Lokakuu 2015 - Kymenlaakson karjakerho

Transcription

Lokakuu 2015 - Kymenlaakson karjakerho
Kymenlaakson Karjakerho ry
c/o Tiina Marttila
Virsumäentie 63
48600 Kotka
040-7199 376
[email protected]
Kerhokirje 2/2015
26.10.2015
HYVÄT KARJAKERHON JÄSENET,
Toivottavasti teidän kaikkien kesä on sujunut mukavasti! Kymenlaaksossa pellot antoivat pääosin hyvän
sadon sekä säilörehuista, että viljasta, vaikka lämpösummaa ei tahtonut kertyä ja puinnitkin venyivät
melko myöhään. Tässä lyhyt katsaus Karjakerhon vuoteen menneiden ja tulevien tapahtumien osalta.
Pidimme vuosikokouksen huhtikuun lopulla jälleen Kunnalan Marja ja Matkailussa Sippolassa. Reilut
kaksikymmentä henkeä oli kuuntelemassa Raisioagron naudanrehujen kehityspäällikkö Merja Holman
luentoa hedelmällisyysaiheesta, kuulemassa Faban vaaliasioita edustajiston jäsenen Päivi Kelkan
kertomana sekä palkitsemassa kerhon karjakilpailuissa ansioituneita jäseniä sekä lounastamassa ja
kahvittelemassa.
Heinäkuun lopussa pidettiin jälleen suosittu junnuleiri Mikkelän tilalla Anjalassa. Lapset ja nuoret
harjaannuttivat eläintenkäsittelytaitojaan sekä karjatietämystään mahtavassa porukassa unohtamatta
perinteistä saunomista ja uimista Pihapirtillä. Leiri täyttyi jälleen kerran nopeasti, osallistujia oli 12.
Viime vuoden tapaan elokuun lopulla muutama kerhomme jäsen matkusti Sääksmäelle Pirkanmaalle
Lypsikit Livenä 2015 –tapahtumaan.
Vielä jäsenille on tarjolla kaksi tapahtumaa tänä vuonna:
Karjapäivä
Karjapäivä pidetään torstaina 12.11.2015 Roimolan tilalla (Salo-Miehikkäläntie 877, 49770 SaloMiehikkälä). Tilan uusi navetta on valmistunut 2013. Uudessa rakennuksessa asustavat lehmät ja
juottovasikat. Lehmäpaikkoja on yhteensä 200, lehmät lypsetään DeLavalin 2 x 15 -paikkaisella
takalypsyasemalla. Nuorkarja vanhassa navetassa. Lehmien ruokinta täysappeella, Seko-apevaunu ja
laakasiilovarastot komponenteille. Karjapäivään tulee luennoimaan eläinlääkäri ELT Minna Kujala
aiheenaan sorkat. Lisäksi ajankohtaiset asiat Tuottajain Maidolta ja ProAgrialta. Kahvia tarjolla klo 10.30
alkaen.
Pikkujoulut
Pikkujoulua vietetään Moision kartanossa Elimäellä (Moisiontie 163, 47200 Elimäki) torstaina 10.12.2015
alkaen pikkujoululounaalla klo 10.30. Lounaan jälkeen puhujana Seppo Niskanen Viking Geneticsiltä.
Lopuksi torttukahvit. Tilaisuuden hinta on 15 €/osallistuja. Sitovat ilmoittautumiset Tiinalle (HUOM! Uusi
sähköpostiosoite: [email protected]/ 040-7199 376) 2.12. mennessä. Muistathan
mainita mahdollisesta erityisruokavaliosta ilmoittautumisen yhteydessä!
Faban edustajistovaalit
Edustajisto valvoo jäsenten valtuuttamana osuuskunnan toimintaa ja on mukana linjaamassa kehitystä
pitkälle tulevaisuuteen. Edustajiston vaalien ehdokaslistat on julkaistu 16.10.2015 ja varsinainen
äänestäminen tapahtuu 7.-19.11.2015. Maidontuotanto-vaalipiirissä ehdolle on asetettu yhteensä 95
henkilöä, lihantuotanto-vaalipiirissä ehdolle asetettiin neljä henkilöä, mikä on vaalipiiristä valittavien
edustajien lukumäärä.
Kymenlaakso ja Etelä-Karjala tekivät yhteisen ehdokaslistan: Kymenlaaksosta ehdolle lähtivät Teemu
Tirronen (no 34) Pyhtäältä ja Anuriikka Lallukka (no 35) Iitistä ja Etelä-Karjalasta Hanna Puolakka
(no 33) Lappeenranta. Kaikkiin ehdokkaisiin pääsee tutustumaan netissä ehdokassivuilla, lisäksi
vaalikone valintaa helpottamaan. Kaikki äänestykseen tarvittavat ohjeet ja materiaalit postitetaan
jäsenille marraskuun alussa. Vaalin tulos julkaistaan 30.11.2015. Lisätietoa vaalista löydät
www.faba.fi/vaalit. Muistakaahan käyttää äänioikeuttanne!
Lehmännostoteline
Muistattehan, että Karjakerholla on lehmännostoteline, jota voi vuokrata. Kerhon jäsenille hinta on
30 €/viikko, ei-jäsenille 50 €/viikko. Kysy telinettä Merja Rasilta, puh. 050-5453 105.
Tervetuloa mukaan karjaväen tapahtumiin!
Tiina Marttila
kerhon sihteeri