BUDOKWAI RY/ TAEKWONDO - Tervetuloa Budokwai ry:n kotisivuille!

Transcription

BUDOKWAI RY/ TAEKWONDO - Tervetuloa Budokwai ry:n kotisivuille!
Budokwai ry
Taekwondojaosto
TOIMINTAKERTOMUS 2012
1 Yleistä
Vuoden 2012 merkittävin tapahtuma oli Lontoon kesäolympialaiset. Seuramme edustaja
Suvi Mikkonen saavutti sarjassa -57kg viidennen sijan edettyään pronssiotteluun saakka.
Suvin sijoitus oli Suomen olympiajoukkueen neljänneksi paras. Lisäksi Suvi sai
tunnustuksena mahtavasta taistelusta Sisu-puukon. Seuraavassa kuvataan seuran toimintaa
vuonna 2012 osa-alueittain.
2 Harrastustoiminta
Harrastustoiminta oli vuonna 2012 erittäin monipuolista. Erinäisiä uusia tapahtumamuotoja
järjestettiin niin junioreille kuin aikuisillekin. Junioreille mieluisimpana varmasti Pyjamabileet,
jotka järjestetiin kesäkuun lopulla omalla salilla. Pyjamabileet sisälsivät taekwondoharjoittelua,
leikkejä, pelejä, elokuvan katselua sekä yöpymisen makuupussimajoituksessa. Pyjamabileisiin
osallistui lähes 30 junioria.
2.1. Alkeiskurssit
Aloittelijoille tarjottiin seuraavanlaisia ryhmiä:
Juniorit: 4-6v, 7-9v, 10-11, 12-14v
Nuoret 14-20v (Poweraction)
Opiskelijat (Turun Yliopistoliikunta)
Aikuiset: 15v+ yhdessä Power20+ -kanssa
Kuntoilutunnit: TKD-CrossTraining, TKD-Balance
Alkeiskurssit harjoittelivat ryhmästä riippuen yhden tai kaksi kertaa viikossa kokeneimpien
ohjaajien johdolla. Junioriryhmissä ohjaajia oli aina 2-3 turvallisuuden varmistamiseksi. Lajin
alkeisharjoitusten lisäksi tarjolla oli oheisharjoittelua (esimerkiksi kuntonyrkkeilyä ja Balance),
joihin myös aloittelijat olivat tervetulleita.
2.3.
Harrastajien leiritoiminta
Leiritoimintaan osallistuminen on tärkeää harrastajien, ja erityisesti ohjaajien, motivaation
säilymisen kannalta. Suurin osa leiritoiminnasta tapahtui seuran itse järjestämien tapahtumien
myötä. Vuoden 2012 aikana Budokwai Taekwondo järjesti seuraavat leiritapahtumat:
Tammikuu: Suomen Taekwondoliiton Juniorileiri
Helmikuu:
Maaliskuu: Ottelu- ja liikesarjaleiri,
Huhtikuu: Otteluleiri, ohjaajana Suvi Mikkonen ja Jesus Ramal, Itsepuolustuspäivä aikuisille
Toukokuu: Täysillä Tehoilla-päivä aikuisille (Kuntonyrkkeily, TaeBic)
Kesäkuu: Pyjamabileet lapsille, Teemaleirit lapsille (kesäkuun jokainen maanantai)
Elokuu: Suvin kisastudio (otteluiden seuraamista jättiscreeniltä, ottelutreeniä), Taekwondo
Festival
Syyskuu: Junioreiden valmennusleiri liikesarjakilpailuihin ja ottelukilpailuihin
Lokakuu: Lasten salikisat
2.4. Kansainvälinen harrastustoiminta
Seura järjesti jo perinteeksi muodostuneen Taekwondo
Festivaalin. Festivaaliin osallistui yli 500 harrastajaa 20
eri maasta. Ohjaajina leirillä toimivat suurmestari Kang
Shin Chul (Korea) Olympiavalmentaja Jesus Ramal
(Espanja), Mestari Mun Dong Kung (Andorra).
Festivaalin yhteydessä järjestettiin Liikesarjojen
kymmenes Finnish Open.
2.5. Vyökokeet
Mahdollisuus suorittaa kup-asteita eli harrastajien
vyökokeita järjestettiin lähes kuukausittain. Dan-arvoja
suoritettiin seuraavasti: 3dan: Roosa Närhi, Olli Siltanen
1dan: Sanan Eskandari, Laura Pihkala
2.6. Junioritoiminta
Junioritoiminta käsittää seuran toiminnasta selkeästi yli
50%. Päätoimisen nuorisopäällikön
myötä, seura pystyi vuoden 2012 aikana tarjoamaan 15 junioreille suunnattua harjoitusta
viikossa. Harjoitukset oli jaettu ikäryhmittäin (4-6v, 7-9v, 10-11v, 12-14v), lisäksi tarjolla oli
erillinen kilparyhmä, ylempien vöitten ryhmä, näytöstreeni ja kuntotreeni.
Junioritoiminta sisältää päivittäisten harjoitusten lisäksi vyökokeet (2x/kausi) ja leiritoimintaa
niin kilpailijoille kuin harrastajillekin. Seura vastasi myös junioreiden kuljetuksesta
kilpailuihin sekä valmennuksesta kilpailuiden aikana. Seuramme junioreita osallistui
jokaiseen kilpailuun keskimäärin 10-20hlö.
Seuran sisäisen toiminnan lisäksi kannustamme junioreitamme osallistumaan mm. liiton
järjestämille leireille. Vuoden kohokohtana olikin perinteinen Budoleiri Tampereen Varalassa,
jonne seura järjesti kuljetuksen sitä tarvitseville. Lisäksi uutuutena on Your Fight –leirit
nuorille Pajulahdessa, joka antaa mukavan piristysruiskeen seuramme teineille.
3 Kilpailutoiminta
Seuran kilpaharjoitusten tavoitteena on paitsi edistää seuran kilpaurheilijoiden täysipainoista
valmistautumista kilpailuihin, myös antaa seuran muillekin harrastajille mahdollisuus
monipuolistaa harjoitteluaan osallistumalla kilpataekwondoharjoituksiin.
Seuran periaatteena on, että korkeatasoisesta kilpailutoiminnasta tulisi olla hyötyä
mahdollisimman monelle harrastajalle.
Kirkkaimpana tähtenä vuonna 2012 toimi myös Suomen Taekwondoliiton valitsema vuoden
urheilija Suvi Mikkonen, joka saavutti Lontoon Olympialaisissa 5-sijan.
Vuonna 2012 seura järjesti kymmenen kerran kansainvälisen Finnish Open-kilpailun
liikesarjoissa. Kisa oli kolmatta vuotta Euroopan Taekwondo Unionin (ETU) A-class-turnaus,
ja kohonnut status näkyi selvästi kilpailun osallistujamäärissä ja kansainvälisyydessä.
3.1. Kilpaharjoittelu seurassa
Vuonna 2012 huippujen kilpaharjoittelu keskittyi
Suomen
Taekwondoliiton
valmennuskeskuksen
harjoituksiin, jotka pidettiin seuran salilla. Näiden
lisäksi seura tarjosi yhden liikesarjaharjoituksen ja kaksi
otteluharjoitusta harrastajille. Lisäksi harrastajilla oli
vapaa pääsy valmennuskeskuksen aamuharjoituksiin.
3.2. Kilpaharjoittelu leireillä
Kilpailijat osallistuivat säännöllisesti Suomen taekwondoliiton toimesta järjestettyyn
leiritystoimintaan ympäri vuoden. Suuri osa maajoukkueryhmien leirityksistä järjestettiin
edelleen Turussa uuden taekwondo-keskuksen asianmukaisissa tiloissa, mutta kilpailijat kävivät
ahkerasti leireillä myös Helsingissä valmennuskeskus 1:n tiloissa. Tämän lisäksi ulkomaan
leiritys yleistyi ja urheilijamme kävivät mm. Koreassa harjoittelemassa huippujen kanssa
liikesarjoja ja Espanjassa Madridissa Jesus Ramalin Hankuk –salilla.
3.3. Kilpailumenestys
Seuran urheilijoiden saavutukset ottelukilpailuissa
KANSALLISET KILPAILUT
SM-kilpailut
Kultaa (aikuiset)
Kultaa (juniorit)
Kultaa (kadetit)
Tanja Pasanen
Sanan Eskandari
Ebi Khalili
Nico Laine
Anton Saari
Nella Aaltonen
Niko Saarinen
Hopeaa (aikuiset)
Hopeaa (juniorit)
Hopeaa (kadetit)
Pronssia (aikuiset)
Pronssia (kadetit)
Miika Suhonen
Marcus Rautsala
Pessi Närhi
Tuomas Surakka
Roosa Närhi
Nico Laine
Jade Kaunissaari
KANSAINVÄLISET KILPAILUT
Suvi Mikkonen 5-sija
Olympialaiset, Lontoo
Euroopan
Olympiakarsintaturnaus, Suvi Mikkonen (hopeaa)
Kazan, Venäjä
Tanja Pasanen
Belgium Open
Suvi Mikkonen
Tanja Pasanen (pronssia)
Serbia Open
Tanja Pasanen
Trelleborg Open
Poland Open
PM-kisat, Malmö
Tanja Pasanen (kultaa)
Miika Suhonen
Tanja Pasanen (kultaa)
Seuran urheilijoiden saavutukset liikesarjakilpailuissa
KANSALLISET KILPAILUT
SM-liiga
Kultaa
Hopeaa
Pronssia
KANSAINVÄLISET KILPAILUT
PM-kisat, Malmö
Belgium Open
Finnish Open, Turku
Swiss-Open
Opiskelijoiden MM-kilpailut
MM-kisat, Tunja, Kolumbia
Olli Siltanen (miehet alle 29v)
Roosa Närhi (naiset alle 29v)
Frans Salmi (pojat alle 18v)
Krista Mäkinen (naiset alle 49v)
Roosa Närhi & Olli Siltanen (parit)
Triin Saviauk (naiset alle 29v)
Marcus Rautsala (pojat alle 18v)
Inna Lindgren (naiset alle 39v)
Frans Salmi (kultaa)
Krista Mäkinen (kultaa)
Olli Siltanen (hopeaa)
Heli Tirkkonen
Marcus Rautsala
Laura Pihkala
Ville Lehtinen
Inna Lindgren
Frans Salmi (kultaa)
Krista Mäkinen (kultaa)
Roosa Närhi (pronssia)
Olli Siltanen (pronssia)
Olli ja Roosa (pronssia)
Jarkko Mäkinen (4-sija)
Heli Tirkkonen
Roosa Närhi (pronssia)
Roosa Närhi & Olli Siltanen (hopeaa)
Marcus Rautsala
Triin Saviauk
Aleksi Lahtinen
Inna Lindgren
Frans Salmi (kultaa)
Roosa Närhi (8-sija)
Olli Siltanen (11-sija)
Roosa ja Olli (8-sija)
Olli Siltanen (19-sija)
3.4 Juniorien kilpailutoiminta
Juniorien kilpailutoiminta otti valtavan harppauksen syksyllä 2012, kun Lontoon Olympialaiset
toivat uutta potkua myös junioreiden kilpaharjoitteluun. Erityisesti ottelukilpailuihin osallistui
yli 30-junioria syksyn 2012 aikana.
Kilparyhmän harjoitusryhmiä muokattiin vuoden 2012 aikana. Aikaisemmin toiminut Talent
Team avattiin kaikille motivoituneille junioreille ja kilparyhmä jaettiin liikesarjojen ja ottelun
avoimiin harjoituksiin. Harjoitusten avaaminen myös uusille, lisäsi huomattavasti kilpailusta
kiinnostuneiden osallistumista kilpailuihin harjoitusolosuhteiden parantuessa.
Liikesarjoissa kilpailutoiminta koki murroskautta kilpailusta kiinnostuneiden junioreiden osalta.
Vuoden 2013 aikana tuleekin miettiä paremmat harjoitusolosuhteet myös liikesarjakilpailusta
kiinnostuneille junioreille.
3.4. Muu kilpailutoiminta
Seuralaiset osallistuivat ahkerasti kansallisiin ja kansainvälisiin kilpailuihin. Merkittävimpinä
saavutuksina oli Suvi Mikkosen olympiaosallistumisen lisäksi Tanja Pasasen nousu Euroopan
A-class mitalitasolle ottelussa, sekä Frans Salmen katkeamaton voittoputki liikesarjoissa.
4 Koulutustoiminta
Ohjaajakoulutuksissa käyminen oli ahkeraa ja määrätietoista. Seuran ohjaajat ovat osallistuneet
sekä Suomen Taekwondoliiton järjestämiin koulutuksiin, että Liiku ry:n koulutustapahtumiin.
Krista Mäkisen Terve Urheilija –koulutusten jatko-osat järjesttiin kevään 2012 aikana.
Koulutukset oli suunnattu nuorille harrastajille ja urheilijoille sekä heidän ohjaajille ja
vanhemmilleen. Koulutusten tavoitteena on lisätä seuramme urheilijoiden tietoisuutta
turvallisesta ja terveellisestä harjoittelusta ja terveellisistä elämäntavoista.
Roosa Närhi aloitti vuonna 2012 liikunnan ammattitutkinnon seuratoiminnan osaamisalalla.
Koulutus kestää vuoden ja päättyy syksyllä 2013.
5 Yhteistyö muiden tahojen kanssa
Seuran yhteistyö paikallisten koulujen kanssa jatkui aktiivisena myös vuonna 2012. Seuran
ohjaajat ohjasivat taekwondoa useille kouluryhmille ja järjestivät tunnit tarvittaessa myös
koulun omissa tiloissa. Koulujen liikunnan opettajat olivat esittelyihin erittäin tyytyväisiä ja
mukana olleista kouluista suurin osa halusi esittelyn koulun kaikille luokille.
Seuran panostus Suomen Taekwondoliiton toimintaan jatkui merkittävänä. Jarkko Mäkinen
työskenteli Suomen Taekwondoliiton pääsihteerinä sekä Inna Lindgren ja Heikki Liukkonen
Suomen Taekwondoliiton hallituksessa. Roosa Närhi jatkoi puolestaan toimeaan
juniorivaliokunnan jäsenenä. Harrastusvaliokunnan jäsenenä jatkoi Triin Saviauk, ja
ottelutuomarijaoksessa Laura Nipuli. Lisäksi Jarkko Mäkinen jatkoi edelleen tehtäviään
liikesarjamaajoukkueen päävalmentajana ja Mika Pihlman fyysisenä valmentajana.
Yhteistyösuunnitellu muiden lajien kanssa alkoi vuonna 2012. Suunnitteilla oli mm.
tennisryhmien urheiluakatemiayhteistyö, jalkapallon nappulaliiga yhteistyö sekä urheilijoille
suunnattu yhteistyö urheiluakatemian yleisurheiluvalmentajan kanssa.
6 Muu toiminta
Erilaiset säännöllisten viikkotreenien lisäksi järjestetyt oheistoiminnot ovat omiaan nostamaan
seuralaisten yhteishenkeä.
Joulujuhlissa palkittiin ansioituneita tekijöitä seuraavasti:
Ansioituneet ohjaajat: Tanja Pasanen(Vuoden junioriohjaaja, Nuoren Suomen ja
Veikkauksen lahjoittama kiertopalkinto)
Vuoden urheilija: Suvi Mikkonen (Lontoon Olympialaiset, 5-sija)
Vuoden junioriurheilija: Niko Saarinen
Vuoden juniori: Minttu Sassa
Vuoden kansainvälinen läpimurto: Tanja Pasanen
Vuoden talkootyöntekijät: Tuija Soini-Jalonen, Mauri Helle
Dan-arvojaan kohottaneet: Olli Siltanen ja Roosa Närhi (3dan)
Lisäksi K-Supermarket Runosmäki palkitsi ottelun suomenmestarit joulukinkun arvoisella
lahjakortilla tai tavarapaketilla