PYHIMYSKERHO 10 VUOTTA

Transcription

PYHIMYSKERHO 10 VUOTTA
Suomen Volvo 1800 -kerho ry
Jäsentiedote 10.08.2011
Arvoisat Pyhimyskerhon jäsenet!
Tämä on ensimmäinen jäsentiedotteeni kerhon uutena sihteerinä. Koko kerhon puolesta esitän suuret ja lämpimät kiitokset
pitkäaikaiselle edeltäjälleni, Jaakko Saransalmelle, jonka suuria saappaita en millään pysty täyttämään. Jaska on onneksi
luvannut auttaa minua ja kaikkia kerholaisia edelleen kaikissa Pyhimys-Volvoon liittyvissä asioissa. Kuten hän viimeisessä
tiedotteessaan sanoi, hän ei kuitenkaan aio luopua Pyhimyksestä eikä kerhosta. Tukenani minulla on lisäksi muitakin kerhon
tietäjävelhoja, joita olen tavannut mm. Lahden Classic MotorShowssa ja kevään vuosikokouksessa Parkanossa.
Apuna minulla on lisäksi puolisoni Ari, joka myös liittyi kerhoon ja hoitaa tapahtumien valokuvaamisen. En todellakaan ole
mikään Pyhimys-tietopankki, mutta pyrin hoitamaan kerhon tiedottamisen, pöytäkirjat ja nettisivujen ylläpidon mahdollisimman hyvin. Minuun saa yhteyden joko soittamalla 044-9986814 tai sähköpostitse [email protected], jos on
esim. ehdotuksia nettisivujen sisältöön. Tulkaapa joukolla syksyn tapaamiseen Mustilan viinitilalle, jotta voimme tutustua!
Pieni esittely itsestäni: Olen alle 30-vuotias, naimisissa ja asun Kankaanpäässä. Pyhimyskerhon sihteeriksi minut sai ”huijattua” nykyinen puheenjohtajamme. Opiskelen - joku päivä vielä ymmärrän mikä on debet ja mikä kredit. Perheeseeni
kuuluu mieheni, mutta sen lisäksi matelijoita ja täystuho (=kissanpentu). Harrastuksiani ovat Pyhimyskerhon ja Myllymäen
Rännipallojen sihteerin tehtävät, biljardin ja dartsin harjoittelu ja mieheni kanssa Suzuki-moottoripyörä.
Puheenjohtajamme terveiset
Eki kiittää saamastaan luottamuksesta. Tehdään kerhostamme meidän näköisemme kerho, johon on helppo liittyä ja jossa
viihdytään. Kun katsoo uusien jäsenien lukumäärää, ainakin joku osa tavoitteesta on toteutunut.
Tervetuloa uudet jäsenet:
Arto Palmia, Valkeala
Jouni Herranen, Oulu
Jari Kaunisto, Helsinki
Jari Mattila, Riihimäki
Niko Koivuniemi, Helsinki
Jenni Vartiainen, Kankaanpää
Juha Lipponen, Pieksämäki
Ari Vartiainen, Kankaanpää
Raimo Hamari, Kyröskoski
Harri Helin, Ikaalinen, tervetuloa Harri takaisin kerhomme toimintaan!
Suru-uutisia
Jäsenemme Christian Liman kuoli äkillisesti kotonaan 6.7.2011. Suomen Volvo 1800 –kerho esittää surunvalittelut omaisille.
Syyskesän kokoontuminen
Syyskesän kokoontuminen järjestetään tänä vuonna lauantaina 3.9.2011 alkaen kello 12.00. Paikkana on tällä kertaa Mustilan Viinitila Elimäellä. Osoite Mustilan puistotie 23, Elimäki (kuutostien varrella noin 25 km Kouvolasta kohti Helsinkiä).
Ohjelmassa kokoontuminen, kevyt lounas (talon keitto) ja pieni yhteispalaveri. Halukkaat voivat tutustua viinipuotiin ja
hankkia kotiin vietävät eväät: herkulliset marmeladit tai Mustilan viinejä. Tervetuloa kokoontumiseemme. Perinteisesti
palkitsemme pisimmältä tulleen.
Lisätietoa kohteestamme www.mustilaviini.fi. Sivuilta löytyy myös ajo-ohje kohdasta yhteystiedot.
käännä
Pyhimys pienoismalli
Seppälän Jouni löysi HongKong-tavaratalosta pienen Pyhimys-pienoismallin. Pienoismalli on todella
edullinen, vain 1,50 €/kpl.
Jäsenlehti
Jaska on edelleen lupautunut toimittamaan kerholehteä, mistä olen hyvin kiitollinen. Hyvin on jo kuulemma juttuja seuraavaan lehteen, mutta vielä muutama mahtuisi, joten muistakaa pitää kamera mukananne Pyhimyksellä liikkuessanne ja laittakaa kuvat ja juttu tulemaan joko sähköpostina tai normaalipostina minulle tai Jaskalle [email protected].
Kerhotuotteet
Upouusi, todella tyylikäs Pyhimys-lippis on nyt saatavana 12 eurolla. Kerhon sivuilla Pyhimys-shopissa on kuva lippiksestä
päässäni. Lippalakin voi hienosti täydentää Pyhimys-pinssillä, joita saa edulliseen 5 euron hintaan. Myös pikeepaitoja, kankaisia hihamerkkejä, metallisia vaunu-/keulamerkkejä, vanhoja Pyhimyslehden numeroita sekä tarroja on edelleen myynnissä. Tilaukset puheenjohtajalle [email protected] tai minulle [email protected].
Pidämme rahastonhoitajan kanssa Elimäellä myös Pyhimys-shopia auki, joten voit kätevästi ostaa kaikkia kerhotuotteita
syystapaamisen yhteydessä. Varaa käteistä mukaan. Pidämme siellä myös arpajaiset, arvan hinta 2 eur, kolme arpaa vitosella, voittoina kerhotuotteita. Arpoja emme myy luotolla, mutta kerhotuotteet voidaan myös laskuttaa.
Vuosikokous Parkanossa
Kerhon vuosikokous järjestettiin Parkanossa, kolmostien varressa olevalla Shellillä, Pahkalantie 2. Lounaan ja kokouksen
jälkeen tutustuimme uuteen avattuun automuseoon. Museon ovat puuhanneet Parkanon Seudun Mobilistit r.y.
Kiitos kaikille kokoukseen ja siihen liittyviin tapahtumiin osallistuneille. Meitä oli paikalla 25 henkilöä, mikä on varsin
hyvä saavutus, kun pääkaupunkiseudulta kuitenkin tulee matkaa aika pitkälti. Pyhimys-Volvoja oli paikalla 7 kpl, joita
parkanolaiset kovasti ihailivat ja valokuvasivat. Kiitos myös Parkanon kaupunginvaltuuston 1. varapuheenjohtajalle Heikki
Mettomäelle kaupunkia käsittelevästä esityksestä. Yllätysnumerona kävimme tutustumassa FennoSteeliin, joka on Suomen
suurin pakoputkitehdas.
Kilpailujen voittajat
Kilpailut ovat viimeinkin ratkenneet.
Kerholehden 1/2010 kilpailun voitti Jaakko Saransalmi ja kerholehden 1/2011 kilpailun Juhani Pennanen. Onnea voittajille!
Facebook
Facebook-käyttäjille vinkki: Etsikää profiilit "Volvo 1800S" ja "Pyhimys - Simon Templar" ja klikatkaa Tykkään.
Omat kuvat
Muistutan vielä kaikkia siitä, että kerhon nettisivuille voi ladata myös omia Pyhimys-kuvia. Muutama sinne on tullutkin,
käykääpä katsomassa.
Aamulehden Moro-liite
Moro tutki Pyhimys-Volvon pakokaasut. Lue juttu kerhon sivuilta kohdasta Uutiset.
Www-sivut www.pyhimyskerho.com
Sivuja ylläpidetään koko ajan. Osto- ja myyntisivut jäävät ennalleen, mutta heti etusivuille teemme yhteenvedon jäsenistä,
joilla on myytäviä osia. Jos Sinulla on Pyhimys-osia myytävänä, ota yhteyttä. Samoin Pyhimys-shop osio menee uusiksi.
Mikäli Sinulla on ideoita sivujen kehittämiseksi, ota yhteyttä.
Terveisin
Jenni Vartiainen
Sihteeri