Yrtti-info - Suolistoterveys

Transcription

Yrtti-info - Suolistoterveys
Suolistoterveys
YRTTI INFO Copyright -Luontoäidin Hevoset-
KANELI (Cinnamonum zeylanicum)
Vanha Testamentti kutsuu kanelia kultaa arvokkaammaksi. Kanelin
kotipaikka on Ceylon ja Maluku eli
Molukit, joita kutsuttiin Maustesaariksi. Molukit on saariryhmä Indonesiassa, ja sieltä kaneli kulkeutui yli
5000 vuotta sitten arabien mukana
muualle maailmaan. Kanelipuun sisäkaarnassa ja lehdissä on runsaasti
voimakkaasti tuoksuvaa aromaattista
kaneliöljyä. Kukat ovat kermanvaaleita ja tähtimäisiä, mutta muuttuvat punertaviksi vanhetessaan. Hedelmä on
pieni ja tummanvioletti. Kanelitangot ja -jauhe valmistetaan kanelipuun
nuorten versojen kuivatetusta kuoresta. Kaneliöljy valmistetaan yleensä vihreistä kanelinlehdistä, ja lehtiä käytetään myös teenä. Tuoreen
pakistanilaistutkimuksen perusteella diabeetikkojen kannattaa käyttää
kanelia. Tutkijat nimittäin havaitsivat, että kaneli alentaa diabeetikoiden
verensokeria sekä pienentää heidän rasva- ja kolesterolipitoisuuksiaan.
Satunnaistetussa tutkimuksessa 60 tyypin 2 eli aikuisiän diabeetikkoa
nautti neljänkymmenen päivän ajan päivittäin joko yhden, kolmen tai
kuuden gramman kanelikapselin tai vastaavan verran lumevalmistetta.
Kuurin päätyttyä tutkijat havaitsivat, että kanelia saaneiden potilaiden
paastosokeriarvot olivat alentuneet 18-29 prosenttia, triglyseridi-arvot
23-30 prosenttia ja niin sanotun pahan eli LDL-kolesterolin arvot 7-27
prosenttia. Lumevalmistetta saaneilla vastaavaa ei havaittu. Tutkijat
ehdottavatkin, että diabeetikot sisällyttäisivät kanelin ruokavalioonsa,
sillä se näyttää pienentävän sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöitä.
HDL-kolesterolin pitoisuuksiin kaneli ei vaikuttanut. (Duodecim) Alun
perin kanelista valmistettiin ihoöljyjä ja sitä käytettiin parfyymien ainesosana. Kanelilla tuoksutettiin hiukset ja sitä käytettiin lemmenjuomissa
rakkauden sytyttämiseen. Liekö tässä glögimausteenakin käytetyn kanelin pikkujoulukäytön sivuvaikutusten salaisuus? Kaneliteen nauttimisen uskottiin tekevän juojastaan kiihkeän ja aistillisen rakastajan.
Kaneli tasoittaa diabeetikoiden verensokeria sekä alentaa kolesterolipitoisuutta. Sitä on käytetty myös ripulin, ruoansulatusvaivojen, kuukautisvaivojen ja oksentelun lääkkeenä. Kaneli myös alentaa kuumetta
ja helpottaa vilustumisoireita. Bakteeritulehdukset ja hiivatulehdukset
häviävät kanelin käytöllä.
Kanelia on käytetty balsamointiin ja muutoinkin saateltu vainajat hyvään
lepoon sen avulla.
Hevoset saavat kanellista apua, ihon erilaisiin vaivoihin, suoliston- ja
vatsan väänteisiin, sisäloishäätöön, mielen rentouttamiseen.
Ikivanha kansan tarina yhdysvalloissa kertoo, että intiaanit käyttivät
kanelia hevosen rauhoittamiseen, ellei syvässä vedessä uittaminen
auttanut.Monella intiaani tytöllä ja pojalla olikin usein vyötäisillään roikkuvassa ”tuluskukkarossaan” mukana hevosten rauhoittamista varten
kanelia.(Intiaanit tunnetaan hyvästä hevosmies taidoistaan ja luonnon
läheisyydestään).
Huom! Mikäli hevosesi on todettu olevan allerginen KOIVULLE, se saattaa reagoida allergisesti myös kanelille.
MUSTIKKA (vaccinium myrtillus)
Vanhemmat ihmiset tuntevat mustikan sen
kyvystä parantaa vatsatauteja ja flunssaa.
Toisen maailmansodan aikana lentäjille
annettiin säännöllisesti mustikkaa hämäränäkökyvyn parantamiseksi. Marjat sisältävät flavonoideja, hydrokinonia, natriumia,
neomyrtilliiniä, mangaania, omenahappoa,
rautaa ja ursolihappoa. Uskotaan, että mangaanin puute on yhteydessä syöpäsairauksien syntymiselle.
Marjojen pigmentissä olevat antosyanidit vahvistavat verisuonten seinämiä ja auttavat siten verenkiertoa yleisesti ja ehkäisevät verisuonten
kalkkeutumista ja esim peräpukamia. Mustikka vähentää silmien rasitusta ja parantaa hämäränäköä hiussuonten verenkiertoa nopeuttamalla. Nopeutunut verenkierto nopeuttaa silmän reagointia valaistuksen
muutoksiin. Sen lisäksi, että se voimistaa silmien verenkiertoa, se myös
lisää kemikaalia, joka voimistaa silmistä tulevien elektronisten impuls-
sien voimaa aivoissa. Marjojen sisältämä tanniini vaikuttaa limakalvoja
vahvistavasti ja siten estää bakteerien ja virusten tunkeutumisen vereen. Tästä syystä mustikkaa on käytetty tulehdusten hoitoon, varsinkin suun ja suoliston osalta. Se myös vahvistaa mahahaavapotilaiden
limakavoja.
Eräs Yhdysvaltalainen yliopisto katsoi mustikan tärkeimmäksi kaikista
tutkitusta kasvista, koska sillä havaittiin voimakkaita antioksidanttisia
vaikutuksia. Tutkimus totesi myös mustikan sisältävän useita kymmeniä syöpää ehkäiseviä aineyhdisteitä. Kuten: betakaroteeni, katekinit,
kumariinit, kvertsetiini ja rutiini. Myös muissa yliopistoissa on todettu
mustikan antosyanidien vähentävän verisuonten kolesterolivaurioita
erityisesti aivoissa. Kanadalaisissa kokeissa on todettu mustikan tuhoavan polioviruksen sata prosenttisesti, minkä uskotaan olevan pääosin mustikan suuren tanniinipitoisuuden ansiota. Erään tutkimuksen
mukaan mustikan flavonoidit myös alentavat veren pahan kolesterolin
(LDL) tasoa. Mustikan lehtien sisältämä inuliini on eduksi diabeetikoille
/ kaviokuumeiselle ja myös se auttaa suun ja nielun tulehduksiin. Siksi
sen läsnäolo mm kaviokuume, metabolia ym. aineenvaihdunsairauksista kärsivien hevosten ruokinnassa on erittäin tärkeä.Auttaa myös suolistokatarrin ja muiden suolistotulehdusten hoidossa.
PUNAJALAVA ( Ulmus rubra)
Vähäisistä tutkimustuloksista huolimatta slippery elmiä eli punajalavaa
on käytetty yrttilääkkeenä moniin sairauksiin jo vuosisatojen ajan. Tämä
puusta saatu uute paksuntaa vatsaa
peittävää limakerrosta luoden vahvemman suojan happoja vastaan.
Punajalavan sydänpuusta saatavalla,
hieman tahmealla kasvilimalla on rauhoittava vaikutus. Se suojaa hyvin niin
nuoren kuin vanhemmankin hevosen
ruuansulatusjärjestelmää. Soveltuu myös tulehdusperäisiin hengitysteiden hoitoon,esim keuhkoputkentulehdukseen. Rauhoittaa myös ärtynyttä suuta(suun erilaiset haavaumat ja haavat sekä infektio sairaudet)
tuo helpotusta myös kuivan suun hoitoon (lisää syljen eritystä).Erityisen
käytetty ja eniten tutkittu Englannissa hevosten vatsan ja suolistoalueiden sairauksissa menestyksekkäästi. Erittäin hyvä soveltuvuus ja allergioita ei juuri tiedetä. Kasvi on parhaimmillaan yhdessä lakritsijuuren
kanssa,hevosten hoidossa.
Ei varoaikoja.
ISLANNINJÄKÄLÄ
Sanotaan myös iso Hirvenjäkälä. Sopii hevosille munuais- ja virtsateiden
hoitoon, hengitysteiden hoitoon. Erinomainen kasvi suoliston ja vatsan hoitoon, kasvin ”limottuvan” ja runsaan
pektiinipitoisuuden vuoksi. Lievittää
ärtyneitä limakalvoja, ruuansulatusta
edistävä, lisää syljen eritystä. Sisältää mm a ja b vitamiineja, selluloosaa
sekä kivennäisaineita. Parkkiaineita,
pektiiniä, sokereita, valkuaisaineita,
tärkkelystä. Sisältää jodia. Jäkälä onkin hyvä lisä ravinto mm toipilas ja
heikkokuntoisille hevosille.
Ei varoaikoja.
LAKRITSIJUURI (Glycyrrbiza glabra)
Hengitysteiden ja suoliston hoitoon hyvä
ja maittava kasvi. Käytetään juuret. Lakritsijuurta on käytetty lääkintään tiettävästi
ainakin jo 3000 vuotta. Amerikan intiaanit
käyttivät tätä kasvia hevosilleen kirjallisuuden mukaan kaikkeen vaivaan, nykytutkimusten mukaan juuret auttavat parhaiten.
Lakritsijuuri on makean makuinen ja makeus auttaa mm liman irtoamista hengitysteistä sekä löysä ulosteisuuteen. Kasvi on
antibakteerinen ja antiviraalinen, joten sopii
loistavasti bakteeriperäisten tulehdustilojen
hoitoon keuhko sairauksissa sekä suolistosairauksissa esim. mahahaava, ripuli ym. Stimuloi maksan toimintaa.
Juuria ei tarvitse keittää hevosille, kuten ihmisille.
Ei suositella tiineenä oleville.
Ei varoaikoja
HAMPPU
Jo Alladinin lampussa paloi hampunsiemenöljy. Hampunsiemenen sisältämistä hiilihydraateista 2% on sokereiden muodossa ja huikeat 6% kuidun
muodossa. Hampunsiemen sisältää 3
kertaa enemmän E-vitamiinia kuin pellavansiemen. Hampunsiemen sisältää
runsaasti lesitiiniä, joka muodostuu
pääosin koliinista ja inositolista. Lesitiiniä löytyy kaikista elävistä soluista ja
se on solukalvojemme pääasiallinen osanen. Hampunsiemen on yksi
harvoista siemenistä joka sisältää klorofylliä eli lehtivihreää. Hampunsiemen on loistava lähde välttämättömille rasva-hapoille. Nämä rasvahapot toimivat voimakkaina antioksidantteina, suojelevat ihoaja torjuvat
tulehdusta kehossa. Välttämättömät rasvahapot ruokkivat aivoja ja silmiä, jotka muodostuvat pitkälti omega-3-rasvahapoista. Hamppu sisältää noin 80% polysaturoituja rasvahappoja ja sen omaga-3 ja omega-6
-rasvahapot ovat täydellisessä suhteessa (1:3-1:4). Hampunsiemen on
lähellä täydellistä ruoka-ainetta. Kyseinen ruoka-aine ansaitseekin su-
perfood-tittelin sen äärimmäisen monipuolisuutensa ja ravinnetiheytensä vuoksi. Hampunsiemenet ovat erinomainen proteiinin lähde sisältämällä kaikki 8 kehollemme välttämätöntä aminohappoa sekä 12 muuta
aminohappoa. Hampunsiemen - toisin kuin esimerkiksi eläinperäiset
proteiininlähteet - on raaka, kokonainen ja valmis proteiininlähde sellaisenaan. Sitä ei tarvitse missään vaiheessa kuumentaa, jotta esimerkiksi
ravinnon sisältämät bakteerit saataisiin tuhottua. Tämän vuoksi hampunsiemenessä on jäljellä kaikki sen elinvoimaiset ravinto-aineet. Yli
65% hampunsiemenen proteiineista on loistavasti imeytyvää edestiiniä.
Loput 35% on albumiinia, joka on myös äärimmäisen hyvin imeytyvä
proteiinityyppi. Sekä edestiini, että albumiini ovat hypoallergisia eli ne
aiheuttavat hyvin vähän allergisia reaktioita. Monet ihmiset sen sijaan
ovat allergisia tyypillisille proteiininlähteille kuten maitoproteiinit (kaseiini, hera) tai soija. Hampunsiemen on maailman paras lähde globuliinien
rakennusaineille. Tämä tukee voimakkaasti immunijärjestelmän toimintaa, joka tarvitsee alpha-, beeta- ja gamma-globuliineja puolustautumiseen. Hamppu oli kolmen tuhannen vuoden ajan eräs tärkeimmistä
ja kaikkein käytetyin lääkekasvi koko maailmassa. Yhdysvalloissa käytettiin cannabis-uutteita lääkkeeksi mm. väsymykseen, yskään, reumatismiin, niveltulehduksiin, astmaan, juoppohulluuteen, epilepsiaan sekä
kuukautisvaivoihin ja -masennukseen. Cannabis oli yleisin kipulääke
ennen kuin aspiriini tuli markkinoille noin vuonna 1900. Cannabis sisältää yli 60 yhdistettä joilla tiedetään olevan lääkevaikutuksia.Nykyään
sille on saatavissa erillinen lupa lääkekäyttöön.
Mitä eroa hampulla ja marijuanalla on - sisältääkö hamppu huumaavia
ainesosia?
Vaikka sekä hamppu, että marijuana luokitellaan cannabis sativa -nimiseksi kasviksi, on kasvista satoja erilaisia lajikkeita. Vain 2-3% maailman kannabiksesta voidaan lukitella ”marijuanaksi” sen sisältämän
THC-pitoisuuden vuoksi. Ravinnoksi myytävillä hampunsiemenillä ei
ole päihdyttäviä ominaisuuksia, eikä niiden nauttiminen näy huumetesteissä tms.
Maailmalla lukuisat fytoterapeutit eivät suosittele hevosille muita kasviöljyjä , kuin hamppua(Hemp seed oil). Hamppua käytetään eniten ja
perinteisesti tunnetuinpana, parhaana lisänä hevosille mm Saksassa,
Englannissa,U.,S.A ssa, Australiassa sekä Irlannissa. Hampun hyödyistä tutkimuksia hevosille suorittanut 30 vuoden ajan mm Hilary Self(Hilton Herbs/Englanti). Ihonhoitoon(kesäihottumat ym). Kavio ja sarveisaineen laadun parantamiseen. Yleiskunnon kohottamiseen. Tuki- ja
liikuntaelimistön hoitoon. Luontoäidin hevoset on tehnyt yhteistyötä
Englannin johtavien hevosten ravitsemus alan asiantuntijoiden kanssa,
jonka johdosta mm rehuhampun syötöstä on käytännön kokemuksia ja
tietoja voimme jakaa Suomessa. Hamppu on yksi vanhimmista rehuista
hevosilla, mutta myös yksi unohdetuimmista rehuista Suomessa. Arabimaissa on erittäin yleistä käyttää kilparatsuilla väkirehunaan ainoastaan kokonaisina siemeninä. Hampunsiemenrouhe tai muut vastaavat
hampputuotteet ovat käsittelyn aikana menettäneet rutkasti hampun
arvokkaista ominaisuuksista, joten suosi aina mahdollisimman alkuperäisiä ja kokonaisisia siemeniä. Kokonaiset siemenet ovat myös itäviä,
jolloin liottamalla ja idättämällä voidaan edelleen ravintoarvoa nostaa ja
fytiinihapon määrää vähentää
Valmistuttaja: Natural Chia Oy, Tuuri, Finland, www.naturalchia.fi
Copyright - Luontoäidin Hevoset (Kaikki tekstit)