Ennakkotietoa: Lapsuudentutkimuksen päivät 2016 VII

Transcription

Ennakkotietoa: Lapsuudentutkimuksen päivät 2016 VII
Ennakkotietoa: Lapsuudentutkimuksen päivät 2016
VII Lapsuudentutkimuksen päivät järjestetään Turussa 6. – 8.6.2016 teemalla
”Lapsuus arjessa - arki lapsuudessa”.
Lapsuudentutkimuksen päivät ovat vakiinnuttaneet asemansa lapsia ja lapsuutta koskevan
tutkimuksen monitieteisenä kohtaamispaikkana. Päivät kokoavat yhteen eri alojen tutkijoita ja
lapsuuden tutkimuksesta kiinnostuneita. Päivät on järjestetty vuodesta 2008 alkaen eri puolilla
Suomea yhteistyössä Lapsuudentutkimuksen seuran ja paikallisten yhteistyötahojen kanssa.
VII Lapsuudentutkimuksen päivillä tarkastellaan arkea. Arki ohitetaan usein ihmiselämän itsestään
selvänä ja tavanomaisena osana. Se koostuu kuitenkin lukuisista käytännöistä ja rakenteista, jotka
vaikuttavat ihmisten hyvinvointiin, määrittävät heidän asemaansa yhteisössä ja ohjaavat heidän
valintojaan aina tuleviin sukupolviin asti. Lapset ovat arjen kehyksistä erityisen riippuvaisia samalla,
kun he muovaavat niitä perustavanlaatuisella tavalla. Mistä lapsuuden arki rakentuu? Entä miten
lapsuus määrittelee arkea?
Lapsuudentutkimuksen päivillä huomion kohteena ovat niin arjen vakiintuneet rutiinit kuin sen
muutokset. Tavoitteena on tarkastella lapsuuden ja arkisten käytäntöjen suhteita moniulotteisina
ilmiöinä. Nämä ilmiöt heijastavat sekä lasten kasvun edellytyksiä että lasten toimijuutta ja ohjaavat
useita yhteiskunnallisia ja kulttuurisia käytäntöjä. Lasten hyvinvoinnin kannalta arjen tavanomaiset
rakennuspalikat, kuten ravinto, puhtaus ja uni, ovat keskeisellä sijalla, mutta arki rakentuu myös
erilaisista tiloista, sosiaalisista suhteista ja ajallisesta sekä fyysisestä liikkeestä. Lisäksi arki rakentuu ja
muovautuu yhteydessä useisiin epävirallisiin ja virallisiin instituutioihin, jotka paitsi sopeuttavat
arkeen myös mukautuvat arjen kulkuun.
Samalla kun arjen rutiinit ovat välttämättömiä lasten kasvun ja kehityksen kannalta, lapset
muokkaavat arjen kulkua luomalla siihen omia tapojaan ja tilojaan. Koska arjen käytännöt eivät ole
arvoista vapaita ilmiöitä, ne herättävät vilkasta ja tunteikasta keskustelua lapsuuden erilaisten
instituutioiden sisällä ja välillä. Niihin liittyvät tavat ja tottumukset ovat tutkitusti luokka- ja
kulttuurisidonnaisia, mutta myös muuttuvia ja historiallisia. Samalla kun arjen rutiineilla on ilmeinen
yhteys lasten terveyteen ja hyvinvointiin, niillä on myös vahva kulttuurinen koodistonsa ja historiansa.
Haastamme lapsuudentutkijoita lähestymään lasten arkea monitieteellisesti ja tekemään uusia
avauksia lasten arjen tulkinnoista. Samalla haastamme osallistujat pohtimaan, mitkä ovat tämän
päivän lasten arjen elementit niin aineellisessa kuin kulttuurillisessa mielessä.
Lapsuus arjessa - arki lapsuudessa -teema voi liittyä esimerkiksi
- hyvinvointiin ja terveyteen
- ravintoon ja ravitsemukseen
- liikuntaan ja vapaa-aikaan
- sosiaalisiin suhteisiin
- kuluttamiseen ja markkinatalouteen
- kasvatukseen
- koulutukseen ja työelämään
- suojeluun ja turvallisuuteen
- liikkuvuuteen ja eriytymiseen
- luokkaan, etnisyyteen ja kulttuuriin
- tasa-arvoon ja eriarvoisuuteen
- muutokseen ja jatkuvuuteen
Vuoden 2016 päivät toteutetaan kansainvälisenä tapahtumana. Päiville toivotetaan tervetulleeksi
kaikki lapsiin ja lapsuuteen liittyvien kysymysten parissa työskentelevät. Päivien tarkempi ohjelma
ilmestyy syksyllä ja kutsu työryhmiin avautuu loppuvuodesta. Päiville voi ehdottaa sekä työryhmiä,
että yksittäisiä työryhmäesityksiä.