Pro Jani Haarus

Transcription

Pro Jani Haarus
Pro Jani Haarus
Fore,
Olen Jani Haarus, 1972 syntynyt kuopiolainen.
Aloitin golfin keväällä 1989 kaverini rautaseiskalla. Seuraavana aamuna olin jo ostamassa
omia ensimmäisiä mailoja, menetin heti sydämeni lajille!
Ennen siirtymistäni opetustehtäviin olen edustanut Suomea Mid - amatöörien maajoukkueessa viimeisen kolmen vuoden ajan ja saavuttanut 4 SM-mitalia. Kilpapelaajien valmentaminen ja harjoitteleminen ovat siis minulle tuttua touhua. Kilpatasolla valmennuksen kokonaisvaltaisuus ja monipuolisuus korostuvat,
joten oman kokemuksen lisäksi painottuu myös elimistömme tuntemus. Kahdeksan vuoden
kokemukseni bioteknologian tutkimustyöstä antaa hyvän pohjan rakentaa syvempää tietoutta valmennuksen fysiologisista vaikutuksista.
Omassa opettamisessani tärkeintä on se, että opettaja on oppilasta varten eikä päinvastoin.
Uskon myös ettei ole yhtä oikeaa tai väärää tapaa lyödä palloa vaan jokaisella on oma paras
tapa, jota lähdemme oppilaan kanssa yhdessä kehittämään.
Olen kiinnostunut pelaajien liikkuvuudesta, liikerajoitteista ja siitä mitä ne aiheuttavat
lyönnin aikana. Uskonkin että pelaajan oman kehon tunteminen lyönnin aikana (jos teen
näin, tapahtuu näin) on avainasia ja tulevaisuuden golfopetuksen suunta.
Virheiden tunnistaminen ja niiden korjaaminen ovat edelleen osa opettamista mutta oman
kehon tuntemisen painottaminen tarjoaa erinomaisen väylän oppilaan ja opettajan välille
kommunikoida svingin eri vaiheista. Tämä auttaa sopivien liikeratojen löytämisessä
Golfopettajana minulle on tärkeää huomata, kun oppilaat oivaltavat uutta omasta pelistään
yhdessä harjoittelun kautta. Uskon, että pystyn auttamaan jokaista pelaajaa lajin parissa
eteenpäin kohti uusia haasteita.
Hyvää alkanutta golfkautta kaikille!
Ottakaa rohkeasti yhteyttä niin perehdytään yhdessä mieltä askarruttaviin kysymyksiin!.
Terveisin, Pro Jani