Riistapainotteiset metsänhoitosuositukset

Transcription

Riistapainotteiset metsänhoitosuositukset
Riistapainotteiset
metsänhoitosuositukset
työryhmäraportti
Riistapainotteiset
metsänhoitosuositukset
-työryhmäraportti
1(94)
Sisältö
Saatesanat
5
Tekijät
5
1 Johdanto
7
2 Metsänomistajan tavoitteet ja metsien monikäyttö
7
2.1 Metsänomistajien erilaiset tavoitteet
8
2.2 Metsien monikäyttö
8
2.2.1. Puuston käsittely metsiköittäin
9
2.2.2 Riistalle tärkeät rakennepiirteet ja avainympäristöt
9
2.2.3 Mustikanvarvustot
10
2.2.4 Riistatiheiköt
11
2.2.5 Metsäkanalintujen poikueympäristöjen ja reunavyöhykkeiden hoito
13
2.3. Metsänkäsittely metson ja teeren soidinalueella
16
2.3.1 Metson soidinalue, -paikka ja –keskus
16
2.3.2 Metson soidinalueen metsänkäsittely
17
2.3.3 Metson soidinpaikan metsänkäsittelyohje
18
3 Puulajit, metsän kasvatustavan valinta ja riistalajit
21
3.1 Kasvatettavat puulajit
22
3.1.1 Koivu
22
3.1.2 Harmaaleppä ja tervaleppä
23
3.1.3. Kuusi
24
3.1.4 Mänty
24
3.1.5. Haapa
25
3.1.6 Lehtikuusi
25
3.1.7. Muut lehtipuut
25
3.2 Riistalajit ja riistan erityinen suosiminen
26
3.3 Kasvatus tasa- tai eri-ikäisrakenteisena
26
3.3.1 Periaatteiden kuvaukset riistan kannalta
26
3.4 Hirvivahingot
27
Riistapainotteiset
metsänhoitosuositukset
-työryhmäraportti
4 Tasaikäisrakenteisen metsän kasvatus
2(94)
28
4.1 Päätös metsän uudistamisesta
28
4.1.1 Uudistamisen ajankohta ja kasvatusaika
29
4.1.2 Uudistusalan rajaus
30
4.2 Metsän uudistaminen
31
4.2.1 Uudistaminen sekamenetelmillä
31
4.2.2 Varhaishoidon suunnittelu
32
4.2.3 Varhaishoitosuositukset pääpuulajeittain
33
4.3 Varttunut taimikko
34
4.3.1 Taimikonharvennuksen suunnittelu
34
4.4 Nuori kasvatusmetsä
36
4.4.1 Ensiharvennuksen suunnittelu
37
4.5 Varttunut kasvatusmetsä
39
4.6 Kaksijaksoiset metsät
40
4.6.1 Kaksijaksoinen kuusi-koivusekametsä
40
4.6.2 Kaksijaksoinen mänty-kuusisekametsä
40
5 Eri-ikäisrakenteisen metsän kasvatus
40
5.1 Rakennepiirteet
41
5.2 Hoito- ja hakkuutavat
41
5.2.1 Poimintahakkuu
42
5.2.2 Pienaukkohakkuu
44
5.3 Hoito ja kasvatusaika
45
5.3.1 Mäntyvaltainen metsä
46
5.3.2 Kuusivaltainen metsä
47
5.3.3 Lehtipuuvaltainen metsä
47
5.4 Siirtymä tasaikäisrakenteisesta metsästä
47
6 Metsänhoitomenetelmien kuvaukset
47
6.1 Metsän uudistaminen
47
6.1.1 Uudistusalan valmistelut
47
6.1.2 Uudistushakkuutavat
48
Riistapainotteiset
metsänhoitosuositukset
-työryhmäraportti
3(94)
6.1.3 Latvusmassan korjuu uudistusaloilta
49
6.1.4 Kantojen nosto uudistusaloilta
50
6.1.5. Kulotus
50
6.1.6 Maanmuokkaustavat
50
6.1.7 Viljelymenetelmät
51
6.2 Taimikonhoito
51
6.2.1 Taimikon varhaishoito
52
6.2.2 Taimikonharvennus
52
6.3 Kasvatushakkuut
54
6.3.1 Ennakkoraivaus
54
6.3.2 Kasvatushakkuutavat
56
6.3.3 Harvennushakkuu
57
6.3.4 Energiapuun korjuu kasvatusmetsistä
58
6.4 Lannoitus
60
6.5 Vesitalouden järjestelyt
60
6.5.1 Kunnostusojitus
60
6.5.2 Kosteikot ja muut vesiensuojelurakenteet
62
6.5.3 Vesistöihin rajautuvien vaihettumisvyöhykkeiden hoito
62
6.5.4 Ennallistaminen
64
6.6 Metsäteiden kunnossapito
65
6.7 Pystykarsinta
66
6.8 Peltojen metsittäminen
66
6.8.1 Metsitysmenetelmät
68
6.8.2 Puulajivalinta peltojen metsityksessä
69
6.9 Kaavamerkintöjen vaikutukset riistaa suosivaan metsänhoitoon
69
7 Metsäluonnon monimuotoisuus
70
7.1 Säästöpuut
70
7.2 Luonnonhoito
72
7.3 Arvokkaat elinympäristöt
72
7.4 Perinneympäristöt ja kulttuuriperintö
75
7.4.1 Perinneympäristöt
75
Riistapainotteiset
metsänhoitosuositukset
-työryhmäraportti
4(94)
7.4.2 Kulttuuriperintö
77
7.5 Metsämaisema
77
7.5.1 Maisemanhoitoa tasa- ja eri-ikäisrakenteisen metsän kasvatuksessa
78
8 Metsien monikäyttö
79
8.1 Virkistys- ja hyvinvointikäyttö
79
8.2 Keruutuotteet
79
8.3 Metsästys- ja erämatkailu
80
Liitteet
81
Liite1 Mänty-Kuusisekoituksen talousvaikutukset – MOTTI simulointi
81
Liite 2 Ennakkoraivauksen kokonaistaloudellinen perustelu, Metsätehon raportti 187.
82
Sanasto ja hakusanaluettelo
85
Kirjallisuus
87
Kirjallisuutta aihepiireittäin
87
1.Varvikot (mustikka)
87
2 Avainympäristöt
89
2.1 Korvet
89
2.2 Vaihettumisvyöhykkeet
89
3 Alikasvos ja tiheiköt
90
4 Sekametsäisyys
91
5 Talviravinto
91
5.1 Teerikoivikot
91
5.2 Pyylepikot
91
5.3 Metson hakomispuut
91
5.4 Metsohaavat
92
6 Avohakkuut, myyrät & pedot
92
7 Ojitus
92
8 Pienet aukot
93
9 Metson soidinmetsät
93
10 Muut
93
Riistapainotteiset
metsänhoitosuositukset
-työryhmäraportti
5(94)
Saatesanat
Tämän raportin tavoitteena on koota uusin tutkimustieto sekä käytännön havainnot riistan
huomioon ottamisesta metsätaloudessa. Tutkimustiedon ja käytännön kokemusten pohjalta
raportissa esitetään johtopäätöksiä siitä, mitä asioita riistapainotteisessa metsänhoidossa tulee
ottaa huomioon. Metsänhoidon suositusten julkaisemisen, Hyvän metsänhoidon suositukset
2006, Hyvän metsänhoidon suositukset turvemaille 2007 sekä Hyvän metsänhoidon suositukset
energiapuun korjuuseen ja kasvatukseen 2010, jälkeen tullutta tietoa sovelletaan tässä.
Raportissa on otettu huomioon vuonna 2014 voimaan astuvien metsälain muutosten tuomat
mahdollisuudet ja rajoitukset metsänhoitoon.
Riistapainotteinen metsänhoito määritellään tässä toiminnaksi, jolla turvataan ja parannetaan
riistan elinympäristöjä metsänhoidon toimenpitein. Tämä raportti ei ole riistapainotteisen
metsänhoidon suositus, vaan nimensä mukaisesti riistapainotteisen metsänhoidon suositusten
työryhmän raportti. Siinä on kuvattu se tietoon ja kokemukseen perustuva pohja, jota voidaan
hyödyntää esimerkiksi metsänhoidon suosituksiin liittyvän opas- ja koulutusmateriaalin
tuottamisessa. Kappaleet on koottu osittain itsenäisiksi kokonaisuuksiksi, minkä vuoksi toistoa
kappaleiden välillä esiintyy. Raportti on tarkoitettu käytettäväksi lähdetietona ja tietopohjaksi
erilaisten suositustuotteiden tuottamiseen.
Työryhmän raportin kappaleissa on pääsääntöisesti kuvattu kulloinkin kyseessä olevan
menetelmän tai asian yleispiirteet sekä lyhyesti vastaavia tekstejä olemassa olevista
suosituksista. Lisäksi on kuvattu uutta tutkimustietoa, jolloin lähde mainitaan ja mahdollinen
käytännön kokemus joka perustuu työryhmän näkemykseen. Johtopäätökset ovat syntyneet
työryhmän keskustelujen ja saatujen kommenttien perusteella.
Tekijät:
Hyvän metsänhoidon suositukset riistapainotuksella –työryhmä on työstänyt tätä raporttia
kokouksissaan ja kommentoineet sitä työn aikana. Raportti on valmistunut rinnakkain
Metsänhoitosuositusprosessin kanssa ja työryhmällä on ollut edustus myös
suositustyöryhmässä. Metsänhoitosuositusuudistuksen asiantuntijoita on ollut kuultavana
työryhmän kokouksissa ja yhteistyötä on tehty tietojenvaihdon muodossa työn kulun aikana.
Työryhmän työtä on johdettu Metsätalouden kehittämiskeskus Tapiosta ja Riistakeskuksesta.
Työryhmän työtä on rahoitettu maa- ja metsätalousministeriön riistanhoitomaksuvaroista.
Työryhmän kokoonpano
Marko Svensberg, Suomen riistakeskus
Arto Marjakangas; Suomen riistakeskus
Timo Eskola, Metsähallitus
Janne Miettinen, Metsäntutkimuslaitos
Jarkko Nurmi; Suomen riistakeskus
Pekka Helle, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos
Saaristo Lauri; Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio
Riistapainotteiset
metsänhoitosuositukset
-työryhmäraportti
Maria Lindén, Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio
Airi Matila, Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio
Työryhmä kuuli ja osallisti työhönsä myös seuraavia Tapion asiantuntijoita:
Arto Koistinen, Johnny Sved, Kalle Vanhatalo ja Jukka-Pekka Luiro.
Yllä mainittujen lisäksi työryhmä sain työnsä aikana arvokkaita kommentteja seuraavilta
henkilöiltä ja tahoilta:
Antti Maukonen, Ahti Putaala, Arto Pummila, Metsähallitus
Heli Siitari ja Kimmo Härjämäki, Luonnon- ja riistanhoitosäätiö
Panu Kunttu, WWF Suomi
Petri Keto-Tokoi, Tampereen ammattikorkeakoulu
Risto Sulkava, Suomen luonnonsuojeluliitto
Saija Kuusela, Suomen ympäristökeskus
Auvo Heikkilä, Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto
Markus Peltola, Metsänomistajien liitto
Ari Nikkola, Timo Annala, Suomen Metsäkeskus, julkiset palvelut
Timo Niemelä, Mikael Wikström, Antti Impola Suomen riistakeskus
Pentti Valkeajärvi, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos
Teuvo Eskola
Suomen riistakeskus: Riistapäälliköt ja Riistasuunnittelijat, Metsoparlamentin jäseniä
Kannen kuva ,Timo Eskola.
6(94)
Riistapainotteiset
metsänhoitosuositukset
-työryhmäraportti
7(94)
1 Johdanto
Hyvän metsänhoidon suositukset riistapainotuksella -työryhmän tehtävänä oli saada aikaan
tutkimustietoon ja käytännön kokemusperäiseen tietoon (”asiantuntijan näkemykseen”)
perustuva raportti lähdeviittauksineen. Raportissa esitetään myös tiedon epävarmuudet ja
riskit. Aihepiiri kattaa metsien tärkeimmät riistalajit (metsäkanalinnut, metsähanhen,
lehtokurpan, metsäjäniksen, hirven ja pienet hirvieläimet).
Raportti julkaistaan netissä ja annetaan tiedoksi metsänhoidon suositusten ohjausryhmälle.
Tapio hyödyntää raporttia hyvän metsänhoidon suositustuotteiden kehittämisessä. Raportissa
kuvatuilla toimenpiteillä pyritään hyödyttämään mahdollisimman monia riistalajeja.
Toimenpiteet soveltuvat metsänomistajalle, jonka metsätalouden ensisijainen tavoite on riista,
jolloin metsätalouden talousajattelua ei aina aseteta etusijalle.
Raportin rakenne noudattelee metsänhoitosuositusten tarkistamisprosessin osa-alueita ja
suositusten näkökulma yleistasolla on metsänomistaja.
Tämän raportin tavoitteet ovat:
1. Viestiä, mitä tarkoitetaan kestävällä monitavoitteisella metsänhoidolla
2. Neuvoa ja kannustaa metsänomistajia hoitamaan metsiään aktiivisesti riistakannat
huomioiden ja kuvata tämän vaikutuksia metsätalouden kannattavuuteen
3. Tarjota metsänkäsittelyyn vaihtoehtoja riistanhoitoa painottaville metsänomistajille
4. Monipuolistaa metsänhoitomenetelmiä
5. Antaa päätöksenteon työkaluja metsäomaisuuden riistapainotteiseen hoitoon
6. Lisätä metsien riistakantojen hyvinvointia.
2 Metsänomistajan tavoitteet ja metsien monikäyttö
Raportin yksi keskeisistä tehtävistä on viestittää, että metsän- ja luonnonhoito ovat kiinteä osa
metsien riistanhoitoa. Luonnonhoidolla edistetään toiminnan kestävyyttä. Luonnonhoito on osa
ekologisesti kestävää metsänkäsittelyä jossa lait ja säädökset asettavat sen minimitason.
Metsänomistajan päätettäväksi jää, missä määrin hän haluaa edistää taloudellisia ja
luonnonhoidollisia tavoitteita omissa metsissään. Raportissa kuvattujen suositusten tarkoitus on
tarjota tähän vaihtoehtoja.
Riistapainotteiset
metsänhoitosuositukset
-työryhmäraportti
8(94)
2.1 Metsänomistajien erilaiset tavoitteet
Tavoitteittain ryhmiteltynä metsänomistajista 30 prosenttia on monitavoitteisia, 24 prosenttia
virkistyskäyttäjiä, 20 prosenttia metsästä eläviä, 16 prosenttia taloudellista turvaa korostavia ja
kymmenen prosenttia ei osaa määritellä mihin ryhmään kuuluisi (Hänninen ym. 2010).
Metsänkasvatuksen aineettomat arvot ovat nousseet yhä enemmän taloudellisten tavoitteiden
rinnalle. Merkittävä osa metsänomistajista painottaa metsien hoidossa virkistyksellisiä,
luonnonsuojelullisia, maisemallisia ja riistanhoidollisia näkökohtia jopa taloudellisia tavoitteita
enemmän. Toisaalta valtaosa metsänomistajista edellyttää edelleen sijoitukselleen hyvää
taloudellista tuottoa. Yhteiskunnan tasolla voidaan havaita, että muut kuin taloudelliset arvot ja
tavoitteet, jotka liittyvät uusiutuvien luonnonvarojen hyödyntämiseen ja muihin
ekosysteemipalveluihin, ovat muuttuneet (Metsänkäsittelymenetelmien monipuolistaminen
2011).
Kun halutaan parantaa ja lisätä riistalle sopivia elinympäristöjä metsissä, yksityinen
metsänomistaja on avainasemassa, sillä vain hänellä on juridinen oikeus päättää, otetaanko
riistalajien elinympäristöt hänen metsissään huomioon lainsäädännön vähimmäisvaatimuksia
laajemmin (Suomen metsäkanalintujen hoitosuunnitelma –luonnos ).
Metsästäjien merkitys metsien hoidon valinnoissa on huomattava, koska he omistavat 28 %
Manner-Suomen kokonaispinta-alasta (Toivonen 2009).
Riistarikas metsä tuo omistajalleen hyötyä suuremman saalistusmahdollisuuden muodossa.
Pidemmällä tähtäimellä riistarikkaan metsän omistajalla on paremmat mahdollisuudet saada
tuottoja esimerkiksi metsästysvuokrista. Toistaiseksi riistametsätalous on puuntuotannon ja
maatalouden rinnalla mitattuna maaseudulla vähän hyödynnetty voimavara.
2.2 Metsien monikäyttö
Metsänomistaja, jonka tavoitteena on riistapainotteinen metsätalous, voi riistalle arvokkaissa
kohteissa halutessaan asettaa riistan suosimisen taloustavoitteiden edelle. Tämä koskee sekä
tasaikäisrakenteisia että eri-ikäisrakenteisia metsiä.
Eri-ikäikäisrakenteinen metsä sopii alueille, jotka halutaan pitää jatkuvasti puustoisina ja
vaihtelevina. On kuitenkin huomattava, että eri-ikäisrakenteinen puusto on kasvatettava varsin
harvana puuston uudistumisen varmistamiseksi ja erityisesti kannattavuutta painotettaessa. Eriikäisrakenteisena kasvatettu metsä ei vastaa ulkoasultaan hoitamatonta luonnonmetsää.
Jatkuva peitteisyys kuitenkin luo osalle riistalajeista sopivan elinympäristön. Peitteiset ja
runsaasti mustikkaa kasvavat alueet sopivat erityisesti metsolle mutta myös muille
metsäkanalinnuille.
Tasaikäisrakenteisen metsän hoidossa riistaa voidaan huomioida uudistusalan rajauksella,
säästöpuiden, puuryhmien ja esim. riistatiheikköjen jättämisellä sekä säilyttämällä
monipuolinen puulajisto ja käyttämällä mahdollisimman lievää maanmuokkausta. Vaiheittainen
Riistapainotteiset
metsänhoitosuositukset
-työryhmäraportti
9(94)
alueen uudistaminen voi myös lieventää riistalle haitallisia vaikutuksia (esim. Hamberg ym.
2012).
2.2.1. Puuston käsittely metsiköittäin
Metsikkötasolla tarkastellaan yksilön, parin tai poikueen elinpiiriä tai sen osaa, käytännössä yhtä
metsäkuviota tai vierekkäisten kuvioiden joukkoa. Minimiehtona sen asuttamiselle on riittävä
määrä ravintoa ja suojaa. Maisematasolla tarkastellaan aluetta, jolle mahtuu lukuisia sopivan
elinympäristön laikkuja. Maisemaekologian periaatteiden mukaisesti niiden tulee olla riittävän
lähekkäin, jotta ne voidaan asuttaa (Gardner ym 1987). Jos kytkeytyneisyys puuttuu
pirstoutumisen takia, hyvätkin elinympäristölaikut voivat jäädä asuttamatta. Saalistuksen määrä
on kytkeytyneisyyden ohella maisematason tärkeimpiä ekologisia ilmiöitä
(Metsäkanalintutyöryhmän muistio, MMM 1999).
Kolmas eli maantieteellinen taso voidaan määritellä suuralueeksi, jolla lajin populaatioilla on
sama dynamiikka. Tällä tasolla riistakantojen hoitotoimet vaativat valtakunnallista maankäytön
suunnittelua (Suomen metsäkanalintujen hoitosuunnitelma –luonnos ).
2.2.2 Riistalle tärkeät rakennepiirteet ja avainympäristöt
Jotta riistalajien ja erityisesti metsäkanalintujen kannat voitaisiin säilyttää Suomessa
elinvoimaisina ja metsästettävinä, sopivia elinympäristöjä on oltava tarjolla riittävästi kullekin
lajille sekä metsikön että maiseman mittakaavassa. Metsäkanalinnuille tärkeitä metsän
rakennepiirteitä ovat esimerkiksi mustikan tarjolla olo, alikasvoksen ja tiheikköjen tarjoama
suoja sekä metsäpeitteisyys.
Korpi on tärkeä ympäristö
kanalintupoikueille. Korvissa
kenttäkerroksen varvikon
säilyttäminen, puuston kasvatusajan
pidentäminen tai eriikäisrakenteisena kasvattaminen
hyödyttää riistaa. Myös metsäojien
paikoittainen tukkiminen kostean
elinympäristön säilyttämiseksi, voi
riistaa edistävässä metsätaloudessa
tulla kyseeseen ojitetuilla
korpikohteilla. Tämä lisää alueen
hyönteismäärää. Se edistää myös
kanalintupoikasten selviämistä,
koska jyrkkäreunaiset metsäojat
voivat olla poikueille hukkumisvaaran paikkoja. Kuva Airi Matila.
Riistapainotteiset
metsänhoitosuositukset
-työryhmäraportti
10(94)
Riistalle tärkeitä avainympäristöjä ovat myös erilaiset metsän reuna-alueiden
vaihettumisvyöhykkeet, purojen ja vesistöjen varret, tulvaniityt ja lehdot, joissa oikeiden
metsänkäsittelymenetelmien valinnoilla voidaan edistää riistan elinoloja.
Pohjois-Suomen karuissa ja harvahkoissa metsissä metso suosii tarjolla olevista
elinympäristöistä juuri tiheäpuustoisimpia metsiä (Miettinen 2009, Miettinen ym. 2010).
Latvuspeittävyys on tavallisesti suuri jo metsikön kehittyessä nuoreksi kasvatusmetsäksi, mutta
harvapuustoisissa metsissä metso tarvitsee puuston kokovaihtelun ja varsinkin alikasvoksen
(puuston alimmat latvuskerrokset ja pensaskerros) antamaa suojaa erityisesti metsikön
varttuneemmissa kehitysvaiheissa (Miettinen 2009).
Hirvieläimet ja metsäjänikset ovat puolestaan hyötyneet tehokkaasta metsätaloudesta, koska
nuoria taimikkovaiheen ruoka-aittoja syntyy jatkuvasti ja kaikkialla.
2.2.3 Mustikanvarvustot
Mustikka on ylivoimaisesti tärkein kenttäkerroksen ravintokasvi monille riistalajeille, kuten
esimerkiksi metsäkanalinnuille. Varttuvat metsäkanalintujen poikaset tarvitsevat ensimmäisten
elinviikkojensa aikana mustikkavarvuston tarjoamaa hyönteisravintoa. Mustikan kukat, lehdet ja
marjat ovat kaiken ikäisten metsäkanalintujen suosimaa ravintoa.
Varvuston pysyvyys on metsäkanalintukantojen kannalta tärkeintä. Metsäkanalintu-poikueiden
ravinto muuttuu kasvivoittoiseksi 2–3 viikon iässä, ja mustikka on ravintokasveista ylivoimaisesti
tärkein (Rajala 1959b, Spidsø & Stuen 1988). Lisäksi mustikanvarvikko tuottaa poikasille tärkeitä
mittariperhosten toukkia (Seppänen 1970, Kastdalen & Wegge 1985, Sjöberg 1996, Wegge ym.
2005) ja tarjoaa suojaa pedoilta.
Mustikka on pienille poikasille välttämättömän selkärangatonravinnon tuottaja (esim. Rajala
1959, Ahnlund & Helander 1975, Kastdalen & Wegge 1985, Spidsø & Stuen 1988, Stuen &
Spidsø 1988, Atlegrim & Sjöberg 1995, Wegge & Kastdalen 2008, Lakka & Kouki 2009).
Metsäkanalinnut suosivat runsasta mustikanvarvikkoa kasvavia elinympäristöjä (Brittas ym.
1990, Storch 1993, 1994, 1995, Wegge ym. 2005), ja mustikan runsaus edistää poikasten kasvua
ja selviytymistä (Hanssen ym. 1979, Hanssen & Ness 1982, Sjöberg 1995, Ludwig ym. 2010b).
Marjojen kypsyttyä metsähanhet poikasineen syövät säännöllisesti mustikoita ja
variksenmarjoja pesimänevojen reunametsissä (Pirkola & Kalinainen 1984).
Riistapainotteiset
metsänhoitosuositukset
-työryhmäraportti
11(94)
Huomio mustikkaan
Mustikan peittävyys romahtaa avohakkuun jälkeen. Maanmuokkaus ja kantojen korjuu katkovat
mustikan maavarsia, joiden turvin se pääasiassa leviää. Erityisesti metsäkanalintupoikueet
kärsivät yhtenäisten mustikkavarvikkojen katoamisesta.
Tehokkain keino varvikoiden turvaamiseksi on välttää avohakkuita varvustokohteilla ja tehdä
harvennushakkuut ajallaan. Harvennushakkuut tuovat kenttäkerrokseen lisää valoa ja varvikko
voi hyvin. Mustikan menestymistä voi edistää myös eri-ikäisrakenteista metsänkasvatusta
suosimalla, jolloin pidättäydytään maanmuokkauksesta. Menetelmä soveltuu niille
kasvupaikoille, joiden puusto voidaan uudistaa alikasvoksesta ilman maanmuokkausta.
Puuston väljennys lisää ja vahvistaa mustikan kasvustoja. Avohakkuun seurauksena
mustikanvarvuston ja poikasten suosiman selkärangatonravinnon määrä yleensä romahtavat
(Stuen & Spidsø 1988, Salemaa & Jukola-Sulonen 1998, Salemaa 2000, Uotila & Kouki 2005,
Kvasnes & Storaas 2007, Miina ym. 2009).
Keski-Euroopassa mustikan saatavuutta
pidetään jopa tärkeimpänä metsokantaan
vaikuttavana yksittäisenä tekijänä (Storch
1993, Baines ym. 2004).
Kuva: Muutokset mustikan peittävyydessä
1951-53 ja 1995, kartat: Metla.
2.2.4 Riistatiheiköt
Riistatiheikön tehtävä on tarjota riistalle suojaa. Tiheikköjen rooli korostuu hoidetuissa
talousmetsissä. Tiheikköjen tarvetta arvioitaessa otetaan huomioon jo hakkuussa jätetyt ja
alikasvosta sisältävät säästöpuuryhmät sekä suon ja kankaan vaihettumisvyöhykkeet.
Ennakkoraivauksessa tiheikköjen säästäminen riistan kannalta on erityisen tärkeä. Tiheikköjen
vaaliminen nousee sitä tärkeämmäksi mitä pohjoisemmaksi ja mitä karummille kasvupaikoille
mennään. Yleensäkin monikerroksellisuus ja sen säilyttäminen nousee tärkeään rooliin
riistametsiköissä. Tavoitteena on, että riistatiheikkö sisältää metsikön eri latvuskerroksia.
Riistatiheikköjen paikan valinnassa suositaan runsasvarpuisia maastokohtia. Riistatiheikköä
muodostettaessa säästetään alikasvospuita ja niiden muodostamia ryhmiä. Rehevien laikkujen
Riistapainotteiset
metsänhoitosuositukset
-työryhmäraportti
12(94)
tunnistaminen ja niiden säilyttäminen, on riistan kannalta erityisen tärkeää niiden
harvinaisuuden vuoksi.
Riistatiheiköksi jätettävä alue voi olla ojan tai painanteen viereinen kaistale, jossa 10-15 puuta
jätetään käsittelyn ulkopuolelle ajankohtaisessa käsittelyvaiheessa. Tämä ei vaadi suuria
taloudellisia uhrauksia, eikä lisää työtä. Tällaisen tiheikön kohdalla taloudellinen menetys on
10-15 puun arvo kyseessä olevassa hakkuuvaiheessa. Taloudellinen menetys ei ole lopullinen
vaan tulo siirtyy harvennuksesta päätehakkuuvaiheessa. Harvennusvaiheessa jätetty tiheikkö
voidaan hakata päätehakkuuvaiheessa, tiheiköt eivät siis ole säästöpuuryhmän kaltaisia
pysyvästi säästettäviä kohteita, jotka kaikissa käsittelyvaiheissa jätetään samalle paikalle.
Riistatiheikön koko
Riistatiheikköjen koko vaihtelee muutaman alikasvoskuusen ryhmästä jopa sadan neliömetrin
kokoisiin laikkuihin. Muutaman aarin kokoiset kohteet ovat riittävän suuria esimerkiksi
pyyreviirin ydinreviireiksi. Riistatiheikkö voi olla myös laajempi yhtenäinen raivaamaton alue,
esimerkiksi uudistusalan raivauksessa ojanvarteen jätetty raivaamaton reunus. Pitkänomainen
tiheikkö voi toimia hyvin uudistusalan maisemanhoidossa. Riistatiheikköjä on jätetty riittävä
määrä kun niitä on 3-5 kpl / hehtaari.
Hyviä paikkoja riistatiheiköille
- vesistöjen suojavyöhykkeet
- ojanvarret
- suon ja kankaan välinen vaihettumisvyöhyke
- kosteat painanteet ja painanteiden reunat sekä pienet soistumat
- peltojen reunavyöhykkeet
- säästöpuuryhmät ja niiden laiteet
- leppäpuskat
- kohdat, joissa kasvavien kuusten alaoksat ulottuvat maahan
- kallionyppylät ja kallioiden laiteet
- kiviset ja muut hankalasti raivattavat ja hakattavat maastonkohdat
Taimikonhoidossa ja kaikissa harvennuksissa ja energiapuun korjuun yhteydessä jätetään
riistatiheikköjä, joiden koko voi vaihdella muutaman alikasvospuun ryhmästä muutamien aarien
suuruiseen laikkuun. Myös uudistusalalle voidaan jättää riistatiheikköjä.
Pienaukko- ja poimintahakkuut ovat riistaa suosivan metsänomistajan kannalta käyttökelpoisia
hakkuutapoja. Poimintahakkuuta voidaan käyttää riistatiheikkökohteissa, joissa pienempää
puustoa jää riittäväksi suojaksi.
Riistatiheiköt ja säästöpuuryhmät
Säästöpuuryhmiä tulisi riistan suosimiseksi pyrkiä jättämään maastonkohtiin, joissa on runsas
mustikanvarvikko. Hyvin suunnitellussa ja oikein sijoitetussa säästöpuuryhmässä on myös riistan
kannalta tärkeää riistatiheikköä. Alikasvoskuuset säästöpuuryhmässä luovat riistatiheikön.
Riistapainotteiset
metsänhoitosuositukset
-työryhmäraportti
13(94)
Säästöpuuryhmän ja riistatiheikön ero on, että säästöpuuryhmä jätetään uudistusalalle
pysyvästi. Tavoitteena on, että säästöpuuryhmään jää ja muodostuu järeää ja vanhaa elävää
puustoa sekä lahopuita. Säästöpuuryhmää ei käsitellä ja sen paikka ei muutu. Riistatiheikön
tavoitteena on tarjota riistalajeille seuraavaan hakkuuajankohtaan asti suojaa. Tiheikköjen
määrää ja sijaintia voidaan arvioida uudestaan jokaisessa toimenpiteessä, jossa käsitellään
metsikköä ja sen tiheää alikasvosta.
Riistatiheikköihin ei pääsääntöisesti jätetä hakkuissa järeää ainespuuta. Riistatiheikkö voi
kuitenkin sisältää eri latvuskerroksia.
Hallittu hoitamattomuus, joka leimaa riistatiheikkömetsää aikaansaadaan jättämällä paikoitellen
pieniä alueita raivaamatta pieniä raivaus- tai harvennuskatkoja. Tihentymät jätetään riistalle
tasaisin välein mutta ne eivät ole pysyviä. Samoja tihentymiä ei tarvitse säilyttää seuraavissa
hakkuuvaiheissa jos riistatiheiköiksi sopivia tihentymiä on muissa kohdissa. Tässä riistatiheiköt
eroavat siis oleellisesti säästöpuuryhmistä, jotka tulee aina säästä samassa paikassa. Kaikissa
hakkuu- ja harvennusvaiheissa jätetään kuitenkin tihentymiä eli harvennus- tai hakkuukatkoja
joissa käsittely keskeytetään tai tehdään vähemmän voimakkaana.
2.2.5 Metsäkanalintujen poikueympäristöjen ja reunavyöhykkeiden hoito
Monien riistalajien kannalta metsien avainympäristöjä ovat korvet, metsien ja kangasmaiden
reunat eli vaihettumisvyöhykkeet, soiden, vesistöjen ja peltojen reunat. Poikueympäristöt ovat
eri metsäkanalintulajeilla samankaltaisia.
Vaihettumisvyöhykkeellä tarkoitetaan kahden erilaisen
ekosysteemin reuna- eli vaihettumisvyöhykettä, jossa
on molempien alueiden piirteitä.
Vaihettumisvyöhykkeet ovat pääsääntöisesti
monimuotoisempia alueita kuin niihin rajautuvat
ekosysteemit, koska niiden kasvi- ja eläinlajisto
rakentuu molempien ekosysteemien lajeista.
Vaihettumisvyöhykkeitä ovat esimerkiksi metsään
rajautuvien avosoiden laiteet sekä metsiin rajautuvat
peltojen ja vesistöjen reunavyöhykkeet.
Vaihettumisvyöhykkeitä ei aina huomioida
metsätaloudessa erityiskäsittelyä vaativina kohteina.
Vaihettumisvyöhykkeillä on tärkeä merkitys luonnon
monimuotoisuuden ja metsäkanalintujen
elinympäristöjen ylläpitämisessä. Ne tarjoavat samalla
alueella kanalinnuille elintärkeää suojaa ja ravintoa.
Suoja muodostuu reunojen monimuotoisesta kenttä- ja
pensaskerroksesta ja puuston tiheys- ja
kokovaihtelusta. Kuva Airi Matila. Reunojen runsas hyönteislajisto ja varpukasvit, erityisesti
Riistapainotteiset
metsänhoitosuositukset
-työryhmäraportti
14(94)
mustikka, ravitsevat riistaa. Vaihettumisvyöhykkeiden oikealla hoidolla voidaan saavuttaa
suuret hyödyt riistalle ja muulle eliöstölle pienillä kustannuksilla.
Metsäkanalinnut pesivät maassa ja pesyeet ovat suhteellisen suuria (Cramp & Simmons 1980,
Johnsgard 1983). Joillakin lajeilla etenkin vanhat kanat voivat korvata tuhoutuneen pesyeen
uusintapesyeellä (Parker 1981, Bergerud & Gratson 1988, Valkeajärvi & Ijäs 1994, Marjakangas
& Törmälä 1997, Storaas ym. 2000).
Poikaset ovat pesäpakoisia eli ne lähtevät pesästä heti kuivuttuaan ja ruokailevat omatoimisesti
syöden aluksi runsaasti hyönteis- ja eläinravintoa (Cramp & Simmons 1980). Sekä pesätappiot
että pikkupoikasten kuolevuus ovat usein suuria (Lindén 1981a, Wegge & Kastdalen 2007).
Vaikka metson poikaset syövät alusta alkaen myös kasviravintoa, eläinravinnon saanti on
välttämätöntä niiden kasvulle. Koiraspoikaset joutuvat satakertaistamaan syntymäpainonsa
kolmessa kuukaudessa (Lindén 1981b). Poikasille kehittyy auttava lentotaito varhain: esim.
pyyn, riekon ja teeren poikaset lentävät lyhyitä matkoja noin viikon ja metsonpoikaset 2–3
viikon ikäisinä (von Haartman ym. 1963).
Metsäkanalinnut ovat yleensä uskollisia kerran valitsemalleen elinpiirille (Väyrynen 1986,
Rolstad ym. 1988, Storch 1995, Swenson & Danielsen 1995, Marjakangas & Kiviniemi 2005).
Esimerkiksi naarasteerien pesät sijaitsevat peräkkäisinä vuosina useimmiten 100–200 metrin
päässä toisistaan (Marjakangas ym. 1997). Riekko- ja kiirunakoiraat ovat yleensä reviirilleen
uskollisia, mutta naaraat voivat vaihtaa reviiriä ja koirasta (Pedersen ym. 1983, Unander & Steen
1985, Schieck & Hannon 1989). Myös aikuiset koiras- ja naaraspyyt voivat vaihtaa elinpiiriä
(Swenson & Danielsen 1995).
Vaihettumisvyöhykkeiden metsänkäsittelyssä on vaihtoehtona vyöhykkeen rajaaminen omaksi
kuvioksi, jossa puustoa käsitellään poimintahakkuin. Kaikki kuviorajat ovat potentiaalisia
vaihettumisvyöhykkeitä, joten mitä enemmän on vaihettumisvyöhykkeen reunapinta-alaa, sitä
enemmän riistalle on suotuisaa elinympäristöä, kuten varvikkoa. Esimerkiksi kitumaan ja
metsämaan reuna on ”helppo” valita hoidettavaksi vaihettumisvyöhykkeeksi.
Vaihettumisvyöhykkeiden hoito-ohjeet tulisi ottaa huomioon kaikissa metsänkäsittelyn
vaiheissa aina taimikonhoidosta uudistushakkuuseen ja maanmuokkaukseen myös eriikäisrakenteisissa metsissä.
Riistapainotteiset
metsänhoitosuositukset
-työryhmäraportti
15(94)
Suon ja kankaan välisen vaihettumisvyöhykkeen hoito-ohjeet
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
Säästä luonnontilaisena säilyneet vaihettumisvyöhykkeet.
Luo tavoitekuva luontaisen kaltaisesta vaihettumisvyöhykkeestä ja pyri palauttamaan
muuttuneet kohteet kohti luonnontilaa. Palauta suon ja metsänreunan luontainen
vesitalous jos mahdollista. Lisää puuston ja pensaskerroksen koko-, tiheys- sekä puu- ja
pensaslajivaihtelua. Ota huomioon myös kasvupaikkatekijöistä johtuva vaihtelu puuston
koko- ja tilajakaumassa ja pyri aina mahdollisimman luonnolliseen
vaihettumisvyöhykkeeseen.
Lisää suojaa ja tarjolla olevan ravinnon määrää esimerkiksi alikasvoksen ja pensaiden
suosimisella (katajat, pajut, marjovat puut ja pensaat, latvotut kuuset). Avoimen alueen
reunalle on erityisen tärkeää luoda matalakasvuista suojaa riistalle.
Säästä varvusto; erityisesti mustikka, mutta myös puolukka- ja variksenmarjakasvustot.
Sijoita säästöpuut runsasvarpuisiin kohtiin. Vältä kunnostusojitusta, lannoitusta ja
kantojen korjuuta.
Vältä rikkomasta maanpintaa vaihettumisvyöhykkeellä. Pyri ehkäisemään ajourien
syntymistä poimintahakkuilla ja tee tarvittaessa poikittaisia pistoja
vaihettumisvyöhykkeelle.
Säästä puustoa vaihtelevan levyiselle vyöhykkeelle kivennäismaan puolelle, jos suon ja
kankaan raja on jyrkkä.
Säästä ja luo vaihtelevan levyisiä vaihettumisvyöhykkeitä 5-50 metriä, jopa leveämpiä,
sillä luontaiset vyöhykkeet voivat olla jopa satoja metrejä leveitä.
Jätä kunnostusojituksen yhteydessä kankaan puoleinen niskaoja perkaamatta. Mieti
onko vaihettumisvyöhykkeessä olevaa ojaa tarpeen kunnostaa lainkaan tai voisiko
nykyisen ojan jättää nykytilaan ja tehdä uuden ojan hieman kauemmaksi. Tällöin
vaihettumisvyöhykkeen vesitalous voisi palautua ja ojan varren puusto säilyä.
Metsätaloudellisesti heikkotuottoisia soita kannattaa ennallistaa. Usein jo pelkkä ojien
tukkiminen riittää. Poista ojituksen myötä tullutta puustoa ja jätä pystyyn alkuperäisen
oloisia käkkyrämäntyjä. Ojia voi padota ojapenkoista saatavalla maa-aineksella ja ojien
pohjia voi täyttää puustolla, vältä kuitenkin salaojavaikutusta.
Suon ja kankaan vaihettumisvyöhykkeessä tavoitteena on saada aikaan liukuma, jossa
puusto koko kasvaa vaiheittain suon laiteille siirryttäessä. Kivennäismaan puolella
vaihettumisvyöhykkeen käsittelyn tavoitteena on erirakenteinen jatkuvapuustoinen
varvikko, jossa suojaavat puut ja pensaat sekä marjakasvit auttavat riistan selviytymistä.
Lähde: Riista reunoilta- METSO verkostohankkeen ohje Kohti riistarikkaita reunoja –
vaihettumisvyöhykkeiden hoito
Riistapainotteiset
metsänhoitosuositukset
-työryhmäraportti
16(94)
2.3. Metsänkäsittely metson ja teeren soidinalueella
Metso kuuluu metsien suojelun ja talousmetsien luonnonhoidon erityisen tärkeisiin lajeihin.
Tästä syystä metson soidinalueiden hoidolla on erityisasema riistan elinympäristöjen hoidossa.
Talousmetsiä on hyödyllistä tarkastella metson silmin. Toimenpidesuunnittelussa metson
soidinta ja sen ympäristöä tarkastellaan kahdessa vyöhykkeessä, soidinpaikan ja soidinalueen
tasolla. Näille esitetään omat metsänkäsittelyohjeensa, jotka perustuvat Metsähallituksen
metsätalouden ympäristöoppaaseen (Päivinen ym. 2011).
2.3.1 Metson soidinalue, -paikka ja –keskus
Soidinpaikka on 250 metrin säteellä soidinkeskuksesta, soidinalue on 1 kilometrin säteellä
soidinkeskuksesta .Kuva: Metsähallitus
Soidinpaikka (noin 20 ha) koostuu kukkojen soidinreviireistä. Soidinalue (noin 300 ha) käsittää
soidinpaikan ja kukkojen päiväreviirit, jotka ulottuvat noin kilometrin päähän soidinpaikasta.
Soidinkeskus on soidinpaikan osa, jolle kukot kerääntyvät soitimen huippuvaiheessa ja jossa
parittelu tapahtuu. Soidinkeskuksen pysyvä sijainti voi jäädä epävarmaksi, sillä kasvatusmetsien
Riistapainotteiset
metsänhoitosuositukset
-työryhmäraportti
17(94)
uudet soitimet ovat usein epävakaita, ja vakiintuneillakin soitimilla soidinkeskus voi siirtyä
valtakukon vaihtuessa.
Tiedot soidinpaikoista kannattaa tallentaa esimerkiksi tilakohtaiseen metsäsuunnitelmaan.
Koska valtaosa soitimista sijaitsee nykyään nuorissa kasvatusmetsissä, kannattaa soidinpaikkaa
etsittäessä huomioida erityisesti laajat nuoren metsän kuviot. Soidinpaikkoja ja soidinalueita
käsiteltäessä huolehditaan, että ne säilyvät metsolle kelvollisina ja että sekä soidinpaikka että alue säilyvät riittävän puustoisina. Metsikkötasolla metsometsän puusto on väljä ja aukkoinen.
Tiheysvaihtelu on metsolle tärkeä metsän rakennetekijä. Toisaalta alikasvosta tulee olla
riittävästi.
Jos merkittävä osa soidinalueesta on metsolle selvästi soveltumatonta aluetta, kuten avosuota,
avohakkuualuetta, peltoa tai vesistöä, sen pinta-ala vähennetään kokonaispinta-alasta, jossa
puustoisuutta arvioidaan. Metson soidinalueella suositellaan puiden kasvatusajan pidentämistä.
Jos varsinaisen soidinpaikan käsittelyä tarvitaan, se tehdään varovasti muuttamalla hyvin vähän
puuston kuvaa. Uudistaminen tulisi toteuttaa pieninä aukkoina tai kapeina juotteina, joiden
väliin jätetään soidinpaikaksi kelvollisia kuvioita. Seuraava kaista hakataan vasta edellisen
ehdittyä ensiharvennusikään (Päivinen ym. 2011).
Teeren soitimen kannalta tärkeintä on soidinpaikan avoimuus. Yhden teerikukon reviiri on
paikasta riippuen muutaman kymmenen neliömetrin suuruinen. Puustoyhteyttä reunaan ei
teeren kannalta ole eduksi. Soidinpaikan etäisyys suon reunaan tulisi olla useita kymmeniä
metrejä. Näin paikka on turvallinen teeren soitimelle. Jos suolla on tai on ollut muutaman kukon
toimiva soidin, voidaan paikan houkuttavuutta teerelle lisätä ja ylläpitää lisäämällä avoimuutta
puustoa poistamalla.
2.3.2 Metson soidinalueen metsänkäsittely
Metson soidinalueen metsänkäsittelyssä tavoitteena on säilyttää metsokanta elinvoimaisena.
Metson elinympäristövaatimuksista ja metsien käsittelyn vaikutuksista on meneillään
tutkimuksia, joiden tuloksilla tulee todennäköisesti olemaan vaikutuksia metsoelinympäristöjen
käsittelyohjeisiin. Tältä osin seuraavassa esiteltäviä ohjeita päivitetään tarvittaessa uuden
tutkimustiedon osoittamalla tavalla.
Soidinalueen metsänhoidossa korostuvat maisemaekologiset tekijät, erityisesti metsäpeitteisyys
ja erilaisten metsolle soveliaiden elinympäristöjen keskinäinen sijainti. Kun soidinalueella
tehdään uudistushakkuita, soidinpaikalta säilytetään puustoinen yhteys varttuneeseen,
vähintään kasvatusvaiheessa olevaan metsään. Yhteyksiä tulee olla eri puolille soidinpaikasta,
jotta mahdollisimman monen kukon päiväreviiri turvataan. Soidinpaikka ei saa jäädä
uudistusalojen tai muiden metsolle soveltumattomien alueiden ympäröimäksi saarekkeeksi.
Riistapainotteiset
metsänhoitosuositukset
-työryhmäraportti
18(94)
Soidinalueen tavoitekuva ja sen toteutus
Soidinalueen tavoitemaisemaa toteutetaan seuraavin toimenpitein:
- Metsolle sopivan metsän peitteisyys on yli kolmannes, mieluiten yli puolet, soidinalueen
kokonaispinta-alasta.
- Soidinalueesta yhtäaikaista uudistusala on enintään 8 hehtaaria. Uudistusalojen suurin
suositeltu leveys on 300 metriä.
- Alle puolen kilometrin päässä soidinpaikasta yhtenäisen uudistusalan koko ei saisi olla
yli 4 hehtaaria, jotta soidinpaikan ja päiväreviirien väliset yhteydet säilyisivät.
Uudistusalojen väliin jätetään vähintään 100 metriä leveä soveliaan metsän alue
käytäväksi. Välialueita voidaan uudistaa, kun aiemmin uudistetun alan puusto on
keskipituudeltaan yli 6 metriä.
- Osalla kuvioista voidaan ensiharvennus tehdä normaalia aikaisemmin, ja rehevillä
kasvupaikoilla osa taimikoista voidaan harventaa normaalia harvemmaksi metsälain
sallimissa puitteissa.
2.3.3 Metson soidinpaikan metsänkäsittelyohje
Metson vaatimukset soidinpaikan suhteen ovat suhteellisen väljät. Soidinpaikan ja -keskuksen
sijaintiin vaikuttaa ennen muuta päiväreviirien sijainti ja laatu. Valtaosa soitimista sijaitsee
nykyään nuorissa kasvatusmetsissä, jotka suuremmassa tarkastelumittakaavassa täyttävät
parhaiten metson tilan ja metsäpeitteisyyden tarpeet, vaikka paikallisella tasolla metsikön
tasolla varttuneet metsät ovat suotuisampia.
Soidinpaikka koostuu kukkojen soidinreviireistä, joiden koko on useimmiten 1–3 ha.
Soidinpaikan koko määräytyy reviirikukkojen määrän mukaan. Keskikokona pidetään noin 20
hehtaaria. Yleensä reviirikukkoja on puolenkymmentä, mutta parhailla soitimilla niitä voi olla
toistakymmentä, jopa yli 20.
Uudistushakkuuvaiheen soidinpaikalla metsää käsitellään varovaisesti. Sen sijaan nuoressa
metsässä kasvatushakkuu ja jopa sen aikaistaminen useimmiten parantaa paikan
soidinkelpoisuutta. Metsän rakenteen tulee olla vaihteleva; raivauksesta ja taimikonhoidosta
lähtien luodaan tiheitä ja väljiä alueita sekaisin.
Hakkuut ja hakkuiden ajoitus
Osa ensiharvennuksista voidaan tehdä tavallista aikaisemmin. Hakkuajankohdaksi voi valita
kesä-syksy tai talvihakkuun, kohteen ominaisuuksien ja hakkuukelpoisuuden mukaan.
Soidinpaikalla ei saa hakata soidinten aikaan Etelä-Suomessa 15.3.–20.5. ja Pohjois-Suomessa
1.4.–20.5. välisinä aikoina. Soidinpaikan tavoitekuva on tiheydeltään vaihteleva peitteinen
männikkö tai mänty- tai kuusivaltainen sekametsä. Soidinpaikalla on usein rämettä tai kallioita,
ja maasto on tyypillisesti kumpareinen ja kenttäkerros peitteinen. Soidinpaikalla on puustoltaan
Riistapainotteiset
metsänhoitosuositukset
-työryhmäraportti
19(94)
väljiä osia ja pieniä aukkoja sekä suojana alikasvoskuusia, tiheikköjä tai muuta näkösuojaa
kenttätasossa.
Leimikon suunnittelijalla ja metsätyön toteuttajalla tulee olla mielikuva metson soidinpaikasta.
Mielikuvan tulee olla joustava, sillä soidinpaikat ovat metsätyypiltään ja puustotunnuksiltaan
vaihtelevia.
Kasvatusmetsien osuuden lisääntyminen sekä uusien, myös riistaa entistä enemmän huomioon
ottavien metsänhoito-ohjeiden käyttöönotto on 1900-luvun loppupuolelta alkaen parantanut
metson elinympäristöjä. Lisääntynyt tieto metson elinolosuhteiden vaatimuksista sekä
muuttunut metsien rakenne saattavat mahdollistaa vähittäisen siirtymisen aikaisemmasta
metson soidinaluekeskeisestä elinympäristön hoidosta kohti metson koko elinpiirin huomioon
ottavaa metsien käsittelyä (Valkeajärvi ym. 2007).
Riistapainotteiset
metsänhoitosuositukset
-työryhmäraportti
20(94)
Soidinpaikan tavoitekuva ja sen toteutus
Yli puolet soidinpaikan kokonaispinta-alasta tulee aina olla metsolle sopivaa metsää. Sellaiseksi
arvioidaan metsä, jonka keskipituus on vähintään kuusi metriä ja runkoluku yli 400 runkoa
hehtaaria kohti. Metsolle sopivaksi metsäksi luetaan myös puustoiset kitumaat, jossa puuston
tilavuus on vähintään 25 m³/ha.
Kaikissa metsänkäsittelyvaiheissa säilytetään runsaasti mäntyä, myös vahvaoksaisia
puuyksilöitä. Tavoitenäkyvyys kenttätasossa metson silmän korkeudella (40-60 cm:n
korkeudella) on 20–70 m. Rehevillä, pintakivisillä ja kumpareisilla kasvupaikoilla tehdään
tarvittaessa vaihteleva alikasvoksen raivaus.
Taimikonhoidossa jätetään riistatiheikköjä, joiden koko voi vaihdella muutaman alikasvospuun
ryhmästä muutamien aarien suuruiseen laikkuun. Tiheiköt kannattaa sijoittaa pienten
soistumien, kallioiden tai säästöpuuryhmien laiteille, suon ja kankaan vaihettumisvyöhykkeisiin
tai muille reuna-alueille. Rehevillä kasvupaikoilla taimikkoa voidaan harventaa normaalia
harvemmaksi metsälain sallimissa puitteissa. Puulajivalinnassa suositaan mäntyä ja
alikasvoksena kuusta. Pieni määrä haapaa on eduksi metsolle, ja lehtipuusto yleensäkin lisää
metsän monimuotoisuutta.
Nuoren ja varttuneen metsän soidinpaikalla puustoa harvennetaan tavalliseen tapaan. Mikäli
soidinpaikan ensiharvennuskohde on korjuuteknisistä syistä tarpeen raivata ennakolta,
raivataan ainespuun runkojen tyvet metrin säteellä ja muu hakkuuta haittaava alikasvos.
Erityisen tärkeää on säästää osa kuusialikasvoksesta. Osa ensiharvennuksista voidaan tehdä
normaalia aikaisemmin. Tavoiterunkoluku viimeisen harvennushakkuun jälkeen on 400–800
runkoa/ha.
Päätehakkuuvaiheen metsässä tunnettu soidinkeskus jätetään pääsääntöisesti hakkaamatta,
mutta suurella, yli kymmenen kukon soidinpaikalla voidaan tehdä varovaisia pienaukko-,
väljennys- tai erirakenteisuutta lisääviä hakkuita.
Soidinpaikkaa uudistetaan pienialaisin hakkuin, joissa uudistusalan maksimikoko on 1 hehtaari
ja keskileveys enintään 50 m. Suositeltavinta on toteuttaa uudistaminen siten, että
uudistusalojen väliin jää vähintään 100 m leveä metsolle sovelias alue. Tätä välialuetta
ryhdytään uudistamaan vasta, kun viereinen uudistusala on saavuttanut ensiharvennusvaiheen.
Soidinpaikan ympärillä kilometrin säteellä vallitsee yleisnäkymältään peitteinen ja
mosaiikkimaisen vaihteleva metsämaisema. Eri suunnilla soidinpaikasta tulee olla runsaasti
metson päiväreviiriksi soveltuvaa elinympäristöä. Soidinpaikalta on metsäpeitteisiä yhteyksiä eri
puolille soidinaluetta. Lähellä soidinpaikkaa olevat uudistusalat ovat pienialaisia. Uudistusalojen
koko voi kasvaa kohti soidinalueen reunoja.
(Päivinen ym. 2011)
Riistapainotteiset
metsänhoitosuositukset
-työryhmäraportti
21(94)
3 Puulajit, metsän kasvatustavan valinta ja riistalajit
Monimuotoisessa metsämaisemassa riistalajeille löytyy suojaa kylmää, nälkää ja petoja vastaan.
Suojaa ja ruokaa tarjoaa monipuolinen varpu- ja aluskasvillisuus sekä sekapuusto, jossa puuston
koko- ja tiheys vaihtelee. Riistan kannalta arvokkaat elinympäristöt ovat pääsääntöisesti
monimuotoisia rakennepiirteiltään ja lajistoltaan (Riistaa reunoilta -hankkeen ohje 2013).
Ihmisen toiminta näkyy suomalaisessa metsämaisemassa voimakkaasti. Metsätalous on
vaikuttanut sekä suoraan että välillisesti riistan elinolosuhteisiin ja runsauteen. Lisäksi
yhteiskuntarakentaminen on pirstonut elinympäristöjä ja katkonut leviämisyhteyksiä.
Riistalle sopivien elinympäristöjen määrä ja laatu vaikuttavat voimakkaimmin riistan
runsauteen. Esimerkiksi metsäkanalintukantojen taantumisen pääsyynä viimeisen 50 vuoden
aikana pidetään metsien rakenteen muutosta sen suorine ja välillisine vaikutuksineen.
Metsäkanalintujen elinympäristöt ovat pirstoutuneet ja niiden laatu on heikentynyt. Välillisesti
metsien muutos on lisännyt metsäkanalintuihin kohdistuvaa saalistuspainetta. Metsäojitus on
heikentänyt lisääntymismenestystä ja vähentänyt riekolle sopivien elinympäristöjen määrää
Suomen etelä- ja keskiosissa.
Hirveä puolestaan voidaan pitää nykyajan metsätalouden voittajana. Metsissämme on paljon
hirven suosimaa elinympäristöä, nuoria metsiä. Avohakkuualat ja taimikkovaiheen metsät
tarjoavat runsaat ravintovarat hirvelle.
Metsän kasvatustavan valinnassa riistan kannalta tärkeää on ottaa niiden
elinympäristövaatimukset huomioon. Monien riistalajien ja erityisesti metsäkanalintujen osalta
elinympäristöjen ongelmat koskevat paljolti metsikön pensas- ja kenttäkerrosta. Parhaiten
metsäkanalintujen ympäristövaatimukset täyttyvät rakenteeltaan vaihtelevassa sekametsässä.
Mikä parasta, monet elinympäristöjen hoitotoimet eivät maksa mitään kun ne tehdään muiden
metsänhoitotoimien rinnalla.
Metsäkanalintujen tarpeiden huomioon ottaminen eri hoitotoimenpiteissä, kuten
taimikonhoidossa ja kasvatushakkuissa, on nopein tapa saada tuloksia aikaan.
Kasvatushakkuissa on ollut tapana raivata alikasvos turhankin perusteellisesti. Kaikki
metsäkanalinnut, monet muut riistalajit ja hirvieläimetkin tarvitsevat alikasvoksen tarjoamaa
suojaa ja ravintoa. Parannuskeinot ovat yksinkertaisia: säästetään alikasvospuita ja niiden
muodostamia ryhmiä, riistatiheikköjä. Toista ääripäätä edustavat hoitamattomat nuoret metsät,
jotka ovat liian tiheitä muille paitsi pyylle. Oikea-aikaiset harvennushakkuut olisivat eduksi myös
kanalinnuille.
Riistaa suosiva metsänomistaja kiinnittää erityistä huomiota mustikkavarvuston säilyttämiseen,
koska mustikka on tärkein kenttäkerroksen kasvi monille riistalajeille, kuten metsäkanalinnuille.
Kanalintujen poikaset syövät mustikanvarvikosta toukkia ja muita pikkueläimiä sekä kasvinosia,
kuten kukkia ja lehtiä. Mustikan peittävyys yleensä romahtaa avohakkuun jälkeen.
Riistapainotteiset
metsänhoitosuositukset
-työryhmäraportti
22(94)
Maanmuokkaus ja kantojen korjuu katkovat mustikan maavarsia, joiden turvin se pääasiassa
leviää.
Tehokkain keino varvikoiden turvaamiseksi on tehdä harvennushakkuut ajallaan, jolloin
kenttäkerros saa lisää valoa ja varvikon toipuminen nopeutuu. Toinen keino on jatkuvan
kasvatuksen menetelmä, joka soveltuu kasvupaikoille, joilla puusto voidaan uudistaa
alikasvoksesta, ilman maanmuokkausta. Monet puuntuottamiseen liittyvät suositukset tukevat
kanalintujen elinympäristövaatimusten toteutumista tehokkaan puuntuotannon rinnalla.
Metsänuudistamisessa käytetään kotimaisia puulajeja niiden luontaisilla kasvupaikoilla.
Suosituksissa kuvataan useita koivun kasvatuksen vaihtoehtoja, ja esimerkiksi tuoreilla kankailla
suositellaan koivusekoituksen säilyttämistä, mikä on myös riistalle eduksi. Riistaa suosiva
metsänomistaja pyrkii siihen, että kussakin metsikössä on vähintään kolmea puulajia.
Vähemmistöpuulajeja tulisi olla yhteensä vähintään 25% kokonaispuustosta.
3.1 Kasvatettavat puulajit
3.1.1 Koivu
Riistaa suosivan metsänomistajan kannattaa harkita koivukuvioiden kasvattamista. Sekä
hieskoivu että rauduskoivu sopii myös riistan kannalta täydentäväksi lehtipuulajiksi.
Teeren tärkein talviravinto ovat koivujen tarjoamat urvut ja silmut. Muutaman aarin tai jopa
hehtaarin kokoiset koivikot tarjoavat teerelle lajin kaipaamaa näkyvyyttä. Yksittäiset puuyksilöt
tai metsikön sisäiset koivuryhmät, joista ei ole avoimia näkymiä, eivät palvele tehokkaasti
teeriparvien talvisia tarpeita. Teeriparvet tarvitsevat elinalueellaan useita sopivia kohteita,
joissa ruokailla lyhyiden talvipäivien aikana. Tällaiset suuret koivuryhmät ovat myös
puunkorjuun kannalta tarkoituksenmukaisia. Koivuryhmät sopivat myös maisemallisesti
uudisaloille, jossa ne elävöittävät maisemaa.
Koivuryhmiä suositellaan riistan vuoksi
kasvatettavaksi uudistusalojen ja taimikoiden
sekä luontaisten aukeiden, kuten peltojen ja
vesistöjen reunoilla. Kuva Airi Matila.
Sopivia paikkoja koivuryhmille ovat kumpareet
tai rinteet, joilta ruokailevien teerien on helppo
havaita mahdolliset saalistajat.
Myös pyy viihtyy suojaa tarjoavissa
koivutiheiköissä ja lepikoissa, joista se saa
ravinnoksi koivujen urpuja ja silmuja. Monien
muidenkin riistalajien kannalta koivu on erittäin
tärkeä puulaji. Hirvieläimille ja metsäjänikselle
koivikot tarjoavat ruokaa ja suojaa.
Riistapainotteiset
metsänhoitosuositukset
-työryhmäraportti
23(94)
Pohjois-Suomessa rauduskoivu on harvalukuisempi, mutta erityisen arvokas riistalle. Teeri ja
jopa pyyparikin jää talvehtimaan pienen rauduskoivuesiintymän turvin alueelle. Uudistusaloille
tulisi siksi jättää isot rauduskoivut ja puumaiset raidat, jotka puolestaan ovat riekoille ja teerille
mieluisia.
3.1.2 Harmaaleppä ja tervaleppä
Riistalajeista pyy viihtyy talvisin ravinnon saannin vuoksi metsissä, jossa on leppää (tai koivua)
vähintään satoja runkoja. Pyy on paikkauskollinen ja on siksi jo pienessä mittakaavassa
metsänhoitotoimenpitein suosittavissa. Pyy on kiitollinen jo pienestä leppäalasta, joten riistaa
painottavan metsänomistajan on helppo luoda pyylle mieluisia metsiköitä.
Aarin tai parin aarin kokoiset leppäryhmät
kuusikossa ovat riittäviä pyylle. Kuvion
reunoille voi jättää leppiä täydennykseksi.
Kuva Airi Matila.
Pyyn talviympäristö on vaivattomasti
luotavissa leppäryhmien avulla
metsätalouden tavanomaisten
toimenpiteiden yhteydessä. Pyy on selvästi
tiheikköjen asukki ja avaintekijä pyyn
elinympäristössä on leppä, jonka urvut ovat
sen keskeistä talviravintoa. Pyy vaatii
elinympäristöltään suojaa; sen
eloonjäämisstrategia, toisin kuin esimerkiksi
teeren, on piiloutuminen. Pyyn
elinympäristön hoitoon kannattaa keskittyä
sellaisilla maapohjilla, joilla leppä kasvaa
vähintään kohtuullisesti.
Tervalepälle suotuisia kasvupaikkoja ovat
varsinkin rantametsät. Tervaleppä
menestyy kosteilla runsasravinteisilla
tulvamailla ja viljavilla turvemailla sekä
kosteilla multavilla lehtomailla.
Puronvarsien ja erilaisten
vaihettumisvyöhykkeiden lepät olisi hyvä
ottaa huomioon hakkuissa.
Pienialaisina ja pistemäisinä kohteina keskellä kuvioita lepikot ja leppätihentymät kannattaa
jättää pyyn ravinnoksi paikoitellen. Parhaiten lepät palvelevat pyytä nuorissa kuusikoissa, mutta
myös sopivan sulkeutuneissa männyn taimikoissa ja nuorissa männiköissä.
Riistapainotteiset
metsänhoitosuositukset
-työryhmäraportti
24(94)
Kuusikoissa kasvavat tiheät leppäryhmät tulisi säästää pyylle. Aukkoisuudella luodaan lisävaloa,
jolloin lepikon kasvu saa vauhtia. Myös puronreunat ja reunapuuna leppä sopii pyylle. Tällaisilla
paikoilla kaikki lepät voisi säästää. Leppä on riistalle tärkeä myös sekametsissä ja säästöpuuna.
Harmaaleppä suosii pioneerilajina kasvupaikkanaan valoisaa ympäristöä mutta kestää myös
jonkin verran varjostusta. Harmaaleppä kehittyy suorarunkoiseksi puuksi tuoreilla kankailla ja
rehevämmillä kasvupaikoilla. Myös harmaaleppä tarvitsee kostean kasvupaikan. Lepät kestävät
hyvin hallaa ja sopivat siksi verhopuulajiksi (Metsäkoulu, Metsäkustannus 2007).
Leppäryhmien käsittelyohje
Hyvin muokatuille alueille leppää ilmaantuu joskus runsaastikin. Jo taimikonhoitovaiheessa on
hyvä valita alalta kehitettäväksi jätettävät leppäryhmät. Nämä ryhmät harvennetaan siten, että
latvukset saavat tilaa kehittyä. Muutama leppä ryhmässään ja muutamakin ryhmä hehtaaria
kohden on pyyn kannalta riittävä.
Järeällä lepällä (sekä harmaa- että tervalepällä) on pyyn elinympäristöä parantavan vaikutuksen
lisäksi myös muuta arvoa. Järeän puun tuottamista kannattaa harkita alueilla, joista korjuu
aikanaan on helppoa, esimerkiksi metsäautoteiden varsilla (Rauhala 2005).
3.1.3. Kuusi
Kuusen merkitys riistakannoille korostuu sen toimiessa tärkeimpänä alikasvoksena
metsäkanalintujen ja muun riistan suojana. Riista painottavan metsänomistajan kannattaa
huolehtia, että kuusikoissa on riittävästi valoa lepälle ja että sekapuustoisuutta suositaan
metsänhoitotoimenpiteissä.
Isommat kuuset tarjoavat oksistossa piiloutumispaikkoja monille riistalintulajeille ja maan
pintaa myötäilevät leveäoksaiset kuuset puolestaan tarjoavat suojapaikkoja myös
nisäkäslajistolle.
3.1.4 Mänty
Metso syö talvella etupäässä männynneulasia, ja mänty on sille puulajeista selvästi tärkein
(Seiskari 1962, Pulliainen 1970a, Lindén 1984a).
Hakomismäntyjä löytyy alueilla, joilla metsot talvehtivat. Talvella metsot syövät tavallisesti
männyissä, jotka ovat muista puista erillään ja joista on hyvät mahdollisuudet tähystää.
Täysikasvuisissa männyissä, joissa metsot ruokailevat talvella, neulasmäärän väheneminen on
harvoin enemmän kuin 35 %. Puu toipuu neulasmäärän vähenemisestä.
Riistapainotteiset
metsänhoitosuositukset
-työryhmäraportti
25(94)
Mänty on hirven kannalta varsinkin talvisaikaan tärkeää ravintoa. Lehtipuiden varjostamat
männyntaimet maistuvat hirvelle erinomaisesti, koska niiden haitta-ainepitoisuudet ovat
alhaisempia ja oksat hennompia (Lääperi 2007).
3.1.5. Haapa
Haapa on metsolle ja yleisesti monimuotoisuuden kannalta tärkeä puulaji. Haapa houkuttelee
myös metsäjänistä ja hirvieläimiä. Metso käyttää haavan lehtiä ravintonaan ja myös hirvelle
haapa on erityisen mieluisaa ravintoa.
3.1.6 Lehtikuusi
Siperian lehtikuusikossa metso käy mielellään syömässä neulasia syksyisin. Vähäisen
esiintyvyyden takia lehtikuusella on vain paikallisesti merkitystä riistalle. Riistaa suosivassa
metsätaloudessa pienet lehtikuusimetsiköt ovat suotavia (Rauhala 2005).
3.1.7. Muut lehtipuut
Pihlajan merkitys monimuotoisuudelle on suuri. Nuoret pihlajat ovat mieluisaa ravintoa
sorkkaeläimille ja jänikselle. Järeäksi kasvatetun pihlajan arvo on suuri sekä taloudellisesti,
maisemallisesti että monimuotoisuuden kannalta. Sen kasvattaminen useissa pienehköissä
ryhmissä on kannattavaa varsinkin metsäautoteiden varsilla (Rauhala 2005).
Valkohäntäpeura ja metsäkauris pitävät tammenterhoista. Vanhat suuret tammet suositellaan
vapautettavaksi ympäröivästä kilpailevasta puustosta vähintään 5 metriä laajemmalta alueelta
kuin minkä puun latvus peittää. Tämä aikaansaa puuyksilössä suuren tammenterhojen
tuotannon.
Hyvin sulavat lehtipuut, kuten pajut ja pihlajat, ovat hirvieläimille ja metsäjänikselle ja pajut
riekolle mieluista ravintoa. Taimikonhoidossa vältetään mieluisan ja monipuolisen lehtipuuston
ja pensaston tarpeetonta poistamista. Hirvien laiduntamispaine voi tasaantua jos sille mieluisaa
ravintoa on maisemamittakaavassa tasaisesti saatavissa.
Jaloja lehtipuita – tammea, lehmusta, jalavaa, pyökkiä ja pähkinäpensasta – kannattaa suosia,
sillä ne luovat kasvaessaan rehevän ja monipuolisen pohjakasvillisuuden, josta on hyötyä
monille riistalajeille. Tammen ja pyökin terhot kelpaavat ruoaksi valkohäntäpeuralle,
metsäkauriille, heinäsorsille ja rusakolle. Lehtipuuvaltaiset metsänpohjat lämpenevät keväällä
nopeammin kuin havupuumetsät ja alkavat keväällä kasvaa heinää ja yrttejä talven rasituksista
toipuville riistaeläimille (Kasvi, A. 2013, Metsästäjä 3/2013). Metsän monimuotoisuuden
kannalta tärkeä raita on arvokas metsäjänikselle talviravintona (Helle ym. 1986).
Riistapainotteiset
metsänhoitosuositukset
-työryhmäraportti
26(94)
3.2 Riistalajit ja riistan erityinen suosiminen
Suomessa on 34 riistanisäkäs- ja 26 riistalintulajia, jotka on lueteltu metsästyslain 5 pykälässä.
Kaikki muut eläimet ovat joko rauhoittamattomia tai luonnonsuojelulailla rauhoitettuja.
Riistaeläimet voidaan jakaa seuraaviin seitsemään ryhmään: hirvieläimet, jäniseläimet, jyrsijät,
suurpedot, pienpedot, hylkeet ja muut riistanisäkkäät. Riistalinturyhmiä on 6: hanhet,
puolisukeltajasorsat, sukeltajasorsat, metsäkanalinnut, peltokanalinnut ja muut riistalinnut.
Riistanisäkkäät
villikani, metsäjänis, rusakko, orava, euroopanmajava, kanadanmajava, piisami, rämemajava,
susi, tarhattu naali, kettu, supikoira, karhu, pesukarhu, mäyrä, kärppä, hilleri, saukko, näätä,
minkki, ahma, ilves, itämeren norppa, kirjohylje, halli, villisika, kuusipeura, saksanhirvi,
japaninpeura, metsäkauris, hirvi, valkohäntäpeura, metsäpeura ja mufloni;sekä
Riistalinnut
kanadanhanhi, merihanhi, metsähanhi, heinäsorsa, tavi, haapana, jouhisorsa, heinätavi,
lapasorsa, punasotka, tukkasotka, haahka, alli, telkkä, tukkakoskelo, isokoskelo, riekko, kiiruna,
pyy, teeri, metso, peltopyy, fasaani, nokikana, lehtokurppa ja sepelkyyhky.
Metsätalouden valinnoilla voidaan vaikuttaa riistaeläimistä erityisesti metsäkanalintujen,
jänisten ja hirvieläinten elinympäristöihin sekä pienpetopaineeseen. Näissä suosituksissa
keskitytään erityisesti näiden riistaeläinryhmien lajien huomioimiseen metsätaloudessa.
Metso on elinympäristövaatimuksiltaan vaateliaimpia riistalajeja. Siksi metso on hyvä
indikaatiolaji, ja sen tarpeista huolehtiminen metsätaloudessa varmistaa usein myös muiden
riistalajien suosimisen. Pyy tulee toimeen metsoa pienemmällä alalla. Kun
metsänhoitotoimenpiteissä huolehditaan metson kannalta suotuisan elinympäristön
säilymisestä, turvataan samalla useiden muidenkin riistalajien viihtyvyys. Eri
metsäkanalintulajien elinympäristövaatimukset ovat suhteellisen kapeat, joten ne ovat herkkiä
elinympäristöjen muutoksille (Storch 2007).
Tiheysvaihtelu tiedetään metsolle tärkeäksi metsän rakennetekijäksi (Rolstad 1989).
Metsokukot oleskelevat usein tiheikön reunaosassa, jonka vieressä on pakenemiseen soveltuvaa
avoimempaa maastoa. Lisäksi kuusi tiedetään olevan metsolle tärkeä suojapuu (Seiskari 1962,
Helle ym. 1990, Gjerde 1991, Beshkarev ym. 1995b, Finne ym. 2000).
3.3 Kasvatus tasa- tai eri-ikäisrakenteisena
3.3.1 Periaatteiden kuvaukset riistan kannalta
Kun metsää kasvatetaan eri-ikäisrakenteisena, se säilyy pääosin peitteisenä. Kasvatettavan
metsän ulkoasu poikkeaa tasaikäisrakenteisesta. Eri-ikäisrakenteisessa metsässä on tarkoitus
Riistapainotteiset
metsänhoitosuositukset
-työryhmäraportti
27(94)
ylläpitää sekoitus kaikissa eri kehitysvaiheessa olevia puita – pieniä taimia, nuoria, varttuneita ja
myös järeitä puita. Lisäksi luodaan erikokoisten puiden ryhmittäisyyttä.
Eri-ikäisrakenteisena kasvatettavassa metsässä tavoitteena on vaihteleva puiden kokojakauma,
mutta pieniä puita on oltava paljon enemmän kuin isoja. Metsän uudistuminen pyritään
toteuttamaan luontaisesti synnytettävän alikasvoksen avulla.
Eri-ikäisrakenteiseen metsään liittyvä vaihtelevuus on eduksi riistalle, mutta se ei sinänsä vielä
takaa rakennepiirteiden säilymistä tai muodostumista. Monen lajin kannalta metsäpeitteen
yhtenäisyys on ensiarvoista. Toisaalta osa riistalajeista, kuten hirvieläimet, ovat hyötyneet
avoimista alueista.
Valo-olosuhteet vaikuttavat kasvilajistoon. Eri-ikäisrakenteisessa metsässä säilyy vaihteleva
varjostus, jolloin myös varjossa ja puolivarjossa viihtyville lajeille jää enemmän sopivia
kasvupaikkoja. Metsikössä säilyvät vakaat kasvuolot erilaiset valovaatimukset omaaville lajeille.
Esimerkiksi mustikka, joka on tärkein kasvinsyöjähyönteisten ravintokasvi, menestyy eriikäisrakenteiseen metsään tähtäävän käsittelyn alalla. Kasvinsyöjähyönteiset ovat tärkeää
ravintoa metsäkanalintujen poikasille.
3.4 Hirvivahingot
Nisäkkäistä hirvi aiheuttaa metsätaloudelle suurimmat tuhot. Se on myös saalisarvoltaan tärkein
riistaeläimemme. Hirvieläinkantojen pitäminen tavoitetiheyksien mukaisina on tehokkain keino
pitää hirvieläinten aiheuttamia vahinkoja taimikoille aisoissa ja vähentää ihmisille aiheuttamaa
vaaraa tieliikenteessä.
Hirvivahinkojen riskialueilla suositellaan, männyn peruskasvatusmallissakin, jätettäväksi männyn
taimikkoon noin 3 000 puuta hehtaarille. Vaihtoehtoisesti jätetään 6 000–10 000 puuta
hehtaarille, jos lähtöpuusto on riittävän tiheä, ja taimikko hoidetaan kahdessa vaiheessa
tavoitetiheyteen.
Valkohäntäpeura ja metsäkauris voivat aiheuttaa Etelä-Suomessa vahinkoja taimikoissa. Tuhot
kohdistuvat usein pieniin taimiin heti viljelyn jälkeisinä vuosina. Tuhoja voidaan yrittää estää
ohjaamalla eläimet ruokinnalla muille alueille ja metsästyksellä.
Trico-hirvikarkotteella käsiteltyjen männyn ja koivun taimien hirvituhot ovat olleet selkeästi
vähäisempiä kuin kontrollikoealojen taimien. Käsittely ei vaikuttanut haitallisesti taimien
kasvuun tai kehitykseen. Käsittelyn kustannusvaikutuksia ei ole vielä tarkasteltu (Matala ym
2012). Karkoteaineet ja mekaaniset latvasuojaimet antavat parhaimmillaankin vain osittaisen
suojan männyn taimikoissa.
Hyvin sulavat lehtipuut, kuten pajut, pihlajat ja haavat, ovat hirvelle mieluisinta ravintoa.
Taimikonhoidossa vältetään mieluisan ja monipuolisen lehtipuuston ja pensaston tarpeetonta
poistamista varsinkin aukkopaikoissa. Hirvien laiduntamispaine voi tasaantua, jos sille mieluisaa
Riistapainotteiset
metsänhoitosuositukset
-työryhmäraportti
28(94)
ravintoa on maisemamittakaavassa tasaisesti saatavissa. Kuusentaimikossa hirven laidunnus voi
joissain tapauksissa olla jopa hyödyllistä, pitäen vesakon kurissa.
Hirvi pitää myös koivikoista, erityisesti rauduskoivusta. Mäntyä hirvi suosii talvisaikaan, kun taas
kuusta hirvet hylkivät. Kuusi onkin sille sopivilla mailla usein hyvä metsänkasvatuksen
vaihtoehto, jos hirvituhot uhkaavat.
Tiheät taimikot kestävät parhaiten hirvien laidunnusta. Kylvetyt ja luontaisesti uudistetut
taimikot ovat usein tiheämpiä, mutta niissä pitkittynyt uudistamisaika ja pienet taimet asettavat
taimikon pidemmäksi aikaa hirven syöntiulottuvuudelle, mikä voi lisätä hirvivahinkoja.
Taimikonhoidossa keskitytään poistamaan vain etukasvuisia lehtipuita, jotka kilpailevat
kasvatettavien puuyksilöiden kanssa. Lehtipuiden varjostamat männyntaimet maistuvat hirvelle
erinomaisesti, koska niiden haitta-ainepitoisuudet ovat alhaisempia ja oksat hennompia (Lääperi
2007).
Hirvivahinkojen estämiseksi taimikko luodaan aina kasvupaikan antamien mahdollisuuksien
mukaan. Kuusta voi suosia sopivilla kasvupaikoilla ja alalle voi hakea ylimääräistä taimiainesta
maanmuokkauksen ja luontaisen lisätaimiaineksen avulla. Hirvet saavat hyvin ravintoa yli 6
metrin keskipituuden taimikoista, aina ensiharvennusvaiheeseen asti. Näissä metsissä hirvet
laiduntavat alusvesakkoa aiheuttamatta haittaa metsätaloudelle.
Suurimmat hirvivahingot aiheutuvat 1-3 metrin taimikoissa. Taimikoita voidaan erityiskohteissa
suojata myös aitaamalla, kemiallisilla karkotteilla ja latvasuojilla. Parin ensimmäisen vuoden
aikana taimikoissa sattuvat peura- ja kauristuhot voidaan estää ruiskuttamalla karkoteaineita.
Niiden avulla saadaan myös varttuneempien taimien latvaosat suojattua talveksi hirviä vastaan
syksyisin käsittelyin. Erityisen hyvin pienille hirvieläimille maistuvat istutetut taimet, jotka ovat
ravinnetasoltaan luonnontaimia rikkaampia (Lääperi ym 2007).
4 Tasaikäisrakenteisen metsän kasvatus
Metsän kasvatuksessa, joka toteutetaan tasaikäisrakenteisena, kannattaa riistan kannalta
sisällyttää ajatus yli puiden kasvatusajan pysyvistä riistaa suosivista rakenteista ja
rakennevaihteluista. Nämä voivat olla tiheikköjä, erirakenteisia kohtia kuviolla ja
mustikanvarvikon laikkuja.
4.1 Päätös metsän uudistamisesta
Riistaa painottava metsänomistaja pohtii metsänuudistamisen yhteydessä sitä, miten riistan
huomioon ottaminen vaikuttaa metsänomistamisen taloudelliseen tulokseen. Tämän
perusteella hän päättää tavoitteisiinsa parhaiten sopivan metsänuudistamisen ajankohdan,
uudistusalan rajauksen ja säästöpuiden määrän.
Kannattavassa metsätaloudessa puusto uudistetaan, kun sen tilavuuskasvu on pienentynyt ja
sen tuotto vähenisi, mikäli sitä kasvatettaisiin edelleen. Realistinen vuotuinen tuottovaatimus
Riistapainotteiset
metsänhoitosuositukset
-työryhmäraportti
29(94)
on 3-4 prosenttia. Uudistamispäätökseen vaikuttavat metsänomistajan omat tavoitteet sekä
taloudelliset ja biologiset näkökohdat. Ei ole syytä odottaa puuston ränsistymisen merkkejä.
Metsänuudistamisen päätöksessään metsänomistaja pohtii tavoitteidensa, taloudellisten
tarpeensa ja vaihtoehtoisten sijoitusten lisäksi arvioita puuston laadun, terveydentilan ja hinnan
kehityksistä. Puunmyyntituloina saadut rahat metsänomistaja voi esimerkiksi sijoittaa muihin
omistuksiin, kuten osakkeisiin tai kiinteistöihin, tai investoida riistanhoitoon metsissään.
Uudistushakkuu ja sitä seuraavat työt uuden metsän aikaansaamiseksi muodostavat
toimenpideketjun, josta riippuu seuraavan puusukupolven menestys ja tuotto. Uudistushakkuu
tuottaa rahaa mutta metsän uudistaminen maksaa ja vaatii työtä. Investoinnit uuteen
puusukupolveen ovat pieni osa puunmyyntituloista. Vaihtoehtoisia uudistushakkuutapoja ovat
pääte-, siemen- ja suojuspuuhakkuut.
4.1.1 Uudistamisen ajankohta ja kasvatusaika
Metsän uudistamisen ajankohdan päätös perustuu metsänomistajan tavoitteisiin.
Kannattavassa puuntuotannossa sopivaa ajankohtaa puuston uudistuskypsyydelle kuvataan
puuston järeydellä, sopiva ajankohta vaihtelee puulajeittain, kasvupaikoittain ja
ilmastoalueittain. Metsä voi näyttää kasvuisalta, mutta se ei anna välttämättä oikeaa kuvaa
siitä, kannattaako sitä vielä taloudellisessa mielessä kasvattaa.
Kannattavassa puuntuotannossa uudistamisen ajankohta määritellään männylle, kuuselle,
rauduskoivulle ja hieskoivulle kasvupaikkatyypeittäin ja ilmastoalueittain. Esimerkiksi EteläSuomessa tuoreen kankaan kuusikko suositellaan uudistettavan, kun puuston keskiläpimitta on
26-30 senttimetriä.
Uudistuskypsässä metsässä voidaan laskea hinta sille, miten tuloihin vaikuttaa
metsänuudistamisen siirtäminen esimerkiksi 20 vuodella eteenpäin. Jos esimerkiksi
uudistuskypsän metsän päätehakkuun tulo on 43 400 euroa ja tulo sijoitetaan 20 vuodeksi 3 %
vuosikorolla, on tämän sijoituksen nettotulon nykyarvo 78 400 euroa. Jos kyseinen metsä
olisikin hakkaamatta ja se kasvaisi edelleen 20 vuotta, niin tällaisen metsän nettotulon nykyarvo
olisi 72 100 euroa. Siten metsänomistajalle syntyisi tappiota 6 300 euroa eli noin 10 % (Koistinen
ym 2013).
Riistaa painottava metsänomistaja joutuu pohtimaan sitä, miten riistan hyödyksi tehty puuston
uudistamisen ajankohdan myöhentäminen ja kasvatusajan pidentäminen vaikuttavat tuleviin
tuottoihin ja riistaan.
Riistapainotteiset
metsänhoitosuositukset
-työryhmäraportti
30(94)
4.1.2 Uudistusalan rajaus
Uudistusalan rajauksessa vältetään suoralinjaista rajaamista ja suositaan epäsäännöllisen
muotoisia uudistusaloja, jotka noudattelevat luonnollisia kuviorajoja. Jos uudistusalan reunalla
on havumetsän ja lehtimetsän tai metsän ja suon välinen vaihettumisvyöhyke, se säästetään.
Kaikenikäiset metsäkanalinnut suosivat vaihettumisvyöhykkeitä, ja poikueille ne ovat suorastaan
avainympäristöjä (Valleala 1954, Brittas ym. 1990, Wegge ym. 2007).
Uudistusalalle jätetyt riistatiheiköt tuovat suojaa riistalle ja elävöittävät maisemaa. Kuva Timo
Eskola.
Pienimuotoinen toteutus kannattaa huomioida uudistusalaa rajattaessa. Uudistushakkuun
yhteydessä yhden tai useamman ojan ympäristö voidaan jättää käsittelemättä ja käsitellä ne
taas seuraavassa käsittelyvaiheessa. Metsänkäsittelyn vaiheistamisella tällä tavalla saadaan
samalle kuviolle erivaiheisia kohtia, joista on suojahyötyä riistalle ja maisemalle kun
ojanympäristöön syntyy polveileva puusto. Näkemäpituuden lyhentäminen eli avointen
näkymälinjojen katkaiseminen esteillä, on riistalle eduksi.
Riistapainotteiset
metsänhoitosuositukset
-työryhmäraportti
31(94)
Uudistusalalle voidaan jättää riistatiheikköjä. Vaakasuora suoja parantaa merkittävästi
metsäkanalintujen pesien säilymistä (Ludwig 2007). Kuva Airi Matila.
4.2 Metsän uudistaminen
Koneellinen kylvö, jossa muokkauskone myös kylvää siemenet, tehdään kosteusolojen takia
juuri metsäkanalintujen pesintäaikaan. Metsäkanalintujen pesät suositellaan etsittäväksi
uudistusalalta ja merkitään ennen konekylvöä.
4.2.1 Uudistaminen sekamenetelmillä
Osa uudistamisalasta voidaan uudistaa kylväen tai istuttaen ja osalla uudistusalaa voidaan
käyttää hyväksi alikasvosta. Näin uudistusalalla saadaan säilytettyä peitteisyyttä. Alikasvoksen
hyväksikäyttö uudistamisessa säästää myös riistalle tärkeää varvikkoa.
Riistaa painottavan metsänomistajan kannattaa kasvattaa ja perustaa metsikkönsä
sekapuustoiseksi. Kasvupaikan mukaan puulajivalikoiman vaihtelevuudella voi olla myös
taloudellisia vaikutuksia.
Riistapainotteiset
metsänhoitosuositukset
-työryhmäraportti
32(94)
Nousevat nettonykyarvot lievän sekapuustoisuuden klassisena sekametsäefektinä.
4.2.2 Varhaishoidon suunnittelu
Varhaishoidon oikea-aikainen toteuttaminen on riistalle eduksi. Metso karttaa puustoltaan
tiheimpiä metsiä (Gjerde 1991, Storch 1993). Taimikonhoidossa tavoitteena on monipuolinen
lehtipuusto ja pensasto, sillä metsäkanalinnut suosivat sekametsäisyyttä (esim. Valleala 1954,
Nyberg & Niemi 1957, Uusvaara 1963, Brittas ym. 1990, Helle ym. 1990).
Kanalintukannoista huolehtiva metsänomistaja jättää taimikon varhaishoidon yhteydessä
sekametsärakenteiseksi tiedostaen, että hirvivahingot saattavat silloin alueella lisääntyä.
Hirvivahinkopaine voi tasaantua, jos pihlajaa ja pajua on tasaisesti alueella saatavilla. Pajut ja
pihlajat varjostavat kasvatettavaa puustoa. Varhaishoidon yhteydessä pidetään vesat kurissa,
jolloin mäntykin maistuu hirvelle huonommin.
Taimikonhoidossa jätettävän lehtipuun osuuden pitäisi riistaa suosittaessa olla 10- 20 %.
Lehtipuiden ei tarvitse olla tasaisesti jaettuna kuviolla, vaan ne voivat olla ryhminä. Näin
saadaan taimikkoon syntymään riistalle tärkeitä puulaji- ja tiheysvaihteluita. Esimerkiksi reunaalueilla vesakon latvominen noin metrin korkeudelta jättää hirvieläimille taimikkoon ravintoa
Riistapainotteiset
metsänhoitosuositukset
-työryhmäraportti
33(94)
samalla kuin taimikon kasvua häiritsevä vesakko poistuu. Latvottujen vesojen hoitoa kannattaa
mahdollisuuksien mukaan toistaa muutaman vuoden välein.
Metson soidinpaikalla tai –alueella rehevillä kasvupaikoilla osa taimikoista voidaan harventaa
normaalia harvemmaksi metsälain sallimissa puitteissa (Päivinen ym. 2011).
4.2.3 Varhaishoitosuositukset pääpuulajeittain
Mänty
Kuusentaimia säästetään männikössä varhaishoidon yhteydessä suojapuustoksi riistalle.
Männikön kehittymistä haittaavia kuusia voidaan myös latvoa, jolloin kantoon jätetyt alimmat
kuusenoksat tuovat kenttäkerrokseen peittävyyttä ja suojaa kanalinnuille. Yhden puulajin
metsiköitä ei tavoitella vaan pyritään monimuotoisuutta suosiviin sekametsiin jättämällä
aukkopaikkoihin esimerkiksi kuusta tai koivua. Taimikon varhaishoidossa voidaan koivusta,
latvotusta kuusesta sekä kasvamaan jätetystä kuusesta muodostaa suojaa riistalle
mäntytaimikkoon. Taimikon varhaishoidossa keskitytään poistamaan etukasvuisia lehtipuita,
jotka kilpailevat kasvatettavien puuyksilöiden kanssa (Lääperi 2007).
Kuva Timo Eskola
Kuusi
Lehtipuiden lisäksi kuusikon varhaishoidon yhteydessä kannattaisi säästää myös mäntyä.
Männyt muodostavat tärkeän osan metson talviravinnosta.
Koivut
Koivikoiden varhaishoidossa mahdolliset havupuuntaimet on hyvä säästä riistan kannalta.
Havupuiden taimet eivät ehdi koivun tahtiin alkukehityksessä, joten koivikon alla kasvavat
kuuset kestänevät. Männyn osuus koivikoissa on mahdollisten säästöpuuryhmien varassa.
Riistapainotteiset
metsänhoitosuositukset
-työryhmäraportti
34(94)
4.3 Varttunut taimikko
Aikuiset teeret ja poikueet suosivat kesäaikaan varttuneita taimikoita (Kolstad ym. 1985, Brittas
ym. 1990). Metsot välttelevät nuoria taimikoita, mutta erityisesti koppelot alkavat asteittain
käyttää taimikoita sitä enemmän mitä varttuneempi taimikko on. Metsäkanalinnut suosivat
yleisesti sekametsäisyyttä (esim. Valleala 1954, Nyberg & Niemi 1957, Uusvaara 1963, Brittas
ym. 1990, Helle ym. 1990). Riistan elinympäristöjen hoitoa painottava metsänomistaja jättää
taimikot sekametsärakenteiseksi.
4.3.1 Taimikonharvennuksen suunnittelu
Taimikonharvennus parantaa metsäkanalintujen elinoloja, sillä harventamattomana taimikot
ovat muille riistalajeille kuin pyylle liian tiheitä. Taimikonharvennuksen laiminlyönti johtaa
tiheään, erittäin hitaasti järeytyvään metsään, jossa muut metsäkanalinnut kuin pyy eivät viihdy.
Tiheyden myötä varpukasvillisuus voi kadota, jolloin metsän laatu laskee myös pyy-ympäristönä.
Riistapainotteisessa metsänhoidossa kannattaa kiinnittää huomiota taimikonharvennuksen
oikea-aikaisuuteen sekä sekametsäisyyden ja puuston kokovaihtelun säilyttämiseen. Jos
taimikonharvennus johtaa täysin tasarakenteiseen, yhden puulajin metsikköön, niin siitä koituu
heikko elinympäristön laatu riistalle koko puiden kasvatusajan loppuosalle. Aiemmissa metsikön
käsittelyvaiheissa eli uudistusalan suunnittelussa ja raivauksessa jätetyt riistatiheiköt jätetään
taimikkoon kehittymään luontaisesti. Sekametsäisyys luodaan jättämällä vähintään kolmen
puulajin yksilöitä, esimerkiksi kuusta, mäntyä ja lehtipuuta. Teeripoikueet suosivat väljyyttä eli
30–40 prosentin latvuspeittävyyttä (Brittas ym. 1990).
Riistapainotteiset
metsänhoitosuositukset
-työryhmäraportti
35(94)
Jo muutama puu voi muodostaa riittävän suojan taimikossa kanalinnulle. Kuva Timo Eskola.
Taimikon harvennuksessa voidaan jättää pienialaisia riistatiheiköitä taimikkoon riistan suojaksi.
Kuva Timo Eskola
Riistapainotteiset
metsänhoitosuositukset
-työryhmäraportti
36(94)
4.4 Nuori kasvatusmetsä
Aikuiset teeret ja poikueet suosivat kesäaikaan varttuneiden taimikoiden ohella nuoria
kasvatusmetsiä (Brittas ym. 1990). Myös pyy suosii 20–49-vuotiaita metsiä (Swenson &
Angelstam 1993). Riistan kannalta nuoret kasvatusmetsät ovat siis tärkeitä ympäristöjä.
Harvennushakkuut edistävät kanalintujen viihtyvyyttä ja menestymistä nuorissa
kasvatusmetsissä: puiden latvukset ja varvusto elpyvät, aluskasvillisuus rehevöityy ja marjasadot
runsastuvat. Ajallaan tehty harvennushakkuu luo metsään metson vaatimaa puuston väljyyttä ja
metsäkanalinnuille avoimia lentolinjoja. Harvennushakkuissa vältetään varvuston ja
alikasvoksen tarpeetonta ja työvaiheena kallista raivausta, jolloin riistalle jää alalle tärkeää
suojaa.
Rehevillä kasvupaikoilla Etelä- Suomessa, jossa ensiharvennukset ovat tekemättä, metso ei
pääse lentämään lentolinjojen puuttuessa. Pohjoisessa metso suosii ensiharvennusta lähestyviä
metsiköitä.
Viimeaikaiset tutkimukset ovat osoittaneet metson käyttävän myös 30–40-vuotiaita nuoria
kasvatusmetsiä elinalueenaan (Miettinen ym. 2005, 2008 ja 2009, Rolstad ym. 2007). Kuva Airi
Matila.
Riistapainotteiset
metsänhoitosuositukset
-työryhmäraportti
37(94)
4.4.1 Ensiharvennuksen suunnittelu
Ensiharvennuksessa riistaa suosiva toimenpide tähtää tilanteeseen, jossa kasvatusmetsiin jää
vähintään viidenneksen lehtipuuosuus. Lehtipuuosuuden tasaisuudella kuviolla ei ole
merkitystä. Lehtipuut voivat olla eri lajeja ja sijaita ryhmissä tai ryppäissä. Metsikön aiemmissa
käsittelyvaiheissa luodut ja säästetyt riistatiheiköt, säästöpuut ja säästöpuuryhmät jätetään
kasvatushakkuissa edelleen käsittelemättä. Näiden puuttuessa luodaan uusia tiheiköitä
jättämällä sopiviin kohteisiin harventamattomia laikkuja. Luontevia tiheikön sijoituspaikkoja
ovat esimerkiksi pienialaiset soistumat, kalliokot, suon ja kankaan vaihettumisvyöhykkeet tai
ylipäätään metsikön reunaosat.
Harventamaton kuusiryhmä jätetään kasvatushakkuussa muodostamaan riistatiheikön. Kuva
Timo Eskola.
Metsäkanalintujen suosimien ympäristöjen koivu- ja lehtipuuosuus
50-75%
Teerien kesäaikainen ruokailuympäristö
yli 30%
Riekon kesäaikana suosima ympäristö
1-20 %
(lehtipuuosuus) Pyylle sopiva metsäelinympäristö
Riistapainotteiset
metsänhoitosuositukset
-työryhmäraportti
38(94)
alle 11%
(lehtipuuosuus) Metsolle sopiva metsäelinympäristö
Teeret suosivat kesäaikaan metsiä, joissa koivun osuus on suuri, 50–75 % (Brittas ym. 1990).
Teerelle tärkeitä kesäelinympäristöjä ovat myös sekametsät, joissa koivua on vähemmän
(Brittas ym. 1990).
Riekko viihtyy tyypillisesti kesäisin metsäelinympäristössä, jossa koivun osuus puustosta on yli
30 % (Marcström ym. 1981). Sen sijaan pyylle riittää 1–20 prosentin lehtipuusekoitus, ja metso
puolestaan välttää maastoja, joissa lehtipuuta on yli 11 % (Swenson & Angelstam 1993). Pyystä
on myös toisensuuntaista tietoa, jonka mukaan se viihtyy elinympäristössä, jossa koivun osuus
on yli 30 % (Marcströmin ym. 1981).
Myös hieskoivua voidaan jättää ensiharvennuksessa rehevillä männyn uudistusaloilla riistalle.
Oikea-aikainen ensiharvennus on myös riistan kannalta eduksi. Metson soidinpaikalla tai alueella ensiharvennus voidaan tehdä osalla metsäkuvioista normaalia aikaisemmin (Päivinen
ym. 2011).
Alikasvoksen merkitys riistalle
Alikasvosta on ensiharvennuksessa säästettävä kanalinnuille suojaksi petoja vastaan. Teeret
välttävät maastoja, joissa alikasvoksen peittävyys on alle 20 % (Brittas ym. 1990). Suojan
merkitys korostuu kesäaikaan, jolloin metso viettää valtaosan ajastaan maassa ruokaillen tai
leväten. Puiden latvukset suojaavat petolintuja vastaan, mutta metso tarvitsee suojaa myös
maanpinnan tason läheisyydessä erityisesti kanahaukkaa ja petonisäkkäitä vastaan (Kvasnes &
Storaas 2007).
Alikasvos antaa riistalle suojaa pedoilta ja huonolta säältä. Esimerkiksi aikuiset teeret ja
teeripoikueet suosivat maastoja, joissa alikasvoksen peittävyys on 41–60 % (Brittas ym. 1990).
Alikasvos edistää teeren pesien ja vähäisessä määrin myös poikueiden menestymistä (Ludwig
ym. 2010 a, b). Paras alikasvospuulaji on kuusi, mutta sen puuttuessa koivukin kelpaa (Kolstad
ym. 1985, Brittas ym. 1990, Beshkarev ym. 1995, Swenson 1995, Finne ym. 2000).
Alikasvos antaa suojaa harvennetussa mäntymetsikössä. Kuva Timo Eskola
Riistapainotteiset
metsänhoitosuositukset
-työryhmäraportti
39(94)
Turha alikasvoksen raivaus on metsätaloudellisesti kallis työvaihe, alikasvos on riistalle tärkeä
suojan ja ravinnon lähde. Männiköissä alikasvustoa on vähiten, joten alikasvoksen säilymisellä
on riistan kannalta eniten painoarvoa juuri täällä. Alikasvoksen säästämiseen suositellaan
erityistä tarkkuutta karuille alueille ja männikköihin. Niukimmissa elinympäristöissä säästetään
olemassa oleva varpukerros.
Yksittäisten kuusien säilyttäminen on männiköissä erityisen tärkeää. Karuilla kasvualustoilla
riistaa suosiva metsänomistaja säilyttää ja luo alikasvoskuusikkoa. Pieni pensaikko tarjoaa
riistalle hyvää suojaa. Näkyvyyden rikkominen toisella latvuskerroksella suosii riistaa. Esimerkiksi
joulukuusenviljelmät karuimmilla aloilla antavat hyvän suojan myös riistalle. Alikasvoksen
säilyttäminen korostuu männiköissä mutta ei ole merkityksetön muissakaan metsiköissä.
Alikasvosta suositellaan säästettäväksi riistan suojaksi kulloiseenkin ympäristöön soveltuen.
Pohjois-Suomessa alikasvoslajeista vaivaiskoivu on riekon tärkein talvinen ravinnonlähde. Myös
kataja on tärkeä alikasvoskasvi.
4.5 Varttunut kasvatusmetsä
Toisen harvennuksen jälkeen kuusikko voi olla varsin suojaton riistan kannalta. Sulkeutuneessa
kuusikossa, jossa ei ole alikasvosta, ei ole myöskään riistaa. Siellä riistan kannalta tulisi
metsänhoitotoimenpiteissä suosia rehevämmän maalajin puulajeja ja harvennuksessa
mahdollisuuksien mukaan pyrkiä sekapuumetsään ja rakenteen vaihtelevuuteen.
Sekametsäisyys on myös ilmastomuutoksen tuoman muutoksen huomioiden turvallisempi kuin
yhden puulajin metsikkö.
Riistan suosimiseksi alikasvoksen jättämisen tärkeyttä ei saisi unohtaa myöskään kuusikoissa.
Erityisen tärkeitä ovat korvet ja ojitetut turvekankaat, joilla kuusi on valtalajina.
Poikueympäristöjen suosimiseksi tuoreilla kasvupaikoilla osa oksa- ja latvusmassasta voidaan
harvennuksen yhteydessä korjata pois varvikkoa peittämästä.
Rauduskoivun 10 %:in, jossain jopa 20 %:in osuus on eduksi riistalle. Lepän suosiminen
kuusikoissa luo puolestaan hyviä olosuhteita pyylle. Lehtipuuosuudella ei ole todettu olevan
tuottoa alentaa vaikutusta. Hieskoivikon kasvatuksessa syntyy herkästi alikasvoskuusikko, joka
palvelee myös riistaa.
Metso suosii varttuneita metsiä (Seiskari 1962, Swenson & Angelstam 1993). Metsikkötason
rakennetekijöistä ainakin puuston tiheys- ja kokovaihtelu, latvuspeittävyys, puulajisuhteet ja
kenttäkerroksen rakenne ovat metson kannalta merkityksellisiä (Lindén 2002c). Valtaosa
metson soitimista sijaitsee nykyään nuorissa 30–50-vuotiaissa metsissä (Valkeajärvi 2008).
Yläharvennus voi tarjota ratkaisun metsikön kasvatusajan pidentämiseen esimerkiksi metson
soidinalueella. Hoidetussa kasvatusmetsässä yläharvennus tuottaa suuremman absoluuttisen
nettonykyarvon kuin alaharvennus.
Riistapainotteiset
metsänhoitosuositukset
-työryhmäraportti
40(94)
Tasaikäisrakenteisen metsän puuston järeytyminen ja sen nopeus perustuvat aiemmin tehtyihin
harvennuksiin. Sekä ylä- että alaharvennuksella harvennetut metsiköt uudistetaan saman
puuston järeyden mukaan. Tällöin erona on kuitenkin se, että yläharvennettu puusto järeytyy
10-20 vuotta myöhemmin kuin alaharvennettu puusto. Toisaalta yläharvennetusta metsiköstä
saadaan tuolloin järeämpiä puita.
4.6 Kaksijaksoiset metsät
4.6.1 Kaksijaksoinen kuusi-koivusekametsä
Erityisesti rehevillä turvemailla kaksijaksoisena kasvatettavat koivumetsät, joiden alikasvoksena
on kuusi, ovat riistalle suotuisia metsiä.
Lehtipuut ja usean puulajin metsiköt ovat kanalinnuille tärkeitä. Koivun kasvatukseen on useita
vaihtoehtoja. Koivun kasvattaminen sekapuuna kuusen kanssa samassa jaksossa tai
kaksijaksoisena on menetelmänä samanarvoinen puhtaan koivikon kasvatuksen kanssa.
Kaksijaksoinen kuusta ja koivua kasvava sekametsä tunnetaan pyylle mieluisana
elinympäristönä. Tuoreilla kankailla suositellaan koivusekoituksen säilyttämistä. Suositeltava
vaihtoehto riistan kannalta on myös koivun, kuusen ja männyn muodostama kaksijaksoinen
sekametsä (Lähde: Suomen metsäkanalintukantojen hoitosuunnitelma – luonnos).
4.6.2 Kaksijaksoinen mänty-kuusisekametsä
Riistan kannalta suositellaan, että mäntyä, koivua ja haapaa jätetään pieninä ryhminä kuvion
reunalle, jotta sekapuuleimaisuus säilyy kun ylispuut poistetaan. Selkeästi tunnistettavat
hakomispuut jätetään.
Ylispuukoivut ovat myös männikössä hyviä talviruokapaikkoja teerille. 10 koivua hehtaarilla tai
kymmeniä ylispuukoivuja reunalle jätettynä ovat riistalle arvokkaita. Teeret suosivat
ylispuukoivujen ryhmiä, yksittäisillä koivuilla ei juuri ole merkitystä (Hjeljord ym. 1995).
Sekapuumetsissä riistan kannalta tavoiteltava koivun osuus on noin 20 %.
5 Eri-ikäisrakenteisen metsän kasvatus
Eri-ikäisrakenteinen metsänhoito sopii parhaiten metsiin, jotka ovat reheviä ja joissa on jo
valmiiksi olemassa nuoremman puusukupolven puita. Tyypillisimmin nämä kohteet ovat
kuusivaltaisia ja usein kosteita. Korvet ovatkin monesti eri-ikäisrakenteisia.
Korvet ovat riistan kannalta erityisen tärkeitä, sillä ne ovat hyviä poikueympäristöjä. Niissä
riittää siis ruokaa ja suojaa sekä aikuisille linnuille että poikasille.
Riistapainotteiset
metsänhoitosuositukset
-työryhmäraportti
41(94)
5.1 Rakennepiirteet
Eri-ikäisrakenteisen metsän rakennepiirteet voivat riistan kannalta esimerkiksi pienaukkojen
osalta olla suotuisia. Pyy saavuttaa poiminta- ja pienaukkohakkuin käsitellyissä metsissä
huomattavasti suurempia tiheyksiä kuin tasaikäisinä kasvatetuissa metsissä (Swenson &
Angelstam 1993). Muutaman aarin kokoiset aukot kuuluvat pyyn keskeisiin
elinympäristövaatimuksiin (Pynnönen 1954, Swenson 1995). Laajat yhtenäiset pienaukolliset
hakkuualat voivat sen sijaan olla riistalle epäsuotuisat. Pienissä aukoissa kasvaa pyylle mieluisia
ravintokasveja, ja puuston läheisyys antaa turvaa saalistajia vastaan. Eri-ikäisrakenteisen
kasvatuksen tärkeimpiä etuja metsäkanalintujen kannalta on, että maata ei yleensä muokata,
joten kenttäkerroksen varvusto säilyy jatkuvapeitteisenä. Toinen riistan kannalta keskeinen etu
on se, että metsä säilyy jatkuvasti puustoisena. Esimerkiksi metso tarvitsee laajempia yhtenäisiä,
elinympäristöksi sopivia kokonaisuuksia.
5.2 Hoito- ja hakkuutavat
Pienaukko- ja poimintahakkuut ovat riistaa suosivan metsänomistajan kannalta käyttökelpoisia
hakkuutapoja. Poimintahakkuuta voidaan käyttää riistatiheikkökohteissa, joissa pienempää
puustoa jää riittäväksi suojaksi. Samoin vesiensuojelun suojakaistoilta poimintahakkuita voidaan
käyttää kun riistan suojaksi jää alikasvosta vyöhykkeelle.
Riistapainotteiset
metsänhoitosuositukset
-työryhmäraportti
42(94)
5.2.1 Poimintahakkuu
Kuva Airi Matila.
Poimintahakkuu on eri-ikäisrakenteisen metsän hakkuutapa, jolla ylläpidetään ja kehitetään
metsän eri-ikäisrakennetta ja saadaan hakkuutuloja. Poimintahakkuussa pyritään edistämään
metsän luontaista uudistumista poistamalla metsikön suurempia puita, tekemällä tilaa
pienemmille elinvoimaisille puille sekä lisäämällä kasvutilaa kenttäkerroksessa uusien taimien
syntymiseksi. Poimintahakkuun suositeltavin ajankohta on talvi, jotta kasvatettava puusto
säästyisi mahdollisimman vähäisin korjuuvaurioin. Erityistä huomiota on kiinnitettävä alempien
latvuskerrosten, noin 5–15 metriä pitkien, puiden säilymiseen vaurioitta, sillä seuraavien
vuosikymmenten hakkuumahdollisuudet riippuvat niistä. Alikasvoksen muodostamat
riistatiheiköt edistävät eläimistön hyvinvointia tarjoamalla suojaa ja pesäpaikkoja.
Metsäkanalinnuille tiheiköt ovat erityisen tärkeitä, joten niitä tulisi säilyttää mahdollisimman
paljon painotettaessa riistanhoitoa. Monien lajien kannalta varpukasvillisuuden, erityisesti
mustikkavarvuston, säilyminen on tärkeää.
Riistapainotteiset
metsänhoitosuositukset
-työryhmäraportti
43(94)
Riistan kannalta poimintahakkuun vahvuuksia ovat:
•
•
•
•
hakkuun jälkeen jäävässä puustossa on todennäköisesti riistalle edullinen puuston
ryhmittäisyys ja epätasainen tilajakauma ja puuston kokovaihtelu. Metsä on riistalle
suojaisempi.
Metsänuudistaminen perustuu luontaisesti syntyneen alikasvoksen säästämiseen, joten
metsässä on jatkuvasti riistalle suojaisia tiheikköjä
jatkuvapeitteisyys on eduksi maiseman peitteisyyden hallinnassa
varpukasvien peitteisyys on korkea, erityisesti paahteisuutta huonosti kestävä mustikka
hyötyy avoimen uudistusalavaiheen puuttumisesta
Poimintahakkuiden laaja-alaisuudesta riippuen, niiden vaikutus riistaan voi olla hyvin erilainen.
Yksittäisen hakkuun tärkeys jää riistan kannalta laaja-alaisemman metsänhoidon varjoon.
Poimintahakkuun mahdollisuutta voidaan käyttää korkeintaan kun puuston pohjapinta ala on
noin 10 neliömetriä hehtaarilla.
Poimintahakkuissa kuviolle jätettävä ”varttunut puusto” on hyvin erilainen kuin tasaikäisrakenteisissa talousmetsissä, toisaalta lentolinjoja (alle 10/ha pohjapinta-aloja) metsolle
löytyy silloin.
Poimintahakkuisiin tavoiteltava runkoluku läpimittaluokittain
läpimitta 0-5cm
yli 1200 runkoa/hehtaari
läpimitta 5-10cm
300-600 runkoa/hehtaari
läpimitta yli 10 cm
100-300 runkoa/hehtaari
Runkolukusuositus on annettu karkealla määrityksellä.
Alikasvoksen puuttuessa kasvatustiheyttä pitää yleensä pudottaa alemmaksi jolloin tilanne
riistan kannalta saattaa heiketä. Näissä tapauksissa metsänomistajan kannattaa harkita
soveltuuko kohteelle poimintahakkuun sijasta pienaukkohakkuu, jotta uudistaminen kohteella
varmistetaan.
Poimintahakkuut, kuten muutkin eri-ikäisrakenteisen metsänkasvatuksen toimenpiteet,
kannattaa kohdentaa niille kohteille, joilla on jo olemassa olevaa alikasvosta. Tämä varmistaa
sen, että poimintahakkuissa vapautuva kasvutila saadaan käyttöön.
Riistapainotteiset
metsänhoitosuositukset
-työryhmäraportti
44(94)
5.2.2 Pienaukkohakkuu
Pienaukkohakkuu on eri-ikäisrakenteisen metsän hakkuutapa, jossa metsään hakataan pieniä
luontaisesti taimettuvia aukkoja. Seuraavassa hakkuussa pienaukkoja voidaan laajentaa ja tehdä
uusia aukkoja. Pienaukkohakkuu poikkeaa poimintahakkuusta siinä, että siinä poistetaan
pääsääntöisesti puuryhmiä yksittäisten puiden sijasta. Pienaukkohakkuu on toteutettava
mieluiten talvella, jolloin jäävän puuston vahingoittumisriski on pienin. Korjuussa vältetään
kulkua edellisellä hakkuukerralla tehtyjen pienaukkojen kautta, jotta näille alueille syntynyt uusi
puusto ei vaurioidu.
Pohjapinta-ala kuvaa pienaukkometsää huonosti. Metsäkanalintujen kannalta merkityksellinen
suojan määrä maanpinnan läheisyydessä riippuu pienempiläpimittaisen puuston
olemassaolosta. Metsäkanalinnuille elintärkeä varvusto säilyy ja hyötyy kasvatustavassa myös
vaikka pohjapinta-ala lasketaan hyvin alas (Pukkala ).
Poiminta- ja pienaukkohakkuut voivat uhata metson tilavaatimuksia. Jos pienalojen tiheyttä
(välialueen jättäminen) lisätään pienalueen koon lisäksi, tämä uhkaa metsokantoja.
Jos pienalojen tiheyttä ei ole määritelty, niin ne voivat uhata metson tilavaatimuksia. Metson
soidinalueen tilatarpeen kautta voidaan arvioida, että vähintään 1/3 osa metsäalueesta pitäisi
riistan hyvinvoinnin kannalta olla metsäpeitteistä.
Eri-ikäisrakenteisen metsänhoidon mukaisesti hakattu metsikkö. Kuva Timo Eskola
Alikasvoksen hyödyntäminen
Myös pienaukkohakkuissa hyödynnetään alikasvosta. Pienaukot pyritään sijoittamaan sinne
missä on jo alikasvosta ja jossa näin ollen on taimettumisen edellytyksiä.
Riistapainotteiset
metsänhoitosuositukset
-työryhmäraportti
45(94)
Toimenpiteet riistaa painottavassa metsänhoidossa tulisi olla sellaiset, että pienaukollakin pysyy
heinittyminen mahdollisimman vähäisenä ja mustikankasvusto säilyy.
Pienaukot voivat lisätä myös esimerkiksi pienten hirvieläinten viihtyvyyttä ravintovalikoiman
lisääntymisen kautta. Kun pienaukkoja on enemmän kuin 1/3 alasta riistan elinympäristö alkaa
pirstoutua.
Esimerkki: Riistan kannalta suositeltava pienaukkojen maksimitiheys
-
Maanomistajan mittakaavassa 2 hehtaarin alueelle hakataan korkeintaan kolme alle 0,3
ha pienaukkoa
Riistan kannalta ehdottomana alarajana peittävyydelle laajalla alueella voidaan pitää 30
prosentin peittävyyttä
Tavoiteltavaa olisi, että laajan alueen peitteisyys olisi lähempänä 2/3 tavoiteosuutta,
jolloin elinympäristöt alkaisivat muodostaa laajoja yhtenäisiä kokonaisuuksia
Suhdeluvun lisäksi pienaukkojen rajaaminen maastonmuotojen mukaan on riistan
kannalta tärkeä, tämä koskee erityisesti kanalintuja.
Myös pienaukkojen väliin jäävien alueiden metsien laatu on merkityksellinen riistalle,
välialueiden harvennukset kannattaa riistan kannalta tehdä vähemmän voimakkaina.
5.3 Hoito ja kasvatusaika
Jo taimikkovaiheessa metsänhoidossa tulisi huomioida hoidon riistapainotus, jolloin
kasvatuksessa pyritään sekametsärakenteeseen. Eri-ikäisrakenteisessa metsänhoidossa riistan
elinympäristöjen hoito riippuu suuressa määrin siitä, millaisessa tiheydessä metsää kasvatetaan.
Voimakkaat hakkuut parantavat mahdollisuuksia uuden puusukupolven syntymiselle, mutta
tällöin riistan tarvitseman suojan määrä jää vähäiseksi. Riistapainotteisessa eri-ikäisrakenteisen
metsän kasvatuksessa puuston määrä voidaan pitää korkeampana. Tämä on mahdollista ainakin
niissä metsiköissä, joissa elpymiskykyistä alikasvosta on olemassa. Eri-ikäisrakenteisessa
metsänhoidossa hakkuut voivat vaihdella voimakkuudeltaan sen mukaan, millainen puuston
kokojakauma kulloinkin on. Tällöin yhden hakkuun tavoitteena voi olla uuden puusukupolven
aikaansaanti, kun taas seuraavat hakkuut voidaan toteuttaa varovaisemmin, tavoitellen
kasvutilaa olemassa olevalle puustolle.
Riistapainotteiset
metsänhoitosuositukset
-työryhmäraportti
46(94)
Pienaukkohakkuuvaiheessa aukkojen heinittyminen voi muodostua riistalle haitaksi. Kuva Airi
Matila.
5.3.1 Mäntyvaltainen metsä
Kuusivaltaistuminen on eriikäisrakenteisessä kasvatuksessa haasteena
mäntyvaltaisissa metsissä. Kuusen raivaus
tulee ajankohtaiseksi, kun tavoitteena ovat
mäntymetsät. Riistan kannalta tätä raivausta
ei kuitenkaan kannata tehdä liian
perinpohjaisesti, sillä kuusen mukana
menetetään riistan suojapaikat.
Kuva Airi Matila.
Männyn pienaukkohakkuut:
Riistan kannalta männyn pienaukkohakkuuta
seuraava heinittyminen ja sen yhteydessä
tehtävä kuusialikasvoksen poisto on huono
asia. Karuilla kasvupaikoilla, joilla kuusi ei
menesty riittävän hyvin, kuusivaltaistumista
Riistapainotteiset
metsänhoitosuositukset
-työryhmäraportti
47(94)
kannattaa kuitenkin vähentää raivaamalla kun tavoitteena on männyn luontainen uudistaminen
pienaukkohakkuulla.
5.3.2 Kuusivaltainen metsä
Kuusivaltaisen eri-ikäisrakenteisen metsän hoitotoimet ovat riistan kannalta useimmiten
haitattomia. Poimintahakkuussa säilyy riistan tarvitsema suoja, ellei hakkuu ole erityisen
voimakas. Kun hakkuussa huolehditaan, että riittävä peitteisyys säilyy, niin riistalle koituvat
hyödyt ovat haittoja suuremmat. Harvennus tuo sopivasti lisää valoa kenttäkerroksen
varpukasveille. Kuusivaltaisen metsän pienaukkohakkuussa ongelmana voi olla heinittyminen.
5.3.3 Lehtipuuvaltainen metsä
Lehtipuuvaltaisen metsän kasvatus eri-ikäisrakenteisena on riistan kannalta eduksi.
Lehtipuuvaltaisissa metsissä kenttäkerros ja alikasvos on pääsääntöisesti rehevää tarjoten
runsaat ravinto- ja suojapaikat monipuoliselle riistalajistolle. Talviaikaiseen suojaan kannattaa
kiinnittää huomiota esimerkiksi kuusialikasvoksen ja katajien suosimisella.
5.4 Siirtymä tasaikäisrakenteisesta metsästä
Riistan kannalta siirtyminen tasaikäisrakenteisesta metsästä kohti eri-ikäis-rakenteisuutta tuo
mukanaan peitteisyyden lisääntymistä ja maanläheisen suojan lisääntymistä.
6 Metsänhoitomenetelmien kuvaukset
6.1 Metsän uudistaminen
Uudistushakkuulla korjataan talteen vanhan puusukupolven tuottamaa puuta ja valmistellaan
uuden puusukupolven syntyä. Metsänomistajan tavoitteiden ja kasvupaikanominaisuuksien
mukaisesti metsää voidaan uudistaa eri hakkuutavoin.
6.1.1 Uudistusalan valmistelut
Uudistusalan valmistelu helpottaa uudistamistöiden tekoa. Se nopeuttaa etenkin
maanmuokkausta, parantaa sen laatua ja vähentää tulevaa taimikonhoidon tarvetta. Raivauksen
yhteydessä on helppo pitää linnuston ja pieneläinten puolta, jos jättää uudistusalalle pieniä
alikasvoksen muodostamia riistatiheikköjä. Välttämällä tarpeetonta uudistusalan siistimistä ja
suosimalla katajaa, pihlajaa ja muita marjovia lajeja voi tarjota riistalle mieluisaa ravintoa ja
näkösuojaa. Metsänomistajan tavoitteiden painottuessa riistanhoitoon kannattaa raivaus tehdä
madollisimman lievänä. Purojen varret, lähteiden ympäristöt, kallionreunat ja rantavyöhykkeet
jätetään yleensä raivaamatta.
Riistapainotteiset
metsänhoitosuositukset
-työryhmäraportti
48(94)
Uudistusaloilta raivataan taimettumista haittaava
puusto. Kasvatuskelpoiset nuoren puuston ryhmät
säästetään, samoin uudistamista haittaamattomat
kuusialikasvosryhmät. Raivauksessa jätetään
raivaamatta uudistamishakkuussa jätetyt
riistatiheiköt. Jalopuut, puumaiset pihlajat, raidat sekä
katajat sekä pienialaiset leppäryhmät yleensä
säilytetään. Yhtenäiset katajamatot eivät ole riistan
kannalta yhtä suotuisia kuin epätasaisina ryhminä
kasvavat katajat.
Kuva Airi Matila.
Uudistusalan säästöpuuryhmät rajataan
metsänhoitotöiden ulkopuolelle. Kaikki hakkuualueen
säästöpuut jätetään pääsääntöisesti yhteen ryhmään.
Säästöpuuryhmissä on tavallisesti vaihtelevan
kokoista puustoa ja alikasvosta, jolloin ne toimivat
myös riistan suojapaikkoina. Esimerkiksi muutaman
aarin alue, jossa kuusivaltaisen säästöpuuryhmän alla
kasvaa lepikkoa, riittää pyyn reviirin ytimeksi. Mikäli
hakkuuta edeltää puuston raivaus, suositellaan säästöpuuryhmän paikka merkittäväksi
maastoon etukäteen, jolloin se voidaan ottaa huomioon raivauksessa.
6.1.2 Uudistushakkuutavat
Avohakkuu
Avohakkuu edeltää istuttaen tai kylväen tehtävää metsänuudistamista. Hakkuussa poistetaan
lähes kaikki uudistusalan puusto säästöpuuryhmiä ja riistatiheikköjä lukuun ottamatta.
Säästöpuuryhmät, maapuut ja kuivuneet tai lahoavat pystypuut sekä riistatiheiköt tuovat
vaihtelevuutta ja antavat elintilaa ja suojaa monille eliölajille.
Avointen alueiden, kuten avo- ja siemenpuuhakkuualueiden, taimikoiden, avosoiden, vesien,
peltojen ja muiden avoimien ympäristöjen, määrän pysyessä metsämaisemassa alle kahden
kolmasosan, metson soitimen elinkelpoisuus säilyy.
Silloin metsolle sopivia metsiköitä on riittävästi, ja ne ovat tarpeeksi lähellä toisistaan
muodostaakseen elinkelpoisia reviirejä kukoille. Yksittäisen avohakkuun merkitystä arvioidaan
siksi tapauskohtaisesti ja siinä tarkastellaan yksittäistä metsätilaa laajempaa aluetta.
Riistapainotteiset
metsänhoitosuositukset
-työryhmäraportti
49(94)
Siemenpuuhakkuu
Luontaisesti männylle tai rauduskoivulle uudistettaessa alueelle tehdään siemenpuuhakkuu.
Menetelmä toimii parhaiten silloin, kun hakkuun voi ajoittaa hyvän siemensadon aikoihin.
Siemenpuuhakkuussa kasvamaan jäävien järeiden puiden lisäksi on syytä tehdä
säästöpuuryhmiä ja mahdollisuuksien mukaan muutamia raivaamatta jätettäviä pieniä
tiheikköjä. Ne toimivat riistan suojapaikkoina ja lisäävät uudistusalan monimuotoisuutta.
Kaistalehakkuu
Kaistalehakkuu on luontaisesti hyvin taimettuvien alojen uudistushakkuu. Parhaiten se soveltuu
kosteiden korpinotkelmien uudistamiseen kuuselle ja lajittuneiden kangasmaiden
uudistamiseen männylle. Uusi puusukupolvi syntyy siementävästä reunametsästä.
Toimivin ja taloudellisin keino parantaa kaistalehakatun alueen luonnon- ja riistanhoidollista
tilaa on tehdä hakkuun jälkeinen raivaus mahdollisimman kevyesti tai jättää se kokonaan
tekemättä. Nousevaa taimikkoa liiaksi haittaavaa lehtipuustoa voi tarpeen vaatiessa poistaa
myöhemmin, esimerkiksi taimikon perkausvaiheessa.
Suojuspuuhakkuu
Suojuspuuhakkuu on kuusen luontaisen uudistamisen hakkuu. Suojuspuuhakkuu tehdään jo
syntyneen kehityskelpoisen taimiaineksen suojaamiseksi ja täydentämiseksi. Uudistaminen
onnistuu todennäköisimmin silloin, kun hakattavan puuston alle on jo syntynyt lähes yhtenäinen
taimiaines. Riistan kannalta suojuspuiksi jätettävistä mahdollisimman suuri osuus on koivuja tai
mäntyjä jolloin syntyvän metsikön puustojakauma on sekametsäinen. Käytännössä menetelmä
on osoittautunut hyvin epävarmaksi. Sitä ei suositella kohteella, jossa ei ole jo ennen hakkuuta
runsaasti taimia.
Monet riistalajit viihtyvät harvahkossa sekapuustoisessa suojuspuustossa, jossa on tiheähkö
kuusitaimikko.
6.1.3 Latvusmassan korjuu uudistusaloilta
Kanalintupoikueiden tärkein ravinnonlähde on mustikanvarvikko. Uudistusaloilla mustikka kärsii
paahteisuuden lisääntymisestä. Riittävä maanmuokkaus ja energiapuun korjuu voidaan tehdä
siten, että uudistusalalla säilyy varvikkoisia alueita. Näin edistetään mustikan palautumista
metsikköön latvuston sulkeutumisen jälkeen. Hakkuutähteestä suositellaan riistan kannalta
jätettäväksi metsänhoitosuositusten mukainen määrä josta riista hyötyy pesäsuojan muodossa.
Uudistusalojen latvusmassan korjuulla on todennäköisesti myönteinen vaikutus
metsäkanalintukantoihin (Miina, ym 2009). Latvusmassan korjuu näyttäisi edistävän varvuston
elpymistä. Uudistusalalle jätetty latvusmassa voi toisaalta myös suojata mustikanvarvustoa
paahteelta ja laajoissa säästöpuuryhmissä mustikanvarvut säilyvät elinvoimaisina, josta riista
hyötyy.
Hirvet syövät mielellään varttuneempien puiden latvuksia ja oksia. Riistaa huomioiva
metsänomistaja ajoittaa hakkuut talviaikaan ja tarjoaa latvuksia riistan syötäväksi. Latvukset
olisi hyvä nostaa hakkuukoneella kiviä tai kantoja vasten koholle, jotta ne eivät peity lumeen.
Riistapainotteiset
metsänhoitosuositukset
-työryhmäraportti
50(94)
Hirvelle maistuvat männyt latvukset, haapa, pihlaja, pajut, jalot lehtipuut ja koivu. Mäntyä
lukuun ottamatta nämä hakkuutähteet tarjoavat ravintoa myös jäniksille.
Hakkuutähdekasat tarjoavat suojaisia pesimäpaikkoja metsäkanalinnuille, sinisorsalle ja taville.
Hakkuutähteiden korjuuta alkukesän pesimäaikaan tulisi välttää.
6.1.4 Kantojen nosto uudistusaloilta
Kantojen nostoa ei suositella riistan elinoloja painottavalle metsänomistajalle. Suositus johtuu
kannonnoston kielteisistä vaikutuksista mustikanvarpuihin ja varpukerroksen kautta
metsäkanalintukantoihin. Riistaa suosivan metsänomistajan kannattaa harkita, onko kantojen
nostosta saatava hyöty niin suuri, että riistalle koituva haitta voidaan sietää.
Kantojen korjuussa maanpinta ja samalla mustikan maavarret rikkoutuvat enemmän kuin
tavanomaisessa maanmuokkauksessa. Tämä hidastaa varvuston palautumista.
Riistan turvaamiseksi korjaamatta jätetään kantoja kantoryhmissä tai ryppäissä riistaeläinten
suosimissa ympäristöissä, vaihettumisvyöhykkeiden ympärillä ja runsasvarpuisissa kohdissa.
Alalle tulisi jäädä yhtenäisiä alueita, joissa varpukerros säilyy rikkoontumattomana. (Lähde:
Hyvän metsänhoidon suositukset energiapuun korjuuseen ja kasvatukseen, Tapio 2010)
Suunnittelussa pyritään jättämään varpukerros mahdollisimman rikkoutumattomana korjuun
yhteydessä. Ajourat suunnitellaan niin, että varvusto pysyy mahdollisimman hyvin ehjänä. Myös
riistatiheiköt jätetään suunnittelussa kannonnoston ja ajourien ulkopuolelle.
Kannonnoston jälkeen puuston lisääntymisen ja varjostuksen myötä mustikan elinolot
paranevat vähitellen. Elpyminen on sitä hitaampaa, mitä voimakkaammin maata on muokattu ja
rikottu maavarsia.
6.1.5. Kulotus
Kulotuksen merkitys on riistalajien kannalta vähäistä. Kulotus ei tuo riistalle varsinaista hyötyä
mutta ei ole haitaksikaan. Kulotettujen uudistusalueiden varhaisvihannan tiedetään olevan hyvä
alkukevään ravinnonlähde metsäkanalinnuille. (Lähde: Suomen metsäkanalintukantojen
hoitosuunnitelma-luonnos)
Kulotetut alat tarjoavat hetkellisesti hyvän kasvualustan maitohorsmalle, joka houkuttelee hirviä
alalle.
6.1.6 Maanmuokkaustavat
Maanmuokkauksen tarkoituksena on parantaa siementen itämistä ja taimien elossa säilymistä ja
kasvua ensimmäisten vuosien aikana. Muokkaus helpottaa uudistamistyötä ja parantaa
uudistamisen laatua. Kun muokkaus tehdään siemenille (kylvö tai luontainen uudistaminen)
Riistapainotteiset
metsänhoitosuositukset
-työryhmäraportti
51(94)
tavoitteena on ensisijaisesti luoda siementen itämiselle ja sirkkataimien juurtumiselle hyvät
olosuhteet. Istutukselle muokattaessa tavoitteena on luoda riittävä määrä hyviä istutuskohtia.
Maanpinnan käsittelyssä pyritään säilyttämään metsäkanalintujen pesät. Vuotta nuoremmat
maanmuokkausalat muokataan mahdollisuuksien mukaan vasta juhannuksen jälkeen. Jos
uudistusala muokataan keväällä ennen juhannusta, pyritään uudistusalalla olevat kanalintujen
pesät paikantamaan, merkitsemään ja säästämään.
Kanalintupoikueiden tärkein ravinnonlähde on mustikanvarvikko. Riittävä maanmuokkaus ja
energiapuun korjuu voidaan tehdä siten, että uudistusalalla säilyy varvikkoisia alueita. Näin
edistetään mustikan palautumista metsikköön latvuston sulkeutumisen jälkeen.
Säästöpuuryhmissä ja riistatiheiköissä maanpintaa ei muokata. Mustikan maavarret säilyvät
koskemattomissa maankohdissa paremmin kuin muokatuissa maankohdissa. Näin turvataan
varvuston säilyminen ja leviäminen uudistusalalle (Suomen metsäkanalintukantojen
hoitosuunnitelma – luonnos).
Maanmuokkausta haittaava uudistusalalle jäänyt kuusikko voidaan latvoa uudistusalan
raivauksessa metrin korkeudelle. Näin maanläheinen suoja riistalle säilyy ja yli puiden
kasvatusajan- ajattelu toteutuu metsänhoidossa.
Riistan kannalta maanmuokkauksessa kannattaa tehdä mättäitä, mutta mahdollisimman vähän
kuivattavia ojia, samalla huomioiden, että uudistamistulos on mahdollisimman hyvä.
Riistaa suosivan metsänomistajan kannattaa valita mahdollisimman vähän varvikkoa rikkova
maanmuokkausmenetelmä esimerkiksi kaivurilaikutus tai kääntömätästys kasvupaikan
olosuhteiden salliessa ja niin että uudistamistulos on mahdollisimman hyvä.
6.1.7 Viljelymenetelmät
Uusi metsikkö voidaan perustaa luontaisesti tai viljelemällä. Viljelymenetelmät ovat kylvö ja
istutus. Luontaisessa uudistamisessa hyödynnetään siemen- tai suojuspuita, reunametsän
siemennystä tai olemassa olevaa alikasvosta. Myös metsänviljelyssä voidaan hyödyntää
hyväkuntoisia, kasvupaikalle sopivia luonnontaimia. Metsänviljelyyn on tarjolla pohjoisinta
Suomea lukuun ottamatta siemenviljelyssiementä.
Istuttamalla perustetut yhden puulajin metsiköt voivat kehittyä myöhemmissä kehitysvaiheissa
riistan kannalta liian tasarakenteiseksi ja siten suojattomiksi, ellei alalle tule luontaista
taimiaineista eikä metsikön rakenteellista monimuotoisuutta turvata jo uudistushakkuu-,
istutus- tai taimikonhoitovaiheessa.
Tiheät männyntaimikot kestävät parhaiten hirvien laidunnusta, joten mäntymetsät kannattaa
joko kylvää tai uudistaa luontaisesti (Lääperi 2007).
6.2 Taimikonhoito
Riistapainotteiset
metsänhoitosuositukset
-työryhmäraportti
52(94)
Riistaa suosiva metsänomistajan kannattaa vaalia riistalajeille tärkeää sekametsärakennetta jo
taimikonhoitovaiheessa. Taimikonhoitovaiheessa luodaan edellytykset tulevaisuuden
riistatiheiköille ja varmistetaan riittävä puulajien vaihtelevuus.
6.2.1 Taimikon varhaishoito
Taimikon varhaishoidon toimenpiteet ovat ensiarvoisen tärkeitä sekä metsän talouskäytön että
riistan kannalta. Varhaishoito turvaa sen, etteivät arvokkaat uudistamistyöt valu hukkaan.
Lisäksi metsikön mahdollisimman nopea alkukehitys parantaa metsän arvokehitystä.
Nopeutuvasta puiden järeytymisestä hyötyy myös riista, aivan erityisesti metso, jolle soveliaaksi
metsä vaihettuu tullessaan nuoren kasvatusmetsän kehitysvaiheeseen.
Taimikon varhaishoidossa jätetään raivaamatta uudistamishakkuussa ja raivauksessa jätetyt
riistatiheiköt. Riistatiheikköjä voidaan muodostaa myös taimikon varhaishoidon yhteydessä,
jolloin tavoitteena on niin kutsuttu hallittu hoitamattomuus. Tämä aikaansaadaan jättämällä
paikoitellen pieniä alueita raivaamatta niin kutsuttuja raivauskatkoja tai harvennuskatkoja.
Hyviä kohteita jätettäviksi ovat esimerkiksi ojanvarsien tihentymät, kosteat painanteet, kivikot
ja kallionyppylät. Tihentymät jätetään riistalle tasaisin välein mutta ne eivät ole pysyviä. Samoja
tihentymiä ei tarvitse säilyttää seuraavissa hakkuuvaiheissa jos riistatiheiköiksi sopivia
tihentymiä on muissa kohdissa. Tässä riistatiheiköt eroavat siis oleellisesti säästöpuuryhmistä
jotka tulee aina säästä samassa paikassa. Kaikissa hakkuu ja harvennusvaiheissa jätetään
kuitenkin tihentymiä eli harvennus tai hakkuukatkoja joissa käsittely keskeytetään tai tehdään
vähemmän voimakkaana.
Lisäksi riistaa painottavan metsänomistajan kannattaa jättää mäntyvaltaiseen taimikkoon
kuusta ja kuusivaltaiseen taimikkoon mäntyä varmistamaan sen, että riistalle tärkeitä
rakennepiirteitä on mahdollista huomioida myös metsän myöhemmissä kehitysvaiheissa.
6.2.2 Taimikonharvennus
Riistaa suosiva metsänomistaja voi vaalia riistalajeille tärkeää sekametsärakennetta
taimikonharvennuksessa.
Havupuutaimikoihin jätetään keskimäärin 10 % kasvatuskelpoinen lehtipuuosuus karuimpia
kasvupaikkoja lukuun ottamatta. Lehtipuustoa voidaan jättää esimerkiksi ryhmiin taimikon
reuna-aluille, kumpareille ja reheviin painanteisiin. Lehtipuita voidaan jättää ensisijaisesti
paikkoihin joissa ei ole riittävästi kasvatuskelpoisia havupuuntaimia. Edellisissä
metsänkäsittelyvaiheissa jätetyt riistatiheiköt säästetään. Uusia riistatiheiköitä voidaan jättää
kehittymään luontaisesti esimerkiksi kosteisiin painanteisiin. Taimikon kehitystä haittaamaton
pienikokoinen alikasvos, kuten kuuset, säästetään.
Lehtipuuosuuden säilyttämisen lisäksi riistan kannalta keskeisellä sijalla on männyn ja kuusen
sekoituksen säilyttäminen. Kohtuullisen kuusiosuuden voi säilyttää myös kuivahkoilla ja karuilla
Riistapainotteiset
metsänhoitosuositukset
-työryhmäraportti
53(94)
kasvupaikoilla. Kuusiosuuden säilyttäminen alentaa kuitenkin metsikön taloudellista tuottoa.
Tämä vaikutus on noin 10 %, kun kuusia säästetään taimikonharvennuksessa enintään 500
runkoa/hehtaari.
Ks. Liite 1
Mänty-kuusisekoituksen talousvaikutukset
Kuusisekoituksen vaikutus on tuoreella kankaalla nettonykyarvoa nostava. Kuusisekoituksen
luomisesta ja säästämisestä metsänomistajalle koituva kustannusvaikutus on kuivahkolla
kankaalla alle 10 % kun kuusta on enintään 500 runkoa hehtaarilla. Vaikutus on kuivalla
kankaalla myös alle 10 % kun kuusta on enintään 250 runkoa hehtaarilla.
Kun kuusen osuus karuilla kasvupaikoilla nostetaan yli 250 ja 500 runkoa hehtaarilla
tuottotappio nousee (Kaaviossa 1 punainen ja sininen käyrä laskee jyrkästi).
Mänty-kuusisekoituksen talousvaikutukset kasvupaikkatyypeittäin
Oikea-aikainen taimikon harvennus on tehokkain tapa turvata varvuston säilyminen ja
kehittyminen uudistamisen eri työvaiheissa. Puuston harventaminen lisää kenttäkerrokseen
tulevan valon määrää, jolloin varvuston elpyminen nopeutuu.
Riistapainotteiset
metsänhoitosuositukset
-työryhmäraportti
54(94)
Kuten taimikon varhaishoitokin, taimikonharvennus nopeuttaa puuston järeytymistä ja
metsikön rakenteen kehitystä kohti metsolle soveliaita rakennepiirteitä.
6.3 Kasvatushakkuut
Kasvatushakkuut ovat hakkuita, joiden yleistavoitteena on vahvistaa kasvatettavien puiden
elinvoimaa, keskittää kasvu arvokkaisiin puuyksilöihin ja kasvattaa puuston järeytymistä
liikatiheyttä poistaen. Hakkuilla vaikutetaan puuston tiheyteen, puulajisuhteisiin ja
arvokehitykseen poistamalla puita valitun harvennustavan mukaisesti. Kasvatushakkuiden
tavoitteena on myös saada hakkuutuloja.
Reunametsien käsittely nousee riistan kannalta tärkeäksi harvennushakkuissa.
Kasvatushakkuiden suunnittelussa voidaan huomioida riistan tarpeet. Tiheysvaihtelu tuo riistalle
tarpeellista suojaa hakkuualoilla. Kasvatushakkuiden yhteydessä voidaan luoda metsikön
rakenteisiin vaihtelevuutta, joka tuo riistalle etua. Sekapuustoisuuden suosiminen
kasvatushakkuiden yhteydessä on riistalle eduksi.
Riistanhoitoa voi edistää harvennuksissa jättämällä lehtipuustoa havupuuvaltaisiin, luontaisesti
sopiviin kohtiin. Kuvionreunat ja notkelmat ovat siihen oivallisia paikkoja. Pienvesien ja
vesistöjen suojakaistojen puustoa sekä vaihettumisvyöhykkeiden puustoa voidaan halutessa
käsitellä normaalia kevyemmin.
6.3.1 Ennakkoraivaus
Koneellista puunkorjuuta voidaan helpottaa harvennusta edeltävällä ennakkoraivauksella.
Puunkorjuuta haittaamattoman pensaskerroksen raivaaminen ei ole taloudellista, eikä
säästöpuuryhmiä raivata. (Suomen
metsäkanalintukantojen hoitosuunnitelma –
luonnos)
Riistan ja erityisesti metsäkanalintujen kannalta
harvennuksissa oleellinen kysymys on riittävän
suojaa antavan alikasvoksen säästäminen.
Kanalintujen ja muun riistan elinolosuhteiden
turvaamiseksi suositellaan, että raivattavalle
harvennusleimikolle jätetään pienialaisia
riistatiheikköjä suojapaikoiksi. Liian tehokkaalla
ennakkoraivauksella saadaan aikaan turhia
kustannuksia ja tehdään alue metsäkanalinnuille
elinkelvottomaksi.
Kuva Airi Matila.
Riistapainotteiset
metsänhoitosuositukset
-työryhmäraportti
55(94)
Kun harkitaan ennakkoraivausta ennen koneellista korjuuta, on syytä punnita saatava hyöty
suhteessa aiheutuneisiin kustannuksiin. Jos ennakkoraivaus on edellytys kaupan syntymiselle,
sitä kannattaa harkita.
Koneellisen korjuun taksa voi olla muutaman prosenttiyksikön korkeampi kohteissa, joita ei ole
ennakkoraivattu ja joissa aluskasvillisuus selvästi hidastaa korjuuta.
Nykyään pyritään tietoisesti vähentämään ennakkoraivauksia ja metsänomistajan on syytä
seurata ennakkoraivauksen tarvetta ja määriä tilallaan, koska se on myös kustannuskysymys.
Ennakkoraivauksessa poistetaan alikasvos vain silloin, kun se vaikeuttaa ja hidastaa konetyötä
enemmän kuin mikä on korjuukohteen raivauskustannus eli kun se on kokonaistaloudellisesti
perusteltua.
Konekuljettajien kokemuksen mukaan hakkuukoneen näkyvyyttä häiritsee lähinnä aluskasvusto,
joka yltää yli 3 metrin korkeuteen tai on runkoluvultaan yli 2000-3000 runkoa/ha. Matala
aluskasvusto on riistalle hyödyllistä, mutta ei haittaa koneellista korjuuta.
Tärkeää on vapautta runkojen tyvet noin metrin säteellä. Alle 1 metrin kuusista ei ole haittaa
puunkorjuulle. Puukauppoja tekevä metsänomistaja voi puntaroida, missä määrin hän tahtoo
poistaa alikasvosta ja missä määrin vaikeampi hakkuutyö vaikuttaa korjuutyön hintaan.
Korjuutyön hintavaikutus on yleensä pieni.
Koivu, leppä, haapa ja alikasvoskuuset ovat tärkeitä riistan kannalta, joten ennakkoraivauksen
tarpeellisuus ja välttämättömyys kannattaa arvioida aina kohdekohtaisesti.
Ennakkoraivauksessa säästetään alikasvoskuuset, katajat ja pohjoisessa myös yksittäiset kuuset,
joiden oksien kasvutapa suuntautuu alaviistoon muodostaen rungon ympärille hyvän suojan
riistalle. Lehtipuuston osuus säästettävien puiden joukossa korostuu riistatiheiköissä kuivilla
mailla pohjoisempana.
Pensaita ja pienpuustoa poistetaan vain tarpeellisessa määrin kaavamaista käsittelyä välttäen.
Metsikön rakenteellista vaihtelua ylläpidetään alikasvosta ja tiheikköjä säästämällä. Metsikön
aiemmissa käsittelyvaiheissa säästetyt tiheiköt, säästöpuut ja säästöpuuryhmät jätetään
ennakkoraivauksessa edelleen käsittelemättä. Niiden puuttuessa voidaan uusia tiheiköitä jättää
sopiviin kohtiin raivaamattomia metsälaikkuja (noin yksi hehtaarille).
Ennakkoraivaus voi tuhota tiheikköjen jättämismahdollisuuden. Kun hakkuukone tulee alalle
siellä pitää olla sopivia tiheikköjä jätettäväksi. Esimerkiksi kumpareet ovat hyviä kohtia
tiheiköille.
Lehtipensaat, pihlajat ja katajat ovat tärkeitä metsäluonnon monimuotoisuudelle ja riistalle.
Haapa, raita, tervaleppä ja jalot lehtipuut ovat lukuisille eliöille välttämättömiä ja niitä tulee
säästää raivauksessa. Pienvesien ja vesistöjen suojakaistat jätetään ennakkoraivauksessa
käsittelemättä, mutta maisemallisesta syistä tästä voidaan poiketa. Ennakkoraivaus voidaan
jättää tekemättä myös taloudellisesti vähätuottoisissa kohteissa, kuten kosteissa painanteissa,
vaihettumisvyöhykkeillä, kallioisilla alueilla ja heikkokasvuisissa paikoissa.
Riistapainotteiset
metsänhoitosuositukset
-työryhmäraportti
56(94)
Liite 2 Ennakkoraivauksen kokonaistaloudellinen perustelu. Ennakkoraivausrajat
(kuusialikasvospuuta hehtaarilla) ensiharvennusmänniköissä, kun alikasvoskuusen keskipituus
on 1-4 m. Metsätehon raportti 187.
6.3.2 Kasvatushakkuutavat
Harvennushakkuun tavoitteena on parantaa kasvatettavan puuston taloudellista laatua,
nopeuttaa puuston järeytymistä ja tuottaa harvennushakkuutuloja. Harvennuksilla säädellään
puulajisuhteita sekä puiden koko-, puutavaralaji- ja laatujakauman kehitystä.
Harvennushakkuussa riistan elinoloja voidaan kohottaa alalla suosimalla sekapuustoisuutta,
lisäämällä rytmistä vaihtelevuutta ja jättämällä luonnollisia tiheikköjä riistatiheiköiksi toistuvin,
mutta vaihtelevin välein luontaisesti sopiviin kohtiin.
Kasvamaan jätettävien puiden valinnassa otetaan huomioon olemassa olevan puuston laatu,
kasvupaikan puuntuotoskyky ja puuston tilajärjestys. Puiden valinnassa yleisperiaatteena on
poistaa huonolaatuisia, vioittuneita ja kehityksessä jälkeen jääneitä puita jos ne haittaavat
hyvälaatuisen valtapuuston kasvua.
Harvennushakkuun suunnitteluun tulee ottaa mukaan myös reunavyöhyke. Riistan kannalta
harvennuksen tavoitteena tulisi olla kuvio, jossa puustossa on selvä puulajien sekoitus, puusto
on kerroksellinen, riistatiheikköjä on jätetty riittävä määrä 3-5 kpl / hehtaari ja alikasvospuita on
jätetty kun ne eivät haittaa metsänkasvatusta (ei vain tiheiköissä). Harvennuksen oikeaaikaisuus on kenttäkerroksen varpukasvillisuuden kannalta tärkeä. Oikea-aikainen harvennus
turvaa varvuille riittävän valon saannin.
Ensiharvennus
Ensiharvennus on ensimmäinen myyntikelpoista käyttöpuuta tuottava kasvatushakkuu. Se on
ensisijaisesti toimenpide, jonka tavoitteena on parantaa kasvatettavien puiden laatua ja turvata
niiden järeyskehitys sekä lisätä metsikön tuottoa. Hakkuukertymä koostuu pääasiassa energiaja kuitupuusta.
Myöhempi harvennus
Myöhempi harvennus tehdään ensiharvennuksen jälkeen. Varttuneeseen kasvatusmetsikköön
tehtävällä myöhemmällä harvennuksella voidaan edistää erilaisia metsänhoidollisia ja
taloudellisia tavoitteita. Taloudellisesti keskeisin tavoite on tuottaa hakkuutuloja ja
kasvatettavan puuston järeytymisen edistäminen. Hakkuukertymä koostuu pääasiassa kuitu- ja
tukkipuusta.
Väljennyshakkuu
Väljennyshakkuu on harvennusrajan saavuttaneen varttuneen havupuuvaltaisen
tasaikäisrakenteisen kasvatusmetsän tai uudistuskypsän metsän erikoishakkuuna tehtävä
harvennus. Sen tavoitteena on edistää kasvatettavan puuston järeytymistä, lisätä latvuksen
elinvoimaa sekä parantaa luontaisen uudistamisen edellytyksiä ja siementuotantoa.
Riistapainotteiset
metsänhoitosuositukset
-työryhmäraportti
57(94)
Ylispuuhakkuu
Ylispuuhakkuu on siemen- tai suojuspuiden poistoa taimettuneelta luontaisen uudistamisen
alalta tai verho-puuston poistoa kaksijaksoisesta metsiköstä.
Harvennuksessa puuston määrä laskee harvennusmallien suosittelemalle tasolle. Hakkuutulojen
määrään ja hakkuutulokseen voidaan vaikuttaa sekä harvennustavalla että hakkuun
voimakkuudella. Harvennuksessa voi olla tavoitteena tulevien hakkuutulojen ohella myös muita
tavoitteita, kuten riistan elinolojen parantaminen metsikössä.
Kuten taimikonhoidossakin, havupuustoisen metsikön harvennuksessa säästetään katajia,
haapoja, leppiä, pihlajia ja pajuja. Koivua suositaan havumetsikön reunassa etenkin taimikon,
uudistusalan tai suon puolella. Koivut kehittyvät reunapuina runsasurpuisiksi, jolloin talvisesta
elinympäristöstä tulee teerelle ja pyylle sopiva. Myös haapa sopii metsän reunan puulajiksi
(Suomen metsäkanalintukantojen hoitosuunnitelma – luonnos).
Kasvatushakkuussa kuusivaltaiseen metsikköön jätetään mäntyä ja mäntyvaltaiseen metsään
kuusta. Metsikköön jätetään myös lievä lehtipuusekoitus ( n. 10-30 % runkoluvusta ). Koivuja ja
muita lehtipuita säästetään erityisesti kosteissa painanteissa, metsiköiden reunaosissa ja
kumpareilla. Metsikön aiemmissa käsittelyvaiheissa säästetyt tiheiköt, säästöpuut ja
säästöpuuryhmät jätetään kasvatushakkuussa edelleen käsittelemättä. Niiden puuttuessa
voidaan uusia tiheiköitä luoda jättämällä sopiviin kohtiin harventamattomia metsälaikkuja.
Luontevia paikkoja tiheikölle ovat pienialaiset soistumat, kalliokot, suon ja kankaan
vaihettumisvyöhykkeet tai ylipäätään metsikön reunaosat. Arvokkaita pienkohteita luodaan
myös haapa-, raita-, leppä- tai muita vastaavia lehtipuuryhmiä tai yksittäisiä puita säästämällä.
Suurin osa metson soidinpaikoista on nykyään harvennusmetsissä. Puuston tiheydelle on
metson soidinpaikoilla tarkat omat suositukset. Ne ovat käyttökelpoisia myös soidinpaikkojen
ulkopuolella. Pääperiaate on, että suurikokoinen metso tarvitsee lentolinjoja. Täysin
käsittelemättömässä metsässä lentotilaa ei aina ole tarpeeksi. Kanalintujen kannalta on
kuitenkin tärkeintä harvennushakkuiden oikea-aikaisuus ja kenttäkerroksen tasolla suojaisuus.
6.3.3 Harvennushakkuu
Ajallaan tehty harvennushakkuu on tehokkain keino kenttäkerroksen varvuston turvaamisessa.
Metsikön rakenteellista vaihtelua lisäävät riistatiheiköt, lehtipuusekoitus, alikasvos ja yleisesti
monipuolinen puulajisto, kuten vanhat säästöpuut, kuolleet puut ja maapuut. Pökkelöitä,
kuolleita ja kuolevia puita jättämällä edistetään lahopuusta riippuvaisten lajien säilymistä.
Kuolleita tai kuolevia puita voidaan jättää metsään siinä määrin, että niistä ei aiheudu vaaraa
ympäröivän metsän terveydelle.
Harvennushakkuissa jätettävien tiheikköjen suositeltu pinta-ala on puolesta aarista muutamaan
aariin. Myös pieniä, muutaman puun/pensaan pöheikköjä voi jättää (mutta vain edellisten
lisäksi, ei niiden sijaan). Riistatiheikköjä voidaan muodostaa myös harvennusten yhteydessä,
jolloin tavoitteena on puuston rakenteellinen vaihtelevuus, joka aikaansaadaan
Riistapainotteiset
metsänhoitosuositukset
-työryhmäraportti
58(94)
harvennuskatkojen avulla. Kaikissa hakkuu- ja harvennusvaiheissa jätetään kuitenkin tihentymiä
eli harvennus tai hakkuukatkoja joissa käsittely keskeytetään tai tehdään vähemmän
voimakkaana.
Alaharvennus
Alaharvennus on yleisin menetelmä harvennushakkuissa. Se sopii useimpiin metsiköihin, ja sitä
käyttämällä voidaan aina päästä mahdollisimman lyhyeen puiden kasvatusaikaan, jota
metsänomistaja usein tavoittelee.
Riistatiheikköjen ja kuusialikasvoksen säästäminen alaharvennuksessa takaavat riistalle
suotuisat olosuhteet alaharvennuksen jälkeen. Metsikön sisällä kannattaa harvennustapaa
säätää tilanteen mukaan. Tiheiköt kannattaa jättää alaharventamatta toistuvin, mutta
vaihtelevin välein jotta luonnollisesti muodostuneita riistatiheikköjä jää alalle. Järeämmäksi
kasvaneista kohdista jätetään isoimpia puita. Riistan suojaksi suositellaan myös alikasvoksen
säästämistä. Näin muodostuva rytmisesti vaihteleva harvennusjälki vastaa parhaiten
riistanhoidon tavoitteita metsänkasvatuksessa.
Yläharvennus
Yläharvennusta suositellaan vain tasaikäisten, hoidettujen mänty- ja kuusimetsien toiseen ja
kolmanteen harvennukseen. Yläharvennuksella metsikön puiden kasvatusaika pitenee
olosuhteista riippuen 10–20 vuotta, jos tavoitteena on sama uudistamisjäreys kuin
alaharvennuksessa.
Yläharvennus tarjoaa taloudellisen ratkaisun metsikön kasvatusajan pidentämiseen esimerkiksi
metson soidinalueella.
6.3.4 Energiapuun korjuu kasvatusmetsistä
Energiapuun korjuu soveltuu niin hoidetuille kuin hoitamattomille kasvatusmetsille. Tavallisesti
energiapuuta korjataan nuoren metsän hoito- ja ensiharvennuskohteilta.
Energiapuun korjuussa nuoressa kasvatusmetsässä jätetään korjaamatta uudistamishakkuussa
ja raivauksessa jätetyt riistatiheiköt. Riistatiheikköjä voidaan muodostaa myös energiapuun
korjuun yhteydessä. Uudistushakkuualojen energiapuun korjuussa (kuusikoissa) jätetään osa
kannoista (20 kpl / ha) nostamatta monimuotoisuutta ylläpitäviksi säästökannokoiksi mielellään
useamman kannon ryhmiin. Näin turvataan mustikan maavarsien säilyminen ja leviäminen
uudistusalalla.
Energianpuunkorjuussa säästetään alikasvoskuuset, katajat ja pohjoisessa myös yksittäiset
kuuset, joiden oksien kasvutapa suuntautuu alaviistoon muodostaen rungon ympärille hyvän
suojan riistalle. Lehtipuuston osuus säästettävien puiden joukossa korostuu riistatiheiköissä
kuivilla mailla pohjoisempana.
Riistapainotteiset
metsänhoitosuositukset
-työryhmäraportti
59(94)
Kanalintujen ja muun riistan elinolosuhteiden turvaamiseksi suositellaan, että metsikköön
jätetään muutamia pienialaisia riistatiheikköjä suojapaikoiksi. Riistatiheikköjen koko vaihtelee
muutaman alikasvoskuusen ryhmästä noin aarin kokoisiin laikkuihin.
Ennakkoraivaus tehdään, mikäli se on välttämätöntä koneellisen korjuun kannalta.
Se toteutetaan näkemäraivauksena, joka parantaa hakkuukoneenkuljettajan näkymää, mutta ei
alenna merkittävästi energiapuukertymää.
Riistatiheikkö jossa on puita kasvatusmetsän ja uudistusalan reunavyöhykkeellä. Kuva Timo
Eskola
Ajourat suunnitellaan niin, että varvusto pysyy mahdollisimman hyvin ehjänä. Myös
riistatiheiköt jätetään suunnittelussa ajourien ulkopuolelle.
Tarpeetonta siistimistä harvennusten yhteydessä tulee välttää sekä luonnon- että riistanhoidon
kannalta. Hoitamattomilla kohteilla esiintyy usein runsaasti energiapuuksi käyttökelpoista
lehtipuustoa. Monimuotoisuuden kannalta tärkeistä lehtipuista, kuten raidoista ja haavoista,
ainakin osa tulee säilyttää. Riistaa painottavan metsänomistajan kannattaa lisätä
harvennusmetsän vaihtelevuutta jättämällä käsittelemättömiä tiheiköitä sopiviin kohtiin.
Riistapainotteiset
metsänhoitosuositukset
-työryhmäraportti
60(94)
6.4 Lannoitus
Puuston kasvu riippuu ympäristöolosuhteista sekä maaperän ominaisuuksista. Lannoituksissa
lähtökohtana on, että puusto ei muutoin saa sitä ravinnemäärää, minkä se pystyisi
hyödyntämään. Metsänlannoituksella pyritään parantamaan puuston kasvua ja elinvoimaisuutta
lisäämällä niitä ravinteita, joita maapohjassa on niukasti puiden tarpeeseen nähden.
Metsälannoituksen päätarkoitus on kasvavan puuston arvonlisäys. Riistan kannalta
lannoituksella voi olla epäsuorasti suotuisa vaikutus, sen vaikutuksesta varvuston kasvun kautta.
Toistuvat kivennäismaiden lannoitukset voivat johtaa heinittymiseen, ellei puuston määrä ja
siitä johtuva varjostuksen määrä ole kohtuullisen korkea. Heinittyminen ei ole riistalle eduksi.
Turvemaan tuhkalannoitus on riistan kannalta pääosin hyödyllinen. Kenttäkerroksen kasvillisuus
hyötyy siitä, ja parhaimmillaan elpyvä puuston kasvu voi johtaa siihen, että kunnostusojitusta ei
tarvita ennen uudistushakkuuvaihetta.
Heinittyminen lisää yleensä sorkkaeläinten ravintovalikoimaa, kun taas metsäkanalintujen
kannalta se on haitaksi lisääntyvän pienpetopaineen ja varvuston vähenemisen takia.
6.5 Vesitalouden järjestelyt
Uudistusalojen vesitalouden järjestelyyn käytettäviä maanmuokkausmenetelmiä ovat ojitus- ja
naveromätästys sekä Pohjois-Suomessa lisäksi säätöauraus. Naveromätästystä käytetään
pintavesien ohjaamiseen, mutta tavoitteena ei ole vesien johtaminen pois käsittelyalueelta.
Uudistusalan pysyvä kuivattaminen pohjaveden pinnan tasoa laskemalla toteutetaan
ojitusmätästyksellä.
Metsien vesitalouden järjestelyiden yhteydessä on riistan kannalta aina arvioitava, onko
vesitalouden järjestely välttämätön. On myös vältettävä pitkien ja suoraviivaisten avointen
käytävien muodostamista. Haukkojen saalistuksen vuoksi latvuskerroksesta maahan asti
avautuvien käytävien vaikutus metsäkanalintukantoihin on saalistuksen vuoksi merkittävä.
6.5.1 Kunnostusojitus
Niillä soilla, joilla ojitus ei ole selvästi lisännyt puuston kasvua, kunnostusojitus jätetään
tekemättä. Kunnostusojitusta vältetään mahdollisuuksien mukaan suon ja kangasmaan
vaihettumisvyöhykkeissä, jotka ovat metsäkanalinnuille tärkeimpiä poikueympäristöjä.
Poikueympäristöjen kannalta on myös keskeistä, että kunnostusojitus toteutetaan vain, jos se
on välttämätöntä pohjavesipinnan pitämiseksi riittävän alhaalla (-30 cm). Runsaspuustoisilla
kohteilla puuston haihdunta pitää pohjavesipinnan alhaalla, eikä kunnostusojitustarvetta
välttämättä ole. Sen sijaan maaperän sopiva kosteus luo hyvät olosuhteet hyönteisille, joista
kanalintujen poikaset ovat kahtena ensimmäisenä elinviikkonaan riippuvaisia.
Riistapainotteiset
metsänhoitosuositukset
-työryhmäraportti
61(94)
Kunnostusojituksen yhteydessä suoralinjaiseen ojastoon tehdään niin kutsuttuja nipistyskohtia,
joissa puusto jätetään kasvamaan ojanreunalle asti. Nipistyskohdat kannattaa sijoittaa
kaivukatkojen ja säästöpuuryhmien yhteyteen. Ojaston kaivussa kannattaa riista huomioida niin,
että ojien reunat muotoillaan loiviksi. Tämä estää riistalintupoikueiden jäämistä ojiin.
Kunnostusojituksen yhteydessä kaivettavista laskeutusaltaista voidaan myös tehdä samalla
pienialaisia kosteikoita kustannustehokkaasti ja maisemaan muotoillen. Kuvat Timo Eskola
Riistapainotteiset
metsänhoitosuositukset
-työryhmäraportti
62(94)
6.5.2 Kosteikot ja muut vesiensuojelurakenteet
Metsätaloustoimintaan kuivattu rimpisuokosteikko ennen ennallistamista ja ennallistamisen
jälkeen. Kuvat Timo Eskola
Riistan kannalta tärkeitä vesiensuojelurakenteita ovat metsätalouden vesiensuojelukosteikkojen
lisäksi myös pintavalutuskentät ja luontaisesti kosteat painanteet, jotka jätetään
metsätaloudessa esimerkiksi ajo-urien ulkopuolelle.
6.5.3 Vesistöihin rajautuvien vaihettumisvyöhykkeiden hoito
Vesistöihin rajoittuvat vaihettumisvyöhykkeet ovat lajirikkaita elinympäristöjä. Niiden hoidossa
tapauskohtainen harkinta ja vesiensuojelun huomioiminen on tärkeää. Avoin rantaniitty on osa
hyvää lintuvettä, sillä se tarjoaa tärkeitä pesimäympäristöjä ja ruokailualueita monille sorsa- ja
kahlaajalinnuille. Rantalaidunnuksen loppumisen myötä aiemmin avoimet rannat ovat
kasvaneet umpeen ja metsittyneet. Luontaisten ja rakennettujen kosteikkojen
vaihettumisvyöhykkeiden monimuotoisuuden säilyttäminen vaatii jatkuvia hoitotoimia.
Puronvarsilla kasvavat lehtipuut hyödyttävät esimerkiksi majavaa mutta myös purossa elävien
hyönteisten ravinnonsaantia ja sitä kautta myös taimenen elinmahdollisuudet parantuvat.
Vaihettumisvyöhykkeitä on puustoisia ja avoimia. Riistan suosimiseksi puustoiset pyritään
säilyttämään peitteisinä ja avoimet avoimina tai puoliavoimina. Puustoisilla
vaihettumisvyöhykkeillä viihtyvät esimerkiksi metsäkanalinnut kun taas avoimista
vaihettumisvyöhykkeistä hyötyvät sorsalinnut.
Metsien tehokas kuivatus ja ojitukset ovat vähentäneet pienvesien yleisyyttä ja niiden
vaihettumisvyöhykkeitä on yhä vähemmän. Kausikosteikkojen, kosteiden painanteiden ja
jokivarsien vaihettumisvyöhykkeiden ennallistaminen ja aktiivinen hoito ovat eduksi sekä
riistalle, luonnon monimuotoisuudelle että monelle harvinaiselle lajille.
Riistapainotteiset
metsänhoitosuositukset
-työryhmäraportti
63(94)
Vesistöihin rajautuvien vaihettumisvyöhykkeiden hoito-ohjeet
Avoimet rannat ja tulvaniityt
• Pidä pajukkoa ja puustoa kurissa säännöllisillä raivauksilla ja niitoilla avoimilla rantaniityillä.
Suosi laidunnusta, jonka avulla rantaniityt ja hakamaat pysyvät parhaiten avoimina.
• Säästä avoimilla rantaniityillä pienehköjä pensasryhmiä ja ruoko- ja saratuppaita lintujen
suoja- ja pesäpaikoiksi. Poista liian tiheä ja korkea puusto.
• Keskitä laajojen ruovikkoalueiden niitto osalle aluetta ja säästä myös yli hehtaarin laajuisia
alueita koskemattomina sulkivien vesilintujen ja yhtenäisiä ruovikoita vaativien lajien
vuoksi.
• Tee niitto pesimäajan jälkeen viimeistään elokuun alkupuoliskolla. Näin ravinteita poistuu
mahdollisimman paljon. Vie leikkuujäte pois vedestä riittävän kauas maalle
kompostoitumaan, jotta ravinteet eivät pääse rehevöittämään vesistöä.
• Toista raivaus ja niitto umpeenkasvaneilla alueilla aluksi vuosittain ja sitten 2-4 vuoden
välein.
• Säilytä tulvaniittyjen vesistöjen luontainen tulvadynamiikka. Älä kuivata aluetta ojilla tai
muuta veden virtauksia esimerkiksi patoamalla. Arvokkaiden riistaelinympäristöjen ja
kalojen kutupaikkojen lisäksi tulva-alueet ovat tärkeitä vesiensuojelussa tasoittaen
tehokkaasti tulvahuippuja.
Kosteikot
• Aloita reunavyöhykkeen hoitotoimet ajoissa. Huolehdi riittävästä avoimuudesta arvokkaan
vesilintukosteikon vaihettumisvyöhykkeellä. Vesikasvillisuuden umpeuttamia, korkeiden
puiden tai läpitunkemattoman pensaikon ympäröimiä kosteikoita vesilinnut välttävät.
Maaston peitteisyys ja yksittäiset kyttäyspuut lisäävät lintujen, poikasten ja munapesien
riskiä joutua saalistuksen kohteeksi.
• Säästä kosteikkojen laidalla erityisesti lehtipuita, jotka tarjoavat tärkeää ravintoa
kosteikkoeläimistölle.
• Matki majavan toimia ja anna majavan padota sopivalla paikalla. Perusta kosteikkoja ja
poista puustoa luomalla runsaasti mosaiikkimaista rantaviivaa, jossa pensaskerros tihenee ja
avoimet alueet lisääntyvät, tarjoten ruokaa ja suojaa runsaalle lajijoukolle.
Metsän pienvesien rannat
• Säästä lahopuut, kuusi- ja leppäryhmiä sekä kukkivia ja marjovia puita ja pensaita purojen,
jokien ja lampien varsilla. Veteen putoavat lehdet ja puiden varjostus luo riistaa suosivia
valaistus- ja kosteusolosuhteita. Esimerkiksi pyy tarvitse suojaa ja ruokaa, samoin puroissa
vilistävät taimenet.
• Vältä rikkomasta maanpintaa pienvesien vaihettumisvyöhykkeellä. Ehkäise ajourien
syntymistä poimintahakkuilla ja tee tarvittaessa poikittaisia pistoja vaihettumisvyöhykkeelle.
• Pyri säilyttämään tai ennallistamaan kuivatetut purouomat, tulvametsät ja kausikosteikot,
jotta alueen luontainen tulvadynamiikka palautuu.
(Riistaa reunoilta –hankkeen ohje 2013 )
Riistapainotteiset
metsänhoitosuositukset
-työryhmäraportti
64(94)
6.5.4 Ennallistaminen
Ojitukset ovat johtaneet avointen soiden umpeenkasvuun. Kohteilla, joilla puusto ei ojituksesta
huolimatta ole lähtenyt kasvuun halutulla tavalla, eli kunnostusojituskelvottomilla kohteilla on
mielekästä harkita alueiden palauttamista luonnontilaan ennallistamalla.
Ennallistaminen on tehokas tapa lisätä hyvälaatuisia riekon elinympäristöjä.
Kuva Airi Matila.
Entisajan avoimet suot, jotka ovat kasvaneet umpeen ojituksen johdosta voivat muodostaa
hyviä teeren soidinpaikkoja. Näiden ennallistamiseksi ojat jätetään kasvamaan umpeen tai
tukitaan ja näkyvyyttä haittaava kitulias puusto poistetaan.
Jos suon avoimen osan laiteilla maaperä on riittävän rehevä, siihen luodaan ympäröivän metsän
harvennusten yhteydessä koivuvaltaisia vyöhykkeitä, joista riista hyötyy ravinnonlähteenä.
Karuilla soilla ennallistamisen jälkeisen sukkession alkuvaiheessa on tyypillistä tupasvillan
voimakas runsastuminen. Tupasvilla hyödyntää suon ennallistamisen yhteydessä liikkeelle
lähteneet ravinteet ja runsastuu monella ennallistetulla suolla muutamaksi vuodeksi
ennallistamisen jälkeen. Tupasvillan kukinnot ovat valkuaispitoista kevätravintoa kanalinnuille.
Riistapainotteiset
metsänhoitosuositukset
-työryhmäraportti
65(94)
Riittävä kevätravinto on onnistuneen muninnan edellytys ( Komulainen ym. 1998, Kangasjärvi
2006, Haapalehto ym. 2010).
Maijannevan riekkosuo ennen ennallistamista ja ennallistettuna. Kuvapari Timo Eskola
6.6 Metsäteiden kunnossapito
Toimiva metsätiestö luo perustan kannattavan metsätalouden harjoittamiseen ja edistää
metsien monikäyttöä. Tiet palvelevat sekä ympärivuotista puunkorjuuta, metsän- ja
riistanhoitoa sekä metsästystä. Tietä pidetään metsätienä, kun metsätalouden kuljetusten osuus
on yli puolet tiellä tapahtuvista kuljetuksista.
Riistan kannalta metsäteiden varsien kunnossapidolla voi olla merkitystä jos metsänomistaja
haluaa panostaa reunavyöhykkeen riistapainotteiseen hoitoon.
Riistalle sopivan pensasvyöhykkeen luominen metsäteiden varsille on myös tien kunnossapidon
kannalta suositeltavaa. Matala pensasvyöhyke vähentää varjostusta ja edistää tiealueen
kuivumista keväällä. Tiealueelle ei myöskään kasva liikennettä haittaavia oksia kun reunoilla ei
kasva suuria puuyksilöitä.
Matalat pensasvyöhykkeet tarjoavat hirvieläimille sopivaa ravintoa ja houkuttelevuutta voi
lisätä esimerkiksi suolakivien avulla.
Metsäautoteiden varsille voi myös tienvarren kunnossapidon yhteydessä luoda teerelle sopivia
ruokailukoivikoita. Metsäautoteiden varret ovat sopivia varsinkin silloin kun tiealue ei kulje
molemmin puolin kovin sulkeutuneessa metsässä. Tiealueen avointa tilaa teeri käyttää
hyväkseen talvisin turvallisuutensa varmistamiseksi.
Riistapainotteiset
metsänhoitosuositukset
-työryhmäraportti
66(94)
6.7 Pystykarsinta
Karuilla kasvupaikoilla, joilla kuusialikasvosta ei juurikaan esiinny, pystykarsinta voi jonkin verran
laskea riistalle suotuisan suojan määrää maanpinnan läheisyydessä. Riistaa painottavan
metsänomistajan on hyvä muistaa, että ylimääräistä työtä ei kannata tehdä; karsittavia,
uudistushakkuuseen asti kasvatettavia tulevaisuuden tukkipuurunkoja tarvitaan enintään 400500 kpl/hehtaari. Vain nämä kannattaa pystykarsia.
6.8 Peltojen metsittäminen
Pellon metsitys on investointi, jonka kannattavuutta kannattaa arvioida myös riistan kannalta.
Peltojen metsittäminen kasvattaa metsäpeitteisen alan osuutta. Tällä voi olla vähämetsäisellä
alueella ratkaiseva merkitys sille, että esimerkiksi metso viihtyy alueella. Peltoalue, joka ei
metsätalouden kannalta ole järkevä taloudellisista syistä metsittää, esimerkiksi alueen
kosteusolojen tai muiden syiden takia voi soveltua hyvin hitaasti metsittyväksi riistapelloksi.
Kohteen kehittäminen riistan kannalta vaati metsänomistajalta tietoisia päätöksiä ja ratkaisuja.
Luontaista metsittymistä jäljittävät toimet ovat riistan kannalta parhaat.
Riistapelto ja reuna-alueen kehittäminen voivat toimia vaihtoehtona kokometsitykselle, jolloin
vanhan pellon metsityksestä on paljon hyötyä riistalle.
Kosteat alueet ja reunat voivat soveltua kokometsityksen sijasta riistaa ja monimuotoisuutta
suosiviksi alueiksi.
Pellon metsitystä suunniteltaessa on ensiksi selvitettävä pellon biologinen, tekninen ja
maisemallinen metsityskelpoisuus. Pellon biologista metsityskelpoisuutta tarkastellaan myös
puulajivalintaa ja ravinteisuuden hoitoa käsittelevissä kohdissa.
Metsätalouden kannalta metsityskelvottomia voivat olla pellot, joita ei pystytä riittävästi
kuivattamaan esimerkiksi toistuvien tulvien vuoksi. Tällaiset avoimet rantaniityt voivat
muodostaa osan hyvää lintuvettä, sillä ne tarjoavat tärkeitä pesimäympäristöjä ja
ruokailualueita monille sorsa- ja kahlaajalinnuille. Rantalaidunnuksen loppumisen myötä
aiemmin avoimet rannat ja niityt ovat kasvaneet umpeen ja metsittyneet. Rantaniittyjen
vaihettumisvyöhykkeiden monimuotoisuuden säilyttäminen vaatii metsänomistajalta
hoitotoimia. Tulvaniittyjen, kausikosteikkojen, kosteiden painanteiden ja jokivarsien
vaihettumisvyöhykkeiden ennallistaminen ja aktiivinen hoito ovat eduksi sekä riistalle, luonnon
monimuotoisuudelle että monelle harvinaiselle lajille.
Alueita hoidetaan pitämällä pajukkoa ja puustoa kurissa säännöllisillä raivauksilla ja niitoilla.
Laidunnuksen avulla tulva- ja rantaniityt pysyvät parhaiten avoimina. Avoimilla rantaniityillä
säästetään pienehköjä pensasryhmiä ja ruoko- ja saratuppaita lintujen suoja- ja pesäpaikoiksi.
Liian tiheä ja korkea puusto poistetaan. Raivaus ja niitto umpeenkasvaneilla alueilla kannattaa
aluksi toistaa vuosittain ja sitten 2-4 vuoden välein.
Riistapainotteiset
metsänhoitosuositukset
-työryhmäraportti
67(94)
Tulvaniittyjen vesistöjen luontainen tulvadynamiikka kannattaa riistan suosimiseksi näillä
alueilla säilyttää. Aluetta ei kannata kuivattaa ojittamalla tai muuttamalla veden virtauksia
esimerkiksi patoamalla. Arvokkaiden riistaelinympäristöjen ja kalojen kutupaikkojen lisäksi
tulva-alueet ovat tärkeitä vesiensuojelussa tasoittaen tehokkaasti tulvahuippuja.
Biologisesti metsityskelvottomina pidetään niukkaravinteisista rämeistä ja nevoista raivattuja
peltoja.
Peltoa ympäröivien metsien ja soiden laatua kannattaa tarkastella. Ongelmallisia
metsityskohteita voivat myös olla hienojakoiset, tiiviit, alavat ja kosteat pellot sekä peltoheitot,
joilla pintakasvillisuus on päässyt valtaamaan alan. Nämä soveltuvat hyvin riistalle.
Asuinrakennusten, teiden ja vesistöjen läheisyydessä sekä peltoihin liittyvissä
perinneympäristöissä, kuten hakamailla tai metsäniityillä, esiintyy harvinaista tai jopa
uhanalaista lajistoa, jonka säilymistä metsitys voi haitata. Tämän vuoksi perinneympäristöjen
metsittämistä tulisi välttää. Monet riistalajit hyötyvät perinneympäristöistä ja näillä alueilla
riistan huomioimiseen on hyvät mahdollisuudet.
Viljelymetsän maisemallisesti jyrkkää reunaa voidaan pehmentää uudistamalla pellon
reunavyöhyke luontaisesti tai istuttamalla lehtipuuvaltaiseksi. Pensaita sisältävä reunavyöhyke
tarjoaa hyviä suoja- ja ruokailupaikkoja riistalajeille ja pellonreunojen lintulajeille.
Teeren suosimissa talvehtimisympäristöissä avoimen tilan olemassaolo on tärkeää. Teeri
hyväksikäyttää avoimen tilan turvallisuutensa varmistamiseksi. Sopivia teeren
talviruokintapaikkoja ovat ranta-alueet, peltojen reuna-alueet, aukkojen reuna-alueet, soiden
laitamat ja suosaarekkeet sekä joissain tapauksissa myös metsäautoteiden varret. Teerelle
sopivia ruokailukoivikoita on siksi suotavaa luoda metsäkäsittelyn eri vaiheissa näillä reunaalueilla. Parhaimmillaan metsätilalla tai alueella on lukuisia eri kasvatusvaiheessa olevia edellä
kuvattuja kuvioita, jotka aikanaan tuovat myös puunkorjuun kannalta helposti korjattavia järeitä
koivikoita.
Riistapainotteiset
metsänhoitosuositukset
-työryhmäraportti
68(94)
Pellon ja metsän välisten vaihettumisvyöhykkeiden hoito-ohjeet
• Pellon ja metsän vaihettumisvyöhykkeen leveys vaihtelee pääsääntöisesti 5-30 metrin välillä
riippuen pellon ja sen ympäristön ominaisuuksista, kuten ilmansuunnasta, puiden pituudesta
ja maastonmuodoista.
• Korosta hoidossa puoliavoimuutta, mosaiikkimaisuutta, suojan riittävyyttä ja sekä pelto- että
metsälajistoa hyödyttävää monipuolista ravintokasvilajien valikoimaa.
• Suojaa luodaan säästämällä metsänhoidossa erilaiset pensaat, katajat ja erilaiset lehtipuut.
Suosi pellon reunalla matalakasvuisia lajeja. Puu- ja pensaskerroksen monikerroksellisuutta
lisätään pellolta metsään päin. Peltoviljelmiä varjostavia havupuita poistetaan.
• Säästä tarpeen mukaan leveäoksaiset suojakuuset ja kuusiryhmät ja luo tarvittaessa kuusista
suojaa latvomisen avulla. Myös suojaistutukset voivat tulla kyseeseen.
• Säästä ravintoa linnuille ja nisäkkäille tuottavia lajeja, kuten pihlajaa, tuomea, paatsamaa,
tammea ja pähkinäpensasta. Lehtipuuvesakko tarjoaa ravintoa hirvieläimille ja saattaa
vähentää kasvatusmetsien hirvieläinvahinkoja. Säästä aina lahopuut ja vanhat maapuut. Voit
myös lisätä monille lajeille hyödyllistä lahopuuta jättämällä osan kaadettavista suurista puista
maahan.
• Huolehdi kenttäkerroksen ravintokasvien, kuten mustikan, metsämansikan ja erilaisten
niittykasvien hyvinvoinnista.
• Luo avoimia niittylaikkuja, joista hyötyvät monien niitty- ja ketokasvien ja päiväperhosten
lisäksi pienet hirvieläimet, peltokanalinnut ja rusakot.
• Avoimet kiviröykkiöt ja kiviaidat sekä ladot luovat vaihtelevia pienelinympäristöjä
hyönteisille, matelijoille ja linnuille. Pellon reunojen paahdeympäristöissä avoimuus on
tarpeen auringon valon ja lämmön lisäämiseksi. Paahdepaikoilla maanpinnan rikkominen ja
avoimen hiekkamaan näkyminenkin voi olla hyödyllistä.
• Vaihettumisvyöhykettä voi myös laajentaa perustamalla pellon puolelle ruokaa ja suojaa
tarjoavan riistapeltokaistan.
• Pellon reunojen hakkuu onnistuu pellolta käsin poimien.
(Riistaa reunoilta –hankkeen ohje 2013 )
6.8.1 Metsitysmenetelmät
Yleisin pellon metsitysmenetelmä on istutus. Peltojen luontaisessa metsityksessä turvaudutaan
reunametsän siemennykseen. Pellon luontainen metsittäminen saattaa onnistua, kun
siementävä reunametsä on lähellä, koivun siemensato on hyvä, maanmuokkaus on tehty ja
pintakasvillisuus pidetään kurissa. Pellon luontainen metsittäminen tulee kyseeseen lähinnä
niukkaravinteisista soista raivatuilla pelloilla.
Erityisesti turvemaapelloilla ja muilla alavilla mailla saattaa syntyä luontaisia kosteikkoja jos
riistan kannalta pidättäydytään vesitalouden järjestelyistä ja ojittamisesta. Tämä heikentää
metsittymistä.
Riistapainotteiset
metsänhoitosuositukset
-työryhmäraportti
69(94)
Luontaiset kosteikot voivat olla riistalle ja monimuotoisuudelle edullisia kohteita.
6.8.2 Puulajivalinta peltojen metsityksessä
Kuusi on pelloilla biologisesti viljelyvarmin puulajimme ja hienojakoisille maille käytännössä
ainoa suositeltava puulaji. Kuusen viljelyä tulee välttää erityisen hallanaroilla paikoilla, ellei
näille ole kasvanut suojaavaa lehtipuuvesakkoa.
Riistan kannalta puulajivalinnassa kannattaa aina suosia sekapuustoa ja erityisesti peltojen
reunojen metsityksessä huomioida vaihtelevan reunavyöhykkeen muodostumisen.
Monimuotoisuutta voidaan edistää istuttamalla pellonmetsityksessä laikkuina lehtipuita ja
säästämällä taimikon harvennuksessa ja harvennuksissa mahdollisuuksien mukaan luontaisesti
syntynyttä lehtipuusekoitusta.
Rauduskoivu sopii viljaville kivennäismaapelloille, ei kuitenkaan hienojakoisille tai alaville maille
eikä turvemaille. Hieskoivu sopii rauduskoivua paremmin alaville ja turvemaapelloille, mutta
viljelyn tulokset ovat näissä vaikeissa kohteissa olleet yleensä huonoja.
Männyn kasvatukseen sopivat karut kivennäismaapellot. Tavanomaisten puulajien
istutustiheyssuositukset ovat pelloilla tuhoriskien vähentämiseksi hieman korkeampia kuin
vastaavilla kivennäismailla.
Hybridihaapa sopii kaikkein viljavimmille kivennäismaapelloille. Siperian lehtikuusi sopii viljaville
kivennäismaapelloille. Sen kasvupaikkavaatimukset ovat samat kuin rauduskoivulla.
Jaloja lehtipuita ja muita erikoispuita, kuten raitaa, ruotsinpihlajaa, seljaa ja villiomenaa sekä
pähkinäpensasta, voidaan kasvattaa Etelä-Suomen viljavimmilla pelloilla, joilla on korkean
ravinteisuuden lisäksi suotuisa paikallinen ilmasto ja hyvä maan vedenläpäisevyys. Jalot
lehtipuut ja erikoispuut vaativat menestyäkseen paljon työtä ja ovat alttiita tuhoille, minkä
vuoksi niiden laajamittaista istuttamista kannattaa harkita tarkoin. Marjoja ja pähkinöitä
tuottavat puut ja pensaat ovat riistan ravinnon saannin kannalta parhaita.
Koivun viljely houkuttelee hirviä ja jäniksiä.
6.9 Kaavamerkintöjen vaikutukset riistaa suosivaan metsänhoitoon
Maankäyttöä ohjaavat yleiskaavat, osayleiskaavat, rantayleiskaavat ja asemakaavat sisältävät
yleensä myös metsäisiä alueita. Näillä alueilla voidaan usein harrastaa myös riistanhoitoa ja
metsästystä. Taajama-alueiden metsien hoito hyödyttää riistalajeja ja riista rikastuttaa osaltaan
taajamametsien monimuotoisuutta. Yksittäisen kaavan ja sen kaavamerkintöjen rajoitukset
Riistapainotteiset
metsänhoitosuositukset
-työryhmäraportti
70(94)
metsänkäsittelyyn, riistanhoitoon ja metsästykseen vaihtelevat alueellisesti ja paikallisesti.
Kaavat valmistellaan ja niistä päätetään kunnissa.
7 Metsäluonnon monimuotoisuus
Metsän- ja luonnonhoito eivät ole erillisiä, vaan jokainen metsänhoidollinen toimenpide
vaikuttaa metsän eliöyhteisön rakenteeseen muuttamalla sitä jollakin tavalla. Jokaisella
metsänhoidollisella ratkaisulla on sekä tiedostettu että tiedostamaton luonnonhoidollinen
ulottuvuus. Metsänomistajan arvot, valinnat ja tavoitteet vaikuttavat ratkaisevasti
metsäalueiden ja yksittäisen metsikkökuvioiden käsittelyyn.
Talousmetsän luonnonhoidon keinot ovat moniulotteisia, sillä yksittäiset toimet edistävät useita
eri tavoitteita. Metsänomistaja voi ylläpitää ja edistää luonnonhoitoa esimerkiksi suosimalla
puuston pitkiä kasvatusaikoja, sekapuustoisuutta, riistalle sopivia elinpaikkoja. Samoilla
valinnoilla voidaan edistää myös metsän muita arvoja, kuten maisema- ja
virkistyskäyttömahdollisuuksia.
7.1 Säästöpuut
Säästöpuulla tarkoitetaan elävää puuta, jonka maanomistaja säästää pysyvästi antaen sen
kasvaa, kuolla ja lahota metsään. Säästöpuuryhmien rajaaminen, arvokkaiden yksittäisten
puiden säästäminen ja järeiden lahopuiden säilyttäminen ovat suositeltavia kaikilla aloilla
riippumatta siitä, kasvatetaanko metsää tasa- vai eri-ikäisrakenteisena.
Säästöpuina suositaan haapaa, raitaa, leppää, pihlajaa ja jaloja lehtipuita. Haavan lehdet
kuuluvat metsokukon kesäiseen ravintovalikoimaan (Seiskari & Koskimies 1956, Rolstad 1988).
Myös tavallisten puulajien vanhat ja kuolleet puut ovat tärkeitä monimuotoisuudelle.
Säästöpuiksi valitaan etenkin vanhoja puita. Säästöpuut on tarkoitettu jätettäväksi pysyvästi
metsään. Kuva Airi Matila.
Riistapainotteiset
metsänhoitosuositukset
-työryhmäraportti
71(94)
Säästöpuut pyritään aina jättämään ryhmittäin. Haapaa, jaloja lehtipuita ja raitaa sekä aiemman
puusukupolven vanhoja puita jätetään myös yksittäin. Ryhmälle sopivia paikkoja ovat
arvokkaiden elinympäristöjen läheisyydet, kosteat painanteet, laho- ja maapuiden esiintymät ja
vaihettumisvyöhykkeet, kuten vesistöjen rannat, peltojen ja soiden reunat. Säästöpuuryhmissä
ei tehdä raivauksia, harvennuksia eikä maanpintaa muokata. Riistalle suotuisassa
säästöpuuryhmässä on useita latvuskerroksia. Säästöpuuryhmien alla säästyy riistan kannalta
tärkeä varvusto huomattavasti paremmin kuin yksittäisten säästöpuiden alla. Riistaa painottava
metsänomistaja pyrkii jättämään säästöpuuryhmiä maastonkohtiin, joissa on runsas
mustikanvarvikko. Säästöpuuryhmän alikasvos antaa myös riistan kaipaamaa suojaa
hakkuualalle.
Säästöpuuryhmiä voi käsittelyalalla olla useampia, kun
- halutaan turvata metsäkanalinnuille tärkeiden, runsasta varvustoa kasvavien kohtien
säilyminen.
- yksittäinen uudistusala on useamman hehtaarin laajuinen käsittelyalueella on useita
monimuotoisuuden kannalta tärkeitä luontokohteita
- säästöpuuryhmien sijoittelussa ensisijaisena lähtökohtana ovat maisemanhoidon
tavoitteet
Erityisen sopivia eläviä säästöpuita
- yksittäiset, valtapuustosta selvästi järeämmät/vanhemmat puut
- jalopuut sekä puumaiset pajut, raidat, tuomet, pihlajat ja lepät
- suuret haavat
- kolopuut
- petolintujen pesäpuut
- palokoroiset männyt
- kääpäiset puut
- puiden erikoismuodot, kuten käärmekuusi.
Säästöpuiden ja säästöpuuryhmien tavoitteita
• säilytetään mustikanvarvikkoa
• edistetään riistan ja linnuston elinoloja
• turvataan haavan, raidan ja jalojen lehtipuiden lajistoa
• säilytetään kolopuiden, palokoropuiden ja kääpäisten puiden lajistoa
• säilytetään ja kasvatetaan vanhoja ja yli-ikäisiä puita
• edistetään järeän ja monipuolisen lahopuun syntymistä
• turvataan metsän monimuotoisuuden säilymistä
• monipuolistetaan metsikkörakennetta
• pehmennetään maiseman muutoksia.
Riistapainotteiset
metsänhoitosuositukset
-työryhmäraportti
72(94)
Säästöpuuryhmään kannattaa jättää erikokoisia puita. Säästöpuuryhmiin jätettävät järeät
männyt ja haavat ovat metsolle mieluisia ruokapuita kun taas järeät koivut ovat teeren
suosiossa.
Talvella teeret ruokailevat
mieluiten isojen
runsasurpuisten koivujen
ryhmissä (Hjeljord ym.
1995) ja pyyt isoissa lepissä,
joiden vieressä on kuusia
suojapuina (Swenson 1993).
Hyvin suunniteltu ja
sijoitettu säästöpuuryhmä
toimii riistan kannalta
tärkeänä suoja- ja
ruokailupaikkana.
Alikasvoskuuset säästöpuuryhmässä luovat riistalle suojaa. Kuva: Timo Eskola
7.2 Luonnonhoito
Luonnonhoidon toimenpiteet on suositeltavaa suunnitella erikseen metsätila sekä
metsikkökuviotasolla. Metsäsuunnitelma on hyvä työväline luonnon- ja riistanhoidon sekä
puuntuotannon tavoitteiden yhteensovittamiseen. Eri tavoitteita voidaan painottaa eri tavoin
eri metsikkökuvioilla, mikä korostaa suunnittelun tärkeyttä.
Luonnon- ja riistanhoitoa tukevien toimenpiteiden taloudellinen kustannus ja vaikutus
puunmyyntituloihin riippuvat siitä, kuinka paljon metsänomistaja haluaa niitä painottaa.
Yleisesti luonnonhoitoa painottavat toimenpiteet ovat myös riistan kannalta suotuisia.
Tapauskohtaisesti luonnonhoitoon on mahdollista saada korvauksia ja tukea.
7.3 Arvokkaat elinympäristöt
Talousmetsien käsittelyssä tärkeää on turvata arvokkaiden elinympäristöjen ominaispiirteet
sekä edistää monimuotoisuudelle tärkeitä rakennepiirteitä, kuten järeän lahopuun
muodostumista ja havupuumetsien lehtipuusekoitusta. Tiettyjen lajien elinmahdollisuuksia
säilytetään toteuttamalla lajikohtaisia toimintaohjeita.
Pysyvästi metsään jätettävät säästöpuut ovat näkyvä esimerkki käytännön luonnonhoidosta.
Säästöpuiden ja –puuryhmien, kuten koivu- ja leppäryhmien, haapojen ja hakomispuiden,
Riistapainotteiset
metsänhoitosuositukset
-työryhmäraportti
73(94)
säilyttämisellä metsänomistaja voi edistää metsissään monimuotoisuuden kannalta tärkeän
lahopuun muodostumista ja samalla parantaa metsäkanalintujen elinympäristön laatua.
Talousmetsien arvokkaat elinympäristöt ovat tärkeä osa metsän ekologiaa. Ne ovat
maastonkohtia tai metsiköitä, jotka erottuvat ympäröivästä maastosta tiettyjen, selvästi
havaittavien ominaisuuksien perusteella. Arvokkaat elinympäristöt ovat usein ominaisuuksiltaan
ääreviä, esimerkiksi erityisen karuja, reheviä, kosteita tai kuivia, kasvupaikkoja. Näissä
elinympäristöissä viihtyy myös riista.
Erityisesti metsäkanalintujen elinympäristön laatua lisääviä arvokkaita elinympäristöjä ovat
muun muassa rehevät puronvarret, korpijuotit, vähäpuustoiset suot, kallioiden lakimetsiköt ja
kangasmetsäsaarekkeet. Riistaa suosivalle metsänomistajalle nämä ovat hyviä kohteita
säästettäväksi.
Metsälain erityisen tärkeistä elinympäristöistä riistaa suosivan metsänomistajan kannattaa
erityisesti huomioida: tulvametsät, metsäluhdat ja korvet.
Riistapainotteiset
metsänhoitosuositukset
-työryhmäraportti
Ojituksilla kuivattu korpi ja metsäpuro. Kuva Timo Eskola
Korpi ja puro ennallistamisen jälkeen. Kuva Timo Eskola
74(94)
Riistapainotteiset
metsänhoitosuositukset
-työryhmäraportti
75(94)
Metsäsertifioinnin elinympäristöistä riistaa suosivan metsänomistajan kannattaa erityisesti
ottaa huomioon hakamaat ja metsäniityt sekä niiden vaihettumisvyöhykkeet, jotka ovat riistalle
suotuisia elinympäristöjä.
Luontotyyppien lisäksi arvokkaisiin elinympäristöihin lukeutuvat myös muut luonnonsuojelulain
suojelemat luontokohteet ja erityisesti suojeltavien lajien sekä EU:n luontodirektiivin liitteen
IV(a) lajien selvästi luonnossa havaittavat lisääntymis- ja levähdyspaikat.
Esimerkiksi liito-oravan elinpaikalla on usein suuria kuusia, lehtipuita, haapoja tai leppiä sekä
suojaisia tiheitä metsän kohtia. Suojelemalla nämä elinpaikat metsänomistaja suosii samalla
riistaa sillä samat elinympäristöt ovat tärkeitä myös monelle riistalajille.
7.4 Perinneympäristöt ja kulttuuriperintö
7.4.1 Perinneympäristöt
Puustoiset perinneympäristöt ovat syntyneet laidunnuksen, niittämisen tai lehdestyksen
tuloksena. Niitä on yhä vähemmän maassamme. Ne ovat varsin soveliaita elinympäristöjä
riistanhoitoon ja metsästykseen. Niiden hoidon tavoitteeksi riistaa painottava metsänomistaja
voi asettaa riistalle sopivan elinympäristön tuottamisen, monipuolisen lajiston vaalimisen sekä
kauniin karjan luoman maiseman säilyttämisen.
Metsälaitumet ovat väljäpuustoisia alueita. Pienialaiset niittylaikut monipuolistavat
metsälaidunten tavallisesti niukkaa lajistoa. Puiden alla viihtyvät metsäkasvit, puuston
aukkopaikoissa menestyvät metsämansikka ja muut niittykasvit. Metsälaitumen
ominaispiirteisiin kuuluvat myös karjan tallaamat polut ja muurahaispesät. Metsälaitumen
puusto on vaihtelevanikäistä ja aukkoista.
Hakamaata luonnehtivat avoimuus, valoisuus ja monivivahteisuus. Puuryhmät ja niittylaikut
vuorottelevat. Puusto on lehtipuu- tai mäntyvaltainen, kuusta on yleensä vain yksittäin. Puut
ovat yleensä järeitä, oksaisia ja leveälatvuksisia. Lisäksi esiintyy katajia ja muita pensasryhmiä
sekä runkomaisia pihlajia ja raitoja.
Riistapainotteisessa metsätaloudessa tavoitellaan umpeenkasvaneen puustoisen
perinneympäristön kunnostuksella riistalle sopivia elinympäristöjä. Kohteen kunnostus ja hoito
kohdistuvat puustoon ja aluskasvillisuuteen.
Umpeenkasvaneen perinneympäristön kunnostusvaiheessa raivataan pensaikkoa ja vesakkoa
sekä poistetaan liika puusto. Näin luodaan riistalle, kuten metsäkauriille ja valkohäntäpeuralle,
mieluisia ympäristöjä. Kunnostuksessa on maltettava säästää luonnolle arvokas puusto eli
ikärakenteeltaan vaihteleva ja lajistoltaan monipuolinen puusto. Se on erittäin tärkeä koti- ja
elinympäristö kääville, hyönteisille ja linnuille.
Riistapainotteiset
metsänhoitosuositukset
-työryhmäraportti
76(94)
Kunnostuksen jälkeen perinneympäristöä hoidetaan laiduntamalla, niittämällä tai
lehdestämällä. Kunnostuksen jälkeen perinneympäristö voidaan riistaa varten aidata, tällöin
laiduneläimeksi soveltuu esimerkiksi kuusipeura.
Puustoiset perinneympäristöt hyötyvät myös lehdestyksestä. Jänikset ja sorkkaeläimet pitävät
kerpuista, varsinkin suolattuna. Kuivatut puunoksat
tuovat vaihtelua riistan talviruokailuun. Kerput
tehdään yleensä koivun, pajun tai muiden
lehtipuiden nuorista oksista alkukesällä
juhannuksen tienoilla, koska alkukesällä kasvit ovat
vitamiinipitoisimpia. Leppä ei ole hyvä kerppuaines
sen paksusta, huonosti kuivuvasta lehtiosasta
johtuen.
Lampaiden tai nautojen laiduntama puustoinen
perinneympäristö houkuttelee metsäkauriita ja
muita sorkkaeläimiä laidunkauden päätyttyä.
Riistaa painottava metsäomistaja voi joko itse
hoitaa puustoisia perinneympäristöjä tai tarjota
kohteita karjankasvattajille.
Kunnostuksen ja hoidon ansiosta riistaa painottava
metsänomistaja saa arvokkaan kohteen, joka jatkaa
ylisukupolvista metsän monikäytön jatkumoa ja
vahvistaa riistanhoitoa. Alue voi olla myös mieluisa
asuin- tai virkistäytymispaikka sekä suvun pyhä
paikka. Samalla säilytetään tapoja, tietoa,
kädentaitoja sekä tarinoita paikoista ja
paikannimistä.
Puustoisten perinneympäristöjen arvot perustuvat luonnon monimuotoisuuteen,
kulttuurihistoriaan ja metsän monipuoliseen käyttöön. Avoimuus ja vaihtelevuus houkuttelevat
myös riistaa. Kuva Airi Matila.
Riistapainotteiset
metsänhoitosuositukset
-työryhmäraportti
77(94)
7.4.2 Kulttuuriperintö
Suomen metsissä liikuttiin erätalouden aikana tuhansia vuosia. Metsän riistaa hyödynnettiin
ruokana, vuotina ja muinaisuskonnoissa. Nykyään metsästys ja riistanhoito ovat merkittävä osa
suomalaisuutta. Riista ennen ja nyt näkyy suomalaisuudessa ja metsissämme.
Riistaan ja metsästykseen liittyvät kulttuuriperintökohteet ovat jäänteitä aiemmin eläneiden
ihmisten toiminnasta. Osa niistä on helposti nähtävissä, mutta usein ne ovat näkymättömissä
sammaleen ja muun kasvillisuuden alla tai maan sisässä. Kulttuuriperintökohteita ovat
pyyntikuopat, sudenkuopat, ketunkuopat, susitarhat, ampumasuojat sekä eränkäyntiin
rakennettujen tilapäisasumusten pohjat, kiukaat ja kiviuunit.
Eränkäynnillä ja viikkojen pituisilla pyyntimatkoilla tarvittiin pyyntilaitteita, joista on voinut
jäädä maastoon jäännöksiä. Hirven- ja peuranpyyntikuopat kaivettiin tavallisesti pitkin järvien ja
soiden rantoja tai niiden välisille kannaksille eläinten kulkureiteille. Joka kylään tehdyt
sudenkuopat tai –tarhat olivat hyvin yleisiä 1700–1800-luvuilla. Kuopat rakennettiin useimmiten
kylään johtavan tien varteen.
Kulttuuriperintökohde on valtakunnallisesti, paikallisesti tai metsänomistajakohtaisesti arvokas.
Sen tunnistaminen ja säilyttäminen on tärkeää. Näin säilyy tieto siitä, miten metsiämme on
hyödynnetty eränkäynnissä ja metsästyksessä sekä muinaisuskoissa.
Merkittävät kulttuuriperintökohteet suojellaan muinaismuistolain (295/1963) perusteella ja
tällöin niitä kutsutaan kiinteiksi muinaisjäännöksiksi. Muinaismuistolain mukaan kiinteän
muinaisjäännöksen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen, vahingoittaminen, poistaminen ja
muu siihen kajoaminen on kiellettyä. Muut kulttuuriperintökohteet metsänomistaja voi
halutessaan säilyttää omalla päätöksellään.
7.5 Metsämaisema
Suomalainen maisema on metsäinen. Vesistöt luonnonmaisemina sekä taajamat, tiet ja pellot
kulttuurimaisemina tuovat kirjavuutta laajoihin metsäalueisiin. Metsämaisemanhoidon
toimenpiteet ovat eduksi myös riistaa painottavassa metsätaloudessa. Riistaa painottavassa
metsänhoidossa maisemanhoidon suunnittelussa keskeisiä kysymyksiä ovat mikä on maiseman
arvo ja miten hyvän maiseman tavoittelu voi hyödyttää riistaa. Onnistuneella metsätöiden
suunnittelulla ja toteutuksella saadaan aikaan kaunista metsämaisemaa osana riistapainotteista
metsätaloutta.
Lähimaisemaan liittyy paljon arvoja. Riistapainotteisen maisemanhoidon tavoitteena on
lähimaiseman säilyttäminen viihtyisänä ja riistalle sopivana metsänuudistamisen yhteydessä.
Yksittäiset maisemapuut erottuvat näyttävästi ja ne antavat katsojalle kiintopisteen maisemaan.
Yksittäisten järeiden lehtipuiden kasvatus, kuten leppien ja pihlajan, tuottaa aivan erityisiä
arvoja. Ne ovat maisemallisia, luonnon monimuotoisuutta edistäviä, riistanhoidollisia ja lopulta
taloudellisia. Harvinaisen ja arvokkaan puuaineksen tuottaminen sellaisella tavalla, että sen
Riistapainotteiset
metsänhoitosuositukset
-työryhmäraportti
78(94)
korjuu on helppoa ja taloudellinen hyöty konkreettinen, edistää riistan lisäksi samalla kaikkia
muita luonnonhoidolle asetettuja tavoitteita.
Rannoille ja puuttomien soiden reunoille kannattaa jättää vaihtelevanlevyinen puustoinen
kaista hakkuun yhteydessä riistalle ja myös kaunistamaan maisemaa.
Uudistusala voidaan ulottaa pellon reunaan asti. Metsän uudistamistöiden ja taimikonhoidon
yhteydessä kannattaa säästää pajut, katajat, lepät ja muut lehtipuut. Ne sopivat pellon ja
metsän reunalle yksittäin tai nauhana antamaan maisemaan vaihtelua ja luomalla riistalle
suotuisan vaihettumisvyöhykkeen.
Säästöpuut tuovat vaihtelua maisemaan. Ne monipuolistavat maisemaa useiden
vuosikymmenten ajan ja ovat tärkeitä riistalle. Säästöpuiden paikoiksi sopivat uudistusalan
puuntuotannollisesti vähämerkitykselliset paikat, jotka usein ovat riistalle mieluisia. Näitä ovat
esimerkiksi kosteikkopainanteet, kallioalueet ja kivikkoiset kohteet. Säästöpuiksi valitaan
luontoarvoiltaan edustavia puita. Tällaisia ovat lahoavat puut, jalot lehtipuut, vanhat haavat,
tervalepät, järeät männyt ja kolopuut. Riistaakin suosiva lehti- ja havupuista koostuva
sekametsäisyys tuo maisemaan väriä kaikkina vuodenaikoina lehtipuut kesällä ja syksyllä,
havupuut talvisin.
Maisemalle on hyödyksi, jos voidaan jättää yksi tai useampi iso säästöpuuryhmä sen sijaan, että
säästettäisiin useita pieniä ryhmiä tai yksittäisiä puita ympäri hakkuualaa. Yhtenäisen
säästöpuuryhmän aluskasvillisuus, varvikko, pensaat ja pienet puut säilytetään
koskemattomana, niitä ei raivata eikä maata muokata uudistamisen yhteydessä. Tästä on
hyötyä sekä metsänviljelylle että riistalle.
Riistaa, monimuotoisuutta ja metsämaisemaa voi huomioida jättämällä kuviorajaan
monimuotoisuutta lisääviä säästöpuita, säästöpuuryhmiä ja riistatiheiköitä. Pienet muutaman
koivun ( 5-8 ) muodostamat koivuryhmät soiden reunoilla ja vesistöjen rannoilla elävöittävät
maisemaa ja toimivat samalla teerien ruokailupuina.
7.5.1 Maisemanhoitoa tasa- ja eri-ikäisrakenteisen metsän kasvatuksessa
Tasaikäisrakenteisen metsän kasvatuksessa on erotettavissa metsän uudistamis- ja
kasvatusvaihe. Uudistamisvaiheessa maisema muuttuu oleellisesti, jolloin maisemanhoidon
tavoitteena on puuntuotannon toimien sopusointu kaukomaiseman kanssa ja lähimaiseman
säilyttäminen viihtyisänä. Noin joka viides talousmetsän uudistusala näkyy katsojalle.
Uudistusala rajataan maaston luonnonolojen mukaan. Hakkuualan rajauksen tavoitteena on,
että syntyy vaihtelevaa ja luonnollista metsämaisemaa ja paljon riistalle mieluisia
reunavyöhykkeitä. Kasvupaikkojen vaihettumisvyöhyke on maiseman kannalta hyvä
metsänkäsittelyn rajauskohta, jossa myös riista viihtyy.
Tasaikäisrakenteisen metsän kasvatusvaiheessa metsikön puusto on kookas, eivätkä
toimenpiteet juurikaan muuta puustoista maisemaa. Kasvatushakkuissa ajourat kannattaa
Riistapainotteiset
metsänhoitosuositukset
-työryhmäraportti
79(94)
suunnitella niin, etteivät urat näy suoraan katsojalle. Kasvatushakkuiden yhteydessä säästetään
alikasvosta ja pensaikkoa, jotka luovat mielenkiintoisia lähimaiseman kohteita ja niistä on
hyötyä luonnolle riistatiheikköinä.
Kun metsää kasvatetaan eri-ikäisrakenteisena, metsä säilyy pääosin peitteisenä. Eriikäisrakenteisena kasvatettavassa metsässä puiden kokojakauma on vaihteleva, mutta pieniä
puita on oltava paljon enemmän kuin isoja. Toimenpiteet eivät juurikaan muuta puustoista
maisemaa ja turvaavat riistalle elinympäristöjä. Toimenpiteet kannattaa tehdä niin, että katsoja
näkee vain vähän ihmisen luomia suoria linjoja. Hakkuiden yhteydessä säästetään alikasvosta ja
pensaikkoa, jotka luovat mielenkiintoisia lähimaiseman kohteita ja niistä on hyötyä
riistatiheikköinä. Teiden varsilla voidaan hakkuut ulottaa tiehen saakka, jolloin avarretaan
maisemaa.
8 Metsien monikäyttö
Metsien monikäytöllä tarkoitetaan metsän eri käyttömuotojen tunnistamista, arvottamista ja
tavoitteiden yhteensovittamista. On tärkeää, että metsänomistaja tunnistaa metsiensä
tuottamat hyödyt itselleen ja muille, jotta hän voi halutessaan ottaa ne huomioon
riistanpainotteisessa metsätaloudessa.
8.1 Virkistys- ja hyvinvointikäyttö
Metsien virkistys- ja hyvinvointikäyttö sisältää kaiken vapaa-aikaan liittyvän metsässä
tapahtuvan oleskelun ja liikkumisen, myös metsästyksen ja eräkäynnin.
Riistaa suosiva metsänomistaja välttää metsätaloustoimien yhteydessä ulkoilureittien ja selvästi
havaittavissa olevien polkujen kulkukelpoisuuden heikentämistä. Reiteille tai poluille ei jätetä
kulkukelpoisuutta haittaavia risuja tai puustoa ja kohteet rajataan maanmuokkauksen
ulkopuolelle. Polut sekä rakenteet, kuten opasteet ja taukopaikat, lisäävät metsän
virkistysarvoja, kuten metsästysmahdollisuuksia.
Metsä vaikuttaa metsästäjän terveyteen kolmella tavalla: luonnossa tapahtuvan aktiivisen
tekemisen kautta, luonnon näkemisen kautta ja luonnossa olemisen kautta. Siihen motivoivat
muun muassa luonnosta saadut elämykset, yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen, mutta myös
mahdollisuus olla yksin.
8.2 Keruutuotteet
Luonnonmarjojen, villiyrttien, ruokasienten, jäkälien ja muiden luonnontuotteiden keruu on osa
metsien monikäyttöä, jonka edellytysten säilyttäminen on osa riistapainotteista metsätaloutta.
Luonnonmarjoista puolukka ja mustikka hyötyvät valoisuudesta sekä lämmöstä, joita voidaan
edistää harvennushakkuilla. Uudistushakkuut parantavat hetkellisesti puolukan kasvuoloja, kun
Riistapainotteiset
metsänhoitosuositukset
-työryhmäraportti
80(94)
valoisuus ja lämpö lisääntyvät. Mustikka ei kestä uudistushakkuita, jotka lisäävät liiaksi
paisteisuutta ja kuivuutta. Uudistaminen ja maanmuokkaus sekä uudistamisen takia
vahvistuneet heinät ja ruohot vähentävät mustikan ja puolukan määrää. Riista viihtyy ja
hyödyntää varvikoita ja luonnonmarjojen kasvuedellytysten edistäminen edistää myös riistaa.
Villiyrtillä tarkoitetaan sellaista luonnonvaraista kasvia, jota voidaan käyttää ravinnoksi,
mausteeksi, juoman aineksena, rohdoksena tai kosmeettisissa valmisteissa. Katajanmarjat ovat
perinteinen mauste riistaruoissa, vaikka myös katajanoksat ovat loistava mauste riistalle. Muita
metsissä ja soilla viihtyviä villiyrttejä ovat muun muassa ahomansikka, maitohorsma,
rauduskoivu, vadelma, mesiargervo ja käenkaali, joita riistaa suosivat metsänomistaja kokeilee
rohkeasti. Villiyrtin keruuaika riippuu kasvista ja käyttötarkoituksesta.
8.3 Metsästys- ja erämatkailu
Metsästys- ja erämatkailu on kokonaisuus, jossa yritykset ja maanomistajat saaliin lisäksi
tarjoavat laadukkaita palveluja ja elämyksellisyyttä. Uudenlaisilla palveluliiketoiminnan
kokonaisuuksilla metsästysmatkailun volyymia voidaan kasvattaa.
Laadukkaalla riistanhoidolla saadaan halutulle alueelle riittävän tiheä riistakanta eikä aiheuteta
vaaraa liikenteelle eikä vahinkoja muille elinkeinoille. Kun riistaeläimet ovat
metsästysmatkailulle rajatulla, riittävän laajalla alueella, voidaan varmistaa se, että
eläinsuojelulliset, elämykselliset ja metsästyksen käytännön toteutukseen liittyvät näkökohdat
tulevat huomioiduksi.
81(94)
Riistapainotteiset
metsänhoitosuositukset
-työryhmäraportti
Liitteet
Liite1 Mänty-Kuusisekoituksen talousvaikutukset – MOTTI simulointi
Kuusisekoituksen säästämisen vaikutus mäntyvaltaisen metsikön nettonykyarvoon. Lähtötilanteen metsiköt edustavat
taimikonharvennuksen jälkeistä tilannetta, jolloin männyn pituus on 6 metriä ja kuusen pituus 4 metriä. Laskelmat on
toteutettu käyttäen Motti-simulaattoria. Huomaa, että näissä kasvatusvaihtoehdossa kuusen osuus laskee
harvennushakkuissa, mutta niitä säilyy myös aina uudistushakkuuseen saakka.
Etelä-Suomi
Kasvupaikka
Tuore kangas
Pohjois-Suomi
Nettonykyarvo
3%
5%
4981 eur/ha
2208 eur/ha
Runkoluku
lopussa
Ku
Mä
Kuusi
%
3%
5%
1883 eur/ha
691 eur/ha
Runkoluku
lopussa
Ku
Mä
Kuusi
%
Muutos, %
Mä 2000 r/ha
0
0
0
633
0
0
0
0
666
0
Mä 1750 + Ku 250
4
18*
48
324
13
4
3
81
626
11
Mä 1500 + Ku 500
8
3
150
525
22
7
3
165
566
23
Mä 1250 + Ku 750
12
9
216
442
33
13
9
226
453
33
Mä 1000 + Ku 1000
10
22*
165
219
43
14
8
303
380
44
Ku 2000
4
3
618
0
100
0
-14
711
0
100
2395 eur/ha
1612 eur/ha
1425 eur/ha
520 eur/ha
Mä 2000 r/ha
0
0
0
548
0
0
0
0
565
0
Mä 1750 + Ku 250
-3
-4
29
525
5
-5
-7
34
529
6
Mä 1500 + Ku 500
-6
-8
63
477
12
-7
-9
74
491
13
Mä 1250 + Ku 750
-11
-14
105
425
20
-12
-18
115
432
21
Mä 1000 + Ku 1000
-17
-21
149
371
29
-18
-26
176
387
31
Ku 2000
-56
-66
994
0
100
-68
-84
1036
0
100
Kuiva kangas
3647 eur/ha
1110 eur/ha
972 eur/ha
348 eur/ha
Mä 2000 r/ha
0
0
0
585
0
0
0
0
552
0
Mä 1750 + Ku 250
-6
-8
21
567
4
-7
-13
18
520
3
Mä 1500 + Ku 500
-10
-12
48
520
8
-14
-22
40
476
8
Mä 1250 + Ku 750
-17
-21
74
456
14
-21
-31
69
425
14
Mä 1000 + Ku 1000
-26
-31
113
391
22
-30
-43
105
374
22
Ku 2000
-93
-54
1610
0
100
-84
-93
1552
0
100
Kuivahko kangas
*: kasvatusohjelmissa 3 harvennusta (muissa 2)
Metsikön hehtaarikohtaiset nettonykyarvot 3 % ja 5 % korkokannoilla sekä niiden muutokset erilaisilla kuusisekoituksilla
tuoreilla (MT), kuivahkoilla (VT) ja kuivilla kankailla (CT) Hämeenlinnassa ja Tervolassa. Lähtöasetelmana on tilanne, jossa
Riistapainotteiset
metsänhoitosuositukset
-työryhmäraportti
82(94)
laikutusmätästetty istuttaen perustetussa taimikossa männyn keskipituus on 6 metriä ja kuusen 4 metriä sekä ikä 20
(Hämeenlinna) tai 25 vuotta (Tervola). Laskennat on toteutettu MOTTI-simulaattorilla.
Liite 2 Ennakkoraivauksen kokonaistaloudellinen perustelu, Metsätehon raportti 187.
Ennakkoraivaus on kokonaistaloudellisesti perusteltua, kun kuusialikasvoksen tiheys on taulukossa
esitettyä suurempi. Hakkuukustannus harvennuskoneella (74 €/h) ja metsäkuljetuksen kuljetus keskiraskaalla
kuormatraktorilla (53 €/h).
Riistapainotteiset
metsänhoitosuositukset
-työryhmäraportti
83(94)
Riistapainotteiset
metsänhoitosuositukset
-työryhmäraportti
Taulukot: Metsätehon raportin 187 liite 8 .
84(94)
Riistapainotteiset
metsänhoitosuositukset
-työryhmäraportti
85(94)
Sanasto ja hakusanaluettelo
ajoura.................................................................... 50
alaharvennus ........................................................ 58
alikasvos................................................................ 11
ampumasuoja ....................................................... 77
asemakaava .......................................................... 69
avohakkuu ............................................................ 48
energiapuu............................................................ 58
ensiharvennus ...................................................... 37
eri-ikäisrakenteinen .............................................. 40
erityisen tärkeä elinympäristö .............................. 73
haapa .................................................................... 25
hakamaa ............................................................... 75
hakominen ............................................................ 24
hakomismänty ...................................................... 24
hakomispuu .......................................................... 24
harmaaleppä......................................................... 23
hieskoivu ............................................................... 22
hirvikarkote........................................................... 27
hirvituho ............................................................... 27
kaistalehakkuu ...................................................... 49
kasvatushakkuu .................................................... 54
kaukomaisema...................................................... 78
ketunkuoppa......................................................... 77
kiinteä muinaisjäännös ......................................... 77
kiviuuni ................................................................. 77
koivu ..................................................................... 22
konekylvö.............................................................. 31
korpi ........................................................................ 9
kulttuuriperintökohde .......................................... 77
kuusi...................................................................... 24
laidunnus .............................................................. 63
latvoa .................................................................... 33
lehdestys............................................................... 75
lehtikuusi .............................................................. 25
lehtipuuosuus ....................................................... 37
lentolinja ............................................................... 36
lähimaisema.......................................................... 77
metsitys ................................................................ 66
metso .................................................................... 16
metsälaidun .......................................................... 75
metsänuudistaminen............................................ 28
metsätie ................................................................ 65
muinaisjäännös ..................................................... 77
muinaismuistolaki .................................................77
mustikka ................................................................10
mänty ....................................................................24
naveromätästys .....................................................60
nipistyskohta .........................................................61
näkemäraivaus ......................................................59
ojitusmätästys .......................................................60
oksa- ja latvusmassa ..............................................49
osayleiskaava.........................................................69
perinnebiotooppi ..................................................75
perinneympäristö ..................................................75
pienaukkohakkuu ..................................................44
pihlaja ....................................................................25
poikueympäristö ...................................................13
poimintahakkuu ....................................................42
polku......................................................................79
puolukka ................................................................79
puro .......................................................................10
pyy .........................................................................23
pyyntikuopat .........................................................77
rantayleiskaava......................................................69
rauduskoivu ...........................................................22
riistaeläin ...............................................................26
riistalajit.................................................................26
riistapelto ..............................................................66
riistatiheikkö ..........................................................11
siemenpuuhakkuu .................................................49
soidinalue ..............................................................16
soidinkeskus ..........................................................16
soidinpaikka...........................................................16
sudenkuoppa .........................................................77
susitarha ................................................................77
säätöauraus ...........................................................60
tasaikäisrakenteinen .............................................28
tervaleppä .............................................................23
tuore kangas ..........................................................22
turvemaa ...............................................................68
ulkoilureitti ............................................................79
uudistaminen ........................................................28
vaihettumisvyöhyke ..............................................13
varttunut taimikko ................................................34
väljennyshakkuu ....................................................56
yleiskaava ..............................................................69
Riistapainotteiset
metsänhoitosuositukset
-työryhmäraportti
ylispuuhakkuu ....................................................... 57
86(94)
yläharvennus .........................................................58
Riistapainotteiset
metsänhoitosuositukset
-työryhmäraportti
87(94)
Kirjallisuus
Kirjallisuutta aihepiireittäin
1.Varvikot (mustikka)
Ahnlund, H. & Helander, B. 1975. The food of the hazel grouse (Tetrastes bonasia) in Sweden.
Viltrevy 9: 219–240. MUSTIKAN OSIEN RUNSAUS RAVINNOSSA
Atlegrim, O. & Sjöberg, K. 1995. Lepidoptera larvae as food for capercaillie chicks (Tetrao
urogallus): a field experiment. Scandinavian Journal of Forest Research 10: 278–283.
MITTARINTOUKKIEN RUNSAUS MUSTIKALLA?
Baines, D., Wilson, I. A. & Beeley, G. 1996. Timing of breeding in Black Grouse Tetrao tetrix and
Capercaillie Tetrao urogallus and distribution of insect food for the chicks. Ibis 138: 181–
187. KUORIUTUMISHUIPUN JA MUSTIKAN VARVIKOSTA ELÄVIEN PERHOSTOUKKIEN
SAATAVUUDEN SAMANAIKAISUUS
Brittas, R., Marcström, V. & Engren, E. 1990. Habitat use by Swedish Black Grouse during
summer. Teoksessa: Lovel, T. & Hudson, P. (toim.), 4th International Grouse
Symposium, Lam, West Germany 1987, s. 139–145. World Pheasant Association.
POIKUEET JA KOIRAAT SUOSIVAT MUSTIKKAISIA YMPÄRISTÖJÄ
Granström, U. 1980. Födoval hos dalripkycklingar Lagopus l. lagopus (L.) från ett fjällområde I
norra Sverige. Fauna och flora 75: 55–60. MUSTIKAN LEHTIEN JA KUKKIEN RUNSAS
KÄYTTÖ
Hanssen, I. & Ness, J. 1982. Chick nutrition and mortality in captive willow ptarmigan (Lagopus l.
lagopus). Acta vet. scand. 23: 456–465. MUSTIKAN MERKITYS TARHAPOIKASTEN
SELVIYTYMISELLE
Hanssen, I. & Utne, F. 1985. Spring phenology, egg quality and chick production in Willow
Grouse Lagopus l. lagopus in northern Norway. Fauna norv. Ser. C, Cinclus 8: 77–81.
MUSTIKAN LEHTEENTULON JA HAUDONNAN ALKAMISAJANKOHDAN SAMANAIKAISUUS
Hanssen, I., Grav, H. J., Steen, J. B. & Lysnes, H. 1979. Vitamin C deficiency in growing willow
ptarmigan (Lagopus lagopus lagopus). Journal of Nutrition 109: 2260–2276. MUSTIKAN
TERVEYSVAIKUTUKSET POIKASIIN
Kastdalen, L. & Wegge, P. 1985. Animal food in capercaillie and black grouse chicks in south
east Norway – a preliminary report. Teoksessa: Lovel, T. & Hudson, P. (toim.), 3rd
International Grouse Symposium, York, England, 1984, s. 499–509. World Pheasant
Association, Reading, Great Britain and International Council for Game and Wildlife
Conservation, Paris. SELKÄRANGATTOMIEN RUNSAUS MUSTIKKKAISISSA
SUKKESSIOVAIHEISSA
Kvasnes, M. A. J. & Storaas, T. 2007. Effects of harvest regime on food availability and cover
from predators in capercaillie (Tetrao urogallus) habitats. Scandinavian Journal of
Forest Research 22: 241–247. AVOHAKKUU VÄHENTÄÄ MUSTIKAN JA POIKASTEN
SUOSIMAN HYÖNTEISRAVINNON MÄÄRÄÄ
Lakka, J. & Kouki, J. 2009. Patterns of field layer invertebrates in successional stages of
managed boreal forest: Implications for the declining Capercaillie Tetrao urogallus L.
Riistapainotteiset
metsänhoitosuositukset
-työryhmäraportti
88(94)
population. Forest Ecology and Management 257: 600–607. MITÄ SUUREMPI
MUSTIKAN PEITTÄVYYS, SITÄ RUNSAAMMIN TOUKKIA JA SELKÄRANGATTOMIA
Ludwig, G. X., Alatalo, R. V., Helle, P. & Siitari, H. 2010. Individual and environmental
determinants of early brood survival in black grouse Tetrao tetrix. Wildlife Biology 16:
367–378. POIKUEIDEN SÄILYVYYS YHTEYDESSÄ MUSTIKAN RUNSAUTEEN
Miina, J., Hotanen, J.-P. & Salo, K. 2009. Modelling the Abundance and Temporal Variation in
the Production of Bilberry (Vaccinium myrtillus L.) in Finnish Mineral Soil Forests. Silva
Fennica 43: 577–593. MUSTIKAN SUKKESSIO
Mäkipää, R. 1994. Effects of nitrogen fertilization on the humus layer and ground vegetation
under closed canopy in boreal coniferous stands. Silva Fennica 28: 81–94.
TYPPILANNOITUS TAANNUTTAA VARVUSTOA
Rajala, P. 1959. Metsonpoikasten ravinnosta. Suomen Riista 13: 143–155. MUSTIKKA TÄRKEIN
RAVINTOKASVI
Salemaa, M. & Jukola-Sulonen, E.-L. 1998. Avohakkuu ja kangasmetsän aluskasvillisuus.
Teoksessa: Lappalainen, I. (toim.), Suomen luonnon monimuotoisuus, s. 166–167.
Suomen ympäristökeskus, Helsinki. AVOHAKKUUN JA MAANMUOKKAUKSEN VAIKUTUS
MUSTIKAN PEITTÄVYYTEEN
Salemaa, M. 2000. Vaccinium myrtillus. Mustikka. Teoksessa: Reinikainen, A., Mäkipää, R.,
Vanha-Majamaa, I. & Hotanen, J.-P. (toim.), Kasvit muuttuvassa metsäluonnossa, s.
128–130. Tammi, Helsinki. MUSTIKAN PEITTÄVYYDEN PITKÄAIKAISMUUTOKSET
Sjöberg, K. 1996. Modern forestry and the capercaillie. Teoksessa: DeGraaf, R. M. & Miller, R. I.
(toim.), Conservation of Faunal Diversity in Forested Landscapes, s. 111–135. Chapman
& Hall. VARTTUNEISSA RUNSASMUSTIKKAISISSA METSISSÄ RUOKAILEVAT
METSONPOIKASET KASVOIVAT NOPEAMMIN KUIN TAIMIKOISSA RUOKAILEVAT
Spidsø, T. K. & Stuen, O. H. 1988. Food selection by capercaillie chicks in southern Norway.
Canadian Journal of Zoology 66: 279–283. MUSTIKAN OSIEN RUNSAUS RAVINNOSSA
Spidsø, T. K. 1980. Food selection by Willow Grouse Lagopus lagopus chicks in northern
Norway. Ornis Scandinavica 11: 99–105. MUSTIKAN OSIEN SUOSINTA
Storch, I. 1993. Habitat selection by capercaillie in summer and autumn: Is bilberry important?
Oecologia 95: 257–265. MUSTIKAN SUOSINTA HABITAATINVALINNASSA
Storch, I. 1994. Habitat and survival of capercaillie Tetrao urogallus nests and broods in the
Bavarian Alps. Biological Conservation 70: 237–243. MUSTIKAN SUOSINTA
HABITAATINVALINNASSA
Storch, I. 1995. The role of bilberry in central European Capercaillie habitats. Teoksessa:
Jenkins, D. (toim.), Proceedings of the 6th International Grouse Symposium, Udine, Italy
1993, s. 116–120. World Pheasant Association, Reading, UK, and Istituto Nazionale per
la Fauna Selvatica, Ozzano dell’Emilia, Italy. MUSTIKAN SUOSINTA
HABITAATINVALINNASSA
Stuen, O. H. & Spidsø, T. K. 1988. Invertebrate abundance in different forest habitats as animal
food available to capercaillie Tetrao urogallus chicks. Scandinavian Journal of Forest
Research 3: 527–532. SELKÄRANGATTOMIEN RUNSAUS MUSTIKKKAISILLA
METSÄTYYPEILLÄ
Tolvanen, A. 1994. Differences in recovery between a deciduous and an evergreen ericaceous
clonal dwarf shrub after simulated aboveground herbivory and belowground damage.
Canadian Journal of Botany 72: 853–859. MAAVARSIEN RIKKOMISEN VAIKUTUS
VARVUSTON TOIPUMISEEN
Riistapainotteiset
metsänhoitosuositukset
-työryhmäraportti
89(94)
Uotila, A. & Kouki, J. 2005. Understorey vegetation in spruce-dominated forests in eastern
Finland and Russian Karelia: Successional patterns after anthropogenic and natural
disturbances. Forest Ecology and Management 215: 113–137. MUSTIKAN SUKKESSIO
Wegge, P. & Kastdalen, L. 2008. Habitat and diet of young grouse broods: resource partitioning
between Capercaillie (Tetrao urogallus) and Black Grouse (Tetrao tetrix) in boreal
forests. Journal of Ornithology 149: 237–244. MUSTIKAN JA JUOLUKAN RUNSAUS
KASVIRAVINNOSSA
Wegge, P., Olstad, T., Gregersen, H., Hjeljord, O. & Sivkov, A. V. 2005. Capercaillie broods in
pristine boreal forest in Northwestern Russia: the importance of insects and cover in
habitat selection. Canadian Journal of Zoology 83: 1547–1555. MUSTIKKAISTEN
ELINYMPÄRISTÖJEN SUOSINTA
Kastdalen, L. & Wegge, P. 1985. Animal food in capercaillie and black grouse chicks in south east
Norway – a preliminary report. Teoksessa: Lovel, T. & Hudson, P. (toim.), 3rd
International Grouse Symposium, York, England, 1984, s. 499–509. World Pheasant
Association, Reading, Great Britain and International Council for Game and Wildlife
Conservation, Paris. PERHOSTOUKKIEN RUNSAUS MUSTIKKKAISISSA KORVISSA
2 Avainympäristöt
2.1 Korvet
Lindén, H. & Wikman, M. 1983. Goshawk predation on tetraonids: availability of prey and diet of
the predator in the breeding season. Journal of Animal Ecology 52: 953–968. KORPIEN
SUOSINTA KESÄLLÄ (PYY JA METSO)
Miettinen, J. 2009. Capercaillie (Tetrao urogallus L.) habitats in managed Finnish forests – the
current status, threats and possibilities. Dissertationes Forestales 90. 32 p. Available at
http://www.metla.fi/dissertationes/df90.htm MERKITYS POIKUEILLE JA AIKUISILLE
Nyberg, A. & Niemi, T. 1957. Tutkimuksia metsälintujen esiintymisestä eri metsätyypeillä
Kauhavan, Töysän ja Kemijärven kunnissa. Suomen Riista 11: 65–73. KORPIEN SUOSINTA
KESÄLLÄ
Rajala, P. 1966. Metsäkanalintujen määrästä ja esiintymisestä eri maastotyypeillä Oulun läänissä
vuonna 1966 suoritettujen kompassilinja-arviointien mukaan. Suomen Riista 19: 130–
144. MERKITYS POIKUEILLE JA AIKUISILLE
Valleala, E. 1954. Metsänhoitotoimenpiteiden vaikutuksesta metsänriistan viihtyisyyteen.
Suomen Riista 9: 111–123. MERKITYS POIKUEILLE
Wegge, P., Olstad, T., Gregersen, H., Hjeljord, O. & Sivkov, A. V. 2005. Capercaillie broods in
pristine boreal forest in Northwestern Russia: the importance of insects and cover in
habitat selection. Canadian Journal of Zoology 83: 1547–1555. MERKITYS POIKUEILLE
2.2 Vaihettumisvyöhykkeet
Aapala, K. & Lindholm, T. 1999. Suojelusoiden ekologinen rajaaminen. Metsähallituksen
luonnonsuojelujulkaisuja, Sarja A No 95, Metsähallitus, Vantaa. SUOMENSELÄLLÄ ALLE
KYMMENESOSA ALKUPERÄISESTÄ MÄÄRÄSTÄ JÄLJELLÄ
Auvinen, A.-P., Aapala, K., Kaipiainen, H. & Toivonen, H. 2005. Suot. Teoksessa: Hildén, M.,
Auvinen, A.-P. & Primmer, E. (toim.), Suomen biodiversiteettiohjelman arviointi. Suomen
Riistapainotteiset
metsänhoitosuositukset
-työryhmäraportti
90(94)
ympäristö 770, s. 51–56. Suomen ympäristökeskus, Helsinki. OJITUKSEN AIHEUTTAMAT
MUUTOKSET
Brittas, R., Marcström, V. & Engren, E. 1990. Habitat use by Swedish Black Grouse during
summer. Teoksessa: Lovel, T. & Hudson, P. (toim.), 4th International Grouse Symposium,
Lam, West Germany 1987, s. 139–145. World Pheasant Association. POIKUEET
SUOSIVAT
Kaakinen, E., Kokko, A., Aapala, K., Kalpio, S., Eurola, S., Haapalehto, T., Heikkilä, R., Hotanen, J.P., Kondelin, H., Nousiainen, H., Ruuhijärvi, R., Salminen, P., Tuominen, S., Vasander, H.
& Virtanen, K. 2008. Suot. Teoksessa: Raunio, A., Schulman, A. & Kontula, T. (toim.),
Suomen luontotyyppien uhanalaisuus – Osa 1: Tulokset ja arvioinnin perusteet. Suomen
ympäristö 8/2008: 75–109. Suomen ympäristökeskus, Helsinki. TOIMENPIDEEHDOTUKSIA
Valleala, E. 1954. Metsänhoitotoimenpiteiden vaikutuksesta metsänriistan viihtyisyyteen.
Suomen Riista 9: 111–123. MERKITYS POIKUEILLE
Wegge, P., Finne, M. H. & Rolstad, J. 2007. GPS satellite telemetry provides new insight into
capercaillie Tetrao urogallus brood movements. Wildlife Biology 13 (Suppl. 1): 87–94.
NUORTEN POIKUEIDEN VAIHETTUMISVYÖHYKKEIDEN KÄYTTÖ
3 Alikasvos ja tiheiköt
Beshkarev, A. B., Blagovidov, A., Teplov, V. & Hjeljord, O. 1995. Spatial distribution and habitat
preference of male Capercaillie in the Pechora-Illytch Nature Reserve in 1991–92.
Teoksessa: Jenkins, D. (toim.), Proceedings of the 6th International Grouse Symposium,
Udine, Italy 1993, s. 48–53. World Pheasant Association, Reading, UK, and Istituto
Nazionale per la Fauna Selvatica, Ozzano dell’Emilia, Italy. KUUSITIHEIKKÖJEN MERKITYS
Brittas, R., Marcström, V. & Engren, E. 1990. Habitat use by Swedish Black Grouse during
summer. Teoksessa: Lovel, T. & Hudson, P. (toim.), 4th International Grouse Symposium,
Lam, West Germany 1987, s. 139–145. World Pheasant Association. AIKUISET JA
POIKUEET SUOSIVAT RUNSASTA (≥ 41-60 %) ALIKASVOSPEITTOA, KUUSI SUOSITUIN,
KOIVUKIN KELPASI
Finne, M. H., Wegge, P., Eliassen, S. & Odden, M. 2000. Daytime roosting and habitat preference
of capercaillie Tetrao urogallus males in spring – the importance of forest structure in
relation to anti-predator behaviour. Wildlife Biology 6: 241–249. ALIKASVOSKUUSTEN JA
KUUSITIHEIKKÖJEN MERKITYS
Kolstad, M., Bø, T. & Wegge, P. 1985. Orrfuglens (Tetrao tetrix L.) habitatøkologi om våren og
sommeren i Øst-Norge. Meddelelser fra Norsk Viltforskning, 3. serie nr. 13.
KUUSIALIKASVOKSEN MERKITYS AIKUISILLE JA POIKUEILLE
Lindén, H. 2002. Metson elinympäristöt kolmella eri mittakaavalla. Suomen Riista 48: 34–45.
Ludwig, G. X., Alatalo, R. V., Helle, P. & Siitari, H. 2010. Individual and environmental
determinants of daily black grouse nest survival rates at variable predator densities.
Annales Zoologici Fennici 47: 387–397. (ALIKASVOS)PUUSTON TIHEYS EDISTI PESIEN
SÄILYMISTÄ
Ludwig, G. X., Alatalo, R. V., Helle, P. & Siitari, H. 2010. Individual and environmental
determinants of early brood survival in black grouse Tetrao tetrix. Wildlife Biology 16:
Riistapainotteiset
metsänhoitosuositukset
-työryhmäraportti
91(94)
367–378. HAVUPUUALIKASVOS PARANSI (HIEMAN) POIKUEIDEN VARHAISVAIHEEN
SÄILYVYYTTÄ
Miettinen, J. 2009. Capercaillie (Tetrao urogallus L.) habitats in managed Finnish forests – the
current status, threats and possibilities. Dissertationes Forestales 90. 32 p. Available at
http://www.metla.fi/dissertationes/df90.htm
Swenson, J. E. 1995a. Habitat requirements of Hazel Grouse. Teoksessa: Jenkins, D. (toim.),
Proceedings of the 6th International Grouse Symposium, Udine, Italy 1993, s. 155–159.
World Pheasant Association, Reading, UK, and Istituto Nazionale per la Fauna Selvatica,
Ozzano dell’Emilia, Italy. HAVUPUUALIKASVOKSEN MERKITYS
4 Sekametsäisyys
Helle, P., Jokimäki, J. & Lindén, H. 1990. Metsokukkojen elinympäristönvalinta PohjoisSuomessa – radiotelemetrinen tutkimus. Suomen Riista 36: 72–81.
Nyberg, A. & Niemi, T. 1957. Tutkimuksia metsälintujen esiintymisestä eri metsätyypeillä
Kauhavan, Töysän ja Kemijärven kunnissa. Suomen Riista 11: 65–73.
Siivonen, L. 1952. Metsälintujemme voimaperäinen hoito on aloitettava viipymättä. Suomen
Riista 6: 32–45.
Uusvaara, O. 1963. Pyyn elinympäristöjen metsikkörakenteesta. Suomen Riista 16: 31–45.
Valleala, E. 1954. Metsänhoitotoimenpiteiden vaikutuksesta metsänriistan viihtyisyyteen.
Suomen Riista 9: 111–123. LEHTIPUUSEKOITUKSEN MERKITYS
5 Talviravinto
5.1 Teerikoivikot
Hjeljord, O., Spidsø, T. K., Bjormyr, F., Meisingset, E.& Dokk, J. G. 1995. Selection of birch by
Black Grouse Tetrao tetrix in winter. Teoksessa: Jenkins, D. (toim.), Proceedings of the
6th International Grouse Symposium, Udine, Italy 1993, s. 63–66. World Pheasant
Association, Reading, UK, and Istituto Nazionale per la Fauna Selvatica, Ozzano
dell’Emilia, Italy. ISOJEN RUNSASURPUISTEN KOIVURYHMIEN SUOSINTA
Seiskari, P. 1957. Teere talvisen ruokailupaikan rakenteesta. Suomen Riista 11: 141–144.
REUNAKOIVIKOIDEN KÄYTTÖ
5.2 Pyylepikot
Swenson, J. E. 1993. The importance of alder to hazel grouse in Fennoscandian boreal forest:
evidence from four levels of scale. Ecography 16: 37–46. ISOJEN LEPPIEN SUOSINTA,
KUUSIA OLTAVA SUOJAPUINA
5.3 Metson hakomispuut
Lindén, H. 1984a. The role of energy and resin contents in the selective feeding of pine needles
by the capercaillie. Annales Zoologici Fennici 21: 435–439.
Riistapainotteiset
metsänhoitosuositukset
-työryhmäraportti
92(94)
Lindroth, H. & Lindgren, L. 1950. Metson hakomisen metsänhoidollisesta merkityksestä.
Suomen Riista 5: 60–81.
Pulliainen, E. 1970a. Metson talviravinnon valinnasta ja koostumuksesta. Suomen Riista 22: 67–
73.
5.4 Metsohaavat
Rolstad, J. 1988. Use of aspen Populus tremula by Capercaillie Tetrao urogallus in southeastern
Norway. Ornis Fennica 65: 65–68.
Seiskari, P. & Koskimies, J. 1956. Maamme metsoroduista. Suomen Riista 10: 34–43.
6 Avohakkuut, myyrät & pedot
Christiansen, E. 1979. Skog og jordbruk, smågnagare og rev. Tidskrift for Skogsbruk 87: 115–119.
Hansson, L., jokin 1980-luvun juttu?
Henttonen, H. 1987. The impact of spacing behavior in microtine rodents on the dynamics of
least weasels Mustela nivalis – a hypothesis. Oikos 50: 366–370. PELTOMYYRÄ VOI
RUNSASTUA HUOMATTAVASTI SUUREMPIIN TIHEYKSIIN KUIN METSÄMYYRÄ
Henttonen, H. 1989. Metsien rakenteen muutoksen vaikutuksesta myyräkantoihin ja sitä kautta
pikkupetoihin ja kanalintuihin – hypoteesi. Suomen Riista 35: 83–90.
Siitonen, J. 2001. Energiapuun hankinta ja metsälajiston monimuotoisuus. Teoksessa: Nurmi, J.
& Kokko, A. (toim.), Biomassan tehostetun talteenoton seurannaisvaikutukset metsässä.
Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 816, s. 66–74. AVOIMIIN KASVUPAIKKOIHIN
SOPEUTUNEET KASVILAJIT RUNSASTUVAT SITÄ ENEMMÄN, MITÄ ENEMMÄN
METSÄNKÄSITTELYSSÄ AIHEUTETAAN MAAPERÄHÄIRIÖITÄ
7 Ojitus
Hotanen, J.-P. 2000. Eriophorum vaginatum. Tupasvilla. Teoksessa: Reinikainen, A., Mäkipää, R.,
Vanha-Majamaa, I. & Hotanen, J.-P. (toim.): Kasvit muuttuvassa metsäluonnossa, s. 170–
171. Tammi, Helsinki. PEITTÄVYYS VÄHENTYNYT
Karsisto, K. 1977. Metsänhoito ja riista. Metsästäjä 3/1977: 40–42. POIKASTEN HUKKUMINEN
Ludwig, G. X., Alatalo, R. V., Helle, P. & Siitari, H. 2010. Individual and environmental
determinants of daily black grouse nest survival rates at variable predator densities.
Annales Zoologici Fennici 47: 387–397. OJITUS LISÄÄ PESÄN PREDAATIORISKIÄ
Ludwig, G. X., Alatalo, R. V., Helle, P., Nissinen, K. & Siitari, H. 2008. Large-scale drainage and
breeding success in boreal forest grouse. Journal of Applied Ecology 45: 325–333. OJITUS
JA SATEISUUS HEIKENTÄNEET POIKASTUOTTOA MAAN ETELÄ- JA KESKIOSISSA
Marjakangas, A. 1996. Forest ditches – pitfalls for young grouse chicks? Teoksessa: Botev, N.
(toim.), Proceedings of the International Union of Game Biologists, XXII Congress, Sofia,
Bulgaria 1995, s. 402. Pensoft Publishers, Sofia, Moscow, St. Petersburg. VESIOJAT
HEIKENTÄVÄT POIKUEIDEN SÄILYVYYTTÄ
Riistapainotteiset
metsänhoitosuositukset
-työryhmäraportti
93(94)
Rajala, P. & Lindén, H. 1982. Rämeiden ojituksen ja lannoituksen vaikutuksista riistaeläinten
esiintymisrunsauteen. Suomen Riista 29: 93–97. OJIKOIDEN VÄLTTELY
Sipola, K. 2000. Metsäojituksen vaikutus teeren pesimismenestykseen ja poikastuottoon. Pro
gradu -tutkielma, Oulun yliopisto. VESIOJAT HEIKENTÄVÄT PESIEN JA POIKUEIDEN
SÄILYVYYTTÄ
Sjöberg, K. 1996. Modern forestry and the capercaillie. Teoksessa: DeGraaf, R. M. & Miller, R. I.
(toim.), Conservation of Faunal Diversity in Forested Landscapes, s. 111–135. Chapman
& Hall. OJITETUISSA METSISSÄ RUOKAILEVAT METSONPOIKASET KASVOIVAT
HITAAMMIN KUIN OJITTAMATTOMISSA METSISSÄ RUOKAILEVAT
Tolonen, M. 2010. Ojitettujen ja luonnontilaisten pienialaisten soiden soveltuvuudesta metson
(Tetrao urogallus) poikueympäristöiksi. Pro gradu -tutkielma, Oulun yliopisto.
LUONNONTILAISEN SUON KENTTÄKERROKSESSA ENEMMÄN SELKÄRANGATTOMIA KUIN
OJITETUN SUON KENTTÄKERROKSESSA
Komulainen, VM, Nykänen, H., Martikainen, O.J. & Laine, J. 1998: Short term effect of
restoration on vegetation change and methane emission from peatlands drained for
forestry in southern Finland. –Canadian Journal of Forest Research 28:634-648.
Kangasjärvi, S. 2006: Kahden metsäojitetun suon ennalistamiskehitys kymmenen vuoden aikana.
–Soiden ekologian ja suometsätieteen pro gradu –tutkielma, Helsingin yliopisto,
metsäekologian laitos, Helsinki. 57 s. + 7 liitettä.
Haapalehto, T., Kotiaho, J. & Kuitunen, M. 2006: Metsäojituksen ja ennallistamisen vaikutukset
suokasvillisuuteen Seitsemisen kansallispuistossa. –Metsähallituksen
luonnonsuojelujulkaisuja. Sarja A 156. 45 s.
8 Pienet aukot
Pynnönen, A. 1954. Beiträge zur Kenntnis der Lebensweise des Haselhuhns, Tetrastes bonasia
(L.). Papers on Game Research 12: 1–90.
Swenson, J. E. 1995. Habitat requirements of Hazel Grouse. Teoksessa: Jenkins, D. (toim.),
Proceedings of the 6th International Grouse Symposium, Udine, Italy 1993, s. 155–159.
World Pheasant Association, Reading, UK, and Istituto Nazionale per la Fauna Selvatica,
Ozzano dell’Emilia, Italy.
9 Metson soidinmetsät
Liite 5 Metson soitimen hoito-ohjeet. Teoksessa: Päivinen, J.,Björkqvist, N., Karvonen, L.,
Kaukonen, M., Korhonen, K-M., Kuokkanen, P., Lehtonen P., H. & Tolonen, A. (toim.):
Metsähallituksen metsätalouden ympäristöopas Metsähallituksen metsätalouden
julkaisuja 67/2011. 215 s.
Valkeajärvi & Ijäs 1994
Valkeajärvi , Ijäs & Lamberg 2007 (SR 53)
10 Muut
Riistapainotteiset
metsänhoitosuositukset
-työryhmäraportti
94(94)
Arto Koistinen ja Olli Mäki (toim.) Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio 2013Metsätalouden
talousneuvonta http://www.metsavastaa.net/metsatalouden-taloustietoa-2.
Lääperi, A. ja Heikkilä, R. 2007. Metsänhoito ja hirvi. Suosituksen talvilaidunalueille.
Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio. Metsäkustannus Oy.
Gardner, R.H., Milne, B.T., Turner, M.G. & O'Neill, R.V. 1987. Neutral models for the analysis of
broad-scale landscape pattern. Landscape Ecology 1: 19-28.
Marcström, V., Nils H Höglund. N.H. 1981. Factors affecting reproduction of willow grouse,
Lagopus lagopus, in two highland areas of Sweden : Dalripans föryngring inom två
fjällområden i Sverige. Swedish wildlife research, 11:7.
Päivinen, J., Björkqvist, N., Karvonen, L., Kaukonen, M., Korhonen, K.-M., Kuokkanen, P.,
Lehtonen, H. & Tolonen, A. (toim.) 2011. Metsähallituksen metsätalouden
ympäristöopas, Metsähallituksen metsätalouden julkaisuja 67.
Toivonen, A-L. 2009. Suomalainen metsästäjä. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos. Selvityksiä
19/2009.
Helle, E., Tahvanainen, J., Julkunen-Tiitto, R. & Uotila, I. 1986. Miten ja miksi metsäjänis valikoi
talviravintonsa? Suomen Riista 33: 111-120.
Rauhala, J., 2005. Metsästäjä lehti.
Työryhmämuistio MMM 1999:23. Metsäkanalintutyöryhmän muistio. Maa-ja
metsätalousministeriö, Helsinki.
Kasvi, A. 2013. Jalot lehtipuut ruokkivat riistaa. Metsästäjä lehti.