Tästä - Viestiupseeriyhdistys ry

Transcription

Tästä - Viestiupseeriyhdistys ry
26
Viestimies 4/2012
TEKSTI: PIRKKO KUPARINEN
KUVA: HELENA RANTANEN
Viestiupseeriyhdistys ry:n
naistoimikunnan vaiheita
1979-2012
Viestiupseeriyhdistyksen
ulkomaanmatkoille osallistui
runsaasti yhdistyksen jäsenten rouvia ja vuonna 1978
tehdyn Englannin matkan
aikana herätettiin ajatus
naistoimikunnan perustamisesta. Silloinen puheenjohtaja eversti Antero Soila otti
asian yhdistyksen pohdittavaksi. Asiasta keskusteltiin
viestiperheiden rouvien,
muun muassa Pirkko Haapalinnan, Anneli ÅströmKosken ja Anita Penttisen
kanssa, jota pyydettiin kutsumaan Riihimäen varuskunnan upseerikerholle asiasta
kiinnostuneita upseeriperheitä. 11.5.1979 pidettyyn
Viestiupseeriyhdistyksen
vuosikokoukseen kutsuttiin
mukaan myös rouvia.Tästä
tilaisuudesta muodostuikin
Viestiupseeriyhdistys ry:n
naistoimikunnan perustava
kokous.
”Ei ole hullumpi ajatus
kutsua naiset mukaan
yhdistyksen toimintaan”
Upseerien ja aliupseerien naiset lahjoittivat Viestirykmentin lipun joukkoosastolle vuonna 1938. Muinoin komentajien vaimot ovat koonneet upseerien
rouvia milloin varuskunnan ompeluseuraan, milloin vapaamuotoiseen yhdessäoloon ja toimintaan upseerikerhon
viihtyvyyden parantamiseksi. 1970-luvulle saakka naisten mukanaolo oli järjestäytymätöntä. Kokoontuminen riippui
asiasta innostuneista vetäjänaisista.
Ensimmäisen aloitteen naistoimikunnan perustamiseksi oli ehkä antanut viestiupseeriyhdistyksen silloinen
puheenjohtaja, everstiluutnantti Armo
Karkaus yhdistyksen 30-vuotisjuhlassa Riihimäen Upseerikerholla vuonna
1975. Seuraava vaihe oli kun Viestimieslehden silloinen päätoimittaja everstiluutnantti Olli-Matti Virva pohdiskeli
kaunopuheisesti naisten asemaa viestimiesten rinnalla. ”Me viestimiehet olemme aina osanneet arvostaa naisia tasavertaisena, usein meitä näppärämpänä
viestinaisena niin sodassa kuin rauhassakin. Viestiala tarvitseekin usein enemmän aivoja kuin fyysistä voimaa, sopii
hyvin tuolle ihmissuvun ”heikolle” puoliskolle. Ei ole hullumpi ajatus kutsua
naiset mukaan yhdistyksen toimintaan.
Miten asia käytännössä järjestetään, perustetaanko naisjaosto vai hoidetaanko
asia jollain muulla tavalla!”
Naistoimikunnan perustava kokous
pidettiin viestiupseeriyhdistyksen
vuosikokouksen yhteydessä Riihimäellä 11.5.1979. Tilaisuuteen saapui 15
naista ja naistoimikunnan ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Anneli
Åström-Koski Helsingistä, sihteeriksi
Kaarina Paavilainen Hämeenlinnasta ja
rahastonhoitajaksi Ulla Soila Vantaalta.
Kokouksessa valittiin yhdyshenkilöitä
eri puolelle Suomea ja viestivaruskuntia
levittämään sanaa uudesta toimikunnasta. Riihimäen kantava voima oli Anita
Penttinen ja Keuruusta huolehti Arja
Virkki, pääkaupunkiseudusta Hilkka
Kekäläinen ja Hämeenlinnasta Kaarina
Paavilainen.
Anneli ÅströmKoskesta ensimmäinen
puheenjohtaja
Toimikunta kokoontui varsinaisesti
ensimmäisen kerran 8.8.1979, jolloin
valittiin johtokunta. Puheenjohtajaksi
nimettiin jo perustamiskokouksessa valittu Anneli Åström-Koski varapuheenjohtajaksi Hilkka Kekäläinen. Lisäksi
valittiin johtokunta, jossa olivat Anita
Penttinen, Helvi Karppinen ja Katri Laine sekä varapuheenjohtaja Arja Nurmi
ja Pirkko Haapalinna. Varojen keräämiseksi päätettiin järjestää arpajaisia ja
vierailuja teatterinäytäntöihin. 10.4.1980
hyväksyttyihin sääntöihin kirjattiin:
”Naistoimikunnan tarkoituksena on aatteellisesti, toiminnallisesti tai taloudellisesti tukea Viestiupseeriyhdistys ry:n
toimintaa.” Naistoimikunta ei ole ollut
poliittinen organisaatio ja sen jäsenenä
on voinut olla jokainen Viestiupseeriyhdistys ry:n jäsenen perheen jäsen. Seuraava puheenjohtaja oli Tyyne Karkaus,
Viestimies 4/2012
Keskeisenä toimintamuotona Naistoimikunta on järjestänyt jäsenistölle virkistäviä retkiä, tutustumiskäyntejä ja
kulttuurielämyksiä. Kuluvana vuonna vierailtiin muun muassa Lahden Sibelius-talossa.
varapuheenjohtaja Hilkka Kekäläinen ja
sihteeri Katri Laine. Saman vuoden syksyllä 35 vuotta täyttäneelle Viestiupseeriyhdistys ry:lle naistoimikunta lahjoitti
palisanteripuisen puheenjohtajan nuijan
hopeisin heloin. Lahjan luovuttivat Tyyne Karkaus ja Anita Penttinen.
Vuonna 1980 toimikuntaan kuului jo
72 jäsentä ja jäsenmäärä nousi vuosi
vuodelta ollen suurimmillaan 209 vuonna 1983. Tämän jälkeen jäsenmäärä
alkoi laskea ja rekrytoinnista huolimatta se pysytteli noin 40-50 jäsenen
suuruisena. Vuonna 1992 sääntöjen
jäsenpykälää muutettiin, ehkä toivossa
saada jäsenmäärä nousemaan. Jäseneksi saattoi liittyä jokainen viestialasta
kiinnostunut Naistoimikunnan työtä
kannattava henkilö. Jäsenmäärä ei kuitenkaan lähtenyt nousuun, joten vuonna
2000 jäsenyyspykälä palautettiin alkuperäiseen muotoonsa. Ongelmana on
ehkä ollut jäsenkunnan ikääntyminen.
Nuorempien Viestiupseeriyhdistyksen
jäsenten aviopuolisoja on ollut vaikea
houkutella mukaan toimintaan. Omat
ja lasten harrastukset, työelämä ja koti
vaativat suuremman osan ajasta.
Virkistystoimintaa
ja upseerikokelaiden
palkitsemisia
Toimikunnan toiminta jakaantui
pääpiirteittäin kahteen osaan; virkistystoimintaan ja Reserviupseerikoulun
Viestikomppaniasta valmistuneiden menestyvien upseerikokelaiden palkitsemiseen stipendeillä. Vuodesta 1992 lähtien
naistoimikunnan palkitsemalle upseerikokelaalle on stipendin lisäksi annettu
myös kunniakirja. Stipendi myönnettiin
jokaisesta saapumiserästä kotiutuvalle
ja palveluksessa menestyneelle viestiaselajin upseerikokelaalle - siis tulevalle
reservin vänrikille. Stipendin saajan
edellytettiin olevan ”esimerkillinen viestiupseeri”. Kriteereinä olivat menestyminen oppilaana kurssilla sekä kokelaana
joukko-osastopalveluksessa. Esimerkillisyys johtajana ja kouluttajana sekä
palvelustovereiden ja alaisten arvonanto
olivat niitä asioita joita arvostettiin.
Ensimmäiset, vuonna 1983 myönnetyt
stipendit olivat 500 markan suuruisia.
Keväällä 1996 stipendien jakoperus-
teita muutettiin viestitarkastaja, eversti
Jarmo Myyrän esityksestä merkittävästi.
Palkinto päätettiin antaa saapumiserästä 1/96 lähtien upseerikokelaalle,
jonka johtama joukkue voitti oman
saapumiseränsä viestitaitoja mittaavan
Ritarimalja-kilpailun. Stipendin määrää
nostettiin samalla 1000 markkaan. Viimeisinä vuosina stipendin suuruus on
ollut 250 euroa.
Stipendien myöntäminen nousi erääksi
toimikunnan keskeisimmäksi tukimuodoksi, joka päätettiin sisällyttää myös
toimikunnan sääntöihin. Vuodesta 2000
lähtien säännöissä todettiin: ”Naistoimikunnan tarkoituksena on aatteellisesti ja
toiminnallisesti tukea Viestiupseeriyhdistys ry:n toimintaa, sekä jakaa kunkin
saapumiserän parhaalle viestiupseerikokelaalle hallituksen vahvistaman
suuruinen stipendi.” Naistoimikunta
on jakanut toimintansa aikana noin 70
stipendiä.
Stipendien lisäksi naistoimikunta on
lahjoittanut Viestimies-lehdelle pienen
rahallisen avustuksen vuonna 1991.
Viestiupseeriyhdistyksen täyttäessä 50
27
28
Viestimies 4/2012
vuotta naistoimikunta antoi sille lahjaksi nahkakantisen
vieraskirjan.
Naisnäkökulmaa miehisen
yhdistyksen perustoimintaan
Naistoimikunta on järjestänyt jäsenistölle vuosittain viihteellisenä ohjelmana virkistäviä retkiä, tutustumiskäyntejä
ja kulttuurielämyksiä. Teatteri- ja oopperaretket ovat olleet
suosittuja. Kohteista mainittakoon muun muassa Serlachiuksen tehtaat Mäntässä, Suomen Lasimuseo, Viestimuseo,
Turun linna, kaupunkikierros Tampereella, Saara Hildenin
taidemuseo, Utin varuskunta, VR:n tilat Kouvolassa, Ekumeeninen keskus Helsingissä, Kauniaisten Sotavammasairaala, Puolarmaarin siirtolapuutarha, Majvikin koulutuskeskus, Panssariprikaati, Hämeen linna, Aulangon silkkitalo,
Tietotekniikkalaitos, Ateneum, Verlan tehdasmuseo ja
lukuisat muut kohteet.
Naistoimikunnan hallinto on pidetty kevyenä ja byrokratiavapaana. Toimikuntaa ei ole rekisteröity, mutta se noudattaa rekisteröidyn yhdistyksen toimintatapaa erityisesti varojen käytössä. Kotipaikkana pidetään Helsinkiä, mutta jäseniä on muualtakin Etelä-Suomesta. Puheenjohtajina ovat
toimineet Anneli Åström-Koski 1979, Tyyne Karkaus 198084, Anita Penttinen 1984-90, Hilkka Kekäläinen 1990-98,
Auli Hänninen 1998-2008, joka on tehnyt pisimmän ja erittäin ansiokkaan uran naistoimikunnan priimusmoottorina
sekä Arja Virkki 2009-2010 ja Tuula Korppi 2011-2012.
Toimikunnan vuosikokoukset on pääsääntöisesti pidetty
samalla samanaikaisesti Viestiupseeriyhdistyksen vuosikokousten kanssa. Näin on voitu tukeutua yhteisiin kuljetuksiin ja järjestelyihin. Osa kokouspäivän ohjelmista on ollut
yhteistä ja osa eriävää. Lopullinen päätös Viestiupseeriyhdistyksen naistoimikunnan purkamisesta ja toiminnan lopettamisesta tehtiin vuosikokouksessa 21.9.2012 Riihimäen
Upseerikerholla.
Naistoimikunta on tehnyt myönteisellä tavalla tunnetuksi
Viestiupseeriyhdistystä ja tarjonnut sen jäsenille toimintaa,
jollaista miehinen maanpuolustusjärjestö ei tavallisesti
tarjoa. Olemme saaneet nauttia monipuolisesta kulttuuritarjonnasta. Kymmenet nuoret reserviupseerit ovat saaneet
varusmiespalveluksestaan muistoksi stipendin ja kunniakirjan. Vaikka naistoimikunnan jäsenmäärä ei ole ollut suuri,
se on ansainnut paikkansa pääyhdistyksen rinnalla. Lisäksi
naistoimikunta on tuonut Viestiupseeriyhdistykseen naisnäkökulmaa ja pehmentänyt miehisiä arvoja sen toiminnassa.