Toukokuu 2010 - Uintiklubiturku.net

Transcription

Toukokuu 2010 - Uintiklubiturku.net
ÅSKPRESSEN
KEVÄT 2010
UINTIKLUBI
TURKU - ÅSK
RY
Puheenjohtajan Pärskeet
Moi vaan kaikille!
Toukokuu lähestyy loppuaan ja kesä, kesä taitaa olla jo täällä. Siltä on tuntunut jo usean
hellepäivän hellimästä puheenjohtajasta. Juu, tiedän, tiedän, kylmempiä päiviä on tullut ja
seuraavasta hellejaksosta vasta haaveillaan ja koulukaan ei ole vielä koululaisilta loppu tätä
kirjoittaessani, mutta hyvältä ovat tuntuneet nämäkin lämmöt, kesän maistiaiset.
Loistavaa menestystä odotellessa
Kesän pääkisat ovat tietenkin myös kaikille vielä edessä. Niihin valmistaudutaan par’aikaa
täydessä pärskeessä leireillen ja kisaten, tekniikoita hioten, vielä rajoja rikkoen, ja tilastoaikoja parannellen. Toivotan kovaa tsemppiä sekä uimareille, valmentajille, että kannustusjoukoille. Nuorimpien ryhmien Rollot uidaan tänä vuonna 11.-13.6.2010 Kuopiossa, ja siihen
taas päälle mahtava Rollo-leiri, kesän paras leiri. Pitkän radan Ikäkausimestaruusuinnit kisataan viime vuoden tapaan ulkoaltaassa, 2.-4.7.2010, tällä kertaa Kotkassa. Ja niiden jälkeen
tulevat vielä yhdistetyt SM/NSM kisat Oulussa 8.-11.7.2010. Kaikkia pääkisoja pystyy seuraamaan myös online ; uimaliiton sivujen kautta pääsee kiinni Live timing -lähetykseen. Jännätä voi tosissaan, vaikka ei olisikaan itse paikalla.
Imppar in remontti
Viimekertaisissa puheenjohtajan pärskeissä mietin, että ”alkaako se Impparin remontti, vaiko ei”.
Onneksi nyt puoli vuotta myöhemmin asia on edennyt ja remontti on päässyt jo hyvään
vauhtiin. Sen todistaa mahtava kuoppa suunnilleen tulevan 25 m radan kohdalla. Tämän
hetkisen Kaupungin Virallisen Kannan mukaan uusi uimahalli valmistuu syksyllä 2011, ja on
mahdollista että kilpauimarit päästetään testaamaan hallia jo pari kuukautta ennen virallisia
avajaisia, ehkä siis jopa syyskauden 2011 alussa, mene ja tiedä.
ÅSKPRESSEN—PUHEENJOHTAJAN PÄRSKEET
Evakosta on selvitty
Paimio:“Hienoa
kun kilpauimarit
ovat hallissamme!”
Puolivuotta on nyt siis oltu
evakossa Impparista. Ja varsin hienosti on pärjätty huolimatta hiukan hankalammista harjoitusajoista tai harkkakuljetusten pitenemisestä.
On toisaalta ollut yllättävänkin kiva kokemus treenata
uusissa ympäristöissä, ihan
uusissa halleissa. Mm. Paimion uimahallissa uimarimme on otettu vastaa todella
hyvin, jopa ihaillen! ”Hienoa
kun kilpauimarit uivat hallissamme!”.
Aika kivahan sitä on saada
ulkonakin treenata. Melkein
kaikki valmennusryhmät
vetävät treenejä nyt myös
Samppalinnassa! IKM uimareille erityisen hyvää valmistautumista kesän pääkisoihin! Säätkin ovat nyt suosineet, vaikka selvähän se,
että tuulta ja tuiverrustakin
on vielä luvassa.
Kivasti on siis selvitty tähän
asti. Kiitos kaikille, niin kotijoukoissa, valmennuksessa
kuin altaassakin - venymisestä, hyvästä huumorista ja
jaksamisesta. Kyllä lopussa
kiitos seisoo. Mahtava uusi
halli ja olosuhteet joista
voimme vasta haaveilla.
Kesällä pääkisojen jälkeen
kannattaa sitten tsekata loputkin alueen vaihtoehtoaltaat ja uimavedet, Kupittaan
maauimalasta aina hiekkakuoppiin ja -rantoihin asti.
Ruukinpuiston kahluuallasta
unohtamatta! Niin, ja sitten
Mukavaa kesää—ter vetuloa kesäjuhlaan 13.8.2010
on vielä se Jukupark. Sekin
taitaa valmistua kesän aikana. Liukumäistä viis, mutta
siellä on 20 m allas ☺ Sinne
vaan edullista treeniaikaa
varaamaan tai yksityistreeniä
vetämään.
4
Vielä muistutan kaikkia:
osallistukaa koko perhe ja
kutsukaa myös kaverinne
kesän kuutamouinteihin
(11.6., 2.7. , 23.7. ja 13.8.)
ja tietenkin 13.8. varsinaiseen 24h hyväntekeväisyysviesti-tapahtumaan! Jokainen uimariperhe hankkii
vähintään yhden sponsorin,
vai mitä! Seuran kesäjuhlat
juhlitaan sitten taas myös
24h viestin yhteydessä.
Oikein mukavaa ja menestyksekästä kesää kaikille toivottaen. Muistakaa myös
että lomalla kuuluu ja pitää
myös levätä. Uusi kausi alkaa jo elokuussa!
Joon, pj
KUNNIAPUHEENJOHTAJA JUHA KALJONEN —
KEVÄT 2010
U u s i k u n n i ap u h e e n j o h t a j a — Ju h a K a l j o n e n
ÅSK:n kevätkokous päätti hallituksen esityksestä valita uudeksi Kunniapuheenjohtajaksi.
Sääntöjen mukaan kunniapuheenjohtajia voi olla kerralla vain yksi, ja valituksi voi tulla
vain ansioitunut puheenjohtajana toiminut henkilö. Juha Kaljosen kohdalla molemmat
edellytykset täyttyvät erinomaisesti.
Pyysimme Juhaa kertomaan omat ÅSK aakkosensa.
Ju h a K a l j o s e n Å S K A B C
A) Aamu-uinti. Jokapäiväinen rutiini. Kotona pulahdus alakerran altaaseen ja
mökillä mereen, satoi tai
paistoi!
B) Bologna. Janen tämänhetkinen koti- ja opiskelijakaupunki Italiassa.
C) Christina. Puheenjohtajakauteni tehokas luottosihteeri. Ihan pro-tasoa!
D) Daami. Se on kyllä
sattunut kohdalleen. Ei ole
tarvinnut vaihtaa.
E) Erityisopetus. Tätä
olen tehnyt yläkoulussa viimeisimmät vuosikymmenet.
F) Fifties. Tällä vuosikymmenellä synnyin, mutta
isoisäni syntyi 1800luvulla… Eli olisi nyt vielä
vanhempi.
G) Glasgow. Janen ekat
nuorten em-kilpailut 2004
Skotlannissa. Oltiin tytöstä
ylpeitä.
H) Hela-uinnit. Joka helatorstai oli taattua tekemistä.
I) Isyys. Muuttuu vuosien
myötä. Tasapainoiset lapset
ovat sen parasta antia.
J) Joe ja Jane. Rakkaat
lapset – vesipetoja molemmat.
K) Kilpauinti. Ruuhkavuosien parasta antia. Ai
että se oli kivaa aikaa!
L) Lentopallo. Oma harrastukseni jo vuosien takaa,
jatkuen edelleen.
M) Mökki. Hakkenpään
ihana kesäkeidas; pala maata, merta ja aurinkoa.
N) Nomi&Neppu. Perheen rakkaat nelijalkaiset,
valitettavasti aika jätti molemmista viime vuoden aikana.
O) Ossi – löysipä hänkin
tiensä Åskiin.
P) Perniö. Kunta jossa
synnyin ja kasvoin.
Q) Kuutamo-uinti!
ÅSK:n kehittelemä suosittu
turkulainen brändi. Loistava
kuu-tapahtuma
R) Rakkaus. Ilman sitä ei
olisi mitään.
S) Sauna. Yksi elämäni
kuumimmista nautinnoista.
T) Tanssi. Vaimoni sai
puujalankin mukaan kursseille. Jatkuu kesälavoilla…
U) Usko. Henkisen hyvinvoinnin peruspilari.
V) Vesa Hanski. Åsk:n
vuosien takainen ikoni.
Terveiset ja kiitokset kaikille Hanskeille.
W) Wien. Jane lyhyen
radan Em-kilpailuissa
2004.
X) Kaikki vanhat exät…
Huh huh.
Y) Yhteistyö. Aina välillä
vilahtaa yhden uimaseuran
Turku (= ÅSK).
Z) ZZ-top. Vanhojen partojen musiikkia.
Å) ÅSK. Se on siinä!
Ä) Äiti. Välttämätön hyvä.
Ö) Ööö… Jo loppui.
5
ÅSKPRESSEN—ILKAN AAKKOSET
Uusi hallitus 2010
Ihan upouusiksi
varsinaisiksi
jäseniksi
hallitukseen 2010
valaittiin Ilkka
Tirri ja Paula
Ranta.
Syyskokous valitsi puheenjohtajaksi syyskokous valitsi Joon Bouchtin. Muutoin hallitus järjestäytyi tammikuun alussa. Hallituksen varapuheenjohtajaksi valittiin Ilkka Tirri ja sihteeriksi Mari Kagan.
Va r ap u h e e n j o h t a j a I l k k a T i r r i Å S K - A B C
Mukaillen Tapio Rautavaaran ” Korttipakkaa”
”Herra uintituomari, niin
kuin näette, on aapiskirjaimeni samalla almanakkani,
raamattuni, elämän ohjeeni
ja neuvoni.” - Ja tämä tarina
on tosi!
A Autuaallisen tietämätön
aikaisemmin uintiurheilun
jalosta luonteesta
B Banaani on oivallinen
eväs, myös katsomossa.
C Citruuna on tarpeellista
irvistäjälle. Irvistää pitää
myös, kun tulee hylkäys.
D Daavid ja Goljat – Cetus voitetaan taas
seksi
K Kannustaja, kustantaja,
kaiken kestävä kannattaja.
Z Zorron merkki ja åSk:n
”S” - kuuluisia sankareita
kumpikin
L Lapsi leirille kerran kuussa, laiskureita laulattaa….
M Miettii, miettii, miten
edistäisi seuran asioita.
N Nuoren tyttöni innostus,
tarttunut koko sukuun.
O Onni olla kavereiden
kanssa
P Paras uintiseura molemmin pualil jokkee
Q Quutamo uinnit
R Raisusta otetaan selkä
(uinti)voitto
S Sitoutuminen
Å Åke Blomqvistin letkeä
lantio on verryttelyn a ja o
Ä Ällös tulkoon kukaan
sotkemaan seuramme asioita
Ö Öitä ja kauniita unia! Olkaamme nöyriä, seiskäämme
ylpeinä sanojemme takana,
rehteinä urheilijoina.
Kiinnostunut kirjoittelusta,
urheilusta ja veneilystä
- nauran paljon-
T Taitoa, tavoitteita ja tahtoa!
Koulutuksia, eri sorttisia,
on kamalasti. Intohimona
tuotekehitys ja keksinnöt.
F Fiinit fermeet ÅSK:n logolla löytyy
U Uinti - urheiluna ja ruumiin kulttuurina
Luottamustehtäviäkin on
kertynyt
G Garderoopista tietenkin!
V Vaatimattomasti: Suomen
paras seura.
Työkseni johdan yritystä.
E Ensimmäinen kerta kilpailuissa: Jännitti sietämättömästi
H Hiljaista ei ole, kun katsomossa laitetaan kannustaen
6
J Ja taas tuli Åsk:lle mitali!
I Ilmiselvästi Iloinen Ilkka
ihmettelee ihastuneesti ilakointia Ikuissa.
W Warinovskit ovat kivoja
kavereita
Y Ylpeä seuran historiasta,
taas uidaan 24 tuntia putkeen heikompien tukemi-
Autan heikompia ja koulutan
tonttua koiraani.
PAULAN AAKKOSET — KEVÄT 2010
H a l l i t u k s e n j ä s e n Pa u l a R a n t a Å S K - A B C
Anni -syy olla mukana uimaseuran toiminnassa
BlueCard- pakollinen hankinta, että lapsi saa kilpailla
Jännitys- istua katsomossa ja
jännittää uusia uintiennätyksiä
Soutu- oma kilpaharrastus
nuoruuden vuosilta
Citroen- kulkuneuvo, millä
kuljetukset suoritetaan
Lomamatkat- piristystä arkeen
Tuomarikortti- hankittu
tänä vuonna ja tuskin
malttaa odottaa, että
pääsee käyttämään
korttia Impparissa ☺
DNA- puhelinliittymä ja
tärkeä osa-alue työssäni
Marianhamina – Knattesimkilpailut
Uittamo- treenipaikka ja
lapsuuteni asuinpaikka
Eura – olin uintileirivalvojana Eurassa keväällä
2010
Neljä -4 kertaa viikossa on
Rollo ryhmän treenit ja
kuljettaminen niihin
Valmentajat- seuran tärkeimpiä henkilöitä
Foreca-säätiedot – hyvä
käydä katsomassa ennen
kuin laittaa nenänsä
ulos
Onnellisuus- sitä että lapsi
harrastaa monipuolista
urheilulajia, urheilusta
tulee elämäntapa
XL- vaatekoko mikä mahtuu parhaiten
Gluteeniton - ruokavalioni
Paimio- tiistain treenipaikka
missä itsekkin käyn
”vesikävelyllä”
Zumba- tämän hetken liikuntavillitys
Q- kirjain- on koiramme
nimessä mikä on Aqua
Äiten illat – Rolloryhmän
tyttöjen ja äitien yheiset
illanvietot
Hallitus- olla mukana seuran toiminnassa hallituksen jäsenenä, suosittelen!
IF- halli- sunnuntain treenipaikka Rollo ryhmälle
Kuutamouinnit – kesän kokokohta
Ranta- sukunimi ja tärkeä
elementti
Whisky -“lempijuoma”
Yö – kuuhulluus
ÅSK- uimaseura
Öljy- tärkeä ”energian” lähde monessa muodossa
7
ÅSKPRESSEN—
PEKAN JA MINNAN AAKKOSET
Varajäsen Pekka Rannikko ÅSK ABC
Hallituksen
varajäsenet
Pekka Rannikko ja
Minna Saukkonen
A Ammatti-instituutti, työpaikka
J Jalkapallo, pallopelien kuningas
B Budapest, kaunis kaupunki ja
paljon muistoja
K Kevät ja kesä, parhaat vuodenajat
C CISV, lapsien harrastus
L Leiri, laatu aikaa vanhemmille
D Dublin, iltapäivä sateen ajaksi kannattaa mennä pubiin
E Erityisopetus, monilla koululaisilla on tähän tarve
F Farmariauto, välttämätön
vapaa-ajan ja lasten harrastusten takia
M Makkara, itse tehtynä parasta perusruokaa
N Nuoriso, voimavara jota ei
saa unohtaa
O OAJ, toinen vapaa-ajan harrastus
G Grillaus, hyvä ja kätevä ruuanvalmistustapa
P Polkupyörä, hyvä liikkumisväline
H Harrastukset, hyviä välineitä
työstä irrottautumiseen
Q Quest, oppiaine alakoulussa
I Ilma, ilma/säätila vaikuttaa
omaan vireystilaan
R Rollot, Logistiikkapalvelujen
tuottaminen Otolle
S Somero, kesänvietto paikka-
kunta
T Tanhu, Erikan harrastus;
Tarja, puoliso
U Uinti, koko perheelle tärkeä
asia; Uskela, syntymäpaikka
V Vätti, kaupunginosa, missä
asumme
X Xenon, valonlähde
Y Yhteistyö, johtaa usein hyvään lopputulokseen
Z Zillertall, edesmennyt ravintola Hampurissa
Å ÅSK, meitä kaikkia yhdistävä
asia
Ä Ämpäri, kesäpaikan suihku
Ö Öljyt, välttämättömiä ruuanlaitossa, liikkumisessa ja lämmityksessä
Varajäsen Minna Saukkonen ÅSK ABC
A = aurinko.
J Jääkiekko on jännää!
T Talo, oma koti.
B sellainen kirjain on ajokortissani.
K Kakskerta, kappale kauneinta Suomea, siellä meidän
perhe asuu, elää ja voi paksusti!
U Uinti tuli äkkiseltään mieleeni.
C Celsius-asteet, mielellään
+30, aurinkoa ja ohutta yläpilveä.
D Daniel, Wiltsun kolmas
nimi.
E niin kuin meidän Evert 5
v., Rolloryhmän oma livemaskotti.
F F1:set, en fanita!
G Genova, Italiassa.
H Haaga-Helia AMK, duunipaikka.
8
I Ilo irti elämästä!
L Laivaterassit, jos edes kerran kesässä pääsisi.
M Mika, kaksoisveljeni.
N Nea 3v., kummityttöni.
O Otto, meidän pikkukisu.
P Pariisi mielessäin!
Q Queen, ihka hyvä bändi
menneiltä vuosilta.
R Rollot ajatuksissa pyörii
näin loppukeväästä.
S Suominen, Pete.
V Valkeala, siellä on kotopuolen mökki järven rannalla.
W Wilhelm, Wiltsu.
X X-määrä töitä ennen lomaa…
Y Yrjö, ongelmajäteauto?
Z Zeus, tais olla kreikkalainen
jumala.
Ä Äitien tekemää ruokaa!
Ö Ö- mappi.
ÅSK SHOP &
KIITOKSET LEHDENTEKIJÖILLE — KEVÄT 2010
Å S K S h o p — va r u s t e a s i a a
Hei uimarit ja muut hengenheimolaiset!
Kevään yhteistilaus alkaa
olla loppusuoralla – osa
TYRriltä tilatuista uikkareista ja kasseista vielä puuttuu mutta toivotaan, että
nekin tulevat kesäkuun alkuun mennessä.
Olen huomannut, että tuotteista ja niiden tilauksista
tulee yleensä kyselyitä ja
lisätilauksia, kun yhteistilauksien toimitukset on hoi-
dettu ryhmille.
Tässä tarkennusta näiden
osalta. Yhteistilauksia on
vuosittain kaksi, joista toinen on keväällä (maalishuhtikuu) ja toinen syksyllä
(syys-lokakuu).
Otan tietenkin tilauksia
vastaan muulloinkin, kun
niihin on tarvetta mutta
tavaran-toimittajat eivät
yleensä yhden tai kahden
tuotteen tilausta ota vastaan, joten on selvempää,
kun saadaan tehtyä tilaukset
kootusti.
Myös ryhmien yhteyshenkilöiltä voi varmistaa tilausten
tarkemmista ajankohdista.
Varusteita pyritään uusimaan tarpeiden mukaan ja
nyt keväällä tuli uutuutena
tekniset paidat, joita ensi
alkuun kokeiltiin ja tilailtiin
valmentajille, joilla ehkä on
ollut suurin tarve ko. tuotteelle. Niitä voivat toki tilata muutkin - tosin koot ovat
ÅSK Shopia hoitaa
Jan.Blomqvist@kaupp
alehti.fi
www.uintiklubiturku.net / åskshop
ns. aikuisten miesten ja
naisten kokoja eli perheen
pienimmille ei välttämättä
löydy sopivia kokoja.
Pyritään saamaan uutta
vaihtoehtoa esille ennen
syksyn yhteistilausta.
Syksyä varten on tarkoitus
kartoittaa uutta vaihtoehtoa
tuulipuvulle.
Muistutukseksi vielä netin
”kauppamme” eli ÅSK
Shop, jossa on tuotteita tarjolla
Mikäli jollakin on hyviä ideoita tai ehdotuksia, niin
otan niitä mielelläni vastaan.
ja jonne voi lisäksi laittaa
omia (mielellään vähän käytettyjä) tuotteita myyntiin.
Tarkemmat tiedot netistä!
Tiedusteluja varusteista voi
lähettää myös sähköpostitse;
jan.blomqvist@kauppaleht
i.fi
Varusteterveisin
Jan
PS. ÅSK:n hallitus edellyttää, että seuran valmentajat ja uimarit pukeutuvat
kisoissa mahdollisuuksien mukaan seura-asuihin ja uimarien oletetaan käyttävän myös seuran uimalakkia.
KIITOS, KIITOS, KIITOS lehdentekijöille
Kiitos kaikille kirjoittajille ja kuvaajille! Ilman juuri sinua tämä lehti ei olisi ilmestynyt.
Kiitos erityisesti Risto Metsälälle, joka taas kokosi kansikuvan.
…ja mitä
varusteisiin tulee,
uudet ideat on aina
tervetulleita.
9
ÅSKPRESSEN—NUORISOVALMENNUSPÄÄLLIKÖN TERVEISET
& KEVÄTKOKOUS
Nuorisovalmennuspäällikön terveiset
ÅSKn Nuorisovalmennuspäällikkö Jussi Kivekäs
on palkattu Opetusministeriön myöntämän
Seuratuen avulla
Jokaisen panos on
ollut meille
arvokas! Kiitos!
Kevätkausi on edennyt loppupuolelle. Kevään NSM- ja
SM-kisat on uitu ja kisoista
saatiin upeasti sekä uusia
finalisteja että mitalisteja.
Kevätkaudella on treenailtu
ahkerasti sekä kotikonnuilla
että leireillä jos jonkunnäköisillä - kaikki merkit ovat
ilmassa että kesällä saadaan
taas vino pino uusia uimareita kärkikahinoihin sekä Rollo, IKM- että NSM/SMtasolla.
Kesän kisoissa kuten harjoituskaudellakin kannattaa
(erityisesti ulkoaltaassa uivien IKM-kisailijoiden) muistaa nesteytys. Koko jakson
aikana ja jaksojen ulkopuolella tasaisin väliajoin nestet-
tä suuhun. Kerta-annoksena
ei kannata isoa määrää juoda
- kun jano yllättää on kropassa jo liian vähän nestettä.
Myös ruokailu tulee hoitaa
kunnolla. Mikäli kisoissa
syödään kärpäsenannoksia
on hyvin todennäköistä että
uimarin paukut loppuvat jo
kisan alkumetreillä. Kunnolla siis ravintoa suuhun jotta
jaksaa painaa kisat alusta
loppuun!
Syyskauden suunnittelu on
syksy-ryhmän kanssa jo pitkällä ja mitään suurempia
muutoksia ei ryhmien toimintaan tulla tekemään.
Pieniä muutoksia kuitenkin
– aina on tilaa parantaa! Syksyn ryhmistä tiedotamme
luonnollisesti heti kun ne
ovat täysin valmiit.
Muistakaapa myös perinteiset 24h- ja kuutamouintitapahtumat! Niihin on mukava
osallistua vaikka koko perheen voimin.
Oikein paljon kiitoksia kaudesta 2009-2010 jo etukäteen – tehdään yhdessä kaudesta 2010-2011 vielä tätäkin parempi!
Kesäterveisin
J
u
s
s
i
nuorisovalmennuspäällikkö
Kevätkokouksen päätöksiä
Yleisökato
kevätkokouksessa!
Kokouksessa päätettiin uudesta kunniapuheenjohtajasta (lue
juttu Juha Kaljosesta
sivulla 3) ja sääntöjen
muuttamisesta.
10
Suorastaan ennätysmäinen
yleisökato kohtasi ÅSK:n
kevätkokousta. Paikalle ilmestyi hallituksen ulkopuolelta vain yksi (!!) jäsen, joka
hänkin oli viime vuonna hallituksessa mukana (=Krister
Slotte). Mahtoiko syy olla
keväinen sää, vai uusi kokouksen pitopaikka? Impivaaran remontin myötä hallituksen kokoukset on pidetty
Liikuntapalvelukeskuksen
kokoustiloissa Veritasstadionilla ja sinne myös
kevätkokous oli kutsuttu.
Esityslistalla oli tavallisten
kevätkokousasioiden (tilinpäätös ja toimintakertomus
vuodelta 2009) lisäksi kaksi
erityistä asiaa: kunniapuheenjohtajan valinta ja sääntömuutosehdotus.
Kunniapuheenjohtajuus tuli
esityslistalle, kun edellinen
kunniapuheenjohtaja lähestyi
hallitusta ja esitti eronpyynnön. Tämä mahdollisti uuden kunniapuheenjohtajan
valinnan.
Sääntöjä hallitus päätti esit-
tää uudistettavaksi kevät– ja
syyskokouksen ajankohdan
osalta (1 kk myöhemmäksi).
Sen lisäksi kokouskutsun
lähettämismuodoksi esitettiin “hallituksen päättämällä
tavalla” entisen “ilmoitus
hallituksen päättämässä lehdessä” sijaan. Sääntömuutos
vaatii vielä toisen yleiskokouskäsittelyn syksyllä.
IKM LEIRI GODBYSSÄ—KEVÄT 2010
IKM leireili toukokuussa Godbyssä
Tulimme helatorstain aamulaivalla Ahvenanmaalle.
Torstaina meillä oli suht
koht kova treeni. Uimme
5.2 km, johon sisältyi
4x4x100 vu (lähtö 1.30)
Illalla katsoimme Raimon
kuvaamia tekniikkavideoita
veden alta että päältä. Juttelimme myös kansainvälisten
(ruotsalaisten ”poliisien”)
kanssa.
Perjantaiaamuna nousimme
ylös mielisairaalasängyistämme virkeinä jo puoli
kahdeksalta. Aamutreeni oli
pitkää vaparia (3x1500),
kokonaistulos oli 8.1 km.
Uinnin jälkeen kiiruhdimme Raimon Rutikuivaan
kuivatreeniin. Opimme
uusia kuntosaliliikkeitä.
Perjantain iltatreenissä Jukka pyysi joitakin kipeitä ja
väsyneitä uimareita lopettamaan ennen kovia sarjoja.
Perjantai-iltana kommentoimme omia tekniikkavideoitamme paperille. Lopuksi näimme myös iltatreenissä kuvattuja starttejamme.
Lauantaiaamuna uimme
pitkää vaparia kohtuu tiukoilla lähdöillä. Pitkän ja
uuvuttavan treenin jälkeen
uimme vielä Godbyn hallin
kuukausi-yllätys-kisoissa!
Uimme 50 vu + 50 su tai
50 ru tai 50 pu. Vapaa-ajalla
jotkut kävelivät Kmarketiiiin jäätelölle.
Lauantai-illan treeni oli aikamoinen rääkki. Treeniin
sisältyi 400 vaparia/ 400sekaria/200 perhosta ajalla
kovaa. Illalla katsoimme
kolmannen kerran tekniik-
kavideoita, mutta Jukka kommentoi
Teksti ja kuvat
uintiamme ja luimme ääneen omat
Kiia Kagan &
kommenttimme.
Lotta Tirri
Jukka myös innostui näyttämään YouTubesta huippu-uimareiden vedenalaisia uintivideoita. Myöhemmin illalla
riehuimme ja Pialta paloi päreet.
Sunnuntaiaamuna heräsimme klo 7.30
ja koko konkkaronkka kiiruhti aamupalalle. Koska koko tyttöjen huone oli
kuin pyörremyrskyn jäljiltä, siivosimme 11 tytön voimin 12 hengen huoneemme. Treeneissä uimme erittäin
pitkän alkuverran ja pari kovaa sarjaa.
Uimme 3 x 200 omavalintaista lajia,
viestejä, startteja ja liukukisoja.
Talolla söimme ihanaa pasta carbonaraa. Sen jälkeen pakkasimme
viimeiset tavarat, otimme viimeiset valokuvat ja lampsimme ulos
odottamana bussia. Loppujen lopuksi leiri oli kuitenkin ihan kiva.
Myöhemmin illalla
riehuimme ja
Piialta palo päreet!
11
ÅSKPRESSEN—
OSSI JA SAMULI KANARIANSAARILLA
Tammikuun pakkasia karkuun Kanarian saarien
lämpöön t3-harjoituskeskukseen
12
Lähdettiin tammikuun puolivälin paikkeilla AUi:n edustusryhmän kanssa treenailemaan Kanarian saarten lämpöön
kahden viikon ajaksi. Hieman pelotti etukäteen riittäisikö
lämpötila ulkoaltaassa harjoitteluun jo tammikuussa, mutta
paikalle päästyämme pelot karsiutuivat saman tien.
Lämpötila liikkui päivisin 20-27 asteen välillä ja aamuisinkin
oli jo shortsikeli. Pienoiseksi ongelmaksi joillekin ja varmaan eniten itse allekirjoittaneelle, joka oli ilmeisesti virheekseen vaihtanut täysmaidon rasvattomaan vaihtoehtoon,
koitui kylmä allasvesi, jota lämmitettiin
aurinkopanelien
avulla. Ja
alkupäivien
hieman
pilvisempi
sää
esti
treenialtaan
lämpötilan
pysymisen
tyydyttävänä. Paikka muuten oli melko optimaalinen. Kes-
kuksesta löytyi kymmenenrataisen 50 metrin altaan lisäksi kuusiratainen piikin allas,
jonka vesi oli aina lähes jopa kuumaa, vastavirta-allas, jossa oli mahdollisuus laadukkaisiin tekniikkakuvauksiin, beach-kenttä,
punttisali, jalkapallokenttiä nurmella sekä
tekonurmella varustettuna, minitenniskenttiä ja olisiko löytynyt vielä jotain muuta mukavaan kuten hierojaa.
Hotelliltamme käveli loivaa vuorenrinnettä ylös altaille n. 13min.
Altaalla toimi pyyhe ja juomapalvelu liiankin hyvin. Hotelli pyöri myös mukavasti.
Ruokailussa oli monipuolisesti aina antimia
tarjolla.
Tästä huolimatta aamupalalla jengimme
ylivoimaiseksi suosikiksi nousi yksipuolisella lautasmallilla letut ja taikinarinkulat eri
makuisilla kastikkeilla. Aamu-unisetkin
heräsivät jo aikaisin, kun tiesivät, että
muutama ylimääräinen minuutti sängyssä
uneksiminen mahdollisesti maksasi himoitun lettu-aamiaisen nauttimisen. Katolta
löytyi poreallas ja auringonottopaikka, jossa mieli laukkasi vapaan aivan muutamien
kymmenien metrien päässä hakkaavien
aaltojen tahdissa.
Vapaapäivänä oli hyvä käydä kävelymatkan
päässä sijaitsevassa pikku keskustassa. Vaatekauppoja sieltä ilmeisesti ei aivan älyttömästi löytynyt, mutta sehän oli vain naisten murhe. Matkaa oli kuitenkin sen verran, ettei sitä kukaan jaksanut turhaan kävellä edestakaisin.
Ja matkalla oli muutama erilainen hiekkaranta, josta valittiin paras aaltojen ja hiekan
hienouden perusteella.
Nahka paloi ja rasva ritisi iholla, kun vapaapäivälle osui selvästi yksi kuumimmista
ja pilvettömimmistä päivistä. Rantaan löi
muutamiin kohtiin mukavan kokoisia aalto-
LEIRI KANARIANSAARILLA—KEVÄT 2010
ja joista oli siisti mäjähtää karkeaan hiekkaan. Hotellille takaisin lähdettäessä saatiinkin hakea jostain krääsäkojusta uudet uikkarit tuleville treeneille, kun vanhoista oli enää saumat jäljellä.
Treenit vedettiin kautta linjan hyvällä sykkeellä ja suurella sydämellä. Kovaa kilpailua ja hyvää mättöä oli altaassa yllin kyllin.
Ja aurinko kunnioitti näitä hetkiä paikalla olollaan lähes 100%:sti.
Ja samassa treenikeskuksessa olleet rugy-sonnit saivat kuolan valumaan niin jätkillä, kuin mimmeilläkin joille suotiin myös satunnaisia
illalliskutsuja näiden järkäleiden suunnasta.
Näitä hienoja hetkiä ja loistavaa leiriä muistellessa toivotan buustia
kaikille ÅSK:n merihevosta rinnassaan kantaville. Viettäkää rento ja
chilli kesä, niin on sitten helpompi hymyillä vuoden pimeinä aikoina. Terveisin kesäkolli, Ossi osmonautti Oksa
Teksti ja kuvat
Ossi Oksa
Ikm-haastajat Ahvenanmaan leirillä
Ikm-haastajat-ryhmämme vietti pääsiäis-viikonloppuna unohtumattoman
leirin Maarianhaminassa. Majoituimme Hotel Savoyhin, joka oli todella
mukava meriaiheisine sisustuksineen. Kun saavuimme perjantaina Maarianhaminaan, meillä oli vielä illalla kuivatreenit, joihin sisältyi juoksemista, venyttelyä, ja lisää juoksemista. Samalla saimme pienen tutkauksen
Maarianhaminan pienikokoisesta keskustasta,
jossa saimme viettää seuraavana päivänä
(lauantaina) pari tuntia shoppaillen. Lauantai
sujuikin rattoisasti, ja vapaa-aikakin kului ubërkivojen ryhmäläisten kanssa. Lauantaina tuli
myös treenattua neljä tuntia. Lauantain tunnuslauseeksi tuli ”Everybody dance now!” Sunnuntaina pidimme kaksituntiset harkat, joitten jälkeen söimme ja lähdimme kohti satamaa. Laivassa tuli ostokset tehtyä Taxfree shopissa. Lopulta kuitenki koitti se hetki, jolloin sanoimme
toisillemme ’näkemiin ja turvallista kotimatkaa.’
Leiri oli kerrassaan mahtava ja siitä jäi ihanat
muistot.
Teksti ja kuvat
Anni Blomqvist ja Madde
Ranki
Uusia leirejä odotellen!
13
ÅSKPRESSEN—KILPAUINTIKOULU
Kilpauintikoulun kuulumiset
Kevään aikana ryhmämme on tiivistynyt hyväksi porukaksi.
Koko ryhmä on treenannut Jennin ja Ekin hyvillä eväillä kolme kertaa viikossa. Paimion uimahallissa vesikauhumme ovat
herättäneet ainakin pappojen huomion, ja saunan lauteilla on
juttua riittänyt.
Teksti ja kuvat Nina
Soini
14
Uimarimme ovat ahkeroineet
myös kilpa-altailla. Omia ennätyksiä on rikottu jatkuvasti.
Muutama rolloalituskin on tehty! Palkintosijoitukset ovat tulleet joillekin uimareille niin täytenä yllätyksenä, että palkinnon jakoon ollaan juostu lähes suoraan
saunan lauteilta.. onneksi sentään uikkarit jalassa
”Kansainvälinen kisa
= vesiämpäri
starttipallin
vieressä”
Ahvenanmaan kisamatkan
lipuessa nenämme ohi matkasimme sen sijaan Espooseen TYR-karnevaaleihin.
Päivä oli pitkä ja hikinen,
mutta myös ikimuistoinen.
Osalle uimareista kisailu 50
metrin altaassa oli ensimmäinen laatuaan. Kansainvälisen kisan meininkiä lisäsivät ”roiskeämpärit”, joista
uimarimme innoissaan pärskivätkin vettä sitten ihan
olan takaa, niin että ajanottajatkin saivat ajoittain suihkun! Päivän hohtoa lisäsi
”Palkinnonjakoon
juostu suoraan
saunan lauteilta!”
nimmarit uintisuuruudelta
Jani Sieviseltä. Nimmarin
pyytäminen ei ollut kuitenkaan aivan yksinkertainen
juttu. Kivi-paperi-sakset
leikki oli käytössä, kun rohkeaa valittiin.
Kesällä kilpauintikoululaiset
voi vielä bongata Rolloleirillä Kuopiossa. Kaikki ovat
sinne innoissaan lähdössä.
KNATTESIMMET— KEVÄT 2010
Mieleen painuneita tunnelmia Knattesimmet –matkalta
Rolloryhmän ”ulkomaan”
kisat Maarianhaminassa olivat ainakin ensikertalaiselle
kannustajalle/huoltajalle
mieluinen ja monien hyvien
suoritusten sekä mukavan
tunnelman ansiosta mieleenpainuva matka. Johanna
oli valmistellut matkan loistavasti matkoineen, majoituksineen ja kaikkine erilaisine ruokailuineen. Oli
helppoa vain ilmestyä satamaan, ottaa liput ja ryhtyä
nauttimaan matkasta.
Lauantaiaamuna Turun sataman odotushallissa oli tiivis
tunnelma, ihmisiä oli paljon, sillä ilmeisesti viikonloppuna oli muitakin turnauksia ja kisoja kuin Knattet.
Meidän seurueessamme oli
41 henkilöä. Osalle kisoihin
osallistuvista uimareista
matka oli jo toinen, osalle
taas ensimmäinen jopa tässä
ryhmässä, kaikki näyttivät
kuitenkin sulautuvan luontevasti ryhmään. Matka
Maarianhaminaan on sopivan mittainen ja sujui mukavasti keskinäisen tutustumisen, ruokailujen ja valmentajapalaverien merkeissä.
Perille tultuamme uimarit
ja valmentajat suunnistivat
satamasta suoraan uimahallille verryttelemään. Meillä
kannustajilla oli hyvää aikaa
ennen kisojen alkua viedä
matkatavarat Cikadaan,
haltuunottaa huoneet ja
vasta sen jälkeen kulkea
takaisin seuraamaan kisoja.
Uimahallilla ensimmäiseksi
vastaan hulmahti trooppisen
kostean nihkeä ilmasto.
Huh, se yllätti vaikka siitä
olikin varoitettu. Pitkät
perinteet omaavassa kisassa
oli tänä vuonna yli 200 uimaria Suomesta, Ruotsista
ja Ahvenanmaalta. Seurattavaa siis riitti.
Välillä, kun ”omia” uimareita ei ollut kisaamassa, ehti
seurailla ympäristöä. Kauniilla ilmalla hallin lasiseinistä merelle avautuva
maisema olisi ollut hieno,
lauantaina harmaa sumu
kuitenkin peitti kaiken verhoonsa. Kisoja se ei tietenkään haitannut. Kisajärjestelyt toimivat vaikka halli olikin täysi. Tulostaululta aikojen ja sijoitusten seuraaminen vaatii herpaantumatonta keskittymistä, muuten
jäi (ja jäinkin) pahasti jälkeen. Oli siis paras keskittyä katselemaan uinteja.
Jossain vaiheessa kahvion
kiinniolo ihmetytti. Kahvihammasta ehti kolottaa aika
pahasti ennen kuin kisajärjestäjät toivat termoskannuissa kahvia tarjolle.
Kaksipäiväiseen reissuun
mahtui monipuolisia kokemuksia sumuisesta koleasta
ilmasta kauniin keväiseen ja
auringonpaisteiseen jäätelöhetkeen kioskilla. Monista
hyvistä suorituksista ansai-
tusta ilosta pettymyksiin, jotka jättivät nä- Teksti
län parantaa vielä hieman seuraavissa ki- Tarja Moisiosoissa. Ylivoimasta kutkuttavan jännittäviin Rannikko
ja tiukkoihin taisteluihin maaliintulosta ja
paljon muuta joten kokonaisuudessaan kisamatkan saldo oli reilusti positiivinen.
Muistoina myös paljon kuvia, joita on mukava katsella sitten joskus… Oli mukavaa
olla matkassa – kiitos siitä kaikille.
Rolloryhmän loistava menestys kisoissa.
Yksilölajeissa kultamitaleja saalistettiin 7,
hopeamitaleja 4 ja pronssejakin 4 kpl. Mitalien lisäksi tuli hyviä pistesijoja ja aikojen
parannuksia. Koko joukkue ui erittäin hienosti ja sen kruunasi vapaauinnin viestijoukkueiden menestys. Kihelmöivä jännitysnäytelmä koettiin kun Pojat 11v:
Joni, Emil, Akseli ja Otto (4x50m) Hallin trooppisen
voittivat erittäin tasaisen kisan rutistamalla ankkuriosuudella 25 sekunnin kostean nihkeä
sadasosan eron toiseksi tulleeseen Tam- ilmasto yllätti,
pereen Työväen urheilijoiden joukkueeseen. Merina, Roosa, Emmi ja Henna vaikka siitä oli
olivat ylivoimaisia tyttöjen 4x50m sar- varoitettu!
jassa 9 sekunnin erolla Raisun tyttöihin.
Tyttöjen (4x100m T13) joukkue, jossa
Amanda, Unna, Anni ja Ella uivat hienosti 6 sijalle. Sarjassa 4x100m P13 Tuukka, Wilhelm, Robin ja Peik uivat isompiensa joukossa neljänsiksi.
15
ÅSKPRESSEN— FORT LAUDERDALE AQUATICS
Leirillä (..lomalla?) Fort Lauderdale Aquaticsin kanssa
helmikuussa 2010
Teksti: Merina ja
Jouni Suoranta
Kuvat: Kirsi Suoranta
Olimme lähdössä perheen
kanssa kahdeksi viikoksi lomalle Floridaan ja totesimme, että treenejä ei voi jättää kokonaan väliin. Kyselimme tutuilta Floridassa
asuneilta ja harjoitelleilta
vinkkejä mahdollisista harjoittelupaikoista. Jenkkilässä
ei ole samalla tavalla yleisiä
uimahalleja kuin Suomessa,
joten piti löytää paikallinen
seura, joka ottaisi vastaan
vierailevia uimareita. Petra
Havon (os. Rennes) ja Veskun avulla löysimme FLA:n
eli Fort Lauderdale Aquatics
-seuran ja otimme heihin
yhteyttä sähköpostitse. Seuran toimistossa oltiin tosi
avuliaita ja meidät toivotettiin tervetulleiksi. Ennen
matkalle lähtöä piti kuitenkin hoitaa pikku paperisodat
parhaaseen jenkkityyliin.
Uimaliitosta saimme apua,
eli todistuksen uimaliiton ja
ÅSK:n jäsenyydestä sekä
vakuutuksista.
Jani Sievisen tuttuja?
Pitkien lentojen jälkeen lepäilimme yhden päivän ja
seuraavana päivänä lähdimme reippain mielin paikalliseen maauimalaan. Keskus
oli ehkä vähän vanha, mutta
vaikuttava: olympiakokoinen 50 m allas, 25 yardin
allas sekä hyppyallas. Vii-
16
meisin altaassa uitu maail- äiti ja seuran päävalmentaja
manennätys oli Michael Duffy Dillon tunsi Jani SiePhelpsin nimissä. Huh.
visen. Jani oli kuulemma
Ilmoittauduimme FLA:n käynyt FLA:n treeneissä
toimistossa, ja saimme heti ennen arvokisoja, koska hälämpimän vastaanoton. Kun nen mielestään altaasta sai
ilmoitimme olevamme Suo- mukaan hyvää onnea. Kumesta, ilmeni että Lindsay- kaan ei tuntenut meidän
valkulla oli suomalainen iso- Veskua, tylsää.
Merina aloitti Lindsayn ryhmässä lämmittelyn. 400m:n
jälkeen tuli siirto Jesse Vassallon ryhmään. Olimme
kuulleet Jessestä jo ennen
matkaa melkoista hehkutusta
ja olimme iloisia, että Merina sai mahdollisuuden harjoitella hänen ryhmässään.
Ryhmässä oli rollo ja ikm ikäisiä uimareita mm.
USA:sta, Kanadasta, Argentiinasta, Venäjältä, Puerto
Ricosta (Jessen kotimaa),
Ranskasta ja tietenkin Suomesta. Englannilla pärjäsi
varsinkin kun osasi matkia
muita. Osa käskyistä tuli
myös espanjaksi, sekin sujui.
Treenit olivat Merinan mukaan yhtä raskaita tai helppoja kuin Suomessakin, erilaisia tosin. Jesse käytti paljon erilaisia apuvälineitä harjoituksissa. Tutuiksi tulivat
laudat, räpylät, pullarit ja
pampulat (näytti pieneltä
pätkältä pötkylää, käytettiin
vaparin tahdistuksessa). Palvelu oli erinomaista, koska
Jesse laittoi uimareille lakitkin päähän. Merina ei tätä
FORT LAUDERDALE—KEVÄT 2010
Coach Jesse’s School of Fish
palvelua tosin käyttänyt.
Harkoissa pidettiin myös
joskus hauskaa, esimerkiksi
Jesse-valkun kalakoulu
(Coach Jesse´s School of
Fish) oli aika huvittavan
näköistä, mutta rankkaa.
Uitiin kädet vartaloa vasten,
kolme potkua selällään,
mahallaan ja molemmilla
kyljillä. Shish Kebabtreenissä potkittiin kädet
edessä ja samanlaisella kiertoliikkeellä kuin Jessen kalakoulussa. Ennen kisoja
treeneissä kisailtiin esimerkiksi t-paitaviestissä ja vesipallon kuljetuksessa ja uitiin
vain pari kilometriä.
Kuri oli melko kovaa, sillä
valittajat ja huonolla motivaatiolla varustetut uimarit
poistettiin joskus kokonaan
altaasta. Mikä itse asiassa on
ihan oikein, silloin motivoituneet voivat harjoitella
rauhassa ja sählärit eivät
häiritse. Jos joku oli muita
selvästi hitaampi, laittoi
Jesse hänelle räpylät jalkaan
ettei harjoituksen rytmi
mennyt sekaisin.
Merinan piti opetella harjoitusvauhdit uudelleen,
koska Jesse antoi kaikkiin
harjoituksiin tavoiteajan.
Kelloja onneksi oli ympäri
allasaluetta ja yksi niistä oli
tosi iso valotaulu.
Viimeisen treenin jälkeen
otimme kuvia Merinasta ja
Jessestä ja hän piti tytölle
kauniin ja erittäin motivoivan puheen. Mukava valmentaja, herrasmies, hieno
uimari ja international
swimming hall of famen
jäsen.
FLA oli kaiken
kaikkiaan miellyttävä kokemus, ja
suosittelemme
seuraa kaikille
vilpittömästi. Vierailevat tähdet
ovat tervetulleita,
maksu on 10
USD/harjoitus tai
50 USD/viikko.
FLA järjestää
myös eri tasoisia
leirejä majoituksella ja täysihoidolla melko inhimilliseen
hintaan. Uimakeskus sijaitsee
kapealla rantakaistaleella
Atlantin ja joen välissä eli
myös biitsi on lähellä.
www.flaswim.com. Jos
Amerikassa treenaaminen
kiinnostaa, ottakaa meitä
hihasta kiinni niin kerromme
mielellämme lisää.
17
Jesse näyttää mallia
Jesse ja Merina
ÅSKPRESSEN—PORTUGAL
E d u s t u s j a Ju n i o r Te a m Po r t u g a l i s s a
Teksti Lauri Pilpola
18
Torstaina 1.4 lukiolaiset
lähtivät suoraan kokeesta
Susannan kyydillä Helsingin
lento-asemalle. Junnutiimi,
Eve ja Miika olivat menneet
bussilla jo edeltä. Kone lensi
Helsingistä Frankfurtin kautta Lissaboniin, josta ajoimme vielä tunnin Rio Maioriin. Olimme perillä noin
kahdelta yöllä ja parin tunnin yöunien jälkeen pääsimme kokeilemaan allasta kohtuullisen kevyessä harjoituk-
sessa ja kuivaharjoituksessa.
Illalla harjoitus olikin jo normaalia kovempi leiriharjoitus. Ensimmäinen viikko
kului harjoitellessa näin:
aamuharjoitus, kuiva ja iltaharjoitus. Tällä viikolla
vauhdit vaihtelivat kakkosesta maksimiin eivätkä harjoituksetkaan muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta
olleet järjettömän pitkiä.
Pääsimmepä tutustumaan
myös majoituksemme jacuz-
ziin ja saunaan, jotka olivat
varattavissa ilmaiseksi. Nämä palvelut olivatkin ahkerassa käytössä koko leirin
ajan.
tetta ja osa grillasi itseään. Ja
jottei liian hyvää kuvaa Portugalin ilmastosta huhtikuussa voi saada,, välillä myös
satoi.
meiltä 22 euroa per henkilö,
vaikka olimme sopineet
12:sta eurosta. Kutsuttuamme paikalle naisen respasta
kuskimme oli laskevinaan
uudelleen ja saimme maksaa
sovitun hinnan. Seuraavan
aamun harjoituksessa Jussi
katsoi ettei vapaapäivä ollut
palauttanut riittävästi ja
saimme toisen vapaapäivän.
Sitä se naistenvaatekaupoissa
juokseminen teettää…
Leirin toisena sunnuntaina
saimme ensimmäisen - jipii vapaapäivän. Suuntasimme
Lissaboniin kuluttamaan
vapaapäiväämme. Palattuamme takaisin Rio Maioriin
yritti kuskimme veloittaa
Junnutiimi lähti kotiin keskiviikkona viikon harjoittelun jälkeen. Sen jälkeen
meitä jäi Portugaliin enää
seitsemän uimaria. Harjoittelu jatkui ja ruoka maistui,
välillä paremmin ja välillä
huonommin. Lämpöä oli
parhaimmillaan noin 25 as-
Tiistaina harjoitukset jatkuivat kevyesti, mutta seuraavana päivänä alettiin taas
paahtaa täydellä teholla.
Treeneissä oli oikeastaan
joka kerta 80% anaerobista
kynnystä ja harjoitusten pituus vaihteli 7-11km välillä.
Kesto oli välillä jopa kolme
tuntia.
PORTUGAL — KEVÄT 2010
Sunnuntaina koitti taas vapaapäivä, joka valmisti meitä viimeisen
viikon koitokseen. Tarkoituksena oli uida yli 100 kilometrin
viikko. Treenit olivat samanlaisia kuin edellisellä viikolla vaikkakin ehkä rahtusen pidempiä.
Voin myös ylpeänä ilmoittaa,
että olin ainoa, joka ui jokaisen
leirin harjoituksen ja samalla
ainoa, joka ui tuon mainitun
100km.
erikoista, kun viisi istuu reunalla samme oli aikaisemmilla viikoilla
ja katsoo, kun kaksi uivat!
välillä runsaastikin johtuen triathlon
Torstai aamulle Jussi oli valmis- ja kävelykilpailuista, jotka Rio Maitellut jymy-yllätyksen. Minä, Vil- orissa järjestettiin. Kävelykilpailuun
ma ja Irene uimme 10x1500vu, otti myös osaa yksi suomalainen,
joista yhdeksän kynnystä . Miika Jarkko Kinnunen.
Vammoja ja sairauksia leirillä
olikin oikein erityisen paljon.
Huonoimmillaan joissain treeneissä altaassa oli vain kaksi uimaria kaikenlaisten kipujen ja
sairauksien takia. Onhan se aika
Viimeisellä viikolla majoitukseemme saimme seuraksemme
muutamaksi päiväksi myös Portugalin alle 21v futismaajoukkueen.
Muitakin vierailijoita majapaikas-
ui yksinään 10x800sku kolmosta
+ 4000vu kakkosta. Treenit sisälsivät myös evästauon, joka todella
tuli tarpeeseen, sillä meidän sarjamme kesti neljä tuntia ja Miikan
melkeinpä tunnin lisää.
Kun viimeinen treeni lauantaina oli
uitu, huljuttelimme vielä viimeisen
illan kunniaksi jacuzzilla. 25 päivän
aamuna lähtö oli aikaisin ja taas piti
selvitä muutaman tunnin yöunilla.
Kotimatka sujui hyvin, vaikka 45
minuutin vaihtoaika Hampurissa
hiukan jännitti etukäteen. Onneksi
kone oli kuitenkin ajoissa ja vaihtoaikaa oli hyvin. Turkuun saavuimme
iltaseitsemäksi.
Portugali Rio Maior 1.-7.4.2010
Matkaan lähdettiin kiirastorstaina klo 12 Turun bussiasemalta. Lento lähti Helsingistä klo 17. Matkalla oli
välilasku Frankfurtiin, sieltä
sitten jatkolento Lissaboniin. Lissabonista matkasimme bussilla Rio Maioriin ja
hotellilla oltiin n. kello 4
yöllä. Kaikkien muiden
matkatavarat löysivät perille
paitsi Annin ja Jussin, joiden matkalaukut löytyivät
puolentoista vuorokauden
jälkeen Helsingistä. Annille
viivästyksestä ei aiheutunut
niin paljon epämukavuutta,
kuin Jussille jolle sopivan
kokoisten lainavaatteiden
löytyminen ei ollut niin
helppoa.
Rio Maior on noin tunnin
ajomatkan päässä Lissabonista, n.70 km. Leiripaikkana oli olympiavalmennuskeskus. Kanssamme
siellä samaan aikaan leireili
ryhmiä ainakin venäjältä ja
Irlannista.
Majoituimme
neljän hengen huoneisiin.
Huoneet olivat korkeita,
parvelle oli sijoitettu kaksi
sänkyä ja kaksi alakertaan.
Kylppärit olivat tilavat ja
modernit. Hotellissa oli
porealtaan lisäksi myös mi-
Teksti ja kuvat Roosa
Aarikka & Emilia Skön
19
ÅSKPRESSEN—LEIRI PORTUGALISSA
nikokoinen tavallinen sauna
ja höyrysauna. Ruokailut ja
aamupalat nautittiin majoituspaikan ruokalassa. Ruoka
-ajat eivät olleet parhaat
mahdolliset, koska söimme
lounaan puoli yhdeltä ja päivällisen puoli kahdeksalta
illalla eli oli pakko syödä
jotain välipalaa.
Ensimmäisenä aamuna herättyämme menimme suoraan aamupalalle ja sieltä
saman tien uimaan. Hotelli
oli mukavan lähellä uimahallia. Kun saavuimme uimahallille, pukuhuoneissa oli
vähemmän miellyttävä tuoksu. Sen sijaan itse uimaaltaan puoli oli ihana; iso,
valoisa ja puhdas. Ensimmäisenä päivänä uitiin aika reipasta. Treenattiin 50m altaalla, jossa oli 10 rataa,
joista käytössämme oli usein
4. Uintia oli 2x päivässä 2
20
tuntia kerrallaan. Kerran
päivässä oli kuivatreenit tai
punttisali ja lisäksi illalla
tunnin venyttely päivän
päätteeksi.
Sää oli aika kylmä alussa,
mutta koko viikon ajan sää
parani ja lämpeni. Me pukeuduimme shortseihin ja tpaitoihin ja paikalliset vähintään tuulitakkeihin ja pitkiin housuihin. Yhdellä oli
jopa toppaliivi!
Pääsiäistä ei juuri
huomannut, koska jopa pitkäperjantaina monet
kaupat olivat auki.
Vapaa-ajalla kierreltiin kaupoissa,
oltiin ulkona, otettiin aurinkoa ja kerran pelattiin jalkkista omatoimisesti. Luulimme aluksi, että siellä ei olisi
ollut mitään kivoja kauppoja, koska se oli niin pieni
kaupunki, asukkaita n.7000.
Kaupungissa oli kuitenkin
yllättävän monia kenkä- ja
vaatekauppoja, joista teimme edullisia löytöjä. Lisäksi
lähellä sijaitsi hyviä ruokakauppoja mistä sai herkulliset välipalat.
Lähtöpäivänä oli vielä aamulla kivat uintitreenit ja
sen jälkeen pelasimme koko
porukalla jalkapalloa. Paluumatkalle lähdimme keskiviikkona 7.4. n. klo 13.30
paikallista aikaa ja perillä
Turun linja-autoasemalla
olimme torstaiaamuna klo
5.50.
Treenit olivat aika rankkoja
koko leirin ajan, mutta selvisimme niistä kuitenkin.
Kaiken kaikkiaan aika kului
liian nopeasti, Portugaliin
olisi voinut jäädä vaikka
kuinka pitkäksi aikaa vielä!
Me Junior Teamiläiset olimme leirillä viikon, mutta
edustusryhmä jatkoi leireilyä
vielä kaksi ja puoli viikkoa
lähtömme jälkeen. Oli tosi
kivaa seuraa ja muutenkin
mahtavaa.
Kiitos valmentajille!
SIERRA NEVADA— KEVÄT 2010
Unicef Team London Sierra Nevadassa
Suomen uinnin helmet, kuten valmentaja
Raino ”Rane” Nieminenkin meitä kutsui,
suuntasivat huhtikuun lopussa leireilemään Espanjaan Sierra Nevadan korkean
paikan harjoittelukeskukseen lähelle Malagaa. Matkaan lähtivät UTL:n monista
uimareista viisi miestä ja kahdeksan naista. Joukkoon kuului mm. Hanna-Maria
Seppälä ja valmentajina toimivat Petteri
Paatos, Raino Nieminen sekä Mirjami
”Misu” Seppälä.
Reissuun lähdimme muutaman päivän
myöhässä, kun tuhka oli viimein kadonnut taivaan tuuliin. Tunnelma HelsinkiVantaalla oli hektinen, mutta lentomme
lähti vain 40 min myöhässä. Automatkaa
Malagan kentältä vuorille oli vielä 1,5
tunnin verran. Perillä autosta ulos astuessa kyllä tunsi 2320 metrin korkeudessa
olemisen eron merenpinnan tasolla olemiseen verrattuna, päässä humisi ja askel
horjui kuin opiskelijalla vappuna.
Korkean paikan harjoittelusta voisi pitää
monen tunnin esitelmän, mutta kerrataan
se tässä lyhyesti: Korkealla ilmassa ei ole
niin paljon happea, joten hengittäminen
on vaikeampaa ja palautuminen hitaampaa. Veren hemoglobiini alkaa täten
nousta, joka taas alas palatessa auttaa hapenkuljetusta, jolloin uinti kulkee ja vesi
on mukava elementti. Monet maailman
huiput suosivat korkealla harjoittelua,
tulipahan harjoituskeskuksen käytävillä
törmättyä mm. sellaisiin tuntemattomiin
nimiin kuten Paul Biedermann, Inge
Dekker sekä Pawel Korzeniowski, jokainen vähintään maailmanmestari, joku
sattui muuan Michael Phelpsinkin voittamaan. Myös erinäiset seurannat tulivat
leirillä tutuksi. Aamupaino, sykeseuranta,
pissatesti, maitohappotesti ja omalla ryhmälläni 30x100 vu sekä monet muut tulivat tutuiksi lähes joka päivä. Tärkein kaikista oli
kuitenkin, kuten aina sanotaan, oma fiilis.
Tulosten pohjalta amatööritutkijat P. Paatos
ja R. Nieminen ovat kasaamassa omaa pientä
tutkimustaan.
Teksti
Samuli Heino
Treenit leirillä sujuivat alussa oletetun kankeasti, ensimmäisinä päivinä treenit kestivätkin
vain n. 30-40 minuuttia. Kun keho alkoi viimein sopeutua, olikin uinti jo paljon mukavampaa, vaikka joskus keuhkoissa saattoikin
tuntua ihana polte. Myös kuntopiirejä pidettiin keskuksen hienoissa fasiliteeteissa, kohokohtana kaikille varmasti 30 minuutista 2
tuntiin venynyt koripallopeli, syke ei laskenut kertaakaan alle 130.
Mielestäni leiri oli kaikin puolin onnistunut.
Vaikka tätä tekstiä kirjoittaessa leirin tuloksia
ei ole vielä nähty, oli hyvällä porukalla ja iloisella mielellä toteutettu leiri yksi parhaita
maajoukkuereissuista joilla olen ollut. Treeneihin ja lepoon pystyi keskittymään, koska
treenikeskus oli nimensä mukaan ”Huitsin”
Nevadassa, laskettelusta elävä kyläpahanen
on jo keväisin aivan kuollut. Toivottavasti siis
korkean paikan leireistä tulisi Suomessakin
tapa, ulkomailla kun ne jo ovat. Suomi vain
tulee tässäkin asiassa pahasti perässä.
21
ÅSKPRESSEN—ISLANNIN LEIRI
Islannin Leiri (10-24.1.2010)
Teksti Miika vko 1 ja
Emmi vko 2
Emme vieläkään
saaneet maistaa
Islannin
kuuluisinta
herkkua, lampaan
päätä!
Syö, treenaa, nuku ja
katso elokuvia!
22
Kuten jokainen hyvä tarina,
myös tämä alkaa kaveriporukan reissulla ruotsinlaivalle…
Tällä kertaa reissun tavoitteena ei kuitenkaan ollut se
Suomalaisten tavanomainen,
vaan jengimme kerääntyi
sunnuntaina 10.1.2010 Viking Linen terminaaliin määränpäänämme Islanti. Laivareissusta ei sen kummempia
kannata kertoa. Olihan ky-
seessä urheilijaporukan matka treenileirille, joten Jussi
komensi koko poppoon aikaisin nukkumaan. Seuraavana päivänä oli kuitenkin
tiedossa aikainen herätys ja
uuvuttava 45 min bussimatka Arlandan lentokentälle.
Leiri lähti toden teolla käyntiin tiistaina aamuharjoitusten merkeissä. Herätys oli
hyväksi todettuun Islantilaiseen tapaan klo 04:45.
Treenit alkoivat puoli kuudelta ja aamuharjoitukset
uimme aina keskenämme,
iltatreenit taas yhdessä paikallisen seuran Ægirin kanssa. Tämä päivärytmi sopi
itselleni ainakin erinomaisesti. Oli siistiä nousta altaasta
aamutreenien jälkeen ja todeta että kello on vasta puoli
kahdeksan. Treenien jälkeen
oli tapana jäädä hengailemaan hetkeksi uintikeskuksen lämminvesialtaisiin, ennen kuin suuntasimme kohti
ruokailuja. Aamupala oli
vasta aamuharjoituksen jälkeen, jolloin nälkä oli niin
kova että ruoka maistui jopa
Emmille, joka tunnetusti
pistää ruokaa suuhunsa erit-
Loppuviikko mentiinkin
sitten samalla rutiinilla: syö,
treenaa, nuku ja katso elokuvia. Leirillä taidettiinkin
tehdä jonkinlainen ennätys
elokuvien katselussa. Omien
laskujeni mukaan niitä kertyi
itselleni noin 20 kappaletta.
Joskus treenien välissä ehti
katsoa useammankin elokuvan.
Viikonloppuna ryhmämme
osallistui paikallisiin, kovatasoisiin Reykjavik International Games- kisoihin. Perjantaina uitiin 50m matkojen
alkuerät ja lauantaina sekä
sunnuntaina loput lajeista,
niin että aamulla uitiin alkuerät ja illalla finaalit. Kisoista
kotiin tuomisiksi oli myös
muutama mitali. Emman
Aamulla koko porukka vaikutti hyvin levänneeltä
(jotkut jopa niin hyvin, että
silmät olivat unesta vielä
ihan mustana) ja niin lähdimme kohti lentokenttää.
Matka Ruotsista Islantiin
sujui mukavasti laatuelokuvia katsellessa. Varsinkin
Jim Carreyn tähdittämä Me,
Myself & Irene aiheutti totaalisia repeämisiä ainakin
mun ja Jussin penkkirivistöissä. Saavuimme joskus
illalla perille ja menimme
kaupan kautta suoraan nukkumaan.
täin ”harkiten”. Muutenkin
ruokailuiden arvosanaksi
voisi helpohkosti antaa erinomaisen, vaikkemme vieläkään saaneet maistaa Islannin
kuuluisinta herkkua, lampaan päätä. Osalle porukasta
kyseessä oli jo toinen yrittämä. Kolmas kerta toden
sanokoon. Paikan kokille
koko edustusryhmältä silti
varaukseton peukku.
100 pu:n kolmas sija säväytti
ja etenkin palkintojenjaosta
myöhästyminen herätti naurun hörähdyksiä katsomossa.
Kisojen viimeisen jakson
jälkeen oli vuorossa vielä
allasbileet ja päättäjäisjuhla,
jossa palkittiin kisojen parhaita urheilijoita, syötiin
hyvää ruokaa ja kuunneltiin
huonoa musiikkia.
ISLANNIN LEIRI—KEVÄT 2010
Viikko 2 (Emmi)
Viikonlopun kisat olivat ohi
ja toinen viikko alkoi hienosti vapaapäivällä! Oltiin
itse selvitetty mahdolliset
aktiviteetit ja koska keilahalli sijaitsi vain pienen kävelymatkan päässä, päätimme suunnata sinne. (Ensin
oltiin tietenkin nukuttu
huomattavasti
normaalia
pidempään.) Jenni oli täksi
ajaksi järjestänyt itselleen
ratsastusta ja Jussi, yllätys
yllätys, juhlisti vapaapäivää
nukkumalla. Hyvien kartanluku- ja suunnistustaitojen
avulla keilahalli löytyi ja
saimme skabat käyntiin.
Samana päivänä ohjelmassa
oli vielä visiitti Blue Lagooniin. Osa porukasta oli jo
vanhoja konkareita. Pukukopeissa olevien lokeroiden
avaaminen ja sulkeminen
olisi vienyt ainakin multa
aika kauan ilman Vilman ja
Emman opastusta.
Vesi oli ihan vaaleansinistä
Blue Lagoonin vesi
oli ihan
vaaleansinistä.
Varas kiinni verekseltään!
ja todellakin lämmintä. Sukeltaminen ei ollut unelmakokemus. Suolalta maistuva, rikkipitoinen vesi ei tehnyt kovin hyvää hiuksille ja
tuntui silmissä aika epämukavalta. Teimme tietenkin
mutanaamiot
(pariinkin
otteeseen) ja katsastimme
paikalliset saunat. Paluumatka ei sujunut ihan niin
kuin elokuvissa. Olimme
lähtövalmiina sovitussa paikassa, sovittuun aikaan,
mutta jostain ihmeen syystä
bussi ei ollut. Jouduimme
odottamaan seuraavaa bussia, joka lähti vasta reilun
tunnin kuluttua. Odotteluajan kirjoitimme postikortteja, söimme ym.
Seuraavana aamuna oli taas
IHANA herätys! Oma aamupala, ”pieni” kävelymatka uimahallille ja treeni.
Porukka oli jaettu kahteen
osaan. Uin Laurin kanssa
Jennin vetämää valmistelevaa settiä tuleviin NSM:iin
ja muut treenasivat Jussin
kanssa tavoitteenaan SM:ät.
Iltaruokailun rutiinia onnistui järisyttämään aulan mukava vastaanottopoika, joka
tuli ystävällisesti ilmoittamaan, että Ronin ja Eetun
huoneessa hääräsi varas.
Ruoka sai siinä vaiheessa
jäädä lautasille ja pojat ryntäsivät suorinta tietä tarkistamaan, puuttuiko huoneesta jotain. Varas jäi tällä kertaa kiinni ja onneksi tyhjin
käsin.
Opimme myös, että huoneen ovea ei kannata jättää
auki.
Opimme, että
huoneen ovea ei
kannata jättää
auki!
Kalor it kulutukseen Lazer Tag issä
Keskiviikko illaksi Akranesin porukka oli järkännyt
meille mukavaa toimintaa.
Emme saaneet etukäteen
tietää ohjelmaa, vaan kaikki
selvisi meille aina illan edetessä. Ensin meidät vietiin
syömään Pizza Hut:iin. Pizza ja pehmis maistuivat varmasti kaikille.
Ruokailun jälkeen piti tietenkin päästä kuluttamaan
syödyt kalorit. Lazer Tagissa (Suomessa tunnettu Megazone) hiki nousi pintaan
niin uimareilla, kuin myös
valmentajilla! Yhtä tapaturmaa lukuun ottamatta kaikki sujui hienosti. Vilma
loukkasi ikävästi polvensa ja
Jussi lähti Leifurin kanssa
näyttämään sitä paikalliseen
sairaalaan. Me muut suuntasimme takaisin hotellille.
Iltaa oli vielä jonkin verran
jäljellä ja päätimme katsoa
klassisen kauhuleffan The
Shining eli suomalaisittain
Hohto. Leffa oli hyvä ja
joidenkin mielestä myös
pelottava. Asiasta voi tiedustella lisää Jenniltä. ;D
23
ÅSKPRESSEN—KESÄUIMAKOULUJA
...jatkuu edelliseltä sivulta
Loppuleiri sujui mukavasti treenaillessa. ruokailu, jonka ansiosta Roni ja Siika saivat
Uimme pelkästään Jussin treenejä, ei enää viettää paluuyön lähikontaktissa hytin vesyhteisiä muiden seurojen kanssa. Katsottua sanpöntön kanssa.
tuli vielä ”pari” leffaa, koska aurinkoa tällä
leirillä ei otettu. Romantiikkaa tältä leiriltä
ei myöskään jäänyt uupumaan! Jennillä oli
kova vienti päällä, kun norjalainen MM- uimari Alexander Dale Oen laukoi rakkaudentunnustuksiaan.
Lopulta oli kuitenkin taas aika pakata matkalaukut ja lähteä kohti kotia. Suomeen palaaminen tuntui oudolta näinkin pitkän leirin
jälkeen. Onneksi laivalla meitä odotti buffet-
Kesäuimakouluja myös aikuisille!
24
KESÄTEATTERI— KEVÄT 2010
Kesäteatterilippuja Aladdiniin
Lippuja myy Paula Ranta
EMAIL
[email protected]
25
ÅSKPRESSEN—IKM TUKHOLMASSA
IKM Tukholmassa 20.-22.5.2010
Teksti Santeri Horst
KIVA MATKA!
KIVA HALLI!
KIVA
PORUKKA!
KIIIIIITOS!
Lähdimme matkaan perjantai-iltana Viking
Linen terminaalista, jossa oli
kohtuullisen paljon porukkaa.
Laivalla menimme melkein saman tien nukkumaan, koska seuraavana aamuna
oli aikainen herätys.
Tukholman kisahalli oli aivan uskomaton. Siellä oli
samanlaiset starttipallit kuin
Pekingin olympialaisissa.
Viime syksynä siinä hallissa
järjestettiin maailman cupin
osakilpailut, joissa oli uimassa myös Michael Phelps.
Kisa-allas aiheutti uimareiden joukossa hämmennystä,
koska ratoja oli kymmenen.
ti metromatkoista Tukholman keskustassa.
Lauantai-iltana kävimme syömässä Vanhassa kaupungissa. Tukholmaa emme ehtineet
liiemmin katsella, sillä kisa-aikataulu oli
niin tiukka.
Sunnuntaiaamuna kisat alkoivat mukavasti
Valtteri Niemen palkintojenjaolla. Hän
sai vastaanottaa 100 vu hopeamitalinsa itse
Stefan Nystrandin kädestä. Minusta palkintojenjaot oli järjestetty järkevästi, sillä
ne pidettiin suoraan verran jälkeen, jolloin
Verra-allaskin oli 12ratainen. Ennen starttia piti
olla hereillä, koska varsinaista eräkoontaa ei ollut. Onneksi olemme olleet Ahvenanmaalla kisaamassa, joten
ruotsinkielinen lähtökuulutus oli jo tuttu.
Yövyimme hotelli Odenissa,
joka osoittautui hyväksi yösijaksi. Tytöt pitivät erityises-
kaikki olivat katsomassa ja näkemässä voittajat. Sain itsekin muutaman mitalin.
Paluumatkalla tyttöjen nukkumista haittasi
liiallinen ”PUNAISEN HÄRÄN” juominen.
Miten mahtoi maanantain koulupäivä sujua
=D
Neptuniaden-kannustajat
Tunnusta väriä!
Teksti Mari Kagan
26
IKM-ryhmän kannustajahuolettava suhde oli kohdallaan Tukholman Neptuniaden kisamatkalla toukokuussa 2010: yhtätoista uimaria
lähti yhteensattumien summana vahtimaan kolme valmentajaa (Sini oli Tukholmassa jo muutoinkin ja Jukka onnistui järjestämään itsensä työkeikalle haastattelemaan jalkapalloilija Kasper
Hämäläistä samaan aikaan)
sekä yhdeksän vanhempaa ja
yksi pikkuveli. Kannustustehokasta toimintaa tiedossa!
Perjantai-illan laivamatka
Viking Isabellalla sujui odotetusti. Kiherrysten, kikatusten, selityksien, pyhien
lupauksien ja muutaman
painavan sanan jälkeen jälkikasvu saatiin lukittumaan
hytteihin (toivottavasti) nuk-
kumaan. Vanhemmat aloittivat viikonlopun vatsalihasten
treenaus-maratonin Cafeteriassa. Mikäs siinä oli istuskella ja nauttia kesäisen vihreästä saaristomaisemasta –
musiikkiakaan ei ollut häiritsemässä jutustelua ja naurunpyrskähdyksiä. Seurueessa kun vielä vallitsi suloinen
yhteisymmärrys siitä, että
tästä tulee kaikille kiva matka.
NEPTUNIADEN—KEVÄT 2010
Aamiaiselle kerääntyi sirkeäsilmäisiä ihmisiä vaikka
yöllä joitakuita oli valvottanutkin hyttikäytävän bileet tai jännitys siitä, miten
kännykän herätys reagoi
aikaeroon – nyt tiedämme
kokemuksesta, että ainakaan nokialaisen herätys ei
siirry aikaeron päivittymi-
sen mukaan, vaan pysyy
vakiona. Toiset taas olivat
nukkuneet autuaallisena.
Meriaamiaisherkkujen jälkeen etsimme bussimme ja
sen hassun kuljettajan, joka
löysi kyllä Eriksdalbadetin
mutta ei sen sisäänkäyntiä.
Kuinka paljon tilanteeseen
sitten vaikutti toimittaja
Painilaisen urheiluhaastattelutykitys – hän kun rupesi
praktiseeraamaan svengelskaansa heti kuskin kanssa
ilmeisesti hankkien autenttista taustatietoa natiivien
suhtautumisesta haastattelukohteeseensa. Joka tapauksessa pääsimme todistamaan
bussikuljettajan peruutus-
joten hän oli myös valistanut uimareita etukäteen
mm. riippulukkotarpeesta
pukukaappien oviin. Silti
joku onneton äiti oli unohtanut lukon kotikeittiöön
lähtökiireessä.
kannustuskaartiin, koska
tuloksena olivat mojovat
mulkaisut, mielenosoitukselliset sormet korvissa –
asennot ja ripeästi tyhjenevä
tuolirivi åsk-katsomon
edessä. No, tähän tämä
joukko on jo tottunut rolloaikoina – ja päätimme edelleen kannustaa jokaista uimariamme niin pitkään kuin
kannustushaitarista ääntä
lähti.
Ruotsalaiskuskin
peruutusnäytös
bussilla
Mitaleita!
näytöstä. Kaksisataametriä
lehmusten varjostamaa mäkeä ylöspäin vasemmalle
kaartaen sujui miltei mallikkaasti.
Luonnollisesti halli oli seitsemän aikaan aamulla vielä
kiinni, vaikka myös paikalliset kisaajat kerääntyivät
hyvissä ajoin pihalle odottelemaan verran alkua. Uimarit jättivät vanhempansa
laukkuvahdeiksi ja lähtivät
kiertämään ulkoaluetta Jukan johdolla. Paikka oli hänelle entuudestaan tuttu,
Aloitimme kannustusurakkamme hurraamalla Santeri
Horstin perhostelemaan
hopeaa sarjassa D-pojat (97
ja nuoremmat). Samalla
saavutimme heti kyseenalaista huomiota toiminnallamme – ilmeisesti länsinaapurimme ei ole tottunut
Tunnelbanalla Tukholmassa
Koska aamujaksosta suoriuduttiin niin vauhdilla ja
saimme vielä lounastakin
aikaistettua, ehti koko seurue etsiytyä hotellille. Seurasi pikamarssi lähimmälle
tunnelbana-asemalle ja jännittäviä hetkiä Pressbyrossa
Elsan ja Matun panikoidessa
kielisuoriutumista. Valitettavasti myyjätär helpotti
omaa elämäänsä ja vaihtoi
kielen heti englanniksi, emmekä päässeet todistamaan
miten tilanne olisi ruotsiksi
tytöiltä sujunut.
Tunnelbanassa käyttäydyimme alusta lähtien kuten
kuuluukin. Mitä nyt muutaman ekan pysähdyksen aikana seisomapaikkalaiset keikahtelivat – tunnelbana jar-
Kannustuksen
tuloksena mojovia
mulkaisuja, sormet
korvissa!
Kuvat Pia Kankare ja
Mari Kagan
ÅSKPRESSEN—NEPTUNIADEN
Hotel Oden
ruttaa ja lähtee liikkeelle
aika äkkinäisesti. Sen lisäksi
lieviä haasteita tuotti se, että
maanalaiselle asemalle pääsee suunnasta ja toisesta –
oikean uloskäynnin hahmottaminen oli vaikeahkoa ja
muutaman kerran huomasimmekin tulleemme
ulos ihan jostain muualta
kuin oli tarkoitus.
Jussi oli varannut meille
huoneet hotelli Odenista
Pari uimaria
myöhästyi startista!
simme aurinkoisen terassin ja erinomaista kahvia.
Ehdimme istahtaa toisellekin terassille (ei muuten, mutta valmentaja
Jussin houkutteli seurakseen) ennen kuin palasimme hotellille, josta uimarit olivat jo lähdössä takaisin iltajakson verraan.
Mekin saimme huoneemme, mutta kauaa emme
ehtineet siitä sillä erää
nauttia, kun jo sukkuloit-
Odenplanilta. Olimme hotellissa reilusti pari tuntia
ennen kuin kansainvälinen
hotellisäännöstä antaa myöten saada huoneita, mutta
onnistuimme saamaan kaikki
muut huoneet paitsi yhden.
Siitä syystä minulle ja Puttelle seurasi pakollinen kaupunkikierros, kun päätimme
odotella huoneen siivousta
mieluummin lähikahvilassa
kuin hotellin aulassa. Löy-
simme takaisin hallille –
mitä nyt yhdellä terassilla
vielä osallistuimme Ruotsi-Tsekki jäkisottelun seuraamiseen. Tsekki vissiin
kuitenkin voitti.
Tyttöjä ruotsalaisten kisajärjestelyt ilman erien
keräilyä hämmensi iltajaksolla sen verran, että valitettavasti pari startista
myöhästymistäkin sattui,
mutta muutoin pari päi-
Lambourghini-kuolausta
28
vää Eriksdalhbadetissa sujui
heiltä vähintäänkin kohtuullisesti. Vanhempien otsalle
myöhästely nosti hien ja harmin ja tilanne kiehahti vähän
yli. Niinpä iltajakson päätteeksi suunniteltu vanhan
kaupungin kierros typistyi
pikaruokailuksi ensimmäisessä paikassa, joka suostui
ruokkimaan 25 yllätysasiakasta nopeasti, mutta
pääsivät lapset sentään nauttimaan vähän Ben &Jerry’s
jäätelöstä.
Lauantai-iltana istuimme
hetken ulkosalla. Naapurikortteliin keskelle suojatietä
valkoisen Lambourghininsa
parkkeerannut rouva keskustelutti kovasti – luonnol-
NEPTUNIADEN—KEVÄT 2010
lisesti ilman häivähdystäkään kateudesta. Auton kylki näytti kyllä kovasti kaipaavan jotain koristelua,
mutta hillitsimme halumme
liimata siihen pari ÅSKtatuointia, vaikka punasininen logomme olisikin
näyttänyt vallan kauniilta
kiiltävällä pinnalla. Nukkumaan päästiin siis ajoissa,
mikä oli hyvä juttu, sillä
päivä oli ollut pitkä.
Yön aikana aikaisemmin
auvoiselle taivaalle kerääntyi pilviä, ja aamulla satoi
kaatamalla. Uimareita ei ole
kuitenkaan sokerista tehty,
niinpä matka hallille tavaroineen päivineen onnistui
heiltä mutkattomasti. Vanhemmat seurasivat tuntia
myöhemmin, ja pikamarssiksihan siinä loppuvaiheessa
jouduttiin pistämään sekä
vesisateen että aikataulun
takia.
Poikaset Santeri ja Valtteri
olivat rautaa kisoissa. Santeri nappasi kaiken kaikkiaan
4 mitalia, eikä Valtteri jäänyt kuin yhden jälkeen.
Pojat uivat sekä sekarissa
että rinulissa kaksoisvoittoon ja hallilla nähtiinkin
melkoisia usain bolt –
tyyppisiä tuuletusharjoituksia. Fanit (=seurueen kamerarouvat) piirittivät poikia
suuren maailman tyyliin
pyytäen uudestaan ja uudestaan poseerauksia!
Tukholmassa oli myös Aurajoen Uinnin ryhmä valmentajansa johdolla ja otimme heidät kyytiimme hallilta satamaan. Laivalla meille
oli varattu illallinen, jossa
luonnollisesti kävi normaaliin tapaan: lapset söivät alle
10 minuutissa häipyäkseen
ripeästi ostoksille (tai istumaan hyllyllä viis ja puolessa) ja aikuiset saateltiin ulos
ravintolasta viimeisinä ruokailijoina. Hauskaa oli siis
kaikilla.
Maanantai-aamuna saavuttiin Turkuun meriaamiaista
nauttien. Reissu oli raskas
mutta antoisa. Koskas lähdetään taas?
Rollo-ryhmän leiri Eurassa
Olimme koko porukka leirillä Eurassa. Asuimme maan alla eikä
ollut ikkunoita. Peilejäkin oli vain yksi ja sekin oli vessassa. Treeneissä oli rankkaa mutta kivaa oli. Päiväruoka syötiin viereisessä
ravintolassa. Illalla syötiin suklaakakkua Amandan synttäreidenkunniaksi. Söimme iltapalaksi jogurttia ja leipää. Illalla oli tyhmää se,
että jouduttiin menemään aikaisin nukkumaan vaikka ei väsyttänyt.
Yöllä pojat hakkasivat seinää ja pitivät meitä hereillä. Aamulla kumminkin lähdimme iloisin mielin jumppaan =)
Teksti Henna
Kuva Niko Valdolin
Vasta bussimatkalla saatiin syödä karkkia.
Oli kiva leiri ja toivottavasti tulee monta muutakin!
29
ÅSKPRESSEN—KUUTAMOUINNIT
Kuutamouinnit osana suurta 24h hyväntekeväisyysviestiuintia
Juttu Johanna Soininen
ÅSK järjestää tämän kesän
kuutamouinnit sekä 24h hyväntekeväisyysviestiuinnin jo
11. kerran. Tapahtumat
ovat suurin yksittäinen tulonlähde meille. Tulon toisen puolen lahjoitamme tänäkin vuonna TYKS:n lasten
ja nuorten psykiatrisen yksikön käyttöön. He taasen
käyttävät lahjoituksen mm.
retkiin, elämyksiin sekä askartelu- että harrastetoimintaan. Meidän osuudella maksetaan pitkälti kisojen uimareiden starttimaksuja, joita
valmennusmaksut eivät kokonaan kata.
Tapahtumia organisoi 24htiimi, johon kuuluvat 10
uimarin vanhempaa. Tiimi
kokoontui ensimmäiseen
palaveriin maaliskuun alussa
ja siitä alkoi sekä kuutamouintien että 24h hyväntekeväisyysviestiuinnin suunnittelu. Jotta onnistumme tänä
vuonna edellisiäkin vielä
paremmin, tarvitsemme
jokaisen uimariperheen
30
apua. Talkoilla saamme hoidettua Kuutamouintien valvonnat, jotka on jaettu ryhmille kerran kesällä. Valvonta on mukava tapa tutustua oman uimarin kavereiden vanhempiin sekä leppoisaa jutustelua tarkan valvonnan lomassa. 24h tapahtumaan tarvitsemme elokuussa
vielä paljon vapaaehtoista
työvoimaa, josta tuletta saamaan lähemmin postia.
Kuutamouinnit ovat kasvattaneet suosiotaan kerta kerralta ja vuosi vuodelta. Kaupunki on lahjoittanut meille
tilan, Samppalinnan maauimalan käyttöömme ja
kaikki lipputulot tulevat
meille. Ideahan on yksinkertainen; uimaan pääsee illan
hämärtyessä perheiden ja
ystävien kanssa mystisen yön
pimeyteen asti. Tunnelma
on mahtava!
24h:n viestiuinti alkaa tasan
klo 12 perjantaina 13.8. ja
päättyy 14.8. niin ikään klo
12. Tähän tapahtumaan tiimi
toivoo jokaisen uimariperheen hankkivan sponsorin;
joko yksityishenkilön tai
firman. Firmat voivat halutessaan tulla itse viemään
viestiä eteenpäin uimalla
tunnin tai vaikkapa kaksi ja
osallistua haluamallaan summalla hyväntekeväisyyteen.
Jos firmasta ei löydy uimareita vievät meidän omat
uimarimme sitten viestiä
sponsorin nimissä eteenpäin.
Päivän aikana on paljon
muutakin tapahtumaa mm.
vesijumppaa ja hierontaa
sekä buffetista pyttistä tai
lettuja. Illalla maauimalan
sulkeuduttua alkaa klo 20
seuramme perinteinen tunnin mittainen kesäjuhla puheineen, ohjelmineen ja tarjoiluineen.
24h tiimi jatkaa hiljaista
puurtamistaan ja toivoo jokaisen uimariperheen osallistuvan innolla mukaan talkoisiin.
24H-HYVÄNTEKEVÄISYYSUINTIVIESTI— KEVÄT 2010
YÖLLISTÄ KUUTAMOUINTIA!
NELJÄSTI KESÄLLÄ SAMPPALINNAN MAAUIMALASSA
•
•
•
•
perjantaina 11.6. kello 21 - 02 perjantaina 2.7. kello 21 - 02 perjantaina 23.7. kello 21 - 02 perjantaina 13.8. kello 21 - 03 (ÅSK:n 24h hyväntekeväisyysuinnin yhteydessä) Pääsymaksu kerätään osana ÅSK:n 24 tunnin hyväntekeväisyysviestiä
TYKS:n Lastenpsykiatrian yksikön sekä ÅSK:n nuorten uimarien hyväksi.
(Liput 4 €/ 2€, ei kausikortilla tai lippuviholla, varaa tasaraha)
Käynti alaportista. Tule selvin päin nauttimaan lämpimästä vedestä ja
kesäisistä öistä! Saunat ovat käytössä mahdollisuuksien mukaan.
Kuutamouinnit toteutetaan Turun kaupungin liikuntapalvelukeskuksen ja
ÅSK:n yhteistyönä.
31
ÅSKPRESSEN—YHDISTÄ OIKEIN
Hassut vanhemmat ja hullunkuriset perheet
Osaatko yhdistää lapset ja vanhemmat?
IKM-ryhmän vanhemmat laittavat itsensä peliin ja tarjoavat hauskan haasteen.
Tunnetko kateutta, nostalgiaa vai suorastaan myötähäpeää? No ainakin meillä oli
hauskaa näitä kuvia kerätessämme ja muistellessamme kuinka tyylikkäiksi olomme koimme näissä pukineissa, silmälaseissa ja varsinkin hiuksissa!
A
B
C
1
2
D
E
3
8
32
F
4
G
7
33
Oikeat vastaukset
A= 2 & 6
B= 7 & 8
C= 1& 9
D= 5 & 7
E=7&8
F = 3 & 10
G=4
7
9
10
6
7&8
5
YHDISTÄ OIKEIN— KEVÄT 2010
ÅSKPRESSEN—KULTAKALAT
Kultakaloista kuullaan vielä
Tammikuussa aloitti uusi innokas kilpauintikouluryhmä KUK2. Ryhmä päätettiin nimetä
kultakaloiksi, koska nimelle keksittiin hyvät perustelut: tavoitteena joskus tulevaisuudessa
on saavuttaa kultaa, jokainen heistä ui kuin kala, ja mikä tärkeintä, nämä pienet uimarit
ovat suloisia kuin kultakalat.
Tähän mennessä kultakalat ovat harrastaneet uintia keskimäärin kolme vuotta. Uimarit
ovat aktiivisia ja harrastavat myös monia muita asioita.
Kultakalat
•
tavoite saavuttaa
joskus kultaa
•
•
ovat suloisia
uivat kuin kalat.
34
Sinja Alanko, 10, harrastaa partiota, tanssia
ja käsityökerhoa. Rintauinti on Sinjan mieluisin laji.
Katalin Barany, 9, pitää myös rintauinnista.
Uinnissa Katin mielestä mukavinta on viestiuinti. Hän harrastaa myös tanssia ja pianonsoittoa.
Suvianna Havia, 9, harrastaa partiota uinnin
lisäksi. Nannan mielestä hypyt veteen ovat
mukavin juttu harjoituksissa. Saunominen ja
juttelu kavereiden kanssa harjoitusten jälkeen
ovat myös tärkeitä. Vapaauinti on Nannan
mieluisin uintilaji.
Helene Helo, 10, harrastaa myös kuvataidekoulua, partiota ja on mukana koulunsa
kuorossa. Uimisessa mukavinta on sukeltelu. Uintilajeista Helene pitää eniten vapaauinnista.
Janne Juven, 8, harrastaa uinnin lisäksi
jalkapalloa, salibandya ja haitarinsoittoa.
Uintiharkoissa mukavinta on verryttelyuinnit ja Jannen lempiuintilaji on vapaauinti.
Niklas Konttinen, 8, harrastaa myös jalkapalloa ja telinevoimistelua. Lempiuintilaji
KULTAKALAT — KEVÄT 2010
on vapaauinti ja kivointa uinnissa on vinstat ajalla ja laskiaispullat ja pääsiäismunat,
joita syötiin treeneissä.
Jaakko Kuusisto, 9, harrastaa partiota,
sirkuskoulua ja laskettelua.
Lempiuintilajit ovat vapaauinti ja rintauinti. Kivointa treeneissä on hypyt ja olisi
kiva saada 2,5 km uintia täyteen joka viikko.
Reetta Rantakokko, 9, harrastaa jumppaa ja pianonsoittoa uinnin lisäksi. Reetan
mielestä uinnissa on kivointa kovaa uiminen ja lempiuintilaji on sekari eli Reetta
pitää kaikista uimalajeista.
Jasmin Rosnell, 9, harrastaa uinnin lisäksi tanssia. Mukavinta harkoissa on kaverit ja
viestiuinnit. Rintauinti on Jasminin lempiuintilaji.
Wilhelmina Leppähaara, 9, harrastaa
myös tanssia, kuorossa laulamista ja nypläystä. Kivointa harkoissa on se että saa
uida. Wilhelminan lempiuintilaji on rintauinti.
Roosa Suominen, 9, harrastaa myös
partiota ja Hovawart-”sylikoiransa” hoitoa.
Harkoissa mukavinta on viestit ja harkkojen jälkeen saunominen tyttöjen kanssa.
Roosa pitää rinta- ja perhosuinnista.
Lotta Rantakare, 8, Perheeseen on
otettu koira, joka vie Lotan ajan koulun,
kavereiden ja uinnin lisäksi. Mukavinta
uinnissa Lotan mielestä on pulikointi ja
sukeltelu. Myös uintikaverit ja valmentajat ovat kivoja. Varsinkin tyttöjen saunassa on aina kivaa ja hyvät jutut harkkojen
jälkeenkin! Lotan lempiuintilaji on rintauinti ja harjoituksissa uitava tassu-uinti.
Niko Tuokko, 8, joutui jättämään kevään
treenit harmillisesti kesken kun laskettelureissulla murtui jalka ja se on kipsissä 6vk.
Muita harrastuksia laskettelun lisäksi on
mm. jalkapallo. Nikon lempilaji on rintauinti. Uintitreeneissä kivointa on viestit.
A n n i n a R o iva s j a S u s a n n a K a r s i l a
Ryhmää vetävät Annina Roivas ja Susanna Karsila lempeästi mutta tarvittavan tiukalla otteella. Valmentajat kommentoivat kultakalojaan:
”Kultakalat ovat iloisia sekä ahkeria treenaajia. Ryhmässämme on erittäin hyvä yhteishenki,
joten kaikki ovat päässeet hienosti porukkaan mukaan. Lapset ovat nopeita oppimaan sekä
aina kokeilevat yhtä innoissaan uusia juttuja. Uimareiden vanhemmat ovat todella ahkerasti mukana lasten uinnissa. Etenkin tytöt tykkäävät saunotella treenin jälkeen oli sauna sitten päällä tai ei :)) Me valmentajat olemme erittäin ylpeitä kultakaloista ja odotamme innolla jo seuraavaa kautta!”
Tytöt tykkäävät
saunotella treenien
päätteeksi, oli
sauna sitten päällä
tai ei!
Koko kevät on harjoiteltu ahkerasti kahdesti viikossa. Uimarit ovat olleet innokkaasti mukana ja kehitys puolen vuoden aikana on ollut huimaa. Jokaisen taidot ja voimat ovat kasvaneet runsain mitoin. Pelkällä urheiluhengellä ei ole eletty, sillä laskiaisen aikaan herkuteltiin porukalla laskiaispullilla ja pääsiäisenä tietysti suklaamunilla.
Oikeissa kisoissa ei vielä ole käyty, mutta Uittamo Games 15. toukokuuta toi esimakua
tulevasta, ja jokainen sai kokeilla kilpailutilanteessa kaikkea oppimaansa. Uittamo Gamesit
sujuivat kaikilta hienosti ja Kultakalojen kannustusjoukot pitivät yllä mahtavaa kisatunnelmaa.
35