Yrtti-info - Herkullisia

Transcription

Yrtti-info - Herkullisia
Herkullisia
YRTTI INFO Copyright - Luontoäidin Hevoset -
KARDEMUMMA
cardamomum)
(Elettaria
Inkiväärikasveihin kuuluva ruohovartinen kasvi.Kardemumma on lämmin ja
makea mauste. Kardemumma oli suosittu mauste muinaisista ajoista alkaen
aina keskiajalle saakka, jonka jälkeen
uuden maailman mausteet alkoivat
syrjäyttää vanhoja voimakkaita mausteita. Sekä kreikkalaiset että roomalaiset toivat kardemummaa suuria
määriä Intiasta. Mausteella ajateltiin olevan myös lääkinnällisiä vaikutuksia, ja erityisesti sitä suosittiin virtsavaivoihin. Jotain kardemumman
suosiosta kertoo sekin, että Babylonian kuningas kasvatti maustetta
omassa puutarhassaan vuonna 721 eaa. Kun sitten ”arabiviini” vihdoin
tuli tutuksi arabeille, joilta alkoholin käyttö oli siihen maailmanaikaan
päätetty kieltää, he alkoivat maustaa tätä gahwaksi kutsumaansa juomaa laittamalla kardemumman palon kaatokannun nokkaan. Tämä
tapahtui kuitenkin vasta 1400-luvun jälkeen. Myöhemmin tuota mustaa arabiviiniä alettiin sitten kutsua rahvaanomaisesti kahviksi. Kardemumma lisää syljen, sapen ja mahanesteiden eritystä sekä parantaa
ruokahalua ja ruoansulatusta ja poistaa ilmavaivoja. Se saattaa jopa
laihduttaa avittamalla kehoon kertyneitten ylimääräisten rasvojen poistumista ja auttamalla turvotukseen virtsaneritystä lisäävänä. Se auttaa
tulehduksiin, vilustumiseen, kurkku- ja korvakipuun sekä kuumeeseen
ja yskään irrottamalla limaa. Kardemumma on talveen sopiva lämmittävä mauste, joka rentouttaa, poistaa väsymystä, hermostuneisuutta
ja unettomuutta. Mausteen käytössä kardemumma on turvallista ja
tuo ruokiin ja juomiin hersyvää tuoksua ja kihelmöittää makunystyröitä.Hyvin menestynyt mauste hevosten käytössä sen laajasta soveltuvuudesta johtuen.Ei tunneta rajoittavia tekijöitä. Soveltuu ihanteellisesti
varsojen koliikkiin ja vatsavaivoihin.Elvyttää nopeasti ummetusähkyä.
Saattaa kohottaa hormonaalisia oireita lisäämällä libidoa. Historiallista perimätietoa: Roomalaiset sotilaat tunnettiin näyttävistä hevosistaan(friisiläiset, arabit,iberian hevoset..)ja he antoivat hevosillen paljon
luonnon tuotteita, joista tunnetuimmat ovat Tyrni, Rosmariini,Oliivi sekä
Kardemumma.
Ei varoaikoja.
PORKKANA (Daucus ca-
rota)
Porkkana on vanha ravinto ja
lääkekasvi, jota on käytetty myös
värjäykseen. Oranssin värin tuottaa karoteeni, joka on A-vitamiinin esiaste. Sisältää myös C-vitamiinia ja seleeniä. Myös keltaisia ja punaisia porkkannoita viljellään.
Sitä vitamiinipitoisempi, mitä kauemmin on kasvanut maassa. Porkkana
on korjuuvalmista, kun sen juuren pää on pyöristynyt. Porkkana voidaan nostaa maasta viimeisten kasvien joukossa, sillä sen varastokestävyys paranee sen saadessa olla maassa myöhään. Porkkanat nousevat maasta joko naatista vetämällä tai talikolla nostamalla.
Monikäyttöinen. Voi syödä sellaisenaan, raasteena, keitettynä, keittojen, kastikkeiden, pataruokien ja muhennosten valmistuksessa, suolaisissa ja makeissa leivonnaisissa.
Porkkanan ainseosat edistävät hiusten ja kynsien kasvua, vahvistavat
puolustuskykyä ja verenkiertoa. Kasvaa myös villinä Suomessa, mutta
satunnaisesti ja on jokseenkin harvinainen. Porkkanaa on viljelty Etelä-Euroopassa jo kaksituhatta vuotta. Sisältää 11 mg Betakaroteenia
per 100 g. Kymmenen kertaa enemmän kuin esim punainen paprika.
Porkkana sisältää myös runsaasti mineraaleja kuten kalsium, rauta ,
kalium ja fosfori. Se puhdistaa verta, auttaa väsymykseen, anemiaan,
alentaa veren kolesterolia ja parantaa ihottumia ja ihon laatua. Tutkimuksissa on todettu veren betakaroteenipitoisuuden korreloivan käänteisesti varsinkin keuhkosyövän kehittymiseen. Betakaroteeni vaikuttaa
esimerkiksi silmien näköpigmentin muodostumiseen verkkokalvolla ja
edistää ihon ja limakalvojen hyvinvointia.
Porkkanan naatit ovat myös oivallisia rehuksi. Siemeniä taas voi käyttää
mausteeksi. Siemeniä käytetään hevosilla myös sisäloishäätöön. Hyvä
seleenin lähde. Suurina määrinä nautittuna saattaa aiheuttaa ripulia.
Ei varoaikoja.
MUSTIKKA (vaccinium myrtillus)
Vanhemmat ihmiset tuntevat mustikan
sen kyvystä parantaa vatsatauteja ja
flunssaa. Toisen maailmansodan aikana lentäjille annettiin säännöllisesti
mustikkaa hämäränäkökyvyn parantamiseksi. Marjat sisältävät flavonoideja,
hydrokinonia, natriumia, neomyrtilliiniä,
mangaania, omenahappoa, rautaa ja ursolihappoa. Uskotaan, että mangaanin
puute on yhteydessä syöpäsairauksien
syntymiselle.
Marjojen pigmentissä olevat antosyanidit vahvistavat verisuonten seinämiä ja auttavat siten verenkiertoa yleisesti ja ehkäisevät verisuonten
kalkkeutumista ja esim peräpukamia. Mustikka vähentää silmien rasitusta ja parantaa hämäränäköä hiussuonten verenkiertoa nopeuttamalla. Nopeutunut verenkierto nopeuttaa silmän reagointia valaistuksen
muutoksiin. Sen lisäksi, että se voimistaa silmien verenkiertoa, se myös
lisää kemikaalia, joka voimistaa silmistä tulevien elektronisten impulssien voimaa aivoissa. Marjojen sisältämä tanniini vaikuttaa limakalvoja
vahvistavasti ja siten estää bakteerien ja virusten tunkeutumisen vereen. Tästä syystä mustikkaa on käytetty tulehdusten hoitoon, varsinkin suun ja suoliston osalta. Se myös vahvistaa mahahaavapotilaiden
limakavoja.
Eräs Yhdysvaltalainen yliopisto katsoi mustikan tärkeimmäksi kaikista
tutkitusta kasvista, koska sillä havaittiin voimakkaita antioksidanttisia
vaikutuksia. Tutkimus totesi myös mustikan sisältävän useita kymmeniä syöpää ehkäiseviä aineyhdisteitä. Kuten: betakaroteeni, katekinit,
kumariinit, kvertsetiini ja rutiini. Myös muissa yliopistoissa on todettu
mustikan antosyanidien vähentävän verisuonten kolesterolivaurioita
erityisesti aivoissa. Kanadalaisissa kokeissa on todettu mustikan tuhoavan polioviruksen sata prosenttisesti, minkä uskotaan olevan pääosin mustikan suuren tanniinipitoisuuden ansiota. Erään tutkimuksen
mukaan mustikan flavonoidit myös alentavat veren pahan kolesterolin
(LDL) tasoa. Mustikan lehtien sisältämä inuliini on eduksi diabeetikoille
/ kaviokuumeiselle ja myös se auttaa suun ja nielun tulehduksiin. Siksi
sen läsnäolo mm kaviokuume, metabolia ym. aineenvaihdunsairauksista kärsivien hevosten ruokinnassa on erittäin tärkeä.Auttaa myös suolistokatarrin ja muiden suolistotulehdusten hoidossa.
Ei varoaikoja.
BANAANI (Musa sapientum)
Jalostettu hyötykasvi. Sen hedelmä
on kasvitieteessä luokiteltu marjaksi,tarkemmin sanoen pohjushedelmä
ja tunnetaan yleensä ”tavallisena” tai
”kaupallisena” banaanina. Se on kuitenkin ruohokasvi,joka tuottaa satoa
seitsemäntenä vuonna istutuksestaan.
100 grammaa kuorittua banaania sisältää noin 18,3 grammaa imeytyvää
hiilihydraattia 0,4 grammaa rasvaa ja
1,1 grammaa proteiinia. Banaani on hyvä kuidun,C vitamiinin,Kaliuminja
mangaanin lähde. Sadassa grammassa on esimerkiksi 0,36 grammaa
kaliumia.
Banaani on myös erinomainen B6 vitamiinin lähde: sitä on sadassa
grammassa 0,50 milligrammaa. Maittava ja makeahkon makuinen.Ihanteellinen herkkuapalaksi, soveltuu hienosti ripulinkin hoidossa.
Banaani vinkkejä kaikille:
Banaanit saattavat helpottaa masennusta, sillä ne sisältävät runsain
mitoin hyvän olon hormoni serotoniiniksi muuttuvaa tryptofaania. Kaksi
banaania ennen rankkaa treeniä tarjoavat energiaa ja pitävät verensokerin tasaisena. Banaanin syöminen ennen liikuntasuoritusta suojaa
myös lihaskrampeilta. Syö banaani ennen nukkumaanmenoa ja säästyt
myös öisiltä jalkakrampeilta. Banaanit auttavat vähentämään kalsiumin
puutetta ja vahvistamaan luita.Parannat mielialaasi ja vähennät PMS-oireita syömällä banaaneja, sillä ne tasoittavat verensokeria ja helpottavat
stressiä. Sisältämiensä B6-vitamiinien avulla banaanit vähentävät turvotusta, suojaavat kakkostyypin diabetekselta, helpottavat painonpudotusta, vahvistavat hermojärjestelmää ja auttavat tuottamaan valkoisia
verisoluja. Rauta vahvistaa vertasi ja helpottaa anemiaa. Banaanissa
rautaa onkin runsaasti. Banaanit auttavat madaltamaan verenpainetta
ja suojaamaan sydänkohtaukselta ja halvaukselta, sillä niissä on paljon
kaliumia ja hyvin vähän suolaa. Banaanien sisältämä pektiini edistää
ruoansulatusta ja auttaa hävittämään myrkkyjä sekä raskasmetalleja
kehosta. Nämä keltaiset hedelmät toimivat myös prebiootteina stimuloiden hyvien bakteerien kasvua suolistossa. Ne myös tuottavat
ruoansulatusentsyymejä avustamaan ravintoaineiden imeytymisessä.
Banaaneissa on runsaasti kuitua, joka voi helpottaa ummetusta tasapainottamalla suoliston toimintaa. Onko vatsa sekaisin? Banaanit
rauhoittavat ruoansulatuskanavaa ja auttavat palauttamaan hävinneet
elektrolyytit ripulin jälkeen.Poltteleeko? Banaanit toimivat antasideina
tarjoten helpotusta refluksitautiin ja närästykseen. Tasapainota vatsahappoja banaanilla. Se on ainoa hedelmä, jonka voi nauttia raakana
ilman, että vatsa rasittuu. Banaanien syöminen auttaa estämään munuaissyöpää, suojaa silmänpohjan ikärappeumalta ja vahvistaa luita
lisäämällä kalsiumin imeytymistä. Banaanit auttavat tekemään fiksummaksi ja edistävät oppimista. Syö banaani ennen koetta hyötyäksesi
runsaasta kaliumpitoisuudesta ja pärjätäksesi näin testissä paremmin.
Banaanit sisältävät runsaasti antioksidantteja ja suojaavat kroonisilta
sairauksilta. Banaanin syöminen aterioiden välissä auttaa tasaamaan
verensokeria ja vähentämään aamupahoinvointia. Kun verensokeri pysyy tasaisena, sorrut myös epätodennäköisemmin ahmimaan. Sanotaan, että banaanin syöminen voi madaltaa kehon lämpötilaa ja viilentää kuumana päivänä tai kuumeessa ollessa.Lopetitko tupakanpolton?
Banaanin B-vitamiinit, kalium ja magnesium helpottavat vieroitusoireita.
(lähde:food matters).
Ei varoaikoja.
OMENA ( Malus sylvestris )
Omena on flavonoidi- ja kuitupitoinen , joten
sillä voi olla suotuisaa vaikutusta sydän- ja verisuonitautien lisäksi syöpäsairauksien estäjänä.
Omenan vesiliukoinen pektiini kuituaine on luultavasti se tehoaine, joka aikaansaa hyvän HDL
kolesterolin nousun ja huonon LDL kolesterolin laskun. Omena on myös mainio ravintoaine
laihduttajille, koska se tyrehdyttää tehokkaasti
näläntunnetta. Kuten mustikka ja eräät muutkin hedelmät ja marjat, on omena erittäin tehokas virusten tuhoaja. Laboratoriokokeissa
on todettu tavallisen omenamehun tuhoavan
esimerkiksi polioviruksen sata prosenttisesti.
Omenahappo voi myös toimia kelatoivasti eli
kalkkeutuneita verisuonia puhdistavasti. Varsinkin omenaviinietiikalla on tällaisia ominaisuuksia. Jos kuorit omenan
ennen syömistä, menetät n 75 % sen vitamiineista ja flavonoideista.
Toisaalta tuontiomenat on kuorittava, koska niiden pinnalla on säilöntäaineita. Kansanparantajat uskovat omenan edistävän ruoansulatusta
ja vaikuttavan parantavasti suolistovaivoihin ja myrkytyksiin. Sen uskotaan auttavan peräpukamiin, vatsavaivoihin, reumatismiin ja aineenvaihduntaan. Näistä ei kuitenkaan ole tutkimustuloksia.Omenoita on
n. 30 eri lajia, joten happamuus eroja löytyy. Pääsääntöisesti hevosille
kannattaa antaa vähän happamampia omenoita kuin liian makeita (liika
makeus saattaa liika annoksina aiheuttaa ripulia). Voidaan käyttää kukat, lehdet, omenat. Sisältää mm. a, b-, ja c-vitamiineja, omena-, sitruuna-, meripihka- ja oksaalihappoa. Pektiiniä, vahaa, fosforia, natriumia,
kalsiumia, mangesiumia ja rautaa. Siemenissä on amygdaliinia ja öljyä
jossa amyylivaleriaattia. Helpottaa ruuansulatusta, suolistovaivoja. Tarunomainen ja terveellinen omena
Ei omena kauas puusta putoa on tuttuakin tutumpi sanonta ja omena
yksi maailman vanhimmista hedelmistä. Satonsa se on pudottanut jo
tuhansien vuosien ajan. Suomeen omena saapui 1100-luvulla ja sitä
viljeltiin paljon vielä 1900-luvun alussa. Kylmät pakkastalvet tuhosivat
kuitenkin suurimman osan omenapuista myöhemmin. Nykyiset omanpuulajikkeet kestävät paremmin kylmyyttä ja omenapuita voi kasvattaa
jopa Lapissa. Omenan terveelliset vaikutukset ovat antaneet hedelmälle
sen tarunomaisen maineen. Sillä on ollut tärkeä merkitys niin uskonnossa, saduissa kuin rakkauskertomuksissakin. Omenaa on usein pidetty
elämän symbolina. - Germaanisessa mytologiassa Jumalat saavuttivat ikuisen elämän syömällä omenan Idunin puutarhasta. Vielä sitäkin
aiemmin omena oli naiseuden ja hedelmällisyyden symboli, Venuksen,
Afroditen ja Freian eli Euroopan kansojen rakkauden symboli, kertoo
tohtori ja lääketieteen historioitsija Johannes Mayer Würzburgin yliopistosta Saksasta.
Myös lääketiede hyödynsi omenan terveysvaikutuksia jo keskiajalla.
- Luostareiden lääketieteessä kuuluisa Hildegard vin Bingen suositteli
raakaa omenaa ruuaksi terveille, kun taas sairaille ja heikoille hän suositteli omenan syömistä säilöttynä tai paistettuna, Mayer jatkaa.
Kotimaiset omenat voi syödä kuorineen
Omena onkin melkoinen vitamiinien lähde vaikka suurin osa hedelmästä on vettä. Omena sisältää runsaasti C-vitamiinia, B1-, B2- ja B6-vitamiineja sekä E-vitamiinia. Lisäksi se sisältää hyvässä suhteessa hedelmä- ja rypälesokeria ja sopii siten myös diabeetikoille. Omena sisältää
lisäksi arvokasta kuitua, joka edistää ruuansulatusta ja tasapainottaa
veren kolesteroliarvoja.
Valtaosa omenan terveellisistä flavonoideista sijaitsee kuoressa. Kotimaiset omenat voi huoletta syödä kuorineen, koska niitä ei käsitellä säilöntäaineilla. Kotimaisesta sadosta pääsee nauttimaan elokuun puolesta välistä aina joulukuun alkuun asti. Tuontiomenat sen sijaan kannattaa
kuoria tai ainakin pestä huolellisesti ennen syöntiä.
Vaikka omenoista löytyy monia erimakuisia ja -kokoisia lajikkeita, on
tuoreen omenan vitamiinipitoisuus aina yhtä suuri. Se johtuu omenoiden optimaalisesta kasvuympäristöstä, mikä tarkoittaa, ettei puussa
kasva liikaa omenoita. Suuremmissa omenissa on suurempi vesipitoisuus, mutta muuten erikokoiset omenat ovat keskenään tasalaatuisia.
Happamat omenat sisältävät kuitenkin vähiten sokeria.
Vitamiinit talteen
Varastointiin kannattaa myös kiinnittää huomiota, ettei omenoiden vitamiini- ja kosteuspitoisuus pääse laskemaan. Omenat on hyvä varastoida kukin lajike erikseen, kosteassa ja pimeässä sekä alhaisessa lämpötilassa, vain muutaman asteen nollan yläpuolella. Omenat tuottavat
myös runsaasti kasvien hengityksessä syntyvää etyleeniä, joten omenoita ei kannata säilyttää etyleenistä kärsivien kasvien läheisyydessä.
Omena sopii hyvin ruoanlaittoon, leivontaan, säilöntään sekä mehustukseen ja hyviä omenareseptejä löytyy roppakaupalla. Useimmiten
omena syödään kuitenkin sellaisenaan. Liekö toisella tutulla sanonnalla
omena päivässä pitää lääkärin loitolla osuutta asiaan?
Ei varoaikoja.
VOIKUKKA ( Taraxacum officinale)
Puhdistava hoitokasvi, joka soveltuu hevosen monipuoliseen hoitoon. kasvilla on hyviä ominaisuuksia ihonhoidossa, luuston ja nivelistön hoidossa, nestetasapainon
hallinnassa, gastronomian tukihoidossa, lihashuollossa.
Voikukka on ravintopitoinen ns elekrolyyttikasvi, joka antaa suoloja ja vitamiineja sekä poistaa kehosta tehokkaasti
kuonaa. kasvi on historiassa tunnettu hevosten hoidossa,
sen monipuolisuutensa vuoksi.
kasvista voidaan käyttää kaikki osat rohto ja ravintokäyttöön. kasvi sisältää mm a-,b-,c-,d- vitamiinia, sekä erittäin
paljon kaliumia. Lisäksi kasvissa on karvasaineita, inuliinia,
hartseja ,magnesiiumia, fosforia, flavonoideja ja erilaisia
happoja. kasvi hoitaa erityselinten toimintaa ,kasvilla on
melko voimakas estrogeeniaktiivisuus, joten sen on joissain tutkimuksissa todettu lisäävän eläinten kasvu nopeutta. Poistaa turvotuksia ja
tasapainoittaa suoliston ph tilaa, estää ummetuksia. Yleiskuntoa paran-
tava vitamiinikasvi, jota voi turvallisesti antaa ympäri vuodenkin. Erittäin
tykätty kasvi nuorten ja toipilas hevosten ”mielestä”. Maistuva!
Soveltuu mainiosti imettävälle, varsoille ja toipilaille, siitos- sekä kilpahevosille.
Ei varoaikoja.
HAMPPU
Jo Alladinin lampussa paloi hampunsiemenöljy. Hampunsiemenen sisältämistä hiilihydraateista 2% on sokereiden muodossa ja huikeat 6% kuidun
muodossa. Hampunsiemen sisältää 3
kertaa enemmän E-vitamiinia kuin pellavansiemen. Hampunsiemen sisältää
runsaasti lesitiiniä, joka muodostuu
pääosin koliinista ja inositolista. Lesitiiniä löytyy kaikista elävistä soluista ja
se on solukalvojemme pääasiallinen osanen. Hampunsiemen on yksi
harvoista siemenistä joka sisältää klorofylliä eli lehtivihreää. Hampunsiemen on loistava lähde välttämättömille rasva-hapoille. Nämä rasvahapot toimivat voimakkaina antioksidantteina, suojelevat ihoaja torjuvat
tulehdusta kehossa. Välttämättömät rasvahapot ruokkivat aivoja ja silmiä, jotka muodostuvat pitkälti omega-3-rasvahapoista. Hamppu sisältää noin 80% polysaturoituja rasvahappoja ja sen omaga-3 ja omega-6
-rasvahapot ovat täydellisessä suhteessa (1:3-1:4). Hampunsiemen on
lähellä täydellistä ruoka-ainetta. Kyseinen ruoka-aine ansaitseekin superfood-tittelin sen äärimmäisen monipuolisuutensa ja ravinnetiheytensä vuoksi. Hampunsiemenet ovat erinomainen proteiinin lähde sisältämällä kaikki 8 kehollemme välttämätöntä aminohappoa sekä 12 muuta
aminohappoa. Hampunsiemen - toisin kuin esimerkiksi eläinperäiset
proteiininlähteet - on raaka, kokonainen ja valmis proteiininlähde sellaisenaan. Sitä ei tarvitse missään vaiheessa kuumentaa, jotta esimerkiksi
ravinnon sisältämät bakteerit saataisiin tuhottua. Tämän vuoksi hampunsiemenessä on jäljellä kaikki sen elinvoimaiset ravinto-aineet. Yli
65% hampunsiemenen proteiineista on loistavasti imeytyvää edestiiniä.
Loput 35% on albumiinia, joka on myös äärimmäisen hyvin imeytyvä
proteiinityyppi. Sekä edestiini, että albumiini ovat hypoallergisia eli ne
aiheuttavat hyvin vähän allergisia reaktioita. Monet ihmiset sen sijaan
ovat allergisia tyypillisille proteiininlähteille kuten maitoproteiinit (kaseiini, hera) tai soija. Hampunsiemen on maailman paras lähde globuliinien
rakennusaineille. Tämä tukee voimakkaasti immunijärjestelmän toimintaa, joka tarvitsee alpha-, beeta- ja gamma-globuliineja puolustautumiseen. Hamppu oli kolmen tuhannen vuoden ajan eräs tärkeimmistä
ja kaikkein käytetyin lääkekasvi koko maailmassa. Yhdysvalloissa käytettiin cannabis-uutteita lääkkeeksi mm. väsymykseen, yskään, reumatismiin, niveltulehduksiin, astmaan, juoppohulluuteen, epilepsiaan sekä
kuukautisvaivoihin ja -masennukseen. Cannabis oli yleisin kipulääke
ennen kuin aspiriini tuli markkinoille noin vuonna 1900. Cannabis sisältää yli 60 yhdistettä joilla tiedetään olevan lääkevaikutuksia.Nykyään
sille on saatavissa erillinen lupa lääkekäyttöön.
Mitä eroa hampulla ja marijuanalla on - sisältääkö hamppu huumaavia
ainesosia?
Vaikka sekä hamppu, että marijuana luokitellaan cannabis sativa -nimiseksi kasviksi, on kasvista satoja erilaisia lajikkeita. Vain 2-3% maailman kannabiksesta voidaan lukitella ”marijuanaksi” sen sisältämän
THC-pitoisuuden vuoksi. Ravinnoksi myytävillä hampunsiemenillä ei
ole päihdyttäviä ominaisuuksia, eikä niiden nauttiminen näy huumetesteissä tms.
Maailmalla lukuisat fytoterapeutit eivät suosittele hevosille muita kasviöljyjä , kuin hamppua(Hemp seed oil). Hamppua käytetään eniten ja
perinteisesti tunnetuinpana, parhaana lisänä hevosille mm Saksassa,
Englannissa,U.,S.A ssa, Australiassa sekä Irlannissa. Hampun hyödyistä tutkimuksia hevosille suorittanut 30 vuoden ajan mm Hilary Self(Hilton Herbs/Englanti). Ihonhoitoon(kesäihottumat ym). Kavio ja sarveisaineen laadun parantamiseen. Yleiskunnon kohottamiseen. Tuki- ja
liikuntaelimistön hoitoon. Luontoäidin hevoset on tehnyt yhteistyötä
Englannin johtavien hevosten ravitsemus alan asiantuntijoiden kanssa,
jonka johdosta mm rehuhampun syötöstä on käytännön kokemuksia ja
tietoja voimme jakaa Suomessa. Hamppu on yksi vanhimmista rehuista
hevosilla, mutta myös yksi unohdetuimmista rehuista Suomessa. Arabimaissa on erittäin yleistä käyttää kilparatsuilla väkirehunaan ainoastaan kokonaisina siemeninä. Hampunsiemenrouhe tai muut vastaavat
hampputuotteet ovat käsittelyn aikana menettäneet rutkasti hampun
arvokkaista ominaisuuksista, joten suosi aina mahdollisimman alkuperäisiä ja kokonaisisia siemeniä. Kokonaiset siemenet ovat myös itäviä,
jolloin liottamalla ja idättämällä voidaan edelleen ravintoarvoa nostaa ja
fytiinihapon määrää vähentää.
Ei varoaikoja.
Valmistuttaja: Natural Chia Oy, Tuuri, Finland, www.naturalchia.fi
Copyright - Luontoäidin Hevoset (Kaikki tekstit)