Lääketieteelliset, lapset - Päivikki ja Sakari Sohlbergin säätiö

Transcription

Lääketieteelliset, lapset - Päivikki ja Sakari Sohlbergin säätiö
LEHDISTÖTIEDOTE
Julkisuuteen aikaisintaan 15.1.2014 klo. 15:00
PÄIVIKKI JA SAKARI SOHLBERGIN SÄÄTIÖLTÄ TÄNÄÄN 86 APURAHAA,
1,4 MILJOONAA EUROA TUKENA AJANKOHTAISELLE JA VAIKUTTAVALLE
TUTKIMUKSELLE SEKÄ HYVINVOINTIA LISÄÄVILLE SOSIAALISILLE HANKKEILLE,
LISÄKSI LAHJOITUS UUDELLE LASTENSAIRAALALLE
Päivikki ja Sakari Sohlberg perustivat säätiön keväällä 1988. Säätiö edistää lasten ja vanhusten henkistä ja
ruumiillista hyvinvointia tukemalla lääketiedettä, terveydenhoitoa sekä sosiaalista toimintaa. Säätiö toimii
jakamalla apurahoja vuosittain.
Nuoruusiän diabeteksen syntymekanismit, ikääntymisen ja syövän väliset yhteydet ja lihaskudoksen
vähenemisen ehkäisy ovat esimerkkejä tukea saavista tutkimushankkeista. Sosiaalisilla hankkeilla tuetaan
lapsiperheiden hyvinvointia mm. matalan kynnyksen vapaaehtoistoiminnalla ja tarjotaan vanhuksille
lihasvoimaa kehittäviä liikkumis- ja kuntoilumahdollisuuksia.
15. tammikuuta jaetaan apurahoina 1.400.150,- euroa, josta suurin osa tutkimusta edistävinä apurahoina
(997.900 euroa) ja vajaa kolmannes sosiaalisina apurahoina (402.250,- euroa). Viime syksynä Säätiö sai 465
hakemusta, joiden yhteismäärä oli 13.500.872,- euroa.
Uutta lastensairaalaa Säätiö on päättänyt tukea apurahojensa lisäksi vuoteen 2017 mennessä yhteensä
400.000 eurolla, josta tänä vuonna 100.000 eurolla.
Apurahan saivat seuraavat tutkimukset, yhteisöt ja hankkeet:
Apurahan saaja
Tutkimusapurahat:
Professori Hanna Ebeling
Professori Hannu Jalanko
Dosentti Anu Kauppinen
Dosentti Markku Lehto
Apulaisprofessori
Sanna Lehtonen
Tutkimusprofessori
Juha Pekkanen
Professori Päivi Peltomäki
Summa Paikkakunta
40 000
40 000
40 000
40 000
40 000
Oulu
Helsinki
Kuopio
Helsinki
Helsinki
Käyttötarkoitus
Early Recognition of Autism Spectrum Disorders
Lasten elinsiirtojen pitkäaikaistulosten parantaminen
Sirtuiinit silmänpohjan ikärappeuman lääkekehityskohteena
Hengitysilman biomarkkerit tyypin 1 diabeetikoilla
Identification of novel drug leads to treat insulin resistance in type 2
diabetes
40 000 Kuopio
Lasten kasvuympäristö ja allergiat - LUKAS syntymäkohortin
10-vuotisseuranta
40 000 Helsinki
Perinnöllinen paksusuolisyöpä - avain ikääntymisen ja syövän välisten
yhteyksien ymmärtämiseen
Muscle Apoptosis and Hormonal Transition in Aging Women and Animals
Dosentti Eija Pöllänen
Professori Harri Saxén
LT Pekka Taimen
Tutkimusprofessori
Outi Vaarala
Professori Eija Kalso
Dosentti Liisa Myllykangas
40 000
40 000
40 000
40 000
Jyväskylä
Helsinki
Turku
Helsinki
Professori Per-Henrik Groop
30 000 Helsinki
Dosentti Arno Hänninen
30 000 Turku
35 000 Helsinki
31 000 Helsinki
Synnynnäisen sytomegalovirusinfektion seulontatutkimus
Urologisten syöpien uudet merkkiaineet - Tuman lamiinien merkitys
Suoliston mikrobisto ja tyypin 1 diabetes
Modulation of glial cell activation and neuropathic pain
Familiaalisten dementioiden geneettinen ja neuropatologinen
karakterisointi
Genetic studies for the discovery of rare gene variants associated with the
development of diabetic complications with specific focus on nephropathy
in type 1 diabetes (FinnDiane)
Probioottisten bakteerien tunnistus suolistomikrobistossa ja niiden
soveltaminen tyypin 1 diabeteksen ehkäisyyn
Dosentti Matti Jauhiainen
30 000 Helsinki
Dosentti Maija Castrén
Dosentti Laura Elo-Uhlgren
FT Susanna Hakonen
20 000 Helsinki
20 000 Turku
20 000 Turku
Professori Sirpa Hartikainen
20 000 Kuopio
FT Kristiina M. Huttunen
20 000 Kuopio
FT Katja Kanninen
LT Rami Madanat
20 000 Kuopio
20 000 Helsinki
Dosentti Petri Mattila
FT Hanna Ollila
FM Jarkko Soronen
Professori Matti J. Tikkanen
20 000 Helsinki
20 000 Palo Alto
(USA)
20 000 Helsinki
20 000 Helsinki
Erikoislääkäri
Marketta Dalla Valle
FM Johanna Kurko
18 000 Kontiolahti
18 000 Turku
Dosentti Yrjänä Nietosvaara
18 000 Helsinki
FM Krista Wallenius
18 000 Oulu
FT Pasi Pennanen
Nuorempi tutkija
Johannes Laitinen
Dosentti Kerttu Huttunen
Professori Risto Rintala
LL Jaakko Yrjänä
FM Mari Hirvinen
LL Minna Lukkarinen
15 400 Tampere
11 000 Kuopio
10 000
10 000
10 000
7 500
7 000
Oulu
Helsinki
Oulu
Espoo
Turku
Erikoislääkäri Aino Mäntyselkä
LL Lauri Ivaska
LL Johanna Kondelin
FM Anu Pasanen
7 000
5 000
5 000
5 000
Kuopio
Turku
Helsinki
Oulu
Erikoislääkäri Outi Äyräs
5 000 Helsinki
LL Satu Pirilä
LL Suvi Saarinen
Proviisori Tatu Lajunen
TtK Vilhelmiina Lehto
4 000
4 000
3 000
1 000
Sosiaaliset apurahat:
Pääkaupungin turvakoti
Helsinkimissio /
Lapsi- ja perhetyö
Helsinkimissio /
Nuorten kriisipiste
Irti Huumeista
Espoo
Espoo
Kerava
Tampere
30 000 Helsinki
Syo¨tto¨soluaktivaatio - mikrosirkulaation antitromboottinen ja
fibrinolyyttinen vaste kokeellisissa aivoverenkiertoha¨irio¨issa¨
Glutamaatin viestinnän muuutokset autismissa ja kehitysvammaisuudessa
Ykköstyypin diabeteksen varhaisten ennusmerkkien tunnistaminen
Oksitosiinijärjestelmä, äiti-lapsi kiintymyssuhde ja lapsen stressin säätely
kehittyvissä aivoissa
NutOrMed -Laatua iäkkäiden kotihoidon asiakkaiden ravitsemukseen,
suun terveyteen ja lääkehoitoon.
Neuroprotektiivisten luonnonaineiden kohdentaminen keskushermostoon
aihiolääke-teknologian avulla
Tulehdusreaktion modulointi uutena hoitomuotona NCL-taudissa
Metalli-metalli liukuparin omaavien lonkkatekonivelten komplikaatiot,
riskitekijät ja hoitotulokset
Lasten välikorvatulehdusten perinnöllisyystutkimus
Geneettiset tekijät narkolepsian synnyssä
Novel molecular mechanisms behind obesity and associated pathologies
REGULATION OF ESTRADIOL-17β AND ESTRONE PRODUCTION IN
ADIPOSE TISSUE
Itäsuomalaisten lihavien lasten lihavuuden profiili, metaboliset muutokset,
epigeneettisten tekijöiden vaikutus ja intervention merkitys
Lysinurisen proteiini-intoleranssin (LPI) hematologisten, immunologisten
ja metabolisten muutosten molekyyligeneettinen tausta
Humeruksen suprakondylaarimurtumat lapsilla. Optimaalinen hoito,
pitkäaikaisennuste, komplikaatiot ja potilasvahingot
Lasten bilateraalinen sisäkorvaistutehoito: Kuulovikaisten lasten pragmaattinen kehitys 4-6 vuoden iässä kognitiivisen pragmatiikan näkökulmasta
Kastraatio-resistentin eturauhassyövän soluviljelymalli
Stentin sisäisen ahtautumisen mekanismi ja ehkäiseminen
EMO-peli – emootioiden tunnistaminen kasvoilta ja äänestä
Paksusuolen synnynnäisten poikkeavuuksien pitkäaikaistulokset
Toleranssin kehittyminen ja indusointi lasten ruoka-allergioissa
Personoidut onkolyyttiset adenovirukset syövän hoitoon
Lapsen varhaisen uloshengitysvaikeuden ennuste,
VINKU5V- pitkäaikaisseurantatutkimus
Fysiologisen adrenarken mekanismit
Lasten nielutulehdus: etiologia ja tulehdusvaste
Uusia näkemyksiä paksusuolisyövän molekyyligeneettiseen taustaan
Lapsuusajan bronkioliitin geneettiset taustatekijät sekä bronkioliitille
ja astmalle altistavat yhteiset geneettiset reitit
Varhaisraskauden niskaturvotuksen merkitys sikiön epämuodostumien
seulontamenetelmänä ja vaikutus lasten pitkäaikaisennusteeseen
Rintaruokinnan vaikutus aikuisen terveyteen
Psykopatiapiirteet lapsilla ja nuorilla
Valoaktivoidut nanopartikkelit
Tamperelaisten tehostetussa palveluasumisessa asuvien iäkkäiden
ihmisten siirtymät toisiin hoitopaikkoihin ja näiden taustalla olevat syyt
20 000 Helsinki
Isätyö - Turvakodissa asiakkaina olevien lasten ja heidän kotiin jääneen
vanhempansa välisen yhteyden säilyttäminen
HelsinkiMission lapsi- ja perhetyö - Pelastakaa sukupolvi -hanke
15 000 Helsinki
Nuorten kriisipisteen toiminta
20 000 Helsinki
Nuorten syrjäytymisen ehkäisy
Mannerheimin
Lastensuojeluliitto
Suomen Pakolaisapu
Suomen Valkonauhaliitto
ViaDia Joensuu
20 000 Helsinki
Hyvä alku koulutielle ja Hyvä alku yläkouluun -kampanjat
20 000 Helsinki
20 000 Helsinki
20 000 Joensuu
Tukiverkko Vertaistukea alaikäisille, yksintulleille turvapaikanhakijoille
Vanhustyön keskusliitto
15 000 Helsinki
Aseman Lapset
10 000 Helsinki
Barnavårdsföreningen i
Finland
De Ungas Akademi /
Svenska studieförbundet
Finlands Svenska
Skolungdomsförbund FSS
Helsingin ja Uudenmaan
Näkövammaiset
Kalliolan Nuoret
Kanervakoti - Kanervahemmet
Lappeenrannan
vanhainkotiyhdistys
Lastensuojelun Keskusliitto
Professori Kimmo Nuotio
10 000 Helsinki
Oulun ensi- ja turvakoti
10 000 Oulu
Silmu-verkosto
10 000 Helsinki
Suomen Icehearts
10 000 Vantaa
Suomen Poikien ja Tyttöjen
Keskus
Sylva / HYKS
Sylva / TAYS
Tampereen Kaupunkilähetys
Väestöliitto
Koivupihan hoivakoti /
Joensuun kaupunki
Maanpuolustuksen Tuki
Marttaliitto
Roihuvuori-Seura
SairaalaklovnitSjukhusclowner
Ikääntyneiden palvelut /
Sipoon kunta
ProAgria Kainuu, Maa- ja
kotitalousnaiset
Toimittaja, tuottaja
Riitta Jalonen
Kirjan talo - Bokens hus
Lyhty
Turun Sanataideyhdistys
10 000 Pieksämäki
10 000 Helsinki
5 000 Tampere
10 000 Tampere
10 000 Helsinki
5 000 Joensuu
Urisevat Ukot
Elämän vaikeuksista kärsivien auttamistyö
"Lähisverkosto" - Lähiötalo ennaltaehkäisevän perhetyön
palveluympäristönä
Ryhmä-, virkistys- ja kesätoiminnan organisointi helsinkiläisille
kotona asuville ikäihmisille
Lasten ja nuorten mielenterveyttä edistävä FRIENDS -ohjelma,
erityisesti päiväkoti-ikäisille suunnatun version kehittäminen
"Vi i klassen-projektet" för att öka barnens trygghet i vardagen och
minska våldsamt och aggressivt beteende i skolvärlden.
10 000 Helsinki
DISA-grupper för tonåringar i den grundläggande utbildningens åk 6-9
10 000 Helsinki
Stödtjänsten Sluta panta, en populär och välfungerande online-sajt
riktad till svenskspråkiga unga i hela Finland
10 000 Helsinki
Äänilehtitoiminnan kehittäminen erityisesti iäkkäiden näkövammaisten
tiedonsaantitarpeita varten
10 000 Helsinki
10 000 Espoo
10 000 Lappeenranta
10 000 Helsinki
10 000 Helsinki
Tunnen 2! Tunnekasvatusryhmätoimintaa tytöille ja pojille!
5 000
5 000
5 000
5 000
Helsinki
Helsinki
Helsinki
Helsinki
Kunnolla yhdessä -projekti, hankitaan toimiva kokonaisuus kuntosalilaitteita
Turvallista liikkumista. Vanhuksille turvallisen ja kuntouttavan liikkumisen
apuvälineet sekä pihasuunnitelma.
Lasten osallistumisen eettiset periaatteet
Sovitteluohjelma nuorten rikosvahinkovelkoihin, tarkoituksena on
katkaista rikos- ja syrjätymiskierre
Minäkuvia ja sinäkuvia -taidetoiminta kaltoinkohdellun lapsen
hyvinvoinnin tukena
Jakomän Yhteisötalo sosiaalisen integraation välineenä - painopisteenä
lapset ja nuoret
Icehearts toimintamallin tuki - Leirit, pienleirit ja kohdennetut
pienryhmäretket
Tekstaritupu - tekstiviestitukipuhelin kouluikäisille
Syöpään sairastuneiden lasten taideterapeuttinen toiminta
Lasten kuvataideterapia
Uusia kuntosalilaitteita Petäjäkotikkeskuksessa olevalle kuntosalille
Seksuaalikasvatusta koulukoteihin -hanke
Liikunta ja kulttuuri lähelle ikäihmistä
Turvallisuus seniori-iässä - turvallisuustiedot kuuluvat kaikille
Pikkukokkiohjaajien koulutus
Nuoren ja vanhuksen välisen kaveritoiminnan kehittäminen
Sairaalaklovnityöskentely ja toiminnan kehittäminen
5 000 Sipoo
Musiikkiterapiaa ikääntyneiden ympärivuorokautisen hoidon yksiköissä
ja taideryhmä muistiyksiköissä
4 450 Kajaani
Ravitsemusvinkeillä virtaa ikääntyneille
3 000 Kirkkonummi
3 000 Turku
3 000 Helsinki
2 000 Turku
Vanhusten palvelutalojen ja lasten päiväkotien yhteistoimintaa kuvaava
tietoisku päättäjille
1 800 Helsinki
Tarinatauko-kerho erityislapsille
Kehitysvammaisten marginaaliklubin toiminta
Aurinkokivi. Monitaiteellinen kirjoittajapiiri Turun Nuortentalon erityistä
tukea tarvitseville nuorille
Seniorimieskuorotapahtumaan liittyvän julkisen konsertin järjestäminen
Lisätietoja antaa säätiön asiamies,
Heikki Tulenheimo
Päivikki ja Sakari Sohlbergin Säätiö rs.
Kauppiaankatu 11 A 7
00160 Helsinki
puh. (09) 666 852
fax. (09) 627 183
email: [email protected]
Tietoa Päivikki ja Sakari Sohlbergin Säätiöstä myös verkkosivuiltamme osoitteesta http://www.pss-saatio.fi/