Kurssin Kohti tutkivaa tyotapaa essee Onnismaan tutkimuksesta.pdf

Kurssin Kohti tutkivaa tyotapaa essee Onnismaan tutkimuksesta.pdf

Kurssin ”Kohti tutkivaa työtapaa P5” essee Eeva-Leena Onnismaan tutkimuksesta
Lapsi, lapsuus ja perhe varhaiskasvatusasiakirjoissa 1967-1999 (2010)
Opettaja: FT Dos. Vesa A. Niskanen
Silvana Perez Läherinta
250479-214M
Helsingin yliopiston opiskelijanumero: 011590800
4.8.2011
1
Tämän esseen tarkoituksena on mm. kuvata Eeva-Leena Onnismaan väitöskirjan
(Onnismaa, 2010) tavoitteita, menetelmiä, tutkimusongelmia sekä tuloksia, ja
pohdiskella yleisellä tasolla tutkimuskeinoja ja johtopäätöksiä.
Tutkimuksen tavoite
Onnismaan tutkimuksen tavoitteena oli kysyä miten suomalainen päivähoito- ja
varhaiskasvatusjärjestelmä on rakennettu ja erityisesti millaisia perheitä varten se on
suunniteltu. Onko se tehty ns. heikkoja perheitä varten vai onko ajateltu pelkästään
tiettyä normiperhettä tai mielikuvaa siitä. Onnismaa määrittelee kompetentin ja heikon
perheen konstruktiot siten, että kompetentilla perheellä hän viittaa perheeseen tai
perhekäsitteeseen, jossa lapsuus nähdään sosiaalisesti rakentuneena ja lapset
sosiaalisina toimijoina. Tällöin lasta kuunnellaan ja hänet otetaan huomioon
päätöksenteossa. Heikon perheen käsite taas viittaa perheeseen, jossa lapsuus määräytyy
biologisesti ja lapsi nähdään ”tyhjänä astiana” jota tulee suojella.
Tutkimuksessa myös kuvattiin millaisia tapoja varhaiskasvatusta ohjaavissa ja
valmistelevissa asiateksteissä on puhua lapsesta, lapsuudesta ja perheestä sekä millaisiin
ongelmiin tai millaiseen tarpeeseen päivähoidon sisältämällä
varhaiskasvatussuunnittelulla vastataan. Onnismaa kysyy mm. millaisia lapsi- ja
lapsuuskäsityksiä, perhekäsityksiä sekä käsityksiä kasvatus- ja hoitovastuun
jakautumisesta perheen ja yhteiskunnan kesken voidaan löytää eri vuosikymmeniltä.
Hän pohtii myös millaisia tarpeita tai ongelmia varten päivähoitoa ja julkista
varhaiskasvatusta on suunniteltu ja miten se vastaa näihin tarpeisiin. Erityisesti
Onnismaa tutkii millaisia ristiriitaisuuksia aineistosta on osoitettavissa.
Tutkimus pyrkii toisaalta myös rakentamaan kysymyksiä eikä sinänsä antamaan
vastauksia tai reagoimaan tieteenalan luomiin kysymyksiin. Aineisto on rajattu ja
käsitelty siten, että sen tulokset herättäisivät keskustelua. Loogisella käsittelyllä hän
pyrkii etsimään ja mallintamaan ristiriitaisuuksia siten, että niiden kautta hahmottuu
kysymyksiä jatkotutkimusta tai keskustelua varten.
2
Taustateoriat
Tutkimuksessa viitekehyksenä käytettiin lapsuudentutkimuksen, perhetutkimuksen ja
varhaiskasvatuksen teorioita ja tutkimuksia – erityisesti tutkimuksia, jotka käsittelevät
modernin perheen ja vanhemmuuden muotoutumista. Lapsen ja lapsuuden käsitteitä
Onnismaa rajaa eri tieteenalojen kautta ja etsii yhteisiä merkityksiä ja raja-alueita,
joiden kautta kasvatussosiologista viitekehystä voidaan soveltaa.
Onnismaa tutkii myös lapsuuden käsitettä ja määritelmiä eri tieteenalojen
näkökulmasta, mikä on mielestäni keskeistä ja tärkeää erityisesti silloin kun käsitteille
luodut mielikuvat ovat monitulkintaisia. Onnismaa esittää, että sosiologisessa
sanastossa lapsuuden määritelmä lähtee lapsen määrittelemisestä joko jonkun
jälkeläiseksi tai henkilöksi, jolla ei ole vielä täyttä juridista asemaa yhteiskunnassa.
Lapsi siis on määritelty suhteessa joko vanhempiinsa tai yhteiskuntaan. Tässä
ajattelutavassa kiinnostavaa on se mikä lapsesta tulee, eikä niinkään mitä hän on nyt.
Taustatutkimukset ovat monitieteisiä, ja niissä näkyy kiinnostus historiantutkimukseen,
sosiologiseen lapsuudentutkimukseen, sosiaalipsykologiaan ja varhaiskasvatuksen
tieteenalaan.
Semioottinen neliö on Onnismaan tutkimuksessa keskeinen työkalu, ja hän viittaa sillä
Greimasin generatiivisen kieliopin työkaluun. Se on eräänlainen nelikenttä, joka
pohjautuu logiikkaan ja jolla voidaan sulkea pois käsitteitä tai merkityksiä.
Saussurelainen lähtökohta semiotiikassa on, että merkityksellisyys ja ylipäänsä
tunnistettavuus syntyy ainoastaan tai ennen kaikkea eroista: kielijärjestelmä on erojen
järjestelmä. (Esa Pikkarainen, 2000) Logiikka tässä on siis toisensa poissulkevaa.
Aineiston hankinta
Onnismaa on tutkimuksessaan kiinnostunut lakisääteisessä päivähoitojärjestelmässä
tapahtuvasta varhaiskasvatuksesta. Hän määrittelee tutkimuksen kattavan päivähoitolain
komitea- ja työkuntatyöskentelyn 1960-luvun lopulta 1990-luvun lopulle, jolloin tehtiin
linjauksia uudelle vuosituhannelle. Ydinaineistona hänellä oli valtakunnallisia
kollektiivisesti tuotettuja asiakirjatekstejä. Onnismaa esittää millaisiin ilmiöihin
asiakirjoissa on otettu kantaa, jota hän hieman havainnollistaa sosiologisten mikro- ja
makrotason käsitteiden kautta.
Onnismaa jäsentää tutkimusaineiston temaattisiksi kokonaisuuksiksi siten, että eri
vuosikymmen poliittinen ja julkinen kanta päivähoitojärjestelmiin tulee ilmi. Osa
aineistosta liittyy päätöksiin, hankkeisiin, tutkimuksiin ja raportteihin joista ilmenee
varhaiskasvatuksesta käyty keskustelu ja eri vuosikymmenten ilmapiiri.
3
Tutkimusmenetelmät ja ongelmat
Onnismaa operationalisoi tutkimusongelmat ilmiöiksi ja käsitteiksi, joihin aineistoa
lukiessa voitaisiin kiinnittää huomiota, joten ottaa esiin suhteen diskurssianalyysiin.
Tutkimus painottui historiallisiin dokumentteihin kasvatustieteen sekä soveltavilta
alueilta ja tekstiä hän tarkastelee ja tulkitsee laadullisesti. Laadullisessa tutkimuksessa
pyritään ymmärtämään ilmiöitä, jotka kuvaavat tutkimuskohdetta. Onnismaan mukaan
merkitys luodaan usein lukemisprosessissa, mutta toisaalta tekstissä on myös tekstin
tuottajan sille antama merkitys. Tekstianalyysissa molemmat tulkintavat ovat aina
esillä.
Ensimmäisenä työvaiheenaan Onnismaa etsii aineistosta lausumia, jotka viittaisivat
tutkimusongelmista johdettuihin ilmiöihin ja käsitteisiin kuten lapsuuteen tai lapseen
yksilönä. Toisessa vaiheessa hän pyrkii tiivistämään tekstiä kuvaavilla lauseilla. Tämä
analyysivaihe on varmaankin virhealtis, mutta Onnismaan menetelmissä ei tässä
vaiheessa puututa aiheeseen luultavasti siksi, että analyysi perustuu tulkintaan
keskusteluista. Lopuksi aineistolähtöisen kuvauksen perusteella hän nostaa esille
merkityksellisiä teemoja, joita hän jäsentää semioottisen neliön avulla.
Ongelmana semioottisen neliön mallissa on, että sitä ei voida suoraan käyttää
mihinkään vaan sen tarkoituksena on, kuten Onnismaa täsmentää, auttaa ymmärtämään
ongelmia ja ristiriitoja. Binäärisuuteen perustuva malli ei itsessään salli välimuotojen tai
neutraalien tapausten käsittelyä, mutta Onnismaa pyrkii ratkaisemaan nämä ristiriidat
jakamalla ne omiin luokkiinsa tai käsittelemällä niitä itsenäisinä tapauksia.
Toisena ongelmana, kuten yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa ilmeisesti usein, on
vaikeutena aineiston rajaaminen ja kohdentaminen tutkimusongelman alueelle.
Aineiston käsittely perustuu tulkintaan aineistosta ja sen rajaamiseen merkityksellisesti,
ja näin ollen tutkijan osuus tulosten rakentamisessa voi olla suuri.
Eräänä sisällöllisenä keskusteluna Onnismaa tuo esille tutkimuskohteen tuttuuden
ongelman. Hänen mukaansa tuttuus voidaan nähdä sekä etuna että rajoitteena mm. siten,
että se estää näkemästä asioita toisin. Käsitteen tuttuudella voi olla myös
määriteongelmia, silloin kun asia nähdään esim. jonkinlaisena käsitteellisenä
kokonaisuutena, kuten ”lapsuus” tai ”perhe”. Tuttuus voi toisaalta myös luoda
monitieteellisempää kiinnostusta tutkimuskohteisiin tai se sen sovellusalueisiin.
Tällaisia sisällöllisiä ongelmia ovat kaikki mm. semanttisiin keskusteluihin viittaavat
luokat.
4
Tulokset
Eri tieteenaloilla hypoteesia testataan tekemällä empiirisiä johtopäätöksiä, joiden
totuutta arvioidaan kokein ja havainnoin, mutta erityisesti humanistisissa tieteissä
hypoteeseja testataan tulkinnan ja analyysin kautta. (Kakkuri-Knuutila, 1998) Onnismaa
pyrkii tutkimuksessaan tiedon tulkitsemiseen eikä niinkään uuden tiedon
konstruoimiseen, ja antaa lukijalle tehtäväksi arvioida tutkimuksen merkittävyyttä.
Tulosten jäsentämiseen Onnismaa käyttää mm. semiotiikan eli merkitysopin
apuvälineitä. Semioottisen neliön avulla Onnismaa pyrkii havainnollistamaan
aineistossa esiintyviä ilmi- (miten puhunta ilmenee tutkitussa tekstissä) ja
syvärakenteita (”totuutena” pidetyt asiat).
Onnismaan tutkimus osoittaa, että suomalainen varhaiskasvatus pyrkii tasapuolisesti
hyvän lapsuuden tuottamiseen perhetaustasta ja asuinpaikasta riippumatta. Aineiston
perhediskurssi on voimakkaasti familistinen ja korostaa perheen ja kotikasvatuksen
ensisijaisuutta. Tämä suunta on mielestäni nähtävissä myös perheiden arjessa eikä
ollenkaan yllättävää. Sen sijaan mielestäni ristiriitaista on kuitenkin suomalaisen
kulttuurin individualismi, eli lapsia hoidetaan perheessä, mutta vanhusten kotihoidon
tuki ei kuulu tukijärjestelmiin. Mielenkiintoista olisi tietää millaisia tutkimuksia on
tehty vanhushoidosta suhteessa perheisiin.
Onnismaa tekee ratkaisuja kvalitatiivisen tekstianalyysin pohjalta, jolloin analyysiin
liittyy lukijan tulkintaa. Hän pyrkii tuomaan esiin aineistosta olennaiset osat ja
mahdollisuuksien mukaan jakamaan ne luokkiin. Luonnollisesti aineistossa on paljon
sellaista mikä ei suoranaisesti sovellu mihinkään ääripäähän. Tällaiset selkeästi
ambivalentit tekstit hän sijoittaa kolmanteen luokkaan tai ei mihinkään.
Onnismaa etsii nelikenttämallin kautta loogisia ristiriitasuhteita kysymyksille, kuten
kahden vanhemman erilaisille rooleille yhteiskunnassa. Vastakkainasettelu sopii vain
tietyn aihepiirin kysymyksiin, joissa binääristä vastakkainasettelua voidaan tehdä.
Tällainen malli sopii mielestäni juuri tiettyjen mallien havainnollistamiseen
kohdeyleisölle paremmin kuin diskurssien monien tasojen analyysiin. Inhimillisessä
ajattelussa ristiriitaisuuskin voi olla loogista, ja monesti mm. ”maalaisjärki” on juuri
ristiriitojen ratkaisemista silloin kun loogiset mallit eivät toimi.
Sovellettavuudesta
Laadullisessa tutkimuksessa tulosten validiteetti on vaikeasti arvioitavissa. Tällöin on
huomioitava onko tutkimusstrategia valittu kohteen olemuksen mukaisesti. Onnismaa
pyrkii selvittämään menetelmänsä käyttöä tutkimusaineiston käsittelyssä, ja kertoo, että
toisenlaisella käsittelyllä toinen tutkija voisi päätyä erilaisiin tuloksiin.
5
Tutkimusprosessi on näin ollen arvioitavissa ja arvioitsija voi seurata tutkijan päättelyä.
Tutkimus on erityisellä tavalla ollut myös osallistuva, sillä Onnismaa antoi raportteja
luettavaksi henkilöille, jotka olivat olleet mukana tuottamassa asiakirjoja tai jonkin
työryhmän jäseninä. Tällä menetelmällä hän pyrkii lisäämään tutkimuksen
luotettavuutta.
Historiallisessa kielentutkimuksessa keskeinen käsite on analogia, joka tarkoittaa
samanlaisuussuhdetta. Analogioille yhteistä on termien tajutun suhteen siirtäminen
samanlaisena uuteen tapaukseen. (Karlsson, 1976) Aineistoissa siis saattaisi olla
semanttista vaihtelua, joka johtuu aikakausista, ihmisistä tai tilanteista. Onko
vuosikymmenien aikana tapahtunut sellaisia esim. yhteiskunnallisia asioita jotka
voisivat vaikuttaa asiakirjojen tulkintoihin? Esimerkiksi miten lama-aika 90-luvun
alussa vaikutti kasvatussosiologisiin päätöksentekoihin tai miten 60-luvulta alkanut
muuttoliikenne kaupunkeihin lisäsi tarvetta uudistaa kasvatustavoitteita ja miten
tällaiset ”murrosajat” näkyvät perhediskursseissa. Näitä esimerkkejä voitaisiin käsitellä
mm. kielitieteellis-historiallisena tulkintana perheeseen liittyvien käsitteiden vaihtelusta
ja merkityksistä eri tilanteissa tai aikakausina.
6
Lähteet:
Kakkuri-Knuutila, M-L (toim.), Argumentti ja kritiikki - lukemisen, keskustelun ja
vakuuttamisen taidot, 1998
Karlsson, F., Johdatusta yleiseen kielitieteeseen. Helsinki 1976.
Onnismaa, E-L, Lapsi, lapsuus ja perhe varhaiskasvatusasiakirjoissa 1967-1999,
Helsinki 2010
Pikkarainen, E., Semioottisesta toiminnan teoriasta ja sen pedagogisista implikaatioista
2000 Alustus kasvatustieteen päivillä, Oulun yliopisto, 2000
7