2010_sinssi3

Transcription

2010_sinssi3
Sinssi
Fuksien tunnistuskuvasto
3/2010
Fuksien tunnistuskuvasto| Kakkuohje | Historiaa, osa 2 | Pohdiskelua
Päätoimittajan höpinät
N
äin se syksy taas
on alkanut ja
opiskelut jatkuneet. Toivottavasti useimmat ovat edes
jotain saaneet kesälläkin
aikaiseksi, ettei kokonaan
ole aika mennyt hukkaan.
Kesätöissä useat ovat mukavasti rahaa ansainneet,
että on sitten varaa syksyllä opiskella ja tehdä muuta
mukavaa.
T
ähän Sinssiin on kerätty
aimo kasa etsintäkuulutuksia syksyn 2010 SIK:n
fukseista. Mikäli tunnistat
kuulutusten
perusteella
henkilöitä, niin käy toki
kuulustelemassa
heitä.
Tätä Sinssiä voi myös kuljettaa repussaan mukana
ja kätevästi tarkastaa itsel-
Sinssi 1/10
leen tuntemattoman fuksin ten esiintuomisväylä. Mietnimen ja brassailla tälle tie- tikääpäs myös, että eikö
täessään hänen nimensä. olisikin mahtavaa jäädä
historiaan henkilönä, joka
utta asiasta seuraa- kirjoitti Juhla-Sinssiin julkaivaan, vaikka Sinssi sukelpoista materiaalia?
ei ihan syksyn alkuun kerennytkään niin vielä
on vaikka ja mitä
tapahtumia edessä. Vielä on myös
aikaa
kirjoittaa
Vuosijuhla-Sinssiin
oma juttunsa. Kiltalehtemmehän
on aivan alusta
asti jo vuodesta 1970 ollut
kiltalaisten
kirjallisten
tuotos-
M
PJ:n jupinat
Syksy on jo menossa
täydellä höyryllä ja talvikin jo kummittelee
nurkan takana, ainakin
mikäli katsoo ikkunasta
ulos. Ensilumi nimittäin
yrittää kovasti pyrkiä
maahan. Tällä hetkellä
syksyä tuntuu siltä että
opiskeluthan maistuvat
taas ja intoa riittää myös
ainejärjestöhommille,
toivottavasti tämä ei ole
ohimenevä vaihe ja mitä
mahtavinta olisi jos koko
jäsenistömme jaksaisi
temmeltää opintopisteiden ohella oman killan ja
välillä muidenkin tapahtumissa.
Kesästä on kuitenkin
pakko vielä mainita sananen, nimittäin kesätyöt. Monella onnekkaalla niitä oli tänä vuonna,
mutuarviolta useammalla kuin viime vuonna.
Syksyn aikana tiedotusvastaava on pommittanut Jäsenet-listaa myös
monella työnhakuilmoituksella.
Parempaan
suuntaan siis ollaan
menossa. Tarkastellessa
kalenteria syksyn osalta,
voi vain todeta, että vapaa-ajan käytön kanssa
2
ei tule ongelmia. Sen verta kiireinen syksy näyttää
olevan kaikilla rintamilla
menossa, vaikka Sähköpäivät Tampereella juuri
olivat ja menivät. Kaikkia
meitä koskettaa tietysti
eniten spektaakkelimainen killan 45v vuosijuhla
16.10, jossa sinäkin olet
mukana toivottavasti(tai
olit!). Niitä juhlia muistellaan varmasti vielä
pitkään.
minen se vasta kannattaa. Toteanpa vielä että
täyttä tottahan se on,
nimimerkillä neljäs työsopimus yliopiston kanssa parin vuoden sisällä.
Naaman tunkeminen eri
paikkoihin siis kannattaa, ei pelkän työn vaan
myös kavereiden vuoksi,
niitä kun ei varmasti liikaa voi olla. Vaikka fuksisuunnistus meni jo, niin
vain teille tarkoitettuja
tapahtumia on tulossa lisää, erikoisen hieno reissu tulee varmasti taas
oleman fuksicursio alkutalvesta.
Ja sitten arvon uudet
fuksit! Mahtavaa että
tänäkin vuonna tuntuu
olevan uutta innokasta
porukkaa mukana heti
alusta alkaen. Vielä lisää Syysterveisin Matti
väkeä
mahtuu
kyllä
mukaan,
joten toivon että
kaikki muutkin
intoutuvat ottamaan Sähköinsinöörikillan
omakseen. Suunnatkaahan aluksi
vaikkapa sinne
kiltahuoneelle,
sieltä ne parhaat
tarinat on monesti saaneet alkunsa. Joka tuutista
on kerrottu teille
että verkostoitu-
3
etsintakuulutus
etsintakuulutus
Pro Aleksi Kestilän ryhmä
Pro Antti Nurkkalan ryhmä
Havaittu toimivan näiden henkilöiden kanssa, palkkio luvassa.
Petteri Leskinen
Maria Jokisalo
Juha-Matti Pennanen
Sinssi 1/10
Janne Laukkanen Sofia Mäkikyrö
Jaakko Heinonen
4
Johanna Kostamovaara
Havaittu toimivan näiden henkilöiden kanssa, palkkio luvassa.
Mikko Vainio
Tony Hänninen
Johan Juntunen
Sikarisakari
5
Atte Suominen
Janne Paakkolanvaara
etsintakuulutus
etsintakuulutus
Pro Arttu Viholaisen ryhmä
Pro Jarno Vähäjylkän ryhmä
Havaittu toimivan näiden henkilöiden kanssa, palkkio luvassa.
Havaittu toimivan näiden henkilöiden kanssa, palkkio luvassa.
Antti Koivula
Lauri Hautala
Paavo Ollikainen
Ville Hietala
Juho Rajala
Ilkka Pinola
Juha Karjalainen
Joonas Pätsi
Erik Luokkanen
Marko Haataja
Sancho Panza
Joel Haapalainen
Sinssi 1/10
6
7
etsintakuulutus
etsintakuulutus
Pro Joonas Pyykösen ryhmä
Havaittu toimivan näiden henkilöiden kanssa, palkkio luvassa.
Mika Kuivila
Jussi Holsti
Sinssi 1/10
Mikko Nuutinen
Samuel Tokola
Nuuska-Niilo
8
Juho Jaakkola
Jarno Mattanen
Pro Juha-Matti Ojakosken ryhmä
Havaittu toimivan näiden henkilöiden kanssa, palkkio luvassa.
Jussi Helminen
Jarkko Lindholm
Lari-Petteri Uusitalo
Joona Kortesalmi
Tapio Kinnunen
9
Heikki Metsävainio
Janne Virtala
etsintakuulutus
etsintakuulutus
Pro Niko Taipaleenmäen ryhmä
Pro Petri Kyngäksen ryhmä
Havaittu toimivan näiden henkilöiden kanssa, palkkio luvassa.
Havaittu toimivan näiden henkilöiden kanssa, palkkio luvassa.
Aleksi Määttä
Juha Salminen
Timo-Heikki Vuorenmaa
Sinssi 1/10
Taneli Stenudd
Lasse Holopainen
10
Anton Paatelma
Jaakko Tikkakoski
Petri Tolonen
Teemu Aura
Miika Moilanen
Viljami Juntunen
Niko Tervo
11
Jaakko Kukkohovi
Topias Järvinen
etsintakuulutus
etsintakuulutus
Pro Sami Myllymäen ryhmä
Pro Verneri Kohosen ryhmästä
Havaittu toimivan näiden henkilöiden kanssa, palkkio luvassa.
Havaittu toimivan näiden henkilöiden kanssa, palkkio luvassa.
Jussi Niemelä
Jukka Harvala
Sinssi 1/10
Pekka Huhta
Erik Isohookana
Eelipekka Matti
Janne Kaikkonen
12
Anssi Aikio
Lotta Lappeteläinen
Elina Paaso
Armi Kaarteenaho
Sampo Aronen
Petteri Moilanen
Aapo Korhonen
13
etsintakuulutus
Erikoisryhmä, jota johtaa pahamaineinen Sergei Pörröinen.
Heitä kannattaa varoa, sillä he voivat olla
erittäin vaarallisia ja osaavat naamioitua monipuolisesti hämätäkseen ihmisiä.
Jakke Jauhonaama
Heli Keiju
Sinssi 1/10
P.E.L2.E Hermanni
T. Ransu
14
Hurja-Harri
T
IKKOJEN ROBIN HOO
KUN ON PAKKO ESITELLÄ TAITOJAAN
D
Kesäinen retkemme Rääveliin
Puolessa välissä ke- montulla jo ennen ku- lemistä. Kaduilla oli
sää tuli taas huomat- konlaulua, minkä kun- viinakauppoja silmäntua, että suomalainen niaksi ajelin hiljaisilla kantamattomiin! Täalkoholialan vähittäis- Helsingin kaduilla hie- täpä ei Suomi-poika
myymälä myy tuottei- man kunniakierroksia. näkemättä usko! Ja
eduk- katso, sisällä kaupoistaan melko röyhke- Kohtuullisen
ään hintaan, mikäli kaalla 15 Euron ennak- sa on eurolavoittain
verrataan opiskelijan kotilauksella saimme mitä moninaisimpia
opiskelija- alkoholijuomia!
On
normaaliin
h i n t a i s e t viskiä, rommia, lonkbudjettiin. Täs- ”Kaduilla oli
tä johtuen riit- viinakauppoja p ä i v ä r i s - kua, tuimaa kasaria ja
tävän opiske- silmänkanta- teilyt upe- onhan siellä viintäkin.
alla M/S Alkoholikiimassa on
lumotivaation mattomiin!”
N o r d l a n - kuitenki hyvä muistaa,
takaamiseksi
päätimme tehdä elo- dia -aluksella. Saim- että oluen maahankuun alussa jälleen me myös reilumman tuonti ei ole järkevää
pienen excursion Rää- puoleisen viinakärryn, suhteutettuna suomaveliin, Viron keskiaikai- vuoden 1997 Ford laiseen hintatasoon
mukaan ja virvokkeen tilaaseen pääkaupunkiin. Mondeon,
Retken ajoitimme so- edestakaiselle matkal- vievään luonteeseen.
Kolme
pivasti sähkökiltojen le noin
tuntia siikesäyhteistyökokouk- 30 Eu- ”Onneksi Hoegaarden
sitruunan
kera
ei
nä kiersen aikaan, jonka Ota- r o l l a .
pettänyt
etelänaaputelimme
niemen
paikallinen Aluksella edus- rissakaan”
silmät
SIK järjesti.
timme
lautasina
Reilun 600 km mat- jo perinteeksi muo- saamatta ostettua yhkaan lähdimme per- dostuneella tavalla, eli tään mitään. Lopulta
jantain
pekkasten nukkumalla rappukäy- ostamisen alettua viiturvin Hadian rullake- tävässä iloisilla ilmeil- dennellä kärryllisellä
alkoi meitä varten jo
bapien saattelemina lä.
avautua uusia kassoja,
eräänä torstaina noin
Räävelissä tunnistivat potentiaaliklo 23. Olimme Länsi- Perillä
sataman tietyömaan olikin taas ihmette- set kanta-asiakkaat.
Sinssi 1/10
18
Ostosten eräluontei- tolla – ajat nimittäin vain noin sormen paksuuden takia emme täsmäsivät ja matkaa suinen. Toisin sanoen
kuitenkaan pettymyk- laivalle oli vielä toista kannattaa pitää paino
seksemme saaneet kilometriä! Siinä saat- kurissa, jotta voi tuokanta-asiakaskorttia toi olla paikallisilla da enemmän tuotetta
Super-Alkoon, sillä se ihmettelmeistä kun mukanaan.
olisi edellyttänyt 1000 Suomen rekisterissä
Euron kertaostok-Matti Harju
”Onneksi joku muukin oli
sia.
myöhässä, joten pääsimme
peesissä livahtamaan laivaan ja aloittamaan matkan kohti Otaniemen majapaikkaa ja kesä-SYKiä”
Viinanhimomme
tyydytettyämme
menimme
syömään Hell Hunt
-nimiseen
puljuun Räävelin vanhassa kaupungissa.
Tilaamamme pihvi oli
varsin maukas, mutta sen kaverina tullut
epäperuna vai mikä lie
supersipuli oli varsin
karmivan makuinen.
Onneksi Hoegaarden
sitruunan kera ei pettänyt etelänaapurissakaan.
Sitten olikin aika lähteä. Nopea vilkaisu
ensin kelloon ja sen
jälkeen ajoneuvojen
check-inin päättymisaikaan saivat aikaan
melkoiset räminät itse
kunkin pumppuosas-
oleva auto kaahasi
ikkunat auki kohti satamaa jäätävän kiroilun saattelemana.
Onneksi joku muukin
oli myöhässä, joten
pääsimme peesissä
livahtamaan laivaan
ja aloittamaan matkan kohti Otaniemen
majapaikkaa ja kesäSYKiä.
SYK ei pettänyt tälläkään kertaa, vaan
hauskaa oli!
Kotimatka sujui ongelmitta, vaikka lokasuojien ja renkaiden
väliin jäävä rako olikin
19
Lentäviä lauseita:
”Silmien karsastus = Toinen silmä kattoo vittuun ja toinen silmä kattoo
mihin vittuun se kattoo.”
-Laura
”Vasen käsi on se, jossa peukalo on oikealla puolella”
-Atte
”Vaikka kuinka puristelee ja tiristelee niin ei siltikään seiso”
-Verneri
”Parempi kolme kanaa kontissa kuin kaksi baaria renkaassa!”
-Peteri
”Musta on aika epämiellyttävää puhua sun kanssa ku mulla on mulkku
kädessä”
-Lauri vessassa
”Hyvä troppi on hyvä
trippi”
-Petri
-”Lauri, tuu pois
sieltä”
-”Mutta mulla on
varpaat täällä,
kato, yksi kaksi
kolme neljä viisi,
siinä vasta toinen
varvas, eiku jalka”
Ja tässä on kuva teekkarista katsomassa iloisin
mielin tulevaisuuteen.
Sinssi 1/10
20
21
Sihteeri kuuluttaa:
Hei kiltalainen!
Painaako mieltäsi jokin asia?
Onko (ala)pääsi täynnä loistavia ja vähemmän loistavia ideoita?
Auta kehittämään kiltaa entistäkin paremmaksi!
Anna palautetta ja kehitysideoita killan toiminnasta ja kiltahuoneesta kahvinkeittimen vieressä olevaan pinkkiin postilaatikkoon!
Laatikkoon voi jättää myös hallitukselle osoitetut treffipyynnöt
sekä muut eroottiset viestit!
KAIKKI EHDOTUKSET (ja ehdottelut ;) ) SEKÄ PALAUTTEET LUVATAAN LUKEA! (mutta ei välttämättä noteerata)
HOX! Treffipyyntöihin oma kengännumero!
ps. kuva ois kiva.
Ajo-ohje: Kahvinkeittimen vieressä.
Milloin: Aina.
Miksi: Koska kiltaa
ei voi kehittää ilman
palautetta.
Yours (un)truly
Secret Ary
23
Mitä sähkö on?
Vaikka monella opintoja on jo useampi vuosi takana, kuinka moni tietää,
mitä se sähkö oikeastaan on? Sinssi saikin tehtäväkseen tutkia tarkemmin tätä meitä käsittelevää asiaa.
Benjamin Roos on määritellyt ilmiön 1840-luvulla sanoin: Sähköä on se
mikä säkenöiden sähähtää (Sinssi 1/1980).
Filosofi Hegel määritteli ”syvällisesti” sähkön perimmäisen olemuksen:
”Se on itsestään vapautuvan hahmon tarkoitus, hahmo joka alkaa kumota oman välinpitämättömyytensä; sillä sähkö on välitöntä ilmituloa eli
läheisesti hahmosta tulevaa, sen vielä edellyttämää olemassaoloa - mutta ei vielä itse hahmon hajoamista, vaan se pinnallinen tapahtuma, jossa
erilaisuudet jättävät hahmon, mutta vielä ovat sen edellyttämiä eivätkä
vielä ole niissä tulleet itsenäisiksi.”
Kaikkihan toki tietävät että hattivateista saadaan sähköä.
Mutta tosiasiahan on että ”sähkö on sinistä ja se sattuu”
Fysiikan peruslait:
1. Watsonin laki:
Laitteiden luotettavuus on kääntäen verrannollinen
niitä katselevien ihmisten määrään ja merkittävyyteen.
2. Sattingerin laki:
Se toimii paremmin, kun työnnät töpselin seinään.
3. Anthonyn voimalaki:
Älä tee väkisin, hae isompi vasara.
4. Hornerin postulaatti:
Kokemus kasvaa suorassa suhteessa turmellun laitteiston arvoon.
5. Cahnin aksiooma:
Kun kaikki muu epäonnistuu, lue käyttöohjeet.
6. Fettin laboratoriolaki:
Älä koskaan uusi onnistunutta koetta.
Sinssi 1/10
24
Kuinka tehdä viinakakku
Pohja:
300g Domino-keksejä
75-100g margariinia
Täyte:
4 liivatelehteä
2 dl kuohukermaa
1 ¼ dl tomusokeria
500g maitorahkaa tai vaihtoehtoisesti mascarpone-juustoa
3 valkuaista
1 dl Baileys-likööriä
1 dl mehua
nuolijalla. Heiluta vuokaa, jotta levitysjäljet tasoittuvat. Anna
hyytyä jääkaapissa 3 tuntia.
Kiehauta 1dl mehua ja lisää 1 liivatelehti, kaada mehu-liivate
kakun päälle. Irtopohjavuoka saattaa vuotaa, niin tällä keinolla saadaan tukittua vuotavat reiät. Anna mehu-liivatteeen
hyytyä jääkaapissa vähintään 3 tuntia, jonka jälkeen voi alkaa
tekemään kiillettä. Kiehauta 1dl mehua ja lisää liivatteet. Kaada seos alkoholiin ja kaada alkoholiseos kakun päälle. Odota
muutama tunti kunnes päällinen on hyytynyt.
Kakku voi kaikesta huolimatta vuotaa jääkaapissa, niin varaudu tähän laittamalla esimerkiksi pieni pyyhe kakun alle.
Kiille:
Sopiva määrä alkoholijuomaa
1 liivatelehti / 1dl
1 dl mehua
Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla. Murskaa keksit.
Sulata margariini kattilassa ja lisää keksimurska joukkoon.
Sekoita tasaiseksi. Painele seos vuoan pohjalle.
Laita täytteen liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota kerma. Lisää vaahdotuksen aikana joukkoon tomusokeri. Sekoita kermavaahtoon maitorahka tai mascarpone-juusto. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi ja lisää seokseen. Kiehauta
mehu ja sulata joukkoon liivatelehdet. Sekoita mehu-liivateseos pienissä erissä ohuena nauhana hitaasti vatkaten täytevaahtoon. Lisää baileys-likööri. Kaada vuokaan ja tasoita pinta
Sinssi 1/10
26
Kuva valmiista kakusta.
27
Historian havinaa, osa 2
Killan arkistoja on niin mukava pengoskella, sillä aina sieltä löytyy jotain
yllättävää ja/tai hauskaa. Tässä otteita eräistä vanhemman puolen Sinsseistä, lähinnä 70-80 luvuilta (Toim. huom. lainaukset lainattu mahdollisine kirjoitusvirheineen. Silloinhan vielä käytettiin kirjoituskonetta joten
tekstinmuokkaus jälkeenpäin oli vaikeata).
Esimerkkinä mainittakoon, kuinka hämmästyttävää on, että kun linnanmaalle rakennettiin 70-luvulla yliopistokompleksia, käsiteltiin tätäkin asiaa silloisessa Sinssissä. Päällimmäiseksi omaan mieleeni tästä jäi eräs
kinan kohde, nimittäin ikkunalautojen korkeus lattiatasosta. Sanottiinpa
jopa että ”vastassa tuntuu olevan kärjistetysti sanottuna olevan Mafiaan
verrattavan liigan järkkymätön vastustus.” En sitten tiedä kumpi osapuoli voitti kiistan eikä sillä enää olekaan merkitystä, sillä osastommehan on
muuttanut uudempiin tiloihin nykyiselle paikalleen.
Keskiviikkona 24.4.1974 oli killan hallitus, toimareita sekä professoreita
viettämässä iltaa, jossa kiltalehtemme mukaan oli eräät professorit syyllistyneet ”humalluttavien aineiden salakuljetukseen”. Moista en olekaan
koskaan vielä omana opiskeluaikana nähnytkään tapahtuvan tai sitten
proffat ovat muuttuneet taitavammiksi salaamaan piilopulloja. Mm. samaisen illan suuria viisauksia ”heikkovirtamies puhuu milliampeereista
ja vahvavirtamies mega-ampeereista.”
Suora lainaus 3/1974 Sinssinstä
”Tempausmuistoja vuosien takaa: osastonjohtaja joi pullosta vodkaa ja
poliisi katsoi vierestä.” (mikä tempaus lienee ollutkaan kyseessä, voitaisiin kenties koittaa toistaa)
Tiesittekö että jo vuonna 1979 on kiltahuoneella ollut käytössä dartstaulu? Lienee kulunut aikaa sitten rikki ja uutta ei ole hankittu kuin vasta
tämän vuoden aikana.
Että tällaista tällä kertaa.
-Päätoimittaja
Lokakuu
Marraskuu
ma
ti
ke
to
pe
la
su
27
28
29
30
1
2
3
39
40
41
42
43
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
SIK 45v
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
31
Sinssi 1/10
Kiltahuonekierros
30
OTY:n 50v
juhlat
44
45
46
47
48
ma
ti
ke
to
pe
la
su
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
1
2
3
4
5
31
”<@LennKalle> jos se yrittäis tunkea
sisälle niin ottasin housut pois ja alkaisin
hakkaan sitä kullilla”
-Puhe oli tv-lupatarkastajista