Lataa artikkeli PDF

Transcription

Lataa artikkeli PDF
UUTISET
Eteenpäin
Kivikkkoon kohoaa
energiapihejä kerrostaloja
ITÄ-HEL SINGISSÄ SIJAITSE VA AN E TEL Ä-KIVIKKOON R AKENNE TA AN VALTAKUNNALLISESTIKIN
MERKIT TÄVIÄ, ENERGIAPIHE JÄ A SUINR AKENNUK SIA. KOSK A AN AIK AISEMMIN EI PELLE T TIÄ
OLE SUOMESSA K ÄY TE T T Y TÄ SSÄ MIT TAK A AVA SSA KERROSTALOISSA.
ETELÄ-KIVIKKOON on nousemassa
kerrostaloja, joiden energiatehokkuutta
on mietitty erityisen paljon. Ensimmäiset
talot valmistuvat tämän kevään aikana.
Talojen ratkaisuissa on kiinnitetty erityishuomiota sähkön säästämiseen.
Huomionarvoista on se, ettei asunnoissa ole lainkaan huoneistokohtaisia
saunoja. Ne on korvattu yhteisAsunnoissa ei
saunoilla, joissa on pellettikiuole lainkaan
as. Lisäksi jokaisessa huoneishuoneistokohtaisia tossa on pellettitakka.
saunoja. Ne
Idean isä on hankkeen rakennuttajan, TA-Rakennuttaja
on korvattu
Oy:n johtaja Markku Hainari.
yhteissaunoilla,
– Minulla oli tilaisuus tutusjoissa on
tua Vapon tuotantoon jo yli 10
pellettikiuas.
Lisäksi jokaisessa vuotta sitten. Pellettituotanto
oli tuolloin aivan uutta. Idea
huoneistossa on
pelletin käytöstä suomalaisissa
pellettitakka.
asuintaloissa sähkön sijasta jäi
muhimaan. On hienoa, että nyt pääsemme viimein toteuttamaan tällaisen
hankkeen.
PELLETTITAKKOJA on Suomessa jonkin
verran pientaloissa, mutta tämä on
Suomen ensimmäinen kerrostalokohde,
jossa huoneistoissa on pellettitakat.
Koska rakennukset on yhdistetty kaukolämpöön, ei koko lämmitysjärjestelmää
kannattanut hoitaa pelletillä. Pellettitakat
6_ P OLTE _ 1-2014
tuovatkin lisälämpöä ja tunnelmaa kotiin.
Pellettilämmitteiset kiukaat ovat sen
sijaan Suomessa vielä hyvin harvinaisia
pientaloissakin, joten kohde on tiennäyttäjä.
– Onneksi saimme saunaa ja pellettikiuasta koskevissa asioissa arvokasta apua
Kulttuurisauna-projektin johtajalta, arkkitehti Tuomas Toivoselta, Hainari kiittää.
Hän lisää, että vaikkei asunnoissa
saunoja olekaan, on vapaarahoitteisten
talojen asukkailla mahdollisuus tehdä
lisätyönä huoneistokohtainen sauna
isosta vaatehuoneesta, jossa on hormisto valmiina.
ETELÄ-KIVIKON KOHDE houkuttelee erityisesti ihmisiä, jotka ajattelevat ekologisesti ja arvostavat energiatehokkuutta.
Toukokuussa alueelle muuttavalle Reija
Tyrjälle kaksi tärkeintä ostokriteeriä
olivat sijainti ja energiansäästö.
– Kaksi aikuista lastani perheineen
asuu puolentoista kilometrin säteellä
uudesta kodistani. Olin ajatellut, että
olisi kätevää asua lähellä heitä, jotta
lastenlapseni voivat tulla helposti luokseni tai minä mennä heidän luokseen.
Postilaatikkoon tullut esite tästä kohteesta herätti mielenkiintoni erityisesti
energiansäästöratkaisuillaan.
Kotimaisen biopolttoaineen kannat-
taminen ja käyttäminen ovat Tyrjälle
tärkeä arvo.
– Pellettilämmitteinen talosauna ja
pellettitakka tuntuivat hienoilta heti, kun
niistä luin. En ollut aiemmin ajatellutkaan, että minulla voisi olla kaupunkiasunnossa takka.
Pelletti on hänelle tuttu lämmitysmuoto. Hän omistaa Joutsassa 50-luvulla rakennetun omakotitalon, jonka hän
on vuokrannut tyttärelleen.
– Talossa oli öljylämmitys, joka osoittautui kalliiksi. Niinpä vaihdoin sinne
pellettilämmitysjärjestelmän kuutisen
vuotta sitten. Olen ollut tyytyväinen
siihen, ja siksi pellettitakka ja -kiuas
olivat minulle tärkeitä ostopäätökseen
vaikuttaneita tekijöitä, hän kertoo.
ETELÄ-KIVIKON energiansäästöratkaisut eivät rajoitu pelletin käyttöön.
– Kaikki asunnot lämpiävät kaukolämpöön liitetyllä vesikiertoisella
lattialämmityksellä. Sähkönkäyttöä on
tehostettu talotekniikalla: esimerkiksi
kotona-poissa -kytkimellä voi vähentää
ilmanvaihtoa, kun kukaan ei ole kotona.
Astianpesukone on liitetty lämpimään
eikä kylmään veteen, jolloin veden
lämmitys hoituu kaukolämmöllä eikä
sähköllä. Laitevalinnoissa suositaan
sähköä säästäviä energiatehokkaita
Kaksi korttelia
energiapihejä kerrostaloja
Itä-Helsingissä:
• 42 vapaarahoitteista
asuntoa (yhteensä
2 960 as m2) sekä
110 asumisoikeusasuntoa
(yhteensä 3 209 as m2).
• Ensimmäinen suomalainen
kerrostalohanke, jossa
jokaisessa huoneistossa
on pellettitakka ja
taloyhtiön yhteisissä
saunatiloissa
pellettilämmitteiset
kiukaat.
• Valmis vuonna 2017.
• Helsingin kaupungin
kehittyvä kerrostalo
-ohjelmaan sisältyvä hanke.
• Hankkeita ohjaavassa
valvovassa toimikunnassa
ovat mukana
Helsingin kaupunki,
Helsingin energia,
Vapo Oy ja
TA-Rakennuttaja Oy
Pellettitakkaa ihailevat TA-Rakennuttaja
Oy:n Markku Hainari
ja Mikael Lönnroth.
Välähdys
PELLE T TITAKK A ON K ÄTE VÄ, HELPPO JA TURVALLINEN.
SEN VOI SY T Y T TÄ Ä VAIKK A TEK STIVIESTILL Ä.
Raija Tyrjä on innostunut uuden kotinsa
pellettilämmitteisestä talosaunasta ja
takasta.
laitteita. Yleisvalaistuksessa on käytetty
energiatehokkaita ledilamppuja, ja
autojen lämmitinpistorasioita ohjataan
lämpötilan eikä kellon mukaan, TARakennuttajien projektipäällikkö Mikael
Lönnroth luettelee.
Asukkailla on huoneistoissaan mittarit
ja näytöt, joista he näkevät reaaliaikaisen
tiedon sähkön ja veden kulutuksestaan.
– Olen aikamoinen veden lotraaja.
Ajattelin aluksi käyttää vettä yhtä huolettomasti kuin ennenkin ja katsoa lukemat.
Sen jälkeen tarkkailen, mikä vaikutus
erilaisilla tavoilla toimia on kulutukseen,
Tyrjä suunnittelee.
VTT on tehnyt kohteesta alustavia
laskelmia, jotka osoittavat, että näillä
kaikilla ratkaisuilla on mahdollisuus
säästää sähköenergiaa yhteensä jopa
50 prosenttia.
– Seuranta on tämänkaltaisissa
pilottihankkeissa tärkeää. Seuraamme
toteutuneita energiasäästöjä ja käyttömukavuuskokemuksia vähintään yhden
vuoden ajan, Lönnroth toteaa.
TEKSTI SARI ALHAVA
KUVA MARJA VÄÄNÄNEN
p
ellettitakat ovat nousemassa
puulämmitteisten takkojen rinnalle Suomessakin.
Niiden etuina ovat muun
muassa vaivattomuus,
turvallisuus, helppo asennettavuus sekä
vähäisemmät pienhiukkaspäästöt. Pellettitakan voi vaikka ajastaa tai käynnistää
tekstiviestillä.
Uusiin taloihin rakennetaan keskimäärin 1,7 savupiippua eli lähes kaikissa
taloissa on jokin takkaratkaisu ja sauna.
Suomi on ollut perinteisesti puunpolton
mallimaa.
– Klapien polttaminen on perinteinen juttu, ja joillekin klapien teko on
jopa harrastus. Herkästi investoidaan
varaavaan takkaan, mutta se jää usein
käyttämättä työläyden vuoksi, Vapon
pellettiliiketoiminnan johtaja Martti
Savolainen mainitsee.
Italia on maailman johtava pelletin
käyttäjä. Maassa on yli miljoona pellettitakkaa omakotitaloissa ja kerrostaloissa. Pellettitakat sopivat Suomeenkin
erinomaisesti, ja niillä on monia etuja
puulämmitteiseen takkaan verrattuna.
– Pellettitakka on oikea, tehokas lämmityslaite. Kustannuksiltaan se on hyvin
kilpailukykyinen puulämmitteiseen
takkaan verrattuna.
Suuri ero on käytön vaivattomuudessa.
– Pellettitakassa on automaattinen
syöttö ja sytytys. Termostaattiohjain
pitää huoneenlämmön tasaisena, eikä
polttoainetta tarvitse olla lisäämässä
vähän väliä. Pellettitakkaa voi käyttää
monta viikkoakin yhdellä syötöllä, Savolainen kertoo.
Varaava takka vaatii kunnon perustuksen, joten sen asennus jälkikäteen
on hankalaa. Koska pellettitakka painaa
vain 100–200 kg, se voidaan asentaa
ilman perustuksia. Näin sen voi asentaa helposti vanhaankin rakennukseen
suoraan lattialle.
– Takka on myös sisustuselementti,
joka on yleensä olohuoneessa parhaalla paikalla. Etelä-Kivikon kohteeseen
tulevat takat ovat teknisesti kehittyneitä,
ja niiden moderni, italialainen muotoilu
miellyttää estetiikaltaan, Savolainen
lisää.
Koska pelletti on polttoaineena
homogeeninen ja palamisilmaa suhteessa polttoaineeseen on helppo säätää,
ovat pienhiukkaspäästöt hyvin pienet:
parhaimmillaan vain kymmenesosa
verrattuna puun polttamiseen avotakassa. Tämän merkitys korostuu lähitulevaisuudessa, kun päästömääräyksiä tullaan
kiristämään.
Takkaa valittaessa on hyvä miettiä
myös turvallisuutta. Pellettitakat ovat
paloturvallisia, sillä niissä syntyvät
palamiskaasut ovat matalalämpöisiä, alle
200-asteisia. Ne ovat silti tehokkaita,
joten saatu hyötysuhde on hyvä. Koska
systeemi on täysin suljettu, ei takasta
pääse lentämään kipinöitä huoneeseen.
Pellettitakka on kätevä vaihtoehto
myös mökillä.
– Sen avulla voidaan pitää yllä alhaista
peruslämpöä. Kaukokäynnistysmahdollisuuden ansiosta takalle voi antaa
käynnistyskäskyn esimerkiksi tekstiviestitse mökille lähtöä edellisenä iltana tai
samana aamuna. Mökkimatkan jälkeen
perillä odottaa mukavan lämmin mökki,
Savolainen vinkkaa.
TEKSTI SARI ALHAVA
KUVA MARJA VÄÄNÄNEN
1-2014 _ P OLTE _ 7