Tiedotuslehti - Kaukajärven koulu

Transcription

Tiedotuslehti - Kaukajärven koulu
Rehtorin terveiset
Viime vuosien suuret muutokset Kaukajärven koulussa tuntuisivat vain
jatkuvan. Uusia opettajia ja muuta henkilökuntaa on jälleen taloon tulossa
runsaasti. Varsinkin yläkoulun puolella peräti viiden opettajan eläkkeelle
jääminen tuo vaihtuvuutta opettajakuntaan, myös luokan- ja
erityisluokanopettajien kuin avustajienkin joukossa on uusia kasvoja.
Oppilasmäärän noustessa muutaman vuoden jälkeen takaisin yli
seitsemänsadan, on meillä koulussamme edessä paljon perehdyttämistä ja
”Kauksun” tavoille opettamista. Lukuvuoden painopisteeksi valittu
Kouluviihtyvyyden parantaminen onkin osaksi myös sitä, kuinka hyvin
saamme yhteisömme uudet jäsenet, niin opettajat kuin oppilaatkin, osaksi
yhtenäiskoulumme toimivaa arkea.
Uudistuksia tuo tullessaan jo viime lukukaudella käynnistynyt
opetussuunnitelmatyö. Tässä vaiheessa mielipiteitä on kyselty niin
opettajilta, oppilailta kuin huoltajiltakin. Työ tulee jatkumaan kiihtyvällä
vauhdilla vielä kaksi seuraavaa vuotta, jotta lukuvuoden 2016 alkaessa
meillä olisi valtakunnallisestikin uudet opetussuunnitelmat käytössämme.
Edellisenä lukuvuonna meitä kaukajärveläisiä, kuin myös muitakin
Tampereen kouluja puhuttivat sisäilma-asiat. Kaupungin tilakeskus on
suorittanut asiaan liittyen tutkimuksia ja tehnytkin joitakin korjauksia.
Vaikka koulurakennuksessamme ei tämänhetkisen tiedon mukaan ole
tarvetta laajemmille lisätutkimuksille, seurataan tilannetta muutamien
luokkien osalta tarkemmin ja mikäli tehdyt toimenpiteet eivät ole riittäviä
ja tilojen käyttäjien oireilu palaa, toimitaan kaupungin
sisäilmaohjeistuksen mukaisesti yhteistyössä kouluterveydenhuollon,
työsuojeluvaltuutetun ja isännöitsijän kanssa.
Hyvään vauhtiin on päässyt myös koulumme teknologiapainotus.
Toinenkin painotusluokka käynnistyy seitsemännellä, erilaiset kerhot
toimivat, teemapäiviä järjestetään ja monenlaiset uudet suunnitelmat ovat
vireillä. Uutena hankintana iPad-salkun toivotaan tuovan uutta teknologiaa
kaikkien, myös koulun nuorimpien oppilaiden ulottuville ja
teknologiapainotuksen näkyvän koko koulun arjessa osana normaalia
toimintaa.
Mukavaa lukuvuotta kaikille!
Pekka Pyykkönen
1
Tuntijako 2014 – 2015
2
Koulun opettajat
Pyykkönen Pekka
Tervonen Maaret
Aaltio Jukka
Abdulrashid Areh
Abdulwahab Mujda
Alguvercin Nevzat
Al Masri Jusra
Auvinen Tarja
Erma Liisa
Gerdt Mia
Helenius Titta
Hietala Antti
Hovila Helena
Ilkka Anne
Johansson Marko
Kaarakka Kristiina
Kaatiala Kristiina
Kari Sami
Kaski Helena
Kauttu Kaisa (hoitovapaalla, sij. Matias Härkönen)
Kiiskinen Elli
Kiuru Nina
Kivipelto Vesa-Matti
Kortelahti Riikka
Koski Timo
Kotiluoto Niina
Kuikko Minna
Kuosmanen Tiina
Kydén Kristiina
Lappalainen Kaisa
Lehtimäki Maarit
Leisti Simo
Lesonen Raija
Lintusalo Arja
Majava Hilkka
Mantere Minna (vuor.vapaalla,sij. Heini Salonen)
Marttila Juha
Mäkelä Jussi
Niemi Roosa
Norvasto Irene
Ojala Mirjam
Ollikainen Hanna
Oravainen Virpi
Peni Eija-Sanna
Pennanen Jaana
Penttilä Hanna
Perähuhta Sointu
Peuraniemi Jyrki (virkavapaalla 19.10 asti)
Piekkola-Fabrin Hanne
Pihlamo Sanna
Piilonen Heli
Poikela Kaisa
Pukkila Nina
Pääkkönen Anu
Qvarnberg-Erholz Karolina (hoitovp. sij. Jenni Spelman)
Rainisto Liisa (hoitovp 2.12.14 asti, sij. Josefina Hellman)
Rantala Anne
Rantanen Mirja
Rauhala Tiina
Rintala Jussi
Salminen Tuomas
Schellhammer Pirkka
Schnabel Katja
Siippainen Mikko
Sinivuori Esa (virkavapaalla., sij. Sanna Salonen)
Syrjä Leena
Szemeredy Zsuzsanna
Sädekoski Lari
Tervonen Nora
Vataja Maija
Vesanen Maija
Yesilova-Leino Dilek
Ylinen Kati
Yli-Rantala Pia
8F
5B
9E
8T
6A
5A
7D
vs. rehtori, LI
vs. apulaisrehtori, HY
LI, TE
somali
persia
UI
arabia
MA, FK
OPO
EO
KS (TN)
HY, ET
Silta-Niva
KO, TE
6B
AI
7-9A
8D
3A
7B
EN, RU
UE, TE, ET
KS (TS)
3B
9A
2C
7C
EN
MA, FK
EO
BG
AI
resurssiopettaja
VE
1B
9B
8E
7T
4A
7-9C
BG
LI, TT
AT, MA
MA, FK
MA, FK
EO
tuntiopettaja
BG
KU
4B
9F
7A
9G
9D
2A
7-9B
7E
8A
3-5C
EO
SA, EN
HY
EN, RU
S2
MA, FK
AT, MA, FK
S2
KO, TE
AI
MA, FK
UO
Silta-Niva
EN, SA
OPO
1A
9C
2B
8B
1-3D
8C
Opettajien sähköpostiosoite on muotoa
[email protected]
3
LI, TT
unkari
LI, TN
MU
RU, RA
turkki
EN, RU
Muu henkilökunta
Vahtimestari:
Tuomo Kuoppala
Koulusihteerit:
7-9 luokat: Eija Leivo-Vaccariello
1-6 luokat: Eija Keskinen
Koulunkäynninohjaajat:
Iina Ala-Karhu
Jonna Kotkavuori
Pirjo Mäenpää
Kati Ollikainen
Mari Järvenpää
Siistijät:
Tarja Jaakkola
Anne Penttinen
Tuula Wiren
Keittiö:
Lea Päivärinne, ruokapalveluesimies
Taru Kyrölä
Laila Heikkilä
Marja-Leena Talvitie
Emmi Laaksonen
Matti Koivula
Erja Roos
Kouluterveydenhoito
Kouluterveydenhoitaja
Taina Nissinen
Kouluterveydenhoitaja on tavattavissa joka arkipäivä klo 09.00 -10.00
puh.040-806 2236, osoite: Juvankatu 13, 33710 Tampere.
Terveydenhoitajan vastaanotto ilman ajanvarausta on joka koulupäivä klo
09.00 -10.00. Muina aikoina vastaanotolle pääsevät vain äkillisesti
sairastuneet oppilaat opettajan luvalla. Koululääkärin vastaanotolle pääsee
terveydenhoitajan ajanvarauksen kautta.
OTA YHTEYTTÄ KOULUTERVEYDENHUOLTOON, jos olet huolissasi jostakin
lapsesi terveyteen liittyvästä asiasta esim. kasvun ja kehityksen pulmat,
painon hallinta, näkö, kuulo, mielenterveysasiat, päihteet, poissaolot tai
muut ongelmat terveydentilassa tai koulunkäynnissä.
KUN OPPILAS ON SAIRAS, hänen ei pidä tulla kouluun. Kesken
koulupäivän sairastunut oppilas saa opettajalta tai terveydenhoitajalta
luvan lähteä kotiin. Äkillisesti sairastuneen alle 10-vuotiaan oppilaan
vanhempi
saa
tarvittaessa
todistuksen
työnantajalleen
terveydenhoitajalta. Kuumeisen infektion jälkeen kotona on syytä olla
vielä yksi kuumeeton toipumispäivä.
VAPAA-AJALLA
TAPAHTUNEESSA
tapaturmassa
tai
äkillisessä
sairastapauksessa ota yhteys terveyspalveluiden neuvontaan (ajanvaraus
joka päivä klo 7-22, puh.03 10023).
KOULUTAPATURMA on koulumatkalla tai kouluaikana sattunut tapaturma.
Ensiavusta huolehtinut henkilö ilmoittaa tapaturmasta oppilaan huoltajalle.
Tarvittaessa oppilas ohjataan hoitoon alueen terveysasemalle tai Ensiapu
Acutaan.
Koulutapaturmista täytetään koulutapaturmalähete, joka on
4
edellytys korvausten saamiseksi. Huoltajan käyttäessä omatoimisesti
yksityisiä sairaanhoitopalveluja kustannuksia ei korvata.
Hammashoito
Oppilaiden
hammashoidosta
vastaa
Kaukajärven
hammashoitola
Kaukajärven liikekeskuksessa
Hammashoidon keskitetty ajanvaraus puh. 565 701 00 arkisin klo 8.00 –
17.00.
Koulukuraattori
Perusopetuksen oppilashuollon työntekijänä kuraattori tukee lasten ja
nuorten selviytymistä ja viihtymistä koulussa sekä heidän kasvuaan kohti
tasapainoista aikuisuutta. Kuraattori toimii yhteistyössä kodin, koulun ja
tarvittaessa muiden viranomaisten kanssa.
Koulukuraattorin puoleen voi kääntyä oppilas itse tai hänen huoltajansa
mm. silloin, kun
 koulunkäynti on epäsäännöllistä,
 kouluunlähtö tuntuu aamuisin hankalalta
 koulukavereiden kanssa on pulmia
 lapsen/nuoren toiminta ja käytös huolestuttavat
 lapsen/nuoren vapaa-aikaan liittyvät asiat huolestuttavat
 perheen tilanne heijastuu lapsen koulussa jaksamiseen.
Koulukuraattori Janne Hakola on tavoitettavissa puhelimitse numerosta
050 542 8419. Voit käyttää myös sähköpostia: [email protected]
Koulupsykologi
Koulupsykologi on yksi koulun oppilashuollon työntekijöistä ja osa koulun
moniammatillista verkostoa. Oppilas voi käydä koulupsykologin
vastaanotolla arviointi- tuki- ja keskustelukäynneillä sosiaalisiin taitoihin,
tunne-elämään tai keskittymiseen liittyvissä asioissa.
Kaukajärven koulun koulupsykologeihin voit ottaa yhteyttä puhelimitse ja
sähköpostitse:
Marika Myllylä (lk 1-6)
Anniina Vauhkonen (lk 7-9)
puh. 050 348 5569
puh. 050 401 2478
[email protected]
[email protected]
Perhepiste Nopea
Perhepiste Nopean palvelu on tarkoitettu 7–17 -vuotiaille tamperelaisille
lapsille ja nuorille sekä heidän perheilleen ongelmien varhaisessa
vaiheessa. Nopea tukee perheitä esimerkiksi silloin, kun lapsen tai nuoren
käytös huolestuttaa, vapaa-ajanviettotavoista on erimielisyyttä, tai
keskusteluyhteys kotona ei toimi. Toimintaan kuuluu perhetapaamisia,
ohjausta ja neuvontaa. Tapaamisia on 1–10 kertaa joko perheen kotona,
alueen koululla tai Nopean toimitiloissa.
5
Työskentely on luottamuksellista ja työntekijöitä sitoo vaitiolovelvollisuus.
Yhteydenotto voi tapahtua perheen niin halutessa myös esim.
koulukuraattorin tai kouluterveydenhoitajan välityksellä. Perhepiste Nopea
on osa Tampereen kaupungin Hyvinvointipalveluita ja sen palvelu on
perheille maksutonta. Lisätietoja: www.tampere.fi/nopea.
Alakouluikäisten perheet voivat olla suoraan yhteydessä itäisen alueen
työpariin, puh. 040 806 3697, 040 806 3696 tai sähköpostilla
[email protected]. Nuorten (13–17-vuotiaat) vanhemmat voivat
ottaa yhteyttä puh. 040 800 4735 tai sähköpostilla [email protected].
Oppilashuolto
Oppilashuollon tavoitteena on edistää oppilaan oppimista, terveyttä ja
hyvinvointia sekä oppilaiden ja huoltajien osallisuutta. Oppilashuoltotyössä
ehkäistään ongelmien syntymistä ja turvataan varhainen tuki sitä
tarvitseville. Oppilashuollon toiminnan käytettävissä on opetushenkilöstön,
kouluterveydenhuollon sekä psykologi. ja kuraattoripalveluja edustavia
jäseniä sen mukaan, kuin käsiteltävä asia edellyttää.
Kaukajärven koulun oppilashuoltoryhmä koordinoi koulun oppilashuollon
suunnittelua, kehittämistä, toteuttamista ja arviointia. Koulukohtaista
oppilashuoltoryhmää johtaa rehtori.
Tarvittaessa voidaan koota monialainen asiantuntijaryhmä oppilaan tai
oppilasryhmän tuen tarpeen selvittämiseksi ja oppilashuollon palvelujen
järjestämiseksi.
KiVa koulu ohjelma
Kaukajärven koulu on mukana valtakunnallisessa Kiusaamisen
Vastaisessa KiVa -hankkeessa. KiVa koulu -ohjelman yleiset toimenpiteet
kohdistuvat kaikkiin oppilaisiin ja ovat pääasiassa kiusaamista ehkäiseviä
(mm. oppitunnit 1., 4. ja 7. luokille, erilaiset opetusmateriaalit ja
virtuaaliset oppimisympäristöt). Kohdennetut toimenpiteet otetaan
käyttöön kiusaamistapausten tultua ilmi ja ne kohdistetaan erityisesti
kiusaamiseen osallistuneisiin ja kiusattuihin lapsiin tai nuoriin, siten että
tavoitteena on saada kiusaaminen loppumaan.
Arviointikeskustelut
Oppilaan huoltajat kutsutaan koululle arviointikeskusteluun yhdessä
oppilaan kanssa. Huoltajat ja oppilas voivat tavata opettajia ja keskustella
oppilaan oppimistuloksista, kouluviihtyvyydestä ja kaikesta, mitä koulussa
on tapahtunut.
6
Erityisopetus
Kaukajärven koulussa erityisopetusta on oppilaille tarjolla sekä osaaikaisesti että luokkamuotoisena. Oppilas voi saada erityisopetusta omasta
ja/tai huoltajien pyynnöstä tai opettajan aloitteesta. Oppimisvaikeudet
vieraissa kielissä, matematiikassa ja äidinkielessä ovat yleensä
tärkeimmät syyt. Opetusta annetaan kyseisten oppituntien aikaan joko
erityisopetusluokassa tai samanaikaisopetuksena omassa luokassa.
Yhteistyö opettavan opettajan kanssa on tiivistä. Tarpeen mukaan voidaan
neuvotella myös henkilökohtaisen opetuksen järjestämistä koskevan
suunnitelman laatimisesta.
Erityisopettajat ovat tavoitettavissa puhelinnumeroista:
Titta Helenius
Kati Ylinen
Matias Härkönen
Eija-Sanna Peni
Kristiina Kydén
Irene Norvasto
Sointu Perähuhta
Liisa Rainisto (Sij. Josefina Hellman)
Jussi Rintala
(1-3D)
(7-9A)
(7-9C)
(7-9B)
(3-5C)
040
040
040
040
040
040
040
040
03
800 7221
806 3403
806 3404
806 3402
800 7220
800 4755
800 7219
806 3400
565 44325
Oppilaanohjaus
Oppilaanohjaus sisältyy vuosiluokilla 1 – 6 oppiaineisiin. Vuosiluokilla 7. ja
8. oppilaanohjaustunteja on 0,5 vuosiviikkotuntia, 9. luokalla yksi
vuosiviikkotunti
ja
Silta-Lisän
lisäopetusluokalla
henkilökohtaisen
suunnitelman mukaan. Sen lisäksi oppilas saa henkilökohtaista ja
pienryhmäohjausta erityisesti valinnaisaineita valittaessa ja tehtäessä
jatko-opintosuunnitelmia.
Opinto-ohjaajina toimivat Mia Gerdt puh. 0400 592 186 ja Mikko
Siippainen, puh. 040 801 2652.
Työelämään tutustuminen eli TET
7.-luokkalaisten TET-jakso on yhden päivän mittainen ja tapahtuu koulun
keittiöllä. Oppilaat työskentelevät keittiöhenkilökunnan apuna.
8.-luokkalaiset ovat vapaaehtoisessa TETissä kolme päivää 18.5. –
20.5.2015 itse hankkimassaan TET-paikassa.
9.-luokkalaiset tutustuvat työelämään 22.9.-3.10.2014 (viikot 39-40). On
suositeltavaa, että oppilas etsii työpaikan itse, mutta tarvittaessa koulu
auttaa työpaikan hankkimisessa. Lisäopetus-luokkalaiset ovat TETissä
oman henkilökohtaisen opintosuunnitelmansa mukaisesti koko lukuvuoden
ajan.
TET-asioista
tiedotteilla.
tiedotetaan
tarkemmin
7
oppilaille
ja
koteihin
erillisillä
Oppilaiden toiminta
Tukioppilaat
Kahdeksannella luokalla oppilaat voivat hakeutua tukioppilaiksi. Jos
halukkaita on enemmän kuin tarvetta, valinta tehdään hakemusten ja
haastattelujen perusteella. Tukioppilaat saavat koulutuksen, jonka avulla
he voivat olla luomassa hyvää yhteishenkeä koko kouluun ja
järjestämässä tempauksia, aamunavauksia jne. He auttavat myös 7.luokkalaisia sopeutumaan uuteen kouluympäristöön. Tukioppilastoiminnan
ohjaajana toimii Maija Vesanen.
Oppilaskunta
Koulussa toimii oppilaskunta, johon kuuluvat kaikki koulun oppilaat.
Oppilaiden joukosta valitaan oppilaskunnan hallitus, joka osallistuu koulun
asioiden päätöksentekoon. Oppilaskunnan ohjaajana toimii Marko
Johansson.
Aamu- ja iltapäiväkerho
Perusopetuksen 1. ja 2. luokkien oppilaille on järjestetty aamuisin ennen
koulupäivän
alkua
ja
iltapäivällä
koulun
jälkeen
aamuja
iltapäivätoimintaa.
Kaukajärven
koulun
oppilaiden
aamuja
iltapäiväkerhoa järjestetään Vapaa-aikatalolla (T:mi Tuulikki Lankio
040 530 0444) ja Kaukajärven koululla (050 406 2160). Lisätietoja ja
hakuohjeita aamu- ja iltapäivätoiminnasta:
http://www.tampere.fi/koulutusjaopiskelu/aamujailtapaivatoiminta.html
8
Tietoja koulun käytännöistä
Välitunnit
Vuosiluokkien 1 – 6 oppilaat viettävät välitunnit ulkona.
Vuosiluokkien 7 – 10 oppilailla on kaksi pakollista ulkovälituntia klo 10.45
- 11.00 ja klo 13.00–13.15. Muilla välitunneilla he saavat olla sisällä.
Välitunneille pukeudutaan sään mukaisesti. Pakkassäällä pipo päähän!
Sisätiloissa ei pidetä lakkia.
Yläkoulun oppilaat viettävät välitunnit yläkoulun puolella, rajana toimii
kolmannen kerroksen alakoulun puoleisessa päässä oleva lasiovi. Mikäli
yläkoulun oppilailla on oppitunti alakoulun puolella, he siirtyvät ko. luokan
eteen kolmannen kerroksen käytävän kautta vasta kellon soitua sisälle.
Terveydenhoitajalle yläkoulun oppilaat kulkevat kolmannen kerroksen
käytävän ja Juvankadun puoleisen ulko-oven kautta.
Oppilaat eivät kulje koulun ruokalan läpi.
Poissaolot
Luokanopettaja tai -ohjaaja seuraa luokkansa oppilaiden koulunkäyntiä.
Jos oppilas on sairas, huoltajan on ilmoitettava poissaolosta
luokanopettajalle tai – ohjaajalle heti samana päivänä.
Oppilaan on pyydettävä opettajaltaan lupa kaikkiin etukäteen tiedettyihin
poissaoloihin. Luokanopettaja tai – ohjaaja voi myöntää 1 – 5 päivän
poissaololuvan, pidemmistä poissaoloista päättää rehtori. Lupaanomuslomakkeita oppilas saa luokanopettajalta tai - ohjaajalta. Luvat on
anottava hyvissä ajoin ennen aiottua poissaoloa, jotta oppilaalle ehditään
selvittää, miten hän suorittaa poissaolonsa aikaiset koulutyöt.
Helmi-viestintä
Kaukajärven koulussa käytetään kodin ja koulun väliseen yhteistyöhön
sähköistä Helmi-viestintää. Sillä seurataan mm. oppilaiden poissaoloja,
huomautuksia
ja
kokeita.
Helmi-viestintä
on
internet-pohjainen
järjestelmä, joten se on käytettävissä mistä ja milloin tahansa, eikä
erillisiä asennuksia ei tarvita.
Opettajilla ja oppilaiden huoltajilla on käyttäjätunnukset, joiden avulla he
pääsevät tarkastelemaan vain heitä koskevia tietoja. Käyttöönotto on
helppoa ja nopeasti opittavissa.
Ruokailu
Koulussamme on käytössä baariruokailukäytäntö. Oppilas ottaa linjastolta
itse annoksensa, jolloin hän ottaa ruokaa vain sopivan määrän. Oppilaat
huolehtivat lähtiessään, että paikka jää siistiksi ja nostavat tuolinsa ylös.
Vuosiluokkien 1 – 6 oppilaat ruokailevat luokittain opettajan kanssa.
9
Ruoka-allergiat
Ruoka-aineallergioista on hankittava lääkärin tai terveydenhoitajan
todistus ja mahdolliset allergioiden parantumiset on myös ilmoitettava
mahdollisimman pian. Huoltajan tulee ilmoittaa vaikeasti allergisten lasten
ja nuorten poissaolot paitsi luokanopettajalle tai – ohjaajalle, myös koulun
keittiöön aamulla ennen klo 8.00 numeroon 040 865 7620.
Arvoesineet
Mikäli oppilas joutuu ottamaan arvoesineitä mukaansa kouluun, hänen on
säilytettävä niitä huolellisesti. Yläkoulun oppilailla on mahdollisuus
lunastaa käyttöönsä lukollinen lokero, joka on maksuton. Koulu ei vastaa
kadonneesta omaisuudesta.
Liikunta
Sisäliikuntatunneilla varusteina ovat urheilushortsit, verkkarit tai vastaavat
ja t-paita, pelitossuista sovitaan opettajan kanssa erikseen. Tunnin jälkeen
jokainen
käy
suihkussa,
joten
pyyhe
tulee
olla
mukana.
Ulkoliikuntatunneilla tulee olla sään ja lajin mukaiset varusteet.
Muistattehan, että luistelutunneilla kaikki oppilaat käyttävät kypärää
turvallisuuden takia.
Liikenne
Juvankadulla on erittäin vilkas liikenne. Jokainen käyttää suojatietä
ylittäessään Juvankatua. Suosittelemme, että 1. ja 2. luokan oppilaat eivät
kulje koulumatkaansa pyörillä. Pyöräilijät käyttävät kypärää. Polkupyörät
on säilytettävä niille osoitetuilla paikoilla.
Nuorille vaarallisten töiden tekeminen
Valtioneuvosto on antanut 15.6.2006 asetuksen (475/2006) nuorille
työntekijöille erityisen haitallisista tai vaarallisista töistä. Perusopetuksen
7. vuosiluokasta alkaen oppilaat voivat opettajan valvonnassa tehdä
asetuksen tarkoittamia vaarallisia töitä, jos se on opetuksen
toteuttamiseksi välttämätöntä ja voidaan tehdä turvallisesti. Asetus
koskee varsinkin käsityön opetuksessa käytettäviä koneita ja työvälineitä,
sekä fysiikan, kemian, biologian ja kuvataiteen töissä käytettäviä laitteita
ja kemiallisia aineita.
Oppilaille opetetaan turvallista työskentelyä em. laitteilla ja aineilla. Heidät
koulutetaan käyttämään suojavälineitä ja tuntemaan kemikaalien
varoitusmerkit sekä toimimaan oikein mahdollisen vahingon sattuessa.
Opettaja voi asettaa oppilaan työskentelykieltoon, mikäli hän ei noudata
annettuja ohjeita ja työturvallisuussääntöjä.
10
Koulun järjestyssäännöt
Kaukajärven koulun oppilaana noudatan koulun järjestyssääntöjä, jotta
koulutyö sujuu rauhallisesti, turvallisesti ja viihtyisästi. Kouluaikaa ovat
työjärjestyksen mukaiset työpäivät, koulun järjestämät retket, tilaisuudet
ja koulumatkat.
1.
2.
Noudatan koulun sääntöjä ja hyviä tapoja.
En hyväksy kiusaamista. En osallistu minkäänlaiseen kiusaamiseen
tai vaaran tuottamiseen.
3. Saavun
tunneille
täsmällisesti
opiskeluvälineet
mukana
ja
kotitehtävät asianmukaisesti suoritettuina. Ollessani pois koulusta
selvitän tehdyt tehtävät ja kotitehtävät.
4. Annan muille työrauhan.
5. Kielenkäyttöni on asiallista ja kohteliasta.
6. Käsittelen koulun omaisuutta huolellisesti. Aiheutuneesta vahingosta
ilmoitan opettajalle. Olen velvollinen korvaamaan tahallisesti
aiheuttamani vahingot.
7. Olen itse vastuussa kouluun tuomistani tavaroista. En käytä
matkapuhelinta ja muita vastaavia laitteita oppituntien aikana ilman
opettajan lupaa.
8. En poistu koulupäivän aikana koulualueelta ilman lupaa.
9. En tuo kouluun enkä juo koulun aikana energiajuomia.
10. En käytä enkä pidä hallussa tupakkatuotteita tai päihteitä.
Vanhempainyhdistys
Kaukajärven koulun vanhempainyhdistyksen tarkoituksena on kehittää
oppilaiden kotien ja koulun välistä yhteistoimintaa. Vanhempainyhdistys
esittää vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa
kysymyksissä ja toimii myös oppilaiden huoltajien keskinäisenä
yhteistyöelimenä. Lisätietoja vanhempainyhdistyksen toiminnasta löytyy
koulun kotisivulta osoitteesta www.kaukajarvi.fi kohdasta Koulu.
Vanhempainyhdistyksen vuosikokous pidetään syys–lokakuun vaihteessa.
Kutsut lähetetään oppilaiden mukana kaikkiin koteihin.
Kaukajärven koulun vanhempainyhdistyksen vuosikokous valitsee joka
lukuvuosi uuden johtokunnan. Usein johtokunta on valinnut lukuvuodelle
keskeiset teemat, joihin sinä vuonna on keskitytty. Tällaisia teemoja ovat
olleet esimerkiksi päihteettömyys, kotien tietokonekäytänteet ja yrittäjyys.
Millaisia toiveita teillä on Kaukajärven koulun toiminnan suhteen?
Parhaiten
voitte
vaikuttaa
osallistumalla
Kaukajärven
koulun
vanhempainyhdistyksen toimintaan. Tervetuloa mukaan toimintaan,
erityisesti uusien oppilaiden huoltajat!
11
Ympäristö
Kaukajärven koulu on mukana Vihreä lippu -ohjelmassa. Vihreä lippu on
päiväkotien, koulujen, oppilaitosten sekä lasten ja nuorten vapaa-ajan
toimijoiden kestävän kehityksen ohjelma. Lisäksi Vihreä lippu on
kansainvälinen kasvatusalan ympäristömerkki. Koulumme Vihreä lippu projektien teemat ovat olleet jätteiden vähentäminen, lähiympäristö ja
energia. Koulumme pääsi lukuvuonna 2010 -2011 kestävälle Vihreä lippu tasolle.
Vihreä
lippu-ohjelmasta
löydät
lisätietoa
osoitteesta:
http://www.vihrealippu.fi/vl
Parempaan ympäristöön tähdätään mm. sosiaalisesti, kulttuurisesti ja
taloudellisesti kestävillä ratkaisuilla ja arkikäytännöillä. Koulussamme
kiinnitetään huomiota ympäristönäkökohtiin hankintojen yhteydessä ja
kierrätetään eri jätelajit. Lisäksi huolehditaan energian, sähkön ja veden
säästöstä. Ympäristöasiat ovat mukana eri aineiden opetuksessa ja
koulussa
järjestetään
ympäristöaiheisia
tapahtumia.
Oppilaiden
ympäristöraati on koulun arjessa kehittämässä ympäristöasioita. Lisäksi
oppilaita ohjataan kulttuurisesti suvaitsevaiseksi ja tasa-arvoisuuteen
pyrkiviksi. Kaukajärven koulun ympäristöasioista voit lukea lisää
kotisivuiltamme www.kaukajarvi.fi kohdasta Koulu.
Kansainvälinen toiminta
Euroopan unionin rahoittama kaksivuotinen Comenius-projekti päättyi
keväällä 2014. Vierailuille yhteistyökouluihimme Bulgariaan, Latviaan,
Puolaan, Saksaan ja Tanskaan pääsi 25 koulumme oppilasta. Projektimme
Learning By Eating tutustutti meidät eri maiden ruokakulttuureihin ja
tapoihin.
Projektin
blogi
on
nähtävillä
osoitteessa
www.learningbyeating.blogspot.com. Helmikuussa Kaukajärven koulussa
oli vieraita kaikista viidesta maasta. Omasta koulustamme noin 50
oppilasta osallistui aktiivisesti Comenius-viikkoon
joko majoittamalla
ulkomaisia oppilaita tai valmistelemalla ohjelmaa. Kiitos kaikille mukana
olleille!
Kaukajärven koulu ja Kurt-Tucholsky Gesamtschule Saksan Krefeldistä
ovat tehneet yhteistyötä vuodesta 1996 lähtien. Joka toinen vuosi on
järjestetty vaihto-oppilas toimintaa: n. 15 koulumme 8.-9. luokan
oppilasta on majoittanut saksalaisia nuoria viikoksi ja vieraillut vuorostaan
Saksassa. Matka on omakustanteinen. Viikon aikana tutustutaan
paikalliseen elämään ja puhutaan paljon englantia. Toukokuussa 2014
vierailimme vaihtoviikon aikana mm. Düsseldorfissa ja Kölnissä.
Lukuvuonna 2015/16 on jälleen uuden vaihtoprojektin aika. Projektiin
hakemisesta tulee lisätietoa Helmen kautta.
Kansainvälisyyttä löytyy myös yllättävän läheltä! Koulumme oppilaita ja
henkilökunnan jäseniä tulee useista eri kulttuureista ja koulussamme
puhutaan useita eri kieliä. Tänä lukuvuonna koulumme kansainvälinen
toiminta keskittyykin kotikansainvälisyyteen ja tutustumme toistemme
kulttuureihin ja tapoihin.
12
Koulupäivän aikataulu 2014 – 2015
Tummennetut ajat kertovat milloin kellot soivat.
1 – 6 luokat
1. tunti
8.10
- 8.55
2. tunti
3. tunti
ruokailu+ välitunti
4. tunti
5. tunti
8.55
9.55
10.40
11.15
12.15
-
6. tunti
7. tunti
13.15
14.00
- 14.00
- 14.45
9.40
10.40
11.15
12.00
13.00
Päivänavaus sisältyy 1-6 luokkien ensimmäiseen yhteiseen tuntiin.
7 – 10 luokat
1. tunti
Päivänavaus
2. tunti
3. tunti
ulkovälitunti
4. tunti
ruokailu + välitunti
5. tunti
ulkovälitunti
6. tunti
7. tunti
8.10
9.00
9.05
10.00
10.45
11.00
11.45
12.15
13.00
13.15
14.05
- 8.55
- 9.05
- 9.50
- 10.45
-11.00
- 11.45
– 12.15
- 13.00
- 13.15
- 14.00
- 14.50
------------------------------------------------------------------Tämä lipuke on palautettava luokanohjaajalle viimeistään pe 15.8.2014.
Oppilas:______________________________ luokka______
□saa
□ei saa
esiintyä nimellään ja kuvallaan tiedotusvälineiden koulua koskevassa
uutisoinnissa.
Olen tutustunut Kaukajärven koulun tiedotuslehtiseen.________________
Huoltajan allekirjoitus
Seuraava koskee vain 7.- luokkalaisia ja muita kouluumme uusina
tulevia yläkoululaisia: Oppilas saa halutessaan käyttöönsä lukollisen
lokeron, jossa hän voi säilyttää koulutarvikkeitaan. Lokeron avaimen
lunastaminen on maksutonta. Mikäli oppilas kadottaa avaimen, hän joutuu
kustantamaan uuden teettämisen. Avain on palautettava viimeistään, kun
oppilaan opiskelu koulussamme päättyy.
Oppilas
□
□
ottaa käyttöönsä lokeron
ei ota käyttöönsä lokeroa.
13
Tärkeitä aikoja lukuvuonna 2014 – 2015
Loma- ja työajat
Syyslukukausi
Syysloma
Kevätlukukausi
Talviloma
11.8.2014 – 20.12.2014
13. - 17.10.2014
5.1.2015 – 30.5.2015
23. - 27.2.2015
Lisäksi lukuvuoteen 2014 – 2015 sisältyy yksi lauantaina pidettävä
koulupäivä. Lauantai-koulupäivä on 27.9.2014.
Lukuvuoden jaksot
(vuosiluokat 7 – 9)
I
II
III
IV
jakso
jakso
jakso
jakso
11.8 - 10.10.2014
20.10-20.12.2014
5.1- 13.3.2015
16.3-30.5.2015
46
46
44
51
päivää
päivää
päivää
päivää
Vanhempainillat
7.
8.
9.
6.
7.
luokat
luokat
luokat
luokat (tulevat 7. luokat)
luokkien valinnaisaineilta
ke 17.9.2014
to 9.10.2014
ti 13.1.2015
ti 9.12.2014
ke 28.1.2015
Vuosiluokkien 1-6 vanhempainillat ja arviointikeskustelut ilmoitetaan
erikseen.
Vuosiluokkien
myöhemmin.
7-9
arviointikeskustelujen
ajankohdat
ilmoitetaan
Todistusten antopäivät
to
la
to
la
30.10.2014(vuosiluokat 7 – 9)
20.12.2014 (vuosiluokat 4 – 9)
26.3.2015 (vuosiluokat 7 – 9)
30.5.2015 (vuosiluokat 1 – 9)
14