Hautajaisjärjestelyt - Mäntyharjun seurakunta

Transcription

Hautajaisjärjestelyt - Mäntyharjun seurakunta
Lämmin
osanotto
surussanne
Mäntyharjun seurakunta
Päivitetty 1.5.2014
2
3
HAUTAJAISJÄRJESTELYISTÄ MÄNTYHARJUN SEURAKUNNASSA
Läheisen ihmisen kuollessa suru on suuri, eikä hautajaisten järjestelyyn aina riitä voimia.
Ystävien ja läheisten lisäksi myös seurakunnan työntekijät auttavat ja kuuntelevat tukea
kaipaavaa.
Todettuaan kuoleman lääkäri kirjoittaa kuolintodistuksen, ilmoittaa kuolemasta
väestötietojärjestelmään ja antaa hautauksesta huolehtivalle omaiselle asiakirjan nimeltä
lupa hautaamiseen. Hautaan siunaaminen ja hautaus voidaan toimittaa, kun lupa
hautaamiseen on saatu.
Jokaisella kirkon jäsenellä on oikeus tulla siunatuksi hautaan. Hänelle kuuluu tämä oikeus,
vaikka kirkkoon kuulumattomat omaiset eivät tahtoisikaan siunausta. Myös kirkkoon
kuulumaton voidaan siunata hautaan, jos omaiset tai muut vainajan hautauksesta
huolehtivat henkilöt sitä pyytävät. Siunausta ei kuitenkaan toimiteta, jos vainaja on
selvästi ilmaissut toisin tai jos pappi sielunhoidollisessa keskustelussa tai muulla tavoin
saamansa käsityksen nojalla katsoo, ettei kirkolliseen hautaan siunaamiseen ole riittäviä
perusteita. Jos vainajan kielteinen kanta on tiedossa, siunausta ei saa toimittaa, vaikka
omaiset tätä toivoisivatkin.
Hautaustapoja on kaksi; arkkuhautaus ja tuhkaus. Vainaja tuhkataan aina arkussa. Ennen
hautausta vainaja siunataan. Kirkon jäsenen hautaan siunaamisen toimittaa aina pappi.
Hautaustapaa valitessa on huomioitava myös vainajan toiveet, mikäli ne ovat tiedossa.
Kuolintiedon saamisen jälkeen omaisten kannattaa soittaa tai käydä mahdollisimman pian
henkilökohtaisesti kirkkoherranvirastossa ja seurakunnan hautausmaantoimistossa.
Seurakunnan työntekijän kanssa sovitaan siunaustilaisuuden aika, paikka ja siunaava pappi
sekä kanttori. Jos vainaja halutaan haudata muualle, otetaan yhteys kyseisen seurakunnan
kirkkoherranvirastoon tai hautausmaantoimistoon. Lisäksi olisi hyvä ilmoittaa asiasta
myös vainajan kotiseurakuntaan.
4
SEURAKUNNAN KANSSA SOVITTAVIA ASIOITA
Sanomakellot
Kirkonkellojen soitto on vanha tapa ilmoittaa suruviesti seurakuntalaisille. Sanomakelloja
soitetaan kaikille Mäntyharjun seurakunnan jäseninä kuolleille. Yleensä kelloja soitetaan
ma-pe klo 10-12. Soittoaika sovitaan kirkkoherranvirastossa. Omaiset voivat halutessaan
mennä kirkolle kuulemaan kellojen soiton.
Siunauksen aika ja paikka
Hautaan siunaaminen toimitetaan yleensä noin kahden tai kolmen viikon kuluttua
kuolemasta. Siunauspaikkana voi Mäntyharjulla olla kirkko, siunauskappeli, tai
Partsimaan rukoushuone. Siunaus voidaan toimittaa myös haudalla.
Seurakuntamme varsinainen siunauspäivä on lauantai ja suositeltavat ajat klo 9 ja klo 13.
Muutkin arkipäivät ja ajat ovat mahdollisia erikseen sovittaessa.
Aika - ja tilavaraukset tehdään kirkkoherranvirastosta mahdollisimman pian suruviestin
saamisen jälkeen.
Siunauksen toimittava pappi ja kanttori
Tavallisesti vainajan siunaa oman seurakunnan pappi. Halutessaan omaiset voivat
kuitenkin pyytää myös toisen seurakunnan tai muuta tuttua pappia siunaamaan.
Mäntyharjussa on kolme pappia ja yksi kanttori, jotka huolehtivat toimituksista.
Vt. kirkkoherra Minna Rikkinen, puh. 0400 143632
Kappalainen Seppo Kettunen, puh. 0400 143633
Seurakuntapastori Erik Liljeström, puh. 0400 143634
Kanttori Eero Kantola, puh. 0400 143639.
Siunauskeskustelun aika ja paikka
Siunauskeskustelun aika ja paikka sovitaan siunaavan papin tai kirkkoherranviraston
kanssa. Siunauskeskustelussa keskustellaan vainajan elämästä, käydään läpi
siunaustilaisuudessa tapahtuvat asiat ja mahdollisen muistotilaisuuden ohjelma. Pappi
auttaa myös siunauksessa laulettavien virsien valinnassa. Musiikista voi tarvittaessa sopia
erikseen kanttorin kanssa.
Sielunhoitajana pappi kuuntelee myös omaisia heidän surussaan.
5
Siunaustilaisuuden kulku
Arkku kannetaan tilaisuuden alussa kirkon tai kappelin alttarin eteen. Arkkua kannettaessa
voidaan soittaa urkumusiikkia. Arkku voidaan tuoda myös valmiiksi siunaustilan alttarin
eteen. Arkku sijoitetaan pääpuoli alttariin päin.
Suntio ja siunaava pappi opastavat kantajia ja saattoväkeä.
Hautaan siunaaminen etenee seuraavasti:
* = seurakunta seisoo s:aamen = seurakunta voi sanoa aamen
Musiikki * arkkua sisään kannettaessa
Virsi
Alkusiunaus s: aamen
(Yhteinen rippi)
Johdantosanat
Psalmi
Rukous s: aamen
Raamatunluku ja puhe
*Uskontunnustus
*Siunaussanat
(Virsi, hautaan siunaamisen laulu tai muu musiikki)
Rukous s: aamen
Isä meidän s: aamen
Siunaus s: aamen
Virsi ja / tai muu musiikki * arkkua ulos kannettaessa
*Hautaan laskeminen (virsi)
*Virsi
Siunaamisen yhteydessä pappi laskee hiekkaa arkun kannelle ja lausuu siunaamissanat.
Raamatun luvun ja siunaamisen ajaksi seurakunta nousee seisomaan. Kukat voidaan
laskea joko siunaustoimituksen alussa alkusoiton jälkeen tai lopuksi ennen
päätösmusiikkia.
Jos vainaja haudataan välittömästi siunauksen jälkeen arkkuhautaan, arkku kannetaan
loppusoiton aikana kirkosta. Uurnahautauksen yhteydessäkin arkku yleensä kannetaan
kappelista vainajien säilytystilaan odottamaan kuljetusta tuhkaukseen.
Hautaan siunaamisen kaava löytyy virsikirjan liiteosasta ja kirkollisten toimitusten
kirjasta. Siunaaminen voidaan toimittaa myös hautausmessun kaavan mukaan, jolloin
tilaisuudessa vietetään ehtoollista.
6
Musiikki
Siunaustilaisuuden musiikkia valittaessa tulee huomioida, että siunaus on samalla
jumalanpalvelus. Yleisesti siunaustilaisuuden musiikkina käytetyt musiikkitoiveet ja
laulettavat virret voi sopia toimituskeskustelussa papin kanssa, mutta muista
musiikkitoivomuksista on hyvä keskustella kanttorin kanssa. Mahdollisen
musiikkiesityksen paikka on kaavassa heti siunaussanojen jälkeen (kun hiekka on laitettu
arkulle), joten laulettavan musiikin on silloin hyvä olla sisällöltään hengellistä, tai voidaan
myös käyttää instrumentaalimusiikkia joka ei ole ristiriidassa toimituksen luonteen kanssa.
Linkki nettivirsikirjaan löytyy evankelisluterilaisen kirkon nettisivuilta osoitteesta
www.evl.fi välilehdeltä Pyhät toimitukset.
Muistotilaisuuden musiikkivalinnat voivat olla vapaammin vainajan ja omaisten maun
mukaisia. Kanttori voi auttaa musiikkivalinnoissa. Jos vainajan omaisissa tai ystävissä on
musisointitaitoisia henkilöitä, kannattaa rohkeasti tuoda musiikin lahja jaettavaksi
muillekin. Elävä musiikki lohduttaa ja tuo valoa elämään myös raskaissa elämän vaiheissa.
Muistotilaisuus
Muistotilaisuus on omaisten järjestämä tilaisuus, jonne he voivat kutsua papin ja kanttorin.
Ohjelma voidaan laatia siunauskeskustelun yhteydessä. Se voi olla esim. seuraava: virsi,
adressien lukeminen, musiikki, muisteleminen, papin puhe ja virsi. Muistopöydälle
voidaan laittaa valkea liina, kynttilöitä, kukkia, vainajan kuva ja muutakin vainajaan
liittyvää. Adressit on hyvä ottaa pois kuoristaan ja lukijan tutustua niiden teksteihin ennen
lukemista. Muistotilaisuuden lopuksi joku omaisista voi kiittää mukana olleita osanotosta.
Tarjoilu muistotilaisuuksiin
Muistotilaisuudessa voi olla kahvi- tai ruokatarjoilu. Tarjoilusta huolehtimaan kannattaa
palkata joku ulkopuolinen henkilö. Seurakunnantiloissa tapahtuvasta tarjoilusta sovitaan
yleensä joko emännän tai jonkun paikkakunnalla toimivan pitopalvelun kanssa.
Seurakuntakeskuksen ja Lankaniemen keittiöissä saavat toimia vain seurakunnan
hyväksymät pitopalvelut.
Seurakunnan emännältä, Teija Apell, puh. 0400 143648 voi kysyä tarjoilua pieniin
tilaisuuksiin. Emäntä neuvoo myös tilojen koristelussa ja pöytien liinoittamisessa.
Emännän kanssa sovitaan myös ovien avaamisesta ja tilojen siivoamisesta.
Kiittäminen / Ilmoittaminen
Hautaan siunaamista seuraavan sunnuntain jumalanpalveluksessa vainajan nimi liitetään
seurakunnan esirukoukseen. Mäntyharjun seurakunnan jäsenen nimi ilmoitetaan siunausta
seuraavan viikon lehtien (Pitäjänuutiset ja Länsi-Savo) kirkollisissa ilmoituksissa.
7
Vainajan nimi luetaan myös pyhäinpäivän jumalanpalveluksessa ja hänen muistokseen
sytytetään kynttilä. Näihin jumalanpalveluksiin omaiset ovat erityisen tervetulleita. Niistä
ilmoitetaan kirkollisissa ilmoituksissa lehdessä ja nettisivuilla.
Hautapaikka
Mäntyharjun seurakunnalla on neljä hautausmaata. Niemen ja Sivorinniemen hautausmaat
sijaitsevat kirkon luona, Uusi hautausmaa siunauskappelin luona ja Partsimaan
hautausmaa Partsimaan kyläkirkon luona Käävänkylässä. Tunnuksetonta hautausmaata tai
–aluetta Mäntyharjussa ei ole. Uudella hautausmaalla on tuhkan sirottelualue, johon
tuhkan voi sirotella, mikäli uurnaa ei haluta haudata. Uusia arkkuhautapaikkoja on vain
Uudella hautausmaalla ja Partsinmaan hautausmaalla.
Mäntyharjun hautausmaat toimivat yleisinä hautausmaina kaikille mäntyharjulaisille.
Myös kirkkoon kuulumaton vainaja on oikeutettu saamaan hautasijansa yleisiltä
hautausmailta.
Seurakunnan kirkkovaltuusto päättää vuosittain hautaustoimesta perittävät maksut.
Hautapaikka hankitaan seurakunnan hautausmaantoimiston kautta. Hautapaikkaan
vaikuttaa, onko kyseessä arkkuhautaus vai uurnan hautaaminen.
Hautapaikka, haudan avaaminen, peittäminen ja peruskunnostamien sovitaan hautausmaan
työntekijöiden kanssa. Kirkkoherranvirasto auttaa sopimaan tapaamisajan hautapaikan
katsomista varten hautausmaantyöntekijöiden kanssa.
Hautausmaan työntekijät: suntio/puutarhuri Hannu Keskitalo, p. 0400 143646 ja
haudankaivaja Mauno Hokkanen, p. 0400 143647.
Haudan avaaminen ja peittäminen
Ennen haudan avaamista varmistetaan omaisten kanssa hautausmaalla käyden hautapaikka
ja merkitään paikka maastoon. Mikäli haudalla on hautamuistomerkki tai hautakivi,
omaisten kanssa sovitaan tarvittaessa hautakiven siirtämisestä haudalta haudan kaivutyön
ajaksi.
Haudan avaamiseen varataan neljä päivää, erityisesti talvella maan sulattamiseen on
varattava riittävästi aikaa.
Omaisilla on mahdollisuus halutessaan peittää hauta vainajan hautaamisen jälkeen.
Hautausmaan työntekijät varaavat tätä varten riittävästi lapioita haudalle. Seurakunnan
toimesta hauta peitetään yleensä seuraavana arkipäivänä, mutta talviaikana hauta pyritään
peittämään mahdollisimman pian hautauksen jälkeen.
8
Vainajan katsominen
Mikäli omaiset haluavat katsoa vainajaa ennen hautaan siunaamista, on katsominen
mahdollista, kun vainaja siirretään kappelille tai siunauspäivänä noin puolituntia ennen
siunausta. Suntion ja vainajaa siirtävän hautaustoimiston kanssa on hyvä sopia asiasta
etukäteen.
Havutus
Havutus on vanha tapa koristella hautakumpu. Nykyisin tavasta ollaan luopumassa.
Havutuksesta sovitaan tarvittaessa hautausmaantoimistossa.
Vainajan siirtäminen ja kantajat
Vainajaa joudutaan ennen hautaamista siirtämään useaan kertaan. Omaisten tehtävä on
huolehtia vainajan siirtämisestä sairaalasta/terveyskeskuksesta siunauskappelilla
sijaitsevaan vainajien säilytystilaan.
Siunauspäivänä arkku on siirrettävä säilytystilasta siunaustilaan ja vielä siunaustilasta
hautaan tai mikäli vainaja tuhkataan, niin arkku on siittettävä takaisin säilytystilaan
odottamaan kuljetusta krematorioon.
Arkun siirtämisestä huolehtivat aina vainajan omaiset. Hautausta hoitava omainen sopii
yleensä hautaustoimiston kanssa autoa vaativista kuljetuksista ja läheisten omaisten kanssa
kantajista. Jos kantajia ei ole läheisissä tai ystävissä, voi hautaustoimistojen kanssa sopia
kantaja-avusta. Mäntyharjulla Lions Club antaa saattopalvelua apua tarvitseville korvausta
vastaan.
Arkkua kantamaan tarvitaan kuusi kantajaa. Kantajat tulevat noin puolituntia ennen
tilaisuuden alkua siunauspaikalle. Arkku voidaan viedä valmiiksi alttarille odottamaan
siunausta tai arkku voidaan kantaa sisään kellojensoiton jälkeen. Siunauksen jälkeen
kantajat tulevat arkun luo heti, kun päätösvirsi on veisattu. Arkku kannetaan joko
hautapaikalle hautaamista varten tai takaisin säilytystilaan odottamaan kuljetusta
krematorioon.
Talviaikana kantajat ovat pukeutuneet päällysvaatteisiin, ja päähine on päässä.
Kukkalaitteet ja seppeleet
Omaiset voivat poistaa kukkalaitteet ja seppeleet haudalta halutessaan. Seurakunnan
toimesta kukkalaitteet ja seppeleet poistetaan haudalta kesäaikana noin kahden viikon
kuluttua hautauksesta ja talvella sen mukaan kuin ne irtoavat jäisestä maasta. Jos omaiset
tahtovat säilyttää kukkalaitteissa olleet nauhat ja kortit, ne voi käydä irrottamassa
hautauspäivän iltana tai siunausta seuraavana sunnuntaina jumalanpalveluksen jälkeen.
9
Tuhkattavaksi lähtevän vainajan kukat siirretään omaisten toimesta siunauksen jälkeen
hautapaikalle, johon uurna haudataan tai kappelilla olevalle muistelupaikalle. Kukkia ei
voi laittaa vainajan mukana tuhkaukseen.
Uurnahautaus
Uurnahautauksessa vainaja tuhkataan. Hautaan siunaaminen toimitetaan yleensä ennen
tuhkausta. Siunaamisen jälkeen arkku siirretään yleensä takaisin säilytystilaan. Sieltä
omaiset siirtävät arkun hautaustoimiston kanssa sovitulla tavalla krematorioon
tuhkattavaksi (lähin Lahdessa). Tuhkauksen jälkeen tuhka laitetaan maatuvasta aineesta
tehtyyn uurnaan. Uurnaa ei välttämättä tarvita, mikäli tuhka sirotellaan muistolehtoon.
Tuhka on haudattava tai muulla tavoin sijoitettava pysyvästi yhteen paikkaan vuoden
kuluessa tuhkaamisesta. Uurna voidaan haudata tavalliseen tapaan hautausmaalle ja laittaa
haudalle hautakivi tai muistomerkki. Uudella hautausmaalla on uurnalehto, jonne uurna
voidaan haudata ja sirottelualue, jonne tuhka voidaan sirotella. Tuhkan sijoittamisesta
säädetään lailla.
Uurnan hautaamisesta sovitaan kirkkoherranvirastossa.
Uurnan hautauksen yhteydessä voidaan käyttää Maahan kätkemisen kaavaa. Se löytyy
virsikirjan liiteosasta. Maahan kätkemistä toimittamaan voi pyytää pappia tai muuta
seurakunnan työntekijää. Omaiset yleensä peittävät haudan.
Haudan peruskunnostus
Hautojen peruskunnostus, tasaus ja nurmetus tehdään keväällä 15.6. mennessä.
Reunakivien asennuksesta sovitaan hautausmaan toimistossa. Reunakivien asennus on
hautausmaan erikoistyötä, josta peritään maksu työhön käytetyn ajan mukaan.
Hautojen reunakiveyksistä pyritään luopumaan hautausmaiden hoidon helpottamiseksi.
Hautakivi
Hautakivet voi asentaa paikoilleen vasta haudan peruskunnostuksen jälkeen eli kesäkuun
15. päivän jälkeen.
Hautakivet ovat omaisten vastuulla, jolloin omaiset huolehtivat hautakivien siirtämisestä,
oikaisemisesta ja kunnossapidosta. Työn voi erillistä maksua vastaan tilata myös
seurakunnalta.
Hautakivien uusimiseen ja suurentamiseen tarvitaan seurakunnan lupa, jonka myöntää
kirkkoneuvosto.
10
Haudanhoito
Haudanhaltija sitoutuu huolehtimaan hallussaan olevasta hautapaikasta joko omatoimisesti
tai antamalla haudan seurakunnan hoidettavaksi. Seurakunta tarjoaa kesäaikana
hoitopalveluja joko vuosisopimuksella tai määräaikaissopimuksella.
Seurakunnan kanssa tehtävät hoitosopimukset tehdään taloustoimistossa, joka myös
neuvoo eri vaihtoehdoista, puh. 0400 143640 tai 0400 143641.
Seurakunta tarjoaa hautojen kukkaistutusten kesähoitoa ja kastelupalvelua.
Hoitosopimuksia voi tehdä yhdeksi, viideksi, kymmeneksi tai viideksitoista vuodeksi
kerrallaan. Kastelusopimukset voi tehdä vain vuodeksi kerrallaan.
Syysistutusten teko ja kynttilöiden toimitus -palvelua haudoille seurakunnan toimesta ei
ole järjestetty.
11
Virkatodistukset ja sukuselvitykset
Sukuselvitys on ote henkilöä tai perhettä koskevista kirkonkirjaan tehdyistä merkinnöistä.
Sukuselvitystä tarvitaan mm. perunkirjoitusta, ja kuolinpesän pankki- ja vakuutusasioiden
hoitoa varten. Perunkirjoitusta varten sukuselvitys on tilattava erikseen kaikista niistä
seurakunnista, joissa henkilö on 15 vuotta täytettyään ollut kirjoilla. Mikäli henkilö ei ole
kuulunut seurakuntaan, tilataan sukuselvitys sen kunnan tai alueen maistraatista, missä on
ollut kirjoilla. Sukuselvitykset kannattaa tilata hyvissä ajoin ennen perunkirjoitusta,
toimitusaika vaihtelee seurakunnittain. Jos vainaja on muuttanut eri seurakuntien välillä,
kannattaa sukuselvitysten kerääminen aloittaa syntymästä eteenpäin ja kuolemasta
taaksepäin.
Vuoden 2013 alusta alkaen on otettu käyttöön kirkon yhteinen jäsenrekisteri, joka kattaa
kaikki Suomen evankelis-luterilaiset seurakunnat 1.10.1999 alkaen. Tämä tarkoittaa, että
seurakunta, jossa henkilö on ollut viimeiseksi kirjolla, voi yhdellä todistuksella todistaa
henkilön 1.10.1999 jälkeiset kirjoillaoloajat eri ev.lut. seurakunnissa. Tätä aikaisemmat
seurakunnissa kirjoillaoloajat täytyy vielä toistaiseksi tilata aikaisemman käytännön
mukaisesti kyseisistä seurakunnista.
Todistusta tilattaessa on ilmoitettava todistuksen käyttötarkoitus, selvityksen kohteena
olevan henkilön henkilötiedot, muuttoaika seurakuntaan tai seurakunnasta pois, muut
sukuselvityksen laatimiseen vaikuttavat tiedot sekä tilaajan yhteystiedot. Sukuselvitykset
pyritään toimittamaan kahden viikon sisällä tilauksen vastaan ottamisesta.
Sukuselvityksistä peritään maksua sen mukaan, mitä kirkkohallitus on päättänyt
kirkonkirjoista luovutettavista tiedoista perittävistä maksuista.
12
Muistiinpanoja:
________________________________________________________________________
________________________________________________________________________
________________________________________________________________________
________________________________________________________________________
________________________________________________________________________
________________________________________________________________________
________________________________________________________________________
________________________________________________________________________
________________________________________________________________________
________________________________________________________________________
________________________________________________________________________
________________________________________________________________________
________________________________________________________________________
________________________________________________________________________
________________________________________________________________________
________________________________________________________________________
________________________________________________________________________
________________________________________________________________________
________________________________________________________________________
________________________________________________________________________
________________________________________________________________________
________________________________________________________________________
________________________________________________________________________
________________________________________________________________________
________________________________________________________________________
________________________________________________________________________
________________________________________________________________________
________________________________________________________________________
________________________________________________________________________
________________________________________________________________________
________________________________________________________________________
________________________________________________________________________
________________________________________________________________________
________________________________________________________________________
________________________________________________________________________
________________________________________________________________________
________________________________________________________________________
________________________________________________________________________