvät puolensa, jotka täytyy vain osata kaivaa esiin, Yrjö
laakkonen sanoo.
polttoainetta vähemmän.
– Minusta on hyvä asia, että Suomessakin
on juuri muutettu autoverotusta siten, että mitä
vähemmän hiilidioksidia pakoputkesta tupruttaa,
sitä pienemmällä autoverolla selviää. Sen sijaan
fossiilisilla polttoaineilla on vielä pärjättävä
pitkään, sillä vety- ja sähköautojen tulo markkinoille vie vielä muutaman vuosikymmenen.
Laakkosella on autoliikkeitä 20 kaupungissa
ympäri Suomea. Pohjoisin liike on Talvivaaran kaivoksen kupeessa Kajaanissa ja eteläisin
Helsingissä.
”Mitään en kadu”
Mitä olisit tehnyt toisin, kun katselet 50-vuotista
taivalta taaksepäin? – Mitään en kadu, sillä se
olisi turhanpäiväistä jälkiviisautta. Yksi tapaus
muistuu kuitenkin elävästi mieleeni. Olin innokkaasti tekemässä kauppoja erään automerkin
edustuksesta, mutta veljet toppuuttelivat varoittamalla, että saman tien saattaisivat mennä
kaikki rahat ja yritys konkurssiin. Valitettavasti
veljet olivat väärässä, sillä EKA-Osuuskunta teki
merkin maahantuonnilla hyvät rahat ennen kuin
myi edustuksen eteenpäin.
Virkeän ja päättämään tottuneen ihmisen on
vaikea vetäytyä taustalle. Emoyhtiö Kauppahuone
Laakkosta johtaa Yrjön poika Jyrki Laakkonen.
Hän on ehtinyt olla jo parikymmentä vuotta
mukana perheyhtiössä. Emoyhtiön hallituksen
puheenjohtaja isä-Yrjö, on siirtynyt tukijoukkoihin, joka neuvoo, kun kysytään, mutta ei
tyrkytä mielipiteitään nuoremmille. – Kyllä he
ovat paremmin tässä ajassa kiinni kuin minä
näillä vuosirenkailla.
Sen sijaan Yrjö Laakkonen omistautuu
Kytäjän kartanon saneerauksen. Alueelle on
suunnitteilla mm. maatilatori ja perinnepiha.
Kytäjärven rannan tuntumaan nousee lähes
70 omakotitaloa, ja vireillä on kaava-alueen
laajentaminen siten, että muutaman vuoden
kuluttua alueelle nousisi toinen mokoma lisää.
Alueella on kaksi Suomen parasta golfkenttää, joiden palveluja laajennetaan aloittamalla mm. kuljetukset lentokentältä Kytäjälle.
Hyvinkääläisillä ja muillakin kansalaisilla on
mahdollisuus samoilla kartanon metsissä, joista
osa on suojeltua aluetta. Kartanon välittömässä
läheisyydessä toimii maneesi, jossa voi hypätä
islanninhevosen selkään ja tehdä ratsastusretkiä
monimuotoiseen luontoon. – Nyt elämässä alkaa
uusia aika, jonka keskiössä ovat vaimo ja lapset,
siis todellista laatuaikaa.
Matka jatkuu. osoituksena siitä, että laakkoset ovat
edelleen alansa edelläkävijöitä, on muun muassa
menestys tekniikan Maailman huoltovertailussa, jossa
tuli ansaitusti ykkössija.
7
Kun Maintpartner Oy
hoitaa kunnossa- ja
käynnissäpidon, asiakas
voi keskittyä täysillä
omaan liiketoimintaansa.
Otsalampun loisteessa
kohti Jukolaa
Teksti: Pietari Peutere Kuva: Maija Yrjölä
Jari Väisänen on kokenut suunnistaja, joka on juossut
Jukolan viestissä 14 kertaa. Ensi kesänä hän suunnistaa
ensimmäisen kerran Laakkosen omassa joukkueessa.
J
oensuun Laakkosen huoltopäällikkö Jari
Väisänen on innokas suunnistaja. Hän
osallistui ensimmäisen kerran Jukolan
viestiin vuonna 1985 Laitilassa. Väisänen
muistaa tapahtuman hyvin.
– Olin melko nuori kaveri ja minut laitettiin juoksemaan ankkuriosuus, joka oli yli 17
kilometriä pitkä. Käytin aikaa reilusti yli kaksi
tuntia ja olin aika puhki, kun saavuin maaliin,
hän muistelee.
Väisänen kuitenkin korostaa, että kokemus
oli ikimuistoisen hieno. Se ei ole yllättävää,
sillä lähes kaikki Jukolan viestiin osallistuneet
hehkuttavat tapahtumaa vuolaasti.
– Jukolassa on yöllä mieletön fiilis, olit
sitten juoksemassa tai vain katsomassa. Sieltä
jää jokaiselle vahvat muistot, Väisänen kertoo.
Jukola on joka kesä järjestettävä suunnistustapahtuma, joka on jaettu kahteen kilpailuun:
miesten Jukolan viestiin ja naisten Venlojen
viestiin. Kaiken kaikkiaan tapahtumaan osallistuu noin 40 000 ihmistä.
Laakkosella oma joukkue ensimmäistä kertaa
Väisänen, 44, on osallistunut Jukolaan 14 kertaa juoksijana ja kerran toimitsijana. Seuraava
Jukola järjestetään Hyvinkään Kytäjällä 19.–20.
kesäkuuta, ja Laakkosella on ensimmäistä kertaa
mukana oma joukkue. Seitsemän suunnistajan
ryhmä on koottu konsernin työntekijöistä.
Joukossa on myös kokemattomia suunnistajia.
Uskotko, että kaikki löytävät maaliin?
– Kyllä sieltä maaliin kaikki löytävät, mutta
toivottavasti käyvät rastit oikeassa järjestyksessä
8
läpi. Hauskaahan sinne lähdetään pitämään,
mutta olisi hienoa, jos pääsisimme viestin läpi,
Väisänen nauraa.
Jukolassa muodostuu rastilta toiselle kulkevia
harrastelijasuunnistajien letkoja, joten rastien
löytämisen ei pitäisi olla mahdotonta. Väisänen
kertoo, että hänen parhaat Jukola-muistonsa
liittyvät juuri näissä ryhmissä kerrottuihin
tarinoihin.
– Tarinoita on aikaa kehitellä, kun mennään
pitkän matkaa yhdessä. Kaikki jutut eivät ole
aivan painokelpoisia, mutta Jukolassa ollaan
huumorimielellä, hän naurahtaa.
Rentoutumista ja luonnossa liikkumista
Väisänen aikoo juosta Laakkosen joukkueessa
toisen niistä yöosuuksista, jotka suunnistetaan
pimeässä – otsalampun valossa.
– Olen yleensä juossut pimeillä osuuksilla Jukolassa. Yösuunnistus on minulle lajin
rakkain muoto, jossa menestystäkin on tullut
jonkin verran.
Kalevan Rastiin kuuluva Väisänen kuitenkin
korostaa, että hän on aina ollut suunnistajana
enemmän harrastaja kuin kilpailija.
– Meidän perheessä vaimoni Mari on selvä
ykkössuunnistaja. Hän on ollut maajoukkueessakin.
Jari Väisäselle suunnistus tarjoaa miellyttävän
tavan nauttia luonnosta, huolehtia kunnosta ja
rentoutua työnteon keskellä.
– Suunnistaminen on varma tapa katkaista
stressi. Se vaatii niin paljon keskittymistä, että
muut huolet unohtuvat.
Laakkosen huoltopäällikkö
Jari Väisänen on intohimoinen
suunnistaja.
”Yösuunnistus on
minulle lajin rakkain
muoto, jossa
menestystäkin on
tullut jonkin verran.”
laakkosella suuri autonäyttely Jukolassa
leGenDAARinen Jukolan viesti järjestetään
tänä vuonna 19.–20. kesäkuuta Hyvinkään
Kytäjällä.
Laakkonen on vahvasti esillä tapahtumassa, sillä se järjestää suuren autonäyttelyn
kisa-alueella.
Miesten Jukolan viestiin on ilmoittautunut
1 450 miesten joukkuetta. Venlojen viestissä
kilpailee 1 020 naisten joukkuetta. Kaikkiaan
tapahtumaan osallistuu noin 40 000 ihmistä
yli 20 maasta.
Kytäjä sijaitsee noin 60 kilometriä Helsingistä
pohjoiseen. Jukolan kilpailunjohtajan Risto
Pirisen mukaan se on mainio paikka tapahtuman
järjestämiseen.
– Kytäjä on niin keskeisellä paikalla. Sinne
pääsee helposti myös lentokentiltä ja satamista,
Pirinen sanoo.
– Ja maasto on haastava sekä huipuille että kuntoilijoille, hän jatkaa.
Jukolaan osallistuneet kuvailevat tapahtumaa
yleensä ylistävin sanankääntein. Mikä tekee Jukolasta niin ainutlaatuisen?
– Läpi yön jatkuva tiivis kokonaisuus. Jukola
on koko maailman suunnistajien juhannus ja joulu
samaan aikaan.
9
Jenni Repo (vas.), Jari
Leikko, Marika Naaramo ja
Sanna Laurila pyörittävät
varaosaosastoa Keravan
Autotalo Laakkosella.
Naisia, naurua
ja varaosia
Teksti: Pietari Peutere Kuva: Heikki Tuuli
Keravan autotalon varaosaosasto pyörii
naisenergialla ja rempseällä huumorilla.
K
eravan Autotalo Laakkosen varaosaosastolla raikuu naisellinen nauru.
Nelihenkisellä osastolla työskentelee
kolme naista, mikä on harvinaista
perinteisesti miesvaltaisella alalla.
Osaston päällikkö Marika Naaramo kertoo
ajautuneensa alalle puolivahingossa. Hänestä
piti tulla lastenhoitaja.
– Onhan tämäkin tietysti eräänlaista lastenhoitoa, kun on noiden asentajien kanssa
tekemisissä, hän vitsailee.
Oma korjaamo on osaston suurin asiakas,
mutta tiskiltä myydään varaosia myös yksityis10
asiakkaille ja -huoltamoille.
Naaramon mukaan varaosamyyjän tärkein
ominaisuus on asiakaspalvelutaito.
– Myyjän täytyy olla kiinnostunut asiakkaista,
autoista ja tekniikasta.
Keravalla paljon naisia
Naaramon mukaan naisia ei vieläkään näy
kovin paljon autotalojen varaosaosastoilla.
Hänen mukaansa heitä kuitenkin tarvittaisiin
tiskien taakse.
– Naisasiakkaiden on silloin helpompi tulla
liikkeisiin.
Naaramo on myös huomannut, että joidenkin miesten kasvoilta paistaa helpotus, kun
varaosatilauksen ottaa vastaan nainen.
– Jos asiakas ei hirveästi ymmärrä autoista,
hänen on yleensä helpompi lähestyä asiantuntevaa naista kuin miestä.
Keravalla naisia vilisee lähes jokaisella osastolla. Puolet autotalon päälliköistäkin on naisia.
– Se on ylemmän johdon ennakkoluulottoman asenteen ansiota, Naaramo arvioi.
Hauska työporukka
Autotalon varaosaosastolla vallitsee suorastaan
hilpeä ilmapiiri.
– Hommat hoidetaan kunnolla, mutta siinä
sivussa voi vähän nauraakin, Naaramo muistuttaa.
Huoltopäällikkö Heikki
Rask (takana) ja
varaosapäällikkö Kari
Sipiläinen huolehtivat
Lahden Laakkosella,
että renkaat säilytetään
paloturvallisissa
varastoissa.
Laakkosen rengassäilytyksessä
panostetaan
paloturvallisuuteen
P
Nelikko, johon kuuluu päällikön lisäksi
varaosamyyjät Sanna Laurila, Jari Leikko ja
Jenni Repo, viihtyy yhdessä myös vapaa-ajalla.
– Välillä vietetään kimpassa saunailtoja. Silloin
tytöt saunovat, ja Jarppi tekee ruokaa. Ja hyvää
ruokaa tekeekin, Naaramo kertoo.
Kuinka Leikko pärjää kolmen naisen puristuksessa?
– Hyvin hän on pärjännyt. Ja silloin, kun
tekee tiukkaa, Jarppi saa asentajilta tukea, Naaramo virnistää.
Leikko itse kertoo viihtyvänsä mainiosti
naisten valtaamalla osastolla.
– Tässä porukassa työnteko on äärimmäisen
mukavaa. Kaikki osaavat hommansa – ja kaikilta
löytyy huumorintajua, Leikko kertoo.
äijät-Hämeen pelastuslaitoksen apulaispelastusjohtajan Juhani Naskalin
mukaan rengaspalot ovat Suomessa suhteellisen harvinaisia.
– Onneksi, sillä ne ovat vaikeita tapauksia. Palavat renkaat tuottavat
paljon lämpöä ja niistä lähtee mustaa savua.
Autonrenkaiden säilytykseen liittyvät paloturvallisuussäädökset ovat Suomessa melko sallivia.
Se johtuu siitä, että esimerkiksi kerrostaloissa asuvilla ihmisillä ei ole usein
vaihtoehtoja säilytyspaikan suhteen, jos he haluavat säilyttää renkaansa omassa
talossaan.
– Eihän niitä renkaita kukaan omaan olohuoneeseen halua tuoda, Naskali
naurahtaa.
Rengassäilytyksen nyrkkisääntönä voi pitää sitä, ettei renkaita saa säilyttää
kerrostalojen yleisissä tiloissa.
– Omia renkaita saa esimerkiksi pitää omassa autotallissa, muttei yhteisissä
autosuojissa. Renkaita voi säilyttää myös vinttikomerossa, jos mitään muuta
paikkaa ei löydy, Naskali selventää.
Nykyisin yhä useammat ihmiset jättävät renkaansa ammattilaisten huostaan,
esimerkiksi Laakkosen autotalojen rengassäilytysvarastoihin. Niiden paloturvallisuusmääräykset ovat tiukempia.
– Renkailla pitää olla oma varasto, jossa on palokuorman mukainen savunpoistojärjestelmä. Varastolla pitää olla myös palo-ovet, Naskali kertoo.
Päijät-Hämeen pelastuslaitos tarkastaa esimerkiksi Lahden Autotalo Laakkosen
rengasvaraston ja muut tilat vuosittain. Naskalin mukaan palotarkastukset ovat
enemmänkin keskustelutilaisuuksia kuin paikkojen syynäämistä.
– Niissä keskustellaan, kuinka kohde pidetään turvallisena, Naskali kuvailee.
Lahden Laakkosen huoltopäällikkö Heikki Rask kertoo, että autotalo noudattaa tarkasti palomääräyksiä.
– Turvallisuus on meille todella tärkeä asia, Rask sanoo.
11
Kuopiossa
kova kesänodotus
Teksti: Pietari Peutere Kuvat: Maija Yrjölä
Kuopion Laakkonen muuttaa kesällä uusiin upeisiin tiloihin. Henkilökunta
on innoissaan uudesta autotalosta.
A
utotalonjohtaja Mikko Heikkisen
mukaan Kuopion Laakkosella odotetaan
kuumeisesti kesää. Eikä ainoastaan
helteen ja uimakelien takia.
– Uusi autotalomme valmistuu kesällä. Ramppaamme siellä jo nyt koko ajan ja olemme intoa
täynnä kuin ilmapallot, Heikkinen hehkuttaa.
Laakkonen etsi pitkään Kuopiosta uutta
paikkaa autotalolle, ja lopulta sopiva tontti
löytyi Leväsentieltä, Valtatie 5:n ja vanhan
Viitostien välistä.
– Tämä on hyvä liikepaikka. Uskomme
saavamme myös satunnaisia kävijöitä, koska
liike näkyy moottoritielle.
Kesällä ovensa avaava autotalo on komealla
paikalla, sillä sen valtavista lasiseinistä aukeaa
idyllinen näkymä viereiselle Leväsenlammelle.
Volkswagenin ja Audin myyntiosastot on
jaettu omiin taloihinsa uudella tontilla. Volkswagenin rakennuksen yläkertaan tulee tyylikäs
12
”Muuton myötä
tilamme jopa
kaksinkertaistuvat.”
ravintola, josta voi ihailla sekä lampimaisemaa
että alakerrassa kiiltäviä autoja.
Uusi tontti ratkaisee myös pysäköintiongelman, joka on vaivannut autotaloa.
– Nykyisen liikkeen pihalla on liian vähän
parkkipaikkoja. Kesästä lähtien kaikki asiakkaat
saavat kätevästi autonsa parkkiin uuden autotalon eteen, Heikkinen sanoo hymy huulillaan
ja astuu rakennusvaiheessa olevan autotalon
ovesta sisään.
– Tilamme kaksinkertaistuvat muuton myötä.
Nyt saamme 8 000 neliötä uutta ja modernia
tilaa, jonka avulla pystymme palvelemaan paremmin asiakkaitamme, hän kertoo.
Mallisto paremmin esille
Myös Volkswagenin myyntipuolen tuotepäällikkö Sami Kurki on innoissaan uusista tiloista.
– Ei todellakaan haittaa, vaikka työmatkani
vähän pitenee. Uudet siistit tilat piristävät varmasti koko joukkuetta, Kurki sanoo.
Häntä miellyttää erityisesti suuri näyttelytila,
jonka avulla koko Volkswagenin laaja mallisto
saadaan näkyville.
– Asiakkaan on helppo tutustua autoihin,
kun on enemmän tilaa. Meille myyjille uudet
tilat takaavat paremmat palvelumahdollisuudet,
Kurki kertoo.
Autotalonjohtaja Mikko Heikkinen uskoo,
että myyntikäyrät kaartuvat ylöspäin uuden
autotalon myötä.
– Autokaupassa on näkynyt muutenkin
syksystä alkaen piristymisen merkkejä. Tavoitteenamme on myydä tänä vuonna 530 uutta
autoa, Heikkinen sanoo.
Korjaamon kapasiteetti kasvaa
Muuton myötä myös autotalon huoltopuolen
kapasiteetti kasvaa merkittävästi. Uudessa autotalossa on 29 nosturipaikkaa entisen 19 sijaan.
– Pystymme huoltamaan asiakkaiden autot
entistä nopeammin, Heikkinen sanoo ja kävelee
valtavaan korjaamotilaan.
– Mekaanikoilta on loksahtanut suu auki,
kun he ovat käyneet täällä, Heikkinen nauraa.
Mekaanikko Marko Lipposen mukaan
korjaushalli näyttää varsin mallikkaalta.
– Hirmuisen iso ja avara hallihan se on. Ja
koska uuteen korjaamoon tulee vielä lattialämmitys sekä uudet työkalut ja nosturit, niin
hyvillä mielin lähdemme sinne.
Lipposelle uudet tilat tarjoavat myös vaihtelua.
– Olen ollut nykyisessä autotalossa 20 vuotta
Kuopion Laakkosen autotalonjohtaja Mikko Heikkinen
(vas.) ja tuotepäällikkö Sami Kurki odottavat innolla
muuttoa uusiin tiloihin.
töissä, joten paikat ovat käyneet aika tutuiksi,
hän virnistää.
Kiireinen kevät
Autotalonjohtaja Heikkinen on tyytyväinen
siihen, että uuden autotalon suunnittelussa on
kuunneltu henkilökunnan toiveita.
Viime kesänä aloitettu rakennusurakka on
työllistänyt häntä jo jonkin verran, mutta kiireisin aika on vasta edessä.
– Kevään ja alkukesän aikana rekrytoimme
lisää työntekijöitä sekä suunnittelemme markkinointia, muuttoa ja tietenkin avajaisia.
Avajaisten tarkka ajankohta on vielä auki,
mutta niitä odotetaan kuumeisesti Kuopion
Laakkosella.
13
laakkosen kenttäjohtaja
Martti Mäkelä muuttaa
espanjaan viettämään
eläkepäiviään.
!
s
o
g
i
m
a
Adios
änä
ävät tänä kevä
jä
ä
jä
ki
te
n
ö
le; Seppo
viihtynyttä ty
njan golfkentil
osikymmeniä
a
vu
sp
E
lla
a
se
ta
o
n
kk
u
a
Kaksi La
rtti Mäkelä su
ttäjohtaja Ma
n
e
K
.
lle
e
e
kk
elä
.
omen laduille
Kärki suksii Su
as ja yrittäjä.
nen autokauppi
– Yrjö on todelli
htelee
en
staa kaik ja ko
tää asioista, mui
kuisista La
tie
lu
si
än
yk
H
on
än
H
en.
.
henkilökuntaa
tekijöistä.
iman
nkilö- hyvin
he
viihtyneistä työn
autokaupan hu
tu
et
yt
st
hn
vo
nä
ar
on
na
ä
ai
el
a
on
äk
M
lla
se
änen mukaans
– Laakko
tiopaikalta. H
a.
ai
ta
ot
en
in
t.
ks
pa
ty
nu
ä
hi
el
ttu
ke
ntaa, Mäk
hde on muu
u Lahden ku
ja asiakkaan su
tu
n
is
aa
n
ä
pi
tii
el
up
ko
äk
ka
n
M
aa
artti
asiakk
lla tyylikäs
n ennen mennä
se
oi
at
ko
a
ä
Sa
ak
yl
pp
–
La
so
hö
o
hi
an
al
lo
ik
lAutot
Joka pa
yyntipää
lä odotti
kosella aluksi m
lemaan, ja siel
ällään. Ulkona
te
ak
pä
us
La
i
ku
sk
el
pu
ke
nt
ita
ke
ta
ra
ös
es
liitu
Hän ty
ja vuod
allisjohtajana
kkanen vikisee.
pöydässä.
ein tausnä, sitten paik
tuuli ulisee ja pa
kö
lik
n
da
aat hankkivat us
ai
kk
ep
ia
as
ke
pi
sin
a.
ja
yi
it
an
yk
ts
aj
N
täjoht
ittaa shor
elä 1998 kent
ylä. Laakkonen
– Kohta saan la
t
auringosta, Mäk
toa Internetistä.
t joka paikan hö
tie
an
lu
ta
nj
ol
n
pa
an
le
Es
O
miset alkaisiva
om
tia
–
a
ut
tu
au
itt
no
lin
ti usko, että ih
i
päälle – ja na
sil
.
vo
an
en
ei
lla
a
tä
ss
oi
on
Si
jo
sv
–
ut
,
ka
A
ys
eyrit
tistä.
ana
a hymy
etjun on perh
olla aidosti muk
toja suoraan ne
maalailee muike
lkswagen-Audi-k
akse vaan pitää
tilata uusia au
ta
Vo
n
n
stointi, että
se
dä
ve
ko
öy
in
ak
öp
i
La
ty
ur
a
Hän on
on niin su
kuun lopuss
en
lis
in
aa
m
nen
m
ta
yy
os
a.
rt
ss
sii
joka
nnioitus
toiminna
ä ja koeajaa en
kenttäjohtaja,
ta kuultaa ku
ään Alicanten
haluavat nähd
es
vi
et
äi
he
is
ep
pu
m
äk
ih
el
än
a
el
jö
uj
itt
Mäk
sti Yr
östä.
viettämään ansa
ua – ja erityise
lopullista päät
sen omistajasuk
ko
ak
.
le
La
al
sa
n
ris
go
pa
aurin
upan
n.
kennellyt autoka
kosta – kohtaa
Mäkelä on työs
85 alka- Laak
19
ta
es
od
vu
akkosella
47 vuotta ja La
n
akkosella pitkää
M
Teksti: Pietari Pe
ikki Tuuli
utere Kuvat: He
ja Maija Yrjöl
ä
koon
Pakkasta pa
14
koon
panjan aurin
eläkkeelle es
an Laakkosella.
uttineensa urasta
Mäkelä kertoo na
on valmistautu
ien aikana hän
Viimeisten vuos
.
iseen
eläkkeelle jääm
nut henkisesti
uille. Kannattaa
m
s
yö
m
en
el
itt
os
su
tä
Si
–
työyhteisöön,
muuallekin kuin
ja
te
ak
nt
ko
a
luod
at työkaveritkin
ppuvat, useimm
lo
öt
ty
n
ku
lä
sil
opastaa.
toavat, Mäkelä
ka
i
st
se
lli
no
on
lu
ttamisesta
sen etelään muu
Hän teki päätök
ky
osti mmenen
iheessa. Mäkelä
jo varhaisessa va
panjasta.
italoasunnon Es
vuotta sitten riv
sa viehättää?
Mikä Espanjas
elämänrytnnukset, leppoisa
sta
ku
et
lis
ul
Ed
–
ko, hän listaa.
lämpö ja aurin
in
nk
te
tie
kä
se
mi
meltä. Eikö
toisin Rovanie
Mäkelä on ko
?
a kestä kylmää
.
pohjoisen poik
tullut kaveriani
n
aa
sk
ole ko
ä
sit
ut
– Pakkasesta ei
an
sa
olen
juuri siitä, että
Ehkä se johtuu
aa.
ur
na
n
hä
a,
oren
tarpeeksi jo nu
häntä innokerit kuvailevat
av
ök
ty
än
el
äk
M
n aio pyhittää
ies ei kuitenkaa
M
si.
rik
lfa
go
si
kaak
e.
ä golfviheriöill
koko elämääns
i, vaan yksi harän
äv
änteht
– Golf ei ole eläm
nä saa liikuntaa
laan siksi, että sii
rastuksistani. Pe
huolehtiminen
masta kunnosta
kaupan päälle. O
eä asia.
on minulle tärk
elä suosittelee
n vaalimista Mäk
de
ey
rv
te
an
m
O
lle.
äville työtoverei
myös taloon jä
ilata, niin
aa
tää lom ja hu
– Muistakaa pi
min töissäkin.
jaksatte parem
hanget kutsuvat
S
eppo Kärki sivakoi
ketterästi tä, joka
ei itsensä kehumisesta
Lykynlammen ulkoiluk
tai koreista
eskuksen titteleistä
välitä. Sen sijaan työnte
hiihtoradalla. Hän on
ko on
vapaan hänelle ain
a maistunut.
tyylin miehiä. Kärjellä
on kohta
– Vaimo on välillä valitta
enemmänkin aikaa hii
nut, että olen
hdolle, sillä hän
lais
ka,
mutta olen sanonut, ett
vaihtaa kevään aikana vap
ä joka aamu
aalle työelämästä. läh
den töihin – ja teen pit
– Aloitan elämäni kolm
kiä päiviä, Kärki
annen vaiheen. vir
nistää mutta vakavoitu
Ensin oli nuoruus, ja
u hetken päästä.
sitten 43 vuoden
– Laakkosella on ain
työura. Viimeinen osuus
a kannustettu
on vielä tekemättä.
työntekoon ja yrittämi
Lähden viettämään sitä
seen. Sitä kautta
hyvillä mielin.
olemme saaneet aikaan
Kärki on kotoisin Joe
myös tuloksia.
nsuusta, mutta
Tuloksia Laakkosella
hän aloitti työuransa
on tosiaan synvaraosamyyjänä
tynyt Kärjen työuran aik
Sisu Autossa Helsingis
ana. Laakkonen
sä. Laakkosella oli
on kasvanut vinhalla vau
tuolloin Sisun varaosaed
hdilla.
ustus Joensuussa.
– Meillä oli Joensuussa
– Laakkosella tiedettiin
kaksi autotaloa,
, että olen täältä ku
n aloitin. Nyt Laakkose
kotoisin, ja he pyysivät
lla on autoliiktöihin. Niinpä kei
tä 20 kaupungissa eri pu
palasin Sisun varaosaku
olella Suomea.
orman mukana
Laakkosen lisäksi myös
Joensuuhun.
autot ja niihin
myytävät varaosat ovat
kehittyneet. Kärjen
mu
kaan autoissa reistailee nyk
tuloksia työnteolla
yisin lähinnä
tietotekniikka.
Hän aloitti Laakkosella
varaosamyyjänä
– Hieno teknologia ei ain
1974. Vuosien saatossa
a tule toimeen
työnkuva ja tittelit
herra pakkasen kanssa
ovat vaihtuneet.
, hän veistelee.
Kärki itse vaikuttaa nau
– Viimeiset 23 vuotta
ttivan kyseisen
olen kiertänyt her
ran seurasta. Nytkin pak
ja auttanut Laakkosen
kanen paukkuu
liikkeitä jälki- Ly
kynlammin hiihtorad
markkinointipäällikön
alla, kun Kärki
ja varaosajohtajan
liu’uttaa suksiaan tyylik
hommissa.
käästi eteenpäin.
– Aion hiihtää talvisin ja
Kärki on ollut merkittä
keräillä kesäisin
vässä roolissa marjo
ja. Ja tietysti viettää aik
Laakkosella, mutta hän
aa perheen
vaikuttaa miehelkanssa, Kärki valottaa elä
kesuunnitelmiaan.
laakkosen varaosajohtaja seppo
kärki vaihtaa työelämästä vapaalle
ja suuntaa suomen
hiihtoladuille.
15
Autopartio
turvaa rajan
Teksti: Pietari Peutere Kuvat: Maija Yrjölä
Pohjois-Karjalan rajavartioston kouluttajan Jarkko Säynevirran
mukaan rajavartijoiden ajotahti kiihtyy, vaikka tekniset valvontavälineet kehittyvät.
R
ajavartija Jarkko Säynevirta ajaa
hallitusti oranssivihreällä Volkswagen
Transporterilla Pohjois-Karjalan rajavartioston esikunnan pihalla.
Rajavartijoiden työ on muuttunut viime
vuosikymmenillä valtavasti teknisen kehityksen
vuoksi. Nykyisin osaa itärajasta valvotaan liiketunnistimien ja kameroiden avulla.
Uusi teknologia ei ole kuitenkaan vähentänyt
rajavartijoiden autoliikennettä. Pohjois-Karjalan
16
rajavartioston virka-autoilla ajettiin viime vuonna
yhteensä lähes 1,4 miljoonaa kilometriä.
– Autolla liikkuvia partioita tarvitaan aina.
Tekninen laite antaa vain hälytyksen, joka
partion pitää mennä tarkastamaan, Säynevirta
muistuttaa.
Jatkossa rajavartijoiden ajomäärät kasvavat
entisestään.
– Rajavartioasemia on lakkautettu rajanpinnasta, ja työtä tehdään kuntakeskuksista.
Pohjois-Karjalan rajavartioston kouluttajan Jarkko Säynevirran mukaan
autopartioita tarvitaan,
vaikka tekniset valvontavälineet ovat kehittyneet.
Partioautoina käytetään
yleensä Volkswagen
Transportereita.
Partioautoja huolletaan Laakkosella
Pohjois-Karjalan rajavartioston ajoneuvot ovat kovassa käytössä. Vartioston autoilla
ajetaan yhteensä lähes 1,4 miljoonaa kilometriä vuodessa – enimmillään 85 000 kilometriä
autoa kohden.
Alueen asfaltti- ja soratiet ovat onneksi hyväkuntoisia.
– Renkaiden kanssa on eniten ongelmia. Kun painavilla autoilla ajetaan karkealla sepelillä,
niin rengasvaurioita tulee yllättävän paljon, ajomestari Jousia Haverinen kertoo.
Rajavartioston käytössä on 37 Volkswagenia. Partioautot ovat yleensä erikoisvarustettuja
nelivetoisia Transportereita.
– Määräaikaishuollot tehdään Laakkosen merkkihuollossa Joensuussa, Kiteellä ja Lieksassa.
Ajoneuvojen kova käyttö asettaa huollolle kovat vaatimukset, Haverinen sanoo.
Se lisää ajamista merkittävästi.
Säynevirta työskentelee Pohjois-Karjalan
rajavartiostossa kouluttajana. Työnkuvaan kuuluu muun muassa henkilökunnan ajokoulutus.
Rajavartijoiden ajotunneilla keskitytään
ennakoivan ajon ja hälytysajon suorittamisen
lisäksi esimerkiksi taloudelliseen ajamiseen sekä
ajoneuvon tehokkaaseen ja turvalliseen käyttöön
kaikissa tie- ja keliolosuhteissa.
– Nykymuotoinen ajokoulutus on vasta
alkutekijöissään, mutta uskon, että sillä tulee
jatkossa olemaan merkittävä vaikutus esimerkiksi
autojen kestävyyden kannalta.
Rajavartiolaitoksen autot joutuvat koville
tuhtien ajomäärien takia. Rajavartiosto käyttää partioautoina yleensä erikoisvarustettuja
Transportereita.
– Joissakin olosuhteissa saatamme tarvita
maastoautoa, mutta pääsääntöisesti operoimme
kohtuullisen hyväkuntoisilla teillä, Säynevirta sanoo.
EU:n turvallisin itäraja
Pohjois-Karjalan rajavartiostolla on 304 kilometriä Suomen ja Venäjän välistä rajaa valvottavana. Rajavartijat liikkuvat talvisin auton
lisäksi moottorikelkalla ja suksilla.
– Kesällä koirapartiot kulkevat rajan läheisyydessä jalkaisin. Koira on tärkein apuvälineemme, sillä se pystyy paljastamaan tehokkaasti
maastosta mahdollisen rajanylittäjän jäljen,
Säynevirta sanoo.
Rajavartiolaitoksen tehtäviin kuuluu rajojen
vartioinnin lisäksi maahantuloon ja maastalähtöön liittyvät rajatarkastukset rajanylityspaikoilla.
Rajavartiolaitos torjuu myös rajat ylittävää
rikollisuutta ja vastaa meriturvallisuudesta.
– Lisäksi tehtäviimme kuuluu kansainvälinen yhteistyö ja sotilaallinen maanpuolustus.
”Tavoitteename on
se, että Suomella on
EU:n turvallisin
itäraja.”
Koulutamme muun muassa rajajääkäreitä,
Säynevirta kertoo.
Rajavartioston tärkein tehtävä on rajaturvallisuuden ylläpitäminen. Suomen itäraja on
myös Euroopan unionin itäraja.
– Tavoitteenamme on, että Suomella on
EU:n turvallisin itäraja. Suomalainen rajavartiointimalli on nähty Euroopassa tehokkaana.
Haastavaa työtä
Jarkko Säynevirran mukaan rajavartijat ovat
nykyisin moniosaajia, joiden pitää pystyä toimimaan monissa haastavissa tehtävissä ja tilanteissa. Tämän takia hyvä fyysinen ja psyykkinen
kunto on tärkeää.
– Pitää myös olla ennakkoluuloton ja omata
korkea moraali, hän lisää.
Säynevirta aloitti rajavartiolaitoksessa vuonna
1996. Hän mietti varusmiespalveluksen jälkeen,
mille alalla suuntaisi, ja löysi lehdestä rajavartijoita käsittelevän artikkelin.
– Työ tuntui mielenkiintoiselta ja päätin
kokeilla siipiäni. Sillä tiellä olen edelleen, Säynevirta hymyilee.
Hän ei ole katunut valintaansa. Mikä rajavartijan työssä viehättää?
– Työ on haastavaa ja tehtäväkenttä laaja.
Vapaus kehittää omaa toimintaa ja ammattitaitoa ovat hyvät. Se on vain kiinni omasta
aktiivisuudesta.
17
nimitykset
kauppahuone laakkonen
-konserni
MBA Timo Yli-Salomäki (43)
on kutsuttu Kauppahuone
Laakkosen tytäryhtiöiden Autotalo Laakkonen Oy:n ja Veljekset Laakkonen Oy:n toimitusjohtajaksi 1.1.2010 alkaen.
Eläkkeelle siirtynyt toimitusjohtaja Eila Yrjölä
jatkaa työskentelyään Laakkosella hallituksen
jäsenenä. Kauppahuone Laakkonen -konsernin toimitusjohtajana jatkaa Jyrki Laakkonen
ja hallituksen puheenjohtajana Yrjö Laakkonen.
Kauppahuone Laakkonen -konsernin talousjohtajaksi on kutsuttu 1.1.2010 alkaen KTM
Marjut Kurvinen (44). Kurvinen on työskennellyt viimeksi
Pohjois-Karjalan Aikuisopistolla
liiketalous- ja yrittäjyyspalveluissa johtamisen ja
talouden kouluttajana.
Veljekset laakkonen,
Pieksämäki
Autotalo laakkonen, Joensuu
Jouni Kähkönen on nimitetty 1.1.2010 huoltoneuvojaksi Autotalo Laakkosen
Joensuun liikkeeseen. Jouni
on työskennellyt aiemmin
talossa mekaanikkona ja hallityönjohtajana. Jouni toimii Volkswagen-talon
työnjohdossa ja hänen erikoisvastuulla ovat
Seat-huoltoneuvojan tehtävät.
Autoteknikko Mika Elomaa
(34) on nimitetty huoltoneuvojaksi Veljekset Laakkoselle
Pieksämäelle 2.11.2009 alkaen. Mika tulee taloon Varkauden Kone Oy:stä, jossa
hän työskenteli 10 vuotta.
www.leijonat.fi
Leijonalauman jäsenenä saat mahtavia etuja ja voit voittaa mm. 10 000 euron arvoisen MM2012 VIP -finaalipaketin
Suomen kotikisoihin! Saat myös upeita tarjouksia ja sinua kiinnostavia Leijonauutisia suoraan sähköpostiisi sekä
mahdollisuuden ostaa 2012 MM-kotikisojen lippupaketteja Leijonakatsomoon jo ennen varsinaista lipunmyyntiä.
Liity Leijonalaumaan osoitteessa
www.leijonat.fi
KIEKKOA
KAIKILLE. 09 756 750 • Fax 09 756 755 75 • [email protected]
SUOMEN JÄÄKIEKKOLIITTO RY • Mäkelänkatu 91, 00610 HELSINKI
• Puhelinvaihde
18
Vahingonsattuessa
sattuessaota
otasuoraan
suoraanyhteyttä
yhteyttäkorikorjaamo-maalaamoomme.
korikorjaamo-maalaamoomme.
Vahingon
Autamme vahinkoilmoituksen teossa.
Autamme vahinkoilmoituksen teossa.
Teemme autostasi korjauskustannuslaskelman, jonka hyväksytämme vakuutusyhtiölläsi.
Teemme autostasi korjauskustannuslaskelman, jonka hyväksytämme vakuutusyhtiölläsi.
Korjaamme autosi alkuperäisosin.
Korjaamme autosi alkuperäisosin.
Korjauksen jälkeen voit olla varma, että autosi on yhtä alkuperäinen laatutuote ja sen jälleenmyyntiarvo säilyy.
Korjauksen jälkeen voit olla varma, että autosi on yhtä alkuperäinen laatutuote ja sen jälleenmyyntiarvo säilyy.
Oikein menetelmin ja tuottein suoritetut korjaukset varmistavat myös koritakuuehtojen säilymisen.
Oikein menetelmin ja tuottein suoritetut korjaukset varmistavat myös koritakuuehtojen säilymisen.


Hyvinkää
Korikorjaamo
Volkswagen Audi Seat -maalaamo
M/H
M/H
*K
eService
huollon varaus
netissä 24h
e
Autotalo Laakkonen Oy
Veikkarinkatu 7
010 309 2800
M/H
Autotalo Laakkonen Oy
Helletorpankatu 31 C
010 309 2800
Hämeenlinna
M/H
M/H
M/H
*K
e
Autotalo Laakkonen Oy
Tampereentie 169
010 309 2700
Iisalmi
M/H
H
H
*KM
e
Autotalo Laakkonen Oy
Marjahaankierto 9
010 227 7200
Ikaalinen
H
*K
Autotalo Laakkonen Oy
Kortteenkatu 1
03 459 2205
V
Veljekset Laakkonen Oy
Kortteenkatu 1
03 459 2200
Joensuu
e
Autotalo Laakkonen Oy
Voimatie 4-6
010 309 2500
M/H
M/H
M
H
*KM
Veljekset Laakkonen Oy
Voimatie 4-6
010 309 2500
Kajaani
M/H
H
H
010 309 6400
Kerava
M/H
H
H
Kitee
V/H *KM
e
Autotalo Laakkonen Oy
Tikkapurontie 2
*
Autotalo Laakkonen Oy
Sarviniitynkatu 10
K
Veljekset Laakkonen Oy
Kiteentie 46B-48 Myynti 010 836 2001
09 875 860
Kiteentie 46B-48 Huolto 010 836 2006
Kiteentie 46B-48Varaosat 010 836 2003
Kuopio
M/H
M/H
Lahti
M/H
H
M
M/H
Autotalo Laakkonen Oy
Kallantie 10
010 309 6000
*KM
Veljekset Laakkonen Oy
Kallantie 12
010 309 6100
*KM
e
Autotalo Laakkonen Oy
Ajokatu 261
03 883 2200
*KM
e
Veljekset Laakkonen Oy
Aukeankatu 1
03 883 2300
KM
Veljekset Laakkonen Oy
Pielisentie 82
013 264 3311
Pieksämäki
V/H
Porvoo
M/H
Lieksa
Tampere
V/H
H
M/H
Veljekset Laakkonen Oy
Vilhontie 2
H
*KM
e
Autotalo Laakkonen Oy
Ruiskumestarinkatu 4
M/H
*KM
e
Autotalo Laakkonen Oy
Hatanpään valtatie 42
03 288 8111
e
Autotalo Laakkonen Oy
Lokomonkatu 8
03 288 8111
*KM
e
Autotalo Laakkonen Oy
Hatanpään puistokuja 32 03 288 8333
*K
e
Autotalo Laakkonen Oy
Harjulantie 6
H/hyötyautot
Varkaus
M/H
e
M/H
M/H
H
H
015 348 480
010 227 7300
010 309 6900
M=automyynti, V=Autotalo Laakkosen välittäjä, H=huolto ja varaosat, KM=korikorjaamo-maalaamo, K=korikorjaamo *=tuulilasin korjausta, e=eService, huollon
varaus netissä 24 h. Puhelujen hinnat Laakkosen 010-, 09- ja 03*-alkuisiin numeroihin: Kiinteän verkon liittymästä 0,0821 euroa/puh + 0,059 euroa/min.
Matkaviestinverkon liittymästä 0,0821 euroa/puh + 0,169 euroa/min. Hinnat sis. alv. 22 %. (* Lahden numerot)
19
ˆ‰
Š­€‹
 ­­ ’‰ “
„ ­„ „ € ’‰
”   ’‰ 
‹
†€
‘‰„ „„­
’
‹

Ž­ ’
“­ ­
ŒŽ…„‘
‹
‚ ‘€
Š‰Š‹
€
… ­ „ ­­
‡ˆ ‰ „Š‚‹†­Œ





­€



‚
‚ƒ  „
ƒ­
‚

­€

 
„„
…
‚ƒ
ƒ­
  ­
€ …
‚ƒ
volkswagen.laakkonen.fi
ƒ­
„„ …
‚ƒ
††€
„„­ …
‚ƒ
ƒ­
„„­ …
† 
‚ƒ
‡­
Š‡‡Œ
‡‡ˆ ‡‡Ž
‹„‡ˆ




­





€

‚‚
‚ƒ

€„„­

‚‚…† 


 ‚‡

­




­


 
€




‚‚†
‚ƒ

€„„­
‚‚…† 
 €
 ­­
‚
ƒƒ„…†‡…†ˆ†…‰„ŠŠ‹Œ„‡„…‰„‡ˆŽ…­‘Œ‡­‘†„ƒƒ‹…Ž’ƒ
‹‹…„“”•‡‡……„Šˆ……„ˆ„…•„…ˆ‡•……„„ƒŠ‘ƒ
‡

­


€
‚‚
€„„­
‚‚…
‘Œ‡­„ƒƒ……‹ƒ„

–ƒ­







‰„ —­
‰„ —­

‰„ —­





 ‹‡ˆ‡‰ƒ
„ƒƒ……‹ƒ„




­





€

‚‚

€„„­

ˆ“Š†­„”…‹ƒƒ…ƒ…„
ˆ“Š†“„Š„„­„”…‹ƒƒ…ƒ…„
 €ˆ“Š†­„”…‹ƒƒ…ƒ…„
ˆ“Š†­„”…‹ƒƒ…ƒ…„
€ˆ“Š†­„”…‹ƒƒ‡†………†ˆ†

ˆ“Š†­„”…‹ƒƒ…ƒ…„
ˆ“Š†­„ƒ…ƒƒ‡‡„
‚‚… ˆ†Š‘‡„‡‡„­„ƒ…ƒƒ‡‡„

‹‡ˆ‡‡‰ƒ
‡­
•‡˜———­•‡˜—™­•‡˜™„Š„ƒ…­•Š„ 
„„…­Š„ƒŒ•Š…Š
Š„ƒŒ•Š…Š

‹‡­
•‡˜—™­•‡˜™„Š„ƒ…­•Š„
„„…
­•‹Š„ƒ­
„””Ž

•‹Š„ƒ­“„Š„ƒ

Š„ƒŒ•Š…Š
­ˆ‡ˆ‡‰ƒŠ‡‡
volkswagen.laakkonen.fi
‰‰†  Š
Ž … Ž
‰‰
  ˆ €‹
€ …‹
€ˆ ‡‹
‘‘‘’‘“”
‘‘‘’‘“•
‘‘‘’‘“­
 ‡„‹ ‘‘‘’‘“–
ˆ€ ˆ„‹ ‘‘‘’‘“
…… ‹ ‘‘‘’‘“Ž

† €
­
€
‚
Š‹‰”
Ž
‘
’–—†
…„™
„Œ
”

„Ž

„Ž

„Ž—˜
„ƒ
‚‰‰† ‘
 Š
‹ 
€Ž€
Œ
€‡Ž

ƒ


 
‘
‹‚ ’‹‹
„ …†‡‚€
„ˆ‰Š
„
„ƒ‹Œ‚‚

€

 ­
‚ 


€
ƒ
ƒ€„
‰‰† 
Š
‰” ‹‹•
Š“‘‘‘‘
 ˜ ‹‰
‹Š•
ˆŠ
ƒˆ„
„…
‡ˆ



volkswagen.laakkonen.fi
†€
ƒ€ €€„
‡€ €  

€   


€
­­
­
 




 ­

 ­€‚
€
…
ˆ‰